M E D I A O P A S

Transcription

M E D I A O P A S
A - L E H D E T
M E D I A O P A S
2 0 1 5
S
A
P
O
A
I
D
E
M
PARASTA SISÄLTÖÄ JA PALVELUA
PERHEYRITYKSEN INTOHIMOLLA
2
ONNISTUMISET SYNTYVÄT SIELLÄ, MISSÄ KULUTTAJAT VIIHTYVÄT
Pohdimme A-lehtien mediamyynnissä työksemme ilmiöitä kuluttajakäyttäytymisessä ja median käyttötottumuksissa. On ollut mielenkiintoista huomata, että samalla kun alan keskusteluissa tehdään markkinoinnista monimutkaistakin tiedettä, niin tapahtumien keskeisin
osapuoli, kuluttaja, tietää tarkalleen mitä tekee. Hänen mediavalintojaan
ohjaa edelleen kaksi selkeää ohjenuoraa: median täytyy tarjota vastaanottajalleen relevanttia sisältöä, tilanteeseen sopivalla käyttöliittymällä.
A-lehdet elää niin kuin opettaa, minkä vuoksi olemme läsnä ja tarjoamme parasta sisältöä siellä, missä kuluttajatkin viihtyvät. Olemme nopeasti nousseet Suomen monipuolisimmaksi verkkoyhteisöjä ylläpitäväksi
mediataloksi. Tavoitamme yhteisöllisillä palveluillamme viikoittain yli
400.000 eri kävijää, jotka heimoutuvat palveluissamme ja muokkaavat
niistä omanlaisiaan. Kaikenkaikkiaan sähköiset mediamme tavoittavat
viikoittain yli miljoona suomalaista.
Aikakauslehtien parista tavoitamme edelleen huikeat 2,2 miljoonaa
suomalaista. Itse maksettu aikakauslehti on erittäin merkityksellinen kanava myös niille, jotka ovat aktiivisia sähköisten medioiden käyttäjiä.
Vaikka kuluttajan mediakäyttäytyminen pirstaloituu, lisääntyy mediaan
käytetty kokonaisaika jatkuvasti, sillä yksikään mediakanava ei ole todellisuudessa jäänyt pois kuluttajan arjesta.
A-lehtien mediamyynnin tehtävä on auttaa mainostajia ja muita alan
ammattilaisia ideoimaan ja löytämään parhaat keinot ja kiinnostavimmat kohderyhmät ja valjastaa ne tutkitusti toimivalla tavalla mainostajan
käyttöön. Vuonna 2015 tarjoamme historiamme laajimman keino- ja
kanavavalikon tämän tekemiseen. Emme aio jatkossakaan syyllistyä tekemään tästä liiallista tiedettä, vaan käytännössä toimivaa, palvelevaa
ja mainostajien tavoitteet saavuttavaa yhteistyötä. Onnistutaan yhdessä
siellä, missä kuluttajatkin viihtyvät!
Saija Heikinheimo
Myyntijohtaja
3
YHTEYSTIEDOT
4
A-lehtien mediamyynnin suora palvelunumero 050 4144 200
SÄHKÖPOSTIOSOITE:
[email protected] [email protected]
www.a-lehdet.fi/mediaopas
Saija Heikinheimo myyntijohtaja 044 572 2667 Katri Abrahamsson myyntiryhmäpäällikkö 050 414 4379 Saana Mannerhovi myyntiryhmäpäällikkö 050 414 4255 Sami Onkamo
myyntiryhmäpäällikkö
050 414 4557
Riitta Haarakoski myyntipäällikkö 050 414 4208 Mervi Kankainen myyntipäällikkö 0400 790 224 Salme Kantonen myyntipäällikkö 050 414 4552 Jarkko Kaukolahti
myyntipäällikkö
0400 790 751
Sirpa Kärkkäinen myyntipäällikkö 044 761 3220 Katri Martin myyntipäällikkö 044 761 3224 Toni Nyman myyntipäällikkö 050 414 4375 Raija Sailos
myyntipäällikkö
050 414 4657
Tommi Satama myyntipäällikkö 050 414 4704 Tuija Åman myyntipäällikkö 050 414 4782 Ekaterina Zhukova myyntipäällikkö 050 414 4709 Janita Lindberg
myyntipäällikkö
(äitiyslomalla)
Anna Kurkela verkkopalvelupäällikkö, Digimedia
050 438 0815 Inke Ketonen tuottaja, Digimedia 050 414 4327 Veera Sydänmaanlakka
tuottaja, Digimedia
044 541 5119
SISÄLLYS
LUETTELO
Mediasuunnittelu ja trafiikki
PÄÄKIRJOITUS
YHTEYDET
Tiia Salomaa partner manager 050 414 4558
Tytti Laakso
myyntiassistentti
050 414 4528
Demi, Image, Kauneus & Terveys,
Mondo, Trendi, Tuulilasi, Voi Hyvin
Marika Jauhiainen
myyntiassistentti
050 414 4380
Avotakka, Kotivinkki, Meidän Mökki,
Meidän talo, Unelmien Talo&Koti,
Viherpiha
Jatta Waarala
myyntiassistentti
050 414 4374
Apu, ApuKrypto, ApuRistikot,
Apu Terveys, Eeva, Kaikkien
aikojen Joulu, Kaikkien aikojen
Jouluherkut, Maku, Urheilulehti,
Pirkka, Birka
Riku Uljala
adops asiantuntija
050 414 4559
Verkkojulkaisut
LUOKITELLUT MAINOKSET
Oy Suomen Myyntitieto Ab
09 774 2330
[email protected]
MEDIAOPPAAN 2015 LÄHDELUETTELO
KMT Lukija Syksy 2013/
kevät 2014
• lukijamäärä
• lukijaprofiili
KMT Kuluttaja Syksy
2013/Kevät 2014
• kokonaistavoittavuus
• lukuaika
TNS METRIX PANEELI
LEVIKKIT: LT 2013
3
4-5
KOHDERYHMÄT
A-LEHDET MUOTI & KAUNEUS TERVEYS & HYVINVOINTI RUOKA KOTI & ASUMINEN MATKAILU MIEHET
6-7
8-9
10 - 11
12 - 13
14 - 15
16 - 17
18 - 19
CASE
TAVOITA
KOHDISTA
SITOUTA
20 - 21
22 - 23
24 - 25
TUTKIMUS
TUTKIMUKSET, TUTKIMUSNUMEROT
26 - 29
MEDIAT
APU APU TERVEYS AVOTAKKA
DEMI
EEVA
FITFASHION
IMAGE
KAUNEUS & TERVEYS
KOTIVINKKI
MAKU
MEIDÄN MÖKKI
MEIDÄN TALO
MONDO
STYLEROOM
TERVE.FI TRENDI & LILY
TUULILASI
UNELMIEN TALO&KOTI
URHEILULEHTI
VIHERPIHA
VOI HYVIN
JOULULEHDET
30 - 31
32 - 33
34 - 35
36 - 37
38 - 39
30 - 41
42 - 43
44 - 45
46 - 47
48 - 49
50 - 51
52 - 53
54 - 55
56 - 57
58 - 59
60 - 61
62 - 63
64 - 65
66 - 67
68 - 69
70 - 71
72 - 73
A-LEHDET DIALOGI
PIRKKA
74
MYYNTIEHDOT
75
ONLINE-PALVELUT
HINNASTO, UUTISKIRJEET
76 - 77
ILMOITUSHINNAT,
ILMOITUSKOOT
LIITEHINNAT, LIITEKOOT KONSERNITIEDOT
78 - 79
80 - 81
82
5
6
A-lehdet
monikanavaisesti
A-lehtien mediabrändien painetut ja digitaaliset sisällöt
tavoittavat joka toisen suomalaisen. Aikakauslehtien
rinnalla verkkopalvelut ja -yhteisöt, blogit ja videot rikastuttavat ja täydentävät monipuolisesti mediasisältöjä ja
kuluttajien kokemuksia.
offline
2,0
milj. lukijaa
A-lehtien verkkosisällöistä 38 %
luetaan mobiililaitteilla.
online
1,2
milj.
eri kävijää/vko
uutiskirjeet
300 000
tilaajaa
7
8
Muoti &
kauneus
1,5 miljoonaa suomalaista on kiinnostunut muodista ja
kauneudesta. Naiset haluavat nyt inspiroitua, erottautua
ja rikkoa rajoja. Muoti ja kauneus -sisältöjä luetaan monikanavaisesti ja jaetaan ahkerasti. Blogien lukijamäärät
ovat edelleen kasvussa. Sisältöjä seurataan yhä useammin
mobiililaitteella.
1,5
miljoonaa
Muoti ja kauneus
-sisällöt kiinnostavat bränditietoisia
shoppailijoita,
joille sosiaaliset
verkostot ovat
tärkeitä.
offline
785 000
lukijaa
online
450 000
eri kävijää/vko
uutiskirjeet
A-lehtien blogiyhteisöissä viihtyy
noin 400 000 eri
kävijää viikoittain.
55 000
tilaajaa
Lisäksi uusi Trendi
& Lily -uutiskirje
aloittaa keväällä
2015
9
10
Terveys &
hyvinvointi
2,4 miljoonaa suomalaista on kiinnostunut terveydestä.
Suomalaisille terveys ja hyvä olo löytyvät liikunnasta,
ravitsemuksesta ja hyvistä ihmissuhteista. Terveyden ja
hyvinvoinnin sisällöt valitaan itselle merkityksellisistä
medioista.
2,4
miljoonaa
Terveydestä
kiinnostuneet
käyttävät aikaa ja
rahaa pitääkseen
huolta omasta ja
läheistensä terveydestä.
offline
804 000
lukijaa
Apu Terveys
-lehdellä on jo
90 000 lukijaa.
online
400 000
eri kävijää/vko
Terve.fi ja Fitfashion.fi
ovat A-lehtien uusia
verkkopalveluja.
uutiskirjeet
71 000
tilaajaa
11
12
12
Ruoka
Ruoka on nautinto ja monen perheen yhteinen harrastus.
Ruoka kiinnostaa 2,0 miljoonaa suomalaista. Yhä enemmän
kiinnitetään huomiota ruoan ja raaka-aineiden terveys-
vaikutuksiin, taustaan ja valmistustapaan.
2,0
miljoonaa
Ruoasta kiinnostuneista
87 % suosittelee ruokaan
liittyviä tuotteita tai palveluita usein tai silloin tällöin
offline
726 000
lukijaa
online
220 000
eri kävijää/vko
Maku.fistä
tulostetaan
yli 12 000
reseptiä
kuukaudessa.
uutiskirjeet
117 000
tilaajaa
Kotivinkin
uutiskirjeen
avausprosentti
on peräti 36 %.
13
13
14
Koti &
asuminen
Suomalaiset panostavat kotiin ja vapaa-ajan
asumiseen. Sisustus ja puutarhanhoito ovat
monelle intohimoisia harrastuksia ja oma
kädenjälki halutaan nähdä.
2,6
miljoonaa
Sisustaminen,
rakentaminen
ja remontointi
sekä puutarhanhoito kiinnostavat suomalaisia
laajasti.
offline
845 000
lukijaa
online
140 000
eri kävijää/vko
Styleroomverkkopalvelussa
on jo yli 20 000
inspiraatiokuvaa
suomalaisista
kodeista.
uutiskirjeet
117 000
tilaajaa
15
16
16
Matkailu
Koti- ja ulkomaanmatkailusta ja eri maista kiinnostuneet,
1,7 miljoonaa suomalaista, etsivät jatkuvasti uusia kokemuksia ja elämyksiä. Intohimoinen kiinnostus matkailuun ohjaa
sekä arkielämää että rahankäyttöä.
1,7
miljoonaa
Mondo suosittelee
ja auttaa valitsemaan
parhaat matkakohteet;
Mondo TOP50 julkistaa
suomalaisten matkailijoiden suosikit.
offline
754 000
lukijaa
online
1,2
milj.
eri kävijää/vko
56 % kaikista A-lehtien
verkkosivuilla kävijöistä
hakee aktiivisesti verkosta tietoa matkailusta.
uutiskirjeet
105 000
tilaajaa
17
17
18
Miehet
Miehet tavoitetaan harrastusten ja kiinnostusaiheiden
parista. Urheilu, autot, rakentaminen ja remontointi kiinnostavat peräti 70 % suomalaisista miehistä. Intohimoisesti
24/7 seurataan mm. reaaliaikaisesti päivittyviä urheilu- ja
autoilusisältöjä.
2,1
miljoonaa
2,1 miljoonaa
suomalaista
miestä tavoitetaan
monikanavaisesti.
offline
568 000
lukijaa
online
160 000
eri kävijää/vko
Urheilulehti.fissä on
yli puoli miljoonaa
videokäynnistystä
kuukaudessa.
uutiskirjeet
50 000
tilaajaa
19
Tavoita
Blogiyhteistyö osaksi monikanavakampanjaa
Tuo viestiisi tehoa ottamalla mukaan useampi kanava. Moninkertaistat tuloksen, kun hyödynnät
kanavien erityisvahvuudet.
CASE LUMENE:
Blogiyhteistyö osana
monikanavakampanjaa
BLOGI
DISPLAY
PRINTTI
Monimediakampanjan tavoitteena oli lanseerata
suomalaisille naisille uudistunut tuotesarja ihonpuhdistukseen ja auttaa heitä löytämään omalle ihotyypilleen oikea tuote. Kampanjassa olivat mukana
aikakauslehdet, verkko, uutiskirje ja blogit. Aikakauslehtimainoksessa esiteltiin laajasti uudistunut tuotesarja, ja verkkomainos ohjasi Lumenen verkkosivustolle, josta kuluttajat löysivät testin avulla itselleen
sopivan tuotteen. Lilyn neljä bloggaajaa kirjoittivat
uudistuneesta ihonpuhdistussarjasta, jokainen
omasta näkökulmastaan. Muoti & Kauneus -uutiskirje
ohjasi kuluttajat blogien pariin.
Monikanavaisuus ja hyvin integroitu markkinointiviestintä toivat tulosta. Aikakauslehtimainonnan
huomanneista 38 % aktivoitui ostamaan tai hakemaan
tietoa. Lilyssä display-mainoksen huomanneista joka
kolmas (29 %) löysi itselleen puhdistussarjan mainoksen perusteella. 84 % blogipostauksia lukeneista
sai Lumenesta positiivisen kuvan: joka kolmas aikoi
kokeilla ja 37 % koki löytäneenä uuden tuotesarjan
itselleen postausten perusteella.
UUTISKIRJE
20
20
Näin onnistut
1
2
3
4
Valitse kohderyhmän kannalta
relevanteimmat kanavat.
Hyödynnä viestintäratkaisuissa
kanavien vahvuudet.
Määritä jokaiselle kanavalle omat
tavoitteet ja mittarit.
Integroi viesti kanaviin.
Tarjoa brändikokemuksia
ja osallista kuluttaja!
21
21
Kohdista Relevanttia sisältöä advertoriaalilla
Tuo viestisi kuluttajalle hänen valitsemassaan kanavassa – räätälöidysti. Kuluttaja on vastaanottavaisimmillaan viestillesi, kun hän kohtaa sen itselle merkityksellisessä mediassa. Advertoriaali on
toimiva ratkaisu myös haastaviin kohderyhmiin ja tavoitteisiin.
CASE FINTOTO:
Rekrytoi uusia asiakkaita
kohdistetulla viestillä
Kampanjassa oli tavoitteena saada uusia kokeilijoita
hevospeleille ja raveihin. Uutta potentiaalia haettiin
erityisesti elämyshakuisista miehistä ja sosiaalisista
perheenäideistä. Markkinointiviestintäkampanjaan
valittiin neljä täsmämediaa, jotka profiloituivat kohderyhmien suhteen hyvin: Image, Tuulilasi, Kotivinkki
ja Apu. Jokaiseen mediaan rakennettiin kohderyhmälle relevantti viestin kärki ja mediaympäristöön
sopiva luova ratkaisu.
Mainosten huomioarvot olivat huomattavasti keskiarvon yläpuolella: Imagen monisivuratkaisulla huomioarvo peräti 86 %. Mainokset huomattiin hyvin ja
ne koettiin itselle tarkoitetuksi. Imagen monisivuratkaisun huomioarvo oli peräti 86 %. Mainonta myös
aktivoi erityisesti mieskohderyhmän: joka viides haki
lisätietoa, kävi kotisivuilla, raveissa tai suositteli!
Elämyshakuiset
miehet
22
22
Sosiaaliset
perheenäidit
Näin onnistut
1
Valitse kohderyhmän kannalta
profiloivat mediat.
2
Kohdista myös kanavat kohderyhmän mukaan: advertoriaali
voidaan rakentaa sekä printtiettä digitaalisiin kanaviin!
3
Rakenna advertoriaali sekä
sisällöllisesti että visuaalisesti
mediaympäristöön sopivaksi.
4
Hyödynnä samoin kuin muussakin
mainonnassa toimivimmat
elementit: viestin lähettäjä, hyöty,
elämyksellisyys ja selkeä viesti.
23
23
Sitouta
Blogiyhteistyö - tuloksellista ja osallistavaa
874 000 naista lukee blogeja tai kirjoittaa omaa blogiaan. Blogeista etsitään
mallia, inspiraatiota ja tuotevinkkejä: tutulta bloggaajalta saatu suositus on
uskottava. Hyödynnä blogit markkinointiviestinnän osana. A-lehtien kaupallinen blogiyhteistyö on konseptoitu mainostajalle helpoksi ja tulokselliseksi.
Toobigtobeme.fitfashion.fi
Perheenäidin synnytyksen jälkeinen painonpudotusprojekti muuttui
supersuosituksi blogiksi. Monipuolisessa lifestyle-blogissa haetaan
hyvää oloa liikunnasta ja ravinnosta.
Minifitness.fitfashion.fi
Personal trainerin kirjoittamasta kauniista hyvinvointiblogista löytää
tsemppausta ja vinkkejä niin treeniin, tyyliin kuin ruokavalioonkin.
Maku.fi/blogit/fanni-kaneli
Fanni ja Kaneli -ruokablogissa keskitytään yksinkertaisen hyvään
ruokaan ja sesongeista nauttimiseen. Lukijat pääsevät
herkuttelemaan resepteillä, jotka inspiroivat juuri nyt.
Maku.fi/blogit/terveen-hyvaa
Terveen Hyvää tarjoilee lukijoilleen raakaruokaa ja terveysherkkuja.
Blogin herkulliset leipomukset syntyvät ravintorikkaista raaka-aineista,
ilman valkoista sokeria.
Maku.fi/blogit/onko-nalka
Tämä blogi on lihansyöjän valinta: ei pupujen ruokaa! Vaasalainen
keittiömestari kokkaa todellista äijäruokaa suurella kunnianhimolla.
Lily.fi/blogit/puutalobaby
Puutalobaby vetoaa erityisesti ruuhkavuosiaan eläviin naisiin.
Rehellisesti ja avoimesti kaksilapsisen perheen arjesta kertova
blogi on saavuttanut suuren suosion.
Lily.fi/blogit/saara-sarvas
Meikkaaja-kampaaja Saara Sarvas kirjoittaa Suomen suurinta, suosituinta ja
palkituinta kauneusblogia. Blogin lukijat ovat poikkeuksellisen intohimoisia
kauneustuotteiden käyttäjiä ja Saaran tuotesuosituksiin todella luotetaan.
Lily.fi/blogit/pupulandia
Muoti, kauneus, kulttuuri ja sisustus puhuttelevat Pupulandia-blogin
sitoutunutta lukijakuntaa. Yli 7 vuotta blogannut blogipioneeri
Jenni Rotonen ihastuttaa sekä uusia että uskollisia lukijoitaan.
24
24
Näin onnistut
1
2
Määrittele blogiyhteistyölle selkeät
tavoitteet ja mittarit.
3
Bloggaaja tuntee lukijansa ja on
luonut itse toimivan tyylinsä.
Anna bloggaajalle riittävästi eväitä,
mutta myös tilaa luoda uutta.
4
Jatka tarinaa, älä keskeytä. Kun
viesti on osana blogin lukukokemusta, se ei keskeytä, vaan toimii
luontevana osana kokonaisuutta.
Valitse blogiyhteistyöhön kohderyhmäsi mukaiset bloggaajat.
Meiltä löydät profiilitiedot myös
yksittäisten blogien lukijoista!
25
25
ASIAKASYMMÄRRYKSESTÄ TEHOA MAINONTAAN
MIELIKUVAT JA TARPEET
HARKINTA JA VALINTA
PAREMPAA
ASIAKASYMMÄRRYSTÄ
125 % PUHTAUTTA
Heavy-lohakset kiinnittävät
huomiota hoitokosmetiikassa
raaka-aineiden puhtauteen
125 % enemmän, kuin muut
71 % rentoutuu ja inspiroituu
aikakauslehtien parissa
ja 55 % kokee mainokset
hyödylliseksi
VAIVATTOMUUTTA ARKEEN
MUOTIA JA KAUNEUTTA
SIELULLE
60 % suomalaisista kokee
arjen suurimpana
ruokahaasteena
”Mitä tänään syötäisiin?”
31 % 25-44-v. Naisista
hakee tunnustusta ja
ihailua pukeutumisen ja
muodin kautta
Aikakausmedia on keskeisessä roolissa kilpailussa
kauneudenhoidon huomioarvosta
MEDIAPANOSTUKSET
66 %
MUU
aktiivisia web- ja
mobiilikäyttäjiä
98 %
WEB
lukee aktiivisesti
aikakauslehtiä
TV
SL
KOSMETIIKKA
54 %
919 000
RAKENTAMINEN
Tiedämme, miten brändit mainostavat:
KILPAILIJASEURANTA
•
•
•
63 %
61 %
SISUSTUS
PUUTARHA
suomalaista on
kiinnostunut rakentamisesta/remontoinnista,
sisustamisesta tai
puutarhanhoidosta
suomalaista on kiinnostunut
kauneudenhoidosta
A-lehtien tutkimusportfolio 2015
26
OSUUS AIHEESTA KIINNOSTUNEISTA SUOMALAISISTA,
JOTKA TAVOITAMME
2,6 milj.
