Riitta Granrothin uutiskirje lokakuu 2015

Transcription

Riitta Granrothin uutiskirje lokakuu 2015
Riitta Granroth
Marseille 3.10.2015
23, avenue des Chartreux
13004 Marseille, France
E-mail: [email protected]
BONJOUR!
Syksyinen tervehdys Marseillesta ja Marhaban-keskukselta!
Herra, sinä valmistat meille rauhan, myös se on sinun tekoasi, niin kuin kaikki mitä olemme
saaneet aikaan. (Jes. 26:12)
Lepotauko Borélyn museossa elokuun helteessä
Lastenkerholaisia ja kerhonohjaajia
Mistraalituuli puhaltaa tänään myrskylukemissa luihin ja ytimiin. Verhot heiluvat tuulen
mukana ikkunoissa eivätkä parvekkeen lasiovet pysy kunnolla kiinni, sillä ne piti avata kesällä
väkivalloin sulkumekanismin juututtua. Iloinen uutinen on kuitenkin siinä, että - jos kaikki
menee hyvin - saan jo ehkä joulukuussa uudet parvekkeen ovet! Toivotaan, että talvi ei ehdi
tulla sitä ennen. Mutta Marseillen lauantain myrsky ei ollut mitään verrattuna niihin tuhoihin,
joita toiset myrskyt saivat tänä viikonloppuna aikaan sekä Suomessa että Rivieralla.
Marhabanin uutisia
Marhaban-keskuksella on ehtinyt tapahtua paljon kuluneen kesän ja alkusyksyn aikana. Heinäelokuussa pidimme avoimia ovia ja teimme retkiä niiden kanssa jotka syystä tai toisesta
joutuivat viettämään kesän kaupungissa. Koimme riemastuttavia kulttuurielämyksiä kaupungin
eri museoissa. Tapahtui todellisia kotoutumisen ihmeitä, kun Marhabanin naiset, jotka eivät
olleet ikinä astuneet jalallaan museoon, kulkivat huiveineen ja pitkine hameineen
näyttelyoppaiden johdolla turistien ja muiden museovieraiden joukossa. Muutamille
innokkaille retkeläisille tuli kotiin viemisiksi ainakin sata ”selfietä”. Ja toisinaan
museoretkemme päättyi siihen että kävimme vielä pulahtamassa Välimeressä, jonka vesi tosin
ei pahimman hellejakson aikana ollut enää niin vilvoittavaa.
Marhabanin nuorisojoukkoa perheiden kesäretkellä
Syyskuun aikana olemme vastaanottaneet paljon ihmisiä, kirjanneet ilmoittautumisia
Marhabanin eri ryhmiin, suunnitelleet toimintojen sisältöjä sekä pitäneet palavereja
vapaaehtoisten kanssa. Ryhmät kokoontuivat ensimmäisen kerran syyskuun toiseksi viimeisellä
viikolla, ja Marhabanin onneksi noin kolmekymmentä vapaaehtoista on taas innolla mukana
toiminnassa. Koululaisten tukiopetukseenkin on ilmoittautunut 15 lasta ja vapaaehtoisia tuli
mukaan riittävästi, mutta valitettavasti tukiopetuksen vastaava loukkasi jalkansa ja on poissa
kuvioista noin puolitoista kuukautta. Myös yhdistyksen rahastonhoitaja kaatui heinäkuun
puolivälissä ja on edelleen sairaslomalla. Muistetaan heitä rukouksissamme.
Keskuksen ranskalaisen johtajattaren, Mélanie Landes’n ja hänen sulhasensa Pierre Castagnon
häitä juhlittiin elokuun ensimmäisenä lauantaina. Ranskassa pakollinen siviilivihkiminen
toimitettiin ensin kaupungintalon juhlavassa salissa jonka jälkeen siirryttiin Grignanin
protestanttiseen seurakuntaan avioliiton siunaamista varten. Marhabanin väki oli
runsaslukuisena paikalla iloitsemassa perheenjäsenten ja ystävien kanssa tuoreen avioparin
onnesta. Ekumeeninen seremonia oli liikuttavan kaunis. Tilaisuuteen sopiva nuorten esittämä
hengellinen musiikki puhutteli kirkkokansaa, Raamatun tekstit, rukoukset sekä katolisen että
protestanttisen papin puheenvuorot saivat ilon kyyneleet monen läsnäolijan silmiin.
Mélanie ja Pierre Castagno Pirjo Niemelän ja Riitta Granrothin seurassa
Pakolaisista ja turvapaikanhakijoista
Eurooppaa parhaillaan ravisteleva pakolaiskriisi koskettaa läheltä myös Marhaban-keskusta.
