KAAVOITUSKATSAUS 2015 Mielenkiintoiset loft

Transcription

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Mielenkiintoiset loft
Mielenkiintoiset loft-asunnot
messujen oheiskohteena
KAAVOITUSKATSAUS 2015
www.vantaa.fi/fi/kaavoitus_ja_maankaytto
Tärkeät luvut
Kaupunkikeskus on Kivistön sydän
Kivistön aseman ympärille tulee
ajaton ja elävä kaupunkikeskus, joka
edustaa sujuvaa arkea ja kestävää
kaupunkisuunnittelua.
Loft-asunnoissa viehättää
ostajan vapaus päättää itse
tyylistä, laadusta, huonejaosta ja materiaaleista.
E
nsi kesän asuntomessujen oheiskohteena on kolme erilaista loftasuntoa. Näyttelyasunnot ovat
aivan messualueen tuntumassa, ja
niiden uskotaan kiinnostavan erityisesti kävijöitä, jotka haluavat nähdä
uudenlaista kerrostalorakentamista.
Muuntuva asunto elää perheiden ja
elämäntilanteiden mukana, sillä tiloja
on helppo muuttaa myöhemmin tarvittaessa.
Ostaja saa viimeistellä asuntonsa
juuri haluamallaan tavalla ja mieleisillään materiaaleilla. Asunnot toteutetaan yhtenä suurena tilana, jonka
voi jakaa huoneiksi tai jättää yhdeksi
avaraksi tilaksi. Valmiiksi toteutetaan
märkätilat, jolloin asukkaalle ei jää
enää luvanvaraisia töitä. Keittiöissä
ovat valmiina vain vesijohto, viemäri
ja sähkövaraus, joten senkin voi helposti asentaa tarpeitaan vastaavaksi.
- Pinnoiltaan viimeistelemätön
asunto tarjoaa asukkaalle mahdollisuuden omaleimaisen ja persoonallisen kodin hankkimiseen, sanoo EKE
Rakennus Oy:n myyntipäällikkö Katri
Waris.
KATI HARKOMA
K
Oheiskohteeseen
ei pääsymaksua
Koneisto-nimisen talon asunnot on
rakennettu rivitaloon aivan messualueen viereen Timanttikiteenkuja
10:een. Koneisto on messuilla mukana
oheiskohteena, mikä tarkoittaa sitä,
että näyttelyasunnot ovat messualueen ulkopuolella ja niitä voi tulla
katsomaan ilmaiseksi. Kävijät voivat
tutustua näihin kohteisiin messujen
aukioloaikoina.
Yleisölle on avoinna kolme asuntoa, joista ensimmäinen esittelee loftasumisen uusimpia trendejä valmiine
sisustuksineen, toinen on rakennettu
valmiiksi käyttäen lisätyömateriaaleja
ja kolmas asunto on jätetty raakapintaiseksi eli ostaja itse päättää pintarakenteet ja kalusteet.
- Sisustamattomassa asunnossa
kävijät voivat päästää mielikuvituksen valloilleen ja miettiä, miten kyseisen asunnon itse sisustaisivat, Waris
sanoo.
Aika moni uuden asunnon ostaja
haluaa vaikuttaa muun muassa asunnon materiaalivalintoihin ja usein
tiloja on aikojen saatossa tarvetta hiukan muunnella.
- Haluaisimme herättää myös rakennusalaa miettimään, miten kerrostalorakentamista voisi kehittää yksilöllisempään suuntaan. l
KATI HARKOMA
Asuntomessut pidetään Vantaan Kivistössä 10.7.−9.8.2015. Messuilla on esillä
asumisen monia muotoja ja tyylejä.
14
Miten yhden luukun periaate
toimii?
Uudiskohteiden rakentajien tulee
varata aika neuvontapalavereihin,
joissa rakentamisprosessi käydään
läpi rakennusvalvonnan asiantuntijan kanssa.
Ensimmäisen palaveriajan voi
varata heti sopivan tontin ja pääsuunnittelijan löydyttyä, ennen kuin var-
sinaisia suunnitelmia aletaan tehdä.
Ensimmäiseen palaveriin olisi hyvä
saapua yhdessä pääsuunnittelijan
kanssa.
Kun rakennussuunnitelman luonnos on valmis, voi varata ajan toiseen
neuvontapalaveriin. Toisessa palaverissa rakennusvalvonnan asiantuntija
tutustuu luonnokseen ja kertoo lupahakemuksen jättämisestä Lupapistepalvelun kautta. Suositeltavaa on, että
kohteen pääsuunnittelija valmistelee
ja toimittaa lupahakemuksen.
Kun lupahakemus on saapunut käsiteltäväksi, rakennusvalvonnan asiantuntija hakee kaikki tarvittavat lausunnot rakennuslupaa varten.
Järjestelmä lähettää sähköpostitse
ilmoituksen hakijalle, kun rakennuslupa on myönnetty.
Rakentaminen voidaan aloittaa, kun
rakennuslupa saa lainvoiman ja kun
Maisema muuttuu vähitellen
Kaupunkikeskus on merkittävä yhteistyöhanke pääkaupunkiseudulla. Vantaan kaupungin kumppaneina ja toimijoina ovat Skanska, NCC, Hok-Elanto
ja Kesko.
Hanke sisältää erikoiskauppojen ja palveluiden
runsaan valikoiman kauppakeskuksessa sekä kaksi
hyper-kauppaa. Kaupungin palveluista tuodaan
ensimmäisessä rakennusvaiheessa kirjasto- ja nuorisotilat sekä terveysasema. Asuntoja toteutetaan eri
rakennusvaiheissa yhteensä noin 1500, mikä vastaa
lähes vuosittaista Vantaan kerrostalotuotantoa.
Kehäradan yli rakennetaan uusi silta ja Vantaankoskentien linjaus siirtyy sen avulla lähemmäksi
YLEISKAAVAPÄÄLLIKKÖ
Mari Siivola 09 8392 2745
Sakari Jäppinen 09 8392 2593
Anne Mäkynen 09 8392 2988
Paula Kankkunen 09 8392 2300
Jussi Viinikka 09 8392 2231
PATRICIA ESKELINEN
U
udistus on helpotus, sillä aiemmin rakennuslupaa varten saattoi joutua asioimaan esimerkiksi
mittausosaston, kuntatekniikan keskuksen ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n kanssa erikseen. Nyt
riittää, kun on yhteydessä rakennusvalvontaan.
Lupahakemuksen voi toimittaa sähköisesti Lupapiste-palvelun kautta.
Lupahakemuksen vastaanotettuaan
rakennusvalvonnan
henkilökunta
hakee kaikki tarvittavat lausunnot
hakijan puolesta.
Uusien pientalojen lupaprosessiin
on laskettu kuluvan normaalisti kahdeksan viikkoa. Vielä ei pystytä sano-
maan varmasti, miten uusi järjestelmä
vaikuttaa lupien käsittelyaikoihin. On
kuitenkin oletettavaa, että käsittelyaika lyhenee.
Yhden luukun palvelumalli on osoittautunut suosituksi. Ensimmäinen
lupahakemus vastaanotettiin viime
lokakuun lopussa. Helmikuun alkuun
mennessä lupia oli saapunut kaikkiaan lähes 200.
aupunkikeskus on kauppapaikka, työtiloja,
palveluita, asuntoja, bussiasema juna-aseman
vieressä, aukioita ja taidetta. Arkielämässä eri
toimintojen yhdistelmä tarkoittaa sujuvaa työn, asumisen ja vapaa-ajan yhdistämistä.
Junalla voi käydä töissä kaupunkikeskuksen toimistoissa tai palvelupisteissä, ja kotimatkalla voi
piipahtaa kuntosalilla tai hakemassa uutuuskirjan kirjastosta. Lentokentälle pääsee 10 minuutissa.
Jos taas kotona olo maistuu paremmalta, voi viettää
rauhallista iltaa viherhuoneessa tai käydä iltakävelyllä Petikon laajoilla virkistysalueilla.
Kivistön kaupunkikeskuksesta tulee monipuolinen kauppapaikka, mutta sinne tulee myös työtiloja, palveluita, asuntoja,
aukioita ja bussiasema.
moottoriväylää. Katujen ja rakennusten toteuttaminen edellyttää väliaikaisia järjestelyjä, mikä puolestaan tarkoittaa maiseman muuttumista vähitellen
metsäisestä luonnontilasta kaupunkimaiseksi keskustaksi.
Muutos on innostanut arkkitehteja ja suunnittelijoita ideoimaan luontoon liittyviä aiheita: julkisivuissa on kehitelty mäntymetsän runkojen
väriskaalaa, luonnon kiviä tuodaan kivivirraksi
rakennuskokonaisuuden läpi ja katoilla käytetään
viherkattoja.
Suunnittelu etenee vuoden 2015 keväällä ja tavoitteena on kaupunginvaltuuston käsittely ennen kesälomakautta. l
LEA VARPANEN
YLEISKAAVA | KAAVOITUSKATSAUS 2015
Rakennusluvan saa nyt yhdeltä luukulta
Rakennusvalvonnassa on
otettu käyttöön uusi periaate
pientalojen rakentajille.
• Asumista n. 85 000 kerrosneliötä
• Kaupan tiloja 1. vaiheessa 60
000 kerrosneliötä ja 2. vaiheessa lisäksi 40 000 kerrosneliötä
• Palvelutiloja 30 000 kerrosneliötä
• Työpaikkatiloja 122 000
kerrosneliötä
• Julkisia rakennuksia 8 000
kerrosneliötä
aloituskokous on pidetty. Rakennuslupa tulee lainvoimaiseksi noin kaksi
viikkoa rakennuslupapäätöksen jälkeen. Aloituskokouksessa käydään
läpi rakentamisaikainen toiminta. l
PIRKKO VÄÄNÄNEN
YK0044 AVIAPOLIKSEN KAAVARUNKO Aviapoliksen ydinalueelle
laaditaan voimassa olevaa yleiskaavaa tarkentava kaavarunko,
joka mahdollistaa alueen rakentumisen urbaaniksi ja viihtyisäksi
monitoimintaiseksi kaupunkikeskustaksi. Valmistuttuaan kaavarunko ohjaa alueen asemaakaavoitusta ja hankekehittämistä.
Työtä tehdään laajan yhteistyöverkoston kanssa siten, että suunnitteluun saadaan mukaan myös
yksityisten toimijoiden ja maanomistajien uudet ideat. Kaavarunko valmistuu syksyyn 2015 mennessä. (Siivola, Häsänen, Jäppinen, Mäkynen, Heikkola, Kujala)
YK0042 LUOTEIS-VANTAAN OSAYLEISKAAVAN POHJASELVITYS
Selvityksen pohjalta voidaan vaikuttaa käynnissä olevan 4. vaihemaakuntakaavan sisältöön.
Maakuntakaavan teemoina ovat
muun muassa elinkeinot ja logistiikka, viherrakenne ja kulttuurimaisemat. Selvitystyö pohjaa
tulevia yleiskaavatöitä ja valmistuu kevään 2015 aikana. (Siivola,
Viinikka, Mäkynen)
YK0045 YLEISKAAVAN MUUTOS
Kaivoksela Joukkoliikennekaupunki Vantaa -työssä linjattiin aluekokonaisuuksia, joiden muuttaminen
nykyistä tehokkaampaan käyttöön vahvistaisi kestävään liikkumiseen perustuvaa kaupunkikehitystä. Kaivokselan vajaakäyttöinen työpaikka-alue vuonna 2015
käynnistyvän Jokeri 2:n varrella
on yksi näistä aluekokonaisuuksista. Myös maanomistajilta on saatu ehdotuksia alueen muuttamisesta asuinkäyttöön. Yleiskaavan
muutoksen valmistelu käynnistyy
loppukeväästä siten, että alueen
asemakaavojen laadinta voidaan
käynnistää tarvittaessa rinnakkain muutosprosessin kanssa. (Siivola, Mäkynen, Jäppinen, Rajala)
HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA
Helsingin seudun aiesopimuksen
2012–2015 edellyttämän maankäyttösuunnitelman ja siihen sisältyvän asuntostrategian sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) luonnokset valmistuivat loppuvuodesta
2014. Alkuvuodesta suunnitelmaluonnoksia muokataan lausuntojen pohjalta siten, että ne valmistuvat huhtikuun alkuun mennessä
seuraavien MAL-sopimusneuvottelujen pohjaksi. (Siivola, Jäppinen)
UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA
Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava on edennyt luonnosvaiheeseen. Kaavan tavoitteena on
tukea kestävää kilpailukykyä ja
hyvinvointia Uudellamaalla. Neljäs vaihekaava on aiempia maakuntakaavoja strategisempi. Siinä määritellään suuret yhteiset
kehittämislinjat muun muassa
seuraavien teemojen osalta: elinkeinot, logistiikka, viherrakenne ja
kulttuuriympäristöt. Uudenmaan
2. vaihemaakuntakaavaan laaditaan Östersundomin aluetta koskeva täydennys, joka tulee sisäl-
tämään myös 4. vaihemaakuntakaavan teemat. (Siivola, Mäkynen,
Jäppinen, Heikkola, Viinikka)
YK0035 ÖSTERSUNDOMIN YHTEINEN YLEISKAAVA Yleiskaavaehdotus on nähtävillä ja lausunnoilla heti alkuvuodesta 2015.
Tavoitteena on, että kommenttien
pohjalta muokattu yleiskaava lähtee vahvistumiskäsittelyyn vuoden
2015 aikana. (Siivola, Karisalo)
YK0038 VANTAAN VIHERRAKENNE
Viheralueselvitys päivitetään ja
uudistetaan. Viherrakennetta tarkastellaan myös ekosysteemipalveluiden näkökulmasta. Selvityksessä käsitellään viherverkoston
kasvupotentiaalia ja jatkuvuutta,
viherverkoston tarjoamia virkistysmahdollisuuksia, virkistysalueiden saavutettavuutta ja käyttöpainetta, viljelymaata ja metsiä luonnonvarana sekä luonnon
monimuotoisuutta. Kaavoissa
varatun viheralueverkoston lisäksi tarkastellaan myös tonttimaan
kasvullisten alueiden merkitystä
viherrakenteen osana. (Mäkynen)
lä 2014 vahvistetussa toisessa
vaihemaakuntakaavassa. Vantaan kaupan palveluverkkoselvitys tarkentaa maakuntakaavan
ratkaisuja kuntatasolle ja ottaa
kantaa kaupan maankäytölliseen
ohjaamiseen muuttuneessa toimintaympäristössä. Selvityksessä mitoitetaan kaupan liiketilan
lisätarve ja osoitetaan sen alueellinen jakautuminen, määritellään kaupan alueiden rajaukset
sekä uudet potentiaaliset kaupan
paikat. Selvitys tehdään yhteistyössä kaupan edustajien kanssa.