AKL
KAIKKI
TOIMIALAT
Tavoitamme suomalaiset heille tärkeiden ilmiöiden äärellä
TNS AdFacts mainospanostukset
Brändimielikuva ja -identiteetti (erillistutkimuksena)
TNS Atlas
Tiedämme, kenelle puhua:
KOHDERYHMÄYMMÄRRYS
•
•
•
•
•
KMT Lukija, KMT Kuluttaja
TNS Atlas
LOHAS (A-lehdet & Tripod)
Syömään! -tutkimus
Merkkien Merkki
JA MEDIAINVESTOINTEIHIN
MIELENKIINTO JA OSTAMINEN
SITOUTUMINEN JA SUOSITTELU
VAHVA BRÄNDI HERÄTTÄÄ
KIINNOSTUKSEN
BRÄNDILOJAALIT
TYYTYVÄISIMPIÄ AUTOONSA
”TERVE MAALAISJÄRKI
VOITTAA ÄÄRIDIEETIT”
ASIAKASYMMÄRRYS
Asiakkaan sitouttaminen
on tärkein autokaupan
menestyksen tae
72 % kaikista naisista
on kokeillut
Lumenen meikkejä
SUOSITTELEVIA KOTIKOKKEJA
68 % aikakauslehtien
lukijoista suosittelee ruokaan
tai ruoanlaittoon liittyvää
tuotetta/palvelua usein
tai sillöin tällöin
78 % Kauneus & Terveys -lehden
lukijoista kokee, että ruuan
terveellisyys on itsestään selvyys
Mielenkiintoinen ja persoonallinen
mainos vahvistaa brändiä
Tuotenäytteillä on suuri merkitys
tulevaan ostopäätökseen
Blogien lisääminen mediamixiin
kasvatti kohderyhmän ostohalua
MAINOS ON
MIELENKIINTOINEN
•
•
•
(CASE)
Tiedämme, mikä kiinnostaa:
TRENDIT
Tiedämme, mitä mainoksessa sanoa:
MAINOSVIESTIEN MITTAUS
Suomalaisen naisen hyvinvointi
(TNS Gallup & A-lehdet)
Demi-raportit
Syömään!- tutkimus
A-koti -yhteisötutkimus
•
•
•
•
•
•
Tietopankki (14 000 mainosta)
Toimivan mainonnan reseptit
KMT Kuluttaja, TNS Atlas
Aikakausmedian vaikuttavuustutkimukset
Ennakkotestaukset
Neurotutkimus
BLOGI
17 000 hlö
PRINTTI
14 000 hlö
BLOGI
55 000 hlö
oli jo kokeillut tai aikoo
kokeilla tuotenäytettä
HUOMIOARVO
MAINOS ON
PERSOONALLINEN
+121%
TOIMINTA
(CASE, blogin tuoma kasvu)
Tiedämme, miten mainonta vaikutti:
TULOKSET & OPTIMOINTI
•
•
Erilliset mainostutkimukset: printti ja
verkko
Monikanavatutkimukset: printti, verkko
(display, kaupallinen blogiyhteistyö),
uutiskirjeet
TUTKIMUSPORTFOLIO
•
0,60
+63%
PRINTTI
86 000 hlö
0,81
96 %
MAINOKSESTA PITÄMINEN
73 %
(korrelaatio)
VAIKUTTAMINEN
3,60
oli ottanut tuotenäytteen
talteen
MAINOS VAHVISTAA BRÄNDIÄ
27
TULOKSELLISTA MARKKINOINTIVIESTINTÄÄ
TUTKIMUSPALVELUT 2015
Vahva asiakasymmärrys kasvattaa mediainvestointien ja mainonnan tehokkuutta. Sen lisäksi mittaamme markkinointiviestinnän
tuloksellisuutta kaikissa kanavissa asiakkaiden tarpeiden mukaan. A-lehtien tietopankissa on yli 14 000 tutkittua aikakauslehtija verkkomainosta, sekä tuloksia jo useista monikanavakampanjoista.
KANSALLINEN MEDIATUTKIMUS
KMT Lukija: lehtien lukijamäärät, lukijaprofiilit
KMT Kuluttaja: lukijoiden kiinnostuskohteet, harrastukset, mielipiteet, eri tuoteryhmien ja tuotteiden omistaminen/käyttötieto/
ostoaikeet.
TNS ATLAS
Tietoa kuluttajien kulutus- ja ostokäyttäytymisestä, ostopaikoista,
elämäntavasta ja mediakäytöstä. TNS Atlaksessa on mukana lähes
100 tuotekategoriaa brändeineen.
SUOMALAISET NAISET MEDIAKÄYTTÄJINÄ JA KULUTTAJINA
Suomalaiset naiset on segmentoitu arvo- ja asenneväittämien pohjalta yleisten asenneväittämisen lisäksi suhteessa perheeseensä,
omaan ulkonäköönsä, muotiin, ruokaan, hyvinvointiin, sisustamiseen ja kuluttamiseen yleisesti: elämykselliset kokeilijat, bränditietoiset shoppailijat, helppoa elämää rakastavat, itsensä kehittäjät,
vastuuntuntoiset kuluttajat ja arkea arvostavat. Millaisia mediakäyttäjiä ja kuluttajia naiset ovat, millainen mainonta vetoaa?
Tutkimuksen ja segmentoinnin toteutti TNS Gallup.
SYÖMÄÄN!
Syömään!-tutkimus kertoo ruoan merkityksestä ja siihen suhtautumisesta, arjen haasteista ja ratkaisuista, ruoan ja raaka-aineiden
valintaan vaikuttavista tekijöistä sekä perheenjäsenten rooleista
ruokailun toteutuksessa. A-lehtien lukijoista löytyy kuusi erilaista
ruokasegmenttiä: urbaani & eettinen, keskitien kokkaaja, einestelijä, tankkaaja ja perinteinen & ekologinen.
Tutkimuksen ja segmentoinnin toteutti InterQuest yhteistyössä
VTT:n kanssa.
TOIMIVAN MAINONNAN RESEPTIT
Olemme mallintaneet vaikuttavan mainonnan reseptin neljältä toimialalta - elintarvikkeet, terveys ja hyvinvointi, asuminen ja kosmetiikka - ja tunnistaneet merkityksellisimmät mainonnan elementit,
joilla rakennetaan brändiä tai saadaan aikaan toimintaa. Mainonnan vaikuttavuutta selittävät mm. mainostajan tunnistaminen ja
tunteminen, mainoksesta pitäminen, uuden tiedon saaminen, viestin ymmärrettävyys, hyödylliseksi kokeminen tai persoonallinen
luova toteutus.
Tutkimukset toteuttanut A-lehtien tietokannan pohjalta Research
and Analysis of Media.
28
A-LEHTIEN MAINOSTUTKIMUKSET
Aikakauslehti- ja verkkomainosten huomio- ja lukuarvo, brändin
tunnistaminen ja tunteminen, engagement ja toimintaan aktivointi.
MONIKANAVAPANEELIT
Apu
5 mainosta/numero
Apu Terveys
5 mainosta/numero
Avotakka
10 mainosta/numero
Kauneus & Terveys
10 mainosta/numero
Kotivinkki
10 mainosta/numero
Trendi
10 mainosta/numero
Voi Hyvin
5 mainosta/numero
Verkon mainostutkimukset sovitaan erikseen kampanjakohtaisesti.
ERILLISET KAMPANJA- JA MAINOSTUTKIMUKSET
Tutkimukset toteutetaan asiakkaan kohderyhmän ja kampanjan
mukaisesti. Tutkimuksen hinta asiakkaalle tutkimuksen laajuudesta
riippuen 2 500 - 3 500 €.
LEHTIEN LUKU- JA HUOMIOARVOTUTKIMUKSET 2015
Lehti
Eeva
Image
Maku
Meidän Mökki
Meidän talo
Meidän talo
Mondo
Tuulilasi
Unelmien Talo&Koti
Viherpiha
Nro
Ilm.pv.
4
3
2
3
3
7
4
6
3
3
1.4.
26.3.
25.3.
25.3.
12.3.
8.7.
9.4.
23.4.
4.3.
11.3.
Lehtien luku- ja huomioarvotutkimuksissa (tilaajalukijat) tutkitaan kaikki vähintään ½-sivun kokoiset mainokset.
NEUROTUTKIMUS
A-lehtien tietopankissa on tietoa jo yli 60 neurotutkimusta. Neurotutkimus antaa lisäymmärrystä erityisesti mainonnan tiedostamattomista vaikutuksista ja täydentää siten muita mainostutkimuksia.
Tutkimuksessa mitataan erottuvuutta, kiinnostusta, haluttavuutta
ja engagementia. Toteutus monitilaajatutkimuksena, samanaikaisesti enintään 12 tutkittavaa mainosta. Tutkimuksen hinta 1 500 €/
yksi mainos, 2 500 €/kaksi mainosta.
Tutkimukset toteuttaa Exakti Intelligence.
Resepti mainoksessa
kasvattaa ostoaikomusta
lähes 20 %
Valion mainos oli 2014 tutkitusti tehokkain.
29
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
14
2.4.
25.3.
1
31.12.
17.12.
EU-ekstra. Paino hallintaan -sarja. Ruoka: Syö kevyesti ja voi
hyvin. Matkailu: Kokkikurssi Bangkokissa. Kausietu
2
8.1.
22.12.
Ruoka: Terveellistä superruokaa. Terveys: Kysy Kiminkiseltä.
Kausietu
15
9.4.
27.3.
3
15.1.
7.1.
Matka-ekstra: Matkakohteina Turkki ja Mauritius. Ruoka:
Makumatka Kiinaan. Paino hallintaan -sarja. Kausietu
16
16.4.
8.4.
4
22.1.
14.1.
17
23.4.
15.4.
5
29.1.
21.1.
18
30.4.
22.4.
19
7.5.
27.4.
6
5.2.
28.1.
Ruoka: Illanistujaisten naposteltavat. Terveys: Kysy Kiminkiseltä. Kausietu
Tiede-ekstra. Terveys: Paino hallintaan -sarja. Raha: Asuminen. Ruoka: Leivotaan pullaa! Kausietu
Terveys: Kysy Kiminkiseltä. Ruoka: Kokataan kevyesti.
Kausietu
13.5.
4.5.
Puutarhan kevät: Yrttitarha. Terveys: Kysy Kiminkiseltä. Maritan menu: Lammasta pääsiäiseen + viiniopas. Kohti vaaleja.
Matkailu: Taalainmaa. Ruoka: Helppoa ja nopeaa arkiruokaa.
Kohti vaaleja.
Sydän-ekstra. Sydänystävällistä ruokaa. Puutarhan kevät:
Ruukkutarha parvekkeelle. Kohti vaaleja.
Iskelmä-ekstra: Tähtiä ja tunnelmointia. Eduskuntavaalit.
Raha: Kuluttajatesti. Ruoka: Leivotaan kakkuja!
Jääkiekon MM-ekstra. Puutarhan kevät. Ruoka: Vapun
sillilounas. Terveys: Kysy Kiminkiseltä.
Viro-extra: Löytöretki Itä-Viroon. Ruoka: Grillikauden avaus.
Euroviisu-ekstra. Ruoka: Voileipäkakkuja juhliin. Puutarhan
kevät: piha. Terveys: Kysy Kiminkiseltä.
Maritan menu: Juhlakauden avaus + viiniopas. Raha:
Vakuutukset.
Puutarhan kevät: Hyötyviljely. Ruoka: Makumatka Kreikkaan.
Terveys: Kysy Kiminkiseltä. Matkailu: Ahvenanmaa.
Vihreä Apu: Ekologinen erikoisnumero. Ruoka: Kevyttä
kalasta.
7
12.2.
4.2.
Hiihdon MM-kisaekstra. Ruoka: Juhlat ystävälle. Matkailu:
Egypti. Terveyden avaimet: Liikunta ja lepo. Kausietu
21
21.5.
12.5.
8
19.2.
11.2.
Synttäri-ekstra: Apu 82 vuotta. Terveys: Kysy Kiminkiseltä.
Ruoka: Makumatka Meksikoon.
22
28.5.
20.5.
23
4.6.
27.5.
24
11.6.
3.6.
Kesä-Apu alkaa. Terveys: Kysy Kiminkiseltä. Ruoka: Raparperipiirakka. Unescon suojelukohteet: Suomenlinna.Kausietu
25
18.6.
10.6.
Sauna-ekstra. Maritan juhannusmenu + kesän viiniopas.
Raha: Kuluttajatesti. Terveys: Mökkiapteekki. Kausietu
26
25.6.
15.6.
Ruoka: Viileät keitot. Unescon suojelukohteet: Petäjäveden
kirkko. Terveys: Kysy Kiminkiseltä. Kausietu
27
2.7.
24.6.
Tango-ekstra. Matkailu: Kotimaa. Kansantauti kumppanina:
Hammassairaudet. Ruoka: Syö hyvin, voi hyvin. Kausietu
9
26.2.
18.2.
Terveys: Terveyden avaimet: Lääkkeet ja lisäravinteet. Ruoka:
Leivotaan piiraita. Raha: Kuluttajatesti.
10
5.3.
25.2.
Ruoka: Keittoja. Terveys: Kysy Kiminkiseltä.
11
12.3.
4.3.
Terveys: Terveyden avaimet: Ravinto ja vitamiinit. Ruoka:
Kokataan kevyesti. Matkailu: Budapest.
12
19.3.
11.3.
13
26.3.
18.3.
30
20
SISÄLTÖAIHEET
Ruoka: Helppoa ja nopeaa arkiruokaa. Terveys: Kysy Kiminkiseltä.
Auto-ekstra: Autotrendit. Tietoa huolloista ja varaosista.
Raha: Autokaupat. Ruoka: Leivoksia! Terveyden avaimet:
Tutkimukset ja seulonnat.
KAIKKIEN viikkolehti
suomalaisten
Päätoimittaja
Marja Aarnipuro
[email protected]
Myyntiassistentti
Jatta Waarala
050 414 4374
[email protected]
Levikki: 148 491
Lukijamäärä: 421 000
Kokonaistavoittavuus:
433 000
Lukuaika/kaikki:
80 minuuttia
Tekniset tiedot
Ilm.pvm.
PDF-pvm
28
9.7.
1.7.
29
16.7.
8.7.
30
23.7.
15.7.
31
30.7.
22.7.
32
6.8.
29.7.
33
13.8.
5.8.
34
20.8.
12.8.
35
27.8.
19.8.
36
3.9.
26.8.
37
10.9.
2.9.
38
17.9.
9.9.
39
24.9.
16.9.
40
1.10.
23.9.
APU+KOTIVINKKI
-paketti.
1+1=3
Apu.fi tarttuu nopeasti puheenaiheisiin ja luo niitä. Facebookin
ja Twitterin avulla saamme äänemme kuuluviin uusille yleisöille.
Ajankohtaisia aiheita, viihdettä, kolumneja, terveysjuttuja ja ajanvietettä.
Apuun veloitukseton toisto.
Kohderyhmä: Suomalainen mies ja nainen, ahkera hyvinvoinnin
rakentaja, jolle terveys, koti ja ympäristö ovat tärkeitä.
Lukija- ja kävijäprofiili, %
Sisältö
■ Apu
■ Apu.fi
80
Lehden koko: 217×280 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: vihkosidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
PunaMusta Oy Tampere
Jälkikäsittely
Kaapelikatu 1
33330 Tampere
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
Nro
Kaikkien tuntema Apu on ajankohtainen, viihdyttävä ja hyödyllinen
viikkolehti, joka tarttuu puheenaiheisiin ja luo niitä itse. Ajankohtaisjuttujen lisäksi säännöllisiä teemoja ovat terveys, ruoka, matkailu ja raha. Jokaiseen numeron päättää lumoava luontojuttu. Avun
maineikkaiden kolumnistien joukkoon liittyvät nyt myös somesuosikit Tuomas Enbuske ja Arman Alizad.
Ilmoitushinnat
12 835 €
Avausaukeama
2. kansi/takakansi 7 315 €
11 770 €
2/1
6 650 €
1/1
4 655 €
1/2
3 980 €
1/3
3 490 €
1/4
+ alv
70
60
50
40
30
20
10
0
Naiset Miehet Alle 45 -vuotiaat 45 - 64 vuotta KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
SISÄLTÖAIHEET
Rakkaus-ekstra. Unescon suojelukohteet: Sammallahden
mäki Raumalla. Ruoka: Makumatka Ruotsiin. Terveys: Kysy
Kiminkiseltä. Kausietu
Raha: Säästämisen eri muodot. Ruoka: Kesäiset salaatit.
Kansantauti kumppanina: Dementia. Kausietu
Unescon suojelukohteet: Merenkurkun saaristo. Terveys:
Kysy Kiminkiseltä. Ruoka: Kiisselit. Kausietu
Ravi-extra: Kohti Kuninkuusraveja. Ruoka: Leivotaan marrjapiirakoita. Kansantauti kumppanina: Näkövamma. Kausietu
Rauha-ekstra: 70 vuotta Hiroshimasta ja Nagasagista. Ruoka:
Säilöntäopas. Terveys: Kysy Kiminkiseltä. Unescon suojelukohteet: Struven ketju. Kausietu
Viimeinen Kesä-Apu. Kansantauti kumppanina: Kuulovamma. Ruoka: Makumatka Venäjälle.
Yleisurheilun MM-kisaekstra. Unescon suojelukohteet: Verlan puuhiomo. Terveys: Kysy Kiminkiseltä. Ruoka: Juurekset!
Ruoka: Kaaliherkut. Kansantauti kumppanina: Verenkiertoelinten sairaudet.
Unescon suojelukohteet: Vanha Rauma. Ruoka: Gluteenittomia herkkuja. Terveys: Kysy Kiminkiseltä.
Metsä-ekstra. Ruoka: Ihanat sienet. Kansantauti kumppanina:
Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Suomen söpöin lemmikki
2015 –kisan julkistus.
Ruoka: Sadonkorjuun parhaat. Terveys: Kysy Kiminkiseltä.
Ruoka: Silakoita monella tavalla. Kansantauti kumppanina:
Osteoporoosi.
Roosa Apu: Rintasyöpätarinoita ja uusimmat hoidot. Terveys: Kysy Kiminkiseltä. Ruoka: Syömällä syöpää vastaan.
65 + vuotta
■ Ihmiset 23 %
■ Ajanviete 20 %
■ Ajankohtaiset 18 %
■ Ruoka, terveys, matkat ja raha 15 %
■ Ilmiöt 12 %
■ Reportaasit 6%
■ Luonto 6%
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
41
8.10.
30.9.
42
15.10.
7.10.
43
22.10.
14.10.
44
29.10.
21.10.
45
5.11.
28.10.
46
12.11.
4.11.
47
19.11.
11.11.
48
26.11.
18.11.
Ruoka: Makumatka Japaniin. Matkailu: Tallinnan joulu.
Terveys: Kysy Kiminkiseltä.
49
3.12.
25.11.
Kansantauti kumppanina: Allergia ja astma. Kuluttajatesti.
Ruoka: Leivo jouluksi!
50
10.12.
2.12.
Linnan juhlat. Maritan joulumenu ja viiniopas. Terveys: Kysy
Kiminkiseltä.
51
17.12.
9.12.
Joulu-ekstra. Vuoden söpöin kissa 2015. Kansantauti kumppanina: Diabetes. Ruoka: Joulun parhaat jälkiruoat.
52
23.12.
14.12.
Vuoden söpöin koira 2015. Terveys: Kysy Kiminkiseltä.
Ruoka: Riisipuuroa monella tapaa.
53
31.12.
16.12.
Uuden vuoden ekstra. Vuoden söpöin hevonen 2015.
Ruoka: Tervetuloa, uusi vuosi! Terveys: Uuden vuoden
terveyslupaukset.
Raha: Kuluttajatesti. Ruoka: Uuniruoat. Kansantauti kumppanina: Mielenterveyden ongelmat.
Ruoka: Metsämiesten riistamenu. Terveys: Kysy Kiminkiseltä.
Kirja-ekstra: Kirjailijoita ja lukusuosituksia. Ruoka: Makumatka Italiaan. Kansantauti kumppanina: Syövät.
Auto-ekstra: Autoilun uudet tuulet. Suomen söpöin lemmikki 2015 lukijaäänestys. Terveys: Kysy Kiminkiseltä. Ruoka:
Lettukestit.
Raha. Kansantauti kumppanina: Tarttuvat taudit. Ruoka:
Herkkuja isälle.
Lemmikki-ekstra: Ihmisen parhaat ystävät. Ruoka: Inkivääri.
Terveys: Kysy Kiminkiseltä.
Ruoka: Glögi-ilta ystäville. Kansantauti kumppanina: Keuhkotaudit.
31
32
TERVE ELÄMÄ HELPOKSI!
Päätoimittaja
Marja Aarnipuro
[email protected]
Myyntiassistentti
Jatta Waarala
050 414 4374
[email protected]
Apu Terveys tarjoaa naisille ja miehille helposti ymmärrettävää ja
asiantuntevaa tietoa sairauksista ja terveydestä. Lehti antaa runsaasti
palvelevaa hyötytietoa myös itsehoidosta, painonhallinnasta, liikunnasta, ruoasta ja ravitsemuksesta. Apu Terveyden tekijöinä ovat alan
parhaat ammattilaiset ja asiantuntijoina suomalaiset huippututkijat ja
-lääkärit.
Apu.fi/terveys -verkkosivuilta löytyy kunto-ohjelmia ja asiantuntevia juttuja terveydestä. Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen vastaa
lukijoiden terveyskysymyksiin.
Kohderyhmä: Yli 50-vuotias, omasta terveydestään kiinnostunut
nainen ja mies, joka aktiivisesti etsii tietoa sairauksien ennaltaehkäisystä ja hoidosta.
Painos: 45 000
Lukijamäärä: 90 000
Lukuaika/naiset:
69 minuuttia
Lukijaprofiili, %
Tekniset tiedot
Ilmoitushinnat
Avausaukeama
2. kansi/takakansi
2/1
1/1
1/2
1/3
1/4
+ alv
8 250 €
4 125 €
7 500 €
3 750 €
2 625 €
2 250 €
1 970 €
2015 jokainen numero
on tutkimusnumero.
Paikkoja rajoitetusti.
Varaa paikkasi!
Sisältö
■ Apu Terveys
100
90
80
70
60
50
40
30
20
Maalaiskunta
Yli 30000
asukkaan
kaupungit
SuurHelsinki
65+
vuotta
45 -64
vuotta
Alle 45
-vuotiaat
Alle 30000
asukkaan
kaupungit
KMT Lukija S13/K14
Päivittäisostopäättäjä
0
Miehet
10
Naiset
Lehden koko: 230 x 297 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
PunaMusta Oy
Jälkikäsittely
Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
1
22.1.
8.1.
Geenit ja terveys: Miten geenit vaikuttavat terveyteen? Miksi toinen paranee ja toinen
ei? Miten suhtautua geenitesteihin? Muita aiheita: Hoida itse päänsärky. Natriumin
puute. Närästys kuriin! Kausietu
2
19.3.
5.3.
