2014 vuosikertomus - Suomalais

Transcription

2014 vuosikertomus - Suomalais
2014
VUOSIKERTOMUS
Suomalais-Venäläinen kauppakamariyhdistys - SVKK ry
2
SISällys
1.
SVKK lyhyesti
2.
Visio, missio, arvot
3.
Hallituksen puheenjohtajalta
4.
Toimitusjohtajan katsaus
5.Jäsenpalvelut
6.Yrityspalvelut
6.1. VKE-matkat
6.2. Asiantuntijapalvelut
6.3. Koulutus
7. Hallinto
8. Jäsenet
3
Suomalais-venäläinen
Kauppakamari
S
uomalais-Venäläinen kauppakamariyhdistys ry
(SVKK) on vuonna 1946 perustettu, voittoa tavoittelematon järjestö. SVKK:lla on sekä suomalaisia
että venäläisiä jäseniä.
Autamme suomalaisia yrityksiä kansainvälistymään Venäjälle ja pyrimme myös edistämään venäläisyritysten mah-
4,5
yrityspalveluiden
keskiarvo
814
jäsentä
dollisuuksia ja halukkuutta löytää Suomesta kumppaneita
ja liiketoimintamahdollisuuksia.
98 %
Palvelemme kaikkia Suomen ja Venäjän välisen
asiakkaista
suosittelee
kaupan parissa toimivia yrityksiä. Palvelumme kattavat
yritysten Venäjä-liiketoimintojen elinkaaren kaikki vaiheet
3,1 milj. €
liikevaihtoa
– markkinoiden kartoituksesta ja viennin aloittamisesta etabloitumiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen sekä
Venäjän markkinoilla toimimiseen. Konsultoimme, koulutamme, avaamme ovia Venäjän markkinoille ja viemme
yrityksiä paikan päälle tutustumaan uusiin mahdollisuuksiin luomaan kontakteja potentiaalisiin asiakkaisiin tai
kumppaneihin.
Jäsenemme ovat erityisasemassa. Jäsenetuina tarjoamme
muun muassa ajantasaista tietoa Venäjän toimintaympä-
74 %
ristöstä, hyödyllisiä verkostoitumismahdollisuuksia sekä
asiakkaista
pk-yrityksiä
alennuksia palveluistamme ja julkaisuistamme.
SVKK toimii myös jäsenistönsä etujärjestönä.
SVKK:n hallitus ja toimiva johto pyrkivät vaikuttamaan
erilaisissa työryhmissä ja projekteissa asioihin, joilla voi-
70 %
jatkuvia
asiakkaita
daan edistää ja sujuvoittaa maittemme välisen kaupan
yli 6000
palvelutapahtumaa
kehitystä.
SVKK toimii Suomessa ja Venäjällä.
Pääkonttorimme on Helsingissä. Lisäksi meillä on edustaja Lappeenrannassa sekä edustustot Moskovassa,
Pietarissa ja Jekaterinburgissa.
4
Missio
SVKK:n missio on edistää yritysten liiketoimintaa ja kilpailukykyä
sekä maiden välisiä taloussuhteita Venäjällä ja Suomessa.
•
SVKK toteuttaa missiotaan tarjoamalla yrityksille
erilaisia tieto-, toiminta- apu-, vienninedistämis-,
koulutus-, tiedotus- ja neuvontapalveluja sekä hyvillä
suhteilla sidosryhmiin ja mediaan.
Visio
SVKK:n visio on olla tunnettu edelläkävijä ja johtava asiantuntija.
•
SVKK:n henkilöstö on aina ajan tasalla markkina- ja
taloustilanteista, oivaltaa yrityksille ilmaantuvat
liiketaloudelliset mahdollisuudet ja osaa luoda
yrityksille sopivia palveluita.
Arvot
Asiakaskeskeisyys
•
Kuuntelemme ja ymmärrämme, mitkä ovat asiakkaan
piilevätkin tarpeet ja odotukset
•
Löydämme asiakkaille juuri häntä parhaiten hyödyttäviä
palveluratkaisuja
•
Olemme itse aktiivisesti yhteydessä asiakkaaseen ja
pidämme lupauksemme.
Ammatillinen osaaminen
•
Kehitämme itse pätevyyttämme eri tavoin sekä laajaalaisesti että syvällisesti, asiakkaiden liiketoiminnan
kehittämiseksi. Olemme uteliaita verkottujia.
Taloudellinen kannattavuus
•
Toimimme niin, että asiakas on valmis maksamaan
saamistaan palveluista, jotta tuloksena on SVKK:n
turvattu asema ja jatkuvaan kokonaisvaltaiseen
kehittämiseen tarvittavat varat
5
HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJALTA
M
”
atkustamalla Venäjälle ja Venäjällä, pitämällä
yhteyksiä venäläisiin toimijoihin talouden
ja yhteiskuntaelämän eri aloilla sekä ylläpitämällä
eri tavoin omaa Venäjä-osaamistamme voimme
parhaiten varautua erilaisiin tulevaisuuksiin. Juuri
tämä on Suomalais-Venäläisen kauppakamarin
arkea.”
6
L
iiketoimintaympäristö Venäjällä kääntyi viime vuonna todella
haastavaksi. Talouden kasvu ja investointitahti ovat olleet jo vuodesta 2012 lähtien hiipumassa, mutta alamäki jyrkkeni Ukrainan
kriisin ja sen laukaisemien pakotteiden seurauksena. Pahin isku tuli
syksyllä, kun öljyn maailmanmarkkinahinta nopeassa tahdissa puolittui ja romahdutti ruplan arvon.
Mullistusten keskellä Suomalais-Venäläisen kauppakamarin
merkitys jäsenyritysten ja koko suomalaisen kansantalouden kannalta on vain kasvanut. Hallitakseen riskejään ja varautuakseen tulevan
varalle yritykset tarvitsevat yhteyksiä, tietoa, näkemyksiä, erilaisia palveluja ja jopa neuvoja. On ollut helppo tunnistaa ne monet hyödyt,
joita pari vuotta sitten synnytetty Venäjä-toimijoiden yhteistyö tuottaa. Business Team for Russia mahdollistaa paremman tiedon kulun ja
työnjaon mutta myös tehokkaammin tuotetut ja laadukkaammat palvelut niin pienille kuin suurillekin yrityksille.
Voimien kokoaminen osui jälkikäteen ajatellen ”kreivin aikaan”.
Käytännön arkisen työn rinnalla kauppakamarin täytyy näissä oloissa keskittyä tuottamaan näkemystä pitkän aikavälin uhkista
ja mahdollisuuksista Venäjän kaupassa ja investoinneissa Venäjälle.
Patenttiratkaisuja on juuri nyt kosolti tarjolla. Niihin turvautuminen ei
ole viisasta. Ensinnäkin siksi, että Venäjä ei taloutena ja yhteiskuntana
ole mustavalkoinen. Kriisienkin keskellä siellä tarjoutuu mahdollisuuksia kannattavaan kaupantekoon ja investointeihin. Toisaalta Suomi on
Venäjän suhteen maantieteen, logistiikan tai jo tehtyjen investointien
ansiosta erityisessä asemassa. Emme voi eikä meidän kannata kopioida toisten toimintamalleja.
Venäjän tulevaisuuden tarkka ennustaminen on mahdoton
tehtävä. Sitä vastoin matkustamalla Venäjälle ja Venäjällä, pitämällä yhteyksiä venäläisiin toimijoihin talouden ja yhteiskuntaelämän eri aloilla sekä ylläpitämällä eri tavoin omaa Venäjä-osaamistamme voimme
parhaiten varautua erilaisiin tulevaisuuksiin. Juuri tämä on SuomalaisVenäläisen kauppakamarin arkea. Juuri nyt tuolle arkiselle uurastukselle on valtava tilaisuus.
Kiitän kauppakamarin hallintoa, henkilöstöä, jäseniä ja asiakkaita sekä kumppaneitamme päättyneen vuoden yhteistyöstä. Edessä
on tuskin helpompaa mutta sitäkin tärkeämpää.
Esko Aho
Suomalais-Venäläisen kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja
7
Toimitusjohtajan katsaus
olennaisista osista, pääsimme toteuttamaan tätä
tehtäväämme erityisen kiitettävästi. Samaa tiedotustoimintaa realisoivat ansiokkaasti myös yrityspalveluiden Learn&Know –kategorian ajankohtaiskatsaukset, joita järjestettiin hyvinkin lyhyellä
varoitusajalla ja erityisesti syyskaudella kun poliittinen ja taloudellinen tilanne ja liiketoimintaympäristö Venäjällä muuttuivat vauhdilla.
Toinen selkeästi havaittava ilmiö oli
SVKK:n tilaisuuksien ja tapahtumien kasvanut
suosio. Jotkin tilaisuudet vetivät jopa ennätysmäärän yleisöä. Kevään bestseller oli kevätkokouksen yhteydessä järjestetty eurovaalipaneeli, jossa neljän suurimman puolueen edustajat - Liisa
Jaakonsaari SDP, Antti Kaikkonen Keskusta,
Alexander Stubb Kokoomus, Sampo Terho
Perussuomalaiset – valaisivat näkemyksiään EU:n
ja Venäjän taloudellisesta yhteistyöstä. Syksyn ehdoton hitti oli syyskokouksen yhteydessä pidetty
Visiona Venäjä -seminaari, jossa SVKK:n hallituksen puheenjohtajan Esko Ahon avauspuheenvuoron jälkeen Elinkeinoelämän keskusliiton johta-
V
uosi 2014 jäänee kaikkien mieleen myllerryksen
vuotena. Tapahtui paljon sellaista, jota ilman
olisimme hyvin pärjänneet. Kaikilla kansanta-
loudellisilla, poliittisilla ja talouspoliittisilla tapahtumilla – joita oli ihan riittämiin – oli omat vaikutuksensa
Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toimintaan.
SVKK:n yksi tehtävistä on seurata liiketoimintakentän muutoksia, erityisesti Venäjällä, ja tiedottaa niistä jäsenille ja Venäjän-kaupasta kiinnostuneille tahoille.
