kpedu-opojen toimintokortti. - Keski

Transcription

kpedu-opojen toimintokortti. - Keski
1
Opo-ryhmän TOIMINTOKORTTI, päivitetty 9.1.2015
PROSESSI/TIIMI: Opintojen ohjaus /Keski-Pohjanmaan ammattiopiston opinto-ohjaajat
1.
Mikä on prosessin/tiimin tarkoitus ja tavoitteet yleisesti?
Ohjaus oppilaitoksessa on jatkuvaa, vuorovaikutteista ja tavoitteellista toimintaa opiskelijan oppimisen, kasvun ja kehityksen tueksi. Ohjaus on kaikkien
oppilaitoksessa työskentelevien yhteistä työtä. Jokaista opiskelijaa kunnioitetaan yksilönä, jolla on oikeus laadukkaaseen ja omiin tarpeisiinsa nähden
riittävään ohjaukseen. Opiskelijat ovat ohjauksessa aktiivisia ja osallistuvia ja he arvioivat omaa oppimistaan ja toimintaansa. Ohjauksen avulla autetaan ja
tuetaan opiskelijaa kuulumaan ryhmään sekä toimimaan ryhmän jäsenenä. (Hyvän ohjauksen kriteerit 2014, 5.)
Ohjauksella edistetään opiskeluvalmiuksien kehittymistä ja opintojen sujumista sekä tuetaan nuorta elämään, koulutukseen ja uravalintoihin liittyvissä
päätöksissä. Ohjauksen tarkoituksena on lisätä opiskelijan itsetuntemusta niin, että hän tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämiskohteensa. ”Riittävä
ohjaus on perusta sille, että nuoret pystyvät aktiivisesti kehittämään tulevaisuuden kannalta merkittäviä taitoja, suunnittelemaan koulutustaan ja
uravalintojaan sekä tekemään itsenäisiä, itsensä kannalta merkityksellisiä valintoja tulevaisuutensa suhteen. Ohjauksella on keskeinen merkitys hyvinvoinnin
lisäämisessä ja syrjäytymisen ehkäisyssä.” (emt, 5.)
Ohjaus nähdään jatkumona, jossa oppilaan ja opiskelijan oma aktiivisuus ja osallisuus kasvavat iän ja kehityksen myötä. Erityisen tärkeä merkitys ohjauksella
on koulutuksen nivel- ja siirtymävaiheissa. Jotta siirtymät sujuisivat mahdollisimman hyvin, opetuksen ja koulutuksen järjestäjien tulee toimia tiiviissä
yhteistyössä keskenään. (emt. 5.)
Kpedun tiimin tavoitteina ohjausprosessissa ovat:
•
•
•
•
•
2.
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän yhteisesti linjatun (ohjaava aineisto) opinto-ohjaus suunnitelman toteuttaminen ja päivittäminen tarvittaessa
Opinto-ohjauksen jatkuva laadun parantaminen
Opinto-ohjauksen työnjaon ja vastuiden sopiminen
Opiskelijan ohjaaminen ja tukeminen opinnoissa moniammatillisessa yhteistyössä sekä ohjauskäytänteiden kehittäminen
Tulevien ja nykyisten opiskelijoiden tiedottamisen selkiyttäminen (esim. Wilma, www-sivut, ysi-infot, oppaat ja ohjeet)
Keskeinen ohjaava aineisto (valtakunnallinen ja paikallinen peruste, lait suunnitelmat yms.)
2
Opo-ryhmän TOIMINTOKORTTI, päivitetty 9.1.2015
Ammattikoulutuslain (L 630/1998) mukaan opiskelijalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta ja opinto-ohjausta (§ 29).
Ammattikoulutusasetuksen (A 811/1998) mukaan opetussuunnitelmiin tulee sisältyä muiden opintojen ohella opinto-ohjausta. Opiskelijalle annettava
opinto-ohjaus on henkilökohtaista ja muuta opintojen onnistumisen kannalta tarpeelliseksi katsottua ohjausta (§ 2 ja 4).
Lukioasetus ohjeistaa toimintaa yhdistelmätutkinnon osalta.
Valtakunnallisissa ammatillisten perustutkintojen perusteissa on vahvistettu yksityiskohtaisemmin opinto-ohjauksen tavoitteet ja annettu ohjeita sen
järjestämisestä oppilaitoksessa.
Hyvän ohjauksen kriteerit. 2014. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen. OPH.
http://www.oph.fi/download/158918_hyvan_ohjauksen_kriteerit.pdf
Koulutuksenjärjestäjän opetussuunnitelman yhteiseen osaan on kirjattu keskeiset toiminnan suuntaviivat.
