Liedosta löytyy autismiosaamista

Transcription

Liedosta löytyy autismiosaamista
TURUN
TIENOO
8.1.2015
10
Asemanseutu
TIEMESTARINTIEN JATKON ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Tiemestarintien kaava-aluetta laajennetaan etelään ja
pohjoiseen.
Säkyläntiellä varaudutaan uuteen liittymään / kiertoliittymään ja kevyen liikenteen väyliin. Molemmin puolin
tietä osoitetaan kunnan maalle myös uusia työpaikkatontteja.
Kaava-alueen huomattavan laajenemisen johdosta asemakaava- ja asemakaavan muutosluonnos ja tarkistettu
osallistumis- ja arviointisuunnitelma pannaan uudelleen
nähtäville.
Kaava-alueen rajaus selviää alla olevasta karttaotteesta.
n Miia Joki-Sipilän (keskellä) myötä koko perhe on uppoutunut autistin maailmaan. Janita, Moona, Jasmiina, Reijo ja Taina Joki-Sipilä ovat kaikki töissä Miia Matilda Kodissa. Kuvasta puuttuva Jesse Joki-Sipiläkin käy välillä tuuraamassa.
Liedosta löytyy autismiosaamista
Lieto
eLina Lavonen
Autistisille nuorille asumis- ja
kuntoutuspalveluita tarjoavan
Miia Matilda Kodin yritysidea
syntyi jo vuonna 1996, jolloin
Taina ja Reijo Joki-Sipilän
Miia-tyttärellä todettiin vaikea
autismi ja kehitysvammaisuus.
Nyt Miia Joki-Sipilä on
nuori aikuinen ja asuu nimeään kantavassa kodissa 10
muun autistisen nuoren kanssa. Hän näkee vanhempiaan ja
sisaruksiaan lähes päivittäin,
sillä perhe on tiiviisti mukana
talon toiminnassa.
—Miian kautta koko perhe on perehtynyt autismiin.
En olisi koskaan ajatellut, että
muut tyttäret hakeutuvat tälle alalle, sillä perheessä autisti
leikkaa kakusta yli puolet. Loput sisarukset jakavat sen, mitä jäljelle jää, toteaa Taina JokiSipilä, joka toimii Miia Matilda
Kodin johtajana. Hän omistaa yrityksen yhdessä miehensä kanssa.
Autistit ovat hyvin vaativa ryhmä, joka sopii huonosti
normaaliin kehitysvammayksikköön. Kun joukossa on yksikin autisti, alkavat monesti
isot ongelmat.
Miia Matilda Kodissa puitteet on luotu varta vasten autisteille, ja siinä on onnistuttu.
—Olemme tulleet aika kuuluisiksi jo. Meillä käydään paljon hakemassa oppia: miten
toimimme autistien kanssa,
kun meillä on niin vähän häiriökäyttäytymistä ja ongelmia.
Isot kehitysvamma-alan toimi-
Kuukauden
yritys
Kuukauden yrityksen
valitsevat Liedon kunta
ja Liedon Yrittäjät.
jat ovat hakeneet täältä mallia
autistien kuntoutukseen ja rakenteellisiin ratkaisuihinsa.
Uutena
aluevaltauksena MiiaMatilda Oy alkaakin
myydä
autismiosaamistaan
ulkopuolisille. Miia Matilda
Kodin asiantuntijat ratkovat
tilauksesta autismiin ja Aspergerin oireyhtymään liittyviä
ongelmia myös oman talon ulkopuolella.
Autististen ihmisten hyvinvointi perustuu pitkälti siihen,
että he tietävät joka hetki, mitä ympärillä tapahtuu. Koska
suurin osa autisteista ei puhu
lainkaan, erilaisten kommunikaatiomenetelmien hallinta on
tärkeää.
—Tulevaisuudessa laajennamme toimintaamme kotiin
vietäviin hoitopalveluihin kuten omaishoitajien lomitukseen autististen lasten perheis-
sä. Kotiin vietävät palvelut on
se suunta, johon nyt mennään,
ja me olemme siinä kehityksessä mukana, sanoo Taina Joki-Sipilä.