Vantaan kaupan palveluverkkoselvitys palvelee muun muassa tulevia yleis- ja asemakaavatasoisia
suunnitelmia. (Heikkola)
KESTÄVÄ JA KOKONAISVALTAINEN HULEVESIEN HALLINTA Viherrakenneselvityksen rinnalla tehdään yleiskaavatasoinen tarkastelu hulevesien hallinnasta ja purojen kantokyvystä maankäytön
yhteensovittamiseksi. (Kankkunen)
YK0043 KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS Seudulliset kaupan
kysymykset on ratkaistu syksyl-
15
LÄNSI-VANTAA | KAAVOITUSKATSAUS 2015
KIVISTÖ | KAAVOITUSKATSAUS 2015
A38 ASKISTO 200500 Lehtokujalle omakotitontteja sekä Pikkujärven ja Kakolanmäen alueet.
Päätöskäsittelyyn keväällä. (Kallaluoto)
LÄNSI-VANTAA
ASEMAKAAVAYKSIKKÖ
ALUEARKKITEHTI
Timo Kallaluoto 09 8392 2675
Johanna Rajala 09 8392 2238
Hanna Tiira 09 8392 8786
Mikko Järvi 09 8392 2701
A39 PETIKKO 261500 Vihdintie
ja Tiilipojanlenkki 9. Nähtäville
keväällä. (Kallaluoto)
A40 LUHTAANMÄKI 310200 Luhtaanmäki 2, Klaukkalantien liittymään tiepalvelualue. Valmisteluvaiheessa. (Kallaluoto)
A1 HÄMEENKYLÄ 002220 Tuomelan koulutontti asumiseen. Nähtäville keväällä. (Kallaluoto)
A41 SEUTULA 330200 Pirttiranta.
Valmisteluvaiheessa. (Kallaluoto)
A42 KIILA 002172 Lavanko, moottoriradan lisäalue. Nähtäville
keväällä. (Kuparinen)
A2 MYYRMÄKI 002232 Piipuistoon asuntorakentamista, Raappavuorentie 3. Nähtäville keväällä. (Kallaluoto)
A43 YLÄSTÖ 402100 Ylästö 7,
pientaloja Isonmännyntielle ja
Tolkinkylänkujalle. Valmisteluvaiheessa. (Kallaluoto)
A3 MYYRMÄKI 002251 Ruukkukujalle palvelukeskus vanhuksille ja
vammaisille. Nähtäville keväällä.
(Kallaluoto)
A4 MYYRMÄKI 001925 Myyrmäen
keskustaan korkeatasoinen kaupunkikeskus, tehokasta rakentamista ja laadukas julkinen ulkotila.
Suunnittelu- ja toteuttamiskilpailu päättyy. Valmisteluvaiheessa.
(Tiira)
A5 MARTINLAAKSO002178 Martinkeskus puretaan, sen tilalle
asuntorakentamista, päivittäistavarakauppa ja muuta liiketilaa.
Nähtäville kesällä. (Rajala)
A6 MARTINLAAKSO 002031 Laajavuoren koulutontille asuinkerrostaloja, päiväkoti ja liiketilaa. Nähtäville kesällä. (Rajala)
A7 YLÄSTÖ 002242 Tuupakantie
22 ja 24, rakennusoikeutta lisätään. Nähtäville keväällä. (Kuparinen)
A8 HÄMEVAARA 001901 Köysikujalle toimisto- ja asuntorakentamista sekä tie- ja katualueet. Kaavatyö alkaa. (Kallaluoto)
A9 HÄMEENKYLÄ 121300 Hämeenkylän kartanon kaava ajantasaistetaan ja Vanhankyläntien toimistotontti muutetaan asumiseen.
Nähtäville syksyllä. (Kallaluoto)
A10 HÄMEENKYLÄ 002207 Ainonkujalle ja Vakokujalle asuntoja.
Nähtävillä keväällä. (Kallaluoto)
A11 VAPAALA 002048 Rajatorpan
asemakaavan ajantasaistaminen
ja pysäköintijärjestelyt. Ostoskeskuksen paikalle on haettu asuinja liiketaloa. Nähtäville syksyllä.
(Kallaluoto)
A12 VAPAALA 002120 Vapaalantie
10 c, pientalotontteja. Valmisteluvaiheessa. (Kallaluoto)
A13 VAPAALA JA VARISTO 141100
Luhtitien katulinjaus ja lähivirkistysalue. Valmisteluvaiheessa. (Kallaluoto)
A14 VARISTO 002098 Sarkatie 4
ja 7, liike- ja toimistotilaa ja tiealuetta. Valmisteluvaiheessa. (Kallaluoto)
A15 VARISTO 002189 Ulkoniitylle
pientaloja ja Haravakuja 19, tontin
laajennus. Kaavatyö alkaa syksyllä. (Kallaluoto)
A16 VARISTO 002253 Riihimiehentie 8, tilaa vaativan vähittäis-
16
A44 YLÄSTÖ 002127 Kuukusentien omakotitontit. Päätöskäsittely keväällä. (Kallaluoto)
A45 YLÄSTÖ 002212 Linkokuja 8,
yritystontin laajennus. Nähtäville
syksyllä. (Kuparinen)
A28 MARTINLAAKSO 002245 Laajaniitynkuja 5, kolme uutta 8-kerroksista kerrostaloa, jolloin yksi
A17 MYYRMÄKI 002049 Uoma- kerrostalo puretaan. Nähtäville
tien länsipäähän asuinkerrostalo- keväällä. (Kallaluoto)
ja (Loisketie), Luhtitie ja Raappavuoren virkistysaluetta. Kaavatyö A29 MARTINLAAKSO 002249 Raiviosuonmäki 1:n pysäköintitontilalkaa keväällä. (Tiira)
le 7-kerroksinen asuintalo, johon
A18 MYYRMÄKI 002156 Uomatien myös liiketilaa. Raiviosuonmäki
eteläpuolelle ja Raappavuoren- 7:n kerrostalot korvataan uusiltien länsipuolelle asuinkerrostalo- la 6−7-kerroksisilla asuintaloilla.
ja (Lainerinne ja Suistokuja). Kaa- Nähtäville kesällä. (Rajala)
vatyö alkaa keväällä. (Tiira)
A30 MARTINLAAKSO 002257 RaiA19 MYYRMÄKI 002217 Eräkuja 2, kukuja 4, uusi kuusikerroksinen
asuinkerrostalo. Kaava hyväksyt- kerrostalo. Nähtäville keväällä.
ty. (Kallaluoto)
(Järvi)
A20 MYYRMÄKI 002230 Ojapuis- A31 MARTINLAAKSO 001307
toon asuntorakentamista, Uoma- Viherpuisto 3, Martinlaaksontie
tie 2b. Valmisteluvaiheessa. (Kal- 24, kerrostaloja. (Rajala)
laluoto)
A32 MARTINLAAKSO 001307
A21 MYYRMÄKI 002231 Ajopuun- Viherpuisto 3, Martinlaaksontie
puistoon asuntorakentamista, 26, pientaloja (Rajala)
Rajatorpantie 18. Valmisteluvaiheessa. (Kallaluoto)
kaupan suuryksikkö. Nähtäville
keväällä. (Kallaluoto)
A22 MYYRMÄKI 002235 Uomarinteen päähän 6−8-kerroksinen
asuinkerrostalo. Nähtäville keväällä. (Rajala)
A33 MARTINLAAKSO, VANTAANLAAKSO, Viinikkala181000 Kehä
III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet. Kaava hyväksytty. (Järvi)
A34 VANTAANLAAKSO 002222
Myllymäen koulu- ja pysäköintitontit toimitilatonteiksi. Nähtäville
keväällä. (Kallaluoto)
A35 VANTAANLAAKSO 181100
Stenbackan ja Smedsin tiloille
omakotitaloja sekä Ylästöntien
katualue ja Martinkylänranta.
Päätöskäsittelyyn keväällä. (Kallaluoto)
A46 YLÄSTÖ 002213 Ahokuja 6,
kolme omakotitonttia. Nähtäville
kesällä. (Järvi)
A47 YLÄSTÖ, VIINIKKALA 400700
Voutilan kylän suojelu ja vähäinen
täydennysrakentaminen. Valmisteluvaiheessa. (Kallaluoto)
A48 VIINIKKALA 002073 Turvalaaksonkujalle tilaa vaativan
vähittäiskaupan suuryksikkö. Valmisteluvaiheessa. (Kallaluoto)
K11 PIISPANKYLÄ 211800 Liikuntakeskus Tikkurilantien eteläpuolelle.
Kaavatyö alkaa syksyllä. (Kujala)
KIVISTÖ
ASEMAKAAVAYKSIKKÖ
K12 KIVISTÖ 002216 Hiekkakiventie 14, puistoalueen liittäminen
tonttiin. Kaava hyväksytty. (Zukale)
KAAVOITUSPÄÄLLIKKÖ
Lea Varpanen 09 8392 2247
Anna-Riitta Kujala 09 8392 9306
Riikka-Maija Pihlaja 09 839 25025
Veli-Pekka Ristimäki 09 8392 2395
Kai Zukale 09 8392 2232
K13 KIVISTÖ 002265 Vantaankoskentien ja Tikkurilantien eritasoliittymän ramppien väliin polttonesteen jakeluasema. Kaavatyö alkaa
keväällä. (Zukale)
K14 KIVISTÖ R00120 Kivistön koulun ympäristön rakentamisohje.
Työ alkaa keväällä. (Ristimäki)
K1 PIISPANKYLÄ 211700 Mestarintien ja Tikkurilantien liittymän
siirto. Kaavatyö alkaa keväällä.
(Zukale)
K2 KIVISTÖ 230800 Kivistön Kaupunkikeskus 1 sijoittuu valtatie 3:n,
Tikkurilantien, Keimolantien (ent.
Vanhan Nurmijärventien) sekä
Syväkiventien rajaamalle alueelle. Kaavasuunnittelu sisältää
runsaasti eri toimintoja, kauppakeskuksen, linja-autoterminaalin,
yksityisiä ja julkisia palveluja, asumista, jne. Nähtäville ja päätöskäsittelyyn keväällä. (Ristimäki, Pihlaja, Kujala)
K3 KIVISTÖ 231600 Asumista ja päiväkoti nykyisen koulun
ympäristöön. Päätöskäsittelyyn
keväällä. (Ristimäki)
K4 KIVISTÖ 231800 Keskustaasuminen 5, ns. Herkules-korttelit
Kehäradan ja Safiiriaukion eteläpuolella, Keimolantien itäpuolella
sisältää asumista (n. 950 uutta
asukasta). Kaavaehdotusaineisto on nähtävillä 25.2.−26.3.2015
K15 KIVISTÖ 232200 Linnan kartanon alue: suojelukysymykset,
hevosmaneesi, lisärakentaminen.
Kaavatyö alkaa keväällä. (Pihlaja)
K16 LAPINKYLÄ 240600 Asumista Sinikvartsinkadun länsipuolelle. (Pihlaja)
K17 LAPINKYLÄ 240700 Asumista
Sinikvartsinkadun eteläpuolelle.
(Pihlaja)
Tavoitteena saada kaava päätöskäsittelyyn syksyllä 2015. (Kujala)
K5 KIVISTÖ 232000 Keskustaasuminen 7, Tikkurilantien varressa, sisältää ko. tien siirron, asumista (n. 2500 uutta asukasta) ja
toimitilarakentamista. Nähtäville
keväällä. (Varpanen, Kujala)
K8 MYLLYMÄKI R00121 Vehkalan 1.
työpaikka-alueen rakentamisohje.
Työ alkaa keväällä. (Ristimäki)
K6 LAPINKYLÄ 240400 Riipiläntien varren yleissuunnitelma ja
ensimmäinen asemakaava. Yleissuunnitelma alkaa keväällä. (Pihlaja)
K9 KIVISTÖ 231900 Keskusta-asuminen 6, ns. Puu-Kivistö keskustan
pääkadun, Ruusukvartsinkadun
ja Kehäradan välisellä alueella
sisältää asumista (n. 1000 uutta
A49 VIINIKKALA 001983 Varsikujan liittäminen tonttiin. Valmisteluvaiheessa. (Järvi)
A36 ASKISTO 002112 Askinpuistikkoon omakotitontteja. Päätöskäsittelyyn keväällä. (Kallaluoto)
A49 VIINIKKALA 002267 Varsikujalle liiketilaa. Nähtäville keväällä.
(Järvi)
A37 HÄMEENKYLÄ, VARISTO,
Askisto 200400 Kehä III:n tiealue
Espoon rajalta Vihdintielle, omakotitontteja ja yritystontti Askistoon, yritystontti Varistoon sekä
katu-, virkistys- ja luonnonsuojelualueita. Päätöskäsittelyyn keväällä. (Kallaluoto)
A50 VIINIKKALA 002268 Tikkurilantie 143, rautatien kuilu. Nähtäville keväällä. (Kallaluoto)
K7 LAPINKYLÄ 240500 Asumista
Sinikvartsinkadun pohjoispuolelle. Sinikvartsinkadun jatke Riipiläntielle. Kaavatyö alkaa keväällä.
(Pihlaja)
A25KAIVOKSELA 001721 VANHAN
Kaivokselan asemakaavan ajantasaistaminen suojelutarpeineen ja
pysäköintijärjestelyt. Valmisteluvaiheessa. (Rajala)
A26 KAIVOKSELA 002072 Laitilankuja 7, tarpeeton katualue liitetään tonttiin. Valmisteluvaiheessa.
(Järvi)
A27 KAIVOKSELA 001989 Kaivokselan ostoskeskuksen tilalle
on haettu asuntorakentamista
ja liiketilaa. Valmisteluvaiheessa.
(Rajala)
K10 PIISPANKYLÄ 002264 Varman teollisuustontin asemakaavan ajantasaistaminen. Kaavatyö
alkaa keväällä. (Zukale)
K18 MYLLYMÄKI 251000 Vehkalan työpaikka-alueet 2 sijaitsee
Myllymäessä, Kehä III:n pohjoispuolella, valtatie 3:n länsipuolella.
Alueen pinta-ala on noin 4,8 ha.
Lähtökohtana on laajentaa Vehkalan rakenteilla olevaa työpaikka-aluetta sekä lisätä ja monipuolistaa alueen yritystoimintaa palvelevia tonttivarantoja. Nähtäville
keväällä. (Ristimäki)
K19 MYLLYMÄKI 251100 Pääkonttoritontti Vehkalan aseman yhteyteen. (Ristimäki)
Taide tulee osaksi kivistöläisten elämää
vaan kaikki perustuu yhteistyöhön
ja yhteiseen tahtoon tuoda elämyksiä arkeen. Yhteistyössä on toimittu
sekä valtion että yksityisten rakentajien kanssa, kaupunki tuo myös oman
panoksensa aukioille, kaduille ja puistoihin. Näin eri hankkeisiin on saatu
Suomen eturivin taiteilijoita tuomaan
panoksensa Kivistön katukuvaan.
