PDF-tiedostona.

Transcription

PDF-tiedostona.
N
US
TEE OPET
I
A
T
US
PER
IN
AVO
Seinäjoen kansalaisopiston
OPINTO-OHJELMA 2015–16
O
IST
OP
YLI
LET
KIE
OT,
D
TAI
N
E
T
D
KÄ SITYÖ
Ä
K
JA
IDE US
A
T
U
A IS
SAN JALL
R
KI
I
IKK
SI
MU
EET
AIT
VAT
KU
KA
IIK
EKN
TOT
TIE
NTA
U
LIIK
SSI
AN
AT
J
A
SJ S
Y
E
U
V
TER ITSEM
RAV
E
YHT
T
I
E
T
I
E
T
O
O
N
J A
T
A
I
T
NTA
U
ISK
O
O
N
”Kun ei ole muuta tekemistä,
tee jotakin.” (Nalle Puh)
Takana oleva Seinäjoen Kansalaisopiston juhlalukuvuosi oli mieleenpainuva. Saimme 70
-vuotisjuhlan kunniaksi aikaan mm. opiston vaiheista ja tämänkin päivän merkityksestä kertovan
historiakirjan sekä monia vaikuttavia tapahtumia ja tempauksia, joissa näkyi osallistuvien
ihmisten joukkovoima. Kiitokset lämpimästi kaikille juhlavuodessamme eri tavoin mukana olleille
ja tukensa antaneille!
Kymmenen Euroopan maata kattavan BeLL -tutkimuksen tulokset osoittivat, että vapaa
sivistystyö tuottaa hyötyjä paljon enemmän kuin aiheuttaa menoja. Sivistystyön hyötyjen myös
todettiin konkreettisesti säästävän esimerkiksi yhteiskunnan sosiaali- ja terveysmenoja, mm.
lisäämällä hyvinvointia, opiskelumotivaatiota ja itsevarmuutta sekä parantamalla elämänlaatua.
Jo vanha suomalainen sananlasku tiesi, että ”minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa”.
Tällä periaatteella opistomme erityiseksi painopisteeksi on alkavalle lukuvuodelle valittu lapset
ja nuoret. Haluamme olla mukana niissä talkoissa, joilla tulevaisuuden aikuisille luodaan uusia
näköaloja, tulevaisuuden uskoa sekä vahvuutta ja varmuutta niin henkilökohtaisessa arjessa kuin
opiskelu- ja työelämässäkin pärjäämiseen. Matalan kynnyksen kiireetön harrastaminen, itselle
tärkeiden asioiden kehittäminen sekä ylipäätään mielekäs yhteinen tekeminen ovat myös lapsille
ja nuorille panostus hyvinvointiin ja elämänlaatuun.
Mahdollistamalla pienestä pitäen lasten ja nuorten osallistumisen, opetamme heille erittäin
tärkeän tavan pitää itsestä huolta myös myöhemmällä iällä samalla, kun osaamisen ja
onnistumisen kokemuksia karttuu. Omalla osallistumisella aikuinen antaa loistavan esimerkin
lapselle. Aina on varaa oppia uutta tai kehittää vanhaa taitoa ja tietoa. Jos olet joskus kuullut
lähipiirissäsi kommentin ”ei ole mitään tekemistä”, kannattaa tehdä jotain ja lukea tämä opintoohjelma sitäkin tarkemmin, vaikkapa yhdessä lapsen tai nuoren kanssa. Mielenkiinnon aiheita
löytynee jo jokaiselle ‒ mutta kertokaa myös opiston väelle, jos tarjonnastamme vielä puuttuu
juuri teidän nuorisonne kaipaama aihealue.
Tervetuloa mukaan ‒ innostunutta lukuvuotta kaikille sukupolville!
Maija-Liisa Nyyssölä
rehtori
1
SISÄLLYSLUETTELO
YKSILÖOPETUS KUOROT JA LAULURYHMÄT ORKESTERIT JA YHTYEET MUSIIKIN TEORIA JA SÄVELTAPAILU KITARA LASTEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄT
MUSIIKIN LYHYTKURSSIT ERITYISMUSIIKKIRYHMÄT SEINÄJOEN KANSALAISOPISTO
3
ILMOITTAUTUMINEN3
KURSSIEN PERUMINEN
4
LUKUVUOSI 2015-2016
4
KURSSIMAKSUT4
TAITEEN PERUSOPETUS
KUVATAIDE - OIVA
RYTMIMUSIIKKI – RYTMI-INSTITUUTTI
TEATTERITAIDE – KURPITSA
8
8
9
10
KUVATAITEET LASTEN JA NUORTEN KURSSIT
PIIRTÄMINEN JA MAALAUS
KERAMIIKKA JA KUVANVEISTO LASITAIDE JA POSLIININMAALAUS
MUUT TEKNIIKAT VALOKUVA JA VIDEOKUVAUS
LUENNOT11
AVOIN YLIOPISTO
13
KIELET14
LASTEN JA NUORTEN KURSSIT –
LANGUAGE COURSES FOR CHILDREN
AND YOUNG PEOPLE
16
SUOMI17
RUOTSI17
ENGLANTI 17
SAKSA 21
RANSKA 22
VENÄJÄ22
ESPANJA 23
ITALIA24
MUUT KIELET
26
49
52
54
55
55
56
58
58
59
59
61
64
64
65
66
TIETOTEKNIIKKA69
LASTEN JA NUORTEN KURSSIT
69
TIETOKONEEN KÄYTÖN PERUSKURSSIT
70
TIETOKONEEN KÄYTÖN TÄYDENNYSKURSSIT 71
MOBIILILAITTEIDEN HYÖTYKÄYTTÖ
73
LIIKUNTA74
LASTEN JA NUORTEN KURSSIT
74
JUMPPA JA KUNTOLIIKUNTA
75
KUNTOSALI83
JOOGA84
MUU LIIKUNTA
87
KESÄ 89
TANSSI 90
LASTEN JA NUORTEN KURSSIT
90
MUUT KOHDERYHMÄT
91
KÄDEN TAIDOT, KÄSITYÖT
29
LASTEN JA NUORTEN KURSSIT
30
KUDONTA30
LANKATYÖT32
OMPELU33
KORU- JA HOPEATYÖT
34
LUONNONMATERIAALIEN KÄYTTÖ
35
MOSAIIKKI-, PAPERI- JA HELMITYÖT
37
VÄRJÄYS JA MUOKKAUS 37
MUUT TEKNIIKAT 38
TERVEYS JA RAVITSEMUS TYYLI JA KAUNEUDENHOITO RAVITSEMUS SANATAIDE JA KIRJALLISUUS
44
TEATTERITAIDE45
LASTEN JA NUORTEN KURSSIT
KURSSIT MUILLE KOHDERYHMILLE
46
MUSIIKKI 48
LASTEN JA NUORTEN KURSSIT
48
MUSIIKKI – SOITON JA LAULUN YKSILÖOPETUS
(HUILU, KITARA, LAULU, PIANO, RUMMUT,
VIULU, SAKSOFONI, KLARINETTI,
HARMONIKKA)48
KURSSIPAIKKOJEN VÄRIMERKINNÄT:
█ Seinäjoen alue
█ Nurmon alue
█ Peräseinäjoen alue
█ Ylistaron alue
2
94
96
97
YHTEISKUNTA, FILOSOFIA JA HISTORIA VESILIIKENNE JA KALASTUS TURVALLISUUS PUUTARHA 101
102
103
104
OPETUSHALLITUKSEN TUELLA
RAHOITETTU KOULUTUS
107
KURSSEJA MAAHANMUUTTAJILLE –
COURSES FOR IMMIGRANTS AT THE ADULT
EDUCATION CENTRE OF SEINÄJOKI
108
ILMOITTAUTUMINEN
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8.2015 porrastetussa ilmoittautumisjärjestyksessä.
Tutustu opiston opetustarjontaan tästä opinto-ohjelmasta tai
nettisivulta https://www.opistopalvelut.fi/seinajoki. Sähköisestä ohjelmasta nettisivuilta löydät ohjeet ilmoittautumiseen
ja kurssien päivitetyt, ajantasaiset ja yksityiskohtaiset tiedot.
Sähköistä kurssiohjelmaa voit selata ja lukea kohdasta ”Kurssit”. ”Hae kursseja” -toiminnolla voit etsiä kursseja hakusanalla (esim. kurssinumero, osasto, kurssin sisältö, opettaja tai
paikka).
Ilmoittaudu kursseille ajoissa, koska ryhmää ei käynnistetä,
mikäli ilmoittautuneita ei ole riittävästi. Perjantaina 21.8. opisto tarkistaa ensimmäisen kerran alkavien kurssien ilmoittautuneiden määrät ja kurssien toteutumisen. Ilmoittautuminen
vapaana oleville opiskelupaikoille jatkuu läpi koko lukuvuoden. Opiskelupaikkoja voi myös tiedustella opiston toimistosta
ympäri vuoden.
Saat lopuksi vahvistuksen ilmoittautumisestasi sekä näytölle
(Ilmoittautuminen onnistui. Kiitos tiedoista.) että sähköpostiisi. Ellei sinulla ole sähköpostiosoitetta, ota itse tiedot talteen.
HUOM! Ellet saanut vahvistussähköpostia, vaikka annoit
osoitteen, on sähköpostiosoitteeseen saattanut tulla virhe.
Ilmoittautumisesi on silti kunnossa. Saat kullakin ilmoittautumiskerralla oman ilmoittautumisnumeron. Ota numero muistiin – ilmoittautumisnumerolla ja kurssinumerolla voit tarkistaa
ilmoittautumisesi tai peruuttaa kurssin itse nettisivujen kautta.
Porrastettu ilmoittautumisjärjestys
Netti-ilmoittautuminen avautuu aineryhmittäin tarkalleen
ilmoitettuna aikana. Järjestelmä ei ota vastaan ilmoittautumista kursseille ennen aineryhmän avautumisaikaa.
Ilmoittautumisessa huomioitava
Alle 18-vuotiaalla on oltava huoltajan suostumus kurssiilmoittautumiseen. Alle 18-vuotiaasta tarvitaan myös huoltajan henkilötiedot laskutusta varten. Mikäli työnantaja tai
muu taho kuin osallistuja itse maksaa kurssimaksun,
täytyy laskun maksaja ja yhteystiedot ilmoittaa jo ilmoittautumisvaiheessa kohdassa ”lisää maksajan tiedot”. Yrityksen
ollessa maksajana tarvitaan myös Y-tunnus. Jos sinulla ei
ole suomalaista henkilötunnusta, ilmoittaudu suoraan opiston toimistoon.
Maanantai 17.8.2015
• klo 15.00 alkaen kädentaidot ja tanssi
• klo 16.00 alkaen liikunta
• klo 17.00 alkaen kuvataide ja musiikki
• klo 18.00 alkaen tietotekniikka, jooga, kielet ja muut
aiheet
Ilmoittautumisvaihtoehdot
Netti-ilmoittautumisen harjoittelu
• Internetin kautta ympäri vuorokauden osoitteessa
https://www.opistopalvelut.fi/seinajoki
• Ohjatusti ma 17.8. klo 15.00-18.30 Opistotalon atkluokassa 120 (I-krs.).
• Soittamalla opiston toimistoon p. 06 416 2440. Aloitusajat samat kuin netti-ilmoittautumisessa. Varaudu
ruuhkaan!
• Lähikirjastoissa. Voit pyytää kirjaston henkilökunnalta apua tarvittaessa.
Ilmoittautumisjärjestelmään voi tutustua ja harjoitella
kurssille ilmoittautumista ja nettiperuuttamista maksuttomasti harjoittelukurssilla. Harjoittelukurssin numeron on 00001 ja kurssin nimi NETTI-ILMOITTAUTUMISEN HARJOITTELU. Tälle kurssille voit ilmoittautua ja
perua sen ilman mitään sitoumuksia.
HUOM!
Tärkeimmistä kurssimuutoksista (esim. tuntien peruuntumisesta tai siirtymisestä, toimipaikkamuutoksista, lisäkurssien
perustamisesta ja kurssipaikkojen vapautumisesta varasijoilla oleville) ilmoitetaan kyseisen kurssin opiskelijoille
tekstiviestillä. Opiskelija- ja ryhmäkohtaiseen tiedotukseen
voidaan käyttää myös sähköpostia, jos osallistujalla on sähköpostiosoite. Tästä syystä on tärkeää merkitä ilmoittautumistietoihin matkapuhelinnumero ja sähköpostiosoite,
mikäli ne ovat käytössä. Tarkista että tiedot tulevat oikein!
Huom! Ilmoittautuminen on tehtävä aina etukäteen, ellei
kurssin kuvauksessa toisin mainita. Ilmoittautuminen on
aina sitova ja ilmoittautumalla sitoudut maksamaan kurssimaksun. Opiskelija on itse vastuussa kurssille osallistumisesta sen alkamisajankohtana tai osallistumisen perumisesta
ajoissa. Opistosta otetaan yhteyttä, jos kurssi peruuntuu tai
olet saanut opiskelijapaikan varasijalta.
Ohjeita Internet-ilmoittautumiseen
Varmista, että sinulla on oikeat tiedot käytettävissäsi ilmoittautumista varten.
Vuorotyötä tekevät henkilöt, jotka ovat ilmoittautuneet koko
lukuvuoden kestävälle kurssille, voivat ottaa yhteyttä ko. kurssin suunnittelijaopettajaan ja keskustella hänen kanssaan
onko työn vuoksi väliin jääviä kokoontumiskertoja mahdollista
korvata osallistumalla johonkin muuhun vastaavaan ryhmään.
Ota muistiin valitsemasi kurssin numerotunnus tästä
opinto-ohjelmasta tai internet-sivulta. Ilmoittautumisessa kysytään myös henkilötunnus ja yhteystiedot.
Ohjelma neuvoo sinua ilmoittautumisen etenemisessä.
3
toimistoon,
mikäli hän työllistyy
ke
HUOM!
Tykykurssimaksusta laskutetaan erikseen. kurssimaksusta
HUOM! Tyky- laskutetaan erikseen.
kurssimaksusta
laskutetaa
Opetushallitus
on myöntänyt
S
LUKUVUOSI 2014-2015
2014-2015
seteleillä
maksaminen on mahdollista
ainoastaan
seteleillä maksaminenLUKUVUOSI
on mahdollista
ainoastaan
seteleillä
maksaminen
on
opistolle
lukuvuodelle
2014-20
Opetushallitus
on
henkilökohtaisesti
opiston toimistossa,
jossa
henkilökohtaisesti opiston toimistossa,
jossa
henkilökohtaisesti
opist
työttömien
työnha
valtionavustusta
t
Lukuvuoden 2014-2015
opetus alkaa
pääsääntöisesti
alkaa pääsääntöisesti
Lukuvuoden
2014-2015
opetus
alkaa
pääsääntöisesti
tarkistetaan
opiskelijan
henkilöllisyys.
Maksu
tarkistetaan
opiskelijan
henkilöllisyys.
Maksu
tarkistetaan
opiskelijan
Kansalaisopiston lahjakortti on erinomainen lahja den,
läheiselle
eläkeläistena
kurssimaksujen
PERUMINEN
1.9.2014 ja päättyy
ma 20.4.2015.syyskuussa
.2015. maKURSSIEN
ma 1.9.2014
jaon
päättyy
ma 20.4.2015.
suoritettava
syyskuussa
alkavista
kursseista
on
suoritettava
alkavista
kursseista
on suoritettava
syyskuu
tai
ystävälle
- voit
ostaa lahjakortin
opiston toimistosta.
Lahjatajien
kurssimaks
työttömille
työnha
aikana,
kurssien
osalta
viikkoa
syyskuun aikana, muiden kurssien syyskuun
osalta
viikkoa
syyskuun
aikana,
muiden
kortilla
voi
maksaamuiden
kurssimaksun
opiston
toimistossa.
Tähtikuviolla
Wop
m
yhteydenottoa
Peruminen internetissä
ma 1.9.
– suosoitteessa
30.11.2014
11.2014Syyslukukausi
Syyslukukausi
ma ei
1.9.
– maksu 30.11.2014
ennen
kurssin
alkamista. Tyky-seteleillä
eiennen
voi makennen
kurssin
alkamista.
Tyky-seteleillä
voi
kurssin
alkamista.
kurssimaksu
on em. kohderyhmi
https://www.opistopalvelut.fi/seinajoki.
to 8.1.
ma 20.4.2015.
4.2015.Kevätlukulausi
Kevätlukulausisaa
to 8.1.
– ma 20.4.2015.
pätevöittäviä
kursseja.
saa–pätevöittäviä
kursseja.
saa pätevöittäviä
kursseja.
€. Opettaja
tarkistaa ensimmäise
Kulttuurija liikuntasetelit
Kurssimaksu
suoritetaan
ensimmäise
ralla oikeudenmennessä.
alennettuun
kursl
Ilmoita peruutukset ajoissa – varallaolija voi vielä saaopintokertaan
Joillekin
lomakkeen,
jonka täyttämällä
ja p
Maksu
suoritetaan
tilille FI64 1734
da paikan. Peruutus tulee tehdä viimeistään 7 päivää
toimistoon
henkilö
vahvistaa
oik
Taiteen
perusopetuksen
kurssimaksu
ennen kurssin alkua netissä tai puhelimitse. Säilytä
hyödyntämiseen.
itselläsi dokumentti onnistuneesta nettiperumisesta.
Kansalaisopistoss
opintopassista voi
kurssimaksulomak
toimistossa, joss
W Työttömänä työn
sisältyvillä kurssei
elinkeinotoimistos
toimistoon os. Vap
kevätkauden alka
mennessä, laskut
toimistoon, mikä
Kurssimaksu suor
opintokertaan m
Maksu suoritetaa
Taiteen perusope
Kurssin numero
Suoritettua kurssim
palautetaan vain s
Kurssin numero
(ks. tästä esitteestä
Kansalaisopistossa otetaan vastaan Smartum
ja RJ-tyky-kun4
Suoritettua
kurssimaksua
toseteli+ -seteleitä. Myös osan kurssimaksusta
voi maksaa ei palauteta
palautetaan vain
siinä tapauksessa e
tyky-seteleillä, jolloin loppuosa kurssimaksusta
laskutetaan
erikseen. HUOM! Tyky-seteleillä maksaminen on mahdollista ainoastaan henkilökohtaisesti opiston toimistossa,
jossa tarkistetaan opiskelijan henkilöllisyys. Maksu on
suoritettava syyskuussa alkavista kursseista syyskuun
aikana, muiden kurssien osalta viikkoa ennen kurssin alkamista. Tyky-seteleillä ei voi maksaa pätevöittäviä kursseja.
Kurssimaksu laskutetaan, mikäli peruutusta ei ole teh4
4
ty ajoissa. Nettiperuutus ei toimi enää 7 päivän määräajan jälkeen.
Pitkillä koko lukuvuoden kursseilla on mahdollista
peruuttaa tai mahdollisesti vaihtaa kurssi vielä heti
ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen ottamalla yhteyttä opiston toimistoon. Opettajalle ilmoittaminen tai
peruminen ei riitä!
Sportti- ja KulttuuriPassi. Henkilö voi ilmoittautua netin
kautta kursseille ja maksaa kurssimaksunsa verkkomaksuna
Sportti- tai KulttuuriPassilla. Sähköisellä setelillä voi maksaa vain koko kurssimaksun (ei osamaksuja). Jos aikoo
suorittaa maksun SporttiPassilla, ostoskoriin ei voi samanaikaisesti ottaa muita kuin liikuntakursseja. Maksaminen passilla on mahdollista vain netin kautta ilmoittauduttaessa.
LUKUVUOSI 2015-2016
Lukuvuoden 2015-2016 opetus alkaa ma 31.8.2015 ja päättyy
ma 18.4.2016.
Syyslukukausi ma 31.8. – su 29.11.2015
Kevätlukukausi to 7.1. – ma 18.4.2016
60+ -hankkeen opintoetu
Yli 60 -vuotiailla, jotka eivät ole osallistuneet viimeisen viiden
vuoden aikana kansalaisopiston ryhmiin, on mahdollisuus 30
€ opintoetuun. Jos täytät em. kriteerit, ilmoittaudu kurssille ja
ota välittömästi sen jälkeen yhteyttä kansalaisopiston toimistoon ja ilmoita käyttäväsi 60+ hankkeen opintoetu.
Loma-ajat
Syysloma
(vk 42)
12–18.10.2015
Talviloma
(vk 9)
29.2–6.3.2016
Pääsiäisloma to-ma (kiirastorstaina ei opetusta)
24–28.3.2016
Kurssien alkamis- ja päättymisajat sekä opetusajat näkyvät opinto-ohjelmasta kunkin kurssin kohdalla.
Ystävänkortti-toiminta
Seinäjoen kansalaisopisto on mukana Ystävänkortti-toiminnassa. Ystävänkortti-toiminnassa kehitysvammainen maksaa itse omat kulunsa ja hänen tukihenkilönsä/avustajansa
pääsee samalle kurssille maksutta kortin avulla. Tukihenkilö
on osallistumisen mahdollistaja. Ystäväkortin voi noutaa opiston toimistosta.
KURSSIMAKSUT
Kurssimaksun suuruus määräytyy pääasiassa kurssin laajuuden mukaan. Kurssimaksu laskutetaan kotiin lähetettävällä erillisellä laskulla kurssin alkamisen jälkeen jokaisesta
kurssista erikseen. Kursseja ei voi maksaa netti-ilmoittautumisen yhteydessä (poikkeus Sportti- ja Kulttuuripassi, ks. alla).
Kurssista laskutetaan opinto-ohjelmassa ilmoitettu maksu.
Kansalaisopiston toimisto ei voi ottaa vastaan käteismaksuja.
Työttömät työnhakijat
Työttömänä työnhakijana vähintään 3 kuukautta olleet Seinäjoen asukkaat voivat opiskella Seinäjoen kansalaisopistossa lukuvuotena 2015–2016 kursseilla puoleen hintaan
(kurssimaksu kuitenkin vähintään 10 €). Etu ei koske taiteen
perusopetusta, avointa yliopistoa ja tilauskoulutusta.
Suoritettua kurssimaksua ei palauteta, jos opiskelija luopuu
opiskelupaikastaan kesken lukukauden. Kurssimaksu palautetaan vain siinä tapauksessa, että kurssi ei toteudu. Maksamatta jätetty kurssimaksu siirtyy Seinäjoen kaupungin laskutuskäytännön mukaisesti perintätoimiston hoidettavaksi.
Hyödyntääkseen kaupungin myöntämää työttömien etuutta
asiakkaan tulee todentaa työttömyyden alkamisen ajankohta kirjautumalla te-palvelut.fi – sivuston kautta Oma asiointi
–palveluun ja tulostamalla sieltä ”Todistus työnhaun voimassaolosta” (löytyy palvelun nettisivun oikeasta reunasta
kohdasta ”Asioinnin tilanne”). Todistus on esitettävä opiston
toimistossa (Vapaudentie 83, Seinäjoki). Ellei todistusta
työhaun voimassaolosta ole esitetty toimistoon syyskau-
Jos opiskelija ilmoittautuu jo syksyllä alkaneelle kurssille vasta kevätkaudella, laskutetaan aloittavilta 50 % kurssimaksusta sekä 5 € toimistomaksu pyöristettynä ylöspäin seuraavaan
kokonaiseen euromäärään.
4
Sportti- ja KulttuuriPassi. Henkilö voi ilmoittautua
den
osalta
30.9.2015
mennessä
ja kevätkauden
osalta
netin
kautta
kursseille
ja maksaa
kurssimaksunsa
15.1.2016
mennessä,
kurssimaksu
laskutetaan
normaalisti.
verkkomaksuna Sportti- tai KulttuuriPassilla. SähköiLisäksi
on maksaa
täytettävävain
samalla
myös
opiston hakusellätoimistossa
setelillä voi
koko
kurssimaksun
lomake
etuudesta.
(ei osamaksuja).
Jos aikoo suorittaa maksun Sport-
tiPassilla, ostoskoriin ei voi samanaikaisesti ottaa
Sisarusalennus on voimassa Seinäjoen kansalaisopistossa ainoastaan
taiteen perusopetuksessa.
SEINÄJOEN
KANSALAISOPISTO
Alennuksen saavat saman taiteen perusopetuksen
Seinäjoen kansalaisopisto on kaupungin ylläpitämä, opetussisällä opiskelevat sisarukset seuraavasti: Taidekoulu
ministeriön
järjestämislupaan
yleissivistävää ja
Oiva ja Rytmi-instituutti
-20 perustuva,
€ normaalihinnasta/lukupätevöittävää
koulutusta sekä taiteen
perusopetusta (TPO)
kausi, Teatteritaide-Kurpitsa
-20 €/lukuvuosi.
Vapaan sivistystyön
oppilaitoksena
sen tehIlmoittautuminen
toimii parhaiten
uudehkolla
Internet
Explorer
Mozillaoppilaitos.
Firefox -selaimella.
Jotta kaikki
sivut toimisivat
muita kuin itsellään
liikuntakursseja.
Maksaminen
passilla
on taiantava
Opiskelijalla
on velvollisuus
ilmoittaa,
mikäli
tävänä
on
tukea
kuntalaisten
omaehtoista
opiskelua,
itsensä
oikein,
selaimesi
täytyy
sallia
evästeet.
Tarkista
selaimesi
asetukset
seuraavasti
Internet
Explorer
-selaimella:
Valitse
SEINÄJOEN KANSALAISOPISTO
mahdollista
vain netin
kautta ilmoittauduttaessa.
hän
työllistyy kesken
lukukauden.
ja kansalaisvalmiuksien
Opiston
toimialueena
selaimen työkalut Æ Internet-asetukset Æ Tietosuoja. Korjaa tiedot
tarvittaessa sallimaankehittämistä.
kaikki evästeet
(cookies):
on
koko Seinäjoen
kaupunki, keskustaajamasta
muuta
tilapäisesti
asetuksia
liukusäätimellä
painajaokvies.
Seinäjoen
kansalaisopisto
on kaupungin kaupunginylläpitäYstävänkortti-toiminta
Työttömiä
työnhakijoita
tuetaan
erityisestijatietoosiin.
mä, opetusministeriön järjestämislupaan perustuva,
tintäteknologiaan liittyvän osaamisensa kehittämisessä
Kursseista
eikansalaisopisto
tavallisesti lähetetä
ilmoittautuneille
vahvistusta
eikä opetusmateriaalia
ennen kurssin
alkua. Opistosta
yleissivistävää
ja pätevöittävää
koulutusta
sekä taiSeinäjoen
onmaksaa
mukana
Ystävänkorttiniin,
että henkilökohtainen
opetus
heille
vainmuuta
5 €/tunti
otetaan
yhteyttä, josYstävänkortti-toiminnassa
kurssi peruuntuu tai olet saanutkehitysopiskelijapaikan
varasijalta.
Varhaiskasvatus
ja
koulutuslautakunta
teen
perusopetusta
(TPO)
antava
oppilaitos.
Vapaan
toiminnassa.
tai 10 €/4 tuntia (normaalihinta 20 €/tunti tai 60€/4 tuntia).
Voit
tutustua järjestelmään
ja harjoitella
ilmoittautumista
harjoittelukurssilla.
Kurssin
löydät syöttämällä
Kaupungin
sivistyskeskuksen
johtosäännön
mukaan
varsivistystyön
oppilaitoksena sen
tehtävänä
on tukea
vammainen
maksaa itse
omat
kulunsa
ja hänenmaksuttomasti
Tietotekniikan
suunnittelijaopettajan
antama
opintoneuvonta
PIKAHAKU
-välilehdestä avautuvaan
laatikkoon
00001. Kurssin
on NETTI-ILMOITTAUTUMISEN
haiskasvatusja nimi
koulutuslautakunta
kuntalaisten
omaehtoista
opiskelua,käyttää
itsensävapaasta
ja kansa-situkihenkilönsä/avustajansa
pääsee
samallekurssinumeron
kurssille
esim.
sopivan
kurssin
löytämiseksi,
on
maksutonta
–
soita
ja
HARJOITTELU.
Tälleavulla.
kurssilleTukihenkilö
voit ilmoittautua
vaikka monta kertaa,
ja se ei annetun
sido mihinkään.
laisvalmiuksien
kehittämistä.
Opiston
toimialueena
on
maksutta
kortin
on osallistumivistystyöstä
lain mukaista
ylläpitäjän
päätösvaltaa
sovi
tapaaminen.
koko Seinäjoen asioissa
kaupunki,
kaupunsen mahdollistaja. Ystäväkortin voi noutaa opiston kansalaisopiston
ja keskustaajamasta
päättää mm. opiston
opetusILMOITTAUTUMISEN
PERUUTTAMINEN
ginosiin.
toimistosta.
suunnitelmasta
ja talousarvion käyttösuunnitelmasta. LautaOpintoseteliavustus
Ilmoita peruutukset ajoissa – varallaolija voi vielä saada paikan.
kunnan
kokoonpano on nähtävissä kaupungin nettisivuilla.
Opetushallitus
on
myöntänyt
Seinäjoen
kanPeruutus
tulee
aina ilmoittaa opiston toimistoon viimeistään 7 päivää
ennen kurssinjaalkua.
Mikäli peruutusta ei ole tehty
Varhaiskasvatus
koulutuslautakunta
Työttömät
työnhakijat
salaisopistolle
lukuvuodelle 2015-2016 valajoissa, perimme
kurssimaksun.
Kaupungin
sivistyskeskuksen
johtosäännön mukaan
Opistolaiskunta
tionavustusta
työttömien
työnhakijoiden,
Vapaaksi
jääneitä
opiskelupaikkoja
voi tiedustella
opiston toimistosta
ympäri vuoden.
varhaiskasvatusja
koulutuslautakunta
käyttää
vaTyöttömänä
työnhakijana
vähintään
3 kuukautta
Opistolaiskunta on opiskelijoiden itsehallinnollinen
yhdistys,
senioreiden,
eläkeläisten,
oppimisvaikeukpaasta
sivistystyöstä
annetun
lain
mukaista
ylläpitäolleet Seinäjoen
asukkaat
voivat opiskella
Seinäjoen jonka
jäseniä
ovat
kaikki
lukuvuoden
aikana
kansalaisopiston
siaOPINTOkokevienJA
ja KURSSIMAKSUT
maahanmuuttajien
kurssimaksujen
alenjän päätösvaltaa
kansalaisopiston
asioissa ja päättää
kansalaisopistossa
lukuvuotena 2014–2015
kursseilla
kurssimaksun
maksaneet
opiskelijat. Puheenjohtajana
toimii
tamiseen.
Tähtikuviolla
merkityillä
kursseilla
kurssimaksu
on
mm.
opiston
opetussuunnitelmasta
jakohdalla
talousarvion
puoleen hintaan
(kurssimaksu
vähintään
10 Airi
Kurssimaksun
suuruus
määräytyykuitenkin
pääasiassa
kurssin laajuuden
mukaan
ja
se
on
ilmoitettu
kunkin
kurssin
tässä
Lepistö
ja
sihteerinä
Birgitta
Javanainen.
em.
kuuluville
pääsääntöisesti
vainavointa
10 € lukuvuoden
(tarLautakunnan
€).kohderyhmiin
Etu ei Vaihtoehtona
koske
taiteen
perusopetusta,
yli- käyttösuunnitelmasta.
esitteessä.
kurssimaksun
maksamiselle,
mittaisille, tavanomaisille
kursseille on kokoonpano
yleisen opinto- on
kista
maksun
suuruus
kurssin tiedoista).
nähtävissä
kaupungin
nettisivuilla.
opistoa
jaantava
tilauskoulutusta.
oikeuden
opintopassi,
jonka hintaOpettaja
on 100 €tarkistaa
/ lukuvuosi. Opistolaiskunnan
Passi sopii vuorotyöläisille
ja
muille,
jotka
haluavat tiistaina
vuosikokous järjestetään
ensimmäisellä
kokoontumiskerralla
oikeuden alennettuun
Hyödyntääkseen
kaupungin
työttömien
osallistua
useammalle
kurssille. myöntämää
20.10. klo 19.00 alkaen Opistotalossa (luokka 207). Kaikki
kurssimaksuun
ja antaatulee
lomakkeen,
jonkatyöttömyyden
täyttämällä
paOpistolaiskunta
etuutta jaasiakkaan
todentaa
al-maininta
Erikoislyhytkurssit
eivät
sisälly
opintopassiin,
mistäjaon
ko. kurssin kohdalla ohjelmassa. Jos tulet syksyllä
opiston opiskelijat ovat tervetulleita.
lauttamalla
toimistoon
henkilö
vahvistaa
oikeutensa
alkaneelle
kurssille
mukaan
vasta
kevätkaudella,
voitkautta,
kysyä opintomaksualennuksesta
Opistolaiskunta on toimistosta.
opiskelijoiden itsehallinnollinen
kaminen opiston
esimerkiksi
te-palvelut.fi
– sivuston
avustuksen
hyödyntämiseen.
kirjautumalla
sivustolle kohdasta Asioi verkossa -> yhdistys, jonka jäseniä ovat kaikki lukuvuoden aikana
Opistolaiskunta
on hankkinut
myösainoastaan
opiskelijoiden
käyttöön
Sisarusalennus:
Sisarusalennus on voimassa
Seinäjoen
kansalaisopistossa
syksystä
2011 lähtien
taiteen
kansalaisopiston
kurssimaksun
maksaneet
opiskeOma asiointi henkilöasiakkaalle
-> Kirjaudu
palveviikko-osakkeen
Kuortaneen
liikuntahotellista.
perusopetuksessa.
Alennuksen
saavat
saman
taiteen perusopetuksen
sisällä opiskelevat
sisarukset
seuraavasti:
Sisarusalennus
toimii
Airi Lepistö
ja sihteerinä
luun pankkitunnuksella
ja ota
tuloste
työnhaun
ti- lijat. Puheenjohtajana
Taidekoulu
Oiva
ja Rytmi-instituutti:
alennus
20toimistossa
€ normaalihinnasta
/ lukukausi,
Teatteritaide-Kurpitsa alennus 20 € /
Seinäjoen
kansalaisopiston
saman taiteen
perusopetuksen
Birgitta
Javanainen.
lanteestasi.
Tuloste
on esitettävä
opiston
Lisätietoja:
https://sites.google.com/site/opistolaiskunta/
lukuvuosi.
Opistolaiskunnan
vuosikokous järjestetään kes(Vapaudentie
Seinäjoki),
jossa
täytetään
opiston
sisällä
opiskelevat83,
sisarukset
voivat
pyynnöstä
saada
kurskiviikkona 22.10. klo 19.00 alkaen Opistotalossa.
hakulomake
etuudesta. seuraavasti: Taidekoulu Oiva ja opistolaiskunta-palvelee
simaksusta
sisaralennuksen
Tyky-setelit / -20
liikuntaja kulttuurisetelit
Kaikki opiston opiskelijat ovat tervetulleita.
Rytmi-instituutti
€ normaalihinnasta/lukukausi,
TeatteritaiKansalaisopistossa
otetaan
vastaan Smartum
ja RJ-tyky-kuntoseteli+
-seteleitä. Myös
kurssimaksusta
Opistolaiskunta
on osan
hankkinut
myös /opiskelijoiden
Lomake
on
täytettävä
toimistossa
syys- Tiedottaminen
de-Kurpitsa -20 €/lukuvuosi. opiston
opintopassista
voi maksaa
tyky-seteleillä,
jolloin
loppuosa kurssimaksusta
suoritetaan
opistonKuortaneen
toimistosta
saatavalla
Opiston
tiedotetaan
kansalaisopiston
netti- ja
käyttööntoiminnasta
viikko-osakkeen
liikuntahotelliskauden osalta
30.9.2014
mennessä
ja kevätkaukurssimaksulomakkeella.
Huom!
Tyky-seteleillä
maksaminen
on
mahdollista
ainoastaan
henkilökohtaisesti
opiston
facebook
–sivuilla
sekä
Seinäjoen
sanomien
viikoittaisessa
den osalta
16.1.2015
mennessä. Ellei
hakemusta ta.
Seinäjoella
toisen
asteen oppilaitoksissa
ja ammattikortoimistossa,
jossa
tarkistetaan
voi maksaa pätevöittäviä kursseja.
ilmoituksessa.
Lisätietoja:eihttps://sites.google.com/site/
ole esitettyopiskelevat
opiston
toimistoonopiskelijan
annettuunhenkilöllisyys.
päivämää- Tyky-seteleillä
keakoulussa

Ilmoittautuminen toimii parhaiten uudehkolla Internet Explorer tai Mozilla Firefox -selaimella. Jotta kaikki sivut toimisivat
oikein, selaimesi täytyy sallia evästeet. Tarkista selaimesi asetukset seuraavasti Internet Explorer -selaimella: Valitse
selaimen työkalut Æ Internet-asetukset Æ Tietosuoja. Korjaa tiedot tarvittaessa sallimaan kaikki evästeet (cookies):
muuta tilapäisesti asetuksia liukusäätimellä ja paina ok .
Kursseista ei tavallisesti lähetetä ilmoittautuneille muuta vahvistusta eikä opetusmateriaalia ennen kurssin alkua. Opistosta
otetaan yhteyttä, jos kurssi peruuntuu tai olet saanut opiskelijapaikan varasijalta.
Voit tutustua järjestelmään ja harjoitella ilmoittautumista maksuttomasti harjoittelukurssilla. Kurssin löydät syöttämällä
PIKAHAKU -välilehdestä avautuvaan laatikkoon kurssinumeron 00001. Kurssin nimi on NETTI-ILMOITTAUTUMISEN
HARJOITTELU. Tälle kurssille voit ilmoittautua vaikka monta kertaa, ja se ei sido mihinkään.
opistolaiskunta/opistolaiskunta-palvelee
ränilmoittaudut
mennessä,
kurssimaksu taitolaskutetaan
normaalisti.
Kun
kansalaisopiston
ja3 kuukautta
taideaineitten
kursTyöttömänä
työnhakijana
vähintään
olleet
Seinäjoen asukkaat voivat opiskella veloituksetta opintopassiin
Opiskelijalla
itsellään
on
velvollisuus
ilmoittaa
seille,
voit
kurssin
päätyttyä
pyytää
sen
hyväksilukemista
sisältyvillä
kursseilla Seinäjoen
kansalaisopistossa
lukuvuonna
2011–2012.
Tätä varten saa pyydettäessä työ- ja
OPINTOJA KURSSIMAKSUT
Tiedottaminen
opiston
toimistoon,
mikäli
hän
työllistyy
kesken
osaksi
opintojasi
oppilaitoksesi
käytäntöjen
mukaisesti.
Sei- setelissä
elinkeinotoimistosta
erityisen
opintosetelin.
Se
palautetaan
olevan
ohjeen mukaisesti
täytettynä opiston
Opiston toiminnasta
tiedotetaan
lukukauden.
näjoen
ammattikorkeakoulun
opiskelijat
voivat
halutessaan
toimistoon
os. Vapaudentie 83,
Seinäjoki.
Työttömän
opintosetelikansalaisopiston
on toimitettava opetuksen alkaessa syyskaudella sekä
kerätä
vapaavalintaisiin
op/ lukuvuosi.ole
Kurssipaskevätkauden
alkaessa.opintoihin
Ellei uutta1 opintoseteliä
esitetty opiston toimistoon kevätlukukauden alkaessa 16.1.2012
netti- ja facebook –sivuilla
Opintoseteliavustus
seja,
joihin tunnit
voi kerätä,
saa SAMON
toimistosta, opiskemennessä,
laskutetaan
kurssimaksu
kevätlukukauden
osalta. Opiskelijalla itsellään on velvollisuus ilmoittaa opiston
sekä Seinäjoen sanomien
toimistoon,taimikäli
hänohjaajalta.
työllistyyKurssin
keskenjälkeen
lukukauden.
lijakahvilasta
kurssin
kyseinen
Opetushallitus on myöntänyt Seinäjoen kansalais- viikoittaisessa ilmoituksessa.
opettaja hyväksyy osallistumisestasi merkitsemäsi tunnit.
opistolle lukuvuodelle 2014-2015
valtionavustusta
myöntänyt
Seinäjoen kansalaisopistolle lukuvuodelle 2011-2012 opintosetelityyppistä
Kun olet kerännyt 26Opetushallitus
t, pyydä 1 opon
merkintä
vapaaehtoisiin
Löydät
opiston
myös
facebookista!
työttömien
työnhakijoiden,
seniorei- Löydät
opiston
myös
facebookista!
valtionavustusta työttömien työnhakijoiden,
senioreiden,
eläkeläisten
ja maahanmuuttajien
opintoihin oppilaitoksestasi.
den,kurssimaksujen
eläkeläistenalentamiseen.
ja maahanmuutTämän johdosta tietyt tähtikuviolla Wmerkityt kurssit ovat maksuttomia
tajien
kurssimaksujen
työttömille
työnhakijoille, alentamiseen.
senioreille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille. Alennuksen saaminen edellyttää
kursseilla Kurssiarviointi ja kurssiehdotukset
Tähtikuviolla
Wopiston
merkityillä
yhteydenottoa
toimistoon.
kurssimaksu on em. kohderyhmiin kuuluville vain 10 Kurssiarviointi ja kurssiehdotukset
Opisto
kerää jatkuvasti palautettakäyttäen
toiminnastaan,
ope€. Opettaja suoritetaan
tarkistaa ensimmäisellä
kokoontumiskerKurssimaksu
ensimmäisen opintokerran
yhteydessäOpisto
annettavaa
toiseen
kerääkurssimaksulomaketta
jatkuvasti palautetta toiminnastaan,
opetuksesta
tuksesta
ja
opetusjärjestelyistä.
Opistolle
on
helpointa
ralla
oikeuden
alennettuun
kurssimaksuun
ja
antaa
opintokertaan mennessä. Joillekin lyhytkursseille lähetetään lasku
ennen kurssin alkua.
ja opetusjärjestelyistä.
Opistolle on helpointa antaa palautetta
antaa palautetta ja esittää esim. kurssitoiveita lulomakkeen,
jonka täyttämällä
ja palauttamalla
opiston
Maksu
suoritetaan
tilille FI64 1734
3000 0037 10 (BIC
NDEAFIHH)
ja esittää esim. kurssitoiveita lukuvuoden aikana opiston netkuvuoden aikana nettisivuilta löytyvällä palautelomaktoimistoon
henkilö vahvistaa
oikeutensa
avustuksen
Taiteen
perusopetuksen
kurssimaksut
laskutetaan
erikseen. tisivuilta
3
palautelomakkeella.
keella. löytyvällä
ILMOITTAUTUMISEN PERUUTTAMINEN
Ilmoita peruutukset ajoissa – varallaolija voi vielä saada paikan.
Peruutus tulee aina ilmoittaa opiston toimistoon viimeistään 7 päivää ennen kurssin alkua. Mikäli peruutusta ei ole tehty
ajoissa, perimme kurssimaksun.
Vapaaksi jääneitä opiskelupaikkoja voi tiedustella opiston toimistosta ympäri vuoden.
Kurssimaksun suuruus määräytyy pääasiassa kurssin laajuuden mukaan ja se on ilmoitettu kunkin kurssin kohdalla tässä
esitteessä. Vaihtoehtona kurssimaksun maksamiselle, lukuvuoden mittaisille, tavanomaisille kursseille on yleisen opintooikeuden antava opintopassi, jonka hinta on 100 € / lukuvuosi. Passi sopii vuorotyöläisille ja muille, jotka haluavat
osallistua useammalle kurssille.
Erikois- ja lyhytkurssit eivät sisälly opintopassiin, mistä on maininta ko. kurssin kohdalla ohjelmassa. Jos tulet syksyllä
alkaneelle kurssille mukaan vasta kevätkaudella, voit kysyä opintomaksualennuksesta toimistosta.
Sisarusalennus: Sisarusalennus on voimassa Seinäjoen kansalaisopistossa syksystä 2011 lähtien ainoastaan taiteen
perusopetuksessa. Alennuksen saavat saman taiteen perusopetuksen sisällä opiskelevat sisarukset seuraavasti:
Taidekoulu Oiva ja Rytmi-instituutti: alennus 20 € normaalihinnasta / lukukausi, Teatteritaide-Kurpitsa alennus 20 € /
lukuvuosi.
Tyky-setelit / liikunta- ja kulttuurisetelit
Kansalaisopistossa otetaan vastaan Smartum ja RJ-tyky-kuntoseteli+ -seteleitä. Myös osan kurssimaksusta /
opintopassista voi maksaa tyky-seteleillä, jolloin loppuosa kurssimaksusta suoritetaan opiston toimistosta saatavalla
kurssimaksulomakkeella. Huom! Tyky-seteleillä maksaminen on mahdollista ainoastaan henkilökohtaisesti opiston
toimistossa, jossa tarkistetaan opiskelijan henkilöllisyys. Tyky-seteleillä ei voi maksaa pätevöittäviä kursseja.
W Työttömänä työnhakijana vähintään 3 kuukautta olleet Seinäjoen asukkaat voivat opiskella veloituksetta opintopassiin
sisältyvillä kursseilla Seinäjoen kansalaisopistossa lukuvuonna 2011–2012. Tätä varten saa pyydettäessä työ- ja
elinkeinotoimistosta erityisen opintosetelin. Se palautetaan setelissä olevan ohjeen mukaisesti täytettynä opiston
toimistoon os. Vapaudentie 83, Seinäjoki. Työttömän opintoseteli on toimitettava opetuksen alkaessa syyskaudella sekä
kevätkauden alkaessa. Ellei uutta opintoseteliä ole esitetty opiston toimistoon kevätlukukauden alkaessa 16.1.2012
mennessä, laskutetaan kurssimaksu kevätlukukauden osalta. Opiskelijalla itsellään on velvollisuus ilmoittaa opiston
toimistoon, mikäli hän työllistyy kesken lukukauden.
Opetushallitus on myöntänyt Seinäjoen kansalaisopistolle lukuvuodelle 2011-2012 opintosetelityyppistä
valtionavustusta työttömien työnhakijoiden, senioreiden, eläkeläisten ja maahanmuuttajien
kurssimaksujen alentamiseen. Tämän johdosta tietyt tähtikuviolla Wmerkityt kurssit ovat maksuttomia
työttömille työnhakijoille, senioreille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille. Alennuksen saaminen edellyttää
yhteydenottoa opiston toimistoon.
Kurssimaksu suoritetaan ensimmäisen opintokerran yhteydessä annettavaa kurssimaksulomaketta käyttäen toiseen
opintokertaan mennessä. Joillekin lyhytkursseille lähetetään lasku ennen kurssin alkua.
Maksu suoritetaan tilille FI64 1734 3000 0037 10 (BIC NDEAFIHH)
Taiteen perusopetuksen kurssimaksut laskutetaan erikseen.
Kurssin numero (ks. tästä esitteestä) ja opiskelijan nimi on ehdottomasti merkittävä kurssimaksulomakkeeseen.
Suoritettua kurssimaksua ei palauteta, jos opiskelija luopuu opiskelupaikastaan kesken lukukauden. Kurssimaksu
palautetaan vain siinä tapauksessa että kurssi ei toteudu.
hyödyntämiseen.
Kurssin numero (ks. tästä esitteestä) ja opiskelijan nimi on ehdottomasti merkittävä kurssimaksulomakkeeseen.
5
Suoritettua kurssimaksua ei palauteta, jos opiskelija luopuu opiskelupaikastaan
kesken lukukauden. Kurssimaksu
palautetaan vain siinä tapauksessa että kurssi ei toteudu. 5
Opiston henkilöstö ja vastuualueet
OPISTON TOIMISTO, Vapaudentie 83, 60100 Seinäjoki
www.seinajoki.fi/kansalaisopisto
Toimisto avoinna opetuskauden aikana: ma-to klo 8.30–18.00 (19.00 lukukauden alkaessa), pe ja opetuskauden
ulkopuolella klo 8.30–15.30. Vahtimestari on tavattavissa ma-to klo 21.00 saakka.
Sähköposti: [email protected] tai [email protected]
Ilmoittautuminen puh. 06 4162 440
Rehtori:
KM Maija-Liisa Nyyssölä
p. 06 416 2587
Apulaisrehtori:
KM Pia Kattelus
p. 06 4162586, 040 7748391
(avoin yliopisto, käden taidot, kuvataide, yhteiskunnalliset aineet)
Suunnittelijaopettaja:
LitM Kirsi Tammivaara
p. 06 416 2588, 044 7541612
(sanataide, kirjallisuus ja teatteritaide, liikunta ja tanssi, terveys, yhteiskunnalliset aineet, TPO: teatteri)
Suunnittelijaopettaja:
Musiikkipedagogi AMK Anna Pellikka
p. 06 416 2522, 044 7541738
(musiikki, TPO: rytmimusiikki)
Suunnittelijaopettaja:
FM Päivi Väli-Torala
p. 06 416 6237, 044 7541801
(kielet)
Suunnittelijaopettaja:
Liiketalouden tradenomi YAMK Aino Pätsi
p. 06 416 2496, 044 425 5319
(tieto- ja viestintätekniikka, valokuvaus, ravitsemus, puutarha)
Käsityönopettaja:
tekstiilityön opettaja, HuK Elsi Soini
p. 06 416 2761
Toimistosihteerit:
Katja Ania p. 06 416 2892
Kati Panula p. 06 416 2893
Maarit Tullila p. 06 416 2528
Sanna Autio p. 06 416 2463
Vahtimestari:
Ari Kultti p. 040 774 8279
6
Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
Toimisto avoinna maanantaista perjantaihin klo 12.00–18.00 ja loma-aikoina klo 8.30–15.30
Opettaja (kuvataide):
TaM Mikko Hakomäki
p. 06 416 2767
Toimistosihteeri:
Tuulia Kalliomäki
p. 06 416 2767
● Kursseista on mahdollista saada pyydettäessä todistus.
Opintotodistuksen hinta on 5€ kahdelta viimeiseltä lukuvuodelta ja sitä aikaisemmilta lukuvuosilta maksu on 8€.
Tietoa opiskelusta ● Kurssien opettajavaihdokset ovat mahdollisia.
● Opettajan antamia turvallisuus- ja työohjeita on noudatettava.
● Opintoryhmän toteutuminen ja jatkuminen edellyttää pääsääntöisesti vähintään 10 opiskelijaa. Ryhmä voidaan keskeyttää opettajan ja vastuullisen suunnittelijan päätöksellä
kesken lukuvuoden, mikäli ryhmän koko pienenee niin, että
opetuksen jatkaminen ei ole mielekästä.
● Opiskelijan omien varusteiden, tarvikkeiden ja materiaalien
jättäminen opetustiloihin on opiskelijan omalla vastuulla.
● Oppikirjojen hankkiminen on opiskelijoiden omalla vastuulla, esimerkiksi kielikursseilla.
● Opisto ei vastaa siitä riippumattomista sali- ja muiden tilavuorojen peruuntumisista.
● Oppitunnin pituus on 45 minuuttia. Yli kahden tunnin mittaisen kokoontumiskerran aikana tuntien välillä pidetään
taukoja ryhmän työskentelyyn soveltuvalla tavalla.
● Pakottavasta syystä (esim. opettajan sairastuminen) johtuvaa yhtä peruuntunutta kokoontumiskertaa ei korvata koko
lukuvuoden kestävillä kursseilla, ellei toisin ilmoiteta.
Lukuvuoden 2015-2016 aikana tiedossa olevia luentoja ja
tapahtumia (lisätiedot; ks. ohjelman kohta Luennot)
Ilmoittaudu myös maksuttomiin tilaisuuksiin, että voimme tiedottaa mahdollisista muutoksista!
● Maahanmuuttajien kurssi-infotilaisuus keskiviikkona 19.8.
klo 16-18 Opistotalossa
● Maksuton luento ”Afasia ja aivoverenkiertohäiriö” ke 23.9.
klo 17.30-19.00 Apila –kirjaston Jaaksi-salissa
● Vanhusten viikko 4.-11.10.
o kursseilla avoimet ovet ikäihmisille
o maksuttomat yleisöluennot ”Tietoturva ja tieto­
suoja”; Aino Pätsi (Peräseinäjoki, Ylistaro ja Nurmo
o työpajoja Opistotalossa
o tarkemmat tiedot kansalaisopiston lehti-ilmoituksissa, nettisivuilla ja facebookissa syyskuussa
● Infotilaisuus: Työttömien mahdollisuudet ja edut kansalaisopisto-opiskelussa. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä
Seinäjoen kaupungin työllisyyspalveluiden kanssa torstaina 22.10. Apila -kirjaston Jaaksi -salissa klo 16.00-19.00.
Kahvitarjoilu.
● Maksuton yleisöluento ”Ruoka ja riippuvuus” to 24.9. klo
17.00-19.00 Marttilan koululla
● Nenäpäivän tempaus Opistotalossa pe 6.11.
● Maksuton yleisöluento ”Arjen tietoturva”; Petteri Järvinen to
26.11.2015 klo 16.30-18.30 Apila-kirjaston Jaaksi-sali
● Maksuton 60+ hyvinvointipäivä to 3.12. klo 13.00-16.00
Uimahalli-Urheilutalossa
● Kurpitsafestarit 22.-23.4. Nuorisokeskuksessa
● Esiintyvien ryhmien viikonloppu
● Koululaispäivä maanantaina 25.4.2016 Opistotalossa
Vakuutukset
● Seinäjoella asuvat taiteen perusopetuksen opiskelijat ja
muut Seinäjoen kaupungin asukkaat, jotka opiskelevat
kansalaisopiston kursseilla tai osallistuvat sen järjestämään toimintaan, kuuluvat kaupungin voimassa olevan
vakuutusturvan piiriin.
Opintojen hyväksiluku ja todistukset
● Toisen asteen oppilaitosten ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijat voivat saada oman oppilaitoksen päätöksellä oppilaitoksessaan kurssisuorituksen hyväksytyksi
suoritetuista kansalaisopiston kursseista, mikäli ne tavoitteiltaan, keskeisiltä sisällöiltään ja laajuudeltaan vastaavat
oppilaitoksen opetussuunnitelman mukaisia opintoja.
Lisätietoja tapahtumista osoitteesta: www.seinajoki.fi/kansalaisopisto, facebook-sivuiltamme sekä Seinäjoen sanomien
viikkoilmoituksesta
7
TAITEEN PERUSOPETUS
Seinäjoen kansalaisopisto antaa yleisen oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta kuvataiteessa, teatteritaiteessa
sekä rytmimusiikissa. Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukainen opetus on ensisijaisesti lapsille ja nuorille suunnattua opetussuunnitelman mukaista, tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää opetusta. Taiteen perusopetuksen
tehtävä on kehittää sellaisia taitoja ja tietoja, joita oppilas tarvitsee elämän eri aloilla ja jotka antavat valmiuksia taiteiden
elinikäiselle harrastamiselle.
KUVATAIDE - OIVA
Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
Taidekoulu Oivan opetus on jaettu esiopetukseen ja perusopetukseen. Esiopetuksessa (5-6 v.) työskentely on kokonaisvaltaista ja toiminnallista. Keskeistä on leikki ja tekemisen ilo. Esiopetus luo pohjaa taiteen perusopetukselle (7-18 v.), jossa
itsensä ilmaisua kuvataiteen keinoin kehitetään eri osa-alueilla.
Kuvataiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opinnot muodostuvat perusopinnoista ja syventävistä opinnoista, joita on
yhteensä kymmenen opintokokonaisuutta. Kuusi ensimmäistä opintokokonaisuutta (1.–4. vuosikurssi ja harjoitustyöpaja)
muodostuvat perusopinnoista, joissa oppilaat ovat ikäluokkansa mukaisessa ryhmässä. Tämän jälkeen siirrytään syventäviin
opintoihin (työpajat), jolloin oppilas voi valita mieleisensä työpajan lukukaudeksi kerrallaan.
Taidekoulu Oivan syyslukukausi alkaa 24.8.2015 ja päättyy 18.12.2015. Kevätlukukausi alkaa 11.1.2016 ja päättyy
20.5.2016. Ryhmät eivät kokoonnu syyslomalla (vko 42) eivätkä talvilomalla (vko 9).
Vapaita oppilaspaikkoja voi tiedustella Taidekoulu Oivan toimistosta 06-4162767 ma–pe klo 12.00–18.00 ja loma-aikoina klo
8.30–15.30. Voit ilmoittautua vapautuville oppilaspaikoille jonoon myös netissä osoitteessa https://www.opistopalvelut.fi/seinajoki kurssinumerolla 59001. Kun paikka vapautuu, opiskelijaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Lisätiedot:
http://www.seinajoki.fi/varhaiskasvatusjakoulutus/kansalaisopisto/taiteenperusopetus/kuvataidekouluoiva.html
Taidekoulu Oivan lukuvuosi 2015–16: 24.8.–18.12.2015, 11.1.–20.5.2016
5901S, 5901K OIVA, ALLE KOULUIKÄISET, RYHMÄ I ti 15.00–16.30, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
25.8.2015–15.12.2015 ja 12.1.2016–17.5.2016 Anneli Di Francis, keraamikko / Piia Koski, taiteilija ● 32 + 36 h ● 80 + 80 €
● Max 10
5902S, 5902K OIVA, ALLE KOULUIKÄISET, RYHMÄ II ti 16.30–18.00, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
25.8.2015–15.12.2015 ja 12.1.2016–17.5.2016 Anneli Di Francis, keraamikko / Piia Koski, taiteilija ● 32 + 36 h ● 80 + 80 €
● Max 10
5903S, 5903K OIVA, ALLE KOULUIKÄISET, RYHMÄ III ti 18.00–19.30, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
25.8.2015–15.12.2015 ja 12.1.2016–17.5.2016 Anneli Di Francis, keraamikko / Piia Koski, taiteilija ● 32 + 36 h ● 80 + 80 €
● Max 10
5904S, 5904K OIVA, ALLE KOULUIKÄISET, RYHMÄ IV pe 16.30–18.00, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
28.8.2015–18.12.2015 ja 15.1.2016–20.5.2016 Anneli Di Francis, keraamikko / Piia Koski, taiteilija ● 32 + 34 h ● 80 + 80 €
● Max 10
5911S, 5911K OIVA, 1. VUOSIKURSSI, RYHMÄ I ke 15.00–16.30, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
26.8.2015–16.12.2015 ja 13.1.2016–18.5.2016 Anneli Di Francis, keraamikko / Piia Koski, taiteilija ● 32 + 36 h ● 100 + 100
€ ● Max 12
5912S, 5912K OIVA, 1. VUOSIKURSSI, RYHMÄ II ke 16.30–18.00, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
26.8.2015–16.12.2015 ja 13.1.2016–18.5.2016 Anneli Di Francis, keraamikko / Piia Koski, taiteilija ● 32 + 36 h ● 100 + 100
€ ● Max 12
5913S, 5913K OIVA, 1. VUOSIKURSSI, RYHMÄ III ke 18.00–19.30, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
26.8.2015–16.12.2015 ja 13.1.2016–18.5.2016 Anneli Di Francis, keraamikko / Piia Koski, taiteilija ● 32 + 36 h ● 100 + 100
€ ● Max 12
5921S, 5921K OIVA, 2. VUOSIKURSSI, RYHMÄ I ma 15.00–16.30, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
24.8.2015–14.12.2015 ja 11.1.2016–16.5.2016 Päivi Anttila, kuvataideopettaja ● 32 + 34 h ● 100 + 100 € ● Max 12
5922S, 5922K OIVA, 2. VUOSIKURSSI, RYHMÄ II ma 16.30–18.00, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
24.8.2015–14.12.2015 ja 11.1.2016–16.5.2016 Päivi Anttila, kuvataideopettaja ● 32 + 34 h ● 100 + 100 € ● Max 12
5923S, 5923K OIVA, 2. VUOSIKURSSI, RYHMÄ III ma 18.00–19.30, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
24.8.2015–14.12.2015 ja 11.1.2016–16.5.2016 Päivi Anttila, kuvataideopettaja ● 32 + 34 h ● 100 + 100 € ● Max 12
8
5931S, 5931K OIVA, 3. VUOSIKURSSI, RYHMÄ I to 15.00–16.30, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
27.8.2015–17.12.2015 ja 14.1.2016–19.5.2016 Päivi Anttila, kuvataideopettaja ● 32 + 34 h ● 100 + 100 € ● Max 12
5932S, 5932K OIVA, 3. VUOSIKURSSI, RYHMÄ II to 16.30–18.00, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
27.8.2015–17.12.2015 ja 14.1.2016–19.5.2016 Päivi Anttila, kuvataideopettaja ● 32 + 34 h ● 100 + 100 € ● Max 12
5933S, 5933K OIVA, 3. VUOSIKURSSI, RYHMÄ III to 18.00–19.30, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
27.8.2015–17.12.2015 ja 14.1.2016–19.5.2016 Päivi Anttila, kuvataideopettaja ● 32 + 34 h ● 100 + 100 € ● Max 12
5941S, 5941K OIVA, 4. VUOSIKURSSI, RYHMÄ I to 15.00–16.30, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
27.8.2015–17.12.2015 ja 14.1.2016–19.5.2016 Mikko Hakomäki, sisustusarkkitehti SIO ● 32 + 34 h ● 100 + 100 € ● Max 12
5942S, 5942K OIVA, 4. VUOSIKURSSI, RYHMÄ II to 16.30–18.00, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
27.8.2015–17.12.2015 ja 14.1.2016–19.5.2016 Mikko Hakomäki, sisustusarkkitehti SIO ● 32 + 34 h ● 100 + 100 € ● Max 12
5943S, 5943K OIVA, 4. VUOSIKURSSI, RYHMÄ III to 18.00–19.30, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
27.8.2015–17.12.2015 ja 14.1.2016–19.5.2016 Mikko Hakomäki, sisustusarkkitehti SIO ● 32 + 34 h ● 100 + 100 € ● Max 12
5951S, 5951K OIVA, HARJOITUSTYÖPAJA, RYHMÄ I ke 14.45–16.45, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
26.8.2015–16.12.2015 ja 13.1.2016–18.5.2016 Mikko Hakomäki, sisustusarkkitehti SIO ● 42,72+ 48,06 h ● 120+120 € ●
Max 12
5952S, 5952K OIVA, HARJOITUSTYÖPAJA, RYHMÄ II ke 16.45–18.45, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
26.8.2015–16.12.2015 ja 13.1.2016–18.5.2016 Mikko Hakomäki, sisustusarkkitehti SIO ● 42,72+ 48,06 h ● 120+120 € ●
Max 12
5953S, 5953K OIVA, HARJOITUSTYÖPAJA, RYHMÄ III ke 18.45–20.45, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
26.8.2015–16.12.2015 ja 13.1.2016–18.5.2016 Mikko Hakomäki, sisustusarkkitehti SIO ● 42,72+ 48,06 h ● 120+120 € ●
Max 12
5961S, 5961K OIVA, MAALAUKSEN TYÖPAJA ti 16.30–18.30, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
25.8.2015–15.12.2015 ja 12.1.2016–17.5.2016 Pasi Ojajärvi, kuvataideopettaja ● 42,72 + 48,06 h ● 120 + 120 € ● Max 12
5962S, 5962K OIVA, PIMA (PIIRUSTUKSEN JA MAALAUKSEN TYÖPAJA), RYHMÄ I ke 15.30–17.30, Taidekoulu Oiva,
Pellervonkatu 6 26.8.2015–16.12.2015 ja 13.1.2016–18.5.2016 Päivi Anttila, kuvataideopettaja ● 42,72 + 48,06 h ● 120 +
120 € ● Max 12
5963S, 5963K OIVA, PIMA (PIIRUSTUKSEN JA MAALAUKSEN TYÖPAJA), RYHMÄ II ke 17.30–19.30, Taidekoulu Oiva,
Pellervonkatu 6 26.8.2015–16.12.2015 ja 13.1.2016–18.5.2016 Päivi Anttila, kuvataideopettaja ● 42,72 + 48,06 h ● 120 +
120 € ● Max 12
5964S, 5964K ASUNTOMESSUN TAIDEPROJEKTI ti 15.30–17.30, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
25.8.2015–15.12.2015 ja 12.1.2016–17.5.2016 Mikko Hakomäki, sisustusarkkitehti SIO ● 42,72 + 48,06 h ● 120 + 120 € ●
Max 12
5965S, 5965K OIVA, KERAMIIKAN TYÖPAJA ma 15.30–17.30, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
24.8.2015–14.12.2015 ja 11.1.2016–16.5.2016 Anneli Di Francis, keraamikko ● 42,72 + 45,39 h ● 120 + 120€ ● Max 12
5966S, 5966K SARJAKUVAN TYÖPAJA ma 16.30–18.30, Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6
24.8.2015–14.12.2015 ja 11.1.2016–16.5.2016 Hanne Kontiola, kuvataiteilija ● 42,72 + 45,39 h ● 120 +120€ ● Max 12
RYTMIMUSIIKKI – RYTMI-INSTITUUTTI
Rytmi-instituutti, Vaasantie 11, Rytmikorjaamon kerrostalo
Varhaiskasvatus (alle kouluikäiset)
- Repolaiset (lapsen ja vanhemman musiikkiryhmä, 3-5v.)
- Rockarit (bändisoittimiin tutustumista, 5-6v.)
Taiteen perusopetus
- Ryskrit 1-3 (bändisoittimiin tutustumista, 7-10v.)
- Bändiopinnot (10v.-)
Rytmimusiikin opinnoissa on mahdollisuus suorittaa taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä (500 oppituntia).
9
Halutessa on mahdollisuus myös tasosuorituksiin, joista voi olla hyötyä jatko-opinnoissa. Tarkempi opetussuunnitelma:
https://www.seinajoki.fi/kansalaisopisto/ Taiteen perusopetus ja Rytmimusiikki/Rytmi-instituutti.
Ilmoittautuminen
Ilmoittaudu jonoon vapautuvalle opiskelupaikalle osoitteessa https://www.opistopalvelut.fi/seinajoki
Kun sopiva paikka vapautuu, opiskelijan huoltajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Lisätiedot musiikin suunnittelijaopettaja Anna Pellikka [email protected]
47001 Repolaiset (vanhempien ja lasten musiikkiryhmä) ke 16.30-17.15
2.9.2015-25.11.2015 & 13.1.2016-20.4.2016, 26h, 50e, max 12, Anna Pellikka, Opistotalo 207
Lasten (3-5v) ja vanhempien yhteinen musiikkiryhmä. Ryhmässä tutustutaan erilaisiin musiikinlajeihin ja musiikin muotoihin
laulaen, soittaen, leikkien ja askarrellen.
49171 Rockarit (5-6 –vuotiaat)
Opetus alkaa viikolla 36. 25h, 120e, max 5-6/ryhmä. Mika Peltoniemi, Rytmi-instituutti
Rytmimusiikkia ryhmässä 5-6-vuotiaille. Tutustutaan luovasti yhdessä musisoiden erilaisiin musiikkityyleihin ja soittimiin. Ilmoittautuminen on koko lukuvuoden auki.
49161 Ryskärit 1-3 (7-9 –vuotiaat)
Opetus alkaa viikolla 26. 25h, 240e, max 5-6/ryhmä. Jussi Lahtinen ja Mika Peltoniemi, Rytmi-instituutti
Rytmimusiikkipainotteista opiskelua eka-, toka- ja kolmasluokkalaisille. Tutustutaan luovasti yhdessä musisoiden erilaisiin
musiikkityyleihin ja soittimiin. Ilmoittautuminen on koko lukuvuoden auki. Ryskäri 3 tulee bänditunnin lisäksi yksilösoittoaika
15min/viikko.
Bändipaketti (10-18 –vuotiaat) ilmoittaudu oman pääinstrumenttisi kohtaan
Opetus alkaa viikolla 36. 45h, 360e, Rytmi-instituutti
Bändipaketissa oppilaat valitsevat oman soittimensa. Viikoittaiseen opetukseen kuuluut yksilösoittotunti (25min) ja bänditunti
(60min). Soitinvaihtoehdot: Basso, kitara, laulu, koskettimet, puhaltimet, rummut. Ilmoittautuminen on koko lukuvuoden auki.
49101 Basso
49111 Laulu
49121 Koskettimet
49131 Kitara
49141 Rummut
49151 Puhaltimet (Saksofoni, huilu, klarinetti)
TEATTERITAIDE – KURPITSA
Sukella mukaan teatterin kiehtovaan maailmaan! Kurpitsateatterin mukavassa joukossa uskallat oppia ja opit uskaltamaan!
Kurpitsateatteri on yleisen oppimäärän mukaista teatteritaiteen perusopetusta, joka on lapsille ja nuorille tarkoitettua
opetussuunnitelman mukaista, tasolta toiselle etenevää tavoitteellista opetusta. Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän
tehtävänä on luoda perustaa emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kasvulle sekä antaa edellytyksiä elinikäiseen taiteen
harrastamiseen. Esikouluikäisille (5-6 -vuotiaille) annetaan taiteen perusopetukseen valmistavaa opetusta.
Teatteritaiteen perusopetus on jaettu opetussuunnitelman mukaisesti neljään kahden vuoden mittaiseen jaksoon:
Kurpitsateatteri 1 (7–10 v.) tutustuttaa teatterin ja draaman maailmaan leikin ja sadun kautta.
Kurpitsateatteri 2 (10–13 v.) perehdytään laajemmin teatterin ja draaman eri osa-alueisiin ja taitoihin, joita teatterin tekemisessä tarvitaan.
Kurpitsateatteri 3 (13–15 v.) tutustutaan esim. improvisaatioteatteriin ja soveltavan teatterin lajeihin. Toteutetaan teatteriproduktio.
Kurpitsateatteri 4 (15–18 v.) kehitetään edelleen mm. fyysistä ilmaisua, roolinrakentamista ja äänenkäyttöä. Tutustutaan
myös esimerkiksi maskeeraukseen. Toteutetaan teatteriproduktio, jossa vastuu eri osa-alueista on entistä enemmän ryhmän
jäsenillä.
Ilmoittautuminen teatteritaiteen perusopetusryhmien jonoon osoitteessa https://www.opistopalvelut.fi/seinajoki/
pikahakunumerolla 31400. Oppilasvalinta tapahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä ja ryhmiä täydennetään lukukauden alkaessa. Vapautuvasta kurssipaikasta otetaan yhteyttä puhelimitse. (Katso myös teatteritaiteen perusopetukseen valmistavat
esikouluikäisille suunnatut ryhmät eli pikkukurpitsat pikahakunumerolla 31300 ja 31232). Oppilas sijoitetaan oman ikäluokkansa mukaiseen ryhmään, jossa on tilaa.
Opetusta annetaan pääsääntöisesti ns. Vanhalla teatterilla, eli Nuorisokeskuksella, osoitteessa Puskantie 3. Uutena toimipaikkana syksystä 2015 lähtien on juuri remontoitu Aallon kirjasto, osoitteessa Koulukatu 21.
10
LUENNOT Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8.2015 klo 18.00
█00471 AFASIA JA AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖT
ke 17.30-19.00, 23.9.2015–23.9.2015 Seinäjoen pääkirjasto, Jaaksi-sali, Alvar Aallon katu 14
puheterapeutti Krista Hoffström ja toimintaterapeutti Pirjo Laine 0 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 50
Afasialla tarkoitetaan kielellistä häiriötä, joka on seurausta aivojen vauriosta. Afasiaa aiheuttavat eniten aivoverenkiertohäiriöt (aivoinfarkti tai aivoverenvuoto). Afasian oireita ovat puheen tuottamisen, puheen ymmärtämisen, lukemisen ja/tai
kirjoittamisen häiriöt. Luennolla tietoa afasiasta sekä siitä kuinka kohdata henkilö, jolla on afasia. Lisäksi tietoa aivoverenkiertohäiriöistä ja niiden riskitekijöistä, oireista sekä ennaltaehkäisystä. Tietoa myös afaattisille henkilöille suunnatusta Juttu-tupa
-kurssista. Luento järjestetään yhteistyössä Aivoliiton kanssa.
█00511 ELÄMÄÄ ERITYISHERKKÄNÄ
ke 18.00-20.30, 30.9.2015–30.9.2015 Seinäjoen pääkirjasto, Jaaksi-sali, Alvar Aallon katu 14
FM, aikuispedagogi Elina Akola 3 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 50
Erityisherkkyys on periytyvä, geneettinen ominaisuus, jota ilmenee noin viidellätoista prosentilla väestöstä. Erityisherkän
ihmisen aistit ovat keskimääräistä virittyneempiä esimerkiksi äänille, valoille, tuoksuille, kivulle ja muiden ihmisten tunnetiloille. Erityisherkät ihmiset myös työstävät saamiaan virikkeitä perusteellisemmin kuin muut, ja yleensä he ovatkin tunnollisia
esimerkiksi työssään. Tule kuulemaan ja keskustelemaan aiheesta lisää! Tilaisuus sopii myös herkkien läheisille sekä ihmiskeskeisillä aloilla työskenteleville, kuten esim. opettajille tai terveydenhuoltohenkilöstölle.
█17071 VATIKAANI luento
la 10.00-13.15, 14.11.2015–14.11.2015 Opistotalo, luokka 308, Vapaudentie 83
Andrea Burci, tuntiopettaja 4 t, Kurssimaksu 5,00 €, max 40
█17081 ROOMAN VALTAKUNNAN ARMEIJA luento
la 10.00-13.15, 16.4.2016–16.4.2016 Opistotalo, luokka 308, Vapaudentie 83
Andrea Burci, tuntiopettaja 4 t, Kurssimaksu 5,00 €, max 40
█61191 ARJEN TIETOTURVA - YLEISÖLUENTO
to 16.30-18.30, 26.11.2015–26.11.2015 Seinäjoen pääkirjasto, Jaaksi-sali, Alvar Aallon katu 14
Petteri Järvinen tietokirjailija, tietotekniikka-asiantuntija 2 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 100
Arjen tietoturva – mitä jokainen voi tehdä tietoturvansa parantamiseksi? -tietoturva kotona, työssä ja harrastuksissa -älypuhelimen ja tabletin suojaaminen -vältä huijarit - älä mene halpaan netissä -nettijäljet, sosiaalinen media ja bonuskortit
-kyberturvallisuus on koko Suomen asia Luennoitsijana toimii tietokirjailija, tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvinen. Luento
on maksuton. Ilmoittautuminen toivottavaa osallistujamäärän kartoittamiseksi.
█80181 RUOKA JA RIIPPUVUUS -PROJEKTIN LUENTO
to 17.00-19.00, 24.9.2015–24.9.2015 Apila-kirjasto Jaaksi-sali
Merja Lehtinen, projektikouluttaja 2 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 100
Hallitsevatko ruokaan liittyvät ajatukset elämääsi, taisteletko jatkuvasti painosi ja mielitekojesi kanssa tai salailetko syömistäsi? Kun syöminen on muuttunut hallitsemattomaksi, saattaa kyseessä olla ns. ruokariippuvuus. Luento auttaa tunnistamaan
ruokaan ja syömiseen liittyvää riippuvuutta, sekä esittelee siitä eroon pääsemiseksi erilaisia tuki- ja hoitokeinoja. Tule keskustelemaan ja kuuntelemaan. Luento järjestetään yhdessä Myllyhoitoyhdistyksen kanssa. Luento on maksuton. Ilmoittautuminen toivottavaa osallistujamäärän kartoittamiseksi.