Terveenä eläkkeellä: Onko eläkkeelle jääminen uhka terveydelle? Miten sairaita tai terveitä suomalaiset eläkeläiset ovat? Millaista hoitoa heille on tarjolla? Ketä hoidetaan?
Alkoholi vaanii eläkeläistä. Muuta: Dieettiviikko diabeetikolle. Hoida itse allergiaa. 10
kysymystä seksiongelmista. Kaliumin puute. Totta vai tarua hiustenlähdöstä.
3
7.5.
20.4.
Aivoverenkiertohäiriöt: Mitä eroa on aivoinfarktilla ja verenvuodolla? Tunnista oireet.
Miten voit itse vaikuttaa riskiin sairastua? Suomalainen huippuhoito. Muuta: Magnesiumin puute. Paremman unen dieetti. Hoida itse haavat.
4
9.7.
25.6.
Reumataudit: Nivelreuma, fibromyalgia, nivelpsoriaasi, Sjögrenin oireyhtymä ja kihti.
Miten reumatauteja hoidetaan? Voiko elintavoilla vaikuttaa? Muuta: Vatsalaukun
hyvinvointi. Raudan puute. Hoida itse puremat. Kausietu
5
10.9.
27.8.
Masennus: Mikä on masennusta ja mikä alakuloa? Miten masennusta hoidetaan? Alzheimer ja masennus. Alkoholin vaikutukset. Muuta: Gluteeniton dieettiviikko. Sinkin
puute. Totta vai tarua D-vitamiinista. Suoliston hyvinvointi.
6
12.11.
29.10.
Osteoporoosi: Mikä on luukatoa, mikä osteopeniaa? Näin pidät luut lujina. Osteoporoosin hoito. Muuta: Jodin puute. 10 kysymystä kuivista silmistä. Näin hoidat
turvonneita jalkoja.
■ Terveys ja sairaus ■ Ennaltaehkäisy ■ Itsehoito ■ Ruoka ja ravitsemus ■ Aivovoimistelu ■ Painonhallinta ■ Liikunta
35 %
20 %
15 %
10 %
10 %
6%
4%
JOKA NUMEROSSA:
Terveysuutiset
Dieettiviikko
Kivennäisaineet
Itsehoito
Vahvista ja venytä
-kehonhuolto-ohjeet
Kevyet herkut ja niiden
terveysvaikutukset
Uusin tieto syövästä
Ristikoita ja muuta
aivovoimistelua
Mielen terveyttä
33
34
SUOMEN
SUURIN
Päätoimittaja
Kari-Otso Nevaluoma
[email protected]
Myyntiassistentti
Marika Jauhiainen
050 414 4380
[email protected]
SISUSTUSMEDIA
Avotakka on tunnettu ja arvostettu sisustamisen mediabrändi, joka
tuo uusia, raikkaita oivalluksia intohimoiselle sisustajalle. Avotakasta löytyvät kauneimmat kodit, ajankohtaisimmat sisustusratkais­tut,
kiinnostavimmat ihmiset & ilmiöt sekä parhaat tuoteuutuudet.
Avotakka.fi on osa asumisen verkkopakettia, joka tavoittaa kattavasti asumisesta kiinnostuneet. Avotakka.fi kertoo sisustamisen
viimeisimmät trendit ja antaa ideoita sisustamiseen.
Kohderyhmä: Sisustamisesta, asumisesta ja hyvästä muotoilusta
kiinnostunut kuluttaja, joka käyttää mielellään sisustushankintoihinsa enemmän rahaa saadakseen parempaa laatua.
Levikki: 71 911
Lukijamäärä: 368 000
Lukuaika/naiset:
72 minuuttia
Tekniset tiedot
Lehden koko: 230 x 297 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
PunaMusta Oy
Jälkikäsittely
Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
ASUNTOMESSUPAKETTI
Avotakka 8/8.7.
Meidän talo 7/8.7
Unelmien Talo&Koti 7/1.7,
verkko 1.7.-9.8.
3 x 1/1-sivu
+ 150.000 inscreen
mainosnäyttöä
Mainosmuoto boxi
(300x250)
Aihealuekohdennus
asuminen
Pakettihinta: 9.765 €
Etu sinulle 52 %
Ilmoitushinnat
14 185 €
Avausaukeama
2. kansi/takakansi 8 085 €
13 010 €
2/1
7 350 €
1/1
5 290 €
1/2
4 410 €
1/3
3 860 €
1/4
+ alv
A-KOTI
Avotakka, Meidän Mökki,
Meidän talo, Unelmien
Talo&Koti, Viherpiha
5 x 1/1
Pakettihinta: 22 500 €, brutto
Pakettietu – 18 %
Lukija- ja kävijäprofiili, %
■ Avotakka
■ Avotakka.fi
Sisältö
90
80
70
60
50
40
30
20
10
0
Naiset Miehet Alle 35 -vuotiaat
35-44 vuotta 45-64 vuotta 65 + vuotta
KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
■ Sisustaminen ja asuminen ■ Design ■ Kodit ■ Keittiö & ruoka ■ Puutarha 40 %
20 %
20 %
10 %
10 %
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
1
15.1.
19.12.
Olohuoneet ja sen kalusteet, tulisijat. Kausietu
2
5.2.
19.1.
Keittiöt, säilytysideat. Kausietu
3
5.3.
16.2.
Kylpyhuoneet, vihersisustaminen
4
2.4.
16.3.
Pihat ja puutarhat, tapetit, kodin puhtaanapito
5
30.4.
13.4.
Kevään juhlat, terassit ja parvekkeet
6
21.5.
5.5.
Kesäkalusteet, laatat ja kaakelit
7
18.6.
1.6.
Sauna ja kylpyhuone, kankaat. Kausietu
8
8.7.
23.6.
Asuntomessut, kodinkoneet. Kausietu
9
3.9.
17.8.
Habitare ja uutuuskalusteet, keittiöt, työpisteet
10
8.10.
21.9.
Kylpyhuoneet, maalausideat
10B
29.10.
12.10.
Inspiration book
11
5.11.
19.10.
Valaistus, ruokapöydät, lattiamateriaalit
12
3.12.
16.11.
Makuuhuone, joululahjat, viihde-elektroniikka
AVOTAKKA
INSPIRATION
BOOK
Syksyn ja talven
uutuuskalusteet, värit
ja pintamateriaalit.
Erikoisnumero toimii
sekä osto-oppaana että
inspiraationlähteenä.
29.10.2015
35
36
100% NAISTEN ASIAA
NUORTEN
Päätoimittaja
Demi on 15–19-vuotiaiden nuorten naisten suosikkibrändi ja ilmiö,
joka tavoit­taa yli 50 prosenttia kohderyhmästään. Demi on nuoren
paras ystävä, johon voi luottaa elämän kaikissa tilanteissa. Demin
jutut viihdyttävät, rohkaisevat ja kannustavat. Demin aiheita ovat
muun muassa kauneus, muoti, terveys, ihmissuhteet, viihteen
ilmiöt, harrastukset ja opiskelu. Demin lukijat suhtautuvat brändiin
intohimoisesti ja ovat aktiivisesti mukana lehden tekemisessä.
Anni Lintula
[email protected]
Myyntiassistentti
Tytti Laakso
050 414 4528
[email protected]
Ilmoitushinnat
Avausaukeama
2. kansi/takakansi
2/1
1/1
1/2
1/3
1/4
Ilmoitus osana
julistetta
(420x520 mm)
Lukija- ja kävijäprofiili, %
Tekniset tiedot
15-19 -vuotiaat nuoret
naiset, jotka aktiivisesti
vaikuttavat omiin ja perheensä kulutuspäätöksiin
ja ovat tulevaisuuden
päättäjänaisia.
Ilm.pvm.
PDF-pvm
Sisältö
■ Demi
■ Demi.fi
100
90
Lehden koko: 210 x 275 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
PunaMusta Oy
Jälkikäsittely
Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
Nro
8 300 €
Demin kohderyhmä:
Demi.fi on Suomen suurin ja aktiivisin nuorten naisten keskustelusivusto. Demi.fin keskusteluissa jaetaan ajatuksia ja kysytään neuvoja kaikista mahdollisista aihepiireistä – myös kulutuskokemuksista
ja -tottumuksista.
Levikki: 45 535
Lukijamäärä: 151 000
Kokonaistavoittavuus:
199 000
Lukuaika/naiset:
70 minuuttia
8 300 €
4 730 €
7 610 €
4 300 €
3 010 €
2 580 €
2 255 €
80
70
60
50
40
30
20
10
0
Naiset 12 - 14 vuotta 15 - 17 vuotta 18 - 19 vuotta 20 + vuotta
KMT Lukija S13/K14, Interquest S13
SISÄLTÖAIHEET
■ Muoti ja kauneus
■ Viihde ja kirjat
■ Ihmissuhteet
■ Terveys ja sportti
■ Matkat, ruoka ja sisustus
■ Opiskelu ja raha
■ Harrastukset
30 %
20 %
20 %
10 %
10 %
5%
5%
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
7
17.6.
2.6.
Suuri rakkausnumero. Kauneusniksit laiskiaiselle.
Gyneopas. Kausietu
1
18.12.
1.12.
Viihde-ekstra: vuoden parhaat levyt, elokuvat ja
sarjat. Hiustenhoito. Talvimuoti. Kausietu
2
21.1.
6.1.
Suuri opiskelunumero. Helppo ihonhoito-opas.
Kevään muotiennakko. Kausietu
8
22.7.
7.7.
Uusi tyyli kouluun. Laukut, kengät ja farkut. Löydä
harrastus juuri sinulle. Kausietu
3
25.2.
10.2.
Kevään muotinumero. Farkut ja hupparit. Raha ja
säästäminen.
9
19.8.
4.8.
Syysmuodin hitit. Parhaat sisustusideat opiskelijalle.
Tekniikka ja puhelimet.
4
25.3.
10.3.
Hiusekstra: näin onnistut trenditukassa. Parhaat
tennarit ja aurinkolasit. Juoksu ja ulkoliikunta.
10
23.9.
8.9.
Vinkit unelmalomaan. Vaihto-oppilasvuosi. Kauden
parhaat takit. Meikkitrendit.
5
22.4.
7.4.
Kauneuden erikoisnumero. Juhlavaatteet, korut ja
laukut. Bikinit ja uikkarit. Herkkureseptit.
11
21.10.
6.10.
Suuri staranumero. Vastaukset tyttöjen yleisiin
terveyspulmiin. Alusvaateopas.
6
20.5.
4.5.
Lomaopas koko kesäksi. Kirjat ja valokuvaus. Kesän
täsmäostokset. Kielikurssit.
12
25.11.
10.11.
Joululahjat jokaiselle. Juhlamuoti. Vuoden parhaat
kauneustuotteet.
DEM KALENTERI 2015 - 2016
Ilmestyminen:
Koko:
Painos:
1/1 sivu:
toukokuu 2015
140 x 205 mm + leikkuuvarat 5 mm
23 000
2 048 €
Kysy erikoisratkaisuja
mediamyynnistä
Ilmoitusvaraukset: Viimeistään 31.1.2015
Aineistopäivä (pdf):28.2.2015
37
38
AINUTLAATUINEN
KLASSIKKO
Suomen suurin
NAISTEN KUUKAUSILEHTI
Päätoimittaja
Riitta Nykänen
[email protected]
Myyntiassistentti
Jatta Waarala
050 414 4374
[email protected]
Eeva on koskettava ja syvällinen naistenlehtien klassikkobrändi.
Eeva tarjoilee kuukauden mielenkiintoisimmat henkilöhaastattelut, kiehtovat matkajutut, kauniit ja persoonalliset kodit, aisteja
herättävät ruokajutut, naisellista muotia sekä kauneutta ja terveyttä.
Kulttuuripalsta auttaa lukijaansa pysymään ajan tasalla niin kirjallisuuden, teatterin kuin musiikin tapahtumissa.
Ilmoitushinnat
12 350 €
Avausaukeama
2. kansi/takakansi 7 040 €
11 330 €
2/1
6 400 €
1/1
4 610 €
1/2
3 840 €
1/3
3 360 €
1/4
+ alv
EEVA.FI
Eeva.fi sivustolta löytyvät ajankohtaiset kauneus- ja matkavideot
sekä kiinnostavimmat henkilöhaastattelut.
Videot kauneusaiheista
numeroissa
2, 5, 7, 9 ja 10.
Kohderyhmä: Laatutietoinen nainen, joka panostaa itseensä ja
omaan elämänlaatuunsa.
Levikki: 102 610
Lukijamäärä: 328 000
Kokonaistavoittavuus:
333 000
Lukuaika/naiset:
92 minuuttia
Lukija- ja kävijäprofiili, %
Tekniset tiedot
100
90
Lehden koko: 230 x 297 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
PunaMusta Oy
Jälkikäsittely
Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
1
7.1.
15.12.
2
4.2.
3
10.3.
Sisältö
■ Eeva
■ Eeva.fi
80
70
60
50
40
30
20
10
0
Naiset alle 45 vuotta 45 - 64 vuotta 65 + vuotta
KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
SISÄLTÖAIHEET
■ Ihmiset ■ Kauneus, muoti ■ Hyvinvointi, terveys ■ Ruoka ■ Matkat ■ Koti 50 %
10 %
10 %
10 %
10 %
10 %
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
Muoti: Talven kauneimmat toppatakit. Asusteet: Parasta päälle ulkoiluun. Matkailu: Kaukomatka. Ruoka:
Parasta pöytään. Kausietu
7
1.7.
15.6.
Muoti: Kesämuoti. Asusteet: Pakkaa lomalaukku
tarpeellisen kauniilla tavaroilla. Matkailu: Kaukokohde. Kauneus: Upeat ripset + Video. Ruoka: Parasta
pöytään. Kausietu
20.1.
Muoti: Suomi-designin parhaimmat. Asusteet: Suomi
asustaa. Matkailu: Euroopan kohde. Auto&minä
-palsta. Ruoka: Parasta pöytään. Kauneus: Yhden
luomivärin silmämeikki + Video. Kausietu
8
5.8.
21.7.
Muoti: Töihin Jackie O:n tyyliin. Asusteet: Piristä
arkea kauniilla asusteilla. Matkailu: Euroopan kohde.
Ruoka: Parasta pöytään. Kausietu
23.2.
Eevan juhlanumero. Muoti: Kevätmuoti. Asusteet:
Asusteiden uudet kuviot, inspiraationa mm. Frida
Kahlo. Matkailu: Kaukomatka. Ruoka: Parasta pöytään.
9
2.9.
18.8.
Muoti: Syysmuoti. Asusteet: Maanläheiset värit
asusteissa. Matkailu: Kaukokohde. Kauneus: Kasvojen
huoltopäivä + Video. Ruoka: Parasta pöytään.
Auto&minä –palsta.
10
7.10.
22.9.
Muoti: Klassikkotakkien uusi tyyli. Asusteet: Lämmintä ylle. Matkailu: Euroopan kohde. Ruoka: Parasta
pöytään.
4
1.4.
17.3.
Muoti: Ekologista ja eettistä muotia. Asusteet:
Parhaat pokat: aurinkolaseja eri kasvojen muodoille.
Matkailu: Euroopan kohde. Ruoka: Parasta pöytään.
Tutkimusnumero
5
6.5.
20.4.
Muoti: Kesäjuhlien muoti. Asusteet: Alusasut eri
vartalotyypeille. Kauneus: Kolme erilaista kampausta
+ Video. Matkailu: Kaukomatka. Auto&minä –palsta.
Ruoka: Parasta pöytään.
11
4.11.
20.10.
Muoti: Tyylikästä ja hassuttelevaa pikkujoulumuotia.
Asusteet: Kuninkaallista koruloistoa. Matkailu: Kaukokohde. Kauneus: Juhlameikki + Video. Ruoka: Parasta
pöytään. Auto& minä –palsta.
6
3.6.
19.5.
Muoti: Mustaa ja valkoista kesäksi. Asusteet: Aikuisen
naisen bikinit ja uimapuvut. Matkailu: Euroopan
kohde. Ruoka: Parasta pöytään.
12
2.12.
17.11.
Muoti: Ylelliset neuleet. Asusteet: Hemmottelulahjoja. Matkailu: Euroopan kohde. Ruoka: Parasta
pöytään.
39
Arla Protein_Minifitness_Eevi Teittinen
40
Arla Protein_Enformiinikoukussa_Elina
Juntunen
Oral B_Minifitness_Eevi Teittinen
FAST Coconut_Cupcake Princess_
Aurora Vuorensola
LIIKUNNALLINEN
Tuottaja
Inke Ketonen
050 414 4327
[email protected]
Adops asiantuntija
Riku Uljala
050 414 4559
[email protected]
Viikkotavoittavuus
www.tnsmetrix.fi
LIFESTYLE
YHTEISÖ
FitFashion kokoaa Suomen suosituimmat liikunnallisen elämäntyylin blogit samalle sivustolle. FitFashionissä on yli 70 aktiivista blogaajaa inspiroimassa ja motivoimassa lukijoitaan niin innostuneen
harrastajan, uutta elämäntapaa opettelevan kuin alan ammattilaisenkin näkökulmasta.
Kohderyhmä: 18–34 -vuotiaat naiset, jotka ovat kiinnostuneita
kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, terveellisestä ruokavaliosta,
muodista ja kauneudesta.
Kävijäprofiili, %
■ Fitfashion.fi
90
Verkkohinnat
Katso sivu 76
Blogikampanjat: ota yhteys
mediamyyntiin
Tekniset tiedot
Katso verkon aineisto-ohje
www.a-lehdet.fi/mediaopas
80
Hyvä olo I love
Fitness Punttisalille
nyt Motivatio
Inspiroiva Muoti
Sporttinen Perheelämä Personal
trainer Crossfit
Maittavat reseptit
Paras raakakakku
Hotelliaamiaiselta
jumppaan Äitiyskilot karisee Oma
yhteisö Terveellinen
ruoka Vapaus valita
Ihana, rento elämä
70
60
50
40
30
20
10
0
Naiset Miehet 18-24 vuotta 25-34 vuotta 45 + vuotta
Aina uutta
treeniin ja
hyvinvointiin
Google Analytics
Hyvinvointi
Muoti
Urheilu
Perhe-elämä
Fitness
Reseptit
41
42
IMAGE LUO ILMIÖITÄ
Päätoimittaja
Heikki Valkama
[email protected]
Myyntiassistentti
Tytti Laakso
050 414 4528
[email protected]
Image tarttuu tärkeimpiin puheenaiheisiin, kiinnostavimpiin ihmisiin ja yllättävimpiin ideoihin. Image luo itsekin ilmiöitä! Image
herättää tunteita ja tarjoaa välineet keskusteluun: mistä juuri nyt
kannattaa innostua, mitä katsoa, mitä lukea, mitä kuunnella, minne
matkustaa, mitä syödä ja mitä ostaa. Image on mediaympäristönä
ainutlaatuinen.
Image.fi kokoaa mielipidejohtajien blogit yhteen. Kirjoittajat ovat
uusia trendejä ja ilmiöitä luovia vaikuttajia elämän eri osa-alueilla.
Image.fistä löydät myös muut kohderyhmää kiinnostavat aihealueet kuten elokuvat, musiikki, kirjat, matkat ja design.
Painos: 22 000
Lukijamäärä: 82 000
Lukuaika/kaikki:
68 minuuttia
Tekniset tiedot
Kohderyhmä: Ostovoimaiset 18-45-vuotiaat kaupunkilaiset, ystäväpiirinsä edelläkävijät, jotka ensimmäisenä kokeilevat uusimpia
tuotteita ja palveluita.
Lukija- ja kävijäprofiili, %
Ilmoitushinnat
Avausaukeama
2. kansi/takakansi
2/1
1/1
1/2
1/3
1/4
+ alv
9 455 €
5 390 €
7 890 €
4 900 €
3 285 €
2 695 €
2 570 €
IMAGE 30-VUOTTA!
JUHLANUMERO
ILMESTYY 22.10.
Sisältö
■ Image
■ Image.fi
70
Lehden koko: 230 x 300 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
Printall AS
Tala 4
Tallinn 11415
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
60
50
40
30
20
10
0
Naiset Miehet alle 35 vuotta KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
35 - 44 vuotta 45 + vuotta
■ Syvälliset artikkelit 30 %
■ Viihde, ilmiöt, ihmiset 25 %
■ Design, tyyli, muoti, vimpaimet 15 %
■ Ruoka, juoma, matkat, trendit 15 %
■ Elokuva, kirjat, musiikki, kulttuuri 15 %
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
1
29.1.
7.1.
Matkailu, tyyli ja muoti, elokuvat, talvi. Kausietu
2
26.2.
6.2.
Muoti ja tyyli, suuri ideanumero, trendit, tavarat
3
26.3.
6.3.
Ruoka, kevät, kulttuuri, vimpaimet. Tutkimusnumero
4
23.4.
2.4.
Sisustus, tavara ja design, trendit, kevät, elokuvat
5
21.5.
4.5.
Kesä, tyyli ja muoti, tavara ja design, juomat
6-7
18.6.
29.5.
Matkailu, kesä, vapaa-aika, festivaalit. Kausietu
8
27.8.
7.8.
Design, tyyli ja muoti, ravintolat, elokuvat
9
24.9.
4.9.
Ruoka, kirjat, trendit, syksy
10
22.10.
2.10.
Ravintolat, trendit, tavarat, kirjat. JUHLANUMERO
11
19.11.
30.10.
Talvi, matkailu, ideat, juomat
12
17.12.
26.11.
Tyyli ja muoti, joulu, sisustus, tavara ja design
UUDISTUNUT
IMAGE.FI
Uudistunut Image.fi kokoaa yhteen
Suomen parhaita blogeja. Image.fi tekee
yhteistyötä Suomen Blogimedian kanssa. Mukana
jo alkuvaiheessa parikymmentä bloggaajaa.
Image.fi tarjoaa myös Image-lehden parhaita
paloja sekä verkkoa varten tuotettua sisältöä.
43
44
OPAS KAUNEUTEEN
Päätoimittaja
JA HYVÄÄN Ilmoitushinnat
OLOON
Kauneus ja Terveys on eteenpäin menevän naisen käsikirja hyvään
oloon. Kauneus ja Terveys auttaa lukijaa löytämään parhaat puolensa ja antaa hyödyllisiä hankintavinkkejä ennen kaikkea ulkonäköön,
terveyteen, kuntoiluun, ravitsemukseen ja painonhallintaan liittyvissä asioissa. Kauneus ja Terveys on palveleva ja elämänläheinen –
unelmia unohtamatta.
