Operaatio Joulun Lapsi - Kirkkolaiva

Transcription

Operaatio Joulun Lapsi - Kirkkolaiva
Kirkkolaivaa ei jaeta automaattisesti jos postiluukussa on ilmaisjakelulehtien kielto. Lehden
saa silloin osoitteellisena ilmoittamalla osoitteensa oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon.
K e m i -To r n i o n r o v a s t i k u n n a n s e u r a k u n t i e n l e h t i • N o 2 3 • 2 5 . 1 1 . 2 0 1 5
Adventtina lauletaan taas
KEMI
Hoosiannaa
Pirjo-Minna
Lääkkö:
Elämän valoa
kaamokseen
Ensi sunnuntaina on ensimmäinen adventti, josta alkaa uusi kirkkovuosi.
Silloin kirkoissamme kaikuu Hoosianna-hymni, jolla ylistetään Jumalan
armollisuutta ja läheisyyttä.
Samalla toivotetaan Kristus tervetulleeksi elämäämme.
• SIVU 5
Kirkolliset s. 4-5
Adventti on ainakin kahdella tavalla erityistä laulun aikaa.
Kirkot, koulut ja kodit täyttyvät Kauneimpia joululauluja laulavista.
Ja adventin aikaan on kirkoissa enemmän kuorojen ja laulajien konsertteja
kuin minään muuna aikana vuodesta.
KEMINMAA
Operaatio Joulun Lapsi
ylitti reilusti tavoitteensa
n Tornion vanhalla linja-autoasemalla vallitsi viime
lauantaina iloinen häslinki ja
onnistumisen riemu. Ihmisiä
tuli paketteineen sekä nyytteineen, ja kenkälaatikkolahjojen pino kasvoi.
Joulun Lapsi-operaatiossa
oli meneillään suuret pakkaustalkoot, ja ovipielessä
oleva lappu kertoi 2000 paketin tavoitteen jo ylittyneen
reilulla 400 paketilla.
Patmos-säätiön hallinnoima ja Kemi-Tornion vapaaehtoisten organisoima Romanian ja Moldovan lasten
joululahjojen keräyskampanja ylittää Lapissa tänä vuonna suurimmatkin haaveet.
Tulijoita lämpimästi halaileva ja tekijöitä kiittelevä
keräyskoordinaattori Anitta
Koivisto ehättikin julistamaan, että ensi vuonna tavoitteena on 4000 pakettia,
kenties 5000.
rakkauden osoitukselle, jota
saamme olla viemässä. Tämä on lisäksi seurakunnissa
monelle matalan kynnyksen
tapa tulla kristillisten asioiden äärelle.
Ilkka Kujala arvelee, että
luottamus keräykseen ja lahjojen perillemenoon syntyy
työn jatkuvuudesta. Työllä
on lisäksi silminnäkijät, jotka todistavat näkemänsä.
Toiminta on kaikin tavoin
läpinäkyvää ja kestää kaiken
tarkkailun.
Yhteiskristillinen lapsikuoro Jippii esiintyi iloisen
energisesti. Lapsille esiintyminen oli ensimmäinen.
Operaatio Joulun Lapsen
pääkoordinaattori
Ilkka
Kujala sai oivan näytön
rajat ylittävästä avustustyöstä
kuunnellessaan
haaparantalaisen lahjoittajan iloisia terveisiä.
Lapin tulos
on huomattu
Perämeren pohjukasta ja
Lapin selkosilta kantautunut keräämisen into oli tuonut paikalle myös Operaatio
Joulun Lapsen pääkoordinaattorin Ilkka Kujalan
Patmos-säätiöstä.
- Tornion ja Lapin liekki,
joka Operaatio Joulun Lapselle on roihunnut, on aivan
erikoislaatuinen. Pari vuotta sitten lähdettiin liikkeelle 17 paketilla, nyt ollaan
2500 paketissa. Uskon, että
jumala on puhutellut niin
seurakuntia ja yksittäisiä
kristittyjä kuin seurakuntiin
kuulumattomiakin.
Ilkka Kujala ei ole huolestunut auttamisen palon
hiipumisesta, sillä meneil-
lään on 21. kerta, ja aina lähdetään liikkeelle nollasta.
- Tämän työn sydän on
evankeliumi, tahto viedä
toivoa sinne, missä toivoa
ei ole. Menemme joka vuosi uusiin kyliin, kohtaamme
uusia lapsia. Heille se on aina uusi asia.
Lahja ja evankeliumi
Ennen paketointia vapaaehtoiset kävivät lahjalaatikot
läpi ja täydensivät niitä puuttuvien tavaroiden osalta.
www.kirkkolaiva-lehti.fi
- Patmoksen työssä toimitaan kahden käden evankeliumilla. Toiseen käteen
sopii kenkälaatikkolahja
ja toisessa kädessä on toivon sanoma. Olen itse saanut olla kokemassa, kuinka sydämet aukeavat sille
Vuorossa kotimaan
pakolaistyö
Vaikka Patmoksen painopiste on vähäosaisten auttaminen ulkomailla, on järjestö
tehnyt Suomessa pitkään
koulu-, nuoriso- ja mediatyötä.
- Olemme myös aktivoitumassa Suomessa pakolaistilanteeseen. Hankkeet käynnistyvät alkuvuodesta, Ilkka
Kujala kertoo.
Operaatio Joulun Lapsen
Lapin keräystulos tarkentuu
lähipäivinä. Vaikka suuri
paketointitapahtuma päätti
varsinaisen keräyskauden,
jatkuu lahjapakettien varustelu rahalahjoitusten ja kirpputorituoton voimin jonkin
aikaa.
Patmoksen Suomen keräyksen tavoitteena on 32 000
lahjapakettia. Yhteiskuljetuksella Helsinkiin toimitetut lahjapaketit tarkastetaan
päävarastolla.
Tarkastuksen jälkeen paketit pakataan rekkoihin ja
lähetetään edelleen Romaniaan ja Moldovaan, missä
lahjat jaetaan yhteistyössä
paikallisseurakuntien kanssa. (PV)
Raimo Kittilä
vt.papiksi ja
kevääksi
vt.kirkkoherraksi
• SIVU 9
Kirkolliset s. 8-9
SIMO
Ville Väkeväinen
kirjoittaa
Jeesuksen
rauhanohjelmasta
• SIVU 2
Kirkolliset s. 11
TERVOLA
Seurakuntamestarien
vaihto:
Karista Jyrkiin
• SIVU 10
Kirkolliset s. 10
TORNIO
Alatornion
adventtivesper avaa
konserttisuman
• SIVU 7
Kirkolliset s. 6-7
YLITORNIO
Kauneimmat
Joululaulut kylillä
alkavat 27.11.
Pessalompolosta
• SIVU 11
Kirkolliset s. 11
2
Sana sunnuntaiksi Hartaus
29.11. 1. adventtisunnuntai
Kuninkaasi tulee nöyränä
Uskonpuhdistuksen kirkoissa päivän päätekstinä on keskiajan perinteen mukaisesti kertomus
Jeesuksen ratsastuksesta Jerusalemiin. Jeesus ei
tullut Jerusalemiin maallisten valtiaiden tavoin, vaan
nöyränä, aasilla ratsastaen. Näin hän liittyi Sakarjan
kirjan profetiaan rauhan kuninkaan tulemisesta.
Tähän viittaa myös päivän nimitys nöyrtymisen
adventti (adventus humiliationis).
Kirkkovuoden ensimmäinen sunnuntai julistaa,
että Jumala ei ole kaukana meistä. Hän lähestyy kansaansa antaakseen sille pelastuksen uuden
ajan. Hoosiannaa laulaen tervehdimme Jeesusta
Kuninkaanamme ja iloitsemme siitä, että hän on
tullut ja vapauttanut meidät yhteyteen Jumalan ja
toistemme kanssa.
Päivän evankeliumit liittävät adventin ja joulun palmusunnuntaihin ja pääsiäisen tapahtumiin. Näin
kirkkovuoden pääsiäiskeskeisyys tulee esille alusta
lähtien. Joulu saa merkityksensä vain yhteydessä
Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen.
Liturginen väri: Valkoinen, maanantaista
lauantaihin violetti tai sininen
Alkuvirsiä: 2 Avaja porttis, ovesi
4 Iloitse, morsian
Päivän virsiä: 3 Hoosianna! huudetaan
6 Käy, kansa, Herraasi vastaan
15 Tiellä ken vaeltaa
Päivän psalmi: Ps. 24:7-10
1. lukukappale: Jes. 62:10-12
2. lukukappale: Room. 13:11-14
Evankeliumi: Matt. 21:1-9
6.12. Itsenäisyyspäivä
Kiitos isänmaasta
Itsenäisyyspäivä (6.12.) on kansallinen juhlapäivä. Itsenäisyytemme alkuajoista lähtien on silloin
valtiovallan määräyksestä pidetty jumalanpalvelus.
Myös kirkkojärjestys edellyttää, että ”jumalanpalvelus pidetään itsenäisyyspäivänä ja valtiollisten tilaisuuksien yhteydessä, niin kuin siitä on säädetty
tai erityisiä tilaisuuksia varten määrätty” (KJ 2: 2).
Jumalanpalveluksessa kiitetään maamme vapaudesta ja itsenäisyydestä sekä rukoillaan isänmaan ja
kansan puolesta.
Itsenäisyyspäivänä voidaan käyttää myös kirkkovuoden ajankohdan mukaisia tekstejä. Saarnateksti
voidaan valita myös vapaasti.
Liturginen väri: Valkoinen, mutta jos
itsenäisyyspäivä on toisena adventtisunnuntaina,
voidaan käyttää myös violettia tai sinistä.
Alkuvirsiä: 580 Oi kuningasten kuningas
578 Ylistä Herraa Jumalaa
583 Veisaten Herralle kunniaa kannamme
Päivän virsiä: 579 Oi Herra, korkein valtiaamme
584 Siunaa ja varjele meitä
577 Sun kätes, Herra, voimakkaan
581 Kiitos, Jumalamme
585 Siunatkoon Herramme synnyinmaata
Päivän psalmi: Ps. 96:1-9 tai Ps. 121
1. lukukappale: 5. Moos. 8:10-17 tai
Saarn. 9:13-18
2. lukukappale: Jaak. 3:13-18 tai Ap.t. 17:24-30
Evankeliumi: Joh. 8:31-36 tai Matt. 20:25-28
Nouse, Herra, osoita voimasi!
Riennä avuksemme ja anna armosi.
Pelasta meidät synnistä,
pelasta kaikesta, mikä tuhoaa elämää.
Sinua, kuningastamme,
tervehdimme tänään riemuiten.
Sinun valtakuntasi tulemisesta iloitsemme.
Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa
aina ja ikuisesti.
Jeesuksen turvallisuusohjelma
n Hän tuhoaa sotavaunut
Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö
rikki. Hän julistaa kansoille
rauhaa. (Sakaria 9: 10)
Viimeisen kahden viikon
aikana turvallisuudentunnettamme ovat järkyttäneet terroriteot Pariisissa sekä uusien
iskujen uhka useissa Euroopan maissa.
Pelko uusista terroriteoista on monissa maissa tuonut
raskaasti aseistetut poliisit ja
sotilaat partioimaan kaupunkien kaduille.
Vastauksena kansalaisten
kaipuuseen turvallisesta ja
rauhallisesta ympäristöstä,
jossa voi liikkua ilman pelkoa, ovat yhä raskaammin
aseistetut turvallisuusviranomaiset.
***
Langenneessa maailmassamme valtioiden lienee välttämätöntä menetellä näin suojatakseen kansalaisiaan.
Esivalta ei kanna miekkaa
turhaan, muistuttaa apostoli
Paavali Roomalaiskirjeessä.
Valitettavasti väkivalta ei
kuitenkaan lopu maailmastamme lisäämällä aseita.
Oman aikamme ihmisen
tavoin myös Jeesuksen ajan
ihmiset odottivat elämäänsä
rauhaa ja turvallisuutta. Siksi
he riemastuivat nähdessään
Jeesuksen saapuvan profeet-
tojen ennustusten mukaisesti
kohti Jerusalemia aasilla ratsastaen. Nyt koittaisi luvattu
messiaaninen rauhanaika.
***
Jeesuksen turvallisuusohjelma perustui kuitenkin monien
pettymykseksi yksipuoliseen
aseidenriisuntaan voimannäytön tai –käytön sijasta.
Jeesuksen rauhanvaltakunta ei ollut tämänpuoleinen
vaan iankaikkinen valtakunta.
Siksi Jeesus ei käynyt aseelliseen taisteluun vastustajiaan
tai vangitsijoitaan vastaan,
vaan alistui pilkattavaksi ja
pahoinpideltäväksi.
Jeesus suostui ristinkuolemaan, jotta meillä olisi rauha
hänen haavojensa hinnalla.
Ratsastaessaan juhlittuna
kohti Jerusalemia Jeesus tiesi
mikä kohtalo häntä odottaisi
vain muutamien päivien kuluttua.
Hän oli kuitenkin valmis
siihen, jotta sinä ja minä
voisimme saada kestävän
rauhan sydämiimme. Pysyvä rauha syntyy vain sen
anteeksiantamuksen omistamisen kautta, jonka Jeesus
ristinkuolemallaan valmisti.
Tästä alkava adventinaika
meitä muistuttakoon.
VILLE VÄKEVÄINEN
Simon kirkkoherra
***
Uskon salaisuus
Johdanto Uskon salaisuus -sarjaan
n Usko on salaisuus. Kristillisen näkemyksen mukaan sanamme eivät riitä
selittämään Jumalaa. Vanhassa testamentissa oleva
kielto tehdä Jumalasta kuvaa on edelleenkin voimassa.
Sanatkin ovat tietyssä
mielessä kuvia ja kristityn on varottava, ettei hän
myöskään sanoillaan muodosta ja välitä Jumalasta
vääristynyttä kuvaa.
tusten tavoitteena on avata
yksinkertaisella tavalla niitä
asioita ja näköaloja, jotka
nousevat Jumalan käskyistä, Isä meidän -rukouksesta
sekä apostolisesta ja Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksesta.
Selitysten lähtökohtana ja
kehyksenä on evankelis-luterilaisen kirkon uskonkäsitys.
Joidenkin asioiden kohdalla
on kuitenkin historiallisistakin syistä tärkeää avata myös
kirkon vanhaa perinnettä sekä toisten kristillisten kirkkojen näkemyksiä.
***
Toisaalta: Jumala on kuitenkin ilmoittanut itsensä
meille Raamatussa ja Jeesuksessa Kristuksessa – ja
sen takia emme voi myöskään vaieta Jumalasta.
Kristillisen opetuksen
minimiin ovat perinteisesti
kuuluneet uskontunnustus,
Jumalan kymmenen käskyä
sekä Isä meidän -rukous.
Kautta kristillisten vuosisatojen niitä on pidetty jopa niin tärkeinä, että ne on
opeteltu ulkoa. Tänäkin päivänä ne kuuluvat kirkkom-
***
me rippikouluopetuksen ja
kasteopetuksen ytimeen.
***
Uskon salaisuus on Kirkkolaivan uusi sarja, jossa tulen käsittelemään kristillisen
uskon keskeisiä kysymyksiä.
Tarkoitus on käydä järjestelmällisesti läpi uskoomme ja
elämäämme liittyviä asioita
siten, että pyrin avaamaan
uskontunnustusta, kymmentä käskyä ja Herran rukousta.
