Eristämisen Taskutieto1 MB

Transcription

Eristämisen Taskutieto1 MB
IN!
ERISTÄ OIKE
Eristämisen taskutieto
26.1.2015
Turvallista asumista viisaasti rakentamalla
Lämmöneristämisen ja ilmanvaihdon oikeanlainen toteuttaminen on eräs keskeisimmistä tekijöistä rakennuksen
asumisviihtyvyyden kannalta. Tehokkaaseen lämmöneristämiseen sijoitetut eurot palautuvat pienentyneinä
lämmityskuluina muutamassa vuodessa. Rakenteet tulee
suunnitella ja toteuttaa siten, että lämmöneriste pysyy
kuivana eikä sen läpi kulje hallitsemattomia ilmavirtauksia.
Terveellinen ja turvallinen asuinympäristö
Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy:n valmistamilla
ISOVER-rakennuseristeillä on paras mahdollinen rakennusmateriaalien päästöluokitus M1. Yhdessä hallitun
ilmanvaihdon sekä vähäpäästöisten pinta- ja sisustusmateriaalien kanssa tämä tarkoittaa terveellistä ja miellyttävää sisäilmaa ja siten parempaa asumisviihtyisyyttä.
Kierrätyslasia luontoystävällisesti
Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy on Suomen suurin
kierrätyslasin käyttäjä. Tuotteiden raaka-aineesta jopa
80 % on kierrätyslasia. Kierrätyslasin käyttö alkoi jo
vuonna 1983 heti Hyvinkään tehtaan valmistumisen jälkeen ja on kasvanut siitä lähtien tasaisesti. Kierrätyslasia käytetään vuodessa keskimäärin 40 000 tonnia, joka
vastaa yli tuhatta täyttä rekallista jätelasia.
2
Sisällysluettelo
Minkä kohteen eristämistä suunnittelet?
Asiaa lämmöneristämisestä
Rakennusfysiikkaa yksinkertaisesti
Passiivitalo ja nollaenergiatalo
4
6
8
10
Ratkaisut
Ulkoseinät, uudisrakentaminen 12
Ulkoseinät, korjausrakentaminen 14
Yläpohja, uudisrakentaminen 18
Yläpohja, korjausrakentaminen 20
Ilmanvaihtokanavien eristäminen 22
Ääneneristäminen24
Väliseinät26
Kosteat tilat 27
Välipohjat28
Alapohjat29
Maanvastaiset rakenteet 30
Tuotteet
Kevyet eristeet 32
Tuulensuojaeristeet34
Puhallusvilla38
Höyrynsulku- ja tiivistystuotteet 40
Paloeristeet42
IV-eristeet44
Rappauseristeet46
Sauna- ja saneerauseristeet 48
Ohjeita varastointiin ja asentamiseen
50
3
3
5
4
1. Ulkoseinä, s. 12
2. Yläpohja, s. 18
3. IV-kanavat ja savuhormit, s. 22
4. Ääneneristäminen, väliseinät ja -pohjat, s.26
4
Minkä kohteen eristämiseen
tarvitset ohjeita?
Katso oikea sivunumero sivun alareunasta.
2
1
7
6
5. Pesutilat ja sauna s. 27
6. Alapohjat ja maanvastaiset rakenteet, s. 29
7. Tiivistystuotteet, s. 40
5
Lämmöneristämisestä
Lämmöneristäminen
kannattaa
Rakentamismääräykset ovat muuttuneet U-arvovaatimusten osalta
vuonna 2010 ja energiamääräysten osalta kesällä 2012, jolloin astui
voimaan uusi ympäristöministeriön asetus rakennusten energiatehokkuudesta. Jatkossa määräykset tulevat muuttumaan taas lähemmäs
nollaenergiarakentamista. Rakennusta suunniteltaessa kannattaakin
harkita tämänhetkisiä määräyksiä energiatehokkaampia rakenteita.
Rakenteiden lisäeristäminen myöhemmässä vaiheessa tulee kalliiksi ja
vaatii usein esimerkiksi julkisivun purkamista.
Rakennuksen kokonaisenergiatehokkuutta suunniteltaessa kannattaa
U-arvojen lisäksi ottaa huomioon muut energiatehokkuuteen vaikuttavat tekijät: esimerkiksi ilmatiiviys, lämmöntalteenotto, lämmitystapa
ja oman energian tuotanto. Näiden suunnitelmien kautta varmistutaan parhaasta lopputuloksesta sekä mahdollistetaan tulevaisuudessa rakennuksen energiatehokkuuden parantaminen esimerkiksi
lisäämällä rakennukseen aurinkopaneelit.
Lämmöneristysvaatimukset
RakMK C3 mukaan, U-arvoina (W/m2K)
Lämpimän tilan ja ulkoilman välillä
+20°C
-20°C
Seinä
Yläpohja ja ulkoilmaan rajoittuva alapohja
Ryömintätilaan rajoittuva alapohja
Maata vasten oleva rakennusosa
Ikkuna, ovi
Vaatimus
0,17
0,09
0,17
0,16
1,0
Passiivitalo**
0,10
0,06
0,08
0,10*
0,8
Lämpimän ja puolilämpimän tilan välillä
+20°C
+5–17°C
Seinä
Välipohja
Ikkuna, ovi
Vaatimus
0,6
0,6
2,8
Passiivitalo**
0,15
0,15
1,0
Puolilämpimän tilan ja ulkoilman välillä
+5–17°C
-20°C
Seinä
Yläpohja ja ulkoilmaan rajoittuva alapohja
Maata vasten oleva rakennusosa
Ikkuna, ovi
Vaatimus
0,26
0,14
0,24
1,4
* Kiinnitä erityistä huomiota routaeristämiseen.
** Ohjearvo passiivitalon suunnitteluun. Lue lisää passiivitalosta sivulta 10.
6
Passiivitalo**
0,15
0,12
0,15*
1,0
Eristämisen perussääntöjä
Sisäpuolisen vesihöyryntiiviyden tulee olla vähintään
5-kertainen ulkopintaan verrattuna (rakenteen tulee harveta
ulospäin).
Mikäli höyrynsulku sijoitetaan rakenteen keskelle tulee
höyrynsulun ulkopuolisen rakenteen olla vähintään 3 kertaa
eristävämpi, kuin sisäpuolisen.
Puurunkoisen ulkoseinärakenteen
rakennekerrokset
1. Ulkoverhouksen on estettävä
tuulen ja sadeveden pääsy rakenteeseen. Ulkover­houksen takana
on oltava tuuletus­
r ako, jotta
sinne mahdollisesti päässyt kosteus tuulettuu pois.
2. Lämmöneristeen ulkopuolella
tulee olla haitallisia ilmavirtauksia estävä tuulensuoja, joka on
kuitenkin riittävästi vesihöyryä
läpäisevä, esim. ISOVER RKL-31
Facade.
3. Paras lämmöneristysarvo saadaan, kun runkoväli eristetään
riittävän hyvällä eristeellä esim.
ISOVER KL-33.
4. Lämmöneristeiden lämpimälle
puolelle asennetaan tiivis ilmanja/tai höyrynsulkukerros. Tärkeää
on, että ilman-/höyrynsulku on
kauttaaltaan täysin tiivis. Huomiota on kiinnitettävä erityisesti
saumojen ja läpivientien tiivistykseen.
7
Rakennusfysiikkaa yksinkertaisesti
Rakennusfysiikkaa
yksinkertaisesti
Pidetään rakenteet kuivina
Liiallinen kosteus altistaa rakenteet ennenaikaiselle vaurioitumiselle ja
tästä voi olla myös rakennuksen käyttäjälle terveydellistä haittaa. Toimiakseen lämpö- ja kosteusteknisesti oikein, tulee rakenteiden pysyä
kuivina. Kosteuden pääsyä rakenteisiin rajoitetaan ja niiden kuivuminen mahdollistetaan rakenteellisilla toimenpiteillä.
Kosteus voi joutua rakenteisiin ja aiheuttaa siellä ongelmia kaikissa
kolmessa esiintymismuodossaan eli kiinteänä (lumi, jää), nesteenä
(sade, roiskevesi, kapillaarinen maakosteus) tai kaasuna (vesihöyry
sisäilmassa). Veden ja lumen muodossa tulevan kosteuden pääsemistä
rakenteisiin hallitaan rakennuksen vaipalla, johon kuuluu niin vesikatto,
kuin seinät kaikkine ikkuna- ja oviliitoksineen. Maakosteus pidetään
kurissa mm. salaojilla, patolevyillä ja kapillaarisorakerroksilla.
Vaikeimmin jokamiehen ymmärrettävissä on ilmassa vesihöyryn muodossa oleva kosteus, jota ei yleensä näe. Suomen ilmastossa sisäilma
on lähes poikkeuksetta ulkoilmaa kosteampaa johtuen asumisesta ja
elämisestä syntyvistä kosteuskuormista (ruuanlaitto, pyykin pesu ja
-kuivaus, peseytyminen).
Ilman sisältämä kosteus voi siirtyä rakenteisiin kahdella tavalla, ilmavuotojen mukana rakenteen raoista (konvektio) tai rakenteiden lävitse
suotumalla (diffuusio). Konvektio voidaan estää laittamalla rakenteeseen ilmatiivis kerros, joka yleensä Suomessa sijaitsee rakenteen
sisäpinnassa tai lähellä sitä. Tätä kerrosta kutsutaan puurakenteiden
yhteydessä usein ilmansulkukerrokseksi. Tiili- tai harkkorakenteissa
ilmansulkukerroksena toimii rappaus tai tasoitekerros. Riippuen ilmansulkukerroksen materiaalista, se voi toimia myös diffuusiota rajoittavana tai estävänä kerroksena ja tällöin voidaan puhua höyrynsulusta.
Edellisellä aukeamalla esitetyissä eristämien perussäännöissä onkin
tähän liittyvä nyrkkisääntö; jotta rakenteeseen ei kertyisi kosteutta,
täytyy sen sisäpinnan olla vesihöyrynvastukseltaan vähintään viisi
kertaa tiiviimpi kuin ulkopinnan. Näin rakenteeseen päässyt kosteus
haihtuu nopeammin pois, kuin uutta tulee tilalle.
Rakennuksen ilma pitää vaihtaa sen käyttötarkoituksen mukaan niin,
että elämisen mukana sisäilmaan joutuvat epäpuhtaudet, hajut ja kosteus kulkeutuvat ulos ja tilalle saadaan raitista ilmaa. Oli ilmanvaihto
järjestetty koneellisesti tai painovoimaisesti, tulisi ilman kulkea sitä
varten varattuja reittejä pitkin eikä hallitsemattomasti satunnaisista
epätiiviyskohdista rakenteiden läpi. Näin korvausilma säilyy puhtaana.
8
Hallittu ilmanvaihto takaa miellyttävän sisäilman
1. Painovoimainen ilmanvaihto toimi
ennen, kun taloja lämmitettiin uuneilla
ja ilma liikkui uunin aikaansaaman alipaineen ansiosta hatarien seinärakenteiden läpi aiheuttaen vedon tunnetta.
2. Painovoimainen ilmanvaihto
nykyaikaiseen lämpimään ja
vedottomaan taloon edellyttää
aina huolellista suunnittelua.
3. Hallittu koneellinen ilmanvaihto
ja oikeat rakenteet takaavat puhtaan
sisäilman.