Ulla Veirto
[email protected]
Myyntiassistentti
Tytti Laakso
050 414 4528
[email protected]
Lukija- ja kävijäprofiili, %
Tekniset tiedot
1
2
3
8.1.
5.2.
26.2.
PDF-pvm
12.12.
20.1.
10.2.
4
19.3.
3.3.
5
9.4.
20.3.
6
7.5.
20.4.
7
28.5.
11.5.
8
18.6.
2.6.
■ Kauneusjaterveys.fi
Lukemalla lehteä
tiedän kauneuden
viimeisimmät trendit.
Sisältö
100
90
Lehden koko: 230 x 297 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
PunaMusta Oy
Jälkikäsittely
Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
Ilm.pvm.
74 % LUKIJOISTA
KERTOO:
Kauneusjaterveys.fi tarjoaa helppoja ja hyödyllisiä ratkaisuja päivittäisiin kauneuden ja hyvinvoinnin pulmiin, ideoita pysyvämpään
elämänlaadun parantamiseen, sekä hauskaa, tarkoituksenmukaista
tekemistä ja vuorovaikutusta sisällön, muiden käyttäjien, kiinnostavien bloggaajien ja luotettavien alan asiantuntijoiden kanssa.
Levikki: 70 554
Kohderyhmä: Aktiiviset työikäiset naiset, jotka pitävät itsestään
Lukijamäärä: 291 000
Kokonaistavoittavuus:huolta parhaalla mahdollisella tavalla ja kokeilevat innokkaasti
uusia tuotteita ja palveluita.
304 000
Lukuaika/naiset:
61 minuuttia
■ Kauneus & Terveys
Nro
13 490 €
Avausaukeama
2. kansi/takakansi 7 690 €
12 370 €
2/1
6 990 €
1/1
5 035 €
1/2
4 195 €
1/3
3 670 €
1/4
+ alv
80
70
60
50
40
30
20
10
0
Naiset alle 35 vuotta 35 - 44 vuotta 45 - 64 vuotta 65 + vuotta
KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
SISÄLTÖAIHEET
Suuri treenaus- ja painonpudotusnumero. Varusteet
ja välineet, kuten sähköiset välineet ja lisälaitteet.
Uudet lajit ja pavelut. Kuntoilijan ravitsemus. Lisäravinteet. Painonhallinta ja painonpudottajan ravitsemus.
Terveys: Vatsa. Kauneus: Kasvovoiteet. Kausietu
Kauneus: Päivittäiskosmetiikkatuotteiden suosikit.
Hiusten muodonmuutos. Terveysextra: Vitamiinit
ja luusto. Ravitsemus: Edulliset ja terveelliset ruoat.
Kausietu
Kauneusextra: Uutuudet ja kaikki trendit meikeissä,
kynsissä, hiuksissa. Luksuskosmetiikka.Terveys: Uni.
Terveysextra: Selkä - ja niska. Allergia. Treeni ja kauneus: Vartalo kuntoon treenillä, hoidoilla ja kosmetiikalla.
Lenkkitossuopas. Muoti: Alusvaatteet. Ravitsemus.
Muodonmuutosextra: Meikit, kampaukset ja vaatteet.
Plastiikkakirurgian uutuudet. Terveys: Painonhallinta.
Pyörän hankintopas.
Juhlakauneus, kevään trendit meikissä, hiuksissa ja
pukeutumisessa. Uudet parfyymit. Aurinkosuojaus.
Terveys: Matkailijan terveys, ennaltaehkäisy, lääkkeet.
Treenaus + uudet tuotteet.
Kauneus: Hoidot kasvoille ja parasta vartalolle.
Uimapuvut. Kesän muotivalinnat. Terveys: Nivelet.
Painonhallinta.
Kauneus: Kesätukka ja hiustuotteiden opas. Kesätreeni + varusteet. Terveys: Ehkäisy. Terveellinen
grilliruoka. Painonhallinta. Kausietu
■ Kauneus ■ Liikunta ja ravitsemus ■ Terveys 40 %
30 %
30 %
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
9
9.7.
23.6.
Suuri kesälomanumero. Hiukset. Kynnet. Terveys:
Lomavammat ja parantajat. Parhaat apteekkituotteet.
Keventäjän kesäruoat. Vatsan hyvinvointi. Kausietu
10
6.8.
21.7.
Suuri treenaus- ja painonpudotusnumero. Kuntoilumuoti. Liikuntalajit, välineet, lisäravinteet. Kauneus:
Muodonmuutos ja uusi muoti. Kausietu
11
27.8.
11.8.
Kauneusextra: Meikkitrendit, kynnet, hiukset.
Pukeutujan parhaat valinnat. Terveys: Hyvä uni ja
rentoutuminen. Allergian siedätyshoito.
12
17.9.
1.9.
13
8.10.
22.9.
14
29.10.
13.10.
15
19.11.
3.11.
16
10.12.
24.11.
Terveys: Flunssa ja virukset. Ravitsemuksen uudet
trendit. Välipalat. Kauneus: Deodorantit ja vartalotuoksut.
Kauneus: Hiusextra. Värjäys. Parhaat kampaajat.
Parhaat hiustuotteet. Terveys: Nivelongelmat ja
stressi.
Juhlakauden kauneuden erikoisnumero: Korut,
muoti, kampaukset ja meikki. Parhaat vartalonhoitotuotteet. Terveys: Hyvät ravintorasvat.
Lahjavinkkien numero. Parfyymit ja terveyden,
kauneuden ja kuntoilun lahjatideat. Apteekkituotteet.
Luomukauneus. Terveys: Ravitsemusasiaa ja juhlijan
kevyet herkut.
Vuoden 10 parasta kauneustuotetta. Hiusten muodonmuutos. Ihonhoito. Terveys: Stressi, virkistävät
tuotteet ravinnossa ja terveydessä. Painonhallinta ja
treeni.
45
KOTIVINKIN
UUTISKIRJE
Jokaviikon ajankohtaisimmat
aiheet ruoasta ja kotiin ja perheelämään
liittyvistä sesongeista!
46
ARJEN LIFESTYLE-MEDIA
Päätoimittaja
Johanna Falck
[email protected]
Myyntiassistentti
Marika Jauhiainen
050 414 4380
[email protected]
Kotivinkki on arjen lifestyle-media, jonka keskiössä on ruuhkavuosien ja perheellisten kaikki tärkeimmät aihealueet: ruoka, sisustus
ja kodinhoito, hyvinvointi ja terveys, käyttömuoti ja kauneus sekä
lemmikit. Kotivinkki vauhdittaa arjen sujumista ja tuo elämään iloa
ja inspiraatiota. Tänä vuonna joka toinen Kotivinkki on TEEMANUMERO: kokonaisen lehden verran monipuolista ja kattavaa
sisältöä lukijoiden lempiaiheista.
Ilmoitushinnat
11 830 €
Avausaukeama
2. kansi/takakansi 6 740 €
10 850 €
2/1
6 130 €
1/1
4 290 €
1/2
3 680 €
1/3
3 220 €
1/4
+ alv
APU+KOTIVINKKI
-paketti.
1+1=3
Kotivinkki.fi jakaa vinkit iloiseen arkeen! Suosituinta sisältöä ovat
ruoka- ja leivontaohjeet, sisustus, käsityöt sekä joulun ja pääsiäisen
sesonkiaiheet. Sitoutuneet lukijamme osallistuvat aktiivisesti
niin lehden tekoon, verkkosivuston kilpailuihin kuin Kotivinkin
Facebook-ryhmän keskusteluihin. Kotivinkki.fi:ssä blogejaan pitävät suositut Roope Lipasti ja Olga Temonen.
Levikki: 75 248
Lukijamäärä: 241 000
Kokonaistavoittavuus:Kohderyhmä: perhekeskeiset 30–49-vuotiaat naiset, jotka nauttivat
260 000
kotoilusta.
Lukuaika/naiset:
69 minuuttia
■ Kotivinkki
Lukija- ja kävijäprofiili, %
Tekniset tiedot
Ilm.pvm.
PDF-pvm
80
70
60
50
40
30
20
10
0
Naiset alle 35 vuotta SISÄLTÖAIHEET
Kevyttä arkiruokaa, tekstiilit, hiustenhoito päänsärky.
Kausietu
TEEMALEHTI: KAUNIITA UNIA Opas elämäsi parhaisiin
uniin. Sängyt, patjat & tyynyt, vuodevaatteet, ravitsemus,
luontaistuotteet, hyvinvointi. Kausietu
Laskiaisherkut, talvi-iho, lainat, talviurheiluvälineet.
Kausietu
TEEMALEHTI: UNELMAKEITTIÖ Kotikokin eepos, jossa
esitellään parhaat keittiöratkaisut, isot ja pienet kodinkoneet, astiat, ruoanvalmistusvälineet ja paljon muuta!
14.1.
22.12.
2
28.1.
13.1.
3
11.2.
27.1.
4
25.2.
10.2.
5
11.3.
24.2.
Salaatit, , kylpyhuoneen sisustus
6
25.3.
10.3.
TEEMALEHTI: KEVÄTILOA! Numero täynnä iloa ja
valoa. Pääsiäinen & puutarha, ruoka, kattaus, koristeet,
piha&parvekeideat, tuotteet & tarvikkeet
7
8.4.
20.3.
Leivonta, lastenhuoneen sisustus, kauniit kynnet, allergia
8
22.4.
7.4.
TEEMALEHTI: RUUSUNTUOKSUINEN KOTI Siivousta
ja kodinhuoltoa, kodinkoneita, siivousaineita ja välineitä,
ikkunanpesua.
9
6.5.
17.4.
Leivonta, deodorantit, lenkkeilyvarusteet, jalkojen terveys
10
20.5.
4.5.
TEEMALEHTI: KAKKUMESTARI Kaikkien aikojen
kakkukestit. Välineet, yleiskoneet, vispilät, vuoat, astiat,
tarjoiluvinkit & reseptit.
11
3.6.
19.5.
Ulkokalusteet, kankaat, vartalonhoito, lasten kesäapteekki
2.6.
TEEMALEHTI: KESÄJUHLAT Grillausta ja chillausta.
Parhaat reseptit, astiat, ruokailuvälineet, tekstiilit, pientavarat, grillit, juomat. Kausietu
17.6.
35 – 44 vuotta 45 – 64 vuotta 65 + vuotta
KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
1
12
Sisältö
90
Lehden koko: 230 x 297 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
PunaMusta Oy
Jälkikäsittely
Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
Nro
■ Kotivinkki.fi
Apuun veloitukseton toisto.
■ Sisustus & kodinhoito 25 %
■ Ihmiset & ilmiöt 25 %
■ Ruoka & leivonta 25 %
■ Kauneus, muoti & hyvinvointi 25 %
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
13
1.7.
15.6.
14
22.7.
7.7.
15
5.8.
21.7.
Koulun alku, terveelliset viljat, eteisen sisustus. Kausietu
16
19.8.
4.8.
TEEMALEHTI: LASTENKUTSUT. Näin järjestät parhaat
kemut ikinä. Tarjoilut, teemat, lahjat, somisteet, pukeutuminen
17
2.9.
18.8.
Kotimaiset kasvikset, matot, liikuntavarusteet
18
16.9.
1.9.
TEEMALEHTI: JÄRJESTÄ & ORGANISOI. Nyt elämä järjestykseen! Koko kodin säilytysratkaisut. Hyllyjärjestelmät,
laatikostot & lokerikot, kaapistot, pyykkihuolto.
19
30.9.
15.9.
Leivonta, vartalonhoito, vakuutukset
20
14.10.
29.9.
21
28.10.
13.10.
22
11.11.
27.10.
23
25.11.
10.11.
Joululeivonta, kodin tekstiilit, tuoksut
24
9.12.
24.11.
TEEMALEHTI: PARHAAT JOULULAHJAT. Koko lehti
täynnä joulun parhaita paketteja. Isoja ja pieniä, jokaisessa
hintaluokassa jokaiselle läheiselle isoisästä päiväkodin
tätiin!
Suojaan auringolta, jäätelöt, kotimaan perhelomat.
Kausietu
TEEMALEHTI: KOIRAT & KISSAT –lemmikkiekstra. Vain
parasta rakkaalle perheenjäsenelle. Tarvikkeet, hoito &
ravinto. Kausietu
TEEMALEHTI: SISUSTAJAN KÄSITYÖ. Neulo, virkkaa,
ompele & tuunaa kaunista omaan kotiin tai naapurille.
Helppoja ja vaativia ohjeita
Kodin valaistus, maitotuotteet, hiustenhoito, vatsan hyvä
olo
TEEMALEHTI: PIKKUJOULUT! Nyt juhlitaan hyvän ruoan,
juoman, kattauksen, tekstiilien, astioiden, kauniiden vaatteiden ja kosmetiikan merkeissä.
47
48
MAKU RUOKAYHTEISÖ
UNELMIEN
Päätoimittaja
Satu Koivisto
[email protected]
Myyntiassistentti
Jatta Waarala
050 414 4374
[email protected]
Maku on Suomen suurin monikanavainen ruokayhteisö kotikokkaajalle. Maku auttaa onnistumaan keittiössä ja innostaa suomalaisia
syömään yhdessä ja paremmin. Jokainen numero sisältää vähintään
50 ihanaa reseptiä: helppoa ja nopeaa arkiruokaa ja -leivontaa, juhlaideoita, sesongin raaka-aineita ja ruokailmiöitä. Lisäksi jokaisessa
numerossa on käteviä keittiöniksejä, viinivinkkejä, ruokamatkoja, kodinkonevertailuja ja ruokauutisia. Leivontaan keskittyvä Maku Kaneli
& Sokeri -erikoisnumero ilmestyy keväällä ja syksyllä.
Maku.fi:ssä kymmenen Suomen eturivin ruokablogaajaa ja Makulehden toimitus kannustavat käyttäjiä aloittelijoista konkarikokkeihin
innostumaan ruoanlaitosta ja kokemaan onnistumisia keittiössä.
Levikki: 45 881
Lukijamäärä: 152 000
Kokonaistavoittavuus:Kohderyhmä: Ruoanlaitosta ja leipomisesta kiinnostuneet 30–54
-vuotiaat naiset, jotka etsivät ruokainspiraatiota arkeen ja juhlaan
199 000
Lukuaika/naiset:
71 minuuttia
■ Maku
Lukija- ja kävijäprofiili, %
Tekniset tiedot
■ Maku.fi
Ilmoitushinnat
11 440 €
Avausaukeama
2. kansi/takakansi 5 720 €
10 400 €
2/1
5 200 €
1/1
3 640 €
1/2
3 120 €
1/3
2 730 €
1/4
+ alv
Leivonnan erikoisnumerot
3/29.4. JA 7/4.11.
Näiden numeroiden sisältö on
100 % LEIVONTAA
Sisältö
100
90
Lehden koko: 230 x 297 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
PunaMusta Oy
Jälkikäsittely
Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
80
70
60
50
40
30
20
10
0
Naiset Päivittäis- ostopäättäjä
alle 35 vuotta 35 – 44 vuotta 45 – 64 vuotta 65 + vuotta
KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
■ Arkiruokaa ja hyvää oloa ■ Leivontaa ■ Sesongin ruokaelämyksiä ■ Ruokamatkoja ja juomia ■ Ruokailmiöitä ja -uutisia 30 %
25 %
20 %
15 %
10 %
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
1
4.2.
19.1.
Kasvisruoka. Treenaajan tehoruoat. Juustokakut.
Avokado. Kapselikeittimet. Kausietu
2
25.3.
9.3.
Pääsiäinen. Lammas. Punaviinit. Yrtit. Kattaus ja koristelu. Tutkimusnumero
3
29.4.
13.4.
Leivonnan erikoisnumero Kaneli & Sokeri.
Täytekakut. Unelmaleivonta. Koristelu: välineet ja
tekniikat. Vappubrunssi. Simat ja munkit.
4
10.6.
25.5.
Kala. Jäätelö. Grillaus. Herneet. Kesän marjat ja sokeri.
Viinien hanapakkaukset. Kausietu
5
26.8.
10.8.
Arkiruoka. Jauheliha. Omenat. Mezet. Lasten välipalat.
Säilöminen ja etikka.
6
30.9.
14.9.
Italia-ekstra! Pizzat ja pastat. Unelmien ruokamatka
Italiaan. Uuniruoat. Halloween.
7
4.11.
19.10.
Leivonnan erikoisnumero Kaneli & Sokeri. Joulun
ruokalahjat. Kahvi. Suolaiset piirakat. Leipä. Valkosuklaa. Lisäjakelu 15 000 kpl.
8
2.12.
16.11.
Joulu. Piparit. Glögi. Juhlat. Kupliva vuodenvaihde:
kuohuviinit ja samppanjat. Blinit.
49
50
MÖKKEILYN ASIANTUNTIJA
Päätoimittaja
Mervi Turunen
[email protected]
Myyntiassistentti
Marika Jauhiainen
050 414 4380
[email protected]
Levikki: 41 575
Lukijamäärä: 206 000
Lukuaika/kaikki:
60 minuuttia
Tekniset tiedot
Meidän Mökki on Suomen suurin vapaa-ajan asumisen brändi.
Mökkeilijän lämminhenkinen kumppani käsittelee vapaa-ajan asumista monipuolisesti ja käytännönläheisesti. Meidän Mökki kannustaa ja opastaa vapaa-ajan asumisen hankinnoissa. Vuonna 2015
Meidän Mökin erikoisteemana on mökin ylläpito ja kunnostus
siten, että sen arvo säilyy ja jopa nousee. Asiantuntevana remppakaksikkona Meidän Mökin kaikissa kanavissa nähdään TV:stä tutut
Ari Lahti ja Kirsi Laamanen, jotka opastavat onnistumiseen omalla
rennolla, persoonallisella tyylillään.
Kohderyhmä: Suomalaiset mökkeilijät ja mökkeilystä kiinnostuneet, aktiiviset mökkiharrastajat , jotka käyttävät rahaa vapaa-ajan
asumiseen liittyviin hankintoihin keskimääräistä enemmän.
Lukija- ja kävijäprofiili, %
■ Meidän Mökki
■ Meidanmokki.fi
Ilmoitushinnat
10 560 €
Avausaukeama
2. kansi/takakansi 5 280 €
9 600 €
2/1
4 800 €
1/1
3 360 €
1/2
2 880 €
1/3
2 520 €
1/4
+ alv
A-KOTI
Avotakka, Meidän Mökki,
Meidän talo, Unelmien
Talo&Koti, Viherpiha
5 x 1/1
Pakettihinta: 22 500 €, brutto
Pakettietu – 18 %
Sisältö
60
Lehden koko: 230 x 273 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
Printall AS
Tala 4
Tallinn 11415
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
50
40
30
20
10
0
Naiset Miehet alle 35 vuotta 35 - 44 vuotta 45 - 64 vuotta 65 + vuotta
KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
■ Mökkiesittelyt ja sisustus ■ Hyöty ja tee itse ■ Piha ■ Ajankohtaiset ■ Luonto, harrastukset 30 %
30 %
20 %
15 %
5%
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
1
21.1.
29.12.
Vierasmajat & saunatuvat. Rakentaminen. Pintaremontit. Kausietu
2
18.2.
29.1.
Takat & aurinkosähkö. Sauna. Keittiöt. Kausietu
3
25.3.
5.3.
EKSTRA: Suuri mökkikatsaus. Mökin laajentaminen. Piharakennukset. Tutkimusnumero
4
22.4.
31.3.
MÖKKIKAUDEN AVAUS: terassit, grillit, laiturit & paljut. Helppo mökkipiha.
5
20.5.
29.4.
Mökkiremontit: katto, ulkomaalaus & ikkunat. Helppo mökkipiha.
6
17.6.
28.5.
KESÄN SUPERNUMERO: 101 ideaa mökin rakentamisesta, remontoinnista & sisustuksesta. Helppo mökkipiha.
7
22.7.
2.7.
LOMAEKSTRA: Mökkiveneet & vesivälineet. Lisärakennukset & laajennukset. Verkkoyhteydet. Kausietu
8
19.8.
30.7.
Lämmitys. Pihan valaistus & turvallisuus. Keittiöt. Kausietu
9
16.9.
27.8.
EKSTRA: Remontin suunnittelu & toteutus. Sisustus. Syyspiha: pihatyökalut.
10
21.10.
1.10.
Turvallisuus & vakuutukset. Mökki talvikuntoon. Lumityökalut.
11
18.11.
29.10.
Joulu mökillä –erikoisnumero. Sauna & pesutilat.
12
16.12.
26.11.
Mökin omistamisen eri muodot. Loma-asunto ulkomailta. Rahoitus.
Meidanmokki.fi on osa
asumisen verkkopakettia, joka tavoittaa laajasti
asumisesta kiinnostuneet.
Meidanmokki.fi sisältää
runsaasti vinkkejä ja inspiraatiota mökkiremonttiin,
pihaan, saunaan tai vaikka
uuden mökkipaketin
hankintaan. Uutta verkossa ovat opastavat videot,
joiden avulla mökkiläinen
onnistuu pienissä tai
vähän suuremmissakin
mökkiremonteissa.
51
52
OMAKOTI-
Päätoimittaja
Titta Kiuru
[email protected]
Myyntiassistentti
Marika Jauhiainen
050 414 4380
[email protected]
Levikki: 50 039
Lukijamäärä: 263 000
Lukuaika/kaikki:
56 minuuttia
Tekniset tiedot
ASUJAN
LUOTTOBRÄNDI
Meidän talo on suomalaisen omakotiasujan luottobrändi, joka
auttaa kuluttajaa fiksujen valintojen teossa. Se tarjoaa luotettavaa ja
analysoitua tietoa ostopäätöksen tueksi remonttitarpeista, uuden
talon rakennuttamisesta, sisustamisesta sekä pihan kunnostamisesta. Meidän talon neuvoilla talo pysyy kunnossa ja säilyttää arvonsa.
Asiantuntevana remppakaksikkona Meidän talon kaikissa kanavissa nähdään TV:stä tutut Ari Lahti ja Kirsi Laamanen, jotka opastavat
rakentamaan uutta ja korjaamaan vanhaa selkein ohjein ja rennoin
ottein.
Kohderyhmä: Omakotitalojen asukkaat ja rakentajat, sekä omakotitalosta haaveilevat miehet ja naiset, joille asuminen ja omakotitalon
pito on yhteinen harrastus.
