Lähipalveluiden määritelmä

Transcription

Lähipalveluiden määritelmä
Lähipalveluiden määrittely
versio 1.0
3.6.2015
Määrittely tehty seuraavan aineiston
pohjalta
–
–
–
–
3.6.2015
Kuntalaisillat ja niistä saatu palaute
Henkilöstölle järjestetyt workshopit kuntakierroksella
Kysely lähipalveluista järjestöille ja niiden jäsenistölle
Palveluohjauskysely
YHTEINEN KONSEPTI MAAKUNTAAN
• Hyvinvointikeskus, perhekeskus, seniorikeskus –mallin
toteuttamista ehdotetaan
• Tavoitteena resurssien kokoaminen ja tehokkaampi
hyödyntäminen – myös kuntalaisten on helpompi löytää
ja käyttää
• Keskusten perustaminen alueen väestörakenteen ja
tarpeen mukaan
– Verkostoituminen, läheisyys, omat ja yhteiset voimavarat
– Asukkaat ideoimaan ja toteuttamaan yhdessä järjestöjen ja
ammattialaisten kanssa
3.6.2015
KAKSI ISOA TEEMAA SUUNNITTELUSSA
PAIKALLISEN AUTONOMIAN
TARVE
MAAKUNNALLISEN
YHTEISYYDEN TARVE
• Paikalliset hyvät
käytännöt
• Asiakastuntemus ja –
osallisuus
• Omaiset, naapurustot,
järjestöt, yritykset
• Pysyvä henkilöstö
• Ennaltaehkäisevät,
perus- ja lähipalvelut
• Yhteentoimivat
tietojärjestelmät ja
teknologian kehittäminen
• Osaamisen tukirakenteet
– Konsultaatiot, liikkuvat
palvelut, videoyhteydet, jne.
• Maakunnan yhteiset
– Linjaukset/strategiat
– Prosessit
– Erityispalvelut/osaaminen
SOTE erityispalvelut
Erikoissairaanhoito
Seudulliset SOTE palvelut
Akuutti sairaalahoito
SOTE Lähipalvelut
Päivätoiminta
Liikuntapalvelut
Sähköiset palvelut ja –asiointi itsehoito
Liikkuvat
palvelut
kotiin
Kotihoito
(kotisaira
ala, 24/7)
Suun
terveyden
-huollon
palvelut
Ensiapu,
ensihoito
Kotikuntoutus
Kuntoutus- ja
terapiapalvelut
Kuvantaminen
Kauppa,
Apteekki,
Pankki,
optikko
Lähipalvelut
Palveluohjaus
Laajakaista,
tietoliikenne,
ICT-tuki
Yhteisöllisyys,
harrastusmah
dollisuudet
Kulttuuripalvelut
Puistot
Vapaaaikapalvelut
Kaavoitus,
tonttipolitiikka,
esteettömyyden
edistäminen
Yksilölliset
asumisratkaisut
Omaishoidontuki
Maahanmuuttaja
-palvelut
Tilojen käytön
mahdollistaminen
kuntalaisille ja
järjestöille
Hyvinvointitupa
Poliisi
Tukihenkilötoiminta
Katkaisuhoito
Yhteispalvelupisteet
Liikenneyhteydet,
kuljetuspalvelut
Ensivaste
Vieroitus-,
korvaushoito
Sosiaali- ja
potilasasiamies
Hyvinvointiasema
Kirjastot
Tulkkipalvelut
Perhehoito
Tukiasunnot
Erityisryhmien
asumispalvelut
Kuntoutusyksiköt
Turvakoti
Pitkäaikaishoito
Erityisosaamista vaativa sosiaalityö,
lastensuojelu, vammaiset, päihde- ja MT,
gerontologia
Hyvinvointikeskus
Sosiaalipäivystys
24/7
Terveydenhuollon
päivystys 24/7
Kriisipalvelut
Perhehoidon
koordinointi
Tulkkivälitys
Sijaishuoltoyksikkö
SOTE erityispalvelut
Erikoissairaanhoito
Seudulliset SOTE palvelut
Akuutti sairaalahoito
SOTE Lähipalvelut
Päivätoiminta
Liikuntapalvelut
Sähköiset palvelut ja –asiointi itsehoito
Liikkuvat
palvelut
kotiin
Kotihoito
(kotisaira
ala, 24/7)
Suun
terveyden
-huollon
palvelut
Ensiapu,
ensihoito
Kotikuntoutus
Kuntoutus- ja
terapiapalvelut
Kuvantaminen
Kauppa,
Apteekki,
Pankki,
optikko
Lähipalvelut
Palveluohjaus
Laajakaista,
tietoliikenne,
ICT-tuki
Yhteisöllisyys,
harrastusmah
dollisuudet
Kulttuuripalvelut
Puistot
Vapaaaikapalvelut