9
Passiivitalo ja nollaenergiatalo
Passiivitalo
Passiivitalo kuulostaa ihmeelliseltä asumismuodolta, mutta kyse voi
olla aivan tavallisen näköisestä ja oloisesta talosta, jonka energiankulutus vain on hyvin pieni ja asumismukavuus suuri.
Suomessa (etelärannikolla) passiivitaloksi luokitellaan talo, jonka tilojen lämmittämiseen tarvitaan korkeintaan 20 kWh/m2 energiaa vuodessa. Normaalissa nykyisten määräysten mukaisessa talossa lämmitysenergiaa kuluu noin 4–5 kertaa enemmän.
Passiivitalon tärkein ominaisuus on sen runko, jonka lämmöneristävyys
on erittäin hyvä. Eristekerros on normaalia paksumpi ja vaippa todella
tiivis, mikä takaa sen, että ilmavuodot jäävät hyvin vähäisiksi. Taatun
ilmatiiviyden takia passiivitalon ilmanvaihto voidaan toteuttaa energiatehokkaasti ja hallitusti.
Passiivitalo pähkinänkuoressa:
• • • • Hyvä lämmöneristäminen
Ilmatiivis vaippa
Tehokas ilmanvaihdon lämmöntalteenotto
Hyvin lämpöä eristävät ikkunat ja ovet
Esimerkki passiivitalosta
Passiivitalo Kaukovaara on 1 ½-kerroksinen, puurunkoinen talopakettiratkaisu, joka toteutettiin precut-menetelmällä paikalla rakentaen.
Kohteen talopakettiratkaisun toimittaja oli Herrala Talot. Rakennuksen
ulkoseinä poikkeaa normaalista talopakettitoimituksesta siten, että
runko on 50 mm paksumpi ja sen ulkopuolella on 80 mm yhtenäinen
lämmöneriste ja tuulensuoja. Näillä muutoksilla rakenteen U-arvoksi
saadaan 0,10 W/m2K.
10
Nollaenergiatalo
Nettonollaenergiatalo on rakennus, joka tuottaa uusiutuvaa energiaa
käytettäväksi talon ulkopuolella yhtä paljon kuin se käyttää taloon
tuotua energiaa. Nettonollaenergiatalo voi perustua joko käytettävään
energiaan tai käytettävään primäärienergiaan. Talon ulkopuolisella
käytöllä tarkoitetaan energian syöttämistä esimerkiksi sähköverkkoon,
sähköauton lataamista tai aurinkolämmön käyttöä viereisissä rakennuksissa samassa taloyhtiössä.
Lähes nollaenergiatalo (Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD)
on rakennus, jonka energiantarpeesta katetaan merkittävä osa rakennuksessa tai sen läheisyydessä tuotettuna uusiutuvana energiana.
Uusiutuviin polttoaineisiin perustuva kaukolämpö lasketaan rakennuksen läheisyydessä tuotetuksi uusiutuvaksi lämpöenergiaksi, mutta
sähkön ja lämmön yhteistuotannon sähköä ei lasketa uusiutuvaksi
sähköenergiaksi. Uusiutuvia energialähteitä ovat mm. aurinkolämpö,
aurinkosähkö, talossa tai sen läheisyydessä talon tarpeisiin tuotettu
tuulivoima ja maalämpöjärjestelmällä maasta tuotettava maalämpö.
Esimerkki nollaenergiatalosta
Villa ISOVER rakennettiin Hyvinkään asuntomessuille vuonna 2013. Se
on laskennallinen nollaenergiatalo. Laskennallinen tarkoittaa sitä, että
vuoden aikana ostetun ja itse tuotetun energian määrän tulisi olla yhtä
suuri. Villa ISOVERin energiatarvetta on vähennetty passiivisin keinoin
mm. rakennuksen suuntaamisen ja rakenteiden tiiveyden ja energiatehokkuuden avulla. Villa ISOVERin rakenteet ovat erittäin tiiviit: sen
yläpohjan U-arvo on 0,06 W/m2K ja ulkoseinärakenteen 0,09 W/m2K.
Ville ISOVERin energiantuotannosta huolehtii hybridienergiajärjestelmä. Lämpöä otetaan ja siirretään kaksoisvaippavaraajaan sekä
maasta että suoraan auringosta. Aurinkokeräimiä katolla on 6 m2.
Koneellisen ilmanvaihdon lämmöntalteenotto on tehokas.
11
Ulkoseinät, uudisrakentaminen
Ulkoseinän eristäminen
Uudisrakentaminen
Pien- ja rivitalojen ulkoseiniin suosittelemme erityisesti tuulettuvia
rakenneratkaisuja, varsinkin puurunkoisiin seinärakenteisiin. Tuulettuvilla seinärakenteilla varmistutaan rakenteen kosteusteknisestä
toiminnasta, sillä tuuletusraosta rakenteesta tuleva kosteus pääsee
poistumaan ja samalla vältytään ulkoisten kosteusrasitusten haitallisilta vaikutuksilta.
Myös hyvä ilmatiiviys on tärkeää energiatehokkuuden ja rakenteen
kosteusteknisen toiminnan varmistamiseksi. Puurunkoisissa rakenteissa rungon ulkopuolisella tuulensuojaeristeellä estetään kosteuden
tiivistyminen rankarakenteeseen, mutta ilmatiiveydestä on silti huolehdittava höyrynsululla, jotta ilmavirran mukanaan tuomaa kosteutta
ei rakenteeseen pääsisi.
Puurunkoisten ulkoseinien ilmatiiviyteen ja kylmäsillattomuuteen
pystytään helposti vaikuttamaan sisäpuolisella ristikoolauksella tai
asennuskerroksella, jonka alla höyrynsulkukalvo pysyy ehjänä, ja rungon ulkopuolisella tuulensuojaeristeellä, jolla puolestaan katkastaan
tehokkaasti kylmäsillat ja saadaan ulkovaipasta tuulenpitävä sekä
tiivis. Kivirunkoisissa seinissä ei tarvita erillistä höyrynsulkukalvoa,
mutta eristeen ja kosteusteknisen toimivuuden kannalta rakenteen
ilmatiiviys on tärkeää, jotta seinä on suojattu haitallisilta ilmavirroilta
ja kosteuskuormilta.
Tuotetiedot löydät sivulta 34 alkaen.
Puurunkoinen seinärakenne, U-arvo 0,17
• Ulkoverhous
• Tuuletusrako ja koolaus 22 x
100 k600
• 30 mm ISOVER RKL-31 Facade*,
saumat teipataan
• 125 mm ISOVER KL-33 ja kantava runko 50 x 125 k600
• Höyrynsulku ISOVER VARIO
• 50 mm ISOVER KL-33 ja vaakakoolaus 50 x 50 k600
• Kipsilevy GYPROC GN 13 tai
GEK 13
• Paloluokka REI60
*matalaenergiaratkaisu helposti: ISOVER RKL-31 Facade
75 mm. U-arvo 0,14
12
Puurunkoinen passiiviseinärakenne, U-arvo 0,09
• Ulkoverhous
• Tuuletusrako ja koolaus
22x100 k600
• 75 mm ISOVER RKL-31 Facade,
saumat teipataan
• Kipsilevy GYPROC GTS 9
• 300 mm ISOVER KL-33 ja kantava runko 50 x 300 k600
• Höyrynsulku ISOVER VARIO
• 50mm ISOVER KL-33 ja vaakakoolaus 50 x 50 k600
• Kipsilevy GYPROC GN 13 tai
GEK 13
Kivirunkoinen seinärakenne, U-arvo 0,17
• Poltettu tiili, Kahi-tiili tai
rapattu Kahi Facade-harkko
tiilisitein runkoon
• ≥ 40 mm tuuletusrako
• 25 mm ISOVER RKL-31 Facade*,
saumat teipataan
• 150 mm ISOVER KL-32
• Tiilirunko, Kahi runkoponttiharkko
*matalaenergiaratkaisu helposti: ISOVER RKL-31 Facade
75 mm, U-arvo 0,14
Kivirunkoinen passiiviseinärakenne, U-arvo 0,08
• Poltettu tiili, Kahi-tiili tai
rapattu Kahi Facade-harkko
tiilisitein runkoon
• ≥ 40 mm tuuletusrako
• 100 mm ISOVER RKL-31 Facade,
saumat teipataan
• 300 mm ISOVER KL-32
• Tiilirunko, Kahi runkoponttiharkko
13
Ulkoseinät, korjausrakentaminen
Ulkoseinän lisäeristäminen
Korjausrakentaminen
Ulkopuolinen lisäeristäminen on turvallisempi vaihtoehto kuin sisäpuolinen lisäeristäminen, ja siksi ISOVER tarjoaa tähän tarkoitukseen
markkinoiden tehokkaimman mineraalivillaratkaisun. Ratkaisussa
vanha rakenne jää lämpimämpään tilaan, jolloin sen suhteellinen kosteus pienenee, eriste kuivuu ja vanhan rakenteen eristyskyky paranee.
Ulkopuolisessa lisäeristämisessä on tärkeää käyttää hyvin vesihöyryä
läpäiseviä eristeitä, jotta vältytään mahdollisilta rakennevaurioilta.
Ulkopuolisen lisäeristämisen etuna on myös se, ettei se haittaa asumista. Remontin aikana sisätilat pysyvät ennallaan.
ISOVERilta löydät ratkaisun myös sisäpuoliseen lisäeristämiseen. Kun
seinärakenteen sisäpuolista lisäeristämistä aletaan suunnittelemaan,
tulee olemassa oleva seinärakenne kartoittaa tarkasti, jotta rakenteessa käytetyt rakennusmateriaalit tunnetaan hyvin. Sisäpuolisessa
lisäeristämisessä on erinomaisen tärkeää, ettei rakenteeseen tule
useita tiiviitä rakennekerroksia.
Ratkaisuissa tulee kiinnittää huomiota vanhan rakenteen kuntoon,
eristeisiin ja etenkin ilman-/höyrynsulkuun, jottei eristeitä lisätä
ilman-/höyrynsulkukerrosten sisäpuolelle. Katso eristämisen perussäännöt sivulta 6 ja rakennusfysiikasta sivulta 8.
Purueristetyn seinän ulkopuolinen lisäeristys
Vanha rakenne:
• Sisäverhous
• Vinolaudoitus
• Ilmansulkupaperi, höyrynsulku tai vastaava
• Runko k600 purueristetty
• Ilmansulkupaperi, tuulensuoja tai vastaava
• Vinolaudoitus
Uusi rakenne:
• ISOVER RKL-31 FACADE (30,
50, 75 tai 100 mm välikkeineen)
• Koolaus k600 (tuuletusrimotus)
• Julkisivuverhous
14
Uusi eriste purujen tilalle
ja lisäeristys tuulensuojaeristeellä
Vanha rakenne:
• Sisäverhous
• Vinolaudoitus
• Ilmansulkupaperi, höyrynsulku tai vastaava
• Runko k600
Uusi rakenne:
• ISOVER KL-33 (vanhaan k600
runkoon)
• Tuulensuojalevy tai muu
vanha rungon jäykistys
• ISOVER RKL-31 FACADE (30,
50, 75 tai 100 mm välikkeineen)
• Koolaus k600 (tuuletusrimotus)
• Julkisivuverhous
Villaeristetyn seinän ulkopuolinen lisäeristys
Vanha rakenne:
• Sisäverhouslevy
• Höyrynsulku
• Runko k600 eristyksineen
• (Tuulensuojalevy)
Uusi rakenne:
• ISOVER RKL-31 FACADE (30,
50, 75 tai 100 mm välikkeineen)
• Koolaus k600 (tuuletusrimotus)
• Julkisivuverhous
15
Ulkoseinät, korjausrakentaminen
Kivirunkoisen seinän ulkopuolinen lisäeristys
Tuulettuva lisäeristys:
Uusi rakenne:
• Tuulettuva julkisivujärjestelmä (esim. Weber tuulettuvat rappausratkaisut)
• Tuuletusrako
• ISOVER RKL-31 Facade
• (ISOVER KL-33 ja puukoolaus
k600)
Vanha rakenne:
• Teräsbetoni, kevytbetoniharkko tai kevytsoraharkko
• Sisärappaus
Lämpörapattu
lisäeristys:
Uusi rakenne:
• Paksu-/ohutrappaus valmistajan ohjeiden mukaan (esim.
