Yksityistieluento - korvaukset

Transcription

Yksityistieluento - korvaukset
KORVAUKSET
33 §
Maan luovuttamisesta sekä vahingosta, haitasta
tai kustannuksista, jotka tähän lakiin
perustuvasta toimenpiteestä aiheutuvat
kiinteistön omistajalle, tieosakkaalle tai 10 §:ssä
tarkoitetun oikeuden haltijalle, suoritetaan
korvaus.
Oikeutta korvauksen saamiseen ei kuitenkaan
ole, milloin on sovittu tai ilmeisesti edellytetty,
ettei korvausta makseta, eikä myöskään
tietoimituksessa tietä varten osoitetulla alueella
suoritettujen toimenpiteiden johdosta, jos niihin
on ryhdytty vasta alueen tietarkoitukseen
osoittamisen jälkeen.
Tämän lain 19 §:ssä säädetystä kiellosta
aiheutuvasta haitasta voidaan korvausta määrätä
suoritettavaksi vain, jos haitta on erittäin
huomattava. (rakennuskielto/liikenneturvallisuus)
m Korvaukset on
käsiteltävä viran puolesta
m Täyden korvauksen
periaate
m Käypä hinta ennen
lunastusta olleen tilanteen
mukaan
m Kompensaatioperiaatetta ei sovelleta
KORVAUKSISTA ON PÄÄTETTÄVÄ VIRAN PUOLESTA
q
Asianosaisen poissaolo tietoimituksesta ei ole aihetodiste sen
puolesta, että hän olisi luopunut oikeudesta saada korvaus
q
Nautinta-, rasite- ja muun käyttöoikeuden haltijalla on oikeus
korvaukseen edunmenetyksensä osalta.
KORVAUSRATKAISUSTA ON KÄYTÄVÄ ILMI KIINTEISTÖN
OMISTAJAN JA OIKEUDENHALTIJOIDEN KORVAUKSIEN
SUURUUS
TÄYDEN KORVAUKSEN PERIAATE
q
kauppa-, tuotto- tai kustannusarvoperusteinen arviointimenetelmä,
jonka mukainen arvo on suurin.
q
arvioidaan pääsääntöisesti nykykäytön mukaan
q
määrätään arvioimishetken hintatasoon
q
Oikeutta korvaukseen ei vähennä tiestä saatava hyöty
q
Odotusarvo korvataan (ranta-alueet/virkistysarvo)
q
Korvaus vain taloudellisista menetyksistä
Oikeutta korvaukseen ei ole toimenpiteestä, johon on ryhdytty alueen
tietarkoituksiin osoittamisen jälkeen.
KORVAUKSISTA SOPIMINEN
Jos kaikki asianosaiset, joita korvaus koskee, sopivat sen määräämisessä
noudatettavista perusteista taikka korvauksen määrästä, suorittamistavasta ja ajasta, on sopimusta noudatettava, jollei se ole jonkun asianosaisen kannalta
kohtuutonta. (33a §)
KORVAUSTEN MAKSAMINEN
q
q
q
Maksetaan rahana
- 3 kk:n kuluessa toimituksen lopettamispäivästä, ellei muuta
määrätä.
- jos maksuaika pidempi, yliajalle 6 %:n korko / korkolain mukainen
viivästyskorko
pääsääntöisesti kertakorvaus
esim. soranotto-oikeudesta voidaan korvaus määrätä
maksettavaksi €/m3 sitä mukaa kun soraa otetaan
Korvaus on pääsääntöisesti maksettava valituksesta huolimatta
[poikkeukset katso 90 §]
PANTTIOIKEUDEN HALTIJAN ASEMA
36 §
Oikeus kiinteistön omistajalle kerta kaikkiaan suoritettavaan
korvaukseen kuuluu kiinteistöön eikä sitä voida erikseen luovuttaa tai
ulosmitata.
Korvauksen luovuttaminen tai suorittaminen muulle kuin kiinteistön
omistajalle on tehoton kiinnityksen tai maksamattoman kauppahinnan
panttioikeuden haltijaa kohtaan.
q
Kiinteistön omistajan oikeutta korvauksen nostamiseen ei
kuitenkaan ole rajoitettu [muistettava, ettei tietä saa tehdä niin,
että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa rasitetulle kiinteistölle,
8 §, 49.2 §]
KOHTEENKORVAUS
Alueen luovuttamista koskevia korvauksia ovat tiealueeksi luovutetusta
maasta suoritettujen korvausten ohella myös korvaukset laskuoja,
luovutetulla alueella olleiden puuston, lähteen, rakennuksen, sadon ja
kynnöksen menetyksistä (KKO 1974 II 48)
q
maapohjakorvaukset on arvioitava kauppa-arvomenetelmällä,
mikäli mahdollista (mutta esim. venevalkamakorvaus voidaan
perustaa paikkakunnan käypiin venepaikkavuokriin)
q
Tieoikeuden perustaminen maanomistajan omaan tiehen
- korvaus takautuvista tien rakentamiskustannuksista
(24 §) ja maapohjasta
q
Tieoikeuden perustaminen sopimustiehen (KKO 1990:91)
- ei korvausta maapohjasta
HAITANKORVAUS
Kyse on tieoikeuden perustamisen jälkeen jäljelle jäävän omaisuuden arvon
alenemisen korvaamisesta. Kohdistuu samaan käyttöyksikköön kuin
kohteenkorvaus.
