Pohjois-Espoon luonnon

Transcription

POHJOIS-ESPOO
LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA
2015 – 2025
Espoon kaupunki
Teknisen keskuksen julkaisusarja 3/2015
Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmia 2/2015
POHJOIS-ESPOO
LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA 2015–2025
Päivämäärä
Laatija
Ohjausryhmä
12.6.2015
Heikki Surakka, Mervi Kokkila, Emilia Saarivuo, Emilia Horttanainen,
Antti Miettinen, Riina Känkänen, Juha Kiiski, Laura Lehtovuori, Eevaliisa Härö
Tiina Peippo, tekninen keskus, Espoon kaupunki
Tia Lähteenmäki, ympäristökeskus, Espoon kaupunki
Tryggve Gestrin, kaupunginmuseo, Espoon kaupunki
Tapio Taskinen, liikuntapalvelut, Espoon kaupunki
Mikla Koivunen, kaupunkisuunnittelukeskus, Espoon kaupunki
Aino Aspiala, kaupunkisuunnittelukeskus, Espoon kaupunki
Tanja Hämäläinen, kaupunkisuunnittelukeskus, Espoon kaupunki
Jyrki Vaittinen, Espoon Kaupunkitekniikka -liikelaitos, Luonnonhoito
Raportin valokuvat: Ramboll (Emilia Horttanainen ja Heikki Surakka) ja Otso metsäpalvelut (Calle Dahlberg)
Taustakartat: Espoon kaupunki, CGI/MML
Kannen kuva: Pohjois-Espoon kulttuurimaisemaa elokuussa 2014
Ramboll
Säterinkatu 6
PL 25
02601 ESPOO
P +358 20 755 611
F +358 20 755 6201
www.ramboll.fi
POHJOIS-ESPOO
SISÄLTÖ
1.
2.
3.
3.1
3.2
3.3
3.4
3.5
4.
4.1
4.2
4.3
4.4
4.5
4.5.1
4.5.2
4.5.3
4.5.4
4.6
4.6.1
4.6.2
4.6.3
4.6.4
4.7
4.8
4.9
5.
6.
7.
7.1
7.2
7.3
7.4
7.4.1
7.4.2
7.4.3
8.
9.
10.
Johdanto
Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet
Suunnittelussa käytetyt menetelmät
Yleistä suunnitteluprosessista
Vuorovaikutus
Lähtöaineistot
Maastoinventointi
Suunnitelman kokoaminen
Suunnittelualue
Maa- ja kallioperä, kasvillisuusvyöhyke ja vesistöt
Kasvupaikat ja puustotiedot
Niityt ja muut avoimet alueet
Kirjanpainaja ja metsätuhot
Luontoarvot
Luonnon monimuotoisuuden huomioiminen Espoossa
Tiedossa olevat luonnon arvokohteet
Liito-oravat ja lepakot
Ekologiset yhteydet
Maisema ja kulttuuriympäristö
Pohjois-Espoon kulttuurimaiseman piirteitä
Arvokkaat maisema-alueet ja rakennetut kulttuuriympäristöt
Kiinteät muinaisjäännökset
Perinnemaisemat
Virkistyskäyttö
Koulu- ja päiväkotimetsät
Maankäyttö ja kaavoitus
Asukkailta saatu palaute
METSO-kartoituksen tulokset
Hoito suunnittelualueella
Viheralueiden hoitoluokitus suunnittelualueella
Viheralueiden hoidon yleiset periaatteet eri hoitoluokissa
Toimenpiteiden määritelmät
Hakkuu- ja hoitotyöehdotukset
Yleistä
Toimenpiteiden periaatteista muutamissa erityiskohteissa
Yhteenveto hakkuu- ja metsänhoitotöistä
Toimenpiteiden kustannusarviot
Johtopäätökset ja jatkotoimenpiteet
Lähteet
1
3
4
4
4
5
5
6
7
7
12
16
17
20
22
23
23
25
28
28
28
31
32
33
35
35
37
38
40
40
42
44
45
45
47
47
49
50
51
POHJOIS-ESPOO
LIITTEET
KARTAT:
Liite 1: Metsikkökuviointi, alueittain 18 karttaa A-R
Liite 2: Hoitoluokat
Liite 3: Metsikön kehitysluokat
Liite 4: Kasvupaikkatyypit
Liite 5: Pääpuulajit
Liite 6: Puuston ikäluokat
Liite 7: Puuston runkotilavuus
Liite 8: Maaston kuluneisuus
Liite 9: Hoitotyöt, alueittain 18 karttaa A-R
Liite 10: Hakkuuehdotukset, alueittain 18 karttaa A-R
Liite 11: METSO-kohteet
TAULUKOT:
Liite 12: Kuvioluettelot, lohkoittain 8 kuvioluetteloa A-H
Liite 13: Kooste arvokkaista luontokohteista
Liite 14: Kooste rakennetun kulttuuriympäristön kohteista, kulttuurimaisemakohteista,
perinnemaisemista ja muinaisjäännöksistä
MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI:
Liite 15: Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan tarpeen arviointi;
Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma
POHJOIS-ESPOO
1.
JOHDANTO
Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmat ovat alueittain laadittuja Espoon kaupungin luonnonmukaisten viheralueiden hoidon suunnitelmia. Luonnonmukaisiksi viheralueiksi luetaan Espoossa
metsät, niityt ja pellot. Suunnitelmat sisältävät mm. tietoja suunnittelualueen historiasta, nykytilasta ja kuviokohtaiset toimenpideohjeet kymmenen vuoden jaksolle.
Tämä luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma on laadittu Pohjois-Espooseen. Suunnittelualue
kattaa Espoon kaupungin omistamat metsät ja niityt Kehä III:n pohjoispuolella lukuun ottamatta
luonnonsuojelualueita. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 2500 hehtaaria. Suunnittelualue on
esitetty kuvassa 2.
Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman laadinnan yhteydessä suunnittelualueelta on kartoitettu
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman mukaiset METSO-kohteet.
Suunnitelman on laatinut Ramboll, jossa työryhmään ovat kuuluneet Heikki Surakka, Mervi Kokkila, Emilia Saarivuo, Emilia Horttanainen, Antti Miettinen, Riina Känkänen, Juha Kiiski, Laura
Lehtovuori ja Eevaliisa Härö. Alikonsulttina on toiminut Otso metsäpalvelut, joka on vastannut
maastomittauksista alustavine toimenpide-ehdotuksineen ja METSO-kartoituksesta.
Espoon kaupungilla työtä on ohjannut ohjausryhmä. Hankkeen projektipäällikkönä ja ohjausryhmän vetäjänä on toiminut metsänhoitaja Tiina Peippo Teknisestä keskuksesta. Ohjausryhmään
ovat kuuluneet Tia Lähteenmäki (Ympäristökeskus), Tryggve Gestrin (Kaupunginmuseo), Tapio
Taskinen (Liikuntapalvelut), Mikla Koivunen, Aino Aspiala, Tanja Hämäläinen (Kaupunkisuunnittelukeskus) ja Jyrki Vaittinen (Espoon Kaupunkitekniikka -liikelaitos, Luonnonhoito). Suunnitelmaa
on kommentoinut myös maisema-arkkitehti Leena Ihalainen Teknisestä keskuksesta.
Suunnittelutyön aikana arvokasta palautetta ja täydennyksiä suunnitelmaan on saatu alueen
asukkailta, asukasyhdistyksiltä ja luontojärjestöiltä.
Kuva 1. Maaseutumaisemaa Pakankylästä
1
POHJOIS-ESPOO
Kuva 2. Suunnittelualue Pohjois-Espoossa Kehä III:n pohjoispuolella
2
POHJOIS-ESPOO
2.
SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET
Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmat laaditaan Espoon luonnonhoidon tavoitteiden ja aluetta
koskevien kaavamääräysten mukaisesti. Espoolaisen luonnonhoidon toimintamallin (Espoon kaupunki 2006) mukaan luonnonhoidon lähtökohtina Espoon kaupungilla ovat pitkäaikaisen ja lisääntyvän käytön edellyttämät vaatimukset, luonto, maisema, paikan omaleimaisuus, kulttuurihistorialliset arvot ja asukkaiden kanssa käyty vuoropuhelu. Luonnonhoidon tavoitteena on:
·
turvata taajamametsien elinvoimaisuus ja kestävyys sekä turvata luonnon arvokohteiden
ja lähiluontokohteiden säilyminen,
·
säilyttää ja korostaa eri alueiden omaleimaisuutta, monimuotoisuutta ja identiteettiä,
·
parantaa Espoon maisemakuvaa sekä turvata avointen kulttuurimaisemien ja metsäisten
alueiden tulevaisuus,
·
vahvistaa Espoon metsien hemiboreaalisia ominaispiirteitä sellaisilla alueilla, joilla jalopuut menestyvät luontaisestikin,
·
kehittää metsistä lajistoltaan monipuolisia, jolloin ne kestävät muuttuvia olosuhteita paremmin sekä
·
huomioida erilaiset viheralueiden käyttäjäryhmät.
Perustan tämän suunnitelman tavoitteiksi muodostavat em. luonnonhoidon toimintamalli, sen yksityiskohtaiset työohjeet sekä metsiä koskeva lainsäädäntö. Muita työlle asetettuja tavoitteita ja
lähtökohtia ovat:
·
valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
·
vuorovaikutteisuus
·
meneillään oleva Pohjois- ja Keski-Espoon yleiskaavatyö (POKE)
·
asemakaavamääräykset
·
Espoon luonnon monimuotoisuuden suojelun toimenpideohjelma (LUMO)
·
lisärakentaminen Pohjois-Espoossa ja sitä koskien tarpeet metsien valmennushakkuille
·
liito-oravat ja niiden elinympäristöjen suojelu
·
kirjanpainajatuhojen mahdollisen leviämisen hallinta
·
suojelualueiden reuna-alueiden huomioonottaminen
·
kulttuuri- ja perinneympäristöjen ja muinaismuistoalueiden huomioonottaminen.
3
POHJOIS-ESPOO
3.
SUUNNITTELUSSA KÄYTETYT MENETELMÄT
3.1
Yleistä suunnitteluprosessista
Suunnitelma on laadittu konsulttityönä Espoon kaupungin ohjausryhmän alaisuudessa. Laajan,
eri kaupungin virastot kattavan ohjausryhmän työ on käsittänyt useita kokouksia, maastokäyntejä, suunnitelman kommentointia suunnittelutyön eri vaiheissa ja vuorovaikutusprosessin eri vaiheineen.
Suunnittelutyö aloitettiin lähtötietojen kokoamisella ja työn tavoitteiden määrittämisellä keväällä
2014. Suunnittelualue inventoitiin maastotyönä kesällä ja syksyllä 2014. Suunnitelmaluonnoksen
laadinta aloitettiin kesällä 2014 ja suunnittelutyö on jatkunut eri luonnos- ja kommentointivaiheineen alkukesään 2015 saakka, jolloin valmis suunnitelma on viety Espoon kaupungin päätöksentekoon. Vuorovaikutuksen osalta keskeiset vaiheet on käyty läpi talven ja kevään 2015 aikana.
Seuraavissa luvuissa kuvataan tarkemmin suunnittelutyön keskeisiä osia.
3.2
Vuorovaikutus
Suunnitelma on laadittu vuorovaikutteisesti Espoon kaupungin eri virastojen, asukkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Suunnittelutyön aluksi laadittiin vuorovaikutussuunnitelma, johon
koottiin hankkeen vuorovaikutuksen kannalta keskeiset teemat: hankkeesta tiedottaminen, asukastilaisuudet, kirjallisen palautteen anto, karttapalautepalvelu ja sidosryhmätilaisuus. Kooste
hankkeen aikana saadusta palautteesta on esitetty luvussa 5.
Tiedottaminen
Hankkeesta tiedotettiin kaupungin verkkosivuilla, valtakunnallisissa ja paikallisissa sanomalehdissä sekä suoraan alueella toimiville tahoille, kuten asukasyhdistyksille, kouluille, päiväkodeille,
harrasteryhmille ja muille järjestöille.
Asukastilaisuudet ja muu asukaspalaute
Suunnitelmasta pidettiin kaksi asukastilaisuutta, jotka oli suunnattu paikallisille asukkaille ja eri
yhdistysten edustajille. Tilaisuudet olivat kaikille avoimia ja niiden ajankohdista ja paikoista ilmoitettiin kaupungin verkkosivuilla sekä valtakunnallisissa ja paikallisissa lehdissä. Ensimmäinen
asukastilaisuus pidettiin Espoon kaupungin teknisessä keskuksessa 28.1.2015. Toinen tilaisuus
pidettiin Kalajärven koululla 5.2.2015. Kuntalaisilla ja sidosryhmillä oli mahdollisuus antaa palautetta suunnitelmaluonnoksesta yhteensä yhden kuukauden ajan.
Karttapalautekysely
Hanketta varten perustettiin karttapalautekysely verkkoon, jossa kiinnostuneet saivat mahdollisuuden selata suunnittelualueen tietoja karttapohjalla ja antaa halutessaan palautetta metsäkuviokohtaisesti. Karttapalautejärjestelmässä oli katsottavissa kunkin metsäkuvion lyhyt yleisluonnehdinta ja toimenpide-ehdotukset. Karttapalautekysely toteutettiin Rambollin karttapalautejärjestelmällä. Karttapalautekysely oli auki verkossa palautteenantoajan eli yhden kuukauden ajan.
Sidosryhmätilaisuus
Suunnitelmasta pidettiin sidosryhmätilaisuus 23.4.2015 niiden yhdistysten tai järjestöjen kanssa,
jotka olivat antaneet kirjallista palautetta suunnitelmaan. Tilaisuudessa esiteltiin suunnitelmaluonnoksessa palautteen myötä muutetut hoitotoimenpiteet ja keskusteltiin suunnitelmasta.
4
POHJOIS-ESPOO
3.3
Lähtöaineistot
Keskeisenä lähtöaineistona ja maastoinventoinnin tukena on ollut aiempi Espoon kaupungin metsäsuunnitteluaineisto valtaosalle (noin 1700 ha) suunnittelualueesta. Alueen yleis- ja asemakaavatiedoista on keskitytty voimassaolevien asemakaavojen määräyksiin ja niiden yhteensovittamiseen luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman kanssa.
Tiedot arvokkaista luontokohteista ja liito-oravista ovat olleet paikkatietomuodossa suunnitelman
lähtöaineistona. Kirjallista aineistoa on ollut lisäksi mm. ekologisista yhteyksistä ja arvokkaista
luontokohteista. Alueelle laaditut luontoselvitykset ovat toimineet myös pohjana suunnittelulle.
Tiedot luonnonsuojelukohteista on hankittu ympäristöhallinnon OIVA-palvelusta.
Maiseman piirteitä ja arvoja on tarkasteltu kahdella maastokäynnillä kesällä ja syksyllä sekä kirjallisista aineistoista ja paikkatietoaineistoista. Kulttuuriympäristöä koskevaa tietoa on kerätty
Museoviraston rekistereistä, maakunnallisesta kulttuurimaisemaselvityksestä sekä paikallisista
selvityksistä. Tietoja nykyisistä ja suunnitelluista ulkoilureiteistä on hyödynnetty suunnitelman
laadinnassa.
Lisäksi suunnitelman laadinnassa on käytetty julkisesti saatavilla olevia Maanmittauslaitoksen ja