Weber eristerappausratkaisut)
• ISOVER FS5+ (paksurappaus)
tai ISOVER FL (ohutrappaus)
• Oikaisulaasti
Vanha rakenne:
• Teräsbetoni, kevytbetoniharkko tai kevytsoraharkko
• Sisärappaus
Hirsirunkoisen seinän ulkopuolinen lisäeristys
lisäkoolauksella ja tuulensuojaeristeellä
Uusi rakenne:
• Ulkoverhous
• Tuuletusrako ja
koolaus 22x100 k600
• ISOVER RKL-31 Facade
• ISOVER KL-33 ja koolaus k600
• ISOVER KH 15mm
Vanha rakenne:
• Kantava hirsirunko
Uusi rakenne:
• Höyrynsulku ISOVER VARIO
• Sisäverhouslevy
16
Hirsirunkoisen seinän ulkopuolinen lisäeristys
tuulensuojaeristeellä
Uusi rakenne:
• Ulkoverhous
• Tuuletusrako ja
koolaus 22x100 k600
• ISOVER RKL-31 Facade
• ISOVER KH 20-30 mm
Vanha rakenne:
• Kantava hirsirunko
Uusi rakenne:
• Höyrynsulku ISOVER VARIO
• Sisäverhouslevy
Ulkoseinän sisäpuolinen lisäeristys
Vanha rakenne:
• Ulkoverhous
• Tuuletusrako ja koolaus
• Tuulensuojalevy/vinolaudoitus
• Puurunko ja vanha eriste
Uusi rakenne, vaihtoehto 1:
• 50 mm ISOVER KL-33 ja 50x50
k600 koolaus
• 25 mm ISOVER REK-31
• Ilmarako ja koolaus k600
• Sisäverhouslevy (esim. kipsilevy Gyproc GN/GEK13)
Uusi rakenne, vaihtoehto 2:
• 25-45 mm ISOVER REK-31
• Ilmarako ja koolaus k600
• Sisäverhouslevy (esim. kipsilevy Gyproc GN/GEK13)
17
Yläpohjat, uudisrakentaminen
Yläpohjan eristäminen
Uudisrakentaminen
Pien- ja rivitalojen yläpohjien rakenneratkaisuissa tyypillisimpiä ovat
ristikkorakenteiset (sisältä tasakattoiset) ja palkkirakenteiset (sisäverhous vesikatteen suuntaisesti) yläpohjat. Kuten muissakin rakennusosissa, myös ylöäohjissa korostuu ilmatiiviys ulko- ja sisäpuolelta.
Tuulensuojaus ja tuulenohjaimien oikeaoppinen asennus (ristikkorakenteiset yläpohjat) ovat erittäin tärkeitä rakenteen lämpö- ja kosteusteknisen toimivuuden kannalta.
Kaikista rakennusosista juuri yläpohjasta lämpöä pyrkii poistumaan
rakenteen läpi eniten. Myös sisä- ja ulkoilman välinen paine-ero pyrkii
tasoittumaan, mikä tarkoittaa, että eristävyyden lisäksi myös ilmatiiviys on suuressa roolissa energiatehokkuuden kannalta. Hyvin eristetty
ja ilmatiivis yläpohja toimii myös kosteusteknisesti oikein.
Ilmatiiviyden merkitystä rakenteen lämpö- ja kosteustekniselle toiminnalle ei voi korostaa liikaa, sillä huolimaton tuulensuojaus/-ohjaus
heikentää eristeiden toimintaa ja höyrynsulun ilmavuodot altistavat
rakenteen tarpeettomille kosteuskuormille.
On suositeltavaa eristää ristikkorakenteisen yläpohjan alapaarteiden
väli levy- tai rullavillalla (KL- tai KT-eristeet), vaikka yläpohja muuten
eristettäisiinkin puhallusvillalla. Näin lämmintä pintaa vasten tuleva
tärkein eristekerros tulee hyvin ja tiiviisti käsin asennettua ja se saadaan myös esim. yläpohjaontelossa kulkevien ilmanvaihtokanavien ja
tuulijäykisteiden alle, jonne puhallusvilla ei täydellisesti aina pääse tunkeutumaan. Tämä asennustapa antaa myös työmaalle joustavuutta
puhallusvillan asennusajankohtaan, koska rakennukseen voidaan laittaa lämmöt päälle ja rakenteet alkavat kuivumaan vaikka sesonkiluonteinen puhallusvillan asennus ruuhkaisimpina aikoina viipyisikin.
ISOVER KL-33 100 mm + ISOVER Puhallusvilla
U-arvo
W/m2K
ISOVER KL-33
mm
ISOVER Puhallusvilla mm
Paksuus
yhteensä mm
0,14
100
190
290
0,09
100
350
450
0,07
100
450
550
Huom! Laskelmissa ei ole huomioitu kantavien rakennusosien lämmöneristyskykyä mahdollisesti heikentävää vaikutusta.
18
Ristikkorakenteinen
yläpohja, U-arvo 0,09
Palkkirakenteinen yläpohja, U-arvo 0,09
• Ruoteet ja vesikate aluskatteineen
• Reuna-alueilla kattokannattajien välissä tuulenohjain, noin
1,2 m ulkoseinältä harjan
suuntaan
• Tuuletettu ilmatila
• 350 mm ISOVER InsulSafe*
• 100 mm ISOVER KL-33
• Kattokannattajat rakennesuunnitelmien mukaan, tässä
k900
• Höyrynsulku ISOVER VARIO
• Harvalaudoitus 22 x 100 k300
• Kipsilevy Gyproc GN 13
*passiiviratkaisu helposti:
ISOVER InsulSafe 450 mm,
U-arvo 0,07
• Ruoteet ja vesikate aluskatteineen
• ≥ 100 mm tuuletusrako
• 50 mm ISOVER RKL-31, kattokannattajien välissä
• 350 mm ISOVER KL-33*
• Kattokannattajat rakennesuunnitelmien mukaan, tässä
k900
• Höyrynsulku ISOVER VARIO
• 50 mm ISOVER KL-33 + koolaus 50 x 50 k400
• Kipsilevy Gyproc GN 13
*passiiviratkaisu helposti:
ISOVER KL-33 475 mm,
U-arvo 0,07
Tee se itse...
Vuokraa ISOVER
Puhallusvillakone ja
osta ISOVER InsulSafe
-puhallusvillaa lähimmästä rautakaupasta.
Yhteen peräkärryyn
mahtuu puhalluskoneen
lisäksi 10 pakettia puhallusvillaa.
...tai teetä
ammattilaisella
Puhallus suoritetaan aina
ISOVERin valtuuttaman ja
VTT:n sertifioiman sopimusurakoitsijan toimesta,
millä taataan luotettava
ja laadukas lopputulos.
www.isover.fi/
yhteystiedot/
puhallusvillaurakoitsijat
19
Yläpohjat, korjausrakentaminen
Yläpohjan lisäeristäminen
Korjausrakentaminen
Ristikkorakenteisissa yläpohjissa lämmöneristeenä on yleisimmin jonkinlainen mineraalivilloilla toteutettu puhallusvillaeristys tai puukuitueristeellä vastaavasti toteutettu lämmöneristys. 1940-1950-lukujen
välisenä aikana yläpohjissa on yleisesti käytetty purueristystä, useimmiten sahan- ja kutterinpurun yhdistelmä.
Kuten purueristeisissä ulkoseinissä, myös yläpohjissa käytettiin ilmansulkuna tervapaperia ja/tai oksapahvia. Myöhemmässä vaiheessa
rakennettujen mineraalivilloilla eristettyjen talojen ilman- ja höyrynsulkuna käytettiin tervapaperin (ilmansulku, ei varsinainen höyrynsulku) tilalla muovia, jota myös nykyisin käytetään mineraalivillallaeristettyjen rakenteiden höyrynsulkuna.
Ristikkorakenteinen yläpohja
20
Lisäeristys jo olemassa
olevan eristeen päälle
Vanhan eristeen poisto,
uusi eristys tilalle:
• Ruoteet ja vesikate aluskatteineen
• Reuna-alueilla kattokannattajien välissä ISOVER Tuulenohjain
• Tuuletettu ilmatila
• 200-400 mm ISOVER
InsulSafe puhallusvilla (tai
levyvilla ISOVER KL-33)
• ~ 200 mm vanha eristys ja
kattokannattajat/ristikkorakenne
• Olemassa oleva höyrynsulku
tai rakennuspahvi
• Olemassa oleva koolaus
• Olemassa oleva sisäverhous
Vanha rakenne:
• Ruoteet ja vesikate aluskatteineen
• Reuna-alueilla kattokannattajien välissä ISOVER Tuulenohjain
• Tuuletettu ilmatila
• Kattokannattajat/ristikkorakenne
Uusi rakenne:
• 200-500 mm ISOVER Insulsafe puhallusvilla ja/tai KL-33
levyvilla kattokannattajien/
ristikkorakenteen välissä
• 25 mm ISOVER REK-31
(yhdistetty höyrynsulku ja
lämmöneriste) tai ISOVER
VARIO höyrynsulkukalvo
• Koolaus 22 x 100 mm k300
• 13 mm kipsilevy Gyproc GN
Varmista nämä kuusi kohtaa
ennen puhallusvillan asentamista:
1. Yläpohjassa on riittävästi tilaa lisäeristeen asentamiselle. Reunaalueella tulee olla vapaata tilaa korkeussuunnassa vähintään lisäeristyksen asennuspaksuuden verran. Jos reuna-alue on liian matala puhaltamalla asennattavalle lisäeristeelle, voi reunalle levittää kaistan esimerkiksi ISOVER KT-37 tai KL-33 eristettä.
2. Reuna-alueille on asennettu ISOVER Tuulenohjaimet, jotka estävät
tuulen vaikutuksen eristekerrokseen. Tuulenohjaimia ei välttämättä
tarvita, mikäli reuna on yli 300 mm lisäeristeen pinnan yläpuolelle.
Katvealueet ja alueet, joihin puhaltaja ei pääse, tulee olla etukäteen
eristettyjä. Jos reuna-alueet eristetty valmiiksi, esim. levyvillalla, ei tuulenohjaimien asennus enää välttämätöntä.
3. Yläpohja on puhdistettu kaikenlaisesta jätteestä sekä muusta säilytettävästä tavarasta.
4. Höyrynsulun tiiviys on tarkistettava erityisesti seinien ja katon liittymäkohdissa sekä läpivientien juurikohdissa. Korjaa höyrysulun vuotokohdat tarvittaessa teippaamalla.
5. Tarkista savupiipun sekä ilmastointikanavien eristykset. Hormien
juureen asennetaan 100 mm kerros paloeristettä (2 x 50 mm, UPWM
4.0 Alu 1 verkkomattoa, UPS 2.0 N tai FireProtect 150 levyä), eristeen
ulotuttava vähintään 100 mm tulevan lisäeristeen yläpuolelle. Myös
tulevan eristeen sisään jäävät kanavat on hyvä eristää vähintään 50
mm mineraalivillaeristeellä.