Vuonna 2014 tämä seuranta ja tiedotus astuivat lähes
päärooliin, kun muutoksia ja tapahtumia oli monitoroitava ja niistä uutisoitava ja tiedotettava niin reaaliajassa
kuin mahdollista. Sen lisäksi, että itse seurasimme erityisesti venäläisiä ja suomalaisia tietolähteitä ja välitimme
tietoa ulos omia kanaviamme pitkin, meiltä pyydettiin haastatteluita ja kommentteja, parhaina (pahimpina?) päivinä useita, molempien maiden viestintävälineisiin. Kun mediayhteistyö on yksi SVKK:n tiedottamisen
8
ja Kai Mykkänen luotsasi yrityspanelisteja Maisa
Romanainen, VR - Yhtymä Oy, Kari Kauniskangas,
YIT Rakennus Oy, Arto Pohto, Pellon Group Oy,
Erkki Järvinen, Tikkurila Oyj ja Kai Paananen, SET
Group, aiheesta Venäjän modernisaatio, totta vai tarua. Moskovassa suosituimpia oli laskiaisrieha, joka
järjestettiin yhdessä Brittiläis-Venäläisen kauppakamarin kanssa sekä Moskovan ja Pietarin kesäjuhlat ja pikkujoulut. Perinteiset aamukahvitilaisuudet
kiinnostivat laajalti, ja uudet logistiikkaklubi ja master class –tilaisuudet Moskovassa saivat hyvin tuulta siipiensä alle.
Jäsenistöstä, asiakkaista ja
taloudellisesta
tuloksesta
Jo vuosia jatkunut talouden alamäki niin
Suomessa kuin Venäjällä, valtionhallinnossa ja yrityksissä, on aiheuttanut laskua sekä jäsenten että
muiden asiakkaiden määrissä ja sen myötä myös tulot ovat laskeneet.
Suurin yksittäinen syy jäsenten eroihin oli yritysten toiminnan lakkaaminen tai hiipuminen Venäjällä; eniten jäseniä erosi mikro- ja pienyritysten joukosta. Venäläisten jäsenten määrä sen sijaan kasvoi hieman.
Jäsenten ja yrityspalveluita käyttäneiden ei-jäsenyritysten
määrä laski edellisvuodesta 11 %. Sen vuoksi laskeneet tulot pyrittiin
kompensoimaan kulusäästöillä, mm. lomauttamalla koko suomalainen
henkilöstö kolmeksi viikoksi ja täyttämättä syntyneitä avoimia työpaikkoja. Tietyt kehitysprojektit pantiin jäihin. Ruplan kurssin heikkeneminen avitti ruplamääräisten kulujen säästöjä. Näiden seurauksena saatiin plusmerkkinen tulos.
Vuoden 2014 lopussa jäseniä oli 814, joka on 50 jäsentä vähemmän kuin vuoden 2013 lopussa. Jäsenmäärä väheni Suomessa ja
Pietarissa, mutta nousi hieman Moskovassa; Moskovassa onkin huomattavaa että uusia jäseniä liittyi aikaisempaa enemmän suomalaisten
tytäryhtiöiden joukosta, joille saatoimme tarjota ajankohtaista tietoa
mm. logistiikkaklubin avulla. Suomalaiset jäsenet jakautuvat jäsenmaksunsa perusteella seuraavasti:
2200 eur
6%
1550 eur
19 %
1100 eur
24 %
250 eur
20 %
450 eur
8%
650 eur
23 %
Venäläisten jäsenten jäsenmaksut jakautuvat valitsemiensa palvelupakettien mukaan. Suurin osa valitsi peruspaketin.
Laajennettu
peruspaketti
550 eur
34 %
Premiumpaketti
3000 eur
2%
Peruspaketti
330 eur
64 %
9
Palveluiden laadusta ja
määristä
Business Team for Russia
Business Team for Russia eli BTR – Elinkeinoelä-
SVKK on edelleenkin tunnettu hyvästä pal-
män keskusliitto, East Office of Finnish Industries
velun laadustaan. Vuonna 2014 vienninedistämis-
ja Suomalais-Venäläinen kauppakamari – sai
matkat, koulutukset, yritysten yksilölliset kan-
keväällä joukkoonsa neljännen kaverin, Kes-
sainvälistymistoimenpiteet, juridiset palvelut ja
kuskauppakamarin. Vuonna 2014 BTR järjesti
markkinatutkimukset saivat arvosanaksi erinomai-
yhdessä tilaisuuksia kuten eduskunnan Suomi-
sen 4,5 asteikolla 1-5. Erityisesti event manage-
Venäjä -ystävyysryhmän kanssa seminaarin
ment -palvelua pidettiin laadukkaana (arvo 4,9).
Venäjä-kuvasta Suomessa sekä Venäjän merkityk-
Jäsentiedotuksen keskiarvoksi saimme kiitettävän
sestä Suomen taloudelle ja työllisyydelle. BTR oli
4,1. Sähköpostilla lähetettävää uutiskoostetta alet-
yhteistyökumppanina mukana myös SVKK:n tilai-
tiin arvostaa yhä enemmän (arvo 4,2). Kiitämme
suuksissa kuten syksyn Visiona Venäjä –seminaa-
kaikkia palautteita ja ideoita antaneita, olemme yl-
rin moderaattorina ja rahoitusalan tilaisuuksien
peitä kehuista ja otamme risuista vaarin.
alustajana. Tiedonvaihto BTR:n sisällä oli vilkasta
Vuonna 2014 Suomalais-Venäläinen kauppakamari tuotti yli 6 000 palvelutapahtumaa. Näistä 69
% oli maksuttomia neuvonta- ja tiedotuspalveluita.
Niiden määrä pysyi lähes samalla tasolla vuodentakaiseen. Vuonna 2014 SVKK osallistui kahdeksaan
Team Finland –tapahtumaan, joissa kävijöitä oli yli
18 000. Maksullisten palvelutapahtumien kokonaismäärä laski vuoteen 2013 verrattuna 24 prosentilla.
ja jouhevaa.
Edunvalvonnasta
Pääsääntöisesti SVKK ei omin voimin harjoita
edunvalvontaa vaan tekee sitä yhteistyössä mm.
Elinkeinoelämän keskusliiton, Ulkoministeriön
ja muiden viranomaisten kanssa. Esimerkkinä
tästä on PK-ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana
toimi EK:n Pentti Mäkinen ja jossa oli 21 pienen ja
keskisuuren yrityksen edustajaa. Ohjausryhmän
tavoitteena oli valita tärkeimpiä teemoja, joihin
haluttiin kiinnittää Elinkeinoelämän keskusliiton
ja SVKK:n huomio toimenpiteitä varten.
Vuonna 2014 SVKK kuitenkin harjoitti
myös itsenäistä edunvalvontaa. SVKK:lla on omat
edustajansa mm. RSPP:n, Venäjän Tullikomitean ja
AEB:n työryhmissä ja komiteoissa Venäjällä. SVKK
osallistuu myös eri kaupunkien hallintojen kokouksiin ja Duuman valiokuntien kokouksiin sekä
tapaa erityisesti alueellisten suurkaupunkien hallinnon ylintä johtoa. Pietarin talousfoorumissa kesäkuussa 2014 SVKK:lla oli oma puheenvuoronsa
suomalaisinvestointien edellytysten edistämiseksi
Venäjällä.
10
Näkymiä vuoteen 2015
Vuonna 2015 tulemme monitoroimaan Venäjän liiketoimintaympäristöä,
taloutta ja talouspolitiikkaa hyvin tiiviisti. Tiedonjaon nopeus ja ajankohtaisuus sekä relevanttius asiakkaillemme ja jäsenillemme tulee olemaan
avainasemassa. Samalla tulemme entistä tiiviimmin seuraamaan jäsen- ja
asiakasyritystemme toimintaa, suunnitelmaa, tarpeita ja haasteita, jotta
voimme nopeasti reagoida niihin tiedotuksen ja yrityspalveluitten avulla.
Tulemme myös aiempaa ahkerammin liikkumaan eri paikkakunnilla Suomessa, jossa yhteistyössä paikallisten kauppakamarien, kehitysyhtiöiden ja yrittäjien kanssa järjestämme tilaisuuksia valottamaan Venäjän
tilannetta. Teemme sen yhdessä muutamien jäsenyritystemme kanssa ja
tuomme paikalle SVKK:n omia asiantuntijoita myös Venäjältä. Lisäksi Team
Finland –yhteistyön kautta tulemme olemaan mukana Team Finland –tapahtumissa kuten messuilla ja foorumeilla. SVKK:n rooli näissä on tuoda tuoretta tietoa Venäjän talouden, juridiikan ja liiketoimintakentän
tilanteesta.
Venäjällä lanseeraamme jäsenille kolme uutta klubia: juridinen,
henkilöstöhallinnon ja markkinoinnin klubi. Klubit toimivat alan johtavan
yrityksen vetäminä ja niiden tavoitteena on pohtia aktuelleja teemoja, ongelmia, haasteita ja etsiä niihin ratkaisuja ja parhaita käytäntöjä.
Edunvalvonnassa jatkamme itsenäistä työtä voimavarojemme mukaisesti. PK-ohjausryhmä uudistetaan kokoonpanoltaan ja tavoitteiltaan,
jotta sen anti paremmin tulisi hyödynnetyksi myös muiden kuin EK:n ja
SVKK:n toiminnassa.
Yhteistyö Business Team For Russia -toimijoiden kesken tulee jatkumaan, kehitämme yhteisiä tilaisuuksia, osallistumme toistemme tapahtumiin kumppaneina ja vaihdamme tietoja Venäjän liiketoimintaympäristöstä
ja taloudesta suomalaisyritysten hyödyksi.
Huolimatta Venäjän talouden ja monien venäläisten yritysten vaikeasta taloudellisesta tilanteesta, tulemme SVKK:lla etsimään positiivisia
markkinauutisia ja reaalisia liiketoimintamahdollisuuksia, joita konkretisoimme yritysten hyödyksi. Olemme jo nyt identifioineet useita kasvukeskuksia ja kehittyviä toimialoja. Aina löytyy potentiaalia, mahdollisuuksia:
Suomen ja Venäjän välinen kauppa ei tule koskaan olemaan nolla.
