HUS KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 12.2.2015)

Transcription

HUS KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 12.2.2015)
HUS KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 12.2.2015)
NIMIKE
KELPOISUUSEHTO
AAC-ohjaaja
Kasvatus-, sosiaali- tai terveysalan perustutkinto sekä puhevammaisten
tulkin erikoisammattitutkinto.
Ajojärjestelijä
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
oikeus käyttää tehtävään soveltuvaa asetuksella (564/94) säädettyä
nimikesuojattua ammattinimikettä tai hätäkeskuspäivystäjän tutkinto
Aluepäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto sekä riittävä kokemus
esimiestehtävissä
Ammattimies
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alalta
Apulaisosastonhoitaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto tai alempi korkeakouluasteen
tutkinto taikka alimman korkea-asteen tutkinto täydennettynä soveltuvilla
johtamisen tai hallinnon opinnoilla tai sisältyen tutkintoon sekä lisäksi
terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus ja riittävä kokemus alan tehtävistä
Apulaisylifyysikko
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa asetuksessa (564/94)
tarkoitetun koulutuksen tuottama sairaalafyysikon pätevyys ja alansa
tohtorin tutkinto tai arvo
Apulaisylihammaslääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia hammaslääkärin tehtävissä sekä riittävä kokemus
alansa hallinto- ja johtotehtävissä.
Yliopistosairaalassa ylihammaslääkärin kelpoisuutena vaaditaan lisäksi
lääketieteellisen tiedekunnan toteama dosentin pätevyys ja
apulaisylihammaslääkärin kelpoisuutena hammaslääketieteen tohtorin
tutkinto tai arvo sekä kummaltakin erikoishammaslääkärin pätevyys virkaan
soveltuvalla erikoisalalla.
Apulaisylikemisti
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa asetuksessa (564/94)
tarkoitetun koulutuksen tuottama sairaalakemistin pätevyys ja alansa
tohtorin tutkinto tai arvo
Apulaisylilääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys
virkaan soveltuvalla erikoisalalla. Hallinnolliselta apulaisylilääkäriltä
vaaditaan lisäksi riittävä kokemus alansa hallinto- ja johtotehtävissä tai
hallinnon pätevyys.
Yliopistosairaalassa kelpoisuutena vaaditaan lisäksi lääketieteellisen
tiedekunnan toteama dosentin pätevyys asianomaisella erikoisalalla. Mikäli
kysymyksessä on 5-vuoden ajaksi täytettävä määräaikainen
apulaisylilääkärin koulutusvirka kelpoisuutena vaaditaan kuitenkin
lääketieteen tohtorin tutkinto tai lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvo.
Apuvälinekeskuksen johtaja (v)
Tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, julkishallinnon tuntemus
sekä riittävä johtamiskokemus
Apuvälineteknikko
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
nimikesuojattu tutkinto
Arkistointisihteeri
Riittävä käytännön työkokemus alalta
Arkistonhoitaja
Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinto tai aiempi arkistonhoitajan
tutkinto
Arkistopalvelupäällikkö
Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinto tai aiempi arkistonhoitajan
tutkinto sekä käytännön kokemusta asiakirjahallinnosta ja
työnjohtotehtävistä
Arkistotoimenpäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja arkistoalan koulutus sekä
kokemusta arkistotoimen ja tietohallinnon asiantuntijatehtävistä
Arkkitehti
Ylempi korkeakouluasteen arkkitehdin tutkinto ja kokemus
suunnittelutehtävistä
Arviointijohtaja
Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja riittävä kokemus alalta
sekä johtamistehtävistä
Arviointipäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto sekä riittävä kokemus alalta
Arviointiylilääkäri
Kelpoisuusehtona vaaditaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä
annetussa laissa (559/94) säädetty laillistus tai lupa toimia lääkärin
tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys kliinisellä erikoisalalla ja dosentin
pätevyys.
HUS Yhtymähallinto
Henkilöstöjohto
1 (13)
HUS KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 12.2.2015)
Asiakaspalvelujohtaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
johtamistehtävistä
Asiakaspalvelupäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tai alimman korkea-asteen tutkinto ja riittävä
kokemus alan tehtävissä
Asiakastukihenkilö
Datanomin, teknikon, ohjelmoijan tai muu tehtävään soveltuva keskiasteen
tutkinto tai muu vastaava pätevyys
Asiakasvastaava
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai keskiasteen tutkinto
Asiakkuuspäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai alimman korkea-asteen tutkinto ja
riittävä kokemus alan tehtävissä
Askartelunohjaaja
Soveltuva alimman korkea-asteen tai keskiasteen tutkinto
ATK-koordinaattori
Datanomin, teknikon, ohjelmoijan tai muu tehtävään soveltuva keskiasteen
tutkinto tai muu vastaava pätevyys
ATK-päällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
tietohallintotehtävistä
Audionomi
Terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava aikaisempi
opistoasteinen tutkinto ja audionomin pätevyys tai vastaava aikaisempi
kuulontutkijan koulutus
Autonkuljettaja
Riittävä kokemus ja tehtävään soveltuva ajokortti
Bioinformaatikko
Tehtävään soveltuva ylempi korkea-asteen tutkinto
Controller
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai alimman korkea-asteen tutkinto ja
riittävä kokemus suunnittelu- ja laskentatoimen tehtävissä
Elektroniikka-asentaja
Soveltuva keskiasteen tutkinto
Elinsiirtokoordinaattori
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus ja muu määriteltävä pätevyys tehtävän hoitamiseen
Elinluovutuskoordinaattori
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus ja muu määriteltävä pätevyys tehtävän hoitamiseen
Ensihoitaja
Sosiaali- ja terveysministeriön ensihoidosta antaman asetuksen (340/2011)
8 §:n mukainen kelpoisuus
Ensihoitopäällikkö (v)
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus sekä virkaan soveltuva ylemmän korkeakouluasteen tutkinto ja
riittävä kokemus johtamistehtävissä
Erica-pääkäyttäjä
Soveltuva alemman korkeakouluasteen tai alimman korkea-asteen tutkinto.
