Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015

Transcription

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015
Ohjeet
1(7)
Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015
Tietojen käyttötarkoitus
Tilastokeskus toimittaa Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 -lomakkeen tietoja opetusja kulttuuriministeriöön valtionosuusrahoituksen määräämistä ja kustannuslaskentaa varten. Lisäksi tietoja
käytetään yleiseen yhteiskunnalliseen tilastointiin.
Tiedonantajat
Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 -lomakkeen yhteystiedot (A-kohta) täyttävät koulutuksen ja opetuksen järjestäjät, jotka antavat esiopetusta, perusopetusta, lisäopetusta, maahanmuuttajien
perusopetukseen valmistavaa opetusta, lukiokoulutusta, ammatillista koulutusta ja/tai tutkintoon johtamatonta koulutusta. Järjestäjätason tietoja ei ilmoiteta ammattikorkeakoulujen, yliopistojen ja sotilasalan koulutuksen järjestäjistä.
B-kohdan täyttävät Manner-Suomen kunnat sekä maahanmuuttajien perusopetukseen valmistavaan opetukseen järjestämisluvan saaneet rekisteröidyt yhteisöt, kuntayhtymät, säätiöt ja valtion oppilaitokset,
myös ulkomaankoulut.
C–H-kohdat täyttävät ainoastaan kunnat (erikseen suomenkielinen ja ruotsinkielinen opetustoimi).
Koulutuksen/opetuksen järjestäjä vastaa tietojen oikeellisuudesta. Tiedonantovelvollisuus on opetus- ja
kulttuuritoimen rahoitusta koskevan lain (Rahl 1705/2009) nojalla pakollinen.
Yhteyshenkilöt
Yhteyshenkilöksi ja hänen sijaisekseen nimetyt henkilöt toimivat yhdyshenkilöinä Tilastokeskukseen kaikissa koulutuksen/opetuksen järjestäjän järjestämissä koulutuksissa. Tilastokeskus tulee ottamaan tarvittaessa yhteyttä em. henkilöihin kaikissa oppilaitostilastojen suorissa tiedonkeruissa.
Tiedonkeruun toteutus
Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason -lomakkeen tiedot tallennetaan Internetin kautta. Web-sovellus
antaa huomautuksia ja virheilmoituksia. Virhe on korjattava, ennen kuin tallennusta voi jatkaa. Tiedonkeruu toteutetaan seuraavasti:
1. Tilastokeskus lähettää tiedonkeruukirjeen koulutuksen/opetuksen järjestäjille (erikseen
kunnan suomenkielinen ja ruotsinkielinen opetustoimi, kuntayhtymät, yksityiset (mm. yhteisöt ja säätiöt), valtion oppilaitokset ml. yliopistojen harjoittelukoulut.
2. Tietojen tallennusaika on 10.9.–30.9.2015. Koulutuksen/opetuksen järjestäjän on huomioitava, että mikäli opetus- tai koulutoimella ei ole riittävästi tietoja kohtien täyttämiseksi
(esim. päivähoidon esiopetuksen oppilaat, oppilaiden aamu- ja iltapäivätoiminta tai kuntiin
sijoitettujen oppivelvollisten opetuksen järjestäminen), tarvittavat tiedot tulee hankkia tiedoista vastaavalta taholta riittävän ajoissa huomioiden tietojen tallennusaika.
Huomaa myös! Koulutuksen/opetuksen järjestäjä voi omilla käyttäjätunnuksillaan seurata Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat -lomakkeen oppilaitosten tallennuksen etenemistä aloitussivun linkistä
Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2015 -lomakkeen tietojen tarkistaminen ja yhteenveto.
Paluu aloitussivulle Lomake-linkistä.
1. Koulutuksen/opetuksen järjestäjät tarkistavat ja hyväksyvät oppilaitosten ilmoittamat tiedot
(etenkin lomakkeen D–F-osiot) oppilaitosten ’lukittua’ lomakkeensa tai viimeistään oppilaitoksille ilmoittamansa tallennusajan päätyttyä. Oppilaitoksen nimi on linkki oppilaitoksen lomakkeelle.
Malli 09.2007
Ohjeet
2(7)
2. Koulutuksen/opetuksen järjestäjä voi poistaa lukituksen kohdasta poista lukitus, jos oppilaitos haluaa muuttaa tietojaan sen jälkeen, kun on jo lähettänyt ne järjestäjän tarkastettavaksi.