Mirja Tiri
Suomalais-Venäläisen kauppakamarin
toimitusjohtaja
11
Jäsenpalvelut
Verkostoista voimaa
S
uomalais-Venäläisen kauppakamarin jäsen-
kauppakamarin kanssa järjestämän laskiaistapah-
toiminassa kulunut vuosi oli varsin vilkas ja
tuma, joka keräsi Moskovan Hilton Leningradskaya
aktiivinen. Vuoden aikana järjestettiin yhteensä
-hotelliin 200 osallistujaa. Toimistot järjestivät myös
60 erilaisia jäsentilaisuutta, joissa kävi yhteensä noin
pikkujoulutilaisuuksia ja kesäisiä jäsentapaamisia.
2200 osallistujaa.
Moskovassa kerran kuukaudessa kokoontui myös lo-
Suomessa järjestetyissä jäsentilaisuuksissa kä-
gistiikka-asioita käsittelevä logistiikkaklubi.
vi reilut 700 jäsenyritysten edustajaa. Ajankohtaiset
aiheet kuten Ukrainan tilanne ja sen vaikutukset,
Venäjän talous, Venäjän-kaupan barometrin julkistus-
Jäsentiedotus avainasemassa
tilaisuudet, BTR-kumppaneiden kanssa yhdessä järjestetty eurovaalipaneeli sekä Business cocktail, jossa
Vuoden 2014 tapahtumat Ukrainassa ja Venäjällä lisä-
mukana oli muun muassa ulkomaankauppaministeri
sivät selkeästi tiedontarvetta jäsenten keskuudessa.
Lenita Toivakka, keräsivät Suomen puolen suurim-
Tähän tarpeeseen SVKK:n tiedotus pyrki vastaamaan
mat osallistujamäärät.
parhaalla mahdollisella tavalla. Jäsentiedotuksessa
Asiapitoisten aamu- tai iltapäiväkahvien ja
Moskovassa järjestettyjen master class -tilaisuuksien
rinnalla jäsenet kokoontuivat verkostoitumaan myös
kevyemmissä merkeissä. Eniten osallistujia houkutteli Moskovassa SVKK:n yhdessä Brittiläis-Venäläisen
12
keskeisenä ohjenuorana on välittää faktoihin perustuva luotettavaa tietoa jäsenistölle. Tiedotuksen tärkeitä
yhteistyökumppaneita erityisesti taloustiedottamiseen liittyvissä asioissa olivat BTR-kumppanit East
Office of Finnish Industries ja EK. Venla-jäsenlehdessä
yhteistyötä talousasioissa tehtiin Suomen Pankin
siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen (BOFIT) kanssa.
Kuluneen vuoden aikana nettisivujen ja sähköisten uutiskirjeiden lisäksi uutisoinnissa hyödynnettiin aktiivisesti sosiaalisen median kanavia kuten
Twitteriä ja Facebook-sivustoa. Esimerkiksi Twitterin
käyttöä hyödynnettiin aktiivisesti muun muassa
SVKK:n keskeisten jäsentilaisuuksien on-line uutisointiin. Tiedottamista kanavoitiin myös LinkedInkäyttäjille Finnish-Russian business forum- ryhmän
Tärkeä Venäjä tiedon lähde
kautta ja SVKK:n virallisen LinkedIn-sivun avulla.
SVKK:n asiantuntijat ja tiedotustiimi palveli-
SVKK:n suomalaisten jäsenten tyytyväisyyttä
vat kuluneen vuoden aikana ahkerasti myös medi-
jäsentiedotukseen mitattiin loppuvuodesta
an edustajia. Haastattelujen ja muiden mediaesiin-
lukijatyytyväisyyskyselyn avulla. Kyselyyn
tymisten lisäksi toimittajille tuotetiin taustatietoja
vastasi 50 jäsentä. Kyselyn perusteella viime
Venäjä-asioista.
vuonna eniten kiinnostivat talousuutiset ja
Venäjänkielisessä tiedotuksessa keski-
heti perässä tulivat bisnesuutiset. Ilahdutta-
tyttiin paitsi Suomen ja Venäjän väliseen kaup-
vaa oli, että nettiuutisten laadulliset arviot
paan liittyvään talous- ja bisnesuutisointiin myös
paranivat kaikilla osa-alueilla (luotettava,
Suomi-brändin viestimiseen venäläiselle jäsenille ja
ajankohtainen, asiantunteva, tärkeä Venäjä-
sidosryhmille.
tiedon lähde, hyödyllinen). Hyödyllisyyden
Suomenkielinen Venla-jäsenlehti ilmestyi
vuonna 2014 kolme kertaa. Teemoina olivat Venäjän
arktiset alueet, Suomen ja Venäjän välinen kauppa tässä ja nyt, näkökulmana kriisin tuomat haasteet sekä yhteistyö ja mahdollisuudet.
Venäjällä jaettava venäjänkielinen Finvestilehti ilmestyi kaksi kertaa, joista syksyn numero oli
keskiarvoksi tuli 4,2 ja kaikilla muilla osaalueilla 4,3. Kokonaisarvio jäsentiedotuksesta
laski hieman ja sai keskiarvoksi 4,1 (4,3).
Kysely tehtiin myös venäläisille jäsenille, jotka olivat erittäin tyytyväisiä tiedotukseen. Kokonaistyytyväisyyden keskiarvo oli
edellisvuoden tapaan 4,5.
Finnish Business in Moscow -tapahtuman yhteydessä
julkaistu erikoisnumero. Lehdissä käsiteltiin suomalais-venäläisen yhteistyön mahdollisuuksia ja esiteltiin kiinnostavia suomalaisia yrityksiä, suomalaista
osaamista ja yhteistyötä.
13
YRITYSPALVELUT
Yritysten tukena – myötäja vastamäessä
SVKK:n monipuoliset yrityspalvelut tukevat yrityksiä Venäjä-kaupan elinkaaren kaikissa vaiheissa – viennin ja
Venäjä-toimintojen suunnittelusta ja käynnistämisestä etabloitumiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen.
K
ulunut vuosi yllätti. Toki merkit talouden
Venäjän toimintaympäristön muutokset
kasvun hidastumisesta oli jo nähty, mutta
ja poliittisen tilanteen vaikutukset heijastuivat
sitä, mitä tapahtui poliittisella rintamalla
myös Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toi-
ja miten nämä geopoliittiset selkkaukset kiihdyt-
mintaan ja osittain myös yritysten palveluodo-
tivät Venäjän talouden kriisiytymistä – ei kukaan
tuksiin. SVKK pyrki nopeasti reagoimaan uusiin
osannut ennustaa.
tilanteisiin ja sovitti palvelutarjontaansa vastamaan mahdollisimman hyvin yritysten tarpeita
nopeasti muuttuvissa olosuhteissa.
Viennin tai liiketoiminnan käynnistäminen Venäjällä:
•
•
•
•
•
•
Alkukonsultaatio
Markkinatutkimukset
Kontaktinhaku
Kick off –paketti
Vienninedistämismatkat
Viennin aloitus -ohjelma
Etabloituminen ja toiminnan lokalisointi:
•
•
•
•
•
•
Yrityksen perustaminen
Etabloitumisvalmennus
Työluvat
Rekrytointi
Taloushallinto
Paikallisen henkilökunnan koulutus
Koulutus- ja tietopalvelut:
Liiketoiminnan kasvattaminen ja kehittäminen Venäjällä:
•
•
•
•
Vienninedistämismatkat
Yrityskohtaiset matkat ja projektit
Markkinatutkimukset
•
•
•
•
•
Seminaarit
Räätälöity koulutus
Luennoitsijat
Venäjän-kaupan oppaat
Asiantuntijakonsultointi
Asiantuntijakonsultointi (laki,
taloushallinto, vienti ja liiketoiminta,
•
•
•
markkinointi)
Kaupallinen edustaja
Markkinointi
Event Management ja Expo Help
Liiketoiminnan aloittaminen ja kehittäminen Suomessa:
•
•
•
•
•
•
14
Kontaktien ja
liiketoimintamahdollisuuksien haku
Asiantuntijakonsultointi
Event Management
Yrityksen perustaminen ja liiketoiminnan
käynnistäminen Suomessa
Messu- ja yritysvierailut
Liiketoimintaoppaat
Team Finland –yhteistyötä:
matkat ja tapahtumat
Finnish Business in Moscow
S
uomalais-Venäläinen kauppakamari
hallituksen puheenjohtaja Esko Aho,
järjestää vienninedistämistapah-
Venäjän Teollisuuden ja yrittäjien liiton
tumia tiiviissä yhteistyössä Team
puheenjohtaja Aleksander Shokhin,
Finland -verkoston kanssa.
Suurin ja näkyvin yritystapahtuma
vuonna 2014 oli 30. lokakuuta Moskovassa
järjestetty Finnish Business –megatapah-
EK:n puheenjohtaja Ilpo Kokkila ja
Renova Groupin M&A Director Maxim
Mayorets.
Ohjelmaan kuuluivat myös toi-
tuma. Finnish Business in Moscow -ta-
mialateemojen mukaan jaetut yritys-
pahtuma keräsi Moskovan Swissotelin
ten esittelytilaisuudet, pitching-sessiot,
konferenssikeskukseen yhteensä yli 300
joiden pääteemoja olivat muun muassa
yritysedustajaa. Suomalaisia yrityksiä oli
rakentaminen ja ympäristöteknologia,
mukana 60 ja yritysten edustaja 120 ja ve-
teollisuuden modernisointi ja palvelu-
näläisyritysten edustajia tilaisuuteen osal-
sektori. Kaikki tilaisuudet keräsivät run-
listui 200.
saasti suomalaisten yritysten tuotteista
Tapahtuman ohjelmassa oli kor-
ja palveluista kiinnostuneita kuulijoi-
kean tason seminaari, jossa puhujia olivat
ta. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin
alivaltiosihteeri Matti Anttonen, SVKK:n
myös B2B -tapaamisia.
