Iisalmen Sanomat 8/2015 - Savon Vammaisasuntosäätiö

Transcription

Iisalmen Sanomat 8/2015 - Savon Vammaisasuntosäätiö
✆
ASIAKASPALVELU:
kuvat@iisalmensanomat.fi
moiset piti tietysti saada.
Alakoukku 15
017 83511
Torstaina 27. elokuuta 2015
toimitus@iisalmensanomat.fi
Silloin oli kaikilla farkut,
❞flanellipaita
ja tennarit. Sem-
Uutispäivystys: 017 8351311
Annamaija Herola
Arto Kaarakainen
soittaa
pianoa,
ja seinällä koreilee
viiri, pian
saadaan
täytekakkuakin:
10-vuotisjuhlat
hyvässä
vauhdissa. Oikealla takana
palveluyksiköiden
johtaja Niina Argillander.
Lih
ät J
kset Kalat Leiv
ät
Hedelmät Vihanne
Leiv
atit ät Juustot Ateriat
Salat Leiv
Lihalatt Kala
a
at K
TUNNETUSTI
PARHAAT TARJOUKSET!
HINNAT VOIMASSA TO-SU 27.-30.8.2015, ELLEI TOISIN MAINITA
Hyvä
suunta,
mutta...
Autistien oikeudet toteutuvat yhä paremmin.
Kun lainsäädäntö on lisännyt mahdollisuuksia henkilökohtaisiin avustajiin ja tulkkipalveluihin, autistit voivat esimerkiksi paremmin valita itseä kiinnostavia harrastuksia,
kun ei välttämättä tarvitse mennä ryhmien
mukana. Näin itsemääräämisoikeus toteutuu.
– Nykyisin nuoret autistit saavat kuntoutusta ja terapioita, ja heidän kommunikaatiotaitonsa ovat vahvemmat kuin aikuisilla autisteilla, jotka eivät ole kuntoutusta saaneet.
Suuntaus on valtakunnan tasolla ulos laitoksista ja avopalveluiden kehittämiseen.
Ristiriita on siinä, että vaikka autistien oikeuksia halutaan lisätä ja kaikenlaista rajoittamista vähentää, eli tarvitaan lisää palveluita ja ihmisiä niitä toteuttamaan, samaan
aikaan yhteiskunnassa on karsittava menoja ja säästettävä, huomauttaa Savon Vammaisasuntosäätiön (Savas) toimitusjohtaja
Jouko Hämäläinen.
– Lopultahan kyse on päättäjien arvovalinnoista, miten tämä ratkaistaan.
ERÄ!
Mr Panini
tuote-esittely
la 29.8
klo 10-16
Atria ohut, marinoitu
KASSLERLEIKE
700 g
4,27/kg raj. 2 rs/tal.
2
99
LIHAMESTARILTA
KINKKUSUIKALE
8
rs
KALAMESTARILTA
LOHIFILEE
Norja
1190
taa aikaisemmin ollut.
PALVELUTISKILTÄ
UUDEN SADON
KAALIKÄÄRYLEET
kg
10
90
Lapin Kulta
19
99
sis. pnt.
3,60
➤ Kirkonsalmen autismiyksikkö ja toimintakeskus täytti 10 vuotta.
➤ Autistien asema yhteiskunnassa on parantunut ja
vaikuttamismahdollisuudet lisääntyneet.
IISALMI
tiina tynkkynen-hieta
Pöydän ympärillä istuville maistuu täytekakku. Arto Kaarakainen on soittanut pianoa kuvionuoteilla,
ja puhe on kuultu. Ilmassa
tuntuu juhla, ja aihetta on:
Kirkonsalmen autismiyksikkö ja toimintakeskus täyttävät 10 vuotta.
Juhlaan on valmistauduttu
viikkoja, sosiaaliset tilanteet
kun ovat usein autisteille vaativia, kertoo vastaava ohjaaja Merita Luoma. Juhlaa on
ennakoitu esimerkiksi kuvien ja sosiaalisten tarinoiden
avulla. Jälkeenpäin sitten kes-
kustellaan, mitä tapahtui ja
millaista oli.
Ehkä joukossa olisi joku,
joka haluaisi vähän kertoa,
millaista asuminen omassa
kodissa on ja mitä toimintakeskuksessa tehdään? Kyselykierros osoittaa kuitenkin,
ettei juuri nyt kukaan oikein
ole valmis sellaiseen. Juhlijat
tuovat mielipiteitään esiin erilaisilla kommunikointimenetelmillä, muun muassa aakkostaulun avulla osoittamalla kirjaimia niin, että niistä
tulee sanoja.
– Taitaa itse juhlassa olla
nyt niin paljon keskittymistä vaativaa, perustelee Luoma kieltäytymisiä.
AUTISMIYKSIKKÖ mahdol-
listaa autisteille asumisen
omalla kotiseudulla ja tarjoaa töitä ja tekemistä. Asukkaat haluavatkin käydä töissä, joita arkipäivinä tehdään
aamuyhdeksästä iltapäiväkahteen. Osalle on tarjoutunut tilaisuuksia myös oikeisiin töihin oman talon
ulkopuolella esimerkiksi
kaupassa, leirintäalueella
ja ravitallilla.
