Mikkelin opintotarjonta

Transcription

Mikkelin opintotarjonta
Aikuiskoulutuksen
OPINTOTARJONTA
Mikkeli
Kevät 2016
1
Opintotarjonta on tarkoitettu eri alojen ammatillisille aikuisopiskelijoille.
Opintotarjonta rakentuu







Kaikille yhteisistä opinnoista
Kotityö- ja puhdistuspalvelualan opinnoista
Kaupan ja hallinnon alan opinnoista
Matkailu- ja ravitsemisalan opinnoista
Turvallisuusalan opinnoista
Työelämän lupa- ja korttikoulutuksista
Yrittäjyysopinnoista
Opintojen suunnittelussa ja opintoihin ilmoittautumisessa olemme sopineet
seuraavista asioista:
1. Keskustele henkilökohtaistamisestasi vastaavan opettajasi kanssa lähiopintoihin osallistumisesta. Lähiopinnot suhteutetaan tutkinnon vaatimuksiin sekä omaan aiempaan
osaamiseesi. Keskusteluissa varmistetaan, mitkä lähiopinnot ovat omaan tutkintoosi
soveltuvaa ja aiemman osaamisesi lisäksi vielä tarpeellista.
2. Kukin opintojakso on yhtenäinen kokonaisuus ja yleisperiaatteena on, että osallistut
kaikkiin mainittuihin lähipäiviin. Mikäli joudut jäämään pois jostakin lähiopintopäivästä,
sovi asiasta koulutuksen opettajan kanssa.
3. Mikäli haluat poissaolosi aikana jaetut materiaalit, sovi siitä opiskelukaverisi kanssa –
opettaja ei ole velvollinen toimittamaan materiaalia jälkikäteen.
4. Opintoihin liittyy usein opettajan antamia oppimistehtäviä. Oppimistehtävät voit saada
joko ennakkotehtävinä ennen lähiopetuspäiviä tai lähiopetuspäivien aikana, jolloin ne
tehdään opintojaksojen välillä. Oppimistehtävät voivat olla käytännönläheisiä kirjallisia
tehtäviä, käytännön työtehtäviä tai muita toiminnallisia käytäntöön sovellettavia tehtäviä. Jotta saisit opintokokonaisuudesta mahdollisimman suuren hyödyn itsellesi, kannattaa Sinun olla aloitteellinen ja suunnitella myös itse omia oppimistehtäviäsi ja sopia
niistä opettajan kanssa. Oppimistehtävistä saat aina palautteen. Tämän varmistamiseksi sinun tulee noudattaa sovittuja palautuspäiviä.
Ilmoittautuminen
Esedun opiskelijat ilmoittautuvat henkilökohtaisilla Wilma -tunnuksillaan kurssijaksoille
Esedun Wilmassa: https://wilma.esedu.fi/. Linkki löytyy myös www.esedu.fi -sivuston pikalinkeistä.
Ohje ilmoittautumiseen löytyy tämän vihkosen lopusta.
Ilmoittautumiset kursseille on tehtävä viimeistään viikko ennen kurssien alkua. Jos kurssi
on jo täynnä, seuraa Wilmasta, vapautuuko kurssille paikkoja. Varasijalle ei ole mahdollista ilmoittautua.
2
Kevään aikana tehtävistä opintotarjonnan täydennyksistä ja muutoksista tiedotetaan Wilman kautta. Esedun Wilmaan henkilökohtaisen tunnuksen saat koulutuksesi vastuuopettajalta tai opintosihteereiltä.
Ulkopuoliset ilmoittautuvat kursseille oppilaitoksen www-sivujen kautta www.esedu.fi/aikuiskoulutushaku.
Koulutusmaksu
Oppilaitoksen opiskelijoilta ei peritä koulutusmaksua heidän henkilökohtaiseen oppimissuunnitelmaansa liittyvistä lähiopinnoista. Muilta osallistujilta koulutusmaksu on 130
€/päivä (sis. alv 24 %), ellei toisin mainita. Maksu sisältää opetuksen, materiaalin ja
mahdollisen raaka-ainemaksun.
Omaehtoiset perustutkinto-opiskelijat sekä työvoimakoulutuksessa olevat opiskelijat maksavat itse koulutuksen aikana mahdollisesti suoritettavien työelämän pätevyystestien korttimaksut.
* * * Versio 17.12.2015* * *
3
Sisällysluettelo
KAIKILLE YHTEISET OPINNOT .................................................................................................... 9
Kielet .............................................................................................................................................. 9
Englannin perusteet ........................................................................................................................ 9
Englantia asiakaspalveluun ........................................................................................................... 10
Ruotsia asiakaspalveluun ............................................................................................................... 9
Ruotsin perusteet ............................................................................................................................ 9
Venäjän alkeet .............................................................................................................................. 10
Venäjää asiakaspalveluun ............................................................................................................ 10
Tietotekniikka .............................................................................................................................. 11
ATK-alkukartoitus.......................................................................................................................... 11
Esitysgrafiikka; Powerpoint ........................................................................................................... 12
Kuvankäsittely............................................................................................................................... 13
Käyttöjärjestelmä; Windows .......................................................................................................... 11
Pilvipalvelut ................................................................................................................................... 13
Sosiaalisen median hyödyntäminen yrityksessä ........................................................................... 13
Taulukkolaskenta; Excel, perusteet ............................................................................................... 12
Tekstinkäsittely; Word ................................................................................................................... 11
Tietoaineistot taulukossa............................................................................................................... 13
Tietokoneen ajokorttien yleiset tenttipäivät .................................................................................... 14
Tietotekniikan verkkokurssi Moodlessa ......................................................................................... 11
Tietoturva ...................................................................................................................................... 12
Muut ............................................................................................................................................. 14
Asiakirjahallinta; arkistointi ............................................................................................................ 15
Esiintymis- ja vuorovaikutustaidot ................................................................................................. 17
Hinnoittelu ja hintamerkinnät ......................................................................................................... 15
Ikärajapassikoulutukset ja testit..................................................................................................... 15
Kansainvälisyys ja erilaiset kulttuurit ............................................................................................. 16
Keskeiset tunnusluvut ja laskenta ................................................................................................. 14
Kestävä kehitys ja ympäristö ......................................................................................................... 17
Lukitesti ........................................................................................................................................ 14
Matikkatesti ................................................................................................................................... 14
Myynnin seuranta ja kannattavuus ................................................................................................ 15
Paremman Palvelun Osaaja (PPO) -koulutus ............................................................................... 16
4
Projektiosaaminen ........................................................................................................................ 18
Pää- ja osabudjettien laadinta ja tulkinta ....................................................................................... 16
Sopimuskäytänteet ja ehdot .......................................................................................................... 17
Työlainsäädäntö ........................................................................................................................... 17
Työyhteisössä toimiminen ............................................................................................................. 14
Rikastan URAani -koulutukset ................................................................................................... 19
Rikastan URAani / CV-netti -koulutukset ....................................................................................... 19
Rikastan URAani / Portfolio-koulutukset........................................................................................ 19
Rikastan URAani / Sähköiset palvelut -koulutukset ....................................................................... 19
Rikastan URAani / Työnhakuvalmennukset .................................................................................. 19
KAUPAN JA HALLINNON ALAN OPINNOT ............................................................................... 20
Asiakirjojen laadinta ...................................................................................................................... 21
Asiakkuuksien hoitaminen............................................................................................................. 22
Kokoustekniikka ja -asiakirjat ........................................................................................................ 22
Kuluttajakäyttäytyminen ja asiakkuuksien hoitaminen ................................................................... 22
Markkinoinnin perusteet ................................................................................................................ 21
Markkinointiviestintä ja -kampanjat ............................................................................................... 21
Myyntiosaaminen ja reklamaatioiden hoitaminen .......................................................................... 22
Tuoteneuvonta; esittely-, neuvonta- tai myyntitilanteiden suunnittelu- ja valmistelutyö .................. 20
Tuoteryhmän hoitaminen .............................................................................................................. 23
Tuotetuntemus ja toimitusprosessien hallinta ................................................................................ 23
Työhyvinvointi ja ergonomia .......................................................................................................... 21
Työyhteisötaidot ja perehdyttäminen ............................................................................................. 20
Työympäristö ja työturvallisuus ..................................................................................................... 20
Visuaalinen myyntityö - verkko-opintoina Moodlen kautta ............................................................. 20
KOTI- JA PUHDISTUSPALVELUALAN OPINNOT ...................................................................... 24
Perussiivous ................................................................................................................................. 25
Perussiivous ................................................................................................................................. 25
Puhdistuspalvelutapahtuman osatekijät ja siivousvälineet ............................................................. 24
Siivouskoneet ............................................................................................................................... 25
Siivouskoneet ............................................................................................................................... 25
Siivoustyön ergonomia .................................................................................................................. 24
Suomalaiset ravitsemussuositukset .............................................................................................. 24
Ylläpitosiivous ja pintamateriaalit .................................................................................................. 24
5
Ylläpitosiivous ja puhdistusaineet .................................................................................................. 24
Ylläpitosiivous ja ympäristö ........................................................................................................... 25
MATKAILU- JA RAVITSEMISALAN OPINNOT ........................................................................... 26
Aistinvarainen laadun arviointi....................................................................................................... 29
Annosruokien ja juomien tarjoilussa toimiminen ............................................................................ 30
Annosruokien valmistamisen perusteet ......................................................................................... 26
Asiakaspalvelun perusteet (Paremman Palvelun Osaaja PPO)..................................................... 27
Elintarvikealan ammatillinen tietous .............................................................................................. 27
Elintarvikekemia ............................................................................................................................ 29
Elintarvikelaki ................................................................................................................................ 29
Elintarvikeprosessissa toimiminen ................................................................................................ 31
Elintarviketuotannon perusteet ...................................................................................................... 28
Elintarviketuotteiden valmistus ja prosessityöskentely .................................................................. 31
Englantia catering- ja ravintola-alalle............................................................................................. 26
Englantia catering- ja ravintola-alalle............................................................................................. 34
Erikoistuotteen valmistus pientuotannossa, konditoriatuotteet ...................................................... 30
Erikoistuotteen valmistus pientuotannossa, suklaatyöt .................................................................. 31
Erikoistuotteen valmistus, makeiset, hilloit, hyytelöt ja leivonta ..................................................... 32
Erityisruokavaliot ........................................................................................................................... 28
Juomatietous ................................................................................................................................ 33
Kahvilapalvelujen perusteet .......................................................................................................... 34
Kannattava ja taloudellinen toiminta .............................................................................................. 32
Lounasruokien valmistamisen perusteet ....................................................................................... 30
Lounasruokien valmistuksen perusteet, (leivonta, jälkiruoat) ......................................................... 34
Matkailualan turvallisuuspassikoulutus.......................................................................................... 32
Pakkaustoiminnot (Elintarvikkeiden pakkaaminen)........................................................................ 34
Retki-, erä- ja luontoruokailupalvelut (matka) ................................................................................ 35
Ruoka- ja tapakulttuurit, gastronomia ........................................................................................... 33
Ruokalistan suunnittelu ja kustannuslaskenta ............................................................................... 31
Ruokalistan suunnittelu ja kustannuslaskenta, (reseptiikka-atk) .................................................... 33
Ruotsia catering- ja ravintola-alalle ............................................................................................... 27
Ruotsia catering- ja ravintola-alalle ............................................................................................... 34
Ruuanvalmistuksen perusteet ....................................................................................................... 27
Tarjoilun perusteet ........................................................................................................................ 28
Terveellinen ravitsemus ja ravitsemussuositukset ......................................................................... 30
Tilaus- ja juhlatarjoilun perusteet .................................................................................................. 32
6
Toimialan tuntemus, työelämätaidot ja ammattietiikka .................................................................. 26
Tuote- ja ravitsemistuntemus; kasvis- ja erityiselintarvikkeet ruoan valmistuksessa ...................... 33
Työlainsäädäntö majoitus-, ravitsemis- ja talousalalla ................................................................... 28
Työturvallisuuden perusteet majoitus-, ravitsemis- ja talousalalla ................................................. 28
Ympäristöosaaminen elintarvikealalla ........................................................................................... 29
TURVALLISUUSALAN OPINNOT ............................................................................................... 35
Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus (8 h) ................................................................................... 37
Järjestyksenvalvojan peruskoulutus (32 h) .................................................................................... 36
Järjestyksenvalvojan peruskoulutus (32 h) .................................................................................... 37
Kaupan turvallisuus....................................................................................................................... 36
Kiinteistöpalvelujen henkilöturvallisuus ......................................................................................... 35
Tapahtumaturvallisuus .................................................................................................................. 36
Vartijan peruskurssi (60 h) ............................................................................................................ 36
Vartijan työn perusteet (40 h) ........................................................................................................ 35
TYÖELÄMÄN LUPA- JA KORTTIKOULUTUKSET ..................................................................... 38
Anniskeluasioiden koulutukset ja testit .......................................................................................... 38
Anniskeluasioiden testit................................................................................................................. 38
Elintarvikehygieniakoulutukset ja testit .......................................................................................... 38
Elintarvikehygieniatestit................................................................................................................. 39
Ensiapu 1 -koulutukset .................................................................................................................. 39
Mielenterveyden ensiapu, MTEA® 1 ............................................................................................. 39
Märkätila-asentajan sertifiointikoulutus.......................................................................................... 40
Sosiaali- ja terveysalan turvakorttikoulutukset (Soster-kortti) ........................................................ 40
Sähköturvallisuustutkinto STM2 -koulutus ja tutkinto..................................................................... 40
Sähköturvallisuustutkinto STM2 .................................................................................................... 40
Sähkötyöturvallisuuskoulutukset SFS 6002................................................................................... 41
Tulityökorttikoulutukset.................................................................................................................. 41
Työelämäsertifikaattikoulutus ja testi ............................................................................................. 42
Työelämäsertifikaattitesti............................................................................................................... 42
Työturvallisuuskorttikoulutukset .................................................................................................... 42
YRITTÄJYYSOPINNOT................................................................................................................ 43
Yrittäjyyden ABC - verkko-opintoina Moodlen kautta..................................................................... 43
Yritystoiminnan suunnittelu: Liikeidean täsmentäminen ................................................................ 44
Yritystoiminnan suunnittelu: Liiketoimintasuunnitelma ................................................................... 45
7
Yritystoiminnan suunnittelu: Resurssitarpeen kartoittaminen ........................................................ 44
Yritystoiminnan suunnittelu: Toiminnan suunnitteleminen ............................................................. 44
Yritystoiminnan suunnittelu: Toimintaympäristön arvioiminen ....................................................... 43
Yritystoiminnan suunnittelu: Tuotteen tai palvelun tuotteistaminen ................................................ 45
Yritystoiminnan suunnittelu: Verkostomahdollisuuksien selvittäminen ........................................... 44
Yritystoiminnan suunnittelu: Yritystoiminnan edellyttämän osaamisen arvioiminen ....................... 43
Ilmoittautumisohje ...................................................................................................................... 46
8
KAIKILLE YHTEISET OPINNOT
Kielet
Ruotsin perusteet
ti-ke 2.-3.2.2016
ti-ke 9.-10.2.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Koulutus on tarkoitettu opiskelijoille, jotka haluavat opiskella tai kerrata ruotsin kielen
perusasioita.
