Kaavaselostus Lannevesi

Transcription

Kaavaselostus Lannevesi
KAAVASELOSTUS
13.3.2015
SAARIJÄRVEN KAUPUNKI
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Lanneveden kyläyleiskaava ja Saarijärvenreitin rantaosayleiskaavan muutos
KAUPUNGINVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ __.__.2015
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
1
Kaavaprosessin vaiheet:
12.9.2008
Syyskuu 2008
21.10.2009
22.1 – 6.2.2009
27.1.2009
Maaliskuu 2009
Kesä – elokuu 2009
11.9.2009
Aloitusneuvottelu kaupungin kanssa
Luontoselvityksen laatiminen
Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu Keski-Suomen ympäristökeskuksessa
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä
Yleisötilaisuus. Tilaisuudessa esiteltiin mm. kaavoitettavat alueet,
lähtökohdat, tavoitteet ja kaavoituksen aikataulu.
25.8.2010
23.2. – 31.3.2011
26.5. – 31.7.2014
Kysely maanomistajille
Kysely kyläyhdistyksille kyläyleiskaavoituksesta
Työneuvottelu mitoitus- ja suunnitteluperusteista Keski-Suomen
ympäristökeskuksessa
Ohjausryhmän I kokous Saarijärven kaupungin talolla. Kokouksessa esiteltiin ohjausryhmälle yleistietoa kyläyleiskaavoituksesta,
käytiin läpi suunnittelutilanne sekä hankkeen aikataulu.
Mitoitus- ja suunnitteluperusteiden esittely ja läpikäynti KeskiSuomen ympäristökeskuksessa
Mitoitus- ja suunnitteluperusteet hyväksytään kaupunginvaltuustossa
Ohjausryhmän II kokous Saarijärven kaupungin talolla.
Ohjausryhmän tavoitetyöpaja (kyläkohtaiset tarkennetut tavoitteet)
Saarijärven kaupungin talolla.
Ympäristölautakunta hyväksyi kyläkohtaiset tarkennetut tavoitteet.
Valmisteluvaiheen kuuleminen. Kaavaluonnos nähtävillä.
Kaavaehdotus nähtävillä
3.3.2015
13.4.2015
21.4.2015
Viranomaisneuvottelu
Kaavan hyväksyminen kaupunginhallituksessa
Kaavan hyväksyminen kaupunginvaltuustossa
30.9.2009
30.10.2009
14.12.2009
25.2.2010
8.6.2010
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
1
Esipuhe
Yleiskaava on hyvä ohjauskeino haja-asutusalueiden kehittämisessä ja
suunnittelussa. Kaavalla pyritään ensisijaisesti ottamaan huomioon alueen maankäyttöä suunniteltaessa asukkaiden tarpeet sekä ympäristön
olosuhteet.
Kaavoitustyön tarkoituksena on laatia maankäyttö- ja rakennuslain mukainen oikeusvaikutteinen kyläyleiskaava Saarijärven kaupungin viiden
kylän alueelle. Kyläyleiskaava laaditaan Kolkanlahden, Rahkolan, Linnan,
Tarvaalan sekä Lanneveden kyläalueille. Kaava-alueissa on mukana sekä ranta-alueita että ns. sisämaan alueita. Kaava on oikeusvaikutteinen
maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n mukaisesti mitoitus- ja suunnitteluperusteiden mukaisilla rantavyöhykkeillä, kun taas sisämaan alueille kaava
laaditaan oikeusvaikutteisena 1.1.2009 voimaan tulleen maankäyttö- ja
rakennuslain muutoksen 44 §:n säännöksen kyläyleiskaavasta mukaisesti. Kyläyleiskaava mahdollistaa rakennuslupien myöntämisen kyläyleiskaavan perusteella asuinrakennuspaikoille MRL 44 § tarkoittamalla tavalla myös sisämaan alueella. Osalla kaavan maa- ja metsätalousalueista
sallitaan lisäksi maaseutumainen rakentaminen, jolloin rakentaminen tapahtuu suunnittelutarveratkaisulla.
Kyläyleiskaavan laatimiseen Saarijärven keskustan lähikylien alueella on
ryhdytty alueella lisääntyneen asuinrakentamisen johdosta. Kaavalla luodaan edellytykset ensisijaisesti rakentamisen hallittuun järjestämiseen,
maisema- ja luontoarvojen huomioon ottamiseen sekä maanomistajien
tasapuoliseen kohteluun laadittuja suunnittelu- ja mitoitusperiaatteita
noudattaen.
Osalla kaava-alueen ranta-alueista on voimassa oikeusvaikutteinen rantaosayleiskaava; Lannevedellä Saarijärvenreitin rantaosayleiskaava ja
Rahkolan – Linnan alueella Pyhäjärven rantaosayleiskaava, joilta osin on
kyseessä näiden rantaosayleiskaavojen muutos. Linnan alueella rantaosayleiskaavan rantavyöhyke on jätetty kaavarajauksen ulkopuolelle
pientä ranta-aluetta lukuun ottamatta Linnakylän Otralahdessa. Pienvesistöjen yleiskaava on laadinnassa, mutta se ei ulotu näille kyläyleiskaava-alueille.
Ramboll Finland Oy
Jyväskylä
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
2
Sisällysluettelo
1
JOHDANTO
4
1.1
1.2
1.3
Laatimispäätös
Suunnitteluorganisaatio
Osallistuminen ja vuorovaikutus
4
4
4
2
LÄHTÖKOHDAT
5
2.1
2.2
2.3
2.4
2.5
2.6
2.7
2.8
2.9
2.10
2.11
2.12
2.13
2.14
2.15
Suunnittelualueen sijainti ja rajaus
Maanomistus
Väestö ja elinkeinot
Palvelut
Tekninen huolto
Pilaantuneet maa-alueet
Rakennettu ympäristö
Rakennettu kulttuuriympäristö
Tiestö ja liikenne
Virkistyskäyttö
Luonnonympäristö
Pohjavesialueet
Vesistöt
Maisema
Muinaismuistot
5
6
6
6
7
10
10
11
13
16
16
20
21
21
21
3
SUUNNITTELUTILANNE JA LAADITUT SELVITYKSET
25
3.1
3.2
Suunnittelutilanne
Muut suunnitelmat ja selvitykset
25
32
4
KYLÄYLESIKAAVOITUKSEN TAVOITTEET JA MITOITUSPERUSTEET
32
4.1
4.2
4.3
4.4
Yleistavoitteet
Ohjausvaikutus
Lähtökohta-aineistojen asettamat tavoitteet
Mitoitus
32
33
33
40
5
KYLÄYLEISKAAVA JA SEN PERUSTELUT
42
5.1
5.2
5.3
Yleisperusteet
Maanomistajien tavoitteiden huomioiminen
Kyläyleiskaavan mitoitus
42
42
42
6
MAANKÄYTTÖ
43
7
YLEISKAAVAN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI
47
7.1
7.2
7.3
7.4
7.5
Luonnonympäristö
Maisema ja kulttuuriperintö
Rakennettu ympäristö ja yhdyskuntarakenne
Liikenteelliset vaikutukset
Yhdyskuntataloudelliset vaikutukset
47
47
48
49
49
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
3
7.6
7.7
Sosiaaliset vaikutukset
Ilmastonmuutos
49
50
8
YLEISKAAVAN TOTEUTTAMINEN
50
Liitteet
§ Rantavyöhykkeen emätilaselvitys
§ Sisämaan mitoitustaulukko
§ Luonnosvaiheen vastinemuistio
§ Ehdotusvaiheen vastinemuistio
§ Luontoselvitys
§ Maisema-analyysi
§ Melutarkastelu
Kaavakartta 1:10 000
Kaavamerkinnät ja -määräykset
Kyläyleiskaavan laadintaan liittyvä muu aineisto
§ Rakennuskulttuuriselvitys
§ Mitoitus- ja suunnitteluperusteet
§ Melutarkastelu (Pöyry Finland Oy)
Ramboll Finland Oy
Jyväskylä
Kimmo Kautto
Suunnittelupäällikkö
Arkkitehti SAFA
Nina Marjoniemi
Suunnittelija
Ins. AMK
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
1
JOHDANTO
1.1
Laatimispäätös
4
Saarijärven kaupunki on aloittanut Viiden kylän kyläyleiskaavan laatimisen syksyllä 2008.
1.2
Suunnitteluorganisaatio
Kaavoitustyötä valvoo Saarijärven kaupungin maankäyttö- ja kaavoitus. Kaavan
laatimisesta ja teknisestä toteuttamisesta vastaa Pöyry Finland Oy 31.5.2014
saakka. Kaupunki- ja aluesuunnittelun toimiala Pöyryltä siirtyi 1.6.2014 tehdyssä
yrityskaupassa Ramboll Finland Oy:lle, joka jatkaa Saarijärven kaupungin kanssa solmitun kaavoitussopimuksen mukaisia kaavahankkeita.
1.3
Osallistuminen ja vuorovaikutus
Kaavoitustyö on aloitettu elokuussa 2008 perusselvitystöillä. Luontoselvitys laadittiin elo- syyskuussa. Myöhemmin samana syksynä laadittiin kaikilta kyläalueilta rakennetun ympäristön inventointi. Kaavoitustyöhön liittyvä osallistumis- ja
arviointisuunnitelma käsiteltiin 21.10 käydyssä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelussa, minkä jälkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetettiin julkisesti
nähtäville 22.1 - 6.2.2008 väliseksi ajaksi. Kaavoitustyöhön liittyvä ensimmäinen
yleisötilaisuus järjestettiin 27.1.2009 Saarijärven kaupungintalolla. Yleisötilaisuudessa esiteltiin kaavatyön yleisiä lähtökohtia ja tavoitteita. Tämän jälkeen
suoritettiin ensimmäinen maanomistajakysely, jossa tiedusteltiin pääsääntöisesti
halukkuutta osoittaa omistamiaan maa-alueita ympärivuotiseen asumiseen. Lisäksi tiedusteltiin vapaamuotoisesti muita näkökohtia, joita kaavoituksessa tulisi
ottaa huomioon. Kyläyhdistyksille järjestettiin kysely kesällä 2009.
Ensimmäinen ohjausryhmän kokous järjestettiin 30.9.2009. Kokouksessa esiteltiin ohjausryhmälle yleistietoa kyläyleiskaavoituksesta, käytiin läpi suunnittelutilanne sekä hankkeen aikataulu. Mitoitus- ja suunnitteluperusteiden esiteltiin ja
käytiin läpi Keski-Suomen ympäristökeskuksessa 30.10.2009. Mitoitus- ja suunnitteluperusteet hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 14.12.2009. Ohjausryhmän
toinen kokous järjestettiin 25.2.2010. Kokouksessa käytiin läpi mitoitus- ja suunnitteluperusteita sekä tarkasteltiin alustavia kaavaluonnoksia. 8.6.2010 pidettiin
ohjausryhmäntavoitetyöpaja eli kyläkohtaisten tarkennettujen tavoitteiden laatiminen.
