Jäsentiedote 7_lokakuu 2015

Transcription

Jäsentiedote 7_lokakuu 2015
Jäsentiedote 7| 2015 lokakuu
Sisällysluettelo







Helsingin Taiteilijaseura hakee TALOUS- JA JÄRJESTÖSIHTEERIÄ
Näyttelyaikahakuja
Muistutus Lönnströmin taidemuseon projektihausta
Avoin haku: Tule mukaan 5000m2-näyttelytapahtumaan!
Nuorten kuvataidekilpailu
Ulkomaanateljeita
Apurahoja
Helsingin Taiteilijaseura hakee TALOUS- JA
JÄRJESTÖSIHTEERIÄ
Yli 750 helsinkiläisen ammattikuvataiteilijan järjestö on perustettu vuonna 1967
valvomaan ja edistämään kuvataiteilijoiden ammatillisia etuja, sekä kasvattamaan
kuvataiteen tuntemusta muun muassa koulutus- ja näyttelytoiminnalla. Julkaisemme
valtakunnallista Galleriaopasta kaksi kertaa vuodessa. Tärkeimmät toimintamuotomme
tällä hetkellä ovat: Galleria Katariina ja Studio Kalevankadulla, Taidelainaamo
Rikhardinkadun kirjaston tiloissa sekä Kuvataidekoulu ja kurssikeskus Kaapelitehtaalla.
Talous- ja järjestösihteerin työkuvaan kuuluu:
30 työtuntia viikossa
Kirjanpito, tilinpäätösasiat
Palkanlasku ja rahamaksuliikenne
Jäsenasiat
Odotamme sujuvaa talousosaamista. Järjestöalan kokemus ja taidealan tuntemus
katsotaan eduksi.
Työsuhteen alku: joulukuu 2015 sopimuksen mukaan.
Hakemukset palkkatoivomuksineen 23.10. mennessä osoitteeseen
Helsingin Taiteilijaseura, Kalevankatu 16, 00100 Helsinki,
email: [email protected]
Kysymykset seuran varapuheenjohtajalle,
[email protected], p. 040- 5156845
Näyttelyaikahakuja
Galleria Seinä, dl 25.10.
SKjL:n Galleria SEINÄn sähköinen haku päättyy su 25.10.2015 (oltava perillä) vuoden
2016 osalta. Hakuaineisto (lomake + hakuohjeet) löytyvät liiton kotisivuilta:
www.skjl.fi/galleria-seina/
Galleria Uusi Kipinä, dl 30.10.
Ajat syyskaudelle 2016 haussa. Sähköinen haku: www.galleriauusikipina.fi Kirjalliset
hakemukset: Kauno ry:n näyttelytoimikunta, Galleria Uusi Kipinä, Kymintie 1, 15140 Lahti.
Lisätiedot hausta: www.galleriauusikipina.fi, [email protected], puh. 03-7873754, 044 322
4665 näyttelysihteeri.
Wiurilan kesä, dl 30.10.
Wiurila on nouseva visuaalisen taiteen keskus, joka sijaitsee Halikonlahden rannalla
Salossa. Kesänäyttelyt järjestetään ja kuratoidaan taiteilijavetoisesti , Wiurilan kesä –
työryhmän toimesta.
Näyttelytilaa Wiurilassa on yhteensä noin 240 m2. Toisistaan erilliset galleriatilat
sijaitsevat Wiurilan kartanon huolella hoidettujen vanhojen talousrakennusten ja
puistoalueen suojissa. Kartanolla on pitkä ja kiinnostava menneisyys, se mainitaan
historiankirjoissa jo 1400-luvulla. Päärakennus toimii edelleen yksityisasuntona,
talousrakennuksissa palveluja matkailijoille tarjoavat hevosvaunu- ja kotimuseo,
kartanopuoti, ravintola juhlasaleineen ja hostelli. Alueella toimivat myös golfkenttä sekä
ratsastustalli.
Wiurilan kesä -työryhmä tekee yhteistyötä Salon kaupungin, Wiurilan kartanon sekä
muiden alueen toimijoiden kanssa, yhtenä tavoitteenaan myös kulttuurihistoriallisesti
merkittävän ympäristön elävöittäminen ja ainutlaatuisten tilojen käyttöönotto.