OKM:n Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011 – 2016 suuntaa kehittämistyötä. Ks.
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2011/12/kesu.html
ELO-opas, Kohti elinikäistä ohjausta. http://www.elo-opas.fi/
OPH:n oppaat, jotka päivitetään kevään 2015 aikana:
• arvioinnin opas
• ammatillisten perustutkintojen perusteiden toimeenpano, opas
• todistusmallit
• sora-opas
• ecvet-opas
• opiskelijahuollon opas
• työpaikalla tapahtuvan koulutuksen opas
Opetushallituksen määräykset
http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/ammatilliset_perustutkinnot/muut_maaraykset_voimaan_010815
Euroopan unionin Koulutus 2010 – ohjelman elinaikaisen ohjauksen periaatteiden kautta kehitetään ohjaustoiminnan arviointia ja laadunparantamista.
3
Opo-ryhmän TOIMINTOKORTTI, päivitetty 9.1.2015
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän oppaat: Opinto-ohjauksen suunnitelma, Ryhmänohjaajan käsikirja, Opintopolkuohje 2014 -opas ja Opiskelijan ja
huoltajan -opas.
3.
Tiimin tuottamat julkaisut toiminnan kuvaukseksi tai ohjeeksi
Opintojen ohjaus Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa, Opinto-ohjaussuunnitelma 2014-2015
Keski-Pohjanmaan opojen ja rehtorien vuosikello 2014–2015
Opiskelumahdollisuudet Keski-Pohjanmaalla -esite
Yhteishaku- esite, Nuorten koulutukset 2015: perustutkinnot, kansanopistolinjat, Valmentava koulutus
Ysien vanhempainiltojen esittelyaineisto (powerpoint)
Koulutusohjelmakohtaiset videot
4.
Kuinka prosessi käytännössä toteutuu/toimii? Kuvaa prosessia ja tarvittaessa sen osaprosesseja esim. prosessikaavion avulla tai
taulukkomuodossa.
1
2
3
4
5
Prosessin nimi
Kuvauksen laatija ja laadintapäivä
Kuvauksen hyväksyjä ja hyväksymispvm
Versionumero
Prosessin tarkoitus
Opintojen ohjaus Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa
Terhi Petäjä ja opo-ryhmä
rehtori Sirkku Purontaus / toimialapäällikkö Kaija Kähäri-Wiik
Opintojen ohjaus ja sen kehittäminen Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa
Miksi tämä prosessi on olemassa?
6
Prosessin omistaja
Toimialapäällikkö Kaija Kähäri-Wiik, koordinoiva opinto-ohjaaja Terhi Petäjä
Kuka vastaa tämän prosessin kehittämisestä,
toimivuudesta, tavoitteiden asettamisesta ja
seurannasta?
7
8
Prosessin mallintajat ja mallinnuspäivämäärä
Prosessin lähtötilanne
Alku, mikä tai mitkä asiat laukaisevat prosessin
käyntiin?
9
Prosessin lopputilanne
Minkä lopputulokset prosessi tuottaa (tuote, palvelu,
info)
10
Prosessin asiakkaat
22.8.2014 KPEDU:n opo-ryhmä
Erilaisten opiskelijoiden ohjaustarpeet opintojen eri vaiheissa (koulutuksista tiedottaminen,
markkinointi, opiskelijavalinta, opintojen aloitus, opiskelu, osaamisen tunnustaminen,
valmistuminen ammattiin/opintojen päättäminen); ammattiin valmistumisen ja urasuunnittelun
tukeminen
Opiskelijat ovat saaneet tarpeita vastaava ja määrällisesti riittävää ohjausta. Ohjauspalvelujen
tasapuolisuus, laatu ja saatavuus kaikissa Keski-Pohjanmaan ammattiopiston perustutkinnoissa ja
valma-koulutuksissa; OPH:n määrittelemät hyvän ohjauksen kriteerit toteutuvat.
Keski-Pohjanmaan ammattiopiston opiskelijat, perustutkintoihin ja valma-koulutuksiin hakeutuvat
4
Opo-ryhmän TOIMINTOKORTTI, päivitetty 9.1.2015
Keitä ovat prosessin keskeiset asiakkaat?
oppilaat ja muut hakijat.
