Yhteenveto lausunnoista ja mielipiteistä sekä vastine

Transcription

Yhteenveto lausunnoista ja mielipiteistä sekä vastine
1
Mettistön asemakaavan laajennus
Ymp.ltk. 15.9.2015
ASEMAKAAVA
VASTINELUONNOS ASEMAKAAVAN VALMISTELUVAIHEEN LAUSUNTOIHIN JA MUISTUTUKSIIN
Palautteen antaja ja tiivistelmä lausunnosta
1. Leppäkosken sähkö Oy
14.1.2015
Leppäkosken sähkö Oy pyytää lausunnossaan varaamaan EN-alueen puistomuuntamon rakentamista varten.
2. Siivikkalan Omakotiyhdistys ry.
15.1.2015
Siivikkalan Omakotiyhdistys ry ilmoittaa lausunnossaan kannattavansa vaihtoehto VE2 ja ilmoitti toiveena, että Mettistöntien kevyenliikenteen väylä rakennettaisiin Mettistöntien koko pituudeltaan alueella tapahtuvien rakennustöiden yhteydessä.
Vastine
Puistomuuntaja on mahdollista sijoittaa puistoalueelle ilman erillistä aluevarausmerkintää. Asemakaavaehdotukseen osoitetaan ohjeellinen puistomuuntamon paikka.
Asemakaavaehdotusta on työstetty vaihtoehto
VE2 pohjalta.
Asemakaavoissa on varauduttu katualuevarauksella kevyenliikenteen väylän rakentamiseen Mettistöntien varteen. Asemakaavalla ei kuitenkaan
ratkaista katualueiden toteuttamista eikä toteuttamisjärjestystä. Mettistöntien kevyenliikenteen rakentamisen toive on ilmoitettu kunnallistekniikan
suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavalle taholle.
3. Sivistyslautakunta
20.1.2015
Sivistyslautakunta esittää lausunnossaan, että heillä
ei ole huomautettavaa
4. Vapaa-aikalautakunta
27.1.2015
Vapaa-aikalautakunta ilmoittaa lausunnossaan, että
heillä ei ole huomautettavaa luonnosvaihtoehtoihin
ja että Mettistön jatkokaavoituksessa otetaan huomioon myös liikuntapaikkarakentaminen.
5. Pirkanmaan maakuntamuseo
27.1.2015
Maakuntamuseo ilmoittaa lausunnossaan, että alue
rajautuu Mäkkylän maakunnallisesti arvokkaaseen
kulttuurimaisemaan ja pitää mahdollisena, että alueelta löytyisi kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muita
kaavassa huomioitavia kohteita. Maakuntamuseo
edellyttää alueelle arkeologista tarkkuusinventointia.
Asemakaava-alueelle laadittiin lausunnon mukaisesti erillinen muinaisjäännös inventointi, Mikroliitti
Oy 2015. Inventoinnissa alueelta ei havaittu kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muita suojeltavaksi katsottavia kulttuurihistoriallisia jäänteitä. Eikä tutkimusalueella ole aikaisemmin tunnettuja muinaisjäännöksiä.
6. Ympäristöpäällikkö
28.1.2015
Ympäristöpäällikkö esittää lausunnossaan, että alueelle ei ole erityisiä luontoarvoja pohjoispuolelle si-
Asemakaavaehdotuksessa vaihtoehdon VE2 itäistä lähivirkistysaluetta suurennetaan hieman, jotta
se loisi hieman paremmat edellytykset pohjois-
2
joittuvaa Myllypuroa lukuun ottamatta. Ympäristöpäällikkö esittää huolensa pohjoissuuntaisen puustoisen viheryhteyden katkeamiseen, jos alue rakentuu osayleiskaavan mukaisesti.
suuntaiselle viheryhteydelle, muilta osin asemakaavassa ei ratkaista osayleiskaavan muiden alueiden toteutumista.
7. Pirkanmaan pelastuslaitos
29.1.2015
Pirkanmaan pelastuslaitos toteaa lausunnossaan,
että Pirkanmaan pelastuslaitoksen toimintavalmius
on riittävä suunnittelualueella esitettyihin toimintojen
riskeihin eikä pelastuslaitoksella ole huomautettavaa ehdotuksen suhteen.
Kunnallistekniikan suunnittelun yhteydessä huomioidaan lausunnon mukaisesti riittävä sammutusveden tarve.