Kaavaluonnos
Kaavaluonnos asetettiin yleisesti nähtäville 23.2. – 31.3.2011 väliseksi ajaksi.
Kaavaluonnoksesta pyydettiin lausunnot viranomaisilta. Mielipiteitä jätettiin 19
kappaletta. Lausuntoihin ja mielipiteisiin on annettu kaavanlaatijan vastine. Vastineraporteista ilmenee palautteen perusteella kaavaan tehdyt muutokset ja korjaukset.
Kaavaehdotus
Kaavaehdotus asetettiin yleisesti nähtäville 26.5. – 31.7.2014 väliseksi ajaksi.
Kaavaehdotuksesta pyydettiin lausunnot viranomaisilta. Muistutuksia kaavaaineistosta jätettiin yhteensä 37 kappaletta, joista 10 koski Lanneveden ky-
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
5
läyleiskaavaa. Lausuntoihin ja muistutuksiin on annettu kaavanlaatijan vastine.
Vastineraporteista ilmenee palautteen perusteella kaavaan tehdyt muutokset.
Kaava-aineistoon tehtiin vastineraportin mukaiset vähäiset muutokset ja korjaukset. MRA 18 § mukainen ehdotusvaiheen jälkeinen viranomaisneuvottelu pidettiin 3.3.2015 Keski-Suomen ELY-keskuksessa. Korjatusta yleiskaavaehdotuksesta järjestettiin MRA 32 §:n mukainen osallisten kuuleminen 19.3. –
2.4.2015 välisen ajan. Kuulemisen jälkeen aineistoon tehtiin vielä teknisiä korjauksia ennen kaava-aineiston viemistä kaupunginhallituksen ja –valtuuston hyväksymiskäsittelyyn.
2
LÄHTÖKOHDAT
2.1
Suunnittelualueen sijainti ja rajaus
Lanneveden kylä sijaitsee Saarijärven keskustan eteläpuolella Saarijärveltä Uuraisiin johtavan tien varrella. Alue rajoittuu vesistöistä sekä Summaseen että
Lanneveteen. Idässä kaava-alue rajoittuu Lannejokeen.
Kaava-alueen laajuus on 500 ha. Rantaviivaa alueeseen kuuluu noin 12,2 km,
josta Summasen rantaviivaa on noin 6,5 km ja Lanneveden noin 1,8 km. Lannejoen pituus on noin 2 km.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
6
Kuva 1: Suunnittelualueen rajaus
2.2
Maanomistus
Suurin osa suunnittelualueesta on yksityisessä maanomistuksessa.
2.3
Väestö ja elinkeinot
Alueen pääelinkeino on maa- ja metsätalous. Alueelle sijoittuu myös muuta
pienyritystoimintaa. Maatalouden sivuelinkeinoina harjoitetaan esimerkiksi maatilamatkailutoiminta ja kalankasvatusta. Muita alueen elinkeinoja ovat talon- ja
maanrakennusyrittäminen.
Seuraavassa taulukossa on kuvattu Lanneveden väestönkehitystä vuodesta
2001 vuoteen 2008.
2001
2005
2008
0 - 14 v. 15 - 64 v.
108
377
111
395
115
372
65 - v.
121
117
117
Yht.
606
623
604
Taulukko 1: Väestötiedot Lanneveden talouskylän alueella (Saarijärven kaupunki).
2.4
Palvelut
Alueen palveluja ovat koulu, jossa annetaan perusopetusta luokille 1-6, lasten
päivähoito, pankki sekä taksi. Muutoin palvelut sijoittuvat pääasiassa Saarijärven keskustaan.
Lannevedellä toimivat nykyisin muun muassa seuraavat seurat ja yhdistykset:
Lanneveden Kyläyhdistys, Lanneveden Sampo -nuorisoseura, Lanneveden
Työväenyhdistys sekä metsästys- ja kalastusseurat. Sampo-nuorisoseuran toimintamuotoja ovat kerho-, näytelmä-, iltama- ja urheilutoiminta.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
7
Kuva 2: Nuorisoseurantalo Sampola
Kuva 3: Lanneveden koulu
Urheilumuodoista kylällä harrastetaan hiihtoa, kaukalopalloa, sählyä ja sulkapalloa. Lapsilla on omat liikuntakerhot. Elokuvia Sampolassa esitetään satunnaisesti, kuten myös järjestetään tansseja.
2.5
Tekninen huolto
Lannevesi kuuluu Saarijärven Vesihuolto Oy:n toiminta-alueeseen. Lannevedellä toimii kaksi jäteveden pienpuhdistamoa; Männikkömäen pienpuhdistamo ja
Lanneveden koulun pienpuhdistamo. Alueella toimii myös Lanneveden vesiosuuskunta ja alueelle on rakennettu kattava vesijohtoverkosto. Kopanniemessä on vedenottamo, josta alueen käyttövesi otetaan.
Saarijärven kaupungille on laadittu Vesihuollon kehittämissuunnitelma (Ramboll
Oy 2009). Kehittämissuunnitelman toimenpideohjelmassa Lannevesi on merkitty sekä viemäröinnin että vedenjakelu kehittämiskohteeksi. Alla oleva kuva on
ote vesihuollon kehittämissuunnitelman suunnitelmakartasta.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
8
Kuva 4: Ote Vesihuollon kehittämissuunnitelman suunnitelmakartasta (Ramboll 2009).
Kuva 5: Ote Vesihuollon kehittämissuunnitelman suunnitelmakartan merkintöjen selitteestä (Ramboll 2009).
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
9
Lannevedellä on käynnistetty mittava vesi-, viemäri ja laajakaistahanke. Tavoitteena on tarjota kaikille mökkiläisille ja vakituisille asukkaille nykyaikainen ja
ympäristöystävällinen tapa hoitaa kiinteistön vesi- ja jätevesiasiat. Vesihuoltohanketta viedään eteenpäin yhteistyössä Saarijärven kaupungin, Saarijärven
Vesihuolto Oy:n sekä Hoikankylän vesiosuuskunnan kanssa.
Vesiosuuskunta Lannevesi on lunastanut kaupungilta olemassa olevat pienpuhdistamot ja viemäriverkoston sekä rakentanut siirtoviemärin, jonka kautta jätevedet johdetaan puhdistettavaksi Saarilammen puhdistamolle. Uutta vesihuoltoverkostoa rakennetaan vaiheittain ja I-vaihe Laihankylältä Lanneveden keskustaan on valmistunut vuoden 2014 alkupuolella. II- ja III –vaiheen suunnittelua ja
rakentamista Lannevedeltä etelän suuntaan on tarkoitus jatkaa sen jälkeen siten, että II-vaiheen rakentaminen alkaisi jo vuoden 2014 aikana mutta viimeistään vuoden 2014 alkupuolella.
Kuva 6: Ote vesihuoltohankkeen alustavasta kartasta. Kartalla oleva musta linja on oleva vesijohto. Ympyrällä on merkitty alueen taloudet ja harmaalla mahdollinen uusia johtolinja.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
2.6
Lannevesi
10
Pilaantuneet maa-alueet
Pilaantuneiksi maa-alueiksi on luokiteltu kohde 50540, Lanneveden sahan alue
(52-66). Alue on tutkittu ja kunnostettu, mutta alueella on näytteenotto tarpeen
maaperän puhtauden varmistamiseksi. Alue sijaitsee I –luokan pohjavesialueella tilalla 729-405-3-264.
Pilaantuneiksi maa-alueiksi on luokiteltu myös entinen Sisustek Ky ja USA Autotalo (kohde 50547). Alueella on selvitystarve, näytteenotto on tarpeen maaperän
kunnostuksen ja puhdistuksen laajuuden selvittämiseksi.
Kohteet on merkitty kaavakartalle saa-2 ja saa-3 merkinnöillä.
Kuva 7: Pilaantuneet maa-alueet osoitettu kartalle. (Lähde: Oiva-ympäristöpalvelu)
2.7
Rakennettu ympäristö
Rakennuskanta Lannevedellä on Saarijärven keskustaajaman ohella kunnan
vanhinta ja tiheintä. Kaava-alueella on säilynyt varsin runsaasti vanhaa rakennuskantaa. 1800- ja 1900 lukujen taitteessa rakennettuja maatiloja ja mökkiläisten asumuksia sijaitsee erityisesti Uuraisten tien varressa. Lanneveden kylä on
laajentunut alueen pohjoisosiin Uuraisten tien varteen, Mäntymäentielle ja Myllykankaalle. Uudempi rakentaminen sijoittuu Lannevedentien ja Lannejoen seudulle.
Saarijärven kaupungissa uusien rakennusten rakennuslupien määrä vuosina
2005-2014 oli yhteensä n. 150 kappaletta. Tämän kymmenen vuoden ajanjaksolla kyläyleiskaavassa mukana olevien kylien osalta on rakennuslupia haettu n.
29 kappaletta. Näistä Lanneveden suunnittelualueella tai sen läheisyydessä oli
lupahakemuksia 10 kappaletta. Eli keskimäärin 1 lupa/vuosi.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
11
Taulukko 2: Rakennusluvat kyläyleiskaavojen alueella.
2.8
Rakennettu kulttuuriympäristö
Kaavatyön yhteydessä kyläalueilta on laadittu rakennuskulttuuriselvitys. Selvitystyö on tehty syksyllä 2008. Työn yhteydessä on selvitetty alueella aiemmin
tiedossa olevat kohteet, jotka on inventoitu Keski-Suomen museon toimesta
vuosina 1987 – 1988. Lisäksi työn yhteydessä tehtiin täydennysinventointi, jossa pyrittiin paikantamaan erityisesti vuoden 1940 jälkeen rakennettuja sekä aiemmista inventoinneista mahdollisesti poisjääneitä historiallisesti, rakennushistoriallisesti tai maisemakuvallisesti tärkeitä rakennuksia ja alueita. Aiempia,
Keski-Suomen museon toimesta inventoituja kohteita alueella on 13. Täydennysinventoinnissa uusia kohteita kaava-alueelta löytyi 9.
Lanneveden kaava-alueella on seuraavat keski-suomen museon vuosina 19871988 inventoimat kohteet. Luettelointi perusteet ovat: H = historiallista merkitystä, R = rakennushistoriallista merkitystä, M = maisemakuvallista merkitystä.
Kohde
Merkittävyys
Arvo
79 Alirannan kauppa,
ent. osuuskassan talo
H, R, M
Paikallisesti arvokas
84 Kainalahti
R, M
Paikallisesti arvokas
85 Keskustalo
H, M, R
Paikallisesti arvokas
86 Koivulan pientila
R, H
Paikallisesti arvokas
87 Lanneveden ala-aste
R, H
Paikallisesti arvokas
88 Lanneveden ent.
osuuskauppa
M, R, H
Paikallisesti arvokas
89 Lanneveden työväentalo eli Rientola
H, R, M
Paikallisesti arvokas.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
12
90 Luotolan tilan pihapiiri
R
Paikallisesti arvokas
91 Mäkelän tilan pihapiiri
H
Paikallisesti arvokas
92 Rajala, ent. Pollari
H, R
Paikallisesti arvokas
93 Ruoppila
R, H
Inventoinnissa 1988 arvotettu
maakunnallisesti
arvokkaaksi.