Lisäksi edellytetään hyvä ensihoidon palvelujärjestelmän, sosiaalitoimen ja
yhteistyöviranomaisen kenttätoiminnan tuntemus
Erikoisammattimies
Alan ammattitutkinto ja riittävä kokemus ammattialallaan
Erikoishammaslääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia hammaslääkärin tehtävissä sekä
erikoishammaslääkärin pätevyys virkaan soveltuvalla erikoisalalla.
Yliopistosairaalassa erikoishammaslääkärin virkaan kelpoisuutena
vaaditaan lisäksi hammaslääketieteen tohtorin tutkinto tai arvo.
Erikoislääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys
virkaan soveltuvalla erikoisalalla.
Yliopistosairaalassa erikoislääkärin virkaan kelpoisuutena vaaditaan lisäksi
lääketieteen tohtorin tutkinto tai lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvo.
Erikoissuunnittelija
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
suunnittelu- ja tutkimustoiminnasta
Erikoistutkija
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
suunnittelu- ja tutkimustoiminnasta
Erikoistuva fyysikko
Asetuksen (221/94) mukainen tai aikaisempi vastaava ylempi
korkeakoulututkinto tai diplomi-insinöörin tutkinto fysiikka pääaineena
Erikoistuva geneetikko
Asetuksen (221/94) mukainen tai aikaisempi vastaava ylempi
korkeakoulututkinto perinnöllisyystiede pääaineena.
Erikoistuva hammaslääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia hammaslääkärin tehtävissä.
Erikoistuva kemisti
Asetuksen (221/94) mukainen tai aikaisempi vastaava ylempi
HUS Yhtymähallinto
Henkilöstöjohto
2 (13)
HUS KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 12.2.2015)
korkeakoulututkinto tai diplomi-insinöörin tutkinto kemia pääaineena
Erikoistuva lääkäri (v)
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä.
Erikoistuva mikrobiologi
Asetuksen (221/94) mukainen tai aikaisempi vastaava ylempi
korkeakoulututkinto mikrobiologia tai biologia pääaineena.
Erityislastentarhanopettaja
Erityislastentarhaopettajan tai erityisopettajan tutkinto
erityislastentarhaopettajan opintosuunnalta
Farmanomi
Lääkealan perustutkinnon mukainen farmanomin tai lääketeknikon tutkinto
Farmaseutti
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistetun farmaseutin pätevyys
Fysiologiainsinööri
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
ammattialalta
Fysioterapeutti
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus
Fyysikko
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa asetuksessa (564/94)
tarkoitetun koulutuksen tuottama sairaalafyysikon pätevyys
Hallinnollinen apulaisylilääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys
virkaan soveltuvalla erikoisalalla. Hallinnolliselta apulaisylilääkäriltä
vaaditaan lisäksi riittävä kokemus alansa hallinto- ja johtotehtävissä tai
hallinnon pätevyys.
Yliopistosairaalassa kelpoisuutena vaaditaan lisäksi lääketieteellisen
tiedekunnan toteama dosentin pätevyys asianomaisella erikoisalalla. Mikäli
kysymyksessä on 5-vuoden ajaksi täytettävä määräaikainen
apulaisylilääkärin koulutusvirka kelpoisuutena vaaditaan kuitenkin
lääketieteen tohtorin tutkinto tai lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvo.
Hallintojohtaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
johtamistehtävistä
Hallintolakimies
Oikeustieteen maisterin tai vastaava aikaisempi tutkinto ja riittävä kokemus
hallintotehtävistä
Hallintopäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
johtamistehtävistä
Hallintoylihoitaja
Tohtorin tutkinto sekä lisäksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun
lain (559/94) mukainen laillistus ja kokemus hallintotehtävistä
Hallintoylilääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä lääketieteellisen
tiedekunnan toteama dosentin pätevyys ja erikoislääkärin pätevyys jollakin
kliinisen lääketieteen erikoisalalla sekä riittävä kokemus alansa hallinto- ja
johtotehtävissä tai hallinnon pätevyys.
Hammashoitaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
oikeus käyttää tehtävään soveltuvaa asetuksella (564/94) säädettyä
nimikesuojattua ammattinimikettä
Hammashuoltaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus
Hammaslääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistus tai lupa toimia hammaslääkärin tehtävissä.
Hankesuunnittelija
Soveltuva korkeakouluasteen tai alimman korkea-asteen tutkinto ja riittävä
kokemus alan tehtävissä
Hankintalakimies
Oikeustieteen maisterin tai vastaava aikaisempi tutkinto sekä kokemusta
julkisista hankinnoista
Hankintapäällikkö
Soveltuva korkeakoulu- tai keskiasteen tutkinto ja riittävä kokemus
hankintatehtävistä
Hankintasihteeri
Tehtävään soveltuva keskiasteen ammattitutkinto tai tätä vastaava
aikaisempi tutkinto tai oppisopimuskoulutus sekä riittävä työkokemus taikka
alan näyttötutkinto.
Henkilöstöasiainhoitaja
Tehtävään soveltuva keskiasteen ammattitutkinto tai tätä vastaava
aikaisempi tutkinto tai oppisopimuskoulutus taikka riittävä käytännön
työkokemus ammattialalta.
