RT 38648 Rakentamisen ratkaisut · infra- ja talotekniikka

Transcription

RT 38648 Rakentamisen ratkaisut · infra- ja talotekniikka
tuotetieto
maaliskuu 2015
RT 38648
1 (16)
14
24
X52
E4
Talo 2000
Talo 90
SfB
Hoito- ja huoltokoodi
Rakentamisen ratkaisut
· infra- ja talotekniikka
· LVI-järjestelmät
· salaoja- ja sadevesijärjestelmät
· rakennustarvikkeet
Meltex Oy
Meltex Oy on vuonna 1993 perustettu, kotimaisessa yksityisomistuksessa oleva rakennustarvikkeiden valmistukseen, maahantuontiin ja myyntiin erikoistunut yritys. Meltex
palvelee jälleenmyyjiä, rakennusliikkeitä ja teollisuutta oman myymäläverkoston,
LVI-tukun ja valtakunnallisen tukkumyynnin voimin.
Meltexin putki- ja kaivotehtaat sijaitsevat Jyväskylässä, Sipoossa, Kuhmoisissa sekä
Turussa. Muoviraaka-aineet valitaan huolellisesti ja jokainen tuote-erä tarkistetaan ja
testataan. Tuotannon laadunvarmistus toteutetaan oman laatukäsikirjan sekä VTT:n
suorittaman ulkoisen laadunvalvonnan mukaisesti.
Meltex valmistaa salaoja- ja sadevesijärjestelmät sekä huippuimurit talonrakentamiseen, rumpuputkia ja kaivoja infrarakentamiseen sekä paine- ja viemäriputkia LVI-urakointiin. Lisäksi valikoimaan kuuluvat kattavasti rakennustarvikkeet suodatinkankaista
betonivalutarvikkeisiin.
RT tuotekortissa esiteltävät tuotteet
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
sivu
Rumpuputket
2...3
Kaivotuotteet
3...4
Salaoja- ja sadevesijärjestelmät
5
Megadrain- ja DC-salaojamatot
6...7
Superstop-bentoniittinauha
8
Dual Seal -bentoniittimatto
9
Eristetyt putket
10...11
MX-ilmanvaihtotuotteet
12...13
Top-työ- ja liikuntasaumanauhat 14...15
Top Star -injektointiletku
15
Top In 9, injektoitava liikunta- ja
työsaumanauha
16
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
RT 38648
tuotetieto – 2
RUMPUPUTKET
Meltex valmistaa rumpuputkia Suomessa kahdella tehtaalla.
Rumpuputket ojituksiin ja alituksiin
Käyttökohteita
Rumpuputkia käytetään salaoja- ja sadevesien ohjaamiseen tie- ja katurakentamisessa, perustusten kuivatuksessa sekä maatalouden putkituksissa. Pienempiä (ø 110 mm ) tuplaputkia käytetään kiinteistöjen sadevesien ohjaukseen ja salaojaojitukseen rakennusten ympärillä. Suurempia putkikokoja (ø 160...900 mm) käytetään mm. viettoviemäreiksi ja liittymärummuiksi.
•
•
•
•
•
hule- ja sadevesien ohjaus
liittymärumpu
avo-ojien jatkaminen
lieteviemäri
voidaan soveltaa myös salaojan tarkastuskaivoksi tai pilarimuoteiksi.
Putket on valmistettu kestävästä polyeteenistä (PE) tai polypropeenista (PP) ja niiden rengasjäykkyysluokka on käyttökohteesta riippuen SN4 tai SN8. Rumpuputket ovat ns. kaksikerros- eli tuplaputkia, joiden ulkopinta on korrukoitu ja sisäpinta sileä. Kaksikerrosrakenne
mahdollistaa suuremman rengasjäykkyyden ja hyvän virtaaman, säilyttäen rumpuputken
käsittelyä helpottavan keveyden.
Tekniset tiedot
Rumpuputket valmistetaan SFS 3453 -standardin mukaisesti ja ne täyttävät RIL 128-2002
laatuvaatimukset.
•
•
•
•
Materiaali: polyeteeni (HDPE)
Rengasjäykkyys: SN4 tai SN8
Ulkopinnan väri: musta
Sisäpinnan väri:
SN8 rumpuputki sininen
SN8 salaojaputki valkoinen
SN4 rumpuputki ja salaojaputki musta.
Asennus
Rumpuputkien asentamisessa voidaan soveltaa RIL 77-2013: Maahan ja veteen asennettavat kestomuoviputket -ohjetta.
SN4-lujuusluokan putket soveltuvat kevyemmin kuormitettuihin kohteisiin, kuten pelloille, yksityisteiden liittymiin sekä piha- ja viheralueille.
SN8-lujuusluokan putkia käytetään liikennealueilla, tierakentamisessa sekä muissa raskaammin kuormitetuissa kohteissa.
Lujuusluokan valintaan vaikuttavat kuormitus, asennussyvyys sekä maantäyttömateriaali.
Kokovalikoima
Ulko-/sisähalkaisija
110/95 mm
160/140 mm
200/178 mm
250/223 mm
315/275 mm
400/347 mm
450/400 mm
560/500 mm
670/600 mm
900/800 mm
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Pituudet 6 m, 8 m, 9 m ja 10 m sekä tilauksesta 12 m. Pituudeltaan 6 m putket ovat
muhvillisia, muut pituudet muhvittomia.
315 mm ja 400 mm SN4 rumpuputkia on
saatavana myös muhvittomina.
Meltex Oy valmistaa putkia myös kiinteällä
muhvilla.
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
RT 38648
tuotetieto – 3
Rumpuputkien tarvikkeet
Sadevesisuppilo 315/110 mm
MX-Rännikaivo SVK 300/100...110 mm
Salaojan tarkastuskaivo 315 mm
yhteillä
Salaojan tarkastuskaivo 315 mm
Tarkastuskaivon pohjaelementti
Muovi- ja RST-umpikannet ja
-pohjat
Taipuisa muhvihaara 110 SN8
Y-haara, taipuisa kulmayhde ja
taipuisa muhvikulma 110 SN8
Jatkoholkki
Tiivisterenkaat
Muhvikulmat ja -haarat
Supistusyhteet
KAIVOT
Meltex valmistaa laajalti kaivoja sade-, salaoja- ja jätevesien viemäröintiin sekä tarkastus- ja huoltokaivoiksi putkilinjoille. Kaivot sopivat sekä yhdyskuntatekniikan että
pientalorakentamisen tarpeisiin.
Kaivopaketit
Kaivopaketit ovat asennusvalmiita vakiomittaisia kaivoja, joissa on valmiit putkiyhteet, valurautakansisto sekä teleskooppi kaivon korkeuden säätöön. Kaivoja voidaan myös helposti muokata työmaalla läpivientikumien ja kulmien avulla ja saatavana on myös eri
kansivaihtoehtoja sekä muita lisätarvikkeita.
Mittatilauskaivot
Meltexin kaivopalvelu valmistaa kaivoja tilaustyönä sekä tekee kaivojen muutostöitä ja
korjauksia.