15
Perinteiseen tapaan Finnish Business -tapah-
teemana olivat teollisuuden investoinnit. Yrityksiä
tuma huipentui suomalaisten ja venäläisten yritysten
kiinnostivat myös jalkapallon vuoden 2018 MM-kiso-
vapaamuotoiseen verkostoitumiseen networking buf-
jen isäntäkaupunkien rakennushankkeet, ympäris-
fet -antimien äärellä. Tapahtuman yhteydessä järjestet-
töteknologia, maatalouden investoinnit, rakennus-
tiin myös lehdistötilaisuus, johon osallistuivat tapahtu-
materiaalit ja talotekniikka sekä rivakasti kasvava
man pääkumppanit Barona, Finnair, Itella ja YIT. Muita
verkkokauppa.
vuoden 2014 Finnish Business –kumppaneita olivat
Vienninedistämismatkoja järjestettiin vuo-
Borenius, Fortum, Konecranes, Klinkmann ja Aalto
den mittaan Tšeljabinskiin, Arkangeliin, Penzaan ja
EE. Tapahtuma sai runsaasti näkyvyyttä venäläisessä
Uljanovskiin.
mediassa.
SVKK:n järjestämällä Team Finland -matkalla Etelä-Uralilla sijaitsevaan Tšeljabinskiin 4. –7.3. yri-
Bisnesmahdollisuuksia ja kontakteja
SVKK oli vuoden mittaan luotsaamassa useita yksittäisiä yrityksiä ja yritysryhmiä Venäjälle suuntautuvilla
markkinaselvitysmatkoilla. Vuonna 2014 vienninedistämis- ja kansainvälistymishankkeissa yhtenä kantavana
16
tysdelegaatiota johti lähetystöneuvos Anna-Kaisa
Heikkinen ulkoasiainministeriöstä. Tšeljabinsk on
yksi Venäjän suurimmista teollisuuskeskittymistä.
Matkan aikana osallistujat pääsivät vierailemaan paikallisissa suurissa tuotantolaitoksissa sekä tutustuivat
Fortumin toimintaan alueella. Yritykset saivat ajankohtaista tietoa teollisuuden investointihankkeista
ja kaikille suomalaisille yrityksille oli järjestetty omia
neuvotteluita potentiaalisten asiakkaiden ja
Suurlähettiläs Hannu Himasen
yhteistyökumppaneiden kanssa. Matkan aika-
luotsaama yritysvaltuuskunta vie-
na nousivat erityisesti esille teollisuuden mo-
raili Uljanovskin alueella 26.–28.11.
dernisaatio, energiatehokkuus, koneenraken-
Yritysedustajat tapasivat suurlähettilään
nus ja infrastruktuurihankkeet.
johdolla Uljanovskin alueen kuvernöörin ja
SVKK:n järjestämälle Team Finland
toimialaministeriöiden johtoa. Ohjelmassa
-matkalle Arkangeliin 25.–27.3. osallistui kah-
oli monipuolisia yritysvierailuja sekä
deksan suomalaista yritystä sekä Suomen
SVKK:n etukäteen valmistelemia yrityskoh-
ympäristökeskuksen edustajia. Matka toteu-
taisia neuvotteluita. Liiketoiminta- ja yh-
tettiin Pietarin pääkonsuli Pirjo Tulokkaan
teistyömahdollisuuksia tunnistettiin muun
johdolla. Matkaohjelmaan kuului pääkonsu-
muassa lentokone- ja autoteollisuudes-
lin ja virkaa tekevän kuvernöörin kahdenvä-
sa, rakennusalalla, kaivosteollisuudessa ja
linen tapaaminen, business forum, yritysten
kunnallistekniikan alalla.
väliset B2B -tapaamiset, yritysvierailuja öljy-
Suomalais-Venäläisen kauppa-
ja kaasualan yrityksissä sekä sellu- ja paperi-
kamarin aluetoimistot Moskovassa ja
tehtaalla sekä pääkonsulin iltavastaanotto.
Pietarissa järjestivät toimialakohtaisia
Suomalaisyrityksille sopivia liiketoimintamah-
foorumeita, joita olivat muun muassa in-
dollisuuksia löydettiin matkan aikana muun
vestointifoorumi ja rakennusfoorumi.
muassa metsä- ja selluteollisuudessa, öljy-
Alueellisia useamman toimialan yritysfoo-
ja kaasuteollisuudessa sekä jätehuolto- ja
rumeita järjestettiin Dmitrovossa,
infrastruktuurihankkeissa.
Kostromassa ja Tulassa.
Monipuolisesti teollistunut ja ulko-
Suomalais-Venäläinen kauppaka-
maisia investointeja houkutellut Penza oli
mari koordinoi vuonna 2014 työ- ja elin-
Team Finland -matkan kohteena 22. –24.4.
keinoministeriön alaisten Venäjän alueyh-
Ministerineuvos Marjo Mäki-Leppilammen
teistyöryhmien kokousten oheisohjelmien
johtama yritysvaltuuskunta tapasi matkan
ja yritysvierailuiden järjestelyitä ministe-
aikana muun muassa Penzan alueen kuver-
riön toimeksiannosta. Vuonna 2014 jär-
nöörin Vasili Botškarovin. Yritysfoorumissa
jestettiin alueyhteistyöryhmän kokouk-
esiteltiin kattavasti Penzan alueen tarjoamia
set Sverdlovskin ja Samaran alueiden ja
investointi- ja liiketoimintamahdollisuuk-
Moskovan kaupungin kanssa.
sia. Lisäksi yrityksillä oli B2B-tapaamisia ja
tehdaskäyntejä.
17
YRITYSPALVELUT
Monipuolisia
asiantuntijapalveluita
Juridiset palvelut
S
minaareja tarjoten kaikki tapahtumajärjestelyt.
konsultaatioissa ja toimeksiannoissa kuluneen
koostamista ja kutsuprosessin hoitamista koko-
vuoden aikana korostuivat erityisesti riskien hal-
naisvaltaisesti. Oikean kohderyhmän löytäminen
lintaa koskeva kysymykset ja tarkennuksia haettiin
ja venäläisen asiakkaan kiinnostuksen herättä-
muun muassa sopimusten force majore –ehtoihin.
minen vaatii paitsi ammattitaitoa, myös sitkeyttä
Pakotteisiin ja vastapakotteisiin liittyvät rajoitukset
kireässä kilpailu- ja rahoitustilanteessa.
VKK:n juridiset palvelut päivitettiin vas-
Hankalassa markkinatilanteessa suomalaiset
taamaan muuttunutta asetus- ja liiketoi-
asiakkaat arvostivat erityisesti event manage-
mintaympäristöä. Sopimusoikeudellisissa
ment –palveluun kuuluvaa asiakastietokannan
ja kiellot herättivät myös paljon kysymyksiä. Yritysten toimintaan vaikuttavia muutoksia tapahtui
muun muassa työlupamenettelyissä ja edustuston rekisteröinnissä. Vuoden mittaan kyselyt ja
toimeksiannot tytäryritysten perustamisesta ja
Liiketoiminnan
konsultointi
rekisteröinnistä lisääntyivät sekä Moskovassa että
Yleinen Venäjän-kaupan neuvonta ja konsultointi
Pietarissa.
keskittyi muun muassa Venäjä-toimintoja aloit-
televien yritysten askelmerkkien selvittämiseen,
SVKK:n juristit käsittelivät ajankohtaisia
kysymyksiä myös SVKK:n koulutustilaisuuksissa,
vientiin ja tuontiin liittyviin käytännön kysymyk-
jäsenlehdissä julkaistuissa artikkeleissa ja SVKK:n
siin sekä Venäjällä jo toimivien yritysten suunni-
nettisivuilla julkaistavassa blogissa. Kuluneen vuo-
telmiin laajentaa tai kasvattaa liiketoimintaansa.
den aikana lanseerattiin myös erityinen ajankohtai-
Keskusteluja käytiin myös ongelmista ja erilaisista
sia lainopillisia asioita käsittelevä uutiskirje
kysymyksistä, jotka liittyivät Euroopan Unionin
Venäjälle asettamiin pakotteisiin ja Venäjän vasta-
Markkinatutkimukset
pakotteisiin sekä muihin Venäjän viranomaisten
ulkomaalaisten toimintaa tai tavaranhankintaa
koskeviin rajoituksiin.
Markkinatutkimusten kehittämiseen panostettiin
vahvasti, mikä näkyi myös asiakkaiden kiinnostuksen ja kysynnän lisääntymisenä. Painopiste
oli yksittäisille yrityksille tehdyissä alueellisesti
ja toimialakohtaisesti rajatuissa toimeksiannois-
SVKK:n taloushallinnon asiantuntijat tarjosivat
sa, taustaselvityksissä ja liiketoimintakontaktien
kuluneen vuoden aikana taloushallintoon ja
kartoituksessa. Näiden lisäksi tehtiin myös laajoja
verotukseen liittyvää konsultaatiota. Neuvoja an-
toimialat ylittäviä ja alueellisesti kattavia markkina-
nettiin sekä henkilökohtaisissa tapaamisissa että
selvityksiä.
puhelimitse ja sähköpostitse. Asiantuntijat opas-
tivat yrityksiä myös SVKK:n koulutustilaisuuksissa
SVKK:n tiimit Moskovassa ja Pietarissa
järjestivät yrityksille asiakastilaisuuksia ja kutsuse-
18
Taloushallinto
ja yrityskohtaisissa konsultointitapaamisissa.
SVKK:n Pietarin toimiston yhteydessä taloushallinnon palveluita tarjosi
tytäryhtiö OOO Firmitas. Yhtiö tuottaa taloushallinnon ulkoistamispalveluita lähinnä Pietarin alueelle etabloituville yrityksille.
Ajankohtaistapahtumat
SVKK teki kuluneen vuoden aikana erilaisten ajankohtaistapahtumien
järjestelyissä tiivistä yhteistyötä Team Finland -verkoston kanssa. Näistä
merkittävin oli osallistuminen yhteisosastolla Alihankinta-messuille, jotka järjestettiin Tampereella 16–18.9. Muita Team Finland – yhteistapahtumia olivat Wanhassa Satamassa 18.3. järjestetty Oma yritys –messut ja
Porvoon ”Uuden nuotit kansainvälistymiseen –tilaisuus lokakuussa.
SVKK oli mukana omalla osastollaan Logistics 2014 messuilla huhtikuussa ja Lahden Business Day -tapahtumassa marraskuussa.
