PS_4_2015_VilppulanTila

Transcription

PS_4_2015_VilppulanTila
12
4/2015 |
| www.puutarha-sanomat.net
Vilppulan veljesten tavoite:
Koko marjatuotanto katon alle
Vilppulan marjatila on pienentänyt mansikka-alaa
avomaalla ja aloittanut tunneliviljelyn. Vadelma on
pelkästään tunneleissa. Laadun tulee näkyä kaikissa
tilan ja sen yhteistyökumppaneiden toiminnoissa, jotta
kuluttajat ovat marjaostokseen tyytyväisiä.
[PUUTARHA-SANOMAT: ASIKKALA]
V
ilppulan marjatila sijaitsee
Asikkalassa Pulkkilanharjun juuressa.
– Tilan pellot ovat niemessä,
ja Päijännettä on molemmin
puolin. Järvi ei hallattomuutta
takaa, mutta vaikuttaa pienilmastoon. Puhdasta vettä riittää,
kuvailee Jari Vilppula ja kertoo
Helsingin seudulle johtavan
Päijännetunnelin alkupään olevan lähistöllä.
Tila tuli suvulle 99 vuotta sitten ja viimeiset 40 vuotta siellä
on viljelty marjoja.
– Isä otti mansikan viljelyyn,
kun piti pojille saada kesätöitä,
naurahtaa Sami Vilppula. Nykyisin Sami ja Jari omistavat
tilan maatalousyhtymänä.
Jari ja Sami eivät kyllästyneet
lapsena marjahommiin, vaan
he yrittäjinä kasvattivat mansi-
kan viljelyalan yli 30 hehtaariin.
– Sellaisen alan hoitaminen
oli hankalaa ja mansikkapeltojen kierrättämisessä oli vaihtelevuutta. Joiltain lohkoilta
saatiin hyvä sato, mutta joitakin lohkoja ei ehditty poimia,
muistelee Jari.
Ala puoleen
– sato pysyi samana
Mansikka-alaa onkin pienennetty määrätietoisesti ja nykyisin sitä on avomaalla 13–14
hehtaaria. Sami laskee, että
satoa saadaan tältä yli puolta
pienemmältä alalta yhtä paljon
kuin ennenkin.
Kun pinta-ala oli suurimmillaan, markkinointi perustui
omiin myyntipaikkoihin kauppojen edustoilla, joissa myytiin
irtomansikkaa 5 kilon laatikois-
Jari ja Sami Vilppula ovat päättäneet siirtää kaiken marjatuotannon tunneleihin. Huhtikuun alussa vadelman long cane -taimia oli heräämässä
kasvuun kasvihuoneessa ja kasvun alettua ne siirretään tunneleihin.
Jari tarkistaa kännykästään, milloin Clery-mansikka olikaan istutettu. Sadon valmistuttua poistetaan taimet ja tilalle
istutetaan uudet syyssatoa varten.
sa. Nykyisin omia myyntipaikkoja ei ole, vaan marjat myydään pääosin pieniin rasioihin
pakattuna tukkuliikkeisiin ja
yksityisille jälleenmyyjille.
– Kauppojen edustojen
vuokrahinnat kohosivat liian
korkeiksi ja kauppojen pitkät
aukioloajat vaativat myyntipaikoille
tuplamiehityksen.
Jari tarkistaa Hollannista tulleiden
vadelmantaimien kuntoa. Näissä
ruukuissa on kaksi versoa.
Pakkasmarja tarjoaa kotimaisia, turvallisia ja terveellisiä,
marjatuotteita kaupoissa ympäri vuoden. 100% KOTIMAISET viljellyt
marjamme ovat peräisin n. 200 laatutarhatilalta Suomesta.
Etsimme nyt joukkoomme lisää marjanviljelijöitä.
Pakkasmarja tarjoaa viljelijälle luotettavan sopimuskumppanuuden ja
–edut. Kysy lisää: Puh. 020 7099 586 (Matti) tai 020 7099 582 (Terhi)
pakkasmarja.fi
Kustannukset nousivat liian
korkeiksi, ja oli vaikeaa tehdä sekä tukku- että vähittäiskauppaa, perustelee Sami
suoramyynnistä luopumista.
– Tulevalle kesälle avaamme
kuitenkin tilamyynnin.
Olkikatetta avomaalla
Jari Vilppulalla on päävastuu
viljelystä. Hänen mukaansa
avain hyviin satoihin on hyvässä
taimimateriaalissa, viljelykierrossa ja maan valmistelussa.
– Maan valmistelu alkaa
kolme vuotta ennen mansikan
istutusta. Levitämme turvelantaa, johon saamme hevosenlantaa läheiseltä Salpauksen
koulutuskeskukselta. Viljelykierrossa ennen mansikkaa on
viljaa, sinappia ja öljyretikkaa.