HUS Yhtymähallinto
Henkilöstöjohto
3 (13)
HUS KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 12.2.2015)
Henkilöstöassistentti
Soveltuva korkeakoulu- tai alimman korkea-asteen tutkinto ja riittävä
kokemus johdon sihteerin tehtävissä
Henkilöstöjohtaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
henkilöstöhallinnossa ja johtamistehtävissä
Henkilöstön kehittämispäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto sekä riittävä kokemus
henkilöstön kehittämistehtävissä
Henkilöstöpäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
henkilöstöhallinnon tehtävistä
Henkilöstöresurssipäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä henkilöstöhallinnon
kokemus
Henkilöstösihteeri
Soveltuva korkeakoulu- tai keskiasteen tutkinto ja riittävä kokemus
henkilöstöasioiden hoidosta
Henkilöstösuunnittelija
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
suunnittelutehtävissä
Henkilöstösuunnittelupäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto sekä riittävä kokemus alan
suunnittelutehtävissä
Hovimestari
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alan tehtävistä
Huoltoinsinööri
Soveltuva alemman korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
ammattialalta
Huoltomies
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alalta
Huoltopalvelujohtaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
tulosyksikön johtamisesta
Huoltopäällikkö
Soveltuva alemman korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus alan
tehtävistä
Hygieniahoitaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus
Investointijohtaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto, riittävä kokemus
investointisuunnittelussa sekä johtamistehtävissä.
IT-kehitysjohtaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus sekä
johtamis- että it-alan tehtävistä
IT-tukihenkilö
Datanomin, teknikon, ohjelmoijan tai muu tehtävään soveltuva keskiasteen
tutkinto tai muu vastaava pätevyys
IVF-biologi
Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja vähintään kahden vuoden
käytännön kokemus IVF-yksikön töistä
Jalkaterapeutti
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
oikeus käyttää tehtävään soveltuvaa asetuksella (564/94) säädettyä
nimikesuojattua ammattinimikettä
Jalkojenhoitaja

Johdon assistentti
Soveltuva korkeakoulu- tai alimman korkea-asteen tutkinto ja riittävä
kokemus vaativista johdon sihteerin tehtävistä
Johdon sihteeri
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai keskiasteen ammattitutkinto tai
näitä vastaava aikaisempi tutkinto sekä riittävä perehtyneisyys alalta
Johtaja (SOCCA)
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
sosiaalialasta, tutkimustoiminnasta ja johtamisesta.
Johtaja (v)
Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja riittävä kokemus tietohallinnon ja –
tekniikan johtamisesta ja asiantuntijatehtävistä
Johtajaylilääkäri
Kelpoisuutena virkaan on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa
laissa 559/94 säädetty laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä
lääketieteellisen tiedekunnan toteama dosentin pätevyys ja erikoislääkärin
pätevyys jollakin kliinisen lääketieteen erikoisalalla sekä riittävä kokemus
sairaanhoidon hallinto- ja johtotehtävissä.
Johtava farmaseutti
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistetun farmaseutin pätevyys ja riittävä kokemus alansa hallinto- ja
johtotehtävissä sekä sairaalafarmasiassa
HUS Yhtymähallinto
Henkilöstöjohto
4 (13)
HUS KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 12.2.2015)
Johtava lääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys
virkaan soveltuvalla erikoisalalla ja riittävä kokemus alansa hallinto- ja
johtotehtävissä.
Yliopistosairaalassa kelpoisuutena vaaditaan lisäksi lääketieteellisen
tiedekunnan toteama dosentin pätevyys virkaan soveltuvalla erikoisalalla.
Johtava psykologi
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistus ja riittävä kokemus alansa hallinto- ja johtotehtävissä
Johtava puheterapeutti
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistus ja riittävä kokemus alansa hallinto- ja johtotehtävistä
Johtava sosiaalityöntekijä
Laissa 272/2005 määritelty sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja riittävä
kokemus alansa hallinto- ja johtotehtävistä
Johtava työterveyshoitaja
Soveltuva ylemmän korkeakouluasteen tutkinto sekä lisäksi
terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus ja kokemusta hallinnon tai lähijohdontehtävistä
Johtava työterveyslääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys
työterveyshuollon erikoisalalla ja riittävä kokemus alansa hallinto- ja
johtotehtävissä.
Johtava ylihoitaja
Soveltuva tiedekorkeakoulututkinto ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä
annetun lain (559/94) mukainen laillistus sekä riittävä kokemus
terveydenhuoltoalan hallinto- ja johtotehtävissä
Johtava ylilääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys
virkaan soveltuvalla erikoisalalla ja riittävä kokemus alansa hallinto- ja
johtotehtävissä.
Yliopistosairaalassa kelpoisuutena vaaditaan lisäksi lääketieteellisen
tiedekunnan toteama dosentin pätevyys virkaan soveltuvalla erikoisalalla.
Järjestelmäsihteeri
Soveltuva korkeakoulu- tai keskiasteen tutkinto ja riittävä
tietojärjestelmätuntemus ja kokemus
Kahvionhoitaja
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alalta
Kampaaja
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alalta
Kehittämisjohtaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto, vahvaa kokemusta ja näyttöä
organisaation ja toiminnan kehittämisestä sekä johtamiskokemusta
Kehittämispäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto sekä riittävä kokemus
suunnittelu-, kehittämis- ja projektinjohtotehtävissä
Kehittämisylilääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys
virkaan soveltuvalla erikoisalalla ja riittävä kokemus alansa hallinto- ja
johtotehtävissä. Yliopistosairaalassa kelpoisuutena vaaditaan lisäksi
lääketieteellisen tiedekunnan toteama dosentin pätevyys virkaan
soveltuvalla erikoisalalla.