Dogmatiikka (uskonoppia
koskeva teologian tieteenhaara) on vaikea laji eikä
näiden artikkeleiden avulla
ole tarkoitus kirjoittaa dogmatiikan oppikirjaa.
Sen sijaan näiden kirjoi-
Kymmenen käskyä, uskontunnustus ja Isä meidän -rukous nivoutuvat toisiinsa erityisesti alkusanojensa kautta: ”Minä uskon Jumalaan,
Isään…”, ”Minä olen Herra
sinun Jumalasi…”, ”Isä meidän, joka…”
Lähestymme suurta Salaisuutta – ja Salaisuus lähestyy
meitä.
VEIJO KOIVULA
Saamenkieliset saavat uuden
Kauneimmat Joululaulut -vihkon
n Suomen Lähetysseura ja
Oulun hiippakunta julkaisevat adventtina uuden saamenkielisen Kauneimmat
Joululaulut -vihkon, jossa on
joululauluja kaikilla kolmella
saamen kielellä.
Vihko julkistetaan Oulun
hiippakunnan piispan adventtivastaanotolla 29.11.
Tilaisuudessa vihkon lauluja laulavat Oula Guttorm
(pohjoissaame), Rauni Mannermaa (inarinsaame) ja Anna
Lumisalmi (koltansaame).
Ensimmäinen saamenkielinen Kauneimmat Joululaulut -vihko julkaistiin vuonna
2012 Kauneimpien Joululaulujen 40-vuotisjuhlavuoden
kunniaksi. Vihkossa oli laulu-
ja pohjois- ja inarinsaameksi.
Uudessa vihkossa lauluja on
myös koltansaameksi.
Kauneimpia Joululauluja
lauletaan saamenkielellä Rovaniemellä 16.12. klo 19.
• KIRKKOLAIVA • Kemi-Tornion rovastikunnan kuuden seurakunnan lehti. Osoitteeton tilaus joka kotiin • 21. vuosikerta • Netissä: www.kirkkolaiva-lehti.fi  • Kaikki aineisto lehteen
sähköpostilla: [email protected] • Privat-Medi Oy, Katajaranta 35, 96400 Rovaniemi • Toimittaja: Paavo Vänninen Kemi 040 5636 222, [email protected] •
Toimitussihteeri: Tuomo Korteniemi 0400 560 605, [email protected] • Päätoimittaja: Yrjö Haapala 0400 691 610, [email protected] • Kustantaja: Privat-Medi Oy •
• Painatus: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani • Jakelu: P-S Suorajakelu ja posti • Ilmestyy keskiviikkoisin/torstaisin joka toinen viikko • Seuraava numero 9.12.2015 •
3
ääkirjoitus
25.11.2015
Adventin Herra haastaa meidät rakastamaan
ja pitämään ovemme avoinna
Perusturvallisuutenmme on
järkkynyt. Maailma ympärillämme
ei ole enää entisensä. Puolentoista
viikon takaiset terroriteot Pariisissa järkyttivät Eurooppaa ja myös
meitä.
Eikö riitä, että elämä itsessään on
jo arvaamatonta. Emme tiedä mitään huomisesta. Sairaudet, oman
talouden romahtaminen, perhehuolet, työttömyys, kuoleman todellisuus ovat jo ennestään näkymättöminä uhkina läsnä elämässämme.
n
***
Pitääkö meidän elää vielä tämänkin
kanssa. Terroristipidätys Ruotsissa
vain 200 kilometrin päässä kotioveltamme.
Euroopassa rajat sulkeutuvat ja
kaupungit hiljenevät. Jokaista vastaantuleva muukalaista täytyy varoa.
Muuttuuko oma Tornionlaaksommekin muun Euroopan mukana –
laakso, joka jo viikinkiajoista lähtien
on ollut ihmisten, tavaroiden, aatteiden ja uskontojen läpikulkuväylä,
yksi Euroopan valtaväylistä.
***
Adventin sanomasta kasvaa yksi
kristinuskon peruspilareista. Se kaiuttaa elämän arvaamattomuuden
ja järkkyneen perusturvallisuuden
keskelle toisenlaista viestiä.
Tässä maailmassa Kristuksella on
viimeinen sana ja viimeinen valta.
Hän on kuningas, joka saapuu kansansa keskelle Rauhanruhtinaana.
Hän kuulee ympäriltään nousevat
Hoosianna-huudot.
Mutta läsnä oli myös se mitä
ihmiset kaikkialla maailmassa kaipaavat: rakkauden nälkä, turvallisen
elämän kaipuu, luottamuksen halu,
arkisen elämä ponnistukset ja toive
rakentaa hyvää elämää.
Jeesus oli kaikessa elämän puolella kuolemaa vastaan, suvaitsevaisuuden puolella epäluuloa ja
suvaitsevaisuutta vastaan. Hän oli
rauhan puolella sotaa ja väkivaltaa
vastaan, rakkauden ja anteeksiantamuksen puolella vihaa ja kostoa
vastaan.
Kuningas, joka oli näiden asioiden
puolella eli myös asioidensa puolesta ja kuoli niiden tähden.
***
Jeesuksen ja alkuaikojen kristittyjen
maailma muistutti yllättävän paljon
omaamme. Läsnä oli jatkuva elämän epävarmuus. Läsnä oli myös
juutalaisten kapinajohtajien lietsomat terroriteot ja niitä seuranneet
miehittäjien kostoiskut ja silmitön
väkivalta.
***
Kirkkovuosi alkaa valtavalla toivon
sanomalla. Hoosianna-huudot ovat
vastaus tämän ajan eurooppalaisille
ja suomalaisille. Kristillisen uskon
perussanoma nousee siitä kuvasta,
joka välittyy Jerusalemiin ratsastavasta Jeesuksesta. Kuningas tiesi,
mitä tuleman pitää. Hän näki jo
edessä odottavan väkivaltaisen lopun ja ristinpuun. Mutta silti hän
jatkoi matkaa.
Alkuaikojen kristityt seurasivat
Jeesuksen esimerkkiä. He seisoivat
adventin Herran rinnalla. Ulkoisen
turvallisuuden järkkyminen ei saanut heitä vetäytymään kuoreensa.
Luottamus siihen, että Herra auttaa ja pelastaa, innosti heidät auttamaan ja jakamaan rakkautta. Usko
Jumalan anteeksiantamukseen rohkaisi heitä toimimaan. Taivas toivo
näkyi jo siinä elämässä, jota ajassa
eletään.
Euroopassa sulkeutuvien rajojen keskellä Adventin Herra haastaa meidät pitämään ovet avoinna. Epäluulon keskellä hän haastaa
meidät luottamaan ja vihan ja koston keskellä hän haastaa meidät
rakastamaan. Kuninkaamme ratsasti
Jerusalemiin koko maailman sovituksen puolesta.
MATTI SALMINEN
Ylitornion kirkkoherra
Yhteisvastuun tulos
notkahti 3,6 miljoonaan
n Suomalaiset lahjoittivat
Yhteisvastuukeräykselle tänä
vuonna 3,6 miljoonaa euroa.
Paras tulos viisi vuotta sitten
oli tuplamäärä eli 7 milj. €.
Varoilla laajennetaan Suurella Sydämellä -vapaaehtoistoimintaa koko maahan ja autetaan lapsia kouluun Haitissa.
- Tarvitsemme jatkossa yhä
enemmän vapaaehtoistyötä
ja naapuriapua supistuvien
julkisten palvelujen rinnalle.
Vaikeuksissa olevien avun
tarpeeseen ei muutoin kyetä
vastaamaan, Yhteisvastuun
keräysjohtaja Tapio Pajunen
sanoo.
Yhteisvastuukeräys suurena suomalaisena vapaa-
ehtoistapahtumana on hieno esimerkki auttamisesta
ja kansalaistoiminnasta.
- Kymmenet tuhannet
vapaaehtoiset yhteisvastuukerääjät ovat jälleen osoittaneet, että lähimmäisenrakkaus elää syvällä meissä
suomalaisissa. Hädässä olevaa lähimmäistä tulee auttaa, asuipa hän naapurissa
tai kaukana kehitysmaissa,
Pajunen lisää.
Suurella Sydämellä
vapaaehtoisten
toimintaa
Suomessa yhteisvastuuvaroin laajennetaan Suurella
Sydämellä -vapaaehtoistoimintaa koko maahan,
jotta yhä useampi ihminen
voisi saada tarvitsemaansa
apua ja tukea. Keräysvaroilla tehostetaan myös uusien vapaaehtoisten rekrytointia ja koulutusta.
Suurella Sydämellä -vapaaehtoistoimintaa koordinoi Kirkkopalvelut ry.
Haitiin Yhteisvastuun
tuella rakennetaan tulevina
vuosina uusia kouluja, joihin köyhimpienkin perheiden lapsilla on mahdollisuus päästä opiskelemaan.
Koulut on suunniteltu kestämään maanjäristyksiä ja
hirmumyrskyjä.
Yhteisvastuun tulos Kemi-Tornion
rovastikunnassa 2015
Seurakunta Tornio Ylitornio Keminmaa Kemi Simo Tervola Pello Rovastikunta yht. Tulos Tulos Muutos 2015Jäsen2014>15
10972 0,60 -6372
10388
2,70
+6
7128 1,02 -803
5535 0,36 +165 3386
1,24
-1144 3608 1,33
+118 19379
6,30 -2241
60398 1,14
-10272
Koulujen rakentamisen
ohella Haitissa kehitetään
koulujen hallintoa ja opetuksen laatua. Avun vie
perille Kirkon Ulkomaanapu.
Keräystilitys luovutettiin marraskuun puolivälissä keräyksen suojelijalle, tasavallan presidentti
Sauli Niinistölle.
Tuotto jaetaan Kirkon
Ulkomaanavun kehitysyhteistyön ja katastrofiavun
(60 %), Kirkkopalvelujen
hallinnoiman Suurella
Sydämellä -vapaaehtoisverkoston (20 %), Kirkon
diakoniarahaston ja hiippakuntien (10 %) sekä
seurakuntien diakoniatyön
(10 %) kesken.
Ensi vuonna
partio mukana
Ensi vuoden Yhteisvastuukeräys torjuu nuorten
syrjäytymistä Suomessa
partiolaisten hankkeessa.
Keräys käynnistyy sunnuntaina 7.2.
Keräystulokset seurakunnittain löytyvät osoitteesta yhteisvastuu.fi.
Yhteisvastuun keräystulos
Kirkkolaivan alueella
* Ylitornio paras 2,70 hengeltä
n Kirkkolaivan tilaajaseurakunnista paras tulos oli
nytkin Ylitorniolla, jossa Yhteisvastuulle kerättiin reilut
10 000 euroa eli 2,70 euroa
seurakuntalaista kohti. Tulos
koheni pikkusen edellisvuodesta.
Suurin yhteissumma kertyi
edelleen Torniosta, 10 972
euroa, mutta vain 60 senttiä
seurakuntalaiselta.
Torniossa yhteissumman
pudotus oli suurin: yli kuusi
tuhatta euroa, mikä osaltaan
vaikutti rovastikunnan keräystuloksen heikentymiseen
yli kymppitonnilla.
Tulostaan kohensivat aavistuksen Kemi ja Tervola.
Kemin tulos (5 535€) oli 36
senttiä seurakuntalaista kohti
ja Tervolan (3 600€) oli 1,33
euroa jäsentä kohti.
Simossa tulos oli yli vajaat
3400 euroa eli 1,24 euroa
seurakuntalaiselta.
Keminmaassa tulos putosi
viitisen sataa 7 100 euroon
eli reilu euro seurakuntalaiselta.
Aiempaan tapaan Kemi-Tornion rovastikunnassa
eniten euroja (19 379) kerättiin Pellossa. Vaikka sielläkin yhteistulos laski runsaat
pari tonnia, sen suhteellinen
summa (6,30) oli notkahduksesta huolimatta toiseksi
paras koko maassa.
4
Kusiaistenmäen hernekeitto on myyjäisten
n Kusiaistenmäen perinteinen syystapahtuma Veitsiluodon kirkolla on joutunut
positiiviseen kierteeseen.
Joka vuosi myytäväksi tarkoitettu hernekeitto loppuu
kesken. Loppuu ennen kuin
koko tapahtuma ehtii alkaakaan, vahvisti vapaaehtoiskokki Kyllikki Kangas.
Tilanteen tiedostaen hernekeiton ystävät varaavat
kotiin vietävät annoksensa
etukäteen tai saapuvat yhä
aikaisemmin tapahtumapaikalle. Jos sekään ei riitä, tullaan ensi vuonna vielä aikaisemmin. Ruuatta ei myyjäisissä kukaan kuitenkaan jäänyt, sillä makaronilaatikkoa
riitti kaikille halukkaille.
Alakerrassa, heti sisääntulon vieressä, saapuvia tervehti iloinen sukkapuikkojen kilinä. Viola Hiltunen
sanoi kutovansa omaksi
edukseen, joskin sukkalahjoituksia oli tullut tehty
suuntaan jos toiseenkin.
Kemi
- Sukkiahan syntyy, kun
istuu ja antaa ajatuksen lentää. Kyllä kädet oman työnsä tekevät komentamattakin. Tämä on yksinäiselle
ihmiselle hyvä ajankulu.
Keskusteluun yhtyi Liisa Viljas, joka korosti lyhyiden puikkojen soveltuvuutta juuri lasten sukkien
kudontaan. Hän kertoi lähteneensä ulkoilemaan ja samalla katsomaan mitä kaikkea myyjäiset tarjoavat.
- Pakko on lähteä liikkeelle, muutoin linttautuu kotiin.
Samalla tarkistin onko Viola
jo löytänyt lyhyet puikot.
Sukkamestari
Viola
Hiltunen sai keskustelukumppanikseen Liisa
Viljaksen.
Pohdinnan
kohteena oli lyhyiden
puikkojen sopivuus lasten sukkien kudontaan.
• Kemin seurakunta • www.keminseurakunta.fi
• Kirkkoherranvirasto puh. 040-8489347
• Taloustoimisto puh. 040-8313159, 040-5590350
Torstaina 26.11.
Klo 18 Tullaan tutuiksi, monikulttuurinen ilta seurakuntakeskuksessa.
JUMALANPALVELUKSET
Sunnuntaina 29.11.
Klo 10 messu Kemin kirkossa, saarna Tapio Karjula, liturgia Markku Korpela. Kanttorina Minna Laitila. Mukana
kirkkokuoro ja lapsikuoro.
Kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa.
Klo 18 adventtivesper Kemin kirkossa, puhe Tuomas
Tölli, liturgia Oili Tuovinen.
Kanttorina Minna Laitila.
Mukana kirkkokuoro.
Itsenäisyyspäivänä 6.12.
Klo 9.15 seppeleenlasku
vakaumuksensa puolesta
kaatuneitten muistomerkille
Peurasaaren hautausmaalla.
Klo 10 sanajumalanpalvelus Kemin kirkossa, saarna
Lilli Alapiessa, liturgia Markku Korpela. Kanttorina Elias
Niemelä. Mukana Pohjan
Mieslaulajat ja Länsi-Pohjan
Oratoriokuoro. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleen
lasku Sankarihaudoilla, puhe kirkkovaltuutettu Kalervo
Näykki, sekä kirkkokahvit ja
reliefin naulaus seurakuntakeskuksessa.