Olemme mukana protestanttisten toimijoiden ja valtion vastaanottokeskusten verkostossa
sekä sitoutuneet auttamaan pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden ranskankielen opetuksessa.
Marhabanin kielikoulussa on nyt 55 opiskelijaa, joista yli 25 % tulee tällä hetkellä valtion
vastaanottokeskuksista. Ja lisää pyyntöjä tulee joka päivä. Lähetimme Marhabanin nimissä
Marseillen seurakuntien papeille viime viikolla vetoomukseen, jossa kehotimme seurakuntia
osallistumaan pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden auttamiseen. Sen lisäksi pyysimme heiltä
apua uusien vapaaehtoisten rekrytoinnissa, jotta voisimme muodostaa lisää kieliryhmiä tai
vastaavasti kouluttaa ja lähettää vapaaehtoisia opettajia sinne missä tarve on suurin.
Ranskan protestanttiseen federaatioon kuuluvat järjestöt ja kirkot olivat ryhtyneet toimiin
pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseksi jo ennen nykyistä tilannetta. Ne
suosittelevat, että kristilliset tahot toimisivat entistä tiiviimmin yhteistyössä sekä olisivat
vuorovaikutuksessa myös yhteiskunnan toimijoiden kanssa. Yhteisiä pelisääntöjä on myös
muotoiltu, jotta vastaanotto olisi kaikkialla ystävällistä, yksittäistä ihmistä sekä hänen
toiveitaan kunnioittavaa. Vastaanotossa pyritään kohtaamiseen, avoimuuteen ja kuunteluun,
joiden tavoitteena on pysyvän kotoutumisen tie. On ensiarvoisen tärkeää, että jokainen
vastaanotetaan ilman uskontoon, kansallisuuteen tai etniseen alkuperään kohdistuvaa
syrjintää. Tällä hetkellä ajankohtaisin kysymys on saapuvien pakolaisten asiallinen
majoittaminen, heidän turvapaikka-anomustensa käsittelyn sekä kielenopiskelun aloittaminen.
Ranskassa maahanmuutto on vanha ja pysyvä ilmiö. Marseillessakin on toteutettu käytännön
vieraanvaraisuutta jo yli 2600 vuotta. Toisaalta esiintyy ennakkoluuloja, ja eri yhteisöjen välisiä
raja-aitoja voi olla vaikea ylittää. Täällä ollaan kyllä luontevasti tekemisissä eri kulttuureista ja
maista tulevien ihmisten kanssa, mutta varsinaista kulttuurienvälistä, saati kantaväestön ja eri
maahanmuuttajaryhmien välistä vuorovaikutusta tapahtuu hyvin vähän. Eri etniset ja
uskonnolliset yhteisöt elävät sulassa sovussa rinnakkain, mutta eivät välttämättä kohtaa
toisiaan, sillä niiden jäsenet pysyvät melko tiiviisti oman viiteryhmänsä piirissä.
Paavi Franciscus muistutti viime viikolla vedotessaan jälleen kerran maailman pakolaisten ja
turvapaikanhakijoiden puolesta, että ”muurien rakentaminen ei ole koskaan ratkaisu, sillä niillä
on tapana murtua. Tänään, huomenna tai sadan vuoden päästä… mutta sillat, ne kantavat”.
Toivotan sinulle, lähetysystäväni, siunattua syksyä. Jatketaan siltojen rakentamista ihmisten
välille. Marhabanin kokemuksen mukaisesti tervetulotoivotukseen ei tarvita muuta kuin
ystävälliset kasvot ja hyvä sana. Kiitos, kun muistat rukouksin Marhabania, sen työntekijöitä,
vapaaehtoisia sekä keskukseen tulevia maahanmuuttajia, pakolaisia ja turvapaikanhakijoita.
Riitta
Jokainen sentti vie lähemmäs koulua.
Tule tasaamaan! www.tasaus.fi
Rukousaiheet:
Kiitämme menneestä kesästä ja Marhaban-keskuksen
lomakauden toiminnasta. Rukoilemme siunausta
Mélanien ja Pierren yhteiselle elämälle. Kiitämme
kaikista vapaaehtoisista ja rukoilemme siunausta
Marhabanin syksyn toimintaan. Pyydämme varjelusta
kaikille pakolaisille ja turvapaikanhakijoille Ranskassa,
Suomessa ja koko Euroopassa.
Suomen Lähetysseura toteuttaa
Jumalan rakkautta sanoin ja teoin.
Teemme työtä 30 maassa lähes sadan
kirkon ja järjestökumppanin kanssa.
Tue työtämme:
IBAN: FI38 8000 1400 1611 30
BIC: DABAFIHH, viestiksi Riitta
Granroth.