Document

Transcription

Document
Keskiviikkona 11.2.2015 - 3
Nuoret
rohkeat
tekijät
Vuosikymmeniä sitten nuoria lähti sotaan
apatiaa vastaan. Tässä ajassa ja Saarijärvellä
Team Junnut ei ole jäänyt odottamaan tumput suorina valmista tai mitä tekemistä muut
keksivät. Veljekset Michael Oscar eli Osku ja
Mirko Taipale kuuluvat yhdistyksen perustajajäseniin. Team Junnut alkoi viime syksystä
lähtien järjestää toimintaa nuorille.
Ensimmäiseksi oli discoja. Liikelataamon
kanssa se järjesti keilailupäivän ja Herajärven koulun vanhempainyhdistyksellä ja
Team Junnuilla oli pienille puuhapäivä.
Yhteistyössä tapahtumia. 6. maaliskuuta avautuu päihteetön rap-ilta Pub Green
Doorissa.
– Yläasteikäisille ja lukiolaisille esiintyvät
muun muassa Joonatan Palmi ja Kimi Velin,
pojat kertovat.
Tämän jälkeen Team Junnut vetää henkeä
ja kohdistaa voimansa kesäkuiseen moottoriurheilutapahtumaan. Sen sisältöä eivät Taipaleet vielä paljastaneet.
Yhteistyökumppaneihin lukeutuu myös
Art Lumperoinen. Team Junnut osallistuvat
Kirmojen talkoisiin ja ensi kesänä Kirmoissa on nuorille Diandran, Pastorit ft Mikael
Gabrielin ja Robinin konsertit. Niihin ei ole
ikärajaa.
Työtä koulukiusaamisen estämiseksi.
Jostain kaikki itää. Kimmokkeen junnut saivat räppärin Pastorit ft Mikael Gabrielin kaksoisolentokilpailusta, jonka Mirko voitti. Hän
pääsi viime kesänä tämän Bädboi -musiikkivideon kuvauksiin.
– Kotiin palattua aloimme Oskun kanssa
miettiä, miten tänne saisi tapahtumia.
Pojat alkoivat kysyä muitakin nuoria mukaan. Nyt Team Junnuissa on 15 nuorta jäsentä.
– Ihan sopivasti. Jos on kovin paljon, menee sähläykseksi, Osku arvelee.
Pelkästään nuorten voimin rahoituksen
kerääminen hankalaa, siksi apuna on vanhempia. Poikien isä Jouni Taipale toimii sih-
teerinä ja Raija Oinonen puheenjohtajana.
Toiminta pyörii lahjoitusten ja lipputulojen turvin.
Esimerkiksi rap-illan mahdolliset tuotot
käytetään uusien tapahtumien järjestämiseen ja Team Junnujen koulukiusausta vastustavaan kampanjaan.
Kampanjaan he saavat varoja myös Naisvoimistelijoiden ja Lions Club Palvasalmen
Tanssii paikallistähtien kanssa – tapahtuman
tuotosta.
– Tuntuu hienolta, kun työtämme autetaan, Mirko sanoo.
Vanhemmat ovat kehuneet toimeliaisuudesta. Valitettavasti vielä nuoret ovat lähteneet huonosti Team Junnujen järjestämiin
juttuihin.
– Olemme toivoneet palautetta. Sitä annetaan vähän tai jos saamme toiveita, ei sekään
välttämättä merkitse sitä, että porukkaa tulee. Jatkamme, sillä hauskaa on ollut. Varmaan jossain vaiheessa, kun nuoret tietävät
enemmän toiminnasta, tapahtumien suosio
kasvaa, Osku juttelee.
Team Junnut jatkavat. Pojat ovat syntyisin
Helsingistä ja perhe muutti Saarijärvelle, kun
Mirko oli aloittanut koulun. Vaikka tekemistä on Saarijärvellä vähän, etuna on rauhallisuus ja pieni lukio.