Tie on suunnaltaan, leveydeltään ja muutoinkin tehtävä sillä
tavoin, että sen tarkoitus saavutetaan mahdollisimman
edullisesti ja tuottamatta kenellekään suurempaa vahinkoa
tai haittaa kuin tarve vaatii (7 .1§)
q
q
q
q
q
q
puuston ja muun kasvillisuuden poistaminen
(tiealueelta/tiealueen ulkopuolelta)
kielto pitää veräjää tai puomia
kiinteistön käyttö vaikeutuu (pirstoutuminen)
imissiohaitat (melu ja pöly, maisemanmuutos (33.1 §))
joutuu siirtämään rakennuksen tien läheisyydestä
kiellosta rakentaa tien varteen
Korvaukseen on oikeutettu myös kiinteistö, joka ei luovuta tiluksia
tietarkoituksiin.
VAHINGON JA KUSTANNUSTEN KORVAUS
Vahingonkorvauksessa on kyse tiestä aiheutuvan kertaluonteisen menetyksen
korvaamisesta.
q
puuston enneaikainen hakkuu
q
sadon menetys pellolla
KORVAUS TIEOIKEUDEN LAKKAUTTAMISESTA
Jos tien lakkauttamisesta aiheutuu vahinkoa tai haittaa sille, jolla on ollut oikeus
tiehen, on vahinko tai haitta määrättävä korvattavaksi (84.3 §).
Tienä lakannut alue siirtyy ilman korvausta alueen omistajan
hallintaan (87 §)
Korvausvelvollinen on se, joka lakkauttamisesta hyötyy. Jos lakkauttaminen
perustuu yleiseen tarpeeseen, on maksaja ja korvaavien kulkuyhteyksien
toteuttaja toimituksen hakija.
KORVAUS TIEOIKEUDEN SIITÄMISESTÄ
q
YksTL 8.2 §:n mukainen siirto – korvaukset kuten
perustieoikeutta perustettaessa
koskee ennestään olevan tien siirtämistä tai muuta
parantamista varten tarpeellisen lisäalueen luovuttamista
q
YksTL 38b §:n mukainen siirto - maapohjakorvauksen
määräämistä rasitetun kiinteistön omistajalle harkittava
Kiinteistön omistajalle johtuvan haitan poistamiseksi tai
vähentämiseksi tapahtuva tien siirto
LISÄTIEOIKEUS
Lisätieoikeus kohdistuu aina ennestään olevaan tiehen, joka rasitetun
kiinteistön omistajan näkökulmasta on luokiteltavissa kitu- ja joutomaahan.
Tästä syystä maapohjan korvauksen maksamisvelvollisuus lisätieoikeuden
saajalle ei normaalisti ole perusteltua.
Lisätieoikeuden haltija voidaan velvoittaa YksTL 24 §:n
nojalla osallistumaan tien rakentamiskustannuksiin.
YKSITYISTIEN KÄYTÖN RASITTAVUUDEN LISÄÄNTYMINEN
A) Vanhojen tieoikeuksien järjestely – hakija maksaa korvaukset
Jos olosuhteiden muuttumisen johdosta liikenne kiinteistölle tai
elinkeinonharjoittajan tienkäyttö on tarkoituksenmukaisemmin
järjestettävissä toisen ennestään olevan tien kautta, voidaan
kiinteistölle tai elinkeinonharjoittajalle antaa tieoikeus tällaiseen
tiehen ja aikaisemmin annettu tieoikeus samalla lakkauttaa (9.2 ja
10 .2 §§).
B) Tienkäytöstä syntyneen lisähaitan korvaus – tieosakkaan (9a.2 §) tai
elinkeinonharjoittajan (10.3 §) on korvattava tien käytön muutoksesta
aiheutunut lisähaitta
9 a § (12.4.1995/555)
Milloin tieosakkaan tienkäyttö on muuttunut siten, että siitä aiheutuu
kiinteistölle, jonka alueella tie on, tai toiselle tieosakkaalle kohtuutonta
haittaa, voidaan tieosakkaan kiinteistölle kuuluva tieoikeus lakkauttaa, jos
tämän oikeuden sijaan samalla annetaan 8 §:n 1 momentissa tai 9 §:n 1
momentissa tarkoitettu tieoikeus.
Jos kohtuutonta haittaa ei voida poistaa 1 momentissa tarkoitetuin
järjestelyin ja jos tieoikeus on välttämätön haittaa aiheuttavan osakkaan
kiinteistön tarkoituksenmukaiselle käyttämiselle, on hänen korvattava tien
käytössä tapahtuneesta muutoksesta johtuva lisähaitta.