Yhteistyö Nordean ja KPMG:n kanssa jatkui Road Show -kiertueen merkeissä. Mainittujen tapahtumien lisäksi SVKK:n asiantuntijat esiintyivät
lukuisissa Venäjä-aiheisissa tilaisuuksissa ja maksutonta neuvontaa tarjottiin myös omilla asiantuntijaklinikoilla.
19
YRITYSPALVELUT
Learn & know - käyttännön
koulutusta ja ajankohtaistatietoa
K
20
uluneen vuoden aikana Suomalais-
aiheita samoin kuin pakotteet ja sanktiot ja niihin
Venäläisen kauppakamarin koulutustar-
liittyvät riskit ja toimintaohjeet.
jonnassa panostettiin erityisesti päivän
Kaikkien koulutusten asiakaspalautteen
polttaviin teemoihin. Venäjän-kauppaan vaikutta-
keskiarvo oli 4,3 (asteikolla 1-5).
viin muuttuviin tilanteisiin reagoitiin järjestämällä
varsinaisen koulutusohjelman rinnalla tehokkaita
paras tekijä oli luennoitsijoiden asiantuntemus ja
ajankohtaiskatsauksia.
tilaisuuksien ajankohtaisuus.
Vuonna 2014 järjestettiin yhteensä 31
Asiakaspalautteen mukaan koulutusten
Syksyn jäsenkokouksen yhteydessä
avointa koulutusta, joissa oli yhteensä 411 osal-
järjestettiin Visiona Venäjä -seminaari, jonka
listujaa. Kevätkauden aiheita olivat muun muassa
aiheena oli ”Modernisaatio Venäjällä – totta vai
korruptio ja sen välttäminen, brändin ja teollisuu-
tarua?” Tilaisuuden ohjelma koostui SVKK:n halli-
soikeuksien suojaaminen, erilaiset markkinoinnin
tuksen puheenjohtajan Esko Ahon avauspuheen-
aiheet sekä verkkokauppa, tullaus, sertifiointi ja
vuorosta, Itellan Senior Development Manager
logistiikka Venäjän-kaupassa sekä yrityksen pe-
Heli Aarnion alustuksesta ja EK:n Venäjä-johtaja
rustaminen Venäjälle.
Kai Mykkäsen johtamasta paneelikeskustelusta,
johon osallistuivat Maisa Romanainen (VR-
Syksyn aikana painopiste oli muuttuvan
toimintaympäristön ja erilaisten liiketoimintaan
Yhtymä Oy), Kari Kauniskangas (YIT Rakennus
vaikuttavien määräysten käsittelyssä. Ukrainan
Oy), Arto Pohto (Pellon Group Oy), Erkki Järvinen
tilanne, Venäjän talous ja erilaiset liiketoimin-
(Tikkurila Oyj) ja Kai Paananen (SET Group).
nan riskit ja muuttuvat määräykset esimerkiksi
Avauspuheenvuorossa, alustuksessa ja panee-
henkilötietojen säilyttämisessä olivat suosittuja
likeskustelussa tulivat esille niin Venäjän talouden,
politiikan ja toimintaympäristön haasteet, kuin myös esimerkit nykytilanteessa menestymisestä ja suomalaisyritysten uusista toimintamahdollisuuksista Venäjällä. Tilaisuudessa korostui, että Venäjän talouden yksipuolinen rakenne öljyn maailmanmarkkinahintojen laskiessa aiheuttaa maalle
vääjäämättömiä modernisaatiopaineita. Tilaisuuteen osallistui yli 90 kuulijaa
Suomesta ja Venäjältä.
Syksyllä 2014 SVKK aloitti yhteistyön Jokerit Hockey Clubin kanssa. Yhteistyösopimuksen mukaisesti lokakuussa järjestettiin ensimmäisen
yhteinen business-seminaari Jokerien KHL-ottelun yhteydessä Hartwall
Areenalla. Tilaisuuteen osallistui yli 30 osallistujaa. Yhteistyötä on tarkoitus
jatkaa vuonna 2015 järjestämällä yritystapahtumia otteluiden yhteydessä
Suomessa ja Venäjällä.
SVKK järjesti koulutustilaisuuksia myös Venäjän-toimistoissaan.
Useimmat tilaisuudet järjestettiin yhteistyössä SVKK:n jäsenyritysten kanssa.
Aiheita olivat muun muassa valtionhankinnat (Cliff ), verotusasiat, taloustilanne (Alfa Bank), puheohjaus varastonhallinnasssa (Optiscan). IT-aiheinen
seminaarisarja yhteistyössä Prog-IT-yhtiön kanssa, Beneq-yhtiön tuotteet ja
niiden käyttökohteet. Venäjän seminaareissa osallistujia oli yhteensä
reilut 200.
SVKK:n omien koulutusten lisäksi SVKK:n asiantuntijat luennoivat
lukuisissa tilauskoulutuksissa eri puolilla Suomea ja Venäjää. Aiheina muun
muassa venäläinen liiketoimintakulttuuri, tullaus ja sertifiointi, markkinointi,
myynti, sopimusjuridiikka, venäläiset asiakkaana.
21
Hallinto
Yleiskokoukset
Hallitus
Kauppakamarin jäsenten 79. sääntömääräinen
Hallituksen puheenjohtajana toimi Esko Aho. Vara-
kevätkokous pidettiin Helsingissä 21.5.2014. Yleisko-
puheenjohtajina toimi koko vuoden Anne Leppälä-
kouksessa oli edustettuna yhteensä 48 jäsentä ja
Nilsson Kesko Oyj:stä ja toisena varapuheenjohtajana
siinä käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat. Varsinai-
toimi Pentti Mäkinen Elinkeinoelämän keskusliitosta
sen kokouksen jälkeen Suomen Moskovan suurlä-
(myöhemmin Etelä-Savon maakuntaliitosta).
hettiläs Hannu Himanen piti kokousosallistujille
erittäin mielenkiintoisen ajankohtaiskatsauksen.
Kauppakamarin jäsenten 80. sääntömää-
SVKK:n hallitus 1.1. – 31.12.2014
räinen syyskokous järjestettiin 28.11.2014 Helsingissä. Kokouksessa oli edustettuna 22 jäsentä ja siinä
Mikael Aro, VR-Yhtymä Oy
käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat.
Kim Gran, Nokian renkaat Oyj
Eero Hautaniemi, Oriola-KD Oyj
SVKK:n toimielimet
Kauppakamarin ylin päättävä elin on jäsenten sääntömääräinen kevät- ja syyskokous. Jäsenten kokous
valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan kaksivuotiskaudeksi. Kauppakamarin toimitusjohtajana toimi
vuonna 2014 Mirja Tiri.
SVKK:n kunniajäsenet
Olavi Filppula
Annikki Halko
Sampsa Saralehto
Matti Vuoria
Jorma Westlund
Stefan Widomski
22
Erkki Järvinen, Tikkurila Oyj
Kari Kauniskangas, YIT Rakennus Oy
Tapio Kuula, Fortum Oyj
Kai Paananen, SET Group
Tapio Pajuharju, Lumene Oy
Risto E.J. Penttilä, Keskuskauppakamari
Arto Pohto, Pellon Group Oy
Maisa Romanainen, Stockmann Oyj
(myöh. VR-Yhtymä Oy)
Hallitus kokoontui vuoden 2014 aikana yhteensä viisi
kertaa.
Johtajisto
Moskovan toimistoa johti vuonna 2014 toimitusjohtaja Mirja Tiri. Pietarin toimiston johtajana on toiminut Tarmo Suomalainen. Jekaterinburgin toimistoa
johti Ljudmila Safina.
Vuoden lopussa Helsingissä oli 13 työntekijää ja Pietarin toimistossa 7
vakituista ja 5 määräaikaista työntekijää, Moskovan toimistossa oli 8 vakituista
ja 8 määräaikaista työntekijää sekä Jekaterinburgissa 3 vakituista ja yksi määräaikainen työntekijä. SVKK:n Pietarin tytäryhtiön palveluksessa on 2 työntekijää. Lisäksi Lappeenrannan toimipisteessä on Kaakkois-Suomen ely-keskuksen
kanssa yhteinen asiantuntija
Tilintarkastajat
Heidi Vierros, KHT, KPMG Oy Ab
Varatilintarkastaja
Jukka Karttunen, KHT, KPMG Oy Ab
Tilintarkastaja piti tilikauden aikana yhden kokouksen. Valvontatarkastuksen
teki tilintarkastustoimisto KPMG Oy Ab.
23
Taloudellinen tilanne 31.12.2014
T
aloudellinen tilanne muodostui seuraavaksi:
Vastattavissa puolestaan tili- ja siirtovelkoja sekä
Tilikauden ylijäämä oli 66.826,75 euroa. Vuon-
muita lyhytaikaisia velkoja oli 389.469,83 euroa.
na 2013 vastaava luku oli -17.429,35 euroa.
Omaksi pääomaksi muodostui 1.199.264,17
Taseen vastaavissa jäi käyttöomaisuuden
euroa ja vieras pääoma oli 389.469,83 euroa.
aineellisten hyödykkeiden arvoksi 35.391,45 euroa.
Taseen loppusumma oli 1.588.734,00 euroa.
Helsingin toimiston aineettomien hyödykkeiden
Kauppakamarin kokonaistuotot olivat
arvo oli 12.335,95 euroa. Vaihto- ja rahoitusomai-
3.120.422,37 euroa mikä on 237.142,16 euroa eli
suuden saamiset olivat 543.078,07 euroa ja rahat ja
noin 7 % edellisvuotta vähemmän. Kamarin jä-
pankkisaamiset olivat yhteensä 995.229,55 euroa.
senmaksutuotot olivat edellisvuotta pienemmät
Käyttöomaisuudessa olevien sijoitusten arvo oli
ollen 668.816,49 euroa. Yleisavustustukea saa-
2.698,98 euroa.
tiin noin 17.000 euroa edellisvuotta vähemmän.
Yleisavustukset olivat yhteensä 472.874,00 euroa.
