Annetaan hyvän kiertää Låt det goda cirkulera

Transcription

Annetaan hyvän kiertää Låt det goda cirkulera
på samma ark
2015
WANHAKIERTO - FINA FYND | noark WORLD | PORVOON ANKKURI - BORGÅ ANKARE
NOARK WORLD KASVAA 2
Annetaan hyvän kiertää
Wanhakierto – Finafynd on avara ja valoisa
vanhan tavaran myymälä, joka aloitti toimintansa Porvoon Tarmolassa vuosi sitten
toukokuussa. Sen laaja valikoima koostuu
hyväkuntoisista tavaroista, huonekaluista,
astioista, vaatteista, kodin esineistä, lastentarvikkeista ja paljosta muusta. Tuotteiden
esillepano on selkeä ja hintataso edullinen.
– Täällä voi tehdä todella hyviä löytöjä
pikkurahalla, sanoo myymälävastaava Ninni
Lindqvist.
Wanhakierto toimii myös itsepalvelukirpputorina, eli asiakkaat voivat halutessaan vuokrata pöydän. Koosta riippuen
pöydän viikkovuokra on 20–25 euroa.
Puhtaita vaatteita, ehjiä tavaroita ja
huonekaluja otetaan vastaan lahjoituksina.
– Voimme myös noutaa isoja huonekaluja ja muita lahjoituksia, kertoo kuljetusvastaava Timo Piilman.
Wanhakierto on yksi Samaria Groupin kahdeksasta myymälästä. Samaria Group on kristillinen järjestö, joka on tehnyt määrätietoista
ja monipuolista päihde- ja lähimmäistyötä
vuodesta 1969 Suomessa ja Balttian maissa.
Järjestön pääpaikka sijaitsee Porvoossa.
Wanhakierron tuotolla tuetaan Samaria
Rf:n työtä ja voidaan esimerkiksi tarjota ilmainen ruokailu kuntouttavassa työtoiminnassa oleville.
Liikkeen tiloissa toimii myös noark butik,
jossa myydään noarkissa valmistettuja taidekäsitöitä, ryijyjä, koruja ym. oy noark ab
on Samaria Rf:n omistama sosiaalinen yritys,
jonka voitto menee Samarian työhön.
Ostamalla Wanhakierron ja noark butikin tuotteita tai lahjoittamalla omia, itsellesi tarpeettomia tavaroita myyntiin, annat
hyvän kiertää ja olet mukana syrjäytymistä
ehkäisevässä työssä.
Wanhakierto
Asentajantie 12
06150 Porvoo
010 2313 706
Låt det goda cirkulera
Wanhakierto – Finafynd är en ljus och öppen butik för använda varor. Den inledde
sin verksamhet i Östermalm i Borgå i maj
förra året. Det rikliga utbudet består av varor i gott skick, möbler, kärl, kläder, artiklar
för hemmet, tillbehör för barn och mycket
annat. Varorna är prydligt framlagda och
prisnivån förmånlig.
– Här kan man göra verkliga fynd för en
småpenning, säger butiksansvariga Ninni
Lindqvist.
Wanhakierto FinaFynd verkar också som
ett självbetjäningslopptorg. Kunderna kan
om de vill hyra ett bord. Beroende på storleken är hyran 20 – 25 euro per vecka.
Man tar emot rena kläder, hela saker
och möbler som donation.
– Vi kan också avhämta större möbler
och andra donationer, berättar transportansvarige Timo Piilman.
Wanhakierto/ FinaFynd är en av Samaria Groups åtta butiker. Samaria Group är en
kristen organisation som har utfört målmedvetet och mångsidigt missbrukarvårdsarbete
och arbete för nästan i Finland och Baltikum
sedan år 1969. Huvudkontoret ligger i Borgå.
Med avkastningen från FinaFynd understöds Samaria rf:s arbete och man kan t ex
erbjuda gratis måltider åt personer i den rehabiliterande arbetsverksamheten.
PORVOON ANKKURI 3
I butiken verkar också noark butik, som
säljer konsthantverk, ryor, smycken m m
som tillverkats på noark. oy noark ab är ett
socialt företag, ägt av Samaria rf och vinsten går till Samarias arbete.