Kesän 2015 näyttelyissä kävi noin 5000 vierasta. Kesäkaudelle 2016 etsitään sekä ulko- että
sisätiloihin sijoittuvaa, kiinnostavaa suomalaista nykytaidetta.
Hakemukset kesäkaudelle 2016 tulee jättää sähköisesti tai postitse 30.10.2015
mennessä (postileiman päiväys riittää). Taiteilijavalinnat tehdään 15.11.2015 mennessä,
kaikille hakijoille ilmoitetaan päätöksistä sähköpostitse tai kirjeitse. Näyttelyaika on noin 5
viikkoa. Näyttelykausia on kaksi, 9.6.-17.7.2016 ja 22.7.-28.8.2016. Hakijan tulee ilmoittaa
kumpaa näyttelykautta hakemus koskee.Jurytysmaksu 15 euroa maksetaan tilille FI84 5922
7737 2207 14. Hakemukset lähetetään osoitteeseen: Wiurilan kesä / Sarparanta, Viurilantie
126, 24910 Halikko As tai kokonaan sähköisesti [email protected]
Lisätietoja:
www.wiurilankesa.fi ja www.wiurila.kuvat.fi
Jaana Houessou, kuraattori, hakemukset ja yhteydet, 0440 727 569,
[email protected]
Lotta-Pia Kallio, kuraattori, hakemukset ja yhteydet, 044 5368535, [email protected]
Satu-Maaria Mäkipuro, kuraattori, tiedotus, markkinointi, 040 589 7572,
[email protected]
Johanna Sarparanta, kuraattori, näyttelytilakoordinaattori, 041 453 8057,
[email protected]
Strömforsin ruukin näyttelyajat, dl 30.10.
Loviisaan, entisen Ruotsinpyhtään kunnan alueella sijaitsevan Strömforsin ruukin
näyttelytiloihin haetaan näytteilleasettajia kesälle 2016!
Tiloja on 2 kpl; Aulagalleria n. 45 m2, sekä Vinttigalleria n.196 m2.
Näyttelyaika per näyttely on 3 viikkoa, kesän näyttelykausi on toukokuun loppupuolelta
n. elokuun puoliväliin, päivämäärät tarkentuvat myöhemmin.
Hakemuksia otetaan vastaan sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai
postitse osoitteella Taiteilijahaku, c/o Ruusuvihta tuotannot, Ruukintie 10 G, 07970
Ruotsinpyhtää.
Hakemuksiin liitteeksi kuvia näyttelyyn tulevista ja/tai aiemmasta tuotannosta, wwwosoitteita, ym. asioita joiden arvelet vaikuttavan näyttelyajan saantiin. Mainitse
hakemuksessasi myös kumpaan tilaan haet, sekä toivomus näyttelyajankohdasta.
Hakemusten on oltava perillä
31.10.2015 mennessä.
Näytteilleasettajat valitsee Vireä Strömfors ry:n näyttelytoimikunta.
Valituille ilmoitetaan 30.11. 2015 mennessä.
Kulukorvauksena näytteilleasettajilta peritään: Aulagalleria 60 €/viikko ja Vinttigalleria
120 €/viikko, myyntiprovisiota ei peritä.
Lisätietoja [email protected] / 050-5755 084 (J-P Ikäheimo) tai
[email protected] / 040-501 5825 (Tiina Sundgren) Liitteenä kuvia (3kpl) tiloista.
Tampere Majan vuoden 2016 näyttelyhakemukset, dl 31.10.
Tampere Maja on ystävyyskaupunkien Tarton ja Tampereen yhteinen kulttuurikeskus.
Talossa on pieni kahden huoneen galleria, jossa järjestetään noin kolmen viikon näyttelyitä.
Galleriasta emme ota vuokraa, mutta toivomme, että taiteilija luovuttaa yhden teoksensa
säätiön taidekokoelmaan. Tampere Maja -säätiö on toiminut yli 16 vuotta ja
kokoelmassamme on lähes 200 teosta!
Hakemuksesta tulisi käydä ilmi seuraavat tiedot:
1) Taiteilijan nimi tai taiteilijoiden nimet,
2) CV ja yhteystiedot,
3) näyttelyn teema, idea (mielellään myös kuvamateriaalia),
4) käytetty tekniikka (grafiikka, maalaus, installaatio jne),
5) toivottu näyttelyaika (pyrimme ottamaan sen huomioon),
6) lyhyt kuvaus taitelija-urasta ja näyttelyn ideasta (lehdistötiedotetta varten)
Hakemuksen voi lähettää sähköpostiin [email protected] tai osoitteeseen Jaani 4,
51007, Tartto, Viro.