Alueen kunnallistekniikan suunnittelun ja toteutuksen yhteydessä tulee huomioida pelastustoimen
sammutusveden tarve siten, että sammutusvettä on
saatavilla enintään 250 metrin etäisyydellä sammutuskohteista.
8. Tekninen lautakunta
29.1.2015
Tekninen lautakunta esittää lausunnossaan seuraavaa:
- Veljestentielle voi olla vain yksi itäisempi katuliittymä
- Liittymäkielto tonteille Veljestentieltä
- VE2 Mettistöntien ”pokkaus” pois
- VE2 Killintie puiston kierto kadulla aiheuttaa
ylimääräistä kadun rakentamista
- Veljestentien ja tonttien väliin tulee jättää suojaviheralue
- Veljestentien katualueen leveys tulee olla 24
metriä
- Kevyenliikenteen varaus Mettistöntien katualueeseen, katualueen leveys tulee olla vähintään
16 metriä.
9. Kaupunginpuutarhuri
30.1.2015
Kaupungin puutarhuri esittää kommenttina, että molempien asemakaavavaihtoehtojen viheralueet ovat
soveltuvia viheralueiksi. Isot puut täytyy ottaa varovasti että nuori puusto jää ehjäksi.
Kunnallistekniikan suunnittelun kanssa neuvoteltiin
ja päädyttiin seuraaviin muutoksiin kaavaehdotukseen:
- Osoitettiin ainoastaan yksiliittymä Veljestentielle sekä osoitettiin liittymä kielto muulle katu
osuudelle.
- Vaihtoehdon VE2 katualueen tiukkaa mutkaa
loivennettiin ja osoitettiin katu päättyväksi.
- Puisto kiertävä katualue korvattiin osin kevyenliikenteen väylällä.
- Esitetty Veljestentien vastainen suojaviheralue on taajamakuvallisesti ja hoidollisesti hyvin haastava. Asemakaavaehdotuksessa
päädyttiin esittämään tieyhteyden aiheuttamaa mahdollisia häiriötä vasten vähemmän
herkät toiminnat sekä kääntämään asuintojen
piha-alueet poispäin Veljestentien katualuevarauksesta.
- Veljestentien katualueen leveys esitettiin 24
metrisenä
- Kevyenliikenteen varaus osoitettiin asemakaavaehdotuksessa Mettistöntien varteen siten, että Kiiskintiehen asti kevyenliikenteen
väylä on erillisenä (16 metrin katualue varaus)
ja Kiiskentien risteyksestä itään korotettuna
kevyenliikenteen väylävarauksena (13 metrin
katualuevaraus)
3
MIELIPITEET
Palautteen antaja ja tiivistelmä muistutuksesta
Vastine
1. Pekka Haikkala
16.1.2015
Esittää mielipiteessä, että Mettistön alueen julkinen
liikenne hoidettaisiin jatkamalla TKL:n linjaa 27 Peltokylästä Mettistöön ja kaavassa tulisi huomioida täten tarvittavat bussi pysäkit ja kääntö- tai seisonta
paikka tulevalle Veljestentielle. Samoin tulisi osoittaa paikka jätekeräykselle.
Joukkoliikenteen uudistuksen yhteydessä keskusteltiin Mettistön alueen joukkoliikenteen kehittämisestä. Joukkoliikenteensuunnittelussa ei katsottu
Mettistön väestöpohjan pystyvän muodostamaan
omaa kysyntää viikon jokaiselle päivälle, jolloin
Mettistöä palveleva Ilmarijärventien kautta kulkeva
reitti yhdistettiin arkipäivinä koulukuljetusta palvelevaan reittiin.
Asemakaava-alue tukeutuu Siivikkalan alueen
joukkoliikenteeseen, jonka palvelutaso on hyvä.
Veljestentielle on kuitenkin myös varattu pysäkkipaikka Asuintila-Siivikkala tiesuunnitelmassa.
Jätekeräyspaikat pyritään osoittamaan keskitetysti
asiointipaikkojen yhteyksiin. Mettistön pientaloalueelle ei toistaiseksi ole tarvetta osoittaa keskitettyä
jätekeräyspaikkaa.
2. Tuomas Pesonen
22.1.2015
Ilmoittaa mielipiteessä, että Mettistöntie ei ole liikenteen suhteen sujuva eikä turvallinen kasvavaan liikennemäärään ja ehdottaa Asuintila- Siivikkala yhdystien rakentamista heti alusta alkaen palvelemaan Mettistön laajennettua aluetta.