Genom att köpa produkter från FinaFynd och noark butik eller genom att donera varor som blivit obehövliga för dig
själv, låter du det goda cirkulera och är med
i arbetet för att förhindra utslagning.
Wanhakierto/FinaFynd
Montörsvägen 12
06150 Borgå
010 2313 706
MITÄ SAISI OLLA? 4
2
noark WORLD
Pienoismallimaailmasta kasvaa
Miniatyrvärlden växer till
uusi upea noark WORLD
Suuren suosion saavuttanut matkailukohde
noark Pienoismallimaailma on jälleen avannut
kesäksi ovensa yleisölle. Erityisesti perheet,
koululaisryhmät, yhdistykset ja seurakunnat
ovat tervetulleita tutustumaan sen pienoismallinäyttelyihin niin sisällä kuin ulkona.
Parin seuraavan vuoden aikana noarkista on
tarkoitus kasvaa entistä monipuolisempi, vetovoimaisempi ja toiminnallisempi uusi noark World.
Rakennustyöt käynnistyvät alkavana kesänä.
– noark Worldiin tulee oikeita junia, joihin
voi hypätä kyytiin, asemarakennus ja muita rakennuksia, joihin tulee erilaista toimintaa, pienoiskaupunki, kauko-ohjattavia autoja, seikkailumetsä jne., kertoo noark oy:n toimitusjohtaja
Päivi Valkoniemi. Porvoon kaupunki on tukenut
hanketta taloudellisesti muun muassa ESR-projektin yhteydessä vuonna 2014.
noarkissa toimii viihtyisä kahvio, jossa herkullisten leivonnaisten lisäksi on tarjolla kesäkuun alusta myös keitto- tai salaattilounas ti-pe
klo 11–14. Kahvila on arkisin avoinna klo 10–17
ja viikonloppuisin klo 10–14. Kahvion yhteydessä on noark butik, jossa on myynnissä muun muassa upeita ryijyjä, koruja ja muita taidekäsitöitä.
noarkissa on mahdollista järjestää myös
en ny fantastisk noark WORLD
kokouksia. Kokoustilassa on ajanmukainen avtekniikka ja langaton internet-yhteys.
Myös lastenkutsujen pitopaikkana noark on
mainio valinta. Toiveista riippuen kutsuihin voidaan sisällyttää tarjoilut, ohjelmaa, askartelua
ja tietysti näyttelyyn tutustuminen.
Rakentamisesta huolimatta noark on auki
koko kesän normaalisti syyskuun loppuun.
Loka-marraskuussa siellä järjestetään erityisesti lapsille suunnattuja mutta kaikille kiinnostuneille avoimia, suosittuja pienoismallikursseja.
Suurelle yleisölle noark Worldin ovet avataan
jälleen joulukuun alussa.
Pääsyliput
aikuisille 8 euroa,
5-16-vuotiaat lapset/nuoret 6 euroa
ja alle 5-vuotiaat ilmaiseksi.
Kysy ryhmävarauksia ja tarjoilua numerosta
Helena Hollmén 040 184 7079
tai sähköpostilla [email protected]
tai [email protected]
noark WORLD
Sanismäentie 2, 07280 Ilola
u
t
e
v
ter
lo a!
Noark Miniatyrvärld som väckt stort intresse
har igen öppnat dörrarna för en ny säsong.
Speciellt familjer, skolgrupper, föreningar och
församlingar är välkomna att bekanta sig med
miniatyrutställningarna både inomhus och utomhus.
Under de närmaste åren är det meningen
att noark ska växa och bli en ännu mera mångsidig, funktionell ny noark world med större
dragningskraft. Byggnadsarbetena startar inkommande sommar.
– Till noark World kommer riktiga tåg som
man kan åka med, en station och andra byggnader med olika verksamheter, en miniatyrstad,
fjärrstyrda bilar, en äventyrsskog o s v, berättar
noark ab:s VD Päivi Valkoniemi. Borgå stad har
understött projektet ekonomiskt bl a i samband med ESF-projektet år 2014.