Sisältö: ruotsin kielen perusasioiden (sanaston, fraasien ja rakenteiden) kertausta
Opettaja: Marjo Knuutinen
Ruotsia asiakaspalveluun
ti-ke 16.-17.2.2016
ti-ke 23.-24.2.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija selviää keskeisistä asiakaspalvelutilanteista ruotsin kielellä.
Sisältö: asiakaspalvelufraasit - tiedusteluihin reagoiminen - tuotteesta tai palvelusta kertominen opastaminen - puhelinkeskustelut
Kohderyhmä: Niiden alojen opiskelijat, joilla on tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimuksissa
toinen kotimainen kieli.
Muuta: Koulutuskokonaisuus Ruotsia catering- ja ravintola-alalle sisältää ko. aloilla tarvittavat
asiakaspalvelutilanteet ja ammattitermit.
Opettaja: Marjo Knuutinen
Englannin perusteet
ke-to 2.-3.3.2016
ti-ke 8.-9.3.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Koulutus on tarkoitettu opiskelijoille, jotka haluavat opiskella tai kerrata englannin kielen
perusasioita.
Sisältö: sanastoharjoituksia - rakenneharjoituksia - perusfraasien hallintaa
Opettaja: Marjo Knuutinen
9
Venäjän alkeet
ti 22.3.2016
ti 29.3.2016
ti 5.4.2016
ti 12.4.2016
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija oppii kyrilliset aakkoset, perustervehdyksiä ja kohteliaisuusfraaseja sekä
kertomaan ja kyselemään henkilötietoja.
Sisältö: kyrilliset kirjaimet - tavallisimpia tervehdyksiä ja perusfraaseja - lukusanoja – henkilötietojen kysyminen ja kertominen
Opettaja: Helena Siitari
Englantia asiakaspalveluun
ti-ke 5.-6.4.2016
ti-ke 12.-13.4.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija selviää keskeisistä asiakaspalvelutilanteista englannin kielellä.
Sisältö: asiakaspalvelufraasit - tiedusteluihin reagoiminen - tuotteesta tai palvelusta kertominen opastaminen - puhelinkeskustelut
Kohderyhmä: Niiden alojen opiskelijat, joilla on tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimuksissa
englannin kielen taito.
Muuta: Koulutuskokonaisuus Englantia catering- ja ravintola-alalle sisältää ko. aloilla tarvittavat
asiakaspalvelutilanteet ja ammattitermit.
Opettaja: Marjo Knuutinen
Venäjää asiakaspalveluun
to 19.4.2016
to 26.4.2016
to 3.5.2016
to 10.5.2016
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija selviää keskeisistä asiakaspalvelutilanteista venäjän kielellä.
Sisältö: asiakaspalvelufraasit - tuotteesta kertominen - tuotesanastoa - hintailmaukset opastaminen
Muuta: Ei vaadi aikaisempaa kirjainten tuntemista.
Opettaja: Helena Siitari
10
Tietotekniikka
ATK-alkukartoitus
ma 25.1.2016
klo 8-15
Tavoite: Kartoittaa opiskelijan tietotekniikan osaaminen, joka selkeyttää tulevien ATK-opintojen
tarvetta.
Sisältö: testi eli itsenäinen tehtäväpaketti, jolla opiskelija osoittaa sen hetkisen tietojenkäsittelyn
osaamisensa eri alueilla - palaute
Muuta: Palautemenettely sovitaan testin jälkeen joko suullisena tai kirjallisena.
Opettaja: Mika Aarnio
Käyttöjärjestelmä; Windows
ma-ti 1.-2.2.2016
klo 8-15
Tavoite: Laitteen käyttö ja tiedonhallinta -moduulin suorittaja osoittaa itsenäisesti tietokonetta
käyttäen, että hän hallitsee valitsemansa käyttöjärjestelmän käytön ja tiedonhallintaan liittyvät
perusasiat. Koulutus antaa mahdollisuuden osallistua tietokoneen käyttäjän @- tai Aajokorttivaatimuksien mukaiseen näyttökokeeseen.
Opettaja: Mika Aarnio
Tietotekniikan verkkokurssi Moodlessa
1.2.-31.5.2015
Tavoite: Voit suorittaa Tietokoneen ajokortin kuusi osaa non-stop –verkkokurssina Esedun Moodle
verkko-opiskeluympäristössä. Voit osallistua myös yksittäisiin moduuleihin.Työskentely rakentuu
harjoitustehtävistä ja sähköisestä oppimateriaalista sekä opettajan palautteesta.
Muuta: Ilmoittaudu kurssille lähettämällä sähköpostiviesti opettajalle [email protected]. Moduuliin liittyvä koe suoritetaan yleisenä tenttipäivänä, johon ilmoittaudutaan erikseen opintotarjonnan mukaisina tenttipäivinä. Opiskelu etenee jouhevasti, jos opiskelija hallitsee perusteet internetin
käytöstä ja alkeet kustakin moduulissa käsiteltävästä ohjelmasta.
Opettaja: Mika Aarnio
Tekstinkäsittely; Word
ma-ti 8.-9.2.2016
klo 8-15
Tavoite: Opintokokonaisuuden suorittaja osoittaa itsenäisesti tietokonetta käyttäen, että hän
hallitsee tekstinkäsittelyohjelman peruskäytön. Hän osaa tuottaa ja muokata sujuvasti
vakioasettelun eli standardin mukaisia asiakirjoja. Koulutus antaa mahdollisuuden osallistua
tietokoneen käyttäjän @- tai A-ajokorttivaatimuksien mukaiseen näyttökokeeseen.
Sisältö: tiedoston avaaminen ja sulkeminen - tekstin kirjoittaminen ja korjaaminen - tiedoston
tallentaminen - aluetoiminnot - tekstin liittäminen muista lähteistä - kirjasinmuotoilut - kirjasintyylit ja
11
-tehosteet - merkkien lisääminen - asettelut – kielenhuolto - taulukkotoiminnot - luettelomerkit ja
numerointi - kuvan lisäys - tulostaminen - tiedoston julkaiseminen PDF-muotoon - etsi / korvaa toiminto
Opettaja: Mika Aarnio
Esitysgrafiikka; Powerpoint
ma 22.2.2016
klo 8-15
Tavoite: Opintokokonaisuuden suorittaja osoittaa itsenäisesti tietokonetta käyttäen, että hän
hallitsee PowerPoint -esitysgrafiikkaohjelman peruskäytön. Koulutus antaa mahdollisuuden
osallistua tietokoneen käyttäjän @- tai A-ajokorttivaatimuksien mukaiseen näyttökokeeseen.
Sisältö: tiedoston avaaminen ja sulkeminen - tiedoston tallennus - esityksen aloittaminen esityksen muokkaaminen - tekstinkäsittely - piirtotyökalut - kuvien käsittely - objektien käsittely toistuvat elementit - näytöllä katseltava esitys - pdf-muodossa julkaiseminen
Opettaja: Leena Kirjalainen
Taulukkolaskenta; Excel, perusteet
ma-ti 7.-8.3.2016
klo 8-15
Tavoite: Koulutuksen tavoitteena on taulukkolaskentaohjelman perusominaisuuksien
hyödyntäminen: kaavat, graafiset kuvaajat ja perusfunktiot.
Sisältö: tietojen syöttö - aluetoiminnot - peruslaskukaavat ja -funktiot - soluviittaukset, suora ja
suhteellinen - taulukon muokkaus - ulkoasun muotoilu - lajittelu - kaavio - taulukkovälilehtien
käsittely - sivun asetukset ja tulostaminen - tiedoston julkaiseminen
Opettaja: Leena Kirjalainen
Tietoturva
ke 9.3.2016
klo 8-15
Tavoite: Ymmärtää tietoturvan keskeiset lähtökohdat ja sen merkityksen organisaatiossa. Osaa
tunnistaa tietoturvauhkia ja tuntee turvalliset toimintatavat. Tietää organisaation tietoturvaohjeistuksen merkityksen työssään.