Kehitysvammaistenhoitaja
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alalta
Keittiömestari
Soveltuva alempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
ammattialalta
Kemisti
Asetuksessa (564/94) tarkoitetun koulutuksen tuottama sairaalakemistin
pätevyys
Kielenkääntäjä
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto, suomen ja ruotsin kielen
täydellinen suullinen ja kirjallinen taito sekä yhden vieraan kielen taito ja
kokemusta hallinnollisten asiakirjojen kääntämisestä
Kiinteistöpäällikkö
Soveltuva alempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
ammattialalta
Kirjanpitopäällikkö
Soveltuva ylemmän korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
kirjanpidon tehtävistä
Kirjanpitäjä
Tehtävään soveltuva keskiasteen ammattitutkinto ja riittävä käytännön
työkokemus
Kliininen asiantuntija, hoitotyö
Soveltuva ylemmän korkeakouluasteen tutkinto sekä lisäksi
terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus
HUS Yhtymähallinto
Henkilöstöjohto
5 (13)
HUS KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 12.2.2015)
Kliininen opettaja, hoitotyö
Soveltuva ylemmän korkeakouluasteen tutkinto sekä lisäksi
terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus
Klinikkaryhmän johtaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys
virkaan soveltuvalla erikoisalalla ja lisäksi lääketieteen tohtorin tutkinto tai
lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvo sekä lisäksi riittävä kokemus
johtamistehtävissä
Kokki
Alan ammattikoulutus ja riittävä kokemus alan tehtävistä
Koneasentaja
Soveltuva keskiasteen tutkinto
Konsernitalouspäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto sekä riittävä kokemus
vaativista taloushallinnon tehtävistä
Koulutuspäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja kokemusta henkilöstön
kehittämisestä
Koulutussihteeri
Tehtävään soveltuva keskiasteen ammattitutkinto ja riittävä käytännön
työkokemus
Koulutussuunnittelija
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus koulutustehtävistä
Koulutusylilääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin ja dosentin
pätevyys ja riittävä kokemus tehtäväalalta
Kuljetuspäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai keskiasteen tutkinto ja riittävä
kokemus alan tehtävistä
Kuntohoitaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
oikeus käyttää tehtävään soveltuvaa asetuksella (564/94) säädettyä
nimikesuojattua ammattinimikettä
Kuntoutusohjaaja
Soveltuva alimman korkea-asteen tutkinto
Kuntoutussihteeri
Soveltuva korkeakoulu- tai keskiasteen tutkinto
Kuulontutkija
Soveltuva alempi korkeakouluasteen tai keskiasteen tutkinto
Kuvataideterapeutti
Kuvataideterapeutin koulutus tai muu terveydenhuollon ammattihenkilöistä
annetun asetuksen (564/94) nojalla hyväksytty koulutus
Kylvettäjä
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alalta
Kätilö
Terveydenhuollon ammattihenkiöistä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus
Käyttöpäällikkö
Soveltuva alemman korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus alan
tehtävistä
Laatupäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto, riittävä kokemus
hallintotehtävistä sekä erikseen hankittu koulutus laatujärjestelmistä ja
laadunohjauksesta
Laboraattori
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja käytännön kokemusta
toimialalta
Laboratorioinsinööri
Soveltuva ylemmän tai alemman korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä
kokemus alan tehtävistä
Laboratoriomekaanikko
Soveltuva keskiasteen tutkinto ja riittävä kokemus alan tehtävistä
Laboratoriopäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja kokemusta tieteellisten
tutkimusprojektien johdosta
Laboratoriohoitaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus
Laborantti
Laborantin tutkinto tai muu soveltuva keskiasteen tutkinto
Laboratorioteknikko
Soveltuva keskiasteen tutkinto ja riittävä kokemus alan tehtävistä
Laboratoriovalmistelija
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alalta
Laitoshuoltaja
Laitoshuoltajan ammattitutkinto
Laitoshuoltopäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tai alimman korkea-asteen tutkinto ja riittävä
kokemus alan tehtävissä
Laskentapäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto sekä riittävä kokemus
kustannuslaskentatehtävissä
Laskentasihteeri
Tehtävään soveltuva keskiasteen ammattitutkinto ja riittävä käytännön
HUS Yhtymähallinto
Henkilöstöjohto
6 (13)
HUS KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 12.2.2015)
työkokemus
Lastenhoitaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
oikeus käyttää tehtävään soveltuvaa asetuksella (564/94) säädettyä
nimikesuojattua ammattinimikettä
Lastentarhanopettaja
Sosiaalihuollon ammatillisista kelpoisuusehdoista annetun asetuksen
(804/92) mukainen tutkinto
Leipuri
Alan ammattitutkinto ja riittävä kokemus alalta
Liikuntaterapeutti
Soveltuva alimman korkea-asteen tai keskiasteen tutkinto
Logistiikkapäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai keskiasteen tutkinto ja riittävä
kokemus alan tehtävistä
Logistiikkatyöntekijä
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alan tehtävistä
Lähetti-vahtimestari
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alalta
Lähihoitaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
oikeus käyttää tehtävään soveltuvaa asetuksella (564/94) säädettyä
nimikesuojattua ammattinimikettä
Lääketyöntekijä
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alalta
Lääkintälaitemekaanikko
Soveltuva keskiasteen tutkinto
Lääkintälaiteteknikko
Soveltuva alimman korkea-asteen tutkinto ja riittävä kokemus ammattialalta
Lääkintävahtimestari
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
oikeus käyttää tehtävään soveltuvaa asetuksella (564/94) säädettyä
nimikesuojattua ammattinimikettä
Lääkintävahtimestari-sairaankuljettaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
oikeus käyttää tehtävään soveltuvaa asetuksella (564/94) säädettyä
nimikesuojattua ammattinimikettä
Lääkäri (v)
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä.