På noark finns ett trivsamt kafé som förutom läckra bakverk också erbjuder soppa- eller salladslunch från början av juni tis-fre kl. 11
– 14. Kaféet är öppet vardagar mellan 10 och
17 och på veckosluten kl. 10 – 14. I samband
med kaféet finns noark butik, som säljer ryor,
smycken och andra konsthantverk.
På noark kan man också ordna möten. I mötesutrymmet finns modern av-teknik och WiFi.
noark är också ett ypperligt val för en barnbjudning. Enligt önskemål kan ordnas servering, program, pyssel och förstås besök på utställningen.
Trots byggnadsskedet är noark öppet hela
sommaren till slutet av september. Under oktober – november ordnas de populära miniatyrbyggnadskurserna, som är tänkta speciellt
för barn men öppna för alla intresserade. Noark
World öppnar för den stora allmänheten igen i
början av december.
Inträdesbiljetter
Vuxna 8 euro,
Barn 5-16 år 6 euro och under 5-åringar gratis.
Gruppreserveringar och servering
Helena Hollmén 040 184 7079
eller via e-post [email protected] eller
[email protected]
noark WORLD
Sanisbackavägen 2, 07280 Illby
IO BUTIK
TELY
T
Y
Ä
T TU N
DISTE
KAHV
UU
Sanismäentie 2, Ilola l 010 2313 790 l www.noark.fi
avoinna ti-pe 10-17, la ja su 10-14
PORVOON ANKKURI - BORGÅ ANKARE
PoRVooN
ANKKURI
2
PALARYIJY
Useita eri värejä
Koko 40cm x 40cm
49 €
Tilaa yksilöllinen ryijy
valitsemallasi koolla, kuvalla ja värillä
osoitteesta [email protected]
tai puh. 010 2313 790
Porvoon Ankkuri
Samassa talossa, jonka yläkerrassa toimii
Wanhakierto-myymälä, sijaitsee myös muuta Samaria Groupin toimintaa. Porvoon Ankkuri tarjoaa erilaisia avopalveluja, kuntouttavaa työtoimintaa ja työharjoittelupaikkoja.
MEDIA-labrassa työskentelee Ad:na Heli
Kuoppamäki. Hän suunnittelee mainosmateriaalia ja taittaa Samaria-lehteä. noark mainospalvelut on palveluksessanne aina, kun
tarvitsette esitteitä, mainoksia jne.
Talon pohjakerroksessa on myös äänitysSTUDIO, jossa työskentelee pitkän linjan
studioammattilainen Erkki Marjasvaara.
Studiossa äänitetään radio-ohjelmia ja nauhoitetaan keskusteluohjelmia TV-käyttöä
varten. Studiossa on mahdollista äänittää
myös musiikkia, joten jos olet kiinnostunut
tekemään demoäänityksiä, kannattaa ottaa
rohkeasti yhteyttä.
PORVOON ANKKURI
Asentajantie 12
06150 PORVOO
040 184 7079
MEDIALABRA
Tarja Pohjalainen
040 5888 168
STUDIO
Erkki Marjasvaara
045 673 7815
noark mainospalvelut
Heli Kuoppamäki
050 463 7579
Borgå Ankare
Järjestä ainutlaatuiset
lastenkutsut
jännittävässä ympäristössä
noark WORLDISSA!
Katso lisätietoja: www.noark.fi
ja ota yhteyttä 010 2313 790
I FinaFynd-huset finns också annan verksamhet inom SamaraiGroup. Borgå Ankare
erbjuder olika slags öppenservice, rehabiliterande arbetsverksamhet och arbetspraktikplatser.
På MEDIA-labbet jobbar Heli Kuoppamäki som AD: Hon planerar reklammaterial
och gör layout för Samariatidningen. Noark
reklamservice står till tjänst alltid då ni behöver broschyrer, reklamer mm.
I bottenvåningen finns också en inspelnings-STUDIO, där det erfarna studioproffset Erkki Marjasvaara arbetar. Här bandas
radioprogram och diskussionsprogram för
TV. Det är också möjligt att banda in musik,
så ni som vill göra demon kan frimodigt ta
kontakt.