6. Kulkusillat asennusta ja myöhempää liikkumista varten ovat kunnossa. Tarvittaessa korota aikaisempia kulkusiltoja niin, että ne jäävät
vähintään tulevan lisäeristeen pinnan tasalle. Jos kulkusiltoja ei asenneta, lisäeristetyllä alueella ei voi liikkua enää asennuksen jälkeen.
!
Lisäeristäessä
ISOVER Puhallusvilla
sopii minkä tahansa
vanhan eristeen
päälle.
21
IV-kanavien ja savuhormien eristäminen
Ilmanvaihtokanavien ja
savuhormien eristäminen
Keittiön poistoilmahormin eristämisessä on huomioitava sekä paloettä kondenssieristys. UPWM 4.0 Alu1 -tuote on testattu EN-standardien mukaan ilmanvaihdon paloeristeeksi. Rakennusmateriaalin päästöluokka M1. Eristys tehdään kahdessa kerroksessa, jolloin uloimmaksi
kerrokseksi tulee CLIMCOVER ROLL CR2 Alu1 -matto saumat teipattuna.
Tiilipiipun eristämiseen suosittelemme ISOVER ULTIMATE Protect
Palonsuojalevyä, joka on taipuisa uuden sukupolven mineraalivillalevy
lämpöeristyksiin ja rakenteellisiin paloeristyksiin. Erittäin joustavan
kuiturakenteen ansiosta tuote kestää taivutuksen eristettävän kohteen kulman yli kuitujen rikkoontumatta. Levyllä on korkea lämpötilankesto, sulamislämpötila yli 1000 °C. Rakennusmateriaalin päästöluokka
on M1. Vaihtoehtoisesti suosittelemme FireProtect 150 –levyä.
Teräspiipun eristämiseen suosittelemme U PROTECT WM 4.0 Alu1, joka
on uuden sukupolven mineraalivillaverkkomatto ilmanvaihdon lämpö-,
palo-, ääni- ja kondenssieristykseen. Tuote on testattu EN-standardien
mukaan ilmanvaihdon paloeristeeksi. Tuote soveltuu myös savuhormien eristämiseen. U PROTECT 4.0 Alu1 Verkkomatto on päällystetty
verkkovahvistetulla alumiinifoliolla ja teräsverkolla. Tuotteen sulamislämpötila on yli 1000 °C. Rakennusmateriaalin päästöluokka on M1.
22
Keittiön erillisen poistoilmahormin paloeristäminen, paloluokkavaatimus EI 30
• ULTIMATE verkkomatto
UPWM 4.0 Alu1 50 mm
• kylmässä tilassa 100 mm
eristys, esim. UPWM 4.0 Alu1
50 mm + CLIMCOVER CR2
Alu1 50 mm
Tiilipiipun eristäminen
• suojaetäisyys palavista rakenteista 100 mm
• eristys 2 x 50 mm, saumojen
limitys ≥ 50 mm
• paloeristys ulottuu vähintään
100 mm muun yläpohjaeristeen ylä­puolelle
• tuote: ULTIMATE palonsuojalevy UPS 2.0 N 50 mm (tai
FireProtect 50 mm)
Teräspiipun eristäminen (tulisijan teho alle 120 kW)
• suojaeristys liiallista pintalämpötilaa vastaan (t < 80 °C)
• eristys sisäkuoren ympärillä
vähintään 2 x 50 mm, saumojen limitys ≥ 50 mm. Hormin
eristys päällystetään min. 0,5
mm paksuisella metallilevyllä.
• eristys palavista rakenneosista 2 x 50 mm läpimenokohdalla
• tuote: verkkomatto UPWM
4.0 Alu1
23
Ääneneristys
Väliseinän eristäminen ja
ääneneristyksen parantaminen
Paksu kivinen seinärakenne on tunnetusti hyvin ääntä eristävä, mutta
samalla se on raskas ja huonetilojen muunneltavuus on vaikeaa.
ISOVER-eristeet ovat huokoisia ja hyvin ääntä vaimentavia. Väliseinärakenteissa kevyet ISOVER-eristeet toimivat parhaimmalla mahdollisella
tavalla molemmilta puolilta levytetyissä seinärakenteissa. Tutkimukset
ovat osoittaneet, että ISOVER-eristeiden tiheys ja kuiturakenne ovat
optimaalisia äänenvaimennusominaisuuksiltaan.
Ääneneristyksen perusasiat:
• Rakenteen on oltava tiivis, koska ääni siirtyy pienistäkin raoista
• Rakenteet tulee suunnitella niin, että kaikki äänen siirtymäreitit
on katkaistu
Täyttämällä rankaväli villalla, seinän ääneneristävyyteen saadaan
merkittävä parannus. Ääneneristyksen kannalta metalliranka on
hieman puurankaa parempi.
• Ääneneristämisellä tarkoitetaan kahden eri tilan välistä ääneneristämistä (ilma- tai askelääni).
• Äänenvaimennuksella voidaan vaikuttaa tilan jälkikaiunta-aikaan
eli kuinka kaikuisa tila on.
• Mineraalivillojen tiheydellä ei ole vaikutusta rakenteen ääneneristävyyteen.
Huom! Hyvä huoneakustiikka ei ole sama, kuin hyvä ääneneristäminen.
Kipsilevyseinän ääneneristysarvoja
Huom! Tulokset ovat R’w eli käytännön arvoja.
Selitykset: Välitila on täytetty kokonaan villalla (KL-AKU), runko/rankajako k600. Taulukon R’w -arvot Gyproc Käsikirjan 2012 ja Gyproc Äänikirjan mukaan. Levytys Gyproc GN 13
Yksinkertainen runko
Puurunko
Rw(dB)
Vaatimus
Rungon
paksuus
24
YksinKaksinkertainen kertainen
levytys
levytys
Teräsranka
Yksinkertainen
levytys
Kaksinkertainen
levytys
70 mm
35
35
40
44
95 mm
35
40
44
48
Ääneneristyksen parantaminen väliseinässä
Vanha rakenne
Uusirakenne:
• Runko ja mineraalivilla
• Gyproc AP 25 Jousiranka
• 2 x 12,5 mm Gyproc-kipsilevy
Parannus n. 7 dB
R’w = 52 dB
Ääneneristyksen parantaminen välipohjassa
• • • • • R’w = 60 dB
L’n,w = 58 dB (laskennallinen)
REI 60
laatta tai parketti
160 mm betoni
50 mm ilmaväli
70 mm ISOVER KL-37 ja runko
kipsilevyt, 2 x Gyproc GN 13
(tai alempi levy Gyproc GPL
Platinum)
25
Väliseinät ja ääneneristys
Puurunkoinen väliseinä
• sisäverhouslevy, Gyproc
GN13 tai GEK 13
• puurunko + ääneneristys
ISOVER KL-AKU tai KL-37
• sisäverhouslevy Gyproc GN
13 tai GEK 13
Teräsrankainen väliseinä
• sisäverhouslevy, Gyproc GN
13 tai GEK 13
• Teräsranka + ääneneristys
ISOVER KL-AKU tai KL-37
• sisäverhouslevy Gyproc GN
13 tai GEK 13
26
Kosteat tilat
Kosteat tilat
Kuivan ja kostean tilan välinen seinä
• sisäverhouslevy Gyproc GN 13
tai GEK 13
• teräsranka + lämmöneriste
ISOVER KL-AKU tai KL-37
• märkätiloihin soveltuva levy
• vedeneristys
• laasti/liima
• keraaminen laatoitus
Saunan ja pesuhuoneen välinen seinä
• • • • • • keraaminen laatta
laasti/liima
vedeneristys
märkätiloihin soveltuva levy
ilmarako
teräsranka + ääneneriste
ISOVER KL-AKU tai KL-37
• lämmöneriste ISOVER Sauna
(saumat teipataan alumiiniteipillä)
• pystyrimat + tuuletusrako
• panelointi ja saunasuoja
27
Välipohjat
Välipohjat
Kivitalon välipohja
• 20-40 mm pumpattava tasoite
Vetonit tai 30 mm levylattia
(2 x Gyproc GL 15 mm)
• Valusuoja (suodatinkangas
tai muovikalvo, valitaan
kosteuden siirtymissuunnan
mukaan)
• ≥ 30 mm askelääneneriste
ISOVER FLO
• 265–320 mm kantava
rakenne, ontelolaatta P27
tai P32 (saumattuna > 380
kg/m2)
Puutalon välipohja
• Pintakäsittely/-materiaali
• 2 x Gyproc GL 15 Lapikas,
levysaumat limitetään
• Harvalauta ≥ 22 x 100, k300
• Lattiakannattajat, korkeus >
175 mm
• 150 mm ISOVER KL-AKU
• Harvalaudoitus 22 x 100
k400
• Kipsilevy Gyproc GN 13, paloluokkaan REI30 Gyproc GF 15
• Pintakäsittely
• Pintakäsittely/-materiaali
• 2 x Gyproc GL 15 Lapikas,
levysaumat limitetään
• Askeläänieriste ISOVER FLO
• 18 mm vaneri tai 22 mm
lastulevy
• Lattiakannattajat, korkeus >
175 mm
• 150 mm Ääneneriste ISOVER
KL-AKU
• Koolaus 45 x 45 k600
• Akustinen jousiranka Gyproc
AP25 k400
• Kipsilevy Gyproc GN 13 tai
GEK13
• Kipsilevy Gyproc GF 15, levysaumat limitetään.
• Pintakäsittely
28
Alapohjat
Alapohjat
Tuulettuva puurakenteinen alapohja
(rossipohja), U-arvo 0,17
• Pintamateriaali ja/tai -käsittely huoneselityksen mukaan
• 2 kpl Gyproc GL 15 Lapikas
lattialevy, levysaumat limitetään
• Harvalaudoitus vähintään
22 x 100 k300
• Höyrynsulku ISOVER VARIO
• 200 mm ISOVER KL-33 +
kantava rakenne
• 25 mm ISOVER RKL-31
• Tuulettuva ryömintätila
• Kapillaarisen vedennousun
katkaiseva kerros/lämmöneriste, esim. kevytsora
• Kuitukangas (tarvittaessa)
• Perusmaa, kaivurajojen kallistus salaojiin 1:100
Tuulettuva alapohja (rossipohja),
korjausrakentaminen
Uusi rakenne:
• Pintamateriaali ja/tai
-käsittely.