A23 MYYRMÄKI 002243 Kilterinkuja 4, asuntorakentamista. Kaavatyö alkaa keväällä. (Tiira)
A24 MYYRMÄKI 152300 Kehä II:n
Korutien liittymä, Honkasuontunneli, kerrostalotontin ajojärjestely,
Kilterinmäenpuisto, Naapurinniitty ja Löydöspuisto. Päätöskäsittelyyn keväällä. (Kallaluoto)
asukasta). Kaavatyö laaditaan
kaupungin omana työnä, ja sen
yhteydessä selvitetään mm. puurakentamisen mahdollisuuksia.
Tavoitteena on saada kaavaehdotusaineisto syksyllä kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn ja nähtäville. (Kujala)
Miten taide ilmenee?
Taiteen toteutukset perustuvat uuteen toimintamalliin:
asemakaavoissa edellytetään,
että taide liitetään kaikkeen
rakennus- ja ympäristösuunnitteluun alusta alkaen.
K
ahdeksan vuoden kehitystyön
tuloksia alkaa näkyä jo konkreettisesti Kivistössä, osa odottaa valmiine suunnitelmineen oikeaa
aikaansa. Keimolanmäessä entisen
moottoristadionin valvontatornin
muutos valo- ja ääniteokseksi toteutetaan, kun asukkaita on muuttanut sen
äärelle uusiin kerrostaloihin.
Arkkitehdeista ja taiteilijoista muodostetut työparit tekevät yhdessä töitä,
etsivät ideoita ja laativat ensin rakentajien hyväksymät alustavat esitykset taiteen muodoista ja sijainneista.
Asemakaavasuunnittelija Anna-Riitta
Kujala on ohjannut ja koonnut esityksistä yhteisen Taiteen konseptin.
Taiteen hintaa ei ole määrätty prosenttina rakentamiskustannuksista,
Taide näkyy Kivistössä jo heti asemalla, kun värikylläiset seinät ottavat vastaan kannenalaisella asemalaiturilla. Tunnelin pohjoisseinään
on jo toteutettu suurin osa Leonhard
Lapinin seinämaalauksesta. Loppuosa
odottaa Kvartsiraitin tulevia rakentamisvaiheita.
Asemalle ratakaukalon pohjoissivustalle on myös toteutettu usean
sadan metrin mittainen graafinen taideteos. Sen aiheena on metsän muuttuminen kaupungiksi.
Kvartsiraittia länteen mentäessä
Hämeenlinnanväylän ali katetusta
tilasta löytyy tulevaisuudessa mittava seinämaalaus eläinhahmoineen.
Tikkurilantien kevyen liikenteen alitukseen toteutetaan ensi keväänä sei-
nämaalaus, joka on suunniteltu yhteistyössä nuorten kanssa.
Keskustassa toteutetaan useita taideteoksia, jotka ovat kiinteä osa asuinrakennuksia. Tällainen taideteos voi
olla esimerkiksi sateenkaaren väreissä
hehkuva julkisivu. Ensimmäisenä
teoksista julkistettiin helmikuussa
Pertti Metsälammen värilasiteos Peikonkiven pihan kulkuportissa.
Kaupunki on jo toteuttanut osan
värikiveyksistä, joita tulee Jaspiskujalle sekä Ruusu- ja Lumikvartsinkadulle. Gobo-valoilla heijastetaan jalkakäytäville Aurinkokiven kehrän ja
Rubiinin kuviot. Lasten kanssa on
tehty asuntomessualueen Tiikerinsilmään eläinaiheisia pronssivaluteoksia, jotka sijoitetaan aukion muun
kiveyksen sekaan. Aurinkokiven julkiseen rakennukseen toteutetaan
sisäänkäynnin yhteyteen taidekilpailun voittajan teos vuonna 2016.
Kaupunki tekee yhteistyötä Vantaan
Energian kanssa verhoamalla sähköjakokaappeja taideteosten kuvilla,
jotka vaihdetaan kahden-kolmen vuoden välein. Kivistön, ja koko Vantaan
ensimmäinen Katugalleria voidaan
avata vielä tänä vuonna! l
LEA VARPANEN
17
KESKI-VANTAA | KAAVOITUSKATSAUS 2015
ITÄ-VANTAA | KAAVOITUSKATSAUS 2015
ITÄ-VANTAA
ASEMAKAAVAYKSIKKÖ
KESKI-VANTAA
ASEMAKAAVAYKSIKKÖ
ALUEARKKITEHTI
Vesa Karisalo 09 8392 2684
ALUEARKKITEHTI
Asta Tirkkonen 09 8392 6185
Lassi Tolkki 09 8392 2678
Noora Koskivaara 09 8392 3608
Eeva Sauramo 09 8392 3045
Mikel Aizpuru-Ruiz 09 8392 2234
Jukka Köykkä 09 8392 2261
Jyrki Nieminen 09 8392 2670
Merja Häsänen 09 8392 2127
Minna Koskinen 09 8392 3440
Ritva Kotilainen 09 8392 2335
Seppo Niva 09 8392 8044
Anna-Liisa Vanhala 09 8392 2035
Satu Onnela (sij.) 098392 2478
C1 HAKKILA 062400 Vantaan
Akselin kaavarunko 2 laaditaan
Hakkilan pohjoisosien tulevan asemakaavoituksen lähtöaineistoksi.
Valmisteluvaiheessa. (Köykkä)
B1 PAKKALA 511800 Backaksen
kartano. Kaavatyössä tutkitaan
nykyisten rakennusten suojelutarvetta ja täydennysrakennusmahdollisuutta kulttuurihistoriallisista
ja maisemallisista lähtökohdista.
Valmisteluvaiheessa. (Kotilainen,
Häsänen)
C2 HAKKILA 002095 Honkatalon
alueen asemakaavaa tarkistetaan
vastaamaan Honkakallionkuja
2:en siirtynyttä Metso Oyj:n teollisuustoimintaa. Nähtäville ja päätöskäsittelyyn keväällä. (Köykkä)
B2 VEROMIES 002150 Asuinalue
laajenee Aerolassa. Valmisteluvaiheessa. (Häsänen)
C3 HAKKILA 002118 Oy Kontino
Ab laajentaa tuotantotiloja Hakintie 6−8 tonteilla, jotka yhdistetään.
Päätöskäsittelyyn keväällä. (Sauramo)
B3 VEROMIES 002151 Kehäradan
Aviapolis-aseman ympärille kaavoitetaan kaupunkikeskus, johon
tulee toimistoja, asuntoja ja liiketilaa sekä muita palveluita. Nähtäville ja päätöskäsittelyyn keväällä.
(Kotilainen)
C4 HAVUKOSKI 002186 Tarhapuiston purettavan koulun tilalle asuinkerrostalorakentamista.
Nähtäville ja päätöskäsittelyyn
keväällä. (Tolkki)
B4 52. VEROMIES 002258 Huberin halli. Kaavatyö alkaa keväällä.
(Kotilainen)
B6 TIKKURILA 002228 Talvikkitie
7-9. Entisen Anttilan tavaratalon
paikalle kaavoitetaan keskustamaista kerrostaloasumista. Pysäköinti sijoittuu tontille osittain
maanalaiseen pysäköintilaitokseen. Katutasoon tulee liiketilaa.
Päätöskäsittelyyn keväällä. (Niva)
B7 TIKKURILA 002229 Osoitteeseen Orvokkitie 20 suunnitellaan
kaksi kolme- ja viisikerroksista
asuinkerrostaloa. 40–50-luvuilla
rakennetut pientalot ja myymälärakennus puretaan. Päätöskäsittelyyn keväällä. (Koskinen, Kotilainen)
B8 TIKKURILA 062600 Tikkurilan
kaavarunko määrittelee reunaehdot alueen tuleville asemakaavamuutoksille. Kaava hyväksytty.
(Tirkkonen)
B9 TIKKURILA 002237 Orvokkikuja 1:ssä on tarkoituksena aluksi
rakentaa uusi rakennus nykyisen
viereen, Tikkurilantien varteen.
Myöhemmin vanha rakennus
puretaan ja tilalle rakennetaan
uusi. Kerrosluku kasvaa nykyisestä neljästä enimmillään kahdeksaan kerrokseen. Nähtäville
keväällä. (Niva)
rakennetaan asumista sekä päiväkoti. Kaavatyö alkaa keväällä.
(Kotilainen)
B13 JOKINIEMI 002234 Metsäntutkimuslaitoksen tontille suunnitellaan neljä kolme- ja nelikerroksista kerrostaloa, jotka sijoittuisivat olemassa olevien rakennusten
luoteis- ja koillispuolelle. Alueella
on Metsäntutkimuslaitoksen vuosina 1909−1950 rakennettuja rakennuksia, joista suurin osa on suojeltu asemakaavalla. Rakennuksia ei
tarvita enää valtion omaan käyttöön ja niille etsitään uusi käyttötarkoitus. Nähtäville syksyllä.
(Koskinen)
B14 VIERTOLA 002147 Kultarikontie 5−7:ssä sijaitsevat huonokuntoiset rakennukset on tarkoitus korvata uusilla kerrostaloilla.
Kerrosluku nykyisiin rakennuksiin
nähden kasvaa, Kultarikontie pyritään säilyttämään pienimittakaavaisena ja vehreänä. Autopaikat
sijoitetaan pääosin pihakannen
alle. Nähtäville keväällä. (Niva)
B15 VIERTOLA 002256
Hernetie 1 (Niva)
B10 TIKKURILA 002247 Rautatiealueen laajennus. Päätöskäsittelyyn keväällä. (Koskinen)
B16 VIERTOLA 002174 Talvikkitie
38:ssa Pajunotkon tontin nykyinen vuonna 1964 valmistunut
3-kerroksinen asuinkerrostalo on
tarkoitus purkaa ja tilalle rakentaa 6−7 -kerroksinen asuinkerrostalo. Nähtäville ja päätöskäsittelyyn keväällä. (Niva)
B11 TIKKURILA 002254 Tikkurilan
kirkon kortteli. Kaavatyö alkaa
syksyllä. (Niva)
B17 TAMMISTO 002171 Sähkötie 3-5, asemakaava ajan tasalle.
Nähtäville keväällä. (Onnela)
B12 TIKKURILA 002263 Veturipolku 8, Kaavamuutoksessa puretaan vanhat rakennukset ja tilalle
B18 TAMMISTO 002255 Sähkötie
1. Tontin käyttötarkoituksen muuttaminen liike-, toimisto- ja liikuntatiloiksi. (Koskinen)
18
B19 PAKKALA 002194 Hotelli- ja
kylpyläkeskus Flamingo laajenee
nykyisen pysäköinti- ja huoltopihan päälle. Päätöskäsittelyyn
keväällä. (Niva)
B28 HIEKKAHARJU002261 Kulleropuisto. Alueelle kaavoitetaan
kerrostalo- ja rivitaloasumista.
Kaavatyö alkaa syksyllä. (Kotilainen)
B35 KOIVUHAKA 002211
Uusitie 12 ja 15. Varikon järjestelyt
ja kahden omakotitontin laajennus. Valmisteluvaiheessa. (Vanhala)
B29 HIEKKAHARJU002227 Talkootie 1:een, entisen Elannon
punatiilisen, vuonna 1938 valmistuneen yksikerroksisen liikerakennuksen tilalle on suunnitteilla 6-kerroksinen asuinkerrostalo.
B21 PAKKALA 002236 Tammiston Osa vanhasta liiketilan julkisivussähköasema laajenee. Nähtävilta säilytetään. Nähtäville keväällä.
le ja päätöskäsittelyyn syksyllä.
(Kotilainen)
(Onnela)
B30 TIKKURILA 002190 Hotelli
B22 VEROMIES 002191 70-luvun Vantaa laajentaa Tikkurilantien
kerrostalot puretaan ja tilalle
katualueen päälle. Uutta rakenrakennetaan kolme kuusikerroksisnusoikeutta 4 500 kerrosneliömetta pistetaloa ja yksi kolmekerrokriä. Nähtäville syksyllä. (Niva)
sinen pienkerrostalo. Nähtäville
keväällä. (Niva)
B31 JOKINIEMI 002262 Gammelbacka, alueelle on suunnitB23 VEROMIES 002196 Pyhtään- teilla kaksikerroksisia luhtitaloja
korventie 8. Alueen käyttötarkoija yksikerroksisia erillispientaloja.
tus muutetaan teollisuudesta asu(Koskinen)
miseen. Kaavatyö alkaa syksyllä.
(Häsänen)
B32 SIMONKYLÄ 002153 Kallioimarteenrinteeseen kerrostalo,
B24 VEROMIES 002204 Perin- johon asuntoja on tulossa 30−40
tötie 5. Alueen käyttötarkoitus
kappaletta. Nähtäville keväällä.
muutetaan asumiseen. Kaavatyö
(Koskinen)
alkaa keväällä. (Häsänen)
B33 KOIVUHAKA 002166 AsuinB25 VEROMIES 002205 Perin- pientalojen aluetta täydennetään.
tötie 3. Alueen käyttötarkoitus
Päätöskäsittelyyn keväällä. (Niva)
muutetaan asumiseen. Kaavatyö
alkaa keväällä. (Häsänen)
B34 KOIVUHAKA 002202 (samassa 002203) Kuriirikuja 3:n asuinraB26 VEROMIES 002260 Alueen kentamisen asemakaavan päivitkäyttötarkoitus muutetaan asutäminen. Hyväksymiskäsittelyyn
miseen. Kaavatyö alkaa keväällä.
keväällä. (Onnela)
(Koskinen)
B34 KOIVUHAKA 002203 KuriiriB27 VEROMIES 002192 Aviapolis- kuja 3:n kaava ajantasalle. Pääaseman ympäristö, kaavarunko.
töskäsittelyyn keväällä. (Onnela)
Valmisteluvaiheessa. (Häsänen)
B36 KOIVUHAKA 002240 Osoitteen Niittyvillankuja 2 noutotukkumyymälä. Päätöskäsittelyyn
keväällä. (Kuparinen)
B20 PAKKALA 002177 Rautakesko Oy (Silvastintie 2, K-rauta Vantaanportti). Asemakaava ajan
tasalle. Päätöskäsittelyyn keväällä. (Onnela)
B37 KOIVUHAKA 002252 Koivupuistontie-Koivulehdontie, kaava
ajantasalle. Nähtäville ja päätöskäsittelyyn keväällä. (Kuparinen)
MARKKU LAPPALAINEN
B5 TIKKURILA 002224 Orvokkirinne 4:än asuinkerrostaloja, joihin
voidaan sijoittaa myös erityisasumista. Päätöskäsittelyyn keväällä.
(Koskinen)
C5 HAVUKOSKI 002114 Koivukylän vanhan ostoskeskuksen
ja radan väliin liike-asuintiloja.
Nähtäville ja päätöskäsittelyyn
keväällä. (Tolkki)
C9 LÄNSIMÄKI 002187 Pallas.
Purettavan koulurakennuksen
tilalle uutta asuinrakentamista.
Nähtäville ja päätöskäsittelyyn
keväällä. (Sauramo)
C10 LÄNSIMÄKI 002241 Maalinauhantie 6-16, asuntoja. Nähtäville ja päätöskäsittelyyn keväällä.