3. Koulutuksen/opetuksen järjestäjä tulostaa itselleen 10.10. mennessä kunkin oppilaitoksen
ilmoittamat tiedot ja kaikista tallennetuista oppilaitostason lomakkeista järjestäjätason yhteenvetotiedot kohdasta Oppilaitostason tiedot yhteensä.
Lomakkeen rakenne
Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 -lomake sisältää:
– Tiedonantajan yhteystiedot (A-kohta)
– Päivähoidon esiopetuksen ja muualla kuin oppilaitoksissa olevien maahanmuuttajien perusopetukseen valmistavan opetuksen oppilasmäärät (B-kohta)
– Kunnan kouluviraston yhteystiedot (C-kohta, jonka vain kuntien suomenkielinen ja ruotsinkielinen
opetustoimi tallentavat)
– Oppilaille järjestetyn aamu- ja iltapäivätoiminnan (D–F-kohdat, jotka vain kuntien suomenkielinen ja ruotsinkielinen opetustoimi tallentavat)
– Esi- ja perusopetuksen järjestämisen kartoituksen 20.9.2015 (G-kohta, jonka vain kuntien suomenkielinen
ja ruotsinkielinen opetustoimi tallentavat)
– Kuntaan lastensuojelulain perusteella sijoitettujen oppivelvollisten opetuksen järjestämisen 20.9.2015 (Hkohta, jonka vain kuntien suomenkielinen ja ruotsinkielinen opetustoimi tallentavat)
Web-sovelluksen painikkeet
Välitallenna-painike tallentaa siihen mennessä täytetyt tiedot. Kun koko sivu on täytetty, käytä joko ’Tallenna ja
siirry seuraavalle sivulle’ -painiketta tai ’Tallenna ja palaa valikkoon’ -painiketta.
Tallenna ja siirry seuraavalle sivulle -painike tallentaa koko sivun tiedot ja pääsee siirtymään seuraavaksi tallennettavaan sivuun, mikäli sivulla ei ole pakollisia kenttiä täyttämättä eikä loogisuusvirheitä.
Tallenna ja palaa valikkoon -painike tallentaa koko sivun tiedot ja pääsee aloitussivulle (tallennettavien sivujen
luetteloon), mikäli sivulla ei ole pakollisia kenttiä täyttämättä eikä loogisuusvirheitä.
Palaa valikkoon tallentamatta -painike palauttaa aloitussivulle eikä tallenna sivulle täytettyjä tietoja ellei sitä
ennen ole käytetty Välitallennus-painiketta.
Tarkennuksia lomakkeeseen
A. Tiedonantajan (koulutuksen/opetuksen järjestäjä) yhteystiedot
Koulutuksen/opetuksen järjestäjän nimi, tunnus (Y-tunnus tai vastaava) ja tiedonantajatyyppi ovat weblomakkeella esitäytettyinä. Näitä tietoja ei voi päivittää web-sovelluksessa. Jos tiedoissa on virheitä,
pyydämme tiedonantajaa ilmoittamaan virheestä Tilastokeskukseen, sähköpostiosoitteeseen
[email protected]
Yhteyshenkilöksi pyydetään ilmoittamaan henkilö, joka on tavoitettavissa web-tallennuksen päättymisen
jälkeenkin, tietojen tarkistusvaiheessa. Tämän varmistamiseksi pyydetään ilmoittamaan myös yhteyshenkilön sijaisen tiedot.
Malli 09.2007
Ohjeet
3(7)
B. Päivähoidon esiopetuksen ja muualla kuin oppilaitoksissanne olevien maahanmuuttajien perusopetukseen valmistavan opetuksen oppilasmäärät 20.9.2015
B-kohdan oppilasmääriä käytetään rahoituksen perustana. Sen vuoksi oppilasmääriin voidaan ilmoittaa
vain opetus- ja kulttuuriministeriön koulutuksen järjestämislupaehtojen mukaiset oppilaat. Kunnat ja maahanmuuttajien perusopetukseen valmistavaan opetukseen järjestämisluvan saaneet ilmoittavat päivähoidon yhteydessä olevat esiopetusoppilaat ja muualla kuin oppilaitoksissa olevat maahanmuuttajien perusopetukseen valmistavan opetuksen (900/1000 tuntia) oppilaat.
B-kohdan sarakkeet
Päivähoidon esiopetuksen oppilailla (1. sarake) tarkoitetaan oppilaita, jotka ovat perusopetuslain
(628/1998, muutettu 1288/1999) ja perusopetusasetuksen (852/1998) mukaan järjestetyssä esiopetuksessa.
