Asuntomarkkinat OY

Transcription

Asuntomarkkinat OY
2.1.2015
29
KAIKKIEN KOTIEN KOTI.
Jokakodin Verovinkki
Eija
Nissinen
Tarkista ennakonpidätysprosenttisi tammikuulle 2015
Verohallinto postittaa verokortit työntekijöille tammikuun 2015 puoliväliin mennessä. Tammikuussa 2015 työnantaja
toimittaa ennakonpidätyksen joulukuun
2014 lopussa voimassa olleen verokortin tai vuodelle 2015 annetun muutosverokortin perusteella.
Vuoden 2015 verokortti tulee voimaan
helmikuussa 2015. Jos siis olet esimerkiksi korottanut loppuvuodesta 2014
ennakonpidätysprosenttiasi, samalla
prosentilla pidätetään vero tammikuun
2015 palkasta. Jos ennakonpidätystiedot eivät pidä paikkansa, uusi muutosverokortti kannattaa tilata vuodelle
2015, jotta et maksa turhaan ylimääräistä ennakonpidätystä. Näin palkasta jää enemmän rahaa käytettäväksi
esimerkiksi joulun jälkeisten maksu- ja
luottokorttilaskujen maksamiseen. Verokortin voit tilata esimerkiksi sähköisesti
osoitteesta vero.fi/verokortti.
Jos työntekijä on toimittanut työnantajalle erikseen tilaamansa tammikuussa
2015 voimaan tulevan muutosverokortin, toimitetaan ennakonpidätys sen
mukaan koko vuoden 2015. Tällöin Verohallinnon postissa lähetetty verokortti
on aiheeton eikä sitä tarvitse toimittaa
työnantajalle.
myyntineuvottelija
LKV
Leppävirran OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Työnantajan on kerrottava työntekijälle,
onko verokortin ennakonpidätystiedot
saatu sähköisesti.
Verohallinto tiedottaa, että tässä
uudessa menettelyssä työntekijän ei
tarvitse toimittaa tai esittää työnantajalle
paperista verokorttia, jos työnantaja on
pyytänyt ennakonpidätystiedot Verohallinnosta sähköisesti.
Sähköiset tiedot korvaavat helmikuussa 2015 voimaantulevan paperisen
verokortin.
Muutosverokortti pitää kuitenkin toimittaa tai esittää työnantajalle kuten
ennenkin, jos ei halua, että tammikuun
ennakonpidätys toimitetaan joulukuun
2014 lopussa voimassa olleen verokortin mukaan. Jos sähköisiä tietoja ei ole
käytössä, työnantajan on pyydettävä
työntekijältä paperinen verokortti.
Lähde: Veronmaksajain keskusliitto ry
Kievarinkatu 1, 79100 LEPPÄVIRTA
puh. 010 254 1207, fax 010 254 1211
etunimi.sukunimi@op
010 2541207
010 579 5003
KT Kirkonkylä
50,5 m² RT Kirkonkylä
KT Kirkonkylä
59 m² RT Kirkonkylä
82 m² OK + 2 x Liikehuon. Kurjala
KT Kirkonkylä
135 m² OK Kirkonkylä
120 m² OK Varkaus / Luttila 115 m²
2 h,kk, Näpsäkkä pikkukoti, jossa pintamateriaaleja osittain uusittu. Iso lasitettu parveke. Taloyhtiössä tehty julkisivu-, parveke, ikkuna- ja käyttövesijohto-remontti. Hyvä sijainti palvelujen
tuntumassa. Vapautuu nopeasti, tarjoa! Mh.29.846,81 € + yhtiölaina
Vmh. 48.000 €.
507639
UUTUUS
2h,k,s, Hyväkuntoinen, kauniiksi laitettu, remontoitu läpitalon päätyhuoneisto. Remontoitu keittiö, kaikki seinä- ja lattiapinnoitteet uusittu, tyylikäs sauna tehty 2009. Lasitettu parveke ja autopistokepaikka. Tähän voit
muuttaa ilman remonttihuolia. Vapaa!
Mh. 69.000 €.
522218
4h+k+s, Peruskuntoinen, remontoitava kaksitasohuoneisto, pienkerrostalon päädyssä. Hyvä sijainti palvelujen
lähellä. Yhtiössä tehty mm. julkisivu-,
ilmastointi- ja kattoremontti. Autotalli,
oma sauna. Mh. 38.976,40 € + yhtiölaina, Vmh 63.000 €.
