oas - Varkauden kaupunki

Transcription

oas - Varkauden kaupunki
23.6.2015
OAS
1 (5)
Varkauden kaupunki
Joutenvesi-Äimisvesi osayleiskaavan muutos
VARKAUDEN KAUPUNKI
JOUTENVESI-ÄIMISVESI OSAYLEISKAAVAN MUUTOS
OSALLISTUMIS JA
ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
23.6.2015
MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista.
Osallisilla on ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville mahdollisuus esittää alueelliselle elinkeino, liikenne- ja ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä (MRL
64 §).
MISSÄ JA MITÄ ON SUUNNITTEILLA?
Joutenvesi-Äimisvesi osayleiskaavan muutos koskee Varkauden kaupungin Hevonlahden kylän tiloja 915-426-143, 915-426-1-203, 915-426-1-229, 915-426-5-39 ja 915-436-19-26. Kaava-alue sijoittuu Jouteveden Kurkiniemeen ja Ruotimonsaareen Kiikanselän länsipuolelle. Kaava-alueen sijainti ilmene oheisesta kuvasta.
Kuva 1: Suunnittelualueen sijainti.
Varkauden kaupunki
23.6.2015
Joutenvesi-Äimisvesi osayleiskaavan muutos
2 (5)
MIHIN SUUNNITTELULLA PYRITÄÄN?
Yleiskaavan muutos on lähtenyt liikkeelle Ruotimonsaaren 20 tilan sekä Lamminsalon yhden tilan ja Kontiosaaren
yhden tilan maanomistajien aloitteesta. Varkauden kaupunki on tehnyt sopimuksen yleiskaavaprosessin aloittamisesta.
Osayleiskaavan muutoksen tavoitteena on laatia sellainen yleiskaava, jossa on osoitettu tieyhteys Ruotimonsaareen Kurkiniemen ja Pirskanluodon kautta. Muutoksella pyritään helpottamaan Ruotimonsaaressa olevien asuin- ja
lomarakennuspaikkojen käyttöä ja kaavoitetun loma-asutuksen toteuttamista sekä lisäämään saaren kiinteistöiden käytön turvallisuutta.
Osayleiskaavan muutos ei yksin mahdollista tien ja sillan toteuttamista, vaan sillan toteuttaminen vaatii erillisen
ympäristöluvan.
MITÄ SUUNNITELMIA TAUSTALLA?
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet koskevat seuraavia asiakokonaisuuksia: toimiva aluerakenne, eheytyvä
yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu, kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat, toimiva
yhteysverkko ja energiahuolto sekä luonnon- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet (Vuoksen vesistöalue).
Maakuntakaava
Pohjois-Savon maakuntavaltuusto hyväksyi Pohjois-Savon maakuntakaavan 8.11.2010. Ympäristöministeriö vahvisti sen 7.12.2011. Maakuntakaavassa suunnittelualuetta koskee Vesimatkailun kehittämisalue- aluevaraus ja
Maiseman vaalimisen kannalta valtakunnallisesti tärkeä alue (MA1-v).
Ympäristöministeriö 15.1.2014 vahvistamassa Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaavassa ja hyväksymisvaiheessa olevassa kaupanmaakuntakaavassa ei alueeseen kohdistu aluevarauksia.
Kuva 2: Ote Pohjois-Savon maakuntakaavasta.
Suunnittelualue sijainti merkitty punaisella ympyrällä.
Varkauden kaupunki
Joutenvesi-Äimisvesi osayleiskaavan muutos
23.6.2015
3 (5)
Yleiskaavat
Alueella on voimassa Joutenvesi-Äimisvesi osayleiskaava (Hyv. 30.12.1996). Yleiskaavassa suunnittelualueelle
on osoitettu M- ja W-alueeksi. Lisäksi suunnittelualueeseen kuuluville tiloille on osoitettu 3 lomarakennuspaikkaa.
Kuva 3: Ote Joutevesi-Äimisvesi osayleiskaavasta ja suunnittelualueen likimääräinen rajaus punaisella katkoviivalla.
Tieyhteyttä varten on laadittu yksityistiesuunnitelma sekä siltasuunnitelmat. Hankkeelle on haettu ympäristölupaa,
mutta Korkein Hallinto-oikeus ei ole sitä päätöksellään 30.9.2014 myöntänyt. Lupakäsittelyyn liittyy lukuisia selvityksiä sekä lausuntoja, joita käytettään kaavan valmistelussa hyväksi.
Tehtävät selvitykset:
- Natura-tarvearvio
- Luontoselvityksen päivitys
- Maisemaselvitys
MITÄ ja MITEN VAIKUTUKSIA ARVIOIDAAN?
Odotettavissa olevien vaikutusten esiintyminen ja arviointi tapahtuu asiantuntijoiden, viranomaisten, maanomistajien, asukkaiden ja suunnittelijoiden kanssa yhteystyössä ja vuorovaikutuksessa. Lähtökohtana ovat aiemmat
suunnitelmat ja selvitykset, kartat, ilmakuvat sekä tehtävät selvitykset ja inventoinnit. Vaikutusten arvioinnissa
verrataan kaavan mukaista tilannetta nykytilanteeseen ja asetettuihin tavoitteisiin.