Hakemusten määräaika on 31. lokakuuta 2015.
Tietoa näyttelytilasta: http://tamperemaja.ee/fi/tampere-maja-3/kultuur/korraldajale/
AVOIN ATELJEE
Jatkamme Avoin ateljee -konseptia. Taiteilija työskentelee kolme viikkoa galleriassamme
(kesäsesonkiajan ulkopuolella). Galleriaan voi tulla kuka tahansa päivällä tutustumaan
taiteilijan työhön. Järjestämme näyttelyn työsession aikana valmistuneista töistä
(näyttelyyn voi liittää myös aikaisemmin tehtyjä teoksia). Näyttelyhakemuksessa tulee
ilmoittaa, että hakemus koskee ”Avattua ateljeeta”. Taiteilija voi yöpyä työskentelynsä
aikana Tampere Majassa (yöpyminen aamiaisineen). Tampere Maja tiedottaa näyttelystä ja
avajaisista (lehdistötiedote, tietoa kotisivulla, Facebookissa jne) sekä järjestää
avajaistarjoilun. Taiteilija voi yöpyä näyttelyn pystytyksen ajan (kolme yötä) Tampere
Majassa ilmaiseksi. Näyttelyn avajaiset tallennetaan videolle. Tehtyjä avajaisvideoita löytyy
Tampere Majan kotisivulta: http://tamperemaja.ee/fi/
Terveisin Sakari Neuvonen, Tampere Maja, + 372 5303 2442
Hippolyte, dl. 31.10.2015
Valokuvagalleria Hippolytestä ja Hippolyte Studiosta voi hakea syksyn 2016 aikoja
31.10.2015 mennessä. Tällöin haussa ovat näyttelyajat elokuusta joulukuuhun.
Vierailevaksi asiantuntijaksi vuoden 2016 valintoja tekemään Valokuvataiteilijoiden liiton
näyttelytoimikunta on kutsunut galleristi Ilona Anhavan Galerie Anhavasta.
Yhdellä hakemuksella voi hakea joko suureen galleriatilaan (72 m²), studioon (13 m²) tai
koko näyttelytilaan. Samalla hakemuksella ei kuitenkaan voi hakea vaihtoehtoisesti jompaa
kumpaa näyttelytilaa.
Kumpikin tila soveltuu monenlaisten näyttelykokonaisuuksien esittämiseen.
Valokuvataiteella on tärkeä rooli Hippolyten näyttelyohjelmistossa, mutta haku on avoinna
kaikille taiteilijoille ja nykytaiteen eri muodoille.
Lue tarkemmat hakuohjeet osoitteessa: www.hippolyte.fi/nayttelyhaku
Huomaathan että Hippolyte on suljettu yleisöltä viikolla 44. Viimeinen mahdollisuus
toimittaa hakemus henkilökohtaisesti on su 25.10. Sähköpostitse ja postitse voi hakemuksia
toimittaa haun päättymiseen saakka.
Galleria Jänis, dl. 15.11.2015
Galleria Jäniksen näyttelyhaku syyskaudelle 2016: heinäkuu – marraskuu. Galleria
Jänis on Turussa sijaitseva kahden taiteilijan pyörittämä voittoa tavoittelematon
ikkunagalleria. Jänis tuo näyttelyillään taiteen osaksi arkea tarjoamalla suoraan kadulle
avoimena olevan tilan kohdata, löytää ja yllättyä. Tähän mennessä galleriassa on ollut esillä
installaatioita, valokuvia, maalauksia, veistoksia, videoita, ääni-, tekstiili- ja korutaidetta.
Jänis on lähtökohtaisesti kiinnostunut kaikenlaisesta taiteesta.