(Köykkä)
C11 LÄNSIMÄKI Y/PX Östersundomin yhteisen yleiskaavan mukainen metrokeskus. Yleissuunnitelma. Valmisteluvaiheessa. (Köykkä,
Karisalo)
C12 LÄNSIMÄKI Y/P7 Östersundomin yhteinen yleiskaava, yhdessä
yleiskaavayksikön kanssa. (Karisalo, Köykkä)
C13 LÄNSIMÄKI KUNTOPOLULLE
asuntoja ja palveluja. Kaavatyö
alkaa syksyllä. (Karisalo)
C14 VAARALA 002239 Lähdepuistosta osa muutetaan matalaksi ja
tiiviiksi asuinalueeksi. Nähtäville ja päätöskäsittelyyn syksyllä.
(Sauramo)
C15 HAKUNILA 001987 Destian varikko Kaskelan eteläosassa
muutetaan asuinkerrostaloalueeksi. Kaava tullut voimaan. (Karisalo,
Köykkä)
C16 HAKUNILA HAKUNILAN keskustan kaavarunko, yhteistyössä
yleiskaavoituksen kanssa. Valmisteluvaiheessa. (Karisalo, Köykkä)
C17 HAKUNILA 002226 Hevoshaantien varteen kaavoitetaan
Kormuniityn asuinalue ja lisäksi
erityisasumista. Kaavatyö nähtäC6 KORSO KESKUSTAKILPAILUN ville keväällä. (Tolkki, Koskivaara,
kaavamuutokset, YIT:n ja Lujata- Aizpuru)
lon kanssa. (Tolkki)
C18 RAJAKYLÄ 002238 Osa
C7 KORSO 002144 Korson kes- Rimapuistoa lähikaupalle. Kaavakustaan asuintornitalo. Kaavatyö työ alkaa kesällä. (Aizpuru)
alkaa keväällä. (Tolkki)
C19 KUNINKAANMÄKI 091400
C8 LEPPÄKORPI 840500 Asumis- Kuusijärvi-Sipoonkorpi -selvitys,
ta, virkistysalueita, lähikauppa. Sipoonkorven kansallispuiston
Työ käynnistyy keväällä. (Koski- ympäristön ja Kuusijäven virkisvaara, Aizpuru)
Kaavoja zoomailemaan
Vantaa-infoon
Kun haluat katsella karttoja, kaavahankkeita
ja myynnissä olevia tontteja vähän tarkemmin, käytä hyödyksi tammikuussa Dixissä
avatun Vantaa-infon isoa kosketusnäyttöä.
Samalla kannattaa tarkistaa, mikä näyttely
Vantaa-infossa on esillä. Esittelyssä kevään
aikana muun muassa Purojen Vantaa ja
luonnonsuojelualueet.
Vantaa-info Tikkurila, Dixi,
Ratatie 11, 2. krs
ma–to klo 7.45–19,
pe klo 7.45–16
tysalueen toiminnallinen ja maisemallinen selvitys. Valmisteluvaiheessa. (Muukka, Karisalo)
C21 PÄIVÄKUMPU 750800 Seniorikeskus Ulpuntielle. Valmisteluvaiheessa. (Koskivaara)
C22 MATARI 002128 Seniorikeskus Joukontielle. Valmisteluvaiheessa. (Koskivaara)
C23 METSOLA 002218 Metsotorni hoivakodiksi. Kaava hyväksytty
valtuustossa 26.1.2015. (Tolkki)
C24 NIKINMÄKI 002206 Senioriasumista ja pientaloasumista Harrikujalle. Nähtäville ja päätöskäsittelyyn keväällä. (Koskivaara)
C25 NIKINMÄKI 002134 Rakennusoikeuden lisäys. (Karisalo)
C26 NIKINMÄKI 002246
Äyriäisenkuja. Valmisteluvaiheessa. (Hokkanen)
maille. Valmisteluvaiheessa. (Tolkki)
C28 VALLINOJA 081200 Vallinojan asuntoalueen kaavarunko. Valmisteluvaiheessa. (Tolkki)
C29 LÄNSIMÄKI 091500 Selvitystyö. Kaavatyö alkaa kesällä.
(Köykkä)
C30 VAARALA 001737 Kukkarokujalle asuntoja. Nähtäville kesällä.
(Sauramo)
C31 KUNINKAANMÄKI BYÄNDA.
Kaavatyö alkaa syksyllä. (Karisalo)
C32 KUNINKAANMÄKI MAANMITTARINTIE, puistoon rakennettu
uima-allas, tontin laajennus, täydennysrakentamista. Kaavatyö
käynnistyy syksyllä. (Koskivaara)
C27 VALLINOJA 880800 Vallinoja 8 -asemakaava, tiivis-matala
-pientaloja kaupungin omistamille
19
SAKARI MANNINEN
LYHYESTI
KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVAILEE
Korson torni
Kotkansiipi 7:ssä sijaitsee v. 1979 rakennettu
sosiaalitoimen käytössä oleva rakennus. Sen tilalle
on tarkoitus rakentaa 16-kerroksinen asuintalo.
Urpiaisentien toisella puolella on v. 2002 rakennettu pysäköintitalo, johon saisi sijoittaa myös uuden
asuintalon pysäköintipaikat. Korson keskustakilpailun tuloksena rakentajana on Lujatalo Oy.
Merikotkankujan varrella olevaa yleistä pysäköintialuetta pienennetään ja pysäköintitalon
eteläpuolinen kevyen liikenteen väylä merkitään
asemakaavaan. Mielipiteet 10.4.2015 mennessä,
nro 002144.
Lisätietoja: Lassi Tolkki, 09 8392 2678.
Satomäenrantaan, Ohratien ja Valkoisenlähteentien risteyksen kaakkoispuolelle on suunnitteilla
kaksikerroksisia luhtitaloja ja yksikerroksisia
erillispientaloja. Alueen itäpuolella kulkevan Keravanjoen ja kaavamuutosalueen väliin varataan
tilaa yleiselle puisto- ja lähivirkistysalueelle. Mielipiteet 27.4.2015 mennessä, nro 002262.
Lisätietoja: Minna Koskinen, 09 839 23440
Kaavamuutosalue sijaitsee Tammistossa, Sähkötien
ja Valimotien risteyksessä. Alueen käyttötarkoitus
muutetaan nykytarpeita vastaavaksi. Mielipiteet
20.4.2015 mennessä, nro 002255.
Lisätietoja: Minna Koskinen, 09 839 23440
Asemakaava päivitetään Tammistossa
Osoitteessa Sähkötie 3−5 on Gigantin ja XXL:n
myymälät, joista jälkimmäinen on toteutet­tu
poikkeamispäätöksillä. Nyt asemakaava päivitetään vastaamaan poikkeamispäätösten mukaista
rakentamista. Samalla tarkastellaan pysäköintiä
ja muuta piha-alueiden toimivuutta. Mielipiteet
20.4.2015 mennes­sä, nro 002171. Lisätietoja: Satu
Onnela, 09 8392 2478
Riipiläntien varrelle yleissuunnitelma
Riipiläntien ja Kenraalinpolun väliselle alueelle laaditaan yleissuunnitelma, joka sisältää
kerrostalo- ja pientaloasumista noin 800 asukkaalle. Suunnitelma sisältää lisäksi viheralueita
ja uuden kadun alueen läpi Riipiläntieltä Kivistön
keskustaan. Pohjoisen ja etelän suunnassa suunnittelualueen rajaus ratkaistaan työn kuluessa.
Mielipiteet 15.4.2015 mennessä, nro 240400.
Lisätiedot: Riikka-Maija Pihlaja, 09 839 25025
Linnan kartanon alue
Linnan kartanon alueelle tutkitaan ratsastuskeskuksen ja siirtolapuutarhan sijoittamista.
Asemakaavassa huomioidaan erityisesti rakennuskantaan ja maisemaan liittyvät suojelukysymykset.
Mielipiteet 15.4.2015 mennessä, nro 232200
Lisätiedot: Riikka-Maija Pihlaja, 09 839 25025
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmat
ovat nähtävillä maankäytön, rakentamisen ja
ympäristön toimialan asiakaspalvelussa (Kielotie
28), yhteispalveluissa ja osoitteessa www.vantaa.
fi/fi/kaavoitus_ja_maankaytto
Mielipiteet kirjallisesti 26.1 mennessä:
Vantaan kaupunki, Kirjaamo, Kaupunkisuunnittelu
Postiosoite: Asematie 7, 01300 Vantaa
Puhelinnro: 09 8392 2184, Faksinro: 09 8392 4163
sähköpostilla: [email protected]
20
Katuja ja viheralueita 35 miljoonalla tänä vuonna
V
Gammelbackaan asumista Jokiniemessä
Sähkötie 1 liikerakennusten korttelialueeksi
KADUT JA VIHERALUEET | 2015
Vantaa kasvaa ja kehittyy
joukkoliikennekaupunkina
Heinäkuussa avautuva Kehärata on
seudun merkittävimpiä raideliikennehankkeita vuosikymmeniin.
K
ehäradan myötä lentoasemalle muodostuu
vaihdoton raideyhteys yli kahdeltakymmeneltä asemalta eri puolilta pääkaupunkiseutua. Matka-aika Tikkurilasta lentoasemalle lyhenee alle puoleen nykyisestä. Kehäradan avautuessa
myös Vantaan bussilinjasto uudistuu. Kehärata
kuroo Länsi- ja Itä-Vantaata yhteen tarjoten erinomaisen ponnahduslaudan 2000-luvun vantaalaiselle joukkoliikennekaupungille.
Viime vuonna valmistunut Joukkoliikennekaupunki Vantaa -suunnitelma luotsaa Vantaata kohti
joukkoliikennekaupunkia, jossa liikkuminen perustuu kestäviin kulkumuotoihin. Suunnitelma ohjaa
kasvua keskustoihin ja vahvoille joukkoliikennevyöhykkeille joukkoliikenteen runkolinjaston ääreen.
Vantaan väestö on kasvanut viimeisen 15 vuoden
aikana vuosittain yli 2000 asukkaalla. Huomattava
osa kasvusta on kohdistunut alueille, joissa joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn kilpailukyky on
ollut heikkoa suhteessa henkilöautoiluun. Jatkossa
kasvua ohjataan vahvemmin keskusta-alueille sekä
hyvän palvelutason joukkoliikennevyöhykkeille.
Selkärankana raideliikenne
Vantaan keskusta-alueiden uudistaminen on vauhdissa. Vantaan keskusta-alueilla on vielä runsaasti
tiivistämisen varaa. Hyvä esimerkki keskusta-alueiden uudistamisesta on vastikään avautunut Tikkurilan uusi matka- ja kauppakeskus Dixi.
Oleellista on suunnitella uudistus jalankulkijan
ja pyöräilijän mittakaavaan siksikin, että jokainen
joukkoliikenteen matkustaja on osan matkaa myös
kävelijä ja/tai pyöräilijä. Näin tehdään laadukkaampaa, viihtyisämpää ja turvallisempaa liikkumisympäristöä ja parannetaan näiden kulkumuotojen asemaa kaupunkiliikenteessä.
Vantaan joukkoliikennejärjestelmän selkärangan
muodostaa raideliikenne. Se tarjoaa kuitenkin heikohkosti mahdollisuuksia itä-länsi -suuntaiseen
liikkumiseen. Poikittaisliikenne on silti lisääntynyt
merkittävästi viime vuosina. Vantaan tavoitteena
on kehittää poikittaisliikenteen joukkoliikenneyhteyksiä bussiliikenteeseen perustuvien runkolinjojen avulla. Runkolinjat ovat linjoja, joille annetaan
tavallisesti liikenteellisiä etuuksia ja niiden vuoroväli on tavallista linjaa tiheämpi sekä keskimääräinen pysäkkiväli suurempi. Tämän johdosta runkolinjat parantavat joukkoliikenteen palvelutasoa ja
kilpailukykyä. l
SAKARI JÄPPINEN
Kuka on vuoden vantaalainen pyöräilijä?
Nyt haetaan jälleen vuoden
vantaalaista pyöräilijää! Tittelin saaja
voi olla yksityishenkilö tai yhteisö.
Esimerkillisyys pyörällä liikkujana voi syntyä jo
vakituisesta työ- tai koulumatkan pyöräilystä. Muita
ansioita ovat esimerkiksi pyöräilyn edistäminen
vaikkapa lähipiirissä tai osallistuminen pyöräilyn
seura- tai järjestötoimintaan.
Ehdottajien kesken arvotaan huhtikuun valinta-
kokouksessa pyöräilytuotteita. Vuoden vantaalainen
pyöräilijä 2015 julkistetaan ja palkitaan lahjakortilla
toukokuussa Vantaan kaupunkijuhlan ja valtakunnallisen pyöräilyviikon aikaan.
Vuoden vantaalaista pyöräilijää voi ehdottaa kaupungin Poljin-työryhmälle 6.4. mennessä osoitteessa
bit.ly/Vuoden_vantaalainen_pyöräilijä.
Tavoitteena on nostaa pyöräilyä esille itsenäisenä
kulkutapana ja hyötyliikuntana sekä motivoida vantaalaisia valitsemaan yhä useammin kestävä tapa
liikkua. l
antaalla katujen ja viheralueiden eli kunnallistekniikan
rakentamisohjelman toteuttamiseen (ilman Kehärataa ja Kehä III:a)
on kuluvalle vuodelle varattu yhteensä
35 miljoonaa euroa. Noin 80 prosenttia summasta menee liikennealueiden
rakentamiseen ja parantamiseen.
Katujen alle kaupunki rakentaa vesihuoltolinjoja Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä HSY:lle
noin 8 miljoonalla eurolla. Näiden
lisäksi Vantaa osallistuu Kehä III:n
rakentamiseen noin 7 miljoonalla
eurolla ja Kehäradan rakentamiseen
noin 18 miljoonalla eurolla.
Merkittävimmät rakennushankkeet
liittyvät Kehäradan asemien ympäristön rakentamiseen Kivistössä, Vehkalassa, Aviapoliksessa, Tikkurilassa
ja Leinelässä. Kivistön keskustassa
uusien asemakaava-alueiden kunnallistekniikan rakentaminen jatkuu
muun muassa asuntomessualueen
katujen ja puistojen valaistus-, istutus- ja päällystystöillä.
Teitä peruskorjataan
Tikkurilassa viimeistellään muun
muassa Ratatie sekä kunnostetaan
Tikkurilan aseman eteläinen alikulku.
Kehäradan liikennöinti aiheuttaa linjastomuutoksia, joiden takia tehdään
muutoksia katuverkostoon, kuten
rakennetaan uusi katu- ja liittymäyhteys Tuusulanväylältä Himalajantielle.
Kehä III:n perusparantamisen 2.
vaihe jatkuu sekä Lentoasemantien
Uutta
valoa!
että Lahdentien ja Porvoontien välisellä osuudella.
