täältä - Porin Golfkerho

Transcription

täältä - Porin Golfkerho
Kalafornia News
Satakunnan Viikon liite 20.5.2015
Aloita golf
S. 5
Jokamiesgolfia,
myös jalkapallolla!
S. 11
Junnugolfia
S. 12-13
Ulkoilureitin avajaiset
S. 16
2
Kalafornia News
Puheenjohtajalta
www.kalafornia.com
facebook.com/Kalafornia.PGK
Toiminnanjohtajalta
Toimelias juhlavuosi takana Kalaforniassa
– suunta eteenpäin
avaudutaan
Porin Golfkerho ry on maamme
kolmanneksi vanhin golfseura ja
niinpä vuosia tuli viime vuonna
täyteen 75. Monenlaisia vaiheita on
seuramme jäsenkunta vuosikymmenten varrella nähnyt ja kokenut.
Kaikista niistä vaikeistakin on kuitenkin selvitty ja koko ajan johtoajatus on ollut kirkas: eteenpäin!
Mennyttä juhlavuotta vietettiin kirjaimellisesti työn merkeissä. Tämän
vuosikymmenen alussa työn alle
saatettu kunnianhimoinen koko
kentän kehittämissuunnitelma on
saatu pääosin toteutettua. Valmiina on 18+9 – reikäiset golfkentät
ja 9 – reikäinen kaikille avoin jokamieskenttä. Hyvänä lisänä ovat
tulleet erinomaiset kuntoilulaitteet
ja mahdollisuus pelata golfia jalkapallolla.
Mielestäni tämän kaiken edellä
kuvatun toteuttaminen vaikeiden
lamavuosien aikana ja samalla seuran oman talouden hyvinkin vakaana pitäminen on tosiasia, jota ei voi
tunnustuksetta ohittaa.
Muun ohessa Suomen golfliitto
nimesi seuramme viime vuonna
koko maan golfkerhoksi. Erityisen
mainittavaksi saadun tunnustuk-
sen tekee sen pääperuste eli monipuolinen, laaja ja laatuisa juniorityö.
Kokonaan uutta avausta perinteisen yhteistyökumppanimme Porin
kaupungin suuntaan edustaa monipuolinen Kalafornian harrastuskokonaisuuden liittäminen maassamme ainutlaatuisen Porin kansallisen
kaupunkipuiston yhteyteen. Uskon,
että tämä yhteys tuo Kalafornian
kaikkinensa entistäkin lähemmäksi
kaikkia ulkoilijoita ja liikunnan harrastajia.
Toivotan näin omalla jäsenkunnalle kuin kaikille alan harrastajillekin
aurinkoista pelikautta!
Martti Sinisalmi
Puheenjohtaja
Alkanut kausi merkitsee meillä Kalaforniassa astumista uuteen avoimuuden aikakauteen.
Vuosia jatkuneiden kentän ja
harjoitusalueiden uudistamistöiden hedelmistä päästään
nyt nauttimaan, kun avaamme
olemassa olevien 18 ja 9 reikäisten kenttien rinnalle kaikille avoimia golfalueita ja muita
liikuntapaikkoja. Par3 kentälle
pääsee pelaamaan jokamiesgolfia ja mailat saa lainaan klubilta. Näin kynnys lajin piiriin
tulemiselle madaltuu. Veikkaan
uudeksi hittilajiksi tulevana
kesänä Jalkapallolla pelattavaa
Footgolfia. Myös kuntoilulaitteet Kalaforniassa ja pyöräily- /
ulkoilureitti Kirjurinluodosta
houkuttelevat liikkuvia kau-
punkilaisia jatkossa golfkentälle. Klubiravintola palvelee myös
ulkoilijoita.
Toivon näiden uusien aktiviteettien ja tietysti myös itsessään hienon golfpelin houkuttelevan porilaisia sankoin joukoin
hienoon miljööseen tänne Kalaforniaan. Moni tulee yllättymään ympäristön vihreydestä
ja viihtyisyydestä. Joku löytää
loppuelämäkseen uuden harrastuksen.
Tervetuloa Kalaforniaan!
Se on kaikille…
Ville Tuovinen
toiminnanjohtaja
Porin Golfkerho ry
Kansallinen golfviikko Kalaforniassa 1.-7.6.
TULE JA TUO YSTÄVÄSIKIN TUTUSTUMAAN LAJIIN! PIENI PALLO – ISO ILO
maanantai 1.6.
SENIOREILLE golfin ilosanomaa 55+-ikäisille Kalaforniassa
ma 1.6. klo 16-20. Ole aktiivinen ja tuo ystäväsi/kaverisi tutustumaan aidosti golfin saloihin: tarjolla golftietoa, putteja, golsvingejä pro Matin ohjauksessa sekä pelikierros par3
kentällä. Maksutta, sillä PGK tarjoaa tapahtuman vieraallesi!
Keskiviikko 3.6.
GOLFTUTUSTUMINEN NAISILLE klo 16-20 Tuo kaverisi
kentälle ilmaiseksi.
Perjantai 5.6.
JUNNUJEN KAVERIPÄIVÄ klo 10-16 juniorit saavat tuoda
kaverinsa kokeilemaan golfia golfkansankentälle ilmaiseksi.
KOKO VIIKON ILMAINEN
PELIMAHDOLLISUUS UUDELLA
PAR3 KENTÄLLÄ
VÄLINEET SAA LAINAAN!
Lisäksi kansallisella golfviikolla
pelataan Kalaforniassa
seuraavat kilpailut
Ti 02.06.2015
Senioritiistai
Ke 03.06.2015
Suomi-Golf viikkokilpailu
To 04.06.2015
Naisten torstaikisa
La 06.06.2015
Golfshop Open 27 reikää
Moderni tilitoimisto,
joka palvelee sinua
henkilökohtaisesti.
Lue lisää:
Juhlat Ahlströmin ruukeissa
Ahlströmin ruukit – Palveluliiketoiminta
Laviantie 14, Noormarkku, p. 050 518 3677
Ruukinpuisto/Sepäntie 3, Kauttua, p. 050 518 3680
[email protected] www.ahlstrominruukit.fi
1. Accounting Oy
Eteläkauppatori 4 A, 6. krs
28100 Pori
puh. 010 778 1900
fax
010 778 1910
› Taloushallintopalvelut
› Sähköiset palvelut
› Konsultointipalvelut
3
Kalafornia News
Haastattelu
1
Miksi pelaat golfia?
2
Miksi pelaat Kalaforniassa? Robert Hämäläinen, 55 vuotta Natalia Hämäläinen, 55 vuotta
tasoitus 13.8
pelannut 7 vuotta
tasoitus 18.9
pelannut 7 vuotta
1) Hyvää liikuntaa, perhe pelaa.
2) Helppo liittyä, ei osaketta. Kenttä lähellä. Mukava porukka ja hyvä ilmapiiri.
1) Tykkään liikkumisesta ja hyvästä seurasta. Perhe pelaa.
2) 7 minuutin matka kentälle. Helppo liittyä. Todella hyvä
naisten toiminta.
Sanna Wiksten, 44 vuotta
tasoitus 18.2
pelannut 9 vuotta
Kasperi Lehtinen,16 vuotta
tasoitus 9.2
pelannut pari vuotta
Aleksi Sävelä, 15 vuotta
tasoitus 3.0
pelannut 9 vuotta
1) Riittävän haastava laji. Sosiaalinen puoli. Ulkona oleminen ja liikunta.
2) Suoritin Green Cardin aikanaan Kalaforniassa ja ei ole
ollut tarvetta vaihtaa kenttää. Tämä on oma kotiseura!
1) Hieno, haastava laji. Aina löytyy kehitettävää. Kiva käydä
eri kentillä.
2) Paras lähikenttä, hyvä ilmapiiri, mukavat caddie-masterit.
1) Isoisä ja muut sukulaiset innostivat aloittamaan. Kiva laji.
2) Hyvä junioritoiminta ja kilpailutoiminta. Kalaforniassa
hyvät puitteet ja kenttä on lähellä.
US
I MIIN
PUHTAAST
L L INE N
T ÖYS TÄVÄ
Y MPÄ R ISnink in osa tu tk it tuteh ty
• pie
el ma t
li tt u
njälk il a sk
• hiilijala a t vaih toehdo t va
m
• puh taim ysin k ierr ä te tt ä vä ll is el la
va
• tä
e puole t ta uun
njälk i all
tt
• hiilijala s tele v yl lä to teu te a
k alu
verr a tt un
kei tt öön
IS Ä IL M A
PUHDA S aSpääs tö t all e
TILAA MIINUS-KEITTIÖESITE KOTIISI
• sisäil m raja-arv o s ta
puole t M1 e • ei ärs y tä
• ei hais
Lähetä tekstiviesti PUUSTELLI MIINUS PG ETUNIMI SUKUNIMI OSOITE numeroon 18252. Viestin lähettäminen on sinulle maksuton.
Tervetuloa tutustumaan Miinus-keittiöön.
Katso lähin myymäläsi www.puustellimiinus.fi
4
Kalafornia News
www.kalafornia.com
facebook.com/Kalafornia.PGK
Tule liikkumaan Porin
kansalliseen kaupunkipuistoon!
rinluodosta lähtevälle reitille kertyy hieman päälle 8 kilometriä.
