Ohjelma EKLjns MM

Transcription

Ohjelma EKLjns MM
Joensuun Eläkkeensaajat ry:n 50-vuotisjuhla
OHJELMA 11.04.2015 klo 13.00 50-vuotisjuhlaan kerhotalolla
Tervehdysten vastaanotto klo 12.00 ja kahvitus
JUONTO
50 vuotta sitten Joensuussa asui noin 30 000 ihmistä. Syntyvyys oli korkealla, samoin kaupunkiin
muutto. Muuttoliike oli pääasiallisesti omasta maakunnasta, Pohjois-Karjalan läänin alueelta.
Keskuudessamme eli paljon sotaveteraaneja. Kaupunginjohtajana toimi kajaanilaistaustainen Tauno
Juntunen.
Läänikin oli nuori, vain 5 vuotta vanha. Maaherrana oli Lauri Riikonen.
Korkeinta koulutusta antoi Wärtsilän teknillinen oppilaitos, jonka peruskivi muurattiin 1961. Myös
sairaanhoitajia koulutettiin Joensuussa. Lisäksi oli kaksi ammattikoulua, valtion ja kuntien omistama.
Joensuussa ei ollut vielä silloin korkeakoulua eikä yliopistoa.
Järjestöjä perustettiin vinhaa vauhtia. Päivänvalon näki myös Joensuun Eläkkeensaajat, 50 vuotta
sitten.
OHJELMA
Tilaisuuden tervehdyssanat ja avauksen suorittaa Joensuun Eläkkeensaajien grand old lady Maire Ahde.
Ole hyvä!
JUONTO
Karjalaisten laulu on karjalaisten maakuntalaulu, jota lauletaan paljon kaikissa juhlissa. Laulun on
säveltänyt ja sanoittanut P. J. Hannikainen. Hannikainen muokkasi laulua 18 vuoden ajan ja teki siitä
kymmeniä eri versioita. Laulusta lauletaan yleensä ensimmäinen, neljäs ja seitsemäs säkeistö. P J
Hannikainen syntyi 9.12.1854 Nurmeksen Lehtovaarassa. Vaikka Hannikaisen sävelsi pääasiassa
harrastuksenaan, monet hänen lauluistaan ovat kuorojen kestosuosikkeja. Kuuluisimpia lauluja ovat
mm. Karjalaisten laulu, Keski-Suomen laulu, Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Mökin laittaja,
Joulupukki [valkoparta, vanha ukki] ja Oravan pesä.
OHJELMA
Yhteislaulu: Karjalaisten laulu, 1, 4 ja 7 säkeistö. Hanurilla säestää Jorma Kultamaa. Sanat ovat
ohjelmassa.
Joensuun Eläkkeensaajat ry:n 50-vuotisjuhla
JUONTO
Joensuu on kulttuurikaupunki. Kaupungissa elää ja vaikuttaa eri taiteenalojen runsas henkilöjoukko,
yhteisöjä ja järjestöjä. Vuonna 1997 Joensuuhun perustettiin Runon ystävät. Kokoonkutsujana toimi
Elsi Komu. Hänet valittiin järjestön ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.
Elsi Komu on kirjoittanut runoja, pakinoita, kuunnelmia, artikkeleita ja julkaissut ainakin viisi teosta.
OHJELMA
Meidän joensuulaisten ikioma Elsi Komu. Ole hyvä!
JUONTO
Juhlivaa järjestöä onnittelevat eri järjestöt ja yhteisöt.
OHJELMA
Tervehdykset
Joensuun kaupunki
Kaupunginvaltuustonpuheenjohtaja, kansanedustaja Merja MäkisaloRopponen
Vanhusneuvoston puheenjohtaja Marjatta Piitulainen
Pohjois-Karjalan EKL:n Piiri ry
puheenjohtaja Eira Väänänen
Joensuun Eläkeläiset ry
puheenjohtaja Ossi Haatainen
Joensuun Seniorit ry
puheenjohtaja Pertti Vainionpää
TSL:n Joensuun Seudun Opintojärjestö ry
Hallituksen jäsen Eira Vänttinen-Liinakari
Joensuun Eläkkeensaajien puheenjohtaja Aimo Ylijoki kiittää yhdistykselle esitetyistä
tervehdyksistä
JUONTO
Kotimaani ompi Suomi on amerikansuomalaisen Jooseppi Riipan 1890-luvulla tekemä laulu.
OHJELMA
Yhteislaulu: Kotimaani ompi Suomi, säestää Jorma Kultamaa
Joensuun Eläkkeensaajat ry:n 50-vuotisjuhla
JUONTO
Yhdistyksen historiikin esittää puheenjohtaja Aimo Ylijoki.
OHJELMA
Yhdistyksen historiikki, puheenjohtaja Aimo Ylijoki
JUONTO
Otamme taas pienen liikuntatuokion musiikin tahdissa. Jorma Kultamaa soittaa Karjalan pojat ja me
voimistelemme omaan tahtiin.