Asetuksen 3 § 2 momentin mukaan esiopetusta annetaan vähintään 700 tuntia vuodessa. Esiopetus alkaa
pääsääntöisesti oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. Esiopetukseen ovat siten oikeutettuja
myös ne pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat lapset, jotka kalenterivuoden aikana täyttävät 5
vuotta ja joilla on päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta ja joiden huoltaja on päättänyt, että lapsi osallistuu tähän oppivelvollisuutta edeltävään esiopetukseen.
Muualla kuin oppilaitoksissa olevilla maahanmuuttajien perusopetukseen valmistavan opetuksen
(900/1 000 tuntia) oppilailla (2. sarake) tarkoitetaan oppilaita, jotka saavat perusopetukseen valmistavaa
opetusta (POL 628/1998, RahL 1705/2009), joka on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille pääasiassa oppivelvollisuusikäisille ja 6-vuotiaille oppilaille, joiden suomen tai ruotsin kielen taito ja/tai muut valmiudet
eivät riitä esi- tai perusopetuksen ryhmässä opiskelemiseen. Opetusta annetaan 6–10-vuotiaille vähintään
900 tuntia ja tätä vanhemmille vähintään 1 000 tuntia vuodessa. Maahanmuuttajien perusopetukseen valmistavan opetuksen oppilaat ilmoitetaan 2. sarakkeessa. Oppilaitoksissa olevat maahanmuuttajien perusopetukseen valmistavan opetuksen (900/1000 tuntia) oppilaat ilmoitetaan Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat 2015 -lomakkeella.
B-kohdan rivit
Oppilasmäärät ilmoitetaan 20.9.2015 tilanteesta. Jos opetuksen järjestäjällä ei ole oppilaita, esimerkiksi
yhtään päivähoidon yhteydessä olevaa esiopetusoppilasta, silloin lukumääräksi tallennetaan 0 (nolla).
B1. Oppilasmäärä yhteensä
B1-rivillä ilmoitetaan 20.9.2015 tilanteen mukaiset oppilasmäärät molemmista sarakkeista (ks. B-kohdan
sarakkeet). B1-rivi on B-kohdan tärkein, sillä B2–B20-rivien oppilaat ilmoitetaan B1-rivin oppilaista.
B2. Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat oppilaat
Opetuksen järjestäjät, joille on annettu erityiseksi koulutustehtäväksi järjestää opetusta sisäoppilaitosmuotoisesti, ilmoittavat B2-rivillä B1-rivin oppilaista ne, joille annetaan sisäoppilaitosmuotoiseen opetukseen
liittyvä maksuton asuminen ja ylimääräinen ruokailu.
B3–B7. Tehostetun ja erityisen tuen päivähoidon esiopetusoppilaat
Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti
useita tukimuotoja, on annettava tehostettua tukea hänelle tehdyn oppimissuunnitelman mukaisesti (POL
muutos 642/2010 16 a §).
Erityisen tuen päätöksen saaneita ovat oppilaat, joille opetuksen järjestäjä on tehnyt kirjallisen päätöksen
erityisen tuen antamisesta. Päätöksessä on määrättävä oppilaan mm. pääsääntöinen opetusryhmä ja mahdolliset tulkitsemis- ja avustajapalvelut. Päätöstä tarkistetaan ainakin toisen vuosiluokan jälkeen sekä ennen seitsemännelle vuosiluokalle siirtymistä. (POL muutos 642/2010 17 §). Ennen lakimuutosta tehdyt
erityisopetukseen otto- ja siirtopäätökset rinnastetaan erityisen tuen päätöksiin.
Oppivelvollisuuden pituus on määritelty perusopetuslaissa (POL 25 § 2 mom.). Jos lapsen vamman tai
sairauden vuoksi on ilmeistä, ettei perusopetuksen tavoitteita pystytä saavuttamaan yhdeksässä vuodessa,
Malli 09.2007
Ohjeet
4(7)
alkaa oppivelvollisuus jo 6-vuotiaana ja kestää 11 vuotta (ns. pidennetty oppivelvollisuus). Esiopetukseen
ovat siten oikeutettuja myös ne pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat lapset, jotka kalenterivuoden aikana täyttävät 5 vuotta ja joilla on päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta. Huoltaja päättää, osallistuuko lapsi tähän oppivelvollisuutta edeltävään esiopetukseen.
B3-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat esiopetusoppilaat, joilla 20.9. on tehostetun tuen oppimissuunnitelma.
B4-B6-riveillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat erityisen tuen päätöksen saaneet esiopetusoppilaat.