Sisältö: tietoturvan merkitys organisaation toiminnalle - keskeiset uhkatekijät ja niiden
tunnistaminen - tietoturvaohjeet ja tietoturvauhkien torjunta päivittäisessä työssä - tietoturvaan
liittyvä lainsäädäntö
Opettaja: Jorma Flinkman
12
Tietoaineistot taulukossa
ke-to 30.-31.3.2016
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija hallitsee taulukkolaskentaohjelman tietokantaominaisuudet. Koulutus antaa
mahdollisuuden osallistua tietokoneen käyttäjän @- tai A-ajokorttivaatimuksien mukaiseen
näyttökokeeseen
Sisältö: tiedoston käsittely - taulukkovälilehtien käsittely - taulukoiden käsittely - tietojen ylläpito poiminnan/kyselyn tekeminen - välisummat – sivun asetukset ja tulostaminen
Opettaja: Mika Aarnio
Sosiaalisen median hyödyntäminen yrityksessä
ti 12.4.2016
klo 8-15
Sisältö: sosiaalisen median merkitys nykypäivänä yksilölle ja organisaatiolle - sosiaalisen median
välineet - markkinointi sosiaalisen median avulla - sosiaalisen median vaikutus organisaation
toimintaan (toimintakulttuuri, ohjeet, työntekijöiden roolit) - esimerkkejä ja keskustelua
Opettaja: Jorma Flinkman
Pilvipalvelut
ti 19.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Opitaan käyttämään seuraavia pilvipalveluja: Dropbox-tallennustila, Googlen pilvipalvelu,
Microsoftin pilvipalvelu
Sisältö: tilien luominen - tallennustilojen käyttö (Dropbox, Doogle Drive Microsoft OneDrive) peruskäyttö (Googlen palvelut tarkemmin, sähköposti, kalenteri) - Microsoft OneDrive sovellusten
peruskäyttö - pilvipalveluiden käyttö eri laitteilla
Muuta: Koulutukseen osallistuvalla on mahdollisuus ottaa mukaan koulutukseen oma kannettava
tietokone, tablet-tietokone ja/tai älypuhelin.
Opettaja: Jorma Flinkman
Kuvankäsittely
ma-ti 2.-3.5.2016
klo 8-15
Tavoite: Oppia kuvankäsittelyn perusteet.
Sisältö: kuvien siirtäminen kamerasta - kuvan koko ja resoluutio - kuvan käyttötarkoitus:
painotuote tai web-kuva - kuvan rajaus - valoisuuden ja sävyjen korjaaminen - kuvan terävöinti tekstin lisääminen kuviin - tallennusmuodot - tulostaminen
Opettaja: Leena Kirjalainen
13
Tietokoneen ajokorttien yleiset tenttipäivät
pe 13.5.2016
pe 10.6.2016
klo 8-12
klo 8-12
Tavoite: Suorittaa Tietokoneen käyttäjän @-, A- tai AB-kortteihin liittyviä osakokeita.
Muuta: Voit suorittaa myös useampia osakokeita.
Lisätietoja: Opettaja Jorma Flinkman puh. 044 711 5486, [email protected]
Muut
Lukitesti
ti 12.1.2016
klo 9-11
Opettaja: Altti Lindgren
Matikkatesti
ke 13.1.2016
klo 8-10
Opettaja: Jorma Flinkman
Työyhteisössä toimiminen
to 18.2.2016
klo 8-15
Tavoite: Antaa opiskelijalle perustiedot työhyvinvointiin liittyvistä tekijöistä ja henkilökohtaisen
hyvinvoinnin merkityksestä työssäjaksamiselle. Opiskelija saa tietoa tavoista kehittää omia
työyhteisötaitojaan.
Sisältö: työhyvinvoinnin kulmakivet - ergonomia - työn kuormittavuus - työkyky - työssäjaksaminen
- sosiaaliset taidot - työelämän vuorovaikutustaidot - alaistaidot - sisäinen yrittäjyys
Opettaja: Johanna Taavitsainen
Keskeiset tunnusluvut ja laskenta
ma 22.2.2016
klo 17-21
Tavoite: Opiskelija oppii laskemaan keskeisiä tunnuslukuja ja ymmärtää kustannuslaskennan
perusteet.
Sisältö: johdatus sisäiseen laskentaan - laskennan termit ja niiden merkitys - verkkotehtävät
Muuta: Ennakkotehtävä ja materiaalia Moodlessa
Opettaja: Jan-Aulis Hiltunen
14
Ikärajapassikoulutukset ja testit
to 25.2.2016
ke 18.5.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Ikärajapassin suorittamalla saa valmiudet ikärajavalvottavien tuotteiden myyntiin.
Sisältö: alkoholin myynnin ikärajavalvonta - päihtyneiden henkilöiden alkoholin ostoyritykset alkoholin välitysepäily - alkoholin myyntijärjestelyt - tupakan, tupakointivälineiden ja nikotiinivalmisteiden myynti - raha-automaattien ja rahapelien myynnin valvonta
Muuta: Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi ennen testiin osallistumista
Opettaja: Johanna Taavitsainen
Myynnin seuranta ja kannattavuus
ma 7.3.2016
klo 17-21
Tavoite: Opiskelija oppii tuntemaan kaupan alan keskeiset tunnusluvut ja ymmärtää niiden
merkityksen osana oman työnsä suunnittelua ja myynnin seurantaa.
Sisältö: keskeiset tunnusluvut - seurantajärjestelmät - kannattavuuteen vaikuttavat tekijät
Muuta: Ennakkotehtävä ja materiaalia Moodlessa
Opettaja: Jan-Aulis Hiltunen
Hinnoittelu ja hintamerkinnät
ma 14.3.2016
ma 21.3.2016
klo 17-21
klo 17-21
Tavoite: Opiskelija oppii lisää kannattavuuslaskennasta. Opiskelija oppii käyttämään erilaisia
hinnoittelumenetelmiä sekä oppii laskemaan arvonlisäverollisen myyntihinnan.
Sisältö: hinnoittelukerroin - tuotteen arvonlisäverollisen hinnan laskeminen - euromääräisen ja
prosenttuaalisen katetavoitteen huomioiminen hinnoittelussa - hintamerkinnät - verkkotehtävät ja
niiden läpikäynti
Muuta: Ennakkotehtävä ja materiaalia Moodlessa
Opettaja: Jan-Aulis Hiltunen
Asiakirjahallinta; arkistointi
ma 4.4.2016
klo 17-21
Tavoite: Oppia käytännönläheisesti perusasiat asiakirjahallinnasta ja arkistoinnista.
Sisältö: asiakirjan laatiminen - asiakirjan käsittely - asiakirjan arkistointi - asiakirjojen säilyttäminen
- asiakirjojen luovuttaminen
15
Muuta: Ennakkotehtävä ja materiaalia Moodlessa
Opettaja: Jan-Aulis Hiltunen
Paremman Palvelun Osaaja (PPO) -koulutus
ti 5.4.2016
ke 6.4.2016
pe 8.4.2016
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija ymmärtää hyvän palvelun merkityksen yrityksen kilpailukeinona, tunnistaa
asenteen ja laadun roolin asiakaspalvelutyössä, tunnistaa palveluun liittyvät eri tekijät sekä
asiakastyypit ja osaa arvioida omaa vuorovaikutustyyliään suhteessa asiakastyyppeihin sekä
työyhteisön jäseniin.
Sisältö: 1. päivä: koulutukset tavoite ja hyödyt - sisäinen asiakaspalvelu - hyvä asiakaspalvelu
kilpailukeinona - asiakaspalvelijan ominaisuuksia - asenne ratkaisee - palvelun laatu
2. päivä: asiakaspalvelun perussääntöjä - persoonallisuus, itsetuntemus, tunneäly - luottamuksen
rakentaminen asiakassuhteissa - kehonkieli, viestintä ja vuorovaikutus
3. päivä: asiakastyypit - asiakaspalvelu puhelimessa - sähköpostiviestintä - kuluttajakäyttäytyminen
Opettaja: avoin
Kansainvälisyys ja erilaiset kulttuurit
ma-ti 11.-12.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija ymmärtää kulttuurin erilaisen merkityksen ihmisten toiminnassa ja ihmisten
välisessä vuorovaikutuksessa. Pohdimme kulttuurien kohtaamista asiakaspalvelutilanteissa ja
työpaikoilla.
Sisältö: kulttuurin vaikutus ihmisen ajatteluun, arvoihin, asenteisiin, tapoihin ja vuorovaikutukseen
- suomalaisen kulttuurin arvot ja viestintätyyli - kulttuurin ulottuvuudet, esim. yksilö- ja yhteisökeskeisyys - valtaetäisyys ja aikakäsitykset
Opettajat: Tiia Neuvonen, Jan-Aulis Hiltunen
Pää- ja osabudjettien laadinta ja tulkinta
ma 11.4.2016
ma 18.4.2016
ma 25.4.2016
klo 17-21
klo 17-21
klo 17-21
Tavoite: Opiskelija oppii budjetointiprosessin ja oppii laatimaan budjetin. Opiskelija oppii
vertaamaan toteutuneita lukuja budjettiin sekä laskemaan niiden eroja.
Sisältö: budjetoinnin perusteet - budjetointiprosessiin osallistuminen - budjetointitoteuman vertailu
- budjettien tulkinta - verkkotehtävät ja niiden läpikäynti
Muuta: Ennakkotehtävä ja materiaalia Moodlessa
Opettaja: Helena Pätilä
16
Esiintymis- ja vuorovaikutustaidot
ke 20.4.2016
ke 27.4.2016
ke 4.5.2016
ke 11.5.2016
ke 18.5.2016
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija kehittää esiintymisen ja vuorovaikutuksen taitojaan ja tietojaan niin, että osaa
kommunikoida tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti työelämän tilanteissa.
Sisältö: esiintyminen vuorovaikutustilanteena - esiintymisjännitys ja -varmuus - esityksen
valmistelu ja kuulija-analyysi - palautteen antaminen ja vastaanottaminen - esiintymis- ja
vuorovaikutusharjoituksia
Opettaja: avoin
Kestävä kehitys ja ympäristö
to 21.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Lisätä opiskelijan tietoisuutta ja ymmärrystä ihmisen hyvinvoinnin, talouden ja
ekotehokkuuden sekä ympäristönsuojelun välisestä yhteydestä. Tavoitteena on myös että
opiskelijat omaksuvat tulevien ammattiensa kannalta oleelliset valmiudet ja taidot toimia
ammatissaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
Sisältö: kestävän kehityksen ulottuvuudet - elinkaariajattelu ja ekotehokkuus - ympäristöjärjestelmät - kestävä kehitys asiakaspalvelussa - kestävän kehityksen toteuttamisen lähtökohtana
ammattietiikka ja omat arvot
Opettaja: Jan-Aulis Hiltunen
Sopimuskäytänteet ja ehdot
ma 2.5.2016
klo 17-21
Tavoite: Oppia käytännönläheisesti perusasiat sopimusasioiden hoidosta.
Sisältö: sopimuskäytännöt - sopimusehdot - yritysten väliset sopimukset - kuluttajasopimukset kuluttajalainsäädäntö
Muuta: Ennakkotehtävä ja materiaalia Moodlessa
Opettaja: Helena Pätilä
Työlainsäädäntö
ma 9.5.2016
klo 17-21
Tavoite: Opiskelija oppii työhön liittyvän lainsäädännön perusteet. Tavoitteena on lisäksi, että
opiskelija oppii työntekijän ja työnantajan oikeudet sekä velvollisuudet.
17
Sisältö: lainsäädännön perusteet - työntekijän ja työnantajan oikeudet ja velvollisuudet työehtosopimukset
Opettaja: Helena Pätilä
Projektiosaaminen
ti 10.5.2016
ti-ke 17-18.5.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija tuntee projektimuotoisen työskentelyn perusteet ja projektin etenemisen
periaatteet sekä pystyy toimimaan projektiryhmän jäsenenä. Projektin suunnittelu, resursointi ja
seuranta ovat hänelle tuttuja.