Lukija- ja kävijäprofiili, %
■ Meidän talo
■ Meidantalo.fi
Ilmoitushinnat
12 540 €
Avausaukeama
2. kansi/takakansi 6 270 €
11 400 €
2/1
5 700 €
1/1
3 990 €
1/2
3 420 €
1/3
2 990 €
1/4
+ alv
A-KOTI
Avotakka, Meidän Mökki,
Meidän talo, Unelmien
Talo&Koti, Viherpiha
5 x 1/1
Pakettihinta: 22 500 €, brutto
Pakettietu – 18 %
Sisältö
60
Lehden koko: 230 x 273 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
Printall AS
Tala 4
Tallinn 11415
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
50
40
30
20
10
0
Naiset Miehet alle 35 vuotta 35 - 44 vuotta 45 - 64 vuotta 65 + vuotta
KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
ASUNTOMESSU-PAKETTI
Avotakka 8/8.7.
Meidän talo 7/8.7
Unelmien Talo&Koti 7/1.7,
verkko 1.7.-9.8.
3 x 1/1-sivu
+ 150.000 inscreen
mainosnäyttöä
Mainosmuoto boxi
(300x250)
Aihealuekohdennus
asuminen
Pakettihinta: 9.765 €
Etu sinulle
52 %
■ Asuminen ■ Korjaa & rakenna ■ Piha & puutarha ■ Testit & tekniikka 35 %
30 %
20 %
15 %
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
1
7.1.
16.12.
EKSTRA: Remontointi. Uudisrakentaminen. Kausietu
2
4.2.
16.1.
EKSTRA: Keittiöt. Takkakatsaus. Talon osto-opas.
Kodin tietoliikenne. Kausietu
3
11.3.
2.2.
EKSTRA: Suuri talo-opas. Ulko-ovet. Piharakennukset.
Tutkimusnumero
4
8.4.
17.3.
EKSTRA: Kevätpiha & terassit. Ikkunat. Ilmalämpöpumput. Asumisen rahoitus.
5
6.5.
15.4.
EKSTRA: Julkisivuremontti (maalaus, rappaus, katot).
Piha: kiveys, pihatyökalut.
6
3.6.
15.5.
EKSTRA: Saunat. Piha: paljut, aidat ja portit, grillaus.
Asuntomessut.
7
8.7.
17.6.
EKSTRA: SUURI ASUNTOMESSUNUMERO. Tutkimusnumero
8
5.8.
17.7.
EKSTRA: Kodinkoneet. Vakuutukset. Ulkovalaistus.
Kausietu
9
2.9.
14.8.
EKSTRA: Suuri remonttinumero. Hirsitalot. Keittiöt.
Pihan syystyöt.
10
7.10.
18.9.
EKSTRA: Talvirakentajan opas. Lämmitys. Kodin
turvallisuus. Pihan talvityökalut
11
4.11.
15.10.
EKSTRA: Saunat ja kylpyhuoneet. Kivitalot. Kodin
valaistus.
12
2.12.
13.11.
EKSTRA: Talotekniikan uutuudet. Säilytysratkaisut.
Meidantalo.fi on osana
A-lehtien asumisen kohderyhmäpakettia, joka tavoittaa
asumisesta kiinnostuneet.
Meidäntalo.fi on remontoijan ja rakentajan tietopankki,
joka päivittyy jatkuvasti
ajankohtaisilla puheenaiheilla ja asiantuntevilla videoilla.
Ajankohtaiset digiteemat
2015 ovat keittiöt, uudisrakentaminen, kevätpiha,
Asuntomessut ja remontointi ja sisustus, jotka tarjoavat
pitkin vuotta kiinnostavia
alustoja myös mediamyynnin erikoisratkaisuille.
53
54
SUOMEN
PARAS
Päätoimittaja
Kati Kelola
[email protected]
Myyntiassistentti
Tytti Laakso
050 414 4528
[email protected]
Painos: 27 00
Lukijamäärä: 118 000
Lukuaika/kaikki:
54 minuuttia
Tekniset tiedot
MATKAILUMEDIA
Mondo on Suomen suurin matkailulehti, joka palvelee lukijaa matkoilla, kertoo innostavia tarinoita maailmalta ja antaa uusia matkaideoita. Mondo testaa, valitsee ja suosittelee. Mondo kertoo uusista
matkakohteista, tekee löytöjä jo tutuista paikoista ja neuvoo parhaat
matkailua helpottavat niksit, kuten varusteet, laitteet, matkakosmetiikan ja appsit.
Mondo.fi tarjoaa hyödyllistä matkatietoa. Sivustolla blogaavat jo käsitteeksi muodostuneiden Mondon matkaoppaiden kirjailijat, jotka ovat
omien kohdekaupunkiensa kiistattomia asiantuntijoita. Mondo.fisivustoa täydentää aktiivinen matkailijayhteisö, joka käy matkailuun
liittyviä keskusteluja Mondon some-kanavissa ja jakaa reissukuviaan.
Kohderyhmä: Kaikki matkailusta ja maailmasta laajasti kiinnostuneet,
jotka aktiivisesti etsivät uusia kokemuksia ja elämyksiä, ja jonka arkielämää ja rahankäyttöä matkailu ohjaa.
Lukija- ja kävijäprofiili, %
■ Mondo
■ Mondo.fi
Sisältö
50
40
30
20
10
0
Naiset Miehet alle 35 vuotta 35-44 vuotta 45 - 64 vuotta 65 + vuotta
■ Matkavinkkejä ja hyötyä ■ Lomakohteita ■ Unelmaloma ■ Ruoka ■ Ostoksia ■ Harrastuksia 30 %
20 %
20 %
10 %
10 %
10 %
SISÄLTÖAIHEET
Ilm.pvm.
PDF-pvm
1
2.1.
12.12.
SUURI MATKAMESSUNUMERO (sisältää virallisen Messuoppaan), Mondon kiinnostavimmat uutuuskohteet vuodelle 2015, aurinkokohteet, talviloma. Kausietu
2
12.2.
21.1.
Parhaat kevätkaupungit, ihanimmat uutuushotellit, halpalentoyhtiöt & muut budjettimatkailijan tärpit. Kausietu
3
12.3.
18.2.
Talven 2015–16 kaukokohteet ja luksusmatkat, matkailijan terveys ja kosmetiikka,
ravintolat ja juomat.
13.3.
RUOKA & MATKA -TEEMANUMERO – kaupunkilomat ruokamatkailijan silmin, kesälomamatkat, kylpylä-, jooga- ja hemmottelumatkat. Tutkimusnumero
14.4.
Kesän parhaat lähilomat & harrastematkat, luontokohteet, matkailuteknologia
(gadgetit ja palvelut) ja varusteet matkalla.
7.5.
MONDO TOP 50
–ERIKOISNUMERO
ILMESTYY 1.10.2015.
60
Nro
5
7 915 €
4 510 €
6 500 €
4 100 €
2 745 €
2 255 €
2 150 €
70
KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
9.4.
Avausaukeama
2. kansi/takakansi
2/1
1/1
1/2
1/3
1/4
+ alv
80
Lehden koko: 230 x 300 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
Printall AS
Tala 4
Tallinn 11415
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
4
Ilmoitushinnat
6-7
11.6.
20.5.
Syyslomavalinnat, kotimaankohteet, automatkailu, matkailijaa lomalla auttavat niksit,
ruokalöydöt. Kausietu
8
3.9.
12.8.
Syyslomat, budjettimatkat, aktiivikaupunkiviikonloput, matkailugadgetit ja mobiilipalvelut.
9
1.10.
9.9.
MONDO TOP 50 -ERIKOISNUMERO (suomalaisten matkailijoiden top-kohteet vuonna 2015: parhaat lentoyhtiöt, hotellit, kaupunkikohteet, rantakohteet, kotimaankohteet), talven lämpölomat, helpot viikonloppukaupungit.
10
29.10.
7.10.
TALVIMATKANUMERO: hiihto- ja lasketteluekstra. Hemmottelumatkat (kylpylät, ruoka,
rentoutuminen), shoppaus- ja majoitusvinkit, unelmien aurinkolomat.
11
26.11.
4.11.
Kesän 2016 kiinnostavimmat uutuusmatkat, matkailijan joululahjat, koko perheen
aurinkolomat
JOKA NUMEROSSA:
- HYÖTYVINKKEJÄ
- KAUPUNKILOMIA
-MATKAIDEOITA
- HELPPOJA KOHTEITA
LÄHELTÄ
- JOKA BUDJETILLE
- REILU MATKAILU
- RUOKARESEPTEJÄ
MAAILMALTA
55
56
SISUSTAMISEN YHTEISÖ
INSPIROIVIN
Myyntiryhmäpäällikkö
StyleRoom on pohjoismaiden kiinnostavin sisustuksen verkkoyhteisö, josta löydät Suomen inspiroivimmat kodit. StyleRoomissa on
tavallisten kotisisustajien, blogaajien ja kaupallisten kumppaneiden
koti- ja sisustuskuvista koottuja albumeja. Styleroomissa voi kuulua
yhteisöön, inspiroitua, ottaa talteen ideoita, kysyä ja keskustella. Ole
läsnä aktiivisessa yhteisössä, josta löytyvät intohimoiset kotisisustajat, maamme eturivin sisustusblogaajat ja sisustussuunnittelijat.
Sami Onkamo
050 414 4557
[email protected]
Verkkopalvelupäällikkö
Anna Kurkela
050 438 0815
[email protected]
StyleRoomin kumppanuuspaketissa mainostajat pääsevät osaksi
sisustajayhteisöä omilla kumppaniprofiileillaan ja sponsoroiduilla kuva-albumeillaan. Pitkäaikaisia kumppaneita nostetaan esiin
sisältömarkkinoinnin keinoin myös StyleRoomin aktiivisissa somekanavissa ja uutiskirjeessä.
Adops asiantuntija
Riku Uljala
050 414 4559
[email protected]
Uutta 2015
Tuotenostoista suora
ohjaus verkkokauppaan
Vuonna 2015 StyleRoom
kokoaa yhteen Suomen
inspiroivimmat verkkokaupat ja valikoidut sisustustuotteet. Pilottiprojekti
käynnistyy alkuvuodesta
2015, ja ohjaa kiinnostuneet
kuluttajat tuotenostoista
ostoksille suoraan mainostajan verkkokauppaan.
Kumppanit pääsevät
StyleRoomissa osaksi
sisustajayhteisöä.
Kohderyhmä: Sisustamisen inspiraatiota hakevat suomalaiset.
Kävijäprofiili, %
Viikkotavoittavuus
www.tnsmetrix.fi
■ Styleroom.fi
Sponsoroi sisustushaastetta
90
80
Verkkohinnat
70
60
Katso sivu 76
Blogikampanjat: ota yhteys
mediamyyntiin
50
40
30
StyleRoomin uutiskirje
20
10
Tekniset tiedot
0
Naiset
Katso verkon aineisto-ohje
www.a-lehdet.fi/mediaopas
Miehet alle 35 vuotta 35-44 vuotta 45-64 vuotta 65 + vuotta
Google Analytics
Neljä kertaa vuodessa eri
teemoista järjestettävä StyleRoomin Suuri sisustushaaste tavoittaa kymmeniä tuhansia silmäpareja A-lehtien
verkkomedioissa ja mahdollistaa leadien/ uutiskirjeen
tilaajien keräämisen myös
kisan sponsorille. Vuoden
2015 teemoina ovat muun
muassa helmi-maaliskuussa
keittiö, kesällä sisustaminen
itse tehden ja jouluna kattaus- ja koristelu.
Kysy lisää!
Uutiskirjeen aikataulu
kuukausi
tammi tammi helmi helmi maalis maalis huhti
huhti touko touko
kesä
kesä
heinä
elo
elo
syys
loka
loka marras marras joulu
joulu
Aineistopäivä
8.1
22.1.
12.2.
26.2.
5.3.
19.3.
2.4.
16.4.
30.4.
13.5.
28.5.
11.6.
25.6.
6.8.
20.8.
3.9.
24.9 15.10. 29.10. 12.11. 26.11. 10.12
Ilmestymispäivä
15.1
29.1.
12.2.
26.2.
12.3.
26.3.
9.4.
23.4.
7.5
21.5.
4.6.
18.6.
2.7.
13.8.
27.8.
10.9.
1.10 22.10. 5.11. 19.11. 3.12
17.12
57
58
TERVE. FI ON SUOMEN SUURIN
Myyntiryhmäpäällikkö
Katri Abrahamsson
050 414 4379
[email protected]
Adops asiantuntija
Riku Uljala
050 414 4559
[email protected]
Viikkotavoittavuus
www.tnsmetrix.fi
TERVEYDEN TARVEMEDIA
Katso sivu 76
Blogikampanjat: ota yhteys
mediamyyntiin
Terve.fi haluaa auttaa suomalaisia elämään paremmin ja terveemmin.
Käytännössä se tarjoaa asiantuntijoiden apua ja ratkaisuja kattavaan
määrään lukijoita askarruttavia terveys- ja hyvinvointikysymyksiä.
Palveluun tullaan sisään pääosin tarpeisiin liittyvien hakukonehakujen kautta - yli 70% käynneistä syntyy kun lukija tekee terveyteen
liittyvän haun ja päätyy Terve.fin sivustolle. Koska lukijamme tulevat
palveluun apua hakien, on se mitä suotuisin paikka myös mainostajille
tarjota heille juuri sillä hetkellä hyvin kohdennetusti ratkaisuja ja apua
omien tuotteidensa osalta.
Tekniset tiedot
Kymmenet terveys- ja hyvinvoinnin alan asiantuntijat palvelevat
lukijoitamme vastaamalla mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Valmiita
kysymys- vastauspareja löytyy jo yli 28 000. Terve.fi:n lääkärikirjan
180 sairausosiota on kirjoittanut suomalaiset lääkärit. Käytämme
vuosittain yli 100 asiantuntijaa sisältömme rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Sivustoltamme tavoitat omasta ja läheistensä terveydestä
kiinnostuneet kuluttajat.
Perinteisen display-mainonnan lisäksi Terve.fi tarjoaa kumppanille
erinomaisen ympäristön saada lukijoita luomalleen, käyttäjillemme
relevantille sisällölle. Kutsu meidät kylään ja kerromme mielellämme
lisää sisältömarkkinoinnin mahdollisuuksista.
Kohderyhmä: Terveydestään ja hyvinvoinnistaan kiinnostuneet
suomalaiset.
Kumppanuusosio
Etusivun sisällöt
Verkkohinnat
Kävijäprofiili, %
Katso verkon aineisto-ohje
www.a-lehdet.fi/mediaopas
Terve.fi:n sisältöä mm.
1. Viimeisimmät uutiset
2. Suosituimmat artikkelit
3. Uusimmat keskustelut
4. Uusimmat blogikirjoitukset
5. Kommentoiduimmat
■ Terve.fi
70
60
50
Kumppanin sisältönostot 1–6 kpl
Kumppanin sisältönostot 3 kpl
40
30
20
10
Suosituimmat artikkelit
ja keskustelut
0
Naiset
Miehet alle 35 vuotta 35-44 vuotta 45-64 vuotta 65 + vuotta
Google Analytics
Kumppanin sisältönostot 2 kpl
Terve.fi sisältöä
Kumppanin sisältöä esimerkiksi:
• artikkelit, uutiset, kuvat, videot, kilpailut, tutkimustulokset, vinkit, tuotetiedot, jne.
• Kumppanin tai Terve.fi:n oma asiantuntija tai bloggarit esille osioon.
• Terve.fi mahdollistaa myös keskustelupalstan. Oman keskustelun
aloittaminen mahdollista.
59
UUTTA!
Trendi & Lily –uutiskirje
Katso aikataulut sivu 77.
60
VAIKUTUSVALTAISIN
NAISTEN YHTEISÖ
Päätoimittaja
&
JOHTAVA
Ilmoitushinnat
MUOTILEHTI
Trendi on Suomen johtava muoti- ja lifestyle-lehti, joka kattaa kaikki lukijoilleen tärkeät aiheet: muoti, kauneus, hyvinvointi, suhteet,
työ, ilmiöt, ruoka, koti ja viihde. Trendin laatujutut tarjoavat koskettavia ja ylellisiä elämyksiä, neuvoja ja oivalluksia. Verkkoyhteisönsä
Lilyn kanssa Trendi muodostaa kaksi- ja kolmekymppisten suomalaisnaisten merkittävimmän monikanavamedian.
Jenni Lieto
[email protected]
Myyntiassistentti
Tytti Laakso
050 414 4528
[email protected]
Kohderyhmä: 18–39-vuotias nainen, joka elää positiivisesti itsekästä elämänvaihetta. Hän on iloinen optimisti, joka on jatkuvasti
matkalla jonnekin: kohti seuraavaa työpaikkaa, uutta käsilaukkua,
unelmien asuntoa tai elämänsä rakkautta.
Levikki: 36 345
Lukijamäärä: 121 000
Kokonaistavoittavuus:Lily on vaikutusvaltainen naisten verkkoyhteisö. Se on tyylitie219 000
toisten ja sanavalmiiden naisten koti. Lilyssä ovat Suomen merLukuaika/naiset:
kittävimmät muoti-, kauneus- ja lifestyle-blogit. Lily kattaa kaikki
60 minuuttia
käyttäjilleen tärkeät aiheet: muoti, kauneus, hyvinvointi, suhteet,
perhe, työ, ilmiöt, ruoka, koti ja viihde. Toimituksen valitsemien
nimikkobloggarien lisäksi Lilyssä on yli 6000 blogia, joita yhdistää
laatutietoisuus ja halu tietää asioista ensimmäisenä.
Tekniset tiedot
Lehden koko: 230 x 297 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
Printall AS
Tala 4
Tallinn 11415
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
11 280 €
Avausaukeama
2. kansi/takakansi 5 750 €
10 250 €
2/1
5 230 €
1/1
3 980 €
1/2
3 050 €
1/3
2 270 €
1/4
+ alv
Trendi & Lily Best Beauty Buys
Trendi Fashion Export
-muotipalkinto
Trendin VIP-tilaajaedut
Sisältö
Kohderyhmä: 18–39-vuotiaat naiset. He hakevat verkkoyhteisöstä
elämyksiä, suosituksia ja ostosvinkkejä ja arvostavat Lilyn sisarellista henkeä. Lilyssä on tarjolla aina uutta, ja toimituksen läsnäolo ja
yhteistyö Trendin kanssa on käyttäjille laadun tae.
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
1
7.1.
12.12.
Ihonhoitoekstra. Talven muoti. Kausietu
2
4.2.
12.1.
Kevätmuodin tärkeimmät poiminnat. Kausietu
3
4.3.
9.2.
Kevään suuri muotinumero. Kauneustrendien
ostoslista.
4
1.4.
9.3.
Kevään kauneusnumero. Kynsimuotiekstra. Kevään
juhlamuodin ennakko.
5
6.5.
13.4.
Trendi LUX – kevään ylelliset muotivalinnat. Korut,
kellot ja asusteet. Tuoksut ja vartalonhoito.
6
3.6.
11.5.
Kesän muotinumero. Aurinkotuotteet, ihonhoito.
7
1.7.
8.6.
Kesän kauneusnumero. Kesän parhaat reseptit.
Kausietu
8
5.8.
13.7.
Syksyn kauneustrendit. Tärkeimmät poiminnat syksyn
muodista. Kausietu
9
2.9.
10.8.
Syksyn suuri muotinumero.
10
7.10.
14.9.
Hiusekstra. Tärkeimmät asustemuotiostokset
11
4.11.
12.10.
Trendi LUX – syksyn elegantit ja ylelliset valinnat.
Juhlamuoti, tuoksut, kellot, korut.
12
2.12.
9.11.
Best Beauty Buys 2016 – vuoden parhaat kauneustuotteet valittu. Alusvaatteet. Loppuvuoden tärkeimmät muotiostokset.
■ Muoti ja kauneus ■ Ihmiset, kolumnit ja viihde ■ Suhteet ja hyvinvointi ■ Työ, oma elämä ja ilmiöt ■ Ruoka ja sisustus Lukija- ja kävijäprofiili, %
100
90
80
70
60
50
40
30
20
10
0
Naiset alle 24 vuotta 50 %
20 %
15 %
10 %
5%
■ Trendi
■ Lily.fi
25 - 34 vuotta 35 - 44 vuotta 45 + vuotta
KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
LILY.FI –
fiksujen naisten verkkoyhteisö
61
Mittavan F1-uran omaava
Ossi Oikarinen on Tuulilasin
testaustoiminnan päällikkönä.
Tuulilasi
uudistuu 12.3!
62
TUULILASI
HERÄTTÄÄ
Päätoimittaja
Lauri Larmela
[email protected]
Myyntiassistentti
Tytti Laakso
050 414 4528
[email protected]
AUTOKUUMEEN
Tuulilasi on Suomen kiinnostavin ja elämyksellisin autoilun monimediabrändi. Pääsisältöä ovat analyysit ja vertailut uusista autoista, joiden koeajot ja testit on tehty Suomen olosuhteissa. Lisäksi pureudutaan autoilun ja liikenteen tulevaisuuteen sen kaikista näkökulmista.
Tuulilasi tarjoaa luotettavaa ja puolueetonta tietoa ja auttaa tekemään
oikeita valintoja. Tuulilasi.fi käsittelee ajankohtaiset aiheet, uutuudet ja koeajot. TuulilasiTv mahdollistaa mainonnan videoympäristöissä sekä asiakaskohtaiset videotuotannot.
Kohderyhmä: Autosta ja autoilusta kiinnostuneet miehet, jotka haluaLevikki: 62 476
vat luotettavaa tietoa ostopäätöstensä tueksi.
Lukijamäärä: 321 000
Kokonaistavoittavuus:
345 000
Lukuaika/miehet:
56 minuuttia
■ Tuulilasi
Lukija- ja kävijäprofiili, %
Tekniset tiedot
Lehden koko: 217 x 280 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
UPC Print
Gerbyntie 18
655230 Vaasa
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
■ Tuulilasi.fi
NROT 13/26.3.
JA 44/29.10
15 840 €
Avausaukeama
2. kansi/takakansi 7 920 €
14 400 €
2/1
7 200 €
1/1
5 040 €
1/2
4 320 €
1/3
3 780 €
1/4
+ alv
Tuulilasin uutiskirje
ilmestyy joka perjantai.
Aineisto edellisen
viikon perjantaina.
Sisältö
90
80
70
60
50
40
30
20
10
0
Miehet alle 35 vuotta 35 - 44 vuotta 45 - 64 vuotta KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
LISÄPEITTOA
AVUN AUTOEKSTROILLA!
Ilmoitushinnat
65 + vuotta
■ Uudet autot ja testit 40 %
■ Käytetyt autot 10 %
■ Autoilun ja liikenteen tulevaisuus10 %
■ Liikenne 10 %
■ Ilmiöt 10 %
■ Klassikot 10 %
■ Elämykset 10 %
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
1
8.1.