Asemakaavalla ei ratkaista katualueiden toteuttamisjärjestystä. Asemakaavaehdotus mahdollistaa
asemakaava-alueen osalta Veljestentien toteuttamisen yhtä aikaa muun alueen toteuttamisen
kanssa.
Mettistön alueen tieverkko kykenee ottamaan vastaan yli 200 ajoneuvoliikenteen lisäyksen vuorokaudessa. Pääsääntöisesti Mettistöntien turvallisuutta lisääviä ratkaisuja tulee edistää. Pelkästään
liikennemäärän lisääntyminen tai edes kapea katualue ei aiheuta turvallisuuden heikkenemistä tai
sellaista haittaa asukkaille, joka ei ole ratkaistavissa muilla liikenneturvallisuutta parantavilla ratkaisuilla. Liikenneympäristö ohjaa sujuvaa ja turvallista liikennekäyttäytymistä. Leveä katu ei välttämättä lisää turvallisuutta, eikä kapea katu välttämättä vähennä turvallisuutta. Liikenneympäristön
suunnittelussa otetaan huomioon käytettävyys,
mutta pyritään myös minimoimaan riskipaikkojen
määrä. Asemakaava-alueella liikenneympäristö on
pyritty luomaan tarkoituksella suhteellisen kapeaksi ja risteykset jyrkkäkäänteiseksi jotta ajonopeudet eivät nousisi eikä katuosuus houkuttelisi turhaan oikaisuun lopputilanteessa. Pääsääntöisesti
asuntokatua, jossa ajonopeudet ovat alhaisia, pidetään turvallisena.
Asemakaavoissa on varauduttu kevyenliikenteen
väylän rakentamiseen Mettistöntien varteen. Li-
4
säksi asemakaavassa on varauduttu asemakaavaalueen osalta uuden Siivikkalaan suuntautuvaan
katuyhteyteen, Veljestentie. Uusi väylä palvelisi
lopputilanteessa koko alueen ajoneuvoliikennettä
siten, että se omalta osalta keventäisi nykyisen
Mettistöntien liikennettä jakamalla liikennettä kahteen suuntaan ja vähentäisi turhaa kiertävää liikennettä.
Asemakaavan katualueiden ja kevyenliikenteen
väylien toteuttamisen tapa ja turvallisuutta edistävät toimenpiteet ratkaistaan katusuunnittelun yhteydessä.
3. Terhi Nieminen
22.1.2015
Esittää mielipiteessä, että Mettistöntie ei ole sopiva
eikä turvallinen kasvavaan liikennemäärään. Mettistöntie on kapea ja pohjaltaan huono eikä tiellä ole
kevyenliikenteen väylää vaikka alueella on paljon
tietä käyttäviä lapsia ja koululaisia.
kts. edellinen mielipide
Esittää, että uusi Asuntila – Siivikka yhdystie on rakennettava ensin.
4. Johanna ja Markku Pelttari
25.1.2015
Esittävät mielipiteessään seuraavaa:
- Esittää nykyisen yksikerroksisen Mettistön alueen ja uuden kaksikerroksisen laajennuksen
väliin luonnonvaraista puistokaistaletta asukkaita varten.
Erillistä suojavyöhykkeenä olemassa olevaan asutusta kohti ei ole osoitettu. Asemakaavaan osoitettiin määräys, että kyseinen raja-alue on säilytettävä puustoisena. Lisäksi nykyisiä tontteja vastaan
olevien tonttien rakentamisalueet on asemakaavalla osoitettu kauemmas tontin pohjoisosaan sekä
rakentamista ohjattu vinoon olemassa olevia rakennuksia vastaan jolloin suoria ikkunayhteyksiä ei
pääse helposti muodostumaan. Asemakaavan
mahdollistamalla kaksikerroksisella rakentamisella
on pyritty säästämään tontin rakentamatonta osaa.
Pääsääntöisesti kahteen kerrokseen rakentaminen
on energiatehokasta.
- Asemakaava-alue on kopio mistä tahansa lähiöalueesta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että
ihmiset haluavat elää väljemmin ja omassa
rauhassa. Myös luonto on koettu tärkeämpänä
kuin ennen. Puut ja kasvillisuus luovat viihtyisyyttä ja vähentävät stressiä, antavat tuulensuojaa ja sopivasti varjostusta sekä vaimentavat melua.