BORGÅ ANKARE
Montörsvägen 12
06150 BORGÅ
040 184 7079
MEDIA-lab
Tarja Pohjalainen
040 5888 168
STUDIO
Erkki Marjasvaara
045 673 7815
noark reklamtjänst
Heli Kuoppamäki
050 463 7579
3
4
VALO-VALMENNUS
!
Usko tai älä
tekemistä riittää!
ko?
t
i
u
t
s
o
kiinn
?
ota yhteyttä ja kysy lisää
työtoiminnasta &
Valo-valmennuksesta:
lotta Hällström
p. 044 068 4998
[email protected]
Mitä saisi olla?
VALO-valmennuksessa tarjolla monipuolinen koulutus-buffet
VALO-valmennus eli työtoiminnan opinnollistaminen
- uudenlainen malli kohti ammatillista perustutkintoa ja työllistymistä
- opiskelua kuntouttavassa työtoiminnassa sekä työkokeilujakson aikana
- opiskelua käytännönläheisesti
tekemällä oppien mestari-kisälli periaatteella
- tavoitteet räätälöidään opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden
mukaisesti
- työelämässä opitut taidot todennetaan näytöllä, ja jakson lopuksi
saadaan todistus suoritetuista tutkinnon osista
- opiskelijoita otetaan non-stop periaatteella
- tarjolla suuri valikoima eri alojen
ammatillisten perustutkintojen osia
Samarian toimintaan integroituneessa
VALO-valmennuksessa on tarjolla monipuolinen valikoima ammatillisten
perustutkintojen osia, joista kootaan
jokaisen valmennukseen osallistuvan
kanssa juuri hänen tarpeitaan parhaiten vastaava koulutuskokonaisuus.
Koulutusaloja yhdistelemällä tutkinto
voidaan räätälöidä myös työnantajan
toiveiden mukaiseksi.
VALO-valmennuksessa on mahdollista suorittaa tutkinnon osia yli
kymmenestä ammatillisesta perustutkinnosta aina pienoismallin rakentamisesta myynti-, markkinointi-,
matkailu- ja ravitsemusalaan sekä
puhdistuspalvelujen ja kiinteistönhoitajan tai varastonhoitajan alasta
tieto- ja viestintätekniikkaan sekä audiovisuaaliseen viestintään. Oppiminen tapahtuu oikeiden työtehtävien
ja aitojen asiakkaiden parissa tekemällä oppien. Opitut asiat todennetaan
näytöillä yhteistyössä ammatillisten
oppilaitosten kanssa.
VALO-valmennus käynnistyi Uudellamaalla keväällä 2014. Koska Samarialla oli jo valmiiksi monipuolista
työtoimintaa, VALO-malli päästiin ottamaan nopeasti käyttöön. Keväällä
2015 tutkinnon osia oli suoritettu mm.
kiinteistöpalvelujen- ja logistiikan perustutkinnoista ja näyttösuunnitelmia
oli tehty tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnosta. Non Stop -periaatteella toimivaan VALO-valmennukseen on
jatkuvaa kysyntää, ja uusia yhteydenottoja tulee kuukausittain useita.
– Yksilöllisesti räätälöity tekemällä
oppiminen aidossa työyhteisössä on
selvästi monille nuorille lähes ainoa
vaihtoehto suorittaa ammattitutkinnon
osia”, kertoo puutöiden ja rakentamisen
valmentajana toimiva Tom Elovirta.
– Joillekin valmennettaville riittää saavutukseksi se, että he saavat
suoritettua tarvittavat työkortit ja esimerkiksi yhden tai kaksi osaa jostakin
ammatillisesta perustutkinnosta, kun
taas toisten kanssa lähdetään tavoittelemaan jopa koko tutkinnon suorittamista. Tämä on mahdollista erityisesti
sellaisissa tilanteissa, joissa valmennettavalla on jo takanaan opintoja tai työkokemusta, joita voidaan hyväksilukea,
kertoo Samariassa vastuuvalmentajana
toimiva Tarja Pohjalainen.
Kiinteänä osana VALO-valmennusta on elämänhallintaa tukeva työ, esimerkiksi päihdekuntoutujien vertaistuellinen ryhmä sekä ns. LIFE-ryhmä,
jossa eri elämänalueisiin liittyviä asioita käydään pienryhmän kanssa läpi
toiminnallisesti ja keskustellen. Tietotaitojen karttumisen lisäksi haetaan
välineitä myös tunnetaitoihin sekä
omanarvontunteen ja itseluottamuksen lisäämiseen.