Sisältö: miksi projekteja käytetään - projektiorganisaatio - projektipäällikön ja projektijäsenen roolit
- resurssit - projektin vaiheet ja suunnittelu - projektin seuranta - projektiasiakirjat - tietokoneohjelmat apuna projektin suunnittelussa ja ohjaamisessa
Opettaja: Jorma Flinkman
18
Rikastan URAani -koulutukset
Rikastan URAani / CV-netti -koulutukset
to 4.2.2016
to 12.5.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: CV-netti on sähköinen työnhaun kanava, jossa työnhakija voi esitellä itsensä
työnantajajille ja liittää ansioluettelon eli CV:n.
Muuta: Ota mukaan aikaisemmat koulu- ja työtodistuksesi sekä pankkitunnuksesi.
Opettaja: Leena Kirjalainen
Rikastan URAani / Sähköiset palvelut -koulutukset
to 11.2.2016
to 19.5.2016
klo 8-15
klo 8-15
Opettaja: Mika Aarnio
Rikastan URAani / Työnhakuvalmennukset
to 18.2.2016
to 26.5.2016
klo 8-15
klo 8-15
Sisältö: työnhaun asiakirjat ja kanavat
Opettaja: Leena Kirjalainen
Rikastan URAani / Portfolio-koulutukset
to 10.3.2016
to 2.6.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Portfolioon voit koota tuotoksia osaamisesta, töistä ja harrastuksista. Sen tavoitteena on
antaa lisäarvoa työnhakuun.
Sisältö: Portfolio tehdään Googlen sivustot sovelluksella ja/tai blogilla (Blogger) - portfolio voi
sisältää: todistuksia, suosituksia ja arviointeja, näytteitä erilaisista työtehtävistä: kuvia, videoita,
esitteitä, julisteita, lehtiartikkeleita jne. - voit lähettää portfolion työnantajalle tai ottaa sen mukaan
työhaastatteluun ja esitellä siellä - voit myös laittaa linkin portfolioon, jos se löytyy netistä
Opettaja: Leena Kirjalainen
19
KAUPAN JA HALLINNON ALAN OPINNOT
Työyhteisötaidot ja perehdyttäminen
ti 23.2.2016
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija oppii tuntemaan hyvien työyhteisötaitojen sekä perehdyttämisen merkityksen
työyhteisön toimivuudelle, työntehokkuudelle ja -sujuvuudelle sekä työhyvinvoinnille.
Sisältö: työyhteisö- ja vuorovaikutustaidot - esimiehen ja työntekijän oikeudet ja velvollisuudet tiimityöskentely ja yhteistyö - työhön perehdyttäminen
Opettaja: Leila Rapo-Jääskeläinen
Visuaalinen myyntityö - verkko-opintoina Moodlen kautta
14.3.-13.5.2016, verkkokurssi
Tavoite: Opitaan ymmärtämään visuaalisen myyntityön merkitys yrityskuvan rakentumisessa sekä
asiakastyytyväisyydessä. Perehdytään visuaalisen markkinoinnin elementteihin ja kokonaisuuteen.
Sisältö: liiketilan suunnittelu - myymälämarkkinointi (värioppi, somistus, sommittelu) - myymälän
ylläpito - tuotteen, tuoteryhmän tai palvelun esille laitot/esillepano - kampanjasuunnittelu, sen
ylläpito ja esillepanon seuranta - asiakasinformaation tuottaminen
Opettaja: Leila Rapo-Jääskeläinen
Työympäristö ja työturvallisuus
ti 15.3.2016
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija oppii tuntemaan työturvallisuuteen liittyvän lainsäädännön sekä työolosuhteiden, työtaitojen, työn sisällön sekä johtamisen vaikutuksen omaan työhönsä liittyen.
Tavoitteena on myös, että opiskelija oppii tunnistamaan omaan työhönsä liittyviä riski- ja
vaaratekijöitä.
Sisältö: turvallinen työympäristö - työturvallisuuslaki - työsuojeluvastuu - työn fyysiset ja psyykkiset
kuormitustekijät - ergonomia
Opettaja: Leila Rapo-Jääskeläinen
Tuoteneuvonta; esittely-, neuvonta- tai myyntitilanteiden suunnittelu- ja
valmistelutyö
ke-to 16.-17.3.2016
ti 22.3.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija osaa suunnitella, valmistella ja toimia esittely-, neuvonta- tai
myyntitilaisuudessa. Opiskelija osaa hankkia tuotetietoutta ja hyödyntää sitä. Opiskelija tietää
havainnollistamista tukevia esiintymisen apuvälineitä.
20
Sisältö: tuoteneuvontatilaisuudet - havainnollistamisen tavat - tuotetietous - asiakasryhmien
tunnistaminen - informaation tuottaminen ja esittely
Opettaja: Johanna Taavitsainen
Markkinoinnin perusteet
ti 22.3.2016
klo 16.30-20.30
Tavoite: Opiskelija oppii tuntemaan markkinointiin liittyvät peruskäsitteet, markkinoinnin
merkityksen yrityksen tuotteiden sekä palveluiden myyntiin sekä vaikutuksen kuluttajakäyttäytymiseen.
Sisältö: käsitteet - tavoitteet - kohderyhmät - asiakassegmentointi - välineet ja työkalut lainsäädäntö
Opettaja: Leila Rapo-Jääskeläinen
Asiakirjojen laadinta
ke 23.3.2016
ke 30.3.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Tavoitteena on oppia laatimaan erilaisia asiakirjoja.
Sisältö: asiakirjan laatiminen - asiakirjan käsittely
Opettaja: avoin
Työhyvinvointi ja ergonomia
ti 5.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Antaa opiskelijalle perustiedot työhyvinvointiin liittyvistä tekijöistä ja henkilökohtaisen
hyvinvoinnin merkityksestä työssäjaksamiselle. Opiskelija saa tietoa oman alansa ergonomiaratkaisuista.
Sisältö: työhyvinvoinnin käsite, tavoitteet ja tarkoitus - työhyvinvoinnin kulmakivet - ergonomia työn kuormittavuus - työkyky - työssäjaksaminen
Opettaja: Johanna Taavitsainen
Markkinointiviestintä ja -kampanjat
ti 5.4.2016
klo 16.30-20.30
Tavoite: Opiskelija oppii tuntemaan yrityksen markkinointiviestintään vaikuttavat keskeiset
elementit, tavoitteet ja muodot sekä oppii ymmärtämään oman myyntityön välisen
vuorovaikutuksen merkityksen yrityksen toiminnalle ja sen kannattavuudelle.
Sisältö: markkinointiviestinnän taustat ja tavoitteet - markkinointiviestinnän muodot ja välineet markkinointikampanjat
21
Opettaja: Leila Rapo-Jääskeläinen
Kokoustekniikka ja -asiakirjat
ke 6.4.2016
ke 13.4.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija hallitsee kokoustekniikan ja kokoustilanteiden viestintätaitoja.
Sisältö: valmistautuminen kokoukseen - osallistujien tehtävät - kokouksen vaiheet - puheenvuorot
- päätöksenteko kokouksessa - kokousasiakirjat - kokousharjoitukset
Opettaja: avoin
Myyntiosaaminen ja reklamaatioiden hoitaminen
ti 12.4.2016
klo 16.30-20.30
Tavoite: Opiskelija tietää myyntityön keskeiset osaamisalueet ja niiden merkityksen
menestykselliselle liiketoiminnalle. Opiskelija tuntee myyntiprosessin ja erilaiset myyntiin liittyvät
työtehtävät ja osaa arvioida myyntityön onnistumista käytännön tilanteissa. Oppia hoitamaan
reklamaatiotilanteita.
Sisältö: myyntityön osa-alueet - hyvän myyjän ominaisuudet - haastavat tilanteet myyntityössä myyntiprosessin vaiheet - reklamaatiotilanteet ja niiden hoitaminen asiakaslähtöisesti reklamaatiokirje ja reklamaatioon vastaaminen
Opettaja: Leila Rapo-Jääskeläinen
Kuluttajakäyttäytyminen ja asiakkuuksien hoitaminen
ti 19.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Kuluttajakäyttäytyminen: opiskelija tietää kuluttajien ostokäyttäytymiseen vaikuttavista
tekijöistä. Opiskelija ymmärtää että asiakaslähtöinen toiminta edellyttää laajaa tietoa kuluttajista,
heidän taustoistaan ja motiiveistaan. Asiakkuuksien hoitaminen: opiskelija oppii ymmärtämään
asiakkuuksien hallintaan liittyviä periaatteita ja soveltamaan tietoja asiakaspalveluun liittyvissä
tehtävissä.
Sisältö: ostokäyttäytymiseen vaikuttavat tekijät - asiakkuudenhallinnan keskeiset osa-alueet asiakkuudenhallintajärjestelmät
Opettaja: Leila Rapo-Jääskeläinen
Asiakkuuksien hoitaminen
ti 3.5.2016
klo 17-21
Tavoite: Tutustutaan asiakkuuksien muodostumiseen, ylläpitoon ja kannattavuuteen liittyviin
prosesseihin sekä hallintaa liittyviin välineisiin.
22
Sisältö: asiakassegmentit - asiakastietämys - asiakkuuden muodostumisprosessi asiakaskannattavuus - asiakkuudenhallintajärjestelmät (CRM, Business Intelligence)
Opettaja: Jan-Aulis Hiltunen
Tuotetuntemus ja toimitusprosessien hallinta
ma 16.5.2016
klo 17-21
Tavoite: Opiskelija oppii ymmärtämään kaupan alan logistisen ketjun tilauksesta myyntiin. Hän
oppii myös ymmärtämään oman roolinsa merkityksen osana toimitusketjua ja yrityksen
kannattavuutta. Opiskelija osaa etsiä tuotteisiin liittyvää tietoa sekä ymmärtää tuotetietouden
merkityksen myyntityön ja asiakaspalvelun tukena.
Sisältö: logistinen prosessin hallinta - tilausjärjestelmät - tuotetietous ja -tuntemus
Muuta: Ennakkotehtävä ja materiaalia Moodlessa
Opettaja: Jan-Aulis Hiltunen
Tuoteryhmän hoitaminen
ma 23.5.2016
klo 17-21
Tavoite: Opiskelija saa valmiuksia ja perustiedot tuoteryhmän kannattavaan hoitamiseen,
hankintoihin sekä tilauksia liittyen.
Sisältö: hankintojen suunnittelu - tuotteiden tilaaminen - valikoimat ja lajitelmat - kannattavuus ja
raportointi - tuoteryhmän kehittäminen
Muuta: Ennakkotehtävä ja materiaalia Moodlessa
Opettaja: Jan-Aulis Hiltunen
23
KOTI- JA PUHDISTUSPALVELUALAN OPINNOT
Puhdistuspalvelutapahtuman osatekijät ja siivousvälineet
ma 18.1.2016
klo 8-15
Tavoite: Saavuttaa perustiedot puhdistustapahtumaa määrittävistä tekijöistä sekä
siivousvälineiden käytöstä ja nimikkeistä.
Sisältö: erilaiset puhdistusmenetelmät
Opettaja: Satu Turkki
Ylläpitosiivous ja puhdistusaineet
ti 19.1.2016
klo 8-15
Tavoite: Saavuttaa perustiedot erilaisista puhdistusaineistan ja niiden turvallisesta käytöstä,
annostelusta ja pH-käsite.
Opettaja: Satu Turkki
Suomalaiset ravitsemussuositukset
to-pe 21.-22.1.2016
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija toteuttaa työssään suomalaisia ravitsemissuosituksia ja huomioi eri-ikäiset
asiakkaat ja erityisryhmät.
Sisältö: ateriarytmi - lautasmalli - energiansaaminen ja kulutuksen tasapainottaminen ravitsemuksen ongelmat Suomessa tänään - ikääntyneen ravitsemus - ruokalistasuunnittelu
Opettaja: Anna-Kaisa Turpeinen
Siivoustyön ergonomia
to 4.2.2016
klo 8-15
Tavoite: Osaa suunnitella ja tehdä työnsä siten, että elimistö kuormittuu mahdollisimman vähän.