Mittatilauskaivot valmistetaan tilaustyönä asennusvalmiiksi. Kaivon tyyppi, rungon korkeus sekä tulo- ja lähtöyhteet valmistetaan kaikki kulloisenkin tarpeen mukaan. Kaivoihin
on myös saatavilla laaja valikoima lisävarusteita, kuten vesilukko, huuhteluputki sekä padotusventtiilit. Mittatilauskaivojen tilaaminen onnistuu helpoiten täyttämällä Meltexin
kaivokortin ja palauttamalla sen myyjälle.
Kaivot valmistetaan Meltexin kaivoyksiköissä Sipoossa, Jyväskylässä ja Turussa. Kaikissa
mittatilauskaivoasioissa voi kuitenkin ottaa yhteyttä lähimpään Meltex-myyjään.
Materiaalit ja laatu
Kaivojen ja kaivokomponenttien pääasialliset valmistusmateriaalit ovat polyeteeni (PE), polypropeeni (PP) ja polyvinyylikloridi (PVC). Pääosa kaivomateriaaleista valmistetaan Jyväskylän
ja Kuhmoisten putkitehtailla.
Kaivot valmistetaan standardin SFS 3468 sekä erityisohje EO 343 mukaisesti ja ne täyttävät
standardin vaatimukset. Sadevesi- ja tarkastuskaivojen valurautaiset kansistot täyttävät
standardin SFS-EN 124 vaatimukset.
Lataa aineistoja
Katso koko kaivovalikoima ja lataa
tiedostoja www.meltex.fi
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
RT 38648
tuotetieto – 4
KAIVOTUOTTEET
Sadevesikaivot
Sade- ja pintavesien johtamiseen sadevesiviemäriin. Sadevesikaivoissa
on ritiläkansi ja sakkapesä, joka estää hiekan ja muun kiinteän aineksen
joutumisen sadevesiviemäriin.
Sadeveden tarkastuskaivot
Sadeveden tarkastuskaivot toimivat sadevesijärjestelmän tarkastus- ja
huoltokaivoina. Niissä on umpikansi. Kaivot ovat saatavilla teleskoopilla
tai ilman.
Perusvesikaivot
Salaoja- ja sadevesien kokoojakaivoiksi. Tuloyhteessä on pallopadotusventtiili, joka estää veden pääsyn takaisin salaojaputkeen esim. tukoksen aikana.
Sadevesikaivo 400
Sadevesikaivo 600
Perusvesikaivo 400
Perusvesikaivo 600
Viemärin tarkastuskaivo
Viemärin tarkastusputki
Salaojakaivo SOK ilman yhteitä
Pakettikaivoja 560/500 ja 400/315 saa myös ilman yhteitä, jolloin tarvittavat liittymät voi tehdä työmaalla haluttuun suuntaan ja korkoon läpivientikumien tai jälkiliitäntäsatuloiden avulla. Kaivoja voi käyttää niin salaoja-,
sadevesi- kuin perusvesikaivoinakin.
Salaojakaivot
Kiinteistöjen salaojien tarkastukseen. Talon joka nurkalle tulisi sijoittaa
tarkastuskaivo, jotta salaojalinjat voidaan tarvittaessa tarkistaa.
Viemärin tarkastuskaivot
Viemäreiden tarkastus-, huolto- ja kokoojakaivoiksi. Viemärin tarkastuskaivoissa on suora tai risteävä PRO-pohjaelementti, jossa on virtausta
ohjaava pohjakouru.
Viemärin tarkastusputket
Yksittäisen viemärilinjan tarkastusputkeksi. Viemärilinjaan tulee asentaa tietyin välimatkoin tarkastusputki viemärilinjan tarkastusta ja huoltoa varten.
Rännikaivot
Rännikaivoilla ohjataan katoilta tuleva vesi sadevesiputkeen. Rännikaivot erottelevat puiden lehdet ja muut roskat ennen sadevesiputkea.
Asennetaan syöksytorven alle.
Lattiakaivot ja erottimet
Öljyn- ja hiekanerotuskaivoja käytetään mm. autotallien ja katosten lattiakaivoina. Öljyn- ja hiekanerotuskaivot erottavat vedestä hiekan ja
muun kiinteän aineen sekä öljyn ennen viemäröintiä.
Katso koko kaivovalikoima ja lataa tiedostoja www.meltex.fi
Kaivotarvikkeet
Kansistot
Jäätymissuojat
Läppäventtiilit ja pallopadotusventtiilit
Läpivientikumit
Teleskooppirenkaat
Jälkiliitäntäsatulat
PE/RST umpikannet
Hiekankeräysaltaat
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
RT 38648
tuotetieto – 5
SALAOJA- JA SADEVESIJÄRJESTELMÄT
Salaojitustuotteet
Sadevesijärjestelmän tuotteet
Vesi-, viemäri- ja sähköliittymien putket
1.
7.
12.
13.
14.
15.
2.
3.
4.
5.
6.
Tuplasalaojaputki 110/95 mm SN4, SN8 tai
Salaojaputki MX110/98 mm SN8 taipuisa
Salaojan tarkastuskaivo 315x1000 tai
315x1330 mm
Taipuisat SN8 liitososat tuplaputkille
Perusvesikaivopaketti 400/315 tai 600/315
Sokkelilevy
Suodatinkangas
Tuplasadevesiputki 110/95 mm SN4, SN8 tai
Sadevesiputki SV110/98 mm SN8 taipuisa
8. MX-Rännikaivo 300/100...110
9. Sadevesisuppilo 315/110
10. Tiivisterenkaat 110 mm
3. Taipuisat SN8 liitososat tuplaputkille
11. Sadevesikaivot ritiläkansilla (ks. kaivot)
Paineputki
Kaapelinsuojaputki
Viemäriputki
Viemärintarkastusputki
MELTEX SALAOJA- JA SADEVESIJÄRJESTELMÄ
Meltex valmistaa pohjarakentamiseen ja perustusten kuivatukseen tarvittavat putket ja kaivot.
Perustusten kuivatus
Asennus
Salaojaputkisto kuivattaa rakennuksen perustuksia johtamalla sadevedet pois seinustoilta
ja perustusten läheltä. Salaojitus suojaa siten perustuksia ja rakenteita kosteus-, home- ja
routavaurioilta. Salaojajärjestelmän muodostavat seinustoille tulevat, rei'itetyt salaojaputket sekä talon nurkkiin tulevat salaojan tarkastuskaivot, joista voidaan tarkistaa järjestelmän toimivuus sekä tarvittaessa huoltaa putkistoa. Sokkelilevy suojaa perusmuuria kosteudelta ja sallii seinärakenteesta kondensoituvan kosteuden kuivumisen. Suodatinkangas
pitää maa-ainekset erillään estäen hiekkaa sekoittumasta salaojasoraan ja tukkimasta salaojaputkistoa.
Meltex salaoja- ja sadevesijärjestelmien
asennus voidaan tehdä RIL 126-2009: Rakennuspohjan ja tonttialueen kuivatus -ohjeen
mukaisesti.
Sadevesijärjestelmä taas kuljettaa katolta ja piha-alueilta tulevat sadevedet hallitusti pois ja
vähentää lammikoiden syntyä ja hulevesien tulvimista. Sadevesijärjestelmään kuuluu
syöksyputkien alle tulevat rännikaivot, joista vesi johdetaan edelleen sadevesiputkeen.