█60112 TIETOTURVAINFO SENIOREILLE Nurmo
ti 13.00-15.00, 5.10.2015–5.10.2015 Nurmon keskustan kirjasto, Nurmontie 20
Aino Pätsi 2,67 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 0
Mitä tietoturva on? Mitä tietoturva tarkoittaa tavallisen ihmisen kannalta. Tiedätkö, onko läppärissäsi, tabletissasi tai älypuhelimessasi tietotuva-asetukset kunnossa? Mitä voit tehdä ja miten voit parantaa tietoturvaasi? Tule kysymään laitteidesi
tietoturvasta. Voit ottaa omia laitteitasi mukaan. Tilaisuus on maksuton.
█60123 TIETOTURVAINFO SENIOREILLE Peräseinäjoki
ti 10.00-12.00, 5.10.2015–5.10.2015 Peräseinäjoen kirjasto, Keikulinkuja 2
Aino Pätsi 2,67 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 0
Mitä tietoturva on? Mitä tietoturva tarkoittaa tavallisen ihmisen kannalta. Tiedätkö, onko läppärissäsi, tabletissasi tai älypuhelimessasi tietotuva-asetukset kunnossa? Mitä voit tehdä ja miten voit parantaa tietoturvaasi? Tule kysymään laitteidesi
tietoturvasta. Voit ottaa omia laitteitasi mukaan. Tilaisuus on maksuton.
█60124 TIETOTURVAINFO SENIOREILLE Ylistaro
pe 10.00-12.00, 9.10.2015–9.10.2015 Ylistaron opistotilat, luokka 3, Matinpalontie 1
Aino Pätsi 2,67 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 0
Mitä tietoturva on? Mitä tietoturva tarkoittaa tavallisen ihmisen kannalta. Tiedätkö, onko läppärissäsi, tabletissasi tai älypuhelimessasi tietotuva-asetukset kunnossa? Mitä voit tehdä ja miten voit parantaa tietoturvaasi? Tule kysymään laitteidesi
tietoturvasta. Voit ottaa omia laitteitasi mukaan. Tilaisuus on maksuton.
11
AVOIMEN
ILTAMAT
Ti 18.8.2015 klo 18.00–20.00
Frami B auditorio, Kampusranta 9, Seinäjoki
KTT Harri Virolainen
Maksuton paikoitus Areenan parkkialueella
Miten mielen voimalla voidaan vaikuttaa opiskeluun ja huippusuorituksiin?
Miten rajoittavia uskomuksia poistetaan?
Mielen voima –
tiedosta oma piilevä
potentiaalisi
K ii n n o s t
Juon
us
?
Klo 17 alkaen
avoimen yliopiston
ja avoimen ammattikorkeakoulun
edustajat paikalla.
ta
SeAMK:n
opetuksen
kehittämispäällikkö,
Tuija Vasikkaniemi,
PsT
na
Maksuton
ja avoin
kaikille
k
oa
k
i k u is o u l u t
ja
 on hyvä esimerkki siitä,
kuinka rajoittavia uskomuksia poistamalla voidaan saavuttaa huippusuorituksia.
 neljä maisterin tutkintoa
 tohtorin tutkinto
aa
Iltamien pääpuhuja
Harri Virolainen
Ilmainen kirjojen vaihtotori
klo 17 alkaen. Voit tuoda
omia kirjojasi, joista haluat luopua ja ottaa torilta
haluamasi kirjat käyttöösi
(ei oppikirjoja eikä tietosanakirjoja)
Myynnissä
kahvia ja
pullaa
TERVETULOA!
Etelä-Pohjanmaan alueen avoimen yliopiston toimijat ja
SeAMK avoin ammattikorkeakouluopetus
12
AVOIN YLIOPISTO
Ilmoittautuminen alkaa 1.7.2015
Avoimen yliopiston opintoihin voivat osallistua kaikki kiinnostuneet iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta. Opetus on yliopiston opetussuunnitelman mukaista ja vastaa sisällöltään ja vaatimuksiltaan perusopetusta. Avoimessa yliopistossa on
mahdollista opiskella joko laajoja opintokokonaisuuksia tai yksittäisiä opintojaksoja.
Ainekohtaisia esitteitä voi katsoa netissä: www.seinajoki.fi/kansalaisopisto kohdasta Lukuvuoden opintotarjonta/Avoin yliopisto. Opetus ovat nähtävissä myös avoimen yliopiston sivuilla: http://www.avoinyliopisto.fi (haku: Seinäjoen kansalaisopisto).
Avoimen yliopiston yhteyshenkilö: toimistosihteeri Sanna Autio, puh. 06 416 2463, [email protected]
Ilmoittautuminen avoimen yliopiston opintoihin alkaa netissä 1.7.2015 osoitteessa
https://www.opistopalvelut.fi/seinajoki ja 3.8.2015 lähtien puhelimitse numeroon 06 416 2463 tai sähköpostilla:
[email protected]. Ilmoittautumisen päättymisajankohta on mainittu jokaisen opintokokonaisuuden ja kurssin kuvauksen yhteydessä. Jos haluat perua osallistumisen, tee se viimeistään 7 päivää ennen opetuksen alkamista tai
kurssimaksu veloitetaan. Jos haluat suorittaa järjestämiemme Jyväskylän avoimen yliopiston opintokokonaisuuksien yksittäisiä kursseja, ilmoittaudu suoraan Jyväskylän yliopiston avoimeen yliopistoon.
█01011 KASVATUSTIEDE perusopinnot 25 op (JY)
ti 17.30-19.00, 8.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka D111, Kirkkokatu 16
tutor Pia Kattelus, KM 45 t, Kurssimaksu 350,00 €, max 20
Kasvatustieteen perusopinnoissa keskeisiä teemoja ovat mm. erilaiset kasvuympäristöt ja kasvatusinstituutiot, ihmisen koko
elämänkaari lapsuudesta vanhuuteen sekä kehitykseen, oppimiseen ja ohjaamiseen liittyvät vuorovaikutusprosessit. Kasvatustieteen opiskelu sopii kaikille, joita kiinnostaa kasvatuksen, koulutuksen ja opetuksen tarkastelu tieteen ja tutkimuksen
näkökulmasta. Opinnot suoritetaan Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksen kasvatustieteen yksikön pääainevaatimusten mukaan. Yleisinfo tiistaina 1.9. klo 17.30. lukiolla. Ilmoittautuminen puhelimitse 4.8. lähtien; p. 06 416 2463. Ilmoittaudu ma 31.8. mennessä. Lisätietoa netissä.
█01021 ERITYISPEDAGOGIIKKA perusopinnot 25 op (JY)
ke 17.30-19.00, 9.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka D111, Kirkkokatu 16
sosionomi YAMK, erityisopettaja Marja Kiviharju 50 t, Kurssimaksu 350,00 €, max 20
Erityispedagogiikka on soveltava ja laaja-alainen tiede. Sen tavoitteena on poistaa oppimisen ja osallistumisen esteitä sekä
kehittää vammaisten ja erityistukea tarvitsevien ihmisten tukemiseen soveltuvia teoreettisia lähestymistapoja, toimintamalleja ja käytäntöjä. Yleisinfo keskiviikkona 2.9. klo 17.30. lukiolla. Ilmoittautuminen puhelimitse 4.8. lähtien; p. 06 416 2463.
Ilmoittaudu ma 31.8. mennessä. Lisätietoa netissä.
█01031 AIKUISKASVATUSTIEDE aineopinnot 40 op (JY)
to 17.30-19.00, 10.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka D111, Kirkkokatu 16
FT Pertti Sillanpää 50 t, Kurssimaksu 450,00 €, max 20
Aikuiskasvatustieteen opinnoissa tarkastellaan aikuisuutta ja aikuista oppijaa yhteiskunnan ja työelämän vaatimusten keskellä. Aikuiskasvatustieteen opinnoista opiskelija saa valmiuksia aikuisten opetus-, koulutus- ja ohjaustehtäviin. Aineopinnot
jakautuvat kahdelle lukuvuodelle 2015-2016 ja 2016-2017. Yleisinfo torstaina 3.9. klo 17.30 lukiolla. Ilmoittautuminen puhelimitse 4.8. lähtien; p. 06 416 2463. Ilmoittaudu ma 31.8. mennessä. Lisätietoa netissä.
█01041 JOHDATUS MUSIIKKITERAPIAAN 5 op (SibA)
la 9.00-16.30, 24.10.2015–28.11.2015 Opistotalo, Vapaudentie 83
FT, musiikki- ja tanssiterapeutti Hanna Hakomäki 17 t, Kurssimaksu 80,00 €, max 20
Johdatus musiikkiterapiaan on osa musiikkiterapian perusopintoja. Opintojakson jälkeen opiskelija osaa hahmottaa musiikin eri merkityksiä psyykkisen hyvinvoinnin ja kuntoutumisen näkökulmista, kuvata musiikin terapeuttisen käytön mahdollisuuksia eri konteksteissa, luetella ja kuvailla pääpiirteittäin musiikkiterapian perusmenetelmät, hahmottaa musiikkiterapialle
asetettavia tavoitteita ja kliinisen toiminnan perusperiaatteita sekä hakea koulutukseen, tutkimukseen ja kliiniseen toimintaan
liittyvää lisätietoa musiikkiterapian alueelta. Lisätietoja netissä.
█01051 MUSIIKIN KEHITYSPSYKOLOGIA 2 op (SibA)
la 09:00-15.00, 23.1.2016–23.1.2016 Opistotalo, luokka 313, Vapaudentie 83
MuT Suvi Saarikallio 7 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 20
Musiikin kehityspsykologia on osa musiikkiterapian perusopintoja. Opintojakson jälkeen opiskelija osaa tunnistaa musiikin
kehityspsykologisia ilmiöitä erityisesti leikki- ja kouluikäisten kehityksessä, osaa kuvata musiikillisten aktiviteettien ja harrastusten merkityksiä kasvuun ja kehitykseen ja osaa hahmottaa musiikin kehityspsykologisia ilmiöitä suhteessa musiikkiterapian lähestymistapoihin ja tyypillisiin kohderyhmiin (esim. kehitykselliset viivästymät). Lisätietoja netissä.
█01061 HYVINVOINTIA JA TERVEYTTÄ VALOKUVISTA 3 op (TuY)
1.1.2016–31.5.2016 Opistotalo, Vapaudentie 83
tuutor Varpu Rahikka-Näsi 0 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 20
Valokuva ja valokuvaaminen ovat ainutlaatuisia välineitä elämänhistorian, identiteetin ja kasvun tutkimisessa. Valokuvien
avulla voidaan tukea myös hyvinvointia ja terveyttä. Valokuvaa on käytetty menestyksellisesti terapian tukena ja menetelmät
13
ovat sovellettavissa myös hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen tukemiseen. Opintojakson aikana valokuvan käyttöön tutustutaan terapeuttiselta, psykoterapeuttiselta, ohjaukselliselta ja taiteelliselta kannalta. Kurssin tiedot täydentyvät syksyn 2015
aikana! Lisätietoja netissä.
KIELET Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
Kielenopiskelu
Kansalaisopiston kielikursseilla opit lähinnä käytännön kielitaitoa. Voit aloittaa aivan alusta, kerrata tai jatkaa siitä
mihin olet opinnoissasi jäänyt. Ryhmässä opiskelu on tehokasta ja hauskaa, sillä puheharjoitukset tehdään pienryhmissä tai
parin kanssa. Mausteena kielikursseilla ovat myös kulttuurien erityispiirteet. Opiston tavoitteena on tarjota jatkumona tasolta
toiselle eteneviä kielikursseja yleisimmissä kielissä sekä myös harvinaisempien kielten kursseja. Opisto ohjaa opiskelijoita
tavoitteelliseen kielten opiskeluun. Läsnäolopakkoa ei ole, mutta aktiivinen osallistuminen ja itsenäinen harrastaminen ovat
oleellisia tavoitteiden saavuttamiseksi. Tärkeä osa opiskelua on tuntien ohella kotona tapahtuva harjoittelu. Säännöllinen
tunneilla käynti takaa myös kurssin jatkuvuuden. Tasokuvaus auttaa sinua löytämään itsellesi sopivan kurssin. Lue kunkin
kurssin esittely huolellisesti tästä oppaasta ja tutustu alla olevaan tasokuvaukseen. Peruskurssit on merkitty numeroin 1, 2,
3, ja 4. Keskitason kurssit merkitään numeroin 5-7. Keskusteluryhmissä taso muokkautuu opiskelijoiden taitojen mukaan.
Rinnakkaiskursseja kuvaavat kirjaimet A, B...jne. Joissakin kielissä on peruskielitaitoa kohentavia kertauskursseja tai joitain
aihealueita painottavia erikoiskursseja. Halutessasi saat myös läsnäolotodistuksen opiston toimistosta. Todistuksen hinta on
5 €. Mikäli haluat todistuksen kielitaidostasi, voit osallistua Yleiset kielitutkinnot -kokeeseen Seinäjoen kansalaisopistossa.
Tutkinto on näyttötutkinto, johon osallistuminen ei edellytä erityistä valmennuskurssia.
Ilmoittautuminen
Kursseille on ensisijaisesti netti-ilmoittautuminen. Mikäli netti-ilmoittautuminen ei ole mahdollista, voi myös ilmoittautua
kansalaisopiston toimistoon. Mahdollisia vapaaksi jääneitä opiskelupaikkoja voit tulla tiedustelemaan kurssien alettua. Syksyllä alkaville suomen kielen kursseille voi ilmoittautua myös maahanmuuttajien informaatiotilaisuudessa keskiviikkona 19.8.2015. Tilaisuus järjestetään Opistotalolla luokassa 212 klo 16.00-18.00.
Yleiset kielitutkinnot
http://www.oph.fi
Opetushallitus on myöntänyt Seinäjoen kansalaisopistolle oikeuden järjestää yleisiä kielitutkintoja perus- ja keskitasolla. Kokeet mittaavat yleiskielitaitoa ja niissä on sekä kirjallinen että suullinen osuus. Tutkinnossa mitataan kielen eri osa-alueiden
hallintaa käytännön tilanteissa, ja osallistuja saa taidoistaan virallisen todistuksen. Tutkinnon voi suorittaa seuraavissa kielissä: englanti, saksa, ruotsi, venäjä, ranska, espanja, italia, ja suomi vieraana kielenä. Kokeeseen voi osallistua riippumatta
siitä missä on opiskellut. Vuonna 2015 perustason tutkintomaksu on 90 € ja keskitason 100 €. Tutkintoja järjestetään kaksi
kertaa vuodessa, syksyllä ja keväällä. Suomen kielen testi järjestetään myös elokuulla. Perustaso soveltuu peruskoulun,
keskikoulun tai lukion lyhyen oppimäärän suorittaneille tai kansalaisopiston kurssien taidot tasoilla 1-4 hallitseville. Kansalaisopiston kurssien taidot tasoilla 6-7 hallitseville tai lukion pitkän kielen suorittaneille tai muuten pitemmälle ehtineille
soveltuu keskitaso. Suomen kansalaisuutta hakevien on hyväksytysti suoritettava keskitason testi. Ylimmän tason testejä
voit tiedustella esim. Tampereen aikuiskoulutuskeskuksesta [email protected] tai Vaasan aikuiskoulutuskeskuksesta
[email protected].
Valmennus yleisiin kielikokeisiin – katso ohjelman lopusta kurssit maahanmuuttajille/courses for immigrants
Tutkintopäivät syksyllä 2015
24.10.2015 Englanti
07.11.2015Suomi
14.11.2015Espanja
14.11.2015Ruotsi
14.11.2015Saksa
Ilmoittautumisaika syksyn kokeisiin on 1.-30.9.2015. Varmista aina ennen ilmoittautumista, että paikkoja on vapaana
testipäivänä. Ilmoittautumislomakkeita saat opiston toimistosta. Voit myös tulostaa ilmoittautumislomakkeen netistä ja lähettää sen postissa. Täytä ilmoittautumislomake huolellisesti, sillä puutteellisesti täytetty ilmoittautumislomake ei ole pätevä.
Lisäinformaatiota saat myös kielten suunnittelijaopettaja Päivi Väli-Toralalta puh. 06 416 6237.
Opiston kurssitasot suhteessa Yleisten kielitutkintojen (Yki) taitotasoasteikkoon ja Yleiseurooppalaiseen viitekehykseen.
Yki-taitotasoasteikko on yhteismitallinen Yleiseurooppalaisen viitekehyksen kanssa, joka käyttää asteikkoa A1, A2, B1, B2,
C1, C2. Yleiseurooppalaisella viitekehyksellä on Euroopan Unionissa virallinen asema kielikoulutuksen lähtökohtana. Ohjelmassa kurssitasot on merkitty lyhennyksillä Yki/(EVK). Eurooppalaisen viitekehyksen tasokuvaukset löydät nettisivuiltamme
suomeksi ja englanniksi.
14
Aloitustaso Kansalaisopiston kurssitasot
Yleisten kielitutkintojen taitotasokuvaukset
Perustaso Alkeet-Perustaso 4
Yki 1-2
Perustason kielitaidon saavut(EVK A1-2) taminen vie kansalaisopistossa
3-5 vuotta. Perustason kurssit
etenevät alkeistasosta perustaso 4:ään. Oma aktiivisuus on
ratkaisevaa tavoitteiden saavuttamiseksi.
Oppimäärän hyvin hallitessasi
voit yltää Yleisen kielitutkinnon
taitotasoon 2. Kursseilla opitaan
monipuolisin harjoituksin käytännön kielitaitoa, jolla selviää arkielämän tilanteissa.
(Yleiseurooppalainen viitekehys)
1 (A1)Ymmärtää hitaasta ja selkeästä puheesta yksinkertaisia perustason ilmauksia,
jotka liittyvät suoraan omaan elämään tai koskevat välitöntä konkreettista ympäristöä.
Pystyy löytämään tietoa yksinkertaisista teksteistä. Selviää kaikkein yksinkertaisimmissa
puhetilanteissa, mutta puhe on hidasta ja hyvin katkonaista ja ääntämisessä on puutteita.
Pystyy kirjoittamaan erittäin lyhyitä tekstejä, joissa on lukuisia kielellisiä puutteita. tuntee
kaikkein yleisimmän perussanaston ja joitakin peruskieliopin rakenteita.
Keskitaso Tasot 5-7
Yki 3-4
Keskitason kurssit täydentävät
(EVK B1-2) ja syventävät perustason opintoja. Ne sisältävät kuullunymmärtämis- ja puheharjoituksia,
monipuolisia tekstejä, rakennekertausta sekä kulttuuri- ja tapatietoutta. Tällä tasolla kurssit
usein myös eriytyvät aiheiltaan.
Kurssin suoritettuasi voit yltää
Yleisen kielitutkinnon taitotasoille 3-4 riippuen aktiivisuudestasi
ja siitä kuinka hyvin oppimäärän
hallitset.
2 (A2) Ymmärtää selkeää ja yksinkertaistettua puhetta, joka käsittelee jokapäiväisiä ja
tuttuja asioita. Ymmärtää helposti lyhyitä, yksinkertaisia tekstejä ja saa selville pääasiat
tuttuja aihepiirejä käsittelevistä teksteistä. Selviää rutiininomaisissa yksinkertaista tiedonvaihtoa vaativissa puhetilanteissa, vaikka ääntäminen on vielä puutteellista. Pystyy
kirjoittamaan suppeita, yksinkertaisia tekstejä jokapäiväisistä asioista, mutta teksti voi
olla hajanaista. Hallitsee yksinkertaisimman peruskieliopin ja keskeisen perussanaston.
3(B1)Ymmärtää pidempää puhetta ja keskeisen ajatuksen monista televisio- ja radioohjelmista, jos aihepiiri on suhteellisen tuttu. Ymmärtää tavallisia tekstejä, jotka eivät vaadi aiheen tuntemusta. Normaalitempoinen puhe ja vaativammat tekstit saattavat tuottaa
vaikeuksia, jos puhejakso on pitkä ja aihepiiri vieras. Selviää tavallisimmissa käytännön
puhetilanteissa ja pystyy kirjoittamaan yksinkertaista, yhtenäistä tekstiä tavallisista aiheista, vaikkakin kieliopilliset ja sanastolliset puutteet toisinaan vaikeuttavat ymmärtämistä. Hallitsee hyvin jokapäiväisiin tilanteisiin liittyvän sanaston ja peruskieliopin keskeiset
rakenteet.
4 (B2) Ymmärtää normaalitempoista kasvokkaista puhetta ja keskustelua yleisistä aihepiireistä sekä mm. televisiosta kuultavaa puhetta, mutta joitakin yksityiskohtia voi jäädä
ymmärtämättä. Nopea puhekieli ja murteellinen puhe tuottavat kuitenkin vaikeuksia. Ymmärtää vaivatta yleisiä aihepiirejä käsitteleviä tekstejä, joskin jotkut tekstin välittämät sävyerot voivat jäädä epäselviksi. Selviää melko hyvin myös vieraammissa puhetilanteissa.
Pystyy kirjoittamaan sekä yksityisiä, että puolivirallisia tekstejä ja esittämään ajatuksiaan
yhtenäisinä kokonaisuuksina. Tekee puheessa ja kirjoituksessa eron virallisen ja epävirallisen kielimuodon välillä. Hallitsee peruskieliopin ja –sanaston hyvin.
Erikoiskurssit, jotka syventävät 5 (C1) Ymmärtää pidempää, normaalitempoista kasvokkaista sekä mm. televisiosta ja
Ylin taso
jo erittäin hyvää kielitaitoa. Jotkut radiosta kuultavaa puhetta, vaikka joskus ymmärtäminen vaatii jonkin verran ponnistelua.
Yki 5-6
(EVK C1-2) keskustelukurssit, riippuen oppi- Ymmärtää rakenteellisesti ja kielellisesti monimutkaisia tekstejä ja oman aikamme kirjallaiden taidoista.
lisuutta. Puhuu ja kirjoittaa selkeästi ja sujuvasti erilaisista aiheista, mutta harvinaisten
sanojen ja monimutkaisten lauserakenteiden käyttö saattaa kuitenkin tuottaa vaikeuksia.
Hallitsee kieliopin ja sanaston yleensä hyvin ja monipuolisesti.
6 (C2) Ymmärtää vaikeuksitta kaikenlaista puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Ilmausten hienot
sävyerot tuottavat enää harvoin vaikeuksia. Puhuu ja kirjoittaa erittäin sujuvasti tilanteeseen sopivalla tyylillä, ja pysyy ilmaisemaan hienojakin merkitysvivahteita. Kieliopin ja sanaston hallinta on varmaa lähes kaikissa tilanteissa ja pienetkin puutteet ovat harvinaisia.
Kielikylpy
Kielikylpy on opetusmenetelmä, jossa vierasta kieltä käytetään tarkoituksellisesti lapsen ympäristössä, yleensä
päiväkodissa tai koulussa. Kielikylpyopetus perustuu ajatukseen, että lapsi omaksuu kylpykielen samalla tavalla kuin
äidinkielen: kuulemalla sitä ympäristössään ja käyttämällä sitä todellisissa viestintätilanteissa. Kielikylvyn tavoitteena on
kaksikielisyys, joka saavutetaan mikäli aloitusikä on 3-6 vuotta ja jos kylpy on jatkunut aina peruskoulun 9. luokalle saakka.
Osallistuminen päiväkodissa ja koulussa on jokapäiväistä.
Kansalaisopiston lapsille suunnatut ryhmät soveltavat kielikylvyn periaatteita, mutta kokoontuvat vain kerran viikossa tunnin
ajan. Tavoitteena on kehittää lapselle myönteinen ja peloton asenne vierasta kieltä kohtaan ja oppia leikin ja laulun keinoin
vieraskielisiä sanoja, fraaseja, loruja ja lauluja.
FinTandem-kielenoppiminen
Seinäjoen kansalaisopisto aloitti syksyllä 2011 yhteistyössä SeAmkin ja Kansainvälisyyskeskuksen kanssa tarjoamaan kieltenopiskelijoille mahdollisuutta oppia kieliä puhumalla FinTandem-menetelmän avulla. Syyslukukauden alusta 2012 alkaen
myös Seinäjoen lukion oppilailla on mahdollisuus saada kurssi hyväksiluetuksi soveltavana kurssina pitämällä tapaamisista
säännöllisesti päiväkirjaa ja osallistumalla yhteistapaamisiin (yhteensä 38h). FinTandem-menetelmän mukaisessa kielen
harjoittelussa kaksi eri kieltä äidinkielenään puhuvaa henkilöä sitoutuu vastavuoroisuusperiaatteella opettamaan
toinen toisilleen omaa äidinkieltään. Pyrimme löytämään mahdollisimman monta tandem-paria. Harjoittelupari sopii keskenään tapaamisajat ja paikat sekä aiheet, joita tapaamisten aikana käsitellään. Tarkoituksena ei ole välttämättä syventyä
kielioppiin, vaan harjoitella käyttämään ja ymmärtämään käytännön ja arkipäivän kieltä. Kielenkäyttöä voi harjoitella monella
tavalla: keskustelemalla, pelaamalla pelejä, tekemällä yhdessä jne. Tandem-harjoittelu soveltuu sellaisille, jotka OSAAVAT
JO TANDEM-KIELEN PERUSASIAT. Harjoittelu edellyttää valmiutta tutustua uuteen ihmiseen. Yhteiset harrastukset ja kiinnostuksen kohteet voivat helpottaa harjoittelua. Tandem-pari tapaa toisensa itsenäisesti milloin heille sopii, ja sen lisäksi
järjestetään myös yhteisiä tapaamisia lukuvuoden aikana.
15
Järjestämme torstaina 1.10.2015 klo 18.00-19.30 informaatiotilaisuuden, jossa menetelmää esitellään ja harjoitteluun
voi halutessaan ilmoittautua. Harjoitteluun voi ilmoittautua myös nettisivujemme kautta opinto-oppaassa FinTandem-kurssin
kohdalla ilmoitetun ajan jälkeen. Katso myös sähköinen ohjelma:
█11111 FINTANDEM
1.10.2015–3.12.2015 ja 28.1.2016–19.5.2016 Toimipaikka avoin
Päivi Väli-Torala, FM 11 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 80
LASTEN JA NUORTEN KURSSIT – COURSES FOR CHILDREN AND YOUNGSTERS
█12171 ENGLANTIA ISOVANHEMMAN KANSSA 
to 17.00-18.00, 10.9.2015–3.12.2015 Opistotalo, luokka 313, Vapaudentie 83
Merja Kuusikko, FM 16 t, Kurssimaksu 30,00 € (10€), max 22 (11 lasta, 11 aikuista)
Hauska englannin kielen kurssi, jolle voivat osallistua isovanhemmat ja lastenlapset yhdessä. Aiempaa kielitaitoa ei
tarvita! Lähdetään opettelemaan englannin kielen alkeissanastoa, tervehdyksiä ja sanontoja pelien, leikkien ja erilaisten
helppojen puheharjoitusten avulla. Kurssi on suunnattu noin 7-9-vuotiaille kirjoitustaitoisille lapsille.OPH.
█12371 HAVE FUN IN ENGLISH
la 10.00-11.00, 5.9.2015–5.12.2015 Nuorisokeskus, Puskantie 3
Mira Burke 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Leikkejä, lauluja, pelejä ja loruja englannin kielellä 4-6-vuotiaille lapsille. Tavoitteena on kehittää lapsille myönteinen ja
peloton asenne englannin kieleen. Lukuvuoden aikana takkiin tarttuu sanoja, loruja ja lauluja ja hyvää mieltä. Omat värit
mukaan. Katso myös kielten yleisteksti/Kielikylpy.
█12381 HAVE FUN IN ENGLISH Törnävä
ke 16.30-17.30, 2.9.2015–25.11.2015 Tikkuvuoren päiväkoti, Huhtalantie 78
Kenneth Young, tuntiopettaja 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Every kid from age 5-7 come have fun and practice your English speaking with songs, stories and games. Children will
be involved in the basic components of language by practice exercise that demonstrate the usage of English. Teacher
speaks only English. Katso myös kielten yleisteksti/kielikylpy.
█16101 ESPANJAA LEIKKIEN JA LAULAEN
la 11.00-12.00, 9.1.2016–9.4.2016 Nuorisokeskus, Puskantie 3
Vincenza Ciadamidaro M.A. 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Opitaan tuntemaan espanjan kieltä leikkien, laulujen, lorujen, satujen ja tekemisen kautta 5-6-vuotiaiden lasten ryhmässä. Opettaja osaa myös suomea. Katso myös yleisteksti/Kielikylpy.
█19341 VIITTOMAKIELTÄ KOULUIKÄISILLE
la 10.00-13.45, 3.10.2015–24.10.2015 Opistotalo, luokka 121, Vapaudentie 83
Anne Korpela, viittomakielen tulkki 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 17
Kurssi on suunniteltu kouluikäisille, joilla on viittomakielinen vanhempi, sukulainen, ystävä tai joka on muuten vaan kiinnostunut viittomakielestä. Kurssi sisältää arkipäivän viittomia, jonkin verran kielioppia, tietoutta viittomakielestä ja sen käyttäjistä. Kurssi toteutetaan harjoitusten ja leikkien kautta, kurssilaisten iät huomioiden. Kirjoitusvälineet ja eväät mukaan!
█12112 ENGLISH FOR KIDS
ti 17.00-18.00, 12.1.2016–5.4.2016 Nurmon keskustan kirjasto, Nurmontie 20
Merja Kuusikko, FM 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 14
Hauska englannin kielen kurssi noin 7-9-vuotiaille lapsille. Kurssilla opetellaan englannin kielen alkeita pelien, leikkien,
laulujen ja erilaisten helppojen puheharjoitusten avulla.
█18002 ITALIAN KIELIKYLPY/Hyllykallio
ti 9.30-10.30, 1.9.2015–24.11.2015 Hyllykallion kirjasto (vanha kirjasto), Opintie 1
Michelangelo Marchesi, tuntiopettaja 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Tutustutaan melodiseen italian kieleen laulujen, satujen, sana- ja kuvatehtävien avulla. Opitaan tervehtimään, numerot,
eläimiä, värejä, hyödyllisiä sanoja ja fraaseja. Samalla tutustutaan italialaiseen kulttuuriin, laululeikkeihin ja satuihin.
Lapset 4-6-vuotiaita. Lapsi voi tulla kurssille oman vanhempansa, isovanhemman tai kummin kanssa. Myös aikuiset
ovat tervetulleita osallistumaan aktiviteetteihin.
█18012 ITALIAN KIELIKYLPY/Nurmon kirjasto
ke 10.00-11.00, 2.9.2015–25.11.2015 Nurmon keskustan kirjasto, Nurmontie 20
Michelangelo Marchesi, tuntiopettaja 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Tutustutaan melodiseen italian kieleen laulujen, satujen, sana- ja kuvatehtävien avulla. Opitaan tervehtimään, numerot,
eläimiä, värejä, hyödyllisiä sanoja ja fraaseja. Samalla tutustutaan italialaiseen kulttuuriin, laululeikkeihin ja satuihin.
Lapset 4-6-vuotiaita. Lapsi voi tulla kurssille oman vanhempansa, isovanhemman tai kummin kanssa. Myös aikuiset
ovat tervetulleita osallistumaan aktiviteetteihin.
16
SUOMI
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
Suomen kurssit-Finnish courses: Katso ohjelman lopusta kurssit maahanmuuttajille – see the courses for immigrants at the end of the course programme
RUOTSI Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█11511 RUOTSIN PERUSKURSSI
ti 19.00-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B208, Kirkkokatu 16
Sari Sillanpää, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Kurssilla opetellaan tai kerrataan ruotsin kielen perusasiat leppoisaan tahtiin. Sopii ruotsin alkeita opiskelleille tai esim ruostuneen peruskouluruotsin kertaukseen. Arkielämän puhekieltä ja asioimistilanteita. Oppikirjana Hakkarainen- KarjalainenTurpeinen: Hålligång 1.
█11521 RUOTSIN JATKOKURSSI
ti 17.30-19.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B208, Kirkkokatu 16
Sari Sillanpää, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Sopii ruotsin kielen perustiedot hallitseville, esim. Hålligång 1-kirjan opiskelleille tai ruostuneiden lukiotietojen kertaajille.
Syvennetään perusasioiden tuntemusta rauhalliseen tahtiin. Aihealueina mm. asuinympäristö ja työelämä. Oppikirjana Hakkarainen- Karjalainen- Turpeinen: Hålligång 2.
█11531 UPPDATERA DIN SVENSKA 
pe 11.00-12.30, 18.9.2015–20.11.2015 ja 8.1.2016–22.1.2016 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Päivi Väli-Torala, FM 24 t, Kurssimaksu 30,00 € (10€) , max 35
Kurssilla kerrataan ruotsin perusrakenteita ja se antaa vankan perustan ruotsin kielen opinnoille korkeakoulussa ja valmentaa myös työelämän ruotsin viestintätilanteisiin. Hyödynnä työttömien kurssimaksuetu! Sanaston teemoina ovat mm. itsestä
ja opinnoista kertominen, oman työn ja työpaikan esittely, asiakaspalvelu, messut, sosiaalinen media ja vapaa-aika. Vaihtelevat suulliset ja kirjalliset harjoitukset ja runsaat kuuntelutehtävät valmentavat aktiiviseen vuorovaikutukseen ja viestintään.
Oppikirjana Jokisalo; Minni: Reflex Uppdatera din svenska. OPH.
█11581 RUOTSIN ABIKURSSI
to 17.00-19.15, 7.1.2016–11.2.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B203, Kirkkokatu 16
Sari Sillanpää 18 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 25
Tehdään runsaasti ylioppilaskokeeseen valmistavia tehtäviä nopeassa tahdissa. Oppikirjana Harkoma; Jukarainen; Rosenberg-Wolff: ABI ruotsi
ENGLANTI Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█11971 ENGLANTI 1A
ti 10.00-11.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Päivi Väli-Torala, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Kurssille voivat tulla kaikki, jotka haluavat oppia tai kerrata englantia. Puhutaan, kirjoitetaan ja kuunnellaan. Pääpaino kommunikaatiossa ja matkailussa. Työskennellään ryhmissä tai pareittain. Let´s have fun! Oppikirjana Blom-Kröger; Ingall; Lécuyer; Tulkki: Destinations 1.
█11981 ENGLANTI 2A
ke 11.30-13.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Päivi Väli-Torala, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Jatkoryhmä viime vuoden alkeiskurssille. Edetään nopeaan tahtiin kommunikatiivisin menetelmin. Tämä kurssi sopii myös
sinulle, joka olet aikaisemmin opiskellut englantia, mutta opiskelu on jäänyt kesken ja haluat edetä nopeasti tai haluat kerrata
joskus oppimasi aivan alusta alkaen. Käymme läpi erilaisia matkatilanteita ja arkipäivän puhetilanteita. Puhumista ja lausumista harjoitellaan paljon erilaisten tehtävien avulla. Oppikirjana tuore Blom-Kröger; Ingall; Lécuyer; Tulkki: Destinations 1
kappaleesta 6 alkaen. Syksyn aikana siirrytään kirjaan Destinations 2.
█11991 ENGLANTI 2B
ma 17.00-18.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B203, Kirkkokatu 16
Merja Kuvaja,HuK, VTM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 35
Englannin kielen peruskurssille jatkoa. Aloitetaan kertaamalla oppikirjan Huhtala-Halme; Halme; Eerola: Steps into English
1.keskeisiä kohtia ja jatketaan Steps into English 2 kirjan mukaan. Tervetuloa mukaan jatkamaan ja oppimaan uutta iloisissa
merkeissä. Pääpaino on englanninkielellä vuorovaikuttamisessa!
17
█12011 ENGLANTI 3A
ma 10.00-11.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Päivi Väli-Torala, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 35
Kiireetön jatkokurssi viime vuoden Englanti 2A-kurssille. Tervetuloa myös uudet oppilaat. Kurssi sopii myös englannin opinnot keskeyttäneille sekä kertausta kaipaaville. Käytännöllistä harjoittelua hauskojen aktiviteettien avulla. Jatkamme pienin
askelin etenevän kirjan mukaan kappaleesta 5 kertauksen jälkeen. Oppikirjana Huhtala-Halme; Qvist; Carey: Steps into
English 2.
█12021 ENGLANTI 4A
to 11.30-13.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 14.1.2016–21.4.2016 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Päivi Väli-Torala, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 35
Kiireetön jatkokurssi noin 3 vuotta opiskelleille tai ruostuneita taitoja päivittäville opiskelijoille. Tarkoituksena on oppia käytännön englantia hauskojen aktiviteettien avulla. Jatkamme pienin askelin etenevän kirjan mukaan. Huhtala-Halme; Qvist;
Carey: Steps into english 2 kappaleesta 6. Syksyn aikana siirrymme uuteen kirjaan Huhtala-Halme; Qvist; Thompson: Steps
into English 3.
█12031 ENGLANTI 5A
pe 10.00-11.30, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Tiina Vahvaselkä, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 35
Jatkoa viime vuoden 4A-kurssille. Tervetuloa myös uudet, noin 3 vuotta englantia opiskelleet! Monipuolisten harjoitusten
avulla arjen ja työelämän perussanastoa ja -rakenteita leppoisassa tahdissa. Oppikirjana Haukkapää; Jokisalo; Waddel:
English for you, too book 3 kappaleesta 2 alkaen. Keväällä mahdollisuus osallistua muutaman päivän omakustanteiseen
Lontoon matkaan.
█12041 ENGLANTI 5 B
ti 17.30-19.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B203, Kirkkokatu 16
Cristina Catargiu, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 35
Viime vuoden Englanti 4 B-kurssin oppilaille, sekä muille noin 4 v opiskelleille. Syvennämme englannin kielen perusrakenteita, laajennamme aiemmin opittua sanavarastoa ja tutustumme amerikkalaiseen kulttuuriin ja elämänmenoon. Oppikirjana
English for You, too! Book 4.
█12051 ENGLANTI 6 A
ti 11.30-13.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Päivi Väli-Torala, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 35
Viime vuoden Englanti 5A-kurssilaisille ja muille noin 5 vuotta englantia opiskelleille. Sopii myös peruskouluenglannin kertaajille. Käydään yhdessä läpi uudistuneen, mielenkiintoisen ja monipuolisen oppikirjan tekstejä, harjoitellaan kielioppia ja ääntämistä. Pari- ja ryhmätöiden avulla harjaannutaan puhumaan englantia. Opiskelun ohessa tutustutaan lisäksi amerikkalaiseen
kulttuuriin ja sen erityispiirteisiin. Jatketaan English for you, too! Book 4 -kirjan kappaleesta 3 (Haukkapää-Jokisalo-Waddell).
█12061 ENGLANTI 6 B
ma 17.00-18.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B204, Kirkkokatu 16
Merja Kuusikko, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 35
Viime vuoden Englanti 5B-kurssin oppilaille, sekä muille noin 4-5 vuotta opiskelleille. Käydään läpi monipuolisen oppikirjan
tekstejä, harjoitellaan kielioppia ja ääntämistä. Tehdään keskusteluharjoituksia pareittain ja pienryhmissä. Jatketaan English for you, too Book 4 -kirjan kappaleesta 5 eteenpäin. Sen jälkeen jatkamme uutta kirjaa English for you too! Book 5.
(Haukkapää;Jokisalo;Siliämaa).
█12071 ENGLANTI 7 A
ma 11.30-13.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Päivi Väli-Torala, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 35
Viime vuoden Englanti 6 -kurssin oppilaille sekä muille noin 5 vuotta englantia opiskelleille. Täydennämme ja hiomme jokapäiväiseen elämään liittyvää sanastoa, jota vahvistetaan keskusteluharjoituksin. Tavoitteena on laajentaa sanavarastoa
ja oppia keskustelemaan ajankohtaisista aiheista, kuten maahanmuutosta, hyvinvoinnista, ympäristöasioista, mediasta jne.
Perehdymme myös britti- ja amerikanenglannille tyypillisiin piirteisiin ja eroihin. Jatketaan kirjaa English for you, too! Book 5.
(Haukkapää;Jokisalo;Siliämaa) kappaleesta 2 alkaen.
█12081 STEPPING STONES- KERTAA JA AKTIVOI
to 10.00-11.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 14.1.2016–21.4.2016 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Päivi Väli-Torala, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Viime vuoden Englanti 7 -kurssin oppilaille sekä muille, joille englannin perusrakenteet ovat tuttuja, mutta jotka kertaamisen
lisäksi kaipaavat kannustusta puhumisen harjoitteluun ja omakohtaiseen kielen käyttöön. Täydennämme ja hiomme jokapäiväiseen elämään liittyvää sanastoa, jota vahvistetaan keskusteluharjoituksin. Tavoitteena on vankentaa perusrakenteiden
hallintaa ja laajentaa sanavarastoa. Oppikirjana Huhtala-Halme; Qvist; Roux: Stepping Stones 1
18
█12091 ENGLANTIA MATKAILIJOILLE
ke 17.30-19.00, 13.4.2016–1.6.2016 Opistotalo, luokka 314, Vapaudentie 83
Merja Kuusikko, FM 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 20
Kurssilla harjoitellaan englannin kieltä erilaisissa matkailuun liittyvissä tilanteissa. Tehdään paljon puheharjoituksia pareittain
ja pienryhmissä. Kurssi sopii englannin alkeisiin aiemmin tutustuneille. Opettajan oma materiaali.
█12101 GRAMMAR ONLINE
10.11.2015–8.12.2015 ja 12.1.2016–23.2.2016 Toimipaikka avoin
Merja Kuusikko, FM 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 20
Opiskele englannin kielioppia mukavasti omalta kotikoneeltasi. Kurssi sopii kaikille, jotka haluavat kerrata ja syventää englannin peruskieliopin taitojaan (noin 3 vuotta tai pidempään opiskelleille). Joka viikolle on oma kielioppiaihe ja viikkotehtävät,
joista saat henkilökohtaisen palautteen opettajalta. Voit opiskella ja tehdä tehtäviä sinulle sopivana ajankohtana.Tarvitset
kurssilla nettiyhteyden ja sähköpostiosoitteen. Ennen kurssin alkua saat sähköpostiisi ohjeet ja linkin kurssille, joten anna
tarkka sähköpostiosoite ilmoittautuessasi.
█12111 EASY CONVERSATION
ke 10.00-11.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Päivi Väli-Torala, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Täydennämme ja hiomme jokapäiväiseen elämään liittyvää sanastoa käännöstehtävien avulla ja vahvistamme omaksuttuja
taitoja keskusteluharjoituksin. Tavoitteena on laajentaa sanavarastoa ja oppia keskustelemaan elämänläheisistä aiheista.
Opettajan materiaali.
█12121 ENGLISH CLUB
to 19.00-20.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 121, Vapaudentie 83,
John Pearce, insinööri 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
A group of people talking about different topics in English. Suitable for students who have experience in spoken Eng-lish and
wish to practise and improve it.
█12131 MONDAY MORNING DISCUSSION
ma 10.00-11.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 119, Vapaudentie 83
Julian Dawe TESOL 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
The course will concentrate on spoken English. Students will be more confident in their use of English to handle dif-ferent
situations.
█12141 ADVANCED ENGLISH CONVERSATION
ti 19.00-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Julian Dawe, TESOL 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
An advanced course designed to increase your fluency in conversational skills. This course is for people who want to ask
more, know more, share more and speak more in English. Sessions will be based on a news story or article, ex-tracts from
books. Participants are encouraged to bring with them any material they consider worthwhile presenting and describing, and
bring up any idea they believe can spark lively conversation. Visual aids and objects from every-day life and experiences as
well as stimulating topics will work on expressing opinions and ideas, in addition to build-ing vocabulary and comprehension.
What´s more, the course will give a valuable boost for your self-confidence. So, make sure you are a part of this wonderful
learning experience.
█12151 ENGLANNIN ABIKURSSI
ke 16.00-17.30, 2.12.2015–14.12.2015 ja 13.1.2016–17.2.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B208, Kirkkokatu 16
Merja Kuusikko, FM 20 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 20
Yo-englannin tehokurssi kevään abiturienteille. Harjoitellaan yo-kokeen rakenteita, tekstejä, kirjoitelmia ja kuunteluja. Opettajan oma materiaali. Huom! Joulukuussa opetusta myös ma 7.12 ja 14.12 klo 16.00-17.30
█12161 ENGLISH FOR WORK
ti 16.30-18.00, 15.9.2015–8.12.2015 Alvarinkulma, Kirkkokatu 6
Merja Kuusikko, FM 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 14
Kurssilla harjoitellaan työelämän kielenkäyttötilanteita. Aiheina ovat mm. oman työn ja työpaikan esittely, puhelinkeskustelut
ja sähköpostiviestit sekä vieraiden isäntänä tai emäntänä toimiminen. Kurssi sopii englantia 3 vuotta tai pidempään opiskelleille. Soveltuu hyvin myös työttömille työnhakijoille. Kevätlukukaudelle voidaan tarvittaessa perustaa jatkokurssi, jossa
aihepiirin käsittelyä jatketaan. Oppikirjana Marjamäki; Turpeinen: @Work: English for Work and Leisure.OPH. Työttömille
työnhakijoille, senioreille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille hinta 10€, muuten 35€. Opettaja tarkistaa kurssin alussa oikeuden alennettuun hintaan.
█12181 TRAVELLER ENGLISH
pe 18.00-21.15, la 10.00-15.00, 30.10.2015–31.10.2015 Opistotalo, luokka 121, Vapaudentie 83
Merja Kuvaja, HuK, VTM 10 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 15
Intensiivikurssin aikana käydään englannin kielellä läpi kehon viestintää vuorovaikutustilanteissa ulkomailla.Käydään esimerkkien ja harjoitusten kautta erilaisia vuorovaikutustilanteita. Tarkastellaan hieman teoriassa ja käytännössä, miten kehon19
kieli vaikuttaa vuorovaikutukseen ja yritetään tiedostaa, mitä viestin keholla. Tilanteissa käytetään improvisaatiotekniikasta
tuttuja helppoja harjoituksia. Sivutaan hieman myös kulttuurin välistä vuorovaikutuksen merkitystä. Pääpaino käytännön
esimerkeissä ja harjoituksissa. Yhdessä ihmettelyä erilaisuutta arvostaen.
█12211 ENGLISH FOR YOU
ti 14.00-15.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 314, Vapaudentie 83
Seija Pinta-Haikola, DKK 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Jatkoa viime lukuvuoden Englanti 7C-kurssille. Sopii myös muille noin 5-7 vuotta opiskelleille. Kurssilla on monipuolisesti
tekstejä, kuuntelua, puhumista, kielioppia ja matkatilanteiden harjoittelua. Tutustumme myös englanninkielisten maiden kulttuuriin ja tapoihin. Oppikirjana Haukkapää; Jokisalo; Siliämaa: English for You, too! Book 5, kappaleesta 4 alkaen.
█12301 ENGLANTIA KESKUSTELLEN
ke 13.00-14.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 119, Vapaudentie 83
Seija Pinta-Haikola, DKK 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Jatkoa viime vuoden kurssille. Sopii myös muille vähintään 4-5 vuotta opiskelleille. Teemme paljon puhe- ja kuunteluharjoituksia, ryhmä- ja paritöitä. Kertailemme myös sanastoa ja kielioppia. Oppilaat voivat pitää lyhyitä esitelmiä esim. matkoistaan
tai harrastuksistaan. Tunneilla puhutaan vain englantia.
█12311 MEDICAL ENGLISH
ti 19.00-20.30, 8.9.2015–1.12.2015 Seinäjoen Lukio, luokka B203, Kirkkokatu 16
Cristina Catargiu, FM 24 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 25
The course addresses those who work in the medical sector and social care and are interested in improving the spe-cific
vocabulary as well as the communcation skills needed in this working area. Level of English B1. Materials provid-ed by the
instructor. Each meeting has an independent theme. Course fee 5€/meeting will be invoiced at the end of the autumn term
according to the lessons the student has been present. This way the course is suitable for shift work-ers, too.
█12361 CHESS IN ENGLISH
ke 15.15-16.15, 2.9.2015–25.11.2015 Törnävän koulu, Törnäväntie 25
Kenneth Young, tuntiopettaja 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 15
Hi, I am Kenneth Young and I have been active in the Atlanta chess scene since 2001, beginning tournament play in 2003
and coaching in schools since 2005. In 2013 I relocated to Finland and taught chess to students in schools as well as in a
recreation club. I am mostly experienced at beginners instruction for children and have also instructed middle school, high
school and more recently college and adult students. I look forward to an opportunity to teach and help advance your chess
learning experience.
█12401 ENGLANTIA INTENSIIVISESTI ULKOMAILLE SUUNTAAVILLE
ma 17.00-19.00, 4.4.2016–23.5.2016 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Mira Burke 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 30
Englannin kurssi nuorille, jotka aikovat lähteä ulkomaille opiskelemaan, töihin tai vain reissaamaan. Laadimme oman CV:n
englanniksi sekä business yhteystiedot. Pohdimme eri maiden keskeisimpiä kulttuurieroja. Käymme läpi uuteen asuinalueeseen muuttavan muistilistan: call-center, kirjasto, turisti-info, opiskelijoiden alennukset, kulkuyhteydet, poliisi....Harjoittelemme selviytymään englanniksi tilanteista, joihin voi joutua. Opettajan oma materiaali.
█14111 SPEAK BETTER ENGLISH
11.1.2016–4.4.2016 Toimipaikka avoin Hanna Rantanen, FM 22 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 16
Miten selvitä jokapäiväisistä keskustelutilanteista sujuvasti englanniksi? Miten onnistuisi keskustelu vieraan kanssa tai puhelimessa asioiminen? Tällä kurssilla käydään kattavasti läpi erilaisia puhetilanteita: itsensä/toisien esittely, tervehdykset,
small talk-tilanteita, mielipiteen ilmaisu, puhelintilanteet, lentojen , lippujen ja hotellin varaaminen ym. Aiheet sisältävät useita
esimerkkilauseita ja sanontoja, joita harjoitellaan verkkotehtävien avulla sekä sovelletaan omiin lauseisiin. viikottain palautettavasta soveltamistehtävästä saa henkilökohtaisen palautteen. Kurssilla hyödynnetään myös internetistä löytyvää materiaalia, kuten videoita ja kuunneltavia keskusteluja. Osallistuja tarvitsee internet-yhteyden selaimen (esim Firefox) ja tietokoneen
peruskäyttötaidot. Käyttäjätunnus ja salasana ympäristöön lähetetään sähköpostitse ennen kurssin alkua ilmoittautuneille,
joten anna tarkka sähköpostiosoite ilmoittautuessasi. Kurssi toteutetaan kokonaan verkko-opintoina.
█14121 CONVERSATIONAL ENGLISH
ke 19.00-20.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Törnävän koulu, Törnäväntie 25,
Kenneth Young, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Come to a Conversational English class to practice your English skills in a friendly and supportive environment. Get to know
a native speaker of English from Atlanta, Georgia in the United States. Teaching methods include exposure to authentic
language and gaining authentic language skills by encounter with various contexts and dialects (e.g. ”Sweet Southern Tawk”)
█14131 ENGLISH FOR GUIDING TOURISTS IN SEINÄJOKI
to 17.30-19.45, 10.9.2015–19.11.2015 Alvarinkulma, Kirkkokatu 6
Kenneth Young, tuntiopettaja 30 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 14
Kurssi on suunnattu ensisijaisesti opaskurssin suorittaneille. Being a great tour guide is a wonderful and vital job as a tour
guide is often a travelers first impression of a new place. Come have fun and learn the vocabulary and phrases that will
20
help strengthen your recognition of the duties as a tour guide. These include teaching tourists about the culture and sites in
Seinäjoki, teaching tourists about great restaurants and shops here as well as teaching tourists about safety. As a tour guide,
you have a wonderful chance to make the visitors trip to Seinäjoki interesting, informative, and safe.
█12372 ENGLANTI 3 B Hyllykallio
ke 17.30-19.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Hyllykallion koulu, Opintie 8
Seija Pinta-Haikola, DKK 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Jatkoa viime vuoden 2 B-ryhmälle. Sopii myös muille noin 2-3 vuotta opiskelleille tai kauan sitten hankitun kielitaidon kertaamiseen. Kurssin pääpaino on puhumisessa ja matkatilanteiden harjoittelussa- kielioppia on vain vähän. Tutustumme myös
englanninkielisten maiden tapoihin ja kulttuuriin. Oppikirjana Huhtala-Halme; Qvist; Toane: Steps into English 2.
█12382 FIRE AWAY! Let´s speak in English
ma 19.00-20.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Nurmon lukio, Toukotie 3
Merja Kuvaja,HuK, VTM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Kaikille niille, jotka haluavat puhua englantia. Keskustellaan erilaisista kiinnostavista asioista englanniksi. Tärkeintä on kommunikointi, ei niinkään oikeakielisyys!
█12373 ENGLANNIN ALKEET/Peräseinäjoki
ke 17.30-19.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Toivolanrannan koulu, alakoulu, Koulutie 1
Merja Kuvaja, HuK, VTM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Kurssille voivat tulla kaikki, jotka haluavat oppia tai kerrata englantia. Puhutaan, kirjoitetaan ja kuunnellaan. Uuden oppiminen voi olla hauskaakin. Työskennellään ryhmissä tai pareittain. Welcome! Oppikirjana Huhtala-Halme;Halme;Eerola:Steps
into English 1.
█12383 TRAVELLER ENGLISH AND CUSTOMER SERVICE
ke 19.00-20.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Toivolanrannan koulu, alakoulu, Koulutie 1
Merja Kuvaja,HuK, VTM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Englantia matkailijoille tai matkailuyrittäjille. Käydään erilaisia tyypillisiä asiakaspalvelutilanteita läpi. Matkalla voi sattua kaikenlaista . Harjoitellaan miten toimitaan yllättävissä tilanteissa. Tavoite on tulla ymmärretyksi ja ymmärtää. Positiivinen ja
avoin asenne on tärkeämpää kuin oikeakielisyys. Pureudutaan hieman kulttuureihin ja oikeassa elämässä koettujen tilanteiden kautta opitaan uutta. Rohkeasti mukaan pilke silmäkulmassa! Opettajan oma materiaali.
█12304 ENGLANTI 4 Ylistaro
ma 17.30-19.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
Seija Pinta-Haikola, DKK 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Jatkoa viime vuoden Englanti 3-ryhmälle. Sopii myös muille 2-3 vuotta opiskelleille tai kauan sitten hankitun kielitaidon
kertaamiseen. Kurssin pääpaino on puhumisessa ja matkatilanteiden harjoittelussa- kielioppia on vain vähän. Tutustumme
myös englanninkielisten maiden kulttuuriin ja tapoihin. Oppikirjana Huhtala-Halme; Qvist; Toane: Steps into English 2, kappaleesta 4 alkaen.
█12314 ENGLANTI 5 Ylistaro
ma 19.00-20.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
Seija Pinta-Haikola, DKK 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Jatkoa viime lukuvuoden Englanti 4 ryhmälle. Sopii myös muille noin 4-5 vuotta opiskelleille. Kurssin pääpaino on puhumisessa. Harjoittelemme lisäksi erilaisia matkatilanteita, kertailemme kielioppia, kartutamme sanavarastoa monipuolisten
tekstien avulla ja tutustumme englanninkielisten maiden kulttuuriin ja tapoihin. Valitsemme oppikirjan kurssin alussa.
SAKSA Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█14301 SAKSA 1
ma 17.30-19.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B205, Kirkkokatu 16
Tiina Vahvaselkä, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Saksan kieli on avain keski-Eurooppaan. Tervetuloa ottamaan haltuun arkikielen perusteet. Aloitamme alusta, etenemme
ryhmälle sopivalla tahdilla ja harjoittelemme erityisesti puhumista. Oppikirjana Kudel;Kyyhkynen:Einverstanden 1
█14311 SAKSA 2
ti 17.30-19.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B205, Kirkkokatu 16
Tiina Vahvaselkä, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Jatkokurssi viime vuoden Saksa 1-kurssilaisille. Tervetuloa myös sinä, joka olet opiskellut saksaa vuosia tai vuosikymmeniä
sitten ja haluat elvyttää vanhoja taitoja. Oppikirjana Kudel;Kyyhkynen: Einverstanden 1. Aloitamme perusasioiden kertauksella ja jatkamme ryhmälle sopivassa tahdissa kappaleesta 7.
21
█14321 SAKSA 3A
pe 12.00-13.30, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Opistotalo, luokka 314, Vapaudentie 83
Tiina Vahvaselkä, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Jatkoryhmä viime vuoden Saksa 2-kurssille. Tervetuloa myös sinä, joka haluat kerrata ja päivittää osaamistasi. Kertaamme
opettajan materiaalien ja erityisesti puheharjoitusten avulla arjen sanastoa ja keskeisiä rakenteita. Myöhemmin syksyllä
aloitetaan oppikirja Kudel;Kyyhkynen: Einverstanden 2.
█14331 SAKSA 3B
ti 19.00-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B205, Kirkkokatu 16
Tiina Vahvaselkä, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Katso Saksa 3 A 14321
█14341 PUHUMISPAINOTTEINEN SAKSA 6
to 17.30-19.00, 3.9.2015–19.11.2015 ja 7.1.2016–31.3.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B205, Kirkkokatu 16, Joka toinen
viikko Tiina Vahvaselkä, FM 36 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 20
Jatkoa viime vuoden Saksa 5-kurssille. Tervetuoa myös sinä, joka haluat vahvistaa erityisesti puhevalmiuttasi pariharjoitusten avulla. Kurssin raamittajana oppikirja Kudel;Kyyhkynen: Einverstanden 3 kappaleesta 7 alkaen. Syksyllä tapaamiset joka
toinen viikko, keväällä viikoittain.
█14351 KULTUR UND INTERKULTURELLER DIALOG
to 19.00-20.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B205, Kirkkokatu 16
Gunter Martzahn, KTM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Der Kurs richtet sich an Lernende mit gutemn Vorkenntnissen. Das Ziel des Kurses ist es , eigene Ideen und Ansichten
noch besser ausdrucken können, mehr Sprachsicherkeit zu gewinnen und seinen Wortschatz zu erweitern. Diskussion
aktueller Themen aus Deutschland und Finnland. Lesen und Besprechen von Texten aus unterschiedlichen Quellen - z.B.
Zeitungsartikel, Internet. Ein weiterer Schwerpunkt ist ”interkulturelle Kompetenz und Austausch” - z.B. hinsichtlich Sitten,
Umgangsformen. Ablauf und Themen können an die Wunsche der Gruppe angepasst werden. Unterrichtsmaterialien werden
vom Kursleiter zur Verfugung gestellt.
RANSKA Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█14401 RANSKA 1
to 19.00-20.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B208, Kirkkokatu 16
Cristina Catargiu, FM 50 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 30
Aloitamme alkeista. Rauhallisesti etenevän kirjan tekstit ovat aitoja arkielämän puhetilanteita, joiden avulla opitaan luontevaa
ranskan kieltä. Kappaleiden kulttuuriteksteissä tutustutaan ranskalaiseen arkeen monipuolisesti. Oppikirjana Kurki; Le Clech:
Chez Olivier 1.
█14421 RANSKAA HETI KÄYTTÖÖN
ke 18.30-20.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B205, Kirkkokatu 16
Tiina Kangas-Bryan 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Opi ranskaa tehtävien kautta! Ranskalainen uudenaikainen materiaali aktivoi opiskelijan ottamaan kielen heti käyttöön, askel
askeleelta. Jatkoa viime vuodesta, mutta mukaan voi tulla kuka tahansa joka on kiinnostunut kielestä, ehkä vähäsen tutustunut alkeisiin, haluaa kokeilla erilaista lähestymistapaa. Runsaasti kuuntelutehtäviä itseopiskeluun - teksti- ja tehtäväkirjojen
mukana CD-levyt. Kerrataan kirjen alkuosa ja jatketaan tekemistä, bienvenue! Oppikirja Nouveau Rond-Point 1 tilataan
yhdessä kurssin alussa.
█14431 ESCALIER 1-RAPUT RANSKAN KIELEEN/jatko
ke 17.00-18.30, 2.9.2015–25.11.2015 Seinäjoen Lukio, luokka B205, Kirkkokatu 16
Tiina Kangas-Bryan 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 20
Jatkoa viime vuoden kurssille, tervetuloa myös uudet osallistujat. Sopii kaikille, jotka ovat opiskelleet ranskan alkeet tai
perusteet ja haluavat jatkaa harrastusta. Escalier rakentaa portaat kiehtovaan ranskan kieleen ja kulttuuriin. Escalier 1 sisältää ranskan kielen alkeet ja perusteet ja soveltuu lukion B3-kieleen (kurssit 1-2) sekä aikuisille. Johdonmukaisesti laaditun
materiaalin avulla on mukava opiskella, mukana mm. hyvät ääntämisharjoitukset, tehokkaat verkkotehtävät itseopiskeluun
sekä tutustumista ranskalaiseen elämään ja kulttuuriin. Tervetuloa harrastamaan ranskaa mukavassa ryhmässä! Oppikirjana
Granath;Laine;Penttilä: Escalier 1 .
VENÄJÄ Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█15001 VENÄJÄ 1
ke 19.00-20.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 211 (kielistudio), Vapaudentie 83
Alfia Harju-Säntti, tuntiopettaja,luokanopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 32
Venäjä on naapurimme, eikä koskaan ole liikaa sen kielen taitajia. Opiskelemme aluksi aakkoset, sitten lauseiden rakentaminen, dialogit ja kielioppia myös. Tervetuloa opintomatkalle! Oppikirjana Marja Jegorengov; Sirpa Piispanen: Pora 1.
22
█15011 VENÄJÄ 2
ma 17.30-19.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 211 (kielistudio), Vapaudentie 83,
Alfia Harju-Säntti, tuntiopettaja, luokanopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 32
Jatkokurssi 1-2 vuotta venäjää opiskelleille. Jatkamme oppikirjaa Jegorenkov; Piispanen: Pora 1 kappaleesta 4 eteenpäin.
█15021 VENÄJÄ SALJUT
ke 17.30-19.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 211 (kielistudio), Vapaudentie 83,
Alfia Harju-Säntti, tuntiopettaja, luokanopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 32
Jatkokurssi heille, jotka ovat opiskelleet Saljut-kirjan mukaan. Saljut-kirja antaa hyvät mahdollisuudet sujuvasti käyttää venäjää puhetilanteissa, hauskoja dialogeja ja tekstejä sekä paljon harjoituksia. Oppikirjana Nikiforow;Keränen: Saljut 1 kpl 4
alkaen sekä harjoitusvihko. Kirja käydään loppuun ja siirrytään sitten uuteen kirjaan Saljut 2.
█15031 VENÄJÄ 3
ma 19.00-20.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 211 (kielistudio), Vapaudentie 83,
Alfia Harju-Säntti, tuntiopettaja, luokanopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 32
Jatkokurssi viime vuoden Venäjä 2-ryhmälle. Oppikirja Jegorenkov; Piispanen: Pora 2.
█15051 VENÄJÄN VERBIT
to 17.30-19.00, 21.1.2016–4.2.2016 Opistotalo, luokka 314, Vapaudentie 83
Alfia Harju-Säntti, tuntiopettaja, luokanopettaja 6 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 20
Opiskelemme venäjän kielen verbit: preesens, futuuri, preteriti, verbien aspektiparit sekä etuliitteet verbien kanssa. Opettajan
materiaali.
█15071 BISNES PO-RUSSKI
to 17.30-19.00, 3.9.2015–26.11.2015 Opistotalo, luokka 314, Vapaudentie 83,
Alfia Harju-Säntti, tuntiopettaja, luokanopettaja 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 25
Kurssi on tarkoitettu venäjän alkeet hallitseville. Tavoitteena on harjoittaa suullista venäjän kielen osaamista työelämässä,
liikeasioissa - liikekielellä. Opettajan materiaali.
█15081 VENÄJÄÄ ÄIDINKIELENÄ ALKEISKURSSI
la 09.30-10.30, 5.9.2015–5.12.2015 Opistotalo, luokka 119, Vapaudentie 83
Victoria Prusti, FM 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 25
Kurssi on suunnattu 4-6 vuotiaille lapsille, joiden kotikieli on venäjä, tai jotka puhuvat sitä toisena kielenään. Tavoitteena on
kielitaidon parantaminen, sekä luku- ja kirjoitustaidon kehittäminen. Opetuksessa käytetään uutta metodia, joka on tarkoitettu
nimenomaisesti kyseiselle kohderyhmälle. Kurssin alussa hankitaan 20€ hintainen oppikirja.
█15091 VENÄJÄÄ ÄIDINKIELENÄ JATKOKURSSI
la 10.45-12.15, 5.9.2015–28.11.2015 ja 16.1.2016–16.4.2016 Opistotalo, luokka 119, Vapaudentie 83
Victoria Prusti, FM 46 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Kurssi on suunnattu 6 vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille, joiden kotikieli on venäjä, tai jotka puhuvat sitä toisena kielenään.
Tavoitteena on kielitaidon parantaminen, sekä luku- ja kirjoitustaidon kehittäminen. Opetuksessa käytetään uutta metodia,
joka on tarkoitettu nimenomaisesti kyseiselle kohderyhmälle. Kurssin alussa hankitaan 20€ hintainen oppikirja.
ESPANJA Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█16001 ESPANJA 1
ti 17.30-19.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Julio Vallejo Medina, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 40
Aloittava ryhmä. Aikaisempia opintoja ei tarvita. Opiskellaan matkoilla ja yksinkertaisissa käytännön tilanteissa tarvittavaa
kielitaitoa ja tutustutaan espanjankielisten maiden värikkääseen kulttuuriin. Tehdään runsaasti puhe- ja kuunteluharjoituksia,
ryhmä- ja paritöitä. Oppikirjana Ventana 1
█16011 ESPANJA 1 B
ti 19.00-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Julio Vallejo Medina, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 40
Katso kurssikuvaus 16001 Espanja 1
█16021 ESPANJA 2
ke 19.00-20.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83,
Julio Vallejo Medina, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 40
Soveltuu noin vuoden espanjaa opiskelleille tai alkeistiedot omaaville. Kerrataan aluksi aiemmin opittua ja tutustutaan uusiin
aihepiireihin, harjoitellaan ja laajennetaan kieliopin tuntemusta. Tavoitteena on saada valmiutta yksinkertaisista käytännön
kielitaitotilanteista selviämiseen. Oppikirjana Kaasinen;Laine;Leman;Saló i Nevado: Fantástico! 1 (kpl 10). Siirrymme lukuvuoden aikana seuraavaan kirjaan Fantastico! 2.
23
█16031 ESPANJAA EDISTYNEILLE
ke 17.30-19.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83,
Julio Vallejo Medina, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 35
Soveltuu lukuvuoden 2014-15 Espanja 2 ja 3-kurssilla opiskelleille tai noin kolme vuotta espanjaa opiskelleille tai vastaavat
taidot hallitseville. Kerrataan aluksi aiemmin opittua. Oppikirjana Kaasinen;Laine; Saló i Nevado: Fantástico! 3.
█16041 MATKAILUKURSSI VAMOS A CÁCERES
ma 19.00-20.30, 4.4.2016–30.5.2016 Opistotalo, luokka 117, Vapaudentie 83,
Julio Vallejo Medina, tuntiopettaja 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 15
Soveltuu kaikille espanjaa vähintään 2-3 vuotta opiskelleille. Kerrataan monipuolisesti aiemmin opittua ja tehdään paljon
preppausharjoituksia. Suunnitellaan yhdessä kurssimatkaa Espanjaan. Opettajan oma materiaali. Kurssilaisilla on mahdollisuus osallistua viikon espanjan kielen kurssille Espanjassa, Cáceresissa, kesäkuussa 2016. Lentomatkat, yöpymiset Madridissa mennessä ja palatessa ja kuljetus Madridista Caceresiin maksetaan itse. Hinta määräytyy sen mukaan kuinka monta
kurssimatkalle osallistuu .(Vuonna 2015 hinta 395€ sisälsi opetuksen 20 tuntia, majoituksen alberguessa ja iltaohjelmat)
█16051 ESPANJAN KIELEN ÄÄNTÄMINEN JA INTONAATIO
ti 17.30-19.00, 19.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 211 (kielistudio), Vapaudentie 83
Vincenza Ciadamidaro M.A. 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 30
Tule parantamaan espanjan kielen ääntämistä ja intonaatiota. Eikö olisi kiva puhua espanjaa ilman voimakasta aksenttia?
Sopii kaiken tasoisille opiskelijoille.
█16071 ESPANJAA KERTAILLEN JA KESKUSTELLEN
ti 17.30-19.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B204, Kirkkokatu 16
Seija Pinta-Haikola, DKK 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Kurssin tarkoituksena on oppia puhumaan espanjaa sujuvammin ja kartuttaa sanavarastoa erilaisten tekstien avulla, kertailemme myös kielioppia ja harjoittelemme matkoilla tarvittavia tilanteita. Keskustelemme monista ajankohtaisista aiheista,
oppilaiden matkoista ja harrastuksista ym. Tunneilla puhutaan vain espanjaa.
█16081 MATKAILUESPANJAA
ti 19.00-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B204, Kirkkokatu 16
Seija Pinta-Haikola, DKK 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Jatkoa viime vuoden Matkailuespanja-alkeiskurssille. Sopii myös muille noin vuoden opiskelleille. Kurssi sopii erityisesti
sinulle, joka käyt lomamatkoilla Espanjassa ja muissa espanjankielisissä maissa ja haluat tilata ruokaa ravintolassa, käydä
ostoksilla, kysyä tietä ym. Oppikirjana Kurki; Lindgren; Cañellas;Rafols: Buenas Migas 1, kappaleet 6-12. Kirjassa on paljon
matkatilanteita - ja muita oppikirjoja vähemmän kielioppia! Kurssin pääpaino on puhumisessa ja muiden puheen ymmärtämisessä. Kirjan mukana tulee CD, jonka avulla kirjan kappaleita voi harjoitella kotona.
█16043 MATKAILUKURSSI VAMOS A CÁCERES/Pjoki
ma 19.00-20.30, 7.9.2015–16.11.2015 Toivolanrannan koulu, alakoulu, Koulutie 1,
Julio Vallejo Medina, tuntiopettaja 20 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 20
Soveltuu kaikille espanjaa vähintään 2-3 vuotta opiskelleille. Kerrataan monipuolisesti aiemmin opittua ja tehdään paljon
preppausharjoituksia. Suunnitellaan yhdessä kurssimatkaa Espanjaan. Opettajan oma materiaali. Kurssilaisilla on mahdollisuus osallistua viikon espanjan kielen kurssille Espanjassa, Cáceresissa, kesäkuussa 2016. Lentomatkat, yöpymiset Madridissa mennessä ja palatessa ja kuljetus Madridista Caceresiin maksetaan itse. Hinta määräytyy sen mukaan kuinka monta
kurssimatkalle osallistuu. (Vuonna 2015 hinta 395€ sisälsi opetuksen 20 tuntia, majoituksen alberguessa ja iltaohjelmat)
ITALIA Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█17001 ITALIA 1
ti 17.30-19.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 308, Vapaudentie 83
Andrea Burci, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 40
Aloitetaan alkeista: ääntäminen, intonaatio, yksinkertaiset kysymykset, tavoitteena kommunikaatiokyky yksinkertaisissa
tilanteissa. Video- ja muun materiaalin avulla tutustutaan Italian viehättävään kulttuuriin, paikkakuntiin, yhteiskuntaan ja
taiteeseen. Oppikirja sovitaan kurssin alussa.
█17011 ITALIA 2
ti 19.00-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 308, Vapaudentie 83,
Andrea Burci, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 40
Jatkoa edellisvuoden Italia 1 ja 2-kurssilaisille sekä muille, jotka jo hallitsevat kielen perusrakenteet. Alussa kertaus, joten
kurssi sopii myös niille, jotka ovat aikaisemmin osallistuneet Italia 1- tai osittainkin Italia 2-kurssille. Kommunikaatiotaitoa
kehitetään edelleen ja jatketaan Italiaan tutustumista (maantiede, historia, yhteiskunta) oheismateriaalin avulla. Oppikirjana
Ziglio; Rizzo; Kaipainen: Espresso 1 sekä opettajan materiaali.
24
█17031 ITALIA 3
to 17.30-19.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 308, Vapaudentie 83
Andrea Burci, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 35
Kurssi sopii niille, jotka ovat osallistuneet Italia 3-kurssille viime lukuvuonna. Sopii myös niille, jotka ovat opiskelleet kieltä
aikaisemmin ja hallitsevat menneen aikamuodon. Keskitymme niihin rakenteisiin, joita eniten tarvitaan kommunikaatiotilanteissa. Harjoitellaan monipuolisesti. Videoita kuten ennenkin. Viime vuosien oppikirjat. Päätetään yhdessä mikä uusi kirja/
mitä uutta materiaalia tarvitaan.
█17041 ITALIA 4
to 19.00-20.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 308, Vapaudentie 83
Andrea Burci, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Kurssi on jatkoa aiemmalle Italia 4-kurssille ja soveltuu myös muille italian kielen harrastajille. Kertauksen jälkeen harjoittelemme italian taitoja vaihtelevasti. Kuuntelemme, puhumme, luemme ja teemme sopivasti pari- ja ryhmäharjoituksia. Italian
maisemia kuten aina. Oppikirjana Ziglio;Rizzo;Kaipainen: Espresso 2. Päätetään yhdessä mikä uusi kirja/materiaali hankitaan jatkossa.
█17051 ITALIAN VERBIT 2
la 9.30-11.00, 19.9.2015–10.10.2015 Opistotalo, luokka 304, Vapaudentie 83
Andrea Burci, tuntiopettaja 8 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 30
Kurssi seuraa viime vuoden Italian verbit-kurssin linjaa. Uusia harjoituksia säännöllisten ja epäsäännöllisten verbien käytöstä. Ohjelma on avoin ja joustava, joten oppilaiden toiveita otetaan vastaan.
█17061 ITALIAA KERRATEN
la 9.30-11.00, 16.1.2016–6.2.2016 Opistotalo, luokka 304, Vapaudentie 83
Andrea Burci, tuntiopettaja 8 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 30
Lauseen eri osat ja lauseen rakentaminen. Kielen tärkeät osat kuten konjunktiot, ajan ilmaukset ja muita käytännöllisiä
█17091 ITALIAA VERKOSSA
to 17.00-18.30, 21.1.2016–7.4.2016 Toimipaikka avoin
Michelangelo Marchesi, tuntiopettaja 22 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 30
Haluatko opiskella italiaan alkeita kotoa käsin? Tervetuloa verkkokurssille! Opiskelumateriaali löytyy netistä, tarvitset vain
internet-yhteyden. Teemme kuuntelu-, luku-, ja kirjoitusharjoituksia. Ristikoita, muistikortteja, käännöslauseita ja aukkotehtäviä. Opitaan verbejä, taivutusmuotoja, tervehtiminen, kulttuuria, tapoja ja matkailufraaseja. Opettaja seuraa ja tukee opiskelun etenemistä viikoittaisissa verkkotapaamisissa. Vain ensimmäinen opetuskerta on lähitapaaminen.
█18001 EI VAIN LUIGEJA JA PIZZOJA
ke 16.00-17.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 304, Vapaudentie 83
Vincenza Ciadamidaro M.A. 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Jutellaan italiaksi, ei vain tyypillisistä stereotypioista, vaan kattavasti Italian monipuolisesta kulttuurista syntyperäisen italialaisen opettajan ohjauksessa.
█17093 ITALIAA MATKAILIJOILLE
to 17.30-19.00, 7.1.2016–14.4.2016 Toivolanrannan koulu, alakoulu, Koulutie 1
Vincenza Ciadamidaro M.A. 26 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 20
Tule oppimaan käytännön italiaa lomasi perustarpeisiin. Sopii aloittelijoille, jotka haluavat lomastaan irti enemmän. Italia on
kaunis melodinen kieli, jota on ilo oppia muutenkin, vaikka ei matkailusta olisi kiinnostunutkaan.