B4-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat erityisen tuen päätöksen saaneet esiopetusoppilaat,
joilla ei ole päätöstä pidennetystä oppivelvollisuudesta.
B5-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat erityisen tuen päätöksen saaneet, vaikeimmin kehitysvammaiset esiopetusoppilaat, joilla on 20.9. päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.
B6-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat erityisen tuen päätöksen saaneet esiopetuksen muut
vammaisoppilaat, joilla on 20.9. päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta eli muut kuin vaikeimmin kehitysvammaiset esiopetusoppilaat.
B7-riville (Tehostetun ja erityisen tuen oppilaat yhteensä) web-sovellus laskee yhteen B3–B6-riveillä olevat luvut.
B8–B12. Vieraskieliset (äidinkieli muu kuin suomi, ruotsi, saame tai romani ja viittomakieli) päivähoidon esiopetusoppilaat
B8–B12-riveillä ilmoitetaan vieraskieliset päivähoidon esiopetusoppilaat.
B8-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat vieraskieliset erityisen tuen päätöksen saaneet esiopetusoppilaat, joilla ei ole 20.9. päätöstä pidennetystä oppivelvollisuudesta.
B9-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat vieraskieliset, erityisen tuen päätöksen saaneet, vaikeimmin kehitysvammaiset esiopetusoppilaat, joilla on 20.9. päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.
B10-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat vieraskieliset, erityisen tuen päätöksen saaneet, esiopetuksen muut vammaisoppilaat, joilla on 20.9. päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta eli muut kuin
vaikeimmin kehitysvammaiset esiopetusoppilaat.
B11-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat muut vieraskieliset esiopetusoppilaat eli vieraskieliset esiopetusoppilaat, joita ei ole ilmoitettu B8–B10-riveillä.
B12-riville (Vieraskieliset päivähoidon esiopetusoppilaat) web-sovellus laskee yhteen B8–B11-riveillä
olevat luvut.
B13–B17. Kuljetusedun saavat päivähoidon esiopetusoppilaat
Esiopetusoppilaiden kuljetusedulla tarkoitetaan maksutonta kuljetusta kotoa suoraan esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon tai kulkemista varten myönnettävää tukea (POL 32 §).
B13–B17-riveillä ilmoitetaan kuljetusedun saavat päivähoidon esiopetusoppilaat.
B13-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat kuljetusedun saavat, erityisen tuen päätöksen saaneet esiopetusoppilaat, joilla ei ole 20.9. päätöstä pidennetystä oppivelvollisuudesta.
B14-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat kuljetusedun saavat, erityisen tuen päätöksen saaneet, vaikeimmin kehitysvammaiset esiopetusoppilaat, joilla on 20.9. päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.
B15-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat kuljetusedun saavat, erityisen tuen päätöksen saaneet, esiopetuksen muut vammaisoppilaat, joilla on 20.9. päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta eli
muut kuin vaikeimmin kehitysvammaiset oppilaat.
Malli 09.2007
Ohjeet
B16-rivillä ilmoitetaan päivähoidon yhteydessä olevat kuljetusedun saavat muut esiopetusoppilaat, joita
ei ole ilmoitettu B13–B15-riveillä.
B17-riville (Kuljetusedun saavat päivähoidon esiopetusoppilaat) web-sovellus laskee yhteen B13–B16riveillä olevat luvut.
B18–B20. Vuonna 2010 syntyneet (5-vuotiaat) esiopetuksen oppilaat
B18-rivillä ilmoitetaan B1-rivin 1. sarakkeen oppilaista vuonna 2010 syntyneet päivähoidon yhteydessä
olevat esiopetusoppilaat, joilla on 20.9. päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.
B19-rivillä ilmoitetaan B1-rivin 1. sarakkeen oppilaista vuonna 2010 syntyneet päivähoidon yhteydessä
olevat muut esiopetusoppilaat.
B20-riville (Vuonna 2010 syntyneet esiopetuksen oppilaat yhteensä) web-sovellus laskee yhteen B18–
B19-riveillä olevat luvut.
C–H-kohdat on tarkoitettu vain kunnille (erikseen suomenkielinen ja ruotsinkielinen
opetustoimi)
C. Kouluviraston tai vastaavan yhteystiedot
Kouluviraston yhteystiedot pyydetään tarkistamaan ja tarvittaessa korjaamaan.