• 2x15 mm Gyproc GL15
lattiakipsilevy, levysaumat
limitetään
• Harvalaudoitus vähintään
22x100mm k300
• Höyrynsulku ISOVER VARIO
• Koolaus 48x100mm k600 +
ISOVER KL-33
Vanha rakenne:
• Kantava rakenne
• Lämmöneriste
• Lämmöneriste/tuulensuojalevy
• Lämmöneristeiden kannatuslauta
• Tuuletettu ryömintätila
29
Maanvastaiset rakenteet
Maanvarainen alapohja
• Pintamateriaali- ja/tai -käsittely huoneselityksen mukaan
• Tasausbetoni (tarvittaessa)
• Paikalla valettu teräsbetonilaatta rakennesuunnitelmien
mukaan
• Lämmöneriste STYROFOAM
300 SL-A-N
• Koneellisesti tiivistetty
kapillaarisen vedennousun
katkaiseva kerros
• Kuitukangas (tarvittaessa)
• Perusmaa, kaivurajojen kallistus salaojiin 1:100
Rakenneratkaisu (U-arvo)
Variaatio
Maalaji
Reuna-alue 0...1 m
sokkelista
Sisäalue
A
Savi, salaojitettu SL-A-N 100 mm
hiekka ja sora
+ 80 mm (0,16)
SL-A-N 100 mm
(0,16)
B
Hiesu, ja hieta,
SL-A-N 70 mm
salaojittamaton
+ 70 mm + 50 mm
hiekka ja sora,
(0,16)
moreeni
SL-A-N 70 mm + 70 mm
(0,16)
C
Kallio
SL-A-N 100 mm
+ 100 mm (0,16)
SL-A-N 100 mm + 60 mm
(0,16)
Sokkelin eristäminen
• Sokkelin runkomateriaali
(betoni- tai kevytsoraharkko)
• Liimalaasti/tartuntalaasti
• Styrofoam 300 SL-A-N
• pintarappaus (rouhepinnoitus tai vastaava)
• Styrofoam 300 SL-A-N vaakasuuntainen routaeristys
sokkelista ulospäin
30
Kellarin seinä
Lisäeristys ulkopuolelle
• vanhan kellarin seinä
• vedeneristys, kumibitumikermi TL2
• Styrofoam 300 SL-A-N
• karkea salaojitussora
Lisäeristys sisäpuolelle
• • • • Salaojituskerros:
Vedeneristys
(vanha) kellarin seinä
50 mm ISOVER KL-33 (teräsrangan ja vanhan seinän
väliin)
• teräsranka + 70 mm ISOVER
KL-33
• höyrynsulku ISOVER Vario
• kipsilevy Gyproc GN 13 tai
GEK 13
31
Kevyet eristeet
Kevyet eristeet
Seiniin sekä ala-, väli- ja yläpohjiin.
ISOVER-lämmöneristeistä löydät huippuluokan tuotteet niin uudiskuin korjausrakentamiseen. Kevyitä ISOVER KL- ja KT -rakennuseristeitä käytetään yleensä seinä-, lattia- sekä kattoeristeinä. Tuotteiden
raaka-aineesta on 70-80 % kierrätyslasia, ja kiitos Multipack-puristepakkauksen, voidaan puhua todella ympäristöystävällisestä tuotteesta.
Valitsemalla ISOVERin tuotteet, hoituu lämmöneristyksen lisäksi myös
ääneneristys.
ISOVER KL-33 ja muut kevyet rakennuseristeemme ovat
entistäkin parempia! Uusi luonnonmukainen sideaine
tekee tuotteesta vieläkin ympäristöystävällisemmän ja
mukavamman asentaa.
ISOVER KL-33
Lämmönjohtavuus λD
Paloluokka
33 mW/mK
A1
Huippuluokan mineraalivillaeriste. ISOVER KL-33 eristyslevyn lämmöneristävyys on yli 10 % parempi kuin Standard-luokan mineraalivillaeristeiden. Pääasiallisia käyttökohteita ovat rakenteet (alapohjat,
seinät ja yläpohjat) joissa halutaan mahdollisimman hyvää eristystä
tai ohuita rakenteita. Se sopii kaikkiin eristyskohteisiin puu-, teräs- ja
betonirakenteissa.
32
ISOVER KL-37
Lämmönjohtavuus λD
Paloluokka
37 mW/mK
A1
Mineraalivillaeristelevy. ISOVER KL-37 on Standard-luokan eriste, joka
sopii perustason lämmöneristämiseen. Tuotetta suositellaan erityisesti käytettäväksi väliseinien ja välipohjien ääneneristämiseen. Tuotteen mitat sopivat sekä puu- että teräsrunkorakenteisiin (k600, k900
ja k1200).
ISOVER KT-37
Lämmönjohtavuus λD 37 mW/mK
Paloluokka
A1
Mineraalivillaeristematto. ISOVER KT-37 on rullapakattua lämmöneristysmattoa, jota käytetään eristeenä pääasiassa vaakarakenteisissa
ala- ja yläpohjissa. Tuote soveltuu hyvin myös korjausrakentamiseen,
kun rakenteessa on vaihtelevat koolausvälit. Kussakin paketissa on 2 kpl
565 mm levyistä rullaa ja tuotteet on puristettu n. 1/5 osaan vapaasta
tilavuudestaan. Huom! 50 mm paketissa on 4 kpl 565 mm leveitä eristevuotia.
ISOVER KL-AKU & KT-AKU
Lämmönjohtavuus λD 40 ja 37 mW/mK
Paloluokka
A1
Mineraalivillaeristelevy tai -matto. ISOVER AKU -tuotteita käytetään
teräsrankaisten väliseinen ääneneristevillana. Tuote soveltuu erityisen
hyvin kohteisiin missä väliseiniä tehdään suuria neliömääriä. Tuotteen
pakkaamisessa on pyritty maksimaliseen tehokkuuteen, jolloin yhteen
pienpakettiin saadaan erittän suuri määrä eristettä ja näin kantamisen
tarve vähenee oleellisesti.
Multipack-lavapakkaus
Kevyet ISOVER eristeet puristepakataan puoleen levyjen
alkuperäisestä tilavuudesta, jolloin niiden tarvitsema tila
kuljetuksessa ja varastoinnissa vähenee merkittävästi.
ISOVER KL -tuotteet ovat saatavissa myös kätevässä MULTIPACK-lavapakkauksessa, jossa on 16/20 kpl pakettia puristettuna lähes 1/4-osaan alkuperäisestä koostaan. Lähes 100
m2 ISOVER KL-37 100 mm eristettä mahtuu 2,2 kuutioon ja
kulkee helposti rautakaupasta kotiin peräkärryllä. Näin säästyy aikaa, rahaa ja luontoa. Lisäksi työmaan siisteys ja järjestys pysyy parempana.
33
Tuulensuojaeristeet
Ulkoseiniin, ullakoille ja tuuletettuihin alapohjiin.
ISOVERin tuulensuojaeristeiden lämmöneristävyys on markkinoiden paras. Kaikissa tuotteissa
on pontti pitkillä sivuilla, joka takaa saumattoman eristämisen. Tuulensuojavillalla pystytään
tehokkaasti katkaisemaan rakenteiden kylmäsillat.
ISOVER RKL -tuotteet on pinnoitettu tuulensuojapinnoitteella tai lasihuopapinnoitteella. Tuulensuojapinnoitteet antavat hyvän suojan tuulelta ja tuiskuilta, ilman ulkoverhousta olevalle
rakennukselle. Tuulensuojapinnoite on kuitenkin
hyvien säänsuojaominaisuuksien lisäksi hyvin
vesihöyryä läpäisevä. Lasihuopapinnoitettuja
levyjä käytetään pääasiallisesti palkkiyläpohjien
tuulensuojauksessa.
ISOVER RKL-31 Facade
Lämmönjohtavuus λD
Paloluokka
31 mW/mK
A2-s1, d0
Huippuluokan tuulensuojaeriste. RKL-31 Facade on tuulensuojapinnoitteella pinnoitettu tuulensuojaeriste. RKL -31 Facade soveltuu käytettäväksi kaikentyyppisissä rakennuksissa. Saatavana myös tumman värisellä pinnalla mm. avosaumaisten alakattoasennusten tuulensuojaksi.
ISOVER RKL-31 EJ Facade
Lämmönjohtavuus λD
Paloluokka
31 mW/mK
A2-s1, d0
Huippuluokan tuulensuojaeriste. ISOVER RKL-31 EJ Facade on tuulensuojapinnoitteella pinnoitettu tuulensuojaeriste. Tuulensuojapinnoite
on hyvin tuulta pitävä, mutta vesihöyryä läpäisevä. ISOVER RKL-31 EJ
Facade -tuotetta käytettäessä aluslaudat voidaan naulata suoraan runkoon tai rankaan ilman välikkeitä.
ISOVER RKL-31
Lämmönjohtavuus λD
Paloluokka
31 mW/mK
A2-s1, d0
Huippuluokan tuulensuojaeriste. ISOVER RKL-31:n toinen pinta on pinnoitettu lasihuovalla. 1200 mm leveät tuotteet on tarkoitettu seinään.
Tuotteet mitoiltaan 850 x 1150 mm ja 550 x 1150 mm on suunniteltu
yläpohjan palkkien väliin tuulensuojaeristeeksi (k600, k900 tai k1200).
34
Tuulensuojatuotteiden asennustarvikkeet
Naulausvälikkeitä (1) käytetään 30 ja 50
mm ISOVER RKL -tuotteissa tehtäessä
ulkoverhousta, joka asennetaan tuuletusrimojen avulla. 25 mm:n ISOVER RKL-31
EJ Facaden kanssa käytetään Naulausvälikelevyä tarvittaessa ainoastaan levyn
reuna-alueilla ja tuuletusriman jatkosten
kohdalla. Naulausvälikkeiden menekki
4–6 kpl/m2.
Tiilisiteitä (2) käytetään pien- ja rivitalokohteissa sitomaan julkisivumuuraus
rakennuksen runkoon. Tiilisiteiden menekki 4-6kpl/m2. Tuulensuojalevyn maksimipaksuus 50 mm.
Naulauslevyillä (3) voidaan tuulensuojalevyt kiinnittää kohteissa missä tuulensuojalevyn päälle ei asenneta erikseen ulkoverhousta. Menekki n. 4 kpl/m2. Naulauslevyn halkaisija 60 mm.
Saumausteipillä saumataan RKL-31 Facade ja EJ Facaden saumat. Teipin menekki
on 1 m/seinä-m2. Alin käyttölämpötila -5 °C. Suosittelemme, että saumoissa käytetään 60 mm:n
levyistä teippiä ja nurkissa 90 mm:n levyistä teippiä.
RKL Termofix -asennuspaketti
RKL Termofix -asennuspaketilla asennetaan 75 ja
100 mm paksut ISOVER RKL -tuotteet seinärunkoon
ilman merkittäviä kylmäsiltoja sekä epätiiviyskohtia.
Asennussarja sisältää välikkeet, välikkeiden asennustyökalun sekä kiinnitysruuvit puurungolle. Kiinnikkeen menekki 1 m välein/runkotolppa (2,7kpl/
seinä m2).
2
35
Energiatehokkaat ratkaisut
uudisrakentamiseen.
ISOVERin suosittelemat rakenteet
on merkitty vihreällä värillä.
Puurunkoinen ulkoseinärakenne, U-arvotaulukko
U-arvot ovat standardin EN ISO 6946 mukaisesti laskettuja korjattuja U-arvoja Uc.
Mainitut lämmönjohtavuudet ovat suunnitteluarvoja λd (design-arvoja).