ETSITKÖ SEURAKUNTAYHTEYTTÄ! Kemin kirkossa
maanantaisin klo 18.30-20
laulua, sanaa ja rukousta.
Tervetuloa!
KUUNTELE
Perjantaina 27.11.
Klo 18 Ortodoksisen kamarikuoron joulukonsertti Kemin kirkossa. Vapaa pääsy,
ohjelma 10 €.
Tiistaina 1.12.
Klo 17 omaishoitajien ja –
hoidettavien adventtikahvit seurakuntakeskuksessa.
Keskiviikkona 2.12.
Klo 19 Lauluyhtye Lyhtyen
joulukonsertti Kemin kirkossa. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu 2
€.
Torstaina 3.12.
Klo 14 senioreiden kauneimmat joululaulut Kemin kirkossa.
Klo 18 Raamattupiiri, ”Vanhan Testamentin maailma” seurakuntakeskuksen
takkahuoneessa,
John
Bäckström.
Perjantaina 4.12.
Klo 10-13 lähetysmyyjäiset
srk-keskuksen aulassa.
Tiistaina 8.12.
Klo 19 Kemin kaupunginorkesterin joulukonsertti:
Jean Sibelius – tänään 150
vuotta! Kemin kirkossa.
Keskiviikkona 9.12.
Klo 12 urkuvartti Kemin kirkossa, Elias Niemelä.
Klo 17 Raamattupiiri/Ilmestyskirja seurakuntakeskuksen takkahuoneessa.
Klo 18 nuorten kauneimmat joululaulut Kemin kirkossa.
Kemin seurakunnan jumalanpalvelukset
Radio Dein kautta 100,5 MHz joka sunnuntai.
Jumalanpalvelukset ovat kuunneltavissa
myös Radio Dein kotisivulla
"Kuuntele lähetystä" -painikkeen kautta.
Klo 18 Siioninvirsiseurat
John ja Päivi Bäckströmillä, Nahkurinkatu 15 as 3,
sisäänkäynti Koulukadun
puolelta. Mukana John
Bäckström, Heikki Koivisto
ja Teija Jestilä.
ARKISIN
Maanantaisin klo 8.30 aamurukoushetki seurakuntakeskuksen Marian kappelissa.
Torstaisin klo 10 hartaushetki vainajien omaisille ja
sanomakellojen soitto Kemin kirkossa.
KUOROT
Lapsikuoro maanantaisin
klo 17 srk-keskuksessa.
Kirkkokuoro tiistaisin klo
17 seurakuntakeskuksessa.
Tuomaskuoro torstaisin klo
17 seurakuntakeskuksessa.
Veitsiluodon kuoro torstaisin klo 17 Veitsiluodon
seurakuntasalissa.
DIAKONIATYÖ
Jestilä Teija 040 522 9500
Rimpiläinen Päivi
040 747 9859
Pääkkölä Ilona
040 747 9864
Alaperä Riitta 040 748 0634
Voutilainen Eija
040 483 4491
Diakoniatoimiston ajanvarausvastaanotto/puhelinpäivystys kerran viikossa, puh. 040 831 2379.
Ke 2.12. klo 13.30-15
Ke 9.12. klo 13.30-15
Ke 16.12. klo 9.30-11
Eläkeläiskerhot
To 26.11. klo 13 Paattion
kerho, kotihoito ja seniorineuvola
To 26.11. klo 13.30 srk-keskus, Tinja Lammila
Pe 27.11. klo 13 Ajoksen
nuorisotalo, Kaisu Näykki.
Varalta paikalla
Eero Romsi oli tullut varalta paikalle, jos vapaaehtoistyötä tekevä äiti tarvitsisi
apua. Muutoin nuoren miehen päivät kuluvat Oulussa
opiskelun merkeissä, ja tähtäimessä on englanninkielen opettajan pätevyys.
- Töitä löytyy varmasti,
sillä kieltenopettajat ovat
eläköitymässä kovaa vauhtia. Uusia opettajia valmistuu vähän. Karsinta on
kova ja meidänkin linjalle
valitaan vuosittain vain 15
opiskelijaa. Jos oikein on
ahkera, saattaa ammattiin
valmistua neljässä vuodessa. Useimmiten siihen
kuitenkin menee enemmän
aikaa.
Kusiaistenmäen myyjäisiä oli jälleen Kemin
seurakunnan diakoniatyön
kanssa järjestämässä Veitsiluodon Kisaveikot ja
Hepolan pientaloyhdistys.
Mukana oli lisäksi muutama yksittäinen myyjä, jotka pöytävuokran muodossa
toivat osansa yhteisvastuun
kertymään.(PV)
PÄIVÄ- JA PERHEKERHOTYÖ
VAMMAISTYÖ
Kehitysvammaisten
joulukirkko
Ke 2.12. klo 9 Kemin kirkossa, toimittaa Anu Morikawa.
Kaverikammari, nuorten
ja nuorten aikuisten kehitysvammaisten kerho
La 12.12. klo 13 nuorisotila,
Sankarikatu 18. Pikkujoulut, mukaan pikkupaketti
(3 €).
Näkövammaisten
joulujuhla
Ti 15.12. klo 13 Annantupa,
Keskuspuistokatu 28. Pikkupaketti mukaan.
PÄIHDETYÖ
Päihdetyön retki kesäkodille ti 15.12. klo 9-14. Omavastuu 2 euroa. Ilmoittautuminen ja tiedustelut:
puh. 040 747 9859/Päivi.
TOIMITUKSET
Kuollut:
Salli Maria Sjöroos 93 v,
Pentti Eerikki Kropsu 83 v,
Eilo Veli Valli 80 v.
Kastettu:
Eetu Olavi Kristian Jurmu,
Iines Amalia Ravaska, Enna
Maria Kåhlman, Salla Josefin Rantanen, Juuso Veikko Valtteri Tapio, Jere Eepi
Antero Tapio, Iiris Aurora
Samintytär Huttula, Julius
Väinö Sulevi Petäjäjärvi,
Luka Onni Antero Prusti,
Vilma Maria Hyvärinen.
RAUHANYHDISTYS
Su 29.11. klo 16 seurat
Pe 4.12. klo 17 joulumyyjäiset
Su 6.12. klo 16 itsenäisyyspäiväjuhla Keminmaan
ry:llä
maanantai
9-11.30 Hepolan päiväkerho
9-11.00 Mäntylän päiväkerho
13-15.30 Takajärven päiväkerho
13-15.30 Mäntylän päiväkerho
tiistai
9-11.30 Mäntylän perhekerho
9-11.30 Hepolan perhekerho
13-15.30 Mäntylän päiväkerho
13-15.30 Takajärven päiväkerho
torstai
9-11.30 Hepolan päiväkerho
9-11.00 Takajärven päiväkerho
13-15.30 Mäntylän päiväkerho
13-15.30 Takajärven päiväkerho
perjantai
9-11.30 Mäntylän perhekerho
9-11.30 Takajärven perhekerho
13-15.30 Mäntylän päiväkerho
13-15.30 Takajärven päiväkerho
Vapaita kerhopaikkoja voi tiedustella maanantaisin
klo 13-16: Päivi Koskela, p. 040 527 2153.
Torstaina 3.12.
Klo 10 lasten adventtihartaus Veitsiluodon kirkossa,
John Bäckström.
Perjantaina 4.12.
Klo 10 lasten adventtihartaus Kemin kirkossa, John
Bäckström.
TULLAAN TUTUIKSI,
MONIKULTTUURINEN ILTA
To 26.11. klo 18 seurakuntakeskuksessa, Kirkkopuistokatu 11.
Monipuolinen ja mielenkiintoinen ohjelma.
Kahvi-/ teetarjoilu.
Kaikki ovat tervetulleita!
Järj. Kemin seurakunta ja SPR:n vastaanottokeskus
JOULURUOKAJAKO
kemiläisille vähävaraisille henkilöille
pe 11.12. klo 9-11 Kemin seurakunnan
juhlahuoneistossa, Kaivokatu 17.
Kemin kaupunki ja Kemin seurakunta
LÄHETYSTYÖ
Seurakunnan nimikkolähettien tukeminen
Kemin seurakunnan nimikkolähettien tuki ohjataan suoraan lähetettäville seuroille seurakuntaviitteellä.
Viitteet ja tilit ovat seuraavat:
Suomen Lähetysseura: (Riitta ja Oskari Holmström, Pekka
Mikkola, työ Hongkongin teologisessa seminaarissa ja työ
Morogorossa), tili: Danske Bank
FI25 8000 1600 0607 10, viite: 73410379770002178.
Lapin Kansanlähetys: (Maija-Leena Pelttari), tili: FI83 8000
1501 5451 08, viite: 6040 409 2290 3292174.
Tutustu verkossa Lähetysseuran työalueisiin www.missio.fi
5
vetonaula
Joonatan Rytkönen Tervolan Louelta tuli mummon mukana kokeilemaan onnenpyörän antia.
Karkki kiehtoi ja siihen nuoli pysähtyikin.
OMAISHOITAJIEN JA –HOIDETTAVIEN
ADVENTTIKAHVIT
Ti 1.12. klo 17-18.30 seurakuntakeskuksessa
Ohjelmassa yhteislaulua ja pientä ohjelmaa,
adventinsana Oili Tuovinen,
kirkkokuoro, kahvitarjoilu.
Ortodoksinen
kamarikuoro
joulukonsertoi
Kemissä
n Joululaulujen perinne on
enkelten perintöä jouluevankeliumin mukaan. Tämän perinnön ympärille on syntynyt
vuosisatojen myötä rikas ja
monikulttuurinen aarteisto,
joka ammentaa aineksensa ensimmäisestä jouluyöstä.
Ortodoksisen ja katolisen
kulttuurin rajapinnassa perinne on tiivistynyt kokoelmaksi
moniäänisiä koljada-lauluja,
jotka kertovat Kristuksen syntymästä ja sen merkityksestä
maailmalle.
Ortodoksinen kamarikuoro
on perustettu vuonna 1995 ja se
juhlii nyt 20-vuotista taivaltaan.
Kuorossa on 30 laulajaa ja sitä
on johtanut koko ajan sen perustaja, dir. cant. Juhani Matsi.
Joulukonsertti rantautuu
Kemin ev. lut. kirkkoon perjantaina 27.11. klo 18 ja Rovaniemen kirkkoon lauantaina
28.11. klo 15
Työalakuulumisia
Elämän valoa kaamokseen
n Elämme jälleen vuoden pimeintä
aikaa. Joka vuosi pimeys yllättää meidät, vaikka olemme saaneet sen kokea
jo monta kertaa aikaisemmin. Kohdatessa ihmisten puheenaiheena on,
kuinka pimeys väsyttää, masentaa ja
unen tarve lisääntyy. Toivotaan lisää
valoa, lunta ja aurinkoa.
Meidän perheemme on jo lokakuusta lähtien polttanut kynttilöitä, sytyttänyt pihalle koristevalot sekä lyhdyt
valaisemaan pimeitä iltoja. Aamulla
sekä illalla on tunne siitä, että mikään
valo ei riitä tarpeeksi valaisemaan kotiaskareita.
Pimeys voi olla myös kaunista ja monesti rauhoittavaa, mutta silti jossain
vaiheessa mieli alkaa kaivata valoa.
***
Olen saanut tehdä jo pitkään auttamistyötä ihmisten parissa. Olen työssäni
huomannut, että loka-marraskuun aikana asiakasaikojen kysyntä lisääntyy
ja avun pyyntöjen tarve kasvaa. Masennus, väsymys, suru sekä ihmissuhdeongelmat lisääntyvät. Aikuiset sekä
lapset väsyvät ja stressaantuvat her-
Ortodoksisen kamarikuoron konsertti –
Ortodoksisia lauluja Itäslaavien mailta –
Kemin kirkossa pe 27.11. klo 18.
Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €.
Tervetuloa!
Ilmoittautuminen Eija Voutilaiselle
pe 27.11. mennessä, puh. 040 483 4491.
Senioreiden kauneimmat joululaulut
To 3.12. klo 14 Kemin kirkossa
kemmin pimeyden myötä.
Onko syy valon puutteessa? Asiaa olen
seurannut ja miettinyt paljon vuosien
myötä. Mielestäni valon määrällä on suuri vaikutus kehon ja mielen toimimiseen.
Ihmisen mieli tarvitsee valoa. Kynttilät,
valolamput, koristevalot ja keinotekoiset
energialamput ovat osa ratkaisu valontarpeeseen. Mutta riittääkö keinotekoinen
valo kirkastamaan mielemme?
***
Tarvitsemme elämässä myös niin sanottua elämän valoa, Kristuksen valoa. Johanneksen evankeliumin 8. luvussa sanotaan: ”Minä olen maailman valo. Se joka
seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan
hänellä on elämän valo”.
Mielemme ja sydämemme tarvitsevat
myös uskonvaloa. Se tuo meille uskoa,
toivoa ja rakkautta, joilla voimme jaksaa
eteenpäin kohti valoisampia aikoja.
Hyvää loppuvuotta teille kaikille ja
antakaa elämän valon valaista pimeyden
keskellä.
PIRJO-MINNA LÄÄKKÖ
Kemin seurakunta
Perhetyö / perheneuvonta
KOKO PERHEEN JOULUJUHLA
vauvasta vaariin, murkusta mummoon!
Sunnuntaina 13.12. klo 15 alkaen
Kemin seurakuntakeskuksessa
Ohjelmassa Jouluevankeliumi,
lasten esityksiä ja yhteislaulua.
Mehu- ja kahvitarjoilu.
Kaikenikäiset tervetuloa!
Järj. Kemin seurakunnan perhe-,
lapsi- ja varhaisnuorisotyö
Linja-autokuljetus yhdellä autolla
Linja-autoreitti: Rytikari klo 13 – Hepolahti klo 13.05,
linja-autoreittiä – Syväkankaan palvelutalo klo 13.20 –
Kiveliönkatua – Sahasaarenkatua – Paattion kappeli
klo 13.30 – Tornionkatua – Koivuharjunkatua – Baari 56
klo 13.40 – Härkösenkatua – Lehtokatu 23 – klo 13.50
Kemin kirkko.
Paluu klo 15.10 samaa reittiä Kemin kirkolta.
OMA AIKA -ryhmä
Vanhempien Oma Aika -ryhmä
kokoontuu Vanhan pappilan toimitiloissa (Sankarikatu 18, II-kerros) kerran
kuukaudessa lauantaisin klo 14 – 16.
Tapaamispaikka on tarkoitettu vanhemmille, jotka
haluavat ottaa hetken omaa aikaa arjen kiireistä.
Tapaamispaikassa voit kahvitella, tehdä omia
käsitöitä, jutella ja viettää aikaa muiden vanhempien
seurassa. Ryhmä on avoin kakille!
LÄHETYSMYYJÄISET
Seurakuntakeskuksessa 4.12. klo 10-13
Myytävänä leivonnaisia ja käsitöitä
Tervetuloa!
Seuraavat tapaamiskerrat: 19.12.
MIELENTERVEYSVÄEN JOULUJUHLA
Ke 16.12. klo 10-12.30
Kemin seurakunnan kurssi- ja leirikeskuksessa
Saarenottassa, Sotisaarentie 130.
ELÄKELÄISKERHOJEN JOULUJUHLA
Hopealyhdyn ruokalista
Ilmoittautuminen Klubitalolle ti 8.12. mennessä,
puh. 040 173 5234. Ilmoittautumismaksu 2 €.