GTK:n aineistoja, taustakartta-aineistoa ja ilmakuva-aineistoa.
3.4
Maastoinventointi
Suunnittelualue inventoitiin kesä-marraskuun välisenä aikana vuonna 2014. Inventointityön suoritti kaksi kokenutta metsäsuunnittelijaa. Inventointityössä käytettiin maastotallentimia ja Tforest-metsäsuunnitteluohjelmistoa.
Metsät ja niityt jaettiin alustaviin kuvioihin aiemman suunnittelutiedon ja ilmakuvien perusteella.
Maastossa tarkistettiin kuviorajat ja selvitettiin metsikkökuvioiden perustiedot, kuten kasvupaikkatyyppi ja kehitysluokka. Puusto mitattiin ositteittain eli puulajeittain ja puustojaksoittain (vallitseva jakso, alikasvos tai ylispuusto). Puusto-ositteille mitattiin tai arvioitiin ikä, pohjapinta-ala tai
runkoluku, keskiläpimitta ja keskipituus.
Maaston kuluneisuus ja roskaantuneisuus selvitettiin kuvioittain. Kuvioille annettiin lyhyt sanallinen kuvaus ja maastossa määritettiin alustavat toimenpide-ehdotukset ja toimenpiteiden toteuttamisajankohdat. Maastoinventoinnin yhteydessä kuvioilta otettiin valokuvia.
Suunnittelualueen metsikkökuvioille tehtiin METSO-kartoitus. METSO-ohjelma on perustettu Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden turvaamiseksi ja ohjelman toteutus perustuu vapaaehtoisuuteen perustuviin suojelukeinoihin. Hanketta varten laadittujen luonnontieteellisten valintaperusteiden tarkoituksena on tunnistaa metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaat kohteet. Ohjelman alkuperäisen tarkoituksen lisäksi luonnontieteellistä luokitusta voidaan käyttää
mm. kaavoituksen ja muun maankäytön suunnittelun ja toteutuksen tukena.
Maastoinventoinneissa METSO-kartoitus ja luokittelu toteutettiin metsäsuunnittelun maastotyöoppaan (Tapio 2009) ja metsänhoidon suunnitelmalomakkeen (Metsäkeskus 2012) ohjeiden
mukaisesti, jotka edelleen pohjautuvat METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet –
julkaisussa (Suomen ympäristö 2008) annettuihin ohjeisiin. Kultakin vaadittavat METSOohjelman kriteerit täyttävältä metsikkökuviolta kirjattiin ylös elinympäristötyyppi, elinympäristön
rakennepiirre/-piirteet sekä arvoluokka (I–III).
5
POHJOIS-ESPOO
3.5
Suunnitelman kokoaminen
Maastossa kerätty inventointitieto ja suunnitteluprosessin aikana annetut metsäkuviokohtaiset
toimenpide-ehdotukset koostettiin suunnitelmaksi useiden luonnos- ja ohjausryhmän kommentointivaiheiden tuloksena. Maastossa annettuja alustavia toimenpide-ehdotuksia tarkistettiin ja
täsmennettiin muun aluetta koskevan lähtöaineiston perusteella ottaen huomioon myös suunnittelualuetta ja suunnitelmaa koskevat laajemmat tavoitteet (ks. luku 2). Suunnitelman laadinnassa käytettiin paikkatietomenetelmiä lähtöaineistojen yhdistämiseen ja analysointiin. Ohjausryhmä
teki keskeisiin kohteisiin myös maastotarkistuksia.
Asukastilaisuuksissa saatu palaute, kirjallinen palaute, karttapalautekyselyn kautta saatu palaute
ja sidosryhmätilaisuuden keskustelut ovat vaikuttaneet suuresti suunnitelman laadintaan yleisellä
ja yksityiskohtaisella (metsäkuvio-) tasolla.
6
POHJOIS-ESPOO
4.
SUUNNITTELUALUE
4.1
Maa- ja kallioperä, kasvillisuusvyöhyke ja vesistöt
Pohjois-Espoon kallio- ja maaperää sekä topografiaa luonnehtivat itä- ja pohjoisosan kallioiset ja
ohuen moreenikerroksen alueet sekä Bodominjärven itä- ja pohjoispuoliset alavat saviset laaksot
kallioselänteineen. Kallioperän rikkonaisuus näkyy korkokuvakartoissa erityisesti alueen länsiosassa jyrkkärinteisinä ruhjeina, joiden väliin jää ohuen moreenikerroksen alueita sekä pääosin
varsin kapeita savisia murroslaaksoja. Paikoin murroslaaksoissa on pienialaisia turvekerrostumia.
Suunnittelualueen länsiosassa kivilajina on Geologian tutkimuskeskuksen kallioperäkartan (1:200
000) mukaan mikrokliinigranitti ja Bodominjärven itä- ja koillispuolella Bodomin rapakivigraniitti.
Näiden väliin työntyy kapeana kärkenä granodioriittialue. Länsi- ja pohjoisosan mikrokliinigranitti- ja granodioriittialueilla kallioperästä liukenee varsin vähän ravinteita, minkä vuoksi kasvillisuus
on suhteessa karumpaa kuin muualla (Petrell 2006). Rapakivigraniitissa on sen sijaan päämineraalina myös biotiittia, joka on kasvillisuuden näkökulmasta mm. kaliumin ja magnesiumin lähde.
Pintamaalajijakauma suunnittelualueella Geologian tutkimuskeskuksen maaperäkartan (1:20
000) mukaan on esitetty taulukossa 1 ja kuvassa 3.
Taulukko 1. Pintamaalajijakauma suunnittelualueella
Maalaji
Hiekka (Hk)
Hiekkamoreeni (HkMr)
Kalliomaa (Ka)
Karkea hieta (KHt)
Hieno hieta (HHt)
Liejusavi / lieju (LjSa /Lj)
Rahkaturve (St)
Saraturve (Ct)
Hiesu (Hs)
Savi (Sa)
Täytemaa
Kartoittamaton ym.
%
1,3
14,3
52,0
1,1
0,6
1,5
3,9
5,0
0,2
18,9
1,0
0,2
Suunnittelualueen pinta-alasta avokallioiden ja alle metrin maakerroksen verhoamien kallioalueiden osuus on hieman yli puolet. Hiekkamoreenia esiintyy maaperän pintamaalajina 14 %:lla ja
savea 19 %:lla suunnittelualueesta. Suunnittelualueen pinta-alasta 9 %:a on pintamaalajiltaan
turvetta.
Suunnittelualueen korkeimmat kalliohuiput (n. 105 m mpy) kohoavat Kattilajärven etelä- ja Velskolan Pitkäjärven länsipuolella. Korkeita järviylängön alueita on myös Nuuksion Pitkäjärven seudulla. Alavinta on puolestaan Gumbölen seudulla sekä Röylän ja Bodominjärven lähialueella, jossa maanpinnan korkeusasema on maanmittauslaitoksen laserkeilausaineiston mukaan n. 8,5 m
mpy.
Rinnekaltevuus vaikuttaa mm. metsänhoitotöiden ja puunkorjuun toteutukseen. Kuvassa 5 suunnittelualueen maaston rinnekaltevuus on luokiteltu puutavaran metsäkuljetuksen kannalta kriittisten rinnekaltevuusarvojen mukaan. Puutavaran metsäkuljetuksessa kuormatraktorin ajouran
sivukaltevuuden ei tulisi ylittää 10° ja pitkittäiskaltevuuden 25°. Rinnekaltevuus on selkeästi hoito- ja korjuutyötä vaikeuttava tekijä erityisesti Espoon keskuksen länsi- ja luoteispuolella sekä
Nuuksioon ja Velskolan Pitkäjärvelle ulottuvalla jyrkkärinteisten kallioselänteiden alueella. Näillä
alueilla ei usein kuitenkaan ole tarvetta toimenpiteille, varsinkin jos on kyse kalliomänniköistä.
Pienipiirteistä jyrkkärinteisyyttä on myös mm. Kalajärven ja Lahnuksen suunnalla.
7
POHJOIS-ESPOO
Kuva 3. Suunnittelualueen pintamaalaji Geologian tutkimuskeskuksen maaperäaineiston (1:20 000) mukaan
8
POHJOIS-ESPOO
Espoon metsät kuuluvat hemiboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen (Ib), jolla menestyvät luontaisesti mm. tammi sekä monet vaateliaat lehtimetsien lajit. Ilmastollisesti maaston kohoamisella
rannikolta sisämaan suuntaan (ns. rannikkoefekti) on huomattava vaikutus sateisiin esimerkiksi
Nuuksion järviylängön alueella, joka on Lohjanharjun ohella keskimäärin maamme sateisinta aluetta. Nupurissa on myös mitattu maamme suurin vuotuinen sademäärä 1109 mm v. 1981. (Kersalo ja Pirinen (toim.) 2009)
Vesistöjen osalta suunnittelualueen länsiosa kuuluu Mankinjoen vesistöalueeseen, itäosa Espoonjoen vesistöalueeseen ja pohjoisosa Lakistonjoen vesistöalueeseen. Mankinjoen vesistöalue muodostuu kahdesta päävirtausreitistä: Mankinjoesta ja Gumbölenjoesta. Myös Espoonjoen vesistöalue muodostuu kahdesta päävirtausreitistä: pohjoisesta Bodominjärven kautta laskevasta Glimsinjoesta ja idästä Pitkäjärven suunnasta tulevasta Glomsinjoesta. Sekä Mankin- että Espoonjoen vesistöalueiden purkupaikat ovat Espoonlahden pohjukassa. Lakistonjoen vesistöalue puolestaan laskee pohjoiseen ja on osa Vantaanjoen vesistöaluetta. (Espoon kaupunki 2011)
Kuva 4. Espoossa on lähes sata järveä ja lampea, joista suurin osa sijaitsee Pohjois-Espoossa
Espoon virtavedet on kartoitettu Espoon virtavesiselvityksessä v. 2008 (Janatuinen, 2008). Selvityksessä määritettiin 38 suojelualueiden ulkopuolista virtavesikohdetta, joilla on erityisiä luonnonarvoja. Arvokohteet keskittyvät erityisesti länsi- ja pohjoisosiin Mankinjoen, Gumbölenjoen ja
Nuuksion Myllypuron jokireiteillä sekä Glimsin- ja Glomsinjoelle ja niiden latvapuroihin. (Espoon
kaupunki 2011)
9
POHJOIS-ESPOO
Kuva 5. Suunnittelualueen rinnekaltevuus Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineistosta tuotetun korkeusmallin mukaan
10
POHJOIS-ESPOO
Kuva 6. Suunnittelualueen pää- ja sivuvedenjakajat sekä pääuomat SYKE:n aineiston mukaan
11
POHJOIS-ESPOO
4.2
Kasvupaikat ja puustotiedot
Tässä luvussa kuvataan keskeisiä puusto- ja kasvupaikkatunnuksia suunnittelualueen metsistä.
Liitteissä 3–8 on esitetty vastaavat tunnukset karttamuodossa.
Suunnittelualueen kokonaispinta-ala on 2478 ha, josta metsäksi luettava pinta-ala on 2328 ha
(sisältää metsä-, kitu- ja joutomaan). Tarkemmat tiedot suunnittelualueen eri ryhmiin luokitelluista pinta-aloista on taulukossa 2.
Taulukko 2. Eri maankäyttömuotojen pinta-alat suunnittelualueella
Maankäyttö
Metsä
Metsämaa (puuston kasvu vähintään 1 m3/ha/v)
Kitumaa (puuston kasvu 0,1-1 m3/ha/v)
Joutomaa (puuston kasvu alle 0,1 m3/ha/v)
Niityt, pellot ja muut avoimet alueet
Muu maa
ha
2328
2026
282
21
86
64
%
94
82
11
1
3
3
Yhteensä
2478
100
Suunnittelualueesta kangasmaata tai kalliota on 90 % ja soita 10 %. Yleisin kangasmaan metsätyyppi on tuore kangas, jota on noin 37 % suunnittelualueen pinta-alasta (kuva 7). Lehtomaista
ja kuivahkoa kangasta on suunnilleen yhtä paljon, kumpaakin noin 18–19 % pinta-alasta. Huomattavaa on kallioalueiden suhteellisen runsas osuus, 12 % pinta-alasta. Rämeitä on 5 % ja korpia 4 %. Avosoita on suunnittelualueella hyvin vähän, yhteensä noin 7,5 hehtaaria.
Suunnittelualueen itäosassa kuivemmat kasvupaikkatyypit tai niitä ravinteisuudeltaan vastaavat
turvemaat ovat yleisempiä kuin muualla suunnittelualueella (ks. liite 4). Alueen vähälukuisia lehtoalueita on erityisesti suunnittelualueen keskiosissa, mm. Bodominjärven pohjoisrannalla. Suunnittelualueen koillisosassa sijaitsee laajempia yhtenäisiä lehtomaisen kankaan alueita. Kallioalueita on tasaisesti läpi suunnittelualueen.
Metsätyyppi (% pinta-alasta)
%
40
35
30
25
20
15
10
5
0
Kuva 7. Metsätyyppien jakauma suunnittelualueella
Mänty on yleisin puulaji suunnittelualueella. Sitä on 39 % puuston runkotilavuudesta ja pääpuulajina se on noin puolella kuvioista (kuvat 9 ja 10). Kuusta on puuston runkotilavuudesta noin
kolmannes, mutta pääpuulajina se on alle 30 %:lla kuvioista. Raudus- ja hieskoivua on noin viidennes puuston runkotilavuudesta. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että alueelle
on istutettu vierasperäisistä havupuista ainakin kontortamäntyä, serbiankuusta ja lehtikuusta.
12
POHJOIS-ESPOO
Kuva 8. Mänty on yleisin puulaji suunnittelualueella puuston runkotilavuudesta laskettuna
Suunnittelualueella mänty ja kuusi vaihtelevat pääpuulajina tasaisesti lukuun ottamatta suunnittelualueen itäosaa, jossa mänty on pääsääntöisesti yleisin puulaji (ks. liite 5). Lehtipuuvaltaisia
metsiä on enemmän alueen keskiosissa, mm. Bodominjärven ja Nupurinjärven ympärillä.
Puulaji (% tilavuudesta)
45
40
35
30
%
25
20
15
10
5
0
Mänty
Kuusi
Koivu
Muu
Kuva 9. Puulajijakauma suunnittelualueella (% tilavuudesta)
13
POHJOIS-ESPOO
Kuvion pääpuulaji (% pinta-alasta)
60
50
40
% 30
20
10
0
Kuva 10. Pääpuulaji suunnittelualueella
Puuston runkotilavuus suunnittelualueella on 360 012 m3, joten puuston keskimääräinen runkotilavuus on suhteellisen suuri eli 155 m3/ha metsäksi luettavalla alueella. Puuston määrä vaihtelee
melko tasaisesti suunnittelualueella. Ehkä huomionarvoista on runsaspuustoisten, tilavuudeltaan
yli 300 m3/ha:n kuvioiden runsas määrä (ks. liite 7). Vähiten niitä on suunnittelualueen itäosassa.
Puuston ikäjakaumaltaan suunnittelualue on yllättävänkin tasainen (kuva 11). Tosin vanhempia
metsiä on tavanomaista enemmän, eli yli 80-vuotiaita yli 40 % ja yli 100-vuotiaitakin vielä lähes
viidennes. Vanhimmat metsät ovat lähes poikkeuksetta kalliomänniköitä tai muita kuivemman
kasvupaikan männiköitä. Liitteessä 6 on esitetty metsien ikä kuvioittain puuston keskimääräisen
iän mukaan.
Kuvion keski-ikä (% pinta-alasta)
18
16
14
12
%
10
8
6
4
2
0
0-20
20-40
40-60
60-80
80-100 100-120 120-140
140-
Kuva 11. Ikäjakauma suunnittelualueella