Arviointikohde
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
Näkökohta
- miten kaava toteuttaa tavoitteita
Yhdyskuntarakenne
- alueen asema ja liittyminen kuntarakenteeseen
- olevien rakenteiden hyödyntäminen
- tekninen huolto
- palvelut ja asuminen
- virkistys
- maanomistus
Ympäristö
- kasvillisuus ja eläimistö
- maisemakuva
- melu ja päästöt
- erityispiirteet ja –kohteet
Varkauden kaupunki
Joutenvesi-Äimisvesi osayleiskaavan muutos
23.6.2015
4 (5)
- Natura-luontoarvot
Liikenne
- liikenneturvallisuus
- ajoneuvoliikenne
Ihmiset
- elinolot ja viihtyisyys
- taloudelliset vaikutukset
- sosiaaliset vaikutukset
KETKÄ OVAT OSALLISET JA SIDOSRYHMÄT?
Osallisia ovat alueen maanomistajat ja asukkaat sekä muut, joiden oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa.
Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa kaavoitus käsittelee.
Maanomistajat, asukkaat
- asukkaat
- yritykset
- maanomistajat
- naapurimaanomistajat
- vesialueen osakaskunta, kalastuskunta
Viranomaiset
- Pohjois-Savon ELY-keskus
- Pohjois-Savon liitto
- Kuopion kulttuurihistoriallinen Museo
- Keski-Savon ympäristötoimi
- Keski-Savon pelastuslaitos
- Metsähallitus
Kaupungin hallintokunnat
- Teknisen toimialan johtoryhmä
Muut yhteisöt
- Savon Voima Verkko Oyj
- Tolkkaan tiekunta
- Viljolahti Rannan osakaskunta
- Hevonlahti 1 osakaskunta
MITEN JA MILLOIN VOI OSALLISTUA?
MITEN SUUNNITTELUSTA TIEDOTETAAN?
SUUNNITTELUVAIHEET
3-8/2015 alkaen
1.Laatimisprosessin
käynnistäminen
TYÖSTÄMINEN
Perusselvitysten ja
tavoitteiden tarkistaminen
OAS
9-11/2015
OAS tarkistus
2. Luonnosvaihe
Vireilletulo
Luonnoksen laadinta ja vaikutusten
arviointi
Luonnos nähtäville
lVuodenvaihde/2015- Kaavaluonnoksesta
2016
saatujen mielipitei3. Ehdotusvaihe
den ja lausuntojen
jälkeen työstetään
kaavaehdotus
KÄSITTELY
OSALLISTUMINEN
TIEDOTTAMINEN
Viranomaisneuvottelu OAS nähtäville
Ohjausryhmä
Kirje osallisille
Ilmoitus lehdessä ja
ilmoitustaululla
Kaupungin kotisivut
OAS ja kaavaluonnos Kirje osallisille
nähtäville
Ilmoitus lehdessä ja
Lausunnot
ilmoitustaululla
Mielipiteet luonnok- Kaupungin kotisivut
sesta
Ohjausryhmä
Ehdotus nähtäville
> tekninen lautakun- Lausunnot
ta asettaa nähtäville Muistutukset
Viranomaisneuvottelu tarvittaessa.
Kirje muussa kunnassa asuville maaomistajille.
Lausuntopyyntö viranomaisille ja muille
yhteistyötahoille
Ilmoitus ilmoitustaululla ja kaupungin kotisivut
Varkauden kaupunki
Joutenvesi-Äimisvesi osayleiskaavan muutos
23.6.2015
Kevät/ 2016
Muistutukset ja lau4. Hyväksymisvaihe sunnot tutkitaan.
Kaavaehdotusta
korjataan tarvittaessa
Kaavan hyväksyminen:
tekninen lautakunta>
kaupunginhallitus >
kaupunginvaltuusto>
Kaavan hyväksymispäätöksen
laillisuudesta voi valittaa ItäSuomen
hallintooikeuteen
Aikataulu on tavoitteellinen ja se tarkentuu prosessin edetessä.
5 (5)
Ilmoitus valtuuston
kokouksesta ilmoitustaululla.
Ilmoitus valtuuston
hyväksymisestä mm.
muistutuksen tehneille, ELY-keskukseen,
rakennusvalvontaan,
mittaustoimistoon sekä sitä pyytäneille
KUKA VALMISTELEE?
Kaavoituksesta huolehtii tekninen lautakunta. Kaavahankkeet käsitellään teknisen toimialan johtoryhmässä. Varkauden kaupungin kaavoitustyöhön liittyvistä käytännön asioista vastaa kaupunginarkkitehti Satu Reisko. Käytännön suunnittelutyöstä vastaa FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n Kuopion toimistossa, DI Timo Leskinen.
MISTÄ SAA TIETOA?
Varkauden kaupunki, Tekninen toimiala, Suunnittelu,
PL 208, 78201 VARKAUS
Käyntiosoite: Ahlströminkatu 6, 4. kerros
Satu Reisko, kaupunginarkkitehti
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy
Kuopion aluetoimisto
PL 1199 (Microkatu 1)
70211 KUOPIO
Timo Leskinen, DI
040 508 9680
[email protected]
Kaava-aineisto on keskeisimmiltä osiltaan nähtävillä kaavaprosessin aikana teknisen toimialan suunnitteluosaston
esittelytilassa ja Varkauden kaupungin kotisivuilla
www.varkaus.fi
040 760 7791
[email protected]