D–F. Oppilaiden aamu- ja iltapäivätoiminta
D–F-kohdat käsittelevät perusopetuslain (POL 628/1998, muutettu 1081/2006) mukaista oppilaiden aamuja iltapäivätoimintaa. Kunnat ilmoittavat itse järjestämänsä, avustamansa ja ostopalveluna toteuttamansa
aamu- ja iltapäivätoiminnan oppilas- ja ohjaustuntitiedot. Toimintaan voivat osallistua kunnan ylläpitämien koulujen oppilaiden lisäksi kunnassa sijaitsevien kuntayhtymien, yhteisöjen, säätiöiden, yliopistojen
harjoittelukoulujen ja valtion koulujen oppilaat.
D. Perusopetuslain mukaiseen aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvien oppilaiden määrä 20.9.2015
Kunnassa sijaitsevien koulujen vuosiluokkien 1 ja 2 oppilaille sekä vuosiluokkien 3–9 erityistä tukea saaville, tai ennen perusopetuslain muutosta (24.6.2010/642) erityisopetukseen otetuille ja siirretyille järjestettyyn aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvien oppilaiden lukumäärät ilmoitetaan 20.9.2015 tilanteen
mukaan. Kunta ilmoittaa itse järjestämänsä, ostopalveluna hankkimansa ja avustamansa toiminnan oppilasmäärät. Oppilasmäärään ilmoitetaan myös kunnassa sijaitsevien kuntayhtymien, yhteisöjen, säätiöiden,
yliopistojen harjoittelukoulujen ja valtion koulujen oppilaat, jotka osallistuvat toimintaan. Sama oppilas
ilmoitetaan aamu- ja iltapäivätoimintaan vain kerran.
E. Perusopetuslain mukaisessa aamu- ja iltapäivätoiminnassa annettujen eli toteutuneiden ohjaustuntien määrä syyslukukaudella 2014
E-kohdassa ilmoitetaan syyslukukaudella 2014 toteutuneiden aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaustuntien
lukumäärät erikseen omana toimintana, ostopalveluna ja avustettuna toimintana järjestetyn toiminnan
osalta.
Aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmällä tarkoitetaan koulussa tai muussa soveltuvassa paikassa olevaa toimintayksikköä. Ryhmiä voi olla toimintapaikassa useampia, mutta joka ryhmässä on vähintään yksi ohjaaja, joka vastaa ryhmän toiminnasta. Aamu- ja iltapäivätoiminnassa ei ole määritelty ryhmäkokoa. Ohjaustunteja laskettaessa otetaan huomioon myös ryhmän sisällä tapahtuva eriyttäminen pienempiin ryhmiin. Tällaisessa pienryhmässä tulee olla vastuullinen ohjaaja ja ryhmän koko saattaa olla pienempi esim.
erityisoppilaiden vuoksi.
Ohjaustunneilla ei tarkoiteta oppilastunteja. Ohjaustuntien lukumäärään ei sisällytetä taiteen perusopetuksen eikä koulun kerhotoiminnan tunteja, vaikka ne olisivat toimintasuunnitelman mukaan järjestetty osana
Malli 09.2007
5(7)
Ohjeet
aamu- ja iltapäivätoimintaa, koska sama tuntimäärä ilmoitetaan vain yhden kerran (ks. Koululaisten aamuja iltapäivätoiminnan perusteet, OPH 1/011/2011). Lain edellyttämää laajuutta vähäisempänä toteutettua
toimintaa ei ilmoiteta tuntimäärässä.
Perusopetuslaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan toteutuneeseen ohjaustuntien määrään yhteensä sisältyy lain mukainen keskimäärin vähintään 3 tai 4 tuntia/päivä/ryhmä sekä sitä laajempana toteutettu aamu- ja iltapäivätoiminta.
Ohjaustuntien määrän voi laskea toimintaryhmien kautta (ryhmien lukumäärä * ryhmälle tarjottu tuntimäärä työpäivän aikana yhteensä (aamupäivä + iltapäivä) * lukukauden työpäivien määrä.
E1-kohdan ohjaustuntien määrään luetaan keskimäärin 3 tuntia/päivä/ryhmä (= 570 tuntia/työvuosi) toteutettu perusopetuslain edellyttämä aamu- ja iltapäivätoiminta (POL 1081/2006).
E2-kohdan ohjaustuntien määrään luetaan keskimäärin 4 tuntia/päivä/ryhmä (= 760 tuntia/työvuosi) toteutettu perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta (POL 1081/2006).
E3-kohdan ohjaustuntien määrään luetaan laajempana toteutettu (4 tunnin ylittävä osuus) oppilaiden perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta.