OHJELMA
Yleisö harrastaa liikuntaa omaan tahtiin.
JUONTO:
Juhlapuheen pitää EKL:n puheenjohtaja Matti Hellsten. Ole hyvä.
OHJELMA
Juhlapuhe
EKL puheenjohtaja Matti Hellsten
JUONTO
Me jokainen voimme vaikuttaa omaan elinvoimaamme monella eri tavalla. Yksi parhaista muodoista
on säännöllinen liikunta. Tietenkin jokainen tekee liikkeet, kävelyt, pyöräilyt, uinnit ym. omaan tahtiin
ja omien voimavarojen mukaisesti.
Joensuussa on runsaasti ilmaisia liikuntapaikkoja, jotka sopivat meille kaikille. Kävelyn aikana voimme
tunnistaa vastaantulevan, esimerkiksi Kaisa Mäkäräisen. Aina iloinen ja reipas joensuulainen.
Terveystalouden kannalta liikunnalla on kotimaan taloudelle iso taloudellinen vaikutus. Liikunnalla
ehkäistään mm. kansansairauksia. Tarttumattomien kansansairauksien hoitamiseen ei riitä Suomen
rahat, ellei me tartuta itse oman terveytemme hoitamiseen.
Eläkkeensaajien toimintaohjelmaan on aina kuulunut liikuntaharrastukset.
OHJELMA
Nyt näemme Joensuun Eläkkeensaajien senioritanssi esityksen:
Suhmuran Santra, Piukkalan sottiisi ja Vöyrin valssi vähän muunneltuna.
Yhdistyksen oma tanssiryhmä, ohjaajana Maija Hyttinen. Olkaa hyvä.
JUONTO
50 vuotta on pitkä matka järjestöissä kuljettavaksi. Lukuisat ovat ne tapahtumat, joihin Joensuun
Eläkkeensaajien toimihenkilöt ovat vuosien varrella osallistuneet. Nyt on muistamisen aika. Kutsun
tänne salin eteen: Matti Hellsten, Marjaliisa Kurikka, Eila Krohns ja Aimo Ylijoki.
Joensuun Eläkkeensaajat ry:n 50-vuotisjuhla
OHJELMA:
ANSIOMERKKINEN JAKAMINEN JA KUKITUS
Matti Hellsten, Marjaliisa Kurikka, Eila Krohns ja Aimo Ylijoki.
Muistettavien puolesta puhui Erkki Turunen.
JUONTO
Juhlat jatkuvat huhtikuussa, kun vietämme Kansallista veteraanipäivää. Kalevi Sorsa teki
valtioneuvostolle aloitteen päivän viettämisestä. Se on meidän kaikkien päivä iästä ja sukupuolesta
riippumatta. Mennään porukalla kaupungin juhliin.
Parhaillaan on menossa kansanvallan juhlat. Muistan pikkupoikana, kuinka vaalipäivänä äiti puki
parhaat päälle ja meistä lapsista omin jaloin kulkevat joko hiihtäen tai kävellen pääsivät mukaan
vaalipaikalle. Kansakoulutilat olivat äänestyspaikkoina. Isäni oli pitkään vaalilautakunnan
puheenjohtaja. Hänelle veimme villasukkaan käärityn kahvipullon. Hetki vaalipaikalla oli jännittävä.
Kun palasimme vaalipäivän jälkeen tiistaina kansakouluun, niin luokkahuoneiston suorastaa ”haisi”
tupakalle. Kaksi päivää tuon ajan miehet polttivat tupakkaa äänestystiloissa.
Eduskuntaan valitaan Itä-Suomen vaalipiiristä uudet kansanedustajat. Eduskuntavaalit ovat menossa
ja huipentuvat ensi sunnuntaina ääntenlaskuun. Kaikki me täällä varmasti toivomme, että kansalaiset
käyttävät äänioikeuttaan vakaumuksensa mukaisesti. Yksistään jo Ruotsin korkea äänestysaktiivisuus
edellyttää suomalaistenkin käyttävän äänioikeuttaan.
Kiitän kaikkia esiintyjiä virkistävästä ohjelmasta. Kiitän puhujia painavista sanoista. Kiitän
yhdistyksemme pitkäaikaisia ja nykyisiä toimijoita ansiokkaasta työstä. Lähdemme toiveikkaina
uudelle puolivuosisadalle.
JUONTO
Nyt laulamme yhteisesti Eläkkeensaajien laulun. Sen on säveltänyt Kaarle Lehtinen, joka toimitti mm.
Työväen Laulukirjan. Sanat ovat Tottijärvellä syntyneen pakinoitsija Mirjam Kaajan.
OHJELMA
Eläkkeensaajien laulu. Lauletaan yhteisesti hanuristi Jorma Kultamaan säestyksellä.