Ylöjärven keskeisillä alueille suunnittelun suunta
on kaupunkirakenteen tiivistäminen perustuen
kaupunkistrategiaan 2024. Toimivassa kaupunkirakenteessa työpaikat, asunnot, palvelut ja virkistysalueet ovat joustavasti saavutettavissa joukkoliikenteelle, kävellen ja pyöräillen. Tämä edistää
pitkällä tähtäimellä terveyttä ja säästää kustannuksia. Asemakaava-alueelle on jätetty riittävästi viheralueita sekä osoitettu reitit laajemmille virkistysalueille.
- Tiedustelevat onko mahdollista tehdä alueelle
lepakkoselvitys, koska Simeonintie 7 kohdalla
on tehty havaintoja lepakoista
Alueella on tehty lepakkokartoitus 2006 (Ylöjärven
lepakkokartoitus, Wermundsen Consulting 2006).
Selvityksen mukaan Mettistön alueella ei ole lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja tai tärkeitä
ruokailualueita.
5
- Ovat huolissaan Mettistöntien turvallisuudesta
lisääntyvän liikenteen myötä.
katso mielipiteen 2 vastine
- Ilmoittavat, että alueella on jo leikkipuisto ja
samoin leikkipuistot löytyvät Salorinteen päiväkodin yhteydessä, että Salorinteen alueen läheltä Myllypuroa.
Asemakaavaehdotuksen puistoon on tarkoitus
muodostaa lähileikkipuisto osana suurempaa leikkipuistoverkosta sekä vehreämpi hoidettu ympäristö palvelemaan alueen kasvavaa väestöä.
5. Anu ja Samuli Strömberg
25.1.2015
Esittävät mielipiteessään seuraavaa:
- Pitävät kaavaa liian tiiviinä vanhaan Mettistön
kaava-alueeseen nähden ja toivovat lisää väljyyttä kaavaan
Nykyisen Mettistön asemakaava-alueen tonttitehokkuus on 0,2 (rakennusoikeuden suhde tontin
pinta-alaan). Laadittavana olevan asemakaavan
erillispientalotonttien tonttitehokkuus vaihtelee
0,23-0,24 tehokkuuteen.
Asemakaavassa on
määräys, että yhteen kerrokseen saa erillispientalotonteilla rakentaa vain 75% rakennusoikeudesta,
jolloin tontilla rakennuksilla rakennetavan tontin
peittoalan suhde tontin pinta-alaan on korkeintaan
0,18. Asemakaavamääräyksillä on pyritty ohjaamaan vehreiden ja viihtyisien piha-alueiden syntymiseen. Tiiviimmän rakentamisen alueet on osoitettu kauemmas nykyisestä asutuksesta.
- Toivovat metsäsaarekkeen jättämistä uuden ja
jo rakennetun alueen väliin.
Katso mielipiteen 4 vastine
- Esittävät huolensa, että nyt jo huono kantoiselle Mettistöntielle osoitetaan lisää ajoneuvoliikennettä. Esittävät että alueen vanha tiestö
kunnostettaisiin ja Veljestentie rakennettaisiin
valmiiksi Ilmarijärven tielle uuden alueen rakentamisen yhteydessä.
Katso mielipiteen 2 vastine
- Liikenteen lisääntymisen myötä kevyt liikenne
tulisi ottaa paremmin huomioon
Asemakaavaehdotuksessa on osoitettu hyvät kevyenliikenteen yhteydet Siivikkalan suuntaan sekä
osoitettu Mettistöntien varteen varaus kevyelle
liikenteelle. Lisäksi Mettistön tiestä erkanevat
asuntokadut on osoitettu pihakaduiksi, joissa kevyt
liikenne on huomioitu korostetusti.
- Esittävät puutarhakaupungin imagon mukaisesti ehdottavat metsäsaarekkeiden/kaistojen sekä
yhteisten viheralueiden sisällyttämistä kaavaan.
Asemakaavaehdotus on laadittu vaihtoehdon VE2
pohjalta, jossa oli esitetty puistoalue uuden asemakaava-alueen keskelle. Ratkaisussa puistoalue
sitoo yhdessä lähivirkistysalueen kanssa alueen
nykyisen Mettistön asemakaava-alueen virkistysalueisiin. Asemakaavalla muodostuu riittävästi
viheralueita.