Lääkäri, yleislääketieteen
erityiskoulutus (YEK) (v)
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 5 §:ssä
(28.4.2011/377) säädetty kelpoisuus
Maksuliikenteenhoitaja
Soveltuva keskiasteen ammattitutkinto ja riittävä käytännön kokemus
Mielenterveyshoitaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
oikeus käyttää tehtävään soveltuvaa asetuksella (564/94) säädettyä
nimikesuojattua ammattinimikettä
Mielisairaanhoitaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
oikeus käyttää tehtävään soveltuvaa asetuksella (564/94) säädettyä
nimikesuojattua ammattinimikettä
Musiikkiterapeutti
Tehtävään soveltuva korkeakoulu- tai keskiasteen tutkinto
Mykologi
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja käytännön kokemusta
toimialalta
Neuropsykologi
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistus ja erikoistumiskoulutus
Nuoriso-ohjaaja
Sosiaalikasvattajan tai nuoriso-ohjaajan taikka muu soveltuva keskiasteen
tutkinto
Näytteenottoavustaja
Tehtävään soveltuva keskiasteen tai tähän rinnastettava tutkinto sekä
riittävä kokemus alalta.
Obduktiopreparaattori
Asetuksella (564/94) nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö sekä
muu tehtävään soveltuva koulutus tai kokemus
Ohjaaja
Soveltuva keskiasteen tutkinto
Ohjelmistosuunnittelija
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
tietojenkäsittelystä alan suunnittelutehtävissä
Operaattori
Soveltuva keskiasteen ammattitutkinto tai tätä vastaava aikaisempi tutkinto.
Optikko
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa säädetty (559/94)
laillistus
Osastofarmaseutti
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistetun farmaseutin pätevyys
Osaamiskeskuksen johtaja
Viran kelpoisuusehtona on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa
laissa 559/94 säädetty laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä
HUS Yhtymähallinto
Henkilöstöjohto
7 (13)
HUS KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 12.2.2015)
erikoislääkärin pätevyys. Lisäksi virkaan valittavalta vaaditaan riittävää
johtamisen ja hallinnon osaamista terveydenhuollon alalla. Virkaan
vaaditaan toisen kotimaisen kielen hyvä ja toisen tyydyttävä kirjallinen ja
suullinen taito (kielitaitoluokka II tai IIA). Osaamiskeskuksen toiminnan
käynnistäminen ja johtaminen on erittäin vaativa johtamistehtävä. Tehtävän
menestyksellinen hoitaminen edellyttää lisäksi hyviä yhteistyö- ja
neuvottelutaitoja, innovatiivisuutta ja kykyä muutosten johtamiseen.
Tieteellinen pätevyys katsotaan lisäansioksi.
Osastonhammaslääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia hammaslääkärin tehtävissä sekä
erikoishammaslääkärin pätevyys virkaan soveltuvalla erikoisalalla.
Yliopistosairaalassa erikoishammaslääkärin virkaan kelpoisuutena
vaaditaan lisäksi hammaslääketieteen tohtorin tutkinto tai arvo.
Osastonhoitaja
Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai riittävät johtamisen ja hallinnon
opinnot tai aikaisempi hyväksytty osastonhoitajan pätevyys sekä lisäksi
terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus sekä riittävä kokemus alansa tehtävästä
Osastonlääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys
virkaan soveltuvalla erikoisalalla.
Osastonsihteeri
Tehtävään soveltuva keskiasteen ammattitutkinto tai tätä vastaava
aikaisempi tutkinto tai oppisopimuskoulutus taikka alan näyttötutkinto sekä
riittävä työkokemus
Osastonylihammaslääkäri (v)
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys
virkaan soveltuvalla erikoisalalla. Yliopistosairaalassa kelpoisuutena
vaaditaan lisäksi lääketieteellisen tiedekunnan toteama dosentin pätevyys
asianomaisella erikoisalalla.
Osastonylilääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys
virkaan soveltuvalla erikoisalalla.
Yliopistosairaalassa kelpoisuutena vaaditaan lisäksi lääketieteellisen
tiedekunnan toteama dosentin pätevyys asianomaisella erikoisalalla.
Osastoryhmän päällikkö
Soveltuva ylemmän korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
johtamistehtävissä. Mikäli johdettavassa osastoryhmässä on pääasiallisesti
hoitohenkilöstöä edellytetään lisäksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä
annetun lain (559/94) mukainen laillistus.
Ostaja
Soveltuva keskiasteen ammattitutkinto tai tätä vastaava aikaisempi tutkinto
tai oppisopimuskoulutus sekä riittävä työkokemus taikka alan näyttötutkinto
Ostopäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai keskiasteen tutkinto ja riittävä
kokemus alan tehtävistä
Palkanlaskentasihteeri
Soveltuva korkeakoulu- tai keskiasteen tutkinto ja riittävä kokemus
palkanlaskenta- ja palkkakirjanpitotehtävistä
Palkanlaskija
Soveltuva keskiasteen ammattitutkinto tai tätä vastaava aikaisempi tutkinto
tai oppisopimuskoulutus taikka riittävä käytännön työkokemus
palkanlaskentatehtävistä
Palkkakirjanpitäjä
Tehtävään soveltuva keskiasteen ammattitutkinto ja riittävä käytännön
työkokemus palkanlaskentatehtävistä
Palveluesimies
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai alimman korkea-asteen tutkinto
täydennettynä soveltuvilla johtamisen tai hallinnon opinnoilla tai sisältyen
tutkintoon. Mikäli palveluesimies toimii välinehuollossa edellytetään lisäksi
terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukaista
laillistusta ja riittävää kokemusta alan tehtävistä.
Palveluesimies (laitoshuolto)
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai keskiasteen tutkinto taikka toisen
asteen siivousteknikon erikoisammattitutkinto täydennettynä soveltuvilla
johtamisen tai hallinnon opinnoilla ja riittävä kokemus alalta.