█17094 ITALIA 1/Ylistaro
pe 17.30-19.00, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Ylistaron opistotilat, luokka 3, Matinpalontie 1
Michelangelo Marchesi, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Bella lingua italiana. Tule mukaan matkalle pastan, viinin ja musiikin maahan opiskelemaan italiaa. Italian alkeiskurssi arjen
ja matkailun kommunikatiivisiin tilanteisiin. Tutustutaan Italian kulttuuriin ja tapoihin. Opiskellaan monimuotoisesti puhumista,
kirjoittamista sekä kielioppia. Oppikirjana Ziglio;Rizzo;Kaipainen: Espresso 1.
█17194 NOJATUOLIMATKA ROOMAAN/Ylistaro
pe 19.00-20.30, 4.9.2015–27.11.2015 Ylistaron opistotilat, luokka 3, Matinpalontie 1
Michelangelo Marchesi, tuntiopettaja 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 20
Kurssi soveltuu italian alkeita jo osaaville. Kartutetaan sanavarastoa ja kerrataan verbitaivutuksia. Opetellaan lyhyiden viestien kirjoittamista. Tutustutaan mielenkiintoisiin matkakohteisiin Toskanassa. Keskustellaan ja harjoitellaan ääntämistä. Yhdellä kokoontumiskerralla valmistetaan italialaista ruokaa. Oppikirjana Ziglio;Rizzo;Kaipainen: Espresso 1.
25
MUUT KIELET Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█19021 PORTUGALI 1
ti 18.00-19.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 304, Vapaudentie 83
Michelangelo Marchesi, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Portugalin alkeiskurssi arjen ja matkailun kommunikatiivisiin tilanteisiin. Kurssilla opetetaan sekä portugalin- että brasilianportugalia. Kehitetään sanavarastoa kuuntelemalla brasilialaista ja portugalilaista musiikkia, nautitaan hyvästä ruoasta ja
seurasta Portugalin tapakulttuuriiin tutustuen. Oppikirjana Ingalsuo Tommi: Tudo Bem? 1.
█19031 NOJATUOLIMATKA BRASILIAAN
ti 19.30-21.00, 1.9.2015–24.11.2015 Opistotalo, luokka 304, Vapaudentie 83
Michelangelo Marchesi 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 20
Kurssi soveltuu portugalin alkeita jo osaaville. Kartutetaan sanavarastoa ja kerrataan verbitaivutuksia. Opetellaan viestien
kirjoittamista ja tutustutaan mielenkiintoisiin matkailukohteisiin Brasiliassa. Yhdellä kokoontumiskerralla valmistetaan yhdessä brasilialaista ruokaa. Oppikirjana Tommi Ingalsuo: Tudo bem? 1.
█19041 NOJATUOLIMATKA PORTUGALIIN
ti 19.30-21.00, 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 304, Vapaudentie 83
Michelangelo Marchesi 26 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 25
Osaatko jo portugalin alkeita? Tällä kurssilla jatkamme edelleen portugalin perusrakenteiden opiskelua ja harjoittelemme
puhumisvalmiutta ja lyhyiden viestien kirjoittamista. Tutustutaan mielenkiintoisiin matkakohteisiin Portugalissa ja Portugaliin
kuuluvilla saarilla. Yhdellä kokoontumiskerralla valmistetaan portugalilaista ruokaa. Oppikirjana Tommi Ingalsuo: Tudo bem?
1.
█19051 VIRON ALKEISKURSSI
ke 19.00-20.30, 2.9.2015–2.12.2015 ja 20.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 314, Vapaudentie 83
Tiina Rinta-Jouppi 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Tervetuloa opiskelemaan viroa ja tutustumaan sukulaiskansamme kulttuuriin! Puhumme ja kuuntelemme viroa, tutustumme
peruskielioppiin ja viron kielen rakenteisiin. Kirjan lisäksi kurssilla käytetään paljon opettajan materiaaleja. Keskustelemme
matkailusta ja perehdymme Viron mutkikkaaseen historiaan. Oppikirjana: Mangus; Simmul: Tere:Estonian for Beginners.
2012
█19061 VIRON JATKOKURSSI
ti 17.30-19.00, 1.9.2015–1.12.2015 ja 19.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 314, Vapaudentie 83
Tiina Rinta-Jouppi, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Sopii kaikille, jotka ovat jo tutustuneet viron kieleen ja peruskielioppiin. Teemme puheenymmärtämisen harjoituksia ja puheharjoituksia. Kirjan lisäksi käsittelemme Viroa koskevia ajankohtaisia aiheita, katsomme ja kuuntelemme vironkielisiä ohjelmia. Oppikirjana Pajusalu;Hietaharju;Taro;Yallop: Keelesild.
█19071 VIROA EDISTYNEILLE
ti 19.00-20.30, 1.9.2015–1.12.2015 ja 19.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 314, Vapaudentie 83
Tiina Rinta-Jouppi, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Jatkokurssi viron perusteet osaaville. Syvennämme kielitaitoa monipuolisesti: laajennamme sanavarastoa erilaisten tekstien
avulla, teemme puheen ymmärtämisen harjoituksia , puheharjoituksia ja keskustelemme kiinnostavista aiheista. Oppikirjana:
Kitsnik; Kingsepp; Avatud uksed: Eesti keele õppekomplekt kesk- ja kõrgtasemele.
█19081 BULGARIAN MATKAILUKURSSI
to 17.30-19.00, 3.9.2015–26.11.2015 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Aneta Mihaylova, tuntiopettaja 28 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 30
Bulgarian kielen sanoja, fraaseja ja tapatietoutta sinne matkustaville. Kyrilliset aakkoset tunnettava.
█19091 TURKIN KIELEN ALKEET
to 17.30-19.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 304, Vapaudentie 83
Gylaj Kartali, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Matkailijalle sopivaa käytännönläheistä kieltä rauhalliseen tahtiin.
█19101 TURKIN KIELEN JATKOKURSSI
to 19.00-20.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 304, Vapaudentie 83
Gylaj Kartali, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Matkailijalle sopivaa käytännönläheistä kieltä rauhalliseen tahtiin.
26
█19111 JAPANI 1
ma 19.00-20.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B208, Kirkkokatu 16
Siiri Kankaanpää, HuK 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Kurssilla tutustumme japanin kielen perusteisiin sekä japanilaiseen kulttuuriin. Lisäksi harjoittelemme japanilaisia hiraganatavukirjoitusmerkkejä. Oppikirjana Matilainen-Serita: Michi-tie japanin kieleen.
█19131 JAPANIN LUKU- JA KUUNTELUKURSSI
ti 17.30-19.00, 1.9.2015–10.11.2015 Opistotalo, luokka 211 (kielistudio), Vapaudentie 83
Siiri Kankaanpää, HuK 20 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 32
Kurssilla luetaan yksinkertaisia japaninkielisiä tekstejä sekä katsotaan japaninkielisiä videoita. Kurssin tavoitteena on kehittää niitä taitoja, jotka kielioppipainotteisilla japani 1 ja japani 2 -kursseilla jäävät vähemmälle huomiolle. Sopii japania noin
vuoden opiskelleille. Opiskelijoiden toivotaan hallitsevan hiragana-merkit vähintään auttavasti. Oppimateriaalina opettajan
kokoama materiaali.
█19141 JAPANI 2
ma 17.30-19.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B208, Kirkkokatu 16
Siiri Kankaanpää,HuK 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Jatkamme tutustumista japanin kielen perusteisiin, aakkosiin ja ääntämiseen. Kurssi sopii japania noin vuoden opiskelleille.
Kurkistamme myös japanilaisen kulttuurin perinteisiin ja tapoihin. Oppikirjana Matilainen-Serita: Michi 2 Vuosi Japanissa.
█19151 TÄYTTÄ HEPREAA! 4 jatkokurssi
pe 15.45-21.00, la 9.00-16.30, 22.1.2016–23.1.2016 Opistotalo, luokka 308, Vapaudentie 83
Juha Muukkonen, Teol. maist. 14 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 30
Kurssi on tarkoitettu jo aiemmin hepreaa opiskelleille. Kurssilla keskitytään klassisen heprean nominiopin muotojen tunnistamiseen. Lisäksi harjoitellaan yksinkertaisten nominaalilauseiden muodostamista. Kurssiin kuuluu myös heprealaisia
lauluja. Metodina Interaktiivinen kysely ja keskustelu, luku-, käännös- ja lauseharjoitukset, heprealaiset laulut Oppimateriaali:
A. Aejmelaeus, Täyttä hepreaa (3. tai 4. laitos), M. Liljeqvistin Heprea-suomi sanakirja, Biblia Hebraica Stuttgartensia sekä
opettajan oma oppimateriaali.
█19161 KIINAN KIELEN ALKEISKURSSI
ma 17.30-19.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 313, Vapaudentie 83
Liu Eteläaho, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Mandariinikiinan alkeiskurssi. Kurssilla opimme Kiinan kielen ääntämistä ja intonaatiota, peruskielioppia ja helppoja lauseita.
Tavoitteena oppia arkielämässä tarvittavaa puhekieltä ja turistille tarpeellista sanastoa. Syvennytään lisäksi Kiinan kulttuurin
saloihin videoiden, kuvien ja tarinoiden kautta. Oppikirjana Kettunen: Zou Ba sekä opettajan oma materiaali.
█19171 KIINAN KIELEN JATKOKURSSI
ma 19.00-20.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 313, Vapaudentie 83
Liu Eteläaho, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Jatkokurssi jo aiemmin kieltä opiskelleille. Tavoitteena pystyä yksinkertaiseen keskusteluun yleisimmin vastaantulevissa tilanteissa Kiinassa matkustettaessa. Tekstien kääntämistä sekä keskusteluharjoituksia. Oppikirjana Confusius Institute Headquarters: Oppilaan kirja ja Kuaile Hanyu: Harjoituksia.
█19181 TUTUSTU KIINAAN JA SEN KULTTUURIIN
la 12.00-13.30, 12.9.2015–10.10.2015 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Liu Eteläaho, tuntiopettaja 10 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 30
Intensiivisellä kurssilla käydään läpi Kiinan kulttuuria, kuten elämän arvoja, kieltä, turismia, yleistietoa, ruokaa sekä tavallisen
kiinalaisen työelämää ja arkea. Opettajan oma materiaali.
█19231 LATINAN KIELI JA ANTIIKIN KULTTUURI JATKO
ti 17.30-19.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Mervi Ranta, FM 50 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 30
Kurssilla jatketaan siitä, mihin keväällä 2015 jäätiin. Kurssi sopii kaikille, jotka ovat jo aiemmin tutustuneet latinan kielioppiin
ja kulttuuriin. Kielenopiskelun ohella kurssilla tutustutaan antiikin monipuoliseen kulttuuriin, historiaan ja mytologiaan. Kurssikirjana Via Nova II.
█19241 KREIKAN KIELTÄ MATKAILUUN 1
ke 17.30-19.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 313, Vapaudentie 83
Gerakis Barbara 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Opetellaan esimerkiksi aakkoset, numerot, persoonapronominit ja ilmaisuja matkoilla vastaan tulevia tilanteita varten (kadulla, ravintolassa, ostoksilla, hotellissa, rannoilla...) Kreikkalainen opettaja auttaa ymmärtämään myös paikallista kulttuuria.
Oppikirjana Oriste: Nykykreikan alkeiskurssi. Opetus enimmäkseen englanniksi.
27
█19251 KREIKAN KIELTÄ MATKAILUUN 2
ke 19.00-20.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Barbara Gerakis 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Jatkokurssi viime vuoden Kreikan kieltä matkailuun 1-kurssille. Jatketaan oppikirjaa eteenpäin. Oppikirjana Ellinika A, Methodos ekimathisis tis ellilikis os xenis glossas. Lisäksi oppikirja Oriste: Nykykreikan alkeiskurssi. Opetus enimmäkseen englanniksi.
█19261 KREIKAN KIELTÄ ETEENPÄIN
ma 17.30-19.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Gerakis Barbara 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Jatkokurssi viime vuoden Kreikan kieltä matkailuun 2 ja 3-kurssille. Jatketaan oppikirjaa eteenpäin. Oppikirjana Ellinika A,
Methodos ekimathisis tis ellilikis os xenis glossas. Lisäksi oppikirja Oriste: Nykykreikan alkeiskurssi. Opetus enimmäkseen
englanniksi.
█19271 GREECE MYTHOLOGY, HISTORY, CULTURE
ma 19.00-20.30, 19.10.2015–16.11.2015 Opistotalo, luokka 304, Vapaudentie 83
Barbara Gerakis 10 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 20
All the way from Ancient Greece to the present day modern Greece. The course will touch on the subjects and teach a little
bit of the Greek mythos, history, arts and culture. Literature, poetry and music will be also included in the course. Students
must have practical knowledge of English. Finnish will also be used. The course is designed as an added supplement to the
courses Kreikan kieltä matkailuun but all interested are welcome. The material will be provided by the teacher.
█19281 GREEK GRAMMAR
ma 19.00-20.30, 18.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 212, Vapaudentie 83
Barbara Gerakis 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 30
The course is designed for the more advanced students who are mostly interested in furthering their understanding of the
Greek language, It is also a supplement to the basic Kreikan kieltä matkailuun-courseses, and the subject matter focuses
mostly on the grammar.
█19301 VIITTOMAKIELEN ALKEET
ti 17.30-19.00, 8.9.2015–24.11.2015 Opistotalo, luokka 313, Vapaudentie 83
Anne Korpela, viittomakielen tulkki 22 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 16
Kurssilla opiskellaan suomalaisen viittomakielen arkielämän tilanteisiin liittyviä viittomia. Aihepiireinä ovat mm. sormiaakkoset, numerot, erilaiset ajanmääreet, tervehdykset, kysymykset. Myös opiskelijoiden toiveita voidaan ottaa huomioon. Lisäksi
tutustutaan kieliopin perusteisiin ja viittomakielen perusominaisuuksiin. Kurssi sisältää myös tietoa viittomakielestä, kuurojen
kulttuurista, viittomakielisistä ja myös muista kuulovammaisryhmistä. Opettajan oma materiaali sisältyy kurssin hintaan. Kirjoitusvälineet mukaan.
█19311 VIITTOMAKIELEN JATKOKURSSI
ti 17.30-19.00, 2.2.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 313, Vapaudentie 83
Anne Korpela, viittomakielen tulkki 20 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 18
Kurssi edellyttää alkeiden hallintaa/aiempaa opiskelua. Kurssilla jatketaan viittomavaraston kartuttamista harjoitusten ja keskustelujen kautta. Kurssin aikana pyritään kehittämään ilmaisutaitoa. Lisäksi kurssilla jatketaan tutustumista viittomakieleen
ja kuurojen kulttuuriin. Opettajan oma materiaali sisältyy kurssimaksuun. Kirjoitusvälineet mukaan.
█19321 TUKIVIITTOMAKURSSI, alkeet
ti 19.00-20.30, 8.9.2015–24.11.2015 Opistotalo, luokka 313, Vapaudentie 83
Anne Korpela, viittomakielen tulkki 22 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 16
Tukiviittomat-kurssi on tarkoitettu kaikille viittomakielestä kiinnostuneille. Tukiviittomat ovat viittomakielestä lainattuja viittomia, joita käytetään puheen tukena, avainsanoina. Tukiviittominen soveltuu mm. varhaiseksi kommunikointikeinoksi eriasteisissa puheen ja kielenkehityksen häiriöissä. Kurssilla opiskellaan arkipäivän perusviittomia, ajanmääreitä, numerot, kirjaimet,
kysymykset yms. ja lisäksi se sisältää tietoa aiheesta. Toimii sanavaraston kartuttajanana myös heille, jotka työskentelevät
dysfasian, autismin tai muusta syystä puheessaan viivästyneiden lasten tai aikuisten kanssa.
█19331 TUKIVIITTOMAKURSSI, jatko
ti 19.00-20.30, 2.2.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 313, Vapaudentie 83
Anne Korpela, viittomakielen tulkki 20 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 18
Ilm.12.4.2016 mennessä
Jatkokurssi on suunnattu jo jonkin verran tukiviittomia käyttäneille ja syksyn alkeiskurssin suorittaneille. Kurssi kartuttaa
viittomavarastoa ja lisää tietoutta viittomien käytöstä.
28
KÄDEN TAIDOT, KÄSITYÖT
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 15.00
█28351 KÄDENTAITAJA BLOGGARINA
ma 17.00-20.00, 8.2.2016–15.2.2016 Seinäjoen Lukio, luokka D203, Kirkkokatu 16
FM Miia Lenkkeri-Tamminen 8 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 16
Käsillä tekevä - tule oppimaan bloggauksen saloja. Kurssilla kuvaamme tuotteita, muokkaamme jo olemassa olevia blogeja
tai teemme blogialustat bloggaamisesta vasta haaveileville. Ota mukaan valmistamiasi tuotteita ja kamera. Myös kannettava
tietokone tai tabletti voi kulkea matkassa.
█79101 VAATTEIDEN JA ASUSTEIDEN TUUNAUSTA NUORILLE
ma 15.30-17.45, 14.9.2015–26.10.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon tekstiililuokka, Kirkkokatu 9, A-rappu, 2 krs.
Armi Ahovaara, AMK-vaatetusmuotoilija, väri- ja tyylikonsultti 18 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Tule tuunaamaan vaatteita, koruja, huiveja, kenkiä uuteen uskoon! Kurssilla on mahdollisuus myös valmistaa pientuotteita
omaksi iloksi. Materiaaleissa hyödynnetään vanhaa olemassa olevaa. Ompelutaito ei välttämätön.Kokoontumispäivät: 14.9,
21.9, 28.9, 5.10, 19.10, 26.10, 2.11, 9.11.2015
Katso myös tyyli- ja
kauneuskurssit!
█27011 SISUSTUSKURSSI
ti 18.00-21.00, 14.1.2016–18.2.2016 Seinäjoen Lukio, luokka D106, Kirkkokatu 16
Armi Ahovaara, AMK-muotoilija, sisustaja 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 12
Kurssilla opiskellaan sisutuksen eri osa-alueita kurssilaisten tarpeiden mukaan. Esim sisustustyylit,värit, valaistus, huonekalujen sijoittelu. Tehdään pieniä harjoitustöitä aiheen tiimoilta. Mukaan valokuvia omasta suunnittelukohteesta ja tilan pohjapiirros. Kokoontumiset 14.1., 21.1., 28.1., 4.2., 11.2. ja 18.2.
█21001 UNIIKKIA KÄSITYÖILOA PÄIVÄÄSI
ma 15.15-17.30, 7.9.2015–30.11.2015 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83,
Elsi Soini, tekstiilikäsityönopettaja, HuK 36 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
Tule tekemään oman mielenkiintosi mukaan helppoja käsitöitä ilman stressiä ja kynnystä. Ota kaverisikin mukaan! Aiheina
mm. lapaset ja pohjalaiset perinnesukat esim. Jussi - sukka, Nurmo -sukat jne. tai vapaavalintaiset virkkaus- ja ompelutyöt
esim. liinat, kassit ja essut. Voit tutustua applikointiin, paljon kivoja aiheita tai kokeilla esim. Hardanger- ja Karjalankirjontaa
aloittaen korttien valmistuksesta. Lisätietoa netissä.
█21011 UUSIEN JA KESKENERÄISTEN TÖIDEN KÄSITYÖKAHVILA
ma 11.30-13.45, 7.9.2015–30.11.2015 ja 11.1.2016–11.4.2016 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83,
Elsi Soini, tekstiilikäsityönopettaja, HuK 72 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 12
Tule ja tuo kaverisikin mukaan lankojen lumoon. Nyt on oikea aika tehdä valmiiksi keskeneräisiä töitäsi. Kirjo esim. Hardanger -tekniikalla tai modernisti käyttö-, sisustus- ja koristetekstiilejä -liinoja, verhoja ja kastemekkoja, paljon malleja. Tee
arvokkaita karjalaisia käspaikkoja ikonin ympärille tai liinaksi. Virkkaa kaikkea kivaa taitojesi mukaan itsellesi tai lahjaksi
pikkuväelle. Sopii myös aloittelijoille.
█21202 LANGAN LUMOISSA -ILO TEHDÄ KÄSIN KAIKKEA KIVAA 
ti 16.30-18.45, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Nurmon yläaste, tekstiililuokka, Toukotie 3
Elsi Soini, tekstiilikäsityönopettaja, Huk 72 t, Kurssimaksu 60,00 € (10€) , max 12
Tule ja ota kaverisikin mukaan valmistamaan helppoja käsitöitä mukavassa hengessä ilman stressiä ja kynnystä. Kokeile
vaikkapa näitä: Kirjo esim. Hardanger -tekniikalla liinoja ja verhoja. Nyplää perinteisiä pitsejä yms. (Aloittelijat voivat lainata
tyynyn opistolta.) Neulo lapasia ja pohjalaisia perinnesukkia -Peltru- ja Jussisukkia jne. Tee huovutettuja tossuja. Virkkaa
pikkuväelle. Applikoi eläintyynyjä, tee huovasta piparkakkunauhoja yms. jouluksi. Sopii kaikille kiinnostuneille. OPH.
█20003 KÄDEN TAIDOILLA LUOVUUDEN LÄHTEILLÄ 
ti 10.30-13.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Kirkonkylän kudonta , Keskustie 7
Maarit Nahkala, tekstiilityön opettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 € (10€), max 16
Tehdään silkkinauhakirjontaa, koru paperinarupunoksella, neuletyönä sukat uudella mallilla, virkkaamalla pussukka sekä
muita töitä ryhmän toiveiden mukaan. OPH.
█21404 PERINNEKÄSITYÖT Ylistaro
ke 12.00-14.30, 9.9.2015–18.11.2015 ja 13.1.2016–6.4.2016 Ylistaron opistotilat, luokka 2, Matinpalontie 1, Joka toinen
viikko tekstiilityönopettaja Airi Lempola 39 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 15
Tehdään erilaisia kirjonta- tai lankatöitä, tilkkutöitä ja punontoja oman valinnan mukaan. Joka toinen viikko.
29
LASTEN JA NUORTEN KURSSIT
█20011 KÄDENTAITOJA ERI TEKNIIKOILLA LAPSILLE JA VANHEMMILLE
la 10.00-14.30, 12.9.2015–21.11.2015 ja 16.1.2016–9.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83, Joka
4. viikko Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 32 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 16
Kurssi on tarkoitettu eskari-ikäisille ja sitä vanhemmille lapsille aikuisen seurassa. Kokeillaan erilaisia käden taitoja.
Päätetään aiheet yhdessä ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Kokoontumiskerrat ja luokat, katso lisätietoa netissä!
Ilmoittautuminen: täytä henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan tiedot.
█22111 OMPELUKURSSI 10-12-VUOTIAILLE
ti 17.30-19.30, 8.9.2015–20.10.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon tekstiililuokka, Kirkkokatu 9, A-rappu, 2 krs.
Marja Sahlakari, Tekstiilityönopettaja 8 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 10
Lyhyt ompelukurssi 10-12-vuotiaille. Kurssilla voi valita muutamasta vaihtoehdosta ompelutyön, jonka tekee kurssilla.
Oman ompelukoneen voi ottaa mukaan.
█28131 JOULUASKARTELUA LAPSEN KANSSA
pe 17.30-20.30, la 10.00-13.00, 13.11.2015–14.11.2015 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83
Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 8 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 10
Kokeillaan erilaisia tekniikkoja työpajoissa: lahjapaperin painaminen, lasimaalaus, taikinan teko, uusiopaperi ja perinteinen papaeriaskartelu. Otetaan 10 aikuista + lapset. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikeluettelo. Täytä henkilötiedot
kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan tiedot.
█20021 PIENOISRAUTATIEKERHO
ke 16.00-17.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 12.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie 83
Valtteri Hakulinen 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 12
Tule kokeilemaan ja osallistumaan uuteen ja toimeliaaseen pienoisrautatiekerhoon. Rakennetaan pienoisrautateitä, perehdytään rata-maisemoinnin saloihin, opitaan mm. miten pienoisasemia rakennetaan sekä paljon muuta. Myös vanhemmat ovat tervetulleita ensimmäiseen kokoontumiseen tapaamaan ohjaajaa, kysymään lisää kurssista, tutustumaan tiloihin ja sopimaan mitä tarvikkeita ja välineitä tarvitaan mukaan. Kurssin vastuuhenkilönä toimii apulaisrehtori Pia Kattelus.
█28362 LUOVAN ASKARTELUN KURSSI LAPSILLE
ke 17.00-18.30, 13.1.2016–13.4.2016 Tanelinrannan koulu, Lehmustie 4
Niina Hallila 26 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 10
Askarrellaan luovasti valmiita askartelumateriaaleja, kierrätysmateriaaleja ja luonnonmateriaaleja hyväksi käyttäen.
Opitaan ottamaan luovaa ja kokeilevaa otetta erilaisten materiaalien käytössä. Tutustutaan erilaisiin itsetehtyihin massoihin ja päästäänpä vääntämään rautalankaakin! Laitetaan mielikuvitus vallolleen ja nautitaan askartelun tuomasta
ilosta!
█28372 JOULUPAJA LAPSILLE
ke 17.00-18.30, 18.11.2015–2.12.2015 Tanelinrannan koulu, Lehmustie 4
Niina Hallila 6 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 10
Jouluisia askarteluja eri materiaaleista. Kurssilla tehdään joulukuusen koristeita huovasta, paperista ja kierrätysmateriaaleja hyväksi käyttäen. Tehdään jouluaskareita neulahuovuttamalla ja erilaisista itse valmistetuista massoista. Tule askartelemaan ja pääset samalla jouluiseen tunnelmaan! Materiaalimaksut 5 €. Omat liimat ja sakset voisi ottaa mukaan.
KUDONTA
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 15.00
█20101 KUDONTA A JA RYIJY OMMELLEN
ke 13.00-15.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Rytmikorjaamo , Vaasantie 11,
Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kankaan suunnittelu, rakentaminen ja kutominen. Tutustutaan erilaisiin materiaaleihin ja sidoksiin. Mahdollisuus suunnitella
kankaita tietokoneen avulla. Sopii myös aloittajille. Käytössä myös tietokoneohjattavat kangaspuut. Ryhmässä on mahdollista tehdä myös ryijyjä ommellen joko valmiin mallin mukaan tai itse suunnitellen.
█20121 KUDONTA B
ma 17.30-20.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Kasperitalo, Tapiolantie 20
Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kankaan suunnittelu, rakentaminen ja kutominen. Tutustutaan erilaisiin materiaaleihin ja sidoksiin. Mahdollisuus suunnitella
kankaita tietokoneen avulla. Sopii myös aloittajille. Käytössä myös tietokoneohjattavat kangaspuut.
█20131 KUDONTA C
to 12.30-15.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Kasperitalo, Tapiolantie 20
Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kuten kurssi 20121
30
█20141 KUDONTA D
ke 16.00-18.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Joupin kudontatilat, Jouppilantie 9,
Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 15
Kankaan suunnittelu, rakentaminen ja kutominen. Tutustutaan erilaisiin materiaaleihin ja sidoksiin. Mahdollisuus suunnitella
kankaita tietokoneen avulla. Sopii myös aloittelijoille.
█20151 KUDONTA E
ti 14.00-16.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Joupin kudontatilat, Jouppilantie 9
Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 15
Kuten kurssi 20141.
█20161 KUDONTA F
to 15.30-18.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Pohjan nuorisotalo, Pultrantie 15,
Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kuten kurssi 20141.
█20171 KUDONTA G
to 18.30-21.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Kiint. Oy Marttilan kortt., Satamoonmäki, Törnäväntie 28 C
Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kuten kurssi 20141.
█20181 KUDONTA H
ti 17.30-20.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Rytmikorjaamo , Vaasantie 11,
Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Muuten kuten kurssi 20101, mutta vain kudonta.
█20202 KUDONTA Nurmo
ti 16.00-18.15, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Kiint. Oy Nurmon vuokra-asunnot, Puistokuja 4,
Raija Peltokoski, kotiteollisuusopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kankaan kudonnan eri työvaiheet, sopii myös aloittelijoille. Käyttö- ja koristetekstiilejä erilaisilla sidoksilla ja materiaaleilla.
█20212 KUDONTA Hyllykallio A
ke 17.00-19.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Varastotien kudontatila, Varastotie 11,
Maarit Nahkala 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kudotaan erilaisia tekstiilejä osallistujien toiveiden mukaan. Mm. mattoja, pöytäliinoja, huopia. Erilaiset tekniikat ja materiaalit tulevat tutuiksi. Sopii vasta-alkajille ja kudontaa aikaisemmin harrastaneille. HUOM! Viikonpäivä ja kokoontumisaika
muuttuneet.
█20222 KUDONTA Hyllykallio B
ke 14.15-16.45, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Varastotien kudontatila, Varastotie 11,
Maarit Nahkala 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kudotaan erilaisia tekstiilejä osallistujien toiveiden mukaan. Mm. mattoja, pöytäliinoja, huopia. Erilaiset tekniikat ja materiaalit tulevat tutuiksi. Sopii vasta-alkajille ja kudontaa aikaisemmin harrastaneille. HUOM! Viikonpäivä ja kokoontumisaika
muuttuneet.
█20232 KUDONTA Ylijoki
ma 11.00-13.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Kallio-Kujalan kiinteistö, luokkatilat, Ylijoentie 561,
Maija-Liisa Leikkari, kutoja/ompelija 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 10
Kankaiden suunnittelu, rakentaminen ja kutominen. Tutustutaan erilaisiin sidoksiin, materiaaleihin ja työtapoihin. Sopii myös
aloittaville.
█20303 KUDONTA Honkakylä
ke 19.00-21.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Honkakylän koulu, Jouttikoskentie 25
Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kuten kurssi 20141.
█20313 KUDONTA Viitala
ti 13.30-16.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Mäki-Mantilan talo, Seinäjoentie 426
Maarit Nahkala, tekstiilityönopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kankaan suunnittelu, rakentaminen ja kutominen. Erilaisiin materiaaleihin ja sidoksiin tutustuminen. Valmistetaan erilaisia
koriste- ja käyttötekstiilejä. Sopii myös aloittelijoille.
31
█20323 KUDONTA Peräseinäjoki
ti 16.30-19.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Kirkonkylän kudonta , Keskustie 7,
Maarit Nahkala, tekstiilityönopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kankaan suunnittelu, rakentaminen ja kutominen. Erilaisiin materiaaleihin ja sidoksiin tutustuminen. Valmistetaan erilaisia
koriste- ja käyttötekstiilejä. Sopii myös aloittelijoille. HUOM! Kokoontumistila vaihtuu - tarkka osoite ilmoitetaan myöhemmin.
█20343 KUDONTA Kihniänkylä
to 12.45-15.15, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Vahustenkotiyhdistys rivitalo , Virtaintie 942 A 1-2
Maarit Nahkala, tekstiilityönopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kankaan suunnittelu, rakentaminen ja kutominen. Erilaisiin materiaaleihin ja sidoksiin tutustuminen. Valmistetaan erilaisia
koriste- ja käyttötekstiilejä. Sopii myös aloittelijoille.
█20353 KUDONTA Pasto
ma 10.00-12.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Paston koulu, Sydänmaantie 645 A
Maarit Nahkala, tekstiilityönopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kankaan suunnittelu, rakentaminen ja kutominen. Erilaisiin materiaaleihin ja sidoksiin tutustuminen. Valmistetaan erilaisia
koriste- ja käyttötekstiilejä. Sopii myös aloittelijoille.
█20363 KUDONTA Haapaluoma
ma 12.45-15.15, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Haapaluoman koulu, Timanttimaantie 11 A
Maarit Nahkala, tekstiilityönopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kankaan suunnittelu, rakentaminen ja kutominen. Erilaisiin materiaaleihin ja sidoksiin tutustuminen. Valmistetaan erilaisia
koriste- ja käyttötekstiilejä. Sopii myös aloittelijoille.
█20373 KUDONTA Juupakylä
to 10.00-12.15, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Juupakylän koulu, Juupakyläntie 160,
Maarit Nahkala, tekstiilityönopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kankaan suunnittelu, rakentaminen ja kutominen. Erilaisiin materiaaleihin ja sidoksiin tutustuminen. Valmistetaan erilaisia
koriste- ja käyttötekstiilejä. Sopii myös aloittelijoille.
█20404 KUDONTA Hanhikoski
ma 11.00-13.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Hanhikosken kylätalo, Vatajantie 612
Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kuten kurssi 20141.
█20414 KUDONTA Untamala
ke 18.30-21.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Untamalan yhteistalo, Kosolantie 45
Hilkka Kääriäinen, opettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 15
Rakennetaan ja kudotaan kankaita eri käyttötarkoituksiin tutustuen samalla erilaisiin sidoksiin ja materiaaleihin. Sopii myös
aloittelijoille.
█20424 KUDONTA Ylistaro
ma 14.00-16.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kuten kurssi 20121. HUOM! Ryhmä kokoontuu Ylistaron koulukeskuksessa lokakuun 2015 saakka. Siihen mennessä vahvistetaan minne ryhmä siirtyy jatkamaan tai tuleeko sen toimintaan katkos.
LANKATYÖT Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 15.00
█21101 NYPLÄYS -LEPOA MIELELLE päivä
ti 12.15-15.15, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Elsi Soini, tekstiilikäsityönopettaja, HuK 72 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 12
Sopii aloittelijoille ja edistyneille. Kehitetään taitoja vapaavalintaisilla töillä. Voi nyplätä perinteisiä pitsejä sekä pala- ja nauhapitsejä: liinoja, huiveja, koruja, tauluja, tykkimyssyn pitsejä jne. Tutustutaan eri materiaaleihin. Ota mukaan nuppineuloja ja
loppu-lankoja. Tyynyjä voi lainata opistolta. Nypläys jumppaa käsiä ja aivoja ! Ei kokoonnuta kuukauden kolmantena tiistaina.
█21111 NYPLÄYS -LEPOA MIELELLE ilta
ke 17.30-19.45, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Elsi Soini, tekstiilikäsityönopettaja, HuK 72 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 12
Sopii aloittelijoille 10 -ikävuodesta ylöspäin ja edistyneille. Kehitetään taitoja vapaavalintaisilla töillä. Voi nyplätä perinteisiä
pitsejä sekä pala- ja nauhapitsejä: liinoja, huiveja, koruja, tauluja, tykkimyssyn pitsejä jne. Tutustutaan eri materiaaleihin. Ota
mukaan nuppineuloja ja loppu-lankoja. Tyynyjä voi lainata opistolta. Nypläys jumppaa käsiä ja aivoja !
█21211 LAUTANAUHA jatkokurssi
la 9.30-16.30, su 9.30-16.30, 2.4.2016–3.4.2016 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Mervi Pasanen 16 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 15
32
Jatkoa kevään 2015 kurssille. Lisää lautanauhan kutomisen tekniikoita ja niksejä. Nauhan tekoa ja myös vaikeampia malleja.
Ennen kurssia voit perehtyä lautanauhojen telemiseen esim kirjasta Karisto, Maikki & Pasanen, Mervi: Omenaisia ja revonneniä: Suomalaisia lautanauhoja.
█21303 PITSINNYPLÄYS Peräseinäjoki
to 17.00-19.30, 10.9.2015–26.11.2015 ja 14.1.2016–14.4.2016 Toivolanrannan koulu, yläkoulu, Ville Ritolantie 2 B,
Jtvko tuntiopettaja Leena Rinta-Lusa 42 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 15 osallistujaa
Yhdistetty perus- ja jatkokurssi: opetellaan nypläyksen alkeet ja eri tekniikoita ja malleja oman valinnan ja taidon mukaan.
Kokoontuu joka toinen viikko (syksyllä 6 ja keväällä 8 kertaa). Mukaan nypläystyyny, lankoja ja nuppineuloja.
█28223 TUFTAUS JA ERILAISET LANKATEKNIIKAT
to 17.00-20.30, pe 17.00-20.30, la 10.00-16.00, su 10.00-16.00, 7.1.2016–10.1.2016 Kulttuuritalo Pokki, Keskustie 28
Marja-Leena Bengts, artesaani 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 10
Tuftaaminen on helppo ja nopea tapa valmistaa 3-ulotteista ryijymäistä nukkapintaa, jossa osa voi olla lankalenkkejä. Työn
muoto voi olla myös epäsymmetrinen. Pohjana juuttikangas, jota työstetään tuftauslaitteella. Käytä langanloput ja tee esim.
pieni ryijy, tyyny, kassikangas, ym. Tuftauksen lisäksi opetellaan erilaisia lankatekniikkoja. Lisätietoja netissä.
OMPELU
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 15.00
█22001 OMPELUN ILOA JA TUUNAUKSEN TAIKAA A
ke 12.30-15.30, 9.9.2015–18.11.2015 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Elsi Soini, tekstiilikäsityönopettaja, HuK 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 12
Ompele uutta lapsille ja aikuisille tai tee vanhasta uutta omien toiveiden mukaan. Kierrätysompelua ja korjausta. Tee myös
muita ompelutöitä: joululahjoja, pehmoleluja, kasseja, tossuja ja essuja. Sopii myös aloittelijoille. Opetellaan saumurin käyttöä ja trikoo-ompelun perusasioita sekä valmiskaavojen muokkaamista omiin mittoihin. Mukaan kaavapaperiksi valkoinen
kertakäyttölakana ja ompelutarvikkeita.
█22011 OMPELUN ILOA JA TUUNAUKSEN TAIKAA B
to 16.45-20.45, 3.9.2015–26.11.2015 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Elsi Soini, tekstiilikäsityönopettaja, HuK 55 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 12
Sisältö sama kuin kurssilla 22001. Katso myös lisätietoa netissä. HUOM! Ei kokoonnuta 5.11.
█22031 KAAVANMUOKKAUS
ke 18.00-20.30, 28.10.2015–11.11.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon tekstiililuokka, Kirkkokatu 9, A-rappu, 2 krs.
Marja Sahlakari, Tekstiilityönopettaja 6 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 12
Kurssilla muokataan valmiita kaavoja itselle sopivaksi. Kokoontumiskertojen välissä voi muokata kaavoja tai ommella vaatteita sovitettavaksi. Kokoontumispäivät: 28.10., 4.11. ja 11.1.
█22041 KOKEILE OMPELUA -INNOSTU VAATETTAMAAN JA SISUSTAMAN
ke 12.30-16.30, 13.1.2016–30.3.2016 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Elsi Soini, tekstiilikäsityönopettaja, HuK 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 12
Ennakkoluulotonta ompelua tarpeesi ja taitojesi mukaan. Koe tekemisen iloa samanhenkisten parissa. Korjaillaan, kunnostetaan, koristellaan ja kehitellään vanhasta uutta tai ommellaan uusista materiaaleista. Ompele kastemekko tarvitsevalle tai
kasseja ja essuja, applikoi tyynyjä -paljon malleja. Stailaa helpoilla verhoilla, kateliinoilla tai kirjonta- ja virkkaustöillä. Ideoidaan yhdessä. Ota mukaan valkoinen kertakäyttölakana ja ompelutarvikkeita. Sopii myös aloittelijoille.
█22051 LISÄOPPIA OMMELLEN JA TUUNATEN
to 16.45-20.45, 14.1.2016–21.4.2016 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Elsi Soini, tekstiilikäsityönopettaja, HuK 65 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 12
Aloittelijoille ja harjaantuneille - vaateta ja sisusta omien taitojesi mukaan. Kierrätä, tuunaa, luo vanhasta uutta, ompele uusista materiaaleista tai tee keskeneräinen loppuun. Applikoi eläintyynyjä -paljon malleja. Tee kastemekko. Hyödynnä vanhaa
esim. verhoja, paitoja ja farkkuja, säästät rahaa ja ympäristöä. Ideoidaan yhdessä. Käytetään valmiita kaavoja muokaten
sopiviksi. Mukaan valkoinen kertakäyttölakana ja ompelutarvikkeita.
█22061 HARRASTA HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ NEULOEN , VIRKATEN TAI OMMELLEN
ma 15.15-17.30, 11.1.2016–11.4.2016 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Elsi Soini, tekstiilikäsityönopettaja, HuK 36 t, Kurssimaksu 45,00 €(10€) , max 12
Koe parempi päivä ja harrasta hyveitä. Ota kaverisikin mukaan. Valmistetaan tarvitseville nuttuja, myssyjä, sukkia, pehmoleluja, peittoja ym. Autetaan lapsia ja aikuisia Suomessa tai ulkomailla. Päätetään avun kohteista kurssin alkaessa. OPH.
█22081 TILKKUTYÖT
ti 18.00-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83,
Katri Jokinen, artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 15
Voit valmistaa haluamiasi tuotteita tilkkutyötekniikoilla omaan sisustukseesi sopivia sängynpeittoja, tyynyjä, seinävaatteita,
kasseja, pusseja ja myös kivoja juttuja perheen pienimmille. Lisätietoja netissä.
33
█22121 HELPPOJA OMPELUKSIA VAUVALLE
to 17.30-20.00, 8.10.2015–5.11.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon tekstiililuokka, Kirkkokatu 9, A-rappu, 2 krs.
käsityönopettaja, KM Laura Pajula 12 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 12
Helppoja ompeluksia vauvalle, mm. tuttinauhoja, kuolalappuja, housuja, vaununsuojus, kapaloliina, kestoliivinsuojat. Yhdistetään ompeluksiin mm. kirjontaa, jolloin saat mieleisiäsi kuoseja ja kuvioita. Sopii aloittajille, odottaville tai pienen vauvan
vanhemmille, isovanhemmille, kenelle vaan kiinnostuneelle. Lisätietoja netissä. Kokoontumiset 8.10., 22.10., 29.10. ja 5.11.
█22151 KANSALLISPUKUJEN OMPELU
la 10.00-15.30, 5.9.2015–28.11.2015 ja 2.1.2016–16.4.2016 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Tuula Latomäki 0 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 15
Kurssilla perehdytään kansallispuvun perinteiseen valmistamiseen käsin ommellen. Tule valmistamaan upea pukukokonaisuus tai korjaa, tee puuttuvat osat ja päivitä vanha pukusi käyttökuntoon. Opettajina toimii tekstiilityön opettaja Tuula Latomäki. HUOM! Syksyn kurssipäivät la 5.9. ja 3.10. ja yksi kokoontuminen marraskuussa. Kevään opetusajankohdat tarkentuvat
jouluun mennessä. Kurssimaksu määräytyy lopullisen kokonaistuntimäärän mukaan ja laskutetaan vasta keväällä.
█22161 NUPPILUKKOKUKKAROT A
ma 17.30-20.30, 2.11.2015–30.11.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon tekstiililuokka, Kirkkokatu 9, A-rappu, 2 krs.,
Raili Pohjonen, kädentaidonohjaaja 21 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 12
Ommellaan erilaisista kankaista kukkaroita, penaaleja, meikki- ja olkalaukkuja joihin yhdistetään metallinen nuppilukkokehys.
Infossa sovitaan kehyksien tilaus. Aloituspakkauksen hintaan 20e. (10 kehystä, 5 kokoa/mallia, leveydet 8-16cm, kaikkia 2
kpl); voi jakaa kaverin kanssa. Jokaiseen malliin on kaavat. Info ma 5.10. Opistotalolla klo 17.30-18.15
█22171 NUPPILUKKOKUKKAROT B
ti 18.15-21.15, 27.10.2015–24.11.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon tekstiililuokka, Kirkkokatu 9, A-rappu, 2 krs.,
Raili Pohjonen, kädentaidonohjaaja 21 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 12
Ommellaan erilaisista kankaista kukkaroita, penaaleja, meikki- ja olkalaukkuja joihin yhdistetään metallinen nuppilukkokehys.
Infossa sovitaan kehyksien tilaus. Aloituspakkauksen hintaan 20e. (10 kehystä, 5 kokoa/mallia, leveydet 8-16cm, kaikkia 2
kpl); voi jakaa kaverin kanssa. Jokaiseen malliin on kaavat. Info ma 5.10. Opistotalolla klo 18.30-19.15
█22103 NUPPILUKKOKUKKAROT
to 17.30-20.30, 24.9.2015–19.11.2015 Toivolanrannan koulu, yläkoulu, Ville Ritolantie 2 B,
Raili Pohjonen, kädentaidonohjaaja 21 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Ommellaan erilaisista kankaista kukkaroita, penaaleja, meikki- ja olkalaukkuja joihin yhdistetään metallinen nuppilukkokehys.
Infossa sovitaan kehyksien tilaus. Aloituspakkauksen hintaan 20e. (10 kehystä, 5 kokoa/mallia, leveydet 8-16cm, kaikkia 2
kpl); voi jakaa kaverin kanssa. Jokaiseen malliin on kaavat. Kokoontumiset 24.9., 8.10., 22.10., 5.11. ja 19.11. HUOM! Info
to 17.9. klo 17.30-18.15.
█22104 NUPPILUKKOKUKKAROT
ke 17.30-20.30, 28.10.2015–25.11.2015 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50,
Raili Pohjonen, kädentaidonohjaaja 21 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Ommellaan erilaisista kankaista kukkaroita, penaaleja, meikki- ja olkalaukkuja joihin yhdistetään metallinen nuppilukkokehys.
Infossa sovitaan kehyksien tilaus. Aloituspakkauksen hintaan 20e. (10 kehystä, 5 kokoa/mallia, leveydet 8-16cm, kaikkia 2
kpl); voi jakaa kaverin kanssa. Jokaiseen malliin on kaavat. HUOM! Info ma 5.10 klo 20.00-20.45 Opiston tiloissa Ylistarossa
(kirjaston yläkerta).
█22114 NUPPILUKKOKUKKAROT
ma 17.30-20.30, 22.2.2016–4.4.2016 Topparlan koulu, Kylänpääntie 200 B,
Raili Pohjonen, kädentaidonohjaaja 21 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Ommellaan erilaisista kankaista kukkaroita, penaaleja, meikki- ja olkalaukkuja joihin yhdistetään metallinen nuppilukkokehys.
Infossa sovitaan kehyksien tilaus. Aloituspakkauksen hintaan 20e. (10 kehystä, 5 kokoa/mallia, leveydet 8-16cm, kaikkia 2
kpl); voi jakaa kaverin kanssa. Jokaiseen malliin on kaavat. HUOM! Info pe 12.2. klo 18.00-18.45 opiston tiloissa Ylistarossa
(kirjaston yläkerta). Infossa sovitaan myös käytetäänkö omia ompelukoneita. OPH. Työttömille työnhakijoille, senioreille,
eläkeläisille, maahanmuuttajille ja oppimisvaikeuksia kokeville hinta 10 €. Opettaja tarkistaa kurssin alussa oikeuden alennettuun hintaan.
KORU- JA HOPEATYÖT
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 15.00
█23001 KORUKIVENHIONTA
ti 17.30-20.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie 83
Ida Huolman 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 15
Kivenhiontaa, korukivet ja vapaamuotoiset hionnat pyörtöhionnalla. Sopii aloittelijoille. Vaati hieman sorminäppäryyttä.
█23011 KIVENHIONNAN PERUSKURSSI
pe 17.30-21.00, la 10.00-16.00, su 10.00-16.00, 2.10.2015–11.10.2015 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie 83
Ida Huolman 36 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 15
34
Aloitteleville harrastajille ja kiinnostuneille suunnattu lyhytkurssi. Kiven pyörtöhionnan perusteet ja kokeilua, yksi päivä maastossa korukiviä katselemaan.
█23021 HOPEA- JA UUSIOKORUKURSSI A
pe 18.00-21.15, la 9.30-15.15, 18.9.2015–7.11.2015 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83
Terhi Majasaari, hopeaseppä 33 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 15
Kurssilla valmistetaan koruja hopealangasta ja levystä eri tekniikoita käyttäen Voit tuoda myös vanhoja koruja, lusikoita ym
koruiksi muokattaviksi. Maksulliset materiaalit opettajalta. Työkalujen ja koneiden käyttö sisältyvät hopean hintaan. Kurssiviikonloput 18.-19.9., 9.-10.10. ja 6.-7.11.
█23031 HOPEA- JA UUSIOKORUKURSSI B
pe 18.00-21.15, la 9.30-15.15, 29.1.2016–5.3.2016 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie 83
Terhi Majasaari, hopeaseppä 33 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 15
Kurssilla valmistetaan koruja hopealangasta ja -levystä. Voit mukata myös vanta korusi, lusikat jne koruiksi. Maksulliset materiaalit opettajalta. Hopean hintaan sisältyy työkalujen ja koneiden käyttö, kiillotus ja mahdollinen leimaus. Kurssiviikonloput
29.-30.1., 19.-20.2. ja 4.-5.3.
█23041 KORUKURSSI HOPEASTA: Kivenistutus
la 09.30-16.00, su 09.30-16.00, 23.1.2016–24.1.2016 Törnävän koulu, Törnäväntie 25
Heli Väisänen, FM, hopeaseppäartesaani 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Istutamme erimallisia pyöröhiottuja (kapussi, cabochon) kiviä sarjaistutuksella tai pieniä viistehiottuja kiviä (halkaisija 3 mm
tai 5 mm) putki-istutuksella valmistamiimme hopeisiin koruihin. Hopea ja osin kivet mahdollista ostaa opettajalta. Soveltuu jo
jonkin verran hopeatöitä tehneille. Työkalumaksu 5 e. Lisätietoa netissä.
█23051 KORUTYÖ: muinaiskorut ja viikinkipunonta
la 09.30-16.00, su 09.30-16.00, 12.3.2016–13.3.2016 Törnävän koulu, Törnäväntie 25
Heli Väisänen, FM, hopeaseppäartesaani 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Valmistamme pronssi-, messinki- ja kuparilevystä sekä -langasta koruja pronssi- ja rautakauden hengessä. Punomme
ohuesta hopealangasa viikinkipunoksia kaulaan tai ranteeseen. Materiaalit ostettavissa opettajalta. Työkalumaksu 5 e. Lisätietoja netissä.
█23202 KORUKURSSI HOPEASTA alkeet
la 9.30-16.00, su 9.30-16.00, 24.10.2015–25.10.2015 Hyllykallion koulu, teknisen työn luokka, Opintie 8
Heli Väisänen, FM, hopeaseppäartesaani 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Valmistamme koruja hopealevystä ja -langasta aivan alusta lähtien. Tutustumme korutyön perustekniikoihin ja teemme sormuksen ja/tai riipuksen, korvakorut tai muita pieniä hopeatöitä. Materiaalit voi ostaa opettajalta. Työkalumaksu 5 e. Lisätietoja
netissä.
█23212 KORUKURSSI HOPEASTA: Joululahjat
la 9.30-16.00, su 9.30-16.00, 28.11.2015–29.11.2015 Hyllykallion koulu, teknisen työn luokka, Opintie 8
Heli Väisänen, FM, hopeaseppäartesaani 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Mikäpä miellyttäisi enemmän, kuin itse tehty joululahja? Olisiko aika valmistaa kihlat? Nyt kaikki suunnittelemaan ja tekemään sormuksia, riipuksia, ranne- ja korvakoruja sekä muita hopeisia lahjoja. Materiaalit, hopealevy ja -lanka, ostettavissa
opettajalta. Työkalumaksu 5 e. Lisätietoja netissä.
█23404 HOPEA- JA UUSIOKORUKURSSI A, Ylistaro
pe 18.00-21.15, la 9.30-15.15, 25.9.2015–14.11.2015 Ylistaron opistotilat, luokka 1, Matinpalontie 1
Terhi Majasaari, hopeaseppä 33 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 15
Kurssilla valmistetaan koruja hopealangasta ja -levystä. Voit myös muokata vanhat korusi, lusikat ym uusiksi koruiksi. Maksulliset materiaalit opettajalta. Materiaalin hintaan kuuluu työkalujen ja koneiden käyttöoikeus, kiillotus ja mahdollinen leimaus. Kurssipäivät: 25.-26.9., 23.-24.10. ja 13.-14.11.
█23414 HOPEA- JA UUSIOKORUKURSSI A, Ylistaro
pe 18.00-21.15, la 9.30-15.15, 15.1.2016–19.3.2016 Ylistaron opistotilat, luokka 1, Matinpalontie 1
Terhi Majasaari, hopeaseppä 33 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 15
Kurssilla valmistetaan koruja hopealangasta ja -levystä. Voit myös muokata vanhat korusi, lusikat ym uusiksi koruiksi. Maksulliset materiaalit opettajalta. Materiaalin hintaan kuuluu työkalujen ja koneiden käyttöoikeus, kiillotus ja mahdollinen leimaus. Kurssin kokoontumiset 15.-16.1., 5.-6.2. ja 18.-19.3.2016.
LUONNONMATERIAALIEN KÄYTTÖ Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 15.00
█24001 TURKIS- JA NAHKA-ASUSTEKURSSI
la 09.00-15.00, su 09.00-15.00, 12.9.2015–29.11.2015 ja 16.1.2016–3.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83 Marja-Liisa Tupala, turkisyrittäjä 140 t, Kurssimaksu 110,00 €, max 12
Valmistetaan pienimuotoisia turkis- ja nahkatuotteita esim. laukut, kukkarot, kintaat, turkiskaulukset ym. Opettajalta voi ostaa
35
materiaaleja ja tarvikkeita. Mukaan kynä, mittanauha ja sakset sekä mahdollisia omia materiaaleja. Kurssipäivät Syksy 2015
12.-13.9., 3.-4.10, 24.-25.10, 14.-15.11. ja 28.-29.11.2015 ; Kevät 2016 16.-17.1, 30.-31.1, 20.-21.2, 12.-13.3. ja 2.-3.4.2016
█24021 KÄSINKUVIOITU NAHKATUOTE alkavat
pe 18.00-21.00, la 10.00-16.30, su 10.00-16.30, 20.11.2015–22.11.2015 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie
83 Kirsti Punkari, suutarimestari, jalkine- ja nahka-alan eat 20 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 8
Kasvisparkitun nahan käsin kuviointia siihen tarkoitettujen perustyökalujen avulla. Aloituskurssilla valmistetaan harjoitustyönä avainkotelo. Kurssin aloituspäivänä perehdytään kuviointiin teoriassa ja aloitetaan kuvion suunnittelu. La ja Su opetus
yhdessä jatkokurssin kanssa. Työkalumaksu 5 €; opettajalla on työkalusarjat, jotka voi myös lunastaa itselle (hinta 40 €).
Valmistusmateriaalin (n. 7 €) voi ostaa opettajalta.
█24031 KÄSINKUVIOITU NAHKATUOTE jatkajat
la 10.00-16.30, su 10.00-16.30, 20.11.2015–22.11.2015 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie 83
Kirsti Punkari, suutarimestari, jalkine- ja nahka-alan eat 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Kasvisparkitun nahan käsin kuviointia siihen tarkoitettujen perustyökalujen avulla. Jatkokurssilla valmistetaan tuotteita oman
valinnan mukaan, esim. kännykkä-/kamerakotelo, kolikkokukkaro tai passin suojakansi kuvioimalla se. Työkalumaksu 5 €.
Oma työkalusarja, kivilaatta ja kuviointivasara mukaan. Valmistusmateriaaleja voi ostaa opettajalta. HUOM! Opetus samaan
aikaa aloittajien ryhmän kanssa.
█24041 KÄSINKUVIOITU NAHKATUOTE alkavat
pe 18.00-21.00, la 10.00-16.30, su 10.00-16.30, 12.2.2016–14.2.2016 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie 83
Kirsti Punkari, suutarimestari, jalkine- ja nahka-alan eat 20 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 8
Kasvisparkitun nahan käsin kuviointia siihen tarkoitettujen perustyökalujen avulla. Aloituskurssilla valmistetaan harjoitustyönä avainkotelo. Kurssin aloituspäivänä perehdytään kuviointiin teoriassa ja aloitetaan kuvion suunnittelu. La ja Su opetus
yhdessä jatkokurssin kanssa. Työkalumaksu 5 €; opettajalla on työkalusarjat, jotka voi myös lunastaa itselle (hinta 40 €).
Valmistusmateriaalin (n. 7 €) voi ostaa opettajalta.
█24051 KÄSINKUVIOITU NAHKATUOTE jatkajat
la 10.00-16.30, su 10.00-16.30, 13.2.2016–14.2.2016 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie 83
Kirsti Punkari, suutarimestari, jalkine- ja nahka-alan eat 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Kasvisparkitun nahan käsin kuviointia siihen tarkoitettujen perustyökalujen avulla. Jatkokurssilla valmistetaan tuotteita oman
valinnan mukaan, esim. kännykkä-/kamerakotelo, kolikkokukkaro tai passin suojakansi kuvioimalla se. Työkalumaksu 5 €.
Oma työkalusarja, kivilaatta ja kuviointivasara mukaan. Valmistusmateriaaleja voi ostaa opettajalta. HUOM! Opetus samaan
aikaa aloittajien ryhmän kanssa.
█24061 HIMMELI
ma 18.00-21.00, la 9.30-16.00, su 9.30-16.00, 5.10.2015–11.10.2015 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Eija Koski, KTM 20 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 15
Tule tekemään perinteinen olkihimmeli. Materiaalina rukiinolki, jota voit tuoda itse tai ostaa opettajalta. Malllin voi valita
esim. kirjasta Himmeli. Materiaalimaksu noin 10 €. Pitkän himmelineulan voi ostaa opettajalta 2 €/kpl. Omat sakset mukaan.
Kurssikerrat 5. ja 10.11.10.
█24091 JOUHIKORUT
la 9.00-15.30, 24.10.2015–24.10.2015 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie 83
Ida Huolman 8 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 15
Kurssilla valmistetaan koruja hevosen jouhista punomalla. Materiaalit voi ostaa edullisesti opettajalta, mutta myös omia
jouhia voi tuoda; vähintään 20 cm tasapitkiä nippuja (esim. rannekoruun). Pujotettavia koristeita, lukkoja ja liimaa voi myös
hankkia itse tai ostaa opettajalta.
█24101 JOUHIKORUT
la 10.00-15.00, su 10.00-15.00, 2.4.2016–3.4.2016 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie 83
Ida Huolman 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 15
Kurssilla valmistetaan koruja hevosen jouhista punomalla. Materiaalit voi ostaa edullisesti opettajalta, mutta myös omia
jouhia voi tuoda; vähintään 20 cm tasapitkiä nippuja (esim. rannekoruun). Pujotettavia koristeita, lukkoja ja liimaa voi myös
hankkia itse tai ostaa opettajalta.
█24141 SARVITYÖT
la 10.00-15.00, su 10.00-15.00, 6.2.2016–28.2.2016 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie 83
Ida Huolman 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 14
Pienehköjä töitä sarvesta. mm.kattokoriste sarvista, korut sarvisiivuista, sarvipilli, sarvitorvi yms mahdollista tehdä. Omat
materiaalia tai voi ostaa opettajalta. Materiaalina mm hirvieläinten, vuohen ja naudan sarvet. La-su 6.-7.2. ja 27.-28.2.
█24181 RISU- JA HAVUTYÖT A
la 10.00-17.00, 7.11.2015–7.11.2015 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie 83
Anita Kivineva, askarteluohjaaja 8 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 15
Valmistetaan luonnonmateriaalleista ulkokoristeita.Tarvikeluettelo lähetetään ilmoittautuneille
36
█24303 JOUHIKORUT Peräseinäjoki
la 10.00-15.00, su 10.00-15.00, 13.2.2016–14.2.2016 Kulttuuritalo Pokki, Keskustie 28
Ida Huolman 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 15
Kurssilla valmistetaan koruja hevosen jouhista punomalla. Materiaalit voi ostaa edullisesti opettajalta, mutta myös omia
jouhia voi tuoda; vähintään 20 cm tasapitkiä nippuja (esim. rannekoruun). Pujotettavia koristeita, lukkoja ja liimaa voi myös
hankkia itse tai ostaa opettajalta.
MOSAIIKKI-, PAPERI- JA HELMITYÖT Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 15.00
█25001 HELMITYÖT
ke 18.30-21.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka D108, Kirkkokatu 16
Elena Varismäki, opettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 15
Tutustutaan helmimaailmaan ja luodaan ikiomia uniikkikoruja ja koristeita perinteisillä ja moderneilla tekniikoilla. Tehdään
myös joulu- ja sisustuskoristeita. Sopii niin aloittavalle kuin edistyneellekin. Opettajalta voi ostaa materiaalia ensimmäisellä
kerralla.
█25011 HELMITYÖT
su 10.00-15.15, 8.11.2015–15.11.2015 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83
Elena Varismäki, opettaja 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 14
Nopeat, helpot ja kauniit korut itselle, ystäville ja sukulaisille. Myös vanhoja helminauhoja korjataan. Opettajalta voi ostaa
materiaalia. Saa ottaa myös omat tarvikkeet (mm. vanhat korut): helmiä, metallilankoja (0.25-0.30), kalastussiimaa (0.200.25), virkkauskoukku n.1-1,50, virkkauslankaa(DMC N8). Materiaalikustannukset n. 10-30€.
█25041 UUSI ILME MOSAIIKILLA
pe 17.30-21.00, la 10.00-15.00, 11.3.2016–19.3.2016 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie 83
Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 20 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 15
Kurssilla uudistetaan esineitä mosaiikin avulla. Mosaiikilla voi pinnoittaa esim. pöytiä, ruukkuja, tarjottimia yms. Lisäksi on
mahdollisuus valmistaa mosaiikkipallo tai astinkivi pihalle. Osallistujille lähetetään tarvikeluettelo, Kokoontumiset pe ja la:
11.-12.3. sekä 18.-19.3.
█28321 JOULUINEN PAPERIASKARTELU: PUSSUKAT JA LAHJARASIAT
la 10.00-13.00, su 10.00-13.00, 14.11.2015–15.11.2015 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83
FM Miia Lenkkeri-Tamminen 8 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 16
Jouluisessa paperiaskartelupajassa valmistuvat joulun näyttävät lahjapussukat ja lahjarasiat. Sinulle lähetetään tarvikeluettelo.
█28331 JOULUINEN PAPERIASKARTELU: JOULUKRANSSIT JA TÄHDET
la 10.00-13.00, su 10.00-13.00, 28.11.2015–29.11.2015 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83
FM Miia Lenkkeri-Tamminen 8 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 16
Jouluisessa paperiaskartelupajassa valmistuvat joulun näyttävät koristeet. Taittelemme näyttäviä tähtiä ja liimaamme sekä
leikkaamme paperista kransseja. Sinulle lähetetään tarvikeluettelo.
█28341 JUHLAJUTTUJA KEVÄÄKSI PAPERIASKARTELUNA
la 10.00-13.00, su 10.00-13.00, 2.4.2016–3.4.2016 Opistotalo, luokka 304, Vapaudentie 83
FM Miia Lenkkeri-Tamminen 8 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 10
Ovatko edessä häät, syntympäivät tai ristiäiset? Tervetuloa paperiaskartelupajaan oppimaan, kuinka paperista tehdään erilaiset somisteet perhejuhliin. Paja on sopiva aloittelijoillekin.
VÄRJÄYS JA MUOKKAUS Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 15.00
█26051 KAHVIPUSSIT UUSIOKÄYTTÖÖN
ti 15.30-17.45, 29.9.2015–24.11.2015 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83,
Raili Pohjonen, kädentaidonohjaaja 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 10
Kahvipusseista punoen kasseja, koreja, olka- ja meikkilaukkuja, rasioita, pannunalusia yms. Sopii vasta-alkajille ja alkeet
osaaville. Opitaan suora-, vino- ja tuulimyllypunonta sekä neliö/palatekniikka. Suora- ja sahalaitareuna. Kantokahvojen kiinnitys. Erilaisia kuviointivaihtoehtoja. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikeluettelo.
█26061 KAHVIPUSSIT UUSIOKÄYTTÖÖN
ti 17.30-20.30, 12.1.2016–16.2.2016 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon tekstiililuokka, Kirkkokatu 9, A-rappu, 2 krs.,
Raili Pohjonen, kädentaidonohjaaja 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 12
Kahvipusseista punoen kasseja, koreja, olka- ja meikkilaukkuja, rasioita, pannunalusia yms. Sopii vasta-alkajille ja alkeet
osaaville. Opitaan suora-, vino- ja tuulimyllypunonta sekä neliö/palatekniikka. Suora- ja sahalaitareuna. Kantokahvojen kiinnitys. Erilaisia kuviointivaihtoehtoja. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikeluettelo. Ompeluun mukaan omat koneet.
37
█26081 KARKKIPAPEREISTA MAKEAT PUSSUKAT
to 17.30-20.30, 25.2.2016–31.3.2016 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon tekstiililuokka, Kirkkokatu 9, A-rappu, 2 krs.,
Raili Pohjonen, kädentaidon ohjaaja 20 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Hyödynnetään karkkipaperit, suklaalevyn päälliset, limsapullon etiketit yms. hauskoiksi pusseiksi, kukkaroiksi, kynäkoteloiksi, meikki- tai olkalaukuiksi. Kerää sopivaa materiaalia. Tarvikeluettelo lähetetään ilmoittautuneille.
█26091 KANKAANPAINOPAJA
la 10.00-13.00, su 10.00-13.00, 5.3.2016–6.3.2016 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie 83
FM Miia Lenkkeri-Tamminen 8 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 10
Kuvioimme erilaisia kankaita kangasvärein. Kokeilemalla teemme kangasvärein erilaisia moderneja kangaspintoja. Kurssilla
opit kankaankuviointimenetelmiä, joita voit käyttää myös kotioloissa. Ota mukaasi erilaisia kankaita: verhoja, tyynynpäällisiä,
farkkuja, kasseja jne.
█26202 KAHVIPUSSIT UUSIOKÄYTTÖÖN
ma 17.30-20.30, 11.1.2016–15.2.2016 Ylijoen koulu, kerhotila, Ylijoentie 560,
Raili Pohjonen, kädentaidonohjaaja 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 12
Kahvipusseista punoen kasseja, koreja, olka- ja meikkilaukkuja, rasioita, pannunalusia yms. Sopii vasta-alkajille ja alkeet
osaaville. Opitaan suora-, vino- ja tuulimyllypunonta sekä neliö/palatekniikka. Suora- ja sahalaitareuna. Kantokahvojen kiinnitys. Erilaisia kuviointivaihtoehtoja. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikeluettelo.
█26303 KAHVIPUSSIT UUSIOKÄYTTÖÖN
to 17.30-20.30, 17.9.2015–26.11.2015 Toivolanrannan koulu, yläkoulu, Ville Ritolantie 2 B,
Raili Pohjonen, kädentaidonohjaaja 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 12
Kahvipusseista punoen kasseja, koreja, olka- ja meikkilaukkuja, rasioita, pannunalusia yms. Sopii vasta-alkajille ja alkeet
osaaville. Opitaan suora-, vino- ja tuulimyllypunonta sekä neliö/palatekniikka. Suora- ja sahalaitareuna. Kantokahvojen kiinnitys. Erilaisia kuviointivaihtoehtoja. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikeluettelo. Kokoontumiskerrat 17.9., 1.10., 15.10., 29.10.,
12.11. ja 26.11. HUOM! Kokoontuminen aloituskerralla klo 18.15-21.15.
MUUT TEKNIIKAT
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 15.00
█28001 PUNOTAAN ROTTINKIA
ma 16.00-20.00, 24.8.2015–24.8.2015 Kaarakan Taitokeskus, Sahalankatu 3
Elise Rajamäki/Ulla Wilén 5 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 14
Rottinki on helppoa punottavaa, koska se on taipuisaa ja tasalaatuista. Siitä voi tehdä tiivistä ja tasaista pintaa (esim koreja)
tai ilmavaa ja epäsäännollistä kaaospunontaa (kransseja ja muita sisustustuotteita). Materiaalit saa ostaa kurssipaikalta.
Mukaan oksasakset.
█28010 JUOMATÖLKKIEN KLIPSUT TUOTTEIKSI
pe 18.00-21.00, la 10.00-15.00, 2.10.2015–10.10.2015 Opistotalo, luokka 308, Vapaudentie 83
Marja-Terttu Hakala, ohjaaja 20 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Virkkaamalla yhdistetään klipsit kasseiksi, kännykkäpussukoiksi, koruiksi - vain mielikuvitus on rajana. Tarvitaan valmiiksi
pestyjä klipsejä, pienet siirtopihdit, sakset, joilla voi leikata juomatölkkiä. Lankaa - esim. kotiväki, virkkauslankaa tai muuta
sopivaa lankaa - ja siihen sopiva koukku. Kokoontumiset 2.-3.10. ja 9.-10.10.
█28011 VÄÄNNETÄÄN RAUTALANGASTA
ma 16.00-20.00, 25.8.2015–25.8.2015 Kaarakan Taitokeskus, Sahalankatu 3
Elise Rajamäki/Ulla Wilén 5 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 14
Rosoinen rautalanka sopii monenlaiseen sisustukseen. Siitä voi tehdä hyödyllisiä ja hauskoja käyttö- ja koriste-esineitä.
Materiaalit saa ostaa kurssipaikalta. Mukaan voi ottaa esim erilaisia helmiä jne
█28021 HARPPUNEULONTA
ma 16.00-20.00, 26.8.2015–26.8.2015 Kaarakan Taitokeskus, Sahalankatu 3
Elise Rajamäki/Ulla Wilén 5 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 14
Neuleharppu on työväline, jolla voi tehdä sisustustuotteita paperinarusta ja asusteita villalangasta. Neuloksessa on hieno
kolmiulotteinen ja elävä pinta. Työvälinemaksu 12 e. Materiaalimaksu käytön mukaan.
█28031 MINIKIRJAT JA -ALBUMIT
la 10.00-15.00, su 10.00-15.00, 10.10.2015–11.10.2015 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Tuula Nyman-Salminen, artesaani 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 12
Kurssin aikana ehdit valmistaa erilaisia, hauskoja minikirjoja ja -albumeja skräppäykseen, lahjaksi, muisti- ja reseptikirjoiksi.
Hyödynnämme myös kierrätysmateriaalia.
█28041 NUKKEKODIN SISUSTAMINEN
to 18.00-20.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka D203, Kirkkokatu 16
Katri Jokinen, artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 16
38
Tehdään kalusteita ja tavaroita nukkekotiin 1:12 -mittakaavassa käyttäen erilaisia materiaaleja ja kierrätystä hyödyntäen.
Kurssi on erityisesti alottaville mutta myös pidempään harrastaneet voivat tulla mukaan.
█28051 ANTIIKKINALLE A
pe 18.00-21.30, la 9.00-15.30, su 10.00-15.30, 13.11.2015–15.11.2015 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Katri Jokinen, artenomi 17 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 14
Valmistetaan vanhanajan nalle aidosta mohairkarvasta, täytetään puulastuvillalla, laitetaan lasisilmät ja sisälle äänirasia.
Tarvikkeet voi ostaa opettajalta. Mukaan ompelutarvikkeita, neuloja, sakset, lyijykynä. Lisätietoja netissä.
█28061 ANTIIKKINALLE B
pe 18.00-21.30, la 9.00-15.30, su 10.00-15.30, 19.2.2016–21.2.2016 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Katri Jokinen, artenomi 17 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 14
Valmistetaan vanhanajan nalle aidosta mohairkarvasta, täytetään puulastuvillalla, laitetaan lasisilmät ja sisälle äänirasia.
Tarvikkeet voi ostaa opettajalta. Mukaan ompelutarvikkeita, neuloja, sakset, lyijykynä. Lisätietoja netissä.
█28071 BETONISTA PUUTARHAN KORISTEEKSI A
to 17.00-21.00, pe 17.00-21.00, la 10.00-16.30, su 10.00-16.30, 19.5.2016–22.5.2016 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta),
Vapaudentie 83 artesaani Marja-Leena Bengts 26 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 10
Valmistamme betonista ja turvebetonista helposti ja edullisesti koristeita ja käyttöesineitä parvekkeelle ja puutarhaan: lintujen
uima-altaita ,ruukkuja, laattoja, betoniset saappaat, pieniä koristeitä, betoni-pitsitöitä ym. Voit myös värjätä betonimassan.
Ohjaajalta saat kirjeen tarvittavista materiaaleista ja muoteista.
█28081 BETONISTA PUUTARHAN KORISTEEKSI B
to 17.00-21.00, pe 17.00-21.00, la 10.00-16.30, su 10.00-16.30, 26.5.2016–29.5.2016 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta),
Vapaudentie 83 artesaani Marja-Leena Bengts 26 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 10
Valmistamme betonista ja turvebetonista helposti ja edullisesti koristeita ja käyttöesineitä parvekkeelle ja puutarhaan: lintujen
uima-altaita, ruukkuja, laattoja, betoniset saappaat, pieniä koristeitä, betoni-pitsitöitä ym. Voit myös värjätä betonimassan.
Ohjaajalta saat kirjeen tarvittavista materiaaleista ja muoteista.
█28091 PÄÄSIÄISASKARTELUA AIKUISILLE
pe 17.30-21-00, la 10.00-15.00, 1.4.2016–2.4.2016 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83
Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 10 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 15
Kurssilla valmistetaan erilaisia pääsiäiskoristeita. Esim. pääsiäismunia koristellaan monenlaisilla tekniikoilla. Lisäksi skräpätään ja stanssataan kortteja sekä valmistetaan kuivahuovuttamalla pääsiäispupuja ja -tipuja.
█28101 VALETAAN KYNTTILÖITÄ
la 10.00-15.00, su 10.00-15.00, 14.11.2015–15.11.2015 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie 83
Ida Huolman 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 12
Kynttilöiden materiaalit voi ostaa opettajalta. Muotiksi käyvät mm lämpöä kestävät muoviset ja lasiset pikkuastiat, esim. kertakäyttöpikarit ovat erinomaisia. Muotin muodon on kuitenkin olatava sellainen, että kynttiän saa pois massan jähmetyttyä.
Myös opettajalla on muotteja.
█28141 VALETAAN KYNTTILÖITÄ
la 10.00-15.00, su 10.00-15.00, 16.1.2016–17.1.2016 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta), Vapaudentie 83
Ida Huolman 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 12
Kynttilöiden materiaalit voi ostaa opettajalta. Muotiksi käyvät mm lämpöä kestävät muoviset ja lasiset pikkuastiat, esim. kertakäyttöpikarit ovat erinomaisia. Muotin muodon on kuitenkin olatava sellainen, että kynttilän saa pois massan jähmetyttyä.
Myös opettajalla on muotteja.
█28121 LAPINRUMPU
to 17.00-21.00, pe 17.00-21.00, la 10.00-17.00, su 10.00-17.00, 21.1.2016–24.1.2016 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta),
Vapaudentie 83 artesaani Marja-Leena Bengts 28 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 10
Valmistamme käsityönä hyvin soivan lapinrummun ja rumpukapulan. Rumpu on myös kaunis sisustuselementti. Opitaan
myös pikkurummun valmistaminen. Materiaaleina vaneri ja poron rumpunahka. Osallistujille lähetetään tarvikeluettelo. Materiaalit voit ostaa myös ohjaajalta, hinta n. 80-90 €.
█28151 PAPERIMASSATONTUT, -ENKELIT JA -FANTASIAHAHMOT
pe 17.30-20.30, la 09.30-16.30, su 09.30-16.30, 20.11.2015–22.11.2015 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Sirpa Ala-Louko, nukketaiteilija 20 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
Joulun lähestyessä valmista tonttupari tai enkeli tai keiju pukinkonttiin. Valmiit päät ovat paperimassaa ja ne hiotaan ja
maalataan. Sitten se saa kankaisen, vaatetetun vartalon ja hiippahatun. Tarvikepaketin hinta 38 €, sis. kaikki materiaalit.