Esimerkki 1:
Oletetaan, että kunta järjestää toimintaa ryhmälle A aamulla 3 tuntia ja iltapäivällä 4 tuntia eli yhteensä
7 tuntia päivässä lukukauden (= 90 työpäivää) aikana. Tällöin ohjaustunnit ilmoitetaan siten, että ohjaustunneista 4t/päivä eli 1*4*90 = 360 tuntia ilmoitetaan E2-kohdassa ja loput ryhmän A ohjaustunneista (=
7t/päivä - 4t/päivä = 3t/päivä) eli 1*3*90 = 270 tuntia ilmoitetaan E3-kohdassa.
Jos kunta järjestää samassa toimintapaikassa toimintaa ryhmälle B iltapäivällä 3 tuntia, ilmoitetaan tästä
ryhmästä ohjaustunnit 1*3*90=270 tuntia E1-kohdassa.
Päivähoidossa yksittäisille oppilaille järjestetystä toiminnasta voidaan laskea vain yhtä ryhmää vastaava
ohjaustuntimäärää.
Esimerkki 2:
Jos kolmella perhepäivähoitajalla ja päiväkodissa on yksittäisiä aamu-iltapäivätoiminnan oppilaita, ilmoitetaan tästä toimintamuodosta yhden ryhmän ohjaustuntimäärä keskimääräisen päivittäisen toiminnan
mukaisesti.
F. Perusopetuslain mukaisessa aamu- ja iltapäivätoiminnassa annettujen eli toteutuneiden ohjaustuntien määrä kevätlukukaudella 2015
F-kohdassa ilmoitetaan kevätlukukaudella 2015 toteutuneiden aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaustuntien
lukumäärät. Katso täyttöohjeet E-kohdasta, jossa ohjaustunnit ilmoitettiin syyslukukaudelta.
G. Esi- ja perusopetuksen järjestämisen kartoitus kuntanne osalta 20.9.2015
G1-kohdassa ilmoitetaan, onko kunta siirtänyt päivähoidon yhteydessä tapahtuvan esiopetuksen järjestämisen kokonaan toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle (ml. kuntien ja kuntayhtymien liikelaitokset ns. yhteistoiminta-alue).
G2-kohdassa ilmoitetaan, onko kunta siirtänyt koulun yhteydessä tapahtuvan esiopetuksen järjestämisen
kokonaan toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle (ml. kuntien ja kuntayhtymien liikelaitokset ns. yhteistoiminta-alue).
G3-kohdassa ilmoitetaan, onko kunta siirtänyt perusopetuksen järjestämisen kokonaan toiselle kunnalle
tai kuntayhtymälle (ml. kuntien ja kuntayhtymien liikelaitokset ns. yhteistoiminta-alue).
G4-kohdassa ilmoitetaan, onko kunta siirtänyt perusopetuslain mukaisen aamu- tai iltapäivätoiminnan järjestämisen kokonaan toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle (ml. kuntien ja kuntayhtymien liikelaitokset ns.
yhteistoiminta-alue).
Malli 09.2007
6(7)
Ohjeet
H. Kuntaanne lastensuojelulain perusteella sijoitettujen oppivelvollisten opetuksen järjestäminen
20.9.2015
H1-H3-kohdissa ilmoitetaan kuntaanne lastensuojelulain (2007/417) perusteella sijoitettujen (oman kunnan ja muiden kuntien) oppivelvollisten määrät. Mikäli opetus- tai koulutoimella tms. ei ole riittävästi
tietoja H-kohdan täyttämiseksi, tarvittavat tiedot tulee hankkia tiedoista vastaavalta taholta esim. sosiaalitoimelta.
H1-kohdassa ilmoitetaan kuntaan sijoitetut oppivelvolliset, jotka opiskelevat kunnan koulussa.
H2-kohdassa ilmoitetaan kuntaan sijoitetut oppivelvolliset, jotka opiskelevat muun opetuksen järjestäjän
koulussa. Järjestäjällä on perusopetuksen järjestämislupa.
H3-kohdassa ilmoitetaan kuntaan sijoitetut oppivelvolliset, jotka huoltajan tai muun laillisen edustajan
ilmoituksella osallistuvat sellaiseen opetukseen, johon ei ole myönnetty perusopetuksen järjestämislupaa.
H4-kohtaan (Kuntaanne sijoitettuja oppivelvollisia yhteensä) web-sovellus laskee yhteen H1–H3-kohdissa
olevat luvut.
Malli 09.2007
7(7)