522359
52 m² OK Kirkonkylä
2h,kk,s, Siistikuntoinen hyvin suunniteltu huoneisto täystiilitalossa rauhallisella asuinalueella kuntopolun ja rannan läheisyydessä. Sähkölämmitys,
omat mittaukset vedelle. Viihtyisä pikkupiha. Yhtiössä mm. kylmiö, kuivaushuone ja varastotilat. Autopistokepaikka. Vapaa! Mh. 69.000 €.
516473
3h,k,s, Hyväkuntoinen, reilunkokoinen kolmio, jossa asuintilat yhdessä tasossa, päätyhuoneisto. Laminaattilattiat, kosteat tilat laatoitettu. Iso parveke. Kaukolämpö (vesikiertoinen lattialämmitys), omat mittaukset vedelle.
Erillinen autotalli ja varasto 23 m2 sis. hintaan,
lisäksi sähköpistokepaikka. Kuntopolku/latu
kivenheiton päässä. Mh. 145.000 € 523732
5 h,k,khh,s, Tasokas, kauniisti sisustettu
talo, jossa toimivat tilat isommallekin perheelle, neljä makuuhuonetta, tilava kodinhoitohuone ja pesuhuone, jossa 2 suihkua.
Kaukolämmön lisäksi Tiileri-takka/leivinuuni. Oma 1134 m2 tontti. Autokatos (ovellinen) ja varasto. Hyvä sijainti kuntopolun/ladun tuntumassa. Mh. 220.000 €. 514377
120/163 m²
5h,k,s + autotalli, Hyvin pidetty kaksikerroksinen ok-talo, jossa remontoitu keittiö
ja saunatilat. Vesikeskuslämmitys, sähkö/puu, lisäksi hella-leivinuuni ja varaava
takka. Autotalli ja reilut varastotilat. Laitettu, kaunis piha, oma 1808 m2 tontti tien
päässä. Hyvät ulkoilumahdollisuudet, mm.
kuntopolku/latu. Mh. 168.000 €. 511269
3h,k,s, takkatila 83 m2 ja kaksi liikehuoneistoa 165 m2/krs-ala 255 m2, Mielenkiintoinen,
monia mahdollisuuksia tarjoava kokonaisuus,
jossa asuinhuoneiston lisäksi kaksi liikehuoneistoa (ent. kauppa ja posti). Lisäksi pihapiirissä vanha makasiinirakennus. Öljylämmitys,
kaksi ilmalämpöpumppua ja tulisijaa. Oma
3144 m2 tontti. Mh. 70.000 €
522453
4 h,k,rt,psh,s, 115 m2, Viehättävä, peruskorjattu talo, jossa mm. kolme makuuhuonetta,
uusittu, tilava keittiö ja remontoitu saunaosasto. Sähkölämmityksen lisäksi hella-leivinuuni, ja ilmalämpöpumppu. Kauniiksi laitettu
piha. Erillinen talousrakennus, jossa mm. autotalli ja remontoitu idyllinen pihasauna. Oma
1201 m2 tontti.Mh. 138.000 €.
517535
Kohteemme löydät osoitteista: jokakoti.fi, Etuovi.com, opkk.fi
OKT Kommila
260 m² OKT Jäppilä
256 m² OKT Savonmäki
RT Könönpelto
108 m² RT Könönpelto
101 m² RT Taipale
7h+k+s+autotalli. Tämä näyttävä ja kunnioitusta herättävä SUOJELUKOHDE antaa hienot
puitteet niin suuremman perheen kodille, kuin
yritystoimintaankin. Ei vaadita energiatod.
H.195.000 €. Rantasalmentie 15. 9931137
4h+k+sauna. Huoneisto on laadukkain materiaalein täysin remontoitu. Piha-alue on täysin
myllerretty ja toteutus on upean täydellinen.
Tämä koti on laatua etsivälle!!
Ei energiatod.
H. 174.500 €. Kivipurontie 5.
9906225
5h+k+s ja AT. Tämä taidokkaasti rakennettu
puutalo on ulkoisilta kuin myös sisäpuitteiltaan erilainen kuin mitä on totuttu näkemään.