– Ilman oman elämän haltuunottoon liittyvää systemaattista työtä ei
ammattimaisinkaan opinnollistaminen kanna kovin pitkälle, toteaa koordinaattori Lotta Hällström.
Lisätietoja VALO-valmennuksesta:
www.valo-valmennus.fi
www.samaria.fi
AluekoordinaattorI
Lotta Hällström
[email protected]
044 068 4998
Vad får det lov att vara?
VALO-coachingen bjuder på en mångsidig utbildnings-buffet
VALO-coaching = studieinriktning inom den rehabiliterande arbetsverksamheten
- en ny mall syftande till en grundyrkesexamen eller anställning
- studier under den rehabiliterande
arbetsverksamheten och arbetsprövningsperioden
- studier genom att praktiskt jobba
enligt mästare-gesäll -principen
- målen skräddarsys enligt studerandens individuella behov
- de i arbetslivet inlärda färdigheterna visas genom ett praktiskt
prov och i slutet av perioden fås ett
betyg över avlagd studiemodul
- studerande antas enligt non-stop principen
- ett stort utbud av grundexamina
inom olika yrken
VALO-utbildningen som är integrerad
i Samarias verksamhet, erbjuder ett
mångsidigt utbud av delexamina för
olika yrken, där man skräddarsyr en
helhet som passar behoven hos varje
deltagare i utbildningen. Genom att
kombinera olika skolningsbranscher
kan examina anpassas också enligt arbetsgivarens önskemål.
Inom VALO-utbildningen är det
möjligt att avlägga delexamina inom
drygt tio olika grundutbildningar
inom allt från miniatyrbygge till försäljnings- marknadsförings-, turism
och näringsbranschen samt renhållnings- och fastighetsskötsel-, lagerförvaltnings- eller IT- och AV-teknikbranschen. Inlärningen sker via riktiga
arbetsuppgifter med riktiga kunder
och genom att lära genom att göra.
De inlärda färdigheterna visas genom
praktiska prov i samarbete med yrkesutbildningsanstalter.
VALO-coachingen inleddes i Nyland våren 2014. Då Samaria redan
hade en mångsidig arbetsverksamhet
kunde VALO-modellen snabbt tas i
bruk. Våren 2015 har delexamina avlagts inom bl a fastighetsservice och
logistik. Planering för praktiska bevis
har gjorts inom data- och informationsteknologisk grundutbildning.
Det är fortgående efterfrågan på VALO-coaching, som pågår enligt Non
Stop-principen. Flera nya förfrågningar mottas månatligen.
– En individuellt anpassad inlärning i en riktig arbetsgemenskap är
helt tydligt nästan det enda alternativet för att avlägga en del av yrkesexa-
men för vissa ungdomar”, konstaterar
Tom Elovirta som är handledare inom
träarbete och byggnad.
– För vissa i coachingen är det tillräcklig om de kan avlägga de fordrade arbetskorten eller en eller två delar
av någon grundyrkesexamen, medan
andra strävar efter att avlägga en hel
yrkesexamen. Detta är möjligt i sådana
fall då man redan har studier bakom
sig eller arbetserfarenhet som räknas
till godo, berättar ansvariga handledare Tarja Pohjalainen.
Som en fast del av VALO-programmet finns arbetet med att stöda
livsbemästringen, t ex kamratsstödsgruppen för missbruksrehabiliteringsklienterna eller LIFE-gruppen där man
går igenom olika livsområden via diskussioner och i praktiken. Då färdighe-
terna växer söker man också redskap
för emotionella frågor och utökande
av självkänslan och självförtroendet.
– Utan ett systematiskt arbete för
att ta kontrollen över sitt eget liv bär
inte ens den mest professionella studieinriktning långt, konstaterar koordinator Lotta Hällström.
Tilläggsuppgifter om
VALO-coachingen:
Områdeskordinator
Lotta Hällström
[email protected]
044 068 4998
www.valo-valmennus.fi
www.samaria.fi