15.12.
2
5.2.
21.1.
3
12.3.
25.2.
4
26.3.
11.3.
5
9.4.
23.3.
6
23.4.
8.4.
7
21.5.
5.5.
Jättivertailussa pikkuautot. Loppuraportti huippusuositun Nissan Qashqain kestotestistä. Näin ostat kesäauton.
8
18.6.
3.6.
Erikoisuurennuslasin alla GTi-autot. Millaisia ne ovat radalla? Indiana-Eskolan matkaraportti maailmalta. Kausietu
9
16.7.
1.7.
MM-rallin erikoisnumero. Erikoistestissä WRC-autot. Millaisilla autoilla rallia ajetaan tulevaisuudessa.
10
6.8.
22.7.
Jättivertailussa etuvetoinen BMW ja haastajat. Loppuraportti Peugeot 308:n kestotestistä.
11
27.8.
12.8.
Teknisessä vertailussa autojen kosketusnäytöt. Kestotestin väliraportti: Ford Mondeo.
12
17.9.
2.9.
Suuri talvirengastestit. Millaisilla talvirenkailla Suomessa kannattaa ajaa talvella 2015-2016.
13
8.10.
23.9.
14
29.10.
14.10.
15
19.11.
4.11.
16
10.12.
25.11.
Perusteellisessa testissä isomman keskiluokan erittäin mielenkiintoinen uutuus: VW Passat Variant Comfortline
2.0 TDI DSG. Kausietu
Jättiverttailussa Crossoverit: Kia Soul 1.6 ISG, Nissan Juke DIG-T 115, Opel Mokka 1.4 Turbo, Renault Captur TCe
120 EDC-aut ja Skoda Yeti 1.2 TSI. Kausietu
Ensimmäinen täysin uudistettu Tuulilasi. Ossi Oikarisen johtaman uuden testiosaston ensimmäinen testipaketti
ja uuden tulevaisuustoimituksen debyyttinumero. Matkaraportti: Vesa ”Indiana” Eskolla aloittaa maailmanvalloituksensa. Kestotestiraportti. F1-kauden ennakkopaketti.
Vertailu: Suuri kesärengastesti. Mistä löytyvät vuoden parhaat kesärenkaat? Tulevaisuuden auto-maailman
uusimmat tuulet. Vaihtoautobarometri. Kestotestiraportti. Indiana Eskolan matkaraportti.
Vuoden ekoauto. Mikä on Tuulilasin testiosaston valinta vuoden 2015 ekoautoksi? Millaisia ovat tulevaisuuden
autot? Kestotestiraportissa Peugeot 308.
Vertailu: Ossi Oikarisen ja testiosaston suurennuslasin alla suosituimmat farmariautot. Ford Mondeo kestotestiraportin aloitus. Indiana Eskolan seikkailu maailmalla jatkuu.Tutkimusnumero
Jättivertailussa City-autot. Mitkä ovat parhaat kaupunkiautot nyt ja millaisilla autoilla kaupungeissa ajetaan
tulevaisuudessa. Erikoistestissä kitkarenkaat.
Uusien autojen vertailu. Kestotestin väliraportti. Indiana-Eskolan matkareportaasi. Sukellus autoilun tulevaisuuteen.
Jättivertailussa Crossoverit. Mitkä autot hallitsevat autoilun uutta suosikkisarjaa? Tältä näyttää käytettyjen autojen
markkina.
Autovuosi 2015. Uusien autojen vertailutesti. Kestotestin loppuraportti. Käytetyn auton ostajan opas.
63
64
ILOINEN SISUSTAMISEN
Päätoimittaja
Riikka Pekkala
[email protected]
Myyntiassistentti
Marika Jauhiainen
050 414 4380
[email protected]
Levikki: 52 791
Lukijamäärä: 51 000
Lukuaika/naiset:
80 minuuttia
Tekniset tiedot
Lehden koko: 230 x 297 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
PunaMusta Oy
Jälkikäsittely
Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
ASUNTOMESSUPAKETTI
Avotakka 8/8.7.
Meidän talo 7/8.7
Unelmien Talo&Koti 7/1.7,
verkko 1.7.-9.8.
3 x 1/1-sivu
+ 150.000 inscreen
mainosnäyttöä
Mainosmuoto boxi
(300x250)
Aihealuekohdennus
asuminen
Pakettihinta: 9.765 €
Etu sinulle 52 %
MEDIA
Unelmien Talo&Koti on iloinen, idearikas ja aktiivinen brändi, joka
luo hyvää mieltä ja innostaa sisustamaan rohkeammin. Sisustaminen
on iloinen asia! Unelmien Talo&Koti antaa runsaas­ti ideoita kodin
sisustamiseen, pihan kauniiksi laittamiseen ja herkullisten leivonnaisten ja ruokien valmistamiseen. Lehden tee-itse-ohjeet ovat lukijoiden
suosikkeja.
Unelmien Talo&Koti inspiroi myös verkossa, josta löytyvät niin hauskimmat tee itse -ideat, kauneimmat sisustusvinkit kuin innostavimmat
kotikohteetkin. Kinuskikissan suosittu Leivontakoulu palvelee myös
nettisivuillamme.
Kohderyhmä: Nuori perheellinen nainen, joka sisustaa ja uudistaa kotiaan
jatkuvasti. Hän sekä tuunaa että tekee itse, mutta hankkii jatkuvasti myös
uutta, ja kuluttaa kaupassa yleensä enemmän kuin oli suunnitellut.
Lukija- ja kävijäprofiili, %
Ilmoitushinnat
Avausaukeama
2. kansi/takakansi
2/1
1/1
1/2
1/3
1/4
+ alv
9 470 €
4 750 €
8 650 €
4 320 €
2 780 €
2 570 €
1 950 €
A-KOTI
Avotakka, Meidän Mökki,
Meidän talo, Unelmien
Talo&Koti, Viherpiha
5 x 1/1
Pakettihinta: 22 500 €, brutto
Pakettietu – 18 %
Sisältö
■ Unelmien Talo&Koti
■ Unelmientalojakoti.fi
90
80
70
60
50
40
30
20
10
0
Naiset Miehet Päivittäis- alle 35 ostopäättäjä vuotta
35 - 44 vuotta
45 - 64 vuotta
65 + vuotta
KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
■ Kodit ja sisustaminen ■ Keittiö ja ruoka ■ Piha ja puutarha ■ Tee itse -aiheet 50 %
20 %
15 %
15 %
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
1
7.1.
16.12.
Makuuhuone. Matot. Pikkutuolit. Kausietu
2
4.2.
21.1.
Kylpyhuone. Tapetit. Sohvat. Kausietu
3
4.3.
18.2.
Olohuone. Lipastot. Ruukut ja pihakoristeet.
PUUTARHAMESSUT. Tutkimusnumero
4
8.4.
23.3.
Keittiö. Parveke ja terassi. Kesäkalusteet. Valaisimet.
5
6.5.
20.4.
Kesäkoti ja mökki. Verhot. Retkieväät. Astiat ja
kattaus.
6
3.6.
20.5.
Makuuhuone. Matot. Kesäkeittiö. Kasvihuone.
7
1.7.
16.6.
Ruokailutila. Kaapit. Leivontaherkut.
ASUNTOMESSUT.
8
5.8.
2.7.
Työhuone. Säilytys. Nojatuolit. Kankaat. Kausietu
9
2.9.
18.8.
Olohuone. Maalit. Sisustusuutuudet. Sadonkorjuuherkut. HABITARE.
10
7.10.
22.9.
Eteinen. Tapetit. Valaisimet.
11
4.11.
21.10.
Keittiö. Tulisijat. Tv-huone. Verhot.
12
2.12.
18.11.
Lastenhuone. Lakanat. Astiat ja kattaus.
Joululeivonta.
Unelmien Talo&Koti
• ILOINEN JA INNOSTAVA
• IDEOITA ANTAVA
• UNELMIA LUOVA
• VÄRIKÄS
• HULLUTTELEVA
• KAUNEUTTA RAKASTAVA
• ITSE TEKEMISEEN KANNUSTAVA
• RENTO JA HYVÄNTUULINEN
• ARJEN YLÄPUOLELLE
NOSTATTAVA
• AIKAA SEURAAVA
• HELPOSTI LÄHESTYTTÄVÄ
65
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
1
2.1.
17.12.
Kausietu
2
8.1.
22.12.
Kausietu
3
15.1.
8.1.
Kausietu
4
22.1.
15.1.
Kausietu
5
29.1.
22.1.
Kausietu
6
5.2.
29.1.
Kausietu
7
12.2.
3.2.
Hiihdon MM-kisojen erikoisnumero. Kausietu
8
19.2.
12.2.
Nro
SISÄLTÖAIHEET
Ilm.pvm.
PDF-pvm
19
7.5.
29.4.
20
15.5.
6.5.
21
21.5.
13.5.
22
28.5.
21.5.
23
4.6.
27.5.
24
11.6.
4.6.
25
18.6.
11.6.
Kausietu
26
25.6.
17.6.
Kausietu
27
2.7.
25.6.
Kausietu
28
9.7.
2.7.
Kausietu
9
26.2.
19.2.
10
5.3.
24.2.
11
12.3.
5.3.
29
16.7.
9.7.
Kausietu
12
19.3.
12.3.
30
23.7.
16.7.
Kausietu
13
26.3.
19.3.
31
30.7.
23.7.
Kausietu
14
2.4.
24.3.
32
6.8.
30.7.
Kausietu
15
9.4.
30.3.
33
13.8.
4.8.
Valioliigan erikoisnumero
16
16.4.
9.4.
34
20.8.
12.8.
Yleisurheilun MM-kisojen erikoisnumero
17
23.4.
16.4.
35
27.8.
20.8.
18
30.4.
21.4.
36
3.9.
25.8.
66
F1-kauden erikoisnumero
Veikkausliigan erikoisnumero
Jääkiekon MM-kisojen erikoisnumero
Jääkiekon SM-liigan erikoisnumero
URHEILUN
Päätoimittaja
Jukka Rönkä
[email protected]
Myyntiassistentti
Jatta Waarala
050 414 4374
[email protected]
KESKUSTELUNJOHTAJA
Urheilulehti on innovatiivinen ja moderni urheilun monimedia,
joka puhuttelee suomalaista urheiluyleisöä vuoden 2015 aikana 53
viikkolehdellä ja verkossa kellon ympäri. Vahva näkemyksellisyys,
syvällinen asiantuntemus ja ajankohtaisuus tekevät Urheilulehdestä
aihealueensa keskustelunjohtajan.
Urheilulehti.fi reagoi nopeasti urheilun keskusteluaiheisiin. Sivustolta löytyvät suosituimmat videot ja suorat urheilu-uutiset reaaliaikaisesti kellon ympäri kaikissa kanavissa.
Kohderyhmä: Urheilua aktiivisesti seuraavat sekä urheiluveikkaamisesta kiinnostuneet miehet.
Levikki: 31 453
Lukijamäärä: 111 000
Kokonaistavoittavuus:
158 000
Lukuaika/miehet:
60 minuuttia
Ilm.pvm.
PDF-pvm
37
10.9.
2.9.
38
17.9.
10.9.
39
24.9.
17.9.
40
1.10.
22.9.
41
8.10.
1.10.
42
15.10.
8.10.
43
22.10.
15.10.
44
29.10.
22.10.
45
5.11.
29.10.
46
12.11.
5.11.
47
19.11.
12.11.
48
26.11.
19.11.
49
3.12.
26.11.
50
10.12.
3.12.
51
17.12.
10.12.
52
23.12.
15.12.
53
30.12.
17.12.
JÄÄKIEKON MM-KISAT
1.5. – 17.5.
TSEKKI, PRAHA – OSTRAVA
YLEISURHEILUN MM-KISAT
22.8. – 30.8.
Sisältö
■ Urheilulehti
■ Urheilulehti.fi
90
Lehden koko: 230 x 273 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: vihkosidonta/
liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
PunaMusta Oy
Jälkikäsittely
Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
Nro
5 610 €
2 805 €
5 100 €
2 550 €
1 785 €
1 530 €
1 340 €
KIINA, PEKING
Lukija- ja kävijäprofiili, %
Tekniset tiedot
Ilmoitushinnat
Avausaukeama
2. kansi/takakansi
2/1
1/1
1/2
1/3
1/4
+ alv
80
70
60
50
40
30
20
10
0
Miehet alle 25 v. 25 - 34 v. 35 - 44 v. 45 - 64 v. 65 + v.
KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
SISÄLTÖAIHEET
■ Jalkapallo ■ Jääkiekko ■ F1 ■ Yleisurheilu ■ Hiihtolajit ■ Pesäpallo ■ Muut 25 %
25 %
18 %
9%
9%
4%
10 %
Urheilulehti tavoittaa somessa 500 000 henkilöä/kk
NHL-kauden erikoisnumero
PAUSA
Päivittäinen jalkapallomakasiini –ohjelma
JÄÄMIEHET
Päivittäinen jääkiekkomakasiini –ohjelma
Paljon muita urheiluun liittyviä videoita viikoittain.
Viikossa vähintään 50 videota ja vähintään
150 000 videokäynnistystä.
67
68
PUUTARHAN
Päätoimittaja
Auli Honkanen
[email protected]
Myyntiassistentti
Marika Jauhiainen
050 414 4380
[email protected]
Levikki: 70 143
Lukijamäärä: 300 000
Lukuaika/naiset:
86 minuuttia
Tekniset tiedot
1
2
3
4
5
6
Ilm.pvm.
21.1.
18.2.
11.3.
1.4.
29.4.
20.5.
PDF-pvm
5.1.
3.2.
24.2.
17.3.
14.4.
4.5.
Viherpiha on Suomen elämyksellisin, houkuttelevin ja luotettavin
puutarha-aiheisen sisällöntuottaja. Viherpiha on innokkaiden viherpeukaloiden yhteisö, joka antaa jokaiseen vuodenaikaan sopivat neuvot ja ideat
onnistumisen mahdollistamiseksi niin aloittelevalle kuin kokeneemmallekin puutarhurille.
12 540 €
Avausaukeama
2. kansi/takakansi 6 270 €
11 400 €
2/1
5 700 €
1/1
3 990 €
1/2
3 420 €
1/3
2 990 €
1/4
+ alv
A-KOTI
Viherpiha.fistä löydät kysymys & vastaus -arkiston, pihanomistajien kuvagallerian, kasvitietoutta ja kauden puutarhatyöt, sekä asiantuntijoiden
blogit.
Avotakka, Meidän Mökki,
Meidän talo, Unelmien
Talo&Koti, Viherpiha
5 x 1/1
Pakettihinta: 22 500 €, brutto
Kohderyhmä: Kulutusvoimainen ja intohimoinen kotipuutarhuri, joka
uudistaa ja kohentaa pihaansa jatkuvasti.
Lukija- ja kävijäprofiili, %
Pakettietu – 18 %
Sisältö
■ Viherpiha
■ Viherpiha.fi
80
70
Lehden koko: 220 x 280 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
PunaMusta Oy
Jälkikäsittely
Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
Nro
ELÄMYS- JA ASIANTUNTIJABRÄNDI
Ilmoitushinnat
60
50
40
30
20
10
0
Naiset Miehet alle 35 v. 35 - 44 v. 45 - 64 v. KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
SISÄLTÖAIHEET
Upea perinnekasvinumero: 20 parasta lajia + Juna-asemien
vanhat kasvit, Näin saat arat kasvit menestymään, Kukkivat
huonekasvit ja niiden hoito, Pelargoniharrastajan kasvatusvinkit, Viljele iisoppia itse + ruokaa iisopista. Kausietu
Suuri multaopas - kaikki tietämisen arvoinen kunnon mullasta,
Asiantuntijan neuvot pajumajan rakentamiseen, Kylvö- ja taimiastiat kierrättämällä, Lemmikin kukilla romanttista tunnelmaa
pihalle ja partsille, Kasvata sitruunanmakuiset yrtit itse + herkullinen yrttiresepti, Kivikkokasvien harrastajan vinkit. Kausietu
Muhkea hyötykasvinumero! - tietoa ja ideoita hyötykasvien
kasvatukseen, Omenapuun kasvatusopas, Hyötykasveja
kukkapenkkiin, Perunankasvattajan vinkit, Maissin kasvatus +
lähiruokaa maissista, Jaloleinikillä teet kauniit ruukkuistutukset. MESSUNUMERO. Tutkimusnumero
Pääsiäisnumero: kauneimmat kukka-asetelmat ja hyvät
hoito-ohjeet & narsisseja puutarhaan, Puiden ja pensaiden
leikkuuopas & oikeat työvälineet, Rakenna harsokatteiset
lavakehikot hyötykasveille, Daaliaharrastajan vinkit, Viljele
lehtikaalia + herkkuresepti, Rakenna risuaita.
Suomen kaunein piha -kilpailun pihaehdokkaita, Näin
suunnittelet ja rakennat aidan, Kasvien lisäys -opas, Kaunein
kukkapenkki kylvettävillä kesäkukilla, Jättivihannesten kasvattajan vinkit, Kasvata hortensiaa ruukussa, Ideoita Tukholman
puutarhamessuilta, Viljele härkäpapua + helppo resepti,
Trukkilavoista kasvimaa.
Suomen kaunein piha -kilpailun pihaehdokkaita, Ammattilaisen ohjeet tuholaisten torjuntaan, Amsterdamin pihat
-matkajuttu, Istuta kaunokaista ruukkuihin, Kivikkotarha
kukkaparatiisiksi, Kärhöharrastajan vinkit, Avomaakurkun
kasvatus + resepti.
Nro
7
Ilm.pvm.
10.6.
PDF-pvm
65 + v.
■ Kasvit ja kasvitietous 26 %
■ Kasvatusneuvot ja puutarhatyöt 25 %
■ Pihat ja harrastajien kokemukset 23 %
■ Trendit, ideat ja tuotteet 15 %
■ Muut toimitukselliset sivut 11 %
SISÄLTÖAIHEET
26.5.
Ammattilaisen ohjeet pihalammen rakentamiseen, Kasteluopas ja parhaat vedensäästövinkit, Kasvata petunioita
pihalla ja parvekkeella, Luonnonmukaisten istutusten suunnittelu ja toteutus, Kesäkurpitsan kasvatus vaihe vaiheelta +
maistuva resepti.
8
1.7.
15.6.
Suomen kaunein piha -kilpailun voittajapiha, Ammattilainen
neuvoo: Näin asennat kasvihuoneen itse, Kasvitohtorin
ohjeet hyötykasvien tautien torjuntaan, Näin kasvatat ruukkuruusuja, Keskikesän kauneimmat kukkapenkit, Karhunlaukan ja ruohosipulin kasvatus + resepti. Kausietu
9
19.8.
4.8.
Näin rakennat kompostikehikon, Toimitus valitsi 20 näyttävintä syyskasvia, Kerää kasveista siemenet talteen, Näillä
kasveilla peität ankean näkymän, Viininkasvattajan vinkit,
Viljele pensasmustikkaa+ herkkuresepti. Kausietu
10
16.9.
1.9.
Vanhan puun siirtoistutus, Ekologisen tarhurin opas, Syyskukat ruukkuihin, Näin saat tuoksuvan puutarhan, Valkosipuliharrastajan vinkit, Kasvata itse vadelmaa + makoisa resepti.
11
14.10.
29.9.
Säleikkömarjapensaan kasvatus, Koristele piha kurpitsoilla,
Tee pihastasi romanttisen kaunis, Havukasviharrastajan
kasvatusvinkit, Näin viljelet herukoita + resepti, Matkajuttu
skoonelaisesta Åbergin puutarhamyymälästä.
12
11.11.
27.10.
Koristele sisäänkäynti jouluiseksi, Joulun kukka-asetelmat,
Upeat perhoskasvit, Näin teet pihan pikkurahalla, Mehiläisharrastajan parhaat vinkit, Nyt kasvatetaan terveysmarjaa eli
tyrniä + resepti.
69
70
ONNELLISEN
Päätoimittaja
ELÄMÄNTAVAN JA
HYVINVOINNIN BRÄNDI
Voi Hyvin on onnellisen elämäntavan brändi, joka tarjoaa konkreettisia vinkkejä muodikkaan pehmeään elämäntapaan ja antaa vaihtoehtoisen näkökulman terveyteen ja kauneuteen, ravitsemukseen,
liikuntaan ja hyvinvointiin. Voi Hyvin antaa vähintään 101 ideaa
onnelliseen elämään joka numerossa.
Ulla Veirto
[email protected]
Myyntiassistentti
Tytti Laakso
050 414 4528
[email protected]
Voihyvin.fi on terveyttä, liikuntaa ja hyvän olon vinkkejä verkossa.
Kohderyhmä: Aktiivinen, itsestään huolehtiva nainen, joka haluaa
lisätä fyysistä ja henkistä hyvinvointiaan ja parantaa elämänlaatuaan.
Levikki: 38 732
Lukijamäärä: 182 000
Lukuaika/naiset:
76 minuuttia
Tekniset tiedot
Lukija- ja kävijäprofiili, %
Ilmoitushinnat
Avausaukeama
2. kansi/takakansi
2/1
1/1
1/2
1/3
1/4
+ alv
8 860 €
5 050 €
8 125 €
4 590 €
3 305 €
2 755 €
2 410 €
Voi Hyvin lukijapaneelissa
tutkitaan jokaisessa
numerossa 5 mainosta.
Varaa oma tutkimuspaikka.
Sisältö
■ Voi Hyvin
■ Voi Hyvin.fi
100
90
Lehden koko: 230 x 297 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
PunaMusta Oy
Jälkikäsittely
Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
80
70
60
50
40
30
20
10
0
Naiset alle 35 vuotta KMT Lukija S13/K14, Google Analytics
SISÄLTÖAIHEET
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
1
21.1.
6.1.
Talviliikkujan varusteet. Ihon suojaus. Uni, unilääkkeet.
Voimaruoat ja valmisteet, jotka lisäävät energistä oloa.
Kausietu
2
18.2.
3.2.
Vatsavaivat. Viljat. Kynsilakat. Meikkiopastus.
3
18.3.
3.3.
Rasvat, D-vitamiini ja muut vitamiinit. Kamerat ja
kännykät luonnossa liikkujalle.
4
29.4.
14.4.
Allergia. Hiukset: kampaukset, hoito. Kävelykengät
ja varusteet luontoon. Kasvukausi, kivat pikkupihan
kalusteet.
5
17.6.
2.6.
Kesäruoka. Proteiini. Liikkujan ruoka. Kesän kauneusvinkit. Aurinkosuojat. Kausietu
6
19.8.
4.8.