Kehitysluokaltaan metsistä kaksi kolmasosaa (67 %) on uudistuskypsiksi tai varttuneiksi metsiksi
luokiteltuja metsiä (kuva 12). Taimikoiden ja ylispuustoisten taimikoiden osuus on yhteensä noin
15 %. Alle 1,3 m pitkien taimikoiden ja aukeiden alueiden osuus jää erittäin pieneksi. Liitteessä 3
on esitetty kehitysluokat kuvioittain.
14
POHJOIS-ESPOO
Kehitysluokka (% pinta-alasta)
%
40
35
30
25
20
15
10
5
0
Kuva 12. Kehitysluokkajakauma suunnittelualueella
Suunnittelualueen metsien maapohjasta kuluneeksi on luokiteltu reilu 100 ha eli 4,6 % metsäksi
luettavasta alasta. Laajimmat kuluneet alueet sijaitsevat Kulmakorven ja Ämmässuon ympäristössä erilaisesta harrastustoiminnasta, mm. motocross-ajosta johtuen (ks. liite 8).
Kuva 13. Kulunutta maastoa Myllyjärven rannalla
15
POHJOIS-ESPOO
4.3
Niityt ja muut avoimet alueet
Suunnittelualueella on metsäkuvioiden lomassa niittymäisiä avoimia ja puoliavoimia kuvioita.
Suuri osa näistä on kesantoja tai viljelystä pois jääneitä peltoja, joista osa on jo metsittymisen
alussa. Joukossa on myös joitakin käytössä olevia laitumia. Suunnittelualueen halki kulkevassa
voimajohtokäytävässä on avoimia, niittymäisiä jaksoja. Niittyjen tai muiden avoimien alueiden
yhteispinta-ala on noin 86 hehtaaria. Lisäksi muita vähäpuustoisia alueita on noin 49 hehtaaria.
Niityt ja niihin rinnastettavat avoimet kuviot monipuolistavat maisemaa ja lajistoa. Avoimet metsän rajaamat aukiot tuovat vaihtelua ja rytmitystä virkistysreittien maisematiloihin ja niiden reunoilla on lämpimiä levähdyspaikkoja. Maisemallista merkitystä on erityisesti niillä avoimilla alueilla, jotka rajoittuvat vesistöön sekä näkyvillä paikoilla ja kulkureittien varrella sijaitsevilla niityillä.
Metsän reunat ovat monien eläinten suosimia reittejä ja niillä lajirunsaus on suurin. Arvokkaiksi
kulttuurimaisemiksi ja perinneympäristöiksi luokitellut avoimet alueet on esitelty tarkemmin luvussa 4.6.
Kuva 14. Niityt ja muut avoimet alueet tuovat vaihtelua maisemaan
Niityt ja muut avoimet alueet näkyvät hoitoluokkakartassa (liite 2) punaisen sävyillä. Espoon
kaupungilla käytetyt niittyjen ja avoimien alueiden hoitoluokat ovat B1 (maisemapelto), B3 (maisemaniitty- ja laidunalue), B4 (avoin alue ja näkymä) ja B5 (arvoniitty). Hoitoluokat on esitelty
luvussa 7.1.
16
POHJOIS-ESPOO
4.4
Kirjanpainaja ja metsätuhot
Hyönteisten vuosittain aiheuttamat metsätuhomäärät ovat pieniä verrattuna esimerkiksi lumen,
sienten ja selkärankaisten aiheuttamiin metsätuhomääriin. Hyönteistuhoille on kuitenkin luonteenomaista niiden ajallinen ja paikallinen vaihtelu sekä epidemiamainen esiintyvyys. Kirjanpainaja (Ips typographus) on yksi merkittävimmistä metsätuhoja aiheuttavista hyönteisistä Suomessa.
Kirjanpainajan elinkierto ja metsätuhot
Kirjanpainajaa esiintyy pääasiassa kuusissa, mutta toisinaan harvinaisena myös männyissä.
Suomessa kirjanpainaja on merkittävin kuusen tuholaislaji. Kirjanpainajaa esiintyy kunnoltaan
heikentyneissä pystypuissa, tuoreissa tukkipinoissa, myrskynkaadoissa tai lumen murtamissa
puissa. Erityisen runsaana esiintyessään laji saattaa iskeä myös terveisiin pystypuihin. Kirjanpainaja talvehtii sekä aikuisena että toukkana, mutta toukkavaiheen talvenkestävyys on huomattavasti aikuisia yksilöitä heikompi. Aikuiset yksilöt parveilevat touko-kesäkuussa, kun maan lämpötila on kohonnut noin 10 °C ja ilman lämpötila noin 20 °C. Koiraat hakeutuvat kuusipuiden
kaarnan alle, nilakerrokseen, johon hakeutuvat myöhemmin myös naaraat. Naaraat munivat nilakerrokseen kaivamaansa käytävään munansa, joista myöhemmin kehittyy toukkia. Toukkien
ravintona toimii puun nilakerros. Puun heikentyminen ja kuoleminen johtuu nimenomaan puun
nilakerroksen tuhoutumisesta, joka vastaa veden ja ravinteiden kulkeutumisesta puunrungossa.
Lajin yksilönkehityksen on todettu nopeutuvan lämpötilan kasvaessa.
Kirjanpainajan esiintymistä määrittelevät ensisijaisesti sopivan, kunnoltaan heikentyneen tai kaatuneen tuoreen kuusipuun määrä sekä kevään ja kesän säätila. Tyypillisesti Suomessa on varttunut kesän aikana vain yksi kirjanpainajasukupolvi, mutta pitkän lämpimän kesän johdosta esimerkiksi 2010 tehtiin havaintoja kahden sukupolven varttumisesta saman kesän aikana. Ilmaston
lämpeneminen lisää toisen sukupolven kehittymisen mahdollisuuksia, joka edelleen nostaisi tuhojen määrää. Lisäksi leudommat talvet parantavat kirjanpainajien talvesta selviytymismahdollisuuksia. Kirjanpainajan esiintymisen todennäköisyyteen vaikuttaa paitsi kesän lämpötilat laajemmin, myös metsikön lämpötilavaihtelut. Kirjanpainajien on todettu esiintyvän todennäköisemmin valoisammissa kuin tiheissä ja varjoisissa metsissä. Toisaalta tiheissä kuusivaltaisissa
metsissä esiintyy enemmän lajille sopivia kunnoltaan heikentyneitä kuusia. Metsikkötasolla kirjanpainajia on todettu esiintyvän etenkin aukkopaikkojen ja metsänreunojen paahteisemmilla
osilla. Kirjanpainajan aiheuttamien metsätuhojen määrä on viimeisen 10 vuoden aikana ollut aiempaa suurempi. 2010-luvulla lajin laajempaa ja runsaampaa esiintymistä selittävät myrskytuhojen suuri määrä ja lajin lisääntymiselle otolliset keskimääräistä lämpimämmät kesät. KeskiEuroopassa ja Ruotsissa laji on aiheuttanut mittavia metsätuhoja. Ilmaston lämpenemisen johdosta kirjanpainajan aiheuttamien tuhojen määrän odotetaan kasvavan Suomessa. Kesäajan
lämpösumman kasvaessa ja talvien leudontuessa riski lajin epidemiamaisesta runsastumisesta
kasvaa, jolloin laji saattaisi iskeä myös terveisiin kuusiin.
Kirjanpainaja avainlajina
Metsätaloudellisessa mielessä lajia pidetään tuholaislajina, joka pienentää taloudellisesti hyödynnettävissä olevan puun määrää, mutta metsäekosysteemin kannalta laji kuuluu mm. myrskyn,
metsäpalon ja sienten kanssa niihin tekijöihin, jotka ylläpitävät metsien luontaista häiriödynamiikkaa. Kirjanpainajaa pidetään yhtenä metsien avainlajeista, joista metsien rakenteellinen ja
lajistollinen monimuotoisuus on riippuvainen. Laji ylläpitää metsien luontaiselle kiertokululle ominaista sukkessiota ja lahopuujatkumoa. Kirjanpainajan esiintymiseen on kytköksissä suuri määrä
muita eläimiä (140 niveljalkaislajia) ja lajin esiintymislaikuilla mm. pistiäisten ja kovakuoriaisten
monimuotoisuus on todettu suureksi.
17
POHJOIS-ESPOO
Kirjanpainaja suunnittelualueella ja lainsäädäntö
Pohjois-Espoon metsäinventoinneissa metsäkuvioilta merkittiin ylös myös havainnot metsätuhoista. Valtaosalla kuusta kasvavilla kuvioilla kuusissa havaittiin joko kirjanpainajan tai muun hyönteisen aiheuttamia vaurioita (kuva 16). Mm. hyönteisten aiheuttamien metsätuhojen hillitsemiseksi on säädetty laki metsätuhojen torjunnasta, joka on voimassa yleiskaava-alueiden maa- ja
metsätalouteen ja virkistyskäyttöön osoitetuilla alueilla sekä asemakaava-alueiden maa- ja metsätalouteen osoitetuilla alueilla. Laki velvoittaa poistamaan vahingoittuneet kuuset taimikkovaiheen ohittaneissa metsissä, mikäli niiden määrä ylittää 10 kuutiota/ha. Kuusen kannalta merkittävimmän tuholaisen, kirjanpainajan, tapauksessa vahingoittuneella puulla tarkoitetaan tyypillisesti tuoretta myrskyn kaatamaa tai esimerkiksi lumen murtamaa puuta. Poikkeuksen muodostavat kuitenkin metsälain 10 §:n erityisen tärkeät elinympäristöt, joilla maanomistaja voi jättää
vahingoittuneita puita enemmän kuin laissa on yleisesti säädetty.
Kuva 15. Kirjanpainajan vioittamaa metsää Velskolan Pitkäjärven eteläpuolella
18
POHJOIS-ESPOO
Kuva 16. Inventoidut hyönteistuhot suunnittelualueella. Pääosa hyönteistuhoista on kirjanpainajan aiheuttamia.
19
POHJOIS-ESPOO
4.5
Luontoarvot
Pohjois-Espoon suunnittelualueella laajimmat yhtenäiset metsäalueet sijoittuvat Bodominjärven
länsipuolisiin osiin ja jatkuvat pohjoiseen aina Vihdintien pohjoispuolelle saakka. Bodominjärven
itäpuolella maasto on asutusalueiden ja peltojen pirstomaa ja metsäalueet ovat selvästi pienialaisempia ja pirstaloituneita. Luonnonsuojelualueet ja Natura-alueet muodostavat rikkonaisen ketjun Bodominjärven ympäristöstä pohjois-luoteissuuntaan. Vihdintien ympäristöön sijoittuu luonnonsuojelualueiden ja Natura-alueiden keskittymä, jossa alueet muodostavat toisiinsa liittyviä
laajempia kokonaisuuksia (kuva 19). Luonnonsuojelualueet ja Natura-alueet eivät sisälly tämän
hankkeen suunnittelualueeseen. Tavoitteena on koota tiedot muista merkittävistä luontokohteista, jotka tulee huomioida luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmassa. Entuudestaan tiedossa olevien arvokohteiden lisäksi luontoarvot ja monimuotoisuutta ylläpitävät piirteet (mm. lahopuusto)
pyritään huomioimaan myös muilla alueilla, etenkin METSO-kohteilla ja muilla erityisiä monimuotoisuusarvoja omaavilla kohteilla.
Kuva 17. Tervaleppävaltaista rantalehtoa
20
POHJOIS-ESPOO
Kuva 18. Suunnittelualueen läheisyydessä sijaitsevat suojelualueet
21
POHJOIS-ESPOO
4.5.1 Luonnon monimuotoisuuden huomioiminen Espoossa
Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on Suomessa pyritty huomioimaan mm. luonnonsuojelulain, metsälain ja vesilain mukaisia luontotyyppejä ja elinympäristöjä koskevalla lainsäädännöllä. Kansainvälisellä tasolla Suomi on yhdessä muiden EU-maiden kanssa asettanut tavoitteekseen
pysäyttää luonnon monimuotoisuuden vähenemisen vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi 2010 vahvistetun Nagoyan yleissopimuksen kautta tavoitteena on estää monimuotoisuuden köyhtymistä.
Espoossa laadittiin 2013 luonnon monimuotoisuuden suojelun toimenpideohjelma, jonka perustana ovat kansainväliset ja kansalliset luonnon monimuotoisuutta koskevat sopimukset ja tavoitteet. Ohjelma on jatkoa 2010 Espoon ympäristökeskuksen laatimalle Luonnon monimuotoisuuden
suojelutyön perusteet ja priorisointi-arviolle. Toimenpideohjelman tavoitteina ovat Espoon alueen
luonnon ominaisuuksien ja erityispiirteiden säilyttäminen sekä niiden elinympäristöjen turvaaminen, joihin kohdistuu eniten uhkia häviämiselle. Toimenpideohjelman tavoitteena on erityisesti
vanhojen metsien, lehtojen, pienvesien ja suoluonnon erityispiirteiden ja ekologisten yhteyksien
säilyttäminen, ei vain suojelullisin toimin, vaan myös yleisemmällä tasolla, kohteiden toimenpiteiden suunnittelun yhteydessä.
Tietoja suunnittelualueen arvokkaista luontokohteista ja luontoarvoista on koottu Espoon kaupungin selvityksistä, Espoon ympäristökeskuksen tietokannoista, kaava-alueiden luontoselvityksistä sekä muista olemassa olevista selvityksistä. Myös merkittävien, lainsäädännön mukaan
huomioitavien lajien esiintymisalueita käsitellään metsänhoitoon erityisesti vaikuttavan lajiston,
kuten liito-oravan osalta. Arvokkaiden luonnonalueiden ja lajien lisäksi tarkastellaan ekologisen
verkoston, eli laajojen yhtenäisten metsäalueiden ja niiden välisten ekologisten yhteyksien rakennetta Pohjois-Espoon alueella.
Kuva 19. Liito-oravan asuttamaa metsää Blominmäessä
22
POHJOIS-ESPOO
4.5.2 Tiedossa olevat luonnon arvokohteet
Tiedossa olevat arvokkaat luontokohteet sekä arvokkaat virtavesikohteet, jotka sisältyvät osittain
tai kokonaan suunnittelualueeseen taikka rajautuvat siihen, on listattu liitteessä 13 olevissa taulukoissa (13a – 13b) (Espoon arvokkaat luontokohteet 2012, Espoon virtavesiselvitys 2008, ympäristökeskuksen tietokanta). Metsäisten kohteiden lisäksi arvokkaat virtavesi-, suoja vesialueet ovat mukana, koska reuna-alueiden metsien käsittely vaikuttaa suuresti kohteiden luonnontilaan ja vesitasapainoon. Luontotyyppipäätöksellä jo suojeltuja kohteita ei ole esitetty taulukossa.
Luontoselvitykset
Espoon kaava-alueilla tehtyjen selvitysten luontokohdetietoja on koottu liitteenä olevaan taulukkoon (liite 13). Osa selvityksistä on 2000-luvun alusta ja niiden tiedot on syytä tulevaisuudessa
päivittää, jotta luontokohteiden nykytila ja huomioimisen tarve voidaan arvioida. Kaikkia kaavaalueilla havaittujen luontokohteiden ja arvokkaiden lajien tarkkoja sijainteja ei ole saatavana