– Lukiossa on älyttömän mukava henki
niin kuin oppilaiden välillä. Opiskelu ei ole
ollut sen raskaampaa kuin yläasteella. Suosittelen lukio-opintojen valitsemista.
Osku on seitsemännellä luokalla.
– Minusta ei ollut vaikea siirtyä ala-asteelta. Meillä on pieni hyvä ryhmä, 18 oppilasta.
Tulevaisuus on avoinna. Todennäköisesti
pojat hakevat opiskelujen jälkeen töitä muualta. Se ei merkitse Team Junnujen tarinan
loppumista. He aikovat olla mukana ja tavoitteena on, että uusia junnuja liittyy.
Nuorisotalolla voi viettää aikaa pelaamalla biljardia.
Michael Oscar Taipale tähtää lääkäriksi.
Mirko Taipale on kiinnostunut työskentelemään ensihoitajana.
Anneli Myllylä
Mirko Taipale
Syntyi 10. toukokuuta
1998 Helsingissä.
Michael Oscar ja Mirko
Taipale asuvat Saarijärven Pyyhkälässä. Mirko
on seitsenlapsisen perheen
vanhin.
Harrastaa jalkapalloa.
Näillä näkymin haaveena on työskennellä ensihoitajana. – Haluan auttaa
ihmisiä.
Paras lukemasi kirja
J. R. R. Tolkienin Hobitti
eli sinne ja takaisin. – Tykkään lukea myös jalkapalloilijoiden elämänkertoja.­
Parhaillaan luen kirjaa
Cristiano Ronaldosta.
Pahin moka: Näin äkkiseltään ei mieleen tule sellaista, mistä viitsii kertoa.
Pikkuisia sattuu silloin tällöin.
Tykkää pelata jalkapalloa.
On vetänyt lasten jalkapalloharjoituksia ja kuuluu aikuisten jalkapallojoukkueeseen.
Inhoaa koulukiusaamista.
Mirko tunnustaa itsekin
sortuneensa tähän raukkamaisuuteen.
– Ymmärsin lopettaa, kun
koulusta otettiin yhteyttä kotiin ja asiasta keskusteltiin.
Sanat joita toistaa: - Sellaisia ei ole. Muista luottaa
itseesi, sopii motokseni.
Jos olisin päivän nainen. – En ole tätä koskaan miettinyt. Tämän
olen huomannut, että naisille on kaupoissa tarjolla paljon vaatteita. Isoissakaan liikkeissä ei ole miehille vastaavaa valikoimaa
kuin naisille, vaan on varattu vain pieni nurkkaus.
Minun pitää varmaan tilata ulkomailta vaatteita, jos
aion löytää omaan tyyliini
sopivia.
Saarijärven seurakunnan nuorisotyö ja Sleyn nuorisotyö järjesti lauantaina
Valo paljastaa -tapahtuman. Seurakunnan nuorisotyönohjaajat Saara Savolainen ja
Taija Heinänen pyysivät Team Junnuja mukaan kertomaan toiminnastaan. Nuorten
kanssa kuvassa myös Jouni Taipale.
Michael Oscar Taipale
Syntyi 21.joulukuuta 2000
Helsingissä
Pahinta mokaa ei tule
mieleen.
Harrastaa lenkkeilyä koiran kanssa
Tykkää lukemisesta ja historiasta
Aikoo työskennellä lääkärinä.
Inhoaa koulukiusaamista.
– Jouduin kiusatuksi alaasteella. Sen loppumiseen
vaikutti Mirkon ja vanhempien apu.
Paras lukemasi kirja Harry Potter-kirjat
Sanat joita toistaa: - Häh,
täh. Joskus sanon vahingossa, vaikka olen kuullut,
mitä toinen sanoi.
Jos olisin päivän nainen,
en oikein tiedä, mitä tekisin. Voisinhan kokeilla,
miltä tuntuu liikkua mekko päällä.