Ompelutarvikkeet mukaan. Voit ottaa myös oman ompelukoneen. Katso mallit www.nukkepaja.com kohta kurssit.
█28161 PAPERIMASSANUKKE
pe 17.30.-20.30, la 09.30-16.30, su 09.30-16.30, 5.2.2016–27.2.2016 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Sirpa Ala-Louko, nukketaiteilija 30 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 12
39
Valmistetaan nukke paperimassaosista. Nuken osat hiotaan ja maalataan, valmistetaan vartalo sekä vaatetus ja tehdään peruukki. Nuken hinta 45-85 € nukkemallista riippuen. Nukenvalinta ma 11.1.2016 klo 18.00-18.45 Opistotalolla. Kokoontumiset
5.-7.2. ja 27.2. Nukkemalleihin voi tutustua osoitteessa www.nukkepaja.com.
█28171 KAUNIIT KORTIT
pe 17.30-21.00, la 10.00-15.00, su 10.00-15.00, 30.10.2015–1.11.2015 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83,
Katri Jokinen, artenomi 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 14
Tehdään erimuotoisia kortteja leikaten ja taitellen. Kuviointiin ja koristeluun käytetään eri tekniikoita esim. leimailu, 3D-kuvat.
Kierrätetään materiaaleja, yhdistellään uutta ja vanhaa kaappien kätköistä, kiiltokuvia, pitsejä, nauhoja. Mukaan sakset,
värejä, korttipohjia, paperia, kartonkia, kauniita papereita - mitä ihanaa haluat kortteihin laittaa.
█28181 KORTTIPAJA
la 10.00-15.15, su 10.00-15.15, 24.10.2015–25.10.2015 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Tuula Nyman-Salminen, artesaani 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 12
Kurssilla valmistetaan kortteja eri menetelmin; painamalla, leimaamalla, skräppäämällä ja maalaamalla. Voit valmistaa joulu-,
syntymäpäivä- ja muita kortteja oman valinnan mukaan. Tarvikkeet itseltä ja opettajalta.
█28201 KAUNIIT PATSAAT JA KULHOT PUUTARHAAN
to 17.00-21.00, pe 17.00-21.00, la 10.00-17.00, su 10.00-17.00, 17.9.2015–20.9.2015 Opistotalo, luokka 016 (koruhionta),
Vapaudentie 83 artesaani Marja-Leena Bengts 28 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 10
Kierrätyskankaista ja -pitseistä valmistetaan kauniita patsaita, kulhoja, korvakoruja, ikkunakoristeita ym. Kankaat kovetetaan
PaverPol kovetusaineella, joten työt kestävät pakkastakin. Myös runkomateriaalit kierrätysmateriaaleja: rautalankaa, nukkeja, puunrunkoja ym. Materiaalikustannukset n. 25-20 €. Osallistujille lähetetään tarvikeluettelo.
█28231 EMALOINTI - UNIIKIT KAUNIIT KORUT JA MINIATYYRITAULUT
pe 17.00-21.00, la 10.00-17.45, su 10.00-17.00, 19.2.2016–21.2.2016 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83 artesaani Marja-Leena Bengts 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 10
Valmistamme uniikkeja, värikkäitä koruja ja pieniä tauluja. Tekniikkana ns. kylmäemalointi hellan levyllä sekä emalointi emaliuunissa. Pohjalevyt ovat kuparia. Materiaalikustannukset noin 20-50 €. Osallistujille lähetetään tarvikeluettelo.
█28251 KANGASKUKAT
la 10.00-15.15, su 10.00-15.15, 6.2.2016–7.2.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Hannele Ollila 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 20
Valmistetaan erilaisia näyttäviä kangaskukkia eri tekniikoilla asusteiksi, käsityötuotteiden koristeiksi yms. Tarvikkeita voi ostaa opettajalta.
█28271 TURKKILAISTEN SILKKIPERHOSEN KOTELOISTA KUKKIA
la 9.30-15.30, su 9.30-15.30, 19.3.2016–20.3.2016 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Katri Jokinen, artenomi 13 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 14
Tehdään aidoista turkkilaisten silkkiperhosen koteloista kukkia esim sinivuokko ja ruusu. Opettelemme tuntemaan silkkikuidun mahdollisuuksia kokeilemalla kuinka silkkikotelosta saadaan tehtyä lankaa ja miten sitä värjätään. Uusi ja erilainen
tekniikka!
█28281 WC- JA TALOUSPAPERIRULLAT UUSIOKÄYTÖSSÄ
pe 18.00-21.15, la 10.00-15.00, su 10.00-15.00, 3.10.2015–7.11.2015 Opistotalo, luokka 005 (kuvanveisto), Vapaudentie
83, Vuokko Mäki, tuntiopettaja 22 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 15
Valmistetaan tyhjistä rullista liimaamalla varjostimia, verhoja ,liinoja, pannunalusia ym. kivaa, näin saadaan yksilöllistä sisustustavaraa .Nyt ei heitetä rullia roskiin, vaan kaikki talteen. Tarvikeluettelo lähetetään ilmoittautuneille. Kurssipäivät 3.-4.10.
ja 6.11.
█28291 VALOKUVAKOLLAASI
la 10.00-15.00, su 10.00-15.00, 24.10.2015–25.10.2015 Opistotalo, luokka 005 (kuvanveisto), Vapaudentie 83
Vuokko Mäki, tuntiopettaja 13 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 15
Valokuvista ja muusta rekvisiitasta tehdään kuvakollasi, jonka kehyksinä käytetään miel. vanhaa ruutuikkunaa, sopii lahjaksi,
valmistuvalle-, pyöreiden vuosien täyttävälle, vaikka hääparille. HUOM! Aloitusinfo Opistotalossa 5.10. klo 18-19. Kurssipäivät 24.-25.10.
█28301 MUNANKUORIMOSAIIKKI
ma 17.30-20.45, 8.2.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83
Vuokko Mäki, tuntiopettaja 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 12
Materiaalina käytetään värjättyjä munankuoria, joilla voidaan päällystää liimaamalla rasioita, peilin-, ja valokuvakehyksiä,
pääsiäismunia, koruja ym., vaikka pöydänkansia. Tarvikeluettelo lähetetään. Kokoontumiset: 8.2., 22.2., 7.3., 21.3., 4.4. ja
18.4.
40
█28311 KARKKIKUUSI
to 18.00-21.15, 26.11.2015–26.11.2015 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83
Vuokko Mäki, tuntiopettaja 4 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Karkkikuusi sopii hyvin joulupöydän somisteeksi tai lahjaksi ystäville. Karkkikuusi voidaan valmistaa, joko paperipäällysteisistä konvehteista tai marmelaadikarkeista. Tarvikeluettelo lähetetään ilmoittautuneille.
█28082 JOULUASKARTELUA AIKUISILLE
pe 17.30-21.00, la 10.00-15.00, 27.11.2015–28.11.2015 Ylijoen koulu, kerhotila, Ylijoentie 560
Hannele Kuoppala, tekstiilialan artenomi 10 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 15
Kurssilla valmistetaan esim. stanssaten ja skräpäten kortteja. Lisäksi taitellaan metallilangasta valokranssi ja korttiteline.
Katiskaverkosta ja paperimassasta tehdään huurteinen lyhty tai kranssi.
█28103 VALETAAN KYNTTILÖITÄ Peräseinäjoki
la 10.00-15.00, su 10.00-15.00, 7.11.2015–8.11.2015 Kulttuuritalo Pokki, Keskustie 28
Ida Huolman 12 t, Kurssimaksu 25,00 €(10€) , max 12
Kynttilöiden materiaalit voi ostaa opettajalta. Muotiksi käyvät mm lämpöä kestävät muoviset ja lasiset pikkuastiat, esim.
kertakäyttöpikarit ovat erinomaisia. Muotin muodon on kuitenkin oltava sellainen, että kynttilän saa pois massan jähmetyttyä.
Myös opettajalla on muotteja. OPH
█28213 HELLYYTTÄVÄT SATUHAHMOT CERNIT-MASSASTA
to 17.00-21.00, pe 17.00-21.00, la 10.00-16.00, su 10.00-16.00, 19.11.2015–22.11.2015 Kulttuuritalo Pokki, Keskustie 28
artesaani Marja-Leena Bengts 26 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 10
Tee n. 30 cm:n peikko- tai satuhahmo, jonka kasvot, kädet ja jalat muotoilet Cernit massasta. Vartalo rautalankaa ja vanua.
Vaatetus oman mielikuvituksen mukaan: remontti-reiska, ylioppilas, leipuri, prinsessa tms. Osallistujille lähetetään tarvikeluettelo.
█28233 LAMPUNVARJOSTIN UUSIKSI
la 10.00-15.00, 14.11.2015–28.11.2015 Kirkonkylän kudonta , Keskustie 7
Maarit Nahkala, tekstiilityön opettaja 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 16
Varjostin toteutetaan klipsuista, nauhoista, lasihelmistä ja metallilangasta.
Kokoontumisajankohdat la 14.11. ja la 28.11.
█28414 JOULUPAJA Ylistaro
pe 17.00-20.30, la 9.30-16.00, 20.11.2015–21.11.2015 Ylistaron opistotilat, luokka 2, Matinpalontie 1
Tuula Nyman-Salminen, artesaani 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 12
Kurssilla tehdään jouluisia kortteja ja koristeita eri menetelmin. Käytämme hyväksi kierrätysmateriaaleja.Tarvikeluettelo lähetetään ennen kurssin alkamista.
TEKNINEN TYÖ Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 15.00
█29161 AURINKOKERÄIN
31.8.2015–29.11.2015 Opistotalo, Vapaudentie 83 0 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 14
Haluatko säästä energiakustannuksissa jopa 60% ? Pyrimme käynnistämään syksyn 2015 aikana Seinäjoella kurssin, jolla
on mahdollista mm. rakentaa omia aurinkokeräimiä tuottamaan ilmaista lämpöä. Kurssipäivä olisi alustavasti perjantai klo
17.30-20.00. Tarkka kurssiajankohta ja -paikka ovat vielä varmistamatta. Kouluttajana toimii useita kursseja vetänyt Yrjö
Seppälä. Lisää aiheesta hänen blogissaan: http://uusiutuvaenergia.blogspot.fi/. Jos kurssi kiinnostaa, ilmoittaudu alustavasti,
että voimme ottaa yhteyttä, kun kurssin yksityiskohdat tarkentuvat.
█29011 PUUTYÖ NAISILLE jatkavat
ma 18.00-20.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Marttilan koulu, teknisen työn luokka, Kirkkokatu 9
Ritva Rintamäki, artesaani 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 13
Puutöitä jo jonkin verran tehneille naisille. Jatketaan yksilöllisten töiden tekemistä, tutustustaan lisää materiaaleihin, välineisiin ja menetelmiin. Myös entisöintiin perehdytään jonkin verrran.
█29031 PUUTYÖ A Kivistö
to 17.00-19.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Seinäjoen Yhteiskoulu, teknisen työn luo, Tuomikatu 8,
Kari Kulmakorpi, puuseppämestari 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Valmistetaan pienimuotoisia puuesineitä oman tarpeen mukaan. Omat raaka-aineet.
█29041 PUUTYÖ B Kivistö
ma 19.00-21.15, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Seinäjoen Yhteiskoulu, teknisen työn luo, Tuomikatu 8,
Marko Välipakka, artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 19
Kurssilla valmistetaan puusta esineitä kurssilaisten omat tarpeet ja taidot lähtökohtana. Ensimmäiselle kerralle mukaan kuvaa aloitettavasta työstä, materiaalit hankitaan itse. Lisätietoja netissä.
41
█29051 PUUTYÖ Keskusta
to 19.00-21.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Marttilan koulu, teknisen työn luokka, Kirkkokatu 9,
Antti-Heikki Hietanen, koristeveistomestari 62,5 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 20
Omista tarvikkeista valmistetut huonekalut sekä koriste-esineet.
█29061 PUUTYÖT JA KELLOKAAPIT
to 17.00-19.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Marttilan koulu, teknisen työn luokka, Kirkkokatu 9,
Antti-Heikki Hietanen, koristeveistomestari 62,5 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 20
Omista tarvikkeista valmistetut huonekalut sekä koriste-esineet.
█29071 PUUTYÖT JA KORISTEVEISTO
ke 17.00-19.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Marttilan koulu, teknisen työn luokka, Kirkkokatu 9
Antti-Heikki Hietanen, koristeveistomestari 62,5 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 20
Omista tarvikkeista valmistetut huonekalut sekä koriste-esineet.
█29081 KORISTEVEISTO
ke 19.00-21.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Marttilan koulu, teknisen työn luokka, Kirkkokatu 9,
Antti-Heikki Hietanen, koristeveistomestari 62,5 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 20
Omista tarvikkeista valmistetut huonekalut sekä koriste-esineet.
█29091 KELLOKAAPIN RAKENTAMINEN JA HUONEKALUJEN ENTISÖINTI
ma 17.00-19.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Seinäjoen toimintakeskus, Toritaival 4
Arto Järvimäki, puuteknikko, erikoismaalari ja -verhoilija 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 17
Kellokaapin rakentaminen - myös vasta-alkajille. Perehdytään puuntyöstökoneiden käyttöön. Huonekalujen korjaus, maalaus
ja ootraus. Jatketaan myös keskeneräisiä töitä. Oppikirjana ”Rokokootyylisen kellokaapin valmistusohjeet” sekä työpiirustus.
Kirja ja piirustus 40 €; saa ostaa kurssipaikalta. Säilytystilat rajalliset.
█29101 HUONEKALUJEN ENTISÖINTI JA PERINTEINEN VERHOILU
ti 17.00-19.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Seinäjoen toimintakeskus, Toritaival 4,
Arto Järvimäki, puuteknikko, erikoisverhoilija ja -maalari 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 16
Huonekalujen korjaus, pintakäsittelyt, mm. ootraus, koristemaalaus ja perinteinen joustin verhoilut ja matalaperutaiset pikkutuolit. Jatketaan myös edellisellä kaudella aloitettuja töitä. Säilytystilat rajalliset.
█29111 HUONEKALUJEN ENTISÖINTI Kasperi
ma 16.30-18.45, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Lintuviidan koulu, Tapiolantie 20,
Marko Välipakka, artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Entisöinti/kunnostustyöt, Opitaan pinnanpoistoa, korjaustekniikoita ja pintakäsittelytapoja. Jatketaan myös edellisen vuoden
keskeneräisiä töitä.Opitaan huonekalujen entisöinnin vaiheita käytännön kautta mm. pinnanpoisto, korjaukset ja pintakäsittely. Lisätietoja netissä.
█29121 PUUSORVAUKSEN ALKEET
ke 16.30-21.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Seinäjoen Yhteiskoulu, teknisen työn luo, Tuomikatu 8, Joka
toinen viikko Kari Kulmakorpi, puuseppämestari 78 t, Kurssimaksu 65,00 €, max 14
Vuolusorvauksen, lieriösorvauksen ja ontelosorvauksen alkeet. Työvälineen koululla. Omat materiaalit mukaan tai voi ostaa
opettajalta. Valmistetaan käyttöesineitä esim. kyniä, pikareja, taikinakaulimia, lautasia ja kulhoja. HUOM! Kurssi alkaa 2.9.
Syksyllä 6 kokoontumiskertaa ja keväällä 7. Syksyn tarkat ajankohdat sovitaan ryhmän kanssa ensimmäisellä kokoontumiskerralla, kevään osalta ennen joulutaukoa.
█29131 PUUSORVAUS jatko
la 9.00-16.00, su 9.00-16.00, 12.9.2015–15.11.2015 ja 16.1.2016–13.3.2016 Seinäjoen Yhteiskoulu, teknisen työn luo,
Tuomikatu 8, Joka 4. viikko Kari Kulmakorpi, puuseppämestari 96 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 12
Viikonloppukursseja á 16 tuntia kerran kuussa (yht. 6 kertaa), Kurssiviikonloput syksy: 12-13.9., 10-11.10., 14-15.11. ja kevät:
16-17.1., 13-14.2., 12-13.3. Kurssimaksu yksittäisestä viikonlopusta 25 €. Vuolusorvaus, lieriösorvaus, ontelosorvaus, sorvaustalttojen teroitus. Valmistetaan lautasia, kulhoja, maljakoita ym sorvattuja käyttöesineitä omista raaka-aineista.
█29141 PUUTYÖ NAISILLE aloittavat
ti 18.00-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 Marttilan koulu, teknisen työn luokka, Kirkkokatu 9
Ritva Rintamäki, artesaani 36 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 13
Jos olet viimeksi kouluaikoina tehnyt puutöitä, mutta haluaisit palauttaa taidot käyttöön ja oppia lisää, tule mukaan. Kurssilla
aloitetaan pienimuotoisista puutöistä ja perusasioista materiaalien tuntemuksessa, välineissä ja työmenetelmissä. Myös entisöintiin perehdytään jonkin verrran.
█29151 PUUINTARSIA ELI KUVIOVIILUTUS
ke 17.00-19.30, 9.9.2015–2.12.2015 Seinäjoen Yhteiskoulu, teknisen työn luo, Tuomikatu 8, Joka toinen viikko
Kari Kulmakorpi, puuseppämestari 21 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 14
Peruskurssilla valmistetaan pienesineisiin ohuista puuviiluista koristekuviopintoja. Esim. shakkilauta, nimikyltti ym. koristeku42
viot ja kuvat. Kurssilla käsitellään valmistustekniikat, materiaalit, työvälineet sekä viimeistely ja pintakäsittely. HUOM! Kurssi
alkaa 9.9.; muut kurssipäivät tarkentuvat ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Lisätietoja netissä.
█29001 SOITINRAKENNUS
ma 17.30-20.45, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Nurmon yläaste, teknisen työn luokka, Toukotie 3
Jukka Kattelus, soitinrakentaja 100 t, Kurssimaksu 75,00 €, max 10
Valmistetaan tasakantinen, pulttikaulainen sähkökitara. Omat tarvikkeet. Omat työvälineet suotavia.
█29202 PUU- JA METALLITYÖ Nurmo
ti 17.30-20.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Nurmon yläaste, teknisen työn luokka, Toukotie 3,
Reino Elomaa, teknisten aineiden lehtori evp 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 23
Tehdään puu- ja metallitöitä opiskelijoiden toiveiden mukaan. Opetuksessa ensisijaista on turvallinen työskentely ja oikeat
työtavat työstökoneilla. Materiaalit hankitaan itse. Koululla on tarvitavat työvälineet, mutta myös omia välineitä voi käyttää.
█29212 PUUTYÖ Isokoski
to 18.00-20.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Toivola-halli, Isokoskentie 1074
Jouko Valkama, teknisten aineiden lehtori, puuseppämestari 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 16
Valmistetaan uusia puuesineitä ja korjataan ja entisöidään vanhoja huonekaluja, opetellaan puusorvausta ja esineiden pintakäsittelyä. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä niin, että lukuvuoden 14-15 aikana osallistuneilla on etusija kurssille
töiden loppuun saattaamiseksi.
█29222 ENTISÖINTI Hyllykallio
ti 17.30-20.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Hyllykallion koulu, teknisen työn luokka, Opintie 8,
Marko Välipakka, artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Huonekalujen entisöinti/kunnostustyöt, Opitaan pinnanpoistoa, korjaustekniikoita ja pintakäsittelytapoja. Jatketaan myös
edellisen vuoden keskeneräisiä töitä. Lisätietoja netissä.
█29232 PUUTYÖ Isokoski päivä
ma 13.00-16.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Toivola-halli, Isokoskentie 1074
Ritva Rintamäki, artesaani 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 16
UUSI RYHMÄ! Valmistetaan uusia puuesineitä ja korjataan ja entisöidään vanhoja.
.
█29303 PUUTYÖT Peräseinäjoki
ti 17.00-19.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Toivolanrannan koulu, yläkoulu, teknisen työn luokka, Ville
Ritolantie 2 B, Tuomas Kotkaniemi, KM 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kurssilla valmistetaan vapaavalintaisia puutöitä. Omat materiaalit. Rajallinen töiden säilytysmahdollisuus.
█29313 PUUKKOPAJA
to 17.00-19.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Toivolanrannan koulu, yläkoulu, teknisen työn luokka, Ville
Ritolantie 2 B Kari Vuorus, teknikko, puukkoseppä 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 26
Valmistetaan käyttö-, koriste- ja perinnepuukkoja käsityönä. Omat materiaalit mukaan, erityiesti tuohet. Myös opettajalta voi
ostaa materiaaleja.
█29323 ENTISÖINTI A Peräseinäjoki
ke 16.30-18.45, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Luoman koulu, Luomantie 130 A,
Marko Välipakka, artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 16
Huonekalujen entisöinti/kunnostustyöt, Opitaan pinnanpoistoa, korjaustekniikoita ja pintakäsittelytapoja. Jatketaan myös
edellisen vuoden keskeneräisiä töitä. Lisätietoja netissä.
█29333 ENTISÖINTI B Peräseinäjoki
ke 18.45-21.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Luoman koulu, Luomantie 130 A
Marko Välipakka, puualan artenomi 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 16
Entisöinti/kunnostustyöt. Opitaan pinnanpoistoa, korjaustekniikoita ja pintakäsittelytapoja. Jatketaan myös edellisen vuoden
keskeneräisiä töitä. Lisätietoja netissä
█29404 PUU- JA METALLITYÖ Ylistaro
ma 17.30-20.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Ylistaron koulukeskus teknisen työn luokka, Kaukolanraitti
50 Jaakko Ylipelkonen, KM 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 15
Puu- ja metallitöitä oman valinnan mukaan. Omat materiaalit, rajallinen töiden säilytysmahdollisuus.
█29414 PUUKKOKURSSI
ke 18.00-21.00, 30.9.2015–25.11.2015 ja 6.1.2016–30.3.2016
Ylistaron koulukeskus teknisen työn luokka, Kaukolanraitti 50 Matti Korpela 76 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 16
Valmistetaan teräaihioon kahva ja tuppi. Puukon mallit opiskelijan valinnan mukaan. Tarvikkeet voi ostaa opettajalta (alkaen
15 €).
43
SANATAIDE JA KIRJALLISUUS
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█30001 KYNÄTREFFIT
su 14.00-15.30, 27.9.2015–29.11.2015 ja 17.1.2016–17.4.2016 Seinäjoen pääkirjasto, kokoustila (Jaaksi 3), Alvar Aallon
katu 14, Joka 4. viikko Marja Nivala, sanataideohjaaja 14 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 12
Kirjoituttaa mutta et tiedä mitä kirjoittaisit. Miten jatkaa kun alkuinnostus laantuu? Miten päästä eroon turhasta itsekritiikistä?
Kynätreffien tarkoitus on yhteisön kautta tukea ja innostaa jatkuvaan kirjoittamiseen sekä lieventää itsekritiikkiä harjoitusten
ja vapaan keskustelun kautta. Sopii kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille. Kokoontumispäivät: su 27.9., 25.10., 29.11., 17.1.,
14.2., 13.3. ja 17.4.
█30011 ROHKAISTU KIRJOITTAJANA
pe 17.00-19.30, la 10.00-14.15, 2.10.2015–24.10.2015 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Katja Hautala, FM ja Pertti Sillanpää, FT 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 17
Kurssilla tehdään pieniä tekstejä/ kirjoitusharjoituksia, joilla pyritään lisäämään itsetuntemusta ja toisaalta poistamaan kirjoittamisen esteitä. Teksteistä myös keskustellaan ja kokemuksia jaetaan. Tavoitteena on tarjota myönteisiä kirjoittamiskokemuksia ja avata kanavia itseilmaisulle. Kurssi on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Aiempaa kirjoittamiskokemusta ei
tarvita. Kokoontumispäivät: 2. - 3.10. ja 23. - 24.10
█30021 VINKKEJÄ BLOGIKIRJOTUKSIIN
la 10.00-14.15, 26.9.2015–26.9.2015 Opistotalo, luokka 308, Vapaudentie 83
Pertti Sillanpää, FT 5 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 12
Kurssilla perehdytään blogin pitämiseen esimerkkien ja pienten harjoitusten avulla. Käydään läpi erilaisia tapoja pitää blogia,
bloggaamisen tavoitteita ja periaatteita. Erityisesti keskitytään kiinnostavan blogitekstin kirjoittamiseen: Kenelle kirjoitan?
Mistä kirjoitan? Millainen käsittelytapa kiinnostaa lukijoita? Miten otsikoin houkuttelevasti? Miten kuvitan bloggauksen? Millaisia linkkejä laitan tekstiin? Miksi lukijoiden tulee antaa kommentoida bloggausta?
█30031 KIRJALLISUUSPIIRI
ma 17.15-18.45, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Seinäjoen pääkirjasto, kokoustila (Jaaksi 3), Alvar Aallon
katu 14, Sirkka-Liisa Kankaanpää, FM ja Pentti Orhanen, FK , 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 23
Keskustellaan etukäteen sovituista koti- ja ulkomaisista uusista ja klassisista kirjoista. Tutustutaan kirjallisuuden lajeihin,
kriittiseen lukemiseen ja tekstin analysointiin. Teatteri- ja kirjailijavierailuja.
█30202 KIRJOITTAJARYHMÄ Nurmo
ke 18.00-19.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Hyllykallion koulu, Opintie 8
Jussi Matilainen, sanataideohjaaja ja kirjailija 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Sekä paljon kirjoittaneille että kirjoittamisesta vasta haaveileville. Virikkeitä, oman tyylin etsimistä, tietoa, palautetta, kirjoittajien vuorovaikutusta.
█30212 NURMON RUNOPIIRI lyhytkurssi
ti 18.00-20.15, 8.9.2015–11.10.2015 Valkiavuoren koulu, Toukotie 4
Maire Leppälä, LO 15 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 14
Kurssilla valmistetaan esitys kirkkoiltaan sekä esiintymisiä hoitokoteihin. Kevennykseksi etsimme iloisia ja piristäviä tekstejä
”joka lähtöön”.
█30303 KIRJALLISUUSPIIRI Peräseinäjoki 
ma 18.30-20.00, 31.8.2015–30.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Peräseinäjoen kirjasto, Keikulinkuja 2, Joka 4.vko
Merja Koski-Aho, FM 18 t, Kurssimaksu 30,00 € (10€) , max 16
Keskustellaan kirjallisuudesta yhdessä sovittujen aiheiden pohjalta. Kokoontuminen kerran kuukaudessa, yhteensä 9 krt.
Syksyn kokoontumiset: 31.8., 28.9., 26.10 ja 30.11. OPH.
█30404 LUKUPIIRI Ylistaro 
to 10.30-12.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Ylistaron kirjasto, Matinpalontie 1, Joka 4.vko
Leena Kristola, FM 18 t, Kurssimaksu 30,00 €(10€) , max 20
Lukupiirissä luemme monipuolisesti niin kotimaista kuin käännöskirjallisuuttakin sekä klassikkoja että uudempaa tuotantoa.
Ohjaaja valottaa kirjailijan taustoja. Vapaata keskustelua kirjasta, jolloin jokaisen lukukokemus ja mielipide on yhtä arvokas.
Kerran kuussa pidettävän lukupiirin kokoontumiskerrat ilmoitetaan lukukauden alussa. Kokoontumisia yhteensä 9 krt. OPH.
█30414 KIRJOITTAJIEN LAUANTAILEIRI Ylistaro
la 11.00 - 14.15, 5.9.2015–28.11.2015 ja 9.1.2016–2.4.2016 Ylistaron opistotilat, luokka 2, Matinpalontie 1, Joka 3. viikko
Jussi Matilainen, sanataideohjaaja ja kirjailija 40 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 20
Sekä paljon kirjoittaneille että kirjoittamisesta vasta haaveileville. Virikkeitä, oman tyylin etsimistä, tietoa, palautetta. Uutuutena organisoitu työskentely pienryhmässä kiinnostusalueen mukaan. Kohtaaminen joka kolmas viikko 5.9., 26.9., 17.10.,
7.11., 28.11., 9.1., 30.1., 20.2., 12.3. ja 2.4.
44
TEATTERITAIDE Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
LASTEN JA NUORTEN KURSSIT
s: Teatteritaide
en perusopetu
Katso myös Taite
– Kurpitsa
█31001 SIRKUSKERHO syksy 1.-3. luokkalaisille
to 16.30-17.15, 24.9.2015–10.12.2015 Pohjan koulu, Väinölänkatu 6,
Tanja Huuskonen, teatteri-ilmaisun ohjaaja, AMK 10 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 14
Tervetuloa sirkuksen hauskaan maailmaan! Sirkuskerhoissa opettelemme mm. akrobatiaa, jongleerausta sekä vanteiden, diabolojen ja muiden sirkusvälineiden käyttöä yhdessä, rennolla otteella. Mukaan tarvitset vain liikkumiseen
sopivat vaatteet sekä avoimen mielen!
█31111 SIRKUSKERHO syksy 4.-6. luokkalaisille
to 17.15-18.15, 24.9.2015–10.12.2015 Pohjan koulu, Väinölänkatu 6,
Tanja Huuskonen, teatteri-ilmaisun ohjaaja, AMK 13,3 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 14
Tervetuloa sirkuksen hauskaan maailmaan! Sirkuskerhoissa opettelemme mm. akrobatiaa, jongleerausta sekä vanteiden, diabolojen ja muiden sirkusvälineiden käyttöä yhdessä, rennolla otteella. Mukaan tarvitset vain liikkumiseen
sopivat vaatteet sekä avoimen mielen!
█31121 SIRKUSKERHO syksy 7.-9. luokkalaisille
ti 17.00-18.00, 22.9.2015–8.12.2015 Nuorisokeskus, näyttämö, Puskantie 3,
Tanja Huuskonen, teatteri-ilmaisun ohjaaja, AMK 13,3 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 14
Tervetuloa sirkuksen hauskaan maailmaan! Sirkuskerhoissa opettelemme mm. akrobatiaa, jongleerausta sekä vanteiden, diabolojen ja muiden sirkusvälineiden käyttöä yhdessä, rennolla otteella. Mukaan tarvitset vain liikkumiseen
sopivat vaatteet sekä avoimen mielen! Kokoontumisia 10 krt ( 22.9. , 29.9. , 6.10. , 20.10. , 27.10. , 3.11. , 17.11. ,
24.11. , 1.12. ja 8.12.)
█31131 SIRKUSKERHO kevät 1.-3. luokkalaisille
to 16.30-17.15, 14.1.2016–21.4.2016 Pohjan koulu, Väinölänkatu 6,
Tanja Huuskonen, teatteri-ilmaisun ohjaaja, AMK 13 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 14
Jatkoa syksyn kurssille, myös uudet tervetuloa! Katso lisätiedot
█31141 SIRKUSKERHO kevät 4.-6. luokkalaisille
to 17.15-18.15, 14.1.2016–21.4.2016 Pohjan koulu, Väinölänkatu 6,
Tanja Huuskonen, teatteri-ilmaisun ohjaaja, AMK 17,29 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 14
Jatkoa syksyn kurssille, myös uudet tervetuloa! Katso lisätiedot
█31151 SIRKUSKERHO kevät 7.-9. luokkalaisille
ti 17.00-18.00, 12.1.2016–19.4.2016 Nuorisokeskus, näyttämö, Puskantie 3,
Tanja Huuskonen, teatteri-ilmaisun ohjaaja, AMK 17,29 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 14
Jatkoa syksyn kurssille, myös uudet tervetuloa! Katso lisätiedot
█31300 PIKKUKURPITSA A teatteria eskarilaisille
ma 17.00-18.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Aallon kirjasto, Koulukatu 21,
Laura Kivimäki, harrastajateatteriohjaaja 33,25 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 10
Teatteritaiteen perusopetukseen valmistavaa opetusta. Tarkoitettu 5-6-vuotiaille lapsille. Teatteritoiminnan keinoin rohkaistaan lapsen mielikuvituksen käyttöä ja annetaan tilaa ilmaisulle. Sytytetään kipinä teatteriin ja yhdessä tekemiseen!
Lukuvuoden päätteeksi valmistetaan pieni esitys.
█31332 PIKKUKURPITSA B teatteria eskarilaisille Hyllykallio
to 18.00-19.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Hyllykallion kirjasto (vanha kirjasto), Opintie 1,
Laura Kivimäki, harrastajateatteriohjaaja 33,25 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 10
Teatteritaiteen perusopetukseen valmistavaa opetusta. Tarkoitettu 5-6-vuotiaille lapsille. Teatteritoiminnan keinoin rohkaistaan lapsen mielikuvituksen käyttöä ja annetaan tilaa ilmaisulle. Sytytetään kipinä teatteriin ja yhdessä tekemiseen!
Lukuvuoden päätteeksi valmistetaan pieni esitys.
45
█31352 AIKUINEN-LAPSI -teatteriryhmä syksy
to 10.00-11.00, 3.9.2015–26.11.2015 Hyllykallion kirjasto (vanha kirjasto), Opintie 1,
Laura Kivimäki, harrastajateatteriohjaaja 15,96 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 30
Lorutellaan, lauleskellaan, leikitään. Valmistetaan esitys yhdessä lasten kanssa ryhmän ideoinnin pohjalta. Yhteinen teatteriharrastus lapselle ja aikuiselle. Lapsi ilmoittautuu ja huoltajan tiedot laskutusosoite -kenttään. Pienemmän sisaren
voi ottaa mukaan tunnille.
█31362 AIKUINEN-LAPSI -teatteriryhmä kevät
to 10.00-11.00, 14.1.2016–14.4.2016 Hyllykallion kirjasto (vanha kirjasto), Opintie 1,
Laura Kivimäki, harrastajateatteriohjaaja 15,96 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 30
Lorutellaan, lauleskellaan, leikitään. Valmistetaan esitys yhdessä lasten kanssa ryhmän ideoinnin pohjalta. Yhteinen teatteriharrastus lapselle ja aikuiselle. Lapsi ilmoittautuu ja huoltajan tiedot laskutusosoite -kenttään. Pienemmän sisaren
voi ottaa mukaan tunnille
█31313 ILMAISUTAITOA ERITYISLAPSILLE
ke 18.00-19.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Toivolanrannan koulu, alakoulu, Koulutie 1,
Kaija Kippilä, erityiskoululaisten ohjaaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 11
Peräseinäjoella aloittava ilmaisutaidon ryhmä, joka on suunnattu tukea tai erityistä tukea tarvitseville koululaisille. Tulemme suunnittelemaan ja valitsemaan kiinnostavan aiheen kevätesitykseen, jonka teema vie ryhmää läpi lukuvuoden.
Luovuuden annetaan rönsyillä vapaasti. Mukaan mahtuu paljon leikkiä ja naurua, omia tulkintoja ja liikkumista musiikin
mukana. Kehollinen, kielellinen ja musiikillinen ilmaisu tuottaa osallistumisen iloa ja onnistumisen kokemuksia. Lapset
saavat oman harrastuksen ja tunteen ryhmään kuulumisesta. Paikka: Toivolanrannan alakoulun iltapäivätoiminnan tilat
█31314 NÄYTELMÄKERHO alakoululaisille Ylistaro
ti 18.00-19.30, 1.9.2015–24.11.2015 Ylistaron Kainaston nuorisoseura, Ylistarontie 520,
Jaana Jokinen, tuntiopettaja 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 30
Alakouluikäisille tarkoitettu kurssi. Tutustutaan teatterin tekoon erilaisilla leikki-, draama- ja ilmaisuharjoituksilla. Kurssin
päätteeksi esitetään näytelmä.
KURSSIT MUILLE KOHDERYHMILLE
█31161 OSALLISTAVA TEATTERI JA DRAAMA Toiminnallisia taidelähtöisiä ilmaisuharjoituksia ja menetelmiä
la 13.00-16.00, su 13.00-16.00, 7.11.2015–22.11.2015 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83,
Taina Inkeri, FM, KM ja työnohjaaja 16 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 20
Koulutuksessa perehdytään luovien, toiminnallisten ja voimauttavien harjoitusten avulla teatteri- ja taidelähtöiseen työskentelyyn ja tutustutaan samalla omien luovien voimavarojen ilmaisuun. Kurssilla käydään läpi draaman peruskäsitteitä ja työtapoja mm. lämmittelyleikit, liike, improvisaatio, klovneria, forum-teatteri ja prosessidraama. Koulutuksesta saa käyttökelpoisia
ideoita myös kasvatus- ja sosiaalialalle. Osallistujilta ei edellytetä etukäteistietoja tai -taitoja edellä mainituista menetelmistä.
Kokoontumispäivät: 7. - 8.11. ja 21 - 22.11
█31171 FEMINA teatteriryhmä naisille
to 19.30-21.45, 3.9.2015–17.12.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Nuorisokeskus, näyttämö, Puskantie 3,
Laura Kivimäki, harrastajateatteriohjaaja 72 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 30
Aikuisten naisten teatteriryhmä, jossa tehdään ryhmälähtöisesti näytelmä perhe-elämästä, pitkästä parisuhteesta ja näiden
mukanaan tuomista riemuista ja ”riemuista”. Ryhmän jäseniltä toivotaan aiempaa näyttämökokemusta, rohkeutta ja kykyä
pöljäillä. Kevään harjoitusvuorot sovitaan syksyllä tarkemmin.
█31181 SEINÄJOEN SEITIKIT
su 15.30-18.00, 30.8.2015–29.11.2015 Nuorisokeskus, näyttämö, Puskantie 3,
Jenna Seppelvirta, teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK 36 t, Kurssimaksu 65,00 €, max 30
Onko sinulla jo kokemusta näyttelemisestä? Omaatko hyvät ryhmätyötaidot ja tahdot olla mukana isommassa näytelmäproduktiossa ensi syksynä? Jos vastasit kyllä, tule syksyllä järjestettävään näytelmä katselmukseen! Syksyllä harjoiteltava näytelmä ilmoitetaan elokuun alussa sähköisessä ohjelma-oppaassa. Katselmuksessa pääset hakemaan haluamaasi roolia ja
näyttämään omat taitosi. Katselmus pidetään 23.8. klo 15.30-18. Näyttelijävalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille seuraavalla viikolla. Ilmoittaudu katselmukseen, se ei vielä velvoita sinua aloittamaan kurssia.
█31191 TEATTERI ROUTASYDÄN
su 12.30-15.00, 6.9.2015–29.11.2015 ja 10.1.2016–17.4.2016 Nuorisokeskus, näyttämö, Puskantie 3,
Raimo Lahdenmäki, teatteriohjaaja 75 t, Kurssimaksu 100,00 €, max 30
Kurssi sisältää näyttelijätyön perusharjoituksia; äänenkäyttöä, improvisaatiota, ilmaisua, tunnetiloja, illuusiota jne. Kevääksi
valmistetaan näytelmä Noita. Ryhmä on jatkoryhmä, mutta myös uudet teatterin harrastajat ( 16v ja sitä vanhemmat ) tervetuloa!
46
█31201 TEATTERITYÖPAJA TYÖTTÖMILLE syksy 
ke 10.00-12.00, 2.9.2015–25.11.2015 Nuorisokeskus, näyttämö, Puskantie 3,
Venla Korja, teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK 32,04 t, Kurssimaksu 45,00 €(10€) , max 20
Teatterityöpajan tavoitteena on vahvistaa rohkeutta itseilmaisuun, auttaa tunnistamaan omia vahvuuksia sekä sanomaan
niitä ääneen. Teatterilähtöisten menetelmien avulla pidetään yllä rentoa ja luotettavaa ilmapiiriä. Kurssilla käytetään myös
vierailevia opettajia. Ei vaadi aiempaa harrastuneisuutta. OPH.
█31211 TEATTERITYÖPAJA TYÖTTÖMILLE kevät 
ke 10.00-12.00, 13.1.2016–6.4.2016 Nuorisokeskus, näyttämö, Puskantie 3,
Venla Korja, teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK 32,04 t, Kurssimaksu 45,00 €(10€) , max 20
Teatterityöpajan tavoitteena on vahvistaa rohkeutta itseilmaisuun, auttaa tunnistamaan omia vahvuuksia sekä sanomaan
niitä ääneen. Teatterilähtöisten menetelmien avulla pidetään yllä rentoa ja luotettavaa ilmapiiriä. Kurssilla käytetään myös
vierailevia opettajia. Ei vaadi aiempaa harrastuneisuutta. OPH.
█31231 MATALAN KYNNYKSEN TEATTERIRYHMÄ 60+ -vuotiaille
ma 13.00-14.30, 31.8.2015–23.11.2015 Nuorisokeskus, näyttämö, Puskantie 3,
Laura Kivimäki, harrastajateatteriohjaaja 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 30
Matalan kynnyksen teatterikurssi yli 60-vuotiaille. Opiskellaan äänenkäyttöä, esiintymistä, ryhmän edessä puhumista. Tehdään helppoja harjoituksia ja ravistellaan jännitykset pois. Ryhmän niin halutessa, voidaan kurssin lopulla tehdä pieni esitys
tai vastaava.
█31251 KUNINGASROOLISSA - integroitu teatteriryhmä 
ke 16.30-19.00, 2.9.2015–2.12.2015 Seinäjoen kaupunginteatteri, Verstasteatteri,
Venla Korja, teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK 30 t, Kurssimaksu 40,00 €(10€) , max 20
Kuningasroolissa on kehitysvammaisten ja vammattomien integroitu teatterikurssi. Kurssin aikana harjoitellaan teatterin perusasioita, kuten improvisaatiota ja roolityöskentelyä. Kurssin suorittaneilla on mahdollisuus jatkaa Kuningasryhmässä, joka
valmistaa teatteriesityksen keväällä 2016. Lisätiedot: Venla Korja, p. 044 987 4640, [email protected]. OPH. Työttömille työnhakijoille, senioreille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille hinta 10€, muuten 40€. Opettaja tarkistaa kurssin alussa
oikeuden alennettuun hintaan.
█31324 NÄYTELMÄKERHO Ylistaro
ti 18.00-20.15, 12.1.2016–14.6.2016 Ylistaron Kainaston nuorisoseura, Ylistarontie 520,
Jaana Jokinen, tuntiopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 30
Improvisointia, ääniharjoituksia sekä näytelmän harjoittelu esityskuntoon kesälle 2016.
OPISKELU UUSILLE URILLE
S e i n ä j o e n
l u k i o n
Aikuislinjalla voit opiskella iltaisin
myös yksittäisiä oppiaineita kuten espanja, ranska,
ruotsi, englanti, suomi toisena kielenä
aivan omaksi iloksesi suorittamatta
niistä ylioppilastutkintoa.
Opiskella voit lähiopetuksessa tai etänä, joten
opiskelu kaukaakin on mahdollista.
Tänä lukuvuonna
etätarjonta on entistä laajempaa.
Aloittaminen on helppoa:
Soitto vain aikuislinjalle!
06 416 2361
www.seinajoenlukio.f i
47
a i k u i s l i n j a l l a
MUSIIKKI Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 17.00
LASTEN JA NUORTEN KURSSIT - katso musiikin koko kurssitarjonta!
Myös Taiteen perusopetus: Rytmi-instituutti
MUSIIKKI – SOITON JA LAULUN YKSILÖOPETUS (HUILU, KITARA, LAULU, PIANO, RUMMUT, VIULU, SAKSOFONI,
KLARINETTI, HARMONIKKA)
HAKU YKSILÖOPETUKSEEN
Ilmoittaudu jonoon vapautuvaan opiskelupaikkaan lukuvuodelle 2015-2016 osoitteessa
https://www.opistopalvelut.fi/seinajoki.
VAPAUTUVIA OPISKELIJAPAIKKOJA TÄYTETÄÄN JONOSTA ILMOITTAUTUMISJÄRJESTYKSESSÄ LÄPI VUODEN.
POIKKEUKSENA ON YKSINLAULU. Yksinlaulukurssin suuren suosion vuoksi osallistujat arvotaan ilmoittautuneista.
Ilmoittautumisaika ennen arvontaa on 17.8.2015 klo 17.00 – 19.8.2015 klo 15.00. Arvonta suoritetaan tietokoneella Opistotalolla 19.8.2015 klo 15.00. Kaikkiin yksilöopetuksen paikan saaneisiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.
Kansalaisopiston musiikin yksilöopetus tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden KOLMEN LUKUVUODEN OPINTO-OIKEUTEEN. Opinto-oikeus edellyttää säännöllistä opiskelua. Opiskelun keskeyttämisestä tulee ilmoittaa välittömästi kansalaisopiston toimistoon.
Lisätietoja musiikin suunnittelijaopettajalta Anna Pellikka [email protected]
VAPAUTUVIEN YKSILÖSOITON/LAULUN OPISKELUPAIKKOJEN ILMOITTAUTUMISNUMEROT:
SEINÄJOKI
49011 Piano Seinäjoki (22,5min, Opistotalo)
49021 Kitara Seinäjoki (22,5min, Lintuviidan koulu)
49031 Viulu Seinäjoki (22,5min, Opistotalo)
49041 Huilu Seinäjoki (22,5min, Opistotalo)
49061 Laulu Seinäjoki (45min joka toinen viikko Opistotalo)
49071 Saksofoni Seinäjoki (22,5min, rytmi-instituutti)
49081 Klarinetti Seinäjoki (22,5min, rytmi-instituutti)
49091 Harmonikka Seinäjoki (22,5min, Marttilan koulu)
NURMO
49012 Piano Nurmo (22,5min Tanelinrannan koulu, Valkiavuoren koulu, Hyllykallion koulu, Keski-Nurmon koulu)
49052 Rummut Nurmo (22,5min, Valkiavuoren koulu)
PERÄSEINÄJOKI
49013 Piano Peräseinäjoki (22,5min, Honkakylän koulu, Toivolanrannan koulu, Alaviitalan koulu)
49023 Huilu Peräseinäjoki (22,5min, Toivolanrannan koulu)
YLISTARO
49014 Piano Ylistaro (22,5min, Kirja-Matin koulu)
49024 Kitara tai Rummut Ylistaro (22,5min, Kirja-Matin koulu)
49034 Viulu Ylistaro (22,5min, Kirja-Matin koulu)
Seinäjoen kansalaisopiton Rytmi-instituutin rytmimusiikin opetus löytyy oppaasta kohdasta TAITEEN PERUS­OPETUS.
48
YKSILÖOPETUS Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 17.00
█YKSINLAULU A
ma 15.00-21.10, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–25.4.2016 Opistotalo, luokka 004, Vapaudentie 83
Marjo Helene Haanpää, laulunopettaja, mus.pedagogi (YAMK) Kurssimaksu 170,00 €, max 16
Kurssille ilmoittaudutaan numerolla 49061. Ilmoittautumisaika on 17.8.2015 klo 17.00 - 19.8.2015 klo 16.00. Ilmoittautuneista
arvotaan kurssille pääsevät. Arvonta suoritetaan tietokoneella 19.8.2015 klo 16.15. Yksinlaulun
opetusta (klassinen ja kevyt musiikki). Opiskellaan laulamisen perusteita (hengitystä, oman kehon hallintaa, esiintymistä jne).
Opetusta 45min/ joka toinen viikko/ oppilas.
█YKSINLAULU B
ti 14.30-20.15, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–19.4.2016 Opistotalo, luokka 004, Vapaudentie 83
Marjo Helene Haanpää, laulunopettaja, mus.pedagogi (YAMK) Kurssimaksu 170,00 €, max 10
Kuten YKSINLAULU A
█YKSINLAULU C
to 15.00-18.10, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–21.4.2016 Opistotalo, luokka 004, Vapaudentie 83
Anna Pellikka, musiikkipedagogi Kurssimaksu 170,00 €, max 9
Kuten YKSINLAULU A
█YKSINLAULU/RYTMIMUSIIKKI
Päivämäärät- ja kellonaika varmistuvat myöhemmin. Opetus koko lukuvuoden ajan. Marttilan koulu, musiikkiluokka, Kirkkokatu 9 Riikka Pekkala, musiikkipedagogi amk Kurssimaksu 170,00 €, max 4
Kuten YKSINLAULU A
█PIANO A
ma 19.15-21.07, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 121, Vapaudentie 83
Tanja Kuivinen, FM Kurssimaksu 70,00 €, max 6
Tälle kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49011. Monipuolinen pianonsoiton harrastus.Sopii sekä vasta-alkajille
että pidemmälle ehtineille. Opetuskieli voi tarvittaessa olla myös englanti.
█PIANO B
ti 19.00-21.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 312, Vapaudentie 83
Tanja Kuivinen, FM Kurssimaksu 70,00 €, max 8
Tälle kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49011. Kuten PIANO A
█PIANO C
ma 14.00-20.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 312, Vapaudentie 83
Liisa Talvio Kurssimaksu 70,00 €, max 11
Tälle kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49011. Kuten PIANO A
█PIANO D
ma 16.00-18.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 304, Vapaudentie 83
Heta Lemminkäinen, FM Kurssimaksu 70,00 €, max 5
Tälle kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49011. Kuten PIANO A
█PIANO E
ti 16.00-18.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 304, Vapaudentie 83
Heta Lemminkäinen, FM Kurssimaksu 70,00 €, max 5
Tälle kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49011. Kuten PIANO A
█PIANO F
ti 14.00-18.07, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 312, Vapaudentie 83
Liisa Talvio Kurssimaksu 70,00 €, max 10
Tälle kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49011. Kuten PIANO A
█PIANO G
ke 15.30-20.15, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 312, Vapaudentie 83
Tero Hietamäki, kanttori amk Kurssimaksu 70,00 €, max 15
Tälle kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49011. Kuten PIANO A
█PIANO H
pe 14.00-19.30, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Opistotalo, luokka 312, Vapaudentie 83
Päivi Pääkkönen Kurssimaksu 70,00 €, max 13
Tälle kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49011. Kuten PIANO A
49
█PIANO I
ma 12.50-18.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Tanelinrannan koulu, Lehmustie 4
Tanja Kuivinen, FM Kurssimaksu 70,00 €, max 21
Kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49012. Monipuolinen pianonsoiton harrastus. Sopii sekä vasta-alkajille että
pidemmälle ehtineille. Opetuskieli voi tarvittaessa olla myös englanti.
█PIANO J
ti 13.00-18.37, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Tanelinrannan koulu, Lehmustie 4,
Tanja Kuivinen, FM Kurssimaksu 70,00 €, max 21
Tälle kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49012. Kuten PIANO I
█PIANO K
pe 13.00-16.45, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Keski-Nurmon koulu, Jöllöntie 29,
Tanja Kuivinen, FM Kurssimaksu 70,00 €, max 12
Tälle kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49012. Kuten PIANO I
█PIANO L
ke 14.00-19.15, 2.9.2015–3.12.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Valkiavuoren koulu, musiikkiluokka, Toukotie 4,
Tanja Kuivinen, FM Kurssimaksu 70,00 €, max 13
Tälle kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49012. Kuten PIANO I
█PIANO M
to 17.15-20.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Hyllykallion koulu, Opintie 8
Tanja Kuivinen, FM Kurssimaksu 70,00 €, max 9
Tälle kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49012. Kuten PIANO I
█42162 PIANO N
to 17.00-20.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016
Venestalo, ent. Viitalan koulu, Viitalantie 221,
Katri Kivimäki Kurssimaksu 70,00 €, max 8 osallistujaa
Kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49012. Kuten PIANO I
█42342 PIANONSOITTO
ma 15.00-16.30, ti 16.15-17.45, 31.8.2015–24.11.2015 ja 11.1.2016–12.4.2016 Romo, Taapelitie 3
Eija Romo Kurssimaksu 120,00 €, max 8
Kurssi sopii sekä vasta-alkajille että pidemmälle ehtineille. Monipuolinen pianonsoiton harrastus: soitetaan klassisen,
kansan- ja populaarimusiikin kappaleita, vapaata säestystä jne. Lisäksi mahdollisuus omien melodioiden ja laulujen
keksimiseen ja pienimuotoisten pianokappaleiden säveltämiseen. Opetuskerta on 30min/oppilas. Opetus paikan osoite:
Taapelitie 3, Hyllykallio.
█42352 PIANONSOITTO KUVIONUOTEILLA
ti 15.00-18.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Valkiavuoren koulu, Toukotie 4
Johanna Saarikoski Kurssimaksu 120,00 €, max 6
Pianonsoittoa kuvionuottimenetelmää käyttäen. Kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti erityislapsille ja muille henkilöille, joille perinteinen nuottikirjoituksen omaksuminen on haasteellista. Ohjelmisto suunnitellaan oppilaan omien edellytysten
ja toiveiden mukaan. Soittoajoista sovitaan lukukauden alkaessa opettajan kanssa. Opetusta on 30min/ vko/ oppilas.
Jos ryhmässä on tilaa, myös muut kiinnostuneet voivat tiedustella paikkoja. Lisätietoja opettajalta Saarikoski Johanna
050-3057564
█PIANO O
ke 15.15-17.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Honkakylän koulu, Jouttikoskentie 25
Kari Konttinen, muusikko Kurssimaksu 70,00 €, max 12
Kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49013. Pianonsoiton opetusta kunkin taitojen mukaan edistyen ja teoriaa.
█PIANO P
ti 14.15-18.45, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Toivolanrannan koulu, alakoulu, Koulutie 1,
Päivi Mäki-Reini, lastenohjaaja Kurssimaksu 70,00 €, max 10
Kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49013. Sopii sekä vasta-alkajille että pidemmälle ehtineille. Monipuolinen
pianonsoiton harrastus: soitetaan klassisen, kansan- sekä populaarimusiikin kappaleita, vapaata säestystä, soolo- ja ensemble (nelikätisesti )jne.
█PIANO Q
pe 16.45-19.00, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Toivolanrannan koulu, alakoulu, Koulutie 1
Kari Konttinen, muusikko Kurssimaksu 70,00 €, max 6
Kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49013.
50
█PIANO S
to 13.23-16.45, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Alaviitalan koulu, Seinäjoentie 791 A,
Tanja Kuivinen, FM Kurssimaksu 70,00 €, max 16
Kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49013. Monipuolinen pianonsoiton harrastus.Sopii sekä vasta-alkajille että
pidemmälle ehtineille. Opetuskieli voi tarvittaessa olla myös englanti.
█PIANO T
ti 15.00-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Kirja-Matin koulu, Kirkkokuja 20
Tero Hietamäki Kurssimaksu 70,00 €, max 14
Kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49014. Sopii sekä vasta-alkajille että pidemmälle ehtineille. Monipuolinen
pianonsoiton harrastus: soitetaan klassisen, kansan- sekä populaarimusiikin kappaleita, vapaata säestystä, soolo- ja ensemble (nelikätisesti )jne.
█PIANO V
pe 15.00-16.52, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Kirja-Matin koulu, Kirkkokuja 20
Juha Runsala, musiikkipedagogi AMK Kurssimaksu 70,00 €, max 7
Kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49014. Sopii sekä vasta-alkajille että pidemmälle ehtineille. Monipuolinen
pianonsoiton harrastus: soitetaan klassisen, kansan- sekä populaarimusiikin kappaleita, vapaata säestystä, soolo- ja ensemble (nelikätisesti )jne.
█KITARAN YKSILÖSOITTO
ma 15.00-17.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Lintuviidan koulu, Tapiolantie 20
Arttu Vainiola Kurssimaksu 70,00 €, max 5
Ilmoittautuminen numerolla 49021 vapautuville oppilaspaikoille. Kitaransoiton alkeita, antaa valmiuksia bändityöskentelyyn,
myös teoriaa. Opetusta 22,5 min/kerta. Opistolta voi kysyä kitaraa lukuvuodeksi vuokralle hintaan 30e/lukuvuosi/kitara.
█KITARAN JA RUMPUJEN SOITTO
to 15.00-20.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Kirja-Matin koulu, Kirkkokuja 20
Pekka Lehtinen, muusikko Kurssimaksu 70,00 €, max 6
Kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49024. Kitaransoiton ja rumpujen soiton alkeita, antaa valmiuksia bändityöskentelyyn, myös teoriaa. Soittoaika on 22,5min/oppilas.
█44202 RUMPUJEN SOITTO
pe 15.00-16.00, 4.9.2015–27.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Valkiavuoren koulu, musiikkiluokka, Toukotie 4
Kari Konttinen, muusikko Kurssimaksu 70,00 €, max 8
Ilmoittautuminen numerolla 49052 vapautuville oppilaspaikoille. Yksityisopetusta 22,5min/vko. Rumpujensoiton opetusta.
█HUILUNSOITTO A
to 15.07-19.15, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 312, Vapaudentie 83
Mari Luomala-Kulkula, Musiikinohjaaja Kurssimaksu 70,00 €, max 10
Tälle kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49041. Huilunsoiton opetusta vasta- alkajille ja pidemmälle ehtineille.
Alaikäraja 7 vuotta, yläikärajaa ei ole. Opetellaan nuotit ja rytmit ja soitetaan kappaleita kunkin oman tason mukaan. Opetus
on yksilöopetusta, 22,5min/kerta. Oma huilu välttämätön.
█HUILUNSOITTO B
pe 14.00-18.30, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Opistotalo, luokka 121, Vapaudentie 83
Mari Luomala-Kulkula Kurssimaksu 70,00 €, max 10 Kuten HUILUNSOITTO A
█HUILUNSOITTO C
ke 15.30-17.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Toivolanrannan koulu, alakoulu, Koulutie 1
Minna Aho, restonomi amk Kurssimaksu 70,00 €, max 4
Kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49023. Opetellaan huilun soittoa alkeista aina pitemmälle ehtineisiin. Opetellaan nuotit ja rytmi, opiskelu on yksilöopetusta 22,5 min/kerta, oma huilu välttämätön. Alaikäraja 7 vuotta, yläikärajaa ei ole.
Soitetaan kappaleita oppilaan tason mukaan.
█VIULUNSOITTO A
ma 15.35-18.30, ti 14.35-16.30, 31.8.2015–24.11.2015 ja 11.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 121, Vapaudentie 83
Antti Laasanen, kapellimestari Kurssimaksu 70,00 €, max 13
Netti-ilmoittautuminen numerolla 49031 vapautuville oppilaspaikoille. Viulun- sekä alttoviulunsoittoa kaikenikäisille; sekä
vasta-alkajille että enemmän soittaneille. Opetellaan nuotit sekä rytmi, opiskelu on yksilöopetusta 22,5 min/kerta, oma viulu
välttämätön. Alaikäraja 5 vuotta, yläikärajaa ei ole. Soitetaan kappaleita oppilaan tason mukaan. Mahdollisuus sekä yksityisettä ryhmäopetukseen.
51
█ VIULUNSOITTO B
ma 16.30-19.35, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 312, Vapaudentie 83
Liisa Talvio Kurssimaksu 70,00 €, max 8
Netti-ilmoittautuminen numerolla 49031 vapautuville oppilaspaikoille. Sopii sekä vasta-alkajille että pidemmälle ehtineille.
Klassista, kansanmusiikkia, populaarimusiikkia.
█VIULUN- JA ALTTOVIULUNSOITTO
pe 16.52-18.00, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Kirja-Matin koulu, Kirkkokuja 20
Juha Runsala, Musiikkipedagogi AMK Kurssimaksu 70,00 €, max 5
Kurssille ilmoittaudutaan jonon kautta numerolla 49034. Viulun- ja alttoviulunsoittoa oppilaan tarpeiden mukaan. Yksilötunti
22,5min./kerta.
█HARMONIKAN YKSILÖSOITTO
ti 16.00-19.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Marttilan koulu, Kirkkokatu 9
Marita Ylevä, musiikkipedagogi Kurssimaksu 70,00 €, max 8
Ilmoittautuminen numerolla 49091 vapautuville oppilaspaikoille. Harmonikansoiton yksilöopetusta kaikenikäisille vasta-alkajista pidempään soittaneille. Harjoitellaan erityylisiä kappaleita opiskelijan toiveiden mukaisesti. Opettaja voi tarvittaessa
opastaa soittimen hankinnassa. 22,5min/kerta
█SAKSOFONINSOITTO
ke 16.00-17.55, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Rytmi-Instituutti, Vaasantie 11
Lasse Asu Kurssimaksu 70,00 €, max 5
Ilmoittautuminen numerolla 49071 vapautuville oppilaspaikoille. Kevyen musiikin saksofoniopetusta. Sopii vasta-alkajille ja jo
pitemmällä oleville. Oma soitin mukaan. Ikäsuositus 12v. ja siitä ylöspäin. Opetusta 22,5min/kerta.
█KLARINETINSOITTO
ke 17.55-18.20, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Rytmi-Instituutti, Vaasantie 11
Lasse Asu Kurssimaksu 70,00 €, max 2
Ilmoittautuminen numerolla 49081 vapautuville oppilaspaikoille. Kevyen musiikin klarinetinsoiton opetusta. Sopii vasta-alkajille. Oma soitin mukaan. Ikäsuositus 12v. ja siitä ylöspäin. Opetusta 22,5min/kerta.
KUOROT JA LAULURYHMÄT Ilmoittautuminen alkaa 17.8.2014 klo 17.00
█40101 VOCAL!Nuoriso ja opiskelijakuoro
ma 18.00-20.15, 31.8.2015–14.12.2015 ja 11.1.2016–16.5.2016 Frami, Kampusranta 9,
Satumaarit Veikkola, Muusikko AMK 171 t, Kurssimaksu 120,00 €, max 30
VOCAL! on Seinäjoen alueen opiskelijoiden ja nuorten yhteinen kuoro, jossa kokeneempikin laulaja viihtyy! Vocalissa lauletaan rennoissa tunnelmissa uutta ja vanhempaa rytmimusiikkia, pääosin kolmiäänisesti. Laulamisen lisäksi kuorotoimintaan
sisältyy tanssia ja esiintymistaitoa, joilla luodaan kunnon SHOW! Tule mukaan! Kokoontumispaikka: Frami A (Kampusranta
9A, Esitystila A104. Käynti sisäpihan puolelta)
█40111 SEINÄJOEN VETERAANIKUORO 
to 14.15-16.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83,
Marika Ahonen 75 t, Kurssimaksu 60,00 € (20€), max 30
Veteraaniaiheista (myös sota-ajan), isänmaallista ja hengellistä mieskuoromusiikkia äänissä. Esiintymisiä. OPH.
█40121 SEINÄJOEN MIESLAULAJAT
to 17.00-19.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Kaupungintalo, valtuustosali, Kirkkokatu 6,
Marika Ahonen 84 t, Kurssimaksu 65,00 €, max 40
Mieskuorolauluohjelmistoa. Uudet laulajat tervetulleita. Ilmoittautuminen myös opetuksen alkaessa kurssipaikalla.
█40131 SEINÄJOEN NAISLAULAJAT
ke 18.00-19.45, 26.8.2015–9.12.2015 ja 13.1.2016–11.5.2016 Hyllykallion kirjasto (vanha kirjasto), Opintie 1,
Anna Pellikka, musiikkipedagogi 85 t, Kurssimaksu 65,00 €, max 40
Moniäänistä laulua ja äänenkäytön perusteita. Ohjelmisto koostuu hengellisestä viihteeseen ja kansanlauluista operettisävelmiin. Ei laulukoetta. Uudet laulajat - tervetuloa! Kurssiin sisältyy jokaiselle laulajalle kaksi henkilökohtaista laulutuntia lukuvuoden aikana. Kuoron aikana mahdollisuus lapsiparkkiin (ilmoittautuminen kurssinumerolla 40132), jossa on aina hoitaja/
leikittäjä paikalla. Lapsiparkki on harjoitussalin seinän takana. Alaikäraja lapsiparkkiin on 1v.
█40132 LAPSIPARKKI NAISKUORON YHTEYDESSÄ
ti 18.00-19.45, 25.8.2015–8.12.2015 ja 12.1.2016–10.5.2016
Hyllykallion kirjasto (vanha kirjasto), Opintie 1,
85 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 12 osallistujaa
Naiskuoron (kurssinumero 40132) aikana on mahdollisuus lapsiparkkiin, jossa on aina hoitaja/ leikittäjä paikalla. Lapsiparkki
on harjoitussalin seinän takana. Alaikäraja lapsiparkkiin on 1v.
52
█40141 SEKAKUORO
ti 18.00-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Kaupungintalo, valtuustosali, Kirkkokatu 6,
Ritva Lipasti, mus.terapeutti, kuoronjohtaja 83 t, Kurssimaksu 65,00 €, max 40
Kuorolaulua hengellisestä viihteeseen. Uudet laulajat - tervetuloa!
█40151 SERENOKUORO
ke 17.30-20.15, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Marttilan koulu, Kirkkokatu 9,
Jaakko Laakso, Musiikinopettaja 106 t, Kurssimaksu 80,00 €, max 40
Monenlaista rytmimusiikkia iskelmistä poppiin ja viihteelliseen jazziin laulava kuoro. Uudet laulajat tervetulleita. Ohjelmisto
koostuu 3-äänisistä kuorosovituksista. Nuotinlukutaito suotava.
█40161 NAISKUORO SORJA
ti 18.15-20.30, 11.8.2015–8.12.2015 ja 12.1.2016–24.5.2016 Seinäjoen Lyseo, yläsali, Kirkkokatu 7
Pirjo Kotkaniemi, KM 127 t, Kurssimaksu 100,00 €, max 30
Naiskuoro Sorja on musiikkia vahvasti harrastavien naisten ryhmä. Kuoron tavoitteena on kehittää naiskuorolaulua. Kuoron
ohjelmisto on monipuolinen: moderneista kansanlaulusovituksista kevyeen poppiin. Se käyttää ilmaisussaan myös draaman
keinoja. Laulajalta toivotaan heittäytymisen kykyä, sitoutumista harrastukseen ja hyvää nuotinlukutaitoa. Viikonloppuharjoitukset: 24.-25.10.; 22.11.; 23.-24.1.; 13.-14.2.; 12.-13.3.Vapautuvia paikkoja voi tiedustella kuoronjohtaja Pirjo Kotkaniemeltä
p. 0400-926400
█40181 LURITUS
ti 16.30-18.15, 18.8.2015–15.12.2015 ja 12.1.2016–24.5.2016 Marttilan koulu, musiikkiluokka, Kirkkokatu 9
Hanne Orrenmaa, MuM 149 t, Kurssimaksu 110,00 €, max 40
Monipuolista kuoro- ja itseilmaisua harjoittava ja esittävä hauska, energinen nuorisokuoro 12-19 vuotiaille tytöille ja pojille.
Näyttämöilmaisua, mukana myös rytmiä, soittoa ja liikettä. Nuotinlukutaito suotava. Koelaulusta voi tiedustella Hanne Orrenmaa 0400-573637.
█40191 PRELURI
ke 17.30-18.30, 19.8.2015–16.12.2015 ja 13.1.2016–25.5.2016 Marttilan koulu, musiikkiluokka, Kirkkokatu 9
Riikka Kivisaari, KM, Hanne Orrenmaa, MuM ja Kati Särmö, KM 82,83 t, Kurssimaksu 90,00 €, max 30
Uusi iloinen, kolmen laulamista rakastavan opettajan ohjaama lapsikuoro, joka yhdistää laulua, leikkiä ja liikettä. Laulunäytteestä voi tiedustella Riikka Kivisaarelta (050-4143244), Hanne Orrenmaalta (0400-573637) tai Kati Särmöltä (0505433700). Tervetuloa, ala-asteikäiset laulamisesta ja esiintymisestä innostuneet tytöt ja pojat!
█40201 ILOA LAULUSTA!
ma 12.30-14.00, 7.9.2015–7.12.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Silja Palomäki, kansanmusiikkipedagogi AMK 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 35
Lauluryhmä laulun ystäville. Ohjelmisto kansanlauluista iskelmiin.
█40211 LÖYDÄ ÄÄNESI
pe 17.00-18.30, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83,
Judit Bálint, Musiikinopettaja 50 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 12 osallistujaa
Oletko unelmoinut laulamisesta? Tule ryhmään etsimään omaa ääntäsi rauhallisessa ilmapiirissä. Et tarvitse aikaisempaa
kokemuksta. Harjoitukset on kehittänyt ruotsalainen Werbeck-Svärdström yhteistyössä Rudolf Stainerin kanssa. Tunnilla
tehdään lempeitä lauluharjoituksia ja lauletaan helppoja lauluja yhdessä.
█40221 Lauluryhmä NOSTALGIA 
ti 11.30-13.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Toimintojen talo, Kasperinviita 13
Liisa Talvio 52 t, Kurssimaksu 50,00 €(10€) , max 20
Lauluryhmä laulun ystäville. Lauluja laidasta laitaan. OPH.
█40231 KANSANLAULURYHMÄ
ti 18.15-19.45, 15.9.2015–8.12.2015 ja 19.1.2016–19.4.2016 Marttilan koulu, Kirkkokatu 9, Joka toinen viikko
Silja Palomäki, kansanmusiikkipedagogi AMK 26 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 20
Suomalaisia kansanlauluja ja suomensukuisten kansojen lauluja sovitettuna lauluryhmälle. Mitä ovat rekilaulut, balladit tai
arkkiveisut? Aikaisempaa laulukokemusta ei tarvita. Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko.
█40241 SALAMA Musiikkiteatteriryhmä
ti 17.00-19.15, 1.9.2015–15.12.2015 ja 12.1.2016–17.5.2016 Frami, Kampusranta 9,
Satumaarit Veikkola, Muusikko AMK 165 t, Kurssimaksu 130,00 €, max 30
Musiikkiteatteri Salama on ryhmä, jossa voit etsiä monipuolisesti omaa esiintyjäkapasiteettiasi ja rohkeuttasi esiintyjänä.
Kurssilla opiskellaan monipuolisesti musiikkiteatterin eri osa-alueita: laulua, näyttelijäntyötä ja tanssia. Kurssin tavoitteena on
antaa oppilaille luova mahdollisuus itsensä ja kokonaisvaltaisen esiintymistaidon kehittymiseen. Kurssi on suunnattu nuorille
aikuisille 18 -vuotiaista ylöspäin. Salama kokoontuu tiistaisin, mutta lisäksi on ylimääräisiä harjoituksia tarpeen mukaan esim.
esityksiä työstäessä. Kokoontumispaikka: Frami A (Kampusranta 9A, Esitystila A104. Käynti sisäpihan puolelta)
53
█40251 LAULUN RYHMÄOPETUS
ti 18.30-19.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 004, Vapaudentie 83
Haanpää Marjohelene 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 16
Laulunopiskelua yksilöllisesti ryhmässä. Kurssilla opitaan yksinlaulun perusteita, esiintymistä ja tunnistamaan oman kehon
toimintaa laulettaessa. Ryhmä kokoontuu joka viikko.
█40183 SINITAIVAS -kuoro
ma 19.00-21.15, 7.9.2015–7.12.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Luoman koulu, Luomantie 130 A,
Silja Palomäki, kansanmusiikkipedagogi AMK 73 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 40
Äänenmuodostusta kuorolle. Ohjelmistossa klassista musiikkia, kansanmusiikkia ja erilaista viihdekuoromusiikkia. Mukaan
otetaan uusia ja jo aikaisemmin kuorossa laulaneita. Ennen kuoron alkua voidaan määritellä laulajien ääniala.
█40193 LAULUTALKOOT 
ti 19.00-20.00, 8.9.2015–1.12.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Etelä-Seinäjoen lukio, musiikkiluokka, Ville Ritolantie 2 A, Joka
toinen viikko Silja Palomäki, kansanmusiikkipedagogi AMK 17,29 t, Kurssimaksu 30,00 € (10€), max 30
Laulun iloa yhdessä laulaen. Kappaleita laidasta laitaan ryhmän toiveiden mukaisesti. Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko.
OPH.
ORKESTERIT JA YHTYEET
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 17.00
█41101 KANSANMUSIIKKIA/ VIIHDEMUSIIKKIA
ti 16.30-17.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 121, Vapaudentie 83
Antti Laasanen, kapellimestari 33,25 t, Kurssimaksu 65,00 €, max 15
Pidemmällä oleville jousisoittajille. Ohjelmisto on tangosta valssin kautta jazziin. Tutustutaan eri ohjelmiin ja tyylilajeihin.
█41111 JOUSIORKESTERI - Aventura de arcos
ma 18.30-21.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Antti Laasanen, kapellimestari 111 t, Kurssimaksu 80,00 €, max 40
Tervetuloa rohkeasti mukaan kaikki, joilta soittoharrastus on päättynyt musiikkiopintojen myötä tai mahdollisuuksien puuttuessa. Ohjelmisto klassisesta - viihdemusiikkiin.
█41121 PUHALLINORKESTERI
ti 18.30-20.15, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Seinäjokisali, Keskuskatu 32 B,
Panula Arto 52 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Puhallinorkesterin yhteissoitto.
█41161 BESSERWISSERIT 
ti 13.30-15.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Rytmi-Instituutti, Vaasantie 11
Mika Peltoniemi 87,5 t, Kurssimaksu 90,00 € (50€) , max 6
Kurssi on suunnattu eläkeläisille, joilla on jo hieman soittotaustaa. Bändisoiton opetusta. Mahdollisuuksien mukaan ryhmä
tekee myös esiintymisiä. Kurssiin kuuluu yksilösoittoajat 22,5min/ joka toinen viikko. Yksilösoittoaikojen opetus aika on keskiviikkoisin klo 12.30-13.45. OPH.
█41171 PYSTYMETTÄLÄISET 
ke 12.30-16.15, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Rytmi-Instituutti, Vaasantie 11
Mika Peltoniemi 87,5 t, Kurssimaksu 90,00 € (50€), max 6
Bändisoiton opetusta mukavassa yhteishengessä.Kurssi on suunnattu eläkeläisille, joilla ei ole aikaisempaa soittotaustaa.
Mahdollisuuksien mukaan ryhmä tekee myös esiintymisiä. Kurssiin kuuluu yksilösoittoajat 22,5min/joka toinen viikko. OPH.
█44051 HARMONIKKA 1-RIVISET
ti 17.30-18.15, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Marttilan koulu, Kirkkokatu 9
Mikko Mäntylä 25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 15
Suomalaista kansanmusiikkia 1-rivisellä harmonikalla.
█44061 HARMONIKKA 2-RIVISET ALKEET
ti 17.00-18.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Marttilan koulu, Kirkkokatu 9,
Riina Sakala, pelimanni 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 15
Perinteistä vanhaa ja uutta kansanmusiikkia kaksirivisellä harmonikalla. Aloitetaan alkeista ja edetään rauhalliseen tahtiin.
█44071 HARMONIKKA 2-RIVISET JATKAJAT
ti 18.30-20.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Marttilan koulu, Kirkkokatu 9
Riina Sakala, pelimanni 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Jatkajien ryhmä; 2-rivinen harmonikka jo hallinnassa. Opetellaan uutta ja harjoitellaan yhteissoittoa.
54
█44091 HARMONIKANSOITTO
to 18.00-21.15, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Marttilan koulu, Kirkkokatu 9,
Seppo Heikkilä, opettaja 100 t, Kurssimaksu 75,00 €, max 16
Harmonikansoiton opetusta vasta-alkajille, aikaisemmin opiskelleille sekä yhteissoittoa ryhmässä.
█41122 NURMON SOITTOKUNTA
ke 19.00-20.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2015 Nurmon yläaste, musiikkiluokka, Toukotie 3,
Jukka Mäki-Jaskari, muusikko 54 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 40
Puhallinmusiikin harjoittelua sekä esiintymistä erilaisilla kokoonpanoilla. Musiikkia laidasta laitaan.
█41141 NURMON PELIMANNIT
ke 19.00-20.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Marttilan koulu, Kirkkokatu 9,
Antti Vuorela, LTO 51 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 10
Yhteissoittoa, ohjelmakokonaisuuksien valmistamista, soittotaidollisia harjoituksia ja stemmasoittoa. Uudet soittajat lämpimästi tervetuloa mukaan!
