Uusi Bracke jatkuvatoiminen mätästyskone Etelä

Transcription

Uusi Bracke jatkuvatoiminen mätästyskone Etelä
Metsänomistajat
20
Uusi Bracke jatkuvatoiminen
mätästyskone Etelä-Savoon
Punkaharjulainen yritys
Metsätyöt Laamanen on
hankkinut uuden tietokoneohjatun Bracke mätästyskoneen, vastaavanlaista
ei ole vielä Etelä-Savon alueella. Ville-Pekka ja Pekka
Laamasella on rautainen
ammattitaito ja kokemus
metsänuudistamisesta kahden vuosikymmenen ajalta.
Metsiä muokataan Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon
alueella vuosittain n. 2000
hehtaaria ja mätästäen tästä
n. 1500 hehtaaria. Koko yhdistyksen alueella näin ollen
mätästetään metsää 75-80%
Kuvat Maarit Jordan-Valtonen
koko
muokkausmäärästä.
Metsänhoitoyhdistyksen ammattilaiset osaavat arvioida,
milloin uudistusalue on niin
rehevä, että se kannattaa mätästää. Tällöin taimet saavat
reilusti etumatkaa kilpailevaan
kasvillisuuteen nähden. Hyviä
istutuskelpoisia mättäitä tehdään vähintään taimikon istutustiheyttä vastaava määrä.
Metsätyöt Laamanen on
tehnyt yhteistyötä 90-luvulta
saakka Metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Viimeisen vuosikymmenen aikana on urakoitu
äestystä, energia- ja ainespuunkorjuuta ja jatkossa palveluihin kuuluu työt myös uudella
Bracke mätästyskoneella.
Uusi Bracke tietokoneohjattu mätästyskone odottaa huoltohallin pihassa ajokonetta, kuvassa yrittäjät VillePekka (oik.) ja Pekka Laamanen.
”Tämä Bracke mätästyskone, 8F Logset ajokone sekä
siirtoauto ovat isoja investointeja. Asiakkailta on tullut niin
paljon kysyntää että päätimme laajentaa palveluita ja tulevaisuus metsätalouden osalta
näyttää hyvältä” –Ville-Pekka
kertoo-
Bracken valtavan kokoiset terät, kärkiosat on vaihdettavissa leveämpiin
jolloin voidaan laikuttaa metsämaata paremmin.
Uudella Bracke jatkuvatoimisella mätästyskoneella voidaan
työskennellä monipuolisemmin,
tehokkaammin ja kustannusystävällisemmin kuin aikaisemmilla menetelmillä. Bracke soveltuu kovempiin maaperiin,
mutta sillä on mahdollista työskennellä myös vähän kosteammissa kohteissa, sillä ajokoneeseen on hankittu 900 mm leveät
telat eteen ja taakse. Uudella
Brackella mahdollistuu entistä
isompien alueiden työstäminen
kerralla ja näin saadaan hehtaari kustannuksia pienemmäksi.
Kohteista tulee olla havut korjattu pois, kannot eivät haittaa
mätästämistä koska kone osaa
väistää niitä sivuttaisella heiluriliikkeellä. Metsätyöt Laamanen voi hoitaa myös männyn
siementen kylvön samanaikaisesti, kun laikutetaan maastoa
Brackella. Olemme hankkineet
koneeseen liitettävän kylvökoneen, Pekka kertoo.
”Ville-Pekka toivottaa tervetulleeksi tutustumaan työmaanäytöksiin, niitä on alustavasti
sovittu muutama yhdistyksen
alueelle syksyn aikana.”
Syksylle on jo jonossa useita
isoja työmaakohteita, Laamaset tarttuvat uudella Bracke:lla
hommiin heti kun tilattu ajoko-
ne saapuu ja yhdistelmä rakennetaan huoltohallissa valmiiksi.
Laamasten mukaan talvet ovat
muuttaneet muotoaan ja nykyään voidaan helposti työskennellä metsien maanmuokkauksen parissa pitkälle joulukuuhun ja yleensä työt alkavat
keväällä viimeistään vapulta.
Kannattaa seurata Metsänhoitoyhdistyksen ilmoittelua,
verkkosivuja ja facebookia
joissa kerromme työmaanäytöksistä ja muista ajankohtaisista tapahtumista:
http://www.mhy.fi/etela-savo/
tapahtumat
https://www.facebook.com/
metsanhoitoyhdistysetelasavo
Maarit Jordan-Valtonen
JOPA 15 % ALENNUS METSÄVAKUUTUKSESTA
VIISAS-PALVELU | Hajautettu ja maltillinen varainhoitoratkaisu.
• Kotivakuutuksista 10 % alennus.
KORKO-OMAVARA | Turvallinen ja vakaa.
• Metsävakuutuksesta 10 % alennus. Alennus
metsävakuutuksesta edellyttää asiakkaalta joko
LähiTapiolan koti- tai maatilavakuutusta.
RAHASTO-OMAVARA | Omatoimiselle sijoittamiselle.
VAURAS-PALVELU | Yli 20 000 euron sijoitusvarallisuudelle.
• Korotettu 15 % alennus metsävakuutuksesta on mahdollinen, jos asiakkaalla on vähintään
10 000 euron sijoitus LähiTapiolan säästöhenkivakuutuksessa. Kysy lisää asiantuntijoiltamme.
PRIVATE BANKING | Yli 100 000 euron sijoitusvarallisuudelle.
Kysy lisää LähiTapiolan toimistosta, soittamalla 015 744 3401 tai osoitteesta www.lahitapiola.fi/maatilat.
Palveluntarjoajat: Säästöhenki- ja sijoitusvakuutukset: LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö. Omaisuudenhoito, toimeksiantojen välittäminen ja sijoitusneuvonta: LähiTapiola Varainhoito Oy. LähiTapiola-rahastoja hallinnoi FIM Varainhoito Oy.
LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö toimii LähiTapiola Varainhoidon sidonnaisasiamiehenä.