Piha-alueilta voidaan kerätä sadevesiä myös ritiläkantisten sadevesikaivojen sekä linjakuivatuskanavien avulla.
Lopulta sekä salaoja- ja sadevesiputkisto kootaan perusvesikaivoon, josta vesi johdetaan
edelleen kunnalliseen sadevesiviemäriin. Mikäli alueella ei ole kunnallista sadevesiviemäriä, voidaan vedet johtaa esimerkiksi avo-ojaan.
Meltex salaoja- ja sadevesijärjestelmä
Meltex salaoja- ja sadevesijärjestelmä sisältää kaikki putki- ja kaivotarvikkeet toimivan perustusten kuivatusjärjestelmän rakentamiseksi. Putkia on saatavana sekä jäykkänä tuplaputkena, joka on jämäkkä ja helppo asentaa, sekä taipuisana putkena, joka on taipuisuutensa ansiosta helppo asentaa kohteisiin, joissa on paljon esimerkiksi kulmia ja erkkereitä.
Laatu
Meltex salaoja- ja sadevesiputket sekä pihakaivot valmistetaan Suomessa Meltexin
tehtailla ja ne täyttävät voimassa olevien
standardien vaatimukset.
Viimeisimmät vaatimustenmukaisuusvakuutukset ja muut dokumentit ovat ladattavissa www.meltex.fi
Sadevesien viivytys, kerääminen ja
imeytys
Meltexin valikoimasta löytyvät säiliöratkaisut niin sadeveden keräämiseen hyötykäyttöön kuin virtaaman viivyttämiseen
ennen kunnallistekniikkaa, sekä imeyttämiseen maaperään.
Katso tuotteet www.meltex.fi/hulevesi
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
RT 38648
tuotetieto – 6
MEGADRAIN- JA DC-SALAOJAMATOT, SUPERSTOP®-BENTONIITTINAUHA SEKÄ DUAL SEAL® -BENTONIITTIMATTO
Megadrain- ja DC-salaojamatot
lisätietoa sivulla 7
Tasakatot
Salaojamatot ovat yhdistelmärakenteita,
joissa on suuri vedenvirtauskyky. Ne koostuvat geoverkosta, jonka yhdellä tai molemmilla puolilla on suodatinkangas.
Käyttökohteita ovat esimerkiksi pysäköintihallit, tasakatot, terassit, tukimuuri-, kellarija seinäsalaojitus sekä täyttömaiden peittäminen mm. kaatopaikoilla.
TenCate Geosyntheticsin Megadrain-salaojamatot on tarkoitettu suurten vesimäärien johtamiseen kohteissa, joissapintakuormat ja kaltevuudet ovat pieniä.
DC-salaojamatot käyvät lisäksi kohteisiin,
joissa pintakuormat ovat suuria.
TenCate
Polyfelt TS
TenCate
Polyfelt DC
Megadrain
Pysäköintikannet
TenCate Polyfelt
DC Megadrain
TenCate
Polyfelt TS
Perustukset
Superstop®-bentoniittinauha
lisätietoa sivulla 8
Superstop®-bentoniittinauha on bentoniittisavesta valmistettu vesiturpoava tiivistenauha, jota käytetään monissa maanpinnan alapuolisissa betonielementtien asennuksissa.
Käyttökohteita ovat esim. betonin työsaumat maanpinnan alaisissa seinissä,
maanalaiset holvit, tunnelit, jätevedenpuhdistamot, vedenpuhdistamot ja betonielementtijärjestelmät.
Dual Seal® -bentoniittimatto
lisätietoa sivulla 9
Dual Seal® -on HDPE-bentontoniittimatto.
Bentoniitti on luonnon savimineraali, joka
kastuessaan paisuu ja muuttuu paineen
alla
käytännössä
nestettä
läpäisemättömäksi.
Paisumisominaisuuksiensa ansiosta bentoniittimatto on
pienten läpivientien ja vaurioitumisien
osalta ns. itsepaikkautuva. Bentoniittimatolla on erittäin hyvä jäätymis- ja sulamiskestävyys sekä kuivumis- ja kastumiskestävyys.
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
TenCate
Polyfelt DC
TenCate
Polyfelt TS
RT 38648
tuotetieto – 7
Megadrain-salaojamatto
Ominaisuudet (standardi)
730-12
2030-12 540-12
740-12
1240-12
2040-12
Tuotetyyppi
Suodatinkangas toisella
puolella
Raaka-aine
PP (yksikuituinen matto) + UV-stabiloitu PP (suodatinkangas)
Suodatinkangas molemmilla puolilla
Salaojamatto
Vedenvirtaama kankaan tasossa,
l/ms (EN ISO 12958)
i=1
20 kPa
50 kPa
i = 0,04
20 kPa
50 kPa
Paksuus, mm (EN ISO 9863-1) 2 kPa
Käyttökohteet
Megadrainille on ominaista erittäin suuri
vedenvirtauskyky vaakatasossa erityisesti
alhaisilla pintakuormituksilla. Siksi sitä käytetään kohteissa, joissa pitää johtaa suuria
vesimääriä, mutta pintakuormat ja/tai kaltevuudet ovat pieniä.
Käyttökohteita ovat esim. tasakatot, kattopuutarhat, terassit, urheilukentät, täyttömaiden peittäminen sekä tukimuuri-, kellari- ja seinäsalaojitus.
Asennus
• Salaojamattorulla asennetaan pituussuunnassa kaltevuuden suuntaisesti.
• Mattoa voi leikata veitsellä.
Vetolujuus, kN/m (EN ISO 10319)
2,40
2,20
0,45
0,40
5,30
2,70
1,20
0,50
1,10
1,00
0,13
0,12
2,20
2,00
0,40
0,35
3,0
2,0
0,50
0,40
5,20
2,50
1,10
0,50
8
20
5,5
8
15
20
8/8
9/9
17/18
17/18
17/18
18/19
Suodatinkangas
Tuotetyyppi
Mekaanisesti sidottu jatkuvakuituinen polypropeeni
Kartiopudotuskoe, mm
(EN ISO 13433)
25
Vetolujuus, kN/m (EN ISO 10319)
8/9
Puhkaisulujuus, kN (EN ISO 12236)
1,35
Aukkokoko, mm (EN ISO 12956)
0,095
Vedenläpäisevyys vertikaalinen,
l/m2s (EN ISO 11058, Dh=50 mm)
110
• Maton sivuissa on 100 mm:n levyinen
kangasreuna, jolla taataan paneelien yhtenäinen liitospinta.
• Paneelien suuntainen (vedenvirtauksen
suuntainen) puskusauma on tarpeen.
Kangas suojataan tuulta vastaan hitsaamalla tai lisäämällä maata päälle.
• Poikittaisliitokset limitetään vähintään
100 mm ja voidaan varmistaa hitsaamalla.
DC-salaojamatto
Ominaisuudet (standardi)
Tuotetyyppi
DC 401E
DC 601E
DC 602E
Geokomposiitti = geoverkko + suodatinkangas
Suodatinkangas toisella puolella
Raaka-aine
DC 402E
Suodatinkangas molemmilla puolilla
Geoverkon materiaali HDPE, suodatinkankaan UV-stabiloitu PP
Salaojamatto
TenCate Polyfelt DC on geokomposiitti, jossa on geoverkko ja suodatinkangas yhdellä
tai molemmilla puolilla.