Maakuntakaavan inventoinnissa
2003 muuttunut paikallisesti arvokkaaksi.
94 Sampola, nuorisoseurantalo
R, H
Maakuntakaava: maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö
95 Takalan tilan navetta,
nuottakoppeli ja aitat
R, H
Paikallisesti arvokas
96 Takalan tuulimylly
R, H
Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö
97 Uusi-Hännisen tila
R, H
Paikallisesti arvokas.
98 Valoharjun ent. kahvila
H, M
Paikallisesti arvokas
99 Vanha-Hännisen tila
R, H
Inventoinnissa 1988 arvotettu
maakunnallisesti
arvokkaaksi.
Maakuntakaavan inventoinnissa
2003 muuttunut paikallisesti arvokkaaksi.
923 Laihan tuulimylly
Uusia vuonna 2008 inventoituja kohteita ovat:
Kohde
Merkittävyys
Arvo
035 Kivikkoahon mökki
R, M
Paikallisesti arvokas
036 entisen Kivistön H
tilan mailla oleva mökki
Paikallisesti arvokas
037 ent. urheilutarvike
H, M
Paikallisesti arvokas
038 Kivitalo
R, M, H
Paikallisesti arvokas
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
2.9
Lannevesi
13
039 Ent. K-kyläkauppa M, H
Eki
Paikallisesti arvokas
040 Mökki Vanhan –
Rahkosen mailla
R
Paikallisesti arvokas
041 Honkasen ent.
kaupparakennus
M, H
Paikallisesti arvokas
042 Paavonseudun
ent. kaupparakennus
M, H
Paikallisesti arvokas
043 Rinne
M, R
Paikallisesti arvokas
Tiestö ja liikenne
Alueella on kattava sisäinen tieverkko. Päätiestö muodostuu alueen halki pohjois- eteläsuunnassa kulkevasta Uurainen – Saarijärvi seututiestä 6304 sekä
Lannevesi – Hietama seututiestä 6797. Yksityistiet ja metsäautotiet täydentävät
alueen liikenneverkkoa.
Liikenneturvallisuutta parantaa, mikäli uusien osoitettavien asuinalueiden liittyminen tieverkkoon voidaan toteuttaa rinnakkaistiejärjestelyin tai useamman kiinteistön yhteisellä liittymällä. Yleiselle tielle liittymiseen tarvitaan aina lupa viranomaiselta, mikäli liittymän liikennemäärä merkittävästi lisääntyy tai liittymän
käyttötarkoitus muuttuu.
Kuva 8: Kaavioesimerkki rinnakkaistiejärjestelyistä.
Melu
Kaavatyön yhteydessä kaava-alueelle on laadittu melutarkastelu (Pöyry Finland
Oy, 2013). Melutarkastelussa on laskettu keskimääräiset melualueiden leveydet
(ei maastomallipohjainen tarkastelu). Tarkastelut on tehty yleisistä teistä ja raideliikenteestä. Liikennemäärät perustuvat tierekisteritietoihin (KVL 2012, KVL
raskaat ajoneuvot). Päivä- ja yöajan liikenteen jakaumana on käytetty yleisesti
keskimääräistä jakaumaa (päiväaika 90 % ja yöaika 10 % vuorokausiliikenteestä). Mitoittavana arvona ulkomelualuetta määritellessä on käytetty päiväajan
55dB ohjearvoa. Sisämelutasot jäävät yleisesti alle päiväajan 35 dB ja yöajan
30 dB:n ohjearvojen.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
14
Laskennalliset melualueet on osoitettu kaavassa melualueen merkinnällä. Melutarkastelu on kaavaselostuksen liitteenä.
Lannevesi
tie
6304
6304
16797
kvl-koko kvl-ras
736
41
799
57
89
2
ra-%
5,6 %
7,1 %
2,2 %
nop.
60
60
50
Melual. etäisyys (m)
päivä 55 dB yö 45 dB
16
20
17
22
ei melual.
ei melual.
Taulukko 3: Liikennemäärät ja melualueet KVL 2012.
Kyläyleiskaavan alueilla tehtiin täydentävä melutarkastelu ennusteliikennemäärillä 2040. Lanneveden alueella vaikutus oli pieni.
Taulukko 4: Liikennemäärät ja melualueet ennusteliikennemäärillä 2040.
Kyläkaavan nykyiset liikennemäärätiedot vuodelta 2012 perustuvat Liikenneviraston ylläpitämään tierekisteriin. Sieltä ovat myös tiedot teiden raskaan liikenteen osuuksista ja nopeusrajoituksista. Liikenne-ennuste vuodelle 2040 on laadittu Valtakunnallisen tieliikenteen ennusteen 2030 perusteella hyödyntäen
Keski-Suomen alueen kasvuennustetietoja kalustolajeittain. Ennustetta on tarkennettu Valtatien 13 yhteysvälillä Kokkola-Äänekoski kehittämisselvityksen liikenne-ennusteen perusteella. Sen ennuste puolestaan perustuu kuntien autotiheyden ja asukasmäärän arvioituun muutokseen.
Kehittämisselvitys ennustaa Saarijärvelle jonkin verran pienempää kasvua kuin
valtakunnallinen karkeampi ennuste. Liikenteen arvioitu kasvu tieluokittain vuodesta 2012 vuoteen 2040 ilmenee alla olevasta taulukosta. Raskaan liikenteen
osuuksien on oletettu pysyvän samana kuin nykytilanteessa. valtakunnallisen
ennusteen mukaan raskaan liikenteen kasvu on pienempää kuin kevyiden ajoneuvojen liikenteen kasvu. Tämä hiukan lisää ennusteen ja melulaskennan
varmuutta.
Kasvukertoimet
valtatie 13 seutu/ kokoojatiet
yhdystiet
1,16
1,08
1,15
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
15
Joukkoliikenne
Saarijärven joukkoliikenneyhteydet ovat hyvät. Kaukoliikenteen pysäkki sijaitsee
kaupunkikeskustan pohjoispuolella Vt 13 varrella. Joukkoliikenteen palvelutaso
valtatien varrella on nykyisellään hyvä. Jyväskylän ja Saarijärven välillä kulkee 11-20 arkiliikenteen vuoroa. Keskustasta etelään, Tarvaalan ja Lanneveden
suuntiin, suuntatuvan Uuraistentien (yhdystie 6304) palvelutaso on
perustasoa käsittäen 6-10 arkiliikenteen vuoroa. Karstulan suuntaan arkiliikenteen
vuoroja kulkee 6-10 vuoroa. Osa vuoroista kulkee Kolkanlahden kylän kautta.
Rahkolankylän ja Linnan kylän kautta ei kulje linja-autovuoroja.
Kuva 9: Linja-autoliikenteen vakiovuorojen määrät. Lähde:Keski-Suomen
joukkoliikenteen palvelutasomäärittely. Keski-Suomen ELY-keskus, 2012
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
16
Kuva 10: Keskustan ja kyläalueiden pysäkkiverkosto. Lähde: Paikkatietoikkuna 2013.
2.10
Virkistyskäyttö
Kylällä on seuraavia kyläläisten yhteisessä käytössä olevia liikuntapaikkoja ja alueita: valaistu jääkiekkokaukalo, Sampolan kenttä ja liikuntasali, valaistu pururata/kuntolatu, hiihtoladut, uimaranta, rantalentopallokenttä ja skeittipaikka.
Lannevedellä toimivat nykyisin muun muassa seuroja ja yhdistyksiä kuten Lanneveden Kyläyhdistys, Lanneveden Sampo -nuorisoseura, Lanneveden Työväenyhdistys sekä metsästys- ja kalastusseuroja.
Katiskalahdessa sijaitsee uimaranta, veneenlaskupaikka sekä venevalkama.
2.11
Luonnonympäristö
Kyläyleiskaavaa varten on laadittu luontoselvitys, jonka tarkoituksena on ollut
lähtötietojen ja maastokäynnin perusteella alueen luonnonympäristön yleispiirteet ja mahdolliset luontoarvoiltaan merkittävät kohteet.
Maastokartoitukset tehtiin 6.-9.10.2008 ja ne jatkuivat keväällä 2009 syksyn havaintoja täydentävällä liito-oravakartoituksella. Maastossa tehtiin havaintoja
luonnonympäristön yleispiirteistä ja pyrittiin kartoittamaan seuraavat maankäytön suunnittelussa huomioon otettavat luontokohteet:
• luonnonsuojelulain 29 §:n suojellut luontotyypit
• vesilain 2 luvun 11 §:n (aikaisemmin 15a §:n ja 17a §:n) luonnontilaisina säilytettävät
kohteet
• metsälain 10 §:n erityisen tärkeät elinympäristöt
• uhanalaisille lajeille (luonnonsuojeluasetuksen liite 4), luontodirektiivin liitteen IV(a)
lajeille (mm. liito-orava) ja lintudirektiivin liitteen I lajeille soveltuvat elinympäristöt
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
17
• muut luonnon monimuotoisuuden kannalta huomionarvoiset kohteet
Lisäksi alueelle sijoittuu metsä- ja vesilain mukaisia kohteita sekä muita huomionarvoisia kohteita. Kohteen luontoarvot on kuvattu tarkemmin alueelta laaditussa luontoselvityksessä.
Yleispiirteet
Lanneveden kaava-alue sijoittuu Lanneveden ja Summasjärven ranta-alueille ja
niiden väliselle harjualueelle, jonka läpi virtaa Lannejoki. Muutoin aluetta luonnehtii paikallisteiden varteen ja rannoille keskittynyt asutus ja pellot. Osa ennen
avoimista pelloista on metsitetty.
Kasvillisuus on harjualueella mäntyvaltaista kuivan kankaan männikköä. Muualla alueella esiintyy rehevämpiä kuusikoita ja lehtipuustoisia sekametsiä. Vesi- ja
rantalinnusto on molemmissa järvissä karunpuoleisille järville tyypillistä. Suojaisella Katiskalahdella ja Lannejoen suistolla on hieman enemmän merkitystä pesimä- ja ruokailualueina.
Kuva 11: Harjualueen mäntymetsää
Suojelualueet
Merkittävimmät luontokohteet ovat Lannejoki ja Kirkkoharju. Lannejoen ranta on
rauhoitettu luonnonsuojelualueena ja on merkitty maakuntakaavaan suojelualueena (Kurttu-Manun luonnonsuojelualue YSA201476). Kirkkoharju on maakuntakaavan arvokas harjualue. Harju kuuluu Laukaan – Saarijärven – Kokkolan
pitkittäisharjujaksoon.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
18
Kuva 12: Lannejoki
Kuva 13: Kurttu-Manun luonnonsuojelualue. Luonnonsuojelualueen rajaus vihreällä.