Palveluohjaaja
Soveltuva keskiasteen tutkinto tai toisen asteen erikoisammattitutkinto ja
riittävä kokemus alalta
Palvelupäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
toimialaltaan
HUS Yhtymähallinto
Henkilöstöjohto
8 (13)
HUS KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 12.2.2015)
Palvelussuhdejohtaja
Oikeustieteen maisterin tai vastaava aikaisempi tutkinto ja riittävä kokemus
työmarkkina-asiainneuvottelutoiminnassa sekä johtamistehtävistä
Palvelussuhdelakimies
Oikeustieteen maisterin tai sitä aiempi ylemmän korkea-asteen tutkinto
Palvelussuhdepäällikkö
Soveltuva ylemmän korkeakouluasteen tutkinto sekä riittävä kokemus
alalta
Palvelusuunnittelija
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai alimman korkea-asteen tutkinto ja
riittävä kokemus suunnittelutehtävissä
Perfuusioteknikko
Soveltuva alemman korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
ammattialaltaan
Perinnöllisyyshoitaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus ja riittävä kokemus perinnöllisyysneuvonnasta
Perushoitaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
oikeus käyttää tehtävään soveltuvaa asetuksella (564/94) säädettyä
nimikesuojattua ammattinimikettä
Potilasasiamies
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto
Potilasturvallisuuspäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
hallintotehtävistä sekä potilasturvallisuustyöstä
Projektinjohtaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
johtamistehtävistä
Projektipäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja kokemusta projektien johtamisesta
Projektisihteeri
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai keskiasteen ammattitutkinto ja
riittävä kokemus alan tehtävistä
Projektisuunnittelija
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
suunnittelutehtävissä
Proviisori
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistetun proviisorin pätevyys
Psykologi
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistus
Puhelinpalvelupäällikkö
Soveltuva keskiasteen ammattitutkinto tai tätä vastaava aikaisempi tutkinto
sekä riittävä käytännön kokemus toimialalta sekä työnjohtotehtävistä
Puhelunvälittäjä
Riittävä käytännön työkokemus alalta
Puheterapeutti
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistus
Puutarhuri
Soveltuva keskiasteen tutkinto
Pääkirjanpitäjä
Soveltuva keskiasteen ammattitutkinto tai tätä vastaava aikaisempi tutkinto
sekä riittävä työkokemus
Radiokemisti
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus alalta.
Rahoituspäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto sekä riittävä kokemus
rahoitustehtävissä
Rahoitussuunnittelija
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus rahoitustehtävistä
Ravintolapäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai suurtalousesimiehen tutkinto
Ravintolatoimenpäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus ravintola-alan
johtamistehtävissä
Ravitsemispäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus alan
esimiestehtävissä
Ravitsemissuunnittelija
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja laillistus ravitsemisterapeutiksi
Ravitsemistyönjohtaja
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai muu alan työnjohdollinen tutkinto
Ravitsemistyöntekijä
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alan tehtävistä
Ravitsemusasiantuntija
Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja riittävä kokemus tehtävistä
Ravitsemusterapeutti
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistus
Rekrytoija
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai alimman korkea-asteen tutkinto ja
riittävä kokemus rekrytointitehtävissä
Rekrytointipäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus alalta
Reskontranhoitaja
Tehtävään soveltuva keskiasteen ammattitutkinto tai tätä vastaava
HUS Yhtymähallinto
Henkilöstöjohto
9 (13)
HUS KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 12.2.2015)
aikaisempi tutkinto
Resurssipäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto
Riskienhallintapäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
riskienhallinnan tehtävistä
Röntgenhoitaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus
Röntgeninsinööri
Soveltuva alemman tai ylemmän korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä
kokemus ammattialalta
Röntgenteknikko
Soveltuva alimman korkea-asteen tutkinto ja riittävä kokemus ammattialalta
Sairaala-apteekkari
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistus ja lääkelaissa (395/87) määrätty laillistetun proviisorin pätevyys ja
riittävä kokemus alansa hallinto- ja johtotehtävissä
Sairaalageneetikko
Asetuksessa (564/94) tarkoitetun koulutuksen tuottama sairaalageneetikon
pätevyys
Sairaalainsinööri
Soveltuva ylemmän tai alemman korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä
kokemus ammattialalta
Sairaalamikrobiologi
Asetuksessa (564/94) tarkoitetun koulutuksen tuottama
sairaalamikrobiologin pätevyys
Sairaalasolubiologi
Asetuksessa (564/94) tarkoitetun koulutuksen tuottama
sairaalasolubiologin pätevyys
Sairaanhoitaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus
Sairaanhoitoalueen johtaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
johtamistehtävistä
Sisäinen tarkastaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
tarkastustehtävistä
Siirtoergonomiakoordinaattori
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukainen (559/ 94)
laillistus toimia fysioterapeutin tehtävissä sekä riittävä koulutus tai kokemus
potilassiirtojen ergonomiasta.