11
Prosessin sidosryhmät
12
Prosessin asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset
Verkostoyhteistyökumppanit, muiden oppilaitosten
opinto-ohjaajat, rehtorit ja opiskelijat (alueen lukiot ja
peruskoulut, Kaustisen Ev. Opisto, K-P:n
konservatorio), peruskoulun päättävät luokat,
ammattikoulutukseen hakeutuvat,
opiskeluhuoltopalvelut, etsivä nuorisotyö,
ammattikorkeakoulut, hakijoiden ja opiskelijoiden
huoltajat/kotiväki, Kokkotyösäätiö, työpaikkaohjaajat/topaikat
Laadukas, osallistava, tasapuolinen ja riittävä ohjaus ja tuki opintojen eri vaiheissa; yksilöllisten
opintopolkujen toteutuminen opiskelijan tarpeista lähtien.
Mitkä ovat asiakkaiden keskeiset vaatimukset ja
odotukset prosessia ja sen tuotteita ja palveluja
kohtaan?
13
Prosessin menestystekijät
Mitä ovat prosessin kriittiset menestystekijät
asiakkaiden ja oman talon strategisten tavoitteiden
kannalta?
14
Prosessin mittarit
Millä mittareilla yo. menestystekijöiden toteumaa
voidaan mitata?
15
Prosessin keskeiset resurssit ja muut
volyymitiedot
- opiskelijat saavat riittävästi ohjausta ja tukea opintojen eri vaiheissa;
- opiskelijat voivat yksilöllisesti valita opintoja
- motivoituneet ja oman alansa löytäneet opiskelijat
- tyytyväinen opiskelija valmistuu ammattiin määräajassa
- toimiva yhteistyö koulutusyhtymän sisällä ja muiden koulutuksen järjestäjien kanssa
Perustutkintojen tuloskorttien mittarit: opiskelijamäärät, valmistuvien määrät, opiskelutyytyväisyys
palautekyselyissä, keskeyttäneiden määrät ja syyt…
Opinto-ohjaajien määrä.
Opinto-ohjaajien määrä/opiskelijat, opojen koulutuspäivien määrä, yhteistyö- verkostotapaamiset,
Mitkä ovat prosessin olennaiset resurssit, tilat,
järjestelmät ja kyvykkyydet lopputuloksen kannalta?
16
Prosessin ohjaus ja kehittämis- ja
parantamismenettelyt
Miten prosessia ohjataan arkipäivässä? Esim. missä
palavereissa? Miten mittarien ja palautteiden avulla
prosessia arvioidaan ja kehitetään? Ketkä, kuinka usein
kokoontuvat?
17
Rajapinnat muihin prosesseihin
Mihin muihin prosesseihin tämä prosessi kytkeytyy?
Opinto-ohjauksesta vastaava esimies on nimetty, samoin koordinoiva opinto-ohjaaja. KPEDUn
opinto-ohjaajat kokoontuvat neljä kertaa vuodessa keskenään ja alueen opinto-ohjaajien ja
rehtoreiden kanssa neljä kertaa. Näissä tapaamisissa suunnitellaan ja kehitetään yhteistä toimintaa
mm. saadun palautteen kautta; päivitetään vuosikello ja sovitaan yhteisistä käytännöistä.
Ohjaava dokumentaatio: opinto-ohjauksen suunnitelma, päivitetään vuosittain.
Opetus, opintohallinto, opiskeluhuolto, asuntolatoiminta, markkinointiviestintä.
5
Opo-ryhmän TOIMINTOKORTTI, päivitetty 9.1.2015
5.
Millä mittareilla ja indikaattoreilla prosessin/tiimin tavoitteiden toteutumista seurataan?
Opiskelijapalautteet:
• Tulo-,
• Olo- ja
• Päättökyselyt
Opiskelijaraportti
Työllistymistilasto
Oppimistulostiedon keruu (AMOP)
Tuloksellisuusrahoituksen mittarit
Kouluterveyskysely
Ysikäyntien palautteet
6
Opo-ryhmän TOIMINTOKORTTI, päivitetty 9.1.2015
Vuosisuunnitelma 2015
Tiimin jäsenet: Fiskaali Eevi, Haglund Sari, Hakkarainen Taisto, (Koivukoski Eliisa virkavapaalla lukuvuoden 2014-15), Mantila
Jouni, Oinas Tapio, Petäjä Terhi (puh.joht. ja sihteeri) , Riihimäki Marika, Roivas Pentti, Saarinen Marjo, Sipilä Katriina, Tyynelä
Eveliina, Vuollet Marjaana, Väänänen Tuulikki
Kehittämiskohteet 2015
Opinto-ohjauksen
suunnitelma
Tavoite
Vastuuhlö
Päivitetään kesällä 2015 vastaamaan KPEDU-opojen
uusia OPSeja.
koordinaattori
Aikataulu
1.6.2015 – 1.9.2015
Raportointi
KPEDU:n opot ja
ryhmänohjaajat
OPS-uudistus
Ospit Opsiin koulutukseen
osallistuminen.
opinto-ohjaajat
1.1.2015 31.12.2015
Kpedun opot, opintoohjauksesta vastaava
toimialapäällikkö ja johtoryhmä
HOPS- ja AOTT menettelytapojen
kehittäminen
Yhtenäisten, hyvien käytänteiden
levittäminen. Päivittyvien OPSien
mukaan ohjaaminen.