█41152 BÄNDISOITTO
su 18.30-20.00, 6.9.2015–29.11.2015 ja 10.1.2016–17.4.2016 Nurmon yläaste, musiikkiluokka, Toukotie 3, Joka toinen
viikko Kari Konttinen, muusikko 26 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 10
Bändisoiton opetusta, opetuksessa kaikki bändisoittimet. Soitetaan poppia. Opetusta syksyllä 6 kertaa ja keväällä 7 - opettaja tiedottaa myöhemmin.
█44072 HANURINSOITTO
ti 18.00-19.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Hyllykallion koulu, Opintie 8
Pertti Suokko, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Harmonikalle sovitetun musiikin ja perinteisen tanssimusiikin soittoa.
█41143 PERÄSEINÄJOEN PELIMANNIT
ti 19.00-20.30, 8.9.2015–1.12.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Luoman koulu, Luomantie 130 A,
Antti Sytelä 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Perinteistä tanssi- ja hanurimusiikkia.
MUSIIKIN TEORIA JA SÄVELTAPAILU
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 17.00
█41011 MUSIIKIN TEORIA JA SÄVELTAPAILU alkeet
ma 16.30-17.15, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Marttilan koulu, musiikkiluokka, Kirkkokatu 9
Riikka Pekkala, musiikkipedagogi amk 25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 20
Musiikin teoriaa ja säveltapailua alkeista lähtien. Tutustutaan monipuolisesti musiikin teoriaan ja säveltapailuun, sisältäen
mm. nuottien ja rytmien opiskelua. Kurssin tarkoituksena on luoda pohja rytmimusiikin teorian tuntemukselle ja tukea musiikin
opiskelua. Opiskelijan kannattaa hankkia Tohtori Toonika kirja omaksi.
█41014 MUSIIKIN TEORIA PERUSKURSSI
pe 18.00-18.45, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Kirja-Matin koulu, Kirkkokuja 20
Juha Runsala, Musiikkipedagogi AMK 25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 15
Musiikin teorian ensimmäinen peruskurssi. Kurssilla käydään läpi musiikin teorian asioita. Oppikirjana Musiikin Perusteet 1
(Kopra). Mahdollisuus suorittaa SMOL:in mukainen teoriakoe huhtikuussa.
KITARA Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 17.00
█43011 KITARARYHMÄ AIKUISILLE 
ke 12.00-12.45, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 004, Vapaudentie 83
Kari Konttinen, muusikko 25 t, Kurssimaksu 35,00 €(10€) , max 20
Aikuisten musiikkia; valssi, tango, humppa ym. Edetään helpoista soinnuista vaikeampiin. OPH.
█43021 KITARARYHMÄ ALKEET A
ke 18.00-18.45, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 004, Vapaudentie 83
Kari Konttinen, muusikko 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 20
Sointuja helpoista vaikeampiin. Aluksi helppoja kappaleita, sitten pop-musiikkia. Teoriaa kappaleiden mukaan, virittämistä,
oikea soittoasento. Opiskelija hankkii kitaran, plektran ja viritysmittarin.
█43031 KITARARYHMÄ ALKEET B
ke 18.45-19.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 004, Vapaudentie 83
Kari Konttinen, muusikko 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 20 Kuten KITARARYHMÄ ALKEET A
55
█43041 KITARARYHMÄ ALKEET C
ke 19.30-20.15, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 004, Vapaudentie 83
Kari Konttinen, muusikko 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 20 Kuten KITARARYHMÄ ALKEET A
█43051 KITARARYHMÄ JATKAJAT A
ke 20.15-21.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 004, Vapaudentie 83
Kari Konttinen, muusikko 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 20
Vaativampia sointuja ja monipuolisia komppeja. Ohjelmistossa uutta ja ajatonta poppia, teoriaa kappaleiden mukaan.
█43061 KITARARYHMÄ ALKEET D
ti 19.00-19.45, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Marttilan koulu, Kirkkokatu 9
Timo Luostari 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 20
Sointuja helpoista vaativampiin sointuihin, erilaisia komppeja. Ohjelmistossa uutta sekä ajatonta poppia.
█43071 KITARARYHMÄ JATKAJAT B
ti 19.45-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Marttilan koulu, Kirkkokatu 9
Timo Luostari 25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 20
Kitaransoiton ryhmäopetusta. Kurssilla soitetaan jo useita sointuja ja erilaisia komppeja. Ohjelmistossa uutta sekä ajatonta
poppia.
█43093 KITARARYHMÄ
to 17.30-18.15, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Etelä-Seinäjoen lukio, musiikkiluokka, Ville Ritolantie 2 A
Päivi Mäki-Reini, lastenohjaaja 25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 15
Kitaransoitto sopii aikuisille ja koululaisille. Sointusäestystä alkeista alkaen. Perussointujen opettelua, virittämistä, Sopii hyvin
” perheharrastukseksi”. Omaa kitaraa ei tarvitse välttämättä kuljettaa mukana, vaan saamme käyttää musaluokan kitaroita
soittotunnin aikana. Soittovihkoja tai nuotteja ei tarvitse hankkia etukäteen.
LASTEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄT Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 17.00
█45501 VAUVOJEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ A
ti 09.30-10.15, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Liisa Talvio 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 15
Lapsen ja vanhemman osallistuvaa yhdessäoloa musiikin keinoin - laulaen, liikkuen, soittaen, kuunnellen. HUOM! Ilmoittautuminen: täytä henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan tiedot.
█45511 VAUVOJEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ B
to 09.30-10.15, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Anna Pellikka, musiikkipedagogi 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 15
Kuten VAUVOJEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ A
█45521 VAUVOJEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ C
to 10.15-11.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Anna Pellikka, musiikkipedagogi 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 15
Kuten VAUVOJEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ A
█5531 TAAPEROIDEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ A (1-2v)
ti 10.15-11.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Liisa Talvio 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 15
Lapsen ja vanhemman osallistuvaa yhdessäoloa musiikin keinoin - laulaen, liikkuen, soittaen, kuunnellen. Ilmoittautuminen:
täytä henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan tiedot.
█45541 TAAPEROIDEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ B (1-2v)
to 11.00-11.45, 3.9.2015–27.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Anna Pellikka, musiikkipedagogi 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 15
Kuten TAAPEROIDEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ A.
█45551 LEIKKI-IKÄISTEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ A (2-3v)
ma 16.00-16.45, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Blank Ruth, musiikinopettaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 13
Lapsen ja vanhemman osallistuvaa yhdessäoloa musiikin keinoin - laulaen, liikkuen, soittaen, kuunnellen. Käytämme kansainvälistä lasten musiikkia. Ilmoittautuminen: täytä henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan
tiedot.
56
█45561 LEIKKI-IKÄISTEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ B (2-3v)
ti 16.45-17.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Blank Ruth, musiikinopettaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 13
Kuten LEIKKI-IKÄISTEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ A
█45581 LEIKKI-IKÄISTEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ A (4-5v)
ti 17.30-18.15, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Blank Ruth, musiikinopettaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 13
Lapsen ja vanhemman osallistuvaa yhdessäoloa musiikin keinoin - laulaen, liikkuen, soittaen, kuunnellen. Ilmoittautuminen:
täytä henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan tiedot.
█45591 LEIKKI-IKÄISTEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ B (4-5v)
ti 18.30-19.15, 8.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83, Joka toinen
viikko Liisa Talvio, musiikkipedagogi 13 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 13
Lapsen ja vanhemman osallistuvaa yhdessäoloa musiikin keinoin - laulaen, liikkuen, soittaen, kuunnellen. Ilmoittautuminen:
täytä henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan tiedot. Kokoontumispäivämäärät 8.9.; 22.9.;
6.10.; 27.10.; 10.11.; 24.11. 12.1.; 26.1.; 9.2.; 23.2.; 15.3.; 29.3.; 12.4.
█45601 MUMMU-MUKSU MUSAKERHO
ti 18.30-19.15, 1.9.2015–17.11.2015 ja 19.1.2016–19.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83, Joka toinen
viikko Liisa Talvio, musiikkipedagogi 13 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 15
Lapsen ja isovanhemman osallistuvaa yhdessäoloa musiikin keinoin - laulaen, liikkuen, soittaen, kuunnellen. Ilmoittautuminen: täytä henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan tiedot. Kokoontumispäivämäärät 1.9.;
15.9.; 29.9.; 20.10.; 3.11.; 17.11. 19.1.; 3.2.; 16.2.; 8.3.; 22.3.; 5.4.; 19.4.
█45611 SISARUSTEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ A
ma 15.00-15.45, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Blank Ruth, musiikinopettaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 13
Lapsen ja vanhemman osallistuvaa yhdessäoloa musiikin keinoin - laulaen, liikkuen, soittaen, kuunnellen. Käytämme kansainvälistä lasten musiikkia. Ilmoittautuminen: täytä henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan
tiedot. Kaikki lapset ilmoitetaan ja kahdesta ensimmäisestä tulee kurssimaksu.
█45621 SISARUSTEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ B
ma 16.45-17.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Blank Ruth, musiikinopettaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 13
Kuten SISARUSTEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ A
█45631 SISARUSTEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ C
ti 15.00-15.45, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Blank Ruth, musiikinopettaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 13
Kuten SISARUSTEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ A
█45641 SISARUSTEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ D
ti 16.00-16.45, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Blank Ruth, musiikinopettaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 13
Kuten SISARUSTEN JA VANHEMPIEN MUSIIKKIRYHMÄ A
█44101 SOITINKARUSELLI (kantele & ukulele)
ti 17.30-18.15, 8.9.2015–8.12.2015 ja 12.1.2016–19.4.2016 Marttilan koulu, Kirkkokatu 9,
Silja Palomäki, kansanmusiikkipedagogi AMK 25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 12
Soittimen hallinnan alkeita alakoululaisille soitinkarusellin muodossa. Syyslukukaudella tutustutaan 5-kielisen kanteleen soittoon harjoitellen melodian soittoa ja säestämistä soinnuin sekä näppäillen. Syyslukukauden aikana voi 5-kielistä kanteletta
lainata opettajalta. Ilmoita tarve kansalaisopistolle ennen kurssin alkamista. Kevätlukukaudella harjoittelemme ukulelen soiton perusteita sointujen soittamisesta aina melodian soittoon saakka. Ukulelea voi lainata opettajalta. Ilmoita tarve opettajalle
syyslukukauden aikana.
█44111 SOITINKARUSELLI (kantele & nokkahuilu)
to 17.15-18.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–26.11.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Emilia Kauppinen, Musiikin maisteri, muusikko 25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 8
Lähde mukaan musiikin iloiseen maailmaan! Kurssilla tutustutaan leikinomaisesti kanteleeseen ja nokkahuiluun ja saadaan
tuntumaa siitä, millaista on käydä soittotunneilla ja opiskella musiikkia. Opetus on ryhmäopetusta, tarkoitettu 6-8-vuotiaille.
Lapsi tarvitsee oman 5-kielinen kanteleen, nokkahuilun.
57
█45642 LAPSIPERHEEN MUSIIKKIKERHO
ma 16.30-17.15, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Venestalo, ent. Viitalan koulu, Viitalantie 221
Tiina Perkiö, musiikkipedagogi AMK 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 15
Lapsen ja vanhemman osallistuvaa yhdessäoloa musiikin keinoin - laulaen, liikkuen, soittaen, kuunnellen. Ilmoittautuminen:
täytä henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan tiedot.
█45644 LAPSIPERHEEN MUSIIKKIKERHO
ma 18.00-18.45, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Halkosaaren koulu, Kitinojantie 49
Tiina Perkiö, musiikkipedagogi AMK 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 15
Lapsen ja vanhemman osallistuvaa yhdessäoloa musiikin keinoin - laulaen, liikkuen, soittaen, kuunnellen. Käytämme kansainvälistä lasten musiikkia. Ilmoittautuminen: täytä henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan
tiedot.
MUSIIKIN LYHYTKURSSIT Ilmoittautuminen alkaa 17.8.2014 klo 17.00
█46121 KLASSISEN LAULUN LYHYTKURSSI A
pe 15.00-19.45, la 10.30-15.30, su 10.30-16.15, 18.9.2015–20.9.2015 Opistotalo, luokka 004, Vapaudentie 83
Terttu Iso-Oja, oopperalaulaja, musiikinmaisteri MuM, laulunopettaja 19 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 6
Kurssilla perehdytään laulamisen perusasioihin (terve ja luonnollinen äänenkäyttö, hengitys, oman kehon tunnistaminen,
klassisen laulun ominaispiirteet, sopivan repertuaarin löytäminen, avaimia ilmaisuun ja esiintymiseen). Kurssi sopii kaiken
tasoisille laulajille – edetään jokaisen omista lähtökohdista käsin. Henkilökohtaiset tunnit (3x45min) ja yhteinen ryhmätunti.
█46131 KLASSISEN LAULUN LYHYTKURSSI B
pe 15.00-19.45, la 10.30-15.30, su 10.30-16.15, 20.11.2015–22.11.2015 Opistotalo, luokka 004, Vapaudentie 83
Terttu Iso-Oja, oopperalaulaja, musiikinmaisteri MuM, laulunopettaja 19 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 6
Kurssilla perehdytään laulamisen perusasioihin (terve ja luonnollinen äänenkäyttö, hengitys, oman kehon tunnistaminen,
klassisen laulun ominaispiirteet, sopivan repertuaarin löytäminen, avaimia ilmaisuun ja esiintymiseen). Kurssi sopii kaiken
tasoisille laulajille – edetään jokaisen omista lähtökohdista käsin. Henkilökohtaiset tunnit (3x45min) ja yhteinen ryhmätunti.
█46141 KLASSISEN LAULUN LYHYTKURSSI C
pe 15.00-19.45, la 10.30-15.30, su 10.30-16.15, 15.1.2016–21.2.2016 Opistotalo, luokka 004, Vapaudentie 83
Terttu Iso-Oja, oopperalaulaja, musiikinmaisteri MuM, laulunopettaja 38 t, Kurssimaksu 70,00 €, max 6
Kurssilla perehdytään laulamisen perusasioihin (terve ja luonnollinen äänenkäyttö, hengitys, oman kehon tunnistaminen,
klassisen laulun ominaispiirteet, sopivan repertuaarin löytäminen, avaimia ilmaisuun ja esiintymiseen). Kurssi sopii kaiken
tasoisille laulajille – edetään jokaisen omista lähtökohdista käsin. Henkilökohtaiset tunnit (6x45min) ja yhteinen ryhmätunti.
Kurssi on kahtena viikonloppuna 15.1.-17.1. sekä 19.2.-21.2.2016
█46151 KLASSISEN LAULUN LYHYTKURSSI D
pe 15.00-19.45, la 10.30-15.30, su 10.30-16.15, 15.4.2016–17.4.2016 Opistotalo, luokka 004, Vapaudentie 83
Terttu Iso-Oja, oopperalaulaja, musiikinmaisteri MuM, laulunopettaja 19 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 6
Kurssilla perehdytään laulamisen perusasioihin (terve ja luonnollinen äänenkäyttö, hengitys, oman kehon tunnistaminen,
klassisen laulun ominaispiirteet, sopivan repertuaarin löytäminen, avaimia ilmaisuun ja esiintymiseen). Kurssi sopii kaiken
tasoisille laulajille – edetään jokaisen omista lähtökohdista käsin. Henkilökohtaiset tunnit (3x45min) ja yhteinen ryhmätunti.
ERITYISMUSIIKKIRYHMÄT
█45104 ERITYISMUSIIKKIRYHMÄ
ke 9.30-10.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Ylistaron toimintakeskus, Matinpalontie 8
Tiina Perkiö 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 15 osallistujaa
Mukavaa yhdessäoloa musiikin parissa. Opiskellaan musiikin perusasioita laulaen, liikkuen, soittaen ja kuunnellen.
58
KUVATAITEET Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 17.00
LASTEN JA NUORTEN KURSSIT
█51181 TAIDEKERHO MINIMAALARIT A
pe 17.00-18.00, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83
Anna Matikainen, taideopettaja 29,29 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 10
3-4-vuotiaiden taidekerho. Tutustutaan kuvataiteen eri tekniikoihin ja materiaaleihin. Kurssilla käytetään vesivärejä,
vahaliituja, kuvapastelleja ja puukyniä. Tarvikkeet sisältyvät kurssimaksuun.
█51191 TAIDEKERHO MINIMAALARIT B
pe 18.00-19.00, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83
Anna Matikainen, taideopettaja 29,29 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 10
5-6-vuotiaiden taidekerho. Tutustutaan kuvataiteen eri tekniikoihin ja materiaaleihin. Kurssilla käytetään vesivärejä,
vahaliituja, kuvapastelleja ja puukyniä. Tarvikkeet sisältyvät kurssimaksuun.
█51201 KUVATAITEEN PERUSTEITA LAPSILLE
su 13.00-15.00, 13.9.2015–1.11.2015 ja 10.1.2016–17.4.2016 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83,
Anna Matikainen, taideopettaja 30 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 15
Klassiset kuvataiteen perusteita: maalaus- piirustustaide, taidehistoria ja itsensä ilmaisua. Soveltuu alakoululaisille.
Omat tarvikkeet - osallistujille lähetetään tarvikeluettelo. Kokoontumispäivät: syksy 13.9., 20.9., 27.9., 4.10., 11.10.,
25.10., ja 1.11. kevät: 10.1. (luokka 131), 17.1. (131), 31.1. (131), 7.2., 14.2., 21.2., 13.3., 20.3., 3.4., 10.4. ja 17.4.
█51211 AIKUINEN + LAPSI KUVATAIDE
su 11.00-14.15, 8.11.2015–29.11.2015 ja 17.1.2016–31.1.2016 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83,
Anne Rossi, kuvataiteilija 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 10
Mukavaa yhdessäoloa kuvataiteen parissa. Kokoontumiskerrat 8.11, 22.11, 29.11, 17.1, 24.1 ja 31.1. Muovailua, maalausta ja piirustusta. Väline- ja materiaaliluettelo lähetetään osallistujille. Lisätietoa netissä. HUOM! Ilmoittautuminen:
täytä henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan tiedot. 10 lasta ja 10 aikuista.
█51231 TULE MAALAAMAAN syyslomalla
ma 10.00-12.15, ti 10.00-12.15, ke 10.00-12.15, 12.10.2015–14.10.2015 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83 Jamie Ranta, kuvataiteilija AMK 9 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 12
Kurssilla voi kokeilla akryyli- ja vesivärien käyttöä omalla tyylillä ja omista aiheista. Ei edellytä aiempaa kokemusta maalaamisesta, mutta myös jo hieman enemmän omia kuvia tehneet ovat tervetulleita osallistumaan. Kurssi on tarkoitettu
ala- ja yläkoululaisille. Materiaalit sisältyvät kurssimaksuun.
█51241 TULE MAALAAMAAN talvilomalla
ma 10.00-12.15, ti 10.00-12.15, ke 10.00-12.15, 29.2.2016–2.3.2016 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83
Jamie Ranta, kuvataiteilija AMK 9 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 12
Kurssilla voi kokeilla akryyli- ja vesivärien käyttöä omalla tyylillä ja omista aiheista. Ei edellytä aiempaa kokemusta maalaamisesta, mutta myös jo hieman enemmän omia kuvia tehneet ovat tervetulleita osallistumaan. Kurssi on tarkoitettu
ala- ja yläkoululaisille. Materiaalit sisältyvät kurssimaksuun.
█51251 TULE MAALAAMAAN kesälomalla
ma 10.00-12.15, ti 10.00-12.15, ke 10.00-12.15, 30.5.2016–1.6.2016 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83
Jamie Ranta, kuvataiteilija AMK 9 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 12
Kurssilla voi kokeilla akryyli- ja vesivärien käyttöä omalla tyylillä ja omista aiheista. Ei edellytä aiempaa kokemusta maalaamisesta, mutta myös jo hieman enemmän omia kuvia tehneet ovat tervetulleita osallistumaan. Kurssi on tarkoitettu
ala- ja yläkoululaisille. Materiaalit sisältyvät kurssimaksuun.
█52051 LASTEN SAVIPAJA
pe 17.30-20.30, la 11.00-14.30, su 11.00-14.30, 6.2.2016–19.2.2016 Opistotalo, luokka 005 (kuvanveisto), Vapaudentie 83 Tuula Nyman-Salminen, artesaani 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 15
Savitöitä eri tekniikoilla 7-12-vuotiaille. Tarvikkeet (10 €) voi ostaa opettajalta. Kokoontumiset la 6.2.- su 7.2. ja pe 19.2.
█54051 TEKSTAUSKURSSI LAPSELLE JA VANHEMMALLE
ke 17.00-21.00, to 17.00-21.00, 24.2.2016–25.2.2016 Seinäjoen Lukio, luokka D106, Kirkkokatu 16
Marika Koskimäki-Ketelä, kuvataiteilija-kalligrafi 10 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 16
Lapsia ja nuoria kiinnostaa käsin tekstaaminen. Tällä kurssilla pääsee vanhempi ja lapsi yhdessä oppimaan tekstauksen värikkäät koukerot ja salat.Ilmoittautuminen: täytä henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan
huoltajan tiedot.
59
█54061 HAUSKOJA KIRJAIMIA JA GRAFFITEJA TUSSEILLA NUORILLE (13-16 v.)
ke 17:00-21:00, 21.10.2015–21.10.2015 Seinäjoen Lukio, luokka D106, Kirkkokatu 16
Marika Koskimäki-Ketelä, kuvataiteilija-kalligrafi 5 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 16
Tällä yhden illan tehokurssilla harjoittelemme eri värisillä tekstaustusseilla hauskoja, erilaisia kalligrafisia kirjaimia ja
kirjoitustyylejä mm. Graffitityyli, modernit ja koukeroiset kirjaimet. Kurssin aikana opimme korostamaan kirjaimia varjostuksilla, kuvioilla ja väreillä. Lisätietoa netissä.
█54071 KIRJAIMIA HAUSKASTI PIIRRELLEN LAPSILLE (10-12 v.)
to 16.30-20.30, 22.10.2015–22.10.2015 Seinäjoen Lukio, luokka D106, Kirkkokatu 16
Marika Koskimäki-Ketelä, kuvataiteilija-kalligrafi 5 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 16
Tällä yhden illan tehokurssilla harjoittelemme eri värisillä tekstaustusseilla hauskoja, erilaisia kalligrafisia kirjaimia ja
kirjoitustyylejä mm. koukeroisia värikkäitä aakkosia, moderneja doodlailu aakkosia ja paksuja eri tekniikoin toteutettuja
kirjaimia. Kurssin aikana opimme korostamaan kirjaimia varjostuksilla, kuvioilla ja väreillä. Lisätietoa netissä.
█51222 KUVATAIDETYÖPAJA nuorille aikuisille
ke 19.15-21.15, 23.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Hyllykallion kirjasto (vanha kirjasto), Opintie 1,
Pasi Ojajärvi, taidemaalari, kuvataideopettaja 39 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 15
Nuorille aikuisille suunnattu (n. 16.-25v) oma kuvataidetyöpaja, jossa voi työskennellä omien teoksien parissa, saaden
samalla ohjausta eri materiaaleista ja tekniikoista sekä käytännön työskentelyyn. Omat taide välineet- ja tarvikkeet
mukaan kurssille - neuvoja hankintoihin opettajalta. Kokoontumiset syksy: 23.9., 7.10., 21.10., 4.11., 18.11. ja 25.11.
Kevät: 13.1., 27.1., 10.2., 3.3., 16.3., 30.3. ja 13.4.2016.
█51313 TAIDEKERHO MINIMAALARIT A Peräseinäjoki
to 17.30-18.35, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Kulttuuritalo Pokki, Keskustie 28
Anna Matikainen, taideopettaja 37,5 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 10
5-7- vuotiaiden taidekerho. Tutustutaan kuvataiteen eri tekniikoihin ja materiaaleihin. Kurssilla käytetään vesivärejä,
vahaliituja, kuvapastelleja ja puukyniä. Tarvikkeet sisältyvät kurssimaksuun.Kurssi toteutetaan yhteistyössä Suomen
Siirtolaisuusmuseon ja Kulttuuritalo Pokkin kanssa.
█51323 TAIDEKERHO MINIMAALARIT B Peräseinäjoki
to 18.40-19.45, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Kulttuuritalo Pokki, Keskustie 28
Anna Matikainen, taideopettaja 37,5 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 10
5-7-vuotiaiden taidekerho. Tutustutaan kuvataiteen eri tekniikoihin ja materiaaleihin. Kurssilla käytetään vesivärejä,
vahaliituja, kuvapastelleja ja puukyniä. Tarvikkeet sisältyvät kurssimaksuun. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Suomen
Siirtolaisuusmuseon ja Kulttuuritalo Pokkin kanssa.
█51333 TAIDEKERHO MUKSUMAALARIT A
ke 17.00-18.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Kulttuuritalo Pokki, Keskustie 28
Anna Matikainen, taideopettaja 50 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 12
7-9-vuotiaiden taidekerho. Tutustutaan kuvataiteen eri tekniikoihin ja materiaaleihin. Kurssilla käytetään vesivärejä,
vahaliituja, kuvapastelleja ja puukyniä. Tarvikkeet sisältyvät kurssimaksuun. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Suomen
Siirtolaisuusmuseon ja Kulttuuritalo Pokkin kanssa.
█51343 TAIDEKERHO MUKSUMAALARIT B
ke 18.30-20.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Kulttuuritalo Pokki, Keskustie 28
Anna Matikainen, taideopettaja 50 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 12
10-11-vuotiaiden taidekerho. Tutustutaan kuvataiteen eri tekniikoihin ja materiaaleihin. Kurssilla käytetään vesivärejä,
vahaliituja, kuvapastelleja ja puukyniä. Tarvikkeet sisältyvät kurssimaksuun. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Suomen
Siirtolaisuusmuseon ja Kulttuuritalo Pokkin kanssa.
█51254 LASTEN TAIDEPAJA Ylistaro
ma 17.00-18.30, 7.9.2015–30.11.2015 Halkosaaren koulu, Kitinojantie 49
Piia Koski, kuvataiteilija amk 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 12
Lasten Taidepajassa pääsee tutustumaan taiteen eri suuntauksiin, taidehistoriaan ja nykytilanteeseen erilaisilla tekniikoilla toteutettavien tehtävien kautta. Taide on hauskaa ja hauskuus piilee tekemisessä! Tervetuloa!
█51424 LASTEN KUVATAIDE
ma 17.00-18.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Ylistaron opistotilat, luokka 2, Matinpalontie 1
Tuula Nyman-Salminen, artesaani 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Tutustutaan kuvataiteen moniin mahdollisuuksiin itse tekemällä ja kokeilemalla. Perehdytään piirustuksen, maalauksen
ja muovailun perusteisiin ja tutustuaan uusiin materiaaleihin.
60
█52404 LASTEN SAVIPAJA Ylistaro
pe 17.30-20.30, la 11.00-14.30, su 11.00-14.30, 30.1.2016–12.2.2016 Ylistaron opistotilat, luokka 2, Matinpalontie 1
Tuula Nyman-Salminen, artesaani 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 12
Savitöitä eri tekniikoilla 7-12-vuotiaille. Tarvikkeet (noin 10 €) voi ostaa opettajalta. Kokoontumiset la-su 30.-31.1. ja pe
12.5.
█52424 SAVIPAJA YHDESSÄ
ti 10.00-11.30, 27.10.2015–17.11.2015 Ylistaron opistotilat, luokka 2, Matinpalontie 1
Tuula Nyman-Salminen, artesaani 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 12
Lasten ja aikuisten yhteinen savipaja. Yhdessä lapsen kanssa tutustutaan savityöskentelyn perusteisiin. Materiaali­
maksu kulutuksen mukaan. Kokoontumiset: 27.10,3.11,10.11 ja 17.11. Ilmoittautuminen: täytä henkilötiedot kohtaan
lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan tiedot.
: Kuvataidekoulu Oiva
Katso myös Taiteen perusopetus
PIIRTÄMINEN JA MAALAUS
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 17.00
█51001 ÖLJYVÄRIMAALAUS I
ke 17.30-21.00, 16.9.2015–18.11.2015 ja 13.1.2016–23.3.2016 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83,
Anne Rossi, kuvataiteilija 76 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Jatkavien ryhmä, jolle myös aloittavat voivat osallistua. Välineluettelon saa opiston toimistosta. Vapaata maalausta omista ja
opettajan aiheista. Henkilökohtaista ohjausta mm. käytännön materiaali-, sommittelu-, perspektiivi- ja väriopista.
█51011 ÖLJYVÄRIMAALAUS II
ma 17.30-21.00, 14.9.2015–16.11.2015 ja 11.1.2016–21.3.2016 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83,
Anne Rossi, kuvataiteilija 76 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Jatkavien ryhmä. Vapaata maalausta omista ja opettajan aiheista. Henkilökohtaista ohjausta mm. käytännön materiaali-,
sommittelu-, perspektiivi- ja väriopista.Oppilaat ostavat omat välineet.
█51021 MAISEMAMAALAUSVIIKONLOPPU Alvar Aallon Kirkkopuistossa
la 10.30-14.30, su 11.00-14.30, 21.5.2016–22.5.2016 Opistotalo, Vapaudentie 83
Jamie Ranta, kuvataitelija AMK 10 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 12
Maisemamaalausviikonloppu Alvar Aallon suunnittelemaan Seinäjoen Aalto-keskuksen Kirkkopuistoon, Lakeuden Ristin juurelle. Maalaamme näkymiä puistossa. Kurssi sisältää yhteisen kritiikin/töiden katsauksen. Aloituskokoontuminen klo 10.30
Opistotalossa, mistä siirrytään Kirkkopuistoon. Jos sää on huono, kurssi toteutetaan Opistotalossa Alvar Aalto-teemaan
mukautettuna. Mukaan omat materiaalit, välineet ja kenttäteline.
█51031 KOKEILEVA KUVATAIDE
to 18.00-21.00, 17.9.2015–3.12.2015 ja 14.1.2016–7.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83, Joka toinen
viikko vastuuhenkilö Ulla Myllymäki 56 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 20
Omaan ilmaisuun painottuvaa kuvataidetta perustiedot hallitseville. Jatkava ryhmä. Kokoontumiskerrat syksy: 17.9., 1.10.,
8.10., 22.10., 5.11., 19.11. ja 3.12. Kevät: 14.1., 28.1., 11.2., 25.2., 10.3., 24.3. ja 7.4.
█51051 KUVATAIDE III
la 11.00-17.00, su 10.00-16.00, 12.9.2015–29.11.2015 ja 16.1.2016–17.4.2016 Taidekoulu Oiva, Pellervonkatu 6, Joka 4.
viikko Vierailevia opettajia 96 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 30
Pidemmälle ehtineille taiteen opiskelijoille yksilöohjausta kerran kuussa. Mahdollisuus osallistua myös yksittäisiin viikonloppuihin á 25 €. HUOM! Netti-ilmoittautuminen. Kokoontumiset syksy: 12.-13.9., 3.-4.10., 7.-8.11. ja 28.-29.11. Kevät: 16.-17.1.,
13.-14.2., 12.-13.3., 16.-17.4.2016.
█51061 ELÄVÄN MALLIN PIIRUSTUS JA MAALAUS
ti 17.30-20.30, 1.9.2015–17.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83, Joka
toinen viikko Hanne Kontiola, kuvataiteilija 52 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Sopii vasta-alkajille ja pidemmälle edistyneille. Lyhyitä ja pitkiä asentoja. Opiskelija valitsee mitä tekniikkaa käyttää: piirustus,
maalaus tai sekatekniikka. Lisätietoja netissä. Kokoontumisajankohdat syksyllä: 1.9., 15.9., 29.9., 20.9., 20.10., 3.11. ja
17.11. Kevät: 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 15.3., 29.3. ja 12.4.
61
█51071 PIMA: PIIRTÄMINEN JA MAALAUS
ti 18.00-20.15, 8.9.2015–24.11.2015 ja 19.1.2016–19.4.2016 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83, Joka
toinen viikko Hanne Kontiola, kuvataiteilija 39 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 20
Tutustutaan piirtämisen eri tekniikoihin. Maalaamisessa vesioheinteinen väri (vesi ja akryyli). Kuvitustehtäviä ja omia aiheita.
Lisätiedoja netissä. Kokoontumiset syksy: 8.9., 22.9., 6.10., 27.10., 10.11. ja 24.11. Keväällä 19.1., 2.2., 16.2., 8.3., 22.3.,
5.4. ja 19.4.
█51081 MAALAUS JA PIIRUSTUS 1
ti 11.00-14.30, 15.9.2015–17.11.2015 ja 12.1.2016–22.3.2016 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83,
Anne Rossi, kuvataiteilija 76 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Päiväryhmä maalausta ja piirustusta harrastaville. Tutustutaan erilaisiiin kuvataideteemoihin, työskentelytapoihin ja tekniikoihin, joita sovelletaan opiskelijan omaan maalaus- ja piirustustyöskentelyyn.
█51091 MAALAUS JA PIIRUSTUS 2
to 17.30-21.00, 17.9.2015–19.11.2015 ja 14.1.2016–24.3.2016 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83,
Anne Rossi, kuvataiteilija 76 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Päiväryhmä maalausta ja piirustusta harrastaville. Tutustutaan erilaisiiin kuvataideteemoihin, työskentelytapoihin ja tekniikoihin, joita sovelletaan opiskelijan omaan maalaus- ja piirustustyöskentelyyn.
█51101 IKONIMAALAUS alkeet ja jatko
ti 18.00-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83
Satu Ojala, ohjaava artesaani 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 12
Maalaamme maaväreillä ja kananmunatemperalla. Tarvikkeet voi ostaa opettajalta. Teemme yhteistilauksen.
█51111 IKONI- JA POSLIINIMAALAUS
ma 12.00-14.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83,
Saara-Liisa Perä, taiteilija 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 12
Ikonimaalausta aloitteleville ja aiemmin maalanneille. Kokeillaan luonnonkivimosaiikkitöitä. Materiaalit ostetaan erikseen.
█50621 IKONIMAALAUKSEN JATKORYHMÄ
to 11.00-16.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 14.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83,
Joka 4.vko vastuuhenkilö Irma Latvala 50 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 13
Ryhmä ikoninmaalausta aiemmin harrastaneille. Edellisvuoden jatkajilla etusija ilmoittautumisessa kurssin alkaessa. Vastuuhenkilöltä voi tiedustella mahdollisia vapaita paikkoja. Kurssi kokoontuu torstaisin syksyllä 3.9., 24.9., 15.10., 5.11. ja 26.11.;
keväällä 14.1., 28.1., 18.2., 17.3. ja 14.4. Ilmoittautuminen kurssipaikalla.
█51171 KUVATAIDETTA TOIMARILLA 
ke 13.30-15.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Toimintojen talo, Kasperinviita 13
Hanne Kontiola, kuvataiteilija 50 t, Kurssimaksu 55,00 € (15€) , max 16
Toimintojen talolla on mahdollista kokeilla erilaisia kuvataiteen tekemisen tekniikoita: vesiväri- ja akryylivärimaalausta, piirtämistä eri tyyppisillä väreillä jne joko mallista tai oman mielen mukaan. OPH. Sisältää tarvikemaksun
█51221 AIKUISTEN KUVATAIDETEEMALAUANTAIT
la 11.30-16.15, 19.9.2015–24.10.2015 ja 6.2.2016–19.3.2016 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83,
Anne Rossi, kuvataiteilija 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 20
Kurssin aiheet: 19.9 Akvarelli, 26.9 Asetelmamaalaus, 3.10 Muotokuvapiirustus, 17.10 Henkilömaalaus, 24.10 ”Maalikylpy”,
6.2 Mallimaalaus, 13.2 Piirtämisen tekniikkaa, 20.2 Värikynätekniikan perusteet, 12.3 Abstraktimaalaus, 19.3 ”Maalikylpy”.
HUOM: lisätietoa netissä. Yksittäiselle lauantaille osallistumismaksu 15 €.
█51261 KASVIVÄRIT TAIDEMAALAUKSESSA
pe 17.30-19.45, la 10.00-15.00, 2.10.2015–3.10.2015 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83
Tarja Kuusisto 9 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 16
Taidekasviväri -kurssilla käydään läpi kasvivärien historiaa ja tehdään yksi helppo kasviväri itse. Kasvivärit ovat mielenkiintoisia ja avaavat taiteilijalle aivan uuden ikkunan taidemaalaukseen. Taidekasvivärit eivät ole haitallisia terveydelle eivätkä
luonnolle. Mukaan aquarelli lehtiö A3 sekä vesivärisiveltimiä.
█55031 KUVATAIDEOPETUSTA SENIOREILLE
ke 11.30-15.00, 9.9.2015–11.11.2015 ja 13.1.2016–23.3.2016 Opistotalo, luokka 007 (piirustus), Vapaudentie 83
Minna Herrala 76 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Kokonaisvaltaista kuvataiteen opetusta, jossa taiteen tekemisen rinnalla tutustutaan taidehistoriaan ja taiteen merkitykseen
ihmisen elämässä. Kaikki maalaus- ja piirustustekniikat. Näyttelykäyntejä ja luentoja.
62
█55041 POIKKITAITEELLINEN KUVATAIDEKURSSI
to 17.30-20.30, 24.9.2015–19.11.2015 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83
Minna Herrala, kuvataiteilija 32 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 20
Kurssilla sekoitetaan iloisesti kuvaa ja sanaa keskenään. Inspiraationa käytetään mm musiikkia. Kurssi soveltuu kaikille,
joiden sydäntä lähellä ovat kuvataide, kirjoittaminen ja musiikki. Ensimmäiselle kerralle mukaan omia pöytälaatikkotekstejä,
esim. runoja, jos on.
█55051 ERITYISTAIDETYÖPAJA 1
ma 12.00-13.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–11.4.2016 Seinäjoen toimintakeskus, Toritaival 4,
Pasi Ojajärvi, taidemaalari, kuvataideopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 12
Erityistaidetyöpaja Seinäjoen toimintakeskuksen asiakkaille. Mukavaa ja virikkeellistä taiteilua piirtäen, maalaten ja erilaisilla
kuvataidetekniikoilla.
█55061 ERITYISTAIDETYÖPAJA 2
ma 13.30-15.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–11.4.2016 Seinäjoen toimintakeskus, Toritaival 4,
Pasi Ojajärvi, taidemaalari, kuvataideopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 12
Erityistaidetyöpaja Seinäjoen toimintakeskuksen asiakkaille. Mukavaa ja virikkeellistä taiteilua piirtäen, maalaten ja erilaisilla
kuvataidetekniikoilla.
█55071 ERITYISKUVATAIDEKERHO 
la 10.00-11.30, 12.9.2015–28.11.2015 ja 16.1.2016–23.4.2016 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83
Pasi Ojajärvi, taidemaalari, kuvataideopettaja 32 t, Kurssimaksu 40,00 €(10€) , max 15
Kuvataidekerho Opistotalossa erityisryhmille. Kokoonnutaan taiteilemaan seitsemän kertaa syksyllä ja yhdeksän kertaa keväällä lauantaisin. Päivät syksyllä: 12.9., 26.9., 10.10., 24.10., 7.11., 21.11. ja 28.11. Päivät keväällä: 16.1., 30.1., 13.2., 27.2.,
12.3., 19.3., 2.4., 16.4. ja 23.4. Piirustusta ja maalausta, ohjattua työskentelyä. Materiaalit sisältyvät kurssimaksuun. Katso
lisätietoa netissä ja tarkista luokka, missä kokoonnutaan. OPH.
█55111 KUVATAIDETTA ÄIJILLE
la 10.00-15.00, su 10.00-15.00, 23.1.2016–6.3.2016 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83
Minna Herrala, kuvataiteilija 36 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 20
Maalausryhmä, jossa taiteen tekemisen ohessa kypsät miehet voivat jakaa omia kokemuksiaan taiteen tekemisestä ja kokemisesta. Tunneilla käydään läpi eri tekniikoita, taidehistoriaa ja taiteen merkitystä miehen elämässä. Kokoontumiset: 23.24.1., 6.-7.2. ja 5.-6.3.
█51202 ÖLJY- JA AKRYYLIMAALAUS
ma 18.00-20.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Hyllykallion kirjasto (vanha kirjasto), Opintie 1,
Anna Matikainen, taideopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 19
Aloitetaan alkeista, sopii myös ennen harrastaneille. Omat taidetarvikkeet. HUOM! Uusi kokoontumispaikka.
█51212 ERITYISKUVATAIDEKERHO, Nurmo 
ke 16.30-18.45, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Nurmon keskustan kirjasto, Nurmontie 20,
Pasi Ojajärvi, taidemaalari, kuvataideopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €(10€), max 15
Erityiskuvataidekerho nurmolaisille ja muillekin. Mukavaa virikkeellistä taiteilua maalaten ja muilla kuvataidetekniikoilla kokeillen. Kokoontumispaikkana Nurmon keskustan kirjaston YLÄKERTA. Sisäänkäynti rakennuksen takaa - ei hissiä. HUOM!
Kokoontuminen jo klo 16.30. alkaen. OPH.
█51303 MAALAUS Peräseinäjoki
ti 18.00-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Toivolanrannan koulu, yläkoulu, kuvataideluokka, Ville Ritolantie 2 B, Päivi Anttila, kuvataideopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 12
Toteuta omia ajatuksia ja aiheita maalauksen eri tekniikoin. Henkilökohtaista ohjausta kaikenikäisille maalareille aloittelijoista
jo enemmän harrastaneisiin. Omat välineet ja materiaalit.
█51404 MAALAUS Ylistaro
to 18.00-20.30, 3.9.2015–24.12.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Ylistaron opistotilat, luokka 2, Matinpalontie 1,
Pasi Ojajärvi, taidemaalari, kuvataideopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Sopii sekä aloittaville että jatkaville. Väri- ja sommitteluoppia, käytännön työskentelyn ohjausta. Öljyvärit, akryyli- tai akvarellitekniikat, omat välineet.
█51414 TAIDEMAALAUS Kitinoja
ti 19.00-21.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Kitinojan koulu, Kitinojantie 654,
Pasi Ojajärvi, taidemaalari, kuvataideopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Maalauskurssi, öljyvärit, akryyli- tai akvarellitekniikat, omat välineet. Sopii sekä aloittaville että jatkaville. Väri- ja sommitteluoppia, käytännön työskentelyn ohjausta.
63
█55004 ERITYISTAIDETYÖPAJA Ylistaro
ti 9.30-11.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Ylistaron toimintakeskus, Matinpalontie 8,
Pasi Ojajärvi, taidemaalari, kuvataideopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 15
Erityistaidetyöpaja Ylistaron toimintakeskuksen asiakkaille. Mukavaa virikkeellistä taiteilua maalaten ja muilla kuvataidetekniikoilla.
ihimme ja
tu valokuvauskursse
Kuvataiteilija – tutus
esi!
se
tee
omaan tai
nappaa lisävinkkejä
KERAMIIKKA JA KUVANVEISTO Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 17.00
█52001 KERAMIIKAN PERUSOPINNOT
ke 16.30-19.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 005 (kuvanveisto), Vapaudentie 83
Muotoilija AMK Linda Pikkumäki 100 t, Kurssimaksu 75,00 €, max 16
Keramiikan alkajille ja aiemmin harrastaneille eri menetelmiä käyttäen. Käsin rakentaminen, dreijaus, värjäys- ja lasitustekniikat. Materiaali- ja polttomaksu maksetaan erikseen. Yhteinen savitilaus. Lisätietoja netissä.
█52011 KERAMIIKKA, PITKÄLLE EDISTYNEET
ma 18.00-21.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 005 (kuvanveisto), Vapaudentie 83
Tiina Laasonen, kuvanveistäjä, kuvataideopettaja 100 t, Kurssimaksu 75,00 €, max 16
Keramiikan syventäviä opintoja keramiikkaa pitkään harrastaneille. Opintojen pääpaino on oman ilmaisun kehittämisessä
ja taitojen syventämisessä. Savet hankitaan yhteistilauksena. Materiaali- ja polttomaksu maksetaan erikseen. Lisätietoja
netissä.
█52021 KERAMIIKKAA SENIOREILLE
ke 13.30-16.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 005 (kuvanveisto), Vapaudentie 83
Tiina Laasonen, kuvanveistäjä, kuvataideopettaja 100 t, Kurssimaksu 75,00 €, max 16
Keramiikkaa eri tekniikoilla varttuneempaan ikään ehtineille alkajille ja aiemmin harrastaneille. Käsin rakentaminen, dreijaus,
värjäys- ja lasitustekniikat. Materiaali- ja polttomaksu maksetaan erikseen. Yhteinen savitilaus. Lisätietoja netissä.
█52061 KUVANVEISTO
to 18.00-21.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 005 (kuvanveisto), Vapaudentie 83,
Tiina Laasonen, kuvanveistäjä, kuvataideopettaja 100 t, Kurssimaksu 75,00 €, max 16
Kuvanveistoa eri tekniikoilla ja materiaaleilla aloittaville ja pidempään harrastaneille. Mallimuovailu, muotti- ja valutekniikoita.
Sukellus kuvanveiston maailmaan ensimmäisellä opintokerralla, yhteinen savitilaus. Polttomaksu keramiikkaveistoksista.
Lisätietoa netissä.
█52202 KERAMIIKKA
to 18.00-21.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Hyllykallion koulu, teknisen työn luokka, Opintie 8
Anneli di Francis, keraamikko 100 t, Kurssimaksu 75,00 €, max 16
Keramiikkaesineiden ja -veistosten valmistus eri työmenetelmiä.
█52303 LUOVASTI SAVESTA Peräseinäjoki
ti 18.00-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Luoman koulu, Luomantie 130 A
Raija Jykelä, tuntiopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 16
Saviesineiden valmistus eri tekniikoita käyttäen. Koristelu ja lasitus. Yhteinen savitilaus. Lasitteet maksetaan erikseen.
█52414 KERAMIIKKAA AIKUISILLE Ylistaro 
ti 12.00-14.30, 27.10.2015–17.11.2015 Ylistaron opistotilat, luokka 2, Matinpalontie 1
Tuula Nyman-Salminen, artesaani 12 t, Kurssimaksu 25,00 €(10€) , max 12
Tutustutaan keramiikan eri tekniikoihin: käsinrakentaminen, värjäys- ja lasitustekniikat. Tarvikkeet opettajalta oman kulutuksen mukaan. Kokoontumiset 27.10., 3.11., 10.11. ja 17.11. OPH.
LASITAIDE JA POSLIININMAALAUS Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 17.00
█53001 LASITAIDE A
ti 14.30-18.00, 29.9.2015–1.12.2015 ja 12.1.2016–22.3.2016 Opistotalo, luokka 005 (kuvanveisto), Vapaudentie 83,
Teija Takala, lasitaiteilija 76 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 12
Tehdään tasolasiteoksia, tiffanylamppuja, vateja, koruja ym. oman valinnan mukaan. Mahdollisuus tehdä lasikoruja, joiden
työstämistä voi jatkaa hopeakorukurssilla. Materiaalit voi ostaa opettajalta ja työkalut ovat lainattavissa.
64
█53011 LASITAIDE B
ti 18.00-21.30, 29.9.2015–1.12.2015 ja 12.1.2016–22.3.2016 Opistotalo, luokka 005 (kuvanveisto), Vapaudentie 83,
Teija Takala, lasitaiteilija 76 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 12
Tehdään tasolasiteoksia, tiffanylamppuja, vateja, koruja ym. oman valinnan mukaan. Mahdollisuus tehdä lasikoruja, joiden
työstämistä voi jatkaa hopeakorukurssilla. Materiaalit voi ostaa opettajalta ja työkalut ovat lainattavissa.
█53031 POSLIINIMAALAUS
ma 17.00-19.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Pohjan nuorisotalo, Pultrantie 15,
Riitta Rajala, ohjaaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 15
Posliinimaalausta väreillä ja lystereillä sekä aloittelijoille että aikaisemmin maalanneille. Materiaali- ja polttomaksut erikseen.
█53041 POSLIINIMAALAUS A
ke 13.45-16.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83
Leena Rantavuori, posliinimaalausohjaaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 15
Posliinimaalauksen eri tekniikoiden harjoittelua vesiliukoisilla maalausnesteillä ja lystereillä. Värioppia ja sommittelua. Materiaali- ja polttomaksut erikseen. Kukin hankkii itse omat materiaalinsa. Aloituspakkauksen voi tilata opettajalta.
█53051 POSLIINIMAALAUS B
ke 16.30-18.45, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83
Leena Rantavuori, posliinimaalausohjaaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 15
Posliinimaalauksen eri tekniikoiden harjoittelua vesiliukoisilla maalausnesteillä ja lystereillä. Värioppia ja sommittelua. Materiaali- ja polttomaksut erikseen. Kukin hankkii itse omat materiaalinsa. Aloituspakkauksen voi tilata opettajalta.
█53303 POSLIINIMAALAUS Peräseinäjoki
ke 17.30.-20.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Toivolanrannan koulu, yläkoulu, kuvataideluokka, Ville
Ritolantie 2 B, Aira Nevala, posliinimaalauksen ohjaaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 15
Posliininmaalausta eri tekniikoilla. Yhdistetty alkeis- ja jatkoryhmä. Ei polttomaksua.
█53313 POSLIINIMAALAUS Kihniänkylä
ke 18.30-21.00, 2.9.2015–11.11.2015 ja 13.1.2016–6.4.2016 Kihniän koulu, Virtaintie 924, Joka toinen viikko
Raija Korhonen, posliinimaalauksen ohjaaja 39 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 15
Posliinimaalausta aloittelijoille ja jatkajille kaikilla tekniikoilla. Sommittelu- ja värioppia ym. Materiaali- ja polttomaksut erikseen. Omat maalausvälineet ja maalaustarpeet. Käytettävät oppikirjat opettajalla. Ei polttomaksuja. HUOM! Joka toinen
viikko.
█53404 LASITAIDE Ylistaro
ma 18.00-21.30, 28.9.2015–30.11.2015 ja 11.1.2016–21.3.2016 Ylistaron opistotilat, luokka 3, Matinpalontie 1,
Teija Takala, lasitaiteilija 76 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 12
Tehdään tasolasiteoksia, tiffanylamppuja, vateja, koruja ym. oman valinnan mukaan. Mahdollisuus tehdä lasikoruja, joiden
työstämistä voi jatkaa hopeakorukurssilla. Materiaalit voi ostaa opettajalta ja työkalut ovat lainattavissa.
█53414 POSLIINIMAALAUS Ylistaro
ke 18.30-21.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Ylistaron opistotilat, luokka 3, Matinpalontie 1
Alisa Majanen, tuntiopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 15
Posliinimaalausta eri tekniikoilla, alkeis- ja jatkoryhmä. Materiaalit ja polttomaksu erikseen.
MUUT TEKNIIKAT
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 17.00
█51141 GRAAFOS - GRAFIIKAN TYÖPAJA
la 11.00-17.00, su 11.00-16.00, 24.10.2015–22.11.2015 ja 9.1.2016–20.3.2016 Opistotalo, luokka 009 (grafiikka), Vapaudentie 83, Riitta Ylinen ja vaihtuvia ohjaajia 78 t, Kurssimaksu 65,00 €, max 18
19.-20.9.Kristiina Lohiluoma: metalligrafiikan alkuopetus, 24.-25.10. Pirkko Ogawa: pehmeäpohja ja edellisen jatko, 21.22.11. Kristiina Lohiluoma: syväsyövytys ja puupiirrosta halukkaille, 09.-10.01. Kristiina Lohiluoma: edellinen jatkuu, 20.-21.2.
Riitta Ylinen: tuunausta = metalligrafiikan ongelmatöiden korjaamista, 19.-20.3. Janika Herlevi: uusia menetelmiä Yksittäinen
viikonloppu 25 €. Lisätietoja netissä. HUOM! Netti-ilmoittautuminen.
█54001 KORUTEKSTAUSTA VÄRIKKÄÄSTI TUSSILLA
ti 17.00-21.00, ke 17.00-21.00, 21.9.2015–22.9.2015 Seinäjoen Lukio, luokka D106, Kirkkokatu 16
Marika Koskimäki-Ketelä, kuvataiteilija-kalligrafi 10 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 22
Oletko aina halunnut kirjoittaa muistamiset ja onnittelut värikkäästi, koukeroilla kauniisti, korukirjaimin. Nyt sinulla on mahdollisuus aloittaa tekstauksen perusteet tusseilla. Lisätietoja netissä.
65
█54011 KALLIGRAFIA, korutekstauskurssi
ke 17.00-21.00, to 17.00-21.00, 18.11.2015–19.11.2015 Seinäjoen Lukio, luokka D106, Kirkkokatu 16
Marika Koskimäki-Ketelä, kuvataiteilija-kalligrafi 10 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 18
Kurssilla opitaan erilaisia, myös hauskoja kirjainmallistoja ja kokeilemme välineitä, joita ei muuten tulisi koskaan kirjoittamiseen kokeiltua. Valmistamme omia työvälineitä pellistä ja hiomme niistä sinulle sopivat. Kokeilemme myös yksinkertaisia
painomenetelmiä taustojen värityksessä. Leikkaamme kirjaimia irti, reunustamme niitä ja kokeillaan useita eri tekniikoita
niiden esille tuomiseen. Kurssi sopii kaikille. Lisätietoja netissä.
█54031 VANHAA KAUNOA HIUSTERÄLLÄ (kalligrafia)
ti 17.00-21.00, ke 17.00-21.00, 23.9.2015–24.9.2015 Seinäjoen Lukio, luokka D106, Kirkkokatu 16
Marika Koskimäki-Ketelä, kuvataiteilija-kalligrafi 10 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 22
Tehokurssi vanhan ajan kaunoon hiusterällä. Kiemurainen isoäitiemme kauno kiehtoo kaikkia. Hiusterällä saamme siihen
vielä enemmän tunnelmaa. Kurssi sopii kaikille, ei tarvitse aikaisempaa kokemusta kalligrafiasta. Kirjoitamme vanhan ajan
terillä ja sekoitamme musteemme itse. Lisätietoja netissä.
█54041 TEKSTAA OMA SUKUTAULUSI
ke 17.00-21.00, 25.11.2015– ja 13.1.2016–10.2.2016 Seinäjoen Lukio, luokka D106, Kirkkokatu 16
Marika Koskimäki-Ketelä, kuvataiteilija-kalligrafi 8 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 20
Oletko kiinnostunut saamaan oman sukusi tauluksi tai harrastanut sukututkimusta ja haluaisit saada sukutaulun seinällesi,
kauniisti tekstattuna? Erinomainen lahjaidea isovanhemmille. Kurssilla suunnitellaan, piirretään ja tekstataan sukutaulu alusta alkaen paperille kehystystä varten. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta tekstauksesta tai sukututkimuksesta. Lisätietoja
netissä. Kokoontumiskerrat 25.11, 13.1., 27.1. ja 10.2.
█54081 MUOVAILUVAHATAULU
ti 18.00-19.30, 1.9.2015–24.11.2015 Seinäjoen Lukio, luokka D203, Kirkkokatu 16,
Anna Matikainen, taideopettaja 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 15
Muovailuvahasta tehdyt taulut. Edullinen materiaali ja helppo, näyttävä tekniikka. Mukaan muovailuvahaa ja pohjakartonkia.
█54101 KANGASKOLLAASIKURSSI
to 13.00-16.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83, Joka
toinen viikko Vuokko Mäki, tuntiopettaja 56 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 12
Liimaamalla erivärisiä ja -laatuisia tilkkuja, silppua ja lankoja pahville syntyy maisemia, rakennuksia ja kukkia. Kuvasta tehdään kolmiulotteinen eri kerrosten avulla. Ensimmäisellä kerralla mukaan puhdas valkea lakana, kangasmateriaaleja, sakset
ja öljyvärisivellin, esim. Eterna 8 sekä mahdollisia aiheita malleiksi. Kokoontumiskerrat sovitaan tarkemmin kurssin alkaessa.
█54121 TAITEILIJAKIRJA -KURSSI
la 10.00-16.00, su 10.00-16.00, 21.11.2015–22.11.2015 Opistotalo, luokka 131 (posliinimaalaus), Vapaudentie 83
Eeva-Maija Priha 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 15
Kurssilla tehdään kirja-taideteos. Taiteilijakirja voi olla perinteisen kirjan kaltainen tai kolmiulotteiseksi muovattu veistos.
Työskentelyssä yhdistyvät erilaiset kuvataide- ja käsityötekniikat. Voit yhdistää mm. piirustusta, maalausta, kuvanveistoa,
kirjoitusta ja kollaasia. Materiaalina voit käyttää vanhaa kirpputorikirjaa tai sitoa kirjan itse paperista. Lisätietoja netissä.
█54303 KALLIGRAFIA Peräseinäjoki
to 18.00-19.30, 3.9.2015–12.11.2015 ja 7.1.2016–7.4.2016 Toivolanrannan koulu, alakoulu, Koulutie 1, Joka toinen viikko
Irja Haapolahti, kalligrafi 26 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 20
Tutustutaan kalligrafiaan ja opitaan korutekstauksen perusteet. Kynänä käytetään 3,5 mm tasakärkihuopakynää ja tutustutaan myös metalliterän käyttöön. Tarvikkeita voi ostaa opettajalta kurssin alussa. Sopii niin aloittelijoille kuin jo pidempään
harrastaneillekin. Kokoontumiset joka toinen viikko. Ei syys- eikä talvilomaviikoilla.
VALOKUVA JA VIDEOKUVAUS Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 17.00
█56111 JÄRJESTELMÄKAMERA TUTUKSI
to 16.30-19.45, 22.10.2015–12.11.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Susanna Shearman 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 14
Oletko digitaalisen järjestelmäkameran omistaja, etkä vielä tunne kamerasi erilaisia asetuksia? Tule kehittämään kuvaus- ja
kamerankäyttötaitojasi järjestelmäkamerakurssille. Harjoittelemme järjestelmäkameran teknistä käyttöä ja kuvasommittelua
erilaisissa kuvausympäristöissä. Oma järjestelmäkamera mukaan!
█56121 JÄRJESTELMÄKAMERA TUTUKSI
to 16.30-19.45, 4.2.2016–25.2.2016 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Susanna Shearman 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 14
Oletko digitaalisen järjestelmäkameran omistaja, etkä vielä tunne kamerasi erilaisia asetuksia? Tule kehittämään kuvaus- ja
kamerankäyttötaitojasi järjestelmäkamerakurssille. Harjoittelemme järjestelmäkameran teknistä käyttöä ja kuvasommittelua
erilaisissa kuvausympäristöissä. Oma järjestelmäkamera mukaan!
66
█56131 DOKUMENTTIELOKUVAKURSSI
ma 16.30-19.45, 7.9.2015–30.11.2015 Opistotalo, luokka 209 (atk), Vapaudentie 83
Susanna Shearman 21 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 14
Kurssilla suunnitellaan ja toteutetaan yksi tai useampia dokumenttielokuvia aina käsikirjoittamisesta videon leikkaamiseen.
Kurssi soveltuu kaikille videokuvauksesta ja dokumenttielokuvista kiinnostuneille. HUOM! Kurssi kokoontuu joka toinen
viikko!
█56141 VALOKUVAUSTA ALOITTELEVILLE 
ma 17.30-21.00, 7.9.2015–16.11.2015 Opistotalo, luokka 119, Vapaudentie 83
Tuomo Rinne 40 t, Kurssimaksu 60,00 €(10€) , max 16
Kurssi soveltuu aloitteleville kuvaajille; Tutustumme kameran toimintoihin ja valokuvauksen perusteisiin lyhyesti. Kuvaamme
sisällä tai ulkona tilanteen ja olosuhteiden mukaan. Kuvien katselun ja keskustelujen avulla annamme kuvaajille mahdollisuuden saada uusia näkemyksiä ja kokemuksia omista ja toisten kuvista. Mukaan oma kamera, ohjekirja sekä muistiinpanovälineet. OPH.
█56151 VALOKUVAUSTA POSITIIVISELLA AJATUKSELLA
ma 17.30-21.00, 11.1.2016–25.4.2016 Opistotalo, luokka 119, Vapaudentie 83
Tuomo Rinne 56 t, Kurssimaksu 70,00 €, max 16
Kurssi soveltuu aloitteleville kuvaajille ja jonkin verran kuvausta harrastaneille. Tutustumme kameran toimintoihin ja valokuvauksen perusteisiin lyhyesti. Valokuvausta positiivisella ajatuksella, talven taittuessa kevättä kohden. Kuvien katselun ja
keskustelujen avulla annamme kuvaajille mahdollisuuden saada uusia näkemyksiä ja kokemuksia omista ja toisten kuvista.
Tutustumme muutamaan kuvankäsittelyohjelmaan ja niiden mahdollisuuksiin. Mukaan oma kamera, ohjekirja sekä muistiinpanovälineet.
█56161 VANHAT VALOKUVAT TIETOKONEELLE SYKSY
la 12.00-16.00, 3.10.2015–17.10.2015 Opistotalo, luokka 209 (atk), Vapaudentie 83
Erno Salo 15 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 14
(Taso 1-2) Harjoitellaan valokuvien skannausta. Järjestellään skannattuja kuvia tietokoneella ja tutustutaan hieman peruskuvankäsittelyyn. Kurssilla skannattuja kuvia on mahdollista käyttää myöhemmin alkavalla Valokuvakirja-kurssilla.
█56171 VANHAT VALOKUVAT TIETOKONEELLE KEVÄT
la 12.00-16.00, 6.2.2016–20.2.2016 Opistotalo, luokka 209 (atk), Vapaudentie 83
Erno Salo 15 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 14
(Tasot 1-2) Harjoitellaan valokuvien skannausta. Järjestellään skannattuja kuvia tietokoneella ja tutustutaan hieman peruskuvankäsittelyyn. Kurssilla skannattuja kuvia on mahdollista käyttää myöhemmin alkavalla Valokuvakirja-kurssilla.
█56181 VALOKUVAKIRJA
su 14.00-17.15, 11.10.2015–8.11.2015 Opistotalo, luokka 209 (atk), Vapaudentie 83
Erno Salo 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 14
Omista valokuvista luodaan tietokoneohjelmalla valokuvakirja. Kurssilla tutustutaan ohjelmistoon (Ifolor) ja tehdään kirja,
jonka voi halutessaan tilata. Lisätietoja netissä.
█56201 STUDIOVALOKUVAUKSEN PERUSTEET
la 13.00--16.30, su 10.00-16.30, 16.1.2016–17.1.2016 Opistotalo, luokka 004, Vapaudentie 83
Santtu Hakala 12 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 12
Harjoitellaan studiokuvausta sisällä rakennetussa studiossa (ja mahdollisesti miljöössä). Harjoitellaan rakentamaan muutama perusvalaistus. Oma järkkäri matkaan.
█56211 YÖVALOKUVAUS/VALOMAALAUKSIA KAMERALLA
ma 17.00-19.30, 14.9.2015–9.11.2015 Seinäjoen Lukio, luokka D111, Kirkkokatu 16
Hannu Paju 22 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 14
Valokuvataan kameran pitkillä suljinajoilla. Tehdään erilaisia valotuskokeiluja erilaisilla valoilla (Tasku-, ledlamput, salama-,
ym. valon lähteet) Kurssi aloitetaan teoriaosuudella missä käydään läpi ensin kuvausten vaatimia teknisiä asioita ja siihen
liittyviä toimenpiteitä Kurssin ensimmäisenä päivänä suunnittelemme aikataulun iltojen ja paikat maastossa kuvaamisen
osalta. (HUOM! Kuvauskerrat myöhään illalla). Ks. lisätiedot netistä
█56231 VALOKUVAUSKURSSI SENIOREILLE
pe 12.30-15.00, 23.10.2015–20.11.2015 Opistotalo, luokka 119, Vapaudentie 83
Hannu Paju 18 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
Ota parempia kuvia, Opi kurssilla asetelman, ihmisten, kasvien ja puutarhan tms. kuvausta. Saat vinkkejä ja ohjeita toteuttaa
kuva haluamaksesi.
67
█56251 WANHA VALOKUVA UUDEKSI
to 16.30-19.45, 29.10.2015–19.11.2015 Opistotalo, luokka 209 (atk), Vapaudentie 83
Hannu Paju 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
Wanhan valokuvan retusointi digitaalisesti omista vanhoista kuvista. Wanhan kuvan (reprokuvaaminen) uudelleen kuvaaminen. Valokuvien käsittely ja korjailu valokuviin Photoshop CS kuvankäsittely ohjelmalla. RAW-kuvan säätö. Valokuvien
käsittely ja palautekeskustelut.
█56261 NEGATIIVIN KEHITYS JA KUVIEN VEDOSTUS
ti 16.30-19.45, 22.9.2015–24.11.2015 Kaupungintalo, Ainonkulma (Vanha käräjäsali), Alvar Aallonkatu 12
Hannu Paju 28 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 12
Valokuvaus kurssi mustavalko negatiiville ja valokuvien vedostaminen pimiössä. Kurssilla kehitetään itse filmi ja sen jälkeen
teemme itse perinteisesti vedostaen mustavalkoisia kuvia (Ns. ”oikea mustavalko kuva” hopeagelatiini vedos). 27.10. ei
kokoontumista. Pimiötyöskentely Nuorisokeskuksen tiloissa, Puskantie 3, opettajan ilmoittamina ajankohtina.
█56271 VÄRI VALOKUVAAJAN KÄYTÖSSÄ
la 10.00-16.30, su 10.00-16.30, 29.8.2015–30.8.2015 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Jari Koski 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 14
Väri on valokuvauksen tärkeimpiä asioita. Ilman väriä ei ole kuvaa. Kurssi lähestyy väriä valokuvaajan näkökulmasta. Painopiste värissä, valoisuudessa ja kylläisyydessä. Tutustutaan lyhyesti väriteorioihin, värien rinnastuksiin sekä valon määrän
vaikutukseen värin toistossa. Miten väri vaikuttaa sommitteluun? Paljon harjoitustehtäviä. Lisäksi palautetta kurssilaisten
värikuvista. Sopii kaikille valokuvauksen ystäville.
█56281 PHOTOSHOP VALOKUVAAJALLE
la 10.00-16.30, su 10.00-16.30, 29.8.2015–30.8.2015 Opistotalo, luokka 209 (atk), Vapaudentie 83
Jari Koski 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
Miten juuri valokuvaaja voi käyttää Photoshoppia perussäätöön ja hieman haastellisempaankin hienosäätöön. Ensimmäisenä päivänä lähinnä perusasiat : layer, säätötaso, valintatyökalut. Toisena päivänä harjoituksia esimerkkikuvista ja oppilaat
voivat ohjatusti säätää omia kuviaan. Lopussa palaute säädetyistä kuvista. Oppikirjana Photoshop CC tai aiemmat versiokin
käy, kuvankäsittely / Visual-sarja / Docendo. Kirjan voit saada myös kirjastosta. Ohjelmistona Adobe Photoshop CC.
█56291 KÄSISALAMAKUVAUKSEN PERUSTEET
la 10.00-16.30, su 10.00-16.30, 9.1.2016–10.1.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Jari Koski 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 14
Kurssi sopii käsisalaman ostamista harkitsevalle tai sellaisen jo omistavalle. Salamalla voi tasoittaa vallitsevan valon pimeitä
varjoja, tai tehdä hämärässäkin hyviä valaisuratkaisuja esim. muotokuvauksessa. Kurssilla opiskellaan mm. millaisiin asiohin
kiinnittää huomiota salaman sekä muiden lisävarusteiden hankinnassa : esim. värisuotimet ja varjot. Opiskelemme miten
edullisilla välineillä ja helposti voi parantaa kuvia, käyttää heijastavia pintoja ja miten väläyttää kauempana oleva salama niiin,
ettei salama ole kiinni kamerassa. Kurssilla opitaan teorian ja useiden oivaltavien harjoitusten avulla salamavalokuvausta
sisätiloissa. Valokuvauksen alkeiden hallitseminen suotavaa.
█56301 LIGHTROOM PERUSTEET
to 16.30-19.45, 10.3.2016–7.4.2016 Opistotalo, luokka 209 (atk), Vapaudentie 83
Santtu Hakala 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
Kurssilla käydään Lightroom-ohjelman avulla läpi kuvien tuominen katalogiin, kuvien avainsanoittaminen sekä valokuvien
käsittely ohjelmassa. Lightroom on valokuvaajien ykkösohjelma, joka sisältää arkiston ja käsittelyn yhdessä ohjelmassa.
█56311 VALOKUVAUS JA SOMMITTELU
la 10.00-16.30, su 10.00-16.30, 9.4.2016–10.4.2016 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Jari Koski 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 14
Kamera on, mutta jotain enemmän pitäisi saada kuviin! Tutkimme ensiksi kuvan visuaaliset peruselementit, miten ohjaamme
katsojaa olennaisen näkemiseen ja teemme ilmaisullisia poikkeamia sommitteluun. Runsain kuvausharjoituksin opiskellaan
mm. seuraavia kiinnostavia asioita : piste, viivat, muodot, kuva-ala, kuvakulma, kuva-alan käyttö, kolmasosa jakajana, kolmiosommittelu, terävyysalue, kehys kehyksessä. Perehdymme sommitteluun kuvakerronnan välineenä ja katsomme herkullisia esimerkkejä em. aiheista. Puramme yhdessä kuvattua materiaalia. Kamerankäytön alkeiden hallinta suotavaa mutta
aloittelijakin on tervetullut.
█56321 PHOTOSHOP PERUSTEET
to 16.30-19.45, 17.9.2015–22.10.2015 Opistotalo, luokka 209 (atk), Vapaudentie 83
Santtu Hakala 20 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
Kurssi soveltuu aloitteleville Photoshop-ohjelman käyttäjille tai jonkin verran ohjelmaan tutustuneille. Aloitamme ohjelman
perussäädöistä ja valikkotoiminnoista. Tutustumisen jälkeen teemme kuvankäsittelyharjoituksia yhdessä ja opetellen eri toimintoja tekemisen kautta. Lisäksi suuntaudutaan opiskelijoiden toiveiden mukaan, joko valokuvien maltilliseen käsittelyyn tai
yleisesti luovempaan käsittelyyn.
68
TIETOTEKNIIKKA Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
Tieto- ja viestintätekniikka
Kansalaisopiston tietotekniikan opetuksen tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa riittävät tietokoneen ja internetpalveluiden
käyttötaidot. Näitä taitoja tarvitaan harrastuksissa, työssä ja myös työelämän jälkeen. Meillä voit opiskella perustaitoja tai
hankkia lisätaitoja ja opetella uusia juttuja tilanteesi mukaisesti.
Kurssien tasomerkinnät
Kurssit on jaettu tasoihin 0–3 tietotaitojen mukaan. Tasomerkintä on kurssikuvauksen alussa. Valitse kurssi siitä tasoluokasta, johon arvioit tietosi ja taitosi sijoittuvan.
TASOT
Taso 0
Sinulla ei ole aiempaa kokemusta tietokonelaitteistosta ja ohjelmista. Et ehkä omista omaa laitetta tai arastelet laitteen käytön
aloittamista.
Taso 1
Sinulla on vähäinen kokemus tietokoneen käytöstä. Taidot rajoittuvat jonkin yksittäisen ohjelmaan, esim. netin selailuun.
Näppäimistön ja hiiren käyttökin saattaa vaatia hieman harjoittelua. Tietojen tallentamisessa, hakemisessa, useamman ohjelman käyttämisessä tai ohjelmien osaamisessa on puutteita. Omistat tietokonelaitteen, mutta haluat täydentää osaamistasi
laitteen käytössä.
Taso 2
Tietosi ja taitosi ovat keskinkertaisia. Tietokoneen käyttökokemusta on kertynyt useammalta vuodelta. Tekstien kirjoittelu,
tallentaminen, haku ja tulostaminen onnistuvat hyvin, mutta esim. tekstinkäsittelyohjelman monipuolinen käyttö ei ole hallussasi. Internetin käyttö ja sähköpostitoiminnot ovat perusteiltaan hallinnassasi. Taitoja puuttuu lähinnä laitteen ylläpidon osalta
tai esim. kuvankäsittelytaidot puuttuvat. Omistat mahdollisesti lisälaitteita kuten digikameran tai skannerin, mutta et osaa
hyödyntää niitä kovin hyvin.
Taso 3
Käytät laitetta lähes päivittäin kotona tai työssä, mutta tarvitset osaamisen täydentämistä/päivittämistä eri sovelluksissa.
Omistat tai käytät useita oheislaitteita (esim. kamera, skanneri tms. ) ja käytät niitä säännöllisesti. Haluat oppia erikoisempien
sovelluksien käyttötaitoja kuten valokuvien käsittely, julkaisuohjelmat, ohjelmointi, videoeditointi tai nettisivujen tekemiseen
liittyvät sovellukset.
Yksilöopetus
Yksilöopetukseen ilmoittaudutaan suoraan - tuntimäärän voi itse valita.
Henkilöstökoulutus
Mikäli sinulla on tarvetta räätälöidylle kurssille joko opiston tai yrityksen tiloissa? Koulutus voi olla myös henkilökohtaista
neuvontaa työntekijän omassa työpisteessä. Lisätietoja: tvt-suunnittelijaopettaja Aino Pätsi, [email protected], p. 044
425 5319
LASTEN JA NUORTEN KURSSIT
█61021 ANIMAATIOKURSSI 8-13 -vuotiaille
ti 17.00-18.45, 15.9.2015–24.11.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Visa Hietaranta 20 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
(Taso 2) Kurssin aikana pääset tekemään tietokoneella omia animaatioita erilaisia menetelmiä käyttäen. Menetelmät
ja työtavat ovat suunniteltu siten, että sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta animaatioiden teosta, vaan kiinnostus
niiden tekemiseen riittää asian oppimiseen. Kurssin lopussa työstämme yhdessä vielä animaatioistasi sinulle oman
DVD-levyn muistoksi.
█61031 ANIMAATIOKURSSI 8-13 -vuotiaille
ke 17.00-18.45, 16.9.2015–25.11.2015 Toukolanpuiston koulu, atk-luokka
Visa Hietaranta 20 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 14
(Taso 2) Kurssin aikana pääset tekemään tietokoneella omia animaatioita erilaisia menetelmiä käyttäen. Menetelmät
ja työtavat ovat suunniteltu siten, että sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta animaatioiden teosta, vaan kiinnostus
niiden tekemiseen riittää asian oppimiseen. Kurssin lopussa työstämme yhdessä vielä animaatioistasi sinulle oman
DVD-levyn muistoksi.
█61041 MEDIAKERHO 8-13 -VUOTIAILLE
ti 17.00-18.45, 12.1.2016–22.4.2016 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Visa Hietaranta 20 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
(Taso 2) Mediakerho erityisesti tytöille, jotka haluavat oppia tuottamaan digitaalista sisältöä erilaisia mediavälineitä
käyttäen. Kerhossa opetellaan tekemään esimerkiksi oma blogi käyttäen internetin ilmaista ohjelmistoa. Lisäksi harjoitellaan valokuvausta ja kuvankäsittelyä sekä digitaalista videokuvausta ja lyhytelokuvan tekoa. Osallistujat voivat myös
itse ehdottaa sisältöä kerhoon.
69
█64001 OHJELMOI OMA PELI 12-18 -VUOTIAILLE
ti 17.30-20.15, 12.1.2016–22.3.2016 Opistotalo, luokka 209 (atk), Vapaudentie 83
Aki Sirviö 30 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 14
(Taso 2-3) Kurssin aikana suunnittelet ja ohjelmoit oman tietokonepelin. Kurssi on suunnattu 12-18-vuotiaille. Aikaisempaa ohjelmointikokemusta ei vaadita vaan työkaluihin ja tekniikoihin tutustutaan yhdessä. Avoin mieli ja innostus
asiaan siis riittävät.