Selvitysalueella tai sen läheisyydessä ei ole Natura-alueita tai valtakunnallisten
luonnonsuojeluohjelmien kohteita. Alustavasti arvioiden osayleiskaavalla ei ole
sen ulkopuolelle jääville Natura-alueille ulottuvia vaikutuksia, mutta tarvittaessa
hankkeesta tulee tehdä luonnonsuojelulain 65 §:n tarkoittama vaikutusarviointi
tai arvioida sen tarve.
Uhanalaiset lajit
Uhanalaisista lajeista ja direktiivilajeista alueella esiintyy liito-orava. Liito-orava
kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) lajeihin ja sen lisääntymis- ja leväh-
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
19
dyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen on luonnonsuojelulain 49 §:n perusteella kielletty. Liito-orava esiintymiä Lanneveden alueella on yhteensä viisi
ja ne sijoittuvat kaava-alueen pohjois- ja länsiosiin.
Tarkemmin liito-oravien esiintymisalueet sekä niiden sijainti on esitelty alueelta
laaditussa luontoselvityksessä.
Luontoarvoiltaan merkittävät kohteet
1. ja 2. Lannejoki. Maakuntakaavan luontokohteet, luonnonsuojelualueet
3. Lanneveden Kirkkoharju. Maakuntakaavan luontokohteet, luonnonsuojelukohteet
4. Kopanniemen liito-oravaesiintymä.
5. Risteysalueen liito-oravahavainto.
6. Länsiosan liito-oravaesiintymä.
7. Savipuron liito-oravaesiintymä.
8. Paskolammen rantasuot. Mahdollinen metsä- ja vesilakikohde.
9. Rahkosenpuro. Mahdollinen metsä- ja vesilakikohde.
10. Savipuro. Mahdollinen metsä- ja vesilakikohde.
11. Länsiosan lähteet. Mahdollinen metsä- ja vesilakikohde.
12. Koivulan puro. Mahdollinen metsä- ja vesilakikohde.
13. Pohjoinen metsikkö. Muu huomionarvoinen luontokohde.
14. Räkämäen liito-oravahavainto.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
20
Kuva 14: Luontoselvityksen mukaiset luontoarvoiltaan merkittävät kohteet.
Numerointi viittaa luontoselvityksen kohdenumerointiin, jossa kohteen luontoarvot sekä alueen sijainti on kuvattu tarkemmin.
Kaavakartalle luontoarvot on merkitty luo-1 ja luo-2 –merkinnöin.
2.12
Pohjavesialueet
Kaava-alueen itäosaan ulottuu Lanneveden pohjavesialue, joka on luokiteltu
vedenhankintaa varten tärkeäksi (luokka I). Laihan pohjavesialue Uuraistentien
länsipuolella jää kaava-alueen ulkopuolelle.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
21
Kuva 15: Lanneveden ja Laihan pohjavesialueitten rajaukset (ote ympäristöhallinnon
Hertta-järjestelmästä).
2.13
Vesistöt
Kaava-alue rajautuu pohjoisosassa Summaseen, joka on vesistöjen käyttökelpoisuusluokituksessa luokiteltu tyydyttäväksi (Keski-Suomen ympäristökeskus
2006). Kaakkoispuolella kaava-alue rajautuu puolestaan Lanneveteen, joka on
laadultaan luokiteltu hyväksi. Lannevesi laskee Summasjärveen Lannejokea pitkin. Alueella sijaitsee lisäksi pienempiä vesistöjä. Harjualueella sijaitsee Paskolampi. Lisäksi alueen läpi virtaa pieniä puroja.
2.14
Maisema
Maisema-analyysi on laadittu Saarijärven viiden kylän kyläyleiskaavatyön tausta-aineistona. Analyysissä kuvataan olemassa olevien inventointien, karttatyöskentelyn ja maastokäynnin perusteella Lanneveden, Rahkolan sekä Linnan kylien maisemarakenteen päätekijät, maisemakuvan ominaispiirteet ja kulttuurimaiseman arvot. Maiseman perustekijöiden ja arvojen tunnistamisen myötä voidaan
arvioida kyläkaavassa esitetyistä maankäyttömuodoista seuraavia maisemallisia
vaikutuksia.
Maisema-analyysistä on vastannut maisema-arkkitehti Kaisa Rantee Pöyry Finland Oy:stä. Paikkatietoaineiston käsittelyyn ja karttatyöskentelyyn on lisäksi
osallistunut Pöyry Finland Oy:stä suunnitteluavustaja Hilpi Turpeinen. Selvityksen tueksi on tehty maastokäynti 5.6.2013.
2.14.1
Maisemamaakunta
Lannevesi, Rahkola ja Linnan kylä sijoittuvat maisemamaakuntajaossa Itäiseen
järvi-Suomeen ja tarkemmassa osa-aluejaossa Keski-Suomen järviseutuun.
Itäinen Järvi-Suomi on laaja, mutta maisemallisesti yhtenäinen laakea alue, jonka maasto on kuitenkin yksityiskohdissaan hyvinkin vaihteleva. Suhteelliset korkeuserot ovat niin Lanneveden kuin Rahkolan–Linnan suunnittelualueilla noin
40 metriä. Suunnittelualueen maisematilaa rajaavien moreeni- ja kallioseläntei-
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
22
den vedenkoskemattomat lakialueet nousevat yli 200 mpy ja niiden suhteellinen
korkeusero maiseman perustason muodostaviin järvialtaisiin on Saarijärven
keskustan tuntumassa 95 metriä ja Lannevedellä noin 125 metriä.
Yoldia-meren aikainen rantavyöhyke on näkyvissä Saarijärvellä muinaisrantoina
korkeudella +160- +170 mpy. Yoldiamerivaihetta seurasi Ancylus-jääjärvivaihe,
jonka aikaisesta vedenpinnan laskun pysähtymisestä on näkyvissä muinaisrantoja korkeuksilla +130- +140 mpy. Vedenkoskemattomien selänteiden lakialueet
(yli 160 mpy) ovat karumpiin rinteisiin verrattuna reheviä.
Keski-Suomen järviseudulle on tyypillistä laajojen järvialtaiden ja polveilevien
vesireittien sekä kumpuilevien moreenimaiden luoteesta kaakkoon suuntautunut
sokkelomaisuus. Metsällä on suuri merkitys maisemakuvassa. Viljelmät sijaitsevat rantojen tuntumassa. Asutus on perinteisesti sijoittunut joko laaksoihin vesistöjen tuntumaan tai mäkien harjanteille.
2.14.2
Maakuntakaava
Keski-Suomen maakuntakaavassa Sampola on osoitettu merkinnällä maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (kohde 392).
Lanneveden Kirkkoharju (30 ha) on osoitettu maakunnallisesti arvokkaaksi harjualueeksi. Aluetta koskee suunnittelumääräys: Alueen käytön suunnittelussa on
otettava huomioon alueen luonnonkauneuden, geologisten muodostumien sekä
erikoisten luonnonolosuhteiden ja -esiintymien säilyminen. Vesimaisemaan kiinteästi liittyvä kapealakinen, paikoin lähes 30 metriä korkea harjuselänne sekä
tämän jatkeena oleva harjudelta. Deltan rinteillä on useita heikosti kehittyneitä
muinaisrantoja. Harjun poikki virtaa Lannejoki.
2.14.3
Lanneveden maisemarakenne ja maisemakuva
Maisemarakenne on kokonaisuus, jonka perusosia ovat maa- ja kallioperä, ilmasto, vesi, elollinen luonto ja kulttuurisysteemit. Maisemarakenteen kaikki osatekijät ovat riippuvaisia toisistaan.
Lannevedellä maisemarakenteen peruselementteihin kuuluvat maisematilaa rajaavat laajat moreenipintaiset mutta kalliosydämiset selännealueet. Korkeimpien
selänteiden laet ovat vedenkoskemattomia. Kopanniemen harjumuodostuma on
Sisä-Suomen reunamuodostumaan liittyvä luoteesta–kaakkoon suuntautuva
harjujakso. Kyseinen harjujakso on Lanneveden kylässä maisemallisesti merkittävä, sillä se erottaa Summasen ja Lanneveden vesistöt toisistaan ja rajautuu
topografialtaan jyrkästi niin Summasen kuin Lannevedenkin rantaan. Harjumuodostuma jatkuu luode–kaakkosuuntaisena Summasen pohjoisrannalla Summassaaressa, mutta hiekkaperäistä maata on myös Katiskalahden länsireunalla
ja Uuraistentien varrella. Ancylus-vaiheen alussa tapahtuneesta vedenpinnan
laskun pysähtymisestä on näkyvissä heikosti muodostuneita muinaisrantoja
korkeuksilla +130 - +140. Vesistöjen rantavyöhykkeessä on hienojakoisia maalajeja, jotka on otettu viljelykäyttöön.
Summanen ja Lannevesi muodostavat maisematilallisen perustason, johon maisematilan muut korkeustasot vertautuvat. Suunnittelualue rajautuu Lannejokeen, joka laskee Lannevedeltä Summaselle. Lanneveden koulun molemmin
puolin laskevat kylärakennetta rytmittävät ja maisemakuvaa rikastuttavat pienet
purot Katiskalahteen.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
23
Kasvillisuus heijastelee maaperäolosuhteita. Karut moreeniselänteet ja harjut
kasvavat pääasiassa havupuustoa. Moreeniselänteiden kuusivaltainen puusto
muodostaa yhtenäisen visuaalisen taustan Lanneveden kylän lounaispuolelle
Kopanniemen ja Paskomäen –harjujakson erottuessa maisemasta mäntyvaltaisena. Lannejoen varressa, järvien rannoilla ja rakennusten pihapiireissä kasvaa
maisemakuvaa rikastuttavaa lehtipuustoa.
Maisemallisesti merkittävimmät näkymäsuunnat avautuvat avoimien viljelymaisemien ylitse kohti vesistöjä. Tällaisia näkymäsuuntia avautuu kohti Summasta
mm. Kiimasjärventien ja Uuraistentien (tie 6304) risteyksestä sekä Laihantieltä.
Lannevettä kohti avautuu näkymiä korkealta Lannevedentieltä ja paikoin Uuraistentieltä tai sen varren pihapiireistä kuten Sampolasta. Maisemallisia solmukohtia ovat Lannejoen ja harjun risteyskohta, Hännisen talon harjanne ja Katiskalahden pohjukka. Hännisen talo on sijoittunut maisemallisesti edustavalle ja suotuisalle paikalle vesistön tuntumaan, harjun ja hienojakoisten maalajien kohtauspisteeseen.