Vuonna 2002 perustettu Porin kansallinen
kaupunkipuisto tarjoaa keskeisellä sijainnillaan Porilaisille loistavat mahdollisuudet liikunnan harrastamiseen. Kansallinen
kaupunkipuisto on yhtenäinen noin 11
neliökilometrin kokoinen puistoalue, joka
ulottuu Katinkurusta aina luotojen kärkeen
Kalaforniaan saakka. Kansallinen kaupunkipuisto mahdollistaakin arkiliikunnan
harrastamisen viihtyisässä ja vaihtelevassa luonnon- ja kulttuuriympäristössä aivan
kaupungin keskustassa ja sen tuntumassa.
Viime syksynä luodoille avattujen uusien
ulkoilureittien jatkeeksi avataan nyt merkitty pyöräilyreitti opastauluineen Kirjurinluodosta Hanhiluodontietä pitkin Kalafornian Golfkentälle saakka. Golfkentällä
liikunnan ystäville on tarjolla uusi kaikille
avoin golfalue. Edestakaista matkaa Kirju-
Kansallinen kaupunkipuisto kutsuu kaikki
mukaan liikkumaan alueelleen!
LUOTOJEN ULKOILUREITIT
SAUVAKÄVELYREITIT
REITIT
3,3
km
3,3
km
LYHYT
3,3KM,
HELPPOKULKUINEN,
LYHYT
3,3KM,
HELPPOKULKUINEN,
VALAISTU,
TALVIKUNNOSSAPITO
VALAISTU,
TALVIKUNNOSSAPITO
K A L A F O R N I A N
4,4
G O L F K E N T T Ä
km
4,4
km
7,3
km
Porin kansallinen
kaupunkipuisto
KESKIPITKÄ
4,44,4
KM KM
KESKIPITKÄ
7,3
km
PITKÄ
KMKM
PITKÄ7,37,3
KALAFORNIAN PYÖRÄILYREITTI
OPASTAULU
8,1
R A A T I M I E H E N
L U O T O
OLET TÄSSÄ
8,1 KM
EDESTAKAINEN MATKA
OPASTAULU
OLET TÄSSÄ
Reitti kulkee paikoin Kokemäenjoen rantapenkan päällä. Kuva Heli Nukki
H
a n
h
u
i l
1 kilometriä
t
ie
0,75
n
0,5
o
0,25
d
0
o
K V I S T I L U O T O
TERVETULOA PORIN KANSALLISEEN KAUPUNKIPUISTOON!
LUOTOJEN ALUE
Luotojen alue kertoo Kokemäenjoen kehityshistoriasta. Maankohoamisen ja jokilietteen maatumisen seurauksena
syntyneellä alueella on ainutlaatuista jokiluontoa ja 1800- ja 1900 -lukujen vaihteessa syntynyttä huvilakulttuuria. Jokivarren
rantalehdot ulottuvat aivan ydinkeskustaan saakka. Alueella harjoitetaan perinteistä maanviljelyä. Lisäksi alueella on sotien
jälkeen perustettu Luodon siirtolapuutarha, palstaviljelyalueita sekä Kaupunginpuutarha ja Satakunnan Vihertietokeskus.
H E V O S L U O T O
H A N H I
L U O T O
K I R J U R I N
L U O T O
Lisäksi Luotojen alueella on runsaasti tapahtumiin liittyviä toimintoja, kuten Kirjurinluoto Arena ja kesäteatteri.
Luotojen kaakkoiskärjessä on jo viimevuosisadalta kaupunkilaisten virkistyskäytössä ollut englantilaista puistotyyppiä
edustava Kirjurinluoto. Historiallista puistokeidasta täydentävät nykyisin mm. uimaranta, Pelle Hermannin leikkipuisto ja
fresbeegolfrata.
Lisätietoja: www.pori.fi/kaupunkipuisto
WINSTONIN PERINTEISET PIENPANIMO
OLUTJUHLAT PORISSA 14.–15.8.!
Tule yöpymään Original Sokos Hotel Vaakuna Poriin
ja osallistu rentoon Oluttapahtumaamme!
• Varaukset sokoshotels.fi
• Varauskoodi BOLU150814
• Varaukset viimeistään viikkoa
ennen tapahtumaa
• Erikoishintaisia huoneita
saatavilla rajoitetusti!
TA
• NOIN 300 ERI OLUT
TA
• PIENPANIMO-OLUI
• LIVEMUSAA
AAMO.FI
• KATSO LISÄÄ RAFL
Nyt huoneet alkaen 46 € / hlö / 2hh / vrk
Hinta sisältää aamiaisen, EasyFit-liikuntakeskuksen
käytön sekä ilmaisen sisäänpääsyn olutjuhliin.
Omistajan käyntikortti
Pub Winston | Gallen-Kallelankatu 8 | 28100 Pori | www.raflaamo.fi
5
Kalafornia News
Aloita golf
Kalaforniassa!
Vuonna 2015 ei peritä liittymismaksua!
(norm 350 €)
1.
Golfiin tutustumisen voit aloittaa Kalafornian harjoituslyöntialueella eli rangella. Kaikille avoimella par3-kentällä pääset
kokeilemaan pelaamista. Välineet saat lainaksi klubitalon
vastaanotosta eli caddie-masterilta ja pukeutumiseksi sopii
säätilan mukainen vapaa-ajan vaatetus.
2.
Aloittaaksesi pelaaamisen täysimittaisilla kentillä, sinun kannattaa hankkia green card, jonka saat suoritettua golfopettajan eli golfpron järjestämällä alkeiskurssilla. Par3-kentällä
voit pelata ilman green cardiakin, mutta saat harrastuksesta
enemmän irti, kun hallitset golfin perustiedot ja taidot.
3.
Pelataksesi täysmittaisilla kentillä sinun tulee liittyä seuran
jäseneksi. Jäsenyys avaaa sinulle uusia pelimahdollisuuksia
Kalafornian lisäksi muillakin kentillä. Pelivälineiden hankinnassa apunasi on klubitalolla sijaitseva Golfshop, jonka asiantunteva henkilöstö auttaa ja neuvoo mielellään.
6
Kalafornia News
www.kalafornia.com
facebook.com/Kalafornia.PGK
Infoa pelaajille
KLUBIN AUKIOLOAJAT
Klubirakennus aukeaa normaalioloissa klo
7 ja sulkeutuu aikaisintaan klo 21. Caddie-masterit ovat paikalla klo 9-19. Kisa-aamuina caddie-master avaa klo 7. Ravintola on auki vähintään klo 21 saakka ja
tarvittaessa pidempäänkin. Palveluajat ovat
keväällä ja syksyllä lyhyemmät ja ne ilmoitetaan aina kotisivuilla.
Ajanvaraustilanne on nähtävillä nettikoneiden näytöllä klubilla. Nettikoneilla on mahdollista myös varata/vahvistaa aikoja.
Pukuhuonerakennus aukeaa klo 6 ja sulkeutuu klo 22.00. Saunat ovat koko ajan
päällä. Pyyhkeitä lainataan caddie-masterin
toimistosta ilmaiseksi. Pyyhkeet tarjoaa Porin Pesusampo.
AJANVARAUS
Peliaika varataan 18-reiän ja 9-reiän kentille internetistä www.kalafornia.com tai caddie-masterilta, puhelimitse 02-6303 888.
Pelikauden aikana caddie-masterin toimisto
on avoinna klo 8-19. Muina aikoina ajanvaraus toimii ravintolan tiskillä.
Par3 kentälle ei tehdä varauksia vaan kentälle mennään saapumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen ja maksu klubirakennuksen vastaanottotiskillä.
TYÖNANTAJAN
TUELLA PELAAMAAN
Työnantaja voi tukea verovapaasti työntekijän liikuntaharrastusta 400€:lla vuodessa. PGK voi tehdä sopimuksen suoraan
työnantajan kanssa ja laskuttaa työntekijän henkilökohtaisesta pelaamisesta yllä
olevan summan. HUOM! Tässä välissä ei
tarvita mitään liikuntaseteleitä. Voimme
sopia asiasta suoraan työnantajasi kanssa,
jolloin ei myöskään mikään taho ota palkkiota välistä, eikä tarvitse sählätä erilaisten lippusten kanssa.
Myös Sporttipassi, Smartumin setelit ja
kortti käyvät pelimaksujen maksamiseen.
Käytä ihmeessä hyväksesi!
ALENNUKSIA PGK:N
JÄSENILLE
VIERASKENTILLÄ
KAUDELLA 2015
Olemme neuvotelleet jäsenillemme alennetut greenfeehinnat 10 eri kentälle: Kokkola
Golfiin, Rauma Golfiin, Nokian River Golfiin,
Joensuun Karelia Golfiin, Paraisten Archipe-
lagia Golfiin, Siilinjärven Tarina Golfiin, Hyvinkäälle, Vammalaan ja Uuteenkaupunkiin
sekä Yyteriin alennus 10 € normaalihintaisesta 18 reiän greenfeestä, etu voimassa
kaikkina aikoina. Yyteriin lisäksi alennus
junnuilta 5€. Alennuksen saa esittämällä
PGK:n jäsenkortin. Käyttäkää hyväksenne! Yyterin ja Nakkilan kilpailuihin PGK:n jäsenet pääsevät alennetuilla kilpailumaksuilla.
YG:n ja NaG:n jäsenillä on sama etu Kalafornian kilpailuissa. Yyterin pelilippuja on saatavana myös edullisesti Kalafornian ravintolasta.