DC:ssä oleva kova geoverkko kestää pienen
kokoonpuristuvuutensa takia suurta kuormitusta. Se sopii hyvin esimerkiksi pysäköintihalleihin.
Megadrain ja DC ovat käyttötarkoituksiltaan hyvin samanlaisia. Suurin ero on geoverkon kokoonpuristuvuudessa ja vedenvirtauskyvyssä.
Lisää tuotetietoja on TenCaten sivuilla
www.tencate.com/geosynthetics
Vedenvirtaama q (läpäisykyky)
konesuunta, l/ms (EN ISO 12958)
20 kPa
i=1
50 kPa
200 kPa
400 kPa
20 kPa
i = 0,1
50 kPa
100 kPa
200 kPa
1,26
1,11
0,76
0,43
0,23
0,20
0,13
0,10
1,91
1,71
1,30
0,90
0,43
0,39
0,30
0,20
0,62
0,51
0,35
0,24
0,11
0,09
0,06
0,04
1,40
1,25
1,00
0,65
0,30
0,27
0,18
0,16
Paksuus, mm (EN ISO 9863)
2 kPa
20 kPa
200 kPa
4,5
4,3
4,0
6,3
6,1
5,8
5,2
4,8
4,2
6,6
6,4
6,0
Vetolujuus MD/CD, kN/m
(EN ISO 10319)
12/9
13/10
19/17
20/17
Venymä MD/CD, % (EN ISO 10319)
50/50
50/50
50/50
50/50
4,0
6,0
Paksuus kuorman (100 kPa) alla
25 vuoden jälkeen, mm (EN 1897)
Suodatinkangas
Tuotetyyppi
Mekaanisesti sidottu jatkuvakuituinen polypropeeni
Vedenläpäisevyys kankaan tasossa,
l/m2s (EN ISO 11058)
90
Puhkaisulujuus, kN (EN ISO 12236)
1,4
Aukkokoko, mm (EN ISO 12956)
0,10
Kartiopudotuskoe, mm
(EN ISO 13433)
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
30
RT 38648
tuotetieto – 8
Superstop®-bentoniittinauha
Superstop on vesiturpoava tiivistenauha,
jonka toiminta perustuu puhtaaseen natriumbentoniittiin. Kun nauha joutuu kosketuksiin veden kanssa, bentoniittisavi absorboi vesimolekyylejä, jolloin sen tilavuus
kasvaa. Pienet bentoniittihiutaleet dispergoituvat ja tunkeutuvat halkeamiin ja onkaloihin. Superstop turpoaa tilavuudeltaan
enintään noin kolminkertaiseksi alkuperäisestä mitastaan.
Kun materiaali on paikoillaan, se painuu betonia vasten ja estää veden pääsyn läpi. Tiiviys paranee hydrostaattisen paineen kohotessa. Superstop voi kuivua ja turvota
uudelleen lukemattomia kertoja.
Käyttökohteet
Superstopin edut
1/2”Superstop on suositeltava urakoitsijoille. Se voidaan sijoittaa ulomman teräsrivin
ulkopuolelle. On huolehdittava, että ulkoreunaan jää vähintään 25 mm:n etäisyys
(perustuu min. 210 kg/cm2 pintapaineeseen).
Ulomman teräsrivin ulkopuolelle asennettu Superstop suojaa teräkset ennenaikaiselta ruostumiselta.
3/4” Superstop on tarkoitettu markkina-alueille, joilla tämä koko on perinteisesti
käytössä. On varmistettava, että ulkoreunaan jää vähintään 50 mm:n etäisyys (perustuu min. 210 kg/cm2 pintapaineeseen).
• Suuri paisumiskyky
• Saatavana kaksi teollisuusstandardien
•
•
•
•
•
mukaista paksuutta: 13 mm (1/2") ja 19
mm (3/4")
Tiivistää tehokkaasti ja pysyvästi 33 vesipatsasmetriin asti
Varmistaa onkaloiden ja halkeamien
tiivistymisen
Nopea ja helppo asentaa, limitystä tai
hitsausta ei tarvita
Kevyellä sateella vain minimaalinen esikostuttava vaikutus Superstop-materiaaliin
Esimerkiksi rakenteen liikkumisesta johtuvat asettumishalkeamat eivät vaikuta
Superstop-materiaalin tiiviyteen.
Rakenne ja toimintaperiaate
Bentoniittisavi koostuu tiheästi pakkautuneista ionivarautuneista mikroskooppisen
pienistä hiutaleista. Näiden hiutaleiden välillä on positiivisten ja negatiivisten varausten muodostamia eroja. Varausten keskinäinen vaikutus vetää vesimolekyylejä
puoleensa.
Kun vesi joutuu kosketuksiin Superstop-materiaalin kanssa, molekyylit kiilaavat itsensä
bentoniittihiutaleiden väliin, jolloin hiutaleet erkanevat toisistaan paisuessaan (kuva
1). Hydratoituneet bentoniittihiutaleet muodostavat lähes läpäisemättömän labyrintin,
joka estää lisäkosteuden tunkeutumisen sisään (kuva 2). Hydrostaattisen paineen kohdistuessa bentoniittiin hiutaleet pakkautuvat tiiviimmin ja aikaansaavat kuulaventtiili-ilmiön, jolloin paineen kohoaminen parantaa tiiviyttä.
Fysikaaliset ominaisuudet
Sopivia käyttökohteita ovat:
• Betonin työsaumat maanpinnan alaisissa
seinissä
• Maanpinnan yläpuoliset rakenteiden
liitokset pohjalaattaan
• Vedenpuhdistamot
• Maanalaiset holvit
• Tunnelit
• Jätevedenpuhdistamot
• Betonielementtijärjestelmät.
Testimenetelmä
ASTM D-71
Pehmenemispiste
100 oC
ASTM D-30
Asennuslämpötila-alue
-18...+110 oC
Käyttölämpötila-alue
-40...+110 oC
Väri
Harmaa
Kuorimislujuus
Aktivoituneita bentoniittihiutaleita
vedessä
Bentoniittihiutaleita
Superstop kuivana ja kolmen päivän kostumisen jälkeen.
Superstop-tiivistettä tulee käyttää vain
kohteissa, joissa pohjavesi ei ole saastunut.
Jos tiiviste saattaa joutua kosketuksiin suolaveden tai saastuneen veden kanssa, ota
yhteys Meltex Oy:n tekniseen neuvontaan.
Superstop-tiivisteen tulee olla täysin betonivalun sisällä niin, että sen ympärillä on
joka puolella vähintään 25 mm (1/2”versio)
tai 50 mm (3/4” versio) suojabetonikerros.
Jos vedelle alttiina ollut Superstop-tiiviste
on hydratoitunut ja turvonnut merkittävästi, sen tulee antaa kuivua hyvin ennen valua.
Tiiviste tulee kiinnittää mekaanisesti 300
mm välein, jotta se ei pääse siirtymään valun yhteydessä.