Voimaannuttavat lisäravinteet, vitamiinit. Välipalapatukat ja muut välipalat. Helppo työmeikki. Painonhallinta.
7
16.9.
1.9.
Maitotuotteiden terveysvaikutukset. Ulkoiluvaatteet.
Kengät luontoon ja vapaa-aikaan.
8
14.10.
29.9.
Vartalon iho-ongelmat ja ratkaisut. Kosmeettiset ja
apteekin kasvovoiteet. Voideopas. Stressinhallinta.
9
11.11.
27.10.
Liikkujan lämmin pukeutuminen, takkiopas. Ihonhoito.
Suklaat, kirjat, viinit. 10
9.12.
24.11.
Herkuttelu. Ruoka-extra. Ruokalahjat. Hiusten kihartaminen ja kampaukset. Kipu. Valokuvaus kännykällä.
Hyvinvointilahjat.
35-44 vuotta 45 - 64 vuotta 65 + vuotta
■ Elämänmuutos ■ Ravitsemus ■ Terveys ■ Liikunta ■ Luonto 25 %
20 %
20 %
20 %
15 %
101
IDEAA
onnelliseen
elämään!
PALSTAT
Uutuudet ja hyvät tarvikkeet
- Kauneus kaikkea kosmetiikasta
- Terveys, tutkimustietoa ja vinkkejä
- Ruoka, uutuudet
- Piha ja pieni puutarha
- Jooga
- Ihanat tavarat
- Luonto + lemmikit
- Horoskooppi
71
82 %
säilyttää molemmat
joululehdet
72
KAIKKIEN AIKOJEN
Päätoimittaja
Anneli Myller
[email protected]
Myyntiassistentti
Jatta Waarala
050 414 4374
[email protected]
1 numero vuodessa
Painos: 75 000
JOULU 2015!
Anneli Myller
[email protected]
Myyntiassistentti
Jatta Waarala
050 414 4374
[email protected]
Kaikkien aikojen Jouluherkut on joulun paras ruoka- ja idealehti.
Siinä iloitaan tekemisestä ja herkutellaan myös silmillä. Ennen joulua
leivotaan ja valmistellaan ruokalahjoja. Jouluna istutaan juhlavasti ja
kiireettömästi nauttimaan kaikista uskomattomista herkuista. Lehden ohjeilla voi rakentaa perinteisen joulupöydän tai yllättää aivan
uusilla oivalluksilla.
1 numero vuodessa
Painos: 65 000
Lukijaprofiili, %
JOULULEHDISTÄ
HAETAAN IDEOITA
Avausaukeama
2. kansi/takakansi
2/1
1/1
1/2
1/3
1/4
+ alv
10 810 €
5 620 €
10 190 €
5 110 €
3 550 €
3 220 €
2 880 €
JOULULEHTIEN
PAKETTI
2 x 1/1 = 5 110 €, brutto
2 x ½ = 3 550 €, brutto
Kaikkien aikojen Joulu on ykköslehti joulutunnelman luomiseen.
Lehti keskittyy kauniisiin joulukoteihin, koristamiseen, kekseliäisiin
lahjoihin, käsitöihin ja hellyttäviin joulutarinoihin. Lehdestä saa
paljon ideoita niin joulusta pitkään nautiskeleva, vanhan ajan lumoon
heittäytyjä kuin joulunsa läheistensä ympäröimänä viettävä lukija.
Päätoimittaja
Ilmoitushinnat
Etu sinulle 50 %
Tekniset tiedot
Lehden koko: 230 x 297 mm
Painomenetelmä: offset
Sidonta: liimasidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
PunaMusta Oy
Jälkikäsittely
Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
■ Joululehdet
Joululehtien lukijat ovat
todella jouluihmisiä!
100
90
80
70
60
50
40
30
20
A-lehtien joululehtien kysely, marraskuu 2013
Nro
Ilm.pvm.
PDF-pvm
1
21.10.
30.9
2
11.11.
21.10.
JOULULEHDET
Lapsiperhe
Maalaiskunnat
Alle 30000
asukkaan
kaupungit
Yli 30000
asukkaan
kaupungit
SuurHelsinki
65 +
vuotta
50 - 64
vuotta
40 - 49
vuotta
0
Alle 40
-vuotiaat
10
Naiset
• IDEOITA JOULUTUNNELMAN
TEKEMISEEN
• JOULUKODIT
• PERINTEISET JA UUDENLAISET
RUOKA-OHJEET
• JOULULEIVONNAISET
• JOULULAHJAVINKIT
•JOULUTUNNELMASTA
NAUTITAAN PITKÄÄN
• KOTI KORISTELLAAN
JOULUISEKSI
• JOULUPÖYDÄN KATTAUS
ON TÄRKEÄÄ
• UUSIA JOULUTEKSTIILEJÄ
HANKITAAN JOKA JOULUKSI
Kaikkien aikojen Joulu
Kaikkien aikojen Jouluherkut
73
SUOMEN SUURIN
Myyntiryhmäpäällikkö
Sami Onkamo
050 414 4557
[email protected]
Myyntiassistentti
Jatta Waarala
050 414 4374
[email protected]
Plussa-sivujen varaukset
Antti Ore
010 533 7051
[email protected]
Painos: n. 2 350 000
Lukijamäärä: 2 788 000
(KMT Lukija S13/K14)
MEDIA
K-ryhmän jokaiseen kotiin jaettava Pirkka-lehti tavoittaa yli 2,7
miljoonaa lukijaa. Perinteikäs Pirkka on ollut osa arkeamme jo yli
80 vuotta. Se sisältää runsaasti testattuja ruokaohjeita, ideoita kotiin
ja hyvään oloon sekä legendaarisen Niksi-Pirkka-palstan, joka kuukaudesta toiseen täyttyy lukijoiden oivalluksista. Pirkkamediaperheeseen kuuluu myös Pirkka.fi, josta löytyy muun muassa 37 000
niksiä kaikilta mahdollisilta elämän alueilta.
Ilmoitusvaraukset
pdfpäivä
1-2
1.12.
29.12.
30.1.
3
29.12.
28.1.
27.2.
4
26.1.
25.2.
27.3.
5
23.2.
24.3.
30.4.
6-7
30.3.
28.4.
29.5.
Nro
Ilmestymispäivä
8
4.5.
1.7.
31.7.
9
29.6.
29.7.
28.8.
10
27.7.
25.8.
2.10.
11
31.8.
30.9.
30.10.
12
28.9.
28.10.
27.11.
TEEMA
Talvi ja loma
Kasvien kasvattaminen, sisäremontti
Pääsiäinen
Kevään juhlat, parveke Tutkimusnumero
Kesän kaksoisnumero
Koulujen ja arjen alkaminen
Koti ja sisustus, tietokoneet ja puhelin
Valo, tulisijat Tutkimusnumero
Jouluun valmistautuminen
Joulu
Ilmoitushinnat
37 600 €
2/1
18 800 €
1/1
13 160 €
1/2
20 300 €
Takakansi
+alv,
määräpaikkakorotus +10 %
Liitehinnat
Liitteen
paino
4g
6g
8g
10 g
12 g
14 g
16 g
18 g
20 g
22 g
24 g
+ alv
1 000 kpl
32,20 €
36,90 €
41,80 €
46,60 €
51,40 €
56,30 €
61,10 €
65,90 €
69,00 €
72,40 €
73,90 €
Ilmoituskoot
2/1
1/1
1/2 vaaka
1/2 pysty
432 x 265 mm
216 x 265 mm
216 x 131 mm
107 x 265 mm
Tekniset tiedot
Lehden koko: 216 x 265 mm
Palstojen määrä: 4
Painomenetelmä: syväpaino
Sidonta: vihkosidonta
Painopaikka ja liitteiden
toimitusosoite:
Helprint Oy
Porrassalmenkatu 71
50100 Mikkeli
Aineistot Aikakausmedian
ADS:n kautta
A-LEHDET DIALOGI OY
Käyntiosoite: Risto Rytin tie 33
Postiosoite: PL 410,
00811 Helsinki
09 424 27330
www.dialogi.fi
74
MYYNTIEHDOT 2015
MEDIA- JA MAINOSTOIMISTOALENNUS
A-lehdet myöntää media- ja mainostoimistoille, jotka täyttävät A-lehtien laadulliset
ja toiminnalliset kriteerit ja ylittävät vähintään 20 000 nettoeuron rajan sopimusvuoden aikana, 5 – 15 % suuruisen alennuksen.
Media- ja mainostoimistoalennus lasketaan asiakaskohtaisen vuosisopimus-,
kausi- tai pakettialennuksen jälkeen.
ARVONLISÄVERO
Hintoihin ei sisälly arvonlisäveroa. Arvonlisävero lisätään nettohintaan. Laeista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat
hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien.
AINEISTOVAATIMUKSET JA VELOITUKSET
Edellytämme, että mainosaineistot toimitetaan käyttövalmiina. Mikäli aineisto toimitetaan muussa muodossa, veloitetaan aineiston valmistuksesta syntyneet kustannukset.
MAINOSLIITTEET JA TUOTENÄYTTEET
Mainosliitteiden ja tuotenäytteiden hinnoista ei myönnetä vuosisopimusalennusta.
Asiakas on vastuussa siitä, että valmiiksi painetut liitteet ovat määräpäivänä ao. lehden painossa. Veloitamme huonosti pakattujen tai kuljetuksessa vaurioituneiden liitteiden erilliskäsittelystä sekä mahdollisesta tuotantotehokkuuden laskusta syntyneet
kustannukset. Painosmäärän muuttuessa emme hyvitä ylimääräisistä liitteistä aiheutuneita kustannuksia. Ylimääräiset liitteet hävitetään sidonnan jälkeen, ellei toisin ole
sovittu. Mahdollisesta palautuksen kuluista vastaa tilaaja.
MÄÄRÄPAIKKALISÄ
Erikseen sovitut määräpaikat hinnastohintaan + 10 %.
MAINOSTEN VARAAMINEN
Varaukset tehdään joko kirjallisesti tai puhelimitse A-lehtien mediamyyntiin. Puh. 050 414 4200 tai [email protected]
MAINOSVARAUSTEN SITOVUUS
Varaus katsotaan asiakasta sitovaksi, kun A-lehdet on lähettänyt vahvistuksen varauksen vastaanottamisesta. Varauksen sitovaksi tuleminen ja siihen perustuva median
oikeus mainoksen maksuun on voimassa viimeisestä peruutuspäivästä lukien riippumatta myöhemmästä määräimen toimittamisesta.
MAINOSTEN PERUUTUKSET
Varatut mainokset tulee perua viimeistään viikkoa ennen aineistopäivää A-lehtien
mediamyyntiin. Jos peruutus tehdään määräajan jälkeen, veloitetaan peruutuksesta
aiheutuneesta lisätyöstä vähintään 50 % mainoksen hinnasta. Määräpaikkamainoksia koskevat ennakkovarausten peruutukset on tehtävä viimeistään kaksi (2) viikkoa
ennen aineistopäivää.
PAINETTUJEN MEDIOIDEN MAINOSAINEISTOJEN TOIMITUS
Mediahinnat edellyttävät PDF-formaatissa olevia aineistoja, jotka on tehty Aikakausmedia ADS:n ohjeiden mukaan. Aineisto siirretään Aikakausmedia ADS:n palvelimelle. Ohjeet aineistojen toimituksesta löydät osoitteesta:
www. aikakausmedia.fi/ads
tai Tony Salminen, puh. 09 2287 7290, sähköposti: [email protected]
Mainostilan varausjärjestelmää ja aineistojen välitys- ja tarkistuspalvelua voivat käyttää rekisteröityneet asiakkaat. Välityspalvelu on maksutonta aineiston lähettäjälle (lukuun ottamatta uusintalähetyksiä) ja mainostilan varaajalle.
KUVIEN KÄYTTÖ
Varmista käyttämiesi kuvien resoluution riittävyys. Aikakauslehdissä kuvan resoluution tulee olla vähintään 200 dpi ja maksimissaan 300 dpi. Kuvan laatu heikkenee jos
nämä raja-arvot ylitetään.
FONTIT
Adobe Type 1- ja Open Type –fontit ovat tuettuina järjestelmässämme. Kun lähetät
aineistoa, joka on jossain muussa kuin PDF-formaatissa, muista liittää aineiston mukaan aina käytetyt fontit. Älä käytä True Type –fontteja. Konvertoi fontit aina poluiksi
mikäli se on mahdollista.
LINJOJEN PAKSUUS
Hiuslinjojen käyttö ei ole suositeltavaa. Riippuen käytetystä tulostusresoluutiosta ja
ohjelmasta linjojen todellinen paksuus vaihtelee. Määrittele linjojen paksuus joko
pisteinä tai millimetreinä.
VASTUU JA REKLAMAATIO
Median päätoimittaja on vastuussa ja määrää mainoksista ja niiden julkaisemisesta.
Medioillamme on oikeus olla julkaisematta ei-toivomiaan mainoksia. Mediat eivät
ole myöskään vastuussa mainoksissa luvatuista eduista.
Kaikki hyväksytyt mainokset julkaistaan sovitussa mediassa ilmoitusmääräimen mukaisesti. Mediat eivät vastaa mainostajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta,
mikäli mainosta ei voida julkaista tuotannollisista syistä. Mediat eivät anna hyvitystä
vähäisestä paino- tai taittovirheestä, joka ei vaikeuta mainoksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Mediat eivät vastaa mainoksen asuun tulleesta virheestä,
joka johtuu medialle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta.
Medialla on oikeus sijoittaa mainos median noudattaman tavan ja tarkoitusmukaisuuden mukaan. Huomautukset ja reklamaatiot on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa mainoksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Median vastuu rajoittuu enintään ilmoitushintaan.
Asiakas vastaa mediaan nähden siitä, ettei medialle annetun aineiston julkaiseminen
loukkaa kenenkään tekijänoikeutta taikka muita immateriaali- tai muita oikeuksia eikä ole sisällöltään tai esitysmuodoltaan viestintää tai julkaisutoimintaa säätelevän tai
muun lainsäädännön taikka muun markkinointisäännöstön, viranomaisten tai mainonnan itsesäätelyelinten määräysten tai hyvän tavan vastaista. Asiakas vastaa medialle vaatimuksista, joita kolmannet osapuolet kohdistavat mediaan näillä perusteilla
sekä korvaus- ja muista vastuista, joita medialle voi suhteessa kolmansiin osapuoliin
aiheutua tällaisten vaatimusten johdosta.
Asiakas on vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa (mukaan lukien liitteiden/
tuotenäytteiden) aiheuttamista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle
ja lehdelle.
MAKSUEHDOT
Ostaja vastaa täydellä luottotappiovastuulla välittämistään mainoksista. A-lehdillä on
myös oikeus käteislaskutukseen. Maksuehdot: media- ja mainostoimistot 14 vrk -1
%, 30 päivää netto. Muut asiakkaat 14 vrk netto.
PANKKIYHTEYS (maksu viitteellisenä):
A-lehdet Oy
Pohjola: BIC = OKOYFIHH. IBAN = FI39 50000120001911
A-LEHDET PIDÄTTÄÄ OIKEUDEN MEDIAOPPAAN TIETOJEN MUUTOKSIIN.
PAINETTUJEN MEDIOIDEN MAINOSAINEISTON VALMISTAMINEN
Huomioi nämä seikat tehdessäsi tulostusvalmista tai PDF-aineistoa A-lehtiin.
SIVUKOKO JA LEIKKUUVARAT
Julkaisun kooksi on määriteltävä lehden puhtaaksi leikattu koko. Leikkuuvarat 5 mm
yli puhtaaksileikkuun. Leikkuuvarat on syytä tehdä mainoksen kaikille reunoille, tarpeeton alue rajataan pois asemointivaiheessa. Tekstiä tai logoa ei tule sijoittaa 5 mm
lähemmäksi puhtaaksileikkausta (julkaisun koko). Liimasidotuissa lehdissä on huomioitava myös selän vaikutus aukeaman yli menevissä teksteissä. Normaalisti 6 + 6
mm riittää.
VÄRIMÄÄRITYKSET
Määrittele aina kaikki värit prosessiväreinä CMYK. Esimerkiksi PMS-värejä eri ohjelmat
käsittelevät hieman eri tavoin.
KATSO VERKON
AINEISTO-OHJE
www.a-lehdet.fi/
mediaopas
75
A-LEHTIEN ONLINE-PALVELUIDEN HINNASTOT A-LEHTIEN UUTISKIRJEET
AIHEALUE
PALVELUT DESKTOP & MOBIILI
Koti &
Asuminen
StyleRoom, Avotakka, Meidän Mökki, Meidän talo,
Unelmien Talo&Koti, Viherpiha, Image, Kotivinkki
Ruoka
Maku, Kotivinkki, Apu, Lily*,
Terveys &
Hyvinvointi
Terve.fi, Tohtori.fi, Kauneus & Terveys, Voi Hyvin,
FitFashion.fi, Apu
Muoti &
Kauneus
Lily, FitFashion.fi, Kauneus & Terveys,
Eeva, Demi, Image
Vapaalla
Tuulilasi, Urheilulehti, Mondo
PAKETIT
MÄÄRÄPAIKAT
980 x 400 Paraati
CPM 30
CPM 34
980 x 400 Paraati ja tapetti
CPM 35
CPM 40
980 x 120 Panoraama
CPM 10
CPM 11,5
300 x 250 Boksi
CPM 7
CPM 8
300 x 250 Boksi Tupla
CPM 8
CPM 9
300 x 250 Boksi Tripla
CPM 9
CPM 10
468 x 400 Jättiboksi
CPM 8
CPM 9
Iso Dominanssi*
CPM 50
CPM 57,50
Pikku Dominanssi**
CPM 35
CPM 40
CPM 4
Preroll video
CPM 33
CPM 38
Postroll video
CPM 33
CPM 38
Video hosting
CPM 1
CPM 1
CPM 11,5
CPM 13
CPM 7
CPM 8
Rich-mediaratkaisut
Kysy mediamyynnistä
Mainonnan erikoiskohdentaminen
Kysy mediamyynnistä
* Kaikki mainospaikat
** Kaksi mainospaikkaa
*** Panoraama, Boksi ja Jättiboksi
Mainosnäytöille takuu - 100 % inscreen lupaus
A-lehtien Online–hinnat ovat voimassa toistaiseksi. Katso ajankohtaisin tieto
osoitteesta www.a-lehdet.fi/mediaopas.
76
Ajankohtaista asiaa terveydestä ja hyvinvoinnista. Tuottajina Voi Hyvin, Kauneus &
Terveys, Eeva, Apu.
Lähetysmäärä: 70 000 Open rate: 31 %
KOTI & RUOKA
Miesten vapaa-aikaan keskittyvä tietopaketti. Tuottajina Tuulilasi, Urheilulehti, Image.
Lähetysmäärä: 50 000 Open rate: 24 %
KOTIVINKIN UUTISKIRJE
Jokaviikon ajankohtaisimmat aiheet ruoasta ja kotiin ja perhe-elämään liittyvistä
sesongeista!
Lähetysmäärä: 45 000 Open rate: 34 %
TUULILASIN UUTISKIRJE
Viikon ajankohtaisimmat aiheet autoista, liikenteestä, autoalan markkinoista ja
ilmiöistä.
Lähetysmäärä: 20 000
STYLEROOMIN UUTISKIRJE
Sisustusinspiraatiota, kilpailuja sekä kotisisustajien viimeisimmät sisustus- ja remppavinkit
A-lehdet RON***
300 x 300 Mobiili Boksi
TERVEYS & HYVÄ OLO
VAPAALLA!
Online-hinnasto In-Screen
300 x 300 Mobiili – Paraati
MUOTI & KAUNEUS
Tuoreimmat kuulumiset muodista ja kauneudesta. Tuottajina Trendi, Lily, Image,
Kauneus & Terveys.
Lähetysmäärä: 54 000 Open rate: 24 %
Asiaa asumisesta, sisustamisesta, puutarhanhoidosta, remontoinnista ja hyvästä
ruoasta! Tuottajina Avotakka, Maku, Kotivinkki, Viherpiha, Meidän talo, Meidän
Mökki, Unelmien Talo&Koti.
Lähetysmäärä: 70 000 Open rate: 29 %
* Kohdennus ruoka-aiheisiin sisältöihin
MAINOSPAIKKA
Uutiskirjeemme mahdollistavat mainostajille todella tehokkaan kohtaamisen
halutussa kohderyhmässä. Uutiskirjeet tarjoavat kuluttajille mielenkiintoista
sisältöä heidän itse ilmoittamistaan kiinnostusalueista laadukkaasti toimitettuna.
TRENDI & LILY –UUTISKIRJE
Trendi & Lily -kirje tarjoaa joka toinen viikko tilaajilleen ihanan pakohetken muodin
sekä kauneuden ajankohtaisimpiin uutuuksiin. Saat samalla tietoosi ensimmäisenä
Trendin kumppaneiden erikoistarjouksista sekä ensi-ilta tapahtumista.
Uutiskirjeiden hinnat
Sisältönosto
Tuotanto
Mediatila
1 600 €
+ 300 €
Boksi (300 x 250 px)
1 600 €
Suurtaulu (140 x 350 px)
1 600 €
Alabanneri (580 x 150 px)
1 600 €
Tuulilasin uutiskirje
ilmestyy joka PERJANTAI.
Aineisto edellisen
viikon keskiviikkona.
Kotivinkin uutiskirje
ilmestyy joka KESKIVIIKKO.
Aineisto edellisen
viikon keskiviikkona.
TERVEYS & HYVÄ OLO
Ilmestymispäivä
KESKIVIIKKO
VKO
2
VKO
4
VKO
6
VKO
8
VKO
10
VKO
12
VKO
14
VKO
16
VKO
26
VKO
32
VKO
34
VKO
36
VKO
38
Ilmestymispäivä
7.1.
21.1.
4.2.
18.2.
4.3.
18.3.
1.4.
15.4. 29.4. 13.5. 27.5. 10.6. 24.6.
5.8.
19.8.
2.9.
16.9. 30.9. 14.10. 28.10. 11.11. 25.11. 9.12. 23.12.
Aineistopäivä
31.12. 14.1. 28.1. 11.2. 25.2. 11.3. 25.3.
8.4.
VKO
18
VKO
20
22.4.
6.5.
VKO
22
VKO
24
20.5.
3.6.
17.6. 29.7. 12.8. 26.8.
9.9.
VKO
40
VKO
42
VKO
44
VKO
46
VKO
48
VKO
50
VKO
52
23.9. 7.10. 21.10. 4.11. 18.11. 2.12. 16.12.