Hankkeiden puitteissa
OPS-päivitystyö (OSPIT
OPSIIN, PALAVA; JOBI3)
1.1.2014 - 31.5.2015
Johtoryhmät ja kpedun opot
Vuoden 2015 yhteishaun
uudistukset
Uudistusten mukaan toimiminen .
Opinto-ohjaajat
1.1.2015 31.12.2015
opinto-ohjauksesta vastaava
toimialapäällikkö, rehtori
Palavan palapeleihin, 2.
asteen verkko-opintoihin ja
Väylä-opintoihin ohjaaminen
Opinto-ohjaajien ja ryhmänohjaajien
tiedottamisen ja ohjaamisen
käytänteet
Opinto-ohjaajat,
ryhmänohjaajat,
hankekoordinaattorit
1.1.2015 31.12.2015
Johtoryhmät
1.1.2015 31.12.2015
Oppisopimustoimisto, opintoohjauksesta vastaava
toimialapäällikkö, rehtori
Vaihtoehtomalliin
ohjaaminen
2+1 Tunnistaa ja ohjata vaihtoehtomalliin Opinto-ohjaajat ja ro:t
soveltuvia opiskelijoita
Vuosikello 2015 (taulukkona)
7
Kuukausi
Tammikuu
vuosi
•
•
•
•
•
Helmikuu
Haku vieraskielisiin ja taideyliopistoihin 7.1-27.2.,
2asteen opojen kokous 9.1.
Opiskelijatiedot ajantasalle, laskentapäivä 20.1.
•
Opopäivät Joensuussa 5.-7.2.,
•
•
•
•
Yo-kirjoitukset 5.2.-25.3.
ISKUT-opiskelijapalautteet, olokysely
Yhteishaku päättyy 17.3.
Korkeakoulujen kevään yhteishaku 17.3.-9.4.
valmistuvien ohjaus
Opojen kokous 20.3.
•
Yhteishaun pääsykokeet huhti-toukokuussa
•
•
•
•
•
Yhteishakuun liittyvä kielikoe
Opojen ja rehtoreiden kokous 24.4.
Pääsy- ja soveltuvuuskokeet 24.4.-22.5.
Äidit ja kasit ammattiopistolla 9.5.?
Kevätillallinen 20.5.
Valmistujaiset 30.5.
•
Kesäkuu
•
Yhteishaun opiskelijavalintojen julkistus aikaisintaan
11.6.
•
•
•
Joka kuukausi:
• opiskelijoiden
ohjaus
• HOPS-prosessi
• yksilöllisten
opintopolkujen
Yhteishaku ja erillishaku 24.2.-17.3.
•
•
Toukokuu
Avoimet ovet ammattikampuksella
Ammattiopiston avoimet ovet la 31.1.
•
Huhtikuu
Vanhempainillat jatkuu
•
•
Maaliskuu
Opo-ryhmän TOIMINTOKORTTI, päivitetty 9.1.2015
Yhteishaun opiskelijapaikka vahvistettava viim. 26.6.
Opinto-ohjaussuunnitelman päivitys
Haku Valma-koulutuksiin 16.6.-25.7.
mahdollistaminen
• Primus- Wilmatyöskentely
• Tempus, eri
hankkeille
• Asiakaspalvelu
(ulk.ja sis.)
•
Tarvittaessa:
8
Opo-ryhmän TOIMINTOKORTTI, päivitetty 9.1.2015
LOMALLA 
Heinäkuu
•
•
Valmistavien koulutusten haku päättyy 25.7.
Elokuu
•
Mahdollinen 2. erillishakukierros
Syyskuu
•
Paikka kaikille- tilaisuus,
•
Opiskelut alkavat, uusien opiskelijoiden ohjaus ja HOPSit
•
Opiskelijatiedot ajantasalle, laskentapäivä 20.9.
•
Syksyn yhteishaku (EI Kpedussa)
•
Opojen kokous
Lokakuu
•
Opojen ja rehtoreiden kokous ja yritysvierailu
Marraskuu
•
Joulukuu
•
•
Yhteishakuinfo
9-lk:ten vierailupäivät,
Centrian avoimet ovet,
•
9:lk:ten vanhempainillat alkaa
•
Vanhempainillat jatkuu