Galleria Jänis sijaitsee Jarrumiehenkadulla, rautatieaseman lähellä ja galleriatilana toimii
korkea näyteikkuna + ikkunatila, joka on kokonaisuudessaan n. 2m leveä 3m korkea ja
60cm syvä. Ripustusseinä on 170cm x 180cm kokoinen (katu-/katselutaso on n. metrin
alempana)
Näyttelyajat kustantavat taiteilijalle 120€ . Ne ovat 4 viikkoa pitkiä ja galleria on avoinna /
nähtävillä ympäri vuorokauden. Valaisu vuodenaikojen ja tarpeen mukaan kuudelta
aamusta kahteen yöllä. Galleria ei peri provisiota myynnistä.
Galleria vastaa sähköisestä tiedotuksesta sekä päivittää facebook-sivustoaan näyttelyn
aikana. Taiteilija toimittaa gallerialle 30 kpl A4 näyttelyjulistetta, jotka galleria levittää
keskeisille paikoille Turkuun.
Vuoden aikana esillä olleet taiteilijat ovat tervetulleita myös ottamaan osaa yhdellä
teoksella Jäniksen joulukalenteriin joulukuussa. Osallistuminen on ilmaista.
Lisätietoa ja kuvia löytyy facebookista: Galleria Jänis.
Kysymyksiin vastataan sähköpostin välityksellä.
Hakemukset kuvaliitteineen / näyttelyidea + luonnoksia sähköisesti
[email protected] 15.11.2015 mennessä.
Galleria Espoonsillassa on keväällä 2016 vielä vapaita näyttelyaikoja.
Galleria Espoonsilta on rohkeasti erinäköinen ja omaleimainen näyttely- ja
tapahtumapaikka Espoon keskuksessa hyvien yhteyksien päässä. Galleria Espoonsilta
tarjoaa tilaa, niin ammattitaiteilijoille, kuin taiteen opiskelijoille ja –harrastajille.
Haluamme nostaa esiin myös nuoria tekijöitä ja Suomessa asuvia ulkomaalaisia taiteilijoita.
Galleria tarjoaa tilaa kuvataiteen lisäksi myös muille tapahtumille.
Jos olet suunnitellut oman näyttelyn, ryhmänäyttelyn tai jonkin muun tapahtuman
järjestämistä, ota yhteyttä galleristiin 044 252 8493 tai galleria.espoonsilta(at)gmail.com.
Katso lisää tietoa galleriasta ja näyttelyajan hakemisesta:
http://espoonsilta.blogspot.fi/p/how-to-apply.html
Olemme myös facebookissa:
https://www.facebook.com/groups/168757434846/
Muistutus Lönnströmin taidemuseon
projektihausta
Lönnströmin taidemuseo toteuttaa vuodesta 2016 alkaen nykytaiteen projekteja tiiviissä
yhteistyössä kuvataiteilijoiden kanssa. Kuvataiteelle etsitään sopiva esittämisympäristö tai
toteutuspaikka taiteilijan luoman projektin vaatimusten mukaisesti. Projektit valitaan
vuosittain avoimen haun kautta. Hakuaika päättyy 31.10.2015. Hakija voi ehdottaa
kuvataideprojektia, joka toteutetaan vuosina 2016-2017. Toteutuvat projektit julkistetaan
vuosittain Teresia Lönnströmin syntymäpäivän yhteydessä 13.12.2015.
Vuodelle 2016 museo varaa työskentelyapurahaa varten 30 000 euroa ja projektikuluja
varten 70 000 euroa. Vuonna 2017 summat ovat samaa tasoa. Museo toteuttaa joka vuosi
ainakin yhden nykytaideprojektin. Lisätietoja hausta ja sähköinen hakemus löytyvät
Lönnströmin taidemuseon verkkosivulta www.lonnstromintaidemuseo.fi.
LISÄTIETOJA:
Museonjohtaja Jenny Nybom puh. 045 2610 500 tai
[email protected]
Amanuenssi Arja Roivainen puh. 045 2610 501 tai
[email protected]
www.lonnstromintaidemuseo.fi
Avoin haku: Tule mukaan 5000m2näyttelytapahtumaan!
Visuaalinen taide saa käyttöönsä koko Lappeenrannan entisen kaupunginteatterin
5000m2 alkuvuonna 2016. Rakennus sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa Valtakatu 56.
Koska rakennus puretaan taide ja taiteilijat saavat 99% vapauden tehdä mitä vain!
Kaikille ammattitaiteilijoille vapaa haku näyttelytapahtumaan kestää 2.10.15.11.2015.