2.14.4
Kulttuurimaiseman ja kylärakenteen maisemalliset arvot
Maisemallisesti arvokkaimpia viljelyalueita ovat Summasen Katiskalahden pohjukassa Kiimasjärventien varressa olevat peltoalueet ja Lanneveden rantaan rajautuvat, viljelyalueet. Nämä viljelyalueet liittyvät olennaisesti Lanneveden kylärakenteeseen, maisemakuvaan ja maisemarakenteen visuaaliseen hahmottamiseen. Avoimen maisematilan ylitse avautuvat näkymät yhdistävät kyläalueet
ympäröiviin vesistöalueisiin. Kylän keskeinen rakennuskanta sijoittuu nauhamaisena ketjuna Uuraistentien varrelle tai siihen tukeutuen. Vanhat talonpaikat
ovat sijoittuneet joko hiekka- ja sorapitoiselle harjumaalle kuten Hänninen, Mäkelä, Laiha ja Seurantalon ympäristö tai moreeniselänteen vaihettumisvyöhykkeelle peltojen ja metsämaiden rajapintaan kuten Rakamäki, Varjola ja Takala
kylän luoteisosissa ja Kiviharjunmäki, Kivitalo ja Ukkola kylän kaakkoisosissa.
Eeronvalkaman ja Pajuladen välinen ranta muodostaa Lanneveden kylän keskustasta erillisen maisemallisen kokonaisuuden. Maisematila rajautuu lännessä
korkeaan Rakamäen selänteeseen, jonka edustalle Summasen rantavyöhykkeelle sijoittuu noin 300 metrin levyinen peltokaistale. Maisemakuvaltaan pienipiirteistä, pitkää ja kapeaa avointa tilaa rytmittävät pellon poikki rantaan johtavat
tiet. Avointa tilaa rajaa rantaviivan äärellä monipuolinen rantapuusto, jossa kasvaa lehtipuuston lisäksi paikoin myös iäkkäitä havupuita. Rantapuuston suojiin
on sijoittunut eri ikäistä rakennuskantaa. Rantapuuston aukkopaikoista avautuu
tärkeitä pitkiä näkymiä Summasen vastarannalle saakka.
Lanneveden pohjoispään ja vesistön länsirannan maisemakuvan tärkeimmät
elementit ovat Lanneveden rantaviljelykset ja näitä rytmittävät Uuraistentien varteen keskittyvät maatilojen pihapiirit. Pohjoispäässä vesistön ja peltojen muodostama avoin maisematila rajautuu jyrkkäpiirteiseen mäntyjä kasvavaan harjuun ja länsirannalla Uuraistentien (tie 6304) rajaamaan moreeniselänteeseen.
Uuraistentieltä avautuu maisemallisesti merkittäviä näkymiä, joista maisemakokonaisuuden kannalta merkittävimmät maisemaelementit hahmottuvat. Rannan
tuntumaan sijoittuvat loma-rakennukset katkaisevat paikoin järvinäkymät.
2.15
Muinaismuistot
Muinaismuistot ovat muinaismuistolailla (295/1963) rauhoitettuja. Lain suojaamia muinaisjäännöksiä ovat mm. muinaiset hautaröykkiöt, kalmistot, asuinpaikat, kalliomaalaukset, uhrikivet, ja muut palvontapaikat, linnavuoret ja huomat-
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
24
tavien rakennusten rauniot. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on
kielletty.
Saarijärven pienvesien rantaosayleiskaavaa varten on laadittu muinaisjäännösinventointi 2007 - 2008.
Alueelle sijoittuvat seuraavat muinaisjäännökset:
·
8. Joenniskanpelto. Asuinpaikka. Kiinteä muinaisjäännös.
·
9. Paskomäki. Pyyntikuoppa.
·
82. Paskomäki. Kolme pyyntikuoppaa.
·
83. Paskomäki. Varhaismesoliittinen asuinpaikka.
Kuva 16: Pienvesien rantaosayleiskaavan muinaisjäännösinventointi 2007 - 2008, Mikroliitti Oy.
· Porrinsaari. Kivikautinen asuinpaikka.
· Kopanniemi. Kivikautinen asuinpaikka
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
25
Kuva 17: Muinaisjäännösalueet Porrinsaaressa ja Kopanniemessä. Ote ympäristöhallinnon Hertta –karttapalvelusta.
Rakennusjärjestys
Saarijärven nykyinen rakennusjärjestys on hyväksytty kaupunginvaltuustossa
16.2.2009.
Pohjakartta
Pohjakarttana käytetään maanmittauslaitoksen maastotietokantaa sekä numeerista kiinteistöraja-aineistoa.
3
SUUNNITTELUTILANNE JA LAADITUT SELVITYKSET
3.1
Suunnittelutilanne
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain
mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Niiden tehtävänä on varmistaa valtakunnallisesti merkittävien seikkojen huomioon ottaminen maakuntien ja
kuntien kaavoituksessa.
Valtioneuvosto on tehnyt 30.11.2000 päätöksen valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Päätös tuli voimaan 26.11.2001. Valtioneuvosto on tarkistanut
13.11.2008 tekemällään päätöksellä valtioneuvoston 30.11.2000 tekemää päätöstä lukujen 4.2-4.7 sekä 8 ja 9 osalta. Tarkistetut tavoitteet tulivat voimaan
1.3.2009. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on jaettu kuuteen asiakokonaisuuteen:
1.
toimiva aluerakenne
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
2.
eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu
3.
kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat
4.
toimivat yhteysverkot ja energiahuolto
5.
Helsingin seudun erityiskysymykset
6.
luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet
26
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on jaettu alueidenkäyttöä ja alueidenkäytönsuunnittelua ohjaavien vaikutusten perusteella yleis- ja erityistavoitteisiin.
Yleistavoitteet ovat luonteeltaan alueidenkäyttöä ja -käytön suunnittelua koskevia periaatteellisia linjauksia. Sen sijaan erityistavoitteet ovat alueidenkäyttöä ja
-käytönsuunnittelua koskevia velvoitteita.
Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden
toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa
ja valtion viranomaisten toiminnassa.
Ympäristöministeriö on tarkistanut valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita.
Tarkistetut tavoitteet tulivat voimaan 1.3.2009. Tarkistus koskee tiettyjä osaalueita, joita ovat esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintä ja ilmastonmuutokseen
varautumisen haasteet alueidenkäytölle, Helsingin seudun erityiskysymykset,
runkoverkkoihin ja muihin valtakunnallisesti merkittäviin liikenneverkkoihin liittyvät alueidenkäytölliset tarpeet, valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt
sekä meluntorjuntaa koskevat tavoitteet.
Maakuntakaava
Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa kyläyleiskaavaa. Alueella on ympäristöministeriön maakuntavaltuuston 16.5.2007 hyväksymä ja ympäristöministeriön
14.4.2009 vahvistama Keski-Suomen maakuntakaava.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
27
Maakuntakaavassa Lanneveden alue on pääasiassa osoitettu kylämäisen asutuksen alueena. Suunnittelualueelle tai sen läheisyyteen sijoittuvat lisäksi seuraavat maakuntakaavan merkinnät sekä kohteet:
Yhdystie (yt) Yhdysteinä osoitetaan kuntien yhteistoiminnan kannalta tärkeät yhdystiet, jotka ovat yksityiskohtaisemmassa maankäytön suunnittelussa tarkoitettu osoitettavaksi taajamissa yleisten teiden liikennealueina tai moottoriteidenrinnakkaisteinä palvelevina yleisinä teinä tai kokoojakatuina. Alueella on voimassa MRL 33 §:n mukainen ehdollinen rakentamisrajoitus.
Pohjavesialue (pv) Merkinnällä osoitetaan yhdyskunnan vedenhankinnan kannalta
tärkeä pohjavesialue.
Suunnittelumääräys: Aluetta koskevat toimenpiteet on suunniteltava siten, että pohjaveden laatu ei niiden vaikutuksesta heikkene. Maa-ainesten oton tulee perustua yleissuunnitelmiin, joissa sovitetaan yhteen pohjaveden suojelu ja maa-ainesten otto.
§
139 Laiha (29 ha) 0972914
§
140 Lannevesi (415 ha) 0972905
Muinaismuistokohde Merkinnällä osoitetaan muinaismuistolain rauhoittama
kiinteä muinaisjäännös. Alueella on voimassa MRL 33 §:n mukainen ehdollinen
rakentamisrajoitus.
Suojelumääräys: Alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen tai muu siihen
kajoaminen on muinaismuistolain nojalla kielletty. Kohdetta/aluetta koskevat
maankäyttösuunnitelmat on lähetettävä Museovirastoon lausuntoa varten.
§
544 Joenniskanpelto, kivikautinen, asuinpaikat
Paskomäki, ilm. kivikautinen, työ- ja valmistuspaikat
§
559 Kirkkoharju, ajoittamaton, työ- ja valmistuspaikat
§
560 Majaniemi, kivikautinen, muinaisjäännösryhmät
Honkala, kivikautinen, asuinpaikat
Porrisaari, kivikautinen, asuinpaikat
Arvokas harjualue (ge/2) Merkinnällä osoitetaan valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokasharjualue.
Suunnittelumääräys: Alueen käytön suunnittelussa on otettava huomioon alueen
luonnonkauneuden, geologisten muodostumien sekä erikoisten luonnonolosuhteiden ja
-esiintymien säilyminen.
§
Lanneveden Kirkkoharju (30 ha). Vesimaisemaan kiinteästi liittyvä kapealakinen,
paikoin lähes 30 metriä korkea harjuselänne sekä tämän jatkeena oleva harjudelta. Deltan rinteillä on useita heikosti kehittyneitä muinaisrantoja. Alueen poikki virtaa Lannejoki.
(Maakunnallisesti arvokas harjualue).
Luonnonsuojelualue (sl) Merkinnällä osoitetaan luonnonsuojelulain nojalla suojeltu tai suojeltavaksi tarkoitettu alue. Alueella on voimassa MRL 33 §:n mukainen ehdollinen rakentamisrajoitus.
Suojelumääräys: Alueella ei saa ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, jotka saattavat vaarantaa alueen suojeluarvoja. Suojelumääräys on voimassa kunnes suojelualue varsinaisesti perustetaan.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
28
§
193 Lannejoki (17 ha). Lannevedestä Summasjärveen laskeva noin kaksi kilometriä pitkä, kapea ja suurelta osin luonnontilainen joki. Joessa olevan kosken äärellä
on hyväkuntoinen myllyrakennus. Rauhoitettu.
Moottorikelkkailureitti Merkinnällä osoitetaan moottorikelkkailun runkoreitistö ohjeellisena ja lähinnä yhteystarvetta osoittavana.
1. Vaihemaakuntakaava
Maakuntavaltuusto hyväksyi ensimmäisen vaihemaakuntakaavan 11.6.2008 ja
ympäristöministeriö vahvisti sen 16.12.2009. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi
kaikki kaavasta tehdyt valitukset 4.2.2011. Ensimmäisessä vaihemaakuntakaavassa on varattu maa-alue Jyväskylän seudun uudelle jätteenkäsittelykeskukselle. Kaavalla ei ole vaikutusta Saarijärven viiden kylän yleiskaavaan.