Isolla tontilla (n.3 ha) on hiukan rantaviivaakin. Ei energiatod. Sovi oma esittelyaika!
H. 295.000 €
41939
34h+k+sauna. Tämä omaleimainen rivitalon
päätyhuoneisto sijaitsee päättyvän tien varrella aivan Haijanvirran rannan läheisyydessä.
Keittiö ja saunaosasto on remontoitu sekä ikkunat ja ovet ovat uusittu. Ei energiatod.
H. 115.000 €. Rännikuja 1.
9867100
188 m² RT Huruslahdenranta 195 m² RT Kuoppakangas
6h+k+sauna. Aurinkoisella yli 1500 m2 rinnetontilla, kaunis ja tiloiltaan moni-ilmeinen 4:n
makuuhuoneen omakotitalo. Pihapiirissä huvimaja sekä leikkimökki ja kokonaisuuden korvaa
oma lämmin autotalli! Ei vaadita energiatod.
H. 158.000 €. Kartasalonkuja 41. 9894343
5h+k+TH+s. Jos haluat kodin keskeltä kaupunkia järvenrannalta, niin tässä se on. Lämmin iso autotalli ja varasto. Hyvä myös urbaanille lapsiperheelle. Aidatut pihat.
Ei energiatod.
H. 168.000 €.Vattuvuorenkatu 1. 9412037
76 m² RT Puurtila
3h+k+sauna. Erittäin siisti huoneisto, keittiö
on uusittu ja kaikki pintamateriaalit on vaihdettu lähiaikoina. Hyvät säilytystilat, iso ulkovarasto, vaatehuone ja komerot.
E-luokka B2007.
H. 79.500 €. Rantakatu 2.
9722777
70 m² KT Joroinen
2h+k+kh. Huoneisto remontoitu täysin vuosina
2010-2011, jolloin asennettu myös 2 kpl ilmalämpöpumppuja. Taloyhtiöllä oma laituri, rantaa
n. 50 m. Huoneistoon kuuluu myös autotalli 24
m2, jossa ovikone kaukosäätimillä. Ei energiatod.
H. 117.000 €. Ruori 8.
9916748
KT Taulumäki
54 m² KT Kommila
2h+k+kh. Torin tuntumassa hyväkuntoinen
kulmakoti, jonka sisustus on täysin uusittu v.
2007. Pihan puolen parveke. Autolle pistokepaikka! Ei energiatod.
H. 53.500 €. Petäikönkatu 8.
9459732
VARKAUDEN
LKV [A]
Pirnankatu 4, Kauppakeskus Forumissa!
050-4090 900 · [email protected].fi
76 m²
ENNAKKOMARKKINOINNISSA!
Tämä huoneisto valmistuu Komminselän rannalle Lajunniemeen rakennettavaan 7 huoneiston rivitaloon,
jonka on
suunnitellut arkkitehtitoimisto
Art Michael ja
rakentajana toimii Pieksämäen
YSIYSI-RAKENNUS Oy.
H.199.500 €. Lajunniementie 7.
9913076
35,5 m²
1h+kk+kh. Näppäränkokoinen pikkukoti kaukolämpötalosta läheltä Kommilan palveluja.
E-luokka C2007.
H.19.800 €. Savontie 20.
9476781
Asuntomarkkinat OY
67,5 m²
3h+k+sauna. Uutta vastaava kolmio uusimmassa kerrostalossa aivan Joroisten keskustassa. Taloyhtiössä on myös HISSI. Mahdollisuus ostaa myös autokatos! Ei energiatod.
H. 122.000 €. Koskentie 1.
9916979
RT Lajunniemi
NÄMÄ JA MONET
MUUT KOHTEEMME
LÖYDÄT MYÖS
119,5 m²
4h+k+th+s+AT. Lapsiperheen arvostamalla
alueella tilava rivitalokoti, jossa on ilmeikäs julkisivu. Sisustuksessa on nostalgiaa tämän päivän maustein. Ei energiatod.
H. 123.000 €. Osmajoentie 94.
9661410
Maija Soininen
Kiinteistönvälittäjä, LKV, VUT
050-4090 900
Veli-Matti Kilpeläinen
julkinen kaupanvahvistaja, LKV, YKV
0400-870 700
Katja Troyano
Myyntineuvottelija
040-745 1700
ita
tune poja
s
i
n
On kaup
to
asun uodesta
v
en!
toise