1,74
ei ole
Kuva 2
Rajoitukset
Ominaistiheys
Leimahduspiste
Kuva 1
Superstop soveltuu useimpiin maanpinnan
alapuolisiin asennuksiin.
ASTM D-93-97
31,5 kg
Venymä-% rikkoutumiseen
50 %
ASTM D-638
tyyppi 4
Veden virtaus betonisauman läpi
30 m vesipatsaan paineessa
Ei virtausta
ASTM D-751
menetelmä A
Paine Veden
Testin
Testin kokonais- Tulos
kg/cm2 kork. (m) kesto (t) kesto (t)
0,35
3,50
24
24
ei veden tunkeutumista
0,70
7,04
24
48
ei veden tunkeutumista
1,05
10,54
24
72
ei veden tunkeutumista
1,40
14,05
24
96
ei veden tunkeutumista
1,75
17,58
24
120
ei veden tunkeutumista
2,10
21,09
24
144
ei veden tunkeutumista
2,45
24,59
24
168
ei veden tunkeutumista
2,81
28,13
24
192
ei veden tunkeutumista
3,16
31,63
24
240
ei veden tunkeutumista
Testimateriaali Superstop 1/2 “, testauslaitos WJE Inc., testaustiedosto nro 912158
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
RT 38648
tuotetieto – 9
Dual Seal® -bentoniittimatto
Dual Seal® -vedeneristekalvossa yhdistyvät HD-polyeteenin (HDPE) lujuus, kemikaalien- ja
puhkeamisenkestävyys sekä natriumbentoniittisaven itsetiivistymisominaisuudet.
Tuotteiden laadun, asennuksen helppouden ja lyhyen valmisteluajan ansiosta Dual Seal
-tuotteita käytetään kautta maailman veden imeytymisen estämiseen maanpinnan alaisiin
rakenteisiin kaikenlaisissa rakennus- ja maanrakennuskohteissa.
Jos vesi pääsee vaurioituneeseen HDPE-kalvoon, natriumbentoniitti alkaa reagoida veden
kanssa ja paikkausprosessi alkaa. Jonkin ajan kuluttua koko vaurioitunut alue on paisuneen
natriumbentoniitin peittämä ja vesitiiviys on 100-prosenttinen.
Dual Seal -järjestelmän edut
Dual Seal -valikoima
• Itsekorjautuva
• Estää veden kulkeutumisen kalvon ja
Dual Seal -kalvotyypit ovat Standard, Saltwater ja Lagging Grade (LG). Dual Seal LG
on suunniteltu erityisesti pohjabetoniasennuksiin tai kohteisiin, joissa ruiskubetonointi tehdään suoraan kalvon pinnalle.
Saltwater-tyyppi soveltuu suola- ja/tai murtovesiolosuhteisiin.
Natriumbentoniitti, granulaatit, kosteussulut, itsepaisuva massa ja muut tarvikkeet
täydentävät Dual Seal -järjestelmän.
betonipintojen väliin
• Hydrostaattisen paineen kesto 46 m
vesipatsasta
Odotettu kestoikä yli 100 vuotta
Hyvä puhkeamiskestävyys
Myrkytön ja ympäristöystävällinen
Nopea ja helppo asentaa tuoreen
betonin pinnalle
• Ei vaadi pohjustusta eikä saumojen
hitsausta
• Asennuslämpötila -30...+55 oC.
•
•
•
•
Fysikaaliset ominaisuudet
Käyttökohteet
Tyypillisiä käyttökohteita ovat maanpinnan
alaiset rakennuskohteet, kuten maanalaiset seinät, kannella katetut tunnelit, pohjalaatat ja valetut Iiikennetunnelit.
Testimenetelmä
Toimituskoko
1,22 x 7,32 m rullissa
Väri
harmaa / musta
Kalvon kokonaispaksuus
3,5...4 mm
Kalvon paisumiskapasiteetti
(natriumbentoniitti)
noin 6-kertaiseksi
Mikro-organismien kestävyys
(bakteerit, sienet, levä, home)
ei vaikutusta
Jäätymis-/sulamisjaksot
ei vaikutusta ennen
asennusta eikä sen jälkeen
Asennuslämpötila
-30...+55 oC
Myrkyttömyys
ei saa niellä
Venymä-% kalvon rikkoutumiseen
700 %
FTMS 101 B
Vetolujuus, kalvo (N/mm2)
27,50
ASTM D412
Puhkaisukestävyys
43 kg
ASTM D751
Hydrostaattisen paineen kesto
46 m
Veden tunkeutuminen kalvon alle
ei tunkeutumista
Veden tunkeutuminen saumoista
ei tunkeutumista, välitön tiiviys
Hydraulinen läpäisevyys (koko kalvo)
2,7 x 100-13 cm/s
D638 tyyppi
4 Dumbell
HDPE ja natriumbentoniitti on laminoitu yhteen lujaksikalvoksi, joka on helppo asentaa.
1. Vettä pääsee sisään
2. Bentoniitti hydratoituu ja estää lisäveden
pääsyn
3. Vettä ei pääse kalvon ja betonin väliin
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
RT 38648
tuotetieto – 10
ERISTETYT PUTKISTOT
Lämmönjakohuone
MX-4-Flex
MX-4-Flex
MX-Saniflex
MX-4-Flex
MX-Radiflex
MX-4-Flex
Meltex valmistaa eristettyjä putkia lämmönsiirtoon ja käyttöveden
johtamiseen rakennusten välillä. Putkielementit toimitetaan määrämittaisina ja asennusvalmiina.
Käyttökohteita
•
•
•
•
•
•
•
MX-4-Flex
Haaroituskaivo
Omakotitalot, autotallit, kesämökit
Rivi- ja kerrostalot
Hakelämmityskeskukset jne.
Lämmitys- ja käyttövesiputkitukset rakennusten välillä
Lämmitys- ja jäähdytysverkostot
Jäätymätön vesijohto
Maalämmön siirtoputki
Putkielementtien sijoittaminen
Eristettyjen putkien taipuisan rakenteen ansiosta kaivannot voidaan toteuttaa joustavasti kulloisenkin rakennuskohteen tarpeen
mukaan. Taipuisalla putkella voi kiertää esteet, myös putken tuonti
rakennuksen sisään onnistuu kätevästi putkien taivutussäteet
huomioiden.
Tuotteita yhdistelmällä toimiva järjestelmä
Eristettyjä putkia voidaan yhdistellä rakennuskohteessa energia- ja
kustannustehokkaan asennuksen ja käytön saavuttamiseksi. Useita
taloja liitettäessä putket voidaan kytkeä suoraan lämmönjakohuoneeseen tai tarvittaessa putkilinjoja voidaan jakaa haaroituskaivon
avulla. Kaksi- ja neliputkielementtejä hyödyntämällä saavutetaan
aika- ja kustannussäästöjä myös asennuksessa.
Kerrosrakenne ja materiaalit
Korrugoitu suojaputki mahdollistaa suuren rengasjäykkyyden
mutta taipuisan rakenteen. Suojakuori valmistetaan polyeteenistä
(PE). Eristeenä toimiva ristiinsilloitettu umpisoluinen PEX-solumuovi takaa putkille hyvät lämmöneristysarvot (0,037 W/mK) sekä
joustavan rakenteen. PEX-solumuovi palautuu nopeasti muodonmuutoksista ja umpinainen solurakenne estää veden imeytymisen.