█64011 OHJELMOI OMA PELI JATKOKURSSI
ke 17.30-20.15, 16.9.2015–25.11.2015 Opistotalo, luokka 209 (atk), Vapaudentie 83
Aki Sirviö 30 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 14
(Taso 2-3) Kurssi on tarkoitettu Ohjelmoi oma peli -kurssin käyneille tai muuten ohjelmoinnin perustaidot hankkineille.
Opetellaan lisää Jypelin ominaisuuksia ja C# -ohjelmointikieltä. Peruskurssin käyneet voivat myös jatkaa aiemmin tehdyn pelin kehitystä. Tunnit koostuvat teoriaopinnoista ja itsenäisestä, ohjatusta työskentelystä.
█64021 OHJELMOI TASOHYPPELYPELI 9-11 -VUOTIAILLE A
ti 17.30-20.15, 15.9.2015–24.11.2015 Opistotalo, luokka 209 (atk), Vapaudentie 83
Aki Sirviö 30 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 14
(Taso 2-3) Kurssin aikana ohjelmoidaan tasohyppelypeli ohjatusti. Tutustutaan pelin suunnitteluun, ohjelmoinnin perustekniikoihin ja työkalujen käyttöön. Kurssi on suunnattu 9-11-vuotiaille. Aikaisempaa ohjelmointikokemusta ei vaadita
vaan avoin mieli ja innostus asiaan riittävät.
█64031 OHJELMOI TASOHYPPELYPELI 9-11 -VUOTIAILLE B
ke 17.30-20.15, 13.1.2016–23.3.2016 Opistotalo, luokka 209 (atk), Vapaudentie 83
Aki Sirviö 30 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 14
(Taso 2-3) Kurssin aikana ohjelmoidaan tasohyppelypeli ohjatusti. Tutustutaan pelin suunnitteluun, ohjelmoinnin perustekniikoihin ja työkalujen käyttöön. Kurssi on suunnattu 9-11-vuotiaille. Aikaisempaa ohjelmointikokemusta ei vaadita
vaan avoin mieli ja innostus asiaan riittävät.
█64111 C# -OHJELMOINNIN PERUSTEET
to 17.00-19.30, 14.1.2016–18.2.2016 Opistotalo, luokka 209 (atk), Vapaudentie 83
Juha Ojala 18 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 124
(Taso 3) ): Ohjelmoinnin alkeiskurssi joka toteutetaan C# -kielellä. Oppimisympäristönä Visual Studio Community.
Käymme läpi syötteen antamisen, syötteen lukemisen, muuttujat, silmukkalauseet, taulukot, metodit sekä parametrit.
Jokaisen opetuspäivän jälkeen teemme yhdessä harjoitustehtäviä. C# -Ohjelmoinnin perusteet on tärkeä ohjelmoinnin
perusta ja siinä opittavat taidot soveltuvat muihinkin ohjelmointikieliin. Aikaisempaa ohjelmointikokemusta ei tarvita.
TIETOKONEEN KÄYTÖN PERUSKURSSIT
█60001 TIETOKONEEN KÄYTTÄJÄN @-AJOKORTTI 
to 12.30-16.00, 3.9.2015–19.11.2015 ja 14.1.2016–11.2.2016 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Aino Pätsi 64 t, Kurssimaksu 100,00 € (40 €), max 12
(Taso 1-2) Kurssi on suunnattu erityisesti työttömille, joilla on tarvetta kerrata ja parantaa osaamistaan tietotekniikan perustaidoissa. Kurssilla on mahdollisuus suorittaa Tieken @-ajokorttiosiot: Laitteen ja tiedon hallinta (Windows-perusteet), Internet ja
sähköposti, Tekstinkäsittely Word 2013 ja taulukkolaskenta Excel 2013. OPH. Ajokorttitenttien suorittaminen sisältyy hintaan.
█60011 TUTUSTU TIETOTEKNIIKKAAN, alkeet A 
ti 9.00-12.15, 15.9.2015–24.11.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Aino Pätsi 40 t, Kurssimaksu 60,00 € (10 €), max 14
(Taso 0) Innostava ja rohkaiseva tutustumiskurssi niille, joilla ei ole vielä lainkaan tai on vähän kokemusta tietokoneen käytöstä. Kirjoitusharjoitusten avulla tutustutaan näppäimistöön, tallennukseen ja tulostukseen sekä Windows -ohjelmien käyttöön.
Tutustutaan myös internetin ja sähköpostin käyttöön, käsitteisiin ja toimintoihin.OPH.
█60021 TUTUSTU TIETOTEKNIIKKAAN, alkeet B 
ti 9.00-12.15, 12.1.2016–22.3.2016 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Aino Pätsi 40 t, Kurssimaksu 60,00 € (10 €), max 12
(Taso 0) Innostava ja rohkaiseva tutustumiskurssi niille, joilla ei ole vielä lainkaan tai on vähän kokemusta tietokoneen käytöstä. Kirjoitusharjoitusten avulla tutustutaan näppäimistöön, tallennukseen ja tulostukseen sekä Windows -ohjelmien käyttöön.
Tutustutaan myös internetin ja sähköpostin käyttöön, käsitteisiin ja toimintoihin.OPH.
█60031 TUTUSTU TIETOTEKNIIKKAAN, jatko A 
ma 9.00-12.15, 14.9.2015–30.11.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Aino Pätsi 40 t, Kurssimaksu 60,00 € (10 €), max 12
(Taso 1) Tutustutaan perusteellisemmin internetin käyttöön harjoitellen samalla myös hyödyllisiä sovelluksia ja verkkopalveluja. Perehdytään tekstinkäsittelyohjelmaan ja käytetään harjoituksissa sähköpostia. Kurssi sopii henkilöille, jotka omaavat
70
perustiedot ja -taidot tietokoneen käytöstä (esim. alkeiskurssin käyneet). OPH. HUOM! 5.10 ei kokoontumista.
█60041 TUTUSTU TIETOTEKNIIKKAAN, jatko B 
ma 12.30-15.45, 11.1.2016–28.3.2016 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Aino Pätsi 40 t, Kurssimaksu 60,00 € (10€), max 12
(Taso 1) Tutustutaan perusteellisemmin internetin käyttöön harjoitellen samalla myös hyödyllisiä sovelluksia ja verkkopalveluja. Perehdytään tekstinkäsittelyohjelmaan ja käytetään harjoituksissa sähköpostia. Kurssi sopii henkilöille, jotka omaavat
perustiedot ja -taidot tietokoneen käytöstä (esim. alkeiskurssin käyneet). OPH.
█60081 TIETOKONEEN PERUSKÄYTÖN KERTAUSTA TYÖTTÖMILLE 
ma 17.00-18.45, 14.9.2015–23.11.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Aki Sirviö 20 t, Kurssimaksu 45,00 € (10€), max 12 osallistujaa
Kurssilla kerrataan tietokoneen peruskäyttöä. Kurssi on suunnattu työttömille, mutta myös niille, joille tietokoneen käyttö ei
ole tuttua. Ks. lisätiedosta tarkempi sisältö. OPH.
TIETOKONEEN KÄYTÖN TÄYDENNYSKURSSIT
█60071 TUTUSTU TIETOTEKNIIKKAAN, täydennys
to 9.00-12.15, 14.1.2016–24.3.2016 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Aino Pätsi 40 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 12
(Taso 2 ) Kurssi sopii tietokoneen käytön perusteet omaaville perustaitojen kertaamiseen ja uuden opetteluun.. Kurssilla syvennetään tietoja mm. internetin käytöstä, sähköpostista, kuvien siirtämistä kameralta/puhelimesta tietokoneelle ja pienimuotoista kuvankäsittelyä. Kurssilla tutustutaan myös erilaisten sovellusten käyttöön, esim. taulukkolaskenta tms., osallistujien
toiveiden mukaisesti. OPH. Työttömille työnhakijoille, senioreille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille hinta 10€, muuten 60€.
Opettaja tarkistaa kurssin alussa oikeuden alennettuun hintaan.
█60101 TIETOTEKNIIKKAKERHO SENIOREILLE syksy
ke 13.00-15.30, 16.9.2015–25.11.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Aino Pätsi 30 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 25
(Taso 1-2) Senioreille suunnattu tietotekniikkakerho on tarkoitettu niille, jotka haluavat neuvoja tietotekniikkaan liittyvissä
asioissa. Kerhon tavoitteena on neuvoa ja opastaa itsenäistä tietokoneen käyttöä yleisimmin käytetyillä ohjelmilla. Voit ottaa
oman koneesi mukaan ja kysyä mieltäsi askarruttavista tietokoneen käytön ongelmista. Kerhon kokoontumiskertojen teemasisällöt suunnitellaan yhdessä osallistujien kanssa. Kurssimaksu 5 €/krt laskutetaan syys- ja kevätlukukauden päätteeksi
osallistumiskertojen mukaisesti.
█60111 TIETOTEKNIIKKAKERHO SENIOREILLE kevät
ke 13.00-15.30, 13.1.2016–6.4.2016 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Aino Pätsi 36 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 14
(Taso 1-2) Senioreille suunnattu tietotekniikkakerho on tarkoitettu niille, jotka haluavat neuvoja tietotekniikkaan liittyvissä
asioissa. Kerhon tavoitteena on neuvoa ja opastaa itsenäistä tietokoneen käyttöä yleisimmin käytetyillä ohjelmilla. Voit ottaa
oman koneesi mukaan ja kysyä mieltäsi askarruttavista tietokoneen käytön ongelmista. Kerhon kokoontumiskertojen teemasisällöt suunnitellaan yhdessä osallistujien kanssa. Kurssimaksu 5 €/krt laskutetaan syys- ja kevätlukukauden päätteeksi
osallistumiskertojen mukaisesti.
█60211 TIETOTEKNIIKAN YKSILÖOPETUS 
15.8.2015–27.11.2015 ja 11.1.2016–22.4.2016 Toimipaikka avoin
Aino Pätsi 40 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 2
(Tasot 0-3) Opiskele tietotekniikkaa yksilöllisesti. Yksilöopetukseen voi osallistua 1-2 hlöä. 4 oppituntia (oppitunti = 45 min)
kestävä kokonaisuus maksaa 60 €. Mahdollisuus tarvittaessa myös yksittäisiin tunteihin 20 €/h. Oma kannettava/tabletti
mukaan ja mahd. nettitikku. Ei netti-ilmoittautumista.Soita suoraan opettajalle tai lähetä sähköpostia ja sovi ajankohta, puh
044 425 5319, [email protected]. OPH. Työttömille työnhakijoille hinta 5€/h, muuten 20€/h. Opettaja tarkistaa kurssin
alussa oikeuden alennettuun hintaan.
█61001 ILLUSTRATOR PERUSTEET (Adobe CC 2014)
ma 16.30-20.15, 11.1.2016–1.2.2016 Opistotalo, luokka 209 (atk), Vapaudentie 83
Aino Pätsi 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
(Taso 3) Kurssilla opit tekemään Illustrator-ohjelmalla grafiiikkaa erilaisiin tarpeisii; lehti-ilmoituksia, eistteitä, logoja, käyntikortteja jne. Kurssilla tehdään runsaasti piirtoharjoituksia. Osallistuminen edellyttää hyviä perustaitoja tietokoneen käytössä.
█61071 WORD 2013 PÄIVITYSKURSSI
ma 13.00-16.15, 19.10.2015–9.11.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Aino Pätsi 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
(Taso 3) Oletko käyttänyt Wordiä, mutta vanhemmilla versioilla kuin 2013, tai ovatko taitosi päässeet osittain unohtumaan?
Kursilla opit tekstinkäsittelyä helpottavia vinkkejä ja opit uuden version uusia ominaisuuksia. Kurssi antaa osallistujalle hyvän
tuntuman Office Word 2013 -tekstinkäsittelyohjelmaan ja auttaa käyttäjää tehostamaan työskentelyään.
71
█61081 TOTEUTA OMAT WWW-SIVUT
to 17.15-20.30, 3.9.2015–8.10.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Krista Laurila, FM, tieto- ja viestintätekniikan opettaja 24 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 12
Tule toteuttamaan yksinkertaiset www-sivut omaan, yhdistyksen tai yrityksen käyttöön! WordPress on avoimeen lähdekoodiin perustuva ohjelmisto, jonka avulla voit toteuttaa blogin tai tyylikkäät www-sivut. Kurssin aikana tutustumme mm. seuraaviin Wordpressin ominaisuuksiin: asetukset, sisällönhallinta www-sivustolla, ulkoasun luominen ja teemat, toiminnallisuuden
laajentaminen lisäosilla.
█61091 EXCEL-TEHOKURSSI
ke 17.15-20.30, 21.10.2015–18.11.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Krista Laurila, FM, tieto- ja viestintätekniikan opettaja 20 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
Excel-tehokurssi on suunniteltu heille, jotka käsittelevät Excelissä suuria tietomääriä tai tekevät vaativaa laskentaa. Kurssin
aikana perehdytään mm. funktioihin, tietojen analysointiin, kaavioihin ja makroihin. Kurssin sisältöä räätälöidään myös osallistujien toiveiden mukaan.
█61111 EXCEL 2013 PÄIVITYSKURSSI
ma 13.00-16.15, 16.11.2015–7.12.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Aino Pätsi 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
(Taso 3) Oletko käyttänyt Exceliä mutta vanhemmilla versioilla kuin 2013, tai ovatko taitosi päässeet osittain unohtumaan?
Kursilla opit taulukkolaskentaa helpottavia vinkkejä ja opit uuden version uusia ominaisuuksia. Osaat kurssin jälkeen hyödyntää Exceliä monipuolisesti erilaisissa laskennan ja raportoinnin sovellutuksissa. Opit myös toteuttamaan visuaalisesti
laadukkaita kokonaisuuksia.
█61141 KANNETTAVAN TIETOKONEEN SIIVOUSPÄIVÄT
ke 16.30-19.45, 13.1.2016–3.2.2016 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Aino Pätsi 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
(Taso 2) Kurssilla tutustutaan oman koneen nopeuttamismahdollisuuksiin, turhien tiedostojen poistamiseen, tietoturvaan
maksuttomilla ohjelmilla, ohjelmien imurointiin netistä, päivityksiin, tärkeimpiin nettiselaimen liitännäisiin yms. Oma kannettava mukaan.
█61151 MODERNIT PILVIPALVELUT, GOOGLEA PEHMEÄSTI
ke 16.30-18.45, 2.9.2015–17.10.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Jaakko Panula 18 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
(Taso 1-2) Tiedostojen käsittely, tallennus ja jakaminen sekä sähköpostin ja liitetiedostojen hallinta Peruskurssi, joka sopii
ihan kaikille eikä edellytä mitään aiempaa osaamista. Tutustumme helposti ja monipuolisesti maailman yleisimpiin, ilmaisiin,
suomenkielisiin Googlen ja Microsoftin nettipalveluihin ja työvälineohjelmiin (Google Apps ja MS OneDrive): miten luon, käsittelen, tallennan, meilaan ja halutessani jaan tiedostoja: tekstit, taulukot, esitysgrafiikat, kuvat. Tutustumme myös nettisivujen
tekemiseen ja päivittämiseen (Google Sites)
█61161 SOSIAALINEN MEDIA YKSITYISKÄYTÖSSÄ, VIESTINNÄSSÄ JA MARKKINOINNISSA
ma 16.30-18.45, 18.1.2016–22.2.2016 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Jaakko Panula 18 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
(Taso 1-2) Peruskurssi, joka sopii ihan kaikille eikä edellytä mitään aiempaa osaamista. Tutustumme kypsästi, mukavasti ja
monipuolisesti Facebookin yksityiskäyttöön sekä sen markkinoinnin ja viestinnän ominaisuuksiin ja myös tietokoneiden ja
mobiililaitteiden uusiin viestinnän mahdollisuuksiin tekstein, kuvin, videoin ja ilmaisin nettipuheluin: FaceBook, WhatsApp, FB
Messenger, Skype, Google Hangouts, Adobe Connect, kaikki suomenkielellä.
█61181 APPLE MAC PERUSTEET
pe 16.30-19.45, 15.1.2016–12.2.2016 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Jaakko Panula 20 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
(Taso 1-2) Mac-kurssilla tutustutaan Apple tietokoneen käyttöjärjestelmään ja perustoimintoihin. Oma kannettava Mac mukaan
█60113 TIETOTEKNIIKKAKERHO SENIOREILLE Peräseinäjoki 
ke 16.30-19.00, 13.1.2016–6.4.2016 Toivolanrannan koulu, yläkoulu, atk-luokka, Ville Ritolantie 2 B
Erno Salo 30 t, Kurssimaksu 55,00 € (10€), max 14
(Taso 1-2) Kerhon tavoitteena on neuvoa ja opastaa itsenäistä tietokoneen peruskäyttöä yleisimmin käytetyillä ohjelmilla. Voit
ottaa oman koneesi mukaan ja kysyä mieltäsi askarruttavista tietokoneen käytön ongelmista. Kerhon kokoontumiskertojen
teemasisällöt suunnitellaan yhdessä osallistujien kanssa 1. kokoontumiskerralla. Oma kannettava tietokone mukaan ja nettitikku, jos sellainen on. OPH.
█60114 TIETOTEKNIIKKAKERHO SENIOREILLE KAINASTON NS 
ke 17.30-19.30, 16.9.2015–25.11.2015 Ylistaron Kainaston nuorisoseura, Ylistarontie 520
Salo Erno 30 t, Kurssimaksu 55,00 € (10€), max 14
(Taso 1-2) Kerhon tavoitteena on neuvoa ja opastaa itsenäistä tietokoneen peruskäyttöä yleisimmin käytetyillä ohjelmilla. Ota
oma koneesi mukaan ja kysyä mieltäsi askarruttavista tietokoneen käytön ongelmista. Kerhon kokoontumiskertojen teema72
sisällöt suunnitellaan yhdessä osallistujien kanssa 1. kokoontumiskerralla. Oma kannettava tietokone mukaan ja nettitikku,
jos sellainen on. OPH
MOBIILILAITTEIDEN HYÖTYKÄYTTÖ
█63001 ÄLYPUHELIMET TUTUKSI (Windows-puhelimet)
su 10.00-13.15, 13.9.2015–4.10.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Erno Salo 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
Onko sinulla uusi Nokia -puhelin? Osaatko käyttää sitä? Tule kurssille oppimaan puhelimen perustoiminnot. Tee siitä omannäköisesi. Varmista että tiedot eivät katoa. Ota käyttöön hyödyllisiä sovelluksia ja ominaisuuksia.
█63011 ÄLYPUHELIMET TUTUKSI (Android)
su 14.00-17.15, 13.9.2015–4.10.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Erno Salo 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
Aiheuttavatko älypuhelimet päänvaivaa? Tällä kurssilla perehdymme älypuhelimien käyttöön ja pyrimme poistamaan niihin
liittyviä ennakkoluuloja. Opettelemme käyttämään kosketusnäyttöä ja tutustumme puhelimen käyttöjärjestelmään. Lisäksi
tutkimme eri sovellusten tuomia lisämahdollisuuksia puhelimen monipuoliseen hyödyntämiseen.
█63021 ÄLYPUHELIMET TUTUKSI (Windows-puhelimet) kevät
su 10.00-13.15, 6.3.2016–27.3.2016 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Erno Salo 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
Onko sinulla uusi Nokia -puhelin? Osaatko käyttää sitä? Tule kurssille oppimaan puhelimen perustoiminnot. Tee siitä omannäköisesi. Varmista että tiedot eivät katoa. Ota käyttöön hyödyllisiä sovelluksia ja ominaisuuksia.
█63041 ÄLYPUHELIMET TUTUKSI (Android) KEVÄT
su 14.00-17.15, 6.3.2016–27.3.2016 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Erno Salo 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
Aiheuttavatko älypuhelimet päänvaivaa? Tällä kurssilla perehdymme älypuhelimien käyttöön ja pyrimme poistamaan niihin
liittyviä ennakkoluuloja. Opettelemme käyttämään kosketusnäyttöä ja tutustumme puhelimen käyttöjärjestelmään. Lisäksi
tutkimme eri sovellusten tuomia lisämahdollisuuksia puhelimen monipuoliseen hyödyntämiseen.
█63061 TABLET -TOIMINNOT TUTUKSI (IPAD) Seinäjoki
la 15.00-18.15, 7.11.2015–28.11.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Erno Salo 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 14
(Tasot 1-2) Kurssi on tarkoitettu iPad -tabletin käytön alkeet omaaville. Kurssilla opettelemme muokkaamaan oman iPadin yleisiä asetuksia ja käymme läpi Safari-selaimen ja Mail-sähköpostisovelluksen ominaisuuksia. Harjoitelemme kameran
käyttöä sekä kuvien muokkaamista ja jakamista. Lisäksi asennamme ja kokeilemme hyödyllisiä ilmaisia sovelluksia. Kurssille tarvitset mukaan oman toimivan iPad -tabletin, sähköpostiosoitteen ja AppleID -tunnuksen. AppleID -tunnusta tarvitaan
ilmaisten sovellusten lataamiseen App Store -sovelluskaupasta.
█63081 TABLET -TOIMINNOT TUTUKSI (ANDROID) Seinäjoki
la 11.00-14.15, 7.11.2015–28.11.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Erno Salo 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 14
(Tasot 1-2) Android-tabletin käytön perusteet: näyttöjen muokkaus, ohjelmien käyttö, asennus ja päivitys, asetukset kuntoon,
sähköpostin ja internetin käyttö. Kurssi soveltuu juuri android-tabletin ostaneelle tai sitä vähän käyttäneille. Oma tablet mukaan kurssille.
█63012 TABLET -TOIMINNOT TUTUKSI (IPAD) Nurmo
ti 16.30-19.45, 20.10.2015–24.11.2015 Nurmon keskustan kirjasto, Nurmontie 20
Aino Pätsi 16 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 14
(Tasot 1-2) Kurssi on tarkoitettu iPad -tabletin käytön alkeet omaaville. Kurssilla opettelemme muokkaamaan oman iPadin yleisiä asetuksia ja käymme läpi Safari-selaimen ja Mail-sähköpostisovelluksen ominaisuuksia. Harjoitelemme kameran
käyttöä sekä kuvien muokkaamista ja jakamista. Lisäksi asennamme ja kokeilemme hyödyllisiä ilmaisia sovelluksia. Kurssille tarvitset mukaan oman toimivan iPad -tabletin, sähköpostiosoitteen ja AppleID -tunnuksen. AppleID -tunnusta tarvitaan
ilmaisten sovellusten lataamiseen App Store -sovelluskaupasta.
█63022 TABLET -TOIMINNOT TUTUKSI (ANDROID) Nurmo
ke 16.30-18.45, 10.2.2016–16.3.2016 Nurmon keskustan kirjasto, Nurmontie 20
Aino Pätsi 15 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 14
(Tasot 1-2) Android-tabletin käytön perusteet: näyttöjen muokkaus, ohjelmien käyttö, asennus ja päivitys, asetukset kuntoon,
sähköpostin ja internetin käyttö. Kurssi soveltuu juuri android-tabletin ostaneelle tai sitä vähän käyttäneille. Oma tablet mukaan kurssille.
73
LIIKUNTA Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 16.00
█70001 TOIMINNALLISET TERVEYSLIIKKUJAN LUENNOT syksy
ma 18.30-20.00, 19.10.2015–23.11.2015 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Sonya Zouiter, liikunnanohjaaja AMK 12 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 27
Luennot tarjoavat tärkeää tietoa niin aktiiviselle liikkujalle sekä terveydestä kiinnostuneelle. Kurssi pitää sisällään luentoja
mm. liikkujan ravitsemuksesta, ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta sekä erilaisista lihaskunnon harjoittelumuodoista. Lisäksi
käymme läpi eri lihasryhmien liikepankkeja keskittyen aluksi tukilihasten harjoittamiseen ja tämän jälkeen koko kehoa kannatteleviin lihaksiin. Luennot ovat toiminnallisia, opiskelijaa aktivoivia.
█70081 LÄHDE LIIKKEELLE 60+ 
ke 14.00-15.30, 16.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–20.1.2016 Opistotalo, luokka 314, Vapaudentie 83
Kati Jussila, personal trainer 28 t, Kurssimaksu 45,00 €(10€) , max 10
Etsitään sinulle sopivat liikuntamuodot, laaditaan tavoitteet ja treenit yhdessä personal trainerin kanssa. Kurssilla on sekä
kaikille tarkoitettuja luentoja että käytännön liikkumista, mutta myös henkilökohtaista ohjausta. Tarkoitettu vain niille, joita
esim. lääkäri on kehoittanut liikkumaan, mutta aloittaminen kangertelee. Lisätiedot: [email protected] tai puh.
0447541612. OPH.
█70071 60+ HYVINVOINTIPÄIVÄ 
to 13.00-16.00, 3.12.2015–3.12.2015 Uimahalli-Urheilutalo, Kirkkokatu 15
Kirsi Tammivaara, Kati Jussila, Lea Rinta-Tuuri-Torkko, Sarika Kivimäki ym 4 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 70
Tervetuloa yli 60-vuotiaille tarkoitettuun hyvinvointipäivään. Päivän aikana sinulla on mahdollisuus kokeilla eri liikuntamuotoja
(pilates, rentoutus, kuntonyrkkeily, lavis, tasapainoharjoittelu ) sekä osallistua mielen hyvinvointi luennolle. Tilaisuus on maksuton. Ennakkoilmoittautuminen - paikkoja rajoitetusti. Päivä järjestetään yhteistyössä liikuntapalvelujen kanssa. Tarkempi
sisältö ja aikataulu lähetetään ilmoittautuneille sähköpostilla/tekstiviestillä.
Katso myös VESILIIK
UNTA
Seinäjoen kaupungin
liikuntapalvelujen ne
ttisivuilta
LASTEN JA NUORTEN KURSSIT
█70041 LIIKUNTALEIKKIKOULU 3–4-vuotiaat
ti 17.15-18.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Alakylän koulu, Suupohjantie 89
Marjo Yli-Soini, LitM ja Johanna Kylmälä KM 25 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 16
Liikuntaleikkikoulu eli liikkari on monipuolinen liikuntakerho 3-4-vuotiaille tytöille ja pojille (s. 2011-2012). Liikuntaleikkikoulussa lapsi oppii kehon hallintaa, perusliikkeitä ja yhdessäoloa. Tunneilla liikutaan monipuolisesti käyttäen apuna
omaa kehoa, telineitä, välineitä ja palloa. Joka neljännellä tunnilla liikutaan yhdessä oman vanhemman kanssa. Liikkarissa luodaan liikkumiselle monipuolinen ja hyvä pohja, ennen varsinaisten lajitaitojen opettelemista. Hintaan sisältyy
liikuntaleikkikouluvihko. Ohjaajia on paikalla kaksi.
█70051 IPANAJUMPPA 4–5-vuotiaat Jouppi
ma 17.15-18.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Joupin koulu, Joupinkatu 6
Sonja Kujanpää, liikuntaneuvoja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 10
Tarkoitettu 4–5-vuotiaille. Monipuolisesti leikkien ja liikkuen, tarkoituksena kehittää motorisia ja sosiaalisia taitoja. Kokoontuminen pääsääntöisesti ilman vanhempia, vanhemmat kutsutaan erikseen mukaan tunnille. Ensimmäisellä kerralla vanhemmat mukana.
█70061 IPANAJUMPPA 5–6-vuotiaat Jouppi
ma 18.00-18.45, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Joupin koulu, Joupinkatu 6
Sonja Kujanpää, liikuntaneuvoja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 12
Tarkoitettu 5–6-vuotiaille. Monipuolisesti leikkien ja liikkuen, tarkoituksena kehittää motorisia ja sosiaalisia taitoja. Kokoontuminen pääsääntöisesti ilman vanhempia, vanhemmat kutsutaan erikseen mukaan tunnille. Ensimmäisellä kerralla vanhemmat mukana.
█76081 LAPSI - VANHEMPI -sählykerho Lintuviita
to 17.30-18.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Lintuviidan koulu, Tapiolantie 20
Marjo Alanko, liikunnanohjaaja 33,25 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 16
Lyhyt alkuveryttely, jonka jälkeen yhdessä pelaamista rennolla otteella. Kurssi tarkoitettu 7-10 -vuotiaille lapsille (jotka
eivät ole mukana seuratoiminnassa) ja heidän vanhemmilleen. Pelataan lasten ehdoilla. Otetaan 16 lasta yhdessä
aikuisen kanssa. Vain lapsi ilmoittautuu ja huoltajan tiedot laskutusosoite -kenttään.
74
█76312 IPANAJUMPPA 4-6 vuotiaat Keski-Nurmo
ti 17.30-18.15, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Keski-Nurmon koulu, Jöllöntie 29
Sonja Kujanpää, liikuntaneuvoja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 14
Tarkoitettu 4-6 -vuotiaille. Monipuolisesti leikkien ja liikkuen, tarkoituksena kehittää motorisia ja sosiaalisia taitoja. Kokoontuminen pääsääntöisesti ilman vanhempia, vanhemmat kutsutaan erikseen mukaan tunnille. Ensimmäisellä kerralla vanhemmat mukana.
JUMPPA JA KUNTOLIIKUNTA Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 16.00
█70191 BAILAMAMA-WOMEN syksy
ke 16.45-17.45, 2.9.2015–25.11.2015 Uimahalli-Urheilutalo, Kirkkokatu 15,
Kati Jussila, bailamamaohjaaja 15,96 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 27
Treenaa lantionpohjasi kuntoon! Kiinteytä myös peppu, vatsa sekä käsivarret. Hyvät lantionpohjan lihakset lisäävät seksuaalista nautintoa, tukevat ryhtiä sekä lisäävät virtsanpidätyskykyä. Kurssi tarkoitettu niille, joilla on synnytyksestä noin 12
viikkoa - 8 vuotta. Voit osallistua vain yhdelle bailamama -kurssille. Paikka: urheilutalon jumppasali
█70201 BAILAMAMA-WOMEN kevät
ke 16.45-17.45, 13.1.2016–13.4.2016 Uimahalli-Urheilutalo, Kirkkokatu 15,
Kati Jussila, bailamamaohjaaja 17,29 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 27
Treenaa lantionpohjasi kuntoon! Kiinteytä myös peppu, vatsa sekä käsivarret. Hyvät lantionpohjan lihakset lisäävät seksuaalista nautintoa, tukevat ryhtiä sekä lisäävät virtsanpidätyskykyä. Kurssi on tarkoitettu niille, joilla on synnytyksestä noin 12
viikkoa - 8 vuotta. Voit osallistua vain yhdelle bailamama -kurssille. Paikka: urheilutalon jumppasali
█70021 VAUVA-ÄITI JUMPPA syksy
to 10.30-11.15, 3.9.2015–26.11.2015 Uimahalli-Urheilutalo, Kirkkokatu 15
Elina Sepponen, KM 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 12
Monipuolista jumppaa vauvaa nostellen ja heijaillen, kohottaen vanhemman lihaskuntoa. Mennään vauvan ehdoilla ja hänen
tulee osata kannatella päätään (noin 3-12kk). Rennot ja joustavat vaatteet, oma alusta tai viltti mukaan. Vain lapsi ilmoittautuu ja huoltajan tiedot laskutusosoite -kenttään. Tila: urheilutalon jumppasali
█70231 KUNTOJUMPPA A miehet
ma 16.45-17.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Uimahalli-Urheilutalo, Kirkkokatu 15,
Riikka Kettunen, liikunnanohjaaja AMK 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 70
Hyvä alkulämmittely. Monipuoliset lihaskuntoharjoitteet ja venyttely. Tila: urheilutalon palloiluhalli.
█70241 KUNTOJUMPPA B miehet
ma 17.30-18.15, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Uimahalli-Urheilutalo, Kirkkokatu 15,
Riikka Kettunen, liikunnanohjaaja AMK 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 70
Hyvä alkulämmittely. Monipuoliset lihaskuntoharjoitteet ja venyttely. Tila: urheilutalon palloiluhalli.
█70251 KUNTOJUMPPA C miehet
ma 18.15-19.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Uimahalli-Urheilutalo, Kirkkokatu 15,
Marjo Alanko, liikunnanohjaaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 70
Hyvä alkulämmittely. Monipuoliset lihaskuntoharjoitteet ja venyttely. Tila: urheilutalon palloiluhalli.
█70261 KUNTOJUMPPA miehet päivä A
ma 11.15-12.00, 14.9.2015–30.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Uimahalli-Urheilutalo, Kirkkokatu 15,
Kirsi Tammivaara, LitM 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 50
Lyhyen alkulämmittelyn jälkeen monipuoliset liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoitteet. Lopuksi rauhalliset venyttelyt. Tila: urheilutalon voimistelu- ja tanssisali. Huom. aloituspäivä!
█70271 KUNTOJUMPPA miehet päivä B
ti 11.00-11.45, 15.9.2015–1.12.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Kirsi Tammivaara, LitM 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 25
Alkulämmittelyssä harjoitetaan erityisesti liikkuvuutta sekä tasapainoa. Lihaskuntoliikkeissä keskitytään ryhdin kannalta tärkeisiin lihasryhmiin (rauhalliset, pilatestyyppiset liikkeet). Lopussa venyttelyt. Huom. aloituspäivä
█70281 KUNTOJUMPPA miehet Alakylä
ti 19.00-19.45, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Alakylän koulu, Suupohjantie 89,
Rauno Koivunen, tuntiopettaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 50
Lihaskunnon parantaminen ja venytykset.
75
█70301 KUNTOJUMPPA miehet Pohja
ti 19.30-20.15, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Pohjan koulu, Väinölänkatu 6,
Sonja Kujanpää, liikuntaneuvoja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 50
Lyhyen alkulämmittelyn jälkeen tehokas lihaskunto-osio (välillä kuntopiiriä, intervallityyppistä harjoittelua, apuvälineitä) ja
venyttelyt.
█70331 KAHVAKUULA Niemistö
ti 19.30-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Niemistön koulu, Niemistöntie 9,
Anna-Leena Haukkala, kahvakuulaohjaaja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 35
Kahvakuulaharjoittelu parantaa koko kehon lihaskuntoa ja kestävyyttä. Sopii aloitteleville sekä kokeneille peruskunnon
omaaville kuulailijoille. Tunti sisältää myös oman kehon painolla tehtäviä harjoitteita. Mukaan oma kahvakuula ja alusta.
█70341 KIINTEYTYSJUMPPA
ma 17.00-18.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Marttilan koulu, liikuntasali, Kirkkokatu 9
Satu-Maria Pasto, liikuntaneuvoja, fysioterapiaopiskelija 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 90
Alkulämmittelyn jälkeen tunnilla keskitytään kiinteyttämään lihaksia monipuolisten lihaskuntoharjoitusten avulla, jonka jälkeen kuormitetut lihasryhmät haastetaan sykettä nostavilla osuuksilla. Lihaskunto- ja sykeosuudet vuorottelevat vaihtelevasti. Tavoitteena on kasvattaa kokonaiskulutusta ja haastaa liikkuja ylittämään itsensä omalla tasollaan. Tunnin lopussa hyvät
venyttelyt.
█70361 KUNTOJUMPPA A
ti 18.45-19.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Pohjan koulu, Väinölänkatu 6,
Sonja Kujanpää, liikuntaneuvoja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 45
Alkulämmittely ilman vaikeita askelsarjoja, tehokas lihaskunto-osio ja venyttelyt.
█70371 KUNTOJUMPPA B
ti 18.15-19.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Törnävän koulu, Törnäväntie 25,
Marjo Alanko, liikunnanohjaaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 45
Alkulämmittely ilman vaikeita askelsarjoja, tehokas lihaskunto-osio ja venyttelyt.
█70381 KUNTOJUMPPA C
ti 18.00-19.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Alakylän koulu, Suupohjantie 89,
Marjo Yli-Soini, LitM 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 57
Alkulämmittely ilman vaikeita askelsarjoja, tehokas lihaskunto-osio ja venyttelyt.
█70391 KUNTOJUMPPA D
ke 18.00-18.45, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Kärjen koulu, liikuntasali, Koulutaival 4,
Marjo Alanko, liikunnanohjaaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 60
Alkulämmittely ilman vaikeita askelsarjoja, tehokas lihaskunto-osio ja venyttelyt.
█70401 KUNTOJUMPPA E
to 18.30-19.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Toukolanpuiston koulu, liikuntasali, Valokkiviita 6,
Outi Kotoneva, fysioterapeutti 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 44
Alkulämmittely ilman vaikeita askelsarjoja, tehokas lihaskunto-osio ja venyttelyt.
█70421 KUNTOJUMPPA kevyt
ti 17.30-19.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Marttilan koulu, liikuntasali, Kirkkokatu 9,
Inkeri Ojaniemi, kuntohoitaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 90
Kokonaisvaltainen liikuntatuokio. Lihaskuntoa lisäävä / ylläpitävä jumppa ja venyttely. Lopuksi fyysinen rentoutusharjoittelu.
█70431 LIHASKUNTOA JA KEHONHUOLTOA
ma 17.00-18.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Seinäjoen Lyseo, alasali, Kirkkokatu 7,
Sonya Zouiter, liikunnanohjaaja AMK 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 60
Hyvinvoivan kehon salaisuus on hyvä lihaskunto ja säännöllinen kehonhuolto. Tunneilla pidetään yllä lihasten peruskuntoa
erilaisten helppojen lihaskuntoharjoitteiden avulla ja kehitetään kokonaisvaltaista kehon liikkuvuutta, keskittyen selän hyvinvointiin. Tunnit sopivat kaiken ikäisille ja kuntoisille.
█70441 VÄLINEJUMPPA päivä
to 13.00-14.00, 17.9.2015–3.12.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Kirsi Tammivaara, LitM 31,92 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 27
Lyhyt aerobinen osuus, tehokas lihaskuntotreeni eri jumppavälinein, kuten jättipallo, kepit, steplaudat jne. Lopuksi venyttelyt.
HUOM aloituspäivä!
76
█70451 KUNTOJUMPPA Ämmälänkylä
ma 19.00-20.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Ämmälän koulu, Ämmäläntie,
Anna Vierula, tuntiopettaja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 20
Kevyttä jumppaa eri välineitä hyödyntäen (kepit, puntit, jättipallot). Lopussa venyttelyt.
█70481 KUNTOLIIKUNTA eläkeläiset
to 15.00-15.45, 17.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Uimahalli-Urheilutalo, Kirkkokatu 15,
Kirsi Tammivaara, LitM 23 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 40
Kevyttä kuntoliikuntaa ryhmän kuntotaso huomioiden. Tila: urheilutalon jumppasali
█70501 PILATES alkeet A syksy
ke 15.30-16.30, 2.9.2015–25.11.2015 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Anneli Tiilikka, tuntiopettaja 15,96 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 21
Pilates on kehonhallintamenetelmä, joka vahvistaa kehon syviä lihaksia ja lisää selän liikkuvuutta. Sopii myös selkävaivoista
kärsiville. Tunnille tarvitset lämpimän vaatetuksen. Voit osallistua vain yhdelle alkeiskurssille.
█70511 PILATES alkeet B syksy
ke 17.30-18.30, 2.9.2015–25.11.2015 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Anneli Tiilikka, tuntiopettaja 15,96 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 21
Pilates on kehonhallintamenetelmä, joka vahvistaa kehon syviä lihaksia ja lisää selän liikkuvuutta. Sopii myös selkävaivoista
kärsiville. Tunnille tarvitset lämpimän vaatetuksen. Voit osallistua vain yhdelle alkeiskurssille.
█70521 PILATES alkeet C syksy
ti 19.30-20.30, 8.9.2015–6.10.2015 Aallon kirjasto, Koulukatu 21
Lea Rinta-Tuuri-Torkko, PilatesHealth ohjaaja 6,65 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 18
Kurssi sekä miehille että naisille, jotka eivät aikaisemmin ole olleet pilates tunneilla. Pilates harjoittelussa yhdistyvät Joseph
Pilateksen luoma kehonhallintamenetelmä terveysliikunnan nykytietämykseen sekä uusimpaan tutkimustietoon tuki- ja liikuntaelinten harjoittelusta. Tuntien tavoitteena on edistää kehonhallintaa, lisätä voimaa, liikkuvuutta ja hyvinvointia. Sopii
kaikenikäisille taustaan katsomatta. Myös niska-, hartia- ja selkä -oireista kärsiville. Tunnille tarvitset lämpimän vaatetuksen
ja pienen pyyhkeen sekä alustan.
█70531 PILATES Klassisen pilateksen alkeet syksy
to 16.15-17.00, 3.9.2015–26.11.2015 Uimahalli-urheilutalo, Kirkkokatu 15
Minna Päivölä, KM, pilatesohjaaja 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 20
Ryhmä on tarkoitettu ensikertalaisille, jotka eivät ole aikaisemmin kokeilleet pilatesta tai viime kerrasta on pidempi aika. Opit
klassisen pilateksen liikejärjestyksen sekä siirtymät liikkeiden välillä. Opit aktivoimaan oman keskivartalosi ja tiedät miten sitä
hyödynnetään pilates liikkeissä. Pilateksen tavoite on mahdollisimman tasapainoinen, vahva ja kestävä keho ja mieli. Ryhmä
on tarkoitettu työikäisille. Ota mukaan oma alusta.
█70551 PILATES Klassisen pilateksen alkeet kevät
to 16.15-17.00, 7.1.2016–14.4.2016 Uimahalli-urheilutalo, Kirkkokatu 15
Minna Päivölä, KM, pilatesohjaaja 13 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 20
Ryhmä on tarkoitettu ensikertalaisille, jotka eivät ole aikaisemmin kokeilleet pilatesta tai viime kerrasta on pidempi aika. Opit
klassisen pilateksen liikejärjestyksen sekä siirtymät liikkeiden välillä. Opit aktivoimaan oman keskivartalosi ja tiedät miten sitä
hyödynnetään pilates liikkeissä. Pilateksen tavoite on mahdollisimman tasapainoinen, vahva ja kestävä keho ja mieli. Ryhmä
on tarkoitettu työikäisille. Ota mukaan oma alusta.
█70561 PILATES alkeet D joulukuu
ti 17.00-18.15, to 17.00-18.15, 1.12.2015–15.12.2015 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Lea Rinta-Tuuri-Torkko, PilatesHealth ohjaaja 8,35 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 20
Kurssi sekä miehille että naisille, jotka eivät aikaisemmin ole olleet pilatestunneilla. Pilates harjoittelussa yhdistyvät Joseph
Pilateksen luoma kehonhallintamenetelmä terveysliikunnan nykytietämykseen sekä uusimpaan tutkimustietoon tuki- ja liikuntaelinten harjoittelusta. Tuntien tavoitteena on edistää kehonhallintaa, lisätä voimaa, liikkuvuutta ja hyvinvointia. Sopii
kaikenikäisille taustaan katsomatta. Myös niska-, hartia- ja selkä -oireista kärsiville. Tunnille tarvitset lämpimän vaatetuksen
ja pienen pyyhkeen. Kokoontumiset tiistaisin ja torstaisin.
█70571 PILATES jatko
ti 19.30-20.30, 20.10.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–14.4.2016 Aallon kirjasto, Koulukatu 21
Lea Rinta-Tuuri-Torkko, PilatesHealth ohjaaja 25,27 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 18
Jatkokurssi on tarkoitettu sekä miehille että naisille, jotka ovat jo olleet pilates tunneilla. Tunnille tarvitset lämpimän vaatetuksen ja pienen pyyhkeen sekä alustan.
█70581 PILATES jatko syksy
ke 16.30-17.30, 2.9.2015–25.11.2015 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Anneli Tiilikka, tuntiopettaja 15,96 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 20
Mukaan otetaan vain niitä, jotka hallitsevat pilateksen perusteet.
77
█70591 PILATES jatko päivä syksy
ma 13.15-14.00, 31.8.2015–23.11.2015 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Anneli Tiilikka, tuntiopettaja 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 20
Mukaan otetaan vain niitä, jotka hallitsevat pilateksen perusteet
█70601 PILATES jatko kevät
ke 15.30-16.30, 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Anneli Tiilikka, tuntiopettaja 17,29 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 20
Mukaan otetaan vain niitä, jotka hallitsevat pilateksen perusteet.
█70621 PILATES jatko päivä kevät
ma 13.15-14.00, 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Anneli Tiilikka, tuntiopettaja 13 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 20
Mukaan otetaan vain niitä, jotka hallitsevat pilateksen perusteet.
█70631 PILATES edistyneet kevät
ke 16.30-17.30, 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Anneli Tiilikka, tuntiopettaja 17,29 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 20
Tämä kurssi on jo edistyneemmille. Tunti sisältää sekä alkeis-, että keskitason liikkeitä, mutta opettelemme myös edistyneen
tason pilates liikkeitä. Voit tulla mukaan, jos olet käynyt jo alkeisryhmän ja ainakin yhden jatkokurssin. Pystyt niskaseisontaan
ja nousemaan selinmakuulta istumaan pelkillä vatsalihaksilla.
█70651 SELKÄJUMPPA A
ma 14.00-14.45, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Anneli Tiilikka, tuntiopettaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 30
Jumppaa ja venyttelyä selkäkivuista kärsiville sekä selkäkipujen ennaltaehkäisyyn. Liikkeet ovat paljolti pilateksen alkeisliikkeitä.
█70661 SELKÄJUMPPA B
to 16.15-17.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Toukolanpuiston koulu, liikuntasali, Valokkiviita 6,
Anneli Tiilikka, tuntiopettaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 45
Jumppaa ja venyttelyä selkäkivuista kärsiville sekä selkäkipujen ennaltaehkäisyyn. Liikkeet ovat paljolti pilateksen alkeisliikkeitä.
█70671 VENYTTELYJUMPPA
ma 15.00-15.45, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Anneli Tiilikka, tuntiopettaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 30
Alkulämmittelyn jälkeen kehoa huoltavaa venyttelyä.
█70691 NISKA-HARTIA -SEUTU KUNTOON Toukolanpuisto
ma 18.45-19.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Toukolanpuiston koulu, liikuntasali, Valokkiviita 6
Roosa Pakkala, liikuntaneuvoja ja fysioterapiaopiskelija 25 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 40
Huom. ohjaaja vaihtunut. Kolottaako hartioitasi ?, Kiskooko käsiäsi?, Jomottaako päätäsi? Niska-hartiaseudun ryhmässä opit
omatoimisiin kotikonsteihin mm lihasten vahvistamista, ryhdin parantamista, lihasten venyttelyjä sekä rentoutuksia. Koska
kehomme on kokonaisuus, jossa yläosaan vaikuttaa myös alaosan hyvinvointi opettelemme tunneilla myös koko keholle
sopivia hyviä liikkeitä. Tunti toteutetaan kiertoharjoitteluna.
█70701 NISKA-HARTIAJUMPPA
ti 16.15-17.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Helinä Koivumäki, fysioterapeutti 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 27
Kevyttä jumppaa vaikkapa työpäivän päätteeksi niska-hartiaseudun lihaksille; vahvistus, venyttely ja rentoutus.
█70721 LONKAT JA POLVET KUNTOON syksy Toukolanpuisto 
ma 18.00-18.45, 31.8.2015–23.11.2015 Toukolanpuiston koulu, liikuntasali, Valokkiviita 6
Roosa Pakkala, liikuntaneuvoja ja fysioterapiaopiskelija 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 16
Ryhmä on tarkoitettu niille, jotka ovat olleet lonkka-/ polvileikkauksessa ja haluavat vielä harjoitusta terveyskeskuksen fysioterapian järjestämän ryhmäkuntoutuksen jälkeen. Tavoitteena on lihaskunnon ja tasapainon parantaminen. Ryhmässä muiden samanlaisessa leikkauksessa kokemat asiat tukevat sinua omien asioiden käsittelyssä -vertaistuki vahvistaa! Ryhmään
voit tulla tutustumaan milloin vain. OPH.
█70731 LONKAT JA POLVET KUNTOON kevät Toukolanpuisto 
ma 18.00-18.45, 11.1.2016–18.4.2016 Toukolanpuiston koulu, liikuntasali, Valokkiviita 6
Roosa Pakkala, liikuntaneuvoja ja fysioterapiaopiskelija 13 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 16
Ryhmä on tarkoitettu niille, jotka ovat olleet lonkka-/ polvileikkauksessa ja haluavat vielä harjoitusta terveyskeskuksen fysioterapian järjestämän ryhmäkuntoutuksen jälkeen. Tavoitteena on lihaskunnon ja tasapainon parantaminen. Ryhmässä mui-
78
den samanlaisessa leikkauksessa kokemat asiat tukevat sinua omien asioiden käsittelyssä -vertaistuki vahvistaa! Ryhmään
voit tulla tutustumaan milloin vain. OPH.
█70741 CHI BALL -JUMPPA
ke 18.30-19.30, 16.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Seinäjoen Lyseo, yläsali, Kirkkokatu 7
Kirsi Tammivaara, LitM 30,59 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 50
Pienen pallon (pilatespallon kokoinen) avulla harjoitetaan kehon hallintaa, liikkuvuutta ja rentoutumista. Tunti rakentuu alkulämmittelystä, pilatestyyppisistä lihaskuntoliikkeistä sekä feldenkraisin liikkuvuus-/rentoutusliikkeistä. Vuodenaikojen mukaan keväällä/syksyllä energisempää, talvella rauhallisempaa liikkumista/ rentoutumista. Sopii kaikille! Pallo tulee hankkia
itse, jumpassa myös myytävänä (18€). Ensimmäisellä kerralla palloja myös lainattavissa. Taso: kevyt
█70751 SHINDO® -rentoutusvenyttely päivä
ti 09.30-11.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Tuulikki Katila, shindo-rentoutusohjaaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 27
Shindo on monipuolinen kehotyöskentelymenetelmä, johon kuuluu rentoutusharjoituksia, - venyttelyä ja hoitoja. Ne purkavat
tehokkaasti kehoon kertyneitä kuormituksia ja ylläpitävät kehon joustavuutta. Samalla myös mieli kirkastuu ja kehon luonnollinen tasapaino palautuu rentouden myötä. Shindo sopii kaikenikäisille ja –kuntoisille. Teemme rentoutusharjoituksia, kuusi
perusrentoutusvenytystä sekä opettelemme helposti omaksuttavan hoitotekniikan kotikäyttöön. Kannattaa pukeutua lämpimiin, mutta joustaviin vaatteisiin ja villasukkiin (ja varvassukat jos on). Päiväryhmä sopii erityisen hyvin esim. kotiäideille,
vuorotyöläisille sekä eläkeläisille!
█70761 SHINDO® -rentoutusvenyttely
ti 18.30-20.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Tuulikki Katila, shindo-rentoutusohjaaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 27
Shindo on monipuolinen kehotyöskentelymenetelmä, johon kuuluu rentoutusharjoituksia, - venyttelyä ja hoitoja. Ne purkavat
tehokkaasti kehoon kertyneitä kuormituksia ja ylläpitävät kehon joustavuutta. Samalla myös mieli kirkastuu ja kehon luonnollinen tasapaino palautuu rentouden myötä. Shindo sopii kaikenikäisille ja –kuntoisille. Teemme rentoutusharjoituksia,
kuusi perusrentoutusvenytystä sekä opettelemme helposti omaksuttavan hoitotekniikan kotikäyttöön. Kannattaa pukeutua
lämpimiin, mutta joustaviin vaatteisiin ja villasukkiin (ja varvassukat jos on).
█70771 SHINDO® -rentoutusvenyttely miehet
ti 20.00-21.15, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Tuulikki Katila, shindo-rentoutusohjaaja 41,75 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 27
Shindo on alunperin japanilainen kehotyöskentelymenetelmä, jossa kuuden helpon venytyksen avulla voidaan vähentää
lihasjännitystä, parantaa nivelten liikkuvuutta sekä vähentää stressiä ja parantaa työtehoa. Säännöllinen rentoutuminen lisää
aivojen suorituskykyä ja koko kehon hyvinvointia sekä helpottaa unettomuutta. Tunnille tarvitset vain rennot, joustavat vaatteet ja vaikka villasukat. Sopii kaikenikäisille miehille.
█70791 ASAHI terveysliikunta
ke 12.30-14.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Anu Heikkinen, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Tunnilla tehdään Asahin liikesarjoja, jotka ennaltaehkäisevät ja korjaavat kehon epätasapainoa. Tunti jakaantuu viiteen osioon: rentoutus, niska-hartia -harjoitteet, selän harjoitteet, jalkojen ja tasapainon harjoitteet ja lopuksi hengityksen tasaaminen
ja mielen rauhoittaminen. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Uudet ja vanhat harrastajat tervetuloa!
█70811 TUTUSTU FELDENKRAIS® -menetelmään
la 11.00-13.15, 3.10.2015–7.11.2015 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Piia Surakka, Feldenkrais®-ohjaaja 9 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 20
Feldenkrais-kurssilla teet liikkeitä leppoisasti, havainnoit liikkeen kautta omaa olemistasi ja tulet tietoisemmaksi liiketavoista,
joihin liittyy tarpeetonta lihasjännitystä. Liikkeet ovat usein totutusta poikkeavia, jottemme pysty turvautumaan tapoihimme
vaan etsimme uusia liikevaihtoehtoja. Feldenkrais-menetelmän kautta liikkuminen kevenee ja helpottuu, ryhti ja tasapaino
paranevat ja turhat jännitykset alkavat sulaa. Feldenkrais tukee muuta liikuntaa: tanssia, joogaa yms. Kurssi sopii kaikille.
Päälle erittäin lämpimät vaatteet, joissa voit liikkua, ja sukat. Lauantait: 3.10, 24.10 ja 7.11.
█70821 VAPAUTTA NISKAAN JA HARTIOIHIN FELDENKRAIS®-menetelmällä
la 13.45-16.00, 3.10.2015–7.11.2015 pistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Piia Surakka, Feldenkrais® -ohjaaja 9 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 20
Tule helpottamaan niskahartia-alueen jännitystä Feldenkraisilla. Niskan ja hartioiden jännitykset voivat vaikuttaa käsiin, leukaan ja keskivartaloon saakka. Teemme kurssilla liikkeitä, jotka vähentävät lihasten työskentelyn epätasapainoa ja ylimääräistä ponnistusta. Tulet tietoisemmaksi siitä, miten muu vartalo voi tukea niskan ja hartioiden toimintaa. Kurssi sopii kaikille
ja vaikuttaa myös muualle kuin niskahartia-alueelle. Päälle erittäin lämpimät vaatteet, joissa voit liikkua, ja sukat. Lauantait:
3.10, 24.10 ja 7.11.
79
█70831 VENYTTELYJUMPPA seniorit
ti 12.00-12.45, 15.9.2015–1.12.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Kirsi Tammivaara, LitM 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 27
Lyhyt lämmittely koostuen tasapainoliikkeistä sekä liikkuvuusharjotteista. Hieman ryhtiä ylläpitävien lihasten harjoittamista
sekä pitkät, rauhalliset venyttelyt. Välillä myös tuolijumppaa.
█70851 USKOLLISET VOIMISTELIJAT eläkeläisten kuntoliikunta
pe 13.30-14.30, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83,
Malgorzata Sadalska, liikunnanopettaja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 30
Kuntoliikuntaa toimintakyvyn edistämiseksi ja kuntoutumiseksi ikääntyneemmille liikunnan harrastajille. Käytetään erilaisia
apuvälineitä. Uudet ja vanhat tervetuloa!
█70871 TUOLIJUMPPA Kasperi
ma 17.00-17.45, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Toimintojen talo, Kasperinviita 13
Roosa Pakkala, liikuntaneuvoja ja fysioterapiaopiskelija 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 25
Reipasta tuolijumppaa miehille ja naisille. Liikkeitä tehdään sekä seisten tuoliin tukien että tuolilla istuen. Tasapainoa, lihaskuntoa ja venyttelyä.
█70881 TUOLIJUMPPA Taidehalli 
to 14.00-14.45, 8.10.2015–8.10.2015 Taidehalli, Upankatu 3
Kirsi Tammivaara, LitM 1 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 20
Maksuton tuolijumppa vanhustenviikolla - sekä miehille että naisille. Kevyttä tuolijumppaa istuen sekä tasapainoharjoitteita
seisten tuoliin tukien. Heilutellaan ja vanutetaan keho vetreämmäksi! Samalla reissulla voit tutustua Taidehallin näyttelyyn,
ennen jumppaa klo 13 opastettu tutustumiskierros. Yhteistyössä Taidehallin kanssa.
█71002 KUNTOLIIKUNTA Tanelinranta
ma 19.15-20.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Tanelinrannan päiväkoti, liikuntasali, Lehmustie 2,
Sonja Kujanpää, liikuntaneuvoja 41,75 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 34
Monipuolista liikuntaa eri välineillä, tehokasta lihaskuntojumppaa sekä pitkät venyttelyt ja/tai rentoutusta.
█71012 KUNTOJUMPPA kevyt Kirkonkylä
ti 19.30-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Valkiavuoren koulu, liikuntasali, Toukotie 4
Anna Vierula, tuntiopettaja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 50
Lyhyen alkulämmittelyn aikana keskitytään liikkuvuus- ja tasapainoharjoitteisiin. Sen jälkeen lihaskunto-osuus ja venyttely.
Välillä apuvälineitä ja musiikkia esim. rentoutumisessa.
█71032 HIKIJUMPPA Nurmo
ke 19.30-20.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Valkiavuoren koulu, liikuntasali, Toukotie 4
Sonya Zouiter, liikunnanohjaaja AMK 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 70
Alkulämmittely ja sykkeenkohotus askelsarjoin; sisältää myös hyppyjä. Tehokkaita, monipuolisia ja voimaannuttavia lihaskuntoliikkeitä. Loppuun rentouttava ja kehoa huoltava venyttely
█71042 LUONNOLLISTA LIIKUNTAA KEHON PAINOLLA Nurmo
to 16.00-17.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Nurmon liikuntahalli, Länsitie 30
Sonya Zouiter, liikunnanohjaaja AMK 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 25
Kurssi tarkoitettu nuorille ja työikäisille. Kurssilla perehdytään luonnollisen liikunnan ja kehonpainoharjoittelun alkeisiin. Kehonpainoharjoittelun ja luonnollisen liikunnan tavoitteena on lisätä fyysistä voimaa, parantaa kehontuntemusta ja kehonhallintaa sekä edistää terveyttä kasvattamalla lihaksia ja polttamalla rasvaa. Luonnolliseen liikuntaan kuuluu mm. riippuminen,
roikkuminen, ryömiminen ja kiipeäminen. Kehonpainoharjoittelussa perehdytään taitoharjoitteluun kuten akrobatian alkeisiin.
Näiden kahden harjoittelumuodon yhdistäminen antaa monipuolisuutta liikunnalliseen elämäntapaan tai jopa uuden, motivaatiota nostattavan liikunnallisen harrastuksen. Kurssi on tarkoitettu kaikille luonnollisesta liikunnasta kiinnostuneille ja
kehonpainoharjoittelun vasta-alkajille. Paikka: Nurmon liikuntahallin painisali
█71062 KUNTOLIIKUNTA miehet yli 35v Hyllykallio
to 19.30-21.15, 7.1.2016–28.4.2016 Hyllykallion koulu, liikuntasali, Opintie 8
Jorma Söyrinki, tuntiopettaja 34,96 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 35
Pallopelejä; pääasiassa salibandya ja lentopalloa. Lihaskuntoharjoitteita ja venyttelyjä.
█71072 PILATES alkeet syksy Kirkonkylä
to 17.30-18.30, 3.9.2015–26.11.2015 Nurmon liikuntahalli, Länsitie 30
Anneli Tiilikka, tuntiopettaja 15,96 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 14
Pilates on kehonhallintamenetelmä, joka vahvistaa kehon syviä lihaksia ja lisää selän liikkuvuutta. Sopii myös selkävaivoista
kärsiville. Tunnille tarvitset lämpimän vaatetuksen. Voit osallistua vain yhdelle alkeiskurssille. Tila: liikuntahallin painisali
80
█71082 PILATES alkeet kevät Kirkonkylä
to 17.30-18.30, 7.1.2016–14.4.2016 Nurmon liikuntahalli, Länsitie 30
Anneli Tiilikka, tuntiopettaja 17,29 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 14
Pilates on kehonhallintamenetelmä, joka vahvistaa kehon syviä lihaksia ja lisää selän liikkuvuutta. Sopii myös selkävaivoista
kärsiville. Tunnille tarvitset lämpimän vaatetuksen. Voit osallistua vain yhdelle alkeiskurssille. Tila: liikuntahallin painisali
█71092 KUNTOJUMPPA Koura
ma 17.30-18.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Kouran liikuntahalli, Kourantie 583,
Anna Vierula, tuntiopettaja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 20
Alkulämmittelyn jälkeen tehokkaat lihaskuntoharjoitteet. Lopussa venyttelyt.
█71102 TAIJI syksy
ke 17.30-19.00, 2.9.2015–25.11.2015 Hyllykallion kirjasto (vanha kirjasto), Opintie 1
Kati Torkko, taijiohjaaja 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 25
Terveyspainotteisia Chikung ja Taijiliikkeitä. Venytyksiä, hengitysharjoituksia, sisäisiä harjoituksia, taijiliikkeitä, rentoutumista.
Harjoitellaan 8 liikkeen taijiquan sarja. Vaatetus: matalapohjaiset tennarit ja joustava asu. Tila: Hyllykallion kirjasto
█71513 KUNTOJUMPPA naiset Peräseinäjoki
ma 18.00-18.45, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Toivolanrannan alakoulu, sali, Koulutie 1,
Johanna Alasalmi, päiväkodinopettaja 25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 25
Peruskuntojumppaa – lämmitellään helpoilla askelsarjoilla ja tehdään lihaskuntoliikkeitä kohdistuen eri lihasryhmiin. Lopuksi
venytellään. Soveltuu kaikenikäisille ja –kuntoisille.
█71523 JUMPPAMIX Alaviitala
ti 18.30-19.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Alaviitalan koulu, liikuntasali, Seinäjoentie 791 A,
Roosa Pakkala, liikuntaneuvoja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 50
Tunti pitää sisällään alkuverryttelyn ja lämmittelyn helpoin askelsarjoin. Lihaskunto-osuus vaihtuu joka kerta. Loppuvenyttelyt.
█71533 LIHASKUNTOTREENI Peräseinäjoki
to 19.05-19.50, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Toivolanrannan alakoulu, sali, Koulutie 1
Satu-Maria Pasto, liikuntaneuvoja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 50
Tehokas kokonaisvaltainen lihaskunnon vahvistamiseen suunnattu tunti. Tunnilla pääpaino lihaskuntoharjoittelussa kehon
omaa painoa hyödyntäen tai erilaisia välineitä käyttäen. Kurssi aloitetaan kehonpainoharjoittelulla ja kurssin edetessä käytetään mm. kahvakuulaa, käsipainoloja sekä muita välineitä. Kurssille voi osallistua vähemmän liikkuneet tai myös kokeneemmatkin liikkujat
█71543 KUNTOLIIKUNTA miehet Peräseinäjoki
ke 19.00-19.45, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Toivolanrannan alakoulu, sali, Koulutie 1,
Satu-Maria Pasto, liikuntaneuvoja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 70
Alkulämmittely, lihaskunto, lyhyet venyttelyt. Käytetään eri välineitä; keppiä, kuminauhaa, step-lautaa. Välillä kuntopiiriä.
█71553 JUMPPAA MIEHILLE JA NAISILLE Kihniänkylä
ma 19.15-20.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Kihniän koulu, Virtaintie 924,
Valma Haapamäki, tuntiopettaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 30
Kuntojumppaa; liike on lääkettä.
█71563 KUNTOJUMPPA miehet ja naiset Honkakylä
su 17.30-18.30, 13.9.2015–11.10.2015 ja 10.1.2016–17.4.2016 Honkakylän koulu, Jouttikoskentie 25
Annikki Kantola, liikunnanohjaaja 23,94 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 15
Sekä miehille ja naisille tarkoitettu ryhmä. Kurssi alkaa ulkoliikunnalla esim. kahvakuulalla ja jatkuu monipuolisena perusjumppana tammikuussa. Käytämme myös kuntosalia harjoittelussa.
█71583 SHINDO® -rentoutusvenyttely syksy Peräseinäjoki
su 11.00-14.00, 27.9.2015–22.11.2015 Ritola-halli, Sudenkorento, Saarentie 2
Tuulikki Katila, shindo-rentoutusohjaaja 12 t, Kurssimaksu 27,00 €, max 25
Shindo on monipuolinen kehotyöskentelymenetelmä, johon kuuluu rentoutusharjoituksia, - venyttelyä ja hoitoja. Ne purkavat
tehokkaasti kehoon kertyneitä kuormituksia ja ylläpitävät kehon joustavuutta. Samalla myös mieli kirkastuu ja kehon luonnollinen tasapaino palautuu rentouden myötä. Shindo sopii kaikenikäisille ja –kuntoisille. Teemme rentoutusharjoituksia,
kuusi perusrentoutusvenytystä sekä opettelemme helposti omaksuttavan hoitotekniikan kotikäyttöön. Kannattaa pukeutua
lämpimiin, mutta joustaviin vaatteisiin ja villasukkiin (ja varvassukat jos on). Ota oma alusta mukaan. Kokoontumiskerrat:
27.9., 25.10. ja 22.11.
81
█71593 SHINDO® -rentoutusvenyttely kevät Peräseinäjoki
su 11.00-14.00, 31.1.2016–27.3.2016 Ritola-halli, Sudenkorento, Saarentie 2
Tuulikki Katila, shindo-rentoutusohjaaja 12 t, Kurssimaksu 27,00 €, max 25
Shindo on monipuolinen kehotyöskentelymenetelmä, johon kuuluu rentoutusharjoituksia, - venyttelyä ja hoitoja. Ne purkavat
tehokkaasti kehoon kertyneitä kuormituksia ja ylläpitävät kehon joustavuutta. Samalla myös mieli kirkastuu ja kehon luonnollinen tasapaino palautuu rentouden myötä. Shindo sopii kaikenikäisille ja –kuntoisille. Teemme rentoutusharjoituksia,
kuusi perusrentoutusvenytystä sekä opettelemme helposti omaksuttavan hoitotekniikan kotikäyttöön. Kannattaa pukeutua
lämpimiin, mutta joustaviin vaatteisiin ja villasukkiin (ja varvassukat jos on). Ota oma alusta mukaan. Kokoontumiskerrat:
31.1., 21.2. ja 27.3.
█71614 LIHASKUNTOJUMPPA Ylistaro
to 17.00-17.45, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50,
Kati Jussila, liikuntaohjaaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 60
Lyhyen alkulämmittelyn jälkeen treeniä lihasryhmille, eri liikuntavälineitä käyttäen mm. keppi, kuminauha ym. Lopuksi hyvät
venyttelyt.
█71624 BAILAMAMA-WOMEN syksy Ylistaro
to 19.00-20.00, 3.9.2015–26.11.2015 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50,
Kati Jussila, bailamamaohjaaja 15,96 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 60
Treenaa lantionpohjasi kuntoon! Kiinteytä myös peppu, vatsa sekä käsivarret. Hyvät lantionpohjan lihakset lisäävät seksuaalista nautintoa, tukevat ryhtiä sekä lisäävät virtsanpidätyskykyä. Kurssi on tarkoitettu niille, joilla on yli 12 viikkoa synnytyksestä.
█71634 PILATES alkeet lyhytkurssi Ylistaro
ke 16.30-17.30, 9.9.2015–7.10.2015 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
Lea Rinta-Tuuri-Torkko, PilatesHealth ohjaaja 6,65 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 22
Kurssi sekä miehille että naisille, jotka eivät aikaisemmin ole olleet pilatestunneilla. Pilates harjoittelussa yhdistyvät Joseph
Pilateksen luoma kehonhallintamenetelmä terveysliikunnan nykytietämykseen sekä uusimpaan tutkimustietoon tuki- ja liikuntaelinten harjoittelusta. Tuntien tavoitteena on edistää kehonhallintaa, lisätä voimaa, liikkuvuutta ja hyvinvointia. Sopii
kaikenikäisille taustaan katsomatta. Myös niska-, hartia- ja selkä -oireista kärsiville. Tunnille tarvitset lämpimän vaatetuksen,
pienen pyyhkeen ja oman alustan.
█71644 PILATES jatko Ylistaro
ke 16.30-17.30, 21.10.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
Lea Rinta-Tuuri-Torkko, PilatesHealth ohjaaja 25,27 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 25
Jatkokurssi on tarkoitettu niille, jotka ovat jo olleet pilates tunneilla. Tunnille tarvitset lämpimän vaatetuksen, pienen pyyhkeen
ja alustan.
█71654 KEHONHUOLTO kevät
to 19.00-19.45, 7.1.2016–14.4.2016 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50,
Kati Jussila, liikunnanohjaaja 13 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 60
Lyhyen alkulämmittelyn jälkeen eri liikkuvuus- ja venytysliikkeitä, käytämme apuna myös pilatesrullia lihasten hierontaan.
Ota mukaan oma alusta.
█71664 ASAHI terveysliikunta Ylistaro
ma 18.30-20.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Topparlan koulu, Kylänpääntie 200 B
Anu Heikkinen, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Tunnilla tehdään Asahin liikesarjoja, jotka ennaltaehkäisevät ja korjaavat kehon epätasapainoa. Tunti jakaantuu viiteen osioon: rentoutus, niska-hartia -harjoitteet, selän harjoitteet, jalkojen ja tasapainon harjoitteet ja lopuksi hengityksen tasaaminen
ja mielen rauhoittaminen. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Uudet ja vanhat harrastajat tervetuloa!
█71674 JUMPPAMIX Halkosaari
ti 17.45-19.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Halkosaaren koulu, Kitinojantie 49
Helinä Koivumäki, fysioterapeutti 41,75 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 60
Tehokas kunnonkohotusjumppa, käytetään eri välineitä. Lihaskunto- ja venyttelyosuudet.
█71784 KUNTOJUMPPA kevät Kitinoja
ma 18.00-19.00, 11.1.2016–18.4.2016 Kitinojan kylätalo, Kitinojantie 654
Emma Valo, fysioterapeutti 17,29 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 40
Kuntojumppaa eri apuvälineitä käyttäen. Lyhyt alkulämmittely, lihaskunto-osuus ja 10 min venyttelyt loppuun.
█71804 KUNTOJUMPPA Hanhikoski
to 18.00-19.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Hanhikosken kylätalo, Vatajantie 612
Satu Marjomäki, tuntiopettaja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 14
Kuntojumppaa eri apuvälineitä käyttäen. Lyhyt alkulämmittely, lihaskunto-osuus ja 10 min venyttelyt loppuun.
82
█71814 KUNTOJUMPPA Kainaston NS
to 19.00-20.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Ylistaron Kainaston nuorisoseura, Ylistarontie 520
Elina Hopeavuori, tuntiopettaja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 30
helpohkoja liikesarjoja, sykkeen nostoa ja palauttelua sekä lihaskuntoliikkeitä vaihtuvilla ohjelmilla, soveltuu kaikenikäisille
ja -kuntoisille.
KUNTOSALI
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 16.00
█73021 KUNTOSALI luentoja ja käytännön harjoitteita syksy
ke 17.15-18.45, 2.9.2015–25.11.2015 Kärjen koulu, kuntosali, Koulutaival 4
Sonya Zouiter, liikunnanohjaaja AMK 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 20
Lihaskuntoharjoittelun teoriaa ja käytäntöä. Tutustumme kuntosaliharjoittelun teorioihin ja harjoittelemme niitä käytännössä.
Kiinnitämme huomiota eri harjoittelutavoitteisiin ja valitsemme tavoitteelle sopivimman kuntosalilla tehtävän harjoittelumuodon. Monipuoliset kuntosaliliikkeet ja niiden tekniikat tulevat tutuiksi tällä kurssilla. Teoriatunnit klo 17.15–18 ja käytännön
harjoitus klo 18–18.45
█73031 KUNTOSALI ikäihmisille A syksy 
ke 10.30-11.30, 16.9.2015–2.12.2015 Vanhan terveyskeskuksen fysioterapiatilat, Huhtalantie 10
Kirsi Tammivaara, LitM 14,63 t, Kurssimaksu 10,00 €, max 15
Toimintakyvyltään heikentyneille ikäihmisille tarkoitettu tunti, jossa alkulämmittelyn (esim tuolijumppa) jälkeen kuntosaliharjoittelua. Lopussa rauhalliset venyttelyt tuolilla istuen. OPH. Hinta eläkeläisille 10€.
█73041 KUNTOSALI ikäihmisille B syksy 
ke 11.30-12.30, 16.9.2015–2.12.2015 Vanhan terveyskeskuksen fysioterapiatilat, Huhtalantie 10
Kirsi Tammivaara, LitM 14,63 t, Kurssimaksu 10,00 €, max 15
Toimintakyvyltään heikentyneille ikäihmisille tarkoitettu tunti, jossa alkulämmittelyn (esim tuolijumppa) jälkeen aloitetaan kuntosaliharjoittelu. Lopussa rauhalliset venyttelyt tuolilla istuen. Hinta eläkeläisille 10€. OPH
█73061 KUNTOSALI seniorit
ke 15.45-16.45, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Kasperitalo, kuntosali, Tapiolantie 20
Malgorzata Sadalska, liikunnanopettaja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 20
Kuntosalikurssi senioreille, sekä miehille että naisille. Kevyt alkujumppa lihasten lämmittämiseksi, jonka jälkeen ohjaajan
opastuksella lihaskuntoharjoittelua.
█73081 KUNTOSALI miehet Kasperi
ma 19.30-21.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Kasperitalo, kuntosali, Tapiolantie 20
Teemu Salenius, fysioterapiaopiskelija 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Ohjattua kuntosaliharjoittelua. Sopii hyvin myös liikuntaa aloitteleville.
█73091 KUNTOSALI miehet Kärki
ke 18.45-20.15, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Kärjen koulu, kuntosali, Koulutaival 4
Marjo Alanko, liikunnanohjaaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Ohjattua kuntosaliharjoittelua. Sopii hyvin myös liikuntaa aloitteleville.
█73111 KUNTOSALI naiset A Kärki
ti 18.00-19.15, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Kärjen koulu, kuntosali, Koulutaival 4
Anneli Tiilikka, tuntiopettaja 41,75 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 23
Monipuolista, ohjattua kuntosaliharjoittelua. Sopii aloittelijoille ja kuntosaliharjoittelua harrastaneille.
█73121 KUNTOSALI naiset B Kärki
ti 19.15-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Kärjen koulu, kuntosali, Koulutaival 4
Anneli Tiilikka, tuntiopettaja 41,75 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 23
Monipuolista harjoittelua kuntosalilaitteilla alku- ja loppuverryttelyin. Kevyempi kuin ryhmä A, joten sopii myös vähemmän
liikuntaa harrastaneille ja vasta-alkajille.
█73141 KUNTOSALI miehet ja naiset Kasperi
ti 17.30-18.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Kasperitalo, kuntosali, Tapiolantie 20,
Malgorzata Sadalska, liikunnanopettaja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 20
Alkujumppa tunnin alussa lihasten lämmittämiseksi. Harjoittelua kuntosalin välineitä käyttäen. Elvytysliikkeitä ja tarkoituksenmukaisten työtapojen ohjausta. Ryhmä on tarkoitettu sekä miehille että naisille, myös aloittelijat tervetuloa!
83
█73161 KUNTOSALI naiset A Kasperi
ke 17.00-18.15, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Kasperitalo, kuntosali, Tapiolantie 20,
Malgorzata Sadalska, liikunnanopettaja 41,75 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 20
Alkujumppa tunnin alussa lihasten lämmittämiseksi. Harjoittelua kuntosalin välineitä käyttäen. Elvytysliikkeitä ja tarkoituksenmukaisten työtapojen ohjausta.