Omaa peltoa on vajaa 50
hehtaaria, mutta vuokramaineen tilan hallinnassa on 70 ha.
Kastelun runkoputkisto on vedetty 50 hehtaarin alalle. Viljelyssä ei käytetä mustaa muovia,
vaan katteena on olkea. Päälajikkeina avomaalla ovat Polka
ja Honeoye, jolla voidaan käyttää katteena kangasta.
Uutta mansikan istutusta tulee tänä vuonna 240 000 tainta.
– Käytämme tiheää istutusta, Honeoyen tiheys on 90 000
tainta hehtaarilla ja Polkan
50 000 tainta, kertoo Jari.
Laatu edellyttää kattamista
Vilppulan marjatilan tavoitteena on siirtää kaikki tuotanto
katteiden alle – tunneleihin ja
kasvihuoneisiin. Tälle vuodelle
tunneliala on jo runsaat kaksi
hehtaaria, josta vadelmalla on
1,6 ja mansikalla 0,5 hehtaaria.
Vadelmaa ei viljellä avomaalla
lainkaan.
– Tunnelissa viljellyn vadelman kauppakestävyys on kylmäketjussa 12 päivää, kun ulkona kasvatettu vadelma säilyy
vain päivän tai kaksi.
– Meillä oli tunneliviljelyä jo
90-luvulla, mutta silloin viljely
www.puutarha-sanomat.net |
tapahtui maapohjalla, mutta
nyt käytetään kasvualustoja,
kertoo Jari.
Tunnelit ovat nyt alkaneella
ohjelmakaudella investointituen piirissä.
– Investointituen kortti on
katsottava. Avustus voi olla 30
%, jos valtion rahat riittävät.
Vilppuloiden tavoitteena on
tunneleiden avulla pidentää
satoaika neljään kuukauteen.
Kasvihuoneilla voitaisiin satoaikaa pidentää vielä kuukausi
alusta ja lopusta. Tekniikka on
sama kuin tunneleissa, mutta
kasvihuoneviljely ei ole vielä
aktiivisesti suunnitelmissa.
Vadelmaa 40 000 versoa
Vadelman taimet ovat hollantilaisia ”long cane” -taimia. Kussakin
ruukussa on 2­versoa. Lajikkeina
on Glen Ample ja Tulameen.
– Versoja on kaikkiaan
40 000 kappaletta. Kustakin
versosta tulisi saada vähintään
1,2 kiloa satoa, laskee Jari.
Vadelmat istutetaan porrastetusti kolmessa erässä siten,
että ensimmäisen erän sato
alkaa kesäkuun puolivälissä ja
viimeisen erän satoa saadaan
syyskuun loppuun.
Mansikan tunneliviljelyssä
taimet ovat kooltaan A2+ ja lajikkeena on Clery. Istutuslaatikot ovat normaalia leveämpiä ja
istutustiheys on 16 tainta juoksumetrillä.
– Istutimme taimet kasvihuoneeseen juurtumaan maaliskuun puolivälin jälkeen ja
siirsimme istutuslaatikot tunneleihin maaliskuun lopussa,
kertoo Jari ajoituksesta.
Tunnelimansikasta
kaksi satoa
Tunnelissa on istutuslaatikoiden päällä vielä reikämuovi ja
harso. Pakkasen uhatessa kastellaan harsot, jolloin jatkuvaa
sadetusta ei tarvita. Jari odottaa
sadon alkavan kesäkuun alussa
ja kestävän heinäkuun alkuun.
– Kun sato on kerätty, ote-
Kotimainen teva palvelu!
asiantun
!
UUTUUSes
te-
1.3-30.9 puristen
&
analyysit TIISTAISIIN
!
IN
IS
TA
TORS
taan vanhat taimet pois ja tilalle istutetaan uudet pottitaimet. Näin samasta tunnelista
otetaan vielä loppukesän sato.
Ensi vuonna istutuslaatikot on
tarkoitus nostaa pöydille.
Vilppulan tila tekee Biotuksen kanssa tuholaistarkkailua.
Tuholaiset torjutaan vadelmalla
biologisin keinoin. Kimalaisia
käytetään vadelman pölytykseen
ja mehiläistarhurin kanssa on
yhteistyötä avomaan mansikan
pölytyksen varmistamiseksi.
Vilppulan marjatila tarjoaa
kausityötä 130 henkilölle. Poimijat ovat ukrainalaista vakioporukkaa.
– Yhteistyön kannalta on
hyvä, että poimijat ovat yhdestä
kulttuurista. Olemme panostaneet paljon poimijoiden fasiliteetteihin, jotta he tuntisivat
meidän arvostavan heitä, korostaa Sami.
Poimijoiden
verotus kohtuullistui
Tilalla on kaksi ympärivuotista
työntekijää. Kymmenkunta tuli
maaliskuun puolivälissä ja huhtikuun alussa määrä lisääntyi vajaalla 20 työntekijällä. Loput tulevat 90 vuorokauden viisumilla
tarpeen mukaan. Heinäkuussa
porukka on suurimmillaan.