kartta-aineistona. Listauksen perusteella voidaan kuitenkin arvioida sijaitseeko suunnittelualueeseen kuuluvilla kaava-alueilla mahdollisesti arvokkaita ja huomioitavia luontoarvoja, joiden nykytila on syytä tarkastaa ennen hoitotoimia.
4.5.3 Liito-oravat ja lepakot
Liito-orava
Liito-orava (Pteromys volans) on EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) ja luonnonsuojelulain 49
§:n tarkoittama laji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on
kielletty. Lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin lukeutuvat pesäpuut ja niiden läheisyydessä sijaitsevat suojaa ja ravintoa tarjoavat puut. Myös riittävät kulkuyhteydet (latvusyhteydet) liito-oravien
lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin tulee säästää.
Liito-orava esiintyy varttuneissa kuusivaltaisissa sekametsissä, joissa on mielellään vaihtelevan
ikäistä puustoa, lehtipuista järeitä haapoja sekä leppää ja koivua. Tärkeimmät elinympäristövaatimukset ovat riittävä lehtipuusto, jossa on ravintokohteiksi soveltuvia lehtipuita ja pesintään sopivia kolopuita. Liito-orava saattaa pesiä myös oravan risupesässä, pöntössä tai rakennuksessa.
Liito-oravien reviirien koot ovat naarailla keskimäärin 8 ja koirailla 60 hehtaaria. Reviirillä on
usein useampi ydinalue, joilla liito-orava ruokailee ja oleilee. Liito-oravalla on elinpiirillään tyypillisesti useita käytössä olevia pesiä, joissa se viettää päivät. Pesät voivat sijaita myös tärkeimpien
ruokailualueiden ulkopuolella.
Aikuiset liito-oravat ovat paikkauskollisia. Ne viettävät aikuisikänsä alueella, jonne ne ovat poikasvaiheessa tehdyn vaelluksen päätteeksi asettuneet. Naaraiden reviirit sijaitsevat tyypillisesti
toisistaan erillään, mutta urosten reviirit voivat mennä päällekkäin ja yltää useiden naaraiden reviirien alueelle. Liito-oravan poikaset syntyvät huhti-toukokuussa ja toinen poikue voi syntyä kesäkuussa. Poikaset siirtyvät loppukesästä tai alkusyksystä uusille reviireille. Vaeltaakseen ne tarvitsevat alueiden välisiä puustoyhteyksiä.
Liito-orava on viimevuosina levittäytynyt Espoossa monille alueille, jossa sitä ei ennen ole tavattu. Lajin esiintymisestä Espoon alueella on tehty viime vuosina useita selvityksiä, joiden perusteella sen nykyisestä esiintymisestä on olemassa suhteellisen hyvät tiedot (kuva 20). Tehtyjen
selvitysten perusteella voidaan kuitenkin todeta lajin esiintymisen Espoossa muuttuvan jatkuvasti. Tätä taustaa vasten suunnitelman liito-oravaa koskevia tietoja ei voida pitää kattavina ja tämä
tulee huomioida myös toimenpiteiden toteutusvaiheessa (mm. ajankohtaisten havaintojen tarkistus).
Metsää käsiteltäessä liito-oravan pesä- ja ruokailupuut sekä riittävä suojapuusto on säilytettävä.
Etelä-Espooseen tehdyssä laajassa selvityksessä liito-oravan ja maankäytön yhteensovittamiseksi
on määritelty kriteerit ja tavoitteet liito-oravan huomioimiselle. Selvityksen mukaan ydinalueen,
joka sisältää liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja, tulee olla pinta-alaltaan vähintään
noin 1 ha. Lisäksi alueiden välillä on säilytettävä puustoisia yhteyksiä. Kriittisimmät kohteet sijoittuvat kaava-alueille sekä ennestään rajallisille metsälaikuille, joiden väliset yhteydet ovat kaventuneet.
23
POHJOIS-ESPOO
Kuva 20. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä sijaitsevat liito-oravahavainnot ja elinaluerajaukset
24
POHJOIS-ESPOO
Lepakot
Kaikki Suomessa esiintyvät lepakkolajit ovat EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) ja luonnonsuojelulain 49§:n tarkoittamia lajeja, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Lepakoiden päiväpiilojen ja talvehtimispaikkojen paikantaminen on usein
vaikeaa. Lepakoille tärkeitä alueita kartoitetaankin paikantamalla niiden öisiä liikkeitä, joiden perusteella voidaan paikantaa niiden kannalta merkittäviä ruokailualueita ja kulkuyhteyksiä. Lepakoiden levähdys- ja lisääntymispaikat voivat olla luolissa, kallioiden, kivien ja puiden koloissa tai
onkaloissa. Myös erityisesti vanhat rakennukset ovat potentiaalisia lepakoiden ja lepakkoyhdyskuntien lisääntymis- ja levähdyspaikkoja.
Lepakot liikkuvat ja ruokailevat tyypillisesti ranta-alueilla ja metsiköissä. Ne liikkuvat tiettävästi
esim. metsän reunoja, joenuomia ja muita kasvillisuusalueita myöten. Vähemmän ne liikkuvat
laajoilla aukeilla tai puuttomilla alueilla. Lepakoiden valonarkuudessa ja aukeiden alueiden käytössä on lajikohtaisia eroja. Esimerkiksi siippalajit karttavat avoimia alueita ja valoja, joten niistä
tehdyt havainnot keskittyvät usein pimeisiin metsiköihin. Vaikkapa pohjanlepakot sietävät paremmin myös valaistuja alueita.
Lepakoiden käyttämät alueet arvotetaan selvityksissä tyypillisesti luokkiin I-III. Luokka I tarkoittaa lisääntymis- ja levähdyspaikkaa. Luokka II on tärkeä ruokailualue tai siirtymäreitti. Luokan II
alueet eivät ole lailla suojattuja, mutta Suomi on osallisena EUROBATS-sopimuksessa, jonka mukaan II-luokan alueet on huomioitava kaavoituksessa. Luokan III alueet ovat muita lepakoiden
käyttämiä alueita, jotka huomioidaan mahdollisuuksien mukaan. Lepakoille tärkeitä alueita on
kartoitettu lähinnä kaavahankkeiden yhteydessä, mikäli kaava-alueella on alueita, jotka vaikuttavat mahdollisesti lepakoiden kannalta merkittäviltä. Lepakoiden esiintymisestä on siksi hyvin paikallisia tietoja, eikä niiden perusteella voida tehdä yleisiä johtopäätöksiä lepakoiden ja niille merkittävien alueiden esiintymisestä Pohjois-Espoon alueella yleensä.
4.5.4 Ekologiset yhteydet
Ekologinen verkosto muodostuu luonnon ydinalueista, eli laajoista metsäisistä alueista, sekä näitä
laajempia alueita yhdistävistä ekologisista yhteyksistä. Ekologiset yhteydet laajempien luonnonympäristöjen välillä ovat ekologisten toimintojen, luonnon monimuotoisuuden ja lajiston elinvoimaisena säilymisen edellytys. Ne muodostuvat eläinten säännöllisesti käyttämistä kulkureiteistä, joita myöten ne voivat siirtyä soveltuvien elinalueiden välillä. Ekologiset yhteydet turvaavat
lajien liikkumisen ja leviämisen mahdollisuudet ja ehkäisevät pienten populaatioiden geneettisen
aineksen eriytymistä. Ekologiset yhteydet voidaan jakaa maakunnallisesti ja paikallisesti merkittäviin yhteyksiin. Maakunnallisesti merkittävät yhteydet mahdollistavat joidenkin lajien, esim.
hirvieläinten, vuotuiset vaellukset ja turvaavat eläinten levittäytymismahdollisuudet. Paikallisesti
arvokkaat yhteydet muodostavat soveltuvia yhteyksiä eläinten päivittäiseen liikkumiseen ja lajien
levittämiseen ympäristöön. Ne voivat muodostua metsätalouden piirissä olevista tavanomaisista
metsäalueista. (Lammi ja Routasuo 2012)
Maakunnallisella tasolla merkittävät ekologiset yhteydet on määritetty hirvieläinten liikkeiden perusteella. Paikallisemmalla tasolla yhteydet voivat olla erityyppisiä alueella liikkuvasta lajistosta
riippuen. Mikäli kaava-alueella tiedetään esiintyvän merkittävää huomioitavaa lajistoa, on niiden
tarvitsemat kulkuyhteydet syytä huomioida maankäytön suunnittelussa. Esim. liito-oravalle tai
lepakolle soveltuvat kulkuyhteydet ovat hyvin erityyppisiä kuin hirvieläinten tarvitsemat yhteydet. Merkittävien ekologisten yhteyksien sijoittuminen voi siis näyttää hyvin erilaiselta, riippuen
siitä, mille lajille soveltuvat yhteydet ovat kyseessä. Yleisesti ottaen kuitenkin suuret väylät muodostavat merkittäviä liikkumisesteitä suurelle osalle lajeista, samoin kuin tiiviit kaupunkirakenteet. Yleisesti merkittävimmät eläinten käyttämät ekologiset yhteydet keskittyvät jokivarsiin ja
lehtomaisen kankaan metsiin (Väre 2003).
25
POHJOIS-ESPOO
Erityisesti tiiviisti rakennetuilla kaupunki- ja taajama-alueilla luonnonalueet ovat pirstoutuneita ja
erillään toisistaan, jolloin niiden välisten ekologisten yhteyksien toiminta ja laatu ovat merkittävä
osa verkoston toimintaa. Tällaisilla alueilla ekologiset käytävät myös kaventuvat ja heikentyvät
herkästi uusien alueiden rakentamisen yhteydessä, ellei niiden säilyttämiseen kiinnitetä erityisesti
huomioita.
Espoon alueen ekologisia yhteyksiä on tarkasteltu mm. 2012 julkaistussa Espoon arvokkaat luontokohteet -julkaisussa (Lammi ja Routasuo 2012), sekä Espoon ympäristölautakunnan julkaisussa Ekologiset yhteydet ja viheralueverkosto Espoossa (Hirvensalo 2014).
Espoon tärkeimmät luonnon ydinalueet ovat Nuuksion järviylänko sekä Espoon keskuspuisto. Erityisen tärkeää on että näiden alueiden välinen ekologinen yhteys säilytetään (Hirvensalo 2014).
Kuvassa 21 on esitetty Espoon alueelta tunnistetut merkittävimmät nykytilan mukaiset maakunnalliset ekologiset yhteydet sekä hankealueella ja lähiympäristössä olevat nykytilan mukaisten
maakunnallisten ekologisten yhteyksien kannalta merkittävät luonnonalueet (Hirvensalo 2014).
26
POHJOIS-ESPOO
Kuva 21. Pohjois-Espoon tärkeimmät nykytilan mukaiset maakunnalliset ekologiset yhteydet sekä hankealueen ja sen lähiympäristön nykytilan mukaisten maakunnallisten ekologisten yhteyksien kannalta
merkittävät luonnonalueet (Hirvensalo 2014). Kuvassa ei ole esitetty paikallisia ekologisia yhteyksiä eikä suunniteltuja yhteystarpeita.
27
POHJOIS-ESPOO
4.6
Maisema ja kulttuuriympäristö
4.6.1 Pohjois-Espoon kulttuurimaiseman piirteitä
Varhaisimmasta asutuksesta Pohjois-Espoossa kertovat esihistorialliset muinaisjäännökset, joista
suurin osa on kivikautisia. Varhainen asutus sijoittui pääasiassa Pohjois-Espooseen Nuuksion Pitkäjärven, Bodomjärven ja Loojärven ympäristöön. Suurin osa Etelä-Espoosta oli tuolloin vielä
merta. Vanhimmat pellot on raivattu jokilaaksoihin ja maankohoamisen paljastamille lahden perukoille. Yhtäjaksoinen peltoviljely on Espoossa alkanut viikinkiajan lopulla noin 1000 vuotta sitten, näin todennäköisesti myös Nuuksion ja Röylän kylissä. Samalla on jatkunut kaskeaminen.
Kasket ja peltoviljely ovat synnyttäneet nykyiset peltoaukeat. Ensimmäiset tiedot taloista ja kylistä ovat tyypillisesti 1540-luvun maakirjoista.
Espoolainen kylä on ollut tyypillisesti pieni, vain 2–3 taloa, jotka ovat sijainneet epäsäännöllisenä
rykelmänä peltoaukean yläpuolelle nousevalla kukkulalla. Pienen taloluvun ansiosta isojako
muutti vain hyvin vähän espoolaisten kylien maisemaa, sillä talot saivat useimmiten jäädä vanhoille paikoilleen. Saman laajan peltoaukion reunalla voi olla useita pieniä kyliä. Pohjois-Espoon
maisemissa on säilynyt monia vanhoja kylänpaikkoja, 1700-luvun pellot ovat pitkälti edelleen
käytössä ja myös kulttuurimaisemakokonaisuuksia toisiinsa yhdistävää vanhaa tiestöä on jäljellä.
(Härö 1984)
4.6.2 Arvokkaat maisema-alueet ja rakennetut kulttuuriympäristöt
Bodominjärven ympärillä sijaitsevat kartano- ja kyläympäristöt muodostavat rakennuksineen ja
vuosisatoja viljelyksessä olleine peltoineen hyvin säilyneen, Uudenmaan rannikkoseudulle tyypillisen kylä- ja viljelymaiseman. Bodom Smedsin itsenäistilan päärakennus on osittain 1700-luvulta,
samoin riihi ja mahdollisesti muutama muu ulkorakennus. Röylän kylässä on myös 1700-luvulle
ajoittuvia rakennuksia. Bodomin, Oittaan ja Margarethebergin ja kartanoiden vanhimmat rakennukset ovat mahdollisesti peräisin 1700-luvun lopulta. Lisäksi järven ympärillä on Snettansin
(Nettaa) kylä ja lukuisia pienempiä, hyvin säilyneitä tilakokonaisuuksia. Järvenrantojen tiet ovat
säilyttäneet vanhat linjansa ja ovat maisemallisesti mielenkiintoisia. (Uudenmaan liitto 2012)
Snettansin ja Rödskogin peltovainioiden reunojen mäkiosuuksille sijoittuvat lukuisat kivikautiset
asuinpaikat kertovat asutukselle suotuisista olosuhteista jo esihistoriallisella ajalla, jolloin peltolaakso on ollut osa merenlahtea. (Valtakunnallisesti merkittävät… 2014)
Suunnitelmaan kuuluvia metsäalueita on Snettans-Rödskogin valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä ja sen laitamilla sekä maakunnallisesti arvokkailla alueilla Bodominjärven pohjois- ja eteläosissa.
Nuuksion erämaakylään kuuluu jopa 1600- ja 1700-luvuilta peräisin olevan rakennuskannan lisäksi peltomaisemaa, purolaakson voimalaitos- ja myllynraunioita sekä kivisilta ja vanhoja kyläteitä. Eristyksissä ollut kylä on säästynyt aikoinaan muuta maakuntaa koetelleilta ilmiöiltä kuten