█73171 KUNTOSALI naiset B Kasperi
to 16.30-17.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Kasperitalo, kuntosali, Tapiolantie 20,
Malgorzata Sadalska, liikunnanopettaja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 20
Alkujumppa tunnin alussa lihasten lämmittämiseksi. Harjoittelua kuntosalin välineitä käyttäen. Elvytysliikkeitä ja tarkoituksenmukaisten työtapojen ohjausta.
█73181 KUNTOSALI C naiset Kasperi
to 18.45-20.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Kasperitalo, kuntosali, Tapiolantie 20
Marjo Alanko, liikunnanohjaaja 41,75 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 20
Ohjattua kuntosaliharjoittelua. Sopii hyvin myös liikuntaa aloitteleville.
█73302 KUNTOSALI naiset päivä Nurmo
ti 10.00-11.15, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Nurmon liikuntahalli, Länsitie 30
Anneli Tiilikka, tuntiopettaja 41,75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 20
Monipuolista harjoittelua kuntosalilaitteilla alku- ja loppuverryttelyin. Sopii aloittelijoille ja kuntosaliharjoittelua harrastaneille.
█73332 KUNTOSALI naiset Nurmo
ti 19.00-20.15, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Nurmon liikuntahalli, Länsitie 30
Mari Lähdesmäki, fysioterapeutti AMK 41,75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 25
Monipuolista harjoittelua kuntosalilaitteilla alku- ja loppuverryttelyin. Sopii aloittelijoille ja kuntosaliharjoittelua harrastaneille.
█73353 KUNTOSALI naiset Peräseinäjoki
ma 19.00-20.00, 31.8.2015–30.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Ritola-Halli, kuntosali Sudenpesä, Saarentie 2,
Johanna Alasalmi, päiväkodinopettaja 34,58 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 25
Monipuolista ja ohjattua lihaskuntoharjoittelua kuntosalilaitteilla ja muilla vastuksissa esim. käsipainoilla. Ensimmäinen kokoontuminen 31.8. on tutustumiskerta niille, jotka eivät ole aikaisemmin olleet tai edelliskerrasta on aikaa.
█73363 KUNTOSALI miehet Peräseinäjoki
to 17 .00-18.00, 28.9.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Ritola-Halli, kuntosali Sudenpesä, Saarentie 2,
Pentti Poikus, kuntoliikuntaohjaaja 27,93 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Kuntosalilaitteiden käyttöohjaus sekä kuntosaliharjoitusten perusteet.
█73434 KUNTOSALI naiset aloittelijat Ylistaro
ke 18.00-19.15, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Kirmaushalli, Kirkkokuja 20
Lea Rinta-Tuuri-Torkko, PilatesHealth ohjaaja, personal trainer 41,75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 25
Ohjattua kuntosaliharjoittelua. Tämä ryhmä erityisesti harrastuksen aloittaville - rohkeasti mukaan!
█73444 KUNTOSALI naiset jatko Ylistaro
ke 19.15-20.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Kirmaushalli, Kirkkokuja 20
Lea Rinta-Tuuri-Torkko, PilatesHealth ohjaaja ja personal trainer 41,75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 25
Ohjattua kuntosaliharjoittelua. Tämä ryhmä jo aikaisemmin kuntosalilla käyneille.
JOOGA Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█74001 JOOGA tutustumiskurssi syksy
ma 19.00-20.30, 21.9.2015–26.10.2015 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Marja Kiviharju, jooganopettaja SJL® 10 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 25
Sopisiko jooga juuri sinulle? Kurssi on tarkoitettu niille, jotka eivät ole aikaisemmin joogaa kokeilleet. Tule ennakkoluulottomasti mukaan! Harjoitusasuksi sopii lämmin joustava asu.
█74011 JOOGA tutustumiskurssi kevät
ma 19.00-20.30, 18.1.2016–15.2.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Marja Kiviharju, jooganopettaja SJL® 10 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 25
Sopisiko jooga juuri sinulle? Kurssi on tarkoitettu niille, jotka eivät ole aikaisemmin joogaa kokeilleet. Tule ennakkoluulottomasti mukaan! Harjoitusasuksi sopii lämmin joustava asu.
84
█74051 JOOGA I A kevät
ma 19.30-21.00, 11.1.2016–11.4.2016 Aallon kirjasto, Koulukatu 21
Mari Rinta-Koski jooganohjaaja (SJL), fysioterapeutti 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 25
Tuntien sisältö perustuu Suomen joogaliitto ry:n opettamaan hathajoogaan. Ihmisen kokonaisuuteen perustuvaa joogan
opiskelua, jossa rauhallisten fyysisten harjoitusten avulla hoidetaan kehoa, pyritään kehittämään hengityksen laatua, keskittymiskykyä sekä rentoutumisen taitoa. Harjoitusasuksi sopii lämmin, joustava vaatetus ja alustaksi esim. pyyhe. Sopii
kaikenikäisille ja myös selkäongelmaisille.
█74031 JOOGA miehet
ma 17.30-19.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Sinikka Ala-Kauhaluoma, jooganopettaja SJL® 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Kuten JOOGA 1 A
█74041 JOOGA miehet päivä
ma 11.30-13.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Sinikka Ala-Kauhaluoma, jooganopettaja SJL® 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Kuten JOOGA 1 A
█74061 JOOGA I B
ti 14.00-15.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Sinikka Ala-Kauhaluoma, jooganopettaja SJL® 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 27
Kuten JOOGA 1 A
█74071 JOOGA I C
ti 17.30-19.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Tikkuvuoren päiväkoti, Huhtalantie 78
Leena Rintamäenpää, jooganopettaja SJL® 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Kuten JOOGA 1 A
█74081 JOOGA I D
ti 18.00-19.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Kivistön koulu, Tuomikatu 8,
Sinikka Ala-Kauhaluoma, jooganopettaja SJL® 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 40
Kuten JOOGA 1 A
█74101 JOOGA I E
to 17.00-18.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Leena Rintamäenpää, jooganopettaja SJL® 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Kuten JOOGA 1 A
█74111 JOOGA I F
to 18.30-20.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Leena Rintamäenpää, jooganopettaja SJL® 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Kuten JOOGA 1 A
█74121 JOOGA I G
pe 10.30-12.00, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Leena Rintamäenpää, jooganopettaja SJL® 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Kuten JOOGA 1 A
█74131 JOOGA II A
ma 10.00-11.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83,
Sinikka Ala-Kauhaluoma, jooganopettaja SJL® 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Joogaharjoituksen syventäminen. Ihmisen kokonaisuuteen perustuvaa joogan opiskelua, jossa rauhallisten fyysisten harjoitusten avulla hoidetaan kehoa, pyritään kehittämään hengityksen laatua, keskittymiskykyä sekä rentoutumisen taitoa.
█74141 JOOGA II B
ti 19.30-21.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Kivistön koulu, Tuomikatu 8
Sinikka Ala-Kauhaluoma, jooganopettaja SJL® 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 40
Joogaharjoituksen syventäminen. Ihmisen kokonaisuuteen perustuvaa joogan opiskelua, jossa rauhallisten fyysisten harjoitusten avulla hoidetaan kehoa, pyritään kehittämään hengityksen laatua, keskittymiskykyä sekä rentoutumisen taitoa.
█74161 JOOGA seniorit
ti 13.00-14.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Sinikka Ala-Kauhaluoma, jooganopettaja SJL® 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 27
Tervetuloa seniorijoogaan vaikka et olisi aikaisemmin joogaa harrastanut! Tunnilla sovelletaan joogan periaatteita; tehdään
lempeämpiä harjoitteita, kuten esim. tuolijoogaa.
85
█74181 JOOGA odottaville äideille A
ke 19.00-20.30, 2.9.2015–7.10.2015 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Tiina Mäki-Kojola, jooganohjaaja (SJL) ja kätilö 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 20
Raskausajan lempeää joogaa, jonka avulla kehoa ja mieltä hoidetaan, rentoutetaan ja myös valmistellaan tulevaan synnytykseen. Voit osallistua äitiysjoogaan kaikissa raskauden vaiheissa. Aiempi joogaharrastus ei ole tarpeen. Ota mukaan pieni
tyyny ja rento, lämmin asu.
█74191 JOOGA odottaville äideille B
ke 19.00-20.30, 21.10.2015–25.11.2015 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Tiina Mäki-Kojola, jooganohjaaja (SJL) ja kätilö 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 20
Kuten JOOGA odottaville äideille A
█74201 JOOGA odottaville äideille C
ke 19.00-20.30, 13.1.2016–17.2.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Tiina Mäki-Kojola, jooganohjaaja (SJL) ja kätilö 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 20
Kuten JOOGA odottaville äideille A
█74221 JOOGA odottaville äideille D
ke 19.00-20.30, 9.3.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Tiina Mäki-Kojola, jooganohjaaja (SJL) ja kätilö 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 20
Kuten JOOGA odottaville äideille A
█74241 JOOGA äidille ja vauvalle A
ke 15.00-15.45, 2.9.2015–9.12.2015 Uimahalli-Urheilutalo, Kirkkokatu 15
Ruth Blank, jooganopettaja 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 12
Helppoja joogaharjoituksia äidille, rentouttavaa hierontaa vauvalle. Kurssille voi tulla 6 viikon jälkeen synnytyksestä. Ilmoittautuminen: täytä henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan tiedot. Tila: urheilutalon kamppailusali. Yhteensä 12x (ei 23.9. eikä 30.9.)
█74261 JOOGA äidille ja vauvalle B
ke 15.00-15.45, 13.1.2016–13.4.2016 Uimahalli-Urheilutalo, Kirkkokatu 15
Ruth Blank, jooganopettaja 13 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 12
Helppoja joogaharjoituksia äidille, rentouttavaa hierontaa vauvalle. Kurssille voi tulla 6 viikon jälkeen synnytyksestä. Ilmoittautuminen: täytä henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan tiedot. Tila: urheilutalon kamppailusali
█74412 JOOGA I A kirkonkylä
ti 18.00-19.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Keskuspuiston päiväkoti, Valkiavuorentie 6
Terttu Vähämäki, jooganohjaaja (SJL) 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 22
Jooga on lempeää tutustumista omaan kehoon. Rauhalliset harjoitukset opettavat keskittymistä ja oikeaa hengitystä. Joogaharjoitus sisältää myös ohjattuja rentoutushetkiä. Lämmin, joustava asu ja villasukat sekä oma alusta mukaan. Jooga sopii
kaikenikäisille
█74422 JOOGA I B Veneskoski
ti 19.30-21.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Venestalo, ent. Viitalan koulu, Viitalantie 221
Leena Rintamäenpää, jooganopettaja SJL® 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 18
Tuntien sisältö perustuu Suomen joogaliitto ry:n opettamaan hathajoogaan. Se on ihmisen kokonaisuuteen perustuvaa joogan opiskelua, jossa rauhallisten fyysisten harjoitusten avulla hoidetaan kehoa, pyritään kehittämään hengityksen laatua,
keskittymiskykyä sekä rentoutumisen taitoa. Harjoitusasuksi sopii lämmin, joustava vaatetus ja alustaksi esim. pyyhe. Sopii
kaikenikäisille ja myös selkäongelmaisille.
█74432 JOOGA I C Tanelinranta
ti 19.30-21.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Tanelinrannan päiväkoti, liikuntasali, Lehmustie 2
Anja Ketola, jooganopettaja SJL® 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Tuntien sisältö perustuu Suomen joogaliitto ry:n opettamaan hathajoogaan. Se on ihmisen kokonaisuuteen perustuvaa joogan opiskelua, jossa rauhallisten fyysisten harjoitusten avulla hoidetaan kehoa, pyritään kehittämään hengityksen laatua,
keskittymiskykyä sekä rentoutumisen taitoa. Harjoitusasuksi sopii lämmin, joustava vaatetus ja alustaksi esim. pyyhe. Sopii
kaikenikäisille ja myös selkäongelmaisille.
█74442 JOOGA I D Tanelinranta
ke 19.30-21.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Tanelinrannan päiväkoti, liikuntasali, Lehmustie 2
Leena Rintamäenpää, jooganopettaja SJL® 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Tuntien sisältö perustuu Suomen joogaliitto ry:n opettamaan hathajoogaan. Se on ihmisen kokonaisuuteen perustuvaa joogan opiskelua, jossa rauhallisten fyysisten harjoitusten avulla hoidetaan kehoa, pyritään kehittämään hengityksen laatua,
keskittymiskykyä sekä rentoutumisen taitoa. Harjoitusasuksi sopii lämmin, joustava vaatetus ja alustaksi esim. pyyhe. Sopii
kaikenikäisille ja myös selkäongelmaisille.
86
█74472 JOOGA IIA Tanelinranta
ti 18.00-19.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Tanelinrannan päiväkoti, liikuntasali, Lehmustie 2
Anja Ketola, jooganopettaja SJL® 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Joogaharjoituksen syventäminen. Ihmisen kokonaisuuteen perustuvaa joogan opiskelua, jossa rauhallisten fyysisten harjoitusten avulla hoidetaan kehoa, pyritään kehittämään hengityksen laatua, keskittymiskykyä sekä rentoutumisen taitoa.
█74973 JOOGA tutustumiskurssi Peräseinäjoki
ke 16.30-17.30, 2.9.2015–7.10.2015 Ritola-halli, Sudenkorento, Saarentie 2
Maila Ahopelto, jooganohjaaja (SJL) 7,98 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 30
Sopisiko jooga juuri sinulle? Kurssi on tarkoitettu niille, jotka eivät ole aikaisemmin joogaa kokeilleet. Tule ennakkoluulottomasti mukaan! Harjoitusasuksi sopii lämmin joustava asu ja alustaksi esim. pyyhe. Sopii kaikenikäisille ja myös selkäongelmaisille - myös miehet tervetuloa!
█74983 JOOGA I Peräseinäjoki
ke 17.30-19.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Ritola-halli, Sudenkorento, Saarentie 2
Maila Ahopelto, jooganohjaaja (SJL) 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 30
Tuntien sisältö perustuu Suomen joogaliitto ry:n opettamaan hathajoogaan. Se on ihmisen kokonaisuuteen perustuvaa joogan opiskelua, jossa rauhallisten fyysisten harjoitusten avulla hoidetaan kehoa, pyritään kehittämään hengityksen laatua,
keskittymiskykyä sekä rentoutumisen taitoa. Harjoitusasuksi sopii lämmin, joustava vaatetus ja alustaksi esim. pyyhe. Sopii
kaikenikäisille ja myös selkäongelmaisille.
█75004 JOOGA alkeet syksy Ylistaro
to 17.45-19.15, 3.9.2015–26.11.2015 Topparlan koulu, Kylänpääntie 200 B
Kati Torkko, jooganohjaaja 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 20
Kurssi tarkoitettu joogaa aloitteleville sekä vähän jooganneille. Hathajooga sisältää puhdistavia, tasapainottavia, rentouttavia
ja venyttäviä asanoita. Hengitys-ja rentoutumisharjoituksia. Mukaan oma joogamatto/viltti, lämmin ja rento harjoitusasu. Jos
haluat jatkaa joogaa jatkoryhmässä keväällä, ota yhteyttä [email protected] (hinta huomioidaan)
█75014 JOOGA jatko syksy Ylistaro
to 19.30-21.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Topparlan koulu, Kylänpääntie 200 B
Kati Torkko, jooganohjaaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Kurssi tarkoitettu joogaa harrastaneille. Hathajooga sisältää puhdistavia, tasapainottavia, rentouttavia ja venyttäviä asanoita.
Hengitys-ja rentoutumisharjoituksia. Mukaan oma joogamatto/viltti, lämmin ja rento harjoitusasu.
MUU LIIKUNTA Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 16.00
█76021 LIIKUNTA-JA TANSSIRYHMIIN TUTUSTUMINEN kevät
to 17.00-18.00, 7.1.2016–9.6.2016 Opistotalo, luokka 119, Vapaudentie 83
Kirsi Tammivaara, LitM 20 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 20
Infotapaaminen to 7.1. klo 17 kansalaisopistolla (jos aika ei sovi, soita p. 0447541612/ Kirsi Tammivaara). Ilmoittaudu silti
etukäteen - kurssille otetaan 20. Kurssi sopii sekä liikuntaa aloittaville että kokeneille kuntoilijoille - miehille ja naisille! Haluaisitko tutustua moneen eri liikunta-/tanssikurssiin? Ilmoittaudu mukaan! Voit tutustua tämän kevään/kesän aikana jopa 15
eri tuntiin. Infossa kuulet lisää ja voit tehdä lopullisen päätöksen kurssille osallistumisesta. Infossa laaditaan myös alustava
oma viikko-ohjelma omalle aktiivikortille.
█70211 PILOXING
ke 17.50-18.50, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Uimahalli-Urheilutalo, Kirkkokatu 15
Kati Jussila, piloxingohjaaja 33,25 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 30
Piloxing on jännittävä fitness ohjelma, jossa pilateksen, kuntonyrkkeilyn ja tanssin parhaat puolet on yhdistetty energiseksi
intervalli harjoitukseksi. Tunnille jarrusukat, paljasjalkakengät tai paljain jaloin, ei kenkiä, ja matto mukaan! Tila: urheilutalon
voimistelu- ja tanssisali
█70221 PILOXING sunnuntai
su 16.00-17.00, 6.9.2015–29.11.2015 ja 10.1.2016–17.4.2016 Seinäjoen Lyseo, yläsali, Kirkkokatu 7
Kati Jussila, piloxing ohjaaja 33,25 t, Kurssimaksu 42,00 €, max 60
Piloxing on jännittävä fitness ohjelma, jossa pilateksen, kuntonyrkkeilyn ja tanssin parhaat puolet on yhdistetty energiseksi
intervalli harjoitukseksi. Tunnille jarrusukat, paljasjalkakengät tai paljain jaloin, ei kenkiä, ja matto mukaan!
█70411 INSANITY
ma 20.00-20.45, ti 20.00-20.45, ke 20.00-20.45, to 20.00-20.45, pe 20.00-20.45, 19.10.2015–4.12.2015
Joupin koulu, Joupinkatu 6 Vicente Herrera Sanroman, insanity-ohjaaja 35 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 50
Treeniä 7 viikkoa joka arkipäivä! Alkulämmittelyn jälkeen 30 min tehokasta sykkeen kohotusta, jonka jälkeen jäähdyttely.
Taatusti syke nousee ja hikeä pukkaa. Tunti on niille, joilla on jo pohjakuntoa ja haluavat haastaa itsensä tiukempaan harjoitteluun. Opetuskieli englanti, mutta englantia ei tarvitse osata, sillä opettaja näyttää liikkeet selkeästi. Tunnit voivat olla eri
kouluilla, ilmoitetaan osallistujille tarkemmin noin kahta viikkoa ennen kurssin alkua.
87
█76031 KIIPEILYKURSSI
la 12.00-15.00, 5.9.2015–26.9.2015 SEINÄJOEN ALUE
Jani Nisula ja Sonya Zouiter 16 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 10
Kiipeilykurssi on tarkoitettu nuorille ja työikäisille vähintään normaalin peruskunnon omaaville henkilöille. Kurssi on juuri
sinua varten, jos haluat kokeilla uutta lajia tai olet kokeillut kiipeilyä aiemmin sisätiloissa, mutta haluat nyt viedä harrastuksesi uudelle tasolle. Kurssilla perehdytään ulkokiipeilyn (boulderointi) alkeisiin ja hankitaan valmiudet ryhtyä harrastamaan
omatoimisesti kiipeilyä niin sisä- kuin ulkotiloissa. Kiipeily on urheilulaji, joka haastaa monipuolisesti paitsi kroppaa, myös
mieltä. Kiipeily kehittää voiman lisäksi tasapainoa, notkeutta, nokkeluutta ja on hyvä vaihtoehto kokonaisvaltaiseen kehon
treenaamiseen ja terveyden edistämiseen. Boulderointi tarkoittaa kiipeilyä matalilla kiipeilyseinillä, kalliolla tai siirtolohkareilla
ilman varsinaisia varmistusvälineitä. Tämä kurssi painottuu ulkokiipeilyyn ja sen alkeisiin. Kurssipaikkana toimii kiipeilyseura
Murikka ry:n tilat ja Ilmajoella sijaitsevan Santavuoren matalat kallion seinämät ja siirtolohkareet. Ensimmäinen kerta pidetään Murikka ry:n kiipeilytiloissa (Kulku hotelli Alman takaa, raiteiden toiselle puolelle) Siirtyminen Santavuorelle tapahtuu
aina Murikka ry:n parkkipaikalla kokoontumisen kautta. Kurssille riittää normaali liikuntavarustus. Lainaamme kiipeilykenkiä
kurssin ajaksi. Jos sinulla on omat kiipeilykengät, otathan mukaan!
█76041 LUONNOLLISTA LIIKUNTAA KEHON PAINOLLA
ti 16.00-17.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Uimahalli-Urheilutalo, Kirkkokatu 15
Sonya Zouiter, liikunnanohjaaja AMK 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 27
Kurssi on tarkoitettu nuorille ja työikäisille. Kurssilla perehdytään luonnollisen liikunnan ja kehonpainoharjoittelun alkeisiin.
Kehonpainoharjoittelun ja luonnollisen liikunnan tavoitteena on lisätä fyysistä voimaa, parantaa kehontuntemusta ja kehonhallintaa sekä edistää terveyttä kasvattamalla lihaksia ja polttamalla rasvaa. Luonnolliseen liikuntaan kuuluu mm. riippuminen, roikkuminen, ryömiminen ja kiipeäminen. Kehonpainoharjoittelussa perehdytään taitoharjoitteluun kuten akrobatian alkeisiin. Näiden kahden harjoittelumuodon yhdistäminen antaa monipuolisuutta liikunnalliseen elämäntapaan tai jopa uuden,
motivaatiota nostattavan liikunnallisen harrastuksen. Kurssi on tarkoitettu kaikille luonnollisesta liikunnasta kiinnostuneille ja
kehonpainoharjoittelun vasta-alkajille. Paikka: urheilutalon kamppailusali
█76061 AIKUISTEN HIIHTOKOULU perinteinen hiihtotapa
ma 18.00-19.30, 7.12.2015–7.12.2015 ja 11.1.2016–18.1.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Petri Kurunmäki, LitM 6 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 12
Haluaisitko aloittaa hiihtoharrastuksen, mutta tarvitset neuvoja välinehankinnoista, voitelusta, tekniikasta ja harjoittelusta. 1.
kokoontuminen (ma 7.12.) teoriaa kansalaisopistolla ja seuraavat 2 kertaa (11.1. ja 18.1.) käytännön harjoittelua perinteisellä
hiihtotavalla, kokoontuminen Joupiskan hiihtostadionilla (tekonurmi kesäisin)
█76071 HIIHTOKOULU aikuiset vapaa hiihtotapa
ma 18.00-19.30, 14.12.2015–14.12.2015 ja 25.1.2016–1.2.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Petri Kurunmäki, LitM 6 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 12
Haluaisitko aloittaa hiihtoharrastuksen, mutta tarvitset neuvoja välinehankinnoista, voitelusta, tekniikoista ja harjoittelusta.
1. kokoontuminen (ma 14.12.) teoriaa kansalaisopistolla ja seuraavat 2 kertaa (25.1. ja 1.2.) käytännön harjoitteita vapaalla
hiihtotavalla, kokoontuminen Joupiskan hiihtostadionilla (tekonurmi kesäisin)
█76091 SÄHLY naiset Kasperi
ke 19.30-21.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Lintuviidan koulu, Tapiolantie 20,
Elina Niemistö, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 22 osallistujaa
Kuntoa nostavaa ja sosiaalista hikiliikuntaa. Sisältää lämmittelyä, erilaisia pallopelejä, salibandytekniikkaa ja runsaasti salibandyn/sählyn pelaamista. Mukaan sisäpelikengät ja oma maila.
█76403 VESIVOIMISTELU naiset A Peräseinäjoki
ma 17.00-17.45, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Palvelukeskus Koivukaari, Keikulinkuja 10,
Maija Julmala, fysioterapeutti 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 20
Reipasta vesiliikuntaa ja monipuolista lihaskuntoharjoittelua erilaisia välineitä hyödyntäen.
█76413 VESIVOIMISTELU naiset B Peräseinäjoki
ma 18.00-18.45, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Palvelukeskus Koivukaari, Keikulinkuja 10,
Maija Julmala, fysioterapeutti 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 20
Reipasta vesiliikuntaa ja monipuolista lihaskuntoharjoittelua erilaisia välineitä hyödyntäen.
█76423 VESIVOIMISTELU miehet Peräseinäjoki
ma 19.00-19.45, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Palvelukeskus Koivukaari, Keikulinkuja 10
Pentti Poikus, kuntoliikuntaohjaaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 16
Aerobista liikuntaa, lihaskuntoa ja venyttelyä vedessä.
█71604 PILOXING Ylistaro
ma 18.00-19.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
Kati Jussila, piloxingohjaaja 33,25 t, Kurssimaksu 42,00 €, max 50
Piloxing on jännittävä fitness ohjelma, jossa pilateksen, kuntonyrkkeilyn ja tanssin parhaat puolet on yhdistetty energiseksi
intervalli harjoitukseksi. Tunnille jarrusukat, paljasjalkakengät tai paljain jaloin, ei kenkiä, ja matto mukaan!
88
KESÄ
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 16.00
█76471 SOTILASESTERATA bootcamp kesä
ke 16.00-17.00, 27.4.2016–8.6.2016 SEINÄJOEN ALUE
Jani Nisula, liikunta-alan opiskelija 9,31 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 14
Suositellaan 18 -vuotiaille ja sitä vanhemmille. Jouppilanvuorella sijaitseva sotilasesterata tulee tutuksi tämän kurssin aikana.
Bootcampilla kehitetään koordinaatiota, ketteryyttä ja voimaa. Harjoitteet ovat haastavia ja siksi osallistuminen vaatii hyvän
peruskunnon. Esteradalla taitojen harjoittelu toteutetaan kuitenkin osallistujan omien kykyjen mukaan. Kurssilla hypitään,
ryömitään, roikutaan ja kiivetään esteiden yli ja ali, oikeaa tekniikkaa painottaen. Campille ei suositella laitettavan hyväkuntoisia treenivaatteita. Vaatteisiin voi tulla reikiä ja likatahroja. Ensimmäinen kokoontuminen Jouppilanvuoren ylhäällä olevalla
parkkipaikalla (vesilaitoksen P-paikalla)
█76481 JUOKSUKOULU aloittelijat kesä
ke 18.00-19.00, 20.4.2016–1.6.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Mikko Kuivinen, tuntiopettaja 10,64 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 20
Juoksukoulu aloittelijat on sinulle, joka olet aloittamassa juoksuharrastusta, tahdot virikkeitä ja innostusta omaan juoksulenkkeilyysi. Lenkkeily aloitetaan sauvakävellen ja edetään ryhmän mukaan. Ensimmäinen kokoontuminen 20.4. klo 18-20
kansalaisopistolla teoriaa ja 6 kertaa käytännön harjoituksia (kokoontuminen Jouppilanvuoren vesilaitoksen P-paikalla)
█76491 JUOKSUKOULU lenkkeilijät kesä
ke 19.15-20.15, 20.4.2016–1.6.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Mikko Kuivinen, tuntiopettaja 10,64 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 20
Juoksukoulu lenkkeilijät: olet hieman lenkkeillyt ja jaksat juosta jo pidempään (1-5km). Kaipaat neuvoja tekniikkaan ja harjoitteluun. Ensimmäinen kokoontuminen 20.4. klo 18-20 kansalaisopistolla teoriaa ja 6 kertaa käytännön harjoituksia (kokoontuminen Jouppilanvuoren vesilaitoksen P-paikalla)
█76501 KAHVAKUULA alkeet kesä
ma 17.30-18.30, 25.4.2016–6.6.2016 Marttilan koulu, liikuntasali, Kirkkokatu 9
avoin 9,31 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 35
Kahvakuulaharjoittelu sopii kaikenkuntoisille, sillä voit valita itsellesi sopivanpainoisen kuulan. Ota mukaan oma kuula/ irtopaino. Opetellaan harjoittelun perusliikkeet oikeiksi. Harjoittelu haastaa koko kropan - hikistä ja tehokasta. Ulkovarusteet,
kokoontumispaikka Marttilan koulun piha. Jos keli on huono, tunti pidetään salissa. Ota alusta mukaan. Kokoontumisia 7x
█76511 KAHVAKUULA jatko kesä
ma 18.45-19.45, 25.4.2016–6.6.2016 Marttilan koulu, liikuntasali, Kirkkokatu 9
avoin 9,31 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 35
Kurssi kahvakuulaharjoittelun perustekniikan jo tunteville. Ulkovarusteet, kokoontumispaikka Marttilan koulun piha. Jos keli
on huono, tunti pidetään salissa. Ota alusta mukaan. Kokoontumisia 7x
█76521 KUNTOJUMPPA kesä
ti 16.30-17.30, 26.4.2016–7.6.2016 Marttilan koulu, liikuntasali, Kirkkokatu 9 avoin 9,31 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 80
Jatkoa talven treeneille. Tehokas jumppa, joka painottuu lihaskunnon harjoitteluun. Kokoontumisia 7x
█76541 KUNTOJUMPPA miehet kesä
ti 17.30-18.30, 26.4.2016–7.6.2016 Marttilan koulu, liikuntasali, Kirkkokatu 9
avoin 9,31 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 80
Jatkoa talven treeneille. Tehokas jumppa, joka painottuu lihaskunnon harjoitteluun. Kokoontumisia 7x
█76532 KAHVAKUULA kesä Hyllykallio
ti 16.30-17.30, 25.4.2016–6.6.2016 NURMON ALUE
avoin 9,31 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 20
Kahvakuulaharjoittelu sopii kaikenkuntoisille, sillä voit valita itsellesi sopivanpainoisen kuulan. Ota mukaan oma kuula/ irtopaino. Opetellaan harjoittelun perusliikkeet oikeiksi. Kokoontuminen Teeripuistossa Hirvenpolun varrella. Ulkovarusteet.
Kokoontumisia 7x
█76543 LÄHDE LIIKKEELLE kunto-ohjelma kesäksi Peräseinäjoki 
ma 18.00-19.30, to 18.00-19.30, 25.4.2016–9.6.2016 Ritola-halli, Sudenkorento, Saarentie 2
Satu-Maria Pasto, liikuntaneuvoja ja fysioterapiaopiskelija 24 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 15
Kurssi on tarkoitettu sekä miehille että naisille, jotka tarvitsevat potkua kuntoilun aloittamiseen. Kartoitamme alussa kuntotasosi ja suunnittelemme sinulle sopivan kunto-ohjelman, jota voit jatkaa itsenäisesti. Kurssilla on sekä kaikille tarkoitettuja
luentoja että liikuntaa eri tavoin, mutta myös henkilökohtaista ohjausta. Kokoontumisia noin 2x viikossa sekä henkilökohtainen tapaaminen. Lisätiedot: [email protected] tai puh. 0447541612. OPH.
89
█76563 KAHVAKUULA kesä Peräseinäjoki
ti 18.30-19.30, 26.4.2016–7.6.2016 Alaviitalan koulu, Seinäjoentie 791 A
avoin 9,31 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 25
Kahvakuulaharjoittelu sopii kaikenkuntoisille, sillä voit valita itsellesi sopivanpainoisen kuulan. Ota mukaan oma kuula/ irtopaino. Opetellaan harjoittelun perusliikkeet oikeiksi. Harjoittelu haastaa koko kropan - hikistä ja tehokasta. Kokoontumispaikkana Alaviitalan koulun piha. Ulkovarusteet. Jos sää on huono, tunti pidetään Alaviitalan koulun salissa. Ota alusta mukaan.
Kokoontumisia 7x
█76553 LÄHDE LIIKKEELLE kunto-ohjelma kesäksi Ylistaro 
ti 18.00-19.30, to 18.00-19.30, 19.4.2016–26.5.2016 YLISTARON ALUE
Lea Rinta-Tuuri-Torkko, PilatesHealth ohjaaja ja personal trainer 22 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 15
Kurssi on tarkoitettu sekä miehille että naisille, jotka tarvitsevat potkua kuntoilun aloittamiseen. Kartoitamme alussa kuntotasosi ja suunnittelemme sinulle sopivan kunto-ohjelman, jota voit jatkaa itsenäisesti. Kurssilla on sekä kaikille tarkoitettuja
luentoja että liikuntaa eri tavoin, mutta myös henkilökohtaista ohjausta. Kokoontumisia noin 2x viikossa sekä henkilökohtainen tapaaminen. (19.4, 21.5, 26.5, 28.4, ma 2.5, 10.5, 12.5, 17.5, 19.5, 24.5 ja 26.5.) OPH.
█76554 KAHVAKUULA kesä Ylistaro
to 19.00-20.00, 28.4.2016–9.6.2016 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50,
Kati Jussila, liikuntaohjaaja 7,98 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 60
Kahvakuulaharjoittelu sopii kaikenkuntoisille, sillä voit valita itsellesi sopivanpainoisen kuulan. Ota mukaan oma kuula/ irtopaino. Opetellaan harjoittelun perusliikkeet oikeiksi. Harjoittelu haastaa koko kropan - hikistä ja tehokasta. Kokoontumispaikkana Ylistaron koulukeskuksen piha. Kokoontumisia 6x (ei 5.5.). Ulkovarusteet.
TANSSI Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 15.00
LASTEN JA NUORTEN KURSSIT
█76691 TANSSI-JA MUSIIKKILIIKUNTA 5–6-vuotiaat kevät
to 18.00-18.45, 7.1.2016–14.4.2016 Törnävän Seurala, Huhtalantie 53
Aino Marttila, lastentarhanopettaja 13 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 12
Ryhmässä lapsi tutustuu monenlaiseen musiikkiin tanssin ja leikin keinoin. Liikkuessaan ohjatusti musiikin tahtiin lapsi
oppii hahmottamaan musiikin peruselementtejä kuten rytmiä ja musiikin muotoa. Ryhmässä painottuu musiikin lisäksi
uusien liikkumistaitojen harjoitteleminen sekä yhdessä tekeminen. Toiminnan tarkoituksena on tuottaa elämyksiä musiikin ja tanssin maailmassa.
█77001 LASTEN TANSSI 3–4-vuotiaat
ke 17.30-18.15, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Tikkuvuoren päiväkoti, Huhtalantie 78
Heidi Panula, KM 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 12
Tässä ryhmässä tutustumme omaan kehoon ja sen luovaan käyttöön tanssin avulla. Tärkeä päämäärä on lapsen itsetunnon kehittäminen tanssin ilon kautta. Lasta ohjataan leikinomaisin harjoittein ymmärtämään tanssia ja ilmaisemaan
itseään tanssin keinoin. Tunti koostuu liikkumisen, tanssin ja musiikin perusteiden opettelusta.
█77011 LASTEN TANSSI 5–6-vuotiaat
ke 18.15-19.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Tikkuvuoren päiväkoti, Huhtalantie 78
Heidi-Maria Panula, KM 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 12
Tässä ryhmässä jatketaan varhaisiän tavoitteiden pohjalta. Lisäksi harjoitellaan yhä enenevässä määrin tanssitekniikkaa sekä omaa suunnittelua vaativia tehtäviä. Lasta ohjataan keskittyneeseen, määrätietoiseen ja pitkäjänteiseen
työskentelyyn yksilönä ja ryhmän jäsenenä. Tunti koostuu liikkumisen, tanssin ja musiikin perusteiden opettelusta.
Rakenteeltaan tunti muodostuu alkulämmittelystä, motorisiin perustaitoihin ja liikehallintataitoihin tutustumisesta, tanssiteknisistä harjoituksista, ryhmätehtävistä sekä kehonhuolto-osiosta.
█77021 KOKEILEVA TANSSITAIDE -etniset tanssit 9–12-vuotiaat
ke 19.00-19.45, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Tikkuvuoren päiväkoti, Huhtalantie 78
Heidi-Maria Panula, KM 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 12
Kokonaisuudessa tutustumme mm. afrikkalaiseen tanssiin, flamencoon, karaktääritansseihin. Tutustutaan tanssin eri
elementteihin, ilmaisuun ja tyyliin. Tavoitteena on kehittää oppilaan taiteellista ilmaisua eri tanssilajien kokemusten
myötä. Samalla tutustutaan tanssitekniikkaan ja tanssityyleihin liittyvään historiaan.
█77031 LASTEN TANSSI 5-6-vuotiaat syksy
ma 16.15-17.00, 31.8.2015–23.11.2015 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Elina Manninen, tanssitaiteen kandidaatti 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 14
Lapset tutustuvat leikin kautta luovan tanssin maailmaan. Tanssitunneilla opetellaan monipuolisesti itseilmaisua, ryhmätaitoja ja kehonhallintaa. (Huom. syyslomalla 12.10 on tunti, sen sijaan 19.10 ei tuntia)
90
█77041 ZUMBA KIDS 7–10-vuotiaat
ke 16.00-16.45, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Uimahalli-Urheilutalo, Kirkkokatu 15
Kati Jussila, zumbaohjaaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 14
Tarkoitettu 7-10 -vuotiaille. Ihanan hauskaa lapsille tarkoitettua tanssia, jossa elementtejä hip hopista, salsasta, reggaetonista ja monesta muusta. Paikka: urheilutalon jumppasali.
█77051 STREET DANCE - HIP HOP alkeet 7–8-vuotiaat
ti 17.00-17.45, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Noga Blank, tuntiopettaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 15
Street dancessa sekoitetaan monia eri tanssityylejä, sehän on nimensä mukaisesti ”katutanssia”( hip hoppia ja showtanssia). Kurssi aloitetaan alkeista ja edetään rennosti ryhmän mukaan. Joustavat vaatteet ja sisäkengät (ei pakolliset).
█77061 STREET DANCE - HIP HOP alkeet 9-10-vuotiaat
ti 17.45-18.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Noga Blank, tuntiopettaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 16
Street dancessa sekoitetaan monia eri tanssityylejä, sehän on nimensä mukaisesti ”katutanssia”( hip hoppia ja showtanssia). Kurssi aloitetaan alkeista ja edetään rennosti ryhmän mukaan. Joustavat vaatteet ja sisäkengät (ei pakolliset).
█77071 STREET DANCE - HIP HOP alkeet 11-13-vuotiaat
to 16.00-17.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Noga Blank, tuntiopettaja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 18
Street dancessa sekoitetaan monia eri tanssityylejä, sehän on nimensä mukaisesti ”katutanssia”( hip hoppia ja showtanssia). Kurssi aloitetaan alkeista ja edetään rennosti ryhmän mukaan. Joustavat vaatteet ja sisäkengät (ei pakolliset).
█77713 SHOWTANSSI 7–8-vuotiaat Peräseinäjoki
pe 18.30-19.15, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Sovintola, Seinäjoentie 751
Hanna Pantsu, tanssinopettaja AMK 25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 50
Showtanssissa sekoittuu keskenään monet eri tanssilajit. Tunneilla keskitymme tanssitekniikaan ja koreografioihin,
unohtamatta kehonhuoltoa ja venyttelyä.
█77723 SHOWTANSSI 9–12-vuotiaat Peräseinäjoki
pe 19.15-20.00, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Sovintola, Seinäjoentie 751
Hanna Pantsu, tanssinopettaja AMK 25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 50
Showtanssissa sekoittuu keskenään monet eri tanssilajit. Tunneilla keskitymme tanssitekniikaan ja koreografioihin,
unohtamatta kehonhuoltoa ja venyttelyä.
█77814 ZUMBA KIDS 7–10-vuotiaat Ylistaro
ma 16.30-17.15, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
Kati Jussila, zumbaohjaaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 15
Ihanan hauskaa lapsille tarkoitettua tanssia, jossa elementtejä hip hopista, salsasta,reggaetonista ja monesta muusta.
█77824 ZUMBA KIDS JUNIOR 5–6-vuotiaat Ylistaro
ma 17.15-18.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
Kati Jussila, zumbaohjaaja 25 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 12
Ihanan hauskaa lapsille tarkoitettua tanssia, jossa elementtejä hip hopista, salsasta,reggaetonista ja monesta muusta.
MUUT KOHDERYHMÄT
█77081 ZUMBA
ke 19.00-20.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Marttilan koulu, liikuntasali, Kirkkokatu 9
Kati Jussila, zumbaohjaaja 33,25 t, Kurssimaksu 42,00 €, max 80
Latinalaisvaikutteinen, helposti seurattava ja kaloreita polttava dance fitness-party, tunne musiikki vartalossasi ja päästä
liikkeet valloilleen.
█77091 ZUMBA sunnuntai
su 18.00-19.00, 6.9.2015–29.11.2015 ja 10.1.2016–17.4.2016 Seinäjoen Lyseo, yläsali, Kirkkokatu 7
Kati Jussila, zumbaohjaaja 33,25 t, Kurssimaksu 42,00 €, max 60
Latinalaisvaikutteinen, helposti seurattava ja kaloreita polttava dance fitness-party, tunne musiikki vartalossasi ja päästä
liikkeet valloilleen.
91
█77101 ZUMBA GOLD sunnuntai
su 17.00-17.45, 6.9.2015–29.11.2015 ja 10.1.2016–17.4.2016 Seinäjoen Lyseo, yläsali, Kirkkokatu 7
Kati Jussila, zumbaohjaaja 25 t, Kurssimaksu 37,00 €, max 60
Tule tutustumaan zumba goldiin. Rasitukseltaan kevyt, ei hyppyjä, helposti seurattava, latinalaisvaikutteinen kuntotanssi
-tunti. Pitää elämäsi svengaavilla raiteilla. (Kevyempi vaihtoehto kuin zumba)
█77111 KUNTOTANSSI päivä
ke 10.00-11.00, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Tuula Ilmonen, tanssiurheiluvalmentaja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 25
Parannetaan ryhtiä ja liikkuvuutta tanssimalla koko keholla päästä varpaisiin monipuolisesti eri tanssilajien peruskuvioita.
Lähtökuntosi määrittää tehot.
█77121 FOLKJAM syksy
ke 17.30-18.30, 16.9.2015–25.11.2015 Seinäjoen Lyseo, yläsali, Kirkkokatu 7
Kirsi Tammivaara, LitM 13,3 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 50
FolkJam® on kotimaiseen tanssiin pohjautuva liikuntamuoto, joka on tarkoitettu kaikille ikään ja taitotasoon katsomatta. Tunti
alkaa ja päättyy rauhallisesti, mutta varsinainen tanssiosuus on vauhdikasta, suomalaista tanssiperinnettä monipuolisesti
hyödyntävää. Syke nousee esim. polkan ja masurkan tahdissa. Musiikkina modernia kansanmusiikkia kuten värttinä, hyperborea, hehkumo jne. Uudet ja mukana olleet tervetuloa! Huom. aloituspäivä!
█77131 KUNTOTANSSI alkeet
to 17.00-18.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Törnävän Seurala, Huhtalantie 53
Anu Heikkinen, tuntiopettaja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 50
Helpot, eri tanssilajeista koostuvat askeleet ja koreografiat ilman paria. Hauskaa ja kuntoa kohottavaa!
█77141 KUNTOTANSSI kevät
ke 17.30-18.30, 13.1.2016–13.4.2016 Seinäjoen Lyseo, yläsali, Kirkkokatu 7
Kirsi Tammivaara, LitM 17,29 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 50
Helpot, eri tanssilajeista koostuvat askeleet ja koreografiat ilman paria. Discosta lattareihin!
█77151 ITÄMAISTA MENOA
to 18.00-19.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Kivistön koulu, Tuomikatu 8
Jaana Kuusisaari, tuntiopettaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 50
Itämaista fuusiotanssia, jossa käytetään itämaisen tanssin perusliikkeitä.Vahvistaa selän ja vatsan syviä lihaksia. Lisää
hartioiden,selän,rangan ja lantion liikkuvuutta. Parantaa ryhtiä, kehon linjauksia ja joustavuutta. Kehittää tasapainoa ja koordinaatiota. Ensimmäiset kerrat harjoitellaan/ kerrataan perusliikkeitä, joten uudetkin harrastajat tervetuloa!
█77161 HUIVITANSSI lyhytkurssi
la 11.00-12.30, 24.10.2015–7.11.2015 Kivistön koulu, Tuomikatu 8
Jaana Kuusisaari, tuntiopettaja 6 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 25
Huivitanssilla saadaan hyvää liikettä rankaan ja hartiohin, parantaa ryhtiä ja antaa tilaa hengitykselle. Huivitanssi on kehittynyt länsimaissa, mutta nykyisellään se on yksi kauneimmista itämaisen tanssin muodoista. Huivin kanssa käytetään sulavia
pehmeitä liikkeitä, ja liukuvat askeleet herättävät huivin elämään. Kurssi sopii kaikille, ei tarvitse olla aiempaa kokemusta
tanssimisesta. Opettajalta voi lainata ison tanssihuivin paikan päällä.
█77181 WARDA Itämaisen tanssin jatkoryhmä
pe 18.00-20.00, la 10.00-12.00, 2.10.2015–7.11.2015 ja 8.1.2016–2.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie
83 Heli Väisänen, FM 26,7 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 24
Itämaisen tanssin esiintymiseen tähtäävä ryhmä. Sopii jo jonkin aikaa tanssineille. Syvennytään tekniikan parantamiseen
ja koreografia paitsi opetellaan, niin myös sovitetaan ryhmälle esitettäväksi. Kokoontumiset: pe-la 2.-3.10., 6.-7.11., 8.-9.1.,
19.-20.2. ja 1.-2.4 (la 3.10 ja 7.11. klo 9.30-11, muut la klo 10-12)
█77191 KUNTO-ORIENTAL
su 12.45-14.00, 6.9.2015–29.11.2015 ja 10.1.2016–17.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Elena Puumalainen, FM 41,75 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 26
Kurssin aikana opetellaan/ kerrataan itämaisen tanssin perusliikkeitä, tehdään lyhyitä sarjoja kivan musiikin tahdissa. Vanhat
ja uudet harrastajat mukaan!
█77201 BURLESKI
su 14.00-15.30, 6.9.2015–29.11.2015 ja 10.1.2016–17.4.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Elena Puumalainen, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 26
Rohkea ja naisellinen sekä kaikenikäisille sopiva burleski tanssi on mainio tapa kohentaa itseluottamusta, kiinteyttää vartaloa
sekä hioa flirttailutaitoa...Näyttävät asut ja sensuelli musiikki kuuluvat tietenkin myös asiaan! Kurssilla valmistellaan esitys,
joka koostuu muutamasta koreografiasta.
92
█77231 KANSANTANSSI
ma 19.00-21.30, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Seinäjoen Lyseo, yläsali, Kirkkokatu 7,
Paula Saarimäki, tanssinohjaaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 50
Opetellaan erilaisia kansantanssisikermiä ja uusia koreografioita. Uudet harrastajat tervetuloa mukaan!
█77241 LAVATANSSI päivä syksy
to 13.00-14.00, 3.9.2015–26.11.2015 Törnävän Seurala, Huhtalantie 53
Tuula Ilmonen, tanssiurheiluvalmentaja 15,96 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 25
Opetellaan lavatanssien kuvioita iloisen tanssiliikunnan lomassa. Tanssipari ei välttämätön
█77251 TANSSIKURSSI - VAIN MIEHILLE
ti 18.00-19.00, 1.9.2015–24.11.2015 Törnävän Seurala, Huhtalantie 53
Tatu Hirvilammi, tuntiopettaja 15,96 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 16
Kurssilla edetään rauhallisesti tanssin perusaskeleita ilman paria. Valssia, foxia, tangoa, humppaa.
█77261 LAVATANSSI alkeet Seurala syksy
ti 19.00-20.30, 1.9.2015–24.11.2015 Törnävän Seurala, Huhtalantie 53
Tatu Hirvilammi, tuntiopettaja 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 40
Kurssilla edetään rauhallisesti tanssin perusaskeleita parin kanssa. Valssia, foxia, tangoa, humppaa jne.
█77271 LAVATANSSI alkeet syksy
ma 17.30-19.00, 31.8.2015–23.11.2015 Seinäjoen Lyseo, yläsali, Kirkkokatu 7,
Tatu Hirvilammi, tuntiopettaja 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 80
Opetellaan peruslavatanssit valssi, tango, foxi, jenkka ja humppa alkeista lähtien.
█77281 LAVATANSSI jatko kevät
ma 17.30-19.00, 11.1.2016–18.4.2016 Seinäjoen Lyseo, yläsali, Kirkkokatu 7,
Paula Saarimäki, tanssinohjaaja 26 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 90
Jatkokurssi on tarkoitettu peruslavatanssit jo osaaville. Uusia tansseja alkeista lähtien cha cha, rumba, fusku, jive ja samba
█77291 WESTIE west coast swing
to 18.00-19.00, 10.9.2015–3.12.2015 Törnävän Seurala, Huhtalantie 53
Janna Takala ja Harri Marttila, tuntiopettajat 15,96 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 60
West coast swing eli westie on hauska ja monipuolinen paritanssi, jossa korostuvat parityöskentely ja musikaalisuus. Tätä
dynaamista, sensuellia ja innostavaa sosiaalitanssia tanssitaan monipuoliseen musiikkiin, kuten pop, r´n´b, funk, hiphop ja
blues. Aloitamme westien perusteista eli et tarvitse aikaisempaa kokemusta lajista. Kurssi etenee ryhmän mukaan aktiivisesti
kerraten jo opittuja asioita. Molemmat parista ilmoittautuvat. Jos sinulla ei ole paria, ilmoittaudu osoitteeseen [email protected], otamme yhteyttä jos pari löytyy. Tunneilla suositellaan parinvaihtoa oppimisen tueksi, mutta halutessasi voit
tanssia myös oman parin kanssa. Tanssitunnin jälkeen mahdollisuus tunnin mittaiseen vapaaharjoitteluun.
█77311 SALSA alkeet
la 11.00-14.30, 12.9.2015–12.9.2015 Seinäjoen Lyseo, yläsali, Kirkkokatu 7
Jussi Viinamäki ja Paula Tohni 4 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 60
Salsan alkeiskurssi. Ilmoittautuminen mielellään parin kanssa, molemmat ilmoittautuvat.
█77371 RIVITANSSI jatkajat
ma 18.00-19.00, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Törnävän Seurala, Huhtalantie 53
Raija Ylimäki, tanssin ohjaaja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 30
Hauska, kaikenikäisille sopiva liikuntamuoto. Reipasta menoa kantrin, lattarin ja kotimaisen tanssimusiikin tahdissa.
█77381 KANTRIRIVITANSSI jatko 2
ma 19.15-20.45, 31.8.2015–23.11.2015 ja 11.1.2016–18.4.2016 Törnävän Seurala, Huhtalantie 53
Raija Ylimäki, tanssin ohjaaja 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Jatkoryhmä pidempään harrastaneille. Ryhmällä esiintymisiä.
█77411 HÄÄTANSSI
ma 17.30-19.00, 25.4.2016–9.5.2016
Seinäjoen Lyseo, yläsali, Kirkkokatu 7 Paula Saarimäki, tanssinohjaaja 6 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 90
Häätanssikurssilla opetellaan häävalssi sekä tangon ja foxin ensiaskeleet. Tuleville hääpareille, mutta myös vanhemmille,
kummeille ja häävieraille. Kaikki kiinnostuneet tervetulleita!
█77431 TANSSILIIKUNTAA KEHITYSVAMMAISILLE
pe 17.00-18.00, 25.9.2015–4.12.2015 ja 8.1.2016–18.3.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83, Joka toinen
viikko Kirsi Tammivaara, LitM 15,96 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 15
Tanssia ja musiikin mukaan liikkumista ryhmäläisten toiveet huomioiden.
93
█77631 TANSSIMIX kuntotanssi Nurmo
ti 18.00-19.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Nurmon yläaste, peilisali, Toukotie 3
Elena Puumalainen, FM 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 17
Hauskaa ja tehokasta tanssimista ilman paria. Helpot koreografiat, hyvä musiikki ja rento tunnelma.
█77733 ZUMBA Peräseinäjoki
to 18.00-19.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Toivolanrannan alakoulu, sali, Koulutie 1
Satu-Maria Pasto, zumbaohjaaja ja liikuntaneuvoja 33,25 t, Kurssimaksu 42,00 €, max 70
Latinalaisvaikutteinen, helposti seurattava ja kaloreita polttava dance fitness-party, tunne musiikki vartalossasi ja päästä
liikkeet valloilleen.
█77753 RIVITANSSI Peräseinäjoki
ti 19.30-21.00, 8.9.2015–17.11.2015 ja 12.1.2016–5.4.2016 Ritola-halli, Sudenkorento, Saarentie 2, Joka toinen viikko
Stina Asunmaa, tanssinohjaaja 26 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 20
Hauska liikuntamuoto, hyvä fiilis ja rento meininki. Paria et tarvitse. Rivitanssissa musiikki päivän hiteistä klassikoihin. Askelsarjat ja termistöt tulevat nopeasti tutuiksi.
█77763 KANSANTANSSI Peräseinäjoki
to 19.00-21.30, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Alaviitalan koulu, liikuntasali, Seinäjoentie 791 A,
Airi Lepistö, kansantanssin ohjaaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 30
Harjoitellaan kansantansseja ja tanssikokonaisuuksia.
█77844 ZUMBA Ylistaro
to 18.00-19.00, 3.9.2015–26.11.2015 ja 7.1.2016–14.4.2016 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
Kati Jussila, zumbaohjaaja 33,25 t, Kurssimaksu 42,00 €, max 70
Latinalaisvaikutteinen, helposti seurattava ja kaloreita polttava dance fitness-party, tunne musiikki vartalossasi ja päästä
liikkeet valloilleen.
TERVEYS JA RAVITSEMUS Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█00421 AARREKARTTA - MATKAOPAS OMAAN TULEVAISUUTEEN
ke 17.30-19.45, 16.9.2015–30.9.2015 Seinäjoen Lukio, luokka B203, Kirkkokatu 16
Heli Kataja 9 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 12
Kurssilla opit hyödyntämään Aarrekartta-menetelmää omien haaveidesi toteutumiseksi. Kyse ei ole taikatempusta, vaan
maailmanlaajuisesti tunnetusta menetelmästä, jonka avulla hahmotat paremmin, mitä elämältä haluat ja kuinka sen saavutat.
Kurssilla kuulet Aarrekartan historiaa ja opit tekemään omia Aarrekarttoja. Lisätietoja netissä.
█00431 OMAN TULEVAISUUDEN LUOMINEN KIRJEMUOTOISELLA AARREKARTALLA
ke 18.00-19-30, 27.1.2016–27.1.2016 Seinäjoen Lukio, luokka B204, Kirkkokatu 16
Heli Kataja 2 t, Kurssimaksu 10,00 €, max 16
Yhden kokoontumiskerran lyhytkurssilla perehdytään Aarrekarttamenetelmään ja omiin unelmiin. Jokainen kurssilainen kirjoittaa itselleen kirjeen omasta, toteuneesta unelmatulevaisuudestaan. Kurssille osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta
Aarrekartta-menetelmästä.
█78001 KESKI-IKÄINEN JA KESKENERÄINEN
ma 17.30-19.45, 2.11.2015–23.11.2015 Opistotalo, luokka 314, Vapaudentie 83
Iina Åman, FM ja logoterapeutti LTI 12 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 12
Keski-ikäisellä elämää on mahdollisesti edessä vielä pitkään, mutta ei rajattomasti. Se herättää pohtimaan: Elänkö arvojeni
mukaisesti? Mistä voisin päästää irti ja mille tahdon tehdä tilaa? Mistä löytää tarkoitusta elämään juuri nyt? Kurssi sopii sinulle, joka tahdot elää myönteistä ja tarkoituksentäyteistä elämää – juuri sinun omalla, ainutkertaisella tavallasi. Kurssi sisältää
keskustelua, luento-osuuksia ja henkilökohtaisia tehtäviä.
█78011 NLP - kohti uutta ajattelua
to 17.30-19.45, 24.9.2015–10.12.2015 Opistotalo, luokka 121, Vapaudentie 83, Joka toinen viikko
Tiina Vahvaselkä, FM, NLP Trainer 18 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 16
NLP on käytännönläheinen ratkaisukeskeinen psykologian sovellus. Kurssilla tutustutaan NLP:n tausta-ajatuksiin ja tutkitaan
pariharjoitusten avulla omaa ajattelua ja sen muutosmahdollisuuksia. Ensimmäisellä kerralla läsnäolo tärkeää!
█78021 NLP- voimalauantait
la 09.00-12.00 ja 13.00-16.00, 19.9.2015–28.11.2015 ja 9.1.2016–12.3.2016 Opistotalo, luokka 121, Vapaudentie 83
Tiina Vahvaselkä, FM, NLP Trainer 32 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 16
Sinulle, joka olet jo tutustunut NLP:hen kurssilla käytännön harjoitusten avulla: Tervetuloa kertaamaan ja syventämään taitoja
neljänä lauantaina: 19.9. ja 28.11. 2015 sekä 9.1. ja 12.3. 2016.
94
█78031 AVAIMET MINDFULNESSIIN
su 18.00-19.30, 27.9.2015–1.11.2015 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Anna Kallunki, mindfulnessohjaaja, hengityskouluohjaaja, YTK 10 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 16
Opetellaan temppu nimeltä mindfulness harjoitusten ja oivaltavan ongelmakeskeisen oppimisen kautta. Mindfulness on jokaisen nenän edessä, tässä ja nyt, eikä mikään mystinen gurujen oppi.
█78041 MINDFULNESSIN SOVELTAMINEN
su 18.00-19.30, 10.1.2016–20.3.2016 Opistotalo, luokka 306 (peilisali), Vapaudentie 83
Anna Kallunki, mindfulnessohjaaja, hengityskouluohjaaja, YTK 20 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 16
Tutustutaan erilaisiin tapoihin ja tarpeisiin harjoittaa mindfulnessia. Räätälöidään ryhmän tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.
Joka kerralla eri teema. Kokoontumisia 10x.
█78051 MINDFULNESS TYÖSSÄ syksy
pe 18.00-20.15, la 11.00-13.15, 20.11.2015–28.11.2015 Opistotalo, luokka 121, Vapaudentie 83
Marja Paavola, mindfulness -ohjaaja 12 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 11
Millaista olisi tulla töistä kotiin pirteänä ja rentoutuneena? Millaista olisi tehdä töitä täydessä läsnäolon tilassa? Millaista olisi
oppia keskittymään oleelliseen, siihen asiaan, jolla on merkitystä tässä ja nyt? Koulutuspäivät: pe 20 - la 21.11. ja pe 27 - la
28.11.2015
█78071 MUISTA AIVOTERVEYS 
to 13.00-14.30, 28.1.2016–4.2.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Johanna Ekola, TtM ja ft sekä Leena Huhtala, Sh 4 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 20
Kurssilla käydään läpi muistin toimintaa, muistin huoltoa sekä muistisairauksien riskitekijöitä. Sopii kaikille asiasta kiinnostuneille. OPH. Työttömille työnhakijoille, senioreille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille maksuton, muuten 15€. Opettaja tarkistaa kurssin alussa oikeuden alennettuun hintaan.
█78091 AKUPAINANTAA ARKIVAIVOIHIN
ti 18.00-20.15, 20.10.2015–17.11.2015 Opistotalo, luokka 314, Vapaudentie 83
Lippe Äystö, diplomiluontaisterapeutti 15 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 16
Kurssilla opetellaan käsittelemään sormin akupisteitä, joilla voi helpottaa tavallisimpia vaivoja. Ota mukaan joustavat vaatteet. Materiaalimaksu 5€.
█78101 AKUPAINANNAN JATKOKURSSI
ti 18.00-20.15, 19.1.2016–23.2.2016 Opistotalo, luokka 314, Vapaudentie 83
Lippe Äystö, diplomiluontaisterapeutti 18 t, Kurssimaksu 45,00 €, max 16
Kurssi on tarkoitettu niille, jotka ovat olleet akupainantakursseilla aikaisemmin. Ota mukaan joustavat vaatteet. Materiaalimaksu 5€.
█78121 HOIDA IHOA tee itse omat voiteesi
la 10.00-15.00, su 10.00-13.30, 16.4.2016–17.4.2016 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Lippe Äystö, diplomiluontaisterapeutti 10 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 12
Kurssin aikana valmistamme joitain omia yksilöllisesti suunniteltuja ihonhoitotuotteita luonnonaineksista ja keittiön kaapista
löytyvistä materiaaleista. Voit esittää kurssin sisällön toiveesi opettajalle, opettajan yhteystiedot ilmoitetaan osallistujille noin
3 viikkoa ennen kurssin alkua. Materiaalimaksu 10€.
█78131 ERILAINEN KESKIVIIKKO 
ke 15.00-16.30, 30.9.2015–25.11.2015 ja 27.1.2016–27.4.2016 Seinäjoen Seudun Invalidit ry, Jaakkolantie 22 C 15, Joka
4. viikko Kirsi Tammivaara, LitM 14 t, Kurssimaksu 25,00 € (10€) , max 16
Yhdessä tuolijumppaa, kokkaamista, laulamista jne. ryhmän toiveitten mukaisesti. Järjestetään yhteistyössä Seinäjoen seudun invalidit ry:n kanssa. Kokoontumispäivät: 30.9., 28.10., 25.10., 27.1., 24.2., 30.3. ja 27.4. OPH.
█78201 ENSIAPUKURSSI I A syksy
la 8.30-16.00, 26.9.2015–3.10.2015 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83,
Jaana Hakala, sairaanhoitaja ETK 16 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 15
Ensiavun peruskurssi SPRn ohjelman mukaan. Tiedoista taitoihin. Miten toimia ensiaputilanteissa ja ennaltaehkäistä koti- ja
vapaa-ajan tapaturmia. Todistus sisältyy kurssin hintaan. Kokoontumispäivät: la 26.9. ja 3.10.
█78211 ENSIAPUKURSSI I B kevät
la 8.30-16.00, 16.1.2016–23.1.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83,
Jaana Hakala, sairaanhoitaja ETK 16 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 15
Ensiavun peruskurssi SPRn ohjelman mukaan. Tiedoista taitoihin. Miten toimia ensiaputilanteissa ja ennaltaehkäistä koti- ja
vapaa-ajan tapaturmia. Todistus sisältyy kurssin hintaan. Kokoontumispäivät: la 16.1. ja 23.1.
95
█78221 ENSIAPUKURSSI II
la 8.30-16.00, 13.2.2016–20.2.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Jaana Hakala, sairaanhoitaja ETK 16 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 15
Ensiapukurssi SPRn ohjelman mukaan. EA 1 voimassaoleva todistus on esitettävä opettajalle kurssilla. EA2 todistus on
voimassa 3 vuotta. Todistus sisältyy hintaan. Kokoontumispäivät: la 13.2. ja 20.2.
█78241 ENSIAVUN KERTAUSKURSSI syksy
la 9.00-12.15, 14.11.2015–14.11.2015 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Jaana Hakala, sairaanhoitaja, ETK 4 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 15
Kertauskurssilla päivitetään EA1 ja EA2 -kursseilla opittuja tietoja ja taitoja. Kurssille tullessa tulee esittää voimassa oleva
EA1 tai EA2 -kurssitodistus. Kertauskurssin suorittaminen jatkaa todistuksen voimassaoloa 3 vuotta. Todistus sisältyy hintaan.
█78272 OMAAN HENGITYKSEEN TUTUSTUMINEN Hyllykallio
to 19.00-20.30, 22.10.2015–3.12.2015 Hyllykallion kirjasto (vanha kirjasto), Opintie 1
Anna Kallunki, mindfulnessohjaaja, hengityskouluohjaaja, YTK 14 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 15
Hengitämme koko ajan, mutta harvoin olemme tietoisia siitä, miten hengittäminen liittyy kokonaisvaltaiseen terveyteemme.
Kurssilla tehdään psykofyysisiä harjoituksia, joissa syvennytään omaan hengitykseemme ja sisäiseen maailmaamme, ja
samalla siihen, miten kukin voi hengityksensä avulla edistää omaa hyvinvointiaan.
TYYLI JA KAUNEUDENHOITO Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█79091 TYYLIKURSSI NAISILLE
ti 18.00-21.00, 15.9.2015–27.10.2015 Seinäjoen Lukio, luokka D108, Kirkkokatu 16
Armi Ahovaara, AMK-vaatetusmuotoilija, väri- ja tyylikonsultti 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 12
Kurssilla kehitetään omaa pukeutumistyyliä selvittämällä oma tyylipersoonallisuus, vartalomuoto, kasvojenmuoto ja väritys.
Teoriaopetusta edellisiin lisäksi tehdään pieniä harjoitustöitä edellisen listan mukaan. Kokoontumiskerrat: 15.9, 22.9, 29.9,
6.10, 20.10. ja 27.10
█79111 TYYLI, TUUNAUS JA SISUSTUS 
pe 10.00-13.00, 25.9.2015–4.12.2015 ja 15.1.2016–15.4.2016 Opistotalo, luokka 218 (tekstiilityö), Vapaudentie 83
Armi Ahovaara, AMK-vaatetusmuotoilija, väri- ja tyylikonsultti 52 t, Kurssimaksu 50,00 €(10€) , max 15
Kurssilla opiskellaan pukeutumistyylejä, sisustusta ja tehdään erilaisia pientöitä. Mahdollisuus tehdä oma pukeutumisen
värikartta, suunnitella kodin sisustusta, kehittää omaa pukeutumista ja askarrella arjen iloksi. Lisätietoja netissä. Kurssipäivät
syksy: 25.9., 9.10., 2.10., 6.11., 20.11. ja 4.12. kevät 15.1., 29.1., 12.2., 26.2., 11.3., 1.4. ja 15.4. OPH.
█79011 MUOTINÄYTÖSKURSSI 
ti 18.00-20.15, 20.10.2015–1.12.2015 ja 12.1.2016–23.2.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Armi Ahovaara ja muita opettajia 42 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 20
Muotinäytöskurssilla perehdytään oman kokonaiskuvan ja esiintymisvarmuuden parantamiseen. Harjoittelemme meikkaamista, kampaamista, kävelyä, ryhdin kannattelua sekä kehitetään omaa pukeutumistyyliä sekä teoriassa että käytännön vaatesovituksissa. Kurssin päätteeksi muotinäytös. OPH. Työttömille työnhakijoille, senioreille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille
hinta 10€, muuten 50€. Opettaja tarkistaa kurssin alussa oikeuden alennettuun hintaan.
█79021 NÄYTTÄVÄT LETTI- JA KIHARAKAMPAUKSET HELPOSTI
pe 18.00-20.15, la 11.00-13.15, 23.10.2015–24.10.2015 Opistotalo, luokka 308, Vapaudentie 83
Niina Hallila, artenomi 6 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 20
Harjoitellaan tekemään kihara- ja lettikampauksia, jotka jokainen oppii tekemään ja lopputulos on upea! Kurssilla opitaan
useampia eri letitystekniikoita. Esimmäisellä kerralla keskitytään lettikampauksiin ja seuraavana päivänä laitetaan mielikuvitus valloilleeen ja tehdään kiharoita esimerkiksi mehupillien avulla! Kurssilla voit letittää omia hiuksia ja harjoitellaan myös
pareittan hiustenlaittoa. Tule mukaan ystävän kera ja voitte vuorotella mallina oloa.
█79031 OPI TEKEMÄÄN JUHLAKAMPAUS
pe 18.00-20.15, la 11.00-13.15, 13.11.2015–14.11.2015 Opistotalo, luokka 304, Vapaudentie 83
Niina Hallila, artenomi 6 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 20
Vinkkejä juhlakampauksien tekoon; niin lyhyempiin, kuin todella pitkiinkin hiuksiin! Kokeillaan erilaisia kampauksia ja saadaan vinkkejä miten voi itse laittaa hiukset juhlakuntoon. Uusia niksejä hiuksien letitykseen ja kuinka yhdistää ne kampaukseen, apua myös kampausten suunnitteluun. Seuraaviin juhliin osaat taatusti laittaa itse hiuksesi!
█79041 HIUKSET TÄNÄÄN
pe 17.30-19.45, la 11.00-13.15, 25.9.2015–26.9.2015 Opistotalo, luokka 313, Vapaudentie 83
Tarja Kuusisto, hiusterapeutti 6 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 20
Käydään läpi terveen hiuspohjan ja hiusten luonnollinen olomuoto sekä siihen vaikuttavat tekijät mm. ravinto, liikunta, lepo.
Mitkä ovat hiuspohjan ja hiusten ongelmat mm. hiusalan tuotteet, tavat käyttää niitä väärin/oikein. Mitä tulisi tehdä jos ongelmia/vahinkoja on jo tullut. Tehdään ja analysoidaan muutamia hiustestejä hiustestilaitteella.
96
█79051 VALLOITTAVA SILMÄMEIKKI
la 11.00-14.15, 24.10.2015–24.10.2015 Opistotalo, luokka 313, Vapaudentie 83
Saija Emlyn, maskeeraaja 4 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 13
Meikkikurssi, jossa keskitytään silmämeikin tekemiseen. Ota mukaan oma peili sekä meikkaus- ja muistiinpanovälineet.
█79061 LUONNONMUKAINEN KAUNEUS
su 11.00-14.15, 25.10.2015–25.10.2015 Opistotalo, luokka 313, Vapaudentie 83
Saija Emlyn, maskeeraaja 4 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 13
Hidasta luonnonmukaista hemmottelua; vinkkejä ja demonstraatiota luonnonmukaisista vaihtoehdoista kauneudenhoidossa.
Ota mukaan peili, pyyhe, pienempi sekoituskulho ja vati jaloille. Lisäksi kirjoitusvälineet ja villasukat.
█79073 NÄYTTÄVÄT LETTI- JA KIHARAKAMPAUKSET HELPOSTI Peräseinäjoki
la 11.00-14.00, 23.1.2016–23.1.2016 Toivolanrannan koulu, alakoulu, Koulutie 1
Niina Hallila, artenomi 4 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 20
Harjoitellaan tekemään kihara- ja lettikampauksia, jotka jokainen oppii tekemään ja lopputulos on upea! Kurssipäivän päivän aikana opitaan useampia eri letitystekniikoita. Kampauksien teossa käytetään myös mielikuvitusta ja tehdään kiharoita
esimerkiksi mehupillien avulla! Kurssilla voit letittää omia hiuksia ja harjoitella myös pareittan hiustenlaittoa. Tule mukaan
ystävän kera ja voitte vuorotella mallina oloa.
█79074 NÄYTTÄVÄT LETTI- JA KIHARAKAMPAUKSET HELPOSTI Ylistaro
la 11.00-14.00, 30.1.2016–30.1.2016 Ylistaron opistotilat, luokka 1, Matinpalontie 1
Niina Hallila, artenomi 4 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 20
Harjoitellaan tekemään kihara- ja lettikampauksia, jotka jokainen oppii tekemään ja lopputulos on upea! Kurssipäivän päivän
aikana opitaan useampia eri letitystekniikoita. Kampauksien teossa käytetään myös mielikuvitusta ja tehdään
kiharoita esimerkiksi mehupillien avulla! Kurssilla voit letittää omia hiuksia ja harjoitella myös pareittan hiustenlaittoa. Tule
mukaan ystävän kera ja voitte vuorotella mallina oloa.
RAVITSEMUS Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█80001 ELÄKELÄISMIESTEN KOKKIKURSSI 
ke 17.00-20.00, 28.10.2015–2.12.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Sinikka Ala-Kauhaluoma, ravitsemusalan esimies 24 t, Kurssimaksu 65,00 € (30€) , max 12
Tule tekemään terveellistä ja helppoa kotiruokaa. Valmistetaan liha-kala-kasvisruokia haudutellaan pata ja laatikkoruokia
salaatteja unohtamatta. Leivotaan sämpylöitä ja pullia. Myös sinua kiinnostava valmistaminen tulee kyseeseen. Nautitaan ja
arvioidaan tuotokset. Raaka-aineet sisältyvät kurssihintaan. Huom. Lyseon opetuskeittiö sijaitsee Marttilan koulun A -rapussa
(pienempi keltainen rakennus), 3.kerros. OPH.
█80011 SIENIRETKI
la 11.00-15.30, 5.9.2015–5.9.2015 SEINÄJOEN ALUE
Asta Asunmaa, kotitalousneuvoja, kouluttaja 4 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 24
Sienitietouden perusteet, sienestäjän varustus, sienten tunnistaminen ja poiminta. Lopuksi keskustelua esteettömän reitin Aarnikotkan kodassa tulen äärellä saalista ihaillen. Perataan, käsitellään sienisaalis ja valmistetaan pientä välipalaa.
Kokoontumispaikka Jouppilanvuoren päällä vesilaitoksen P-paikalla. Kurssi peruuntuu jos sienisato on huono. Säävaraus,
muutoksista ilmoitetaan tekstiviestillä.
█80021 HYVÄÄ KASVIKSISTA
ti 18.00-21.00, 8.9.2015–8.9.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Asta Asunmaa, kotitalousneuvoja, kouluttaja 4 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 16
Värikästä syötävää kauden kasviksista. Opetellaan käyttämään monipuolisesti erilaisia kasviksia jokapäiväisessä ruoanvalmistuksessa. Raaka-aineet sisältyvät hintaan. Huom. Lyseon opetuskeittiö sijaitsee Marttilan koulun A -rapussa (pienempi
keltainen rakennus), 3.kerros.
█80031 KOTIOLUEN VALMISTAMINEN
ma 17.00-21.00, ti 17.00-21.00, ke 17.00-21.00, 7.9.2015–14.10.2015 SEINÄJOEN ALUE
Aleksi Tamminen 20 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 16
Kotioluen valmistamisen perusteet. Kotiolutta yksinkertaisesti ja edullisesti. Kurssilla tutustutaan oluen tyyleihin, raaka-aineisiin, valmistusmenetelmiin, välineisiin ja materiaalien myyntipaikkoihin. Opettajan hankkimat raaka-aineet yms. sisältyvät
hintaan. Kokoontumiskerrat 7.9.- 9.9. ja 14.10. Mallaskosken Panimoravintolassa, Vesitorninkatu 1.
█80041 KALAN KÄSITTELY
to 18.00-21.00, 24.9.2015–24.9.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Asta Asunmaa, kotitalousneuvoja, kouluttaja 4 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 15
Tuoreen kalan tunnistaminen, perkaukseen ja käsittelyyn tarvittavat välineet, käytännön perkausharjoitukset. Eri kypsennysmenetelmät ja niiden kokeilu. Työn arviointi ja maistiaiset. Raaka-aineet sisältyvät hintaan. Huom. Lyseon opetuskeittiö
sijaitsee Marttilan koulun A -rapussa (pienempi keltainen rakennus), 3.kerros.
97
█80051 HERKULLISIA RAAKA-ATERIOITA
pe 17.30-21.15, la 9.00-16.30, 15.1.2016–16.1.2016 Nuorisokeskus, kahvio, Puskantie 3
Mea Salo, raakaravintovalmentaja - kirjailija 15 t, Kurssimaksu 40,00 €, max 16
Raakaravinto on kuumentamatonta kasvisruokaa, jossa on kaikki hyvä tallella. Valmistamme gluteeninttomasti, ilman lisättyä
sokeria ja täysin kasviperäisesti pirtelöitä, puuroja, salaatteja, vanukkaita, patoja, pitsaa, torttuja, karkkeja ym. ruokia ja
aterioimme yhdessä. Käymme myös läpi ravitsemusasioita. Raaka-aineet sisältyvät hintaan.