Tuulensuojalevy
RKL-31
Facade
100 mm
0,031
W/mK
RKL-31
Facade
75 mm
0,031
W/mK
RKL-31
Facade
50 mm
0,031
W/mK
KL-33 0,033 W/mk
0,15
0,17
0,19
0,23
0,26
0,29
KL-37 0,037 W/mk
0,15
0,18
0,21
0,25
0,28
0,32
KL-33 0,033 W/mk
0,13
0,15
0,17
0,20
0,23
0,25
KL-37 0,037 W/mk
0,14
0,16
0,18
0,22
0,24
0,27
KL-33 0,033 W/mk
0,12
0,14
0,16
0,18
0,20
0,22
KL-37 0,037 W/mk
0,13
0,15 (0,14)
0,17
0,19
0,22
0,24
KL-33 0,033 W/mk
0,11
0,13
0,14
0,16
0,18
0,20 (0,19)
(150 mm + 50 mm) KL-37 0,037 W/mk
0,12
0,13
0,15
0,17
0,19
0,21
KL-33 0,033 W/mk
0,11
0,12
0,13
0,15
0,16
0,18 (0,17)
(175 mm + 50 mm ) KL-37 0,037 W/mk
0,12
0,13 (0,12)
0,14
0,16
0,18
0,19
KL-33 0,033 W/mk
0,10
0,11
0,12
0,13
0,15
0,16
KL-37 0,037 W/mk 0,11 (0,10) 0,12 (0,11)
0,13
0,14
0,16
0,17
KL-33 0,033 W/mk
0,09
0,11
0,12
0,14
0,15
(225 mm + 50 mm) KL-37 0,037 W/mk
0,10
0,11
0,12
0,13
0,15
0,16
KL-33 0,033 W/mk
0,09
0,10 (0,09)
0,10
0,11
0,13
0,14
KL-37 0,037 W/mk
0,09
0,10
0,11
0,12
0,14
0,15
Puurunko (leveys 50 mm)
k600 ja lämmöneriste
125 mm
150 mm
175 mm
200 mm
225 mm
250 mm
275 mm
300 mm
0,10
RKL-31 EJ Puukuitu
Facade
-levy
25 mm
25 mm
0,031
0,055
W/mK
W/mK
Gyproc
GTS
9 mm
0,250
W/mK
Puurunko on otettu laskelmissa huomioon siten, että se on tehty kokonaan yhdestä osasta.
Mikäli rakenne on tehty ristiinkoolattuna (esim. 200 mm = 150 mm + 50 mm), U-arvo saattaa
olla jonkin verran parempi varsinkin kipsilevytuulensuojaa käytettäessä (esim. 175 mm + 50
mm KL33 > U-arvo on 0,17 W/m2K). Kyseiset U-arvot on merkitty joihinkin kohtiin sulkeisiin.
36
Vino yläpohjarakenne, U-arvotaulukko
U-arvot ovat standardin EN ISO 6946 mukaisesti laskettuja korjattuja U-arvoja Uc.
Mainitut lämmönjohtavuudet ovat suunnitteluarvoja λd (design-arvoja).
Tuulensuojalevy
Kertopuu (leveys 45 mm)
k900 ja lämmöneriste
250 mm
300 mm
350 mm
400 mm
450 mm
500 mm
550 mm
600 mm
KL-33
KL-37
KL-33
KL-37
KL-33
KL-37
KL-33
KL-37
KL-33
KL-37
KL-33
KL-37
KL-33
KL-37
KL-33
KL-37
0,033 W/mk
0,037 W/mk
0,033 W/mk
0,037 W/mk
0,033 W/mk
0,037 W/mk
0,033 W/mk
0,037 W/mk
0,033 W/mk
0,037 W/mk
0,033 W/mk
0,037 W/mk
0,033 W/mk
0,037 W/mk
0,033 W/mk
0,037 W/mk
RKL-31
50 mm
0,031
W/mK
0,129
0,139
0,113
0,122
0,100
0,108
0,091
0,098
0,083
0,089
0,076
0,083
0,071
0,077
0,067
0,072
RKL-31
30 mm
0,031
W/mK
0,138
0,149
0,119
0,139
0,106
0,114
0,095
0,103
0,086
0,093
0,079
0,086
0,073
0,079
0,069
0,074
Puukuitulevy Gyproc GTS
12 mm
9 mm
0,055
0,250
W/mK
W/mK
0,150
0,154
0,164
0,168
0,128
0,131
0,140
0,143
0,112
0,114
0,122
0,125
0,100
0,102
0,109
0,111
0,091
0,092
0,098
0,100
0,083
0,084
0,090
0,091
0,076
0,077
0,083
0,084
0,071
0,072
0,077
0,078
37
Puhallusvilla
Puhallusvilla
Yläpohjiin
ISOVER Puhallusvilla on irtonaista palamatonta
lämmöneristettä, jota käytetään pääsääntöisesti yläpohjien eristämiseen. ISOVER Puhallusvilla on ekologinen valinta: se valmistetaan
osittain kierrätyslasista.
ISOVER Puhallusvillan hyvä eristyskyky säilyy
koko rakennuksen eliniän ajan ja se sopii sekä
uudisrakennuksiin että vanhojen rakennusten
lisälämmöneristykseen. ISOVER Puhallusvilla
sopii minkä tahansa vanhan eristeen päälle
lisäeristeeksi. ISOVER Puhallusvilla toimitetaan
kohteeseen puhallettuna ISOVERin sopimuspuhaltajan toimesta.
Tarkista seuraavat kohdat
Ennen ISOVER Puhallusvillan asentamista.
1. Harvalaudoitus ja höyrynsulku.
2. Höyrynsulun tiiviys erityisesti seinien ja katon liittymäkohdissa ja läpivientien juurikohdissa.
3. Reuna-alueille on asennettu ISOVER tuulenohjaimet, jotka estävät
tuulen vaikutuksen eristekerrokseen. Tuulenohjainten tarpeellisuus tulee
tarkastella erikseen, mikäli tuulensuojalevy tulee 300 mm puhallusvillan
pinnan yläpuolelle. Alueet, joihin puhaltaja ei pääse, tulee olla etukäteen
eristettyjä.
4. Kaikki LVIS-asennukset ovat valmiit. Huolehdi, että putkien ja kanavien
vaaka- ja pystyvedot on eristetty ympäriinsä erikseen (myös puhallusvillan
sisään jäävät).
5. Hormien juureen asennetaan 100 mm:n UPWM 4.0 Alu1 verkkomattoa tai
UPS 2.0 N-levyä, joka ulottuu vähintäänkin 100 mm tulevan puhallusvillan
yläpuolelle.
6. R
akennuksen päädyt ovat valmiita tai muuten suojatut tuulelta. Sisäpuolisen yläpohjaluukun ympärillä on riittävän korkea kehys.
7. Kulkusillat asennusta ja myöhempää liikkumista varten ovat kunnossa.
8. Yläpohjan valaisemiseen on saatavilla valovirtaa.
9. Yläpohja on puhdistettu rakennusjätteistä.
10.Jos kyseessä on talopaketti, tarkista myyjältä sisältyykö tilaukseen esim.
autotallin yläpohjan lämmöneristys. Mikäli tilaus ei sisällä em. lämmöneristeitä, tilaa ne suoraan kauppiaaltasi.
11.Puhallus on varmistettava kaksi päivää ennen työn suoritusta. Tarkempi
ajankohta sovittava puhallusurakoitsijan kanssa.
12.Ei pystyrakennepuhallusta.
38
ISOVER Puhallusvillan toimitusehdot
1. Hinnat koskevat tuulettuvan yläpohjan vaakasuoraa lämmön- tai lisälämmöneristämistä.
2. ISOVER Puhallusvilla toimitetaan tilaajalle tilauksen mukaisesti valmiiksi
asennettuna.
3. Tarvittaessa tilaus vahvistetaan kirjallisesti.
4. ISOVER toimittaa Puhallusvillan puhallettuina kuutioina. Puhallettavat
kuutiot = yläpohjan pinta-ala x puhallusvillan keskipaksuus.
5. Kattotuoleja, putkituksia ja alle 1 m2:n piippuja tms. rakenteita ei vähennetä laskettaessa puhallettavaa/puhallettua kuutiomäärää.
6. Tilaaja on velvollinen tarkistamaan puhallusvillatyön sen valmistumisen
jälkeen ja ilmoittamaan mahdollisesti havaitusta työ- tai/ja asennusvirheestä. Huomautukset on tehtävä työkorttiin kuittauksen yhteydessä.
7. Urakoitsija ei vastaa rakenteiden heikkouksista tai puutteellisuuksista
johtuvista vaurioista eikä puhallustöiden jälkeen puhallusvillan päällä
liikuttaessa syntyvistä vaurioista.
8. Tilaajan on varmistettava puhaltajalle turvallinen kulkutie puhalluskohteeseen.
9. Puhallustyössä käytettävälle kuorma-autolle on oltava riittävän tilava ja
kantava ajotie kohteen läheisyyteen. Puhallusurakoitsijalla on autossa
vakiona 50 m puhallusletkua, mikäli puhallusmatka on enemmän, on siitä
ilmoitettava erikseen toimitusta tilattaessa puhallusurakoitsijalle.
10.Urakoitsijalla on oikeus olla puhaltamatta tilattua puhallusvillaa, jos jokin
seikka on kunnollisen työtuloksen esteenä. Tällöin urakoitsija on velvollinen
antamaan selvityksen ko. toimenpiteestä ja sen syystä. Mikäli työn este
johtuu rakennuttajasta, on rakennuttaja velvollinen korvaamaan turhan
käynnin urakoitsijalle 80 EUR/h ja 0,9 €/km. Puhallusvillaurakoitsijasta
riippumattomista syistä aiheutuvasta odotusajasta työmaalla veloitamme
40 €/alkava ½ tuntia.
11.Ahvenanmaalle suorittaviin puhalluksiin lisätään lauttamaksut arviolta n.
300 EUR (ALV 0%) / suunta. Suosittelemme levyvilla asennusta saarioloihin.
12.Vinoilla katto-osilla koteloon puhallus ei ole suositeltava rakenneratkaisu.
Mikäli eristys toteutetaan puhallettuna, tulee rakennuttajan tai hänen
valtuuttaman edustajan hyväksyä rakenne allekirjoituksellaan työkorttiin.
Työmaalla on aina oltava rakennuttaja tai hänen valtuuttamansa edustaja
vastaanottamassa työtä. ”Normaaleissa” kotelopuhalluksissa kuutiomäärän lisäkerroin on 1,5. Syynä lisääntyvä materiaalikulutus ja työmäärä
”Vaikeissa” kotelopuhalluksissa puhallettu kuutiomäärän lisäkerroin on
2. Vaikeusaste määritellään aina paikan päällä. Kotelopuhallus edellyttää
sellaisia rakenneratkaisuja, että ne eivät estä sen asiallista toteuttamista.
13.Normaaleissa avopuhalluksissa yläpohjan enimmäiskaltevuus 1:4.
14.Puhallusvillan painumisen takia, lattiapuhallus ei ole teknisesti suositeltava
ratkaisu.
39
Höyrynsulku- ja
tiivistystuotteet
Kosteusturvalliseen rakenteiden
tiivistämiseen
ISOVER on ratkaissut ilmatiiviyden toteuttamisen sinun puolestasi. Käyttämällä testattuja ja
taatusti yhteensopivia ISOVER VARIO -höyrynsulkutuotteita voit olla varma ilmatiiviistä, kosteusturvallisesta lopputuloksesta.
Tiivistystuotteisiin kuuluvat erilaiset kaistat ja
huovat, joita voidaan käyttää mm. hirsirakenteissa, betonisandwich-elementtien saumoissa,
sokkelin ja alasidepuun välissä sekä ikkuna- ja
ovikarmin väliin jäävässä tilassa.
ISOVER Vario KM Duplex UV
Kosteutta tasaava älykäs höyrynsulkukalvo. Tuotteen toiminta perustuu rakenteen kosteuden kuivumiseen sekä sisälle että ulospäin. ISOVER
Vario KM Duplex UV -höyrynsulku asennetaan kuten perinteinen höyrynsulku. Saumakohdat limitetään väh. 10 cm ja tiivistetään Vario-teipillä.