isovihalta. Järviylängön erämaamaisemista löytyy arkkitehtonisesti mielenkiintoisia kesähuviloita
1930–1950-luvulta. (Uudenmaan liitto 2012)
Kustaa Vaasan 1556 perustama Espoonkartano on yksi Suuren rantatien vanhoista kuninkaankartanoista. Suuren rantatien linja kulkee yhä kartanoalueen halki ja siihen liittyy Mankinjoen
ylittävä tiettävästi maan vanhin 1770-luvun kiviholvisilta, joka on myös museosilta. Alue on historiallisilta elementeiltään poikkeuksellisen runsas, ja kartanoympäristön ajallinen ulottuvuus kattaa vuosisadat keskiajalta nykypäiviin. (Uudenmaan liitto 2012) Espobyn kuninkaankartanon perustamisen yhteydessä autioitui toinen kylä Mankby, joka on säilynyt meidän päiviimme saakka
käytännössä koskemattomana ja on Suomen parhaiten säilynyt jäänne keskiaikaisesta kylästä.
Bembölen kylä on myös suurimpia Espoossa (11 taloa), ja se on ollut läpi aikojen tärkeä sijaintinsa takia. Sen ohitse kulkee Suuri Rantatie Viipurista Turkuun, Espoonjoen haarat Glimsjoki
(Kvarnbyån) ja Glomsjoki (Oitån) sekä kylätiet Pohjois-Espooseen.
28
POHJOIS-ESPOO
Kuva 22. Arvokkaat kulttuuriympäristökohteet suunnittelualueen läheisyydessä
29
POHJOIS-ESPOO
Kuva 23. Nettaan (Snettans) peltojen takana näkyy suunnittelualueeseen kuuluvaa metsänreunaa
Espoonjokilaakso on osa maakunnan halkaisevaa ja paikoin hyvin havaittavaa kallioperän murroslaaksoa. Alueen vanhinta säilynyttä kerrostumaa edustavat lukuisat muinaisjäännökset sekä
Suuri rantatie ja sen varteen 1400-luvun lopulla rakennettu harmaakivikirkko. Jokilaaksossa on
useita keskiajalta periytyviä kyliä, joissa on jonkin verran vanhaa rakennuskantaa jäljellä. Jokilaakson kulttuurimaisema jatkuu Kehä III pohjoispuolella kapeina peltoaukeina ja kaventuu lopulta metsäksi. (Uudenmaan liitto 2012) Espoonjokilaaksoon sijoittuvat Träskändan kartano, Vanha
rantatie ja rautatie sekä vanhaa teollisuutta.
30
POHJOIS-ESPOO
4.6.3 Kiinteät muinaisjäännökset
Kivikauden ihmiset valitsivat asuinpaikakseen usein etelään viettäviä rantoja ja rinteitä, joiden
kalliot suojasivat kylmiltä tuulilta. Veden läheisyys tarjosi ihmisille hyvät mahdollisuudet elää ja
harjoittaa pyyntiä. Pohjois-Espoosta tunnetaan paljon muinaisjäännöksiä, joista suurin osa on
kivikautisia. Metallikautisia muinaisjäännöksiä on vähemmän, mutta historiallisia kylänpaikkoja
tunnetaan monia. Suuria muinaisjäännöskeskittymiä on Espoonkartanon-Loojärven alueella ja
Nuuksion Pitkäjärven eteläosassa ja Bodominjärven pohjoispuolella. Nämä rajautuvat suurimmaksi osaksi suunnittelualueen osien ulkopuolelle.
Suunnittelualueen eteläosassa Mynttilässä ja sieltä Gumböleen ja Karhusuolle jatkuvalla vyöhykkeellä on kivikautisia sekä historiallisia muinaisjäännöksiä. Nupurin eteläpuolella osuu suunnittelualueelle muinaisjäännöksiä, jotka ovat osa Espoonkartanon ja Nuuksion pitkäjärven välistä
muinaisjäännöslinjaa.
Lähellä Bodominjärven pohjoisrantaa on kivikautisia ja historiallisia asuinpaikkoja, jotka sijoittuvat suunnittelualueelle ja sen reunaan. Myös Röylän-Perusmäen suunnassa on suunnittelualuetta
sivuavia muinaisjäännöksiä. Bodominjärven eteläpuolella Oittaalla on historiallinen sekä varhaismetallikautinen asuinpaikka.
Pitkäjärven molemmin puolin (kylät Gammelgård ja Träskända) sekä jokea pitkin Kvarnbyn kylään ja edelleen alavirtaan on lukuisia kivikautisia asuinpaikkoja ja keskiaikaisia kyliä.
Kuva 24. Kunnarlan keto nousee teiden risteyksestä kohti korkeaa kalliota. Vuoden 1540 maakirjan mukaan paikalla sijaitsi talo. Rinteestä avautuu näkymä Bodominjärvelle, jota osittain peittää Kunnarlantien kyljessä oleva metsäsaareke.
31
POHJOIS-ESPOO
4.6.4 Perinnemaisemat
Suunnittelualueella tai sen vaikutusalueella sijaitsevia erittäin tärkeitä perinneympäristöjä ovat
Bodomin Smedsin koivuhaka sekä kallioketo ja rinneniitty, pieni kalkkivaikutteinen niitty metsän
keskellä Meerlammin tuntumassa ja Svartbäckträsketin vanha niitty- ja peltoalue (Raatikainen &
Vaittinen 2003).
Merkittävä perinneympäristö on Kunnarlan ketomäki, jolla on sijainnut keskiaikainen Gunnarlan
kylä sekä myöhemmin Gunnarsin kartano. Kylämäeltä on hienot näkymät Bodominjärvelle. Lisäksi merkittäviä perinneympäristöjä ovat sekä Maarinpuron niitty, Snettansin lammashaka ja Rosbackan niitty Lahnuksessa.
Espoon kaupungin ympäristökeskus hoitaa vuosittain kesätyöntekijöiden voimin em. perinneympäristöistä Svartbäckträsketin niittyä ja Kunnarlan ketoa.
Kuva 25. Laiduntamisen muovaamaa metsänreunaa Bodomintien varressa
Kohdetiedot rakennetusta kulttuuriympäristöstä, kulttuuri- ja perinnemaisemista ja muinaisjäännöksistä on koottu liitteeseen 14.
32
POHJOIS-ESPOO
4.7
Virkistyskäyttö
Suunnittelualueen metsiä käytetään paljon virkistykseen. Kehä III:n pohjoispuolella Espoossa
asuu vain noin 16 000 asukasta, mutta alueen metsiä käyttävät virkistykseen myös muualla Espoossa ja naapurikunnissa asuvat. Ulkoilualueiden vyöhyke kulkee Bodominjärven etelä- ja länsipuolelta kohti Nuuksion kansallispuistoa. Reitistö jatkuu myös pohjoiseen kohti Luukkaan ulkoilualuetta ja sieltä kaakkoon asuinalueiden läpi Askiston ja Hämeenkylän suuntaan.
Tiheimmin asuttujen alueiden, erityisesti Espoon keskuksen, läheiset metsät ovat paljon käytettyjä. Espoon keskuksen länsi- ja pohjoispuolella on tiheä ulkoilureittien verkosto Mynttilästä
Gumböleen jatkuen Turunväylän yli Oittaan ulkoilukeskukseen ja Matalajärven eteläpuolelle.
Suunnittelualueen itäosan metsäkuviot Odilammen – Askiston suunnalla ovat pieniä asutuksen
väliin sijoittuvia kaistaleita, joilla on tärkeä merkitys päivittäisessä ulkoilussa. Suunnittelualueella
sijaitsevista ulkoilukohteista suosituimpia ovat Oittaa ja Pirttimäki Bodominjärven länsipuolella.
Suunnitteilla olevista uusista ulkoilureiteistä monet kulkevat suunnittelualueen metsien halki. Espoon kaupunki päivittää parhaillaan ulkoilureittien yleissuunnitelmaa. Kuvassa 27 esitetyt suunnitellut yhteystarpeet ovat viitteellisiä ja niiden tarkemmat linjaukset määritellään erillisissä maastokatselmuksissa. Ulkoilureitistö on täydentymässä mm. laajemmilla ulkoilualueita yhdistävillä
reiteillä. Kauklahti-Gumböle-välille on suunnitteilla tiheä ulkoilualueiden verkko sekä yhdistäviä
reittejä Nupuriin ja Brobackaan. Suunniteltuja reittejä on suunnittelualueella myös Kolmperän ja
Uusipellon välissä ja Siikajärven suunnalla, Kattilajärven eteläpuolella sekä Bodominjärven pohjoispuolella Kunnarlasta itään Hämeenkylään suuntautuvalla reitillä. Täydentävää reitistöä on
suunniteltu myös alueen itäosiin Ketunkorven, Röylän, Perusmäen, Juvanmalmin ja Odilammen
pienille metsäalueille.
Myös tiestöä käytetään virkistykseen. Mm. Bodominjärveä kiertävä tie on suosittu polkupyöräilyreittinä. Osa suunnittelualueen metsistä näkyy järviltä ja niiden rannoilta. Suunnittelualue sivuaa
monia koulu- ja päiväkotimetsiä sekä muita virkistykseen käytettäviä luonto- ja kulttuurimaisema-alueita.
Kuva 26. Pohjois-Espoon järvenrannoilla on Espoon kaupungin ylläpitämiä uimarantoja
33
POHJOIS-ESPOO
Kuva 27. Olemassa olevat ja suunnitellut ulkoilu- ja virkistysreitit Kehä III:n pohjoispuolella
34
POHJOIS-ESPOO
4.8
Koulu- ja päiväkotimetsät ovat koulujen ja päiväkotien läheisiä metsäkohteita, joilla on ympäristökasvatuksen kannalta merkittäviä sosiaalisia arvoja sekä luonto- ja virkistysarvoja. Koulujen ja
päiväkotien lähimetsät ovat arvokkaita liikkumis- ja oppimisympäristöjä lapsille ja nuorille. Näitä
koulutuksen ja kasvatuksen kannalta merkittäviä lähimetsiä tunnistettiin Espoon koulu- ja päiväkotimetsät -selvityksessä vuonna 2013. Selvitys toteutettiin yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliiton koordinoiman Koulumetsät arvoonsa -hankkeen kanssa. Hankkeen tarkoituksena oli tunnistaa ja turvata koulujen ja päiväkotien läheiset metsäkohteet sekä edistää lasten ja nuorten,
oppilaitosten ja maanomistajien kanssa näiden kohteiden huomiointia suunnittelussa ja päätöksenteossa. Hankkeen tulokset koottiin julkaisuun "Tärkeät lähimetsät – Espoon koulu- ja päiväkotimetsäselvitys 2013" (Lehikoinen ym. 2014).
Espoon koulu- ja päiväkotimetsä -selvityksessä erottuneita metsäkohteita, joissa kävijämäärät
olivat runsaat, olivat Etelä-Espoossa sijaitsevat Sammalvuori ja Hannusmetsä. Lisäksi selvityksessä kävi ilmi, etteivät tärkeinä pidetyt metsäkohteet olleet ainoastaan laajoja yhtenäisiä metsäalueita, vaan pinta-alat vaihtelivat suurista neliökilometrin kokoisista alueista pieniin muutaman aarin kokoisiin alueisiin. Selvityksessä myös korostui metsäkohteiden läheisyys, mikä helpotti kohteissa vierailua.
Tunnistettuja koulu- ja päiväkotimetsiä on suunnittelualueella 380 metsäkuvion alueella. Näiden
kuvioiden yhteispinta-ala on 337 hehtaaria. Koulu- ja päiväkotimetsät on merkitty kuvioluetteloihin. Metsiä hoidetaan yhteistyössä koulujen ja päiväkotien kanssa.
4.9
Maankäyttö ja kaavoitus
Suunnittelualue kuuluu kokonaisuudessaan yleiskaavoitettuun alueeseen. Pohjois-Espoossa on
voimassa Espoon pohjoisosien yleiskaava osa I (lainv. 1997) ja Espoon pohjoisosien yleiskaava
osa II (lainv. 2001). Suurin osa suunnittelualueesta on varattu yleiskaavoissa virkistysalueiksi.
Suunnittelualueesta n. 380 ha on asemakaavoitettua aluetta (ks. kuva 28).
Yleiskaavahankkeita on vireillä Pohjois-Espoossa, Hista-Siikajärvi-Nupuri-alueella sekä Blominmäellä. Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavatyö kattaa kokonaisuudessaan Espoon pohjoisosien yleiskaavan osan I voimassa olevan alueen. Blominmäen alueella yleiskaavatyön tavoitteena on seudullisen jäteveden kalliopuhdistamon sijoittaminen Blominmäelle niin, että alueen luonto- ja virkistysarvot säilyvät. Kaavan tavoitteena on myös turvata Pohjois-Espoon ja keskuspuiston välinen ekologinen viheryhteys ja kevyenliikenteen väyläverkosto. Kaavassa osoitetaan myös
tilavaraus Espoo-Salo-oikoradalle sekä varaudutaan Kehä III:n leventämiseen. Blominmäen
osayleiskaava tuli voimaan 3.6.2015.
Asemakaavoitushankkeita on vireillä esimerkiksi Lahnuksen alueella (mm. Ketunkorven kaavaalue), Odilammen/Kortesmäen alueella, Niipperintien varrella, Gobbackassa, Nupurin ja Miilukorven alueella, Karhusuon koulun ympäristössä sekä Kolmperän ja Kulmakorven alueilla.
35
POHJOIS-ESPOO
Kuva 28. Suunnittelualueen jakautuminen asemakaavoitettuun ja -kaavoittamattomaan alueeseen
36
POHJOIS-ESPOO
5.
ASUKKAILTA SAATU PALAUTE
Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmaan oli mahdollista antaa palautetta 21.1.–
19.2.2015 välisenä aikana asukastilaisuuksissa, sähköisellä karttapalautekyselyllä ja kirjallisesti.
Kaupunki järjesti suunnitelmasta kaksi asukastilaisuutta, joissa esiteltiin suunnitelmaluonnos, palautteenantomahdollisuudet sekä keskusteltiin suunnitteluperiaatteista ja alustavista toimenpideehdotuksista. Asukastilaisuudet pidettiin asuinalueiden mukaan jaettuna seuraavasti:
·
28.1.2015 Espoon keskus (15 osallistujaa)
·
5.2.1015 Kalajärven koulu (52 osallistujaa)
Sähköinen kysely toteutettiin Rambollin karttapalautejärjestelmällä. Kyselyssä vastaajalla oli
mahdollisuus kannattaa tai vastustaa toimenpide-ehdotuksia sekä antaa vapaamuotoisia kommentteja metsäkuvioittain. Metsäkuvioista oli ilmoitettu pinta-ala, alueen kuvaus ja suunniteltu
toimenpide. Kysely oli auki vastaajille 21.1.–19.2.2015. Kyselyssä annettiin palautetta kaikkiaan
1283:lle eri metsäkuviolle. Kuviokohtaista toimenpidettä kannatettiin yhteensä 997 kertaa ja
vastustettiin yhteensä 2975 kertaa. Vapaamuotoisia kommentteja annettiin kaikkiaan 1184 kappaletta.
Suunnitelmaan annettiin 35 kirjallista palautetta yksityishenkilöiltä ja neljä kirjallista palautetta
seuraavilta yhdistyksiltä/järjestöiltä: Siikajärvi-Pikkaraiset ry, Kolmperän asukasyhdistys ry, Röylän ja Bodomin seudun omakotiyhdistys ry ja luontojärjestöt (Espoon ympäristöyhdistyksen,
Luonto-liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin yhteinen palaute).
Palautteissa korostuivat kuusi toistuvaa teemaa:
·