Tietää hyvien ergonomisten työtapojen merkityksen oman työssä jaksamisen kannalta.
Opettaja: Satu Turkki
Ylläpitosiivous ja pintamateriaalit
ma 8.2.2016
klo 8-15
Tavoite: Osaa tunnistaa, hoitaa ja suojata erilaisia pintamateriaaleja.
Opettaja: Satu Turkki
24
Ylläpitosiivous ja ympäristö
to 11.2.2016
klo 8-15
Tavoite: Osaa toteuttaa ympäristölähtöistä siivousta kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
Perehdytään lainsäädäntöön ja elinkaariajatteluun. Osaa neuvoa asiakasta ja työyhteisöä
ympäristönhuollossa.
Opettaja: Satu Turkki
Siivouskoneet
ti 8.3.2016
klo 8-15
Tavoite: Hallita erilaisten laitossiivouskoneiden turvallinen käyttö.
Sisältö: erilaisiin siivouskoneisiin perehtyminen - käyttöharjoitukset siivouskeskuksessa ja koulun
tiloissa
Opettaja: Satu Turkki
Perussiivous
ke-to 9.-10.3.2016
klo 8-15
Tavoite: Ymmärtää perussiivouksen merkitys, suunnitella ja toteuttaa asiakkaan tarvitsemia
perussiivouspalveluita työtilauksen, asiakkaiden tarpeiden ja tilojen toiminnan mukaisesti.
Sisältö: perussiivouksen tavoite - työohjeiden, palvelukuvauksen ja työtilauksen soveltaminen - eri
kohteiden perussiivous - siivousmenetelmien tarkoituksenmukainen käyttö - kustannustietoisuus käytännön harjoitukset
Opettaja: Satu Turkki
Siivouskoneet
ke 1.6.2016
klo 8-15
Tavoite: Hallita erilaisten laitossiivouskoneiden turvallinen käyttö.
Sisältö: erilaisiin siivouskoneisiin perehtyminen - käyttöharjoitukset siivouskeskuksessa ja koulun
tiloissa
Opettaja: Satu Turkki
Perussiivous
to-pe 2.-3.6.2016
klo 8-15
Tavoite: Ymmärtää perussiivouksen merkitys, suunnitella ja toteuttaa asiakkaan tarvitsemia
perussiivouspalveluita työtilauksen, asiakkaiden tarpeiden ja tilojen toiminnan mukaisesti.
25
Sisältö: perussiivouksen tavoite - työohjeiden, palvelukuvauksen ja työtilauksen soveltaminen - eri
kohteiden perussiivous - siivousmenetelmien tarkoituksenmukainen käyttö - kustannustietoisuus käytännön harjoitukset
Opettaja: Satu Turkki
MATKAILU- JA RAVITSEMISALAN OPINNOT
Annosruokien valmistamisen perusteet
ti-pe 5.-8.1.1.2016
klo 8-15
ma-pe 11.-22.1.2016
klo 8-15
teoria + käytännön työskentelyä Ravintola Innossa
Tavoite: Opitaan ruokalistasuunnittelun perusteet sekä annosruokien gastronominen
valmistaminen kustannustehokkaasti, asiakaslähtöisesti sekä liikeidean laatua noudattaen.
Sisältö: annosruokien suunnittelu ja valmistus - aikataulutus - esillelaitto - gastronomian
perusperiaatteet - toimipaikan liikeidean mukainen toiminta - kustannustehokkuus
Opettaja: Timo Leso
Englantia catering- ja ravintola-alalle
ti-ke 12.-13.1.2016
ti 19.1.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija tuntee oman ammattialansa sanaston ja pystyy palvelemaan asiakkaita
englannin kielellä.
Sisältö: ammattisanasto - asiakaspalvelutilanteet - verkkotehtäviä Moodlessa
Kohderyhmä: Catering- ja ravintola-alan opiskelijat
Opettaja: Hapi Väärä
Toimialan tuntemus, työelämätaidot ja ammattietiikka
pe 15.1.2016
klo 8-15
Sisältö: toimialatuntemus - itsenäisen- ja tiimityöskentelyn haasteet ja mahdollisuudet; mitä
työelämässä odotetaan sosiaalisilta taidoilta - mitä työelämässä odotetaan ammatillisilta taidoilta ammattietiikka, lait, normit ja niiden noudattaminen
Opettaja: Virpi Neuvonen
26
Asiakaspalvelun perusteet (Paremman Palvelun Osaaja PPO)
ma-ke 18.-20.1.2016
klo 8-15
Sisältö: modernin asiakaspalvelun perusteet: hyvän asiakaspalvelun merkitys liiketoiminnalle palveluasenne - asiakaspalvelijan ominaisuudet - palvelun laatutekijät - tunneälykkyys luottamuksen rakentaminen - viestintä ja vuorovaikutustaidot - eri asiakastyypit - palvelu
puhelimessa ja sähköpostin välityksellä - kuluttajakäyttäytymisen trendit
Opettaja: Virpi Neuvonen
Ruuanvalmistuksen perusteet
to-pe 21.-22.1.2016
ma-pe 25.1.-5.2.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija hallitsee ruoanvalmistuksen puhtaanapidon ja omavalvonnan perusteet,
tunnistaa ja osaa käyttää eri raaka-aineita ruoanvalmistuksessa, osaa käyttää keittiön koneita ja
laitteita sekä valmistaa ruokaa eri ruoanvalmistusmenetelmiä käyttäen.
Sisältö: ruoanvalmistuksen, omavalvonnan ja puhtaanapidon perusteet - raaka-ainetuntemus ja
eri raaka-aineiden käsittely - ruoanvalmistusmenetelmät - keittiön koneet ja laitteet - käytännön
ruoanvalmistus - terveellinen ravitsemus
Opettaja: Margit Kimari
Elintarvikealan ammatillinen tietous
to-pe 21.-22.1.2016
ma 25.1.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija saa tietoa elintarvikealan yleisestä hygieniaosaamisesta: henkilökohtainen
hygienia ja omavalvonta, pukeutuminen elintarviketyöhön työkohteen vaatimusten mukaisesti sekä
raaka-aineiden käsittely toimiessaan elintarviketuotteiden valmistuksessa.
Sisältö: elintarvikealan työprosessin ennakoivat työt - raaka-aineiden tunnistaminen, käsittely ja
säilytys - elintarvikealan koneet ja/tai laitteet, käyttö, huolto ja puhtaanapito - alan työturvallisuusohjeet sekä tuotteiden valmistukseen liittyviä laatumääräyksiä - alan erityispiirteet
Opettaja: Ulla Blomquist
Ruotsia catering- ja ravintola-alalle
to 21.1.2016
ti-ke 26.-27.1.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija tuntee oman ammattialansa sanaston ja pystyy palvelemaan asiakkaita ruotsin
kielellä.
Sisältö: ammattisanasto - asiakaspalvelutilanteet - verkkotehtäviä Moodlessa
Kohderyhmä: Catering- ja ravintola-alan opiskelijat
27
Opettaja: Marjo Knuutinen
Elintarviketuotannon perusteet
ti-pe 26.-29.1.2016
ma-pe 1.-5.2.2016
ma-pe 8.-12.2.2016
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
Sisältö: raaka-aineiden käsittely ja säilytys - tuotteiden valmistusprosessit - laadun hallinta,
hygienia ja omavalvonta - pakkaaminen, varastointi ja säilytys - työskentely ammattityössä koneet, laitteet ja työskentelytavat - työturvalisuus ammattityössä
Opettaja: Ulla Blomquist
Tarjoilun perusteet
ma-ke 8.-10.2.2016
klo 8-15
Tavoite: Opitaan tarjoilun perusteet ja pystytään palvelemaan asiakkaita työryhmän jäsenenä.
Sisältö: asiakaspalvelutilanteissa käyttäytyminen - salin kunnostus ja esivalmistelut, mm. liinoitus,
kattaminen ja koristelu - noutopöydän kokoaminen - lautasten kantaminen ja poiskeräys aterimien, lasien ja ottimien käyttö - tarjottimen kokoaminen ja purkaminen - työ- ja asiakasturvallisuus
Opettaja: Virpi Neuvonen
Työlainsäädäntö majoitus-, ravitsemis- ja talousalalla
to 11.2.2016
klo 8-15
Sisältö: majoitus- ja ravitsemisalan lainsäädäntö - sopimukset ja erilaiset työelämän vastuuasiat velvollisuudet ja oikeudet tutuiksi
Opettaja: Virpi Neuvonen
Työturvallisuuden perusteet majoitus-, ravitsemis- ja talousalalla
pe 12.2.2016
klo 8-15
Sisältö: ravitsemisalan työntekijän henkilökohtainen suojautuminen - alan työympäristön
riskitekijät ja niiden ennakointi - keittiön työturvallisuus - hotelli- ja ravintola-alan turvallisuuden
peruselementit - perehdyttäminen ja työnohjaus
Opettaja: Virpi Neuvonen
Erityisruokavaliot
ma-ti 15.-16.2.2016
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija hallitsee perusteet yleisempien erityisruokavalioiden vaatimuksista
asiakaspalvelussa.
28
Sisältö: yleisimmät erityisruokavaliot (keliakia, laktoosi-intoleranssi, allergiat) erityisruokavaliosanaston hallinta; raaka-aineet, valmistus, ruokalistamerkinnät - asiakaspalvelu;
ruokien esittely ja tarjoilu - välttämisruokavaliot
Opettajat: Ulla Blomquist ja Margit Kimari
Elintarvikekemia
ke 17.2.2016
klo 8-15
Tavoite: Ymmärtää kemiallisten reaktioiden vaikutus ruoanvalmistukseen.
Sisältö: Maillardin reaktio - karamellisoituminen - entsymaattiset reaktiot - tummuminenimeltyminen - aromiaineiden muodostuminen entsymaattisesti - värin muutokset
Muuta: Varaa mukaasi keittiötyöskentelyyn sopiva vaatetus
Opettaja: Ulla Blomquist
Aistinvarainen laadun arviointi
to 18.2.2016
klo 8-15
Tavoite: Oppia käyttämään aisteja elintarvikkeiden laadun arvioinnissa.
Sisältö: makujen maailma tutuksi - testaa, tunnistatko happaman, karvaan, suolaisen ja makean
eri vahvuisista liuoksista - tunnistatko elintarvikkeet maistamalla ja haistamalla - makurata
Opettaja: Ulla Blomquist
Elintarvikelaki
pe 19.2.2016
klo 8-15
Tavoite: Päivittää elintarvikelakiosaaminen ajan tasalle ja täsmentää alakohtaista osaamista.
Sisältö: elintarvikelaki - lain tarkoitus - lain piiriin kuuluvat toimijat - toimijan velvollisuudet - lain
alainen työskentely - lain ja asetuksen ero
Opettaja: Ulla Blomquist
Ympäristöosaaminen elintarvikealalla
ma 22.2.2016
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija hallitsee ympäristöosaamisen ja toimii työssään kestävän kehityksen
periaatteiden mukaisesti ja ymmärtää oman toiminnan merkityksen suhteessa yrityksen toimintaan.
Sisältö: ympäristöosaaminen ja kestävä kehitys ammattityössä - kestävän kehityksen mukaiset
hankinnat ja valinnat - tulevaisuuden haasteet ja kestävä kehitys - millaisilla valinnoilla
tulevaisuudessa määrittelet toimintasi hiili- ja vesijalanjäljet – ympäristöpassi
29
Muuta: Ympäristöpassin suorittaminen
Opettaja: Ulla Blomquist
Terveellinen ravitsemus ja ravitsemussuositukset
ti 23.2.2016
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija hallitsee ravitsemuksen perusteet.