PGK:n jäsenkortilla saat kauden mittaan
myös muita jäsenetuja.
SÄHKÖPOSTILISTALLE
REKISTERÖITYMINEN
Rekisteröitymällä kerhon sähköpostituslistalle saat ajankohtaista tietoa Kalafornian
palveluista ja tapahtumista sähköpostitse
verkkolehtenä. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt, voit tehdä sen www.kalafornia.com
etusivulla.
LAADUKKAAT
HARJOITUSALUEET
Tarjolla on hyvät puitteet laadukkaaseen harjoitteluun. Rangella riittää mittaa ja leveyttä
ja pääset lyömään ruoholta. Lähipeliin on
tarjolla useita viheriöalueita bunkkereineen.
Harjoitusalueet ovat kaikkien avoimessa käytössä. Harjoitusalueita ovat range
(lyöntiharjoittelualue), jonka vieressä ovat
myös chippiviheriö ja puttiviheriö. Klubin
edessä lähipelialue ja 2 harjoitusviheriötä.
Huoltohallin vieressä on alue pitchlyönneille viheriöineen. Rangella harjoituspallot ostetaan palloautomaatista. Palloja voi
ostaa 2€ kolikoilla tai caddie-masterin toimistosta ostettavilla rangekorteilla. Pallojen kerääminen on kielletty eikä palloja saa
viedä pois rangelta. Muilla harjoitusalueilla harjoittelu tapahtuu omilla palloilla.
Kerhon pro voi varata alueita tarvittaessa
omaan käyttöönsä ja samoin isommat kilpailut voivat aiheuttaa rajoituksia alueiden
käyttöön.
JÄSENTUNNIT
Aikaisempina kesinä tutuiksi tulleita kerhon ”sponsoroimia” jäsentunteja jatketaan
myös kaudella 2015. Kerhon toiveiden
mukaan jäsentunteja on kuitenkin kohdistettu seuratasoituksella (yli 36) pelaaville
jäsenille. Heille jäsentunteja on kaksi kertaa
kaudessa. Alle 36 tasoituksella pelaaville
tunteja on yksi kauden aikana. Jäsentun-
ti maksaa kymmenen euroa ja kestää puoli
tuntia. Opettajana on golfpro Matti Ojala.
Ilmoittautumiset ja varaukset: Matti Ojala 040-7310 355 tai caddie-master
02-6303 888.
KERTAUKSEN VUOKSI
-Aika on aina varattava!
-Lähdöt täsmällisesti kellon mukaan!
-Ryhmän maximi tasoitus 100 18-reiän
kentällä ja 130 9-reiän kentällä.
-Vahvista varaamasi aika caddie-masterille
(tai itsepalveluna internetissä) viimeistään
15 minuuttia ennen lähtöä!
-Ilmoita aina, jos lähtöaikasi peruuntuu tai
muuttuu!
-Jos tasoitus on yli 36, pelaa aina punaiselta
teeltä!
Näillä varmistamme joustavan pelaamisen kentällä!
SUOJELE
KENTÄNHOITAJAA!
Kentänhoitajat hoitavat golfkenttää pelaajia varten ja he pyrkivät tekemään työnsä
siten, että peliä ei turhaan häiritä. Leikkurit
lähtevät liikkeelle yleensä niin aikaisin, että
pelaajat ovat vielä nukkumassa. Tiesittekö
muuten, että pelkkä ruohonleikkaaminen
vie parhaan kasvukauden aikakana 27-reikäisellä kentällä jopa 300 tuntia viikossa,
silti monet pelaajat eivät näe leikkureita
koskaan työn suorittamisajankohdan vuoksi.
Usein kuitenkin käy niin, että leikkaaja
on kentällä pelaajien kanssa yhtä aikaa, jolloin sekä pelaaminen, että leikkaaminen on
hankalampaa. Kentänhoitajilla on aina etuoikeus työnsä suorittamiseen pelaajiin nähden mutta leikkaajat pyrkivät väistämään
peliryhmiä aina kun se on mahdollista ja
järkevää!
MUISTA KUITENKIN VARMISTUA SIITÄ,
ETTÄ LEIKKAAJA TIETÄÄ VAROA LYÖNTIÄSI. VAIKKA KÄDEN HEILAUTUKSELLA
ENNEN SVINGIÄ! Usein leikkaaja itse antaa
pelaajille merkin siitä, milloin voi lyödä.
Pelaajien jatkuva väisteleminen lisää
kuitenkin työaikaa ja sitä kautta kentänhoidon kokonaiskustannuksia, joten
toivomme myös pelaajilta joustavuutta.
MUISTAKAA, ETTÄ TURVALLISUUS TULEE
HUOMIOIDA AINA!
Suojele kentänhoitajaa, hän tekee työtään
sinua varten. Äläkä lyö toisten pelaajienkaan niskaan, koska silloin voivat loppua
palkanmaksajat kentänhoitajilta!
KENTTÄVALVONTAA
Pelikierrosten joustavan sujumisen turvaa-
Laadukkaat harjoitusalueet
miseksi järjestetään kenttävalvontaa kesäkuukausina. Valvojat kiertelevät päivittäin
golfautolla ja seurailevat peliryhmien etenemistä kentällä ja auttavat pelaajia ongelmatilanteissa. Toiminnalla pyritään varmistamaan viihtyisä pelaaminen, eikä tarkoitus
suinkaan ole häiritä tai painostaa pelaajia.
Kenttävalvojan tavoittaa puhelimitse
numerosta 0400-563 767.
PIDÄ KENTTÄ
OSALTASI KUNNOSSA!
Muistakaa korjata pallon alastulojäljet viheriöillä. Pidä greenihaarukka aina saatavilla
ja korjaa muidenkin aiheuttamat jäljet viheriöillä, jos niitä huomaat.
Väylillä pitää myös korjata lyönnistä aiheutuneet jäljet, eli irti lyödyt turpeet takaisin paikalleen!
Kaikilla par 3 väylillä on muuten astiallinen hiekka-siemen seosta, jota laitetaan
lyöntijälkeen. Tällöin teepaikka kasvaa nopeammin uutta ruohoa ja on paremmassa
kunnossa.
MUISTAKAA, ETTÄ KENTÄN KUNTOON
VOIMME VAIKUTTAA MYÖS ITSE NÄILLÄ
PIENILLÄ ETIKETTIIN KUULUVILLA TOIMILLA! Luotamme siihen, että jokainen sisäistää nämä asiat, Kiitos!
PIDÄ KALAFORNIA SIISTINÄ!
Jokaisella lyöntipaikalla ja klubiympäristössä
sekä rangella on roskiksia, joihin roskat voi
laittaa. Lisäksi caddie-masterit jakavat tyhjiä
filmikoteloita tupakantumppeja varten. Tyhjä pullokaan ei paina bägissä niin paljon kuin
täysi painoi, joten tuokaa pullot klubille tai
jättäkää roskiksiin, joissa on omat astiansa
myös pulloille. HUOM! Lyöntipaikalla pullon
saa ehjänä roskikseen, kun kääntää koko
kansiosan auki, jolloin pullon voi asettaa roskikseen.
Tahallinen roskaaminen voi johtaa kentältä
poistamiseen ja sakottamiseen sekä pelikieltoon.
Olisi myös toivottavaa, että kenkiä tai vaatteita ei säilytettäisi yön yli pukuhuoneissa ja bägien säilytys pukuhuonetiloissa on
ehdottomasti kielletty. Pukuhuoneisiin jätetyt bägit katsotaan lahjoituksiksi junioritoimintaan ja siirtyvät välittömästi kerhon
omistukseen.
Kuraiset jalkineet voi myös pyyhkiä oven
läheisyydessä oleviin harjoihin ennen sisääntuloa.
Siistillä kentällä viihdymme kaikki huomattavasti paremmin. Kenttähenkilökunta
kiittää jo etukäteen huomavaisuudestanne!
7
Kalafornia News
Terveisiä tiskin takaa - Cadarit esittelyssä
Morjens!
Moi!
Moikka!
Olen Jonna ja alkanut kausi on kohdallani jo seitsemäs Kalaforniassa.
Menneinä vuosina minut on voinut parhaiten bongata
aamulla kukon laulun aikaan.
Olen se henkilö joka yrittää pitää klubin ja pukuhuoneet
siisteinä. Tänä kesänä minut tapaa myös caddie-masterin
tiskin takaa useammin kuin ennen.
Joten jos joku asia on hullusti niin nappaa hihasta kiinni.
Olen Heidi ja aluillaan oleva kausi on minulle neljäs caddie-masterin tiskin takana. Olen siis se, joka on vastassa
heti klubin ovesta sisään kävellessä. Opastan kaikissa golfiin liittyvissä asioissa ja yritän parhaani mukaan vastata
kaikkiin kiperiinkin kysymyksiin.
Syksyllä palaan taas opiskelujen pariin. Muutaman vuoden päästä olen valmis luokanopettaja.
Nimeni on Martta. Osalle golffareista saatan jo olla tuttu
kasvo ravintolan puolelta muutaman kesän jälkeen. Nyt
uutena caddiemasterina palvelen teitä parhaani mukaan
kaikissa golfiin liittyvissä asioissa koko kesän. Syksyllä tarkoituksenani on aloittaa opiskelun merkeissä.