Tuotot jakaantuivat rahoituslähteittäin seuraavasti
2014
2013
Myyntitoiminnan tuotot
16 780,83
45 950,02
-
29 169,19
Palvelutoiminnan tuotot
1 935 893,30
2 090 982,83
-
155 089,53
14 312,73
13 369,03
1 966 986,86
2 150 301,88
-
183 315,02
668 816,49
710 595,09
-
41 778,60
Tuotot
Ilmoitustuotot jäsentiedotteeseen
Oman toiminnan tuotot yht.
Jäsenmaksutuotot
Erotus
943,70
Rahoitustuotot
11 745,02
6 667,56
Yleisavustukset
472 874,00
490 000,00
-
17 126,00
3 120 422,37
3 357 564,53
-
237 142,16
Tuotot yhteensä
5 077,46
Kauppakamarin kokonaiskulut olivat 3.053.595,62 euroa. Kuluja oli 321.398,26 euroa eli lähes 10 % edellisvuotta vähemmän.
Kulut jakaantuivat seuraavasti:
Kulut
Muuttuvat
Myyntimat. hankintakulut
Palveluiden muuttuvat kulut
Jäsentiedotteen kulut
Muuttuvat kulut yhteensä
Yleiset kulut
Henkilöstökulut
Poistot
2013
Erotus
553,36
2 344,26
1 201 538,13
1 302 867,52
-
-
101 329,39
31 305,68
44 851,87
-
13 546,19
1 233 397,17
1 350 063,65
-
116 666,48
1 256 454,98
1 344 635,62
-
88 180,64
16 864,51
17 871,40
275 931,46
312 573,00
-
36 641,54
Muut kiinteät kulut
251 585,76
342 316,23
-
90 730,47
19 361,74
7 533,98
3 053 595,62
3 374 993,88
Kulut yhteensä
-
1 790,90
Vuokrakulut
Rahoituskulut
24
2014
1 006,89
11 827,76
-
321 398,26
TULOSLASKELMA
Rahayksikkö EURO
1.1.2014
1.1.2013
- 31.12.2014
- 31.12.2013
16 780,83
45 950,02
VARSINAINEN TOIMINTA
Tuotemyynti
Tuotot
Kulut
-
Toiminnanalan kate
553,36
-
2 344,26
16 227,47
43 605,76
1 935 893,30
2 090 982,83
- 1 201 538,13
- 1 302 867,52
734 355,17
788 115,31
14 312,73
13 369,03
Palvelutoiminta
Tuotot
Kulut
Toiminnanalan kate
Jäsentiedotus
Tuotot
Kulut
-
31 305,68
-
44 851,87
Toiminnanalan kate
-
16 992,95
-
31 482,84
Varsinaisen toiminnan yhteistuotot ja -kulut
Kulut
Henkilöstökulut
- 1 256 454,98
- 1 344 635,62
Poistot
-
16 864,51
-
17 871,40
Muut kulut
-
527 517,22
-
654 889,23
Kulut yhteensä
- 1 800 836,71
Yhteisten erien kate
Tuotto-/kulujäämä
- 2 017 396,25
- 1 800 836,71
- 2 017 396,25
- 1 067 247,02
- 1 217 158,02
668 816,49
710 595,09
668 816,49
710 595,09
VARAINHANKINTA
Tuotot
Tuotto-/kulujäämä
-
398 430,53
-
506 562,93
SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA
Tuotot
Rahoitustoiminta
11 745,02
6 667,56
Kulut
Rahoitustoiminta
Tuotto-/kulujäämä
-
19 361,74
-
7 533,98
-
7 616,72
-
866,42
-
406 047,25
-
507 429,35
YLEISAVUSTUKSET
Yleisavustukset
TILIKAUDEN TULOS
TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ
472 874,00
490 000,00
472 874,00
490 000,00
66 826,75
66 826,75
-
17 429,35
17 429,35
25
TASE
Rahayksikkö EURO
31.12.2014
31.12.2013
Aineettomat hyödykkeet
12 335,95
17 403,31
Aineelliset hyödykkeet
35 391,45
38 411,99
2 698,98
2 698,98
50 426,38
58 514,28
Saamiset
543 078,07
509 004,22
Rahat ja pankkisaamiset
995 229,55
933 055,31
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
1 538 307,62
1 442 059,53
VASTAAVAA YHTEENSÄ
1 588 734,00
1 500 573,81
Muut rahastot
971 825,51
971 825,51
Edell.tilikausien ylijäämä/ alijäämä
160 611,91
178 041,26
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Sijoitukset
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
VAIHTUVAT VASTAAVAT
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Tilikauden ylijäämä/alijäämä
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
66 826,75
-
17 429,35
1 199 264,17
1 132 437,42
389 469,83
368 136,39
1 588 734,00
1 500 573,81
VIERAS PÄÄOMA
Lyhytaikainen
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
26
Suomalais-Venäläisen
kauppakamarin
suomalaiset jäsenet 31.12.2014
A. Häggblom Oy Ab
Bang & Bonsomer Group Ab
ABC-Laitteet Oy
Banmark Oy Ab
AEMA Oy
Beneq Oy
AGCO Power Oy
Bergmann Attorneys at Law
ATEK OOO
Berner Osakeyhtiö
Aalto University Executive Education Oy
Beseda Oy
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus
Bestseller Wholesale Finland Oy
Abloy Oy
Bevz&CO oy
Accountor (Accountor Konsu Oy)
Beweship Oy Ab
Ahlström Capital Oy
Biolan Oy
Ahola Parts Oy
Bioretec Oy
Airavia Oy
Blastman Robotics Oy
Airfix Aviation Oy
Boyden Oy
Aker Arctic Technology Oy
Bronto Skylift Oy Ab
Aleksanterin teatteri
Buildercom Oy
Alfa Laval Aalborg OY
Bulevardin kotimeklarit Oy
Algol Chemicals Oy
BusinessVERCCO Oy
Aliko Oy
Buslink Oy
Amomatic Oy
CC-M Arkkitehdit Oy
Annikki Halko
CHS Logistics Oy
Apetit Oyj
CISLog Oy
Aquamec Oy
CRD Systems Oy
Arctech Helsinki Shipyard Oy
CRH Finland Services Oyj
Arctia Shipping Oy
CTC Consulting Oy Ab
Arctic Machine Oy
CTS Engtec Oy
Arizona Chemical Oy
Cargotec Oyj
Arvelin International Oy
Cariitti Oy
Arvo Piiroinen Oy
Caverion Suomi Oy
Ashland Finland Oy
Cembrit Oy
Ashland Industries Finland Oy
Centre D'Expertise Oy
Asianajotoimisto Applex Oy
Champion Door Oy
Asianajotoimisto Borenius Oy
Chiller Oy
Asianajotoimisto Brander & Manner Oy
Colliers International Oy
Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy
Comptel Oyj
Asianajotoimisto Hedman Partners Oy
Conimex Oy
Asianajotoimisto JB Eversheds Oy
Contract Law Jussi Kaasalainen & Co Oy
Asianajotoimisto Jyrki Leivonen
Cosmic Trade House Oy Ab
Asianajotoimisto Karvinen, Sarkkinen & Sallinen Ky
Cross Wrap Oy
Asianajotoimisto Lindblad & Co Oy
Crown CRO Oy
Asianajotoimisto Teperi & Co Oy
Crowne Plaza Helsinki Hotel / International Restel
Aslemetals Oy
Hotels Ltd
Atria Oyj
Cubio Mobile Oy
Avec-Shoe Oy Ltd
Cursor Oy
Avena Nordic Grain Oy
DAY-medical Oy
Axtech Engineering Oy
DF-Tuotanto Ky
27
28
DHS Oy Audit Partners
Fibox Oy Ab
DNA Oy
Figen Oy
Dafine Engineering Oy
Fimeko Oy
Danske Bank Oyj
Fimera Oy
Datium Investment Oy
Fimet Oy
DeMach Oy
Fin Scan Oy
Delipap Oy
Fin-Terpuu Oy
Delores Interactive Training Oy Ab
Finfoods Oy
Dermoshop Oy
Finlayson & Co Oy
Design Pravda Ky
Finn-Power Oy
Direct Link Worldwide Oy
FinnSonic Oy
Duuri Oy
Finnelma Engineering Oy
E. Gavrielides Oy
Finnfacts /Taloudellinen tiedotustoimisto ry
EKE-Finance Oy
Finnhydro Oy
EP-Logistics Oy
Finnlines Oyj
EPP-Pack Oy
Finnmap Consulting Oy
East Consulting Oy
Finnvera Oyj
East Office of Finnish Industries Oy
Finpro ry
Eaton Power Quality Oy
Fintall Oy
Econet Oy
Fintronic Oy
Econosto Oy
FirstView Digital Signage
Eduhouse Oy
Fiskars Europe Holding Oy Ab
Eero Hakkarainen Oy
Foreca Oy
Ekomuovi Oy
Formica IKI Oy
Elematic Oy Ab
Forssan kaupunki
Elinkeinoelämän keskusliitto ry
Fortrent Oy
Elintarviketeollisuusliitto ry
Fortum Oyj
Elisa Videra Oy
Foxx & Co Consulting Partners Oy
Elomatic Oy
Framco Chemicals Oy
Energico Oy
Freight One Scandinavia Oy
Ensto Finland Oy
GS-Hydro Oy
Erikkila Oy
Galimatias Concept Oy Ab
Ernst & Young Oy / EY Oy
Gardner Denver Oy
Essedel Capital Partners Oy
Gemalto Oy
Etelä-Karjalan kauppakamari
Gemic Oy
Etelä-Karjalan liitto
Geneset Powerplants Oy
Etelä-Pohjanmaan kauppakamari
Global Blue Finland Oy
Etelä-Savon Maakuntaliitto
Granlund Oy
Etelä-Savon kauppakamari
Green Net Finland ry
Eurofacts Oy
Gustav Paulig Ab Oy
