Dextra kasvaa jyväskylässä

Transcription

Dextra kasvaa jyväskylässä
8
Suur-Jyväskylän Lehti keskiviikko 13.5.2015
talous
Dextra kasvaa
Jyväskylässä
Siparilasta Vuoden
puuteollisuusyritys
n Vaajakoskelainen Siparila Oy valittiin viime viikolla Vuoden 2015 puuteollisuusyritykseksi. Valintaperusteina palkinnolle on edelläkävijyys, jolla Siparila Oy on tuonut positiivista imagoa koko alalle.
– Siparila on tehnyt koko historiansa ajan voimakasta
tuotekehitystä ja kasvanut 20 henkeä työllistävästä paikallisesta toimijasta lähes sata henkeä työllistäväksi valtakunnalliseksi yritykseksi, Puuteollisuusyrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Tapani Tuohiniemi kertoo valinnan perusteista.
Yrityksellä on myös poikkeuksellinen tapa johtaa henkilöstöä. Siparilassa luotetaan yksittäisiin työntekijöihin.Yrityksessä on työskennelty jo vuodesta 2008 itsenäisesti ilman työnjohtoa.
– Siparilassa työjonot näkyvät tietokoneilta, mutta henkilöstöllä on vapaus järjestellä työtä oman näkemyksensä mukaan. Näin työntekijät saavat vapauden vaikuttaa
omaan työhönsä. Meillä työskentelee huippuammattilaisia,
jotka osaavat ratkaista ongelmia, toimitusjohtaja Juha Sojakka kertoo.
Kasvua hakeva perheyritys on suunnannut vahvasti viime vuosina ulkomaille. Siparila vie tuotteitaan noin kuuden
miljoonan euron arvosta ulkomaille. Viennin osuus on kasvanut keskimäärin 40 prosenttia vuosittain viimeisen viiden
vuoden aikana. Yrityksen suurimpia vientimaita ovat Tanska, Saksa ja Japani. Vuonna 2015 Siparila on rantautumassa myös Yhdysvaltoihin.
yr
nähty ill
ELY-keskuksen irtisanottavien
määrä väheni
n Syyskuussa 2014 käynnistyneet ELY-keskusten ja työja elinkeinoministeriön yt-neuvottelut saatiin päätökseen
Keski-Suomen ELY-keskuksessa viime viikolla. Irtisanottavien henkilöiden määrä Keski-Suomen ELY-keskuksessa
on viisi henkilöä. Tammikuussa valtakunnallisten neuvottelujen päättyessä arvioitiin, että Keski-Suomen ELY-keskusten irtisanottavien määrä olisi yhdeksän henkilöä.
Neuvottelujen tuloksena irtisanottavien määrää pystyttiin vähentämään muutostuen laajamittaisella käyttöönotolla sekä muilla säästötoimilla. Vapaaehtoisen irtisanoutumiskorvauksen valitsi kymmenen työntekijää. Toisen
työnantajan palvelukseen siirtyy kaksi työntekijää. Tänä
vuonna jää eläkkeelle kuusi henkilöä.
UUTTA!
SANNA-RUOKARYHMÄ
Kari Ruuska
Pihlajalinna-konserniin
kuuluva Dextra kehittää lääkäripalvelujaan Jyväskylässä.
Dextra avasi 11. toukokuuta uuden lääkäriaseman
kaupungin keskustaan, Cygnaeuksenkatu 8:aan. Toimipiste tarjoaa sekä työterveys- että korkeatasoisia erikoislääkäripalveluja.
Dextran lääkärikeskuksista vastaava liiketoimintajohtaja Jarkko Jokinen korostaa, että uusi lääkäriasema on osa yhtiön suunnitelmaa kehittää palvelujaan Jyväskylässä.
– Tarjolla on kattava työterveyshuolto, mutta myös
varsin hyvä valikoima erikoisalojen palveluja ja tarjontaa on tarkoitus laajentaa. Tavoitteenamme on luoda täyden palvelun lääkäriasema, joka palvelee vauvasta vaariin, Jokinen korostaa.
Yksikön vastaava lääkäri, LT Sanna Poikonen vahvistaa, että erikoislääkärien
palvelut laajenevat jo kevään
aikana. Tällä hetkellä tarjontaan kuuluvat lastentaudit,
lastenallergologia, gynekologia, ihotaudit ja allergologia, plastiikkakirurgia, korva-nenä-kurkkutaudit, keuhkotaudit, liikuntalääketiede,
Yht.
– Olemme kotimainen
vaihtoehto yksityisen terveydenhuollon kentässä. Mottomme ”Parempaa huomista” mukaan tarjoamme palvelut laajalle potilasjoukolle,
ei vain yritys- tai työterveysasiakkaille, Jokinen muistuttaa.