Kuljetus Klubitalolta, Keskuspuistokatu 21, klo 9.30;
Kiveliönkodilta klo 9.40 ja Inka-kodilta klo 9.45.
Paluu klo 12.30 samaa reittiä.
Linja-autoreitti:
1 AUTO
klo 12.50 Ajos: Koroistennokantien ja Laivapojantien
risteys, Luotsikatu, Kalamiehenkatu, Tullimiehenkatu
13.20 Rytikari
13.25 Hepolan koulun pysäkki, Ruonantie, Eteläntie, Möylyntie
13.40 Syväkankaan palvelutalo
13.45 Toivolan pysäkki
13.50 seurakuntakeskus
2 AUTO
klo 13.15 Paattionlehdon kappeli, Tornionkatua
13.20 Karihaara, ent. kirjaston pysäkki
13.25 Purolankatu 4:n edestä
13.35 Koivuharjunkatua, Härkösenkatua
13.40 Lehtokatu 23
13.50 seurakuntakeskus
ma 30.11. mantelikala/ broileririsotto
ti 1.12. kaalilaatikko/ kreikkalainen kiusaus
ke 2.12. liha-kasviskastike/ lohikeitto
to 3.12. uunibroileri/ hernekeitto
pe 4.12. sipulipihvit/ pinaattikeitto
ma 7.12. makkarakastike/ kasvispihvit
ti 8.12. jauheliha-perunalaatikko/
juustoinen juuresvuoka
ke 9.12. siskonmakkarakeitto/ broilerikeitto
to 10.12. makaronilaatikko/ kasvissosekeitto
pe 11.12. paistetut silakkapihvit/
possua kermakastikkeessa
Tervetuloa!
Äiti kahvilan syksyn toiminta
Kutsun sinut sekä ystäväsi Äiti kahvilan toimintaan
mukaan Sankarikatu 18.
Äiti kahvila on tarkoitettu lapsiperheiden äideille
kohtaamispaikaksi (ilman lapsia).
Kahvila on auki lauantaisin klo 12 – 14. kerran kuukaudessa.
Seuraavat tapaamiset.
* 5.12.2015 Joulukahvit
* 9.1.2016 Uuden vuoden toiminnan suunnittelu
To 10.12. klo 14 seurakuntakeskuksessa
Paluu samoja reittejä n. klo 15.45
Kemin seurakuntakeskuksesta.
Hinnat eläkeläisille 6,00 euroa, muille 8,50 euroa, kotiannos eläkeläiset 5,00 euroa (jälkiruoka ei kuulu 5,00
euron kotiannoshintoihin, jälkiruoka maksaa 1 euron).
Muistutus kotiannosten hakijoille: omat astiat mukaan.
Hopealyhty avoinna arkisin klo 11-12.30 Kemin seurakuntakeskuksessa, Kirkkopuistokatu 11, puh. 0408085655. Tervetuloa ruokailemaan Hopealyhtyyn!
6
Tornion Mieskuoron vieraana joulukonsertissa Pohjan Laulu
Länsi-Pohjan
jousikvartetin
konsertti
”Suomi-Ruotsiromantiikkaa” taltiointi on kuunneltavissa Radio Prossa su 29.11.
klo 13.30.
Ohjelmassa Erik Tulindbergin
Jousikvartetto nro 1, Oscar
Hylénin Jousikvartetto ja Erkki
Melartinin Jousikvartetto nro 1 op
36. Konsertti on taltioitu Karungin
kirkossa 11.11.2015.
Kuva: Esajuha Posti
Tornio
n Joululaulujen ja erityisesti mieskuoromusiikin
ystäville on tarjolla joulukuun 14. päivänä Alatornion kirkossa ainutkertainen esitys. Tornion Mieskuoro saa vieraakseen
Pohjan Laulun Oulusta.
Yhteisesityksessä kuorot
saattavat kuulijansa joulun sanomaan liki 90 miehen voimalla.
Pohjan Laulu on perustettu jo 1908. Kuorossa
laulaa noin 60 aktiivilaulajaa, ja kuoron taiteellisena johtajana toimii
Mihkel Koldits. Viime
kesänä Pohjan Laulu
voitti kansallisen sarjan
Tampereella järjestetyssä
kansainvälisessä Leevi
Madetoja-mieskuorokilpailussa. Sarjaan osallistui 30 kuoroa.
Tornion Mieskuoron
puheenjohtaja Kari Mikkola iloitsee maineikkaan
vieraan saamisesta Alatornion joulukonserttiin.
- Hyvät suhteet Pohjan
Laulajiin ovat syntyneet
Tornion Mieskuorosta
Ouluun muuttaneiden laulajien myötä.
Vaikka jutusteluhetkellä joulukonsertin tarkka
sisältö oli vielä avoin,
• Tornion seurakunta • Kirkkoherranvirasto
• Parasniementie 115, 95450 Tornio • Puh. 040 556 8676
• Avoinna ma-pe klo 9-15 • www.tornio.seurakunta.net
JUMALANPALVELUKSET
RAAMATTUPIIRI
- maanantaisin klo 13 Lähimmäisen Kammarilla.
- maanantaisin alkaen klo 18
Kivirannan srk-kodilla.
NAISTEN SAUNAILTA
yhdessäolon, saunomisen,
kahvittelun ja makkaranpaiston sekä hiljentymisen
merkeissä ti 8.12. klo 18 Antinsaaren saunalla. Olet lämpimästi tervetullut mukaan.
Syksyn viimeinen
NAISTEN AVOIN RAAMATTU- JA RUKOUSPIIRI
ke 25.11. on PERUTTU!
LÄHETYSTYÖ
Lähetysilta
to 26.11. klo 18 Saara-Liisa
Sirniöllä, Satamak. 12 A 40.
VAMMAISTYÖ
Viittomakielisten
joulujuhla
ma 30.11. klo 17 Suensaaren
srk-talolla yläsalissa.
Tied. Toini p. 040 5930760
Kuulonäkövammaisten
energiakerhon
jouluinen kokoontuminen
ti 1.12. klo 12.30 Kisällissä.
Tied. Toini p. 040 5930 760
Kehitysvammaisten ja läheisten joulujuhla
ke 9.12. klo 11-13.30 Suensaaren srk-talolla. Ilm. 2.12.
menn. Toinille 040 5930 760.
Pikku paketti mukaan. Kyytiä
tarvitsevat yhteys 0400 948
040 Kristiina Piippo.
DIAKONIATYÖ
Eläkeläisten kerhot
- Arpelan srk-kodilla ti 1.12.
klo 12
- Parasniemen srk-talolla:
ke 2.12. klo 11 (pikkupaketti
mukaan)
1. Adventtisunnuntaina 29.11.
Klo 10 Perhekirkko Alatornion kirkossa; saarna ja lit.
Tero Saapunki, kantt. Mirjami Tyni, mukana lastenohjaajia ja kerholaisia.
Klo 11 Sanajumalanpalvelus Karungin kirkossa; saarna
ja lit. Jarkko Kuusisto, kantt. Pertti Hurtig, mukana lastenohjaajia ja kerholaisia.
Klo 12 Messu Tornion kirkossa; saarna Susanna Sirviö, lit.
Mauri Laakso, kantt. Timo Perkkiö.
Jp:n jälkeen adventtipuurot (riisipuuro) Parasniemen,
Karungin ja Suensaaren srk-taloilla sekä myyjäiset Parasniemen srk-talolla.
Klo 19 Adventtivesper Alatornion kirkossa.
Itsenäisyyspäivänä, su 6.12.
Klo 10 Sanajumalanpalvelus Alatornion kirkossa; saarna ja lit. Jarkko Kuusisto, kantt. Timo Perkkiö, Tornion
Mieskuoro avustaa.
Klo 10 (Huom. aika) Sanajumalanpalvelus Karungin
kirkossa; saarna ja lit. Tero Saapunki, kantt. Mirjami Tyni.
Klo 10 (Huom. aika) Sanajumalanpalvelus Tornion kirkossa; saarna ja lit. Mauri Laakso, kantt. Pertti Hurtig,
Laulupiiri avustaa.
Kunniakäynti jp:n jälkeen Parasniemen, Karungin ja
Suensaaren sankarihaudoilla.
Klo 17 Partiolaisten lupauksenanto Alatornion kirkossa; Mauri Laakso, kantt. Pertti Hurtig.
Kolehdit
29.11. Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta
teemalla ”Kaikki eivät ole turvassa omassa kodissaan”.
Kolehti käytetään perheiden, naisten ja lasten asemaa
parantavaan sekä ihmiskaupan vastaiseen työhön Aasiassa, Afrikassa, Boliviassa ja Venäjällä.
6.12. Veteraanien parissa tehtävän hengellisen työn tukemiseen Veteraanivastuu ry:n kautta.
Radiointi
Jumalanpalvelukset radioidaan sunnuntaisin klo 10 Alatornion kirkosta Radio Pron kanavalla. Myös internetin
välityksellä lähetystä on mahdollisuus kuunnella osoitteessa: www.radiopro.fi
- Karungin srk-talolla:
ke 2.12. klo 12
- Suensaaren srk-talolla:
ke 2.12. klo 13
Kuljetusta varten kerhoihin
ilm. perjantaina 27.11. khranvirastoon 040 556 8676.
Laitosvierailuja tekevän
vapaaehtoisten lauluryhmän harjoitukset
- to 26.11. klo15-17 Suensaaren srk-talon alasalissa.
- to 3.12. klo 15 syksyn viimeiset harjoitukset Antinsaaren leirikeskuksen saunarakennuksessa (Huom!
paikka) – mahdollisuus saunomiseen.
Iltakahvila
Lähimmäisen Kammarilla,
Puutarhak. 5
avoinna ja pannu kuumana
pe 4.12. klo 19-22.
Perinteikäs
mieskuoro
Vaikka Tornion Mieskuoro
ei iällisesti yllä vieraansa vuosiin, on kuoro yksi
Tornion perinteikkäimpiä.
Tornion Mieskuoro saavut-
Tornion Mieskuoro harjoittelee perinteisessä kulttuuriympäristössä Peräpohjolan Opiston Niilon
salilla Heikki Keinäsen johdolla.
MUSIIKKITOIMINTA
Kirkkoherra Martti Puontila p. 0400 599702 [email protected]
AAMURUKOUS
keskiviikkoisin klo 7 Suensaaren srk-talon kappelissa, käynti Porthaninkadun
ovesta.
Kari Mikkola uskoo ohjelmiston olevan perinteinen ja upea. Hyvän vieraanvaraisuuden tapaan
Pohjan Laulajat saavat
isäntiä laajemman osan
konsertissa.
- Iltakahvila on kohtaamispaikka ja vaihtoehtoinen
tapa viettää perjantai-iltaa.
VAPAAEHTOISPAIKAT
Lähimmäisen Kammari
Puutarhakatu 5
avoinna tiistaisin klo 11 – 14.
Ti 8.12. klo 11-14 joululaulujen ja yhdessäolon merkeissä.
Ystävänpirtti
Kivirannan srk-kodilla
ma 30.11. klo 12 syyskauden
viimeinen kokoontuminen –
tervetuloa!.
Ystävänpirtti
Arpelan srk-kodilla
kokoontuu ti 8.12. klo 12.
Syksyn viimeinen ti 15.12.
klo 12.
LAPSET, VARHAISNUORET JA NUORET
Päivä- ja perhekerhot
Antinsaari 040 5798822
Arpela 0400 827622
Karunki 0400 499670
Kemintie 040 7385335
Kiviranta 040 8394703,
040 8678534
Parasniemi 040 4854202
Suensaari 040 7214274
Kaakamon perhekerho 0400
499670, 0407214274
Katso myös Facebook:
Tornion seurakunta lapsityö
Nuorten joulujuhla
ke 9.12. klo 18
Suensaaren srk-talolla.
Jouluista ohjelmaa,
tarjoilua…
rippikoululaisille leima.
Ota mukaan noin
3 €:n lahja.
Nuorten avoimet ovet
klo 18-19.30
to 26.11. Kivirannan
srk-kodilla (EI leimaa).
TyttöjenTalo Tirlittan
maanantaisin klo 14-17
osoitteessa Vapaudenkatu 7
a (pieni punainen puutalo).
Tervetuloa kaikki yli 12-v.
tytöt mukaan toimintaan.
Riparilaisille leima.
Nuorisotyö facebookissa:
Tornion seurakunta nuorisotyö. Pyydä kaveriksi, tiedät
mitä, missä ja milloin tapahtuu!
RAUHANYHDISTYS
Karungin ry:
Pe 27.11. klo 18.30 ompeluseurat ry:llä.
Su 29.11. klo 15 seurat ry:llä.
Pe 4.12. klo 18.30 joulumyyjäiset ry:llä.
Tornion ry, Kemintie 17:
Su 29.11. klo 16 seurat ja lauluilta ry:llä, Eero Kinnunen.
Ti 1.12. klo 14 tiistaikerhon
joulujuhla ry:llä, Eero Kinnunen.
La 5.12. klo 12 (ruok. 11) joulumyyjäiset ry:llä.
Su 6.12. klo 16 itsenäisyyspäivän juhla ry:llä, Alpo Isotalus.
Ke 9.12. klo 18.30 lauluseurat
alueittain kodeissa.
Seurat radiossa ja internetissä
pääsääntöisesti sunnuntaisin
kello 16 Radio Prossa (92 MHz) ja
www.tornionrauhanyhdistys.fi.
ADVENTTIVESPER
su 29.11. klo 19 Alatornion kirkossa.
Alatornion kirkkokuoro, johtaa Pertti Hurtig.
Urkurina Marja Ihme.
Liturgia ja puhe Tero Saapunki.
Kuoro laulaa myös Stephen Adamsin säveltämän
Pyhä kaupunki-teoksen. Lisäksi lauletaan yhdessä
adventinajan virsiä, mm. Hoosianna.
Vapaa pääsy, tervetuloa.
Laulupiiri to 26.11. ja 10.12. klo 12.30 Suensaaren srk-talolla.
Laulupiiri on kaikille avoin yhteislaulutilaisuus, jossa
laulamme virsiä ja hengellisiä lauluja osallistujien
toiveitten mukaan.
”Joulun aatto nyt saa” Joulukonsertti
la 5.12. klo 18 Tornion kirkossa;
Juhani Alakärppä, laulu • Juho Alakärppä, piano
Ohjelma 10 €
”Taivaan valoa” Joulukonsertti
ti 8.12. klo 18 Alatornion kirkossa; Eleonoora –kuoro • ValoOn –kuoro • Rajansävel –kuoro
Vapaa pääsy
Joulukonsertti
pe 11.12. klo 19 Alatornion kirkossa;
Joose Vähäsöyrinki, laulu • Vesa Kajava, urut
Ohjelma 10 €
”Nyt syttyy valot tuhannet” Joulukonsertti
la 12.12 klo 18 Alatornion kirkossa;
Laura Voutilainen, laulu • Jouni Somero, piano Ohjelma 20 e
Lucia –konsertti
su 13.12. klo 16 Tornion kirkossa;
Tornion (TYL:n) lukiolaisten toteuttamana.
Vapaa pääsy.
Joulukonsertti
ma 14.12. klo 19 Alatornion kirkossa;
Pohjan Laulu Oulusta ja Tornion Mieskuoro
Ohjelma 15 €
”Kaunein yö” Joulukonsertti
pe 18.12. klo 19 Karungin kirkossa;
Jaakko Ryhänen & Jyrki Anttila • Markus Vaara, urut, piano
Ohjelma 10 €
KAUNEIMMAT JOULULAULUT
Tiistaina 8.12.