Mahdollisuus ”räjäyttää” 5000 neliötä Lappeenrannan keskustassa taiteella antaa uskoa
taiteen merkitykseen ja merkittävyyteen inhimillisen vuorovaikutuksen synnyttäjänä.
Tapahtuma on ainutlaatuinen kokonsa lisäksi sijaintinsa ja tilan liki rajattoman käytön
vuoksi. Taide ei ole koskaan ennen saanut käyttöönsä näin keskeiseltä paikalta näin paljon
tilaa, jota voi käyttää hyvin vapaasti taiteen rakennusaineena. Taiteilijoilla on nyt
mahdollisuus tykittää tilat ja pinnat sisällä ja myös ulkona visuaalisella ryöpytyksellä.
5000m2 sisältää mm. rosoisia kellaritiloja, suuren ja pienen näyttämön, 416-paikkaisen
katsomon, lukuisia toimistotyyppisiä huoneita, valoisia aulatiloja, portaikkoja, ikkunoita ja
paljon seinäpintaa. Koko paikka täyttyy erilaisilla sokkeloiden ja laajojen yleisötilojen
rytmittämillä seesteisillä ja esteettisillä jaksoilla, jotka muuttuvat kaiken tuhoavaan
anarkiaan.
Tilat tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia toteuttaa ja tuoda esille installaatioita,
seinämaalauksia, valokuvia, videoteoksia, tekstiilitaidetta, korutaidetta, mediataidetta,
veistoksia, maalauksia, grafiikkaa, sarjakuva, valotaidetta, esitystaidetta, äänitaidetta…
(rakennuksesta löytyy myös siistejä tiloja, jotka sopivat herkemmillekin teoksille).
Näyttelytapahtumaan voi hakea erilaisilla teoksilla. Mukaan otetaan:
• a) ripustusvalmiita teoksia
• b) tilassa tai tilasta tehtyjä teoksia
• c) prosessimaisesti rakentuvia teoksia, jotka voivat jatkua jopa koko tapahtuman ajan
• d) esitystaidetta
Teoksilta toivomme keskustelua tilan kanssa – tavalla tai toisella.
Hakuohjeet 5000m2-näyttelytapahtumaan:
Hakuaika:
2.10 – 15.11.2015
Ripustus:
joulukuu 2015-tammikuu 2016
Tapahtuma:
4.2 – pääsiäinen 2016
Kerro tekstillä ja/tai kuvin mitä haluaisit tuoda näyttelytapahtumaan:
Sanalliset ideat, luonnokset, teoskuvat (1 MB/kuva) sekä cv:t tulee lähettää mieluiten PDF
muodossa osoitteeseen: [email protected] (tai vaihtoehtoisesti 5000m2näyttelytapahtuma c/o Kaakon taide, Katariinantori 4, 53900 Lappeenranta, jolloin
hakemuksia ei palauteta ilman palautuskirjekuorta)
Hakeminen ja tapahtumaan osallistuminen on ilmaista. Mukaan tapahtumaan mahtuu
arviolta 100 taiteilijaa, riippuen teosten kokoluokasta.
Haemme parhaillaan rahoitusta näyttelytapahtumalle. Toiveemme ja päämäärämme on,
että osallistujille ei tule välittömiä kuluja (kuljetus, matka, majoitus, yms.) tapahtumaan
osallistumisesta. Näyttelyn koon vuoksi emme pysty maksamaan näyttely- tai
teoskorvauksia.
Kuvia ja lisätietoja: www.5000m2.fi
Valtakatu 5000m2 näyttelytyöryhmä
Nuorten kuvataidekilpailu
Salmela järjestää neljännen Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailun 2015-2016.
Kilpailu on tarkoitettu kuvataiteilijoille tai kuvataiteilijan ammattiin opiskeleville ja siihen
voivat osallistua 1979 syntyneet ja sitä nuoremmat Suomen kansalaiset ja Suomessa
vakituisesti asuvat muiden maiden kansalaiset.
Kuvataidekilpailun tuomaristoon kuuluvat museonjohtaja emeritus Markku Valkonen
(pj), Turun kaupungin kuvataidejohtaja Päivi Kiiski, taidemaalari Lauri Laine, filosofian
tohtori, taideasiantuntija Pauliina Laitinen-Littorin sekä toiminnanjohtaja Tuomas
Hoikkala.
