Puheenjohtajan tervehdys sukuseuralle 28.2.2015

Transcription

Puheenjohtajan tervehdys sukuseuralle 28.2.2015
28.2.2015
VAINIKAISTEN SUKUSEURA r.y.
Jäsentiedote 1/2015
Hyvät Vainikais-sukulaiset,
Sukuseuroilla ja -tapaamisilla on pitkä perinne Suomessa, mutta Vainikaisten suvulla laajempi toiminta
on vasta hiljattain käynnistynyt. Vainikaisten sukuseura perustettiin toukokuussa 2013.
Sukuseura järjesti ensimmäisen sukujuhlan Lapinlahdella 2.-3. elokuuta 2014. Portaanpään opistolla
pidettyyn juhlaan osallistui ilahduttavan paljon nuoren sukuseuran jäseniä ja heidän perheenjäseniään.
Kiitos kaikille osallistujille!
Sukujuhlasta ja sen ohjelmasta on tullut paljon myönteistä palautetta. Sään suopeus (kuten oheisista
valokuvista ilmenee) tuki osaltaan lämminhenkistä tilaisuutta. Erityistä kiitosta ovat saaneet professori
Juha Pentikäisen kansatieteellinen juhlaesitelmä järvilappalaisista sekä sukututkimuksen nykyvaihetta
valottaneet Arja Vainikaisen ja Keijo Vainikaisen alustukset. Muutakin hengen ravintoa oli runsaasti, mm.
tutustuminen Väärnin pappilaan mainion oppaan Minna Kettusen opastuksella ja käynti Eemil Halosen
museossa. Sukuun kuuluvista lahjakkuuksista olivat esimerkkeinä Mikko Ikäheimon musiikkiesitykset
sekä pastori Timo Vainikaisen saarna perinnejumalanpalveluksessa Lapinlahden kirkossa. Lapinlahteen
saimme tutustua kiertoajelulla ja sukujuhlan ohjelman päätti kirkkokahvit.
Sukujuhlan osanottajia Portaanpään etupihalla
Juhlien yhteydessä pidetyn sukukokouksen veti varmalla otteella Erkki Ryynänen. Valtaosin käsiteltiin
normaaleja vuosikokousrutiineja. Jäsenmaksu pidettiin entisen suuruisena. Seuran hallitukseen valittiin
uudelleen Ulla Ikäheimo, Seppo Kauppila, Sirkku Kauppila, Urho Keinänen, Erkki Ryynänen ja Timo
Vainikainen. Hallitukseen valittiin lisäksi uusina jäseninä sukututkijat Arja Vainikainen ja Keijo
Vainikainen. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Seppo Kauppila ja varapuheenjohtajaksi Urho
Keinänen.
Kokouksessa keskusteltiin vilkkaasti seuraavan, elokuussa 2016 pidettävän sukujuhlan pitopaikasta.
Eniten kannatusta sai Kuopio. Kokouksessa myös todettiin, että sukututkimuksen edistäminen on tärkein
asia jatkossa. Tavoitteena on julkaista sukukirja vuonna 2018.
Puheenjohtaja Seppo Kauppila pitää puhetta
Sukujuhlan jälkeen
Sukujuhlan jälkeen uusi hallitus on kokoontunut kaksi kertaa. Erityisesti on paneuduttu sukututkimuksen
tilanteeseen. Kolmen sukututkijan ryhmä toimii aktiivisesti. Hallitus vahvisti Kuopion seuraavan
sukujuhlan pitopaikaksi. Ajoituksessa tähtäin on elokuun alkupuolessa 2016. Seuran nettisivut on
päätetty uudistaa. Esimerkiksi sukututkimuksen tilanteesta saadaan sinne päivitettyä tietoa. Lisäksi toimii
Facebook-ryhmä ”Vainikaisia Kuopionniemestä Lapinlahdelle ja edelleen maailmalle”.