Eva Suomi & Partners Oy
HH-Kuriiri Oy
ExWeCo Oy
HJP Consulting-Trading Oy
Expec Information Systems Oy
HMV Russia Oy
FM Timber Team Oy
HT Vesileikkaus Oy
Faba Osk
HUR Oy Ab
Fagerhult Oy
HZPC Sadokas OY
FarmBioLine Oy
Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu
Fatman Oy
Haanpaa Link Oy
FennoSteel Oy
Hacklin Hamiko Oy Ltd
Ferrometal Oy
HaminaKotka Satama Oy
Haminan Satamakiinteistöt Oy
JT Family Holding Oy
Hanken & SSE Executive Education Ab
Jaana-Transport Oy
Hankkija Oy
Janakkalan Teollisuusalueet Oy
Hansastroi Oy
Janita Oy
Hartela-yhtiöt Oy
Janus Oy
Helkama Bica Oy
Jartek Oy
Hellman Huutokaupat Hellman Auctions Ltd Oy
Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy
Helmi Promotion Oy
Joensuun Tiedepuisto Oy
Helsingin kauppayritys Oy
Joensuun kaupunki
Helsingin seudun kauppakamari
Jokamuovi Oy
Helvar Oy Ab
Jokerit Hockey Club Oy
Herkkumaa Oy
Jorma Westlund
Himat Oy LKV
Joutsen Finland Oy
Honkajoki Oy
Juha Punta Oy
Honkarakenne Oyj
Jyväskylän Ammattikorkeakoulu /Liiketalous ja palvelut,
Hultin Partners Oy
Yrityspalvelu
Hunajainen SAM Oy
Jyväskylän aikuisopisto
HYKSin kliiniset palvelut Oy
Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy
Hyvinkään Tieluiska Oy
Järvenpään Tuotetekno Oy
Hämeen Venäjän-kaupan kilta ry
K. Hartwall Oy Ab
Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä
KEMET Electronics Oy
Hämeen kauppakamari
KETI, Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy
Härmän Nauha Oy
KL-Lämpö Oy
Högfors Oy
KPA Unicon Oy
Höyry ja Lämpö Oy - Steam ´n Heat Ltd
KPMG Oy Ab
IB Russia Trading Ltd Oy
KVA Arkkitehdit Oy
IBS Group Oy
KWH Plast Schur Flexibles Oy
IF Vahinkovakuutusyhtiö
Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy
IFIL Group Oy
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
IFPR Communications
Kalevi Kuokkanen
ILP - Group Logistics Oy
Kapp Inc. Oy
ITS-Vahvistus Oy
Karelia-Upofloor Oy
Idman Airfield Lighting Oy
Karjalan Hake Oy
Ikihirsi Oy
Karl Fazer Oy Ab
Ilmasilta Oy
Kassimatti Oy
Imatran Hitsaus-Asennus Oy
Kasve Oy
InC Blue Oy
Katsa Oy
Industri-Textil Job Oy
Kaukomarkkinat Oy
Industria Oy
Kehittämiskeskus Oy Häme
Infront Finland Oy
Kekkilä Oy
Ingenjörsfirma Trans-Auto Oy Aktiebolag
Kemijärven kaupunki
Intersport Finland Oy
Kemira Oyj
Isku Interior Oy
Kemppi Oy
Itamaa Oy
Kentek Oy
Itella Oyj
Keski-Suomen Kauppakamari
Itula Oy
Keski-Suomen liitto
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Liikelaitos Edupo-
Kesko Oyj
li
Keskuskauppakamari
JELD-WEN Suomi Oy
KiiltoClean Oy
JS Suomi Oy
Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy
29
30
Kinnarps ZAO
Liana Technologies Oy
Klinger Finland Oy
Lieksan Teollisuuskylä Oy
Klinkmann Trade Oy
Lifa Air Oy Ltd
Knowit Oy
Limab Oy
Koja Oy
Lindorff Oy
Kokkola LCC Oy
Lojer Oy
Kola Extreme Safaris / Iso-Pyhä Invest Oy
Lumene Oy
Kolmeks Oy
LumoLink
Kometos Oy
Lumon International Oy
Kone Oyj
Lux Oy Ab
Konecranes Finland Oy
Lännen Tractors Oy
Koneteollisuus Oy
Långvik Congress Wellness Hotel
Koneyrittäjien liitto ry
MP Russia Oy
Konsulttitoimisto Seppo Hoffrén Oy Consultancy
MPS-Yhtiöt Oy
Kontiotuote Oy
MW Power Oy
Kotkan kaupunki
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Kovil Oy
Macring Oy
Kuomiokoski Oy
Magnusson Helsinki Asianajotoimisto Oy
Kuopion alueen kauppakamari
Majoituspalvelu Forenom Oy
Kuusakoski Oy
Management Institute of Finland MIF Oy
Kuusamo Hirsitalot Oy
Marecap Trans Oy
Kvaerner Finland Oy
Markinvest Oy
Kwintet Finland Oy
Markkinointi-instituutin Kannatusyhdistys ry
Kymenlaakson kauppakamari
Maroite Oy
Kärki Konsultit Ky
Martela Oyj
L-Fashion Group Oy
Matti Vuoria
LKAB Minerals Oy
Maxtrade Oy Ltd
LLC RA-Stroiplan
Meconet Oy
LSK-Machine Oy
Mediakolmio East Oy
Laatukattila Oy
Mediatalo Toimelias Oy
Lahti Precision Oy
MegaKone Oy
Lai-Mu Oy Ab
Meira Oy
Laivasähkötyö Oy
Meka Pro Oy
Lakiasiaintoimisto NordLex Oy
Mekahionta Oy
Lametal Oy
Mellis Oy
Lammin Betoni Oy
Mercantile Oy Ab
Lapin ELY-keskus
Meriaura Oy
Lapin Kauppakamari
Merivaara Oy
Lapin Nahka Oy
Metos Oy Ab
Lappeen Savu-Kari Oy
Metso Automation Oy
Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Metso Oyj
Lappset Group Oy
Metsä Fibre Oy
Laserle Oy
Metsä Tissue Oyj
Lassila & Tikanoja Oyj
Metsäliitto Osuuskunta
Lasten Päivän Säätiö, Linnanmäki
Metsätalouden Kehittämiskeskus Tapio
Lautex Oy Ab
Metsätyö Oy
Leinonen ZAO
Miilux Oy
Lemminkäinen Oyj
Mikkelin Seudun elinkeinoyhtiö Miset Oy
Leomuovi Oy
Mimino Oy
Lex Leena Lehtinen Tmi
Monilaite-Thomeko Oy
Most SF Oy
Outotec (Finland) Oy
Moventas Gears Oy
Oy Honkamajat Finland Ltd
Movetec Oy Ab
Oy RegIT Ab
Muovilami Oy
PR-Hallinto Oy Ab
Muoviteollisuus ry
Paloturva Oy
Mäkelä Alu Oy
Papula Oy
Mötto Oy
Parastek Oy
NCC Rakennus Oy
Parlok Oy Ab
NIHAK ry
Paroc Oy Ab
NTM Närpes Trä och Metall Ab
Passion Logistics Oy
Nanten Oy
Peilituote Oy
Nekos Oy
Pellon Group Oy
Neste Oil Oyj
Pemamek Oy
Nets Oy
Perunakauppa Luonnosta Oy
Neuvova IK Oy
Pesmel Oy
Neuvox Oy
Pielisen Karjalan kehittämiskeskus Oy (PIKES Oy)
Nexetic Oy
Pietari-säätiö/Suomen Pietarin instituutti
Nextrom Oy
Pihkalipas Oy
Nini's Belt Oy Ltd
Piippo Oy
Nokia Oyj
Pisla Oy
Nokian Renkaat Oyj
Plantool Oy
Nomet Oy
Pohjanmaan kaluste Oy
Nordea Pankki Suomi Oyj
Pohjanmaan kauppakamari
Nordic Tank Oulu Oy
Pohjois-Karjalan Kauppakamari
Nordkalk Oy Ab
Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö Nefco
Norilsk Nickel Harjavalta Oy
Pohjola Pankki Oyj
Norpe Oy
Pohjola Talot / Nord-Finnhaus
Northern Horizon Capital Oy
Polar Health Oy
Northern Starlights
Polar-Moos Oy
Novita Oy
Polarmatic Oy
Novomedia Ltd
Prevex Oy Ab
Ocotec Oy
PricewaterhouseCoopers Oy
Ocra Oy
Primo Finland Oy
Oilon Industry Oy
Pro-Excelsior Oy
Olvi Oyj
Produal Oy
Online Market Intelligence Nordic OY
Prog-It Oy
Onninen Oy
Promaco Public Relations Ltd Oy
Optiscan Oy
Pronor Control Oy
Oras Oy
Prospero Oy
Orbis Oy
Prosys PMS Oy
Orfer Oy
Pukkila Oy Ab
Orima-Tuote Oy
PunaMusta Oy
Oriola-KD Oyj
Puucomp Ab Oy
Orion Oyj
Puutarha Tahvoset Oy
Ostromedia Oy
Pölkky Oy
Osuuskunta Maitomaa
QPR Software Oyj
Oulun Kauppakamari
Qualitron Oy Ab
Oulun kaupunki / Business Oulu
REACHLaw
Outokumpu Oyj
REIM international Oy Ltd
Outotec (Filters) Oy
RPC Superfos Pori Oy
31
32
Radio Satellite Finland Oy
Savonia-Ammattikorkeakoulun kuntayhtymä
Raha-automaattiyhdistys
Savonlinnan Yrityspalvelut Oy
Rainman Oy
Scan-Cast Oy
Raita Sport Oy
Scan-Mikael Oy
Rakennusbetoni- ja Elementti Oy
Scanclimber Oy
Rakennustuoteteollisuus RTT Ry
Schenker East Oy Ab
Ramboll Finland Oy
Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy
Rani Plast Ab Oy
Selcast Oy
Rannikon Konetekniikka Oy
Senson Oy
Rapala VMC Oyj
Septem Partners Oy
Rauman Kauppakamari
Servicepoint Kuopio Oy
Raumaster Oy
Shipstores Nyman & Co Ltd
Rautakesko Oy
Siikajoen kunta
Raute Oyj
Sintrol Oy
Reagena Oy Ltd
Sisustusarkkitehdit Gullstén & Inkinen Oy
Reima Oy