- klo 18 Kyläjoen koululla
- klo 19 Raumon nuorisoseuralla Torstaina 10.12.
- klo 12.30 Tornion kirkossa - kauneimmat
joululaulut senioreille ja heidän avustajilleen
- klo 18 Anneli ja Reino Ylikitillä Korpikylässä
Perjantaina 11.12.
- klo 19 Liakan kylätalolla
Sunnuntaina 13.12.
- klo 14 Alatornion kirkossa - lasten ja perheiden
kauneimmat joululaulut
- klo 19 Alatornion kirkossa
- klo 19 Karungin kirkossa - klo 19 Tornion kirkossa
7
ti 60 vuoden iän helmikuussa 2013, mutta
mieskuoron taustaa
voi hakea jo vuodesta
1903. Tuolloin Alatorniolle perustettiin lähialueen ensimmäinen
sekakuoro Tunturin
kaiku. Sen toiminta
hiipui kuitenkin ennen
ensimmäistä maailmansotaa.
Kuoron historiasta
ilmenee, että 1920-luvulla perustetun Tornion Sekakuoron mieslaulajat alkoivat liikehtiä 1940-luvun loppupuolella siihen malliin,
että ”kyllä ukoile häätyy oma kööri saaja”.
Aluksi
laulettiin
vahvistetulla kvartetilla, kunnes oltiin
kypsiä irrottautumaan
sekakuorosta omaksi
mieskuoroksi. Vappuna 1953 kajautettiin
Tornion Mieskuoron
historian ensimmäiset
laulut.
Upea harrastus
Tänään niin hiipumista kuin vahvaa kasvamista vuosien saatossa
kokeneessa Tornion
Mieskuorossa laulaa
33 miestä. Kuoro on
pitänyt kiinni perustamisasiakirjaan merkitystä tavoitteestaan
monipuolistaa torniolaista laulukulttuuria.
Kari Mikkola vakuuttaa, ettei kuoro
pelkää haasteita.
- Kuoron pitää antaa
haasteita myös vanhemmille laulajille.
Ilman haasteita kuoro
latistuu. Vanhat ja kokeneet laulajat vetävät
uusia miehiä kuoroon.
Onneksi on edelleen
miehiä, jotka tulevat
ja huomaavat kuinka
upea harrastus kuoro
on.
Alatornion kirkon
yhteiskonsertti on Tornion Mieskuoron ainoa jouluesiintyminen.
Kuoroa johtaa konsertissa varapuheenjohtaja Heikki Keinänen.
Joulun jälkeen kuoro aloittaa kevätohjelman valmistelun
ja esiintyy ainakin
äitienpäiväkonsertissa.
(PV)
TOIMITUKSET
KUOLLUT:
Veikko Olavi Venäläinen 91 v., Raili Annikki Parkkila 81 v.
KASTETTU: Atte Juhani Telkkälä, Matias Eino Mikael Kauppi,
Ada Helena Maaria Vinkki, Rosabella Hilma Pokka,
Väinö Mikael Sakko, Akseli Jiri Kalevi Romakkaniemi,
Pihla Susanna Kvist, Eeli Juhani Päivärinta.
Adventti-ilta Alatornion kirkossa
Kirkkokuoron ohjelmassa adventtivesper ja Pyhä kaupunki
n Ensimmäisenä adventtisunnuntaina, 29.11. klo
19 on Alatornion kirkossa Armas Maasalon
säveltämä Adventtivesper.
Sama ohjelma toistuu
lauantaina 5.12. klo 18
Tornion kirkossa
Adventtivesper on iltajumalanpalvelus joka
etenee kuoron, liturgin
ja seurakunnan vuoro- ja
yhteislauluina. Yhteislaulut ovat virsikirjamme
adventtivirsiä ja psalmivuorolaulut ovat raamatun tekstejä.
Armas
Maasalo,
s.1885, oli suomalainen
säveltäjä ja urkuri. Hän
toimi mm. Johanneksen kirkon urkurina v.
1926-1958, Helsingin
kirkkomusiikkiopiston
johtajana v. 1923-1951
ja Sibelius-Akatemian
johtajana v. 1951-1955.
Hänen oppilainaan on
ollut useita, sittemmin
tunnetuiksi tulleita muusikoita, mm. Alatorniolla
syntyneet nykyiset torniolaiset Toimi Ahvenjärvi
ja Jukka Ollila.
Pyhä Kaupunki, The
Holy City, on juhlallinen teos joka on varsinkin suurten kuorojen ja
orkestereiden ohjelmistossa ympäri maailman.
Säveltäjä on Stephen
Adams, oikealta nimeltään Michael Maybrick,
s. 1841, Engalnnissa. Alkuperäiset sanat on kirjoittanut Frederic Weatherly ja suomentanut
Tytti Träff.
Alatornion kirkkokuoro on toteuttanut adventtivesperin jo usean
vuosikymmenen ajan.
Hyvällä syyllä voidaan
puhua perinteestä. Pyhä
Kaupunki otettiin kuoron ohjelmistoon viime
vuonna ja tuntemukset
niin kuorolaisten kuin
kuulijoidenkin puolelta
antavat odottaa että myös
tästä tulee perinne joka
toivottavasti jatkuu vuosikymmeniä.
Adventti-iltana Alatornion kirkossa klo 19,
kuoro-osuudet laulaa
Alatornion kirkkokuoro,
liturgina on ja puheen
pitää Tero Saapunki.
Urkusäestyksistä vastaa Marja Ihme. Teokset
johtaa Pertti Hurtig. Hän
myös laulaa Pyhä Kaupunki-laulun solistina.
Tilaisuuteen on vapaa
pääsy. Tervetuloa.
8
8
Kristityn kaipaus on tulevassa
n Keminmaan seurakuntakeskuksessa vietettiin kuudetta kertaa 70 ja 75 vuotta
täyttävien seurakuntalaisten
yhteistä syntymäpäivää.
Vaikka syntymäpäivät
on tapahtuma, jolloin pysähdytään muistelemaan ja
mittaamaan oman elämän
saavutuksia, on monella yhä
tarkkaileva ja aktiivinen ote
tämän päivän yhteiskunnallisiin tapahtumiin.
Ortopedian erikoislääkäri
Reetta Willig on jatkanut
eläkkeelle siirtymisen jälkeen osittain työelämässä,
koska tarvetta hänen erikoisosaamiselleen on. Samalla
hän on seurannut maamme
hallituksen vääntöä sote-alueista.
Tietyllä tavalla koko tilanne on hämärä, ja uudistuksesta on sovittu vain
pääperiaatteittain. Hallitus
on kyllä tajunnut, että Suomi on harvaan asuttu, mutta
osa päättäjistä ei halua tätä
myöntää.
Oletan, että ainakin sydänpotilaat tullaan hoitamaan Länsi-Pohjan keskussairaalassa. Kuinka hyvin
sairaala saa sitten erikoistua
johonkin, onkin jo avoimempi kysymys. Synnytysosaston kohtalo on eräs
alueen avainkysymyksistä.
Keminmaan seurakuntasalissa vietettiin 70 ja 75 vuotta täyttävien juhlaa perinteisin menoin. Vapaan keskustelun aikana ortopedian
erikoislääkäri Reetta Willig (edessä oikealla) pohti Länsi-Pohjan keskussairaalan tilannetta sote-kentässä.
Viestinnän lukutaito
Lehtivalokuvaajana elämäntyönsä tehnyt Veikko
Aitamurto peräänkuuluttaa
medialukutaidon koulutusta ja tiukkaa journalistiikan
vaalimista.
Mainonta on muuttunut
yhä uutismaisemmaksi. Eri-
Keminmaa
tyisesti ristiriitaa on nähtävissä sähköisessä viestinnässä.
Meille on ilmestynyt viestintätoimistoja ja ajatuspajoja, joiden tavoitteena tuntuu
olevan hämärtää journalistiikan ja kaupallisen sanoman
eroja.
Asiaan olisi puututtava jo
peruskouluissa ja syvennet-
tävä viestinnän lukutaitoa.
Myös journalistien on tarkasti vartioitava journalistiikan
riippumattomuutta.
Kaipuu ja kaiho
Kirkkoherra Yrjö Haapala
muistutti puheessaan, että
juuri syntymäpäivänä voi ja
saa pysähtyä muistelmaan
koettua ja elettyä.
- Jonkin elämänvaiheen tapahtumat nousevat muistoissa suorastaan hallitseviksi.
Elämän varrella on kertynyt
niin paljon kokemuksia, että pystyy niitä kaipaamaan.
Muistelu voi synnyttää kaihoa ja kaipuuta. Jopa ahdin-
koa, kun aika tuntuu kuluvan
niin nopeasti.
- Vanhemmalla iällä ihminen kaipaa ajassa taaksepäin,
mutta on olemassa kristityn
kaipaus. Kristitty katsoo
eteenpäin. Siihen, joka on
vielä tulossa, jota emme näe.
Hänellä on ikuisen elämän
kaipaus. (PV)
Arpajaisvoitot osuivat
seuraaville:
Luukas Lempinen 131, tyynyt - Taisto Kallijärvi 145, enkeli/ kynttiläpakkaus - Iisakki
Erkheikki 121, herkkupussi
Irma Tulkki 43, pehmolelu
Hannu Marttila 105, pitsiliina/kuppipakkaus - Seija
Alatalo 88, kahvipurkki/keittiöpyyhe - Marja-Liisa Alaperä 108, keramiikka kynttiläkupit - Hanna Toivoniemi
173, karkkikuppi - Saana
Paavalniemi 124, lompakko
ja pieni taulu - Toivo Junell
31, metallilyhty - Simo Hannunen, pala hirvenlihaa
TULOSSA
Lähetyksen
joulumyyjäiset
Väentuvalla
la 12.12. klo 11-14.
• www.keminmaa.seurakunta.net • Kirkkoherranvirasto puh. 0400 226 845
Ke 25.11.
Eläkeläisten Kyläpaikka
Suntionkulmassa klo 11-13.
Kuljetusta tarvitsevat, ottakaa yhteys Eeva-Kaarina Kasala p. 040 5717250.
Hartaus Tyynelässä klo 13.
Hartaus terveyskeskuksen
vuodeosastolla klo 13.45.
Raamattupiiri srk-keskuksessa klo 18.30.
JUMALANPALVELUKSET
Su 29.11.
Messu kirkossa klo 10, saarna Johan Helkkula, liturgia
Yrjö Haapala.
Maksuton kirkkokyyti, kuljetusta tarvitseva soita
Eeva-Kaarina Kasala p. 040 5717250.
Pyhäkoulu kirkon yläsalissa saarnan aikana.
Ruokailu ja Helkkulan perheen lähtöjuhla messun
jälkeen srk-keskuksessa.
Kolehti: Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta
teemalla ”Kaikki eivät ole turvassa omassa kodissaan”.
Kolehti käytetään perheiden, naisten ja lasten asemaa
parantavaan sekä ihmiskaupan vastaiseen työhön
Aasiassa, Afrikassa, Boliviassa ja Venäjällä.
Su 6.12.
Itsenäisyyspäivän Sanajumalanpalvelus kirkossa
klo 10, saarna Yrjö Haapala, liturgia Raimo Kittilä.
Alussa partiolaisten lupauksenanto.
Jumalanpalveluksen jälkeen kunniakäynti sekä
seppeleen lasku sankarihaudalle.
Itsenäisyyspäivän juhla srk-keskuksessa messun
jälkeen.
Pyhäkoulu kirkon yläsalissa saarnan aikana.
Kolehti: Veteraanien parissa tehtävän hengellisen työn
tukemiseen Veteraanivastuu ry:n kautta.
Alkaen 1.12.2015 vs. seurakuntapastorina toimii
Raimo Kittilä p. 040 5473895.
Kuuntele jumalanpalvelus Keminmaan kirkosta
netin kautta:
Linkin löydät Keminmaa srk:n nettisivun etusivulta:
http://keminmaa.seurakunta.net
Pe 27.11.
Mielenterveyskuntoutujien Hyvän Mielen kerho
Suntionkulmassa klo 13.
Sählyvuoro nuorille ja aikuisille Lassilan koululla klo
18.30-20.
Miestenpiiri srk-keskuksessa klo 19.
Ma 30.11.
Lähetyspiiri kokoontuu
Vanhassa pappilassa klo
17.00 huom. aika! Askartelun ja seurustelun merkeissä, tervetuloa!
Ti 1.12.
Aamurukous kirkossa klo
7.45.
Raamis Suntionkulmassa
klo 12.
Hartaus Penttilässä klo 13.
Ke 2.12.
Vauvasta vaariin -tapaaminen Maulan srk-talolla klo
10-11.30. Katso erillinen ilmoitus.
Eläkeläisten Kyläpaikka
Suntionkulmassa klo 11-13.
Kuljetusta tarvitsevat, ottakaa yhteys Eeva-Kaarina Kasala p. 040 5717250.
Hartaus Ainolassa klo 13.
Hartaus Kallinrannassa klo
13.
Hartaus Terveyskeskuksen
vuodeosastolla klo 13.45.
Raamattupiiri srk-keskuksessa klo 18.30.
Pe 4.12.
Lasten adventtikirkko kirkossa klo 10. Katso erillinen
ilmoitus.
Sählyvuoro nuorille ja aikuisille Lassilan koululla klo
18.30-20.
Miestenpiiri srk-keskuksessa klo 19.
Ma 7.12.
Lähetyspiiri kokoontuu
Vanhassa pappilassa klo 17.
huom. aika! Myyjäisiin valmistautumista. Tervetuloa!
Ti 8.12.
Aamurukous kirkossa klo
7.45.
Raamis Suntionkulmassa
klo 12.
Hartaus Einolassa klo 13.
Eläkeläisten keskustelupiiri Lautiosaaren srk-talolla
klo 13.
Ke 9.12.
Eläkeläisten kyläpaikka ja
leivonnaismyyjäiset Suntionkulmassa klo 11-13.
Kuljetusta tarvitsevat , ottakaa yhteys Eeva-Kaarina Kasala p. 040 5717250.
Hartaus Tyynelässä klo 13.
Hartaus Terveyskeskuksen
vuodeosastolla klo 13.45.
Raamattupiiri srk-keskuksessa klo 18.30.
LÄHETYS
Lähetyskirppis avoinna
lauantaisin klo 11-14.
Tervetuloa ostoksille tekemään löytöjä sekä kahvittelemaan lähetyksen hyväksi.
Lähetyksen myyntipöytä
srk-keskuksessa su 29.12.
messun jälkeen.
Isänpäivän lähetyslounas
tuotti 1760,93 € lähetystyölle.
Onnea voittajille sekä suur
kiitos kaikille isänpäivälounaalle osallistuneille.
Ilman
vapaaehtoisten
suurta työpanosta tämä
lounas ei olisi ollut mahdollista, heille iso kiitos ja
siunattua Joulun aikaa!
PYHÄKOULU
Lähetystyöntuki ry:n
sääntömääräinen
syyskokous
9.12.2015 klo 10.00
Keminmaan seurakuntakeskuksessa.
Esillä sääntömääräiset
asiat. Johtokunta
DIAKONIA
Diakoniatoimistossa
päivystys ma ja to klo 9-11.