Jarkko Jokinen korostaa,
että Dextra pyrkii jatkuvasti
kehittämään yhteistyötä julkisen sektorin kanssa myös
Jyväskylän seudulla.
– Terveydenhuollon haasteet ovat siinä määrin mittavia, että kaikkien toimijoiden
panosta tarvitaan. Esimerkiksi Jämsässä kokonaisulkoistuksen suunnitelmat etenevät
sovitussa aikataulussa.
Uuden lääkäriaseman lisäksi Dextralla on Jyväskylässä suun terveyden pisteet
Yliopiston- ja Ilmarisenkadulla ja Muuramessa sekä
hoivapalveluja Pihlajalinnan
Ikipihlaja -hoivayksikössä.
– Tavoitteemme on kehittää toimipisteiden palvelua ja toimintaa vastaamaan
Jyväskylän ja ympäristön
asukkaiden kasvavia tarpeita, Jokinen lupaa.
Dextra on osa kotimaista
Pihlajalinna-konsernia, joka työllistää yhteensä noin
2000 terveysalan ammattilaista.
Viime viikkoina konserni
on kertonut suunnittelevansa pörssilistautumista.
Jykevä
LOUHELARUOKARYHMÄ
(1290 €)
• Ant.käsiteltyä mäntyä
(2033 €)
• Valk./harmaa, valk./ruskea
• Pöytä 180 x 90 cm + 6 tuolia
Siro ja kestävä
Neuvontaa liikeidean ja
liiketoimintasuunnitelman kehittämisessä
Apua kannattavan liiketoiminnan
edellytysten arviointiin
ROTTINKITUOLI
• Valk. ,ant.rusk ja
luonnonväri
165€
Saat kattavan asiantuntijaverkostomme käyttöösi
Neuvomme myös koulutukseen, yrityksen rahoitukseen,
eri yritysmuotoihin, verotukseen, kirjanpitoon
ja vakuutusturvaan liittyvissä asioissa.
KASPER-KALUSTO 3+2
999€
(2100 €)
POLO-LEPOTUOLI
• Puut: pähkinä, lv. koivu
• Lev. 65 cm, kork. 102 cm
Kestävä kangas,
useita värejä
199€
(399 €)
HETI
MUKAAN
(raj.erä)
sisätaudit, gastroenterologia, reumatologia, yleislääketiede ja työterveys.
– Lääkärikeskuksessa toimivat liikunta/urheilupsykologi sekä ravitsemusterapeutti, jonka erityisosaamisalueena on ruoka-allergiat. Yhtenä aseman profiloitumisalueena on allergisten
sairauksien diagnostiikka ja
hoito, kuten lastenruoka-allergiat, Poikonen täydentää.
Työterveydessä on kymmenkunta terveydenhuollon
ammattihenkilöä vakituisessa työsuhteessa. Lääkärikeskuksessa pitää vastaanottoa
parikymmentä lääkäriä.
Tukipalveluista yksikössä
toimii laboratorio.
Yrityspalvelukeskus Luotsista saat yrityksen
perustamisneuvontaa, startti-rahapalveluita
Kevään juhliin!
Onko sinulla
sekä toimivien yritysten sparrausapua.
liikeidea
Asiantuntijamme
kaikki samansinua
taiovat
kiinnostaako
yrittäminen
katon alla, jotta yrityksesi
saisi kaikki
Ota yhteys
1499
€
tarvitsemansa
palvelut
samasta
osoitteesta
799€
Tuhansien Järvien Uusyrityskeskukseen
yrittäjäominaisuuksien arviointiin
– varmasti jaTukea
vaivattomasti.
• Pöytä 190 x 90 cm ja 6 tuolia
• Väri valkoinen mdf/kumipuu
• Koko 150 x 90 + 4 tuolia =
599 € (kokovalkoisena )
• Laadukas kangas
• 4 eri väriä
Nyt
Dextran aamuporukkaa valmistautumassa
toiseen työpäivään uudessa toimipisteessä. Vas. Samuel Taylor,
Jenny Leinonen, Heini Ilvonen,
Sanna Poikonen ja
Anu Sysimäki.
Tukeva
SAMIVUODELAVERI
• Vuode: 140 x 190 cm
• Sohvan lev. 200 cm
• Valkolakattu,
harmaa ja ruskea
• + laatikko + patjasarja
Kaikki
yht.
399€
SE ERILAINEN KALUSTEKAUPPA
Tourulantie 11, P. (014) 675 544. Ark. 10–18, la 10–15
(799 €)
Neuvonta on maksutonta.
Ota meihin yhteyttä:
jyvaskyla.uusyrityskeskus.fi
tai puhelimitse 020 771 5606.