Hyviä kierroksia!
Tavataan klubilla!
Nähdään Golfkerholla!
Turvallisuusohjeita kentälle
• Ota puhelin mukaasi kentälle. Pidä se äänettömällä, mutta voit hälyttää apua tarpeen vaatiessa!
• Hätänumero on 112.
• Kenttävalvojan numero on 0400-563 767
• Caddie-masterin numero on 02-6303 888
• Ukkosen uhatessa keskeytä peli heti ja hakeudu suojaan. Ukkosella pelaaminen on hengenvaarallista!
Ukkosesta voidaan varoittaa sireenillä, mutta käytä ensisijaisesti omaa harkintaa.
• Varmistu aina ennen lyöntiä, että edessä ei ole ketään.´
• Varoita muita kentällä olevia FORE-huudolla, mikäli lyöntisi suuntautuu heitä päin!
• Anna kenttähenkilökunnalle etuoikeus työn suorittamiseen ja odota heiltä lyöntilupa-merkkiä!
• Mikäli etsit palloa metsästä (max 5 min.), jätä bägisi näkyville, että takana tulevat eivät lyö päällesi!
/porinpuupojat
Vaihda
suodattiMet!
UUTUUS!
Moottoriöljy
täyssynteettinen
5W-40
5 litran kanisteri.
18
114-F540-5
90
3,78 / L
Otavankatu 11, 28100 PORI, puh. (02) 634 3600
Otavankatu 11, PORI, puh. (02) 634 3600
Ark. 9–17.30, la 9–13.30
Laatupuulla
PARHAASEEN
TULOKSEEN
Pihapiirirakennukset Puupojilta!
p. (02) 630 0600, Kullaantie 82, 28220 Pori | porinpuupojat.fi
8
Kalafornia News
www.kalafornia.com
facebook.com/Kalafornia.PGK
PAR3 KENTTÄ – GOLFIA KAIKILLE
Kalaforniassa
toimii
kaikille
avoin
par3-kenttä, jonne voit tulla kokeilemaan
golfia. Et tarvitse golfjäsenyyttä tai green
gardia etkä edes ruutuhousuja! Mailoja saa
lainaksi ja pukeutumisen suhteen toimii
säähän sopiva vapaa-ajan vaatetus. Tervetuloa!
Par3 kentän pääyhteistyökumppanina on
Satakunnan Viikko.
Par3-kenttä muodostuu rangen vieressä
olevasta kuuden reiän (reiät 1-6) kokonaisuudesta, joka avataan kesäkuussa, ja
huoltohallin takana olevasta kolmen reiän
kokonaisuudesta (reiät 7,8 ja 9), joka on
jo kauden alusta käytettävissä. Kentällä on
keltainen ja punainen tee ja sen lisäksi kokeilijoille tarkoitettu musta tee.
Ohjeet par3-kentälle:
1. Peliryhmässä olisi hyvä olla vähintään
yksi PGK:n tai muun golfseuran jäsen, jolla
on tasoitus/green card. Tämä pelaaja vastaa
peliryhmän turvallisuudesta. Jos opastajaa
ei ole ryhmän mukana, turvallisuusohjeen
saa klubirakennuksen vastaanotosta maksamisen yhteydessä.
2. Peliryhmän koko max 4 pelaajaa. Kokeilijat pelaavat mustalta teeltä.
3. Yhteisten mailojen käyttö on sallittu.
4. Ilman PGK:n jäsenyyttä pelaavat maksavat klubille päivägreenfeen, joka on 10€ ja
junnuilta 5€. PERJANTAISIN KOKEILIJOILLE ILMAINEN!!!
5. Pelaamaan pääsee jonotusperiaatteella.
Ensimmmäiselle kierrokselle lähtevillä etuoikeus useampaan kertaan kiertäviin nähden.
6. Maksut klubirakennuksen vastaanottotiskille eli caddie-masterille ennen lähtöä.
Tuo ystäväsi kokeilemaan ja saat uusia pelikavereita!
SPEEDGOLF – JUOKSUGOLF
TÄYDELLINEN 18-REIÄN GOLFELÄMYS ALLE TUNNISSA
Golf on leppoisa kesälaji, joka tarjoaa liikuntaa ja yhdessäoloa kaikenikäisille. Näinhän
lajia tavataan mainostaa ja harvemmin golfareiden näkeekin vuodattavan hikipisaroita mitä nyt ehkä epäonnistumisesta tuskasta.
Lajista löytyy kuitenkin hikisempikin versio. Niille, jotka haluavat golfilta vauhtia ja
vuodatettua hikeä, on olemassa kokonaan
oma pelimuotonsa: speedgolf. Suomeksi
pelimuodon nimi voisi olla juoksugolf, sillä
speedgolfin ideana on pelata kenttä mahdollisimman nopeasti, käytännössä juosten. Perinteisen golfin mukaisesti myös
lyönnit lasketaan ja speedgolfissa tulos
muodostuukin käytetyistä lyönneistä ja
käytetyistä minuuteista. Lopputuloksessa
lyönnit ja minuutit lasketaan yksinkertaisesti yhteen.
Speedgolfia on harrastettu ympäri maailmaa jo usean kymmenen vuoden ajan
ja lajin arvostetuimmat kilpailut näytetään
kansainvälisillä tv-kanavilla. Speedgolf ei
kuitenkaan ole koskaan ollut suuren yleisön
suosiossa. Yksi lajin haasteista on, että sen
harrastaminen vaatii tyhjän tai ainakin lähes tyhjän golfkentän ja tällaisia aikoja vuorokaudesta ei käytännössä ole kuin aikaisin
aamulla, jolloin muut pelaajat eivät ole vielä
lähteneet kentälle.
Speedgolfia pelataan pääosin perinteisen
golfin sääntöjen mukaan.
Kierrokselle saa ottaa niin monta mailaa
kun haluaa, mutta ne pitää itse kantaa, mitään apuneuvoja, kuten golfautoa tai mailapoikaa ei saa käyttää avukseen. Useimmiten
pelaajat valitsevat mukaansa 1–6 mailaa.
Poikkeuksena perinteisen golfin sääntöihin
speedgolfissa ei tarvitse palloa putatessa
poistaa lipputankoa reiästä. Toisena poikkeuksena on, että kadonnutta palloa ei tarvitse lähteä lyömään uudelleen sieltä, mistä
aikaisempi lyönti oli lyöty, vaan pallon voi
pudottaa edellisen lyönnin lentoradalle yhdellä rangaistuslyönnillä. Vaikka speedgolfissa on tarkoitus selviytyä kentältä mahdollisimman nopeasti, ovat pelaajat kuitenkin
vastuussa lyöntijälkiensä ja pallojen alastulojälkien korjaamisesta sekä hiekkaesteiden
haravoimisesta.
Kaudella 2015 Speedgolf rantautuu myös
Kalaforniaan, jonne sen toi Kalafornian expro Mika Nieminen, joka on nykyisin HyviGolfin toimitusjohtajana. Toiminnan veturiksi meillä on lupautunut toinen ex-pro
eli Jarkko ”Salama” Stenbacka. Lisätietoja
nettisivuilta tai ota yhteyttä Jarkkoon!
Mika Nieminen
FOOTGOLF – GOLFIA JALKAPALLOLLA
Voit kokeilla golfia myös isommalla pallolla. Footgolf on jalkapallolla
pelattavaa golfia. Säännöt ovat samat mutta peli etenee potkimalla
jalkapalloa. Reikä on tietysti isompi.
Kalaforniassa on yhdeksänreikäinen footgolfrata. Radan avauspaikat
on merkattu sinisellä teemerkillä
ja reikä sinisellä lipulla. Reiät ovat
noin 50-130 metriä pitkiä.
PELIN SÄÄNNÖT:
1. Pelattavan reiän tulokseen lasketaan potkut avauspaikalta reikään
saakka.
2. Avauspotku suoritetaan maasta
sinisen merkin vierestä.
3. Potkut suoritetaan aina maasta.
4. Jos pallo menee ulos pelialueelta
(valkoisten paalujen taakse), suoritetaan uusi potku samasta paikasta,
josta pallo viimeksi potkaistiin ja
tulokseen lisätään rangaistuksena
yksi potku.
5. Jos pallo menee vesiesteeseen
(punaiset tai keltaiset paalut), suoritetaan potku ylimenokohdan vierestä ja tulokseen lisätään rangaistuksena yksi potku.
6. Jos pallo menee pelaamattomaan
paikkaan (pusikko tms.), suoritetaan uusi potku lähimmästä pelattavasta paikasta, joka ei kuitenkaan
ole lähempänä reikää ja tulokseen
lisätään rangaistuksena yksi potku.
7. Golfviheriöltä ei saa suorittaa
potkuja ja jalkapallo pitää siirtää
sieltä lähimpään pelattavaan paikkaan ilman rangaistusta, ei kuitenkaan lähemmäksi reikää.
PELIVARUSTUS:
Säähän sopiva ulkoilu/urheiluvarustus.
Jalkapallo (palloja on myös
saatavilla golfkentältä)
Tasapohjaiset jalkineet (esim.
lenkkitossut) tai näppyläpohjaiset
turf-jalkapallokengät tai golfkengät.
HINTA
5€ / pelaaja. Maksetaan
klubirakennuksen vastaanottoon.