PEX-solumuovieristettä ei ole kiinnitetty suoja- eikä virtausputkeen, joten putken lämpölaajeneminen tapahtuu ongelmitta.
Virtausputket ovat käyttötarkoituksen mukaan joko PEX-putkia tai
PE-putkia.
Asennus
Kestävän rakenteen ja hyvän eristyskyvyn ansiosta putket eivät vaadi
suuria maansiirtotöitä. Taipuisien putkien asentaminen ja käsittely
on helppoa; putki voidaan asentaa pitkinä linjoina ja esteet on helppo kiertää ilman turhia liitoskohtia. Putki pysyy purkamisen jälkeen
suorana ja rakenne kestää asennukset hyvin myös pakkasella.
Asennusohje osoitteessa www.meltex.fi. Meltex eristettyjen putkien asennuksessa voidaan myös soveltaa RIL 77-2013: ”Maahan ja
veteen asennettavat kesto- ja muoviputket” -ohjetta putkiluokan
SN4 mukaisesti.
Lisätarvikkeet
Putkien päätyhatut, putkiliittimet, lämmityskaapelin jatkos- ja loppupäätepakkaukset, haaroituskaivot.
Katso tuote- ja kokovalikoima: www.meltex.fi
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
RT 38648
tuotetieto – 11
ERISTETYT PUTKISTOT
MX-Arctiflex
Lämpöeristetty paineputki itsesäätyvällä tai vakiovastuslämpökaapelilla. Itsesäätyvän lämpökaapelin suurin linjapituus yhdellä sähkösyötöllä on 100 m. Vakiovastuskaapeli mahdollistaa jopa useiden
satojen metrien linjapituudet yhdellä sähkösyötöllä. Saatavilla
myös ilman lämpökaapelia.
Käyttökohteet
Kylmän käyttöveden jakelu, vesijohdoksi tai paineviemäriksi kohteisiin, joissa on jäätymisen riski.
Materiaalit
PE-paineputki Ø 25...110 mm, paineluokka PN 10 (1,0 MPa), ristiinsilloitettu PEX-solumuovieriste, taipuisa PE-suojaputki Ø 75...200
mm.
MX-Maalämmön siirtoputki
Lämpöeristetty paineputki lämpökaivon ja lämpöpumpun välisiin
vaaka-asennuksiin.
Materiaalit
PE-paineputki Ø 40...90 mm, paineluokka PN 10 (1,0 MPa), ristiinsilloitettu PEX-solumuovieriste, taipuisa PE-suojaputki Ø 75...160
mm.
MX-Radiflex ja MX-Saniflex
Lämpöeristetty ristiinsilloitettu PEX-A putki. Yksi- (single) tai kaksivirtausputkielementit (twin). PEX-A virtausputki omaa erinomaiset lämpötekniset ominaisuudet. MX-Radiflex ja MX-Saniflex-putkistot kestävät hyvin kemikaaleja ja ovat korroosiovapaita.
Käyttökohteet
Rakennusten ulkopuolisiin käyttö- ja lämmitysveden putkituksiin.
Kerros- ja rivitaloalueiden, omakotitalojen ja maatilojen lämmitysja käyttövesiputkistoksi. Soveltuu myös hyvin teollisuuskohteisiin
kemikaalien sietokyvyn ansiosta.
MX-Radiflex lämmitysvedelle
Happidiffuusiosuojattu ristiinsilloitettu punainen PEX-A putki Ø
25...110 mm, paineluokka PN6 (0,6 MPa), lämmönkesto 90 °C, ristiinsilloitettu PEX-solumuovieriste, taipuisa PE-suojaputki Ø
110...200 mm.
MX-Saniflex käyttövedelle
Ristiinsilloitettu valkoinen PEX-A putki Ø 22...90 mm, paineluokka PN
10 (1,0 MPa), lämmönkesto 75 °C (hetkellisesti 95 °C), ristiinsilloitettu
PEX-solumuovieriste, taipuisa PE-suojaputki Ø 110...200 mm.
MX-4-Flex PN 6 / PN 10
Neliputkinen elementti lämpökanaaliin lämpöjohdoille ja käyttöveden johtamiseen. Neliputkinen rakenne mahdollistaa eristetyn
putkiston asentamisen vähemmällä työllä pienempään tilaan. Kaksi virtausputkea käyttövedelle ja kaksi lämmönsiirtoon.
Materiaalit
PEX-A-käyttövesiputket (sani) Ø 28 + 22 mm (PN10) PEX-A-happidiffuusiosuojatut lämmitysvesiputket (radi) 2 x 25 mm tai 2 x 32 mm
(PN6). Ristiinsilloitettu PEX-solumuovieriste, taipuisa PE-suojaputki
Ø 160 mm.
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
RT 38648
tuotetieto – 12
MX-ILMANVAIHTOTUOTTEET
1. Viemärin tuuletusputki
2. Huippuimuri
3. Radonimuri
4. Poistoputki
5. Huippuimuri
6. Tuuletuspaalu
MX-ilmanvaihtotuotteet on Meltexin
oma tuotesarja, josta löytyvät ratkaisut
rakennusten poistoilmanvaihdon viimeistelyyn tyylikkääksi ja toimivaksi.
Tuoteperheeseen kuuluvat kattoläpiviennit, huippuimurit, poistoputket ja
tuuletusputket sekä alapohjan tuuletuspaalut.
Kattotuotteiden perusvärit
· Musta RR 33-RAL 9005 · Harmaa RR 23-RAL 7015 · Ruskea RR 32
· Punainen RR 28/29-RAL 3009 · Tiilenpunainen RR 750-RAL 8004
Tuuletuspaalujen perusvärit
· Vaaleanharmaa RR 21-RAL 7040
· Musta RR 33-RAL 9005 · Harmaa RR 23-RAL 7015
MX-LÄPIVIENNIT JYRKILLE KATOILLE
Ominaisuudet
• Entistä helpompi asennus
• Tyylikäs muotoilu
• Erinomaiset virtaavuusarvot
MX-läpivientien avulla poisto- ja tuuletusputket sekä huippuimurit saadaan vietyä katon
läpi tiiviisti. Tarkoin suunniteltu muotoilu ehkäisee lian ja roskien kerääntymistä sekä jättää
riittävästi tilaa eristykselle.
Jyrkille katoille tarkoitetut MX-läpiviennit ovat yhteensopivia kaikkien Meltexin huippuimureiden sekä poisto- ja tuuletusputkien kanssa. Läpivientilevyjen ohjausuran ansiosta
asennettavien laitteiden sivusuoruus säätyy automaattisesti.
Tuotteiden keskeiset tekniset ominaisuudet on testattu VTT Expert Services Oy:n
toimesta. Tarkemmat tuotetiedot ja mm.
tuotteiden painehäviökaaviot ovat osoitteessa www.meltex.fi.
Takuu
MX-ilmanvaihtotuotteet valmistetaan Suomessa ja niillä on kahden vuoden takuu.