Diakonissa Ulla Sipola
p. 040 5406807
Diakoni Leena Karjula
p. 040 5042803
Kotikäyntityöntekijä
Hanna Pietilä-Jones
p. 040 8259192
Tervetuloa lapset
pyhäkouluun, joka on
messun yhteydessä
kirkon yläsalissa.
LEIVONNAISMYYJÄISET
Suntionkulmassa ke 9.12.
klo 11 alkaen.
Myyjäisten tuotto käytetään
diakoniatyön jouluavustuksiin.
Otetaan kiitollisena vastaan erilaisia leivonnaisia.
Leivonnaiset pyydetään tuomaan myyjäispäivänä
klo 9 alkaen Suntionkulmaan. Liitä jokaiseen
lahjoitukseen tuoteseloste, mitä aineita käytetty ja
milloin leivottu. Hinnoittelu tehdään myyjäispaikalla.
Tiedustelut diakoniatyöntekijät Ulla p. 040 5406807
ja Leena 040 5042803
9
Kauneimmat Joululaulut
soivat rauhan puolesta
n Kauneimmat Joululaulut alkavat kaikua
kirkoissa, kouluissa ja
kodeissa jälleen ensimmäisestä adventista
29.11. alkaen.
Viime joulun aikaan
seurakunnista kantautui
uutisia aiempaa suuremmista kävijämääristä ja
täksi jouluksi seurakunnat ovatkin tilanneet ennätysmäärän lauluvihkoja.
Lähetysseura on painattanut niitä 820 000 kappaletta.
Kolehti
Lähetysseuran
ulkomaan työhön
Seurakuntien järjestämissä Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätään
kolehti Suomen Lähetysseuran ulkomaiseen työhön. Tänä vuonna kampanjan teemana on rauha
ja sovinto. Teema on mitä
ajankohtaisin ja sopii hyvin jouluun.
– Kristillinen ajattelu on
vaikuttanut paljon rauhantyön teoriaan ja käsitteisiin. Rauhantyö on luontevasti myös kristillisen
lähetysjärjestön työtä.
- Emme voi odottaa,
että konflikti menee ohi
ja käynnistää vasta sitten
kirkollista tai kehitysyhteistyötä, vaan työmme on
kumppaniemme rinnalla
kulkemista myös vaikeina aikoina, sanoo Suomen
Lähetysseuran vaikuttamistyön päällikkö Kristiina Rintakoski.
Suomen Lähetysseura toimii useissa maissa,
joissa sota, etnisten tai
uskonnollisten ryhmien
väliset jännitteet tai piittaamattomuus ihmisoikeuksista vaikuttavat ihmisten elämään.
Rauhan ja sovinnon
haasteet ovat erityisesti esillä Lähetysseuran
yhteistyökumppaneiden
työssä Kolumbiassa, Nepalissa, Israelissa, Pa-
TOIMITUKSET
KUOLLUT:
Maija Sisko Tellervo Lampiaho
64 v, Teuvo Antero Ylitalo 72 v.
KASTETTU:
Samu Antti Kristian Mäkimartti,
Valtteri Tapani Pränni.
RAUHANYHDISTYS
www.keminmaanrauhanyhdistys.fi
Ke 25.11. klo 18. Ompeluseurat
Ke 2.12. klo 18. Ompeluseurat
Su 6.12. klo 16. Itsenäisyyspäiväjuhla
Omaishoitajien
vertaistukiryhmän
jouluruokailu
Pikkumestarissa to 10.12.
Lähtö kimppakyydeillä
Suntionkulmalta klo 11.45.
Ilmoittautumiset 30.11.
mennessä Leenalle
p. 040 5042803.
lestiinassa, Etiopiassa,
Myanmarissa, Syyriassa
ja Pakistanissa. Lähetysseura tarjoaa osaamistaan
myös kotimaassa seurakuntien käyttöön maahanmuuttajien ja pakolaisten
kohtaamisessa.
16-vuotiaan
joululaulu
Kauneimmat Joululaulut
-vihkon sivuilta löytyvät
tuttuun ja turvalliseen tapaan ne kaikkein rakkaimmat ja perinteisimmät joululaulut.
Uutena lauluna vihkossa on tänä vuonna nuoren
tamperelaisen opiskelijan, Pyry Survon, vain
16-vuotiaana säveltämä
Joulu tulee.
Kauneimpien Joululau-
lujen verkkosivuilla voi
käydä äänestämässä omaa
joululaulusuosikkiaan ja
niin vaikuttaa seuraavan
vuoden vihkon valikoimaan. Äänestäneiden kesken arvotaan potkukelkka.
Viime vuoden äänestyksessä voittivat tutut suosikit Sydämeeni joulun teen
ja Varpunen jouluaamuna.
Verkkosivuilta löytyy
myös laulujen taustatiedot
sekä kartta, johon seurakunnat voivat merkitä
omat tilaisuutensa ja josta
lauluintoiset voivat löytää
itseään lähinnä olevan laulupaikan.
Uusi saamenkielinen lauluvihko
Täksi jouluksi on tuotettu uusi saamenkielinen
Seuraavissa kerhoryhmissä on vielä tilaa:
Lassila, Myötätuulen
kerhotila, Jokisuuntie 1
4-5 -vuotiaiden päiväkerho
maanantaina klo 12-14.30
3-4 -vuotiaiden päiväkerho
torstaina klo 12.30-14
Laurila, Uuden pappilan
kerhotila, Rantatie 26 A
4-5 -vuotiaiden päiväkerho
tiistaina klo 12.30-15
3-4 -vuotiaiden päiväkerho
keskiviikkona klo 9-10.30
Lisätietoja päiväkerhoista
lastenohjaajalta
p. 0400 226837.
PERHEKERHO
Laurilan perhekerho
maanantaina klo 9.30-11
Uuden pappilan päiväkerhotila, Rantatie 26 A
Lassilan perhekerho
tiistaina klo 9.30-11
Myötätuulen kerhotila,
Jokisuuntie 1
Lautiosaaren perhekerho
torstaina klo 9.30-11
Lautiosaaren seurakuntatalo, Killisentie 4
Laurilan PPH-kerho
(perhepäivähoitajien ja
hoitolasten kerho)
perjantaina klo 9-10.30
Uuden pappilan päiväkerhotila, Rantatie 26 A
Kolehtiin
voi osallistua
kännykällä
Jos joululaulutilaisuuteen
ei tule otettua mukaan
sopivan kokoista kolehtirahaa, ei huolta, kolehdin
voi maksaa myös tekstiviestillä.
Ohjeet viiden tai kymmenen euron arvoiseen
lahjoitukseen löytyvät
lauluvihkon takakannesta.
www.kauneimmatjoululaulut.fi
!
!
LAPSET JA NUORET
PÄIVÄKERHO
Kerhoihin otetaan 2010, -11
ja -12 syntyneitä lapsia.
Huom! 2012 syntyneet
täytettyään 3 vuotta.
Lautiosaaren seurakuntatalo, Killisentie 4
3-5 -vuotiaiden päiväkerho
keskiviikkona klo 11.30-14
lauluvihko, jossa ovat
mukana kaikki kolme
saamelaiskieltä, inarinsaame, pohjoissaame ja koltansaame.
Ensimmäinen saamenkielinen vihko julkaistiin 2012.
Kauneimmat Joululaulut -nettiradiokanava toteutetaan jo perinteiseen tapaan yhdessä
pääkaupunkiseudun seurakuntien mediatoimituksen eli Toivontuottajien
Jouluradion kanssa.
Joululauluja voi kuunnella 1. adventista loppiaiseen osoitteessa www.
jouluradio.fi
VARHAISNUORISOTYÖ
VANHA PAPPILA
Tiistaisin
Sekakerho 1-4 lk tytöille
ja pojille klo 17-18.30.
LAUTIOSAAREN SRK-TALO,
Killisentie 2
Maanantaisin
Makerokerho 1-6 lk tytöille
ja pojille klo 17-18.30
Kokkikerho ryhmät ovat
täynnä!
!
!
!
!
!
!
!
!
LASSILA Myötätuulen
kerhotila, Jokisuuntie 1
Maanantaisin
Toimintakerho 1-3 lk tytöille ja pojille klo 17.30-19.
LASSILAN KOULUN SALI
Tiistaisin
Sählykerho 1-3 lk klo 15.3017
Perjantaisin
Sählykerho 4-6 lk tytöille ja
pojille klo 15.30-17.
Sisäpelikengät jalkaan ja
suosittelemme suojalasien
käyttöä silmävammojen
välttämiseksi.
SEURALA Liedakkala
Keskiviikkoisin
Liikuntapainotteinen
kerho 1-2 lk tytöille ja pojille
klo 18-19
PÖLHÖN KOULU
Torstaisin
Liikuntakerho 1-3 lk
klo 15-16
Liikuntakerho 4-6 lk
klo 16-17
MAULAN SRK-TALO
Torstaisin1-6 lk kerho tytöille ja pojille klo 17.30-19.
LAURILA Keskuskoulun
kotitalousluokka
Torstaisin
Kokkikerho 4-6 lk tytöille ja
pojille klo 17-19.
Ryhmä täysi, tiedustelut
kerhonohjaajalta p. 040
7261103.
!
Nuorisotyönohjaaja Virpi
Huttunen p. 040 7666713
NUORISOTYÖ
!
!
!
!
VANHA PAPPILA
!
AVOIMET OVET
keskiviikkoisin klo!18.-21.
Vapaata oleskelua ja pelien
!
pelaamista kavereiden
kanssa, iltahartaus.
!
Rippikoulumerkkien
hakijat saapukaa klo 18,
! saatte
iltahartauden jälkeen
merkin ja olette vapaat
!
lähtemään n. klo 19.40.
Merkkejä voi kerätä
!
”varastoon”, vaikka et
LASSILAN KOULU
Perjantaisin
Nuorten ja aikuisten
sählyvuoro klo 18.30-20.
olisi vielä saanut
rippikoulukorttia.
Tiedustelut
nuorisotyönohjaaja
Hannu Huttunen
p. 0400 34345
Raimo Kittilä
Keminmaan
vt.papiksi ja
kirkkoherraksi
n Annettiin seuraavat viranhoitomääräykset:
- rovasti Raimo Kittilä Keminmaan
seurakuntapastoriksi 1.12. sekä vs.
kirkkoherraksi 15.2.2016 siihen saakka, kunnes virka vakinaisesti täytetään.
Jorma Harju Toholammin kirkkoherraksi 1.12.
- Jukka Joensuu Oulunsalon vs.
kappalaiseksi 1.11.- 31.12.
- Päivi Ollikainen Kempeleen seurakuntapastoriksi 1.1. - 31.5.2016
Piispa Samuel Salmi on myöntänyt
rovastin nimen ja arvon seuraaville erityisesti ansioituneille papeille:
Kalajoen kirkkoherra Kari Lauri,
Kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri
Matti Laurila, Utajärven kirkkoherra
Heikki Nissinen,
Haapajärven seurakuntapastori Kaija Tiirola ja kenttärovasti evp. Jouni
Parviainen Ylitorniolta
Ylemmän pastoraalitutkinnon on suorittanut kirkkoherra Juhani Lavanko. Haettavana on kuurojen papin virka.
Pudasjärven
seurakuntapastori
Jaakko Sääskilahti on irtisanoutunut
1.1.2016 siirtyäkseen toiseen tehtävään.
Myönnettiin virkavapaudet: Lapin
kehitysvammaistyön pastori Anu Morikawa 2.2.-10.12.2016 sekä Oulaisten seurakuntapastori Suvi Löytynoja
21.8.2016
i
t
t
n
e
s
v
i
d
A nkk
do
Pe 27.11. klo 18-20
!
Kirkonmäen
!
koululla
!
!
!
Tiellä ken vaeltaa,
ken aasilla ratsastaa?
Tervetuloa!
Jippii,
Hoosianna!
Donkkis ilta 1.-6.
luokkalaisille.
Menossa mukana
Ruut ja Saku,
lauluja, musiikkia,
raamattuopetus
Kuninkaasta,
toimintapisteitä,
askartelua, palkintoja sekä jättinyyttärit, jonne lapset
tuovat pientä
naposteltavaa.
Keminmaan seurakunta järjestää
yhteistyössä Lapin
Kansanlähetyksen
kanssa.
Vapaa pääsy!
MAULAN SEURAKUNTA TALOLLA
VAUVASTA VAARIIN –TAPAAMINEN
2.12. keskiviikkona 10-11.30
KOKO KYLÄN VÄELLE Tervolantie 1650 95365 Maula
Kuljetusta tarvitsevat, ottakaa yhteys Eeva-Kaarina Kasala 040 571 7250.
KOKOONTUMISIA ON KERRAN KUUSSA KESKIVIIKKOISIN.
OHJELMASSA ON YHDESSÄ OLOA, HARTAUS, ASKARTELUA, LAULUA,…
TERVETULOA YHTEISIIN HETKIIN!
KEMINMAAN SEURAKUNTA
Lisätietoja antaa Virpi Huttunen 040 7666713
10
n Vielä hetken Tervolassa
kulkee rinta rinnan kaksi
seurakuntamestaria. Kari
Oinas astelee kohti eläkettä
ja Jyrki Törmänen (32 v.)
sisään seurakuntaan. Meneillään on töiden siirto ja
perehdyttäminen.
- Onneksi meillä on tässä
vielä hetki aikaa, naurahtaa
Jyrki, jonka seurakunta valitsi seurakuntamestarin virkaan 18 hakijasta.
- Kyllä tuntuu, että oikeaan paikkaan tuli nyt hakemus jätettyä. Kahdeksan
vuotta meni tietokoneella,
eikä se tuntunut ihan oikealta valinnalta. Toivoin,
että kirkkoneuvosto katsoisi
hieman virkaa täyttäessään
ihmistäkin eikä pelkkiä papereita. Onneksi niin taisi
käydä.
Tietotekninen
yleismies
-Seurakuntaan haettiin yleismiestä ja sellaisen saivat,
vaikka koulutukseni onkin
koneautomaatioinsinöörin
hommaan. Tietotekniikka on
vahvasti hallussani. Siitä on
hyötyä, kun hautapaikkarekisteriin kohdistuvaa uudis-
Tervola
Tervolassa vaihtuu
seurakuntamestari
tusta otetaan käyttöön.
Jyrki sanoo olleensa töissään liiankin pikkutarkka,
mutta hevostallin rakentaminen kirvesmiehen kanssa
opetti katsomaan asioita laajemmin.
Jyrki Törmäsen tausta
löytyy Muoniosta. Opiskelu
vei vaimon kanssa Joensuuhun, josta palattiin Tervolaan vaimon kotipitäjään.
Työelämän alkuaskeleet
sijoittuvat itärajan Tuupovaaraan johdinsarjoja tehneeseen yritykseen, josta
matka jatkui työn perässä
Tervolaan Conveyorille.
Vissi ero
Kari Oinas vakuuttaakin, että seurakuntamestari on aika
lailla yleismies.
Siinä on vissi ero oletko
suntio vaiko seurakuntames-
VIIKKOTOIMINTA
PÄIVÄKERHOTYÖ
Päiväkerhot
3 – 6-vuotiaille:
Keskiviikkoisin klo 9.30
– 11.30 ja 12.30 –n14.30,
Srk-keskus, Kirkkokuja 4.
Eskarilaiset voivat myös
osallistua iltapäiväkerhoon!
Avoin päiväkerho torstaisin klo 10 – 11.45, seurakuntakeskuksessa.