– Vapaapäivät töistä ovat
usein ongelmallisia, sillä moni tarvitsee paljon tukea ja
ohjausta koko vuorokauden
ajan, kertovat Luoma ja palveluyksiköiden johtaja Niina Argillander.
Kirkonsalmen autismiyksikkö on kymmenen aikuisen koti, ja lisäksi siellä on
nuorempia kävijöitä tilapäis-
Valokuvaalbumikin
otettiin
esiin.
paikalla. Päivätoiminnassa
käy 14 henkilöä, joista suurin osa on autismiyksikön
asukkaita. Tarjolla on muun
muassa musiikkia, liikuntaa
ja retkiä, sosiaalisten tilanteiden harjoittelua sekä aistiharjoituksia. Monilla autisteilla voi olla ongelmia
aistitoiminnoissa, ja tämä
on kuntoutuksessa huomioitava.
YLÄ-SAVON seudulla ei ole
vastaavaa toimintaa aikaisemmin ollut. Autismiyksikkö vaatii ihan omanlaisensa tilat ja
asiaan koulutetun henkilökunnan.
Kirkonsalmen autismiyksi-
kön väki kiittelee, että päättäjillä riitti vuosikymmen sitten
asialle ymmärrystä. Tuntuma on, että tilausta toiminnalle olisi enemmänkin, ja
kyselyjä asumispaikoista tulee laajalta. Uusia nuoriakin
kasvaa aikuiseksi ja tarvitsee
asuntoa.
Autismiyksikön perustaminen on vaativaa, on henkilökunta todennut. Kymmenessä
vuodessa on luotu ihan uusi
ja oma toimintamalli, verkostoiduttu eri puolille maata, ja
hankittu tietotaitoa autismin
asiantuntijoilta.
Vuosien mittaan toiminta
Kirkonsalmella on laajentunut, ja asukkaiden sekä päivätoimintaan osallistuvien
määrä on yli kaksinkertaistunut. Vuonna 2010, kun Marjahaan palvelukoti valmistui,
Kirkonsalmen autismiyksikön toiminta keskittyi palve-
lemaan vain autismin kirjon
asiakkaita. Autismin kirjoon
kuuluu erilaisia oireyhtymiä
liittyen keskushermoston kehityshäiriöihin.
3,95-4,39/pkt
31.-
pkt
raj.kpl
2 pkt/tal.
95
24
pkt
-PACK
Kirkonsalmen autismiyksikkö ja toimintakeskus
➤ Savon Vammaisasuntosäätiön (Savas)
ylläpitämä.
➤ Aloitti vuonna 2005. Kokonaan autismiyksiköksi 2010.
➤ Ylä-Savon Sote -kuntayhtymä tilaa Kirkonsalmen autismiyksiköltä asumispalveluita sekä toimintakeskukselta päivätoimintaa.
➤ Autismiyksikössä kymmenen aikuista asukasta sekä tilapäispaikka Salmi- ja
Tuulikodeissa, toimintakeskuksessa käy 14
asiakasta.
➤ Aloitti Savossa ensimmäisenä autistien
asumispalveluiden kehittämisen.
Ingman
SUKLAA-BANAANIJÄÄTELÖ 1 l
1,59/l
kpl
pkt
NAUDAN JAUHELIHA 400 g
5.-
VIHREÄ JA TUMMA RYPÄLE 500 g
Kreikka ja Espanja 3,00/kg
yks. 2,29 rs (4,58/kg)
3.-
159
10% 6,25/kg
raj. 1 erä/tal.
2
rs
VICHY JA KIVENNÄISVESI 1,5 l
0,40/l sis.pantin 1,60 , yks. 1,19 / pl
sis.pantin 0,40, 0,53/l
2
rs
4
4.
PLO
-32%
Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yksittäin 3,69 rs
(9,23/kg)
FLORA 600 g ja
FLORA & VOI 400 g
Vaasan
ALPPILEIPÄ 380 g
7,34/kg
1,60-2,50/kg
1.-
kg
KERMAJUUSTOT
900 kg - 1 kg
2,07/l
Voimassa 21.8.2015 alkaen
Juhlinta vaatii täyden keskittymisen
kg
ERÄ!
OLUT 4,5%
0,33 l 24-pack
Ylä-Savon seudulla ei
❞ole
vastaavaa toimin-
90
rs
raj. 2 rs/tal.
-49-59%
279
pkt
Hinta ilman K-Plussa-korttia 1,99-2,49 rs (3,32-6,23/kg)
MA-PE 8-21, LA 8-18,
SU 12-18
IISALMI
Eteläntie 4
74100 Iisalmi
puh. 01053 79800 (Puhelun hinta 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. alv.) Palvelunumero (ostamaasi tuotetta tai
K-citymarketilta saamaasi laskua koskevat asiat): 01053 79802 (puhelun hinta palvelunumeroon 8,8 snt/puh. sis. alv.)
Meillä myös
Pakettiautomaatti