– Käsipareja tarvitaan pal-
jon, sillä marjat poimitaan pieniin rasioihin, punnitaan ne
yksittäin ja laitetaan rasioihin
kannet sekä etiketit.
Sami on koulutukseltaan juristi ja hän hoitaa kirjalliset ohjeistukset kaikista asioista.
– Hygieniaohjeet, työehdot,
verotus ja palkkaperusteet ovat
avoimia kaikille, jotta luottamus syntyy eikä huhupuheille
jää tilaa.
Viime kesänä ulkomaiset
poimijat pääsivät lähdeveron
sijaan valitsemaan progressiivisen verotuksen, mikä pienensi
heidän verorasituksensa murto-osaan aiemmasta.
– Nyt valtaosalla poimijoista
on jo henkilötunnus. Veroviraston työntekijät tulevat tiloille, kun viime vuonna kuljetimme poimijat bussilla virastoon,
toteaa Sami byrokratian helpottumisesta.
Sami ja Jari Vilppula korostavat laadun merkitystä koko
marjaketjussa.
– Laatu alkaa taimista, se
koskee työntekijöitä, kylmäketjua, yhteistyökuvioita asiakkaaseen saakka. Ei riitä, että
me saadaan myytyä tuote. Vasta
kun kuluttaja on ostanut tuotteen ja hyväksynyt sen ostaakseen sitä uudelleen, alkaa raha
purkautua ketjussa.
www.taiminetti.fi
VISSERSILTÄ
Mansikka (esim. Elianny, Malwina)
Vadelma (esim. Glen Ample, Polka)
Polka mansikalle kilpailija (CO60817)???
Pakkaustarvikkeet: Stora Enso/DS SMITH
EU-lannoitteet
myynti@taiminetti.fi • P. 0400 670868
Marjarasiat
Taimet • Laatikot
040 930 6230
050 590 3802
www.marvipak.fi
Analyysejä
ammattilaisille
Tuttu ja luotettava
Viljavuuspalvelu
tarjoaa kattavat
analyysivalikoimat
koko elintarvikeketjuun.
P. 015 320 400 • Graanintie 7 • 50190 Mikkeli • www.viljavuuspalvelu.fi
Näihin tunneleihin istutetaan yksivuotiset long cane -taimet kolmessa erässä, jotta satokaudesta saadaan mahdollisimman pitkä.
MARJATILAN TAIMET JA TARVIKKEET
HAYGROVE-kasvutunnelit
Lukuisia vaihtoehtoja yli 20 vuoden kokemuksella
• Erikoisvahva (XS) täyssinkitty teräsrunko, vahvuudet 2,0–2,5 mm ja Ø 40–60 mm.
• Blokkitunneleita kahdella eri jalan muodolla. Eri tunnelikorkeuksia eri kasveille.
• Saatavilla teräskourut jalkariveihin. Tuuletus ja rullaovet mahdollista automatisoida.
• Useita Soolo-tunnelivaihtoehtoja. Myös talvenkestäviä erikoistunneleita.
• Tunnelien leveydet 5,5–10 metriä. Pituudet peltolohkojen ja tarpeen mukaan.
• Useita ovi- ja muovivaihtoehtoja. Myös helteellä viilentävää muovia.
• Useita mansikan pöytäviljelyvaihtoehtoja.
• mansikan taimet
• vadelman taimet
• viljelytarvikkeet
• pakkaustarvikkeet
• muovit, biomuovit, kankaat
• laatikot ja roveet
• harsot, reikämuovit,
pakkasverkot
• rasiat
• vadelman
tuentatarvikkeet
• tunnelit
• tuuliverkot
• kourut
• tensiometrit
• kasvatuslaatikot
• myynti- ja tilaopasteet
• istutuskoneet
Marja-Suomen Taimituotanto Oy
Olemme soiton päässä valmiina
palvelemaan taimi - ja tarvikeasioissa!
Jarmo 040 505 4035 ja Merja 040 864 3838
www.taimituotanto.net
Voit tulla tutustumaan tunneleihin tai katsomaan tunneleiden
muovinvetoa tilalleni Hämeenlinnaan. – Ota yhteyttä!
Voit tehdä tarjouspyynnön helposti kotisivuillani!
✆ 06-347 4250
13
| 4/2015
Peltosirkun tila Sirkku Holttinen • Alvettulantie 427, 14680 Alvettula
040 351 9993 • [email protected] • www.tunneli.fi
ittelu, nettisivut
Logot, esitteet, yritysilmeen päivitys, pakkaussuunn
– kaikki mainostoimistopalvelut yrityksellesi
TTT - Graafinen Suunnittelu | 040 572 9272 |