Katuverkon kiireellisimpien täydennys- sekä kuntovajekohteiden rakentamiseen on varattu noin viisi miljoonaa
euroa. Näissä kohteissa on ilmennyt
joko vakavia hulevesiongelmia tai
puutteita koulureittien liikenneturvallisuudessa.
Rakentamisohjelmaan on varattu
vuosittain noin miljoona euroa siltojen
peruskorjauksia varten. Vuoden 2015
aikana peruskorjataan muun muassa
Länsimäen kirjaston alikulkusilta ja
Linnoituspolun alikulkusilta. Vanhan
katuverkon valaistuksen perusparantamiseen sekä elohopeavalaisimien
uusimiseen on varattu noin 1,8 miljoonaa euroa.
Lisätietoja katujen suunnittelusta ja rakentamisesta
RAKENTAMISOHJELMA:
KAUPUNGININSINÖÖRI
Henry Westlin, p. 8392 2427
KEHITYSINSINÖÖRI
Paula Jääskeläinen, p. 8392
3540
SUUNNITTELU:
KADUNSUUNNITTELUPÄÄLLIKKÖ
Olli Lappalainen, p. 8392 2419
SUUNNITTELUINSINÖÖRI
Timo Rintelä p. 8392 2390
TOTEUTUS:
RAKENNUTTAJAPÄÄLLIKKÖ
Kari Saatsi, p. 8392 2698
TYÖPÄÄLLIKKÖ
Jari Gärdström, p. 8392 2279
Puistoja rakennetaan
ja korjataan
Urheilualuerakentamisessa merkittävimmät hankkeet ovat Hakunilan
urheilupuisto, Kartanokosken liikuntapuisto, Korson urheilukenttä sekä
Myyrmäen ja Hiekkaharjun urheilupuistot.
Puistoja rakennetaan pääasiassa
uusilla asuin- ja yritysalueilla sekä
keskusta-alueilla, joihin muukin
rakennustoiminta kohdistuu, kuten
Kivistössä, Pähkinärinteessä, Aviapoliksessa ja Leinelässä. Puistojen
perusparantamisen osuus on noin
20 prosenttia viheralueiden rakentamisesta. Perusparantamiskohteiden
valinnassa on painotettu erityisesti
turvallisuutta.
Länsimäen kaduilla loistaa nyt natrium-lamppuja.
Kaupunki uusii noin 16 000
elohopeavalaisinta energiatehokkaampiin malleihin.
Tavoitteena on vaihtaa kaikki
valaisimet vuoden 2018
loppuun mennessä budjetin
niin salliessa.
V
aihtourakan taustalla on Eco
Design -direktiivi, jonka tarkoituksena on muun muassa
parantaa valaistuksen energiatehokkuutta ja pienentää elohopeakuormitusta. Uudet määräykset
asettavat rajoituksia markkinoilla
olevien tuotteiden myyntiin. Myös
kaupungin valaisimissa käytetyt
elohopealamput poistuvat markkinoilta.
Lisätietoja viher-, liikunta- ja
urheilualueiden suunnittelusta ja rakentamisesta
SUUNNITTELU:
PUISTOSUUNNITTELUPÄÄLLIKKÖ
Hanna Keskinen, p. 8392 9334
MAISEMA-ARKKITEHTI
Heidi Burjam, p. 8392 9872
MAISEMA-ARKKITEHTI
Petra Tammisto, p. 8392 3850
AVIAPOLIKSEN, KIVISTÖN
JA MYYRMÄEN SUURALUEET:
ALUESUUNNITTELIJA
Satu Nätynki, p. 8392 2772
AVIAPOLIKSEN JA TIKKURILAN
SUURALUEET:
ALUESUUNNITTELIJA
Eija Välimäki, p. 8392 3148
HAKUNILAN JA KORSOKOIVUKYLÄN SUURALUEET:
ALUESUUNNITTELIJA
Camilla Lindroth-Vanhala,
p. 8392 2422
Rakentamisohjelmaa täydennetään
vuoden edetessä työohjelmilla, jotka
tekninen lautakunta hyväksyy. Kunnallistekniikan investointikohteisiin
voi tutustua myös osoitteessa www.
vantaa.fi > Kadut ja liikenne > Katujen
suunnittelu ja rakentaminen
Rakentamisohjelman kohteet löytyvät Vantaan karttapalvelusta kohdasta
hankkeet - kunnallistekniikan rakentamisohjelma. kartta.vantaa.fi l
Uusia lamppuja ei voida vaihtaa
suoraan elohopealamppujen tilalle,
vaan vaihto vaatii muutostöitä itse
valaisimeen. Koska valtaosa elohopealamppujen valaisimista on elinkaarensa lopussa, uusitaan valaisimet
kokonaisuudessaan. Uusissa valaisimissa on kehittyneempi optiikka,
joka parantaa myös valaistuksen laatua.
Korvattavat lampputyypit ovat noin
40 prosenttia
energiatehokkaampia kuin vanhat lamput. Kun kaikki
lamput on korvattu uusilla, sähköä
säästyy arviolta noin 3,2 gigawattia
vuodessa. Määrä vastaa 160 sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulusta.
Suur-Hakunilan alueella vaihtotyöt
ovat jo loppusuoralla. Seuraavia kohteita kartoitetaan parhaillaan, ja vaihtotöiden uusilla alueilla arvioidaan
alkavan kesällä. Työt pyritään aloittamaan kaikista huonokuntoisimmista
kohteista.
LIIKUNTA- JA URHEILUALUEIDEN SUUNNITTELU:
SUUNNITTELUINSINÖÖRI
Ari Asikainen, p. 8392 9267
RAKENTAMINEN JA
PERUSPARANTAMINEN:
TYÖPÄÄLLIKKÖ
Bo Backman, p. 8392 2665
VIHERKUNNOSSAPITOPÄÄLLIKKÖ
Pirjo Kosonen, p. 8392 2691
VALVOJAPUUTARHURI
Juha Kivimäki, p. 8392 2659
Yhtenäistäminen suunnitteilla
Kaupungin valaistusta suunnitellaan
tulevaisuudessa hiljattain valmistuneen valaistuksen tarveselvityksen
pohjalta. Tarveselvitys toimii yleissuunnitelmana, jonka tavoitteena on
yhtenäistää kaupungin eri alueiden
valaistus johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi.
Selvityksessä on määritelty koko
Vantaan kaupungin julkisten alueiden, katujen, aukioiden sekä puistojen ja virkistysalueiden valaistuksen
tavoitteet ja periaatteet. Esimerkiksi
kävelyalueilla valaistuksen tulee tukea
viihtyisyyttä ja turvallisuutta, puistoja virkistysalueilla valaistuksella voidaan luoda tunnelmaa korostamalla
erikoiskohteita kuten puita, istutuksia, muureja ja kallioita. Selvityksessä
on huomioitu myös kaupunginosien
erilaisuus ja identiteetti. l
PIRKKO VÄÄNÄNEN
21
VIHER-, LIIKUNTA- JA LIIKENNEALUEET | 2015
KIVISTÖ,
SUUNNITTELUOHJELMA
MYYRMÄKI,
SUUNNITTELUOHJELMA
1 KEIMOLA / PIKKU-KEIMOLANPUISTO
Keimolanmäen uuden asuinalueen 1. rakennusvaiheeseen liittyvälle puistoalueelle suunnitellaan
kuntoilupaikka sekä vesiaihe. (Keskinen)
1 LINNAINEN / KULKUSPUISTO
Linnaistentien varrella oleva leikkialue perusparannetaan. Leikkipaikka aidataan ja varusteet
ja valaistus uusitaan. Aidatun
leikkialueen ulkopuolelle sijoitetaan välineitä myös isoille lapsille. Pallottelualueen käyttötarkoitus muutetaan paremmin vastaamaan alueen asukkaiden tarpeita. Alueen suunnittelu tehdään
yhteistyössä asukkaiden ja yhdistysten kanssa. (Nätynki)
2 KIVISTÖ / LIPUNKANTAJANPUISTO, TIMANTTIKITEENPUISTO, LIPPUPUISTO JA LIPUNKANTAJANKENTTÄ
Kivistön keskustan ja Vanhan
Kivistön välisen laajan viher- ja
urheilualueen suunnittelua jatketaan yleissuunnitelman pohjalta.
Tavoitteena on kattavan reitti- ja
latuverkoston luominen, uusien
toimintojen kehittäminen, luonnonmukaiset hulevesijärjestelyt
sekä metsäalueiden suunnittelussa liito-oravan elinpiirin huomioiminen. (Keskinen)
2 HÄMEENKYLÄ / SAHRAPUISTO
Hämeenkylän kirkon läheisyydessä olevan Yhteismaanpuistoon
istutetun kasvillisuuden esittelemiseksi puistoon suunnitellaan uusi
opastaulu- ja materiaali. (Nätynki)
3 PÄHKINÄRINNE / LAMMASPUISTON TOIMINTAPUISTO
Lammaslammen läheisyydessä sijaitseva aidattu leikkipaikka
kunnostetaan alueen asukkaita
ja eri ikäryhmiä paremmin palvelevaksi viihtyisäksi ja turvalliseksi kokonaisuudeksi. Leikkialueen
kalusteet, varusteet ja valaistus
uusitaan. Suunnittelu toteutetaan
asukasyhteistyönä. (Nätynki)
4 VARISTO / VARISTONNIITYT
JA RAAPPAVUORI
Varistonniityille suunnitellaan
frisbeegolfrata vastaamaan Länsi-Vantaan tarpeita. Vantaan frisbeegolfrataselvityksessä (2012)
määritelty alue soveltuu laajuudeltaan ja maastonmuotoilultaan
hyvin frisbeegolfiin. Varistonniityille on tavoitteena suunnitella
18-väyläinen rata. Väylien linjauksissa pyritään hyödyntämään alueella sijaitsevia laskettelurinteitä
ja vanhoja peltoalueita. Kohteen
suunnittelu tehdään yhteistyössä
lajin harrastajien kanssa. (Nätynki)
5 MYYRMÄKI / MYYRMÄEN
URHEILUPUISTO
Myyrmäen urheilupuiston alueelle
laaditaan yleissuunnitelma, jossa
lähtökohtana on pysäköintijärjestelyjen, kevyen liikenteen reittiyhteyksien, toimintojen ja kaupunkikuvan kehittäminen. (Burjam)
6 MYYRMÄKI / LEIRIMÄKI
Asemakaavamuutoksessa Kilterinkaaren varrelta poistuneen
puistoleikkipaikan tilalle suunnitellaan uusi pieni puistoleikkipaikka ja sinne johtavat käytävät sekä
valaistus. Kohteen toteutus 2016.
(Nätynki)
7 KAIVOKSELA / KAIVOKSELAN
LIIKUNTAPUISTON PAIKOITUSALUE
Kaivokselan liikuntapuiston perusparannus jatkuu paikoitusalueen
suunnittelulla ja rakentamisella
Luolapolun päässä olevan kääntöpaikan yhteyteen. (Asikainen)
8 VANTAANLAAKSO / MARTINKYLÄNRANTA
Vantaanjoen ja Keravanjoen virkistyskäytön yleissuunnitelman
mukaisesti Ylästön palstaviljelyalueen läheisyydessä olevaan
22
Martinkylänrantaan suunnitellaan ulkoilureitistö. (Nätynki)
9 VANTAANLAAKSO /
NYBACKANPUISTO
Virpipolun ja Ylästöntien välillä
olevan Nybackanpuiston rajat
ovat muuttuneet asemakaavamuutoksen yhteydessä. Tämän
johdosta puistosta laaditaan
muutossuunnitelma ao. osa-alueilta, ja alueelle suunniteltu puistokäytäväyhteys linjataan uudelleen. (Nätynki)
MYYRMÄKI,
RAKENTAMISOHJELMA
10 HÄMEVAARA / PÖLLÖKALLIO
Vuonna 2013 aloitetun puiston
rakentamisen loppuunsaattaminen, sisältäen mm. täydennysistutuksia. (Backman)
11 HÄMEENKYLÄ / KOLMIKALLIONPUISTO
Pähkinärinne 4 -asuinalueen viereen on suunniteltu puisto, jossa
käsitellään kosteikkomaisessa
painanteessa alueen hulevesiä.
Tänä vuonna valmistuu puiston
eteläosa ja osa pohjoisosasta reitteineen. Puistoon tulee muutama
istumapaikka, jätteiden syväkeräyssäiliö, valaistusta sekä istutuksia. (Tammisto, Backman)
12 VARISTO / HÄMEENKYLÄN
KOULUN KENTTÄ
Koulun kentälle suunnitellaan ja
toteutetaan vanhan areenan paikalle uusi aidattu kumirouhepintainen pienpelikenttä. (Asikainen,
Backman)
13 VAPAALA / RAJATORPANPUISTO
Rajatorpanpuistossa olevan pallottelualueen ympärillä oleva huonokuntoinen puuaita poistetaan.
Pallottelualueen maali uusitaan
ja asfalttiin maalataan pelikuviot ja hyppyruudut. Alue kunnostetaan puu- ja pensasistutuksin
puistomaiseksi suojaviheralueeksi. Puistokäytävä kunnostetaan ja
sen varrella olevat valaisimet uusitaan. (Nätynki, Kosonen)
18 MARTINLAAKSO / KIVIVUORI
Metsikköpolun varrella olevan
puistoleikkipaikan perusparantamisen loppuunsaattaminen. Leikkialueen valaistus uusitaan energiaystävällisillä ja kestävillä ledvalaisimilla. (Nätynki, Kosonen)
14 VAPAALA / VAPAALAN
KENTTÄ
Ison hiekkakentän koulun puoleiseen päähän suunnitellaan ja
toteutetaan uusi aidattu kumirouhepintainen pienpelikenttä.
(Asikainen, Backman)
19 ASKISTO / KAKOLANMÄKI
Pikkujärven-Kakolanmäen luonnonsuojelualueelle suunnitellaan
alueen hoito- ja käyttösuunnitelman mukaiset polkureitistöt, portaat ja opastetaulut. Alueella
olevilla katajaketoalueilla suoritetaan maisemanhoitotoimenpiteitä.
Suunnittelu tehdään yhteistyössä Vantaan ympäristökeskuksen
kanssa. (Nätynki, Backman)
15 VAPAALA / SAHAPUISTO
Sahapuiston leikkipaikan aita,
varusteet ja valaistus uusitaan.