Sisältö: ravitsemuksen merkitys - ravitsemussuositukset - terveellinen ateriakokonaisuus –
ravitsemuspassi
Opettaja: Niina Liukkonen
Lounasruokien valmistamisen perusteet
to-pe 24.-26.2.2016
klo 8-15
ma-pe 7.3.-24.3.2016
klo 8-15
teoria + lounasruokien valmistamista Ravintola Innossa.
Tavoite: Opitaan ruokalistasuunnittelun perusteet sekä lounasruokien valmistusta. Esillelaitto
buffet- ja annosruokina. Gastronomian, laadun ylläpitäminen sekä kustannustehokkuus.
Sisältö: oman työn suunnittelu lounasruoan valmistuksessa - raaka-aineiden oikea käsittely lounasruokien valmistaminen eri valmistusmenetelmillä - liike-idean mukainen toimiminen
lounasruokien valmistuksessa
Muuta: Koulutukseen sisältyy asiakaspalvelutyöskentelyä.
Opettaja: Timo Leso
Annosruokien ja juomien tarjoilussa toimiminen
ma-pe 7.-18.3.2016
ma-to 21.-24.3.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija hallitsee koulutuksen jälkeen perusteita varmemmin asiakaspalvelun,
tarjoilutavat ja myynnin.
Sisältö: tarjoilun perusteet - erilaiset tarjoilutavat - kattaminen - lautasten kantaminen
Opettaja: Virpi Neuvonen
Erikoistuotteen valmistus pientuotannossa, konditoriatuotteet
ma-pe 7.-11.3.2016
klo 8-15
Tavoite: Erikoistuotteiden raaka-aineista tuotteeksi, tuotekehitystyön suunnittelu ja toteutus,
konditoriatuotteiden valmistuksen keskeinen sisältö.
30
Sisältö: erikoistuotteiden valmistus - raaka-aineiden käsittely - reseptien muokkaus - koeleivonta
Opettaja: Ulla Blomquist
Elintarvikeprosessissa toimiminen
ma-pe 14.-18.3.2016
klo 8-15
Tavoite: Oppia prosessityöskentelyn vaiheet erilaisissa tuotantoprosesseissa.
Sisältö: valmistus-, ohjaus- ja pakkausprosessit - tuotantoprosessien vaiheet prosessinohjauksen tekniikka - prosessityöskentelyn työturvallisuus, omavalvonta ja puhtaanapito Opettaja: Ulla Blomquist
Erikoistuotteen valmistus pientuotannossa, suklaatyöt
ti-ke 22.-23.3.2016
klo 8-15
Sisältö: suklaatyön perustekniikan oppiminen: muottien käyttö, konvehtien valmistaminen
Opettaja: Patrick Laffitte
Ruokalistan suunnittelu ja kustannuslaskenta
ti-ke 29.-30.3.2016
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija hallitsee reseptin muuntamisen eri menetelmiä käyttäen sen muokkaamisesta
ja perehtyy vakioruokaohjeen laatimisen periaatteisiin.
Sisältö: reseptien suurentaminen ja pienentäminen eri menetelmiä käyttäen - ruokaohjeiden
vakioinnin vaiheet ja merkitys tuotesuunnittelussa ja taloudellisen ruokatuotannon hallinnassa
Muuta: Varaa mukaasi laskin.
Opettaja: Margit Kimari
Elintarviketuotteiden valmistus ja prosessityöskentely
ti-pe 29.3.-1.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Oppia erikoistuotteiden valmistukseen liittyvät prosessivalmistuksen erityispiirteet.
Sisältö: erikoistuotteiden valmistus prosessituotannossa - erikoistuotteiden määrittely erikoistuotteiden raaka-aineet ja käyttö prosessityössä - erikoistuotteiden pakkausprosessit ja merkinnät - prosessityöskentelyn työturvallisuus, omavalvonta ja puhtaanapito - ympäristöä
säästävät menetelmät
Opettaja: Ulla Blomquist
31
Kannattava ja taloudellinen toiminta
to-pe 31.3.-1.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija hallitsee perustietouden ravitsemisalan tuotehinnoittelusta ja
kannattavuudesta.
Sisältö: kannattavuus ja katetuottolaskenta - hinnoittelun perusteet - arvonlisäveron ja hävikin
merkitys tuotteen myyntihintaa laskettaessa
Muuta: Varaa mukaasi laskin.
Opettaja: Niina Liukkonen
Erikoistuotteen valmistus, makeiset, hilloit, hyytelöt ja leivonta
ma-pe 4.-8.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija hallitsee erikoistuotteiden kuten makeisten, hillojen ja hyytelöiden valmistuksen
sekä gluteenittoman leivonnan.
Sisältö: hillojen, hyytelöiden ja makeisten valmistusprosessit - gluteenittoman leivonnan
periaatteet
Opettaja: Ulla Blomquist
Matkailualan turvallisuuspassikoulutus
ti 5.4.2016
klo 9-17
Tavoite: Matkailualan turvallisuuspassi lisää asiakasturvallisuutta, auttaa ennaltaehkäisemään
onnettomuuksia ja parantaa matkailutuotteiden laatua. Koulutus antaa perustiedot
turvallisuusasioista ja innostaa turvallisuustaitojen kehittämiseen omassa yrityksessä.
Sisältö: omatoiminen riskien hallinta - eri toimialojen riskit - toiminta hätätilanteissa - matkailu- ja
ravitsemisalan turvallisuus - alojen erityispiirteet - lait ja säännökset
Muuta: Matupa on tarkoitettu matkailu-, hotelli- ja ravintola-alan opiskelijoille sekä aloilla
työskenteleville henkilöille
Opettaja: Niina Liukkonen
Tilaus- ja juhlatarjoilun perusteet
ti-to 5.-7.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija hallitsee perusteet tilaus- ja juhlatarjoilun hoitamiseen tilauksen vastaanottamisesta ja järjestämisestä lopputöiden hoitamiseen saakka. Opiskelija ymmärtää juhlatarjoilun
erilaisuuden ja tarjoiluetiketin.
Sisältö: tilaustarjoilun erityispiirteet - liinoitus - kattaminen - pöytämuodot - plaseeraus tarjoilujärjestys - erilaiset tarjoilutavat - vatitarjoilu - juhlien etiketti
32
Opettaja: Virpi Neuvonen
Tuote- ja ravitsemistuntemus; kasvis- ja erityiselintarvikkeet ruoan
valmistuksessa
ti-to 5.-7.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Oppia tuntemaan erityiselintarvikkeita, allergia- ja välttämisruokavalioihin soveltuvia
raaka-aineita sekä käyttämään niitä ruoanvalmistuksessa.
Sisältö: käytännön ruoanvalmistus - proteiinin lähteet kasvis- ja vegaaniruokavaliossa kanamunan korvaaminen
Opettaja: Margit Kimari
Juomatietous
ma-pe 11.-15.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija hallitsee perustietouden eri alkoholijuomien valmistuksesta, raaka-aineista,
tarjoilutavoista, säilytyksestä ja soveltuvuudesta ateriakokonaisuuksiin ja eri tilanteisiin.
Sisältö: miedot ja väkevät viinit - väkevät alkoholit - oluet ja siiderit - juomasekoitukset - eri
alkoholijuomien raaka-aineet ja valmistusmenetelmät - tarjoilulämpötilat, -tavat ja käyttösuositukset
- baarityöskentely - juomasekoitukset - anniskelulainsäädäntö
Opettaja: Virpi Neuvonen
Ruoka- ja tapakulttuurit, gastronomia
ma 11.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Perehtyä uskontojen ja kulttuurien vaikutukseen elintarvikevalinnoissa,
ruoanvalmistusmenetelmissä ja ruokalistan laadinnassa.
Sisältö: uskonnot ja uskontoihin liittyvät erityispiirteet - mikä on sallittua ja mikä kiellettyä ja miksi miten ruokalista muokataan eri uskontoihin sopivaksi - harjoitustyöt - gastronominen ruokajärjestys
klassisen keittiön mukaisesti - gastronomian sanasto
Opettaja: Ulla Blomquist
Ruokalistan suunnittelu ja kustannuslaskenta, (reseptiikka-atk)
ma-ti 11.-12.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija hallitsee perusteet atk-pohjaisen ruokatuotannonohjausjärjestelmän käytössä.
Sisältö: raaka-aineet - ravintoarvotiedot - ruokaohjeiden laatiminen ja muokkaaminen - annoskortti
- ateriatoiminnot
Opettaja: Margit Kimari
33
Lounasruokien valmistuksen perusteet; leivonta, jälkiruoat
ke-pe 13.-15.4.2016
klo 8-15
Sisältö: leivontatekniikan soveltaminen ravintolan olosuhteisiin - jälkiruokien valmistaminen
Opettaja: Patrick Laffitte
Pakkaustoiminnot (Elintarvikkeiden pakkaaminen)
ke-pe 13.-15.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Oppia tuotteiden pakkaamiseen liittyvät asiakokonaisuudet pakkausasetuksen
mukaisesti.
Sisältö: pakkausmateriaalit ja materiaalin oikea valinta - pakkauksen tehtävät, pakkaushygienia pakolliset pakkausmerkinnät - suositeltavat pakkausmerkinnät - pakkaaminen käsin - pakkaaminen
koneella - pakkaamattomat elintarvikkeet/irtomyynti - pakkausmateriaalin kierrätys ja hävittäminen
Opettaja: Ulla Blomquist
Kahvilapalvelujen perusteet
to-pe 21.-22.4.2016
klo 8-15
Sisältö: kahvilan toiminnot teoriassa ja käytännössä
Opettaja: Virpi Neuvonen
Englantia catering- ja ravintola-alalle
ti-ke 10.-11.5.2016
ti 17.5.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija tuntee oman ammattialansa sanaston ja pystyy palvelemaan asiakkaita
englannin kielellä.
Sisältö: ammattisanasto - asiakaspalvelutilanteet - verkkotehtäviä Moodlessa
Opettaja: Hapi Väärä
Ruotsia catering- ja ravintola-alalle
to 19.5.2016
ti-ke 24.-25.5.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Opiskelija tuntee oman ammattialansa sanaston ja pystyy palvelemaan asiakkaita ruotsin
kielellä.
Sisältö: ammattisanasto - asiakaspalvelutilanteet - verkkotehtäviä Moodlessa
Opettaja: Marjo Knuutinen
34
Retki-, erä- ja luontoruokailupalvelut (matka)
ma 23.5.2016
ti 24.5.2016
ti 31.5.2016
ti 7.6.2016
to 9.6.2016
ti 14.6.2016
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Antaa valmiudet tutkinnon osan toteuttamiseen matkailu- ja ravitsemisalan yrityksissä.
Sisältö: retki- ja luontoruokailun toimintaympäristö - ruoanvalmistusvälineet ja varusteet ateriasuunnittelu - turvallisuus ja lainsäädäntö - retki- ja eräruokien toteuttaminen luontoolosuhteissa
Muuta: Varaa mukaasi vaatteet ja varusteet luonnossa toimimiseen
Opettaja: Timo Leso
TURVALLISUUSALAN OPINNOT
Kiinteistöpalvelujen henkilöturvallisuus
ti 2.2.2016
ti 9.2.2016
klo 8-15
klo 8-15
Sisältö: palo- ja poistumisturvallisuus - rakenteellisen suojauksen ja teknisen valvonnan
menetelmät ja niihin liittyvää lainsäädäntöä - haastavat asiakaspalvelutilanteet
kiinteistöpalvelualalla
Opettaja: Marjuska Falck
Vartijan työn perusteet (40 h)
pe 5.2.2016
la-su 6.-7.2.2016
pe 19.2.2016
la-su 20.-21.2.2016
klo 16.30-20.30
klo 9-16.30
klo 16.30-20.30
klo 9-16.30
Tavoite: Koulutuksen tavoitteena on suorittaa Sisäasiainministeriön asetuksen 780/2002
mukainen väliaikaisen vartijan koulutus. Koulutus antaa perustiedot vartioimistehtävissä
työskentelyyn sekä jatko-opintokelpoisuuden Vartijan peruskurssi -koulutukseen. Vartijan työn
perusteet -koulutuksen hyväksytysti suorittanut voi hakea poliisilta hyväksymistä väliaikaiseksi
vartijaksi, jolloin voi työskennellä vartioimisliikkeen palveluksessa vartijan tehtävissä enintään neljä
kuukautta kalenterivuoden aikana.