ISOVER Vario KM Duplex UV antaa rakenteelle varmuutta kosteusongelmia vastaan. Erityisen tärkeää tämä on kohteissa, joissa on ollut kosteusvaurio ja kuivatuksen jälkeen rakenteet pitää verhoilla uudestaan
nopealla aikataululla. Samoin uudisrakennuksissa, joissa rakenteet vielä
sisältävät rakennusaikaista kosteutta, päästään sateisenakin kesänä
varmaan lopputulokseen käyttämällä höyrynsulkuna ISOVER Vario KM
Duplex UV:ta. Tuotteen erityisominaisuus tekee siitä myös ihanteellisen höyrynsulun osan vuotta kylmillään oleviin rakennuksiin, kuten
loma-asuntoihin.
ISOVER Vario Höyrynsulkujärjestelmä sisältää KM Duplex UV kalvon
lisäksi kattavan valikoiman järjestelmää yhteensopivia teippejä ja muita
tiivistystuotteita.
Näin se toimii
Rakenten suhteellisen kosteuden noustessa, Vario KM Duplex
UV:n vesihöyrynvastus pienenee.
Esim. kun suhteellinen kosteus
on yli 70 %, Vario Duplex päästää
vesihöyryn lävitseen ja näin lisää
rakenteen kuivumiskykyä.
diffuusiovastus Sd (m)
5
4
3
2
1
0
0
20 40 60 80 suhteellinen kosteus (%)
40
100
ISOVER SK-C
Lämmönjohtavuus λD
Paloluokka
39 mW/mK
A2-s1d0
Eristyskaista. ISOVER SK-C on kuitukankaalla päällystetty, silikonikäsitelty ja vettähylkivä eristyskaista. Tyypillisimmät käyttökohteet ovat
hirsien välit, ikkuna- sekä ovikarmien ja runkorakenteiden väliin jäävä
asennustila sekä yhteen liitettävien puuelementtien ja koolausten saumaeristys.
ISOVER LHK
Lämmönjohtavuus λD 37 mW/mK
Paloluokka
A1
Lämpöharkkokaista. ISOVER LHK on silikonikäsitelty, vettähylkivä
pinnoittamaton mineraali­villakaista. Tuote soveltuu lämpöharkkojen
saumaeristeeksi.
ISOVER KH
Lämmönjohtavuus λD 37 mW/mK
Paloluokka
A1
Mineraalivillaeristematto. ISOVER KH on silikonikäsitelty, vettähylkivä
mineraalivillamatto. ISOVER KH -tuotetta käytetään erilaiseen tiivistämiseen (ikkunat ja ovet sekä hirsien välit, tms.) ja lämmöneristämiseen,
kun eristettävät pinnat eivät ole tasaisia (esim. hirsiseinät).
41
Tuotteet
paloeristykseen
Tulisijojen, ilmastointikanavien,
muurattujen savuhormien ja
teräspiippujen palosuojaukseen.
Mineraalivilla on palamaton lämmöneriste.
Tästä osiosta löydät eristeet rakenteiden, tulisijojen ja hormien palosuojaukseen ja -eristämiseen.
ISOVER-mineraalivillaeristys edistää rakennuksessa henkilöturvallisuutta ja rakenteiden
paloturvallisuutta. Pinnoittamattomat ja lasikuituhuovalla pinnoitetut ISOVER-mineraalivillaeristeet kuuluvat parhaisiin paloluokkiin A1 ja
A2-s1, d0.
Euroluokka
Vanha luokka
A1
Mineraalivillat (lasi- ja kivivillat)
Ei ole
A2
Mineraalivillat (lasi- ja kivivillat)
Palamaton
B
Pinnat, osa muoveista
Palava ja 1/i
C
Osa muoveista
Palava ja 1/ii
D
Lastulevy, sellu, muovit
Palava ja 1/-
E
Puu, puukuitulevyt
Palava
F
Ei luokkaa
Ei vaatimusta
Lisäksi vaatimukset savunmuodostuksen ja pisaroitumisen osalta.
Tämän osion tuotteiden lisäksi muutkin ISOVER-eristeet ovat paloturvallisia. Katso alta, mihin paloluokkaan kukin tuote sijoittuu.
ISOVER-tuotteiden europaloluokat
A1
KL-33, KL-37, KT-37, KH, OL-E, ULTIMATE, KL-AKU, KT-AKU
A2-s1,d0
RKL-31, RKL-31 Facade, REK-31, SAUNA, OL-P, OL-TOP, OL-FLO
Palotekniset rakenteet ovat rakennekirjaston
rakenteita, joille ilmoitettu tai arvioitu kantavan tai osastoivan rakenteen paloluokka (REI
tai EI), jotka arvot on saatu kirjallisuuden ja
julkisuudessa olevien tietojen perusteella tai
ne on mitattu.
Rakenteisiin kohdistuvia vaatimuksia
kuvataan seuraavasti:
R = Kantavuus
E = Tiiveys
I = Eristävyys
42
ISOVER FireProtect
Lämmönjohtavuus λD
Paloluokka
37 mW/mK
A1
Kivivillalevy paloeristykseen. ISOVER FireProtect soveltuu rakenteellisiin suojaverhouksiin. ISOVER FireProtect levyä voidaan käyttää tiilija harkkorakenteisten hormien paloeristykseen. FireProtect soveltuu
myös tulisijaeristyksiin. ISOVER FireProtect tarjoaa myös tehokkaan
palosuojauksen teräsrakenteille (kantavat palkit ja pilarit).
ISOVER UPWM 4.0 Alu1
Lämmönjohtavuus λD 33 mW/mK
Paloluokka
A1
Mineraalivillaeristematto paloeristykseen. Paloeristykseen soveltuva
mineraalivillaverkkomatto, jossa on verkon ja eristeen välissä ohut
alumiinifolio. Päällysteen ansiosta mattoa on miellyttävä käsitellä ja
lopputuloksesta tulee siisti. ULTIMATE verkkomatto soveltuu ilmastointikanavien, muurattujen savuhormien ja teräspiippujen palosuojaukseen. TTRYL:Bc
43
Tuotteet
IV-eristykseen
Ilmastointikanavien eristys on osa
toimivaa ilmanvaihtojärjestelmää.
Oikein tehty ilmanvaihtokanavien lämmöneristys suojaa kosteusongelmilta ja vähentää ilmastoinnin melua.
Alta löydät tuotteemme ilmanvaihtokanavien
lämpö-, palo-, äänen- ja kondenssieristyksiin.
Ulkoilmakanava
Tuodaan aina, jos mahdollista, yläpohjaeristeen yläpuolella. Eristepaksuus 100 mm. Kaikki saumat teipataan huolellisesti 75 mm:n AL-teipillä.
Tuloilmakanava
Eristyspaksuus on 50 mm yläpohjaeristeessä ja 100 mm kylmässä
tilassa ullakolla. Eristyksen poikittaissaumoja ei tarvitse teipata. Lämpimässä huonetilassa tuloilmakanavan eristyspaksuus on 50 mm ja
kaikki saumat teipataan huolellisesti.
Poistoilmakanava
Eristetään kuten tuloilmakanava.
Jäteilmakanava
Keittiön erillinen jäteilmakanava on paloeristettävä (EI 30). Eristeenä
käytetään tai UPWM 4.0 Alu1 50 mm paloeristemattoa ja sen päälle
asennetaan kylmissä tiloissa tarvittaessa Climcover Roll CR2 Alu1 50
mm ilmastointimatto lämmöneristeeksi. Eristyksen poikittaissaumoja
ei tarvitse teipata.
LTO-koneelta lähtevän jäteilmakanavan eristys tehdään kuten tuloilmakanavassa.
44
CLIMCOVER Tube Alu1
Lämmönjohtavuus λD
Paloluokka
36 mW/mK
A1
Kanavaeriste IV-eristyksiin. Kourumainen sujutettava kanavaeriste
pientalojen iv-kanavien lämmön- ja kondenssieristyksiin. Kanavien
eristäminen ennen niiden asentamista paikoilleen nopeuttaa työtä
huomattavasti ja asennuksen jälkeen jäljelle jää vain saumojen viimeistely. Myyntipakkaus sisältää selkeät ohjeet kulmien ja t-haarojen
tekemiseen. Erillisiä kulmaosia ei tarvita.
CLIMCOVER Roll CR Alu1
Lämmönjohtavuus λD
Paloluokka
36 mW/mK
A1
Mineraalivillamatto IV-eristyksiin. verkkovahvistetulla AL-laminaatilla
päällystetty kevyt lasivillamatto ilmanvaihdon lämmön- ja kondenssieristyksiin. Tuotteessa on rypytetty kuiturakenne, joka antaa sille
hyvän puristuskestävyyden ja mittapysyvyyden. Tuote on taipuisa
maton pituussuunnassa.
ISOVER UPWM 4.0 Alu1
Lämmönjohtavuus λD
Paloluokka
33 mW/mK
A1
Mineraalivillaeristematto paloeristykseen. Paloeristykseen soveltuva
mineraalivillaverkkomatto, jossa on verkon ja eristeen välissä ohut
alumiinifolio. Päällysteen ansiosta mattoa on miellyttävä käsitellä ja
lopputuloksesta tulee siisti. ULTIMATE verkkomatto soveltuu ilmastointikanavien, muurattujen savuhormien ja teräspiippujen palosuojaukseen. TTRYL:Bc
45
Rappauseristeet
Paksu- ja ohutrappauksiin,
tuulettuviin rappausjärjestelmiin.
ISOVER-rappauseristeillä toteutat oikeaoppiset
ja kosteusturvalliset lämpörappaukset sekä
uudis- että korjauskohteisiin. Paloturvalliset
rappauseristeet säilyttävät hyvät lämmöneristysominaisuutensa ankarissakin olosuhteissa.
ISOVERilta löydät ratkaisut niin paksu- kuin
ohutrappauksiin sekä tuulettuviin rappausjärjestelmiin. Tuulettuviin rappausjärjestelmiin
suosittelemme eristeitä ISOVER KL-33 ja ISOVER
RKL-31 Facade, jotka löydät Taskutiedon aiemmilta sivuilta.
ISOVER FS5+
Lämmönjohtavuus λD 31 mW/mK
Paloluokka
A1
Kuormituskest. (EN826) 5 kPa
Eriste paksurappauksiin. ISOVER FS5+ -eristettä käytetään perinteisen paksurappauksen (esim. weber MonoRoc) alla lämmöneristeenä
uudis- ja korjauskohteissa. Keveytensä ansiosta tuotteiden käsiteltävyys ja asentaminen on helpompaa ja vähemmän fyysisesti rasittavaa.
Tuotteiden keveys on mahdollistanut myös entistä suuremmat pakkauskoot, joka puolestaan vähentää tuotteiden nostotarvetta sekä
vähentää jätteiden määrää merkittävästi työmaaolosuhteissa.
46
Miksi ISOVER?
Energiatehokas
Ympäristöystävällinen (jopa yli 70 % kierrätyslasia)
Kevyt ja ergonominen
Samalla tuotteella lämmön- ja ääneneristys
Kotimaista tuotantoa
ISOVER FL
Lämmönjohtavuus λD 39 mW/mK
Paloluokka
A2-s1,d0
Kuormituskest. (EN826) 50 kPa
Eriste ohutrappauksiin. ISOVER FL-eristettä käytetään ohutrappauksen (esim. weber SerpoMin) alla lämmöneristeenä uudis- ja korjauskohteissa. ISOVER FL sopii myös kohteisiin, joissa tarvitaan erityisen paksua
lämmöneristystä yhdellä asennuskerroksella (esim. matalaenergia- ja
passiivitalot). Tuotteen keveys tekee sen asennuksesta huomattavasti
vähemmän fyysisesti rasittavaa. Se soveltuu asennettavaksi työmaalla
tai elementtitehtaalla (prefab). Prefab-asennus nopeuttaa rakentamista ja vähentää työtä työmaalla.