Leikkipaikan läheisyydessä olevan koirapuiston sijaintia tarkistetaan ja alueen aita sekä varusteet
uusitaan. Suunnitelmat laaditaan
yhteistyössä asukkaiden ja yhdistysten kanssa. Toteutus vuosina
2015−16. (Nätynki, Kosonen)
Viher- ja liikunta-alueiden
suunnitteluohjelmassa
Viher- ja liikunta-alueiden
rakentamisohjelmassa
Liikennealueiden
rakentamisohjelmassa
3 KIVISTÖ / OPAALI- JA
SAKASTIPUISTO
Sakastipuisto on Kivistön kirkon
yhteydessä sijaitseva metsäinen
viheralue, jonka kautta kulkee
ulkoilureitti- ja latuyhteys Petikkoon. Puistoon suunnitellaan käytävät, latuyhteys ja hulevesijärjestelyt. Kivistön koulun asemakaava-alueen keskelle sijoittuvaan
Opaalipuistoon suunnitellaan
oleskelualue. Suunnittelun lähtökohtana on avokallion ja olevan
puuston säilyttäminen. Molempiin
puistoihin laaditaan vuonna 2015
sekä yleis- että toteutussuunnitelmat. (Keskinen)
17 MYYRMÄKI / MYYRMÄEN
URHEILUPUISTO
Myyrmäen urheilukentän paikoitusalueen pintamateriaali vaihdetaan helpommin kunnossapidettäväksi betonikivi-/asfalttipinnotteeksi. (Asikainen, Backman)
24 LOISKEKUJA
Hankkeessa rakennetaan uudelle
kerrostaloalueelle katuyhteys ja
saneerataan vesihuolto.
23 PUNAMULTATORIN
TERMINAALI
Vuonna 2015 viimeistellään Punamultatorin perusparantaminen ja
rakennetaan liikennevalot Jönsaksentielle.
5 KIVISTÖ / MAITORPANPUISTO
Maitorpanpuistoon rakennetun
leikkialueen loppuunsaattaminen.
Puistoalueelle istutetaan lehti- ja
havupuita, kuten tammia, pihlajia,
mäntyjä sekä makedonianmäntyjä. Rakennetun puistokäytävän
reuna-alueet viimeistellään kuorikkeella ja kuntalla. (Nätynki,
Backman)
6 KIVISTÖ / MURRONPUISTON
HULEVESIALLAS
Kivistön keskustan hulevesille
rakennetaan yleissuunnitelman
mukainen ensimmäinen allas.
Altaan tarkoituksena on viivyttää
ja puhdistaa hulevesiä ennen Koivupäänojaan ja sitä kautta Vantaanjokeen laskemista. Murronpuiston pohjoisosa säilytetään
toistaiseksi viljeltävänä peltona.
(Burjam, Backman)
7 KIVISTÖ / KVARTSIJUONENPUISTO, RUBIINIPUISTO, TIIKERINSILMÄNPUISTO, KENRAALINPUISTO
Kivistön vuoden 2015 asuntomessualueen viheralueet valmistuvat.
Kvartsijuonenpuiston hiekkakuoppaan on tulossa monipuolinen toimintakeidas kaikenikäisille. Kenraalinpuiston lähivirkistysalueella pääpaino on ulkoilureitistön
rakentamisessa sekä metsämaisemanhoidossa. Asuntomessujen jälkeen tehdään puistojen viimeistelytyöt ja puistot avataan yleiseen
käyttöön. (Keskinen, Backman)
8 VEHKALAN KADUT
Vehkalan aseman itäpuolelle kaavoitetun uuden työpaikka-alueen
katujen ja vesihuollon rakentaminen.
Vantaan kaupungin karttaja paikkatietopalvelussa voi
muun muassa katsella, missä
päin on suunnitteilla tai
käynnissä talojen, katujen,
puistojen ja urheilualueiden
rakentamishankkeita.
21 VANTAANLAAKSO / MYLLÄRINPUISTO
Polkuverkoston, viivästyspainanteiden ja hulevesijärjestelmän
rakentaminen. (Backman)
22 VIISARITIE, VIETERITIE, VIETERIKUJA JA VIETERIRINNE
Hankkeessa rakennetaan uuden
pientaloalueen kunnallistekniikka. Samalla perusparannetaan
Viisaritie.
KIVISTÖ,
RAKENTAMISOHJELMA
9 ÅBYNKUJA
Uuden katuyhteyden rakentaminen mahdollistaa kulun tonteille
21-138-4 ja 21-138-5.
10 KEIMOLANTIEN JA TIKKURILANTIEN LIITTYMÄ
Kivistön uusien asemakaava-alueiden takia on tehtävä muutostöitä Keimolantien ja Tikkurilantien
risteykseen.
11 KEIMOLANMÄKI
Uuden asemakaava-alueen katuja vesihuoltoverkoston vaatiman
katu- ja vesihuoltoverkon rakentaminen. Rakentaminen mahdollistaa kulun kortteleille 22014-22018.
12 KIVISTÖN KESKUSTAN
KADUT
Kivistön uuden keskustan ja asuntomessualueen kunnallistekniikan
rakentaminen.
13 MIEKKATIE
Miekkatie rakennetaan välillä Kenraalitie- Kannistonkuja.
14 RUUSUMÄENRAITTI
Hankkeessa rakennetaan Kivistön
ja Tikkurilan keskustaa yhdistävän pyörätieverkoston puuttuva
osuus.
Katso rakentamiskohteet karttapalvelusta
20 PETIKKO / PETIKON LUONTOVIRKISTYSALUE
Tallimäentien varteen sijoittuvan
paikoitusalueen jatkorakentaminen. (Backman)
16 KAIVOKSELA / AAPRAMINPUISTO, HUSBACKANNIITTY,
VASKIPELTO, VASKIVUOREN
ETELÄOSA
Uuden Kaivoksela 3B -asuinalueen
puistojen rakentaminen käynnistyy. Aapraminpuistoon on suunniteltu monipuolinen aidattu leikkialue ja Vaskipellon lähivirkistysalueelle oleskelualue. Husbackanniityn ja Vaskipellon lähivirkistysalueet säilytetään avoimina
viheralueina, joiden kautta kulkee
Mätäojan varren ulkoilureitti. Alueen keskellä kulkevasta purosta
kehitetään monimuotoinen vesiaihe. (Keskinen, Backman)
4 MYLLYMÄKI / MYLLYMÄENJA HÄRKÄPUISTO
Vehkalan aseman ja tulevan työpaikka-alueen yhteyteen kaavoitettujen puistojen yleissuunnitelmat valmistuvat tänä keväänä.
Myllymäenpuistoon on suunniteltu laaja tulva-allas työpaikka-alueen ja Kivistön hulevesien viivyttämistä varten. Myllymäenpuiston
pohjoisosaan on linjattu ratsastusreitti ja latu-ura Vantaannotkon jäädessä kevyen liikenteen reitiksi. Härkäpuisto tulee aikanaan
palvelemaan keskustatoimintojen
aluetta Kehäradan länsipuolella.
(Tammisto)
K
PATRICIA ESKELINEN
arttanäkymään avautuu kaupunkikartta Tikkurilasta, mutta
näkymää voi siirtää haluttuun
paikkaan pienestä lähestymiskartasta
osoittamalla tai syöttämällä osoitteen
hakukenttään.
Kaupunkikarttaa voi loitontaa koko
Vantaan kartaksi tai lähentää yhden
tontin kartaksi. Aineistovalikosta kartaksi voi vaihtaa muun kartan, ortoilmakuvan tai ajantasa-asemakaavan.
Karttoja voi myös valita katseltavaksi
päällekkäin ja säätää karttojen läpinäkyvyyttä.
Rakennusluvan hakuvaiheessa olevat talonrakennushankkeet saa näkyviin kohdasta Rakentaminen > Rakennusluvat > Hakuvaiheessa olevat.
Palvelu lataa karttanäkymään hankkeiden sijaintipaikat. Osoittamalla
kuvaketta saa kartan päälle rakennushankkeen kuvailun.
Kohdasta ”Valitusvaiheessa olevat”
saa näkyviin kohteet, joille rakennuslupa on myönnetty, mutta päätös
ei ole vielä lainvoimainen. Kohdasta
”Keskeneräiset työkohteet” saa puolestaan tiedot rakennushankkeista ja
työkohteista, joilla on voimassa oleva
rakennuslupa, mutta jotka ovat vielä
kesken tai aloittamatta.
Kohde voi olla valmistunut ja otettu
käyttöön, mutta se näkyy palvelussa
edelleen keskeneräisenä, kunnes
rakennusvalvonta suorittaa lopullisen loppukatselmuksen. Kohdasta
Perusrekisteritiedot > Rakennukset
näkee avautuvista tiedoista rakennuksen valmistumispäivän.
Kuluvan vuoden suunnitellut katujen, puistojen ja urheilualueiden rakentamishankkeiden alueet saa näkyviin
ruk kohdasta Hankkeet > Kunnallistekniikan rakentamisohjelma. Aluetta
osoittamalla kartalle avautuu pieni
infoikkuna rakentamisohjelmakohteen
perustiedoista.
Tulevaisuuden rakentamishankkeita voi ennakoida vireillä olevista
kaavoitushankkeista, jotka saa näkyviin kohdasta Hankkeet > Vireillä olevat kaavat. Kaavan tultua voimaan
vireillä olevan kaavan alue poistuu
karttapalvelusta, ja uuden kaavan
kartta siirretään palvelun aineistovalikon karttoihin sisältyvään ajantasaasemakaavaan.
Tutustu karttapalveluun osoitteessa
kartta.vantaa.fi! Palvelun käyttöohjeet
löytyvät vasemmalta aineistovalikosta
alhaalta kohdasta Linkit > Palvelun
kotisivu. l
PEKKA TERVONEN
23
AVIAPOLIS,
SUUNNITTELUOHJELMA
1 YLÄSTÖ / PITKÄKOSKEN
REITTISUUNNITELMA
Pitkäkosken luonnonsuojelualueen ympäristöarvojen turvaamiseksi alueelle suunnitellaan luonnonsuojelualueen ohittava kuntoilu-/latuyhteys sähkölinjojen alle.
(Asikainen)
2 YLÄSTÖ / ISONMÄNNYNPUISTO, YLÄSTÖNPUISTO JA
SUTARSINPUISTO YS
Isonmännynpuiston, Ylästönpuiston ja Sutarsinpuiston yleissuunnitelman laatimisen tavoitteena
on kattavan ja yhtenäisen puistokäytäväverkoston luominen,
uusien osa-alueiden ja toimintojen kehittäminen sekä puistoissa
olevien erityisominaisuuksien esille tuominen. Suunnittelukokonaisuuteen kuuluva Sutarsinpuisto
on kulttuurihistoriallisesti merkittävä muinaisjäännösalueen osa
ja sen suunnittelu tehdään yhteistyössä kaupunginmuseon kanssa.
(Nätynki)
3 PAKKALA / PAKKALA 3C
TUULENSUUNPUISTO, SPANSKINPUISTO JA JUHLAPUISTO
Puistoista laaditaan yleissuunnitelmien tarkistukset sekä toteutussuunnitelmat. Pakkala 3 c:n asuinalueen hulevedet viivytetään Tuulensuunpuistoon rakennettavissa
altaissa ennen niiden pääsyä Krakanojaan. Puron yli suunnitellaan
kevyen liikenteen siltayhteys. Krakanojan lähialueita suunnitellaan
yhdessä
ympäristökeskuksen
kanssa. Tuulensuunpuiston alueella tutkitaan mm. viljelypalstojen ja
pienen lähiliikuntapaikan perustamista. Lisäksi Tuulensuunpuiston
eteläosaan suunnitellaan melues-
te suojaamaan tulevaa asutusta
Tulkintien liikenteen melulta. Juhlapuisto tulee toimimaan pienipiirteisenä läpikulkupuistona. Spanskinpuiston ilme jää luonnonmukaiseksi. (Tammisto)
telun tavoitteena on kattavan ja
yhtenäisen ulkoilureittiverkoston
luominen, toimintatarpeiden selvittäminen sekä luonto- ja maisema-arvojen hyödyntäminen maisemanhoidon keinoin. Satomäenranta on kulttuurihistoriallisesti
merkittävän muinaisjäännösalueen osa ja suunnittelu tehdään
yhteistyössä museoviraston ja
Vantaan kaupunginmuseon kanssa. (Välimäki)
4 PAKKALA
/ PEHTOORINPUISTO
Pehtoorinpuiston
länsiosaan
suunnitellaan lisäistutuksia ja
arvioidaan uuden polkuyhteyden
tarve. (Välimäki)
4 HAKKILA / KANERVAPUISTO
Kuntoradan siirrosta Kanervannummesta Kanervapuistoon laaditaan toteutussuunnitelma. Hiihtoladun viereen suunnitellaan myös
seudullinen ulkoilureitti. (Tammisto)
AVIAPOLIS,
RAKENTAMISOHJELMA
5 YLÄSTÖ / KARHUNIITTY
Ylästön koulun ja Ylästön päiväkodin läheisyydessä olevan Karhuniityn puiston käytäväyhteys välillä Karhuniityntie-Ylästöntie kunnostetan ja valaistaan. (Nätynki,
Backman)
6 PAKKALA / KARTANONKOSKEN LIIKUNTAPUISTO
Vuonna 2013 aloitetun liikuntapuiston jatkorakentaminen sisältäen mm. paikoitusalueen, monitoimikentän jäädytyslaitteiston
sekä skeittialueen. (Backman)
7 PAKKALA / TILKUNPELTO
Tilkunpellon viheralueelta suunnitellaan ja toteutetaan kulkuyhteys
Tammiston luonnonsuojelualueelle. (Nätynki, Backman)
8 VEROMIES / TIIRANPUISTO
Aviapoliksen pohjoisen aseman
yhteyteen tulevan Tiiranpuiston rakentaminen käynnistetään
maanrakennustöillä sekä väliaikaisen käytäväyhteyden toteuttamisella. (Välimäki, Backman)
TIKKURILA,
RAKENTAMISOHJELMA
9 VEROMIES / KARHUMÄENKALLIO JA KARHUMÄENPUISTO
Karhumäenkallion rakentaminen
viimeistellään asentamalla puiston valaistus, pintamateriaalit,
levähdyspaikat sekä taideaiheet.
Lentoasemantien yli rakennettu
kevyenliikenteensilta yhdistää
Karhumäenkallion Karhumäenpuistoon, jonne rakennetaan tukimuurit, kiveykset taideaiheineen,
valaistus ja istutukset. (Välimäki,
Backman)
10 VARPUKALLIONTIE
Varpukalliontien rakentaminen
mahdollistaa kulun korttelille
41301.
TIKKURILA,
SUUNNITTELUOHJELMA
Rakennetaan Rälssitien ja Tikku11 SUUTARINKUJA
Uuden pientaloalueen kadun ja rilantien risteykseen nykyvaatimuksen mukaiset liikennevalot
vesihuollon rakentaminen.
ja samalla tehdään vaadittavat
muutokset ajoradalle.
12 YLÄSTÖNTIE
Ylästöntie perusparannetaan,
15 AVIABULEVARDI
minkä yhteydessä rakennetaan
toteutetaan
puuttuvat osuudet jalankulku- ja Aviabulevardille
pyörätieyhteyksistä sekä kierto- pysäkkimuutokset sekä muut
Kehäradan käyttöönottamiseksi
liittymä.
vaadittavat järjestelyt sekä rakennetaan väliaikainen bussien odo13 TAPANINKYLÄNTIEN JA
tusalue.
VALIMOTIEN RISTEYS
Syksyllä 2015 liikennöinnin aloitta16 MARKKATIE
van bussi nro 560 takia on tehtävä
Uuden asemakaava-alueen katumuutoksia katuverkkoon.
ja vesihuollonverkoston rakentaminen.