Sukuseurassamme on tällä hetkellä 75 jäsentä. Hallitus jatkaa koko ajan jäsenhankintaa ja toivoo, että
jokainen seuran jäsen voisi kannustaa sukulaisiaan liittymään jäseneksi. Uusien jäsenten on helpointa
liittyä yhdistyksen nettisivuilta (www.vainikaiset.fi) löytyvällä liittymislomakkeella. Kirjepostina
lähetettävän lomakkeen voi tilata yhdistyksen taloudenhoitajalta Timo Vainikaiselta (050-4082953,
[email protected], Ratavallintie 16 K 39, 00720 Helsinki)
Vuoden 2015 jäsenmaksun (henkilö 20€/perhe 30€) voitte maksaa tilille:
FI08 1369 3000 1201 85
Vainikaisten sukuseura ry
Viite: 3000
Jäsentiedotteet lähetetään tehokkuus- ja kustannussyistä sähköpostitse niille, joiden sähköpostiosoite on
tiedossa. Tällä hetkellä sähköpostiosoite on noin 85 prosentilla jäsenistä. Muille seuran jäsenille
tiedotteet lähetetään edelleen postitse.
Mahdollisuus laivaristeilyyn Pohjois-Savossa kesäkuussa 2015
Sukuseuran jäsenille ja muille sukulaisille tarjotaan mahdollisuutta tutkia juuriaan myös vesistöjä pitkin.
Tämä tapahtuu 13.6. 2015 risteilyllä m/s Osmo-laivalla Maaningan Aukiolahdelta Kuopioon. Matka
alkaa Aukiolahden kanavalta noin klo 17 ja päättyy Kuopion satamaan noin klo 22. Kanava yhdistää
Lapinlahdelle ulottuvan Onkiveden ja Maaninkajärven. Risteilyn reitti kulkee kanavalta
Maaninkajärvelle, edelleen Ruokovedelle ja lopuksi seilataan Kallansiltojen alitse Kallavedellä. Päivä on
pisimmillään ja Kallavesi kauneimmillaan. Monet sukuhaarat ovat lähtöisin näiden vesireittien varrelta
tai läheltä, joten tällainen kesäretki voi tarjota monenlaista hauskaa ja hyvää. Lisäksi Kuopiossa on
samaan aikaan ”Kuopio tanssii ja soi”-festivaali.
Risteilyn hinta saadaan edulliseksi kun toinen sukuseura purjehtii ennen meitä Kuopiosta pohjoisen
suuntaan. Laivayhtiö ehdottaa laivamatkan hinnaksi 10 euroa/henkilö. Bussikuljetus on mahdollista
järjestää Kuopiosta kanavalle ennen risteilyn alkua. Laivalla tarjotaan kohtuuhintaan syötävää ja juotavaa.
Järjestämme tämän risteilyn, mikäli sille ilmoittautuu sitovasti vähintään 15 henkilöä. Tässä vaiheessa
tutkitaan alustavasti kiinnostusta. Pyydän alustavia ilmoittautumisia 31.3. mennessä allekirjoittaneelle
Seppo Kauppilalle joko sähköpostiosoitteeseen [email protected] tai puhelimitse 0407680344. Mikäli saamme riittävästi osallistujia, olen kiinnostuneisiin yhteydessä tarkemmilla tiedoilla
järjestelyistä. Siinä vaiheessa pyydetään sitovat ilmoittautumiset ja maksut risteilystä ja mahdollisesta
bussikuljetuksesta sukuseuran tilille.
In memoriam
Sukuseura kutsui viime elokuussa ensimmäiseksi kunniajäsenekseen emäntä Eeva Nousiaisen. Muutama
päivä sitten suruviesti saavutti meidät. Eeva Nousiainen nukkui pois 94 vuoden iässä. Hän osallistui
pirteänä sukujuhlaan Lapinlahdella, mistä syystä hänen poismenonsa tuli yllätyksenä. Välitän sukuseuran
puolesta osanoton Eeva Nousiaisen omaisille.
Eeva Nousiainen kutsuttiin sukuseuran ensimmäiseksi kunniajäseneksi
Näin hiihtolomakaudella sää lienee ykkösasia. Kunnon hiihtokelit ovat valitettavasti jääneet väliin EteläSuomessa. Tilanne lienee parempi pohjoisempana. Laskiaista kuitenkin päästiin juhlimaan kunnolla koko
maassa. Ja kevättä kohti mennään nopeaa vauhtia.
Toivotan kaikille sukuseuran jäsenille oikein mukavaa vuotta 2015!
Seppo Kauppila