Kaavoitus,
tonttipolitiikka,
esteettömyyden
edistäminen
Yksilölliset
asumisratkaisut
Omaishoidontuki
Maahanmuuttaja
-palvelut
Tilojen käytön
mahdollistaminen
kuntalaisille ja
järjestöille
Hyvinvointitupa
Poliisi
Tukihenkilötoiminta
Katkaisuhoito
Yhteispalvelupisteet
Liikenneyhteydet,
kuljetuspalvelut
Ensivaste
Vieroitus-,
korvaushoito
Sosiaali- ja
potilasasiamies
Hyvinvointiasema
Kirjastot
Tulkkipalvelut
Perhehoito
Tukiasunnot
Erityisryhmien
asumispalvelut
Kuntoutusyksiköt
Turvakoti
Pitkäaikaishoito
Erityisosaamista vaativa sosiaalityö,
lastensuojelu, vammaiset, päihde- ja MT,
gerontologia
Hyvinvointikeskus
Sosiaalipäivystys
24/7
Terveydenhuollon
päivystys 24/7
Kriisipalvelut
Perhehoidon
koordinointi
Tulkkivälitys
Sijaishuoltoyksikkö
Hyvinvointiasemakonsepti:
Hyvinvointikeskuskonsepti:
Hyvinvointiasematoiminnan lisäksi:
-
-
-
hyvinvoinnin ja terveyden
edistäminen
palveluohjaus ja palveluntarpeen/
hoidontarpeen arviointi
rakenteellinen sosiaalityö
sosiaaliohjaus
sosiaalityö
lääkärin ja
hoitajanvastaanottopalvelut
(päivystys)
matalan kynnyksenmielenterveys- ja
päihdepalvelut
vammaispalvelut
näytteenottopalvelu
suun terveydenhoito
rokotukset
kuntoutus- ja terapiapalvelut
apuvälinepalvelut
psykologipalvelut
järjestöyhteistyö
Erityistason palvelut:
- vastaanottotoiminta
- konsultaatiot
- seulontatutkimukset
Hyvinvointitupakonsepti:
- Kunnan, järjestöjen, valtion, soten,
yritysten, kansalaisten omat palvelut
saman katon tai verkoston alla
- Joka paikkakunnalla oman näköinen
mutta paikallisesti koordinoitu
- Maakunnallisesti tiedossa
- Kokeiltu Karstulassa,
SOTE erityispalvelut
Seudulliset SOTE palvelut
SOTE Lähipalvelut
Perhesuunnittelu
Palveluohjaus
Lähipalvelut/
Sähköiset palvelut ja –asiointi itsehoito
Lapset ja perheet
Varhaiskasvatus
Perhetyö
Lapsiperheitten
kotipalvelu
Perusopetus
Nuorisotyö
Aamu- ja
iltapäivätoiminta
Lapsioikeu
delliset
palvelut
Ennaltaehkäisevä
päihdetyö
Koulukuraattori
Synnytykset
Isyyden
tunnustaminen
Perhekodit
Äitiys- ja
lastenneuvola
Etsivä työ
Perhekeskus
Perheneuvola
Nuorten
palvelupiste
Hyvinvointiasemat
Lastensuojelu
Jälkihuolto
Koulu- ja
opiskelijaterveydenhuolto
Hyvinvointikeskus
Nuorisokodit
Lastenkodit
Ensikoti
Lastensuojelun
erityispalvelut
Nuorten
päihdekuntoutus
SOTE erityispalvelut
Seudulliset SOTE palvelut
Työterveys
SOTE Lähipalvelut
Palveluohjaus
Sähköiset palvelut ja –asiointi itsehoito
Lähipalvelut/
työikäiset
Kuntouttava
sosiaalityö
Työllisyyspalvelut
SHL mukaiset
työllisyyspalvelut
ja työttömien
terveyspalvelut
Hyvinvointiasemat
Hyvinvointikeskus
SOTE erityispalvelut
Geriatrin palvelut
Seudulliset SOTE palvelut
Kuntoutusyksikkö
SOTE Lähipalvelut
Ennaltaehkäise
vät palvelut
Lähipalvelu/
ikäihmiset
Yhteisöllinen
asuminen,
yksilölliset
asumisratkaisut
Kauppapalvelut
Ateriapalvelut
Siivous, asiointi
ym. tukipalvelut
Ikäihmisten
kotihoito
(kotisairaal
a 24/7)
Palveluasuminen,
tehostettu
palveluasuminen
Pitkäaikaishoito
Psykogeriatrinen osaaminen
Ikäihmisten
osavuorokautinen
hoito
Muistikoordinaattori/
Muistihoitaja
Hyvinvointiasemat
Hyvinvointikeskus
Päiväkeskukset/
seniorikeskukset
Muistipoliklinikka