Aamulehti 15.5.2015: Yksityinen päivähoito

Transcription

Aamulehti 15.5.2015: Yksityinen päivähoito
UUTISET // A25
Aamulehti // Perjantaina 15. toukokuuta 2015
Kettukallion päiväkotiryhmän lapset istuvat ringissä kuuntelemassa, kun lastenhoitaja Krista Kandell lukee hiirisatua. Kandellin sylissä satua kuuntelee Minka Markkula.
Yksityinen päivähoito yleistyy
●●Vekara Päiväkodit on avannut Pirkanmaalle vuoden sisällä kaksi päiväkotia ja kolme uutta on tekeillä.
Yksityinen ketju ei ole kunnallisen päivähoidon kilpailija, vaan täydentäjä. Hoito maksetaan palvelusetelillä.
Kati Kalliosaari
Ilkka Laitinen, kuvat
Aamulehti, Pirkkala
Kettukallion päiväkotiryhmän
•3–4-vuotiaat
lapset istuvat ringis-
sä kuuntelemassa hiirisatua. Siilimetsän yksivuotiaiden ryhmä on
ehtinyt jo aamupäivän pihaleikkien
jälkeen syömään lounasta. Ruuan
jälkeen maistuvat päiväunet.
Pirkkalan Kyöstillä toimivan
TemppuVekaran päiväkodin tilat
ovat upouudet, mutta muuten
meno vaikuttaa tutulta päiväkotielämältä. Viime elokuussa avattu
90-paikkainen TemppuVekara on
Pirkkalan ensimmäinen yksityinen
päiväkoti. Lisärakennus on jo nousemassa samaan pihapiiriin. Sinne
mahtuu 50 lasta lisää.
– Aloite laajennukseen tuli Pirkkalan kunnan puolelta. Päivähoidolle on Tampereen naapurikunnissa kova kysyntä, kertoo Vekara
Päiväkotien Pirkanmaan aluejohtaja Riitta Elo.
Oulusta lähtöisin oleva yksityinen päivähoitoalan perheyritys on lähtenyt vauhdilla laajenemaan Pirkanmaalla. Pirkkalan
lisäksi yrityksellä on jo yksi päiväkoti Ylöjärvellä ja toinen valmistuu kaupunkiin tammikuussa
2016. Tampereella toiminta alkaa
elokuussa ja Kangasalla ensi vuoden alussa. Suunnitelmissa on pe-
rustaa päiväkoti myös Lempäälään.
Ensi vuoden alussa Vekara Päiväkodit Oy työllistää Pirkanmaalla
jo 80 ihmistä.
– Me emme ole kunnallisen päivähoidon kilpailija, vaan täydentäjä. Kunta kertoo, missä hoitopaikkoja eniten tarvitaan ja osoittaa meille tontin. Me rakennamme päiväkodit sinne, Elo korostaa.
Myös jonotusjärjestelmä on
yhteinen kunnallisen päivähoidon kanssa. Päivähoito maksetaan palvelusetelillä, jota voi hakea kunnalta samalla kuin päivähoitopaikkaakin.
Hoidon hinta on sama kuin kunnallisessa päivähoidossa, mutta lisäksi tulee Vekara-lisä. Pirkkalassa
lisä on 30 euroa kuukaudessa ensimmäisestä lapsesta, Tampereella
20 euroa. Toisesta ja kolmannesta
lapsesta lisää maksetaan kymppi
kuukaudessa. Lisä kattaa esimerkiksi kaikki retket ja tapahtumat,
joista ei peritä eri maksuja.
Palvelusetelipäiväkodit yleisty-
vät Suomessa, koska ne ovat kunnille kätevä tapa lisätä päivähoitoa
tarpeen mukaan. Kunnan ei tarvitse sijoittaa aikaa ja rahaa päiväkodin rakentamiseen tai henkilöstön palkkaamiseen. Satapaikkaisen
päiväkodin rakentaminen maksaa
noin 3,5–4,5 miljoonaa euroa.
Tampereella päivähoitoa on jär-
Y k s i t y i n e n hoi to
Yleisintä Oulussa
•• Yleisintä yksityinen päivähoito on Oulussa, jossa sitä
käyttää 27 prosenttia päivähoidossa olevista lapsista.
Tampereella osuus
14%
Siilimetsän yksivuotiaiden ryhmä on ehtinyt jo aamupäivän pihaleikki-
en jälkeen syömään lounasta, jota jakaa lastenhoitaja Ella Hakalax.
jestetty palvelusetelillä vuodesta
2013. Nykyään sitä on tarjolla viidessä päiväkodissa. Lisäksi yksityisiä päiväkoteja on neljätoista ja
ostopalvelupäiväkoteja viisi.
Syksyllä Lentävänniemeen avataan Vekaroiden uusi päiväkoti,
joka voitti Tampereen kaupungin
kutsukilpailun päivähoitopalvelun
järjestämisestä. Kaupunki sai valita oman suosikkinsa kilpailuehdokkaista. Elokuussa aloittaa myös
toinen uusi palvelusetelipäiväkoti,
kristillinen päiväkoti Pikkupursi
Nurmi-Sorilassa.
– Yksityiset päivähoitopaikat
tuovat lisää valinnanvapautta. Hoitopaikkoja voidaan myös käyttää
yli kuntarajojen, toteaa asiakaspalvelupäällikkö Marjatta Silvennoinen Tampereen kaupungilta.
Yksityiset päiväkodit erottuvat
profiloitumalla. Tampereelle tuleva Vekara-päiväkoti on luontoja seikkailuliikuntapainotteinen,
Ylöjärvellä taas satsataan kieleen
ja kulttuuriin.
– Me liputamme laadun puolesta. Asiakas tekee valinnan, toteaa
aluejohtaja Riitta Elo.
Kaupunki valvoo myös yksityisen päivähoidon laatua.
•• Espoossa yksityisen hoidon
osuus on 26, Turussa 25, Tampereella 14, Helsingissä 12 ja
Vantaalla 10 prosenttia.
Tampereella yksityisessä
päivähoidossa on perhepäivähoito mukaan lukien 1 336 lasta.
•• ”Yksityiset päivähoitopaikat tuovat
lisää valinnanvapautta.”
Marjatta Silvennoinen
Tampereen kaupunki
aaKatso video
Miksi laittaisin lapseni
yksityiseen päivähoitoon:
aamulehti.fi/videot