Avohakkuiden ja muiden hakkuiden/harvennusten vastustus
·
Virkistys- ja luontoarvojen korostaminen
·
METSO-kartoituksen puutteet ja METSO-kohteiden toimenpiteiden vastustus
·
Kirjanpainajan vuoksi tehtävien hakkuiden vastustus
·
Kritiikki suunnitteluprosessia kohtaan
·
Kritiikki karttapalautepalvelua kohtaan
Kaupunki järjesti sidosryhmätilaisuuden 23.4.2015 niiden yhdistysten tai järjestöjen kanssa, jotka olivat antaneet kirjallista palautetta suunnitelmaan. Tilaisuudessa käsiteltiin suunnitelmaan
saatua palautetta, sen perusteella tehtyjä muutoksia suunnitelmaan ja keskusteltiin suunnitelmasta ja suunnitteluprosessista. Tilaisuudessa saatiin lisää arvokkaita kommentteja ja täydennystä aiempaan kirjalliseen palautteeseen.
37
POHJOIS-ESPOO
6.
METSO-KARTOITUKSEN TULOKSET
Maastoinventoinnissa metsäalueita kuvioitiin yhteensä 2328 ha (metsä-, kitu- ja joutomaan
osuus), joista METSO-luokituksen luokkien I-III mukaisia kuvioita oli yhteensä 450 ha (taulukko
3). METSO-luokkien I-III mukaiset kuviot kattavat 19,3 % koko inventoidusta metsäalueesta.
METSO-luokituksen luokan I kohteita tunnistettiin 145 ha, luokan II kohteita 181 ha ja luokan III
kohteita 124 ha.
Taulukko 3. METSO-luokituksen mukaisten kuvioiden ja eri elinympäristötyyppien kokonaispinta-alat, lukumäärät ja pinta-alojen suhteelliset osuudet kaikista inventoiduista metsistä ja kaikista METSOkuvioista
Pinta-ala, ha
Elinympäristötyyppi
Lehdot
Runsaslahopuustoiset kangasmetsät
Pienvesien lähimetsät
Puustoiset suot ja soiden metsäiset reunat
Metsäluhdat ja tulvametsät
Puustoiset perinnebiotoopit
Muut monimuotoisuudelle merkittävät metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot
Yhteensä
METSO I
4,9
103,9
2,1
13,9
0,0
0,0
20,6
145,4
METSO II
6,1
107,1
1,5
26,2
3,5
1,3
35,4
181,1
METSO III
0,1
70,2
0,3
10,3
3,5
0,0
39,3
123,7
Yhteensä
11,1
281,2
3,9
50,4
7,0
1,3
95,3
450,2
Kuvioiden lukumäärä
Lehdot
Yhteensä
METSO I
6
73
3
18
0
0
18
118
METSO II
8
93
8
35
3
1
26
174
METSO III
1
72
1
12
2
0
25
113
Yhteensä
15
238
12
65
5
1
69
405
Osuudet (%) suunnittelualueen metsä-, kitu- ja joutomaan pinta-alasta (2328 ha)
METSO I
Lehdot
0,2
4,5
0,1
0,6
0,0
0,0
0,9
Yhteensä
6,2
METSO II
0,3
4,6
0,1
1,1
0,2
0,1
1,5
7,8
METSO III
0,0
3,0
0,0
0,4
0,2
0,0
1,7
5,3
Yhteensä
0,5
12,1
0,2
2,2
0,3
0,1
4,1
19,3
Osuudet (%) METSO-kuvioiden yhteispinta-alasta
Lehdot
Yhteensä
METSO II
1,4
23,8
0,3
5,8
0,8
0,3
7,9
40,2
METSO III
0,0
15,6
0,1
2,3
0,8
0,0
8,7
27,5
Yhteensä
2,5
62,5
0,9
11,2
1,6
0,3
21,2
100,0
METSO I
1,1
23,1
0,5
3,1
0,0
0,0
4,6
32,3
METSO-luokituksen mukaisista elinympäristöistä selvästi yleisin oli runsaslahopuustoiset kangasmetsät (63 % METSO-kuvioiden pinta-alasta). Määrältään erottuivat myös monimuotoisuudelle merkittävät metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot (21 %) sekä puustoiset suot ja soiden
metsäiset reunat (11 %). Muita elinympäristötyyppejä oli selvästi vähemmän (yhteensä 5 %).
38
POHJOIS-ESPOO
METSO-kohteita löydettiin lähes koko suunnittelualueelta (liite 11), mutta kohteet olivat osittain
painottuneet muutamille painopistealueille: Kunnarla, Gumböle-Mynttilä-Muurala-alueet, Korsbacka, Lahnus, Örkkiniitty ja Kalajärvi. Suunnittelualueen länsiosissa – mm. Nuuksiossa – METSO-kohteita tunnistettiin vähemmän selvitysalueiden laajuuteen nähden. METSO-luokan I kohteita sijaitsee muita alueita tiheämmin Nupurinmetsän, Kunnarlan alueilla sekä Töllinmetsän pohjoispuolella.
METSO-kohteiden kytkeytyneisyys olemassa olevaan suojeluverkostoon on etenkin Nupurin, Örkkiniityn ja Kalajärven alueilla hyvä. Näillä alueilla huomattava osa tunnistetuista METSO-kohteista
kytkeytyy tiiviisti laajemmaksi kokonaisuudeksi suojelualueiden kanssa. Muista kohteista mm.
Kunnarlan länsipuolella ja Nupurinmetsän lähialueilla kytkeytyneisyys on selvää, mutta hajanaisempaa.
Kuva 29. Suunnittelualueesta yli 10 % on erilaisia kallioalueita. Osa niistä on luokitettu METSOkohteiksi.
39
POHJOIS-ESPOO
7.
HOITO SUUNNITTELUALUEELLA
7.1
Viheralueiden hoitoluokitus suunnittelualueella
Viheralueiden hoitoluokitus tässä luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmassa perustuu suunnittelualueen maastoinventointiin sekä paikkatietopohjaiseen tarkasteluun metsäalueisiin liittyvistä
erilaisista arvoista sekä metsäalueiden kokonaisuuksista. Kuvassa 30 on esitetty paikkatietoaineistojen pohjalta tunnistettuja Pohjois-Espoon metsäalueiden kulttuuriperintö-, virkistys- ja
luontoarvoja.
Kuviolla on katsottu olevan kulttuuriperintöön liittyviä arvoja, jos kuviolla on kiinteä muinaisjäännös tai sen poikki kulkee historiallinen tielinja tai kuvio sijaitsee valtakunnallisesti merkittävässä
rakennetussa kulttuuriympäristössä, maakunnallisesti tai paikallisesti arvokkaassa kulttuurimaisemassa tai arvokkaassa perinneympäristössä.
Kartassa esitettyä erityistä virkistysarvoa on katsottu olevan kuvioilla, joiden poikki kulkee luontopolku tai ulkoilu-, ratsastus- tai latureitti.
Luontoarvoja on paikkatietoaineistojen pohjalta katsottu olevan kuvioilla, jotka rajautuvat suojelualueisiin, rajautuvat tai kuuluvat Espoon virtavesiselvityksessä määriteltyihin virtavesialueisiin
tai valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai paikallisesti arvokkaisiin luontokohteisiin tai ovat muita
säilyttämisen arvoisia kohteita. Tämän lisäksi luontoarvokuvioiksi on määritelty kuviot, joilla on
tietoaineistoissa merkintöjä liito-oravasta, pienvesistä, arvokkaista luontotyypeistä sekä aarnialueista. Hankkeessa tehtyä METSO-luokitusta ei ole käytetty kartan taustatietona. Myöskään ekologisia yhteyksiä ei ole käytetty kartan laadinnassa. Sekä METSO-luokitus että tiedot ekologisista
yhteyksistä ovat kuitenkin vaikuttaneet suunnitelman toimenpiteiden määrittämiseen.
Kulttuuriympäristöön liittyviä kohteita on erityisesti Bodominjärven, Röylän sekä Gumbölen alueilla. Luontoarvoja on tunnistettavissa eri puolilla suunnittelualuetta, mutta erityisesti suunnittelualueen läntisissä ja pohjoisissa osissa. Virkistysarvoista erottuvat erityisesti Oittaan ja Pirttimäen ulkoilualueet. Erilaisia arvoja suunnittelualueella kerrostuu mm. Gumbölen sekä Bodominjärven sekä Röylän seudulle. Tunnistetut arvot otetaan huomioon viheralueiden hoitoa ohjaavassa
viheralueiden hoitoluokituksessa.
Taajamametsät eli viheralueiden hoitoluokat C1, C2, C3 ja C5
Viheralueiden hoitoluokituksessa lähimetsiin (C1) kuuluviksi metsäkuvioiksi luokitellaan asutuksen välittömässä läheisyydessä olevat metsät, joilla keskeisiä käyttömuotoja ovat mm. ulkoilu,
oleskelu, leikki, liikunta ja läpikulku. Ulkoilu- ja virkistysmetsiä (C2) ovat metsäkuviot, jotka sijaitsevat lähimetsiä etäämmällä asutuksesta ja joissa käyttömuodot painottuvat metsäympäristön toimintoihin (mm. retkeily, marjastus/sienestys, luonnontarkkailu). Suojametsiksi (C3) on
määritelty metsäalueita, jotka toimivat puskurivyöhykkeenä mm. liikenneväylien ja asutuksen
välissä. Suunnittelualueella suojametsiä on suurten liikenneväylien varrella sekä teollisuusalueilla. Arvometsät (C5) ovat kohteita, joissa on luonnon monimuotoisuuteen ja/tai kulttuuriympäristöön liittyviä erityisarvoja.
Avoimet viheralueet eli viheralueiden hoitoluokat B1, B3, B4 ja B5
Maisemapellot (B1) ovat taajamien viljelymaisemaa. Niillä viljellään viljelykasveja, maisemakasveja tai ne ovat luonnonhoitopeltoja. Luokka B3 kattaa maisemaniityt ja laidunalueet. Maisemaniityt ovat avoimia tai puoliavoimia luonnonniittyjä tai rakennettuja niittyjä. Niitä ylläpidetään
avoimen maiseman säilyttämiseksi. Maisemaniittyihin luetaan myös osa rantaniityistä. Laidunalueet ovat niittyjä ja puoliavoimia alueita, joita hoidetaan laiduntamalla. Avoimet alueet ja näkymät
(B4) ovat muita avoimena pidettäviä alueita, kuten sähkölinjojen alapuoliset alueet, rantakaistat
vesistönäkymän edessä tai liikenneturvallisuussyistä avoimena pidettävät alueet. Arvoniityt (B5)
ovat biologisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita perinnemaisemia tai -biotooppeja. Tähän
luokkaan luetaan mm. kedot, tuoreet niityt ja arvokkaat rantaniityt. (Viherympäristöliitto 2014)
40
POHJOIS-ESPOO
Kuva 30. Paikkatietoaineistojen pohjalta tunnistetut suunnittelualueen virkistys-, luonto- ja kulttuuriperintöarvot
41
POHJOIS-ESPOO
Kuviokohtaiset metsien ja niittyjen hoitoluokat on esitetty kartalla liitteessä 2. Taulukossa 4 on
esitetty pinta-alatiedot suunnittelualueen metsien ja niittyjen hoitoluokista sekä niiden osuudet
koko suunnittelualueen pinta-alasta.
Taulukko 4. Metsien ja niittyjen hoitoluokkien pinta-alat suunnittelualueella
Hoitoluokka
Maisemapelto B1
Maisemaniitty ja laidunalue B3
Avoin alue ja näkymä B4
Arvoniitty B5
Luokat B1-B5 yhteensä
Lähimetsä C1
Ulkoilu- ja virkistysmetsä C2
Suojametsä C3
Arvometsä C5
Luokat C1-C5 yhteensä
Muu alue
Suunnittelualue yhteensä
7.2
Pinta-ala (ha)
2
62
15
8
86
237
1361
173
602
2372
18
2478
Osuus suunnittelualueesta (%)
0,1
2,5
0,6
0,3
3,5
10
55
7
24
96
0,7
100
Viheralueiden hoidon yleiset periaatteet eri hoitoluokissa
Tähän lukuun on koottu yleisiä periaatteita taajamametsien hoidosta eri hoitoluokissa. Niittyjen
hoitoa ei ole kuvattu tarkemmin, sillä toimenpiteiden määrittäminen niityille on jätetty tämän
suunnitelman ulkopuolelle.
Lähimetsät, C1
Lähimetsissä (C1) metsänhoidon tavoitteena on mahdollistaa monipuolinen ja turvallinen metsän
virkistyskäyttö asuinalueella. Metsäkasvillisuutta hoidetaan siten, että alueet ovat ulkoasultaan
hoidettuja ja lähimaisemaltaan edustavia. Toimenpiteiden tavoitteena on tukea puuston elinvoimaisuutta ja uudistumista, pitää metsät viihtyisinä ja turvallisina sekä ylläpitää metsien suojavaikutus ja luonnon monimuotoisuusarvot. Lähimetsät altistuvat usein voimakkaalle kulutukselle.
Metsän elinvoimaisuutta tukevassa lähimetsän hoidossa keskeistä onkin alueen polkuverkoston
kehittäminen, jolloin lähimetsän metsänpohja (puuntaimet, aluskasvillisuus sekä humuskerros)
saadaan säilymään. Lisäksi hoitotoimiin kuuluvat säännölliset pienpuuston ryhmittäiset hoitoharvennukset sekä vesakontorjunta. Metsän uudistamismenetelmiksi lähimetsissä sopivat erityisesti
erilaiset pienaukko- ja poimintahakkuut, joissa metsä uudistuu vaiheittain ja muutokset maisemassa tapahtuvat vähitellen. Harvennushakkuiden tavoitteena lähimetsissä on lisätä metsän
elinvoimaisuutta ja kestävyyttä, parantaa metsän virkistyskäyttömahdollisuuksia ja monipuolistaa metsäalueiden lähimaisemia.
Ulkoilu- ja virkistysmetsät, C2
Ulkoilu- ja virkistysmetsissä (C2) hoidon tavoitteena on tukea metsän kehitystä alueen kasvupaikkatekijöiden ohjaamaan suuntaan. Tällöin metsäalueilla on näkyvissä virkistysarvoa lisäävä
ja metsänkuvaa monipuolistava luonnonolojen vaihtelu, ja hoitotoimet voidaan kohdentaa tarkoituksenmukaisesti myötäilemään metsän luontaista kehityskaarta. Hoitotoimenpiteillä voidaan korostaa tapauskohtaisesti ulkoilua, retkeilyä, marjastusta, sienestystä, metsästystä tai luonnon
monimuotoisuutta. Ulkoilu- ja retkeilyreittien lähialueilla maisematavoitteet ovat keskeisiä. Reittien varrelta voidaan tunnistaa lähi- ja kaukomaiseman kannalta keskeisiä näkymäsuuntia sekä
toisaalta kohteita, jotka näkyvät reitille. Näissä kohteissa hoitotoimet voivat olla muuta aluetta
pienipiirteisempiä ja niihin voi kuulua mm. pienpuuston harventamista ja näkymien avaamista.
Metsän uudistamisessa voidaan käyttää erilaisia menetelmiä, kuten pienaukko-, poiminta- ja
siemenpuuhakkuita. Metsien harvennusten tavoitteet ovat samanlaisia kuin lähimetsissä.
42
POHJOIS-ESPOO
Suojametsät, C3
Suojametsissä (C3) metsänhoidolla pyritään edistämään metsäkasvillisuuden kerroksellisuutta,
peittävyyttä ja elinvoimaisuutta sekä turvaamaan metsän jatkuva uudistuminen. Suojametsän
puulajivalintaan sekä hoitotoimiin vaikuttavat kasvupaikkatekijöiden ohella asutuksen tai viheralueen suojaamistavoitteet (melu, tuuli, pöly, pienhiukkaset, näkösuoja). Hoitotoimenpiteissä
otetaan huomioon myös maisema, mahdollinen virkistyskäyttö ja luonnon monimuotoisuus. Suojametsien hoidolle on tyypillistä usein toistuvat lievät harvennukset tai poimintahakkuut.