MX-läpivientisarja tiilikatolle
Sopii yleisimpiin markkinoilla oleviin 2-aaltoisiin kattotiiliin. Läpiviennin säätäminen
eri kattotiiliin sopivaksi on helppoa säätökiekkojen avulla.
MX-läpivientisarja muotopeltikatolle
Sopii yleisimpiin markkinoilla oleviin tiilikuvioisiin peltikattoihin. Mukana toimitetaan
peltikaton profi iliin mukautuva kumitiiviste, jonka ansiosta läpivienti on vesitiivis.
MX-läpivientisarja konesaumakatolle
Sopii tasaiselle, konesaumatulle peltikatolle. Läpivientilevyn alapinnan kumitiivisteen ansiosta läpivienti on vesitiivis.
MX-läpivienti huopakatolle
Sopii kaikille huopakatoille. Liitospinnan
kantikkaan muotoilun ansiosta läpivienti
tarttuu yhdessä kumibitumin kanssa vesitiiviisti pinta- ja alushuopiin.
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
RT 38648
tuotetieto – 13
MX-ILMANVAIHTOTUOTTEET
MX-POISTO- JA TUULETUSPUTKET
MX-poistoputki 125 ja 160
MX-poistoputket soveltuvat ilmastointilatteiden ulospuhallushajottimiksi 125 ja 160
mm ilmanvaihtokanaviin. Pienen painehäviön ansiosta poistoilma saadaan kuljetettua tehokkaasti ulos rakennuksesta. Poistoputket ovat varustettu hatulla, joka estää
sadeveden pääsyn ilmanvaihtokanavaan.
Putken eristys estää jäätymisongelmia.
MX-TUULETUSPAALU
MX-tuuletusputki 110, eristetty
MX-tuuletusputki soveltuu viemärin tuuletukseen. Muovinen sisäputki sopii tiiviisti
110 mm viemäriputkeen. Lisävarusteena
saatavalla sadehatulla varustettuna MX-tuuletusputkea voidaan käyttää myös radonin
ja kattorakenteiden tuuletukseen. Tuuletusputken eristys ehkäisee jäätymisongelmia.
MX-HUIPPUIMURIT
Huippuimureita voidaan käyttää erillispoistona esim. liedeltä tai autotallista, jolloin poistoilmanvaihdon moottori saadaan vesikatolle. Tämä vähentää meluhaittoja, tarvittaessa
voidaan käyttää myös äänenvaimennettuja huippuimureita. Putken eristyksen ansiosta ilmanvaihto toimii luotettavasti myös kylmällä ilmalla.
MX-huippuimureiden hillityn tyylikäs muotoilu, lukuisat värivaihtoehdot sekä runkoon piilotettu johdotus takaavat tyylikkään lopputuloksen tehokkuudesta tinkimättä.
MX-huippuimurit 70/125 ja 120/125
Huippuimurimalli sopii 125 mm ilmastointikanavaan ja on saatavilla kahdessa eri teholuokassa. Energiakustannuksia saadaan
pienennettyä valitsemalla sopiva teholuokka, jolloin vältetään ylitehokkaan moottorin käyttö ja rakennuksen turha viileneminen.
MX-huippuimurit 120E/125 ja 180E/160,
äänenvaimennettu
Äänenvaimennettu huippuimuri soveltuu
kohteisiin, joissa halutaan minimoida koneellisesta poistoilmanvaihdosta aiheutuva melu. Äänenvaimennetuista huippuimureista 120E/125 sopii 125 mm ilmastointikanavaan ja 180E/160 sopii 160 mm ilmastointikanavaan.
MX-tuuletuspaalu 160
MX-tuuletuspaalu soveltuu monenlaisiin
käyttötarkoituksiin: kaikentyyppisten rakennusten alapohjien tuulettamiseen, tuloilman ottamiseen sekä osana radontuuletusjärjestelmää. Värivaihtoehtojen ja hillityn muotoilun ansiosta alapohjan tuuletus
voidaan toteuttaa rakennuksen julkisivun
tyylistä ja ilmeestä tinkimättä. Tuuletuspaalun rakenne estää roskien, lumen ja pieneläinten pääsyn rakennuksen alapohjaan.
Tuuletuspaalu on helppo asentaa ja säätää
kohdilleen. Tuuletuspaalun painehäviö on
pieni, paalun poikkipinta-ala on koko matkalta yli 150 cm2 ja täyttää näin rakennusmääräysten vaatimukset poistoilma-aukon
vähimmäiskoon suhteen. Tuuletuspaalun
korkeus on 1030 mm, korkeutta voidaan lisätä lisävarusteena saatavien 330 mm jatko-osien avulla.
MX-radonimuri 110
MX-radonimuri liitetään radonin poistokanavaan ja sillä tehostetaan radonkaasun
poistoa lattiarakenteiden alta. Radonin
tuuletukseen suunniteltu moottori on
energiatehokas eikä se jäähdytä rakennuksen alapohjaa liikaa talvipakkasilla.
Radonimurin muovinen sisäputki saadaan
liitettyä tiiviisti 110 mm radoninpoistokanavaan.
Katso ajantasainen tuotevalikoima ja tekniset tiedot www.meltex.fi
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
RT 38648
tuotetieto – 14
TOP-TYÖ- JA LIIKUNTASAUMANAUHAT
Kotimaisia Top-saumanauhoja käytetään
vesitiiviiden betonivalujen saumojen tiivistämiseen.
PVC-muoviset Top-saumanauhat valmistetaan standardin SFS 3919 vaatimusten mukaisesta raaka-aineesta.
Käyttökohteet
Top-saumanauhoja käytetään betonivalun
liikunta- ja työsaumojen tiivistämiseen.
Materiaali
Top-saumanauhat valmistetaan standardin
SFS 3919 täyttävästä PVC-muovilaadusta.
Raaka-aineella on hyväksyntä juomavesikäyttöön.
Saumanauhan kiinnitys
Top-saumanauhat kiinnitetään reunoista Top K -kiinnikkeeillä noin 300 mm:n välein.
Top K -kiinnike
Vetolujuus ja murtovenymä
harjateräs
VTT:n suorittamassa kokeessa testattiin
Top-saumanauhojen vetolujuutta, murtovenymää ja alkalien kestoa. Kokeessa käytettiin saumanauhoja Top 6 ja Top 8.
Tulokset ovat kuuden kokeen keskiarvoja
(Tutkimusselostus RAT 8416).
sidelanka
40
Top U 140
+23 oC
Vetolujuus (N/mm2)
Murtovenymä (%)
Top U 108
Top T 115
-35 oC
16
40
271
157
20
140
115
95
Saumanauhan jatkaminen
Saumanauhan jatkos tehdään lämmittämällä liitettävät päät kolvilla 180...200-asteisiksi, jolloin PVC sulaa. Sulat päät painetaan yhteen ja liitoksen annetaan jäähtyä.