█80061 LA CUCINA ITALIANA -Italialainen keittiö
la 13.00-16.00, 3.10.2015–10.10.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Michelangelo Marchesi, tuntiopettaja 8 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 16
Kurssilla tutustutaan italialaiseen ruokakulttuuriin yleisesti ja opitaan eri gastronomisten herkkujen nimiä ja maantieteellisiä
sijainteja. Valmistetaan molemmilla viikoilla alkupaloja, alkuruoka, pääruoka sekä jälkiruoka. Uudet reseptit!
█80071 VÄLIMEREN RUOKAA YLÄKOULUIKÄISILLE
pe 17.00-20.00, 23.10.2015–30.10.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Michelangelo Marchesi, tuntiopettaja 4 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 15
Valmistetaan yhdessä helppoja, nopeita ja maukkaita resepteja eri välimeren maista. Opitaan tuntemaan tyypillisiä raakaaineita (esim. oliiviöljy, tuoreita yrttejä ja kasviksia) ja hyödyntämään niitä maukkaiden ja terveellisten välipalojen valmistuksessa. Raaka-aineet sisältyvät hintaan. Huom. Lyseon opetuskeittiö sijaitsee Marttilan koulun A -rapussa (pienempi keltainen
rakennus), 3.kerros.
█80081 NAMEJA RAAKARAVINNOSTA
la 10.00-16.00, 7.11.2015–7.11.2015 Nuorisokeskus, kahvio, Puskantie 3
Mea Salo, raakaravintovalmentaja - kirjailija 8 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 15
Valmistamme makeita herkkuja kuten esim. smuuteja, vanukkaita, lakuja, suklaata, toffeeta, fudgea, torttuja, muffineita ja kakun sekä syömme ne. Raakanamit valmistuvat gluteenittomasti ja ilman maitoa, munia ja lisättyä sokeria, joten raakaherkut
sopivat monille erikoisruokavalioryhmille ja niitä voi syödä hyvällä omallatunnolla. Oppimateriaalina opettajan moniste, jossa
reseptit. Raaka-aineet sisältyvät hintaan.
█80091 NAMEJA RAAKARAVINNOSTA B
la 10.00-16.00, 6.2.2016–6.2.2016 Nuorisokeskus, kahvio, Puskantie 3
Mea Salo, raakaravintovalmentaja - kirjailija 8 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 15
Valmistamme makeita herkkuja kuten esim. smuuteja, vanukkaita, lakuja, suklaata, toffeeta, fudgea, torttuja, muffineita ja
kakun sekä syömme ne. Raakanamit valmistuvat gluteenittomasti ja ilman maitoa, munia ja lisättyä sokeria, joten raakaherkut sopivat monille erikoisruokavalioryhmille ja niitä voi syödä hyvällä omallatunnolla. Oppimateriaalina opettajan moniste,
jossa reseptit.
█80141 HYGIENIAPASSI -KOULUTUS syksy
la 9.00-16.00, 3.10.2015–3.10.2015 Opistotalo, luokka 314, Vapaudentie 83
Jyrki Auvinen 8 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 20
Hygieniaosaamiskoulutus; sisältää mikrobiologiaa, hygieenisia työtapoja, puhtaanapitoa, omavalvontaan liittyviä asioita ja
lainsäädäntöä. Kurssilta saa kokeen jälkeen hygieniapassitodistuksen, todistus sisältyy kurssin hintaan.
█80151 HYGIENIAPASSI -KOULUTUS kevät
la 9.00-16.00, 5.3.2016–5.3.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Jyrki Auvinen 8 t, Kurssimaksu 55,00 €, max 20
Hygieniaosaamiskoulutus; sisältää mikrobiologiaa, hygieenisia työtapoja, puhtaanapitoa, omavalvontaan liittyviä asioita ja
lainsäädäntöä. Kurssilta saa kokeen jälkeen hygieniapassitodistuksen, todistus sisältyy kurssin hintaan.
█80161 SUSHI-KURSSI syksy
la 10.00-13.00, 24.10.2015–24.10.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Kazue Ikemoto-Mäyry 3 t, Kurssimaksu 22,00 €, max 14
Käydään läpi sushin historiaa ja sushin roolia osana japanilaista ruokakulttuuria. Tutustutaan erilaisiin sushi-tyyppeihin, Opetellaan käytännössä tekemään kahdenlaista sushia Suomessa saatavilla olevista raaka-aineista. Kurssilla opeteltuja susheja
on helppo valmistaa myös kotona. Raaka-aineet sisältyvät kurssihintaan.
█80171 SUSHI-KURSSI kevät
la 10.00-13.00, 13.2.2016–13.2.2016 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Kazue Ikemoto-Mäyry 3 t, Kurssimaksu 22,00 €, max 14
Käydään läpi sushin historiaa ja sushin roolia osana japanilaista ruokakulttuuria. Tutustutaan erilaisiin sushi-tyyppeihin, Opetellaan käytännössä tekemään kahdenlaista sushia Suomessa saatavilla olevista raaka-aineista. Kurssilla opeteltuja susheja
on helppo valmistaa myös kotona. Raaka-aineet sisältyvät kurssihintaan.
98
█80191 RUOKALEIPIEN LEIPOMISEN SALAISUUDET
ke 17.00-20.00, 10.2.2016–10.2.2016 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Sinikka Ala-Kauhaluoma, ravitsemusalan esimies 4 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 10
Miltä tuntuisi maistella vastaleivottua lämmintä leipää? Tule leipomaan erilaisia ruokaleipiä: ruis-ohra- hiivaleipä- maustelimppu- patonki ja sämpylöitä ym. Illan päätteeksi keskustelemme leipomisen vaiheista ja nautimme lämpimäisiä teen/kahvin
kera. Raaka-ainekustannukset sisältyvät hintaan.
█80201 ISOVANHEMPI/VANHEMPI-LAPSI 4-7 V - KOKKAA YHDESSÄ
ke 17.00-20.00, 20.1.2016–20.1.2016 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Sinikka Ala-Kauhaluoma, ravitsemusalan esimies 4 t, Kurssimaksu 22,00 €, max 10
Tutustutaan yhdessä keittiön saloihin,valmistetaan alku-pääruoka- jälkiruoka, valmistetaan salaatteja.Leivotaan sämpylöitä
ja suklaakeksejä. Katetaan pöytä, harjoitellaan kauniita pöytätapoja ja nautitaan työn tuloksista. Raaka-aineet sis kurssin
hintaan. Ota mukaan esiliina ja hiukset sidottuna (esim. huivi). Mukaan mahtuu 10 aikuista ja 10 lasta.Ilmoittautuminen: Täytä
henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan tiedot.
█80211 LASTENKUTSUT
pe 18.00-20.15, la 11.00-13.15, 20.11.2015–21.11.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Niina Hallila 6 t, Kurssimaksu 27,00 €, max 14
Kurssilla saadaan vinkkejä kuinka saada lastenkutsuille herkkuja ja koristeita helposti! Kahden päivän kurssin aikana valmistetaan hauskat lastenkutsut! Leivotaan muutamia erilaisia leivoksia ja saadaan hauskoja koristeluvinkkejä juhliin! Näyttävästi kierrätysmateriaaleja ja mielikuvitusta hyväksi käyttäen tehdään erilaisia koristeita kutsuille. Saadaan vinkkejä juhlien
koristeluun ja teemaan. Ensiksi leivotaan ja koristellaan juhlat valmiiksi, lopuksi juhlitaan maistelemalla itsetehtyjä herkkuja.
Raaka-aineet sisältyvät hintaan.
█80221 CUPCAKES-KURSSI
pe 18.00-20.15, la 11.00-13.15, 27.11.2015–28.11.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Niina Hallila 6 t, Kurssimaksu 27,00 €, max 14
Tule kurssille valmistamaan kauniita ja herkullisia kuppikakkuja! Kurssin aikana leivotaan herkullisia muffinsseja ja päästään
kokeilemaan erilaisia koristelutekniikoita. Muffinssipohjat koristellaan kauniisti pursottaen tai sokerimassalla. Kurssilla harjoitellaan myös pienten yksityiskohtaisempien koristeiden tekoa muffinsseihin. Opittuja koristelutaitoja voit jatkossa hyödyntää
myös täytekakkujen koristeluun! Osallistujien käytössä on laaja valikoima erilaisia koristeluvälineitä ja -muotteja joiden avulla
pääsee harjoittelemaan koristeiden tekoa. Raaka-aineet sisältyvät hintaan.
█80231 BLINIJUHLAT
to 18.00-21.00, 28.1.2016–28.1.2016 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Asta Asunmaa, kotitalousneuvoja, kouluttaja 4 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 18
Alkutalven herkku blini kannetaan kuumana pöytään runsaiden lisukkeiden kera. Tule selvittämään blinien salat! Raakaaineet sisältyvät hintaan. Huom. Lyseon opetuskeittiö sijaitsee Marttilan koulun A -rapussa (pienempi keltainen rakennus),
3.kerros.
█80241 VOI HYVIN RUOKAPÖYDÄSSÄ
pe 17.00-20.00, 25.9.2015–25.9.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Michelangelo Marchesi, tuntiopettaja 4 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 15
Tutustutan välimeren perinteisiin raaka-aineisiin joista erityisesti papuihin ja palkokasveihin. Valmistetaan alkupaloja, keittoja
ja lämpimiä ruokia käyttämällä ainoastaan gluteenittomia aineksia. Sopii kaikille jotka haluavat monipuolista ja terveellistaä
vaihtelua ruokavalioonsa.
█80251 KREIKKALAINEN ILTA
to 18.00-21.00, 8.10.2015–8.10.2015 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Asta Asunmaa, kotitalousneuvoja, kouluttaja 4 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 20
Vietämme illan valmistaen ruokaa ja leivonnaisia kreikkalaiseen tapaan unohtamatta kreikkalaista kahvia. Luvassa mezet,
pääruoka ja jälkiruoka; hyvää syötävää ja välimerellistä tunnelmaa!
█80261 LEIVÄN PERÄSSÄ MAAILMALLA
ti 18.00-21.00, 23.2.2016–23.2.2016 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Asta Asunmaa, kotitalousneuvoja, kouluttaja 4 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 18
Maailmalla leivotaan ihania leipiä, tutustutaan niistä muutamiin joka mantereelta. Soodaleipää, naanleipää, maissileipää.
Raaka-aineet sisältyvät hintaan. Huom. Lyseon opetuskeittiö sijaitsee Marttilan koulun A -rapussa (pienempi keltainen rakennus), 3.kerros.
█80271 NELJÄN TÄHDEN ILLALLINEN
ti 18.00-21.00, 9.2.2016–9.2.2016 Marttilan koulu, Seinäjoen Lyseon opetuskeittiö, Kirkkokatu 9
Asta Asunmaa, kotitalousneuvoja, kouluttaja 4 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 20
Haluaisitko järjestää illalliset? Vinkkejä menu suunnitteluun ja käytännön järjestelyihin. Valmistetaan neljän tähden illallinen
alku-, pää- ja jälkiruokineen. Raaka-aineet sisältyvät hintaan. Huom. Lyseon opetuskeittiö sijaitsee Marttilan koulun A -rapussa (pienempi keltainen rakennus), 3.kerros.
99
█82034 PIIRAKKAKURSSI
la 10.00-14.00, 17.10.2015–17.10.2015 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
Riikka Rastas. piirakkamestari 5 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 10
Kurssilla opetellaan tekemään karjalanpiirakoita, perunapiirakoita ja puolukkapiirakkaa. Kurssi on tarkoitettu kaikille piirakanteosta kiinnostuneille. Oma piirakkapulikka (kaulin), essu ja myssy mukaan. Mainitse mahdollisista ruoka-aineallergioista
ilmoittautumisen yhteydessä. Raaka-aineet sisältyvät hintaan.
█82044 KARJALAINEN PIIRAKKAKURSSI, lapsi +aikuinen
la 10.00-14.00, 10.10.2015–10.10.2015 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
Riikka Rastas. piirakkamestari 5 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 12
Kurssilla opetellaan tekemään karjalanpiirakoita, perunapiirakoita ja puolukkapiirakkaa aitoon karjalaiseen tapaan. Kurssille
osallistuvan lapsen ikä 8-10 vuotta. Oma piirakkapulikka (kaulin), essu ja myssy mukaan.. Mainitse mahdollisista ruokaaineallergioista ilmoittautumisen yhteydessä. Mukaan mahtuu 6 aikuista ja 6 lasta. Ilmoittautuminen: Täytä henkilötiedot
kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan tiedot.
█82002 PIZZAA ITALIALAISITTAIN - syyslomakurssi lapsille ja nuorille
ti 11.00-14.00, 13.10.2015–13.10.2015 Nurmon yläaste, kotitalousluokka, Toukotie 3
Michelangelo Marchesi, tuntiopettaja 4 t, Kurssimaksu 18,00 €, max 15
Mukavaa tekemistä syyslomalle ja päätteeksi lounas! Opitaan valmistamaan oikeaoppisesti aito italialainen, ohutpohjainen
pizza sekä suussasulava, mausteinen focaccia-leipä. Pizzan täytteet voi tuoda mukana, jos on erityisruokavalio. Kurssi on
tarkoitettu 2.- 8. luokkalaisille, kokkauksesta kiinnostuneille! Raaka-aineet sisältyvät hintaan.
█82012 PASTAA JA ITALIALAISTA JÄÄTELÖÄ syyslomakurssi lapsille ja nuorille
ke 11.00-14.00, 14.10.2015–14.10.2015 Nurmon yläaste, kotitalousluokka, Toukotie 3
Michelangelo Marchesi, tuntiopettaja 4 t, Kurssimaksu 18,00 €, max 16
Mukavaa tekemistä syyslomalle ja päätteeksi lounas! Tehdään yhdessä pasta ja jälkiruuaksi jäätelö/smoothies. Kurssilla
käydään läpi tekniikat manuaaliseen jäätelön valmistukseen sekä ohjeistetaan koneen käyttöön. Mukaan voi tuoda myös
oman jäätelökoneen, jos muistaa jäähdyttää kulhon ohjeen mukaan ennen kurssille tuloa. Raaka-aineet sisältyvät hintaan.
Ota sopiva kannellinen rasia mukaan. Kurssi on tarkoitettu 2.- 8. luokkalaisille, kokkauksesta kiinnostuneille!
█82042 MACARONS MAGIQUES leivonnaiset
la 11.00-14.00, 7.11.2015–7.11.2015 Nurmon yläaste, kotitalousluokka, Toukotie 3
Michelangelo Marchesi, tuntiopettaja 4 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 16
Luo värikäs tunnelma juhlapöytääsi. Opi ranskalaisten mantelipohjaisten trendileivonnaisten valmistamisen salaisuudet. Ota
sopiva kannellinen rasia mukaan. Raaka-aineet ja värit sisältyvät hintaan.
█82052 MINICHEF kokkikurssi talvilomalla lapsille ja nuorille
ti 11.00-14.00, 1.3.2016–1.3.2016 Nurmon yläaste, kotitalousluokka, Toukotie 3
Michelangelo Marchesi, tuntiopettaja 4 t, Kurssimaksu 18,00 €, max 15
Oletko kiinnostunut kokkaamisesta? Käydään eri pastanimikkeitä läpi ja valmistetaan muutama erilainen pasta lounaaksi.
Lisäksi salaatti/kasvislisäke sekä jälkiruoka. Suositellaan 2-8. luokkalaisille, kokkauksesta kiinnostuneille!
█82062 LE CUISINE FRANCAISE - Ranskalainen keittiö
la 13.00-16.00, 30.1.2016–6.2.2016 Nurmon yläaste, kotitalousluokka, Toukotie 3
Michelangelo Marchesi, tuntiopettaja 8 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 10
Kurssilla tutustutaan Ranskan monipuoliseen ruokakulttuuriin sekä ranskalaisen keittiön perinteisiin resepteihin ja raakaaineisiin. Valmistetaan molemmilla viikoilla erilaiset ateriakokonaisuudet, joissa alkupaloja, pääruoka sekä jälkiruokia. Uudet
reseptit! Raaka-aineet sisältyvät hintaan.
█82082 RUOANLAITTOA ITALIAN KIELELLÄ Circolo Italiano
pe 17.00-21.00, 18.3.2016–18.3.2016 Nurmon yläaste, kotitalousluokka, Toukotie 3
Michelangelo Marchesi, tuntiopettaja 4 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 16
Kurssilla tutustutaan italialaiseen ruokakulttuuriin yleisesti ja opitaan eri gastronomisten herkkujen nimiä ja maantieteellisiä
sijainteja. Valmistetaan kokonainen ateria, jossa alkupalat, alku- ja pääruoka sekä jälkiruoka. Keskustellaan vähän italiaksi.
Kurssille voi tulla mukaan vaikkei olisi italian kieltä opiskellutkaan.
█80233 LEIVÄN PERÄSSÄ MAAILMALLA, Peräseinäjoki
ti 18.00-21.00, 19.1.2016–19.1.2016 Toivolanrannan koulu, yläkoulu, opetuskeittiö, Ville Ritolantie 2 B
4 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 18
Maailmalla leivotaan ihania leipiä, tutustutaan niistä muutamiin joka mantereelta. Soodaleipää, naanleipää, maissileipää.
Raaka-aineet sisältyvät hintaan.
100
█83023 SIENIRETKI Peräseinäjoki
ma 17.00-20.00, 24.8.2015–25.8.2015 PERÄSEINÄJOEN ALUE
Asta Asunmaa, kotitalousneuvoja, kouluttaja 4 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 24
Sienitietouden perusteet, sienestäjän varustus, sienten tunnistaminen ja poiminta. Kokoontumispaikka ilmoitetaan osallistujille tekstiviestillä noin 4pv ennen kurssia. Kurssi peruuntuu jos sienisato on huono. Säävaraus, muutoksista ilmoitetaan
tekstiviestillä. HUOM! Kokoontuminen Kalajärven leirintäalueen parkkipaikalla klo 17
█83033 HYVÄÄ KASVIKSISTA Peräseinäjoki
ma 18.00-21.00, 5.10.2015–5.10.2015 Toivolanrannan koulu, yläkoulu, opetuskeittiö, Ville Ritolantie 2 B
Asta Asunmaa, kotitalousneuvoja, kouluttaja 4 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 16
Värikästä syötävää kauden kasviksista. Opetellaan käyttämään monipuolisesti erilaisia kasviksia jokapäiväisessä ruoanvalmistuksessa. Raaka-aineet sisältyvät hintaan.
█80274 LEIVÄN PERÄSSÄ MAAILMALLA, Ylistaro
ti 18.00-21.00, 26.1.2016–26.1.2016 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
4 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 18
Maailmalla leivotaan ihania leipiä, tutustutaan niistä muutamiin joka mantereelta. Soodaleipää, naanleipää, maissileipää.
Raaka-aineet sisältyvät hintaan.
█84004 SIENIRETKI Ylistaro
ke 17.00-20.00, 2.9.2015–2.9.2015 YLISTARON ALUE
Asta Asunmaa, kotitalousneuvoja, kouluttaja 4 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 24
Sienitietouden perusteet, sienestäjän varustus, sienten tunnistaminen ja poiminta. Kokoontumispaikka ilmoitetaan osallistujille tekstiviestillä noin viikkoa ennen kurssia. Kurssi peruuntuu jos sienisato on huono. Säävaraus, muutoksista ilmoitetaan
tekstiviestillä.
█84024 HYVÄÄ KASVIKSISTA Ylistaro
ma 18.00-21.00, 14.9.2015–14.9.2015 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
Asta Asunmaa, kotitalousneuvoja, kouluttaja 4 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 16
Värikästä syötävää kauden kasviksista. Opetellaan käyttämään monipuolisesti erilaisia kasviksia jokapäiväisessä ruoanvalmistuksessa. Raaka-aineet sisältyvät hintaan.
YHTEISKUNTA, FILOSOFIA JA HISTORIA
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█38301 SUKUTUTKIMUKSEN PERUSKURSSI
ti 17.00-19.30, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Seinäjoen lukio, atk-luokka, Kirkkokatu 16,
Elise Airas, sukututkimuksen opettaja 69 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 14
Tarkoitettu vasta-alkajille tai jo hieman sukututkimukseen tutustuneille. Perehdytään sukututkimuksen tutkimusmenetelmiin
sekä lähteisiin ja opetellaan selvittämään oman suvun lähihistoriaa tekemällä perussukututkimusta kirkollisilla asiakirjoilla.
Tutustumme vanhoihin käsialoihin, lyhenteisiin sekä sukututkimuksen sanastoihin. Lisätietoja netissä.
█38311 SUKUTUTKIMUKSEN SYVENTÄVÄ KURSSI
ke 17.00-19.30, 2.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Seinäjoen lukio, atk-luokka, Kirkkokatu 16,
Elise Airas, sukututkimuksen opettaja 72 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 15
Opiskelijoille, jotka jo hallitsevat sukututkimuksen perusteet. Tutkitaan sukua omatoimisesti tietokoneen ja internetin avulla.
Keskustellaan ja pohditaan yhdessä kurssilaisten omissa tutkimuksissa esiintyviä ongelmakohtia. Laajennetaan tietämystä
ja perehdytään sukututkimuksen erilaisiin lähteisiin sekä tietokantoihin. Sähköinen maksuton oppimateriaali.
█00521 HYVÄN JA HUONON MAUN JÄLJILLÄ
ti 18.30-20-00, 12.1.2016–22.3.2016 Seinäjoen Lukio, luokka D203, Kirkkokatu 16
FT Marjo Kamila 12 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 30
Mikä erottaa hyvän ja huonon maun toisistaan? Millaista makua arvostetaan? Mitä ihmisten makukäsityksistä voi päätellä?
Alustuksia ja keskustelua eteläpohjalaisten ja muiden suomalaisten makukäsityksistä ja -mieltymyksistä sekä erityisesti niiden merkityksistä elämässämme ja kulttuurissamme. Kokoontumiset: 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 8.3. ja 22.3. Lisätietoa netissä.
█00531 VoimaNAINEN
pe 17.30-20.30, la 10.00-15.15, 2.10.2015–3.10.2015 Opistotalo, luokka 313, Vapaudentie 83
FM, aikuispedagogi Elina Akola 10 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 20
Oletko keskellä suurta elämänmuutosta tai tunnetko muuten tarvitsevasi lisäeväitä elämääsi? Tai tarvitsisiko vaikkapa itsetuntosi tai ulkonäkösi kohennusta etkä tiedä mistä aloittaa? Voimanainen –kurssilla kartoitamme persoonallisia vahvuuksiasi
ja voimavarojasi. Lisääntyvän itsetuntemuksen kautta opit välttämään elämäniloa nakertavia sudenkuoppia. Harjoitusten,
keskustelujen ja tehtävien avulla löydät lisää onnellisuutta ja energiaa elämääsi. Nyt on juuri oikea aika aloittaa positiivinen
muutos ja löytää oma paras itsesi!
101
█00451 SIJOITA TUOTTAVASTI
la 10.00-15.00, su 10.00-15.00, 20.2.2016–21.2.2016 Opistotalo, luokka 308, Vapaudentie 83
Tapio Haavisto, sijoittaja ja sijoitusneuvoja 12 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Käytännönläheisellä kurssilla käsitellään sijoittajan menestystekijöitä kuten markkinanäkemyksen muodostamista ja allokaation
merkitystä sijoitusten onnistumisessa sekä sijoittamiseen liittyviä riskejä ja niiden hallintaa. Toisena painopistealueena ovat
sijoittajan perustyökalut ja niiden käyttö ja etsiminen internetistä ja esimerkeillä täydennettynä. Lisäksi käsitellään rahastojen
valintaa harjoituksilla ja osakkeiden tunnuslukuja. Opetellaan osakkeiden valintaa yritysten tulosseurannan avulla. Sijoitusten
ajoitusta selvitetään teknisen analyysin avulla. Kaupankäyntiä osakkeilla esitellään. Korkosijoittamista käydään läpi esitellen
yrityslainoja. Kurssilla paneudutaan piensijoittajan strategiseen ajatteluun ja sen käytännön soveltamiseen. Lisätietoja netissä.
█00711 ASUNTOKAUPPA
ke 17.00-20.00, 7.10.2015–18.11.2015 Seinäjoen Lukio, luokka B203, Kirkkokatu 16
yrittäjä, LKV, KiAT Heidi-Maria Maijala 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 20
Keskeisiä asioita kurssilla ovat alan lainsäädäntö, kauppaan liittyvät asiakirjat, rekisteritiedot, verot, toimeksiantosopimus, ostotarjous ja kauppakirja, ostajan ja myyjän vastuut, kaupan virhetilanteet. Opettaja jakaa oppimateriaalin sähköisessä muodossa
(ei kustannuksia).
█00441 SUOMALAINEN EROSEMINAARI
ma 18.00-21.00, 28.9.2015–30.11.2015 ja 11.1.2016–11.1.2016 Seinäjoen Lukio, luokka D106, Kirkkokatu 16
Helinä Mesiäislehto-Soukka, valtuutettu ryhmänohjaaja 33 t, Kurssimaksu 100,00 €, max 15
Suomalainen eroseminaari on tarkoitettu avio- tai avoliitosta eronneille ja leskille. Sen aikana osallistujat käyvät suomalaisen
eroseminaarin vetäjäkoulutuksen käyneen ohjaajan johdolla läpi eroon ja parisuhteen päättymiseen liittyviä tunteita. Lisätietoja
netissä.
█00461 JUTTU-TUPA - kohtaamispaikka afaattisille henkilöille 
ke 10.00-12.30, 30.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–13.4.2016 Opistotalo, luokka 121, Vapaudentie 83
Marjo Helene Haanpää musiikkipedagogi (ylempi AMK) 63 t, Kurssimaksu 10,00 €, max 8
Juttu-tupa -kurssin tavoitteena on edistää afaattisten henkilöiden osallistumista, tukea kommunikoinnissa ja antaa vertaistukea.
Juttu-tuvan kurssikerroilla on joka kerta sama tuttu runko: ajankohtaiset asiat, kommunikaatioryhmä, teema: esimerkiksi kulttuuri, terveys, historia ja ympäristö. Kursseille voi osallistua myös puhevammaisten tulkin tai avustajan kanssa. Kurssilaisilla on
mahdollisuus vaikuttaa toiminnan sisältöön, kehitämme toimintaa yhdessä. Voit kertoa toivomuksia ja ideoita. Ilmoittautuminen
ma 3.8. alkaen netissä, puhelimitse p. 06 416 2892 tai käy Opistotalon toimistossa (Vapaudentie 83, Seinäjoki). Lisätiedot: Pia
Kattelus, p. 040 774 8391.
VESILIIKENNE JA KALASTUS Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█99051 SAARISTOLAIVURIKURSSI
pe 18.00-21.00, la 10.00-15.30, 2.10.2015–11.12.2015 Seinäjoen Lukio, luokka D108, Kirkkokatu 16
Tuomo Ylimäki, Kaskisten Navigaatioseura r.y. 40 t, Kurssimaksu 110,00 €, max 30
Saaristomerenkulun opetus joka on koulutusportaan ensimmäinen aste, keskittyy navigoinnin perusteisiin ja vesiliikennesäädöksiin. Näiden jokaisen merenkulkijan perustietojen hallitseminen tuo varmuutta pienveneilijän toimintaan vesillä. Kurssin jälkeen
11.12.2015 on mahdollisuus osallistua Suomen Navigaatioliiton tutkintoon. Koulutuspäivät ja muita lisätietoja netissä.
█99061 RANNIKKOLAIVURIKURSSI
ti 18.00-21.00, 2.2.2016–22.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka D108, Kirkkokatu 16
Aarno Ojala, Kaskisten Navigaatioseura r.y. 40 t, Kurssimaksu 110,00 €, max 30
Rannikkomerenkulun opetus täydentää aiemmin opittuja tietoja ja siihen sisältyvät mm. paikanmääritysmenetelmät, eksymä,
sääoppi, vuorovesioppi ja elektroninen paikanmääritys. Hyväksytty tutkinto mahdollistaa Kansainvälisen huviveneen kuljettajan
pätevyyskirjan saamisen. Lisätietoja netissä. Tutkintotilaisuus perjantaina 22.4.
█99071 CEVNI
la 10.00-16.00, 13.2.2016–13.2.2016 Opistotalo, Vapaudentie 83
Tuomo Ylimäki, Kaskisten Navigaatioseura r.y. 6 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 30
Käydään läpi Euroopan sisävesisäädöksiä ja josta tutkinnon hyväksytysti suorittaneet saavat todistuksen. Liittämällä sen edelliseen hakemukseen haetaan lupakirjaan lisäkirjain ja mikä oikeuttaa liikkumiseen Euroopan sisävesillä. 5 oppituntia + tentti.
█99081 RANNIKKOLAIVURIN RADIOLIIKENNEKURSSI (meri-VHF)
la 10.00-16.15, 12.3.2016–12.3.2016 Opistotalo, Vapaudentie 83
Antero Honkasalo 8 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 30
Meri-VHF-radiopuhelimella varustetun vapaa-ajan aluksen radioliikenteen hoitajalta vaadittava pätevyystodistus on nimeltään
Rannikkolaivurin radiotodistus (SRC-todistus). Todistuksen myöntää Viestintävirasto hyväksytyn pätevyystutkinnon perusteella.
Kurssilla käydään läpi tutkinnossa vaadittavat tiedot. Tutkintopäivä sovitaan Viestintäviraston kanssa myöhemmin
102
█86181 VAAPUNVALMISTUS
su 17.00-19.15, 6.9.2015–29.11.2015 ja 10.1.2016–17.4.2016 Lintuviidan koulu, Tapiolantie 20
Rami Liikaoja, tuntiopettaja 75 t, Kurssimaksu 60,00 €, max 14
Vaapunvalmistus-kurssi aloittelijoille. Käydään uistimen valmistus läpi puunpalasta valmiiseen kalastavaan vieheeseen. Kurssin
edetessä voidaan opiskelijoiden halutessa valmistaa myös talvikalastusvälineitä ja esim. perhohaavi. Opettaja hankkii materiaalit joiden kustannukset noin 20 €- 30 € /lukukausi.
█86191 PERHONSIDONTA
ke 17.00-19.30, 16.9.2015–25.11.2015 ja 13.1.2016–6.4.2016 Seinäjoen Lukio, luokka D203, Kirkkokatu 16, Joka toinen viikko
Vikström Valtteri, tuntiopettaja 39 t, Kurssimaksu 75,00 €, max 15
Kurssilla opetellaan perhonsidontatekniikoita ja sidotaan erilaisia kalastusperhoja joille ja järville. Kurssi sopii kaikille perhonsidonnasta kiinnostuneille, aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Materiaalit (ei työkalut) kuuluvat hintaan (arvo 30€). Omat sidontatyökalut mukaan. Perhonsidontatyökalut voi hankkia opettajalta hintaan 25€, tilaus työkaluista kahta viikkoa ennen kurssin alkua
osoitteeseen [email protected]
TURVALLISUUS Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█86001 JÄRJESTYKSENVALVOJAN PERUSKOULUTUS A
ke 17.00-21.30, to 17.00-21.30, pe 17.00-21.30, la 9.00-16.15, su 9.00-16.15, 21.10.2015–25.10.2015
Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83 Jorma Salimäki, poliisi (evp), kouluttaja 32 t, Kurssimaksu 65,00 €, max 40
Järjestyksenvalvojaksi hyväksytään vain järjestyksenvalvojakoulutuksen saanut, henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan tehtävään
sopiva ja 18 vuotta täyttänyt henkilö. Henkilön sopivuudesta järjestyksenvalvojaksi voi tiedustella etukäteen kotipaikan poliisilaitokselta, tiedustelu maksaa 25€. Järjestyksenvalvojakurssilla tai sen jälkeen hyväksytysti suoritetulla koesuorituksesta saadulla
todistuksella voi hakea/ anoa järjestyksenvalvojakorttia kotipaikan poliisilaitokselta.
█86011 JÄRJESTYKSENVALVOJAN PERUSKOULUTUS B
ma 17.00-21.30, ti 17.00-21.30, ke 17.00-21.30, to 17.00-21.30, 30.11.2015–8.12.2015
Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83 Jorma Salimäki, poliisi (evp), kouluttaja 32 t, Kurssimaksu 65,00 €, max 40
Kokoontumiset: ma-to 30.11.-3.12. ja ma-ti 7-8.12. 2015
Kuten JÄRJESTYKSENVALVOJAN PERUSKOULUTUS A
█86021 JÄRJESTYKSENVALVOJAN PERUSKOULUTUS C
ke 17.00-21.30, to 17.00-21.30, pe 17.00-21.30, la 9.00-16.15, su 9.00-16.15, 20.1.2016–24.1.2016
Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83 Jorma Salimäki, poliisi (evp), kouluttaja 32 t, Kurssimaksu 65,00 €, max 40
Kuten JÄRJESTYKSENVALVOJAN PERUSKOULUTUS A
█86031 JÄRJESTYKSENVALVOJAN PERUSKOULUTUS D
ma 17.00-21.30, ti 17.00-21.30, ke 17.00-21.30, to 17.00-21.30, 11.4.2016–19.4.2016
Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83 Jorma Salimäki, poliisi (evp), kouluttaja 32 t, Kurssimaksu 65,00 €, max 40
Kokoontumiset: ma-to 11-14. 4. ja ma-ti 18-19.4 2016
Kuten JÄRJESTYKSENVALVOJAN PERUSKOULUTUS A
█86051 JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKOULUTUS A
la 9.00-16.15, 3.10.2015–3.10.2015 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Jorma Salimäki, poliisi (evp), kouluttaja 8 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 40
Järjestyksenvalvojaksi hyväksytään 5 vuodeksi kerrallaan, jonka jälkeen kortti tulee uusia ja suorittaa 6 kuukauden kuluessa
järjestyksenvalvojan kertauskoulutus. Järjestyksenvalvojakortin uudistamisen yhteydessä tulee esittää poliisilaitokselle todistus
järjestyksenvalvojan kertauskoulutuksen suorittamisesta. Kertauskoulutukseen voi osallistua aikaisemminkin kuin kortti vanhenee, mutta viimeistään 6 kk aikana kortin vanhenemisesta. Kertauskoulutustodistus on voimassa 6kk.
█86061 JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKOULUTUS B
la 9.00-16.15, 12.12.2015–12.12.2015 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Jorma Salimäki, poliisi (evp), kouluttaja 8 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 40
Kuten JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKOULUTUS A
█86071 JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKOULUTUS C
su 9.00-16.15, 31.1.2016–31.1.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Jorma Salimäki, poliisi (evp), kouluttaja 8 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 40
Kuten JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKOULUTUS A
█86081 JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKOULUTUS D
su 9.00-16.15, 13.3.2016–13.3.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Jorma Salimäki, poliisi (evp), kouluttaja 8 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 40
Kuten JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKOULUTUS A
103
█86091 JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKOULUTUS E
la 9.00-16.15, 14.5.2016–14.5.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Jorma Salimäki, poliisi (evp), kouluttaja 8 t, Kurssimaksu 25,00 €, max 40
Kuten JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKOULUTUS A
█86111 JÄRJESTYKSENVALVOJAN VOIMANKÄYTÖN LISÄKOULUTUS A
pe 17.00-21.30, la 9.00-16.15, 18.12.2015–19.12.2015 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Jorma Salimäki, poliisi (evp), kouluttaja 12 t, Kurssimaksu 27,00 €, max 20
Järjestyksenvalvojan voimankäytön lisäkoulutuskurssin sisältönä mm. väkivaltaisen henkilön kohtaaminen, työturvallisuuden
perusteet, fyysisen voimankäytön ja itsepuolustuksen hyväksyttyjä perusliikkeitä, sekä järjestyksenvalvojalle hyväksyttyjen
voimankäyttövälineiden harjoittelua. Poliisilaitos edellyttää tiettyihin järjestyksenvalvojatehtäviin lisäkoulutuskurssin suorittamista.
█86121 JÄRJESTYKSENVALVOJAN VOIMANKÄYTÖN LISÄKOULUTUS B
pe 17.00-21.30, la 9.00-16.15, 6.5.2016–7.5.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Jorma Salimäki, poliisi (evp), kouluttaja 12 t, Kurssimaksu 27,00 €, max 20
Järjestyksenvalvojan voimankäytön lisäkoulutuskurssin sisältönä mm. väkivaltaisen henkilön kohtaaminen, työturvallisuuden
perusteet, fyysisen voimankäytön ja itsepuolustuksen hyväksyttyjä perusliikkeitä, sekä järjestyksenvalvojalle hyväksyttyjen
voimankäyttövälineiden harjoittelua. Poliisilaitos edellyttää tiettyihin järjestyksenvalvojatehtäviin lisäkoulutuskurssin suorittamista.
PUUTARHA Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8. klo 18.00
█85021 KUIVAKUKKA-ASETELMA -KURSSI
ma 18.00-20.15, 26.10.2015–26.10.2015 Opistotalo, luokka 308, Vapaudentie 83
Marko Ahola, puutarhuri 3 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Teemme aidon kuivakukka-asetelman, jonka voit viedä kotiisi. Opettaja tuo mukanaan kuivakukat ja oassienet. Käymme
kurssilla läpi mm. mistä ja milloin kerään kukat, kuivaustavat, kuinka värit yllättävät, tekniikkaa ja tarvikkeita. Ota mukaan
terävä puukko! Materiaalit sisältyvät hintaan.
█85031 MARJAPENSAIDEN LEIKKAUSKURSSI
ti 9.00-12-15, 12.4.2016–12.4.2016 SEINÄJOEN ALUE
Marko Ahola, puutarhuri 3 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Tule opettelemaan marjapensaiden leikkausta yhdessä opettajan opastuksella. Käymme läpi marjapensaiden leikkauksen
joko kurssilaisen kotipuutarhassa tai opettajan valitsemassa paikassa. Kurssilla saat käytännön vinkkejä ja neuvoja marjapensaiden hoidosta. Ota mukaasi kynä ja innostunut mieli.
█85041 SUUNNITTELE OMA PIHASI
la 11.00-17.30, su 12.00-18.30, 6.2.2016–7.2.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Marko Ahola, puutarhuri 16 t, Kurssimaksu 30,00 €, max 15
Oman unelmapihan suunnittelu/piirtäminen opettajan avustuksella A3 valkoiselle paperille ja valmiin suunnitelman piirtäminen A3 millimetripaperille. Teoriatunneilla käymme läpi seuraavat aiheet: Kasvuvyöhykkeet, maanparannus, katteet, reunakasvit, vesiaiheet, laatoitus, valaistus, aidanteet, aidat, muurit jne.
█85051 VANHAN PIHAN PREPPAUSKURSSI
ma 18.00-21.00, 19.10.2015–19.10.2015 Opistotalo, luokka 308, Vapaudentie 83
Marko Ahola, puutarhuri 4 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Miten saadaan pienellä vaivalla vanhasta pihasta viihtyisä ja hyvin toimiva. Pihan yleisimmät ongelmat ja ongelmakasvit ja
kasvien hoito-ohjeita. Suunnittelulla voit saada pihan toimivaksi kasveja apuna käyttäen.
█85061 OMENAPUUN LEIKKAUSKURSSI
ke 17.00-18.30, 16.9.2015–16.9.2015 SEINÄJOEN ALUE
Marko Ahola, puutarhuri 2 t, Kurssimaksu 10,00 €, max 15
Tule ja opettele omenapuun leikkausta yhdessä opettajan opastuksella. Käymme läpi omenapuun leikkauksen luonnossa
joko kurssilaisen kotipuutarhassa tai opettajan valitsemassa paikassa. Kokoontumispaikka ilmoitetaan osallistujille 2vkoa
ennen kurssin alkua. Kurssilla saat käytännön vinkkejä ja neuvoja omenapuun hoidosta. Ota mukaasi hyvä mieli ja lämmintä
vaatetta!
█85071 PERENNOJEN HOITOKURSSI
ma 17.00-20.00, 21.3.2016–21.3.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Marko Ahola, puutarhuri 4 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Tule ammentamaan tietoa perennojen hoidosta. Käymme läpi seuraavat aiheet: perennojen hoito, lisäys, multa, lannoittaminen, kohopenkki, kasvinsuojelu, lajikkeet, jne. Voit ottaa mukaan omia perennojasi, jakaa ja vaihtaa niitä muiden osallistujien
kesken.
104
█85091 KUKKIEN KYLVÖKURSSI LAPSILLE
ke 17.00-18.30, 6.4.2016–6.4.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Marko Ahola, puutarhuri 2 t, Kurssimaksu 10,00 €, max 12
Tuo lapsesi tai tule yhdessä hänen kanssaan kylvämään kukkasia. Kurssilla jokainen saa kylvää omaan ruukkuun kukkien
siemenet ja viedä sen kotiin. Opettaja tuo ruukut ja muut tarvittavat tarvikkeet. Materiaalit sisältyvät hintaan.Ilmoittautuminen:
Täytä henkilötiedot kohtaan lapsen tiedot ja laskutusosoite kohtaan huoltajan tiedot
█85101 YRTTIEN VILJELY
ke 18.00-21.00, 4.5.2016–18.5.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Suvi Veijalainen 8 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 20
Tule tutustumaan yrttien kiehtovaan maailmaan. Kurssilla opettelemme yrttien kylvöä, kasvatusta, kasvien valintaa ja hoitoa.
Tutkimme, mistä saa siemeniä, missä on parhainta viljellä – parvekkeella, terassilla, kasvihuoneessa tai avomaalla – ja
millaisella kasvualustalla.
█85111 LUONNONANTIMET LÄHEISIKSI - VILLIVIHANNESTEN KERUU
ke 18.00-21.00, to 18.00-21.00, 19.5.2016–25.5.2016 Opistotalo, luokka 309, Vapaudentie 83
Suvi Veijalainen 8 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 25
Opi tuntemaan luonnosta löytyviä villivihanneksia. Kurssilla opettelemme villivihannesten tunnistamista luonnossa, niiden
kasvupaikkoja, terveellisiä ominaisuuksia ja hyötykäyttöä. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla opiston luokassa ja toisella
kerralla retki ulos luontoon.
█85262 HAVUKASVIEN HOITOKURSSI, Nurmo
su 17.00-20.00, 13.3.2016–13.3.2016 Nurmon yläaste, Toukotie 3
Marko Ahola, puutarhuri 4 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 20
Kurssilla käymme läpi mm. istutuksen, yleisimmät hoito-ohjeet, kasvatuksen salat, millainen kasvupaikka, lajikkeet, kasvinsuojelu jne.
█85222 PENSASMUSTIKAN JA -PUOLUKAN HOITOKURSSI, Nurmo
ma 17.00-20.00, 28.9.2015–28.9.2015 Nurmon yläaste, Toukotie 3
Marko Ahola, puutarhuri 4 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Tule opettelemaan pensasmustikan ja -puolukan viljelyä kotipuutarhassasiu. Käymme läpi hoito-ohjeet, millainen multa,
lajikkeet, kotikonstit, kasvinsuojelu, talvihoito jne.
█85232 TYRNINVILJELYKURSSI, Nurmo
pe 18.00-21.00, 25.9.2015–25.9.2015 Nurmon yläaste, Toukotie 3
Marko Ahola, puutarhuri 4 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Kurssilla saat tietoa tyrnin viljelystä kotipuutarhassasi. Käymme läpi mm. hoito-ohjeet, lajikkeet, kasvitaudit, tuholaiset, lisäyksen, taimien hankinnan, istutuksen jne.
█85242 ISTUTA VIINIKÖYNNÖS, Nurmo
su 16.30-19.30, 10.4.2016–10.4.2016 Nurmon yläaste, Toukotie 3
Marko Ahola, puutarhuri 4 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Kurssilla käymme läpi mm. istutuksen, yleisimmät hoito-ohjeet, kasvatuksen salat, millainen kasvupaikka, lajikkeet, kasvinsuojelu jne.
█85283 PERENNOJEN HOITOKURSSI, Peräseinäjoki
su 12.00-15.00, 11.10.2015–11.10.2015 Toivolanrannan koulu, yläkoulu, Ville Ritolantie 2 B
Marko Ahola, puutarhuri 4 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Tule ammentamaan tietoa perennojen hoidosta. Käymme läpi seuraavat aiheet: perennojen hoito, lisäys, multa, lannoittaminen, kohopenkki, kasvinsuojelu, lajikkeet, jne. Voit ottaa mukaan omia perennojasi, jakaa ja vaihtaa niitä muiden osallistujien
kesken.
█85383 MARJAPENSAIDEN LEIKKAUSKURSSI, Peräseinäjoki
la 10.00-12.15, 3.10.2015–3.10.2015 PERÄSEINÄJOEN ALUE
Marko Ahola, puutarhuri 3 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Tule opettelemaan marjapensaiden leikkausta yhdessä opettajan opastuksella. Käymme läpi marjapensaiden leikkauksen
joko kurssilaisen kotipuutarhassa tai opettajan valitsemassa paikassa. Kurssilla saat käytännön vinkkejä ja neuvoja marjapensaiden hoidosta. Ota mukaasi kynä ja innostunut mieli.
█85483 PENSASMUSTIKAN JA -PUOLUKAN HOITOKURSSI, Peräseinäjoki
pe 17.00-20.00, 8.4.2016–18.4.2016 Toivolanrannan koulu, yläkoulu, Ville Ritolantie 2 B
Marko Ahola, puutarhuri 4 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Tule opettelemaan pensasmustikan ja -puolukan viljelyä kotipuutarhassasiu. Käymme läpi hoito-ohjeet, millainen multa,
lajikkeet, kotikonstit, kasvinsuojelu, talvihoito jne.
105
█85583 TYRNINVILJELYKURSSI, Peräseinäjoki
ma 17.00-20.15, 4.4.2016–4.4.2016 Toivolanrannan koulu, yläkoulu, Ville Ritolantie 2 B
Marko Ahola, puutarhuri 4 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Kurssilla saat tietoa tyrnin viljelystä kotipuutarhassasi. Käymme läpi mm. hoito-ohjeet, lajikkeet, kasvitaudit, tuholaiset, lisäyksen, taimien hankinnan, istutuksen jne.
█85204 LUONNONVOIMAA PUUTARHAAN, Ylistaro
ti 18.00-21.00, 20.10.2015–20.10.2015 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
Marko Ahola, puutarhuri 4 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Tule ja opettele palauttamaan energia takaisin puutarhaan kompostorin avulla. Käymme läpi seuraavat aiheet: kompostoinnin
niksit ja yleisimmät virheet, mitä saa laittaa kompostoriin ja mitä ei, itse tehty kompostori ja kompostorimalleihin tutustuminen.
█85304 PENSASMUSTIKAN JA -PUOLUKAN HOITOKURSSI, Ylistaro
pe 17.00-20.00, 7.10.2015–7.10.2015 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
Marko Ahola, puutarhuri 4 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Tule opettelemaan pensasmustikan ja -puolukan viljelyä kotipuutarhassasiu. Käymme läpi hoito-ohjeet, millainen multa,
lajikkeet, kotikonstit, kasvinsuojelu, talvihoito jne.
█85314 KUIVAKUKKA-ASETELMA -KURSSI, Ylistaro
su 16.00-18.15, 10.4.2016–10.4.2016 Ylistaron koulukeskus, Kaukolanraitti 50
Marko Ahola, puutarhuri 3 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Teemme aidon kuivakukka-asetelman, jonka voit viedä kotiisi. Opettaja tuo mukanaan kuivakukat ja oassienet. Käymme
kurssilla läpi mm. mistä ja milloin kerään kukat, kuivaustavat, kuinka värit yllättävät, tekniikkaa ja tarvikkeita. Ota mukaan
terävä puukko! Materiaalit sisältyvät hintaan.
█85404 MARJAPENSAIDEN LEIKKAUSKURSSI, Ylistaro
ma 17.00-20.15, 2.5.2016–2.5.2016 YLISTARON ALUE
Marko Ahola, puutarhuri 3 t, Kurssimaksu 15,00 €, max 15
Tule opettelemaan marjapensaiden leikkausta yhdessä opettajan opastuksella. Käymme läpi marjapensaiden leikkauksen
joko kurssilaisen kotipuutarhassa tai opettajan valitsemassa paikassa. Kurssilla saat käytännön vinkkejä ja neuvoja marjapensaiden hoidosta. Ota mukaasi kynä ja innostunut mieli.
106
OPETUSHALLITUKSEN TUELLA RAHOITETTU KOULUTUS
Opetushallitus on myöntänyt Seinäjoen kansalaisopistolle lukuvuodelle 2015-2016 valtionavustusta työttömien

työnhakijoiden, senioreiden, eläkeläisten ja maahanmuuttajien kurssimaksujen alentamiseen. Tässä luetelluilla
ja ohjelmassa tähtikuviolla merkityillä kursseilla kurssimaksu on kohderyhmiin kuuluville pääsääntöisesti vain 10 €
- tarkista kurssimaksu kurssin kuvauksen yhteydestä. Opettaja tarkistaa ensimmäisellä kokoontumiskerralla oikeuden alennettuun kurssimaksuun ja antaa lomakkeen, jonka täyttämällä ja palauttamalla opiston toimistoon henkilö vahvistaa oikeutensa
avustuksen hyödyntämiseen. Laajemmat kuvaukset kursseista painetussa ohjelmassa aineryhmien kohdissa sekä sähköisessä
ohjelmassa netissä: https://www.opistopalvelut.fi/seinajoki
60211
70071
70081
70721
TIETOTEKNIIKAN YKSILÖOPETUS
60+ HYVINVOINTIPÄIVÄ
LÄHDE LIIKKEELLE 60+
LONKAT JA POLVET KUNTOON syksy
Toukolanpuisto
70731 LONKAT JA POLVET KUNTOON kevät
Toukolanpuisto
70881 TUOLIJUMPPA Taidehalli
73031 KUNTOSALI ikäihmisille A syksy
73041 KUNTOSALI ikäihmisille B syksy
76051MAAHANMUUTTAJANUORTEN
LIIKUNTAKERHO 1–7-luokkalaiset
78071 MUISTA AIVOTERVEYS
78131 ERILAINEN KESKIVIIKKO
79011 MUOTINÄYTÖSKURSSI
79111 TYYLI, TUUNAUS JA SISUSTUS
80001 ELÄKELÄISMIESTEN KOKKIKURSSI
SEINÄJOKI
00461 JUTTU-TUPA - kohtaamispaikka afaattisille
henkilöille
11181 SUOMEA SANELIMELLA/syksy
11191 SUOMEA SANELIMELLA/kevät
11211 KIELITAITO KÄYTTÖÖN
11241 SUOMEA SUOMESSA- KESKUSTELUKURSSI
11251 SUOMEA IKÄIHMISILLE
11261 KIRJOITETAAN SUOMEKSI JA TEHDÄÄN
KÄSILLÄ
11531 UPPDATERA DIN SVENSKA
12171 ENGLANTIA ISOVANHEMMAN KANSSA
22061 HARRASTA HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ
NEULOEN, VIRKATEN TAI OMMELLEN
31201 TEATTERITYÖPAJA TYÖTTÖMILLE syksy
31211 TEATTERITYÖPAJA TYÖTTÖMILLE kevät
31251 KUNINGASROOLISSA - integroitu teatteriryhmä
31261 KUNINGASROOLISSA - integroitu teatteriryhmä
jatko
40111 SEINÄJOEN VETERAANIKUORO
40193LAULUTALKOOT
40221 Lauluryhmä NOSTALGIA
41161 BESSERWISSERIT
41171PYSTYMETTÄLÄISET
43011 KITARARYHMÄ AIKUISILLE
51171 KUVATAIDETTA TOIMARILLA
52081 ART FOR FOREIGNERS AND NATIVES
55071ERITYISKUVATAIDEKERHO
56141 VALOKUVAUSTA ALOITTELEVILLE
60001 TIETOKONEEN KÄYTTÄJÄN @-AJOKORTTI
60011 TUTUSTU TIETOTEKNIIKKAAN,
alkeet A
60021 TUTUSTU TIETOTEKNIIKKAAN,
alkeet B
60031 TUTUSTU TIETOTEKNIIKKAAN,
jatko A
60041 TUTUSTU TIETOTEKNIIKKAAN,
jatko B
60081 TIETOKONEEN PERUSKÄYTÖN KERTAUSTA
TYÖTTÖMILLE
NURMO
21202 LANGAN LUMOISSA -ILO TEHDÄ KÄSIN
KAIKKEA KIVAA
51212 ERITYISKUVATAIDEKERHO, Nurmo
PERÄSEINÄJOKI
20003 KÄDEN TAIDOILLA LUOVUUDEN LÄHTEILLÄ
28103 VALETAAN KYNTTILÖITÄ Peräseinäjoki
30303 KIRJALLISUUSPIIRI Peräseinäjoki
60113 TIETOTEKNIIKKAKERHO SENIOREILLE
Peräseinäjoki
76543 LÄHDE LIIKKEELLE kunto-ohjelma kesäksi
Peräseinäjoki
YLISTARO
30404 LUKUPIIRI Ylistaro
52414 KERAMIIKKAA AIKUISILLE Ylistaro
60114 TIETOTEKNIIKKAKERHO SENIOREILLE
KAINASTON NS
76553 LÄHDE LIIKKEELLE kunto-ohjelma kesäksi
Ylistaro
107
KURSSEJA MAAHANMUUTTAJILLE – COURSES FOR IMMIGRANTS AT THE
ADULT EDUCATION CENTRE OF SEINÄJOKI
Tähän kootut kurssit on suunnattu erityisesti maahanmuuttajille.
Suomen kielen kurssien järjestämisessä sovelletaan Yleisten kielitutkintojen (Yki) rakennetta, joka on yhteismitallinen
Yleiseurooppalaisen viitekehyksen (Common European Framework) taitotasoasteikon kanssa. Katso tarkemmat tiedot kielikokeiden järjestämisestä ja niihin osallistumisesta tämän ohjelman kohdasta KIELET. Tarkat taitotasokuvaukset löydät osoitteesta www.oph.fi>Koulutus : tutkinnot>Kielitutkinnot>Yleiset kielitutkinnot>Taitotasokuvaukset. Suomen kielen tutkintopäivä on
syksyllä 7.11.2015.
Kursseilla opetuskielenä on pääsääntöisesti suomi. Opettaja voi tarvittaessa käyttää jotakin muuta kieltä apukielenä. Jos opetuskieli on jokin muu kuin suomi, se on mainittu kurssikuvauksessa. Opetushallitus on myöntänyt Seinäjoen kansalaisopistolle
avustusta lukuvuodelle 2015-2016. Kaikki painetussa ohjelmassa tähtikuviolla  merkityt kurssit ovat maahanmuuttajille yleensä 10€ hintaisia. Myös muut kuin tässä luetellut. Maahanmuuttaja, jolla on kotikunta Suomessa (suomalainen
henkilötunnus) täyttää ilmoituksen oikeudestaan alennukseen kurssin alussa. Kurssin opettaja jakaa ilmoituslomakkeet. Muut
osallistujat maksavat normaalin kurssimaksun. Opetushallituksen tukemat kurssit ovat avoimia kaikille maahanmuuttajille ja
niille ilmoittaudutaan normaalisti netissä. Katso kurssin tarkemmat tiedot painetusta opinto-ohjelmasta aineryhmän kohdalta tai
netistä ajantasaisesta ohjelmasta www.seinajoki.fi/kansalaisopisto kohta Lukuvuoden ohjelma.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen on sitova. Kurssin voi peruuttaa 7 päivää ennen kurssin alkua. Sen jälkeen laskutetaan kurssimaksu. Ilmoittautumisen yhteydessä täytetään henkilötiedot: sukunimi, etunimi, henkilötunnus, kotiosoite ja puhelin. Täytä yhteystietosi huolellisesti, sillä ilmoitamme kurssimuutoksista esim. tekstiviestillä. Ilmoittautuminen internetin kautta https://www.opistopalvelut.fi/
seinajoki. Voit ilmoittautua myös maahanmuuttajien informaatiotilaisuudessa keskiviikkona 19.8.2015. Tilaisuus järjestetään Opistotalolla luokassa 212 klo 16.00-18.00.
Maahanmuuttajat ovat tervetulleita osallistumaan kaikkeen opiston opetukseen! Tutustu tarjontaamme!
The Adult Education Centre of Seinäjoki is an adult education centre offering non-formal inexpensive general interest courses
mainly for adults. However, there are courses also for children and even babies with their mother/father.
The Adult Education Centre of Seinäjoki was established in 1945 and is now among the largest adult education cen-tres in
Finland. Last academic year there were about 10.000 students and 33 000 lessons. The main aims are to acti-vate the citizens
and support the students´ life-long learning process. The academic year is divided into two terms. The autumn term begins in
September and ends at the end of November. The spring term begins in January and finishes in April. Anyone can attend the
courses irrespective their age, profession, gender, religion or educational background. Most of our courses begin in September
or in January, but not all. There might be a course starting tomorrow. Check out this study programme.
Finnish is used in most courses. However, you can join many courses even if your Finnish skills are not very good or non-existent- you can learn Finnish by doing on lessons like cooking, arts, handicrafts and other. In case you under-stand only English
or some other language than Finnish, negotiate with the teacher if you can attend the lessons. On some courses the language of
instruction is some other than Finnish, it is mentioned in the name of the course or in course description. We have also special
courses for immigrants where you can learn e.g. Finnish and computer skills. In elementary level Finnish language courses
English is used as an auxiliary language if necessary. Our courses are of varied duration: one year, one term, one week, a day.
Courses, lectures and special events are provided in many subjects. Many of the courses are in the evenings but some groups
meet in the mornings or in the afternoons or at weekends.
Registration
You can sign up by phone, by e-mail or by visiting our office. If you manage in Finnish and know the course on which you are
going to participate (course code), you can register in the office, on phone (see page 1) or in internet www.opistopalvelut.fi/
seinajoki There is also a special Information session for immigrants on the 19th of August at 6pm-8pm at the main building (Vapaudentie 83) where you can register and get study guidance. We take our students for the courses in order of the registration.
Registration is binding. If you cannot take part in a course, for which you have registered, please cancel your course
place in our office. You can also call (phone number 06-4162892) or send an e-mail [email protected]
You can cancel the course registration without charge 7 days (or earlier) before the course starts. If you cancel the
registration less than 7 days before the course starts, the Centre will charge you the full course fee.
When registering for a course we need the code number for the course, your family name, first name, ID number/date of birth,
home address, telephone and e-mail. The invoice is sent to the customer by traditional mail at his/her home address. Very often
the course will start before the invoice is received. The course can be cancelled if there are not enough students. Then the Centre
will inform the students about it by text message.
108
Course fee
The course fee depends on the duration of the course.
On some courses it is possible to apply a training voucher (Opintoseteli). A training voucher is a benefit granted by National
Board of Education to support immigrants with permanent residence in Finland (Finnish personal identity number/henkilötunnus)
in study. These courses are marked with the symbol of three red stars. Registration for the training voucher course follows the
normal registration procedure. The application form for the voucher (opin-tosetelihakemus) should be filled no later than the first
day of the course. The teacher of the course gives out the ap-plication form. Course fee for a voucher recipient is €10.
If you have been unemployed at least 3 months you can apply for a 50 % discount on some courses. Ask for a docu-ment of your
unemployment at the employment agency and take it to our office.
An information session for students taking courses for foreigners is held on Wed 19th of August at 6 pm-8 pm at the
main building. The teachers of Finnish will give you course counselling to help to choose the course that best cor-responds to
your language level. You will also be informed about the national certificate of language proficiency test (Yleiset kielitutkinnot) at
the elementary/ intermediate level. For info on language proficiency testing, see www.oph.fi/english/
You will also get basic information about other courses we offer.
Our administrative office is situated at the main building in Vapaudentie 83. We are open from Monday to Thursday from 9 am
to 6 pm and on Friday from 9 am to 4 pm. Courses are mainly held at Vapaudentie 83 but also in more than 100 different places
in the Seinäjoki region. Perhaps right next to you. To find more about the adult education centres in Finland, please check http://
www.kansalaisopistot.fi/in-english
Please, always check the classrooms at the entrance hall. We have a lot going on all the time and sometimes we are
forced to change rooms.
█11081 INFORMATION SESSION FOR STUDENTS
ke 16.00-18.15, 19.8.2015–19.8.2015 Opistotalo, luokka 207 (kahvio), Vapaudentie 83
Päivi Väli-Torala 3 t, Kurssimaksu 0,00 €, max 50
Informaatiotilaisuus maahanmuuttajille, jotka aikovat osallistua Seinäjoen kansalaisopiston kurssille. Voit ilmoittautua kurssille
tai kysyä neuvoja. Neuvontaa myös Yleisistä kielitutkinnoista. Ei netti-ilmoittautumista. Information session for students who wish
to enroll for a course at the Adult Education Centre of Seinäjoki. You may register to a course or ask questions. Information also
about the National Certificate of Language Proficiency Test. No enrollment.
█11221 YKI-VALMENNUS elokuu
la 9-14.00, 22.8.2015–22.8.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Jenni Gray, HuK 6 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 25
Taso B1-2. Tällä kurssilla valmistaudutaan keskitason suomen kielen yleiseen kielitutkintoon intensiivisesti. Teemme kielitestiin
valmistavia harjoituksia: lukemista, kirjoittamista, kuuntelua ja puhumista. Opettajan oma materiaali.
█11231 YKI-VALMENNUS lokakuu
la 9.00-14.00, 24.10.2015–24.10.2015 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Jenni Gray, HuK 6 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 25
Taso B1-2. Tällä kurssilla valmistaudutaan keskitason suomen kielen yleiseen kielitutkintoon intensiivisesti. Teemme kielitestiin
valmistavia harjoituksia: lukemista, kirjoittamista, kuuntelua ja puhumista. Opettajan oma materiaali.
█11271 YKI-VALMENNUS kevät
la 9.00-14.00, 19.3.2016–19.3.2016 Opistotalo, luokka 120 (atk), Vapaudentie 83
Jenni Gray, HuK 6 t, Kurssimaksu 20,00 €, max 25
Taso B1-2. Tällä kurssilla valmistaudutaan keskitason suomen kielen yleiseen kielitutkintoon intensiivisesti. Teemme kielitestiin
valmistavia harjoituksia: lukemista, kirjoittamista, kuuntelua ja puhumista. Opettajan oma materiaali.
█11141 SUOMI 1
ti 16.00-17.30, to 16.00-17.30, 10.9.2015–10.12.2015 Opistotalo, luokka 119, Vapaudentie 83
Jenni Gray, Huk 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Taso 0-A1. Kurssilla aloitetaan suomenkielen opiskelu alkeista ja opitaan arkielämän keskeistä sanastoa, kielioppia (mm.vokaaliharmonia, omistaminen, yksikön partitiivi, sana- ja verbityypit sekä astevaihtelu) ja kielen käyttöä: puhumista, kuuntelemista,
kirjoittamista ja lukemista. Opetuskielinä suomi ja tarvittaessa englanti. Kurssikirja: Heikkilä; Majakangas: Hyvin menee 1.Level
0-A1. A beginners´ course on the basic vocabulary and grammar (i.e. vowel harmony, ownership, word and verb types, gradation, singular partitive) of Finnish. We will practise speaking, listening, writing and reading. The course is taught in Finnish and
English. Course book: Heikkilä; Majakangas: Hyvin menee 1.
109
█11151 SUOMI 2
ti 17.30-19.00, to 19.00-20.30, 10.9.2015–10.12.2015 Opistotalo, luokka 119, Vapaudentie 83
Jenni Gray, Huk 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Taso A1-A2. Suomen kielen jatkokurssi niille, jotka osaavat jo alkeet. Opiskelemme lisää sanastoa, rakenteita (esim genetiivi,
sanatyypit, paikallissijat) sekä kielen käyttöä. Level A1-A2. A course for students who already know the ba-sics of Finnish. More
vocabulary and grammar (i.e. genitive, word types, locative cases) as well as using Finnish in various situations. Kurssikirja/
Course book Heikkilä; Majakangas: Hyvin menee 1.
█11161 SUOMI 1 kevät
ti 17.30-19.00, to 19.00-20.30, 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 119, Vapaudentie 83,
Jenni Gray, Huk 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Taso 0-A1 Kurssilla aloitetaan suomenkielen opiskelu alkeista ja opitaan arkielämän keskeistä sanastoa, kielioppia ja kielen
käyttöä: puhumista, kuuntelemista, kirjoittamista ja lukemista. Opetuskielinä suomi ja tarvittaessa englanti. Kurssikirja/Course
book: Heikkilä-Majakangas: Hyvin menee! 1. Level 0-A1 A beginners´course on the basic vocabu-lary and grammar of Finnish.
We will practise speaking, listening, writing and reading. The course is taught in Finnish and English.
█11171 SUOMI 2 kevät
ti 16.00-17.30, to 16.00-17.30, 12.1.2016–12.4.2016 Opistotalo, luokka 119, Vapaudentie 83
Jenni Gray, Huk 50 t, Kurssimaksu 50,00 €, max 25
Taso A1-A2. Suomen kielen jatkokurssi niille, jotka osaavat jo alkeet. Opiskelemme lisää sanastoa, rakenteita (esim genetiivi,
sanatyypit, paikallissijat) sekä kielen käyttöä. Level A1-A2. A course for students who already know the ba-sics of Finnish. More
vocabulary and grammar (i.e. genitive, word types, locative cases) as well as using Finnish in various situations. Kurssikirja /
Course book Heikkilä; Majakangas: Hyvin menee 1.
█11181 SUOMEA SANELIMELLA/syksy 
ma 09.00-13.30, ti 09.00-13.30, ke 09.00-13.30, to 09.00-13.30, 21.9.2015–10.12.2015 Opistotalo, luokka 313, Vapaudentie 83
Jenni Gray, Huk 220 t, Kurssimaksu 150,00 € (10€) , max 16
Taso A1. Erilainen suomen kielen intensiivikurssi aloittelijoille: kieltä opiskellaan innostavalla tavalla konkreettisten tavaroiden,
harjoitusten, kuuntelun ja puheen kautta. Opiskelijat saavat käyttöönsä sanelimen, jolle uudet sanat ja muodot tallennetaan
päivittäin kotona kuunneltaviksi, vaikka koko perheen kanssa yhdessä. Kurssilla opitaan laaja määrä arjessa hyödyllisiä sanoja ja fraaseja. Kurssille valitaan 16 ilmoittautunutta haastattelun perusteella viikolla 36. Lähetämme ilmoittautuneille kutsun
haastatteluun tekstiviestillä tai kirjeenä. Lisätietoja sähköpostilla: [email protected] OPH. Työttömille työnhakijoille, senioreille,
eläkeläisille ja maahanmuuttajille hinta 10€, muuten 150€. Opettaja tarkistaa kurssin alussa oikeuden alennettuun hintaan. A
new type of intensive Finnish language course for beginners: you will learn Finnish in a fun way with the help of various items,
exercises, listening and talking. Students will have the use of a dictaphone onto which new words and forms are recorded to be
listened to at home daily, why not together with your whole family? You will learn a vast range of useful everyday vocabulary and
phrases. 6 students are chosen after an interview on week 36. We will invite you to the interview by text message or letter. More
information available by email: [email protected]
█11191 SUOMEA SANELIMELLA/kevät 
ma 09.00-13.30, ti 09.00-13.30, ke 09.00-13.30, to 09.00-13.30, 7.3.2016–20.5.2016 Opistotalo, luokka 313, Vapaudentie 83
Jenni Gray, Huk 220 t, Kurssimaksu 120,00 € (10€) , max 16
Erilainen suomen kielen intensiivikurssi aloittelijoille: kieltä opiskellaan hauskasti innostavalla tavalla konkreettisten tavaroiden,
harjoitusten, kuuntelun ja puheen kautta. Opiskelijat saavat käyttöönsä sanelimen, jolle uudet sanat ja muodot tallennetaan päivittäin kotona kuunneltaviksi, vaikka koko perheen kanssa yhdessä. Kurssilla opitaan laaja määrä arjessa hyödyllisiä sanoja ja
fraaseja. Kurssille valitaan 16 ilmoittautunutta haastattelun perusteella viikolla 8. Lähetämme kutsun haastatteluun tekstiviestillä
tai kirjeenä. Lisätietoja sähköpostilla: [email protected] OPH. See course 11181.
█11201 SUOMEN KIELEN KIELIOPPIA
to 17.30-19.00, 10.9.2015–3.12.2015 Opistotalo, luokka 119, Vapaudentie 83
Jenni Gray, HuK 24 t, Kurssimaksu 35,00 €, max 25
Taso A2-B1. Kurssilla keskitytään suomen kielen kielioppiin ja tehdään paljon harjoituksia. Ei kurssikirjaa.
█11211 KIELITAITO KÄYTTÖÖN 
to 17.30-19.00, 14.1.2016–14.4.2016 Opistotalo, luokka 119, Vapaudentie 83
Jenni Gray, HuK 26 t, Kurssimaksu 40,00 € (10€) , max 25
Taso A2-B1. Kurssilla aktivoidaan kielitaitoa: puhutaan, kuunnellaan, luetaan ja kirjoitetaan paljon.TÄLLÄ KURSSILLA VOIT
HARJOITELLA KESKITASON YLEISTÄ KIELITUTKINTOA VARTEN. Ei kurssikirjaa.
█11241 SUOMEA SUOMESSA- KESKUSTELUKURSSI 
ti 19.00-20.30, 1.9.2015–10.11.2015 Opistotalo, luokka 119, Vapaudentie 83
Johanna Pensas, FM 20 t, Kurssimaksu 30,00 € (10€), max 20
Keskustellaan ajankohtaisista ja kurssilaisia kiinnostavista aiheista suomeksi. Kurssiin ei kuulu oppikirjaa, vaan oppitunneilla
keskustellaan opettajan valmisteleman aineiston pohjalta.OPH. Työttömille työnhakijoille, senioreille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille hinta 10€. Opettaja tarkistaa kurssin alussa oikeuden alennettuun hintaan.
110
█11251 SUOMEA IKÄIHMISILLE 
ti 17.30-19.00, to 17.30-19.00, 1.9.2015–12.11.2015 Opistotalo, luokka 121, Vapaudentie 83
Johanna Pensas, FM 30 t, Kurssimaksu 10,00 €, max 25
Rauhallisesti etenevä kurssi yli 55-vuotiaille. Kirjoittamista, lukemista ja puhumista. Opetuskielenä suomi ja oppikirjana Heikkilä;
Majakangas:Hyvin menee 1. Easy going Finnish course for those who are over 55 years old. Talking, reading and writing. Taught
in Finnish. Course book Heikkilä; Majakangas: Hyvin menee 1. OPH.
█11261 KIRJOITETAAN SUOMEKSI JA TEHDÄÄN KÄSILLÄ 
ma 09.00-12.45, ke 09.00-12.45, to 09.00-12.45, pe 09.00-12.45, 14.9.2015–11.12.2015 Opistotalo, luokka 304, Vapaudentie 83
Marja Matikka, FM 170 t, Kurssimaksu 130,00 € (10€) , max 15
Suomen kielen kirjoittamisen kurssi hidasta etenemistä vaativille maahanmuuttajille. Tutustutaan myös suomalaisiin ja suomalaisiin tapoihin ja tekemiseen tutustumalla kansalaisopiston kurssitarjontaan. Lisäksi valmistetaan suomalaista ruokaa. Ei opetusta
viikolla 48. OPH. Työttömille työnhakijoille, senioreille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille hinta 10€. Opettaja tarkistaa kurssin
alussa oikeuden alennettuun hintaan.
█52081 ART FOR FOREIGNERS AND NATIVES 
pe 18.30-21.00, 4.9.2015–27.11.2015 ja 8.1.2016–15.4.2016 Opistotalo, luokka 005 (kuvanveisto), Vapaudentie 83
Anneli di Francis, keraamikko 72 t, Kurssimaksu 60,00 € (10€), max 16
We will explore creative expression through different techniques from ceramic sculptures to painting in oil. Teaching languages
English and Finnish. Students will buy their own materials. No gathering on the 6th of November. For im-migrants, unemployed
persons and pensioners the course fee is only 10 €. The teacher will check the justification of the lower fee. OPH.
█76051 MAAHANMUUTTAJANUORTEN LIIKUNTAKERHO 1–7-luokkalaiset 
ti 16.00-17.00, 1.9.2015–24.11.2015 ja 12.1.2016–12.4.2016 Lintuviidan koulu, Tapiolantie 20
Roosa Pakkala, liikuntaneuvoja 33,25 t, Kurssimaksu 40,00 € (10€), max 20
1–7-luokkalaisille tarkoitettu liikuntakerho, jossa tutustutaan eri lajeihin ryhmän toiveitten mukaan. OPH Työttömille työnhakijoille, senioreille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille hinta 10€. Opettaja tarkistaa kurssin alussa oikeuden alennettuun hintaan.
111
Yhteistyössä:
60+ -HANKE TARJOAA
POSITIIVISTA POTKUA ELÄKKEELLÄ! –LUENTO
Olet yli 60-vuotias, jäämässä eläkkeelle tai eläkkeellä. Sinulla on aikaa elää. Miten teet sen myönteisesti?
Saat luennolta mukaasi tietoa, käytännön harjoituksia sekä omia oivalluksia oman hyvän arkipäiväsi
tueksi.
Ke 30.9. Klo 13.30-17, Seinäjoen Apila-kirjaston Jaaksi-Sali. Luennoitsijana Elina Akola, FM, Associate
Certified Coach, aikuispedagogi.
DIGITAALISET JÄÄMISTÖT –LUENTO
Me itse ja kaikki lähimpämme jätämme jälkeemme digitaalisia tietoaineistoja - digitaalisen jäämistön.
Mikä se on ja mitä sille tulisi tehdä? Luennolla käydään lävitse erilaisia digitaalisia jäämistöjä, nykyistä
lainsäädäntöä sekä erilaisia keinoja hallita digijäämistöä.
Ti 6.10. Klo 17-19, Seinäjoen Apila-kirjaston Jaaksi-Sali.
Luennoitsijana Anna E. Haverinen, PhD.
Luennot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Ei edellytä ilmoittautumista.
MUISTA MYÖS 60+ -OPINTOETU!
Nouda kortti toimistosta ja käytä etu ennen kurssin
alkua. Kysy lisää hankkeen oppilaitoksista
tai Elina Viitalalta, p. 044 432 5642,
[email protected].
www.epopisto.fi/projektit_ja_hankkeet/60_plus
112
Löydät Seinäjoen kaupungin nettiopaskartan: http://kartat.seinajoki.fi
tie
an
as
Va
RYTMI-INSTITUUTTI
Sa
mm
on
ka
tu
P
n
ja
oh
tie
lta
va
katu
Sammon
k
on
lti
Va
OPISTOTALO
u
at Koulu-
Nuoriso
keskus
Sa
k
uu
tie
in
pp
Kau
tu
aka
katu
Seinäjoen
Tori-lyseo
luk
Kou
Kirkkokatu
atu
Marttilan
koulu
tu
ka
on
m
m
atu
kusk
Kes
katu
van
Kale
R
Vapaudentie
TAIDEKOULU
OIVA
tie
katu
kan
Pus
iv
Riih
ain
k
ion
atu
kok
Kirk
h ta
Hu
Vapaudentie
Seinäjoen
lukio
Koulukatu
ti e
lan
r
jahti
Jänis
töntie
Seinäjoen
yhteiskoulu
Ru
uk
int
ie
Kivis
Seinäjoen kaupunki, Karttapalvelut
lupa nro 95/2011
Ko
sk
en
ala
nt
ie
Koskena lant ie
Vapaudentie83
60100 SEINÄJOKI
Käynti Verkatehtaankadulta