14 TIKKURILANTIEN JA RÄLSSITIEN RISTEYKSEN LIIKENNEVALOT
1 VIERTOLA / KIELOTIEN KEVYENLIIKENTEEN SILLAN ALITUS
JA VIERTOLANRANTA
Sillan alitukseen suunnitellaan
teräksinen kansirakenne Keravanjoen ylittävän kevyenliikenteen
sillan osalla, jossa maavara on
kapea. Kansirakenteesta laaditaan rakennesuunnitelma. Sillan
länsiosan käytävä Viertolanrannassa suunnitellaan yhdistymään
aiemmin toteutetulle Keravanjoen
. Ympäristön käsittelyssä huomioidaan mm. kasvillisuus, kiveykset
sekä jokirannan tukirakenteiden
tarve. Suunnitelma on osa Keravanjoen virkistyskäytön yleissuunnitelman toteuttamista. (Välimäki)
Kartanonkosken liikuntapuisto palvelee lapsia ja aikuisia
S
uurimman osan alueesta vievät
kaksi tekonurmipintaista jalkapallokenttää, joista toinen on
kansainväliset mitat täyttävä uusittu
kenttä ja toinen täysin uusi pienempi
harjoituskäyttöön soveltuva. Alueella
on myös kaksi tenniskenttää sekä futsal- ja koripallokentät.
Talvisin kentät voidaan muuttaa
luistelijoiden käyttöön. Ensi syksynä
alueelle on tarkoitus saada tekojääkontti, joka mahdollistaa Vantaalle
lisää tekojäätä. Nyt tekojäitä on Hiekkaharjussa ja Myyrmäessä, ensi syksynä tekojää on tarkoitus saada myös
Korsoon.
– Liikuntapuistossa on myös täysimittainen sählykaukalo, jonka muovilaattapohja takaa turvallisen pelialustan ja säästää mailoja kulumiselta.
Lisäksi alueelle on rakennettu rantajalkapallokenttä sekä kaksi rantalentopallokenttää, kertoo suunnitteluinsinööri Ari Asikainen.
Kenttien lisäksi alueelle rakennetaan skeittialue, fitness-rata sekä
muita ulkokuntoiluvälineitä. Ennestään alueella olleet kuulantyöntö- ja
pituushyppypaikat on uusittu. Myös
Tilkuntien puolella olevaa pysäköintialuetta on uusittu ja laajennettu.
Vuoden-parin päästä liikuntapuistoon
on tulossa myös huoltorakennus.
Liikuntapuisto liittyy ympäröiviin
puistoalueisiin ulkoilureitein, joiden
varteen on tehty pohjat talven hiihtolatuja varten. Liikuntapuiston ja viereisen Krakanojan välistä peltoaluetta
on myös kunnostettu puistomaiseksi
ja sinne on pystytetty muutamia frisbeegolf-koreja. l
PIRJO KIVISTÖ
24
FCG – FINNISH CONSULTING GROUP.
Kartanokosken koulun viereen
Tilkuntien päähän on valmistumassa korkeatasoinen ja
monipuolinen liikuntapuisto,
joka palvelee sekä viereistä
koulua että alueen asukkaita.
KOIVUKYLÄ,
SUUNNITTELUOHJELMA
1 KOIVUKYLÄ /
EPINKOSKENPUISTO
Puistokäytävien ja latupohjien
rakennussuunnittelua yleissuunnitelman mukaisesti. Samalla tarkistetaan ojien toimivuutta sekä
arvioidaan leikkipaikan yleissuunnitelman ajanmukaisuus. (Burjam)
2 HAVUKOSKI / RAUTKALLIO
Puistoleikkipaikan perusparannuksella luodaan monipuoliset
puitteet eri-ikäisten lasten liikunnalliseen toimintaan sekä leikkiin.
Suunnittelussa huomioidaan alueen luonne, turvallisuus ja kestävyys. Valaistuksen tarve arvioidaan ja tarvittaessa laaditaan
valaistussuunnitelma. Suunnittelu tehdään yhteistyössä alueen
asukkaiden ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Suunnittelu ja
rakentaminen tehdään vuosien
2016−2017 aikana. (Lindroth-Vanhala)
3 ASOLA / LIPSTIKKAPUISTO,
LIPSTIKANVARSI, HAXBERGINMETSÄ JA REKOLANMETSÄ
ASEMAKAAVASSA RAJATULTA
ALUEELTA
Tavoitteena on laatia tulevan Lips-
2 TIKKURILA / TIKKURILAN PATO
Tikkurilan padon kunnostussuunnittelu käynnistetään hankesuunnitelman ja tarveselvityksen laatimisella. Valitun vaihtoehdon pohjalta jatketaan toteutussuunnitelman laatimista. Työn yhteydessä
tarkastellaan mm. patorakenteen
kuntoa, kalaportaiden toimivuutta sekä eri kunnostusmenetelmien
vaikutuksia virtaamiin, kalastoon,
virkistyskäyttöön ja kaupunkikuvaan. (Keskinen, Asikainen)
3 JOKINIEMI / SATOMÄENRANTA JA KARHUNRANTA
Satomäenrannan ja Karhunrannan yleissuunnitelmien laatiminen on osa Keravanjoen virkistyskäytön kehittämistä. Suunnit-
tikan asuinalueen ympärillä olevien viheralueiden yleissuunnitelma.
Haxberginmetsä ja Rekolanmetsä
muodostavat itä-länsisuuntaisen,
seudullisesti merkittävän ulkoilureittiyhteyden. Keskeinen elementti alueella on Lipstikkaoja
(Lipstikkapuisto, Lipstikanvarsi),
jota tullaan siirtämään asuinrakentamisen tieltä kahdessa kohtaa. Lipstikkaojan varret suunnitellaan puistomaisiksi ja asuinalueen hulevedet viivytetään purossa.
Lipstikanvarsi-nimisestä puistosta
laaditaan myös toteutussuunnitelma. (Tammisto)
4 REKOLA/ JOUKONTIEN SILTA
Vantaan- ja Keravanjoen virkistyskäytön yleissuunnitelman
mukaisen Keravanjoen ylittävän
sillan suunnittelu ja lupamenettely käynnistetään. Sillan kautta
toteutetaan yleiskaavan mukainen ulkoilureittiyhteys Keravanjoen vartta pitkin. (Keskinen)
KOIVUKYLÄ,
RAKENTAMISOHJELMA
5 ILOLA / ATLASPUISTO
Pientaloalueella sijaitsevan leikkipuiston perusparantaminen viimeistellään. (Välimäki, Kosonen)
5 KOIVUHAKA / TIKKURILAN
KESKUSPUISTO, LÄNSIOSA
Puiston hulevesialtaiden, vihertöiden ja polkuverkoston rakentamista jatketaan viimeistelytöillä.
(Backman)
6 KOIVUHAKA / ARBORETUM
Arboretumiin suunnitellaan ja
sijoitetaan uusi opastaulu. (Välimäki, Törrönen)
7 TIKKURILA / KIRJASTONPUISTO
Tikkurilanpuiston toteutussuunnitelmat viimeistellään ja puiston rakentaminen käynnistetään.
Tavoitteena on luoda puistosta
osa korkeatasoista elävää kaupunkikeskustaa. Puistoon on tulossa monipuolinen leikkialue, nuorison toiminta-alue, laaja nurmikenttä sekä oleskelupaikkoja. Säilynyt puusto ja monipuoliset kukkivat pensaat ja perennat muodos-
tavat vehreää ja viihtyisää ympäristöä. Puistoon on tulossa myös
lisää taiteilijoiden teoksia osana
keskustan taidekonseptia. (Keskinen, Backman)
varustukseen kuuluvat mm. koirien agilityvälineet, sadekatokset
ja opastetaulut, joissa esitellään
koira-aitauksen säännöt. (Välimäki, Backman)
8 JOKINIEMI / MUINAISPUISTO
Muinaispuisto on kulttuurihistoriallisesti merkittävän muinaisjäännösalueen osa. Keravanjoen
varren ulkoilureitin osuudelle
laaditaan valaistussuunnitelma.
Rakentamiseen kuuluu vanhan
puutarhan jäänteen ja sen yhteydessä sijaitsevan luonnonkivin
reunustetun puutarhaterassin
kunnostaminen, maisemanhoito
sekä valaistun ulkoilureitin rakentaminen. Suunnitelma on tehty
yhteistyössä museoviraston ja
Vantaan kaupunginmuseon kanssa. (Välimäki,Backman)
12 SIMONKYLÄ / MALMINIITYNPUISTO
Malminiitynpuiston rakentamista
jatketaan. Tarkoituksena on siirtää frisbeegolfrata Simonmetsänpuistosta Malminiitynpuistoon.
Samalla tarkastellaan puiston
reittiverkoston kehittämistä sekä
muutoksia asemakaavan muuttumisen myötä. Olemassa oleva koirapuisto säilyy alueella. (Törrönen,
Backman)
9 JOKINIEMI / WINTERINMÄKI
Winterinmäen viheralueelle rakennetaan valaistus välille Lauri Korpisenpolku–Urheilutie. Käytäväosuuden varrelle rakennetaan
myös levähdyspaikka. (Välimäki,
Backman)
10 HIEKKAHARJU / HIEKKAHARJUN LIIKUNTAPUISTO
Yleisurheilukentän pinnoitteen
uusiminen ja teknisten rakenteiden korjauksia. (Asikainen, Backman)
11 HAKKILA / MAARINKUNNAAN KOIRA-AITAUS
Maarinojan viheralueelle Keravanjoen ulkoilureitin varteen
suunnitellaan ja rakennetaan koira-aitaus, joka palvelee mm. Jokiniemen, Hakkilan ja Kuninkaalan
asukkaita. Tavoitteena on toteuttaa viihtyisä, turvallinen, aidattu
ja valaistu alue erikseen pienille
ja isoille koirille. Koira-aitauksen
13 SIMONKYLÄ / SIMONKYLÄN
PURURATA
Simonkylän kuntoradan valaistuksen uusiminen on aloitettu rakentamalla uusi älykäs hahmontunnistukseen perustuva led-valaistus yhdysreitille kuntoradalta
Ilolan ABC:n alikululle. Hanke jatkuu myöhemmin kuntoradan koko
pohjoisen lenkin valaisimien uusimisella nykyvaatimusten mukaisiksi. (Asikainen, Backman)
14 KAUNOKKIKUJA
Kadun ja vesihuoltoverkon saneeraus.
15 RATATIE
Ratatien katumuutosten viimeistely matkakeskuksen ympäristössä.
Lisäksi on varauduttu Tikkurilan
aseman kauppakeskuksen 2.vaiheen käynnistämisen aiheuttamiin
pieniin muutoksiin katualueella.
Ratakujalla ja Männistönpolulla
toteutetaan viimeistelytöitä.
6 ASOLA / ELMON URHEILUPUISTON LADUT
Kulokukkula (Kulomäen täyttömäki)–Kulomäki–Asolanväylä latuverkoston täydennyssuunnittelu
ja rakentaminen käynnistetään
Elmon urheilupuiston osalta, koska uusi Lipstikan asuinalue katkaisee osan nykyisistä latuyhteyksistä. (Asikainen, Backman)
7 ASOLA / LIPSTIKANVARSI
Lipstikanvarsi-nimisessä puistossa rakennetaan Lipstikkaojalle
uusi uoma vanhan uoman jäädessä asuinalueen alle. Tavoitteena
on tehdä mutkitteleva ja loivaluiskainen purouoma ja jättää mahdollisuuksien mukaan nykyistä
puustoa puiston reunoille. (Tammisto, Backman)
8 KOIVUKYLÄ / KUKKUKALLIO
Leinelän keskeisen viheralueen
rakentaminen pitää sisällään pääreitit, aukiomaiset sisääntuloalueet, oleskelupaikat sekä puistoon
suunnitellut taideteokset. Puustoa
hoidetaan osana rakentamista ja
lisäksi tehdään täydennysistutuksia. Puisto rakennetaan valmiiksi
vuonna 2015. (Backman)
9 KOIVUKYLÄ / OJALEHTO
Puistoleikkipaikasta laaditaan
perusparannussuunnitelma.
Suunnittelussa huomioidaan alueen turvallisuus ja viihtyisyys ja
sen toiminnot suunnataan monipuolisesti eri-ikäisille lapsille. Leikkipaikan välineet, kalusteet ja
varusteet uusitaan. Valaistuksen
ja käytäväyhteyksien uusimisen
tarve arvioidaan. Puiston kasvillisuutta käsitellään poistamalla
huonokuntoiset puut ja pensaat
sekä arvioidaan lisäistutusten
tarve. Suunnittelu tehdään asukasyhteistyönä vuoden 2015 aikana. (Lindroth-Vanhala, Kosonen)
10 KOIVUKYLÄ / REKOLANOJA
KEHÄRADAN KOHDALLA
Uuden ratasillan ympäristössä
parannetaan kalaston elinolosuhteita sekä alueen luonto- ja virkistyskäyttöarvoja.(Keskinen)
11 HIMALAJANTIEN LIITTYMÄ
TUUSULANTIELLE
Rakennetaan liittymä. Hanke liittyy Kehäradan aiheuttamiin joukkoliikenteen linjastomuutoksiin.
12 HONKATIE
Kadun ja vesihuollon saneeraus.
25
14 KOIVUKYLÄNVÄYLÄN JA
PÄIVÄKUMMUNTIEN LIITTYMÄ
Hankkeessa toteutetaan Koivukylänväylän ja Päiväkummuntien liittymän kaistajärjestelyt.
HAKUNILA,
SUUNNITTELUOHJELMA
1 ITÄ-HAKKILA/KASKIKALLION
REITIT
Kaskikallioon suunnitellut reittiyhteydet tarkistetaan. Reittiyhteys Itä-Hakkilan puistoon pyritään toteuttamaan ensisijaisesti.