2. Vaihemaakuntakaava
Ympäristöministeriö vahvisti toisen vaihemaakuntakaavan maakuntavaltuuston
hyväksymässä muodossa 11.5.2011. Kaava sai lainvoiman 20.11.2012. Toinen
maakuntakaava turvaa Keski-Suomen maakunnassa laadukkaiden kiviainesten
saannin yhdyskunta- ym. rakentamiseen sekä suojelee arvokkaita harju-, kallioja moreenialueita. Kaava turvaa myös hyvän ja turvallisen pohjaveden saannin
yhdyskuntien vesihuoltoon.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
29
Toiseen vaihemaakuntakaavaan on Saarijärven viiden kylän yleiskaavan Lanneveden kaava-alueelle osoitettu pohjavesialuetta (pv) ja arvokasta harjualuetta
(ge/2).
Suunnittelumääräys (pv): Aluetta koskevat toimenpiteet on suunniteltava siten, että
pohjaveden laatu ei niiden vaikutuksesta heikkene. Maa-ainesten oton on tarkoitus perustua yleissuunnitelmiin, joissa sovitetaan yhteen pohjaveden suojelu ja maa-ainesten
otto.
Suunnittelumääräys (ge/2): Alueen käytön suunnittelussa on otettava huomioon alueen luonnonkauneuden, geologisten muodostumien sekä erikoisten luonnonolosuhteiden ja –esiintymien säilyminen.
3. Vaihemaakuntakaava
Kolmannen
vaihemaakuntakaavan on
maakuntavaltuusto
hyväksynyt
14.11.2012 ja ympäristöministeriö vahvistanut 5.12.2014. Kolmas maakuntakaava osoittaa alueita turvetuotannolle ja suojelee samalla arvokkaita suoluonnon kohteita. Kaavassa osoitetaan myös maakunnallisesti merkittävät tuulivoimapuistojen alueet.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
30
Kolmanteen vaihemaakuntakaavaan on Saarijärven viiden kylän yleiskaavan
Lanneveden kaava-alueelle osoitettu luonnonsuojelualuetta (sl).
Suunnittelumääräys (sl): Alueella ei saa ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, jotka saattavat vaarantaa alueen suojeluarvoja. Suojelumääräys on voimassa kunnes suojelualue
varsinaisesti perustetaan.
4. Vaihemaakuntakaava
Neljännen vaihemaakuntakaavan on maakuntavaltuusto hyväksynyt 3.5.2013.
Kaava on ympäristöministeriössä vahvistettu 24.9.2014 ja se on saanut lainvoiman. Neljäs maakuntakaava päivittää lainvoimaisen maakuntakaavan kaupallisen palveluverkon ja taajamatoiminnot sekä tarpeellisilta osin siihen liittyvää
alue- ja yhdyskuntarakennetta. Kaavalla ei ole vaikutusta Saarijärven viiden kylän yleiskaavaan.
Yleiskaava
Suunnittelualueesta osa kuuluu aiemmin laadittuun Saarijärven reitin rantaosayleiskaavaan. Kaava on vahvistettu 2.9.1998 Keski-Suomen ympäristökeskuksessa ja Saarijärvenreitin rantaosayleiskaavan muutos on hyväksytty Saarijärven kaupunginvaltuustossa 27.9.2004. Lanneveden kyläyleiskaava alue on
pääosin rantaosayleiskaava-aluetta.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
31
Kuvat 198: Ote Saarijärvenreitin rantaosayleiskaavasta Lanneveden yleiskaavaalueella.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
32
Asemakaavat ja ranta-asemakaavat
Alueelle ei ole laadittu asemakaavoja tai ranta-asemakaavoja.
3.2
Muut suunnitelmat ja selvitykset
§
Melutarkastelu (Pöyry Finland Oy, 2013)
§
Maisemaselvityksen täydennys Lanneveden ja Rahkola-Linnan osalta
(Pöyry Finland Oy, 2013)
§
Luontoselvitys (Pöyry Environment Oy, 2008)
§
Rakennuskulttuuriselvitys (Pöyry Environment Oy, 2008)
§
Emätilaselvitys (Pöyry Environment Oy, 2009)
§
Rakennusjärjestys. Saarijärven nykyinen rakennusjärjestys on
hyväksytty kaupunginvaltuustossa 16.2.2009.
§
Pohjakartta. Pohjakarttana käytetään maanmittauslaitoksen
maastotietokantaa sekä numeerista kiinteistöraja-aineistoa.
§
Saarijärven pienvesien ranta-osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi (Mikroliitti oy 2007-2008)
§
Toimintasuunnitelma valtatie 13 Saarijärven keskustan osayleiskaavaalueella (A-Insinöörit Suunnittelu Oy, 2013)
§
Saarijärven kulttuuriympäristöohjelma, Paavon portilta Palavansalmelle (Silen, Koskinen, Naukkarinen, Äijälä, 2007)
4
KYLÄYLESIKAAVOITUKSEN TAVOITTEET JA MITOITUSPERUSTEET
4.1
Yleistavoitteet
Oikeusvaikutteinen yleiskaava on hyvä lähtökohta jatkosuunnittelulle ja päätöksenteolle. Siitä hyötyvät viranomaiset, päätöksentekijät, asukkaat, maanomistajat ja tulevat rakentajat. Kyläyleiskaavassa osoitettavalla lisärakentamisoikeudella pyritään turvaamaan palvelujen säilyminen kylillä ja ohjaamaan rakentamista ympäristöllisesti edullisimmille alueille.
Kyläyleiskaavoituksen tavoitteena on kaavaratkaisu, jossa kylien kehittymisen
tarpeet on ratkaistu 10 vuoden aikajänteellä. Kyläyleiskaavat tarkistetaan, korjataan ja päivitetään noin 10 vuoden kuluttua kyläyleiskaavan voimaantulosta.
Kyläyleiskaavan tavoitteena on toteutuskelpoisen, maaseutumaisen ja eheän
kylärakenteen muodostaminen. Rakennuspaikkojen määrä ja sijainti tulee olla
kokonaisuuden kannalta kohtuullinen sekä eri maanomistajien kannalta tasapuolisella tavalla ratkaistu. Kaavoitustyön yhteydessä laadittu mitoitus- ja suunnitteluperusteet sisältävät kaavoitukselle asetetut yleiset sekä yksityiskohtaisemmat tavoitteet. Mitoitus- ja suunnitteluperusteet on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.12.2009.
Tavoitteet ranta-alueilla
Luonnonympäristön ja -maiseman erityisarvot pyritään ensisijaisesti turvaamaan
rakentamisen sijoittamisella ja rakennusoikeuksien siirroilla sekä kaavamääräyksillä.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
33
Tavoitteet sisämaalla
Rakennuspaikkojen sijoittelussa huomioidaan olemassa olevat tai suunnitteilla
olevat vesihuoltoverkostot, kylänraitit, kyläkeskuksen alueet ja muut luontevat
rakennuspaikat.
Rakennuspaikat sijoitetaan laajat peltoalueet huomioon ottaen peltojen reunaalueille, metsiköihin, teiden varsille tai olemassa olevien talouskeskusten läheisyyteen.
Luonnonympäristön ja -maiseman erityisarvot pyritään ensisijaisesti turvaamaan
rakentamisen sijoittamisella ja rakennusoikeuksien siirroilla sekä kaavamääräyksillä.
Kaavalla tuetaan alueen matkailuelinkeinotoimintaa ja maatilojen sivuelinkeinona harjoitettavaa matkailupalvelujen tarjoamista.
Uudet rakentamisalueet osoitetaan mahdollisuuksien mukaan tukeutuen jo olemassa olevaan tieverkkoon.
4.2
Ohjausvaikutus
Sisämaa
Oikeusvaikutteisen kyläyleiskaavan pohjalta Saarijärven kaupunki voi myöntää
rakennuslupia suoraan kyläyleiskaavan perusteella MRL 44 § tarkoittamalla tavalla ns. sisämaa-alueella.
Maankäyttö – ja rakennuslain yleiskaavaa koskevat muutokset tulivat voimaan
1.1.2009. Lakimuutoksen myötä rakennusluvat voidaan myöntää suoraan kyläyleiskaavan perusteella 10 vuoden ajan. Määräys rakennusluvan myöntämisestä voi koskea vain kyläaluetta, johon ei kohdistu merkittäviä rakentamispaineita. Maanomistajienkannalta lupaprosessi helpottuu, koska suunnittelutarveratkaisuja ei tällöin pääsääntöisesti tarvita enintään kaksiasuntoisen asuinrakennuksenrakentamiseen.
Ranta-alueet
Kyläyleiskaavan ranta-alueet käsitellään kuten muut Saarijärven vesistöjen rantayleiskaavoitetut vesistöt. Kyläyleiskaavan perusteella Saarijärven kaupunki voi
myöntää rakennusluvan ranta-alueen tavanomaiselle loma- ja asuinrakentamiselle.
4.3
Lähtökohta-aineistojen asettamat tavoitteet
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
Valtioneuvoston antamat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on otettava
huomioon kyläyleiskaavaa laadittaessa siten, että edistetään niiden toteutumista. Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita on tarkistettu vuoden 2009 alkupuolella ja tarkistetut tavoitteet tulivat voimaan 1.3.2009.
Kyläyleiskaava-aluetta koskevat erityisesti seuraavat valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden asiakokonaisuudet:
Toimiva aluerakenne: Alueidenkäytöllä tuetaan aluerakenteen tasapainoista
kehittämistä sekä elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja kansainvälisen aseman vah-
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
34
vistamista hyödyntämällä mahdollisimman hyvin olemassa olevia rakenteita sekä edistämällä elinympäristön laadun parantamista ja luonnon voimavarojen
kestävää hyödyntämistä. Aluerakenteen ja alueidenkäytön kehittäminen perustuu ensisijaisesti alueiden omiin vahvuuksiin ja sijaintitekijöihin.
Kaavassa selvitetään Saarijärven keskusta-alueen lähistöllä sijaitsevien
kyläalueiden maankäyttö. Kiinnostus asuinrakentamiseen kyläalueilla on
lisääntynyt viime vuosien aikana ja maankäytön suunnittelulla edistetään
alueiden hallittu maankäyttö.
Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympräistön laatu: Alueidenkäytöllä
edistetään yhdyskuntien ja elinympäristöjen ekologista, taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista kestävyyttä. Olemassa olevia yhdyskuntarakenteita hyödynnetään sekä eheytetään kaupunkiseutuja ja taajamia. Taajamia eheytettäessä parannetaan elinympäristön laatua.
Alueidenkäytössä kiinnitetään erityistä huomiota ihmisten terveydelle aiheutuvien haittojen ja riskien ennalta ehkäisemiseen ja olemassa olevien haittojen poistamiseen.
Alueidenkäytön suunnittelussa olemassa olevat tai odotettavissa olevat ympäristöhaitat ja poikkeukselliset luonnonolot tunnistetaan ja niiden vaikutuksia ehkäistään. Alueidenkäytössä luodaan edellytykset ilmastonmuutokseen sopeutumiselle.