9
Kalafornia News
PAR3 kentän kartta
PAR3 kenttä golfia kaikille
KALAFORNIA HAASTEPYÖRÄILYN KOHTEENA
Kalafornia on ensimmäistä kertaa kohteena
Haastepyöräilyssä.
Satakunnan ja samalla Porin haastepyöräilykampanja polkaistiin liikkeelle vappuna.
Kuntokampanjan kesto on perinteitä noudattaen vapusta juhannukseen eli haastepyöräily Porin osalta päättyy 21.6.2015. Porissa
kirjauspisteitä on yhteensä 25 eri puolilla
kaupunkia, joita yksi on siis Kalaforniassa.
Kampanjan ideana on aktivoida liikkumaan
ulkona ja kannustaa kaiken ikäisiä harrastamaan pyöräilyä. Samalla saamme uusia
ihmisiä tutustumaan Kalaforniaan.
Kenttäkartta
Kentänhoitoa Kalaforniassa
Kesään on vielä pitkä matka, kun aloitamme valmistelut ja suunnittelun tulevaan
kauteen. Tavallisesti kentänhoito alkaa
jo hyvissä ajoin ennen lumien sulamista.
Kevättalvella hoidamme kentällä olevaa
puustoa ja risukkoa harventaen sitä. Alkuvuoden tehtäviin kuuluu myös leikkureiden ja työkoneiden huoltoa. Varsinaiseen
kentänhoidon aloitukseen kuuluu hiekoitukset väyläalueille ennen lumien sulamista. Kevät on kentänhoidon kannalta kiireisintä aikaa. Edellisen talven mahdollisten
tuhojen paikkaaminen vie suuren osan
kentänhoidon resursseista keväällä. Tuhoja aiheuttavat lähinnä jääpolte ja mahdolliset lumihomevauriot, joista suurin haitta
on viheriöillä.
Golfkentän hoidettavaan alueeseen kuuluvat viheriöt, lyöntipaikat, väylät, hiekkaesteet, karheikko ja niittymäiset sekä
metsikköalueet. Kalaforniassa näiden eri
alueitten yhteispinta-ala on noin 125 hehtaaria. Viheriöt ovat keskeisessä osassa
Kalaforniassa. Ennen ensimmäistäkään
leikkuuta viheriöitä ja muita kentän alueita on kylvetty, lannoitettu, katettu hiekalla ja ilmastettu maahan iskevillä piikeillä.
Kevään töiden tarkoitus on varmistaa hyväkuntoinen pelialusta koko kesäksi. Kesällä kentänhoito pyrkii ylläpitämään laadukkaan pelialustan viheriöillä ja muualla
kentällä leikkuiden, lannoituksien, hiekoituksien, ja erityyppisten ilmastusten
avulla. Syksyn hoitotoimenpiteillä pyritään saamaan nurmikko mahdollisimman
vahvaksi talven rasituksia vastaan. Syyslannoitukset, syväilmastukset ja biologisten kasvinsuojeluaineiden käyttö ovat
tärkeässä roolissa terveeseen ja vahvaan
nurmikkoon kylmää, märkää ja tauteja
vastaan.
Nurmikko on elävää organismia, joten sitä
on hoidettava sen ehdoilla. Kaikkeen emme
kuitenkaan pysty - säähän on hyvin vaikea
vaikuttaa. Tärkeimmillä alueilla on kastelujärjestelmä, jolla pystymme turvaamaan
kuivien aikojen sattuessa tarvittavan kosteuden nurmikon kasvuun. Lämpötila ja
auringonvalon määrä ovat kuitenkin tärkeimmät vaikuttavimmat tekijät kentän
avaamiseen keväällä ja sulkemiseen syksyllä.
Monesti ajatellaan golfkentän hoidon olevan
pelkkää nurmikonleikkuuta. Todellisuudessa golfkentänhoito on kuitenkin sekoitus
tiedettä, taidetta sekä rautaista ammattitaitoa, jota meillä varmasti riittää.
Osaavaan ja Iloiseen kentänhoitotiimiimme kuuluvat 2015 Rami Laurila (kenttämestari), Hannes Kalmi (apulaiskenttämestari), Jussi Mäkitalo, Pasi Uusitalo,
Jason Moore, Cyrill Barrett, Mauri Viherranta, Ville Starck ja Benjamin Tuovinen. Joukkuetta täydennetään tarvittaessa kesän aikana.
Moikataan kun kohdataan!
10
Kalafornia News
www.kalafornia.com
facebook.com/Kalafornia.PGK
Seniorit
PGK, seniorit ja seniorigolf PGK:ssa
Porin Golfkerhossa on nykyään noin 1600
jäsentä, joista noin 600 on senioreita. Tänä
vuonna 50 vuotta täyttävät naiset ja 55
vuotta täyttävät miehet ovat tervetulleita
mukaan PGK:n senioreitten tapahtumiin.
Golf on meitä kaikkia golfkerholaisia yhdistävä tekijä, mutta Kalaforniassa on monia
muitakin asioita, jotka ovat hyvän ja toimivan yhteisön tunnusmerkkejä
Senioritoimikunta organiosoi
golftapahtumia senioreille
Senioritiistai eli pelikauden aikana tiistaisin toistuva senioreitten viikkokisa on
yhteisille tapahtumillemme eräänlainen
runko. Toinen arvostettu ohjelmakokonaisuus on seuraottelut, joita pelaamme Yyteri Golfin, Rauma Golfin, Suur-Helsingin
Golfin sekä Laukaan Peurunkagolfin ja Golf
Pirkkalan kanssa. Seuraottelut pelataan
vuorovuosina kotona Kalaforniassa ja vieraskentällä vieraissa. Yyteriläisten kanssa
pelaamme neljä ottelua kaudessa. Tänä keväänä PGK:n seniorit tekevät jälleen golfmatkan Viroon.
Seniorit hoitavat vapaaehtoistyönä Kalafornian kenttävalvonnan kesä-, heinä- ja elokuussa. Kenttävalvonta palvelee ja auttaa
kaikkia Kalaforniassa pelaavia lajin harrastajia. Kenttävalvonnan tavoitteena on mutkattoman sujuva pelin kulku kaikilla kentän
väylillä. Kulttuuriimme kuuluu myös kenttämestarimme ohjaamat talkoot kaksi kolme
kertaa kaudessa.
PGK:n senioreitten kauden päättää yhteinen illallistilaisuus, jossa palkitaan menestyjät ja aktiivit.
Tiedottaminen on avainasioita
Seuramme nettisivut osoitteessa www.kalafornia.com ovat senioritiedottamisen runko.
Senioreilla on saitilla oma valikko senioritiedottamista varten. Sivustoa pyritään pitämään kohtuullisesti ajan tasalla. Kerhon
ilmoitustaulu on toinen tärkeä tiedotuskanava.
Kautemme käynnistyy keväisin tiedotustilaisuudella, jossa käydään isolla porukalla
läpi senioreitten tapahtumakalenteri.
Liikuntaa ja yhteisöllisyyttä
Monelle suomalaiselle golf on oudon vieras laji ruutuhousuineen kaikkineen. Sitä
se on ollut myös monelle aktiivigolfaajalle.
Kysymys kuuluukin: mikä saa golfarin kiertämään Suomen lyhyehkön kauden aikana
kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja golfkentän 18 väylää? Aikaa kuluu pelkästään
kentän kiertämiseen noin 4 tuntia sekä matkat ja lämmittelyt päälle.
Luonto on osa vastausta, sillä liikkuminen luonnossa on golfia. Maailman kuulu
bassolaulaja Matti Salminen sanoi jossain
haastattelussaan golfaavansa aina kun se
on mahdollista. Hänen on vaikea kuvitella
kävelevänsä 6-8 kilometriä vapaaehtoisesti, mutta golfatessa hän tekee sen ikään
kuin huomaamattaan, itse asiassa koko ajan
nauttien. Luonto on Salmisellekin tärkeä
osa golfia, sillä golfkentät eri puolella maailmaa ovat kauniita ja hyvin hoidettuja kuin
puistot konsanaan.
Toinen tärkeä golfin piirre on, että peliä pelataan pääsääntöisesti 2-4 hengen ryhmissä.
Golfia pelataan siis aina toisten
- tuttujen tai tuntemattomien ihmisten
kanssa. Erilaiset, mutta hyväntuuliset ihmiset ovat golfin suola, sen yhteisöllisyyden
ydin. Lisäksi laji on haastava, mikä tekee siitä
erityisen kiinnostavan. On myös mahdollista,
että yhteisöllisyys on rasite, mutta Kalaforniassa se on myösteinen ja palkitseva lajin
vetovoimatekijä.
Tervetuloa golfaamaan Kalaforniaan! Golf
sopii senioreitten liikuntamuodoksi erinomaisesti. Maanantaina 1.6. on senioreille
avoimien ovien päivä Kalaforniassa klo 1620. Tule tutustumaan!