Avoimeen
päiväkerhoon
tari. Suntiona touhuat pukupäällä ja seurakuntamestarina haalareissa. Kysymys
on virkanimikkeestä, sen
mukaan työt jakautuvat.
Tervolan seurakunnassa
töitä riittää kiinteistönhoidosta hautaustoimeen ja
suntion töihin. Toimenkuva
määrittelee palkkauksen.
Kari huomauttaa, että
vaikka seurakuntamestarilta
odotetaan tavallaan näkymä-
töntä työtä, saa seurakuntamestari näkyäkin. Se lisää
turvallisuuden tunnetta seurakuntalaisissa.
- Seurakuntamestarilla on
kirkossa valvontatehtävä.
Ei hän pelkästään vaihda
virsinumeroita ja istu nurkassa. Hän seuraa koko ajan
seurakuntaväkeä ja rientää
auttamaan, jos apua jossain
tarvitaan.
- Saa seurakuntamestarilla
olla hieman poweriakin ropassa, sillä hautoja kaivaessa joutuu välillä painimaan
tukirakenteiden kanssa.
Tasattu työaika
Seurakuntamestarin työaika
on liukuva, muttei rajaton.
Tunnit lasketaan ja tasataan
kiireisen ja rauhallisemman
• www.tervolanseurakunta.fi • Kirkkoherranvirasto 050 4370 000
JUMALANPALVELUKSET
Ke 25.11. Sairaalahartaus
klo 14.
To 26.11. Eläkeläisten
kerho Peuran koululla klo
10.45.
Pe 27.11. Miesten piiri
seurakuntakeskuksessa klo
18.
Su 29.11. Kauneimmat
joululaulut Mattisen koululla klo 18.
Ke 2.12. Sairaalahartaus
klo 14.
To 3.12. Hartaus Pihakullerossa klo 11.15. Eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksessa klo 11.
Ke 9.12. Sairaalahartaus
klo 14.
To 10.12. Seurakunnan
eläkeläisten kerhojen ja
kaikkien omaishoitajien
joulujuhla seurakuntakeskuksessa klo 11. Naistenpiiri seurakuntakeskuksessa klo 18.
ajan suhteen jaksojen mukaan. Tältä osin Karin kiitokset lähtevät joustavan
talousjohtajan suuntaan.
Vuodesta 2007 seurakuntamestarin töistä vastannut
Kari Oinas toteaa aikoneensa jäädä eläkkeelle heti, kun
se suinkin on mahdollista,
sillä maailmalla on nuoria
töihin tähyäviä ihmisiä.
Itse hän päätyi seurakuntamestarin työhön sattumalta. Kokemus rakennustöitä
on auttanut Karia kolmen
kirkon seurakunnassa kunnostustöissä. Isot remontithan teetetään ulkopuolisilla.
- Lähdin puhtaalta pöydältä tähän ammattiin. Sain
samalla lailla opastusta kuin
Jyrki nyt.
Toisaalta onhan Jyrkillä
edessään koulutustakin, sillä hakuilmoituksen mukaan
valitun on sitouduttava suorittamaan suntion ammattitutkinto, ellei sitä ole.
Jos uusi seurakuntamestari haluaa todella kouluttautua työhönsä, voi sen tehdä
kolmen tutkinnon kautta.
Suntiolla on omansa, kiinteistönhoitajalla samoin ja
kolmas tutkinto löytyy hautausmaatyöntekijöille. (PV)
- Kari Oinas (oik.) toteaa Jyrki Törmäselle, että
seurakuntamestarin
työssä törmää jatkuvasti
uusiin asioihin. Kaikkea
ei pysty edeltä käsin
kertomaan, sillä yllätykset eivät koskaan lopu.
La 28.11. Kynttiläkirkko Seurakuntakeskuksen
kirkossa klo 17, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari
Vähäkangas.
Su 29.11. Perhemessu Seurakuntakeskuksen kirkossa
klo 11, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas.
Perhemessun yhteydessä seurakuntamestari Jyrki
Törmäsen virkaan siunaaminen. Kolehti Lähetystyöhön
Suomen Lähetysseuran kautta teemalla ”Kaikki eivät
ole turvassa omassa kodissaan”. Kolehti käytetään
perheiden, naisten ja lasten asemaa parantavaan sekä
ihmiskaupan vastaiseen työhön Aasiassa, Afrikassa,
Boliviassa ja Venäjällä. Messun jälkeen puurolounas
seurakuntakeskuksessa.
Ke 2.12. Lasten adventtikirkko Seurakuntakeskuksen
kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari
Vähäkangas.
Su 6.12. Kunniakäynti sankarihaudoilla ja
vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudoilla klo
9.30 ja Sanajumalanpalvelus Seurakuntakeskuksen
kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari
Vähäkangas. Kolehti Veteraanien parissa tehtävään
hengellisen työn tukemiseen Veteraanivastuu ry:n
kautta. Jumalanpalveluksen jälkeen Itsenäisyyspäivän
juhla seurakuntakeskuksessa.
voivat lapset tulla vanhempansa tai hoitajansa kanssa,
yli 3-vuotiaat voivat osallistua myös yksikseen. Osa
kerho-ohjelmasta on kaikille yhteinen, osan aikaa on
aikuisilla mahdollisuus virkistyä keskenään kerhohuoneen viereisessä huoneessa.
Uusia kerholaisia otetaan
koko kerhokauden ajan.
Tiedustelut: Leena Holma p.
050 4370006
VARHAISNUORISO
Ti 1.12. Donkkis-kerho klo
15.30-17 Louen koululla
Pe 4.12. Donkkis-kerho
klo 12-13.30 Kaisajoen koululla
Ti 8.12. Donkkis-kerho klo
14.30-16 Srk-keskuksessa #
To 10.12. Donkkis-kerho
klo 13-14.30 Mattisen koululla
K-12 TOIMINTAILTA
Pe 4.12. klo 17-20 Seurakuntakeskuksessa
Toimintailta on tarkoitettu kaksitoista vuotta täyttäneille varhaisnuorille.
K-12-illat ovat kerran kuukaudessa. Illoissa on rentoa
yhdessäoloa ja toimintaa
kokkaus-, käsityö- ja liikunta-/peliryhmissä (sisällä ja
ulkona, huom! vaatetus)
Kullekin kerralle voi valita
eri toimintaryhmän. Illan
mittaan
kokoonnutaan
myös yhteiseen hartaus- ja
herkutteluhetkeen.
NUORISOTYÖ
Ti 1.12. Nuortenilta
klo 18-20 Louen Lappialla
K-12
"
toimintailta
12 vuotta täyttäneille"
Perjantaina 4.12. klo 17.00 -20.00!
seurakuntakeskuksessa!
Luvassa RENTOA YHDESSÄOLOA "
JA TOIMINTAA PAJOISSA:"
VALITSE OMASI! !
kokkaus, kässä • liikunta/ peliT !
(ULKONA JA SISÄLLÄ)!
yhteinen hartaus- ja herkkuhetki!
tervolan seurakunta • tiedustelut: leena holma 050 437 0006!
Joulun valmistelun
avaus
!
KYNTTILÄKIRKKO
!
SEURAKUNTAKESKUKSEN KIRKOSSA!
LAUANTAINA
28.11. klo 17!
!
!
Kynttiläkirkon johtaa Heikki Holma,
kanttorina Sari Vähäkangas
!
Tule mukaan!
Tervolan seurakunta
MUSIIKKITYÖ
Kirkkokuoron harjoitukset
keskiviikkoisin klo 16 seurakuntakeskuksessa.
Ti 8.12. Joulun tunnelmaa
lauluin ja runoin seurakuntakeskuksessa klo 18, diakoni Elina ja kanttori Sari.
" LÄHETYSTYÖ
Lähetyksen Kirppis avoinna 23.11. – 7.12. maanantai
- perjantai klo 11-16.
Kirppikseltä varattavissa tanko tai pöytä 10,00 euroa/viikko, tied. Arja Heikkinen, p. 050
4370011. Huom! muuttunut
aukioloaika! Otamme yhä
vastaan lahjoituksia…vaatteita, kenkiä, astioita ym.
Kirppis auki myös lauantaina klo 10 -15. Tervetuloa
äänestämään suosikkiasi
Kirppiksen näyteikkunasta: ”Tämän asetelman tahtoisin kotiini” –ajatuksella.
Asetelmat nähtävissä jo perjantaina ja äänestää voi aina
lauantaihin klo 14.30 saakka.
Asetelmat arvotaan äänestäneiden kesken lauantaina klo
15.00. Tarjolla myös teetä,
kahvia ja mm .Pirjo Jurva
Tmi leipomia pikkuleipiä.
Tulethan käymään?
RAUHANYHDISTYS
Pe 4.12. Raamattuluokka
Hanhisuannolla klo 19.
Ma 7.12. Päiväkerho ry:llä
klo 17.
Ti 8.12. joululauluilta Jussi
Vaara klo 18.
TOIMITUKSET
Haudattu:
Niilo Olavi Putaansuu 93v,
Matti Johannes Hoikka 87v,
Eeva Anneli Hätelä 73v
11
Simo
• www.simo.seurakunta.net • Kirkkoherranvirasto puh. 040 3511990
TERVETULOA JUMALANPALVELUKSIIN!
Su 29.11. klo 11 messu kirkossa, Ville Väkeväinen ja
Raija Tyni.
Itsenäisyyspäivä Su 6.12. klo 11 sanajumalanpalvelus
kirkossa ja seppeleenlasku sankarihaudoille jumalanpalveluksen jälkeen. Ville Väkeväinen ja Raija Tyni.
Itsenäisyyspäivän juhlat seurakuntakeskuksella seppeleenlaskun jälkeen, juhlakahvit tarjolla klo 12.30 alkaen.
VIIKKOTAPAHTUMAT
Ke 25.11.
Klo 18 Lähetysilta seurakuntakeskuksella (HUOM
päivä!).
Pe 27.11.
Klo 19 Joulukonsertti
”Joulun aatto nyt saa”
Simon kirkossa, Juhani Alakärppä, baritoni , Juho Alakärppä, piano. Ohjelma 10
eur.
Ti 1.12.
Klo 13 Eläkeliiton Kauneimmat Joululaulut Aseman
srk-keskuksessa
Ke 2.12.
Klo 11 ehtoollishartaus Kiikanpalossa, Ville ja Raija.
Klo 13.30 hartaus Hoivakodilla, Ville ja Raija.
Klo 18 naisten lauluryhmä
Aseman srk-keskuksessa.
Ma 7.12.
Klo 12 ”Hyvän mielen”-puurojuhla mielenterveys ja päihdekuntoutujille.
Tarjolla riisipuuroa, rusina-
soppaa, kinkkuvoileivät ja
torttukahvit. Lisäksi laulamme Raija-kanttorin johdolla
kauneimpia joululauluja ja
diakonissa pitää adventtihartauden.
Ti 8.12.
Klo 19 Kauneimmat joululaulut Ylikärpän koululla.
Ke 9.12.
Klo 10 Vanhusten ja vammaisten joulujuhla seurakuntakeskuksessa. Katso
erillinen ilmoitus.
MUSIIKKI
Lasten lauluryhmä keskiviikkoisin klo 16-17 Aseman
srk-keskuksessa.
MLL:n äiti-lapsi muskarit :
To 26.11. Klo 10.30 Asemalla
kirjastotalolla.
DIAKONIA
Ke 25.11. Klo 10-16 EU-ruokien jakopäivä Simon
seurakuntakeskuksessa.
Ruokakasseissa on nyt vain
EU-ruokaa, seuraavassa ja-
ossa 15.-16.12. lisänä myös
diakoniatyön ostamia elintarvikkeita.
Lapsi, varhaisnuoriso- ja
nuorisotyö pyörii iloisesti!
PÄIVÄKERHOTYÖ
3-6 −vuotiaiden päiväkerho
Aseman srk-keskuksessa
tiistaisin klo 10.00–12.00.
Mukaan mahtuu!
Ilmoittautumiset ja tiedustelut p. 040 3580690/Ella
Ropponen vs. nuorisotyöntekijä.
VARHAISNUORISO
Lasten kauneimmat joululaulut Simon seurakuntakeskuksessa perjantaina
11.12. klo 18. Kaikki ovat
tervetulleita mukaan! Tarjolla mehua, kahvia ja piparia.
Klubbari eli iltapäiväkerho pyörii tiistaisin ja torstaisin klo 13.00–15.30, välipala
noin klo 14.00.
Iltapäiväkerhossa on mahdollista tehdä läksyt koulun
jälkeen. Kerhossa voi leikkiä
ja pelailla kavereiden kanssa tai olla vaan.
Tiedustelut p. 040 3580690/
Ella.
Ala-asteikäisille suunnatut
varhaisnuortenkerhot
pyörivät Simoniemessä ja
Maksniemessä:
Simoniemessä srk-kodilla
keskiviikkoisin klo 17-18
Maksniemen vanhalla koululla maanantaisin klo 1718.
Menossa mukana Roosa, Elina ja Janina.
Tiedustelut p. 040-3580690/
Ella.
RIPPIKOULU:
Rippikoulun opetuskertoja ei ole enää tälle syksylle.
Kerätkäähän itsenäisesti
merkkejä rippikoulumerkkivihkoon!
Kauneimmat Joululaulut:
Ti 8.12. klo 19 Kauneimmat
Joululaulut Ylikärpän koululla.
Pe 11.12. klo 18 Lasten Kauneimmat Joululaulut Aseman srk-keskuksessa.
Su 13.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut kirkossa.
Simon7e6
Ke9.12.2015klo10
!
KyyditKiikanpalonedestäklo9jälk(HUOMAIKA)
!
OHJELMA
•KunnanjohtajaViviMarClantervehdyssanat
•Esikoululaistenjouluistaohjelmaa
•ToimintakeskuksenväenJouluseimellä-esitys
•JoululaulujaRaija-kanGorinjohdolla
!
TARJOILUnariisipuuro,rusinasoppa,
kinkkuvoileivätjatorGukahvit
(vapaaehtoinenruokarahaesim5€)
SeurakuntapastoriMarja-RiiGaOjalan
advenChartaus
•Päätösnklo12.15
•
TERVETULOA
Kirkkoherranvirasto
suljettu:
Ke 25. -To 26.11.
koulutuksen vuoksi.
srk:n puolesta
diakonissa Riitta-Liisa Palovaara
puh 040-3580790
Juhani ja Juho Alakärppä
konsertoivat Simon kotikirkossa
n Juhani ja Juho Alakärppä tulevat konsertoimaan Simoon kotikirkkoon perjantaina
27.11 klo 19. Joululaulujen konserttiin ”Joulun aatto nyt saa” on
vapaa pääsy. Ohjelma
maksaa 10 euroa. Sama
ohjelma toistuu lauantaina 5.12. klo 18 Tornion kirkossa
Simolaissyntyinen
baritoni Juhani Alakärppä tuli suuren
yleisön tietoisuuteen
voittaessaan ensimmäisen Toivo Kuula -laulukilpailun 2012. Hän oli
edellisvuonna valmistunut laulupedagogiksi.
Konserttilaulajana
Alakärppä on esiintynyt
lukuisten orkesterien
solistina ja hän konsertoi lied-laulajanan
aktiivisesti maamme
eturivin pianistien ja urkurien kanssa.
Hän debytoi Papagenon roolin Mozartin
oopperassa Taikahuilu
keväällä 2010. Tulevana
kesänä hän laulaa Sibeliuksen roolin Ilmajoen
musiikkijuhlilla Oskar
Merikannon elämästä
kertovassa opperassa
”Elämälle”.
