Liikkuva koulu ja - Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry

Transcription

Liikkuva koulu ja - Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
LIIKKUVA KOULU JA -VARHAISKASVATUS
ALUESEMINAARI 2015
AIKA
12.-13.11.2015
PAIKKA
Auriga Business Center, Juhana Herttuan Puistokatu 21, Turku
sekä Silja Line, M/S Baltic Princess
Seminaarin tavoitteena on välittää paikallistasolle koulujen ja varhaiskasvatusyksiköiden
liikunnallistamiseen liittyviä käytännön kokemuksia, valtakunnallisen Liikkuva koulu – ohjelman tuloksia,
erilaisia ideoita ja kehittämistapoja sekä virittää asiantuntijoiden kesken aiheeseen liittyvää keskustelua
ja verkostoitua muiden hanketoimijoiden kanssa. Alustajina toimivat valtakunnantason asiantuntijat ja
paikallisten hankkeiden koordinaattorit ja vastuuhenkilöt.
Seminaari on erityisesti kohdennettu Liikkuva koulu – hankkeille, lasten ja nuorten liikunnan sekä
varhaiskasvatuksen kehittämisprojekteille, kuntien sivistysjohtajille, koulujen rehtoreille, liikuntaa
opettaville opettajille, kouluterveydenhoitajille, liikuntatoimen viranhaltijoille ja lasten ja nuorten
asioista päättäville luottamushenkilöille. Myös kaikki muut aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita.
Seminaarin osallistumismaksu on 120 €/hlö A-luokan hytissä (2 hlöä) ja 105 €/hlö B-luokan hytissä (3
hlön). Hinta sisältää menopaluumatkan valitussa 2-3 hengen hytissä, illallisen, aamiaisen, kokouskahvit
tarjoiluineen sekä lounaan ja seminaariohjelman materiaaleineen. Seminaariin on mahdollisuus
osallistua myös vain 12.11.15 maaosuuteen, minkä hinta on 40 €.
Osallistumismaksu tulee maksaa eräpäivään mennessä. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tehdyistä
peruutuksista veloitetaan 50 % seminaarin hinnasta, 5.11. jälkeen peruutuksista veloitetaan seminaarin
koko summa.
Ilmoittautumiset viimeistään 26.10.2015 mennessä osoitteessa:
www.liiku.fi/liikkuvakouluseminaari
Ilmoittautumisten yhteyshenkilö: [email protected]
Mahdolliset seminaaria koskevat tiedustelut voi osoittaa seuraaville tahoille:
Keijo Kuusela, liikuntatoimen ylitarkastaja, LSAVI 0500 528525 keijo.kuusela(at)avi.fi
Karita Toivonen, kehittämispäällikkö, LiikU
040 9000841 karita.toivonen(at)liiku.fi
Juha Virtanen, koululiikunnan kehittäjä, LiikU
0440595204 juha.virtanen(at)liiku.fi
TERVETULOA SEMINAARIIN!
Jakelu
Liikkuva koulu -hankkeet ja muut lasten ja nuorten liikunnan kehittämisprojektit
Varsinais-Suomen ja Satakunnan sivistysjohtajat sekä liikuntatoimen viranhaltijat
Varsinais-Suomen ja Satakunnan peruskoulujen rehtorit, liikunnanopettajat ja kouluterveydenhoitajat
OHJELMA
TORSTAI 12.11.2015
14.45
Ilmoittautuminen ja matkalippujen jako, tulokahvi ja suolainen pala Auriga Business Center
15.00
Liikkuva koulu –ohjelma hallituksen kärkihankkeena
15.20
Liikkuva koulu toteuttaa kunnan hyvinvointistrategiaa ja OPS 2016:n henkeä
Mari Routi, perusopetusjohtaja Lappeenranta
16.10
Naantalin Liikkuvan koulun tutkimustuloksia 2012-2014
Pauliina Husu, erikoistutkija UKK-instituutti
16.40
Tauko
17.00
Ilo kasvaa liikkuen
Ulla Soukainen, Turun kaupungin varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö
17.20
Oppilaiden osallisuus koulupäivän ja opetussuunnitelman suunnittelussa
Merja Tiusanen, apulaisrehtori Turun Lyseon koulu, Turku
17.50
Saatteita kuntien koulupihojen suunnitteluun
Jan Norra, kehityspäällikkö VALO
Marko Mäkelä, CEO, Puuha Group
18.20
Siirtyminen Silja Line – terminaaliin
19.15
Kokoontuminen Siljan terminaalissa Turussa (laivassa tulee olla viimeistään klo 20.00)
20.15
Laiva lähtee
20.15
Yhteinen Buffet –illallinen
Seminaaritila Skåldö
Buffet Silja Line, kansi 7
PERJANTAI 13.11.2015
08.00
Aamiainen
Buffet Silja Line, kansi 7
10.00
Työpajat (kaikki osallistuvat kaikkiin työpajoihin) Kokoustilat, kansi 5
Reilusti Rioon toiminnallinen oppimiskokonaisuus
Eeva Sunnari, Tiina Tenho, Oskari Breilin, Petri Haapanen, Suomen Olympia-Akatemia,
Olympiakomitean asiantuntijaryhmä
Jonot mataliksi – huono liikuntatila
Karita Toivonen, Juha Virtanen, liikkuvampi koulupäivä, LiikU
Lastentanssi koululiikunnassa
Tomi Pohjankukka, tanssivalmentaja, La Téam
12.00
Tauko
12.30
Case Eurajoki, Hyvinvointiohjelma yläkoulusta aikuisiin”
Elina Rautanen, hyvinvointikoordinaattori Eurajoki
Harri Hiitiö, Kunnanjohtaja Eurajoki
13.00
Ajankohtaista kerhotoiminnasta
Mervi Niemi, Salon kerhotoiminnan koordinaattori, V-S:n kerhotoiminnan verkoston yhteyshenkilö
13.30
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilun tukipalvelut liikkuvampaan arkeen
Juha Virtanen, koululiikunnan kehittäjä, LiikU
Vireyttä työhyvinvointiin
Juha Koskelo, harrasteliikunnan kehittäjä, LiikU
14.00
Yhteinen Buffet –lounas
Buffet Silja Line, kansi 7
15.45
Valtion tukitoimet lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen
Keijo Kuusela, Liikuntatoimen ylitarkastaja, LSAVI
Kokoustilat, kansi 5
16.30
Loppukeskustelu ja tilaisuuden päätös
19.15
Laiva saapuu Turun satamaan, hyvää kotimatkaa!