KILPAILUUN ILMOITTAUDUTAAN lähettämällä ilmoittautumislomake
viimeistään 15.11.2015. Kilpailuaineisto tulee lähettää viimeistään 29.2.2016.
Kilpailuaineistona lähetetään hyvälaatuisia väritulosteita 5–10 teoksesta ja kilpailijan CV.
Kilpailuaineistojen perusteella tuomaristo valitsee kilpailun näyttelyluokkaan 10-15
nuorta taiteilijaa. Näyttelyluokkaan valittujen taiteilijoiden kokoelmat asetetaan esille
Salmelan näyttelyyn ensi kesänä 11.6.-14.8.2016.
Näyttelyluokasta tuomaristo valitsee heinäkuun alussa kuvataidekilpailun voittajan,
joka palkitaan LähiTapiolan 4 500 € nimikkopalkinnolla ja työskentelystipendillä.
Kilpailun voittaja kutsutaan toteuttamaan näyttely Salmelaan 2017. Toiselle sijalle tullut
taiteilija palkitaan Mäntyharjun kunnan 2 700 € nimikkopalkinnolla ja kolmannelle sijalle
tullut Veikkauksen 1 800 € nimikkopalkinnolla.
Lisäksi luovutetaan erikoispalkinto taiteilijalle, joka valitaan yleisöäänestyksen perusteella.
Liitteenä kilpailun ilmoittautumislomake. Lisätietoja kilpailusta ja kilpailun säännöt
löydätte osoitteesta www.taidekeskussalmela.fi [1]
Ystävällisesti, Taidekeskus Salmela, p. 050 3388 114, [email protected]
Ulkomaanateljeita
Ateljeesäätiön ulkomaanateljeissa on vapaita aikoja jäljellä:
*Pietarin taiteilijahuoneistossa on ensi vuonna vapaana vielä seuraavat ajat: helmihuhtikuu ja syys-joulukuu 2016. Huoneiston perusvuokra on 450 €/2 vko tai 790 €/kk
Suomen Taiteilijaseuran ammattiliittojen jäseniltä (muilta sekä lisähenkilöiltä lisämaksu,
aikuiset 25 %, lapset 5 %).
*Marbellan ateljeetalossa on vapaana kahden viikon jakso nyt joulukuussa 2015 (1.15.12.) sekä seuraavat jaksot vuonna 2016: helmi-maaliskuu, toukokuu ja joulukuu.
Joulukuun 2 viikon jakson vuokra on 800€, muutoin talon vuokra on 1490 € / kk. Vuokra
sisältää 2 aikuista ja 3 lasta.
*Grassinan ateljeetalossa on alkuvuodesta 2016 vapaana Pontormo-ateljee tammihelmikuun. Lisäksi 2015 vapaana on vielä Donatello-ateljee marraskuussa ja joulukuussa
(1.-16.12.) sekä Giotto-ateljee (16.–31.12.) Perusvuokra on 880€/kk (tai 500 €/2 vko)
Suomen Taiteilijaseuran ammattiliittojen jäseniltä (muilta sekä lisähenkilöiltä lisämaksu,
aikuiset 25 %, lapset 5 %).
Peruutuspaikat ja vapaiksi jääneet jaksot myönnettään hakemusten
saapumisjärjestyksessä, Suomen Taiteilijaseuran ammattiliittojen jäsenet ovat etusijalla.
Lisätietoja ateljeista ja hakulomakkeet sivuilta
http://www.ateljeesaatio.fi/hakuinfo_ulkom.html
tai Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiöstä, suunnittelija Riikka Suomi-Chande, puh. (09)
7268 0471, [email protected]
Apurahoja
Suomen Kulttuurirahaston keskusrahasto, dl 30.10.
Apurahoja myönnetään suomalaisen kulttuurin edistämiseen. Niitä voi hakea
tieteelliseen ja taiteelliseen työskentelyyn sekä hankkeisiin tieteen, taiteen ja kulttuurin
alalla. Tyypillisiä rahoituskohteita ovat esim. väitöskirjatyö, taiteellinen työskentely sekä
erilaiset tapahtumat. Perusopintoja tuetaan hyvin rajoitetusti, kokous- ja luentomatkoja
vain poikkeuksellisesti. Haettavina on myös erilaisia erityisapurahoja kuten Eminentiaapurahat, Taidetta hoitolaitoksiin -apurahat ja apurahat Tieteen työpajoihin.