20 5
Tyyppi
Leveys
(mm)
Paksuus
(mm)
Top 4
Top 6
Top 8
100
150
190
4,0
4,5
4,0
Top 10
Top 13
240
320
5,0
5,0
Top PL 8
Top PL 10
200
240
4,0
5,0
Top PL 11
250
5,0
20 4,5
50
35
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
RT 38648
tuotetieto – 15
TOP-LIIKUNTASAUMANAUHAT
Injektoitava liikunta- ja työsaumanauha Top In 9
• Leveys 210 mm, paksuus 5 mm
Top In 9 voidaan injektoida mikrosementillä matalalla paineella. Syöttöletku kiinnitetään injektointiletkuun väliholkilla. Letkun
on oltava betonissa vähintään 100 mm.
Saneerausliikuntasaumanauha
Top L 315
Vesitiiviysnauha kiinnitetään pulttaamalla
alustaansa. Soveltuu myös kulmiin.
Top L 315:llä ei ole elintarvikeluokitusta.
liikuntasaumanauha
pultti
• Leveys 315 mm, paksuus 4 mm
lattateräs
tiivistemassa
betoni
Paksuudet mitattu saumanauhan keskustan
vierestä.
TOP STAR -INJEKTOINTILETKU JA TOP IN 9, INJEKTOITAVA LIIKUNTA- JA TYÖSAUMANAUHA
Meltex Oy:n injektointituotteilla voidaan
tiivistää betonivalusaumoihin jäävät kolot ja mikrohalkeamat vesitiiviiksi. Jälki-injektoinnilla voidaan tiivistää rakenteiden liikkumisen tai muun syyn aiheuttamat vuodot valusaumassa.
Top Star on jälki-injektoitava, monikammioinen injektointiletku valusaumojen
tiivistämiseen. Top Star soveltuu sekä
hartseille että mikrosementeille.
Kertainjektoitavan Top In 9 -liikuntasaumanauhan injektointiputkien avulla korjataan valusaumojen virheet. Meltexin injektointiletkut ja saumanauhat ovat täysin kotimaisia.
Top Star -injektointiletkun
toimintaperiaate
Top Star -injektointiletku koostuu sisäputkesta ja sitä ympäröivistä kammioista.
Betonivalun aikana sulkijaosat suojaavat sisäputkea ja estävät betonimassan tunkeutumisen kammioihin.
Injektointimassa pumpataan letkuun. Jos
kammiot ovat joiltakin kohdin paikallisesti
tukossa, sisäputki puhkeaa kammion seinämän läpi kammioon tukoksen vierestä ja
kammio on jälleen toiminnassa.
Purkautumispaikkoja voi olla lukuisia, joten
kammioiden purkautumistie betonirakenteeseen on jatkuva koko letkun pituudelta.
Koekappaleen poikkileikkausvalokuvassa näkyy injektointiletkun toiminta.
Vaaleanharmaa massa on ensi-injektoinnin mikrosementtiä, ruskea massa jälki-injektoinnissa
käytettyä epoksia.
Jälki-injektointia varten Top Star -letkun sisäputki voidaan tyhjentää esim. paineilmalla tai vesihuuhtelulla.
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
PeriaatepiirrosTop Star
-injektointiletkunrakenteesta
1. kammio
2. sisäputki
3. seinämä
4. purkautumisura
5. sulkijaosa
RT 38648
tuotetieto – 16
Top Star -injektointiletku
Top Star -injektointiletkun käyttö
Top Star -injektointiletkun enimmäispituus
on hyvissä oloissa 12 m.
Vaikeissa oloissa, joissa tiheän raudoituksen tai muun syyn johdosta valuun voi jäädä “rotankoloja”, on hyvän lopputuloksen
saavuttamiseksi käytettävä lyhyempiä letkuja. Jälki-injektointimahdollisuuden varmistamiseksi niiden tulisi olla enintään viiden metrin pituisia. Samoja pituuksia käytetään myös perus- ja muiden laattarakenteiden pystysuorissa saumoissa.
Injektointiletku asennetaan normaalisti
keskelle seinää piirroksen mukaisesti. Tarvittaessa on mahdollista käyttää myös
useampaa letkua.
Irtokivet ja pirstaleet poistetaan betonin
pinnalta ennen letkun asennusta. Injektointiletku ei saa nousta kellumaan tuoreessa betonissa valun aikana, sillä injektointimassa ei tällöin pääse valujen saumaan.
Ponttiuran teko injektointiletkulle on suositeltavaa sivusuuntaisten rasitteiden välttämiseksi. Letkua ei saa kiinnittää raudoitukseen.
injektointiletku
syöttöletku
Injektointi- ja syöttöletkujen kiinnitys
Tutkimustuloksia
Top Star -injektointiletkun toiminnallinen testaus on suoritettu IVO Teknologiakeskuksessa. Testauksessa tutkittiin Top Star -injektointiletkun toimivuutta soratäytön sementti-injektoinnissa ja betonirakenteen työsauman hartsi-injektoinnissa.
Testauksessa ilmeni, että mikrosementillä suoritettu injektointi täytti soratäytön tyhjätilan
lähes täydellisesti siten, että epoksihartsille ei jälki-injektoinnissa ole juurikaan jäänyt tilaa
tunkeutua.
Tutkimusselostus: IVO Teknologiakeskus TECH-G315-386
Injektoitava liikunta- ja työsaumanauha Top In 9
Kertainjektoitavaa Top In 9 -saumanauhaa
käytetään valuissa vesitiiviyden varmistamiseen.
Nauhan kaksi injektiokanavaa jäävät alapuolelle, missä valun virheettömyys on
yleensä hankala havaita.
Top In 9 voidaan injektoida mikrosementillä matalalla paineella.
Syöttöletku kiinnitetään injektointiletkuun
väliholkilla. Letkun on oltava betonissa vähintään 100 mm.
Liitosten teko saumanauhaan
Saumanauhojen päät leikataan oikeaan
kulmaan esimerkiksi sirkkelillä.
Liitokset tehdään sulattamalla. Kolvin lämpötilan tulee olla +180...200oC.
Kolvi asetetaan saumanauhojen päitten väliin ja nauhoja painetaan kolvia vasten kunnes muovi on sulanut, kolvi poistetaan ja
päät painetaan vastakkain.
MYYNTI JA NEUVONTA
Meltex Kaivoksela
Taivaltie 2
01610 VANTAA
P. 020 777 0111
Meltex Tuusula
Kelatie 24
01450 VANTAA
P. 020 777 0070
Meltex Turku
Kuormakatu 8
20380 TURKU
P. 020 777 0140
Meltex Jyväskylä
Puuppolantie 111
40270 PALOKKA
P. 020 777 0050
Sipoon tehdas
Svartbölentie 10
04130 SIPOO
P. 020 777 0260
Meltex Espoo
Metsälammentie 2
02810 ESPOO
P. 020 777 0060
Meltex Tampere
Patamäenkatu 8
33900 TAMPERE
P. 020 777 0090
Meltex Kuopio
Kellolahdentie 21
70460 KUOPIO
P. 020 777 0130
Meltex Kempele
Kuokkamaantie 146
90440 KEMPELE
P. 020 777 0080
Kuhmoisten tehdas
Kokonniementie 10
17800 KUHMOINEN
P. 020 777 0280
SR/Multiprint Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi © Rakennustietosäätiö RTS 2015 Tämän kortin asiatiedoista vastaa toimeksiantaja.
Valtakunnallinen
tukkumyynti
P. 020 777 0010
www.meltex.fi