Sosiaalikuraattori
Tehtävään soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto
Sosiaalityöntekijä
Laissa 272/2005 määritelty sosiaalityöntekijän kelpoisuus
Sovellusneuvoja
Tehtävään soveltuva keskiasteen ammattitutkinto tai tätä vastaava
aikaisempi tutkinto ja riittävä käytännön kokemus alalta
Sovellussuunnittelija
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai ylempi keskiasteen tutkinto
Sovellustukihenkilö
Datanomin, teknikon, ohjelmoijan tai muu tehtävään soveltuva keskiasteen
tutkinto tai muu vastaava pätevyys
Suuhygienisti
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus
Suunnittelija
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai keskiasteen tutkinto ja riittävä
kokemus suunnittelutehtävissä
Suunnittelupäällikkö (taloushallinto)
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus alalta
Suunnittelupäällikkö (tietohallinto)
Soveltuva ylempi korkeakouluasteentutkinto ja riittävä kokemus alalta
Suunnittelusihteeri
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai keskiasteen tutkinto ja riittävä
kokemus suunnittelutehtävistä
Taideterapeutti
Kuvataideterapeutin koulutus tai muu terveydenhuollon ammattihenkilöistä
annetun asetuksen (564/94) nojalla hyväksytty koulutus
Talousjohtaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus alalta sekä
johtamistehtävistä
Talouspalvelupäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus taloushallinnon
tehtävissä
Talouspäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus taloushallinnon
tehtävissä
Taloussihteeri
Tehtävään soveltuva keskiasteen ammattitutkinto ja riittävä käytännön
työkokemus
Taloussuunnittelija
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
suunnittelutehtävissä
HUS Yhtymähallinto
Henkilöstöjohto
10 (13)
HUS KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 12.2.2015)
Tarkastusassistentti
Soveltuva korkeakoulu- tai alimman korkea-asteen tutkinto ja riittävä
kokemus tarkastustehtävissä
Tarkastusjohtaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto sekä riittävä kokemus
tarkastus- ja johtamistehtävistä
Tarkastuspäällikkö (v)
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
tarkastustehtävistä
Tekninen johtaja (v)
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
johtamistehtävistä
Teknologiapäällikkö
Soveltuva ylemmän korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus sekä
alan
tehtävistä että johtamistehtävistä
Tekstinkäsittelijä
Riittävä käytännön työkokemus alalta tai alan näyttötutkinto
Tekstinkäsittelypäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tai alimman korkea-asteen tutkinto ja riittävä
kokemus työnjohtotehtävistä
Tiedottaja
Soveltuva keskiasteen ammattitutkinto tai tätä vastaava aikaisempi tutkinto
ja riittävä kokemus tiedottamisesta
Tietoanalyytikko
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto sekä tilastomatemaattisten
analyysimenetelmien hyvä hallinta ja riittävä kokemus suurten
tietomassojen analysoinnista
Tietohallintojohtaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto, vahva kokemus ja näyttö
tietohallinnon johtamisesta sekä asiantuntijatehtävistä
Tietohallintopäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä tietohallinnon
kokemus
Tietojärjestelmäpäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai ylemmän keskiasteen tutkinto,
perehtyneisyyttä tietojenkäsittelymenetelmiin ja –laitteistoihin sekä riittävä
kokemus hallinnon tehtävistä
Tietojärjestelmäsuunnittelija
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai keskiasteen tutkinto ja kokemusta
tietojenkäsittelyalan suunnittelutehtävistä
Tietoliikennesuunnittelija
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
tietojenkäsittelystä alan suunnittelutehtävissä
Tilahallintopäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
johtamistehtävistä
Tilakeskuksen johtaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto, kokemusta johtamistehtävistä
ja liikkeenjohdon osaamista.
Toimialajohtaja (v)
Erikoislääkärin pätevyys ja näyttöä ja kokemusta kyseisen
palvelutuotannon alan johtamisesta
Toimikuntasihteeri
Soveltuva alimman korkea-asteen tutkinto ja riittävä kokemus sihteerin
tehtävistä
Toimintaterapeutti
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistus
Toimistonhoitaja
Tehtävään soveltuva keskiasteen ammattitutkinto tai tätä vastaava
aikaisempi tutkinto tai oppisopimuskoulutus sekä riittävä työkokemus
Toimistopäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai alimman korkea-asteen
ammattitutkinto ja riittävä kokemus alalta
Toimistosihteeri
Palkkaryhmä, I
Tehtävään soveltuva keskiasteen ammattitutkinto tai tätä vastaava
aikaisempi tutkinto tai oppisopimuskoulutus sekä riittävä työkokemus taikka
alan näyttötutkinto
Toimistosihteeri
Palkkaryhmä II
Riittävä käytännön työkokemus alalta.
Toimittaja
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus toimitustehtävistä
Toimitusjohtaja (konserni)
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto, julkisen terveydenhuollon ja
hallinnon tuntemus ja riittävä johtamiskokemus.
Toimitusjohtaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto, julkishallinnon tuntemus ja
riittävä johtamiskokemus.
Toimitusjohtajan sihteeri
Tehtävään soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai alimman korkea-asteen
ammattitutkinto tai näitä vastaava aikaisempi tutkinto sekä riittävä
perehtyneisyys alalta.
HUS Yhtymähallinto
Henkilöstöjohto
11 (13)
HUS KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 12.2.2015)
Toimitussihteeri
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus toimitustehtävistä
Tulosyksikön johtaja
Erikoislääkärin pätevyys ja näyttöä ja kokemusta kyseisen
palvelutuotantoalan johtamisesta.
Tuotantopäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai keskiasteen tutkinto ja riittävä
kokemus alan tehtävistä
Tuotepäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai alimman korkea-asteen tutkinto
Tuottaja
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus toimitustehtävistä
Tutkimusapulainen
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alalta
Tutkimusassistentti
Soveltuva alemman korkeakouluasteen tutkinto
Tutkimusjohtaja
Soveltuva tohtorin tutkinto tai sitä vastaava, vahvaa kokemusta ja näyttöä
toimialan tutkimustyöstä, johtamiskokemusta sekä virkaan vaadittava
kotimaisten kielten taitoa.
Tutkimusjohtaja (Hyks syöpäkeskus)
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys
virkaan soveltuvalla erikoisalalla ja lisäksi vahva näyttö toimialan
tutkimustyöstä sekä riittävä kokemus johtotehtävissä. Kelpoisuutena
vaaditaan lisäksi lääketieteellisen tiedekunnan toteama dosentin pätevyys
virkaan soveltuvalla erikoisalalla.