Sisältö: koulutuksen hallinnointi - turvallisuuslainsäädäntö ja koulutus – vartiointi - vartijan toiminta
- poliisitoiminta ja siihen liittyvät vartijan tehtävät - ennaltaehkäisy ja vartijan toiminta vahinkotilanteessa - työturvallisuus ja työsuhde – hätäensiapu - hätävarjelu ja voimankäyttö - koe
Opettaja: Marjuska Falck
35
Järjestyksenvalvojan peruskoulutus (32 h)
ma-to 22.-25.2.2016
klo 8-16
Tavoite: Antaa koulutuksen hyväksytysti suorittaneelle valmiudet toimia järjestyksenvalvojana
tavanomaisissa tilaisuuksissa. Järjestyksenvalvojana toimiminen edellyttää, aina että poliisi on
hyväksynyt henkilön toimimaan järjestyksenvalvojana.
Sisältö: Sisäasiainministeriön 15.12.2009 vahvistaman järjestyksenvalvojan peruskoulutuksen
koulutusaineiston mukainen.
Opettaja: Marjuska Falck
Kaupan turvallisuus
ti 8.3.2016
ti 15.3.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Tunnistaa tyypillisimmät riskit kaupan alan eri tehtävissä ja oppia turvallinen toimintamalli
haastavissa asiakaspalvelutilanteissa.
Sisältö: rikosriskit myymäläympäristössä - riskienhallinta ja hävikintorjunnan menetelmiä turvallinen asiakaspalvelu ja työympäristö - uhkatilanteiden hallinta asiakaspalvelutyössä
Opettaja: Marjuska Falck
Tapahtumaturvallisuus
ke 9.3.2016
ke 16.3.2016
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Muodostaa kokonaiskuva turvallisen tapahtuman järjestämisestä.
Sisältö: vastuu turvallisuudesta - lupa- ja ilmoitusmenettelyt sekä viranomaisyhteistyö tapahtuma-alueen suunnittelu - turvallisuus- ja pelastussuunnitelmat - viestintä ja raportointi
Opettaja: Marjuska Falck
Vartijan peruskurssi (60 h)
pe 11.3.2016
la-su 12.-13.3.2016
pe 1.4.2016
la-su 2.-3.4.2016
pe 15.4.2016
la-su 16.-17.4.2016
klo 16.30-20.30
klo 9-16.30
klo 16.30-20.30
klo 9-16.30
klo 16.30-20.30
klo 9-16.30
Tavoite: Koulutuksen hyväksytysti suorittanut voi hakea poliisiviranomaiselta hyväksymistä
vartijaksi.
Sisältö: Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain (282 /2002) ja sisäasiainministeriön
asetuksen (780 / 2002) mukainen: koulutuksen hallinnointi - turvallisuusalaa sekä vartijan
toimivaltuuksia ja velvollisuuksia koskeva lainsäädäntö - laki järjestyksenvalvojista sekä
36
kokoontumislaki - vartijan toiminta ja tilannehallinta - turvallisuustekniikka - palo- ja
pelastustoiminta - voimankäyttövälineet ja niiden käyttö - ensiapu - koe
Muuta: Koulutuksen kohderyhmänä ovat väliaikaisen vartijan koulutuksen suorittaneet, rehelliseksi
ja luotettavaksi tunnetut, henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan vartijaksi sopivat yli 18-vuotiaat
henkilöt. Pääsyvaatimuksena on, että hakija on suorittanut hyväksytysti Vartijan työn perusteet koulutuksen.
Opettaja: Marjuska Falck
Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus (8 h)
ti 22.3.2016
klo 8-16
Tavoite: Järjestyksenvalvojan kertauskoulutuksen suorittaminen on edellytyksenä
järjestyksenvalvojakortin uusimiselle. Koulutukseen voi osallistua, jos järjestyksenvalvojaksi
hyväksyminen on voimassa tai sen voimassaoloaika on umpeutunut enintään 6 kuukautta
aiemmin. Kertauskoulutuksen tarkoituksena on varmistaa ja vahvistaa järjestyksenvalvojana
toimivan henkilön osaamista.
Sisältö: Kertauskoulutus toteutetaan sisäasiainministeriön 15.12.2009 vahvistaman sisällön
mukaisesti. Koulutus sisältää mm. lakiosion, järjestyksenvalvojan tehtävien kertauksen,
perusperiaatteet järjestyksenvalvojana toimimisesta sekä voimankäytön harjoittelua.
Opettaja: Marjuska Falck
Järjestyksenvalvojan peruskoulutus (32 h)
la-su 9.-10.4.2016
la-su 23.-24.4.2016
klo 9-17
klo 9-17
Tavoite: Antaa koulutuksen hyväksytysti suorittaneelle valmiudet toimia järjestyksenvalvojana
tavanomaisissa tilaisuuksissa. Järjestyksenvalvojana toimiminen edellyttää, aina että poliisi on
hyväksynyt henkilön toimimaan järjestyksenvalvojana.
Sisältö: Sisäasiainministeriön 15.12.2009 vahvistaman järjestyksenvalvojan peruskoulutuksen
koulutusaineiston mukainen.
Opettaja: Marjuska Falck
37
TYÖELÄMÄN LUPA- JA KORTTIKOULUTUKSET
Anniskeluasioiden koulutukset ja testit
to 21.1.2016
ti 23.2.2016
ti 19.4.2016
to 19.5.2016
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Hallita alkoholijuomien anniskelua koskevat säännökset ja hankkia alkoholilain 21 b §:n 3
ja 4 momentissa tarkoitettu todistus eli anniskelupassi.
Sisältö: juomatietouden perusteet - juomien ryhmittely alkoholipitoisuuden mukaan alkoholijuomien anniskelu - alkoholijuomien mainonta ravintolassa - viranomaisvalvonta ja sanktiot
- anniskeluluvan hakeminen - anniskelutesti
Muuta: Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi ennen testiin osallistumista.
Opettaja: Virpi Neuvonen
Anniskeluasioiden testit
to 21.1.2016
ti 23.2.2016
ti 19.4.2016
to 19.5.2016
klo 14-15
klo 14-15
klo 14-15
klo 14-15
Sisältö: anniskelutesti
Muuta: Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi ennen testiin osallistumista.
Opettaja: Virpi Neuvonen
Elintarvikehygieniakoulutukset ja testit
ke 20.1.2016
ke 24.2.2016
ke 20.4.2016
ti 3.5.2016
ti 31.5.2016
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
klo 8-15
Tavoite: Vahvistaa ja päivittää elintarvikkeiden käsittelyssä työskentelevien henkilöiden
hygieniaosaamista lainsäädännön edellyttämälle tasolle.
Sisältö: mikrobiologia - ruokamyrkytykset - hygieeniset työtavat - henkilökohtainen hygienia puhtaanapito - omavalvonta - lainsäädäntö - hygieniaosaamistesti
Muuta: Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi ennen testiin osallistumista.
Opettaja: Ulla Blomquist
38
Elintarvikehygieniatestit
ke 20.1.2016
ke 24.2.2016
ke 20.4.2016
ti 3.5.2016
ti 31.5.2016
klo 14-15
klo 14-15
klo 14-15
klo 14-15
klo 14-15
Tavoite: Hygieniaosaamistestin suorittaminen
Sisältö: hygieniaosaamistesti
Muuta: Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi ennen testiin osallistumista.
Opettaja: Ulla Blomquist
Ensiapu 1 -koulutukset
ti-ke 26.-27.1.2016
to-pe 18.-19.2.2016
to-pe 17.-18.3.2016
ti-ke 19.-20.4.2016
ke-to 18.-19.5.2016
klo 8-16
klo 8-16
klo 8-16
klo 8-16
klo 8-16
Tavoite: Koulutuksen suorittanut hallitsee ensiavun antamisen perusteet kurssin sisällön
mukaisissa aiheissa.
Sisältö: auttamistoiminta onnettomuudessa tai sairauskohtauksessa - hätäensiavun perusteet;
tajuttomalle annettava ensiapu, peruselvytys, vierasesine hengitysteissä, verenkierron häiriötila
(sokki) - haavat - tavallisimmat sairauskohtaukset - palovammat ja sähkön aiheuttamat vammat nivelvammat ja murtumat - myrkytykset
Opettaja: Mervi Gynther
Mielenterveyden ensiapu, MTEA® 1
ke 13.1.2016
ke 20.1.2016
ke 27.1.2016
ke 3.2.2016
klo 16.30-20.30
klo 16.30-20.30
klo 16.30-20.30
klo 16.30-20.30
Tavoite: Koulutukseen osallistuja saa tietoa mielen hyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä,
rohkaistuu huolehtimaan omasta ja läheisten mielenterveydestä ja saa taitoja selvitä elämään
kuuluvista vastoinkäymisistä.
Sisältö: mitä hyvä mielenterveys on - tunnetaidot - elämän monet kriisit - ihmissuhteet ja
vuorovaikutus - elämänhallinta
Muuta: Osallistuja maksaa itse kirjamaksun 30 €.
Opettaja: Laila Huttunen
39
Märkätila-asentajan sertifiointikoulutus
ti 22.3.2016
klo 8-18
Sisältö: rakennusfysiikka ja rakenteet - työselitys ja piirustus - märkätilat / ohjeet ja määräykset:
C2, RIL 107, RYL - vedeneristystöihin liittyvät mittaukset, menetelmät ja pohjatyöt: pinnan laatu,
kaltevuus, kosteus - läpiviennit ja niihin liittyvät rakenteet
Opettaja: Mika Lepistö
Sosiaali- ja terveysalan turvakorttikoulutukset (Soster-kortti)
pe 29.1.2016
pe 19.2.2016
pe 17.6.2016
klo 8-15.30
klo 8-15.30
klo 8-15.30
Sisältö: koulutuksen avaus ja tavoitteet, turvallisuuskulttuuri, suunnitelmallinen turvallisuus turvallisuuden eri osa-alueet sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta - paloturvallisuus, tulipalo
ja sen ehkäisy - toiminta tulipalotilanteessa, alkusammutus, sähköpalot - henkilöturvallisuus,
väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisy, kohtaaminen ja jälkihoito, tapaturmat käytännön harjoitus:
turvallisuuskävely, poistumis- tai evakuointiharjoitus, alkusammutus, hätäsiirto tai ensiapu kirjallinen koe ja koulutuksen päättäminen
Muuta: Osallistujille jaettava aineisto sisältää lisäksi toimintaohjeita sekä tarkastuslistoja työpaikan
turvallisuuden parantamiseksi.
Opettaja: Mika Lepistö
Sähköturvallisuustutkinto STM2 -koulutus ja tutkinto
ma-to 18.-21.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Valmentaa osallistujaa suorittamaan STM2 -tutkinto.
Sisältö: tutkintovaatimukset, tutkinnon rakenne ja käytännön ohjeet - tutkintoon liittyvät lait,
asetukset ja kauppa- ja teollisuusministeriön päätökset sekä Turvallisuus ja kemikaaliviraston
ohjeet - SFS 6000 (600-1) - pienjännitesähköasennukset ja sähkötyöturvallisuus - SFS 6001 (601)
- suurjänniteasennukset ja ilmajohdot - SFS 6002 (600-3)- sähkötyöturvallisuusstandardi - D1-2012
käsikirja rakennusten sähköasennuksista
Muuta: Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi ennen tutkintoon osallistumista.