Kolmivuotisena myönnetyn henkilökohtaisen apurahan toisen tai kolmannen vuoden
jatkorahoitusta ei haeta yleisen haun yhteydessä lokakuussa.
Hakumenettely
Lisätietoa ja apurahanhakijan verkkopalvelu: https://skr.fi/fi/hakuopas
Kuvataiteen kohdeapurahat, Taike, dl 6.11.
Hakuaika 01.10.2015 - 06.11.2015
Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 16.00
Apurahoja voi ylläolevana hakuaikana hakea verkossa. Kirjaudu Kirjautumiseen
tarvitset pankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai henkilökortin:
http://www.taike.fi/fi/web/kuvataide/apurahat-ja-avustukset//stipend/viewStipend/10987
Visuaalisten taiteiden toimikunta myöntää kohdeapurahoja kuvataiteilijoille tai heidän
muodostamilleen työryhmille. Apuraha on tarkoitettu yksittäisiin vuonna 2016
toteutettaviin hankkeisiin. Apurahaa voi saada esimerkiksi näyttelyn järjestämiseen
Suomessa tai ulkomailla, kuvataiteilijan tuotantoa esittelevän näyttelyluettelon, kirjan,
muun tallenteen tai internetsivujen tekemiseen, materiaalikuluihin, taiteilijaryhmän
ylläpitämän työhuoneen tai työtilan perustamiskuluihin, varusteluun ja kunnostukseen,
kansainvälisiin hankkeisiin ja yhteistyöhön. Apurahan suuruus on tyypillisesti ollut 2 000 –
5 000 euroa.
www.taike.fi
Residenssiapurahat, Taike, dl 6.11.
Hakuaika 01.10.2015 - 06.11.2015. Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 16.00.
Apurahoja voi ylläolevana hakuaikana hakea verkossa. Kirjautumiseen tarvitset
pankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai henkilökortin.
http://www.taike.fi/fi/web/kuvataide/apurahat-ja-avustukset//stipend/viewStipend/11040
Residenssiapurahoilla on vuodessa kaksi hakuaikaa. Hakuaika päättyy 6.11.2015 ja
31.3.2016.
Taiteiden välisyyden, moninaisuuden ja kansainvälisyyden toimikunta myöntää
residenssiapurahoja Suomessa asuville ammattitaiteilijoille. Apuraha on tarkoitettu
ammatilliseen taiteelliseen työskentelyyn taiteilijalle, joka on hyväksytty ulkomailla
toimivaan taiteilijaresidenssiin.
www.taike.fi
Matka-apurahat, Taike, dl. 30.11.
Hakuaika 21.09.2015 - 30.11.2015. Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 16.00.
Apurahoja voi ylläolevana hakuaikana hakea verkossa. Kirjautumiseen tarvitset
pankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai henkilökortin.
http://www.taike.fi/fi/web/kuvataide/apurahat-ja-avustukset//stipend/viewStipend/11049
Matka-apurahoilla on useita hakuaikoja vuodessa, jotka päättyvät 30.11.2015 (vuoden
2015 matkoihin), 8.1.2016 (vuoden 2016 matkoihin, haku avautuu joulukuussa),
helmikuun lopussa, huhtikuun lopussa, elokuun lopussa
Jos matka alkaa vuoden 2015 puolella, hae viimeistään 30.11. Hakemus on aina jätettävä
ennen matkaa.
Taiteen edistämiskeskus myöntää matka-apurahoja ammattitaiteilijoille tai heidän
muodostamilleen työryhmille sekä eri taiteenalojen asiantuntijoille. Matka-apurahat on
tarkoitettu Suomessa asuvien taiteilijoiden kansainvälisen liikkuvuuden edistämiseen.
Matka-apurahaa voi saada ulkomaanmatkojen välittömiin matkakuluihin edullisinta
julkista liikennevälinettä käyttäen sekä kohtuullisiin majoituskuluihin. Matkan tulee liittyä
taiteellisesti tai taiteenalan kannalta merkittävään hankkeeseen, jonka yhteydessä hakija
esiintyy tai esittää taidettaan Suomen ulkopuolella.
www.taike.fi
Tiina ja Antti Herlinin säätiö, haku 1.-30..11.