KORVAUS RAJOITETUSTA TAI MÄÄRÄAIKAISESTA TIEOIKEUDESTA
A) Tieoikeuden rajoittaminen
q korvaus kuten pysyvän tieoikeuden perustamisesta
B) Määräaikainen tieoikeus
q määräajan pituus otettava huomioon – yli 50 v. pysyvä oikeus
q esim. pääomitettu vuosivuokra
MUUT KORVAUKSET
A) Alueen käyttäminen tilapäisesti tienä
Tielautakunta voi YksTL:n 81 §:n nojalla myöntää oikeuden tien
tilapäiseen käyttämiseen, kun varsinaista tietä ei voida käyttää
esim. tietyön takia tai kun tietä tarvitaan esim. puutavaran
kuljetukseen.
Korvauksen tulee olla kohtuullinen ja sen määrää tielautakunta
myöntäessään po. oikeuden (83 §)
B) Väliaikainen kulkuoikeus
q alueen haltijan, mutta ei omistajan (vuokramiehen)
kulkuoikeus – oikeuden antaa tielautakunta
q määräalan omistajan kulkuoikeus – lain nojalla (82.2 §)
C) Väliaikainen kulkuoikeus tietoimituksen yhteydessä
EDUNVALVONTAKULUT
Pääsääntö: Ei määrätä yksityistietoimituksessa (ei ole oikeusnormia).
Poikkeukset:
q toimitus tehdään yleistä tarvetta varten, esim. rautatien tasoristeyksen
poistamista tarkoittama toimitus (YksTL 86 §, LunL 82 §)
q toimitusta on haettu aiheettomasti tai aiheutettu aiheettomia
kustannuksia (KML 211 §).
LUVATTOMASTI TAPAHTUNUT TIEN TAI ALUEEN KÄYTTÖ
Yksityistien käyttö ilman oikeusperustetta vastoin YksTL 80.1 ja 3 §:n
säännöksiä johtaa käyttäjän velvoittamiseen maksamaan YksTL:n 26 §:n
mukaista käyttömaksua.
Jos tie on käytön johdosta vaurioitunut, on tietä käyttänyt velvollinen
korvaamaan vahingot.
Jos käyttömaksusta ja vahingonkorvauksesta ei sovita, tielautakunnan
on määrättävä niistä.
Korvausasia on kuitenkin
käsiteltävä KäO:ssa, jos tien
tai venepaikan luvattomalle
käyttäjälle samalla vaaditaan
rangaistusta (80.4 §).
TILUSJÄRJESTELYT
Tietoimituksen yhteydessä toimitusmiehet voivat
suorittaa ilman eri määräystä sellaisen
tilusvaihdon tai alueen siirtämisen
q jonka suorittamistarve johtuu tien tekemisestä, tien
tai tieoikeuden lakkauttamisesta taikka tieoikeuden
muusta muuttamisesta,
q jos tietoimituksen hakija tai asianomaisen alueen
omistaja sitä vaatii, taikka
q tilusvaihto tai alueen siirtäminen on tärkeää
tarkoituksenmukaisen kiinteistöjaotuksen
aikaansaamiseksi.
Tilusvaihdon edellytyksenä on, että sillä voidaan:
1) välttää sellaisen haitan syntyminen, joka estäisi
kulkuyhteyttä koskevan järjestelyn suorittamisen;
2) vähentää huomattavasti niitä kustannuksia tai
korvauksia, joita kulkuyhteyden järjestelystä muutoin
aiheutuisi; tai
3) vähentää merkittävästi haittaa, joka kulkuyhteyden
järjestelystä aiheutuisi kiinteistön tai sen osan
tarkoituksenmukaiselle käyttämiselle.
Jos tilusvaihtoa ei voida sopivasti
suorittaa tai asianomaisten kiinteistöjen
omistajat sopivat alueen siirtämisestä,
voidaan tilusvaihdon sijasta 2
momentissa mainituin edellytyksin
arvoltaan vähäinen alue siirtää
kiinteistöstä toiseen rahana
suoritettavaa täyttä korvausta vastaan.
Tilusvaihdon ja alueen siirtämisen edellytyksenä on lisäksi, ettei siitä aiheudu
kenellekään sanottavaa haittaa. Muutoin tilusvaihdosta ja alueen siirtämisestä
on soveltuvin osin voimassa, mitä kiinteistönmuodostamislain 59, 65, 66 ja 200
§:ssä säädetään.
Tilusvaihdossa ja alueen siirtämisessä arvioidaan kiinteistöstä toiseen siirtyvä
alue erikseen luovuttavan ja vastaanottavan kiinteistön kannalta. Jos nämä
arvot eroavat toisistaan, erotus on määrättävä sen asianosaisen korvattavaksi,
joka hyötyy tällaisen toimenpiteen suorittamisesta.