Senioritojen ja senioreitten tapahtumakalenteri 2015
KESÄKUU
Reikäpelit alkavat, Kalafornia
Nelinpelit alkavat, Kalafornia
01 MA Avoimet ovet lajista kiinnostuneille
senioreille klo 16-20
02 TI klo 08.00 Senioritiistai 1 xx)
09 TI klo 08.00 Senioritiistai 2
16 TI klo 08.00 Senioritiistai 3
17 KE klo 09.00 PGK & YG Seniorikisa I ´15,
Kalafornia
23 TI klo 08.00 Senioritiistai 4
25 TO klo 09.00 Seuraottelu PGK-Rauma Golf,
Rauma
30 TI klo 08.00 Senioritiistai 5, YHTEISLÄHTÖ
HEINÄKUU
Reikäpelit jatkuvat, Kalafornia
Nelinpelit jatkuvat, Kalafornia
07 TI klo 08.00 Senioritiistai 6
08 KE klo 09.00 Senior Aluetour II,
Porin Golfkerho, Kalafornia
13 MA klo 09.00 Senior Jazz Open, Kalafornia
21 TI klo 08.00 Senioritiistai 7 xxx)
28 TI klo 08.00 Senioritiistai 8
29 KE klo 10.00 Triangeliottelu Laukaan Peurunkagolf-GPi-PGK, Laukaa, YHTEISLÄHTÖ, xxxx)
30 TO klo 09.00 Revontuli Golf, matkalaisten
oma kisa, Hankasalmi
31 PE- PGK:n mestaruuskilpailut
ELOKUU
Reikäpelit jatkuvat, Kalafornia
Nelinpelit jatkuvat, Kalafornia
-02 SU PGK:n mestaruuskilpailut
04 TI klo 08.00 Senioritiistai 9, LYÖNTIPELI,
YHTEISLÄHTÖ
05 KE klo 09.00 Senior Aluetour III,
Archipalagia Golf Club, Parainen
11 TI klo 08.00 Senioritiistai 10
12 KE klo 11.00 Seuraottelu Suur-Helsingin
Golf-PGK, Lakisto
14 PE-15 LA Porin Kannu PGK-YG, Yyteri
18 TI klo 08.00 Senioritiistai 11
22 LA-23 SU PGK:n mestaruuskilpailut,
Senioritat & Seniorit
25 TI klo 08.00 Senioritiistai 12
SYYSKUU
Reikäpelien finaalit, Kalafornia
Nelinpelien finaalit, Kalafornia
01 TI klo 08.00 Senioritiistai 13
08 TI klo 08.00 Senioritiistai 14
09 KE klo 09.00 PGK&YG SenioriKisa, finaali,
Kalafornia, YHTEISLÄHTÖ
15 TI klo 08.00 Senioritiistai 15
30 KE klo 10.00 Talkoot, Kalafornia
xx) Vain tulemalla mukaan Senioritiistai –kisaan,
olet mukana myös aktiivisuuskilpailussamme!
xxx) Karsintakilpailu senioreitten Ryder Cup
joukkueeseen Yyteriä vastaan.
xxxx) Paljon toivottu ”yliyönmatka” Laukaalle
ja Revontuli Golfiin Rantasalmelle.
Kalafornia News
VIERAILE LAADUKKAASSA
VÄLINEMYYMÄLÄSSÄ
PORIN KALAFORNIASSA!
» Välineitä kaikentasoisille pelaajille.
» Meiltä huoltopalvelut kuten
grippien vaihdot ja mailojen korjaukset.
» Myös mittatilausmailat (Customfit).
GOLFSHOP Kimmo Fisk
p. 0400 784847
[email protected]
www.kalafornia.com
11
12
Kalafornia News
www.kalafornia.com
facebook.com/Kalafornia.PGK
13
Kalafornia News
Juniorit
Naiset
Tervetuloa mukaan
PGK:n junioritoimintaan!
Naisten toimintaa Kalaforniassa
”Porin Golfkerhon junioritoiminnan tarkoituksena on tarjota miellyttäviä pelikokemuksia
ja laadukasta valmennusta kaikille seuran 5 – 19 -vuotiaille
junioreille. Harrastaminen on
mahdollista toteuttaa omalla
taito- ja motivaatiotasolla samanikäisten seurassa. Kannustamme kilpailuun suuntautuneita kohti Suomen huippua ja
autamme harrastelijoita elinikäisen harrastuksen löytämisessä. Kutsumme nuoret osallisiksi seuran eri tehtäviin. PGK,
elinikäistä ja laadukasta golfia
hyvässä seurassa!”
Tällä ”visiomme” viitoittamalla
tiellä jatkamme kasvavan junnutoimintamme kehittämistä
myös pelikaudella 2015. Harjoi-
tusten, kilpailujen ja erilaisten
tapahtumien osalta kesä tulee
olemaan erittäin vilkas. Ohjelmassa on lähes sata junioreille
suunnattua tapahtumaa, tämän
tekevät mahdolliseksi n. 20
innokasta kasvatusvastuunsa
tuntevaa junnutoimijaa! Luvassa on treenien ja kilpailujen lisäksi mm. golfkerho, kaveripäiviä, pelimatkoja, seuraotteluita
ja teematreenejä. Kaikista näistä tapahtumista, kausimaksusta
ja maksuun liittyvistä eduista
saa lisätietoa seuran nettisivujen www.kalafornia.com kautta,
jossa junioreille löytyy oma alasivusto.
Iloista ja nautinnollista golfkautta kaikille toivottaa PGK:n
junnutoimikunta.
Pitkis lajikoulu
Golf -lajikoulu (7–14-vuotiaille) pidetään 9.–11.6.2015 klo 9–12 Kalafornian golfkentällä. Lajikoulu järjestetään yhteistyössä Porin Golfkerhon kanssa. Golf -lajikoulu maksaa 60 euroa/hlö. Suorituspaikkana on Kalafornian golf- kenttä Porissa. Aikaisempaa lajikokemusta
tai omia välineitä et tarvitse. Golf-lajikoulun kouluttajana toimii Porin Golfkerhon valmentaja. Green card -kortin voi suorittaa erillistä
maksua vastaan lajikoulun jälkeen.
Ohjelmassa mm. • Monipuolista lyöntiharjoittelua • Tekniikkarata
• Lajinomaisia kisailuja • Golfin perussäännöt
Ilmoittautuminen:
Ilmoittautumiset Pitkis-lajikouluihin viimeistään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa nettiin www.pitkissport.net tai soittamalla LiikUn
toimistoon puh. 02 529 6600.
JUNNUARPAJAISET – VOITA
MATKA MAAILMANYMPÄRI!
PGK:n junnuarvat ovat tulossa myyntiin! Arvalla voit voittaa
matkan vaikka maailman ympäri eli 5.000€ arvoisen matkalahjakortin. Matkan voit räätälöidä itsellesi Matka-Vekan
valikoimasta. Arvan hinta on 10€ ja tuotto käytetään tietysti PGK:n junnujen hyväksi. Arvonta suoritetaan myytyjen
arpojen kesken syksyllä loka-marraskuussa (päivä täsmentyy
myöhemmin) Kalaforniassa. Arpoja tulee myyntiin 1400 kpl.
Yhteistyössä mukana Eurajoen Säästöpankki ja Matka-Vekka.
Golf on hauska harrastus, joka herättää tunteita, tarjoaa elämyksiä
ja iloa. Golf on kuntoilua.
Se sytyttää intohimoisen
rakkauden. Se on laji,
johon liittyy paljon ennakkoluuloja. Osaltaan
juuri nuo ennakkoluulot
rajoittavat uusien harrastajien mukaantuloa.
Lajia harrastavat aktiivigolffarit kyllä tietävät,
miten helposti golfkipinä
syttyy ja miten se koukuttaa. Tätä kipinää voi
sytyttää myös ei pelaaviin ystäviin kutsumalla
heitä harjoitusalueelle
tai toimimaan caddienä
kierroksella. Golfklubin
ilmapiiriä voi aistia myös
lounaan tai kahvikupposen parissa.
Porin golfkerhon naistoimikunta suunnittelee ja
toteuttaa aktiivisen jäsenistön toiveiden pohjalta
erilaisia tapahtumia ja peli-iltoja. Sunnuntaisin harjoitellaan pro Matti Ojalan johdolla klo 17 alkaen
ja sen jälkeen voi pelata
halutessaan vielä iltakierroksen. Keskiviikkoiltojen
tavoitteena on solmia uusia pelituttavuuksia, kerrata sääntöjä sekä tutustua
lajin erilaisiin pelimuotoihin. Kokeneemmat pelaajat opastavat ja ohjaavat
uusia lajiharrastajia. Pelaamaan tai peliä seuraamaan
ovat tervetulleet kaikentasoiset pelaajat. Torstaisin
pelataan naisten viikkokilpailua. Naisille on luvassa
myös haasteotteluita, rei-
käpelejä, leikkimielisiä erikoiskilpailuja sekä vieraskenttävierailuja ja ohjattua
jumppaa kahdesti viikossa.
Kesän tapahtumakalenteri
on
kokonaisuudessaan
luettavissa www.Kalafornia.com/ ladyt sekä klubin
ilmoitustaululla.
Keskiviikkona 3.6. teemana on Tuo kaverisi
kentälle- scramble. Seuran naisjäsen voi silloin
osallistua leikkimieliseen
LADYJEN TAPAHTUMAKALENTERI 2015
20.5 Naisten kesäkauden avausinfo klo 17.00
klubilla + 17.30 Par3-kisa pb
21.5 Naisten torstai-kilpailu
23.5 Kansallisen kaupunkipuiston,
Kalafornian ulkoilureitin avajaistapahtuma
Kalaforniassa
- Golfiin tutustumista par3 kentällä
- Futgolfiin tutustumista
- Ohjattua liikuntaa kuntoilualueella
- Lastaamo Movement Center
27.5 Keskiviikkokilpailu; klo 17.30 Best Ball
9r pb
28.5 Naisten torstai-kilpailu
Kesäkuu
3.6 Keskiviikkokilpailu; klo 17.30 Par3-kisa,
tuo kaveri kentälle scramble lp
4.6 Naisten torstai-kilpailu
7.6 Naisten sunnuntai Yyterissä,
Kalafornialaisten teemaväri pinkki
10.6 Keskiviikkokilpailu; klo 17.30
Norjalainen 9r pb
11.6 Naisten torstai-kilpailu
17.6 Lähtöajat varattu naisille
klo 17.30 - 18.30 9r, muista varata oma aikasi
24.6 PGK-YG Naisten haastehanska
Kalaforniassa; klo 16.00 alkaen 18r pb, 20 €
25.6 YG-PGK, Naisten haastehanska Yyterissä,
klo 16.00 alkaen 18 r pb, 20 €
Heinäkuu
1.7 Lähtöajat varattu naisille klo 17.30 -
scramble- kisaan yhdessä
golfiin tutustuvan ystävänsä kanssa. Harjoitusalueella on mahdollista
tutustua ja kokeilla lajia
naistoimikunnan jäsenten opastamana. Kun
kiinnostus lajiin herää,
kannattaa ehdottomasti
tulla paikan päälle tutustumaan, osallistumaan ja
nauttimaan.
Aurinkoista kesää,
tavataan kentällä!
18.30 9r, muista varata oma aikasi
2.7 Naisten torstai-kilpailu
8.7 Keskiviikkokilpailu klo 17.30 Par3-kisa pb
9.7 Naisten torstai-kilpailu
22.7 Lähtöajat varattu naisille
klo 17.30 - 18.30 9r, muista varata oma aikasi
23.7 Naisten torstai-kilpailu
26.7 Ratsula Ladies open; 18 r pb
29.7 Keskiviikkokilpailu; klo 17.30
Sokea 6 9r pb
30.7 Naisten torstai-kilpailu
Elokuu
1.8 - 2.8 Seuran Mestaruuskilpailut (naiset) scr
5.8 Keskiviikkokilpailu; klo 17.30 Par3-kisa pb
6.8 Naisten torstai-kilpailu
12.8 Lähtöajat varattu naisille
klo 17.30 - 18.30 9r, muista varata oma aikasi
13.8 Naisten torstai-kilpailu
15.8 Marjatan päivän kilpailu; 18 r lp
19.8 Lähtöajat varattu naisille
klo 17.30 - 18.30 9r, muista varata oma aikasi
20.8 Naisten torstai-kilpailu
22.8 - 23.8 Klubimestaruuskilpailut; 18 r lp
26.8 Keskiviikkokilpailu; klo 17.00 Syksyn
satoa greensome
27.8 Naisten torstai-kilpailu
Syyskuu
2.9 Shoot Out 10€ / hlö - Palkinto-osuudet 1.
50% 2. 30% 3. 20%
4.9 - 6.9 Ladyjen pelimatka Vierumäelle
14
Kalafornia News
Bonuksia ja lukuisia etuja
www.kalafornia.com
Yhteistyömahdollisuuksia
yrityksille pelikaudella 2015
Kalaforniassa pelataan yli 40.000 pelikierrosta kaudessa ja kerhossamme on noin
1600 jäsentä. Kentällä liikkuu paljon väkeä,
myös yritysmaailman päätöksentekijöitä.
Kalafornia tarjoaa hyvän kohderyhmän yrityksellesi! Lisäksi mukana olo voimakkaasti
kehittyvässä ja hyvän ilmapiirin omaavassa
golfyhteisössä vahvistaa yrityksesi imagoa
positiivisesti.
PALAT LE
T
A
A
PARH SOMISTA JIL
A
ASIAK
ikkö
ll
uspää
siakku nen tarjoaa:
a
s
y
it
r
Y
TTÄ /
Laakso
LFKEN
O
G
Jouni
N
ORNIA
KALAF OLFKERHO alennus
G
€
PORIN enkortilla 30 sta hinnasta
li
s
a
jä
a
tunnin
orm
OP:n
rssin n pron yksityis usi).
u
k
is
e
s/
alk
t /ka
alennu
a (1 kr
ja 10 € sta hinnast
ali
norma
Palkittu golfyhteisö
Kausi 2014 oli ennätyksellisen pitkä. Neljän
uuden peliväylän myötä otettiin uusi pelijärjestys onnistuneesti käyttöön. PGK täytti
75 vuotta ja palkittiin keväällä Suomen Golfliiton toimesta vuoden golfseurana. Myös
porilainen kaupunkiteko kilpailussa tuli
kunniamaininta. Laajat kentänrakennushankkeet saatiin syksyllä valmiiksi. Tästä on
hyvä ponnistaa seuraavaan kauteen.
OP Länsi-Suomen
Asiakasomistaja
OPEN
13.6.2015
Kalaforniaa avataan uudistusten
myötä kaikelle kansalle 2015
Kaudella 2015 otetaan käyttöön kaikille
Kalafornian golfkentällä
klo 8.00 alkaen.
Ilmoittautuminen 11.6.
mennessä caddiemasterille:
puh. 02 630 3888 tai
[email protected]
facebook.com/Kalafornia.PGK
avoin par3-kenttä ja uudistuneet, monipuoliset harjoitusalueet. Lisäksi Kirjurinluodosta avataan opastettu ulkoilureitti
golfkentälle, jossa on golfin lisäksi tarjolla
kuntoilualue ja footgolfrata ja tietenkin klubiravintola palveluineen. Uudet kävijät ovat
tervetulleita!
Voimme tarjota näkyvyyttä kentällä ja
kerhon viestintävälineissä. Järjestetään
yhdessä kentällä tapahtumapäivä tai
kilpailu, jossa yrityksesi on näkyvästi
mukana. Räätälöidään yrityksellesi kampanja, jolla tavoitat jäsenistömme ja vieraspelaajat. Saat heistä asiakkaita. Tarjoa
esimerkiksi joku etu PGK:n jäsenkortin
haltijoille ja tee heistä kanta-asiakkaitasi.
Myös TyKy-päiviin löytyy mukavaa ohjelmaa.
Ota yhteyttä toiminnanjohtaja Ville Tuoviseen 0500-592 812. Ideoidaan yhdessä
onnistunut yhteistyö, jossa molemmat voittavat! Whole-In-One...
SOKOS HOTEL
VAAKUNA WEST
COAST TOUR
Asiakasomistajuus on sijoitus tulevaisuuteen!
Katso paikalliset edut: www.op.fi/lansi-suomi
Kesä-heinäkuun vaihteessa
on jo vuodesta 2005 pelattu
West Coast Touria viidellä
eri kentällä. Mukana ovat
Uudenkaupungin Golfklubi,
Rauma Golf, Nakkila Golf, Yyteri ja Kalafornia.
West Coast Golf Tour 2015
KAIKILLE AVOIN GOLFVIIKKO
Perinteinen länsirannikon golfviikko pelataan taas
heinäkuun alussa. On aika ilmoittautua mukaan!
Varmista paikkasi tourilla!
Uusikaupunki
Rauma
Nakkila
Yyteri
Pori/Kalafornia
ma 29.6. klo 8.00
ti 30.6. klo 8.00
ke 1.7. klo 8.00
to 2.7. klo 8.00
pe 3.7. klo 10.00
WCT 1 Pyörä-Nurmi Open
WCT 2 Goto Open
WCT 3 Luvata Open
WCT 4 Euromaster Open
WCT 5 Catmandoo Open
Kilpailumaksut:
Kilpailumaksu koko kiertueesta on 160 € järjestävien seurojen
aikuisjäseniltä, 175 € muiden seurojen aikuisjäseniltä sekä 80 €
kaikkien seurojen junioreilta. Kilpailumaksu sisältää kaikki
5 kilpailua (maksettava etukäteen) ja keittolounaan sekä
illallisbuffeen palkintojenjaon yhteydessä. Juniorit pelaavat
yleisissä sarjoissa.
Lauantain 3.7. kilpailun jälkeen on illallisbuffet ja osakilpailujen
sekä kokonaiskilpailun palkintojenjako Sokos Hotelli Pori
Vaakunassa klo 19.
Kilpailuun ilmoittautuminen:
Maksamalla 22.6. mennessä Uudenkaupungin Golfklubin tilille
Nordea FI49 1185 3000 1344 77 kilpailumaksun 160/175/80 €.
Ilmoita viestissä nimi, seura ja tasoitus.
Kysy kilpailusta lisää mukana olevilta kentiltä.
Puh. (02) 630 3888
www.kalafornia.com
Puh. (02) 537 4999
www.nakkilagolf.fi
Puh. (02) 630 8320
www.yyterilinks.com
Puh. (02) 841 3060
www.ugk.fi
MAJOITUSTARJOUS PELAAJILLE
Majoitus alk. 88 € H2, 65 € H1
sis. aamiaisen ja EasyFit kuntoutuskeskuksen käytön
Varaa: puh. 029 004 2002
ma-pe 8-17 la 10-14
tai [email protected]
Puh. (02) 823 0324
www.raumagolf.fi
15
Kalafornia News
Kilpailutoimikunta tiedottaa
Kilpailukalenteri 2015 on nähtävissä
www.kalafornia.com sivuilla.
Kauden kisakalenteri noudattelee tuttuja uomia. Mestaruuskilpailut pelataan
31.7-2.8. yleisissä sarjoissa (miehet pe-su
ja naiset la-su) klubimestaruudesta (hcp
10.1-36) ja kilpaillaan senioreiden kanssa
samaan aikaan la-su 22.-23.8. Perinteikäs
Jungen Malja on ohjelmassa 26.-27.6.
Scrambleä pääsee pelaamaan ainakin Keskiyön golfissa 18.6. sekä Jazz scramblessä
19.7. ja tietysti Rosvopaistissa 3.10. Muita
hauskoja pelejä on luvassa Krokogolf perhekisassa 25.7. greensomena ja Kalafornian
Venetsialaisissa 29.8. ja tietysti loppusyk-
syn Norjalaisessa lokakuussa ja vielä Eskon
erikoisissa marraskuussa.
West Coast Tour jatkuu tutulla tavalla kesä
-heinäkuun vaihteessa ma 29.6.- pe 3.7.
Viikkokilpailuna jatkuu Skoda Suomi-Golf
ja reikäpeleistä tiedotetaan netissä ja ilmoitustaululla. Myös klubitoimikunnan
järjestämä Hyvän mielen kesäsarja jatkuu.
Naisten ja seniorien sekä junioreiden omat
kilpailut pyörivät tutulla tavalla kauden
mittaan ja kauden uutuus on tänä vuonna
Yyterin kanssa yhteinen Mid (yli 35v) kilpailusarja. Näistä kaikista löytyy lisätietoa
nettisivuilta.
Golfopettajan johdolla voi järjestää golfdemon, jossa kaikki pääsevät tutustumaan
golfsvingin ja lähipelin saloihin ja ennen
kaikkea kokeilemaan itse erilaisia golflyöntejä ja oikeasti pelaamaan Par3 kentällä. Välineet saa lainaksi golfklubilta. Pelitaitoiset
voivat tietysti myös pelata kierroksen 18 tai
9 reikäisellä kentällä.
Kauden uutuutena on jalkapallolla pelattava
Kesällä 2015 jatkuu mittava Suomi Golf
-tapahtumakokonaisuus, joka avaa kaikille
mahdollisuuden päästä nauttimaan golfin
hauskuudesta ja kokeilemaan taitojaan yhdessä muiden kanssa. Luvassa on nuorekas
ja iloinen golfkesä!
Kesä-elokuussa järjestetään Kalaforniassa
Suomi Golf -viikkokilpailuja, johon voivat
osallistua yhtä lailla vasta-alkajat kuin jo kokeneetkin pelaajat. Mukaan voi myös haastaa
vaikka perheen, työporukan tai ystävät.
Kisat käydään tasoitusten perusteella kahdessa sarjassa: tasoituksilla 0-18,4 pelataan
tasoituksellista lyönti­peliä, tasoituksilla
Järjestä työpaikkasi
TYKY-päivä Kalaforniassa
Työpaikkasi TyKy-päivä kannattaa järjestää
golfkauden aikana Kalaforniassa.
Suomen suurin golfkilpailu
SKODA SUOMI GOLF
haastaa kaikki mukaan
golf eli Footgolf. Kalaforniassa on yhdeksän
reikäinen Footgolfrata ja jalkapallot saa lainaksi klubilta.
Luonnollisesti on myös mahdollisuus
käyttää myös kuntoilualuetta ja Kirjurinluodon ja Kalafornian välistä ulkoilureittiä.
Ravintolassa voi nauttia kahvit ja valintasi
mukainen ruokatarjoilu kruunaa onnistuneen päivän saunan löylyjen jälkeen. Pyydä
tarjous päivän järjestelyistä!
K-CITYMARKET
PUUVILLA
PALKITSEE
AKTIIVISIA
PELAAJIA
Osallistumalla
Kalafornian
viikonloppuisin
pelattaviin avoimiin
kilpailuihin ansaitset
itsellesi -10%:n
alennuskupongin
K-Citymarket
Puuvillassa tehtävistä
ruokaostoksista.
18,5–36 pistebogeytä. Suomi Golfissa ei
siis ole erikseen naisten- ja miesten sarjoja. Kil­pailumaksu viikkokisoissa on 6 € ( +
greenfeemaksu vieraspelaajilta tai pelioikeudettomilta).
Kummassakin sarjassa kolme parasta palkitaan mittavasta palkintopotista ja voittaja
saa kutsun suoraan kauden finaaliin. Lisäksi
jokaisessa osakilpailussa arvotaan kaikkien
osallistuneiden kesken laadukkaita tuotepalkintoja. Kausi huipentuu elokuussa pelattavaan finaaliin jossakin päin Suomea.
Pelipäivät Kalaforniassa ovat keskiviikoisin
27.5. 3.6. 10.6. 17.6. 24.6. 8.7. 22.7. ja 5.8.
TÄLLÄ KUPONGILLA SAAT -10 %
ALENNUSTA RUOKA-OSTOKSISTASI.
Alennus ei koske tupakka-, alkoholi- ja nikotiinikorvaustuotteita, äidinmaidonkorvikkeita,
pullopantteja, Veikkauksen tuotteita ja K-Plussa-tarjouksia. Etua ei voi yhdistää muihin alennuksiin.
PORI PUUVILLA
Siltapuistokatu 14, 28100 Pori
MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 12-18
PUH. 01053 85900
Puhelun hinta 01053-alkuisiin
numeroihin sekä kiinteän ja
mobiiliverkon liittymästä
8,28 snt/puh + 12 snt/min
GREEN CARD ALKEISKURSSI
ERIKOISHINTAAN 150 €/HLÖ.
Alkeiskurssin/Green Cardin suorittamisen jälkeen voi pelata kaksi viikkoa ilmaiseksi Par3-kentällä.
Kahden viikon sisällä seuraan liittyessä saa lisäksi 50 € alennuksen kausipelimaksusta.
Hinta voimassa La 23.5 – Su 24.5 välisen ajan. Lunasta kurssi Kalafornian caddiemasterilta ja aloita golf!
Seuraava kurssi 25.5–27.5 (ma-ke) klo 18–21. Lisää kursseja viikoittain. Kts.aikataulut osoitteesta www.kalafornia.com.
Green Card -alkeiskurssi
Junnukurssit 6–15-vuotiaille
Yksityisopetus
Tarkoitettu kaikille lajista kiinnostuneille.
Kurssin kautta on helppo aloittaa golf ja
suorittaa green card.
Kurssin kautta on helppo aloittaa golf ja
suorittaa green card.
Nyt on oiva hetki kaivaa mailat säilöstä ja
virittää lyönti uuteen iskuun ammattilaispelaajan opastuksella! Ilmoittautumiset
ja varaukset Matti Ojalalle tai Kalafornian
caddie-masterille.
» Hinta 190 € / kesto 9 h, sis. opetuksen,
mailat, pallot ja materiaalin sekä
green card -suorituksen.
» Kurssille otetaan 6–10 hlöä.
» Hinta 95 € / kesto 6 h, sis. opetuksen,
mailat, pallot ja materiaalin sekä
green card -suorituksen.
MATTI OJALA
0407310355 // [email protected]
Matti Ojala on hankkinut kannuksensa
ammattilaispelaajana. Hän opastaa
sinut yksilöllisesti golfin saloihin.
ILMOITTAUTUMISET:
Sitovat ilmoittautumiset kursseille viimeistään
viisi päivää ennen kurssin alkamista.
02 6303 888
[email protected]
Kalafornian reitti avataan
lauantaina 23.5.
Päivä avataan Puuvillan
kauppakeskuksessa klo 11
Kauppakeskuksen tapahtumaaukiolla lausutaan avajaissanat ja
esitellään uusi reitti ja sen tarjoamat
mahdollisuudet sekä pidetään pieni
alkujumppa. Puuvillasta siirrytään
pyöräillen tai kävellen Kirjurinluodon
kautta uutta Kalafornian reittiä
golfkentälle.
Kalaforniassa on ilmaista ohjattua
toimintaa klo 12-15.
•Opastusta golflyönneistä ja
lähipelistä harjoitusalueilla
•Opastettu golfpelimahdollisuus
par3 kentällä
•Jalkapallogolfia FC Jazzin
edustusjoukkueen pelaajien kanssa
Golfkenttä liittyy oleelliseksi osaksi Porin kaupungin
ulkoilutarjontaa ja kansallista kaupunkipuistoa, kun Kirjurinluodosta Kalaforniaan johtava pyöräily- ja ulkoilureitti
otetaan käyttöön. Reitin pituus edestakaisin on runsas
kahdeksan kilometriä.
•Ohjattua jumppaa Kalafornian
kuntoilualueella (Lastaamo Movement Center)
•Mahdollisuus kuntotestiin
(Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu)
•Vapaa-aika viraston toimintapiste
Lisäksi arvotaan kaikkien
kävijöiden kesken hyviä palkintoja,
muun muassa golfkursseja.
Klubiravintolasta saa edullisesti
virvokkeita ja pientä purtavaa.
Nyt joukolla ulkoilemaan!
Tule mukaan avajaisiin la 23.5. klo 11
alkaen kauppakeskus Puuvillaan ja
sen jälkeen Kalaforniaan!
www.kalafornia.com
Puisto- ja vapaa-aikatoimi