Liediin erikoistunut
pianisti
Alakärppä toimii laulupedagogina ja hän on Iin
lauluviikon perustaja ja
taiteellinen johtaja.
Samoin simolaissyntyinen Juho Alakärppä (s.
1983) on opiskellut Sibelius-Akatemian lisäksi
Kölnissä, Münchenissä
sekä Wienissä. Hän valmistui musiikin maisteriksi 2010.
Juho Alakärppä tunsi
jo varhaisessa opiskeluvaiheessa erityistä mielenkiintoa lauluihin ja
muuhun kamarimusiikkiin. Tästä seurauksena
on ollut yhteistyö useiden
menestyneiden kotimaisten ja nuoren polven ul-
KUOLLUT: Pertti Johannes Mäkelä 74 v
Heikki Johannes Vainio 96 v
Veikko Rainer Leskinen 85 v
vanhustenjavammaisten
JOULUJUHLA
seurakuntakeskuksessa
NUORISOTYÖ
ISKO Isos- ja kerhonohjaajakoulutus seuraavan kerran
25.11.2015 klo 13 seurakuntakeskuksessa.
TOIMITUKSET
komaisten laulajien sekä
instrumentalistien kanssa.
Hänen soittoaan on kuultu kotimaassa Helsingin
juhlaviikoilla ja Espoon
Urkuyö ja aaria -festivaalilla sekä ulkomailla mm.
Wienin Musikvereinissa,
Berliinin filharmoniassa
ja Itävallan kulttuurifoorumissa New Yorkissa.
Alakärpän lied-pianis-
mi on palkittu useaan otteeseen kotimaassa, mm.
ensimmäisellä palkinnolla
Poleenin lied-pianistikilpailussa sekä ulkomailla
yhdessä baritoni Aarne
Pelkosen kanssa tunnustuksella duo-työskentelystä kansainvälisessä
Das Lied -kilpailussa Berliinissä ja lied-duo-kilpailussa Hollannissa.
Jo yli 16 000 liittynyt
Tänä vuonna
syntyy
kirkkoon
liittymisen
ennätys
n Kirkkoon on liittynyt tämän vuoden aikana yli 16 000 ihmistä, mikä
on enemmän kuin koskaan aiemmin.
Edellinen 15 700 liittyjän ennätys on
viime vuodelta.
Kirkon tiedotuskeskuksen tietojen
mukaan kirkkoon oli marraskuun
puolivälin mennessä liittynyt 16
064 Suomessa asuvaa henkilöä.
Kirkon tutkimuskeskus ei ole vielä
ehtinyt syventyä yksityiskohtaisesti
tänä vuonna liittyneiden tietoihin, eikä esimerkiksi siitä ole vielä tietoa,
minkä ikäisiä liittyjät ovat.
– Toisaalta koska eroajia on viime vuosina ollut paljon ja kirkkoon
kuulumattomia on entistä enemmän,
myös mahdollisten liittyjien joukko
on entistä suurempi, muistuttaa Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Kimmo Ketola.
Ketola ei usko kirkkoon liittymisen
johtuvan mistään yksittäisestä mediassa olleesta asiasta tai kirkon johtajan tai poliitikon sanomisista.
– Uskontotieteellisestä ja sosiologisesta näkökulmasta katsottuna
kirkkoon luottaminen liittyy epävarmoihin aikoihin. Yleensä kun ajat
ovat huonot, kirkon arvo nousee ihmisten mielissä. Ja päinvastoin, hyvät ajat tietävät kirkolle vaikeuksia,
Ketola sanoo Kotimaalle.
12
Martin muisteluissa
elettiin
yhteistä seurakuntahistoriaa
n Kun salillinen seurakuntalaisia ja pappi puolisoineen istuu puolipimeässä
pari tuntia diakuvia kankaalta katsomassa, täytyy
heillä olla takanaan paljon
yhteistä. Paljon koettua,
elettyä ja jaettua, mutta ennen kaikkea paljon muisteltavaa.
Kirkkoherra
Martti
Puontilan ja karunkilaisten yhteinen taival alkoi
vuonna 1988 ja jatkuu yhä
– ehkä vuoden – ainakin
eläkepäivien alkamiseen
saakka. Tuota matkaa seurakuntalaiset muistelivat
Karungin seurakuntatalolla
Martin-päivän muisteluissa.
Dementiatestiksihän
Martti katselua ennakoi,
mutta tosiasiassa siitä tuli
oivaltamisen ja yhdessä tunnistamisen taival.
Mennyttä kameran
kautta
Vuodesta 1969 valokuvannut Martti Puontila kertoi
keränneensä ainakin 10 000
kuvan varaston. Sinne on
kertynyt muistoja henkilöistä, seurakuntatyöstä,
Ylitornio
Noin 40 vuotta pappina toiminut kirkkoherra Martti Puontila
vei kuulijansa kuvamatkalle niin Karungin itsenäisen seurakunnan kuin Tornion yhtenäisseurakunnan tapahtumiin.
juhlista ja tapahtumista.
Kuvatuksi ovat tulleet
kaikki työssä kohdatut rippikoululaiset, pappilan hevoset ja jokisuvannossa levähtäneet joutsenet.
Yhtä lailla ovat kuviin
piirtyneet yksityiselämän
kohokohdat aina 40 vuotta
sitten tehdystä kihlajaiskaupasta sekä toisiaan etsivistä kengänkärjistä Martin ja
Helenan vihkialttarilla.
Muistot johdetuista matkoista pyhille ja historialli-
sille paikoille, kuten ensimmäisten olympialaisten pitopaikalle Kreikkaan osoittavat kokemuspiirin laajuutta.
Syksyllä toteutettava uusin
matka on 16:s.
Monin kuvin palattiin
Karungin merkittävään tapahtumaan, seurakuntatalon
rakentamiseen 25 vuotta sitten. Siinä muistelussa saivat
paikkansa myös Ylitornion
miehet, jotka Kasotekin leivissä rakennusta pystyttivät.
Unohtaa ei sovi myös-
kään Ruotsin Karungin
kirkkovieraita, jotka talvipakkasessa karauttivat
Suomen kirkolle huuruavin
hevosin.
Mahtimiehet ja
enkelit
Veikko Hanhirova, Lauri
Impiö, Jaakko Ryhänen,
Seppo Norjanen, Nils Aslak
Valkeapää, Jari Isometsä…
Merkkihenkilöitä ja vaikuttajia muistojen jonos-
sa sulassa sovussa oman
pitäjän ihmisten kanssa
kertovat kuinka rikas paikallishistoria Tornionjokivarren kylällä voi olla
pelkästään yhden ihmiselon
aikana.
Enkeleitäkin on matkan
varrelle siunaantunut, sen
osoitti Helena ja Martti
Puontilan matka asuntoautolla Norjaan.
Viinalla
rakkauspettymystään itsemurha-aikeeksi ruoskinut nuorimies
suuntasi rotkotiellä autonsa
kohti asuntoautoa. Ei katkennut kuitenkaan kenenkään elämänlanka, katkesi
vain asuntoauton etuakseli.
Itsetuhoinen kuljettajakin
pelastui asiantuntevan ensiavun ja nopean helikopterikuljetuksen ansiosta.
Martin muistelut ei ollut
katsojille pelkkä kuvakavalkadi. Varsin moni heistä
oli osallisena kuvissa ja sitä
myöten myös itse muistelemassa. (PV
• www.ylitornionseurakunta.fi • Kirkkoherranvirasto p. 040 521 9384
KOTIKIRKKO KUTSUU
Su 29.11. klo 10.30 Messu
Ylitornion kirkossa, Nuotiorannan palveluvuoro, kirkkokuoro, Övertorneån lapsikuoro
Su 6.12. klo 10.30 Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus
Ylitornion kirkossa, saarna
Simo Rundgren, mieslaulajat, kunniakäynti sankarihaudoilla
Su 13.12. klo 11 Messu Meltosjärven kirkossa
KOTIKIRKKO KUTSUU
MUIHIN TILAISUUKSIIN
Pe 27.11. klo 18 Kauneimmat joululaulut Pessalompolon kylätalolla
Su 29.11. klo 12 Merkkipäiviään viettävien syntymäpäiväjuhla Srk-kodilla
klo 18 Valon juhla Ylitornion
kirkossa
Ma 30.11. klo 18 Raamattupiiri srk-kodilla
Ti 1.12. klo 18 Kauneimmat
joululaulut Kaulirannan monitoimitalolla
To 3.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut Lohijärvellä
Aune Jolangilla
Pe 4.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut Poikkilahden koululla
Su 6.12. klo 18 Partiolaisten
itsenäisyyspäivän juhla seurakuntakodilla
To 10.12. klo 11 Kehitysvammaisten
joulujuhla
srk-kodilla
klo 18 ”Hiljainen joululaulu”sanataidetta ja musiikkia Ylitornion kirkossa.
Pe 11.12. klo 13 Ikäihmisten joulujuhla Meltosjärven
kirkossa
klo 18 Kaineimmat joululaulut Mellajärven kylätalolla
Su 13.12. klo 14 Kauneimmat joululaulut Etelä-Portomojärven kylätalolla
klo 18 Kauneimmat joululaulut Ylitornion kirkossa
RAAMATTUPIIRI
Raamattupiiri kokoontuu
maanantaisin seurakuntakodilla klo 18.
MIESTENPIIRI
Miestenpiiri kokoontuu joka
toinen perjantai kirkkoherranviraston alakerrassa klo
17. Seuraavan kerran 4.12.
ISOISKOULUTUS
Isoiskoulutuksen yhdyshenkilönä Ilkka Korva 040-522
6835
NUORTEN ILLAT
Tyttöjen tila tiistaisin 16-19
Nuorisotalon takkahuoneessa.
To 26.11. klo 15:15-16:30
Nuorten projektiryhmä Siivettömät enkelit. Tervetuloa
rippikoulu-nuoret! Lauletaan joululauluja ja jutellaan
välipalan kera, Hanna-Maria
-kanttorin kanssa.
RIPPIKOULU
Rippikouluasioissa voi olla
yhteydessä seurakuntaan p.
040 521 9384 tai Ilkka Korvaan 040 522 6835
PÄIVÄKERHO
Päiväkerho kokoontuu keskiviikkoisin klo 10-12. Päiväkerholaiset ovat iältään
3-5 –vuotiaita, yhden kerhokerran pituus on kaksi
tuntia. Kerhokerta rakentuu
vapaasta ja ohjatusta leikistä, laulusta, kädentaidoista,
liikunnasta ja hartaudesta.
Tiedustelut Hille Huhtanen
040 521 9427.
KIRJEPYHÄKOULU
Ylitorniolaisilla lapsilla on
mahdollisuus osallistua
Tornion seurakunnan järjestämään kirjepyhäkouluun.
Kirjepyhäkoulu on 7-12
vuotiaille lapsille suunnattu
pyhäkoulu, joka toteutetaan kirjeiden välityksellä.
Ylitorniolaisten osalta kirjepyhäkoulun kustannuksista
vastaa Ylitornion seurakunta, joten koulu on ilmainen.
Lisätietoja antaa Torniosta
Tarja Rautio p. 040 5302820
PERHEKERHOT
Perhekerho kokoontuu Ylitorniolla Tenavatuvalla viikoittain tiistaisin klo 9-14,
Perhekerhoon liittyvissä
asioissa voi olla yhteydessä seurakuntaan p. 040 521
9384 tai Hille Huhtaseen
040 521 9427
Raanujärven perhekerho
parillisilla viikoilla torstaisin
klo 17-19 koululla
Tenavaparkki parillisten
viikkojen perjantaina 9-13
Tenavatuvan tiloissa. Ilmoittautumiset Hille Huhtaselle
040 521 9427
MUSIIKKITYÖ
Kuoroharjoitukset
keskiviikkoisin: - Mieslaulajat
klo 14:15-15:45,
kolme kertaa kuukaudessa
- Seurakuntakuoro
klo 17-18:30 - Kirkkokuoro klo 18-20
Musiikkiryhmät torstaisin: To 26.11. klo 16:30-17:30
Musarit seurakuntakodilla.
Joulukuussa Musarit toimivat Ainiovaaran koululla
koulupäivän aikana.
Lisätied. kanttori Hanna-Marialta, 040-8611042, [email protected]
Pe 27.11. Kauneimmat
joululaulut kylillä alkavat.
Katso erillinen ilmoitus
To 10.12. klo 18 ”Hiljainen
joululaulu” -sanataidetta ja
musiikkia Ylitornion kirkossa.
KIRKKOKAHVIT jatkuvat
tammikuussa. Kirkkokahvirinkiin voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi seurakunnan
sähköpostiin [email protected]
Kauneimmat joululaulut
Ylitornion seurakunnassa
Kauneimmat joululaulut kylillä alkavat klo 18
kahvilla, jatkuen klo 18:30 lauluilla. Jouluhartauden
pitää pienryhmä seurakuntakuorosta.
27.11. Pessalompolon kylätalo
1.12. Kaulirannan ja Kuivakankaan –,
Kaulirannan monitoimitalolla
3.12. Lohijärvellä, Aune Jolanki
4.12. Pekanpään ja Kainuunkylän – ,
Poikkilahden koululla
11.12. Mellajärven kylätalo
13.12. Etelä-Portimojärven kylätalo, klo 14
13.12. Ylitornion kirkko, klo 18
14.12. Meltosjärven kirkko, klo 18
16.12. Raanujärven koululla
17.12. Mellakoskella, Juustovaaralla
17.12. Koululaisten kauneimmat joululaulut
Ylitornion kirkossa, klo 9:30 alakoulu,
klo 10:15 yläkoulu
27.12. klo 10:30 Kauneimmat joululaulut - messu
Ylitornion kirkossa. TERVETULOA!
LÄHETYSTYÖ
Lähetystyön yhdyshenkilönä Ylitorniolla toimii Mirjami Hyttinen. Lähetysiltojen
pitämisestä voi sopia joko
Matti Salmisen 040 5508246
tai Mirjami Hyttisen kanssa
040 5921574
Pe 13.12. Naisten messuilla
lähetyksen pöytä. Arvontaa,
myytävää voi jättää pöydälle.
Joulukuussa lauletaan Kauneimpia joululauluja Suomen Lähetysseuran hyväksi.
Seurakunnan nimikkolähettien tukeminen:
Ylitornion seurakunnassa nimikkolähettien tuki ohjataan
suoraan lähettäville seuroille
seurakuntaviitteellä. Viitteet ja
tilit ovat seuraavat:
Suomen Lähetysseura (Katriina Mäkelä, Hong Kong) tili
FI25 8000 1600 0607 10 viite
4111028043219
Maria ja Mikko Vuorman kannatus Lapin Ev.lut Kansanlähetyksen kautta, tili Lapin Ev.
Lut. Kansanlähetys FI57 5131
2720 0399 13 viite 25551
Johanna ja Matti Hyttinen Lähetysyhdistys Kylväjä tili FI57
4405 0010 0212 96 viite 53021
52800
Tutustu verkossa Lähetysseuran työalueuutisiin www.mission.fi
Vuorman Mikon ja Marian
kuulumiset reaaliaikaisesti
blogissa http://vuormat.blogspot.fi/
Hyttisen Matin ja Johanna
lähettikirjeen voi tilata osoitteesta
johannanrengas@
gmail.com