Maakuntakaavan ja yleiskaavan lähtökohtana on oltava perusteltu väestönkehitysarvio. Maakunnan suunnittelussa ja yleiskaavoituksessa on tarkasteltava pitkällä aikavälillä sekä taajama- että maaseutualueiden väestömäärän kehityksen
erilaisia vaihtoehtoja.
Maakuntakaavoituksessa ja yleiskaavoituksessa tulee edistää yhdyskuntarakenteen eheyttämistä ja esittää eheyttämiseen tarvittavat toimenpiteet.
Alueidenkäytön suunnittelussa uusia huomattavia asuin-, työpaikka- tai palvelutoimintojen alueita ei tule sijoittaa irralleen olemassa olevasta yhdyskuntarakenteesta.
Eheytyvän yhdyskuntarakenteen osalta selvitetään mahdollisuus kylien
rakenteen kehittämiseen ja keskeisten alueiden täydennysrakentamiseen
huomioimalla vesi- ja jätevesihuollon kannalta edullisia alueita.
Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat: Alueidenkäytöllä edistetään kansallisen kulttuuriympäristön ja rakennusperinnön sekä niiden
alueellisesti vaihtelevan luonteen säilymistä.
Alueidenkäytöllä edistetään elollisen ja elottoman luonnon kannalta arvokkaiden
ja herkkien alueiden monimuotoisuuden säilymistä. Ekologisten yhteyksien säilymistä suojelualueiden sekä tarpeen mukaan niiden ja muiden arvokkaiden
luonnonalueiden välillä edistetään.
Alueidenkäytöllä edistetään luonnon virkistyskäyttöä sekä luonto- ja kulttuurimatkailua parantamalla moninaiskäytön edellytyksiä.
Alueidenkäytössä edistetään vesien hyvän tilan saavuttamista ja ylläpitämistä.
Alueelle sijoittuvat luonto- ja kulttuuriympäristöt huomioidaan kaavassa.
Olemassa olevien selvitysten ja laadittujen selvitysten perusteella suunnittelussa huomioidaan arvokkaiden kohteiden ja alueiden säilyminen jättä-
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
35
mällä arvokkaat alueet rakentamisesta vapaiksi tai ohjaamalla rakentamista kaavamääräyksin.
Tärkeät pohjavesialueet on osoitettu kaavassa ja kaavamääräyksissä on
annettu määräyksiä vesi- ja jätehuollon järjestämisestä niin ettei synny vesistöjen tai pohjavesien pilaantumisvaaraa.
Maakuntakaava
Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa yleiskaavaa. Yleiskaavassa huomioidaan maakuntakaavan asettamat maankäyttötavoitteet. Yleiskaava tarkentaa
maakuntakaavan asettamia maankäyttötavoitteita perustuen yleiskaavan selvitysaineistoihin ja yksityiskohtaisempaan suunnittelutarkkuuteen.
Selvitysaineisto
Rakentamisen sijoittumisen maisemalliset suositukset
Kyläalueet
Perinteinen tiivis kyläasutus keskittyy Uuraisten tien varteen. Maisemallisesti
sopivimmat uudet rakennuspaikat tukeutuvat olemassa olevaan tiestöön, muuhun kylärakenteeseen ja jo olemassa oleviin asutusvyöhykkeisiin. Kyläalueen
lounais- ja länsipuoleiseen metsäiseen moreeniselänteeseen tukeutuvia rakennuspaikkoja voidaan maiseman näkökulmasta hyvinkin lisätä
Kuva 19: Katiskalahden rantapeltoja. Näkymä Kiimasjärventieltä kohti Summasta.
Harjuselänteet ja Kopanniemi
Kopanniemi on maisemallisesti herkkää aluetta, jolla on erityistä maisemallista
merkitystä myös Katiskalahden ja Summasen vesistönäkymissä. Harjumuodostuman sivuhaaraan sijoittuvan Vanha-Hännisentien varsi on perinteinen rakennuspaikka ja maisemallinen solmukohta.
Harjumuodostumien topografisesti jyrkimmät rinteet ja lakialueet ovat perinteisesti olleet rakentamattomia rakentamisen keskittyessä harjun alarinteille ja –
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
36
tasanteille. Reunavyöhykkeellä on erityistä maisemallista merkitystä erityisesti
silloin kun ne liittyvät vesistöön tai avoimiin peltoalueisiin. Tällöin harjun ja hienojakoisen maa-aineksen liittymäkohtaan sijoittuu usein vanhaa tiestöä ja rakentamista. Harjun rinteet ovat siten maisemallisesti rakentamiseen soveltuvia
alueita, mutta uusiksi maamerkeiksi muodostuvia rakennuspaikkoja tai kylän
maisemallista kokonaisilmettä muuttavia rakennustapoja tulisi harjuselänteellä
välttää. Lannevedentien korkotasoa voitaneen pitää maisemakuvan ja rakenteen kannalta uuden rakentamisen ylärajana.
Kuva 20: Sampolan pihapiiriä.
Kuva 21: Näkymä Uuraistentieltä kohti Lanneveden kylää.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
37
Kuva 22: Näkymä harjun laelta kohti luodetta.
Kuva 23: Harjun reunavyöhykkeelle sijoituva rakennusryhmä ja Kiimasjärventie.
Katiskalahden rannat (Summanen)
Katiskalahden loivasti rantaan viettävät avoimet viljelymaisemat ja niihin liittyvät
maatilojen pihapiirit ovat merkittävää kulttuurimaisema-aluetta. Maisemallisesti
olisi suositeltavaa, että avoimet viljelymaisemat säilyisivät edelleen rakentamat-
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
38
tomina ja mahdollinen uusi rakentaminen tukeutuisi kasvillisuussaarekkeisiin ja
–vyöhykkeisiin.
Kuva 24: Katiskalahden uima- ja venerantaa.
Kuva 25: Katiskalahden rantavyöhykettä.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
39
Kuva 26: Laihantien ja Summasen välille sijoittuvaa maisemallisesti merkittävää kulttuurimaisemaa.
Kuva 27: Aukot rantapuustossa ovat näkymien kannalta tärkeitä.
Pajulahti–Eeronvalkama
Rakamaen moreeniselänteeseen tukeutuvia rakennuspaikkoja voidaan maiseman näkökulmasta hyvinkin lisätä. Samoin puustoinen rantavyöhyke kestää
täydennysrakentamista. Välialueen pellolle voidaan harkiten sijoittaa joitakin ra-
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
40
kennuspaikkoja. Maisemallisesti on tärkeää, että rantaan jää myös rakentamattomia osuuksia ja Summaselle suuntautuvia vapaita näkymälinjoja.
Lanneveden rannat
Maisemallisesti uusien rakennuspaikkojen tulisi sijoittua olemassa olevan rakennuskannan yhteyteen Uuraistentiehen tukeutuen tai rannan puustoisille
osuuksille. Avoimet näkymät Uuraistentieltä Lannevedelle tulee säilyttää.
Kulttuuriympäristö
Yleiskaavalla edistetään suunnittelualueella sijaitsevien arvokkaiden kulttuurihistoriallisten ympäristöjen sekä kiinteiden muinaisjäännösten säilymistä.
4.4
Mitoitus
Suunnittelualueen mitoitusta tarkastellaan erikseen rannan ja sisämaan osalta.
Ranta-alueiden emätilaperusteiseen tarkastelusyvyyteen vaikuttaa mm. se, että
kyläyleiskaava-alueet ovat kokonaisuudessaan suunnittelutarvealuetta eli aluetta, jonne on muodostunut tai on muodostumassa pääasiassa pysyvää asutusta.
Tällöin rantarakennusoikeuksien emätilaperusteinen tarkastelu laaditaan vain
rantavyöhykkeelle eli noin 50 – 100 metrin syvyiselle rantaosalle. Mitoitusta on
tarkemmin käsitelty mitoitus- ja suunnitteluperusteet raportissa.
Ranta-alueet
Rakennusoikeuden määrittäminen
Maanomistajien tasapuolisen kohtelun turvaamiseksi tilojen rakennusoikeus
ranta-alueella määritetään noudattaen emätilaperiaatetta sekä muunnetun rantaviivan periaatetta. Emätilaperiaate tarkoittaa, että selvitetään, millainen kiinteistöjaotus suunnittelualueella on vallinnut rakennuslain voimaantuloajankohtana 1.7.1959. Emätiloja ovat ne tilat, jotka on merkitty kiinteistörekisteriin ennen
edellä mainittua ajankohtaa. Kullekin emätilalle määritetään laskennallinen kokonaisrakennusoikeus rakennusyksikköinä perustuen muunnetun rantaviivan pituuteen ja ranta-alueen mitoitusarvoon. Rantaviivan muuntamisessa käytetään
Keski-Suomen liiton mallia, jossa huomioidaan kapeikkojen (saaret, salmet, lahdet, niemet, kannakset) vaikutus sekä ranta-alueen rakentamiskelpoisuus.
Kyläyleiskaavan rannat ovat pääsääntöisesti taajaman läheisiä järvirantoja, joissa mitoituslukuna käytetään 6 rakennusyksikköä / muunnettu rantaviivakilometri.
Jokirannoilla mitoitusluku on 2 rakennusyksikköä/ luonnollinen rantaviivakilometri. Saarien osalta rakennusoikeuden määrä lasketaan saaren pinta-alaan perustuen. Saarien mitoitusarvo on 1 rakennusyksikkö/3 pinta-alahehtaaria. Alle 2
ha:n saarilla ei ole rakennusoikeutta. Rakennuspaikan osoittamista voidaan
harkita kohtuullistamisharkinnan perusteella.
Jos ranta on rakennettavuudeltaan tai ympäristöolosuhteiltaan huonosti rakennettavaa tai rakentamiskelvotonta, sovelletaan ensisijaisesti rakennusoikeuden
siirtoa ja toissijaisesti alempaa rakennusoikeuden mitoituslukua.
Ranta-alueella sijaitseva loma- tai asuinrakennuspaikka tai maatilantalouskeskuksen alue lasketaan yhtenä rakennusyksikkönä. Ranta-alueen ulkopuolella sijaitsevan maatilan talouskeskuksen tai muun rakennuspaikan ranta-alueella sijaitseva rantasauna lasketaan yleiskaavassa yhtenä rakennusyksikkönä ja osoitetaan pääasiassa lomarakennuspaikkana.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
41
2
Uuden lomarakennuspaikan tulee olla vähintään 3000 m ja asuinrakennuspaikan vähintään 5000 m2. Vesistöön tai vesijättöön rajoittuvan rakennuspaikan
rantaviivan pituus tulee olla vähintään 40 m.
Sisämaa
Sisämaan alueilla mitoitusperusteena käytetään rakennusyksikköjä tilan pintaalaa kohti. Jos tilalle ei ole myönnetty suunnittelutarveratkaisupäätöksellä rakennusoikeutta maankäyttö- ja rakennuslainmukaisesti 1.1.2000 jälkeen, perusteena on tilan vuoden 2009 pinta-ala. Jos rakennusoikeutta on myönnetty, rakennusyksikköjen määrä vähennetään vuoden 2000 emätilan rakennusoikeudesta.