Suunnitteilla on myös päivätoiminnan
tarjoaminen
muualla asuville autisteille,
mutta se vaatisi tilojen laajennusta.
Yrittäjä on
sidoksissa
Muutamat vuodet yrittäjänä
ovat saaneet Taina Joki-Sipilän riisumaan ruusunpunaiset
lasit. Hän ymmärtää nykyään
paremmin myös pitkään yrittäjänä toiminutta miestään.
—Reijo on saanut koko
ikänsä kuulla rutinaa siitä,
miksi on aina töissä. Nyt huomaan, että eihän tästä pääse irti ikinä. Minun kontollani on asukkaiden ja omaisten
tyytyväisyys. Olen pää vadilla
kaikesta, mitä yrityksessä ta-
pahtuu, hän kuvailee.
Mutta on siinä puolensakin, kun työpaikka on oma.
Pystyy joustamaan ja tekemään ratkaisuja ilman, että
tarvitsee kysyä lupaa keneltäkään. Missään nimessä hän ei
kadu yrittäjäksi ryhtymistä.
—Tätä toimintaa on yritetty ostaakin, hän mainitsee.
Taina Joki-Sipilää motivoi Miian ja kaikkien muiden autistien hyvinvointi. Itse päätähtikin on tyytyväinen
hänelle varta vasten tehdyssä
kodissa.
—Miia on sopeutunut. Hän
nauttii täällä säännöllisyydestä ja kuntoutuksesta — on
edistynytkin, hymyilee äiti.
Yksi selkeä epäkohta kyllä
vaatisi hänestä parannusta.
—Toivoisin, että otettaisiin
pienyrittäjät huomioon siinä,
että tehtäisiin työntekijöiden
palkkaus- ja irtisanomiskäytännöt joustavimmiksi. Se tukisi yrittäjyyttä.
MiiaMatilda Oy
Yrityksen toimiala on yksityiset sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut.
Maaliskuussa 2013 valmistunut Miia Matilda Koti on 12-paikkainen autististen nuorten asumis- ja kuntoutusyksikkö Liedon keskustan liepeillä.
Yritys on perustettu vuonna 2011 ja työllistää tällä hetkellä 17
henkeä.
Asemakaavaluonnos sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat nähtävänä virka-aikana 8.–21.1.2015
Liedon kunnantalolla, Kirkkotie 13, tekniset ja
ympäristöpalvelut / kaavoitustoimi sekä kunnan Internet
sivuilla www.lieto.fi.
Tarkempia tietoja kaavatyöstä saatte kunnan kaavoitustoimesta.
Mahdolliset huomautukset kaavaluonnoksesta voi jättää
osoitteella: Liedon kunta, kaavoitustoimi, PL 24, 21421
Lieto tai sähköpostitse kaavoitusarkkitehti Pekka Sillanpää
[email protected], p. 050 511 6902 ja projektityöntekijä Tuomo Hynynen [email protected]
p. 050 596 3525.
Liedossa 8. päivänä tammikuuta 2015
LIEDON KAAVOITUS- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA
KAIKKI MUKAAN PYÖRÄHTELEMÄÄN ELÄVÄN
MUSIIKIN TAHDISSA!
TANSSIT
LIETOHALLILLA
perjantaina 9.1.2015
klo 18.30–21.30
Tahdit takaa Timo Rautala
Tervetuloa
tanssiliikunnan pariin
Paikalla 4H-yhdistyksen puffetti
Vapaa pääsy
Liedon kunnan liikuntatoimi
KEVÄÄN 2015 paras DIILI!
Kyhätään Liedon vesitorniin
valtava Piissi!!!
Kenelle:
Lietolaisille 13-v.
täyttäneille nuorille
Milloin:
Alkaen 30.1.2015
klo 18.00
Missä:
Nuorisotalo Lemminkäinen
(Teollisuuskuja 1, Lieto)