Skaala Oy
Reka Kaapeli Oy
Snow Secure Oy
Rexel Finland Oy
Snow Sport`s Mokra Oy
Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari
Solemo Oy (Sol)
Roltex Oy
Sormat Oy
Rosafox Oy
Spedition Services Finland Oy
Roschier Asianajotoimisto Oy
Spinverse Oy
Rudus East Oy
Sponda Russia Oy Ltd
Ruokakesko Oy
Stara Consulting Group Oy
Russian Tours Ltd / Lähialuematkat Oy
Steel-Kamet Oy
SCI Machinery Oy Ltd
SteelDone Group Ltd Oy
SE Mäkinen Logistics Oy
Stefan Widomski
SET Group
Stella Corona Oy Ltd
SGS Inspection Services Oy
Steveco Oy
SKS Group Oy
Stockmann Oyj Abp
SMC Service Oy
Stora Enso Oyj
SNT-Group Oy
Straightway Finland ry
SP-Plast Oy
Stylman Oy
SRV Russia Oy
Sumeko Oy
SaRus Oy
Sunit Oy
Saarioinen Oy
Suokone Oy
Sabik Oy
Suomen EU-Tähtitalot Oy
Sademan Oy
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry
Saimaan Matkaverkko Oy
Suomen Messut Osuuskunta
Saint-Gobain Weber Oy Ab
Suomen Nestlé Oy
Sakari Sauso Oy
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta, SOK
Sallan kunta
Suomen Tekojää Oy
Samesor Oy
Suomen Urakoitsijat Oy
Sampsa Saralehto
Suomen Yrittäjät ry / The Federation of Finnish Enterprises
Santa Monica Networks Oy
Suomen Yritysmyynti Oy
Santen Oy
Suomen lavacenter
Sappi Finland Operations Oy
Suomen yrittäjäopiston kannatus Oy
Satakunnan kauppakamari
Sweco Stroiproekt, OOO
Sato Oyj
Swot Consulting Finland Oy Ltd
Sautek ZAO
T:mi Kim Karme
TIKKA Spikes Oy
VEO Oy
TJT-Kaluste Oy
VR-Yhtymä Oy
TVO Nuclear Services Oy
VS-Harja Oy
Takoma Oyj
VTT Technical Research Centre of Finland
Talco Knowhow Oy
Vahterus Oy
Taloinfopistecom Oy
Vaisala Oyj
Tamoline Finland Oy
Valio Oy
Tampereen Tiivisteteollisuus Oy
Vallox Oy
Tampereen kauppakamari
Valmet Power Oy
Tamware Ab Oy
Valutec Oy
Tapio Riihinen Consulting Oy / Manageast
Vantaan Innovaatioinstituutti Oy
Teboil Oy Ab
Varova Oy
Tecwill Oy
Velarium Oy Ab
Teixeira Consulting Tmi
Venealan Keskusliitto Finnboat ry
Tekla Oy
Venäjän Kauppatie-lehti/Wosseno Oy
Teknikum Oy
Vepe Oy Peltonen
Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry
Verman Oy Ab
Tekno-Forest Oy
Viexpo Osuuskunta
Teknologiakeskus TechVilla Oy
Viking Line Abp
Teknologiateollisuus ry
Viking Malt Oy
Tekstiili- ja Vaatetusteollisuus ry, Finatex
Vilakone Oy
TelecityGroup Finland Oy
Vineyard International Oy
Telko Oy
Virtual Inspiration Oy
Teollisen yhteistyön rahasto Oy, FINNFUND
Visumservice AB - Viisumipalvelut
Termater Oy
Voglia Oy
Thermo Fisher Scientific Oy
Volvo Finland Ab
Tikkurila Oyj
Vostok Consulting Oy
Tilintarkastus Helle & Baltscheffsky Oy
Vuokki Oy
Tillander Oy Ab
WCargo Oy
Tobmaxx Oy
WETT Finland Oy
Tradehit East Oy
WIPRO Infrastructure Engineering Oy
Transearch Finland Oy
WTH World Trade House
Transmare Logistics Oy
Wasa Logistics Ab Ltd Oy
Treston Oy
Watrec Oy
Trilogia Consulting Oy
Wellquip Oy
Tulos Helsinki Oy
Wexon Oy
Tuoriniemi Dream Oy
Wirma Lappeenranta Oy
Turun Satama Oy
World Trade Center
Turun Seudun Kehittämiskeskus / Pietarin yrityskontaktikeskus
Wulff Entre Oy
Turun ammattikorkeakoulu Oy
Wärtsilä Oyj Abp
Turun kauppakamari
YIT Rakennus Oy
Turvanasta Oy
Yara Suomi Oy
Turvaykköset Oy
Yleiskylmä-Findri Ltd
UPM-Kymmene Oyj
Yliopiston Apteekki
Uittokalusto Oy
Zeeland East Oy
Ulkomaankaupan Agenttiliitto ry
iGuzzini Finland & Baltic Oy
Uponor Infra Oy
Urmas Rinne Turvallisuuskonsultointi Oy
Uudenmaan liitto
V.A.V Group Oy
33
Suomalais-Venäläisen
kauppakamarin
venäläiset jäsenet 31.12.2014
34
Ace International Moving, OOO
IF Strahovanie, ZAO
AGESMOS, OOO
INFORT, OOO
Agros International, ZAO
Institut problem predprinimatelstva, OOO
Alabuga Special economic zone
Intercomp, ZAO
Alfa Expertiza IAG, OOO
INVAR-PROJECT, OOO
Alfa-bank, OOO
ISP Group, ZAO
Aloco, OOO
Jämerä, OOO
ANCOR Holding, ZAO
KARELIA-UPOFLOOR CIS, OOO
ARCTIC MACHINE-R, ООО
KEKKILÄ RUS, OOO
Ardea Capital, OOO
KEMPPI, OOO
ARE St. Petersburg, ZAO
KERN CIS, OOO
AST Lichnoe strahovanie, OOO
KGTC, ZAO
Attorneys AT law Borenius Russia
Komissarov & Partners/St. Petersburg, Law Office
Austenit, OOO
KS-MONTAZH, OOO
Awara Group, OOO
LAIR, OOO
Aviron Construction, OOO
Law firm CLIFF, ZAO
BANG & BONSOMER, OOO
Layher, OOO
Barona, OOO
LEINONEN, ZAO
BEWESHIP, OOO
Leningrad Region Chamber of Commerce and Industry
BIT Kluchevoi element, OOO
Magnusson Law Firm, OOO
Boyden, OOO
MAK STOLYPIN, OOO
Brand Media, OOO
Makland OOO
Bureau Stroy Consult, OOO
METOS, OOO
BUSINESS TRAINING & CONSULTING, OOO
MIG Sankt-Petersburg, OOO/ STAFALLIANCE
Capital Legal Services International L.L.C. в Санкт-
MOGLINO Teollisuuspuisto
Петербурге
Moscow International Business High School MIRBIS
CAVERION ELMEK, OOO
MPS EXECUTIVE SEARCH Russia, OOO
Company InterPROM, OOO
MSK Samara, ООО
CONTAINERSHIPS ST. PETERSBURG, ZAO
MVK, ZAO
CROC incorporated, ZAO
NAVIGATOR-M, OOO
Customs Rus, OOO
NBI transport-serviсe
DANSKE BANK, ZAO
NEOLANT, ZAO
DCO, OOO
NEW HORIZONS Trade House & Co, OOO
Delovoe soprovozhdenie, OOO
NORD OUTSOURCING, OOO
EMG, Emerging Markets Group, OOO
NORDEA BANK, OAO
Euler Hermes Credit Manager, OOO
NORDIC SCHOOL
Fund for the development of construction
NORPPA-TALO, OOO
HAKA MOSCOW, ZAO
NORTH STAR A&P, OOO
Hankitek Project, OOO
NORVICA FINLAND, OOO
HANNES SNELLMAN, OOO
Olman, OOO
ORION PHARMA, OOO
URSA Eurasia LLC
Padva & Epshtein law firm, OOO
Usilitel Vkusa, OOO
Panimport, OOO
VAPOR, ZAO
PAULIG RUS, OOO
Volgo-Balt Les Saint-Petersburg, ZAO
Peikko, OOO
World Trade House, OOO
PEPELIAEV GROUP, OOO
YIT Uralstroi
POLAR LOGISTICS INTERNATIONAL, ZAO
YUTEL groups, OOO
POYRY, OOO
ZEMER, OOO
Profil, OOO
Сustoms and logistics terminal Skandinaviya, OOO
PwC Legal Practice in St Petersburg, branch of a private company
Radisson Sonya Hotel, OOO Liteynuy 5
REIMA, OOO
Rus Business Priority, OOO
Russia Consulting SPB, OOO
SBP TPP
SCANTRAVEL, ООО
SEB Bank, ОАО
Smart, OOO
Soglasie Insurance company, OOO
SOL, OOO
Soyuz promyshlennikov i predprinimatelei SPB
Sozidanie i Razvitie, OOO
SpinLine, OOO
STEVECO,OOO
Svetlana-K, OOO
T&K LEGAL, OOO
Tara, OOO
Tehpomosh,OOO
Terminal-Cargo, OOO
TIETO RUS, OOO
TLT Service, OOO
TRASKO, OOO
Travel company Agency Novaya Alternativa, OOO
Treston group Russia, OOO
Trust Express, OOO
Typographical complex Deviz, OOO
UniCredit Bank, ZAO
Unistaff Payroll Solutions, OOO
UPM–KYMMENE, ООО
Uponor Infra
UPONOR RUS, ZAO
Upravlenie Delami-M, OOO
35
HelsinkiLappeenranta Eteläranta10
Kaakkois-Suomen ELY-keskus 00130 HelsinkiKauppakatu 40 D 53100 Lappeenranta Puh. +358 10 439 1150
Faksi +358 10 439 1170
Puh. +358 405960141 Faksi +358 5 477 2280 MoskovaPietari Jekaterinburg
Pokrovski bulvar 4/17, Bolshaja Konjushennaja 4-6-8 A, ul. K. Libknehta 22,
korp. 4B toimisto B301 toimisto 412
101000 Moscow 191186 St. Petersburg 620075 Jekaterinburg
Puh.+7 495 917 9037 Puh. +7 812 322 21 21 Puh. +7 343 310 1788
Faksi +7 495 795 3040 Faksi + 7 812 322 2121 Faksi +7 343 310 1789