Tutkimuskoordinaattori
Soveltuva ylemmän korkeakouluasteen tutkinto
Työfysioterapeutti
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus ja riittävät tiedot työterveyshuollosta
Työhyvinvointikonsultti
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto tai alimman korkea-asteen tutkinto ja
riittävä kokemus alan tehtävissä
Työhyvinvointipäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto sekä riittävä kokemus alan
tehtävissä
Työkykykoordinaattori
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto. Työelämän,
kuntoutusmahdollisuuksien (sekä lääkinnällisen että ammatillisen
kuntoutuksen), eläkejärjestelmien sekä sosiaaliturvan tuntemus
Työnjohtaja
Soveltuva alimman korkea-asteen tai keskiasteen tutkinto ja riittävä
kokemus alalta
Työnohjaaja
Tehtävään soveltuva ammattitutkinto ja riittävä kokemus alalta
Työnohjauskoordinaattori
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto sekä terveydenhuollon
ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen laillistus ja riittävä
kokemus alan tehtävistä. Tehtävä edellyttää laajuudeltaan vähintään 60
opintopisteen 2-3 vuotista prosessimaista työnohjaajakoulutusta (Suomen
työnohjaajat ry:n suositus), jota antavat erilaiset oppilaitokset ja yhteisöt
Työsuojelupäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja kokemusta työsuojeluasioista
Työterapeutti
Soveltuva keskiasteen tutkinto
Työterveyshoitaja
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen
laillistus ja työterveyshuollon toteutukseen tarvittava koulutus
Työterveyslääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä oikeus harjoittaa lääkärin
ammattia itsenäisenä yleislääkärinä.
Työterveyssihteeri
Tehtävään soveltuva keskiasteen ammattitutkinto tai tätä vastaava
aikaisempi tutkinto tai oppisopimuskoulutus sekä riittävä työkokemus taikka
alan näyttötutkinto
Urheilun/liikunnan ohjaaja
Soveltuva keskiasteen tutkinto
Vahtimestari
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alalta
Valokuvausteknikko
Alan ammattitutkinto ja riittävä kokemus ammattialalta
Varastonhoitaja
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alan tehtävistä
Varastotyöntekijä
Tehtävään soveltuva koulutus tai riittävä kokemus alan tehtävistä
Vastaava ensihoitaja
Sosiaali- ja terveysministeriön ensihoidosta antaman asetuksen (340/2011)
10 §:n mukainen kelpoisuus
Vastaava farmaseutti
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistetun farmaseutin pätevyys ja kokemusta alansa hallinto- ja
johtotehtävissä sekä sairaalafarmasiassa
HUS Yhtymähallinto
Henkilöstöjohto
12 (13)
HUS KELPOISUUSEHDOT (päivitetty 12.2.2015)
Vastaava proviisori
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistetun proviisorin pätevyys ja kokemusta esimiestehtävissä ja
sairaalafarmasiassa
Vastaava sosiaalityöntekijä
Laissa 272/2005 määritelty sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja riittävä
kokemus alansa hallinto- ja johtotehtävistä
Vastaava taloussuunnittelija
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
taloussuunnittelusta
Vastaava toimintaterapeutti
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistus ja riittävä kokemus alansa hallinnon ja lähijohdon tehtävistä
Vastaava työfysioterapeutti
Terveydenhuollon ammattitehtävistä annetussa laissa (559/94) säädetty
laillistus ja riittävä kokemus alalta
Vastaava työterveyslääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä oikeus harjoittaa lääkärin
ammattia itsenäisenä yleislääkärinä.
Verkkoinsinööri
Soveltuva ylemmän tai alemman korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä
kokemus alan tehtävistä
Viestintäjohtaja
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto, vahva kokemus ja näyttö
viestinnän kehittämisestä ja johtamisesta
Viestintäpäällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
viestintätehtävistä
Viestintäsihteeri
Soveltuva alimman korkea-asteen tutkinto ja riittävä kokemus alan
tehtävissä
VIRVE-päällikkö (v)
Opistotasoinen terveydenhuollon ammattitutkinto sekä riittäväksi
katsottavat valmiudet virkaan kuuluvien tehtävien hoitamiselle
Välinehuoltaja
Välinehuoltajan ammattitutkinto
Välinehuoltopäällikkö
Soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja lisäksi terveydenhuollon
ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen laillistus ja riittävä
kokemus alan tehtävistä
Ylifyysikko
Asetuksen (564/94) mukainen sairaalafyysikon pätevyys sekä
lääketieteellisen fysiikan tai fysiikan dosentin pätevyys
Ylihammaslääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia hammaslääkärin tehtävissä sekä riittävä kokemus
alansa hallinto- ja johtotehtävissä.
Yliopistosairaalassa ylihammaslääkärin kelpoisuutena vaaditaan lisäksi
lääketieteellisen tiedekunnan toteama dosentin pätevyys ja
apulaisylihammaslääkärin kelpoisuutena hammaslääketieteen tohtorin
tutkinto tai arvo sekä kummaltakin erikoishammaslääkärin pätevyys virkaan
soveltuvalla erikoisalalla.
Ylihoitaja
Soveltuva tiedekorkeakoulututkinto ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä
annetun lain (559/94) mukainen laillistus sekä riittävä kokemus
terveydenhuoltoalan hallinto- ja lähijohtotehtävissä
Ylikemisti
Asetuksen (564/94) mukainen sairaalakemistin pätevyys sekä biokemian
tai kemian dosentin pätevyys
Ylilääkäri
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty
laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys
virkaan soveltuvalla erikoisalalla ja riittävä kokemus alansa hallinto- ja
johtotehtävissä.
Yliopistosairaalassa kelpoisuutena vaaditaan lisäksi lääketieteellisen
tiedekunnan toteama dosentin pätevyys virkaan soveltuvalla erikoisalalla.
Ympäristöhallinnon päällikkö
Soveltuva ylempi korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus
ympäristöhallinnon tehtävistä
HUS Yhtymähallinto
Henkilöstöjohto
13 (13)