47
Sauna- ja saneerauseristeet
Lämmöneristys ja höyrynsulku
samassa
Tuotteet soveltuvat sekä korjaus- että uudisrakentamiseen sekä saunan eristämiseen. Samalla
tuotteella voidaan hoitaa sekä lämmöneristys
että höyrynsulku. Tuotteet asennetaan rakenteiden sisäpinnalle.
ISOVER SAUNA
Lämmönjohtavuus λD
Paloluokka
31 mW/mK
A2-s1,do
ISOVER SAUNA on jäykkä alumiinipinnoitettu mineraalivillaeristelevy,
joka on tarkoitettu saunan seinien ja kattojen sisäpuoliseksi eristelevyksi. Tuote soveltuu hyvin myös kosteiden tilojen kattojen eristyslevyksi. Tuote toimii myös tehokkaana lämmöneristeenä. ISOVER SAUNA
on paloturvallinen ratkaisu vaativiin saunan käyttöolosuhteisiin. Tuote
on paloturvallinen myös kiukaan takana, jossa seinäpinnan lämpötila
nousee muuta rakennetta korkeammaksi. ISOVER SAUNA täyttää
rakennusmateriaalien päästöluokituksen M1.
ISOVER SAUNA eristyslevyä käytetään saunan seinissä ja katoissa sekä
pesuhuoneen katoissa. Tuotteen alumiinipinta toimii tiiviinä höyryn- ja
ilmansulkuna vähentäen kosteuden kulkeutumista rakenteisiin. Lisäksi
ISOVER SAUNA eristyslevyjen alumiinipinnoite heijastaa tehokkaasti
lämpösäteilyä ja täten pienentää saunan lämmittämiseen tarvittavaa energiankulutusta ja lämmitysaikaa. ISOVER SAUNA eristyslevyä
voidaan käyttää sekä puu- että kivirunkoisissa seinärakenteissa. Tuote
soveltuu sekä uudiskohteisiin että saneerattaviin rakenteisiin.
48
ISOVER REK-31
Lämmönjohtavuus λD
Paloluokka
31 mW/mK
A2-s1,do
ISOVER REK-31 on jäykkä, pitkiltä sivuilta pontattu, alumiinipinnoitteinen eristelevy. REK-31 on valmistettu epäorgaanisesta ja kemiallisesti
neutraalista materiaalista, eikä se sisällä korroosiota aiheuttavia ainesosia. REK-31 on lahoamaton ja hajuton tuote eikä se tarjoa homesienille
otollista kasvualustaa. Täyttää rakennusmateriaalien päästöluokan
M1.
ISOVER REK-31 käytetään uudis- ja korjausrakentamisessa rakenteen
sisäpinnassa yhdistettynä lämmöneristeenä ja höyrynsulkuna niin
seinissä kuin yläpohjissa. Se sopii käytettäväksi myös tiloissa missä
eristeen pinta halutaan jättää näkyviin ja heijastamaan valoa, esim.
hevosmaneesit.
49
Asentamisesta ja varastoinnista
Asentamisesta ja varastoinnista
Huolellinen asennus
takaa hyvän lopputuloksen
ISOVER-mineraalivillaeristeiden
asennus on helppoa ja nopeaa.
Tuotteet pölyävät erittäin vähän
ja ovat helposti leikattavia.
ISOVER-lämmöneristeet ovat
myös yleisimpiin asennusväleihin
mitoiltaan valmiiksi sopivia. Näin
eristeiden asennus helpottuu ja
nopeutuu entisestään.
Eristevillojen asennuksessa ja
käsittelyssä kannattaa noudattaa paketissa olevia ohjeita, sillä
oikeilla työvälineillä ja -tavoilla
villojen asennusmukavuus paranee. Levyjen leikkaaminen on
helpointa ISOVER-villaveitsellä.
Eristevilloja ja niiden pakkauksia
käsiteltäessä pitää olla varovainen, etteivät pakkaukset aukea ja
levyjen kulmat tai nurkat repeydy.
Varastoi eristeet oikein
Eristeet tulee säilyttää sateelta,
tuulelta, lumelta ja kolhuilta suojattuna. Jos eristeet varastoidaan
ulos, ne on pinottava maasta irti
olevalle lavalle. Tällöin raskaammat eristeet (esim. ISOVER RKL31 Facade) laitetaan alimmaksi
ja kevyet eristeet (esim. ISOVER
KL-33) päällimmäisiksi.
Multipack-lavapakkaus ei vaadi
erillistä suojapeitettä ulkona
varastoitaessa. Huolellinen
varastointi helpottaa muutenkin työmaan toimintaa. Eristeet
löytyvät helposti ja ne eivät
“pyöri jaloissa”. ISOVER-eristeiden puristepakkauksen ja Multipack-lavapakkauksen johdosta
niiden vaatima tilantarve työmaalla on erittäin pieni. Eristepakkaus kannattaa avata vasta
aivan työpisteen vieressä juuri
50
ennen eristeiden asennusta.
Näin työ helpottuu ja eristeiden vaurioitumisriski pienenee
oleellisesti. Kun avaat puristepakkauksen varovasti, saat siitä
käyttökelpoisen jätesäkin.
Tuulensuojalevyjen asennus
ISOVER RKL-31 Facade -levyyn on
helppo kiinnittää oikeiden kiinnitystarvikkeiden avulla erilaisia
ulkoverhouksia. Kaikissa verhousratkaisuissa teet rakenteet ilman
lisärunkoa ja kylmäsiltoja. Lautaverhouksessa kiinnität naulausrimoituksen runkoon naulausvälikkeiden avulla.
Naulausvälikkeen terävät piikit
painuvat levyyn helposti. Rimoitukseen kiinnität valitsemasi puutms. verhouksen. Tiiliverhousta
varten on puolestaan kehitetty
tiiliside, joka samalla toimii ISOVER
RKL-31 Facade -levyn kiinnikkeenä.
RKL Facade-tuotteiden saumat
teipataan tiiviiksi saumausteipillä. Levyjen leikkaaminen on
helppoa tähän tarkoitukseen
kehitetyllä ISOVER-villaveitsellä.
Aloitusprofiilin asennus
Asenna aluksi seinän alaosaan tai
sokkelin yläosaan ISOVER Aloitusprofiili tai puurima ennen runkorakenteen päälle tapahtuvaa
lisäeristystä. Profiili kiinnitetään
takaosastaan ruuvein tai naulatulpin vähintään joka toisesta
reiästä taustarakenteeseen ja
samoin tulee myös vaihtoehtoisesti puurimaa käytettäessä
toimia. Aloitusprofiililla/-rimalla
helpotetaan asennustyötä ja
estetään jyrsijöiden pääsy tuulensuojaeristeeseen.
Tuulensuojaeristeen
asennus
Aloita ISOVER RKL-31 Facade -tuulensuojaeristeiden asennus talon
seinän jommasta kummasta
reunasta. Levyt voidaan asentaa
vaaka- tai pystysuuntaan, kumpi
asennustapa sopii kohteeseen
paremmin. Levyt on pontattu pitkiltä sivuiltaan, joten saumoista
saadaan hyvin tiiviit. Levyjen saumat tulee myös teipata ISOVER
KB3 -Saumausteipillä, jotta varmistetaan tuulensuojan tiiveys.
Pysty- ja vaakasaumoissa käytetään 60 mm leveätä teippiä ja
nurkissa 90 mm leveätä teippiä
riittävän tiiveyden saavuttamiseksi koko ulkovaippaan. Teippaus
tulisi suorittaa samassa tahdissa
levyasennuksen kanssa, jotta
lisäeristeestä tulisi säänkestävä
(avoimeksi jäävät vaakapinnat
tulee suojata sateelta esimerkiksi
muovein ennen varsinaista pellitystä). Saumausteipin alin käyttölämpötila on -5 °C, mikäli teippaus suoritetaan kylmemmissä
olosuhteissa, tulee levyn pinta
lämmittää ja teippi pitää lämpöisenä, jotta saavutetaan riittävän
hyvä tartunta.
Levyjen kiinnitys
Levyjen kiinnitys talon runkoon
tapahtuu kiinnikkeiden avulla.
Mikäli taloon asennetaan tuulettuva julkisivu, esim. puuverhous,
kiinnitetään 30 mm sekä 50 mm
paksut eristeet RKL Naulausvälikkeen avulla ja 75 mm sekä 100
mm paksut tuotteet Termofix
-asennussarjan avulla.
Erikoisjäykkää 25 mm paksua
ISOVER RKL-31 EJ FACADE -tuotetta käytettäessä ei tarvita
erillisiä välikkeitä aluslautojen
naulauksen yhteydessä. Tiiliverhotuissa taloissa voidaan käyttää
RKL-Tiilisidettä. Kiinnikkeitä asen-
netaan jokaisen runkotolpan kohdalle, sivuttaisuunnassa n. k600
jaolla.
Pystysuunnassa naulausvälikkeitä asennetaan max. k600 mm
välein ja Termofix -kiinnikeitä
max. k1000 mm välein. Suositeltava tuuletusriman koko k600
välikejaolla väh. 20 x 100 mm,
k750 mm 25x100 mm, yli k750
mm 32 x 100 mm. Tuuletusriman
kiinnitys runkorakenteeseen
50-100 mm paksuilla eristeillä
tulisi tehdä ruuvaamalla välikkeen vierestä, jolloin tuuletusrima puristuu tiukasti välikettä ja
runkoa vasten painamatta eristettä kasaan.
Seinätikkaiden ja hätäpoistumisteiden yhteydessä suositellaan
kiinnikkeiden asennusvälin puolittamista. Mikäli seinä vaatii
oikaisemista, voit asentaa korokepaloja/kiiloja naulausvälikkeen
ja tuuletusriman väliin.
Hiirilistan asennus
Ennen tuuletusrimojen asentamista suositellaan Hiirilistan
asentamista, jotta tuuletusrakoon tuulensuojaeristeen ja julkisivumateriaalin väliin ei pääse
kutsumattomia vieraita. Asennus
tapahtuu itseporautuvin ruuvein.
VÄÄRIN
OIKEIN
51
ISOVER tuotteiden lämmöneristeluokitus
Me ISOVERilla päätimme helpottaa elämääsi. Teimme luokituksen,
jotta voit varmemmin valita itsellesi parhaat eristeet. Vertaa eristeen tärkeintä ominaisuutta, lämmöneristävyyttä.
Lämmöneristävyyttä kuvataan lämmönjohtavuudella λ [W/mK],
joka kuvaa kuinka paljon energiaa virtaa eristeen läpi. Mitä pienempi λ-arvo, sitä parempi lämmöneristävyys. Tähdillä kuvataan
samaa asiaa, mutta kansantajuisesti: mitä enemmän tähtiä, sen
parempi lämmöneristävyys.
(Declared)
Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy/ISOVER
PL 250, Kerkkolankatu 37-39
05801 Hyvinkää
Puh. 0207 75 511
e-mail: [email protected]
Puhelun hinta:
Lankapuhelimesta Matkapuhelimesta
8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (alv 24 %)
8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (alv 24 %)