Opettaja: Keijo Möttö
Sähköturvallisuustutkinto STM2
to 21.4.2016
klo 12-15
Tavoite: Suorittaa STM2 -tutkinto
Sisältö: STM2 -tutkinto
Muuta: Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi ennen tutkintoon osallistumista.
40
Opettaja: Keijo Möttö
Sähkötyöturvallisuuskoulutukset SFS 6002
ma 18.1.2016
ma 14.3.2016
ma 9.5.2016
klo 8-16
klo 8-16
klo 8-16
Tavoite: SFS 6002 - sähköturvallisuuskoulutuksen suorittaminen.
Sisältö: sähkön vaarat ja tapaturmat - hätäensiapu - sähkölaitteiston käyttö ja turvallisuus työmenetelmät - jännitetyö - työskentely jännitteisten osien läheisyydessä kunnossapitomenettelyt - koe sähkölaitteiston käyttö- ja turvallisuusasioiden tuntemisesta
Muuta: Perustutkinto-opiskelijoilta peritään kortti- ja kirjamaksu.
Muuta: Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi ennen kokeeseen osallistumista.
Opettaja: Keijo Möttö
Tulityökorttikoulutukset
pe 15.1.2016
pe 5.2.2016
pe 4.3.2016
pe 8.4.2016
pe 13.5.2016
pe 3.6.2016
klo 8-16
klo 8-16
klo 8-16
klo 8-16
klo 8-16
klo 8-16
Tavoite: Tavoitteena on, että tulitöitä tekevät, tulityölupia myöntävät sekä tulityöturvallisuutta valvovat ymmärtävät tulitöihin liittyvät vaarat sekä osaavat toteuttaa turvatoimet ennen työn aloittamista, tulityön aikana ja sen jälkeen.
Sisältö: Koulutus sisältää teoriaopetusta, harjoitukset tulityöpaikan suojauksesta ja alku-sammutuksesta sekä kirjallisen kokeen.
Koulutuksessa perehdytään
• tulityöympäristön vaaroihin ja niiden ennaltaehkäisemiseen
• tulitöiden turvatoimiin
• toimintaan onnettomuustilanteissa
Muuta: Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi ennen kokeeseen osallistumista.
Opettaja: Mika Lepistö
41
Työturvallisuuskorttikoulutukset
to 21.1.2016
pe 12.2.2016
to 18.2.2016
pe 11.3.2016
to 17.3.2016
to 14.4.2016
ke 4.5.2016
to 26.5.2016
pe 10.6.2016
klo 8-16
klo 8-16
klo 8-16
klo 8-16
klo 8-16
klo 8-16
klo 8-16
klo 8-16
klo 8-16
Tavoite: Työturvallisuustoiminnan kehittäminen työpaikoilla.
Sisältö: työturvallisuus yhteisellä työpaikalla - periaatteena nolla tapaturmaa - yleisohjeet keskeiset vaaratekijät ja niiden torjunta - varautuminen onnettomuustilanteisiin - kirjallinen koe
Muuta: Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi ennen kokeeseen osallistumista.
Opettajat: Altti Lindgren ja Mika Lepistö
Työelämäsertifikaattikoulutus ja testi
ke 6.4.2016
klo 8-15
Tavoite: Työelämäsertifikaatti on osaamissertifikaatti suomalaisesta työlainsäädännöstä,
työmarkkinajärjestelmästä, työelämän käytännöistä ja työkulttuurista.
Muuta: Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi ennen testiin osallistumista.
Opettaja: Tiia Neuvonen
Työelämäsertifikaattitesti
ke 6.4.2016
klo 14-15
Sisältö: työelämäsertifikaattitesti
Muuta: Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi ennen testiin osallistumista.
Opettaja: Tiia Neuvonen
42
YRITTÄJYYSOPINNOT
Yrittäjyyden ABC - verkko-opintoina Moodlen kautta
Lähipäivät:
ke 17.2.2016
ke 11.5.2016
klo 8-12
klo 9-15
Tavoite: Johdanto yrittäjyydestä, yritystoiminnan eri vaiheista ja toiminnoista sekä niihin liittyvistä
asioista.
Sisältö: toiminnallinen tekeminen peilaten verkko-opintoihin.
Muuta: Lähipäivien tavoitteena on ohjata ja perehdytää opiskelija verkko-oppimisympäristö
Moodlen käyttöön ja kurssiin liittyvien tehtävien tekemiseen verkossa. Verkko-opiskelu tapahtuu
tekemällä verkko-oppimisympäristö Moodlessa olevat tehtävät. Moodlessa on tarjolla materiaalia ja
internet-linkkejä tehtävien tekemisen tueksi. Opiskelija saa palautetta tehtävistään.
Opettaja: Jan-Aulis Hiltunen, Helena Pätilä
Yritystoiminnan suunnittelu: Yritystoiminnan edellyttämän osaamisen
arvioiminen
ti 2.2.2016
klo 16.30-20.30
Tavoite: Opiskelija osaa arvioida omia edellytyksiään toimia yrittäjänä.
Sisältö: yrittäjän ominaisuudet ja elmäntilanne - swot - riskien hallinta
Kohderyhmä: Yrittäjän ammattitutkinto-opiskelijat, muut yritystoiminnan perustamisesta
kiinnostuneet.
Muuta huomioitavaa: Yrittäjän ammattitutkinnon Yritystoiminnan suunnittelu -tutkinnon osa.
Opettaja: Leila Buur
Yritystoiminnan suunnittelu: Toimintaympäristön arvioiminen
ti 16.2.2016
klo 16.30-20.30
Tavoite: Opiskelija osaa arvioida markkina- ja kilpailutilanteet.
Sisältö: toimintaympäristö - markkinat ja kilpailutilanne - asiakkaiden määrittely
Kohderyhmä: Yrittäjän ammattitutkinto-opiskelijat, muut yritystoiminnan perustamisesta
kiinnostuneet.
Opettaja: avoin
43
Yritystoiminnan suunnittelu: Liikeidean täsmentäminen
ti 23.2.2016
klo 16.30-20.30
Tavoite: Opiskelija osaa kuvata perustellusti täsmällisen ja kannattavan liikeidean.
Sisältö: tuotteet ja palvelut - asiakaskohderyhmä
Kohderyhmä: Yrittäjän ammattitutkinto-opiskelijat, muut yritystoiminnan perustamisesta
kiinnostuneet.
Opettaja: avoin
Yritystoiminnan suunnittelu: Toiminnan suunnitteleminen
pe 11.3.2016
la 12.3.2016
klo 16.30-20.30
klo 9-15
Tavoite: Opiskelija osaa tunnistaa myyntiosaamiseen liittyvät tekijät ja kehittämiskohteet sekä
markkinoinnin perusteet.
Sisältö: myyntiosaaminen - markkinoinnin perusteet
Kohderyhmä: Yrittäjän ammattitutkinto-opiskelijat, muut yritystoiminnan perustamisesta
kiinnostuneet.
Opettaja: avoin
Yritystoiminnan suunnittelu: Resurssitarpeen kartoittaminen
ti 22.3.2016
ti 5.4.2016
klo 16.30-20.30
klo 16.30-20.30
Tavoite: Opiskelija osaa laatia taloudelliseen toimintaan liittyviä laskelmia ja osaa kartoittaa
yrityksen resurssitarpeet.
Sisältö: fyysiset ja taloudelliset resurssit - rahoitussuunnitelma - kannattavuuslaskelma
Kohderyhmä: Yrittäjän ammattitutkinto-opiskelijat, muut yritystoiminnan perustamisesta
kiinnostuneet.
Opettaja: Leila Buur
Yritystoiminnan suunnittelu: Verkostomahdollisuuksien selvittäminen
pe 15.4.2016
klo 16.30-20.30
Tavoite: Opiskelija osaa tunnistaa yritykselle hyödylliset toimintaverkostot, luoda ja kehittää
verkostoja sekä tunnistaa niihin liittyvät mahdollisuudet sekä riskit.
Sisältö: toimintaverkostot - verkostoanalyysi
44
Kohderyhmä: Yrittäjän ammattitutkinto-opiskelijat, muut yritystoiminnan perustamisesta
kiinnostuneet.
Opettaja: avoin
Yritystoiminnan suunnittelu: Tuotteen tai palvelun tuotteistaminen
pe 29.4.2016
ma 2.5.2016
klo 16.30-20.30
klo 16.30-20.30
Tavoite: Opiskelija osaa tunnistaa tuotteistamisen merkityksen osana palvelutarjontaa, hallitsee
tuotteistamisen ja palvelumuotoilun periaatteet.
Sisältö: tuotteistamisen prosessit - tuotteistamisen ja palvelumuotoilun periaatteet
Kohderyhmä: Yrittäjän ammattitutkinto-opiskelijat, muut yritystoiminnan perustamisesta
kiinnostuneet.
Muuta: Yrittäjän ammattitutkinnon Yritystoiminnan suunnittelu -tutkinnon osa. Yrittäjän
ammattitutkinnon Tuotteistaminen -tutkinnon osa
Opettaja: avoin
Yritystoiminnan suunnittelu: Liiketoimintasuunnitelma
ti 10.5.2016
klo 16.30-20.30
Tavoite: Opiskelija osaa suunnitella yritystoimintaa kokonaisvaltaisesti.
Sisältö: yhteenveto koulutuksesta - liiketoimintasuunnitelma
Kohderyhmä: Yrittäjän ammattitutkinto-opiskelijat, muut yritystoiminnan perustamisesta
kiinnostuneet.
Opettaja: Leila Buur
45
Ilmoittautumisohje
1. Esedun Wilman osoite: https://wilma.esedu.fi/ .
Löydät Wilman linkin myös www.esedu.fi – sivuston pikalinkeistä.
2. Kirjaudu Wilmaan henkilökohtaisilla tunnuksilla, jotka olet saanut koulutuksen vastuuopettajaltasi. Mikäli olet unohtanut tunnuksesi ota yhteys opintosihteeriin:
Mikkelin opintotarjonta: [email protected] , puh. 050 389 1277.
Pieksämäen opintotarjonta: [email protected] , puh. 050 524 8682.
46
3. Aloitussivulla alhaalla näkyvät kurssit joille ilmoittautuminen on mahdollista. Oikeassa
reunassa olevissa Linkeistä löytyvät Mikkelin ja Pieksämäen tarjonnat PDF-muodossa.
Klikkaa tarjottimen nimeä, niin saat näkyviin tarjottimen opinnot.
4. Opintotarjonta näkymä avautuu.
Opintotarjontapalkissa näkyvät opintojen nimi ja ajankohta sinisellä pohjalla.
HUOM! Ilmoittaudu opintoihin vähintään viikkoa ennen koulutuksen alkua!
47
Kurssin sisältötiedot saat näkyville, kun viet hiiren kursorin kurssin nimen päälle
ja klikkaat hiiren oikeaa painiketta. Saat sisältötiedot pois näkyvistä klikkaamalla kerran sisältötiedoissa.
5. Valitse koulutus klikkaamalla sen nimeä.
Tekemäsi valinnat erottuvat tummalla värillä.
Jos haluat perua valintasi, klikkaa koulutuksen nimeä uudelleen ja valitse: Kyllä, jatka.
48
Huom!
Ilmoittaudu koulutuksiin viimeistään viikkoa ennen koulutuksen alkua!
Ilmoittaudu hyvissä ajoin, koulutuksissa on opiskelupaikkoja rajoitetusti.
Mikäli koulutuksen aloituksessa tapahtuu muutoksia, saat siitä viestin Wilmassa
ennen koulutuksen alkua.
Tekemäsi kurssivalinnat näkyvät henkilökohtaisessa työjärjestyksessäsi. Valitse ensin
viikko ja/tai päivä, jolloin kurssi/kurssit toteutetaan. Wilman työjärjestyksestä voit tarkistaa
mm. luokan, missä kurssi pidetään.
49