Säätiön tarkoituksena on yhteiskunnallisen hyvinvoinnin, kulttuurin, ympäristön ja
tieteen sekä niihin liittyvän tutkimuksen ja opetuksen tukeminen ja edistäminen.
Avustuksia voivat hakea yhteisöt sekä yksityishenkilöt.
Hakumenettely
Hakuohjeet hakemuksen laatimista varten julkaistaan verkkosivuilla ennen hakuajan
alkamista. Lisätietoja: http://www.tahsaatio.fi/hakijalle/.
Framen apurahat, seuraavat dl:t 15.11. ja 30.11.
Jaamme opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää tukea suomalaisen nykytaiteen
kansainvälistymisen edistämiseen.
Käynnissä olevat ja lähiajan haut:
Projektiapurahat vuonna tehtäviin 2016 hankkeisiin: 9.–30.11.2015, hakuaika
päättyy ma 30.11. kello 23.59. Seuraava haku 1.–31.3.2016.
Matka-apurahat vuonna 2015 tehtäviin matkoihin: marraskuun käsittely: viimeinen
hakupäivä 15.11. Vuoden 2015 matka-apurahahaku päättyy kokonaan 15.11. kello 23.59.
Vuonna 2016 matka-apurahahaku alkaa 1.2.
Apurahoja myönnetään suomalaisten ja Suomessa työskentelevien taiteilijoiden
ulkomaiseen näyttelytoimintaan, esilläoloon messuilla, vieraskielisiin julkaisuihin sekä
asiantuntijavierailuihin. Apurahoilla tuetaan uusia avauksia ja vahvistetaan jo syntyneitä
suhteita. Apuraha toimii taiteilijalle ponnahduslautana ja sen vaikutukset
kansainvälistymiseen ovat moninkertaiset.
Apurahojen myönnöt perustuvat vertaisarviointiin. Apurahatoimikunta, jonka jäsenet
ovat Framen johtaja Raija Koli, amanuenssi Mikko Oranen sekä intendentti Anna-Kaisa
Rastenberger, käy läpi hakemukset ja tekee ehdotuksen myönnöistä. Myönnöistä päättää
Framen hallitus.
Hakeminen tapahtuu sähköisen apurahajärjestelmän kautta. Hakuaika on yleensä noin
kolme viikkoa. Matka-apurahoissa haku on jatkuva 15. marraskuuta 2015 asti.
Apurahahaun tulokset julkistetaan noin kahdeksan viikon kuluttua haun päättymisestä,
matka-apurahojen päätökset julkistetaan kuukausittain. Apurahoja ei voi hakea
takautuvasti.
Matka-apurahahaku.
Framen matka-apurahahaussa myönnetään apurahoja visuaalisen taiteen kansainvälistä
yhteistyötä ja vientiä edistäviin hankkeisiin. Apurahoja haetaan loppuvuonna 2015
tapahtuviin matkoihin. Hakemus on jätettävä ennen matkalle lähtöä. Matka-apurahoja
haetaan sähköisesti osoitteessa http://frame.apurahat.net. Haku on jatkuva ja päättyy 15.
marraskuuta 2015 kello 23.59 Suomen aikaa. Ennen matka-apurahojen hakua lue ohjeet
verkkosivuiltamme: Ohjeita hakijoille
Frame ilmoittaa päätöksensä myöntämistään apurahoista sekä hakijoille sähköpostilla
että Framen verkkosivuilla. Päätöksiä tehdään kuukausittain kesäkautta lukuun ottamatta.
Maaliskuun 2015 apurahahaun myönnöt
Maaliskuun 2015 apurahahaku päättyi tiistaina 31. maaliskuuta 2015. Frame on
ilmoittanut päätöksensä myöntämistään apurahoista sekä sähköpostilla kaikille hakijoille.
Framen verkkosivuilla myönnetyt apurahat löytyvät kohdasta Apurahat 2015.
Lisätietoja apurahoista:
koordinaattori Karoliina Korpilahti, puh. 044 728 9914 arkisin kello 10–12
Framen apurahamenettely perustuu säätiön vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriöltä
saamaan valtionavustukseen. Apurahahakua koskevat opetus- ja kulttuuriministeriön
erityisavustusehdot.
Helsingin Taiteilijaseura ry