MUOTI&&KAUNEUS
KAUNEUS
MUOTI
Ilmestymispäivä
KESKIVIIKKO
VKO
3
VKO
5
VKO
7
VKO
9
VKO
11
VKO
13
VKO
15
VKO
17
VKO
19
VKO
21
VKO
23
VKO
25
VKO
27
VKO
33
VKO
35
VKO
37
VKO
39
VKO
41
Ilmestymispäivä
14.1.
28.1.
11.2.
25.2.
11.3.
25.3.
8.4.
22.4.
6.5.
20.5.
3.6.
17.6.
1.7.
12.8.
26.8.
9.9.
23.9.
7.10. 21.10. 4.11. 18.11. 2.12. 16.12.
Aineistopäivä
7.1.
21.1.
4.2.
18.2.
4.3.
18.3.
1.4.
15.4.
29.4.
13.5.
27.5.
3.6.
24.6.
5.8.
19.8.
2.9.
16.9.
30.9. 14.10. 28.10. 11.11. 25.11. 9.12.
Ilmestymispäivä
TORSTAI
VKO
2
VKO
4
VKO
6
VKO
8
VKO
10
VKO
12
VKO
14
VKO
16
VKO
26
VKO
32
VKO
34
VKO
36
VKO
38
Ilmestymispäivä
8.1.
22.1.
5.2.
19.2.
5.3.
19.3.
2.4.
16.4. 30.4. 13.5. 28.5. 11.6. 25.6.
6.8.
20.8.
3.9.
17.9. 1.10. 15.10. 29.10. 12.11. 26.11. 10.12. 23.12.
VKO
43
VKO
45
VKO
47
VKO
49
VKO
51
KOTI & RUOKA
Aineistopäivä
31.12. 15.1. 29.1. 12.2. 26.2. 12.3. 26.3.
9.4.
VKO
18
VKO
20
23.4.
7.5.
VKO
22
VKO
24
21.5.
4.6.
VKO
40
VKO
42
VKO
44
VKO
46
VKO
48
VKO
50
VKO
52
18.6. 30.7. 13.8. 27.8. 10.9. 24.9. 8.10. 22.10. 5.11. 19.11. 3.12. 17.12.
VAPAALLA &
VAPAALLA!
jaSTYLEROOM
STYLEROOM
Ilmestymispäivä
TORSTAI
VKO
3
VKO
5
VKO
7
VKO
9
VKO
11
VKO
13
VKO
15
VKO
17
VKO
19
VKO
21
VKO
23
VKO
25
VKO
27
VKO
33
VKO
35
VKO
37
VKO
39
Ilmestymispäivä
15.1.
29.1.
12.2.
26.2.
12.3.
26.3.
9.4.
23.4.
7.5.
21.5.
4.6.
18.6.
2.7.
13.8.
27.8.
10.9.
1.10. 22.10. 22.10. 5.11. 19.11. 3.12. 17.12.
Aineistopäivä
8.1.
22.1.
5.2.
19.2.
5.3.
19.3.
2.4.
16.4.
30.4.
13.5.
28.5.
11.6.
25.6.
6.8.
20.8.
3.9.
17.9.
1.10. 15.10. 29.10. 12.11. 26.11. 10.12.
Ilmestymispäivä
TORSTAI
VKO
4
VKO
6
VKO
8
VKO
10
VKO
12
VKO
14
VKO
16
VKO
18
VKO
20
VKO
22
VKO
24
VKO
26
VKO
32
VKO
34
VKO
36
VKO
38
VKO
40
VKO
42
Ilmestymispäivä
22.1.
5.2.
19.2.
5.3.
19.3.
2.4.
16.4.
30.4.
13.5.
28.5.
11.6.
25.6.
6.8.
20.8.
3.9.
17.9.
1.10. 15.10. 29.10. 12.11. 26.11. 10.12. 23.12.
Aineistopäivä
15.1.
29.1.
12.2.
26.2.
12.3.
26.3.
9.4.
23.4.
7.5.
21.5.
4.6.
18.6.
30.7.
13.8.
27.8.
10.9.
24.9.
VKO
41
VKO
43
VKO
45
VKO
47
VKO
49
VKO
51
TRENDI & LILY
VKO
44
VKO
46
VKO
48
VKO
50
VKO
52
8.10. 22.10. 5.11. 19.11. 3.12. 17.12.
77
ILMOITUSHINNAT
LEHTI/
ILMOITUSKOKO
AVAUSAUKEAMA
TAKAKANSI
2.KANSI/
Apu
12 835 €
Apu Terveys
2/1
1/1
1/2
1/3
1/4
7 315 €
11 770 €
6 650 €
4 655 €
3 980 €
3 490 €
8 250 €
4 125 €
7 500 €
3 750 €
2 625 €
2 250 €
1 970 €
Avotakka
14 185 €
8 805 €
13 010 €
7 350 €
5 290 €
4 410 €
3 860 €
Demi
8 300 €
4 730 €
7 610 €
4 300 €
3 010 €
2 580 €
2 255 €
Eeva
12 350 €
7 040 €
11 330 €
6 400 €
4 610 €
3 840 €
3 360 €
Image
9 455 €
5 390 €
7 890 €
4 900 €
3 285 €
2 695 €
2 570 €
Kaikkien aikojen Joulu
10 810 €
5 620 €
10 190 €
5 110 €
3 550 €
3 220 €
2 880 €
Kaikkien aikojen Jouluherkut
10 810 €
5 620 €
10 190 €
5 110 €
3 550 €
3 220 €
2 880 €
Kauneus & Terveys
13 490 €
7 690 €
12 370 €
6 990 €
5 035 €
4 195 €
3 670 €
Kotivinkki
11 830 €
6 740 €
10 850 €
6 130 €
4 290 €
3 680 €
3 220 €
Maku
11 440 €
5 720 €
10 400 €
5 200 €
3 640 €
3 120 €
2 730 €
Meidän Mökki
10 560 €
5 280 €
9 600 €
4 800 €
3 360 €
2 880 €
2 520 €
Meidän talo
12 540 €
6 270 €
11 400 €
5 700 €
3 990 €
3 420 €
2 990 €
Mondo
7 915 €
4 510 €
6 500 €
4 100 €
2 745 €
2 255 €
2 150 €
Trendi
11 280 €
5 750 €
10 250 €
5 230 €
3 980 €
3 050 €
2 270 €
Tuulilasi
15 840 €
7 920 €
14 400 €
7 200 €
5 040 €
4 320 €
3 780 €
Unelmien Talo&Koti
9 470 €
4 750 €
8 650 €
4 320 €
2 780 €
2 570 €
1 950 €
Urheilulehti
5 610 €
2 805 €
5 100 €
2 550 €
1 785 €
1 530 €
1 340 €
Viherpiha
12 540 €
6 270 €
11 400 €
5 700 €
3 990 €
3 420 €
2 990 €
Voi Hyvin
8 860 €
5 050 €
8 125 €
4 590 €
3 305 €
2 755 €
2 410 €
+ ALV, määräpaikkakorotus + 10 %
KAMPANJAEDUT
ALKUVUODEN JA KESÄN
KAUSIEDUT
2 ilmoitusta kausietu -numeroissa - 45 %
3 ilmoitusta kausietu -numeroissa - 50 %
Kausietunumerot on merkitty lehtien
ilmestymis- ja sisältöaihetaulukoihin.
Kausietuhinnasta myönnetään lisäksi
suora-asiakas- tai mediatoimistoalennus 12 %/15 %.
78
APU + KOTIVINKKI -PAKETTI
ASUNTOMESSUPAKETTI
JOULUPAKETTI
1+1=3
Apuun veloitukseton toisto
Avotakka 8/8.7 , Meidän talo 7/8.7,
Unelmien Talo&Koti 7/1.7,
verkko 1.7.-9.8.
3 x 1/1-sivu + 150.000 inscreen
mainosnäyttöä
Mainosmuoto boxi (300x250)
Aihealuekohdennus asuminen
Pakettihinta: 9 765 €
Kaikkien aikojen Joulu 21.10. &
Kaikkien aikojen Jouluherkut 11.11
2 x 1/1 s. yht. 5 110 €, brutto
2 x ½ s. yht. 3 550 €, brutto
A-KOTI
Avotakka, Meidän Mökki, Meidän talo,
Unelmien Talo&Koti, Viherpiha
Lukijat brutto: 1 189 000
Lukijat netto:
845 000
Pakettihinta, 5 x 1/1: 22 500 €
Etu 50 %
Etu 52 %
Pakettihinnasta myönnetään asiakas
ja mediatoimisto- tai suora-asiakasalennus.
Pakettihinnasta myönnetään mediatoimisto- tai suora-asiakasalennus.
Lukijatiedot: KMT Lukija S13/K14
ILMOITUSKOOT
Koot ovat puhtaaksileikattuja kokoja, joihin on lisättävä 5 mm leikuuvarat. Tekstiä ja muita oleellisia elementtejä (kehys, logo, kuva yms.) ei tulisi sijoittaa
5 mm lähemmäs sivun leikkausreunaa.
LEHTI
MEIDÄN MÖKKI
MEIDÄN TALO
URHEILULEHTI
VOI HYVIN
LEHDEN KOKO
APU TERVEYS
AVOTAKKA
EEVA
KAIKKIEN AIKOJEN
JOULU
KAIKKIEN AIKOJEN
JOULUHERKUT
KAUNEUS & TERVEYS
KOTIVINKKI
MAKU
TRENDI
UNELMIEN TALO&KOTI
APU
TUULILASI
IMAGE
MONDO
VIHERPIHA
DEMI
230 x 273 mm
230 x 297 mm
217 x 280 mm
230 x 300 mm
220 x 280 mm
210 x 275 mm
2/1
460 x 273
460 x 297
434 x 280
460 x 300
440 x 280
420 x 275
1/1
230 x 273
230 x 297
217 x 280
230 x 300
220 x 280
210 x 275
1/2 vaaka
230 x 134
230 x 146
217 x 137
230 x 150
220 x 140
210 x 135
1/2 pysty
113 x 273
112 x 297
106 x 280
115 x 300
110 x 280
100 x 275
1/3 vaaka
230 x 93
230 x 99
217 x 93
230 x 100
220 x 93
210 x 90
1/3 pysty
81 x 273
77 x 297
72 x 280
75 x 300
73 x 280
70 x 275
1/4 vaaka
230 x 73
230 x 74
217 x 70
230 x 75
220 x 70
210 x 70
1/4 pysty
65 x 273
60 x 297
54 x 280
57 x 300
55 x 280
53 x 275
1/4 neliö
113 x 134
112 x 146
88 x 120
115 x 150
110 x 140
100 x 135
ILMOITUSAINEISTOT
ILMOITUSMUODOT
MARGINAALEIN
EI MARGINAALEJA
2/1-s.
• Ilmoitus jatkuu sivun reunaan asti
• Elementtien (kuvien ja pohjan) jatkuttava
sivureunan yli 3–5 mm (leikkuuvara)
• Aineistoissa ei kehyksiä sivuleikkaukseen
• Älä sijoita tekstiä ja logoja yms. elementtejä 5 mm lähemmäksi sivunleikkausta
• Ilmoituksen ja sivureunan väliin jää valkoinen marginaali
• Esim. kehykselliset aineistot valmistetaan
tähän kokoon
1/1-s.
3/4-s.
1/2-s.
1 1/2-s.
1/4 -s.
OSOITETAULUKON KOKO
Lehtien postittamisessa tarvittavat nimi- ja
osoitetiedot tulostetaan lehtien takakansiin
mustesuihkutulostuksena (ink-jet).
Osoitteelle tarvittava tila on lehden koko
leveydeltä 30 mm takakannen yläreunassa.
1/1 -s. takakansi
79
LIITEHINNAT 2015
LIITTEEN PAINO
LIITEMALLIT
RYHMÄ
RYHMÄ
I
II
€/ 1 000 kpl
€/ 1 000 kpl
Max 5 g
70
87
6 -10 g
76
109
11 - 20 g
86
119
21 - 30 g
110
142
31 - 40 g
119
165
41- 50 g
142
185
51 - 60 g
155
206
IRTOLIITE
STIFTI 1
Yhdellä ajolla saadaan useampi liite, kaikki
sijoittuvat samaan väliin.
Stiftiliite kannen päällä. Voit personoida
osoitelipukkeella tai printtaamalla.
LIIMAPISARA
STIFTI 2
Tuotenäytteistä tulee toimittaa mallikappaleet etukäteen A-lehdille.
Hinnat ovat sitovia vasta, kun paino on vahvistanut näytteiden sopivuuden
liitteistämiseen.
Ryhmä I:
Apu, Kotivinkki, Urheilulehti
Ryhmä II:
Apu Terveys, Avotakka, Demi, Eeva, Image,
Kaikkien aikojen Joulu, Kaikkien aikojen
Jouluherkut, Kauneus & Terveys, Maku,
Meidän Mökki, Meidän talo, Mondo, Trendi,
Tuulilasi, Unelmien Talo&Koti, Viherpiha,
Voi Hyvin
• Yli 60 g liitteet ja tuotenäytteet
neuvotellaan erikseen.
• Hintoihin lisätään alv. Liitteistä ei
myönnetä suurasiakasalennusta.
• Alueellinen kohdennus = min. liitehinta
+ 20 %
• Erisisältöinen liite eri alueille = liitehinta
+ 20 % + 180 € teknisiä kuluja/alue.
• Liitteiden minimiveloitus aina 1 000 €,
netto.
LIITEIDEN PAKKAUSOHJEET
Lähetyksessä on selkeästi mainittava:
•ilmoittaja, liitteen nimi
•malli liitteestä pakkauksen päällä
•lehti ja lehden numero
•liitteiden kappalemäärä
•lähetyksen vastaanottavan yhteys­
henkilön nimi
Stiftatut- ja liimaselkäliitteet
•Irtona lavoilla samansuuntaisin tai
mahdollisimman suurin kääntein.
•Kerrosten välissä miel. välipahvi/paperi.
Sisäänpistoliitteet/liimatut liitteet
•Irtona lavoilla tai kartongeissa
•Samansuuntaisin tai suurin kääntein
80
Tuotenäytteet
•Samoin päin järjestettynä
•Rivit ja kerrokset pahvilla eroteltuina
•laatikkoon pakattuina
TUOTENÄYTTEET
Näytepussien täyttöaste: max 25%
Näytepussin saumat: oltava 5 mm
­leveät ja lavauksessa syntyneen paineen kestävät
Useampisivuisissa ehyt taittoreuna tulee
alaspäin vaakaan.
Stiftiliite keski­aukeamalla. Ratkaisuista riippuen tarkista, tarvitaanko naukkarivara.
LIIMASELKÄ
KELMUTUS
Liimasidotun lehden liite lehden sidoksessa. Muista rouhintavara selkään.
Kelmutukseen saa liitteitä, jotka muilla tavoin on vaikea toteuttaa.
LIITEKOOT
LIIMATIPPALIITE
Lehden
koko
mm
Lehti
Sidosasu
Pienin
koko
mm
Suurin
koko
mm
STIFTILIITE
IRTOLIITE
Pienin
koko
mm
Suurin
koko
mm
Yläreunan
leikkuuvara
mm
Pienin
koko
mm
Suurin
koko
mm
115 x 200
217 x 280
15
105 x 148
197 x 250
LIIMASELKÄLIITE
Pienin
koko
mm
Suurin
koko
mm
Yläreunan
leikkuuvara
mm
Selän
rouhinta
mm
Painopaikka
A-LEHTIEN LEHDET
PunaMusta
Tampere
Apu
217 x 280
Apu Terveys
230 x 297 liimasidottu 60 x 80 190 x 257
105 x 148
210 x 277
115 x 210
230 x 297
5
3
PunaMusta
Avotakka
230 x 297 liimasidottu 60 x 80 190 x 257
105 x 148
210 x 277
115 x 210
230 x 297
5
3
PunaMusta
Demi
210 x 275 liimasidottu 60 x 80 170 x 235
105 x 148
190 x 255
115 x 210
210 x 275
20
3
PunaMusta
Eeva
230 x 297 liimasidottu 60 x 80 190 x 257
105 x 148
210 x 277
115 x 210
230 x 297
5
3
PunaMusta
Image
230 x 300 liimasidottu 60 x 80 190 x 257
100 x 100
210 x 280
115 x 140
230 x 300
5
3
Printall
Kaikkien
aikojen
Joulu
230 x 297 liimasidottu 60 x 80 190 x 257
105 x 148
210 x 277
115 x 210
230 x 297
5
3
PunaMusta
Kaikkien
aikojen
Jouluherkut
230 x 297 liimasidottu 60 x 80 190 x 257
105 x 148
210 x 277
115 x 210
230 x 297
5
3
PunaMusta
Kauneus &
Terveys
230 x 297 liimasidottu 60 x 80 190 x 257
105 x 148
210 x 277
115 x 210
230 x 297
5
3
PunaMusta
Kotivinkki
230 x 297 liimasidottu 60 x 80 190 x 257
105 x 148
210 x 277
115 x 210
230 x 297
5
3
PunaMusta
Maku
230 x 297 liimasidottu 60 x 80 190 x 257
105 x 148
210 x 277
115 x 210
230 x 297
5
3
PunaMusta
Meidän
Mökki
230 x 273 liimasidottu 60 x 80 190 x 257
100 x 100
210 x 253
115 x 140
230 x 273
15
3
Printall
Meidän talo
230 x 273 liimasidottu 60 x 80 190 x 257
100 x 100
210 x 253
115 x 140
230 x 273
15
3
Printall
Mondo
230 x 300 liimasidottu 60 x 80 190 x 257
100 x 100
210 x 253
115 x 140
230 x 273
5
3
Printall
Tuulilasi
217 x 280 liimasidottu 60 x 80 177 x 240
100 x 100
197 x 260
115x140
217 x 280
15
4
UPC
Trendi
230 x 297 liimasidottu 60 x 80 190 x 257
100 x 100
210 x 277
115 x 140
230 x 297
5
3
Printall
Unelmien
Talo&Koti
230 x 297 liimasidottu 60 x 80 190 x 257
105 x 148
210 x 277
115 x 210
230 x 297
5
3
PunaMusta
Urheilulehti
230 x 273
105 x 148
210 x 253
Viherpiha
220 x 280 liimasidottu 60 x 80 180 x 240
105 x 148
200 x 260
115 x 210
220 x 280
20
3
PunaMusta
Voi Hyvin
220 x 280 liimasidottu 60 x 80 190 x 257
100 x 100
200 x 260
115 x 140
220 x 280
15
4
UPC
nidottu
nidottu
60 x 80 197 x 230
60 x 80 210 x 230
115 x 200
230 x 273
20
PunaMusta
Liitevariaatioita on useita ja niistä kannattaa aina ottaa yhteyttä mediamyyntiimme, suora palvelunumero 050 41 44 200. Liitteiden tekniset vaatimukset vaihtelevat painoittain.
Painopaikka
Printall AS
+372 669 8400
PunaMusta Oy
010 230 8400
PunaMusta Tampere Oy
0102308400
UPC Print
35 863 218 000
Yhteyshenkilö
Meeli Lestmann
[email protected]
Katja Sevastjanoff
[email protected]
Pia Mäkelä
[email protected]
Kim Uppgård
[email protected]
Liitteiden
toimitusosoite
Printall AS,
Tala 4,
Tallinn 11415
PunaMusta, Jäkikäsittely,
Kosti Aaltosen tie 9,
80140 Joensuu
PunaMusta Tampere Oy,
Jälkikäsittely,Kaapelikatu 1
33330 Tampere
UPC Print,
Gerbyntie 18,
65230 Vaasa
81
A-LEHDET-KONSERNI
VUONNA
2015
MITÄ TEEMME A-LEHDISSÄ
Me A-lehdissä tuotamme parasta, monikanavaista sisältöä unelmiin ja elämän tarpeisiin. Eri kanaviin
tuotettujen sisältöjemme parissa viihtyy viikoittain miljoonia suomalaisia. Ydinaiheitamme ovat asumisen,
ruoan, terveyden sekä muodin ja kauneuden aihepiirit.
Olemme perheyritys, joka julkaisi ensimmäiset lukuelämykset jo 82 vuotta sitten. Tällä hetkellä yhtiön
vetovastuussa on Lyytikäisten perheen kolmas sukupolvi. A-LEHDET-KONSERNI
A-lehdet on mediakonserni, jonka muodostavat A-lehdet Oy, A-lehdet Dialogi Oy, Finnish Design Shop Oy,
Suomen Blogimedia Oy ja Improve Media Oy. Emoyhtiö on vuonna 1933 perustettu A-lehdet Oy.
Olemme kannattavasti kehittyvä monimediatalo, jonka tuotteet koskettavat. Kaikessa tekemisessään
A-lehdet toteuttaa yhteisesti sovittuja voittajajoukkueen, uudistumisen, asiakassuosittelun, kannattavuuden
ja vastuullisuuden arvoja.
Mediavalikostamme löytyy jokaiselle suomalaiselle oma suosikkinsa: teemme sisältöjä suomalaisia eniten
kiinnostavista aihealueista ja julkaisemme niitä 25 eri mediabrändin kautta monikanavaisesti. Tavoitamme
2,2 miljoonaa aikakauslehtien lukijaa ja yli miljoona verkkokäyttäjää. Olemme erityisesti panostaneet yhteisöllisten medioiden haltuunottoon ja kehittämiseen ja yhteisöissämme viihtyykin yli 400.000 eri kävijää
joka viikko. Oma verkkokauppamme Finnish Design Shop taas antaa hienon mahdollisuuden todentaa
markkinointikampanjoiden toimivuutta ostoon saakka.
A-LEHDET OY
KÄYNTIOSOITE:
Risto Rytin tie 33
Helsinki
POSTIOSOITE:
00081 A-lehdet
09 759 61
www.a-lehdet.fi
82
VETOVOIMAISIMMAT BRÄNDIT JA
KIINNOSTAVIMMAT YHTEISÖT
83
A - L E H D E T
APU | APU | TERVEYS | AVOTAKKA | DEMI | EEVA | FITFASHION | IMAGE | KAUNEUS & TERVEYS
KOTIVINKKI | LILY.FI | MAKU | MEIDÄN MÖKKI | MEIDÄN TALO | MONDO | ST YLEROOM.FI | TERVE.FI
TRENDI | TUULILASI | UNELMIEN TALO&KOTI | VIHERPIHA | VOI HYVIN | KAIKKIEN AIKOJEN JOULU
KAIKKIEN AIKOJEN JOULUHERKUT | APUKRYPTO | APURISTIKOT
M E D I A O P A S
JOKAISELLA ON OMA JUTTUNSA
2 0 1 5