(Lindroth-Vanhala)
2 HAKUNILA / HAKUNILAN
URHEILUPUISTO
Urheilupuiston alueelle on tehty
yleissuunnitelman päivitys, jossa
on otettu huomioon mm. uuden
ylipainehallin, skeittialueen sekä
pienen frisbeegolf-harjoitusradan sijoittuminen alueelle. Hanke
jatkuu toteutussuunnitelmien laatimisella. (Keskinen, Asikainen)
3 HAKUNILA / HAKUNILAN
URHEILUPUISTO- SIPOONKORPI REITTI
Ulkoilureitin yleissuunnitelmassa
tutkitaan vaihtoehtoisia reittiyhteyksiä Hakunilan urheilupuiston
ja Sipoonkorven kansallispuiston
välille. (Tammisto)
4 HAKUNILA / HARMOPUISTO
Hakunilanraittiin ja uusittuun leikkipaikkaan rajoittuvan Harmopuiston osalle laaditaan kunnostussuunnitelma. Huonokuntoiset,
korkeat pensaat poistetaan ja tarvittavia puiden poistoja tehdään
harkitusti. Tilanjakoa selkeytetään
maastonmuotoilulla ja matalalla
kasvillisuudella. (Lindroth-Vanhala, Kivimäki)
KORSO,
SUUNNITTELUOHJELMA
1 MIKKOLA / MAARUKANPUISTO
Puistoon rakennetaan polkuyhteys. Samalla arvioidaan, lisätäänkö polun yhteyteen levähdyspaikka ja istutuksia. (Lindroth-Vanhala)
KORSO,
RAKENTAMISOHJELMA
2 KORSO / KORSON KESKUSPUISTO
Korson keskuspuiston yleissuunnitelman toteuttaminen käynnistetään rakentamalla luonnonmukainen hulevesijärjestely urheilukentän rinteeseen. (Keskinen,
Backman)
3 KORSO / KORSON URHEILUKENTTÄ
Kentälle rakennetaan monitoimikentän tekojäärataa varten jää-
26
Työt aloitetaan laatimalla toteutussuunnitelmat uudesta jalkapallokentästä sekä parkkipaikasta rajakentäntien varteen. Lisäksi alueelle tullaan asentamaan
uusia ulkokuntoilulaitteita. (Burjam, Asikainen)
HAKUNILA,
RAKENTAMISOHJELMA
5 ITÄ-HAKKILA/ ITÄ-HAKKILAN
URHEILUKENTTÄ
Paikoitusalueen suunnittelu ja
rakentaminen. (Asikainen, Backman)
16 LÄNSIMÄKI/ JUOKSUHAUDANPUISTO JA KURUPUISTO
Juoksuhaudanpuiston leikkipaikkaa kohennetaan uusilla leikkivälineillä ja korjaamalla olemassa olevia välineitä. Turvallisuutta
parannetaan uusimalla ja lisäämällä turva-alustoja.
6 HAKUNILA/ HEPOPUISTO
Hepopuiston leikkipaikan ja allasaukion oleskelualueen perusparannus valmistuu alkukesästä 2015. Puiston leikkivälineet on
uusittu painottaen kestävyyttä,
monipuolisuutta ja turvallisuutta kaupunkimainen ympäristö
huomioiden. Leikkipaikan ja oleskelualueen valaistus uusitaan.
(Lindroth-Vanhala, Kivimäki)
7 HAKUNILA/HEVOSHAKAPUISTON PORTAAT
Puistoalueelle toteutetaan käytäväyhteydet Hepokujalta Hevoshaantielle. Yhteydet sijoittuvat
paikoituskannen molemmin puolin.
Talvikunnossapidettäviin portaisiin lisätään valaistus. Valmistuminen kesän 2015 aikana. (LindrothVanhala, Kivimäki)
8 HAKUNILA/ HEVOSHAKA,
RAVURINPUISTO JA SUITSIPUISTO
Vuoden 2014 syksyllä aloitettuja
harvennus- siistimis- ja haketustöitä jatketaan pohjoisemmassa
Ravurin- ja Suitsipuistossa. Hevoshaan puiston ja Ravurinpuiston
puistokäytäviä perusparannetaan. (Kivimäki)
9 HAKUNILA/ VAUNUKALLIONPUISTO
Vaunukallionpuiston tenniskentät kunnostetaan ja toinen kentistä muutetaan koripallokentäksi. Kenttien yhteyteen lisätään
lähiliikuntavälineitä kaikenikäisille käyttäjille. (Asikainen, Äärelä,
Kivimäki)
10 HAKUNILA/NISSBACKAN
KARTANORAUNIOT
Nissbackan kartanoraunioille
suunnitellaan ja sijoitetaan uusi
dytyslaitteisto ja muovipinnoitteinen monitoimiareena, areena eri
pallopelejä varten sekä skeittialue.
(Backman)
4 MATARI / KIERTOTÄHDENPUISTO
Kiertotähdenpuiston skeittialueen
suunnittelu on tehty yhteistyössä
asukkaiden, lajin harrastajien ja
yhdistysten kanssa. Skeittipaikan
rakentaminen saatetaan loppuun
alkukesästä 2015. (Backman)
5 JOKIVARSI / JOKIVARREN
URHEILUKENTTÄ
Jokivarren koulun kentän yhteyteen suunnitellaan ja toteutetaan
uusi aidattu kumirouhepintainen pienpelikenttä sekä uusitaan
pituushyppypaikka ja kuulantyöntörinki. (Asikainen, Backman)
6 NIKINMÄKI / POHJOISNIKINMÄEN PUISTOREITIT,
SIIMAPUISTO
Yleissuunnitelmavaiheessa esitettyjen puistoreittien sijoittuminen
PEKKA TURTIAINEN
13 ELMONTIE
Rakennetaan Elmontie sekä kanavointi Valtimotielle. Lisäksi Elmontien päähän toteutetaan muutama pysäköintipaikka.
opastaulu. Selvitetään myös alueen valaistuksen parantamista.
Rinnealueen tiheää aluskasvillisuutta harvennetaan noudattaen
ekologisia ja maisemanhoidollisia
tavoitteita. (Keskinen, Törrönen)
11 HAKUNILA/ NISSAKSENPUISTO
Ulkoilureitin parantaminen ja
valaiseminen koulureitteihin liittyen. (Lindroth-Vanhala, Backman)
12 VAARALA/LÄHDEPUISTO
Puistoleikkipaikan perusparannuksella luodaan monipuoliset
puitteet eri-ikäisten lasten liikunnalliseen toimintaan sekä leikkiin.
Suunnittelussa huomioidaan alueen luonne, turvallisuus ja kestävyys. Samalla rakennetaan
pelastus- ja huoltotie Koivumäentieltä leikkipaikalle. Leikkialueelle
laaditaan valaistussuunnitelma.
Leikkipaikka ja huoltotie rakennetaan kesän ja syksyn 2015 aikana.
(Äärelä, Kivimäki)
Alueen kevyen liikenteen reittien
parantaminen suunnitellaan ja
toteutetaan vuosina 2015–2016.
Valaistuksen tarve selvitetään.
(Lindroth-Vanhala, Kivimäki)
ja laajuus tarkistetaan. Reiteistä
laaditaan toteutus- ja valaistussuunnitelma vuoden 2015 aikana. Säynetien ja Nikinmäentien
välinen reittiyhteys toteutetaan
ensimmäisenä. (Burjam, Backman)
7 NIKINMÄENTIE JA ONGENKOUKKU
Nikinmäen uuden asuinalueen
katu- ja vesishuoltoverkon rakentaminen. Nikinmäentie avataan
läpikulkuliikenteelle sen jälkeen
kun Sipoontien liittymäjärjestelyt
ovat valmiita.
8 SIPOONTIE
Hankkeessa toteutetaan liittymäjärjestelyt Nikinmäentielle, alikulkutunneli sekä melusuojauksen
perustukset.
13 RAJAKYLÄ/ PALLOPUISTO
Puiston pohjoispäässä oleva tenniskenttien alue kunnostetaan
kokonaisuudeksi, jossa voi pelata mm. lentopalloa, jalkapalloa,
tennistä sekä käyttää ulkokuntoiluvälineitä. Puiston keskiosissa
sijaitsevan leikkikentän läheisyyteen rakennetaan koripallokenttä,
joka toimii talvisin luistelualueena.
Lisäksi puiston kasvillisuutta uusitaan sekä kulkureittejä kohennetaan. (Asikainen, Äärelä, Backman)
14 RAJAKYLÄ/ RIMAPUISTO
Maratontien pohjoispuolelle suunnitellaan urheilualuetta ja Rimapuiston puutarhapalsta-aluetta
palvelevaa parkkipaikkaa. Rimapuiston palsta-alueen käytävien
reunat siistitään. (Kivimäki)
15 LÄNSIMÄKI/ RAJAKYLÄN
LIIKUNTAPUISTO
Liikuntapuiston alueen perusparannus aloitetaan uuden yleissuunnitelman mukaisesti. Tavoitteena on luoda liikuntapuisto,
josta löytyy kaikille kuntoilu- ja
harrastusmahdollisuuksia ikään
ja osaamistasoon katsomatta.
Juoksuhaudanpuiston ja Kurupuiston puistokäytäväverkoston
käyttöaste tulee lisääntymään
uusien kaavoitettujen asuinalueiden myötä. Käytävien käytettävyyttä ja turvallisuutta parannetaan rakentamalla käytäviä
uudestaan palvelemaan alueen
nykyisiä ja tulevia asukkaita. (Kivimäki)
17 OJANGON LUMENVASTAANOTTOPAIKKA
Vuonna 2015 aloitetaan lumenvastaanottoalueen rakentaminen.
18 RAJATIE
Rajatie siirretään kulkemaan asemakaavan mukaiselle paikalleen.
Samalla katu perusparannetaan
Rajarinne-kadusta etelään.
19 SOMPAKUJA
Rakennetaan uuden kerrostaloalueen katu- ja vesihuoltoverkko.
20 KUUSIMÄENTIE JA KIERTOMÄENTIE
Uusi katuyhteys Kuusimäentien
sekä Kiertomäentien perusparantaminen. Samalla Kiertomäentien
ajoliittymä Vanhalle Porvoontielle
suljetaan.
21 KIILTOMÄKI
Uuden katuyhteyden rakentaminen
Tänä vuonna remontoidaan konserttitalo Martinus
Suunnitelmissa isoja rakennustöitä ja remontteja
Tänä vuonna Vantaalla
rakennetaan uutta, ja samalla
vanhoja ja huonokuntoisia
rakennuksia peruskorjataan.
R
akentamisohjelmaan kuuluu
uusien kohteiden lisäksi keskeneräisiä sekä perusparannettavia kohteita. Suurin urakka on Kivistön Aurinkokiven monitoimirakennus,
jonka työt jatkuvat vuoteen 2016. Tänä
vuonna rapataan myös Harjulan nuorisokodin julkisivu.
Vuoden sisällä valmistuvat VAV:n
Malminniitty, vammaisten Hämevaaran ja Lehtikallion asunnot sekä erityisryhmille perusparannetut asunnot
Näätäkujalla ja Pyykujalla.
VAV-Asunnot Oy:ltä vuokrataan palveluasuntoja ja palvelutiloja. Halmekujan kiinteistössä tehdään muutostöitä
pesulapalveluiden ja ruoka-apuvaraston käyttöön tulevissa tiloissa.
Uudiskohteista valmistuvat linjaautokuljettajien taukotilat Aviapoliksen ja Kivistön asemien läheisyyteen
sekä huoltokatos Petikon tukikohtaan.
Hakunilaan rakennetaan harjoitusjalkapallohalli.
Tänä vuonna aloitetaan Itä-Hakkilan uuden päiväkodin ja Simonkallion
päiväkodin rakennustyöt, jotka valmistuvat ensi vuonna. Lisäksi aloitetaan Heurekan laajennus, Viertolaan
Koisoniitty -hanke sekä vammaisten
asuntojen rakentaminen Martinlaaksoon.
Uudiskohteita suunnitellaan
Vuoden 2015 aikana aloitetaan Kuuselan perhekuntoutuskeskuksen lisärakennuksen, Nikinmäen koulun
laajennuksen ja asukas- ja nuorisotilojen sekä Vaaralanpuiston päiväkodin
suunnittelu.
Selviteltävänä on useita erillisen
rahoituspäätöksen vaativia hankkeita.
Näitä ovat esimerkiksi Martinlaakson
päiväkoti, Myyrmäen urheilupuiston
huoltokatos, Keski-Vantaan koulu-,
asukas- ja nuorisotilat sekä Kartanokosken urheilupuiston huoltorakennus ja työkonehalli. Myös Peijaksen geriatrisen sairaalan laajennusta
selvitetään.
Tikkurilaan harjoitusjäähalli
Tikkurilan harjoitusjäähallista tehdään tarveselvitys ja suunnitelma
yhdessä Tikkurilan urheilutalon
kanssa.
VAV Asunnot Oy:n kanssa tehdään
tarveselvityksiä kohteissa, joissa on
palveluasumista ja palveluasumiseen liittyviä tiloja. Tarveselvitykseen
tai hankesuunnitteluun varaudutaan
muun muassa aikuisten työpajakes-
kusten, Tikkurilan Työterveys-liikelaitoksen toimitilojen, yhteispalvelupisteiden, Koivukylän kirjaston sekä
Kivistön terveysaseman ja kirjaston
osalta.
Länsi-Vantaalla selvitetään A-klinikan ja nuorisoaseman tilatarpeita.
Hanke on mahdollista toteuttaa vuokratilana tai laajennuksena Myyrmäen
katkaisuhoitoaseman ja A-klinikan
peruskorjauksen yhteydessä.
Asemia ja kulttuuritiloja
remontoidaan
Pian valmistuvista perusparannuksista merkittävimmät ovat Hakunilanrinteen koulun saliosa, Myyrmäkitalo
sekä Martinlaakson ja Myyrmäen asemat. Kuudessa päiväkodissa tehdään
peruskorjausluonteisia parannuksia.
Tänä vuonna aloitetaan Korson vanhustenkeskuksen peruskorjaus, Pähkinärinteen koulun osittainen peruskorjaus ja Martinus-konserttisalin
korjaustyöt.
Katriinan remontti
suunnitteilla
Vuoden 2015 merkittävimmät suunnittelukohteet ovat Katriinan sairaalan
B-osan ja potilasarkiston perusparannukset, Vantaankosken paloaseman
peruskorjaus sekä usean päiväkodin
korjaukset. Kaupunki varautuu
aloittamaan Vantaan päihdevieroitusyksikön peruskorjauksen ja mahdollisen laajennuksen suunnittelun.
Tuleviin vuosiin varaudutaan tarveselvityksillä, hankesuunnitelmilla ja
selvitysten tarkistuksilla. Näitä ovat
esimerkiksi Simonkodin peruskorjaus,
Rajatorpan koulun päärakennuksen ja
vanhan rakennuksen osittainen peruskorjaus sekä useiden päiväkotien korjaukset.
Tarveselvityksiä tehdään Tikkurilan
sosiaali- ja terveysaseman peruskorjauksesta sekä VTK:n omistaman henkilöstökeskuksen toimitilan vuoden
2017 perusparannuksesta. Myös Tikkurilan Työterveys-liikelaitoksen korjaus- ja muutostöitä tai uusiin tiloihin
sijoittumista selvitellään.
Useissa kohteissa tehdään esimerkiksi korjauksia sisätiloissa, tilamuutoksia ja tilojen käytön tehostamista,
vesikattojen ja julkisivujen korjauksia
sekä sisäilmaongelmien poistamisia.
Vuokra- ja osaketilojen korjaustöitä
tehdään muun muassa Variston ja
Håkansbölen päiväkodeissa ja niiden
pihoilla.
Lisäksi tehdään Lumo-talon urheilusalin, sisääntuloaulan ja keittiön
muutos- ja korjaustyöt. Leppäkorven
päiväkodissa tehdään korjaustöitä
vuonna 2015 tai 2016 riippuen väistötilajärjestelyistä. l
27