Arvometsät, C5
Arvometsissä (C5) hoito suunnitellaan erikseen kohdekohtaisten erityispiirteiden perusteella. Arvokohteita suunnittelualueella ovat esimerkiksi kulttuuriympäristöjen reuna- ja tienvarsimetsät
sekä peltoalueiden metsäsaarekkeet ja erilaiset luontokohteet.
Esimerkiksi muinaisjäännösalueella muinaisjäännöksen rajaus tulee määritellä ennen metsänhoitotoimia. Hakkuun suunnitteluvaiheessa on syytä ottaa yhteyttä vastaavaan viranomaiseen (Kaupunginmuseo), jolloin toimenpiteiden kohdekohtaiseen suunnitteluun on saatavissa asiantuntijaapua. Yleisesti muinaismuistokohteissa ei tehdä maanmuokkaustoimia, muinaisjäännöksen yli ei
ajeta eikä muinaisjäännöstä peitetä hakkuutähteillä. Muinaisjäännösalueilta kaadetaan hakkuissa
ja hoitotöissä kaikki puut ja pensaat eikä säästöpuita jätetä. Muinaisjäännösalueen käsittelyrajauksissa on otettava huomioon, että muinaisjäännösalueella voi olla maanalaisia rakenteita, joten
aluetta ympäröivän metsäalueen hoitotoimia ei uloteta liian lähelle muinaismuistokohdetta.
Jos kuviolla on tietoja erityisistä lain suojelemista luontoarvoista kuten liito-oravan esiintymisestä, on hakkuun suunnitteluvaiheessa otettava vastaavasti yhteyttä Ympäristökeskukseen.
Kuva 31. Arvometsän piirteet voivat liittyä esimerkiksi jalojen lehtipuiden, kuten tammen esiintymiseen
43
POHJOIS-ESPOO
7.3
Toimenpiteiden määritelmät
Tässä suunnitelmassa käytetään yleisesti taajamametsien hoidossa käytössä olevia hakkuu- ja
metsänhoitomenetelmiä (mm. Hamberg ym. 2012, Espoon kaupunki 2006 ja 2007, Äijälä ym.
2014). Seuraavat hakkuutavat ovat suunnitelmassa käytössä:
·
Harvennus: Harvennushakkuita tehdään puiden elinvoimaisuuden varmistamiseksi ja palauttamiseksi. Harvennushakkuiden tärkein tavoite on tehdä kasvutilaa elinvoimaisille ja
hyvälatvuksisille puille. Harvennuksissa poistuma on yleisesti 33 % puuston tilavuudesta.
Joissain tapauksissa harvennetaan lievemmin (20 tai 25 %) tai voimakkaammin (40 tai
50 %).
·
Ensiharvennus on ensimmäinen myyntikelpoista kuitu- ja energiapuuta tuottava harvennushakkuu.
·
Ylispuiden poisto on siemen- tai suojuspuiden poistoa taimettuneelta luontaisen uudistamisen alalta tai verhopuuston poistoa kaksijaksoisesta metsiköstä. Ylispuita poistamalla
tuetaan alemman puustojakson kasvua ja elinvoimaisuutta. Kaikkia ylispuita ei poisteta,
vaan säästöpuita jätetään metsään.
·
Avohakkuu on uudistushakkuutapa, jossa poistetaan lähes kaikki uudistusalan puusto
säästöpuuryhmiä, luontaisia taimiryhmiä, riistatiheikköjä ja säästettäviä luontokohteita
lukuun ottamatta.
·
Suojuspuuhakkuu on kuusen luontaiseen uudistamiseen tähtäävä uudistushakkuutapa.
Hakkuussa uudistusalalle jätetään suojuspuusto (noin 100–300 runkoa/ha), jonka avulla
metsä uudistuu luontaisesti. Suojuspuuhakkuuta edeltää usein 10–20 vuotta aiemmin
tehtävä väljennyshakkuu, jonka avulla parannetaan puuston tuulenkestävyyttä ja siementuotantoa.
·
Siemenpuuhakkuu on yleensä männyn ja koivun uudistamiseen käytettävä uudistushakkuumenetelmä. Hakkuussa jätetään siemenpuustoksi (männyllä noin 40–150 runkoa/ha
ja koivulla 20–30 runkoa/ha) terveitä, hyvälaatuisia ja hyvälatvuksisia valtapuita siemenpuiksi. Siemenpuut jätetään uudistettavalle alalle mielellään ryhmissä.
·
Poimintahakkuu: Poimintahakkuin käsitellään eri-ikäisenä kasvatettavia metsiä tai niillä
pyritään metsän eri-ikäisrakenteeseen. Eri-ikäiskasvatus soveltuu parhaiten kuusivaltaisiin metsiin. Poistettavat puut ovat usein huonokuntoisia puita.
·
Pienaukkohakkuu: Pienaukkohakkuut ovat hyvin pienialaisia eli enintään 0,3 hehtaarin
suuruisia avohakkuita. Pienaukkohakkuiden avulla metsää uudistetaan vaiheittain. Kuusikoiden pääasialliset uudistamismenetelmät ovat tässä suunnitelmassa pienaukko- ja poimintahakkuita.
·
Erikoishakkuu: Erikoishakkuilla tarkoitetaan tässä suunnitelmassa mm. tavanomaisesta
poikkeavia harvennuksia ja yksittäisten huonokuntoisten puiden poistohakkuita.
Seuraavia metsänhoitomenetelmiä on käytetty tässä suunnitelmassa:
·
Istutus: Taimia istuttamalla varmistetaan ja nopeutetaan puuston uudistumista uudistusaloilla, mm. pienaukko- ja avohakkuiden jälkeen.
·
Täydennysistutus: Täydennysistutuksella tarkoitetaan olemassa olevan taimikon täydentämistä istuttamalla taimia aukkokohtiin.
·
Taimikonhoito: Taimikonhoidon tarkoituksena on turvata taimien kasvu ja ohjata nuoren
puuston kehitystä haluttuun suuntaan harventamalla taimikko sopivaan tiheyteen ja puulajijakaumaan.
44
POHJOIS-ESPOO
7.4
·
Nuoren metsän hoito: Nuoren metsän hoidolla tarkoitetaan hieman taimikokoista puuta
varttuneemman puuston harventamista. Nuoren metsän hoidolla ei tyypillisesti saada vielä myyntikelpoista puuta. Nuoren metsän hoidon tavoitteet ovat samankaltaiset kuin taimikonhoidon tavoitteet.
·
Pienpuuston hoito: Pienpuuston hoidolla tarkoitetaan muualla kuin taimikoissa kasvavan
pienikokoisen puuston hoitoa. Pienpuuston hoito on tyypillisesti alemman puustojakson
harventamista esimerkiksi ulkoilureitin varrella maisemallisista ja virkistyssyistä.
·
Ennakkoraivaus: Ennakkoraivauksella parannetaan korjuuoloja poistamalla alikasvosta
ennen hakkuuta. Ennakkoraivauksen avulla voidaan pienentää korjuuvaurioiden riskiä.
Raivauksen tarve harkitaan aina tapauskohtaisesti ja turhaa raivaamista vältetään.
·
Maanmuokkaus: Maanmuokkauksella parannetaan siementen itämistä sekä taimien elossa säilymistä ja kasvua. Maanmuokkaukset tehdään pääasiassa kuokkalaikutuksena,
mutta laajemmilla uudistusaloilla myös koneellisesti.
Hakkuu- ja hoitotyöehdotukset
7.4.1 Yleistä
Liitteessä 12 on esitetty kuvioluettelot suunnittelualueelta. Kuvioluetteloissa on esitetty metsäkuvioiden perustiedot, puustotiedot, kuvion erityispiirteet sekä kuviokohtaiset hakkuu- ja hoitotyöehdotukset. Kuviokohtaiset toimenpiteet on esitetty myös liitteiden 9 (hoitotyöt) ja 10 (hakkuut) karttasarjoissa. Metsäkuviointi on esitetty ilman toimenpideteemoitusta liitteessä 1.
Suunnittelualue on jaettu em. liitteissä kahdeksaan lohkoon taulukon 5 ja kuvan 32 mukaisesti:
Taulukko 5. Suunnittelualueen lohkojako
Lohko
Lohko 1
Lohko 2
Nimi
Lahnus-Odilampi
Kalajärvi-Niipperi
Lohko 3
Sorvalampi-Pakankylä
Lohko 4
Lohko 5
Oittaa-Korsbacka
Nupuri-Karhusuo
Lohko 6
Lohko 7
Gumböle-Mynttilä
Siikajärvi-Kolmiranta
Lohko 8
Kolmperä-Kulmakorpi
Sijainti
Vihdintien pohjoispuoli
Vihdintien ja Kehä III:n välinen alue suunnittelualueen länsiosassa
Nuuksion Pitkäjärven ja Bodominjärven välinen alue ja Velskolan Pitkäjärven ympäristö
Bodominjärven ja Kehä III:n välinen alue
Turunväylän pohjoispuoli Nupurin ja Karhusuon kohdalla
Turunväylän eteläpuoli Gumbölen kohdalla
Turunväylän pohjoispuoli suunnittelualueen
itäosassa
Turunväylän eteläpuoli suunnittelualueen länsiosassa
Kuvionumerointi kulkee kunkin lohkon sisällä pääosin pohjoisesta etelään. Kuvioluettelot ovat
lohkoittain palstanumeroiden mukaisessa järjestyksessä. Karttaliitteissä 1, 9 ja 10 lohkot on jaettu kahteen-kolmeen karttalehteen.
45
POHJOIS-ESPOO
Kuva 32. Suunnittelualueen lohkojako
46
POHJOIS-ESPOO
7.4.2 Toimenpiteiden periaatteista muutamissa erityiskohteissa
METSO-kohteet
METSO-luokitelluista metsäkuvioista otetaan huomioon erityisesti luonnonarvoiltaan edustavimpien, luokkien I ja II luonnonarvojen säilyttäminen. Nämä kohteet on jätetty toimenpiteiden ulkopuolelle ja siten luontoarvot niillä säilyvät tai tulevat tulevaisuudessa kasvamaan. METSOluokkien I ja II kohteissa voidaan kuitenkin tarvittaessa tehdä huonokuntoisten puiden poistoja
ulkoilureittien varsilla ja asutuksen läheisyydessä sekä metsätuholain edellyttämiä kuolleiden
puiden poistoja.
Myös METSO-luokan III kohteet on suunnitelmassa otettu huomioon, mutta ne eivät ole rajoittaneet metsäkuvioiden hoitotoimenpiteitä. Periaatteena kuitenkin on ollut, että hoitotoimenpiteet
näillä kohteilla ovat lieviä.
METSO-kohteet on mainittu liitteen 12 kuvioluettelon kuviotiedoissa.
Kirjanpainajan tuhokohteet
Vanhoissa kuusikoissa hakkuut ovat usein luonteeltaan erikoishakkuita, joissa tavoitteena on estää tapauskohtaisesti kuusikoita vaurioittavan kaarnakuoriaisen, kirjanpainajan (Ips typographus) leviäminen. Hakkuissa poistetaan tuoreet kirjanpainajan vioittamat puut ja samalla tehdään tilaa uusille taimille. Jo kuolleita puita ei ole tarkoituksenmukaista poistaa, ellei metsätuholaki siihen velvoita. Kirjanpainajan vuoksi tehtävät toimenpiteet arvioidaan aina tapauskohtaisesti.
Kirjanpainajasta on lisätietoa luvussa 4.4. Kirjanpainajatuhot on mainittu liitteen 12 kuvioluettelon kuviotiedoissa.
Koulu- ja päiväkotimetsät on otettu huomioon suunnitelman hakkuu- ja hoitotoimenpiteissä. Koulu- ja päiväkotimetsiä hoidetaan yhteistyössä koulujen ja päiväkotien kanssa. Koulu- ja päiväkotimetsistä on maininta myös liitteen 12 kuvioluettelon kuviotiedoissa.
7.4.3 Yhteenveto hakkuu- ja metsänhoitotöistä
Yhteenveto hakkuuehdotuksista
Hakkuita on ehdotettu 10 vuoden ajalle yhteensä 691 hehtaarin alueelle, joka on n. 30 % suunnittelualueen metsäksi luettavasta alasta (2328 ha). Harvennuksia ja ensiharvennuksia on ehdotettu yhteensä 545 hehtaarille, joka on valtaosa eli 79 % koko hakkuupinta-alasta. Poiminta- ja
pienaukkohakkuita on ehdotettu yhteensä 54 hehtaarille. Erikoishakkuita, joilla tarkoitetaan mm.
tavanomaisesta poikkeavia harvennuksia tai huonokuntoisten puiden poistoja, on ehdotettu 66
hehtaarille. Ylispuiden poistoja ehdotetaan 22 hehtaarille. Perinteisempiä uudistushakkuumenetelmiä, eli avohakkuuta, suojuspuuhakkuuta ja siemenpuuhakkuuta, ehdotetaan yhteensä 4 hehtaarille (0,6 % hakkuupinta-alasta).
47
POHJOIS-ESPOO
Taulukko 6. Hakkuut suunnittelualueella vuosina 2015–2025
Hakkuutapa
ha
%*
Harvennus
372,4
16,0
Ensiharvennus
172,2
7,4
Erikoishakkuu
66,3
2,8
Poimintahakkuu
33,2
1,4
Ylispuiden poisto
21,9
0,9
Pienaukkohakkuu
20,6
0,9
Avohakkuu
1,6
0,1
Siemenpuuhakkuu
1,6
0,1
Suojuspuuhakkuu
1,0
0,04
Yhteensä
690,8
29,7
* Prosenttia suunnittelualueen metsä-, kitu- ja joutomaan pinta-alasta (2328 ha)
Yhteenveto metsänhoitotöistä
Metsänhoitotöitä on ehdotettu 10 vuoden suunnittelukaudelle yhteensä 475 hehtaarin alueella,
joka on noin 20 % suunnittelualueen metsäksi luettavasta alasta (2328 ha).
Taimikonhoitoa on ehdotettu 225 hehtaarille (47 % metsänhoitotoimenpiteistä) ja hieman varttuneemman metsän vastaavaa toimenpidettä, eli nuoren metsän hoitoa 64 hehtaarille. Pienpuuston, eli kookkaamman puuston alla olevan pienemmän puuston hoitoa ehdotetaan 30 hehtaarille.
Harvennusten yhteydessä tehtäviä ennakkoraivauksia on ehdotettu 113 hehtaarille. Istutuksia ja
täydennysistutuksia on ehdotettu 34 hehtaarille. Koneellista maanmuokkausta ehdotetaan yhdelle uudistettavalle kuviolle.
Taulukko 7. Metsänhoitotyöt suunnittelualueella vuosina 2015–2025
Metsänhoitotyö
Taimikonhoito
Ennakkoraivaus
ha
%*
225,3
9,7
112,7
4,8
Nuoren metsän hoito
64,1
2,8
Pienpuuston hoito
30,3
1,3
Istutus
28,6
1,2
Täydennysistutus
5,5
0,2
Maanmuokkaus
1,4
0,1
Yhteensä
470,4
20,2
* Prosenttia suunnittelualueen metsä-, kitu- ja joutomaan pinta-alasta (2328 ha)
Osalle metsäkuvioista kohdistetaan useita metsänhoitotöitä, mutta yhteispinta-ala on taulukossa
ilmoitettu kaikkien metsänhoitotöiden summana. Todellinen metsänhoitotöiden piirissä oleva kokonaispinta-ala on hieman tässä ilmoitettua pienempi, eli 465,9 hehtaaria, joka on 20,0 % suunnittelualueen metsäpinta-alasta.
Hoitohakkuisiin liittyy myös metsänhoitotoimenpiteitä, joten pinta-ala, jolla tehdään toimenpiteitä, on pienempi kuin hakkuiden ja metsänhoitotöiden yhteenlaskettu pinta-ala. Hakkuu- ja metsänhoitotoimenpiteitä kohdistetaan yhteensä 950,1 hehtaarille, joka on 40,8 % suunnittelualueen
metsäpinta-alasta.
48
POHJOIS-ESPOO
8.
TOIMENPITEIDEN KUSTANNUSARVIOT
Toimenpiteiden kustannusarviot on laskettu erikseen hakkuille ja metsänhoitotöille (taulukot 8 ja
9). Kustannusarvion laskennassa on käytetty arvioituja keskihintoja eri työlajeille. Arvioissa on