Rakennusoikeuden määrittäminen
Koko kaava-alueen sisämaa-osilla tehdään rakennusoikeustarkastelu pintaalaperusteisesti käyttäen ns. mitoituspinta-alaa. Mitoituspinta-alaan vaikuttaa tilan sijainti ja rakennettavuus seuraavasti:
1. Rakennusoikeustarkastelun leikkausajankohtana huomioidaan vuoden 2009
mukaiset kiinteistörajat ja pinta-alat, paitsi niillä tiloilla, joille on myönnetty suunnittelutarveratkaisuja.
2. Tiloille, joille on myönnetty suunnittelutarveratkaisupäätöksiä, rakennusoikeustarkastelun leikkausajankohta on 1.1.2000.
3. Mitoittavaan pinta-alaan ei huomioida ranta-aluetta.
4. Mitoituspinta-aloihin ei huomioida soistuneita alueita.
5. Mitoituspinta-aloihin ei lasketa saaria eikä saarien keskiosia, sillä sinne ei ohjata pysyvää asutusta.
6. Tiloille osoitettavan rakennuspaikkojen määrässä huomioidaan lisäksi luonnonympäristön ja maiseman olosuhteet, tilan sijainti kylärakenteessa sekä
suunniteltu vesi- ja viemärilinja.
7. Edellä mainitut suunnitteluperusteet 1-6 huomioiden kuivan maan rakennusoikeus alle puolen hehtaarin tiloilla seuraavasti:
Pinta-ala/ m2
2000 m2 < 5000 m2
Rakennusoikeuden
maksimiyksikkömäärä
1*
*Rakennuspaikka voidaan merkitä vain, mikäli tila sijoittuu edulliselle alueelle ja
vesihuoltoverkoston läheisyyteen.
Edellä olevat suunnitteluperusteet 1-7 huomioiden kuivan maan rakennusoikeus
määräytyy tilojen pinta-alan perusteella seuraavan taulukon mukaisesti (Pintaala tarkoittaa tilan pinta-alaa ja lukumäärä rakennuspaikkojen enimmäismääriä):
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
42
Kuva 28: Uusien asuinrakennuspaikkojen muodostuminen tilan pinta-alan perusteella.
5
KYLÄYLEISKAAVA JA SEN PERUSTELUT
5.1
Yleisperusteet
Yleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena yleiskaavana siten, että kaavakartta
laaditaan mittakaavassa 1:10 000. Yleiskaavaan keskeisenä tavoitteena on kylämäisen asumisen osoittaminen, mutta samalla kuitenkin maaseutumaisen ilmeen ja asumisviihtyisyyden säilyttäminen. Kylän kehittämistä tukee osalle kyläaluetta rakennettu sekä suunniteltu vesi- ja viemäriverkosto.
5.2
Maanomistajien tavoitteiden huomioiminen
Suunnittelun tavoite on maanomistajien tasapuolinen kohtelu jaettaessa rakennusoikeutta sekä ranta-alueilla että kuivalla maalla. Tasapuolisuudelle lähtökohtana on erillisten suunnittelu- ja mitoitusperiaatteiden laatiminen kyseisille
alueille erikseen. Suunnittelun yhteydessä huomioidaan lisäksi maanomistajien
esitykset omistamiensa alueiden maankäytöstä.
5.3
Kyläyleiskaavan mitoitus
Ranta-alueen mitoitus
Seuraavassa taulukossa on esitetty ranta-alueen rakennuspaikkojen kokonaismäärä sekä keskimääräinen mitoitus.
AP/AM
RA
Yht.
Olevat rakennuspaikat Uudet rakennuspaikat
16
1
33
12
49
13
tod. Rv.
muun. Rv.
12,2 km
10,2 km
Rannan mitoitus on kaavaehdotuksessa 4,6 ranta-asuntoa / todellinen ranta-km
ja 5,5 ranta-asuntoa / muunnettu ranta-km.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
43
Sisämaan rakennusoikeus
Rakennuspaikkojen lukumäärä ranta-alueen ulkopuolisilla ns. sisämaan alueilla
on esitetty alla olevassa taulukossa.
AP/AM
RA
Yht.
Olevat rakennuspaikat Uudet rakennuspaikat
99
145
0
0
99
145
Kaavalla muodostuu yhteensä 306 rakennuspaikkaa, joista uusia rakennuspaikkoja on 158 ja olemassa olevia 148. Lisäksi rannalle on osoitettu yksi RM alue.
6
MAANKÄYTTÖ
Vakituinen asutus
Vakituisen asutuksen alueet on kaavassa osoitettu AT (kyläalue) AP- (erillispientalojen alue), ja AM- (maatilan talouskeskus) merkinnöillä. Uudet rakennuspaikat on sijoitettu kulttuuriympäristö, maisema ja luontoarvot huomioiden sopivankokoisiin ryhmiin pääsääntöisesti olevien rakennusten tuntumaan. Uusien
rakennuspaikkojen lukumäärä ja sijoittelu perustuu mitoitusperiaatteiden mukaisiin laskelmiin suurelta osin kaavatyön aikana saatuun maanomistajapalautteeseen.
Tiiviimpää kylämäistä asutusta on muodostunut erityisesti Uuraisten tien varteen
koulun ympäristöön. Maatilojen talouskeskusten alueet sijoittuvat laajojen peltoalueiden reuna-vyöhykkeille.
Loma-asutus
Kaavaratkaisussa loma-asutus on esitetty RA –merkinnällä (loma-asuntoalue).
Ranta-alueet ovat jo entuudestaan melko taajaan rakennettuja, joten uusia lomarakennuspaikkoja on kaava-alueelle osoitettu vähän. Olevia lomarakennuspaikkoja kaava-alueella on yhteensä 31 ja uusia on osoitettu 10.
Luonnonympäristön ja maiseman erityisarvot pyritään ensisijaisesti turvaamaan
rakentamisen sijoittamisella, rakennusoikeuksien siirroilla sekä kaavamääräyksillä.
Matkailualueet
Matkailupalvelujen alueena (RM-1) on osoitettu Lanneveden rannalla alueen
eteläosassa sijaitseva majoituspalveluja tarjoava Ukkolan lomamökit, joka vuokraa neljää lomamökkiä ympärivuotisesti. Tämän pohjoispuolella sijaitsevalle
Jussilan tilan ranta-alueelle on osoitettu myös matkailupalvelujen aluetta.
Virkistysalueet
Lanneveden vanhan sahan ranta-alueet on osoitettu virkistysalueena merkinnällä V-1. Summaslahden poukaman länsirannalle on osoitettu venevalkama merkinnällä LV-1.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
44
Maa ja metsätalousalueet
Tavanomaiset maa- ja metsätalousalueet on osoitettu kaavassa merkinnällä M.
Avoimet peltoalueet on osoitettu maisemallisesti arvokkaina peltoalueina merkinnällä MA. Peltoalueiden säilyttäminen avoimina ja viljelyskäytössä on maisemakuvan kannalta tärkeää.
Merkinnällä MY, maa- ja metsätalousvaltainen alue, joilla on erityistä ympäristöarvoa, on merkitty Porrisaaren pohjoisosa ja Kopanniemi, (luo-2 merkinnällä on
Paskolammen rantasuot, Rahkosenpuro, Savipuro, Länsiosan lähteet ja Koivulan puro).
Palvelut
Seurojentalo Sampola, kyläkoulu, entinen kaupan alue sekä pankki on merkitty
palvelujen ja hallinnon alueena (P-1).
Työpaikka-alue
Entinen Sisustek Ky ja USA Autotalon alue on osoitettu työpaikka-alueeksi merkinnällä TP-3.
Suojelu
Lannevedestä Summaseen laskevan Lannejoen eteläpuolinen 12 ha:n rantakaistale on rauhoitettu luonnonsuojelualueena (Kurttu-Manun luonnonsuojelualue YSA201476). Alue on osoitettu kaavassa luonnonsuojelualueena (SL).
Liikenne
Saarijärvi Uurainen yhdystie on merkitty kaavaan yhdystienä. Muut kaavaalueen tie on merkitty pääsyteinä. Yleiskaavakartalle merkityt pääsytiet ovat ohjeellisia.
Erityisalueet
Paskomäen soranottoalue on merkitty maa-ainesten otto -alueen merkinnällä
(EO).
Kopanniemen vedenottamo on merkitty yhdyskuntateknisen huollon alueeksi
(ET-1).
Muut alueet ja kohdemerkinnät
Muinaisjäännökset
Alueelle sijoittuvat kiinteät muinaisjäännökset on osoitettu kaavassa muinaismuistoalueena merkinnällä SM. Alueella sijaitsee muinaismuistolailla (295/1963)
rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös. Alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen ja muu siihen kajoaminen on muinaismuistolain nojalla kielletty.
Muinaisjäännösalueen laajuus tulee selvittää museovirastosta ja aluetta koskevat maankäyttösuunnitelmat on lähetettävä museovirastoon lausuntoa varten.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
45
Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat alueet
Kaavassa osoitetaan Keski-Suomen museon 1987 – 1988 inventoimat kohteet
sekä vuonna 2008 inventoidut rakennuskulttuuriselvityksen mukaiset kohteet.
Maakunnallisesti arvokkaana rakennuskulttuurikohteena tai ympäristönä merkinnällä sr on osoitettu Sampolan nuorisoseurantalo. Paikallisesti arvokkaana
rakennuskulttuurikohteena tai ympäristönä merkinnällä sr-1 on osoitettu muut
Keski-Suomen museon ja 2008 tehdyn inventoinnin mukaiset kohteet.
Alueena, jossa ympäristö tulee säilyttää (/s) on osoitettu Sampolan nuorisoseurantalon ympäristö ja Rinteen talon pihapiiri.
Pohjavesialueet
Lanneveden tärkeä I –luokan pohjavesialue on osoitettu kaavassa pohjavesialueena pv –merkinnällä.
Alueelle ei saa sijoittaa pohja- tai pintaveden laatua vaarantavia laitoksia tai
toimintoja. Alueella tapahtuva toiminta ei saa aiheuttaa YSL 7 §:n ja 8 §:n mukaista maaperän eikä pohjaveden pilaantumista tai näihin verrattavia ympäristöhaittoja. Alueella on voimassa pohjaveden muuttamiskielto (VL 1:18 §).
Maa-ainesten oton on tarkoitus perustua pohjaveden suojeluun ja maaainestenoton yleissuunnitelmiin.
Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät alueet
Luonto- ja maisemaselvityksen mukaiset liito-oravien elinympäristöt on osoitettu
merkitty kaavassa osa-alueina kaavamerkinnällä luo-1. Alueella puusto tulee
säilyttää tai hoitaa sitä niin, että liito-oravan pesäpuut ja niitä suojaavat puut sekä liikkumisenkannalta riittävä puusto säilytetään.
Metsälain 10 §:n mukaiset erityisen arvokkaat elinympäristöt on osoitettu luo-2 alueina. Alueella ei tule harjoittaa sellaisia metsätaloustoimia, joