Alusten radiolaitteet -määräys

Transcription

Alusten radiolaitteet -määräys
Alusten radiolaitteet
TRAFI/5379/03.04.01.00/2014
Erityisasiantuntija Jami Metsärinne
Vastuullinen liikenne.
Rohkeasti yhdessä.
Muutos ja voimaantulo
• Vuonna 2011 annetun määräyksen toimivuudesta on kerätty
tietoa sen voimassaolon ajan ja sen perusteella on havaittu
tarvetta muuttaa ja päivittää määräystä eräiltä osin
• Määräyksen linja pysynyt pääsääntöisesti samana,
pääasialliset muutokset koskevat kotimaanliikenteen pieniä
aluksia
• Määräysluonnokseen tuli muutama lausunto sidosryhmiltä
• Uudella määräyksellä kumotaan Liikenteen
turvallisuusviraston määräys alusten radiolaitteista ja niihin
liittyvistä järjestelyistä TRAFI/6540/03.04.01.00/2011
• Voimaan 1 päivänä joulukuuta 2014
• Aluksissa on oltava tämän määräyksen mukaiset radiolaitteet käytössä
viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2015 tai sen jälkeen suoritettavassa
ensimmäisessä radiolaitteiden katsastuksessa, tai ensimmäisessä
meriturvallisuuskatsastuksessa, jos varsinaista radiolaitteiden katsastusta ei
alusten katsastuksista annetun voimassa olevan Liikenteen turvallisuusviraston
määräyksen mukaan vaadita.
19.1.2015
Liikenteen turvallisuusvirasto
2
Määräyksen soveltamisalaan kuuluvat
alukset
• non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvaan kotimaan
matkoilla liikennöivään C- ja D-luokan matkustaja-alukseen;
• muuhun kuin non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvaan
kotimaanliikenteessä liikennöivään matkustaja-alukseen;
• kansainvälisessä liikenteessä liikennöivään lastialukseen, jonka
bruttovetoisuus on alle 300;
• kotimaanliikenteessä liikennöivään lastialukseen;
• proomuun;
• aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä
annetun lain (1686/2009) 3 §:n 2 momentissa tarkoitettuun
kalastusalukseen;
•
•
•
•
erikoisalukseen, jonka bruttovetoisuus on alle 300;
ammattiveneeseen;
lossiin; sekä
ilmatyynyalukseen.
19.1.2015
Liikenteen turvallisuusvirasto
3
Sisältö
• Koostuu kahdesta kokonaisuudesta
• Yleiset vaatimukset (toiminnalliset vaatimukset, asennus,
virtalähteet, testaus)
• Laitekokoonpanot ja niihin liittyvät järjestelyt alusluokittain
koottain tai liikennealueittain (radiolaitteet, päivystys,
varavirtalähteet, toiminnan varmistaminen, asiakirjat)
19.1.2015
Liikenteen turvallisuusvirasto
4
Radiolaitteiden toiminnalliset vaatimukset
Jokaisen aluksen on kulussa ollessaan pystyttävä:
1) lähettämään hätähälytys alukselta maihin;
2) vastaanottamaan hätähälytys maista;
3) lähettämään ja vastaanottamaan alusten välinen hätähälytys;
4) lähettämään ja vastaanottamaan SAR-viestintää; sekä
5) lähettämään ja vastaanottamaan paikallista alusten sekä maaasemien välistä radioviestintää.
GNSS-laite on kytkettävä kaikkiin GMDSS-radiolaitteisiin, jotka
pystyvät lähettämään aluksen paikkatiedon hätäsanomassaan.
19.1.2015
Liikenteen turvallisuusvirasto
5
Radiolaitteiden toiminnalliset vaatimukset,
kotimaa III ja kansainvälinen liikenne
Kansainvälisessä liikenteessä ja kotimaanliikenteen
liikennealueella III liikennöivän aluksen on lisäksi pystyttävä:
1) lähettämään SARTin paikannussignaali tai AIS-SARTin
hätäpaikannussignaali;
2) vastaanottamaan SARTin paikannussignaali, jos alus on varustettava
9 GHz tutkalla; sekä
3) lähettämään hätäkutsu alukselta maihin kahdella tavalla käyttäen
kahta eri GMDSS-järjestelmän menetelmää.
Kansainvälisessä liikenteessä olevan aluksen on lisäksi pystyttävä
vastaanottamaan MSI-sanomia.
19.1.2015
Liikenteen turvallisuusvirasto
6
Radiolaitteiden asennus
• Asennuspaikka
• Normaali ohjaus-/navigoitipaikka
• Voitava päivystää CH 16 sekä vastaanottaa ja lähettää
hätähälytyksiä
• Suojattava säältä ja häiriöiltä
• Asennettava hätävalo joka on kytketty radiolaitteiden
varavirtalähteeseen
• Mittari tai mittarit, jotka indikoivat varavirtalähteen jännitettä,
virran kulutusta sekä latausta
• Merkinnät ->aluksen nimi, MMSI sekä radiotunnus (Call Sign)
Nimi: Munpaatti
Kutsu:OI-1234
MMSI:230123456
19.1.2015
Liikenteen turvallisuusvirasto
7
Virtalähteet
• Päävirtalähde
•
Riittävä kapasiteetti
•
220V vs. 24V
• Varavirtalähde (hätäakusto)
•
Niillä aluksilla, joilla radio-laitteiden päävirtalähteen jännite on muu kuin 220 Vac, voidaan hyväksyä
käsikytkimellä toteutettava vaihto varavirralle. Vaihtokytkin on asennettava tilaan, josta alusta
normaalisti navigoidaan, ja se on merkittävä selkeästi, esimerkiksi ”GMDSS-radion varavirta”.
Käsikytkimen vieressä on oltava kytkimen käyttöohje.
•
Ei tiloihin joissa tulipalon riski on suuri (konehuone)
•
Kaapelointi, kiinnitys ja sijainti( kaasutiivis vs. happoakku)
•
Riittävä kapasiteetti
•
Vain vaaditut meriradiolaitteet, hätävalo ja GPS
• Huolto ja merkinnät
•
Valmistajan ohjeet ja suositukset käyttöiästä
•
Varaustilan tarkistus 12 kuukauden välein, merkintä radiopäiväkirjaan
•
Merkinnät (asennus- ja hankintapäivämäärä, kapasiteetti Ah)
19.1.2015
Liikenteen turvallisuusvirasto
8
Non-SOLAS C- ja D-luokan matkustajaaluksen radiolaitteet
1) VHF-radiopuhelin, jossa on DSC-toiminto (vähintään D-luokka) ja DSCpäivystys (kanava 70); sekä
2) kaksi pelastusveneissä tai pelastuslautoilla käytettäväksi tarkoitettua
GMDSS-hyväksyttyä kannettavaa VHF-radiopuhelinta, joissa on
vähintään kanavat 16, 13 ja 6 sekä sinetöity hätäakku
(primääriparisto). Toimintakunnon tarkastusta varten on oltava
käyttöakku sekä latauslaite. Jos aluksessa on vain yksi pelastusvene tai
-lautta, riittää yksi kannettava VHF-radiopuhelin. Jos alusta ei tarvitse
varustaa pelastusveneellä tai -lautalla, ei kannettavia VHF-puhelimia
vaadita.
• Uusiin matkustaja-aluksiin ja olemassa oleviin matkustaja-aluksiin
asennettavien uusien radio-laitteiden on oltava ruorimerkittyjä.
• D-luokan matkustaja-aluksiin, jotka liikennöivät vain kotimaanliikenteen
liikennealueella I, asennettavien radiolaitteiden on oltava vähintään CEmerkittyjä.
19.1.2015
Liikenteen turvallisuusvirasto
9
Kotimaanliikenteen liikennealueella I tai II
liikennöivän matkustaja-aluksen
radiolaitteet
1) VHF-radiopuhelin, jossa on DSC-toiminto (vähintään D-luokka) ja DSCpäivystys (kanava 70) Sellaisilla sisävesialueilla, joilla ei ole
alusliikennepalvelua, riittää kiinteä tai kannettava VHF-radiopuhelin,
jossa on vähintään kanavat 16, 13 ja 6. Kannettava VHF-radiopuhelin
voi olla sama kuin kohdassa 2 vaadittu VHF-radiopuhelin; sekä
2) kaksi pelastusveneissä tai pelastuslautoilla käytettäväksi tarkoitettua
GMDSS-hyväksyttyä kannettavaa VHF-radiopuhelinta, joissa on
vähintään kanavat 16, 13 ja 6 sekä sinetöity hätäakku
(primääriparisto). Toimintakunnon tarkastusta varten on oltava
käyttöakku sekä latauslaite. Jos aluksessa on vain yksi pelastusvene tai
-lautta, riittää yksi kannettava VHF-radiopuhelin. Jos alusta ei tarvitse
varustaa pelastusveneellä tai -lautalla, ei kannettavia VHF-puhelimia
vaadita.
• Kotimaanliikenteen liikennealueella I liikennöivillä, alle 15 metrin
pituisilla avoimilla matkustaja-aluksilla, jotka liikennöivät ainoastaan
alusliikennepalveluiden piiriin kuuluvilla määritellyillä satama-alueilla,
voidaan kiinteä VHF-DSC-radiopuhelin korvata kannettavalla VHF-DSCradiopuhelimella (vähintään D-luokka)
• Kannettaville radiopuhelimille on oltava latausmahdollisuus aluksella
19.1.2015
Liikenteen turvallisuusvirasto
10
Kotimaanliikenteen liikennealue III
1) VHF-radiopuhelin, jossa on DSC-toiminto (vähintään B-luokka) ja
itsenäinen DSC-päivystys (kanava 70);
2) EPIRB;
3) SART tai AIS-SART; sekä
4) kaksi pelastusveneissä tai pelastuslautoilla käytettäväksi tarkoitettua
GMDSS-hyväksyttyä kannettavaa VHF-radiopuhelinta, joissa on
vähintään kanavat 16, 13 ja 6 sekä sinetöity hätäakku
(primääriparisto). Toimintakunnon tarkastusta varten on oltava
käyttöakku sekä latauslaite. Jos aluksessa on vain yksi pelastusvene tai
-lautta, riittää yksi kannettava VHF-radiopuhelin.
• Alukselta vaadittavat asiakirjat
• jos aluksella on EPIRB, kohdassa 3.3 tarkoitettu kirjallinen todistus
19.1.2015
Liikenteen turvallisuusvirasto
11
Toiminnan varmistaminen ja asiakirjat
• Huoltosopimus tai kahdennus, vain kiinteästi asennetut radiolaitteet
• Varavirran kapasiteetti
• Non-SOLAS D-luokka ja kotimaa I alue 1 tunti
• Non-SOLAS C-luokka, kotimaa II ja III alue 2 tuntia
• Perusasiakirjat
• Radiolupa;
• Aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä annetun
valtioneuvoston asetuksen (166/2013) 10 §:ssä tarkoitetut
pätevyystodistukset
• Radiopäiväkirja
• Suomen rannikon loistot –julkaisu
• Käyttäjän käsikirjat kaikille radiolaitteille
• Piirustukset radiojärjestelmän sähkökytkennöistä ja laite- sekä
antennisijoitteluista
19.1.2015
Liikenteen turvallisuusvirasto
12
Muut
• Erikoisalukset
• Kansainvälisessä liikenteessä liikennöivän erikoisaluksen, jonka bruttovetoisuus
on alle 300, radiolaitteisiin sovelletaan kohdan 6 ja kotimaanliikenteessä
liikennöivän erikoisaluksen, jonka bruttovetoisuus on alle 300, radiolaitteisiin
sovelletaan kohdan 7 määräyksiä aluksen liikenne-alueen mukaisesti.
• Ammattiveneet
• Ammattiveneen radiolaitteisiin sovelletaan lastialuksia koskevia kohdan 7
määräyksiä aluksen koon ja liikennealueen mukaisesti.
• Lossit
• Lossi, joka liikennöi yleisen kulkuväylän poikki, on varustettava kiinteästi
asennetulla VHF-radiopuhelimella, jossa on vähintään kanavat 16, 13 ja 6.
VHF-radiopuhelimen on oltava vähintään CE-merkitty.
• VHF-radiopuhelin on kytkettävä varavirtalähteeseen, joka voi olla lossin
olemassa oleva varavirtajärjestelmä. Päävirtalähde ja varavirtalähde on
sijoitettava eri palotiloihin.
• Ilmatyynyalukset
• Ilmatyynyaluksen radiolaitteisiin sovelletaan lastialuksia koskevia kohdan 7
määräyksiä aluksen koon ja liikennealueen mukaisesti.
19.1.2015
Liikenteen turvallisuusvirasto
13
Kiitos!
Liikenteen turvallisuusvirasto
Kumpulantie 9, 00520 Helsinki
PL 320, 00101 Helsinki
Puhelin 029 534 5000
www.trafi.fi
Vastuullinen liikenne.
Rohkeasti yhdessä.