hyödynnetty Metsäntutkimuslaitoksen arvioimia puunkorjuun ja metsänhoitotöiden yksikkökustannuksia (Ylitalo 2013) ja käytetty taajamametsien hoidolle asetettua kustannuskerrointa (1,5).
Kustannusarvio kymmenen vuoden ajalle on yhteensä noin 1 290 000 euroa.
Puunmyyntitulojen arvioinnissa on käytetty Etelä-Suomen keskimääräisiä hankintahintoja vuosina 2011–2014 (Luonnonvarakeskuksen MetInfo-palvelu) ja arvioita puutavaralajien osuuksista.
Arvioidut puunmyyntitulot vuosina 2015–2025 ovat noin 1 616 000 euroa (taulukko 8).
Taulukko 8. Suunnittelualueen hakkuiden arvioidut kustannukset ja puunmyyntitulot vuosina 2015–2025
Hakkuutapa
Harvennus
Ensiharvennus
Erikoishakkuu
Poimintahakkuu
Ylispuiden poisto
Pienaukkohakkuu
Avohakkuu
Siemenpuuhakkuu
Suojuspuuhakkuu
Yhteensä
ha
372,4
172,2
66,3
33,2
21,9
20,6
1,6
1,6
1,0
690,8
Kustannukset
e/ha
1560
1015
1560
1560
1560
1560
3250
3250
1560
e
580 944
174 783
103 428
51 792
34 164
32 136
5 200
5 200
1 560
989 207
m3
22 344
6 027
3 978
1 992
1 314
1 236
400
400
60
37 751
Tulot
e/m3
44,5
31
44,5
44,5
52,6
44,5
52,6
52,6
52,6
e
994 308
186 837
177 021
88 644
69 116
55 002
21 040
21 040
3 156
1 616 164
Taulukko 9. Suunnittelualueen metsänhoitotöiden arvioidut kustannukset ja puunmyyntitulot vuosina
2015–2025
Metsänhoitotyö
Istutus
Täydennysistutus
Taimikonhoito
Nuoren metsän hoito
Pienpuuston hoito
Ennakkoraivaus
Maanmuokkaus
Yhteensä
ha
28,6
5,5
225,3
64,1
30,3
112,7
1,4
470,4
Kustannukset
e/ha
1200
1200
600
600
600
600
600
e
34 320
6 600
135 180
38 460
18 180
67 620
840
301 200
Espoon kaupungilla ei ole taloudellisia puunmyyntitavoitteita. Toimenpiteiden kustannukset jäävät kuitenkin tämän arvion mukaan pienemmiksi kuin puunmyyntitulot. Tulojen ja kustannusten
erotus on noin 326 000 euroa
49
POHJOIS-ESPOO
9.
JOHTOPÄÄTÖKSET JA JATKOTOIMENPITEET
Pohjois-Espoon laajoilla metsäalueilla on tärkeä sosiaalinen, ekologinen ja kulttuurinen merkitys.
Alue on verrattain harvaan asuttua, mutta aluetta käyttävät virkistykseen myös muualla asuvat.
Pohjois-Espoossa on monia kulttuurihistoriallisesti tärkeitä kohteita, joiden arvot tulee turvata ja
ottaa huomioon myös metsien hoitotoimenpiteissä. Luonnonsuojelualueet ja Natura 2000 -alueet
eivät kuuluneet tämän suunnitelman aluerajaukseen, mutta niiden reuna-alueet, kuten myös
Pohjois-Espoon poikki kulkevat tärkeät ekologiset yhteydet, liito-orava ja muut arvokkaat luontokohteet otetaan huomioon metsien hoidossa.
Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman avulla hoitotoimenpiteiden toteuttaminen alue kerrallaan on tehokasta ja taloudellista. Suunnitelmasta asukkaat voivat seurata mitä toimenpiteitä viheralueilla tullaan toteuttamaan. Hoitotoimenpiteiden avulla pyritään saavuttamaan metsille asetetut moninaiset tavoitteet kunkin alueen erityispiirteet huomioon ottaen.
Suunnitelman toteuttamiseen vaikuttavat kuitenkin mm. kaavoituksen eteneminen eri puolilla
suunnittelualuetta sekä tarkentuvat luonto- ja kulttuuriympäristötiedot. Erityisesti arvokkaasta
lajistosta, kuten liito-oravasta tarkentuvat tiedot voivat rajoittaa toimenpiteiden toteuttamista
suunnittelualueella. Kirjanpainaja ja sen aiheuttamat tuhot kuusikoissa tulevat myös vaikuttamaan suunnitelman toteuttamiseen.
Ilmastonmuutos on muuttanut ja muuttaa ympäristöämme. Lämpenevä ilmasto, talviolojen muutokset, äärisäiden yleistyminen (rankkasateet, myrskyt, kesäkuivuudet ym.) ja mahdollisten tuholaisten lisääntyminen voivat muuttaa olosuhteita suunnitelman kymmenvuotiskaudella. Olosuhteiden muutos voi myös vaikeuttaa korjuuolosuhteita ja suunniteltuja hoitotoimenpiteitä.
Suunnitelmaa toteutetaan aina tapauskohtaisesti, joten suunnitelmassa ehdotettu toimenpide ja
sen soveltuvuus metsäkuviolle tarkistetaan aina ennen toimenpiteen aloittamista. Muuttuvissa
olosuhteissa on syytä arvioida tapauskohtaisesti muutostarpeet suunnitelmissa esitettyihin toimenpiteisiin. Tätä suunnitelmaa on syytä päivittää toimenpiteitä tehtäessä ja viimeistään kymmenen vuoden kuluttua, vuonna 2025.
50
POHJOIS-ESPOO
10. LÄHTEET
A-Insinöörit Suunnittelu Oy. 2011. Ekologisten yhteyksien ja virkistyskäytön selvitys Blominmäen
osayleiskaavaa varten. Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen julkaisuja 2/2012.
Ellermaa, M. 2011. Maakunnallisesti tärkeät lintualueet ja niiden tunnistaminen Uudellamaalla.
Tringa 4/2010 – 1/2011.
Ekologinen ympäristökartoitus. 2011. Velskolan Pitkäjärvi – Eteläosan ranta-asemakaavan luontoselvitys. 5.10.2011.
Enviro. 2005. Perusmäen – Viiskorven alueen luontoselvitys 2005.
Enviro. 2005b. Kalajärvi II:n asemakaava-alueen luontoselvitys 2005.
Enviro. 2005b. Kalajärven kallion asemakaava-alueen luontoselvitys 2005.
Enviro. 2008. Kulmakorven asemakaava-alueen luontoselvitys.
Enviro. 2009. Niipperinniityn asemakaava-alueen luontoselvitys 2009.
Enviro. 2010. Punametsän – Maarinpuron alueen luontoselvitys 2010.
Espoon kaupunki. 2006. Espoolainen luonnonhoidon toimintamalli. www-lähde:
http://www.espoo.fi/download/noname/%7B13478714-7369-4269-AE253FB73F394A3A%7D/17445.
Espoon kaupunki. 2007. Espoon luonnonhoidon toimintamalli. Luonnonmukaiset viheralueet. Hoito ja asukasyhteistyö. Työohje. 20.4.2007. www-lähde:
http://www.espoo.fi/download/noname/%7B96199B45-1D1C-4ECE-83C3DEC34C9E1262%7D/16418.
Espoon kaupunki. 2011. Espoon hulevesiohjelma, 13.5.2011. 16 s. + liitteet (7 kpl)
Espoon kaupunki. 2012. Espoon uusi hoito- ja käyttöluokitus 2007–2017. Päivitetty 02.05.2012.
Galtat, H., Tornivaara-Ruikka, R. 2012. Maalle! – Helsingin seudun kulttuuriympäristöopas. Rakennustaiteen seura. Helsinki.
Hagner-Wahlsten, N. 2008. Espoon Kulmakorven alueen lepakkokartoitus. Bathouse.
Hamberg, L., Löfström, I. ja Häkkinen, I. (toim.). 2012. Taajamametsät – suunnittelu ja hoito.
Metsäkustannus Oy.
Heinonen, M. 2002. Histan – Siikajärven – Nupurin osayleiskaava-alueen luontokartoitus 2001.
Espoon ympäristökeskus 2002.
Hirvensalo, J. 2014. Ekologiset yhteydet ja viheralueverkosto Espoossa. Espoon ympäristölautakunnan julkaisusarja 1/2014.
Härö, Erkki. 1984. Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema. Espoon kaupunginmuseo. Hanko.
Janatuinen, A. 2008. Espoon virtavesiselvitys 2008. Osa 1. Espoon virtavesi-inventointi. Espoon
ympäristökeskuksen monistesarja 1a/2009. 61 + 13 s.
Janatuinen, A. 2009. Espoon virtavesiselvitys 2008, osa 2: Espoon vesistöt. Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 1b/2009. Espoo.
51
POHJOIS-ESPOO
Kersalo, J. ja Pirinen, P. (toim.). 2009. Suomen maakuntien ilmasto. Ilmatieteen laitos. Raportteja 2009:8. 185 s.
Lammi, E. & Routasuo, P. 2013. Espoon arvokkaat luontokohteet 2012. Espoon ympäristölautakunnan julkaisusarja 2/2013. Espoon kaupunki.
Lammi, E., Routasuo, P. & Hagner-Wahlsten, N. 2015. Kolmperän alueen luontoselvitys 2014.
Lehikoinen, M., Luukkonen, K. & Sahi, V. 2014. Tärkeät lähimetsät – Espoon koulu- ja päiväkotimetsäselvitys 2013. Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 3/2014.
Luontotieto Keiron Oy. 2005. Espoon Nupurin asemakaava-alueen luontoselvitys 2005.
Luontotieto Keiron Oy. 2007. Espoon Högnäsin luontoselvitys.
Luontotieto keiron Oy. 2008. Bodom II –alueen ja Eskaksenmäen asemakaavan tarkistus – luontoselvitys.
Luontotieto Keiron Oy. 2010. Espoonkasrtanon selvitysalueen (Finnsinmäki, Espoonkartanonmäki, Mynttilä) luontoselvitys 2010.
Luontotieto Keiron Oy. 2011. Pakankylän asemakaavan luontoselvitys 2011.
Luontotieto Keiron Oy. 2011. Peringin luontoselvitys 2011.
Lähteenmäki, T. 2013. Espoon luonnon monimuotoisuuden suojelun toimenpideohjelma.
14.8.2013.
Metsäkeskus. 2012. Metsänhoitotyön suunnitelmalomake.
Muinaisjäännösrekisteri. Museovirasto.
http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_default.aspx
(24.10.2014)
Nuotio, A-K. (toim.). 2007. Viheralueiden hoitoluokitus. Viherympäristöliiton julkaisu nro 36.
Petrell, L. 2006. Espoon arvokkaat geologiset kohteet 2006. Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 2/2006. 76 + 20 s.
Raatikainen, K. ja Vaittinen, M. 2003. Espoon perinneympäristöselvitys 2003. Espoon ympäristölautakunta.
Routasuo, P. 2011. Blominmäen selvitysalueen liito-oravaselvitys 2011. Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen julkaisuja 3/2012.
Tapio. 2009. Metsäsuunnittelun maastotyöopas 2009.
Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
http://www.rky.fi/read/asp/r_default.aspx (24.10.2014)
Viherympäristöliitto. 2014. Viheralueiden hoito. VHT´14. Hoidon laatuvaatimukset. Viherympäristöliiton julkaisu nro 55.
Väre, S., Huhta, M., Martin, A. 2003. Eläinten kulkujärjestelyt tiealueen poikki. Tiehallinnon selvityksiä 36/2003.
Uudenmaan liitto. 2012. Missä maat on mainioimmat - Uudenmaan kulttuuriympäristöt. Uudenmaan liiton julkaisuja E 114 – 2012. Helsinki.
Ylitalo, E. (toim.). 2013. Metsätilastollinen vuosikirja 2013. Metsäntutkimuslaitos. www-lähde:
http://www.metla.fi/julkaisut/metsatilastollinenvsk/tilastovsk-sisalto.htm.
52
POHJOIS-ESPOO
Ympäristöministeriö. 2008. METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet. Suomen ympäristö 26/2008.
Ympäristötutkimus Yrjölä Oy. 2007. Luontoselvitys Nupurinkallion selvitysalueelta.
Ympäristötutkimus Yrjölä Oy. 2008. Miilukorpi II, Espoo – luontoselvitykset 2008.
Ympäristötutkimus Yrjölä Oy. 2008. Nepperi II alueen luontoselvitykset 2008.
Ympäristötutkimus Yrjölä Oy. 2011. Metsämaa – Odilampi, Espoo – luontoselvitykset 2011.
Ympäristötutkimus Yrjölä Oy. 2009. Espoon Lakiston luontoselvitykset 2009.
Ympäristötutkimus Yrjölä Oy. 2009. Ketunkorven luontoselvitykset 2009.
Yrjölä, R., Häyhä, T., Kyheröinen, E-M. & Santaharju, J. 2005. Luontoselvitys Espoon Miilukorven
ja Pitkäniityn asemakaava-alueelta. Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen julkaisuja.
Äijälä, O., Koistinen, A., Sved, J., Vanhatalo, K. & Väisänen, P. (toim.) 2014. Metsänhoidon suositukset. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion julkaisuja.
53
Aikaisemmin ilmestyneet hoitosuunnitelmat:
Keskuspuisto I Käyttö- ja hoitosuunnitelma 1998
Tapiolan puuston hoito- ja uudistamissuunnitelma 2000 – 2030
Haukilahti - Westendin luonnonhoitosuunnitelma 2002 – 2032
Kivenlahti - Soukka luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2003 – 2033
Viherlaakso - Karakallio luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2003 – 2033
Espoon keskus - Kauklahti luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2004 – 2034
Pohjois-Leppävaara - Lintuvaara luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2007 – 2016
Kilo - Etelä-Leppävaara luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2007 – 2016
Laajalahti - Pohjois-Tapiola luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2007 – 2016
Mankkaa - Niittykumpu luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2008 – 2017
Matinkylä - Olari luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2009 – 2018
Keskuspuisto II luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2010 – 2020
Latokaski-Nöykkö-Tillinmäki luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2011 – 2020
Laaksolahti-Jupperi-Järvenperän luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2012 – 2022
Karhusaaren luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2013 – 2022
Lillhemtin luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2014 – 2023
Blominmäen viheralueiden hoito- ja käyttösuunnitelma 2015 – 2025
Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015 – 2025
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015 – 2025

Pohjois-Espoon luonnon

Transcription

Similar documents

Seminaarikieli on suomi Tilaisuus on maksuton Tervetuloa!

Matkailun luvut kuvina

Ympäristöakatemia 3.-4.9.2015 Osallistujat 1. 1 Anna Abrahamsson

ja arviointisuunnitelma

Rakenteelliset tekijät hidastavat pitkän aikavälin talouskasvua

Väestösuunnite vuoteen 2030

SARVVIKINPORTTI

lannoitus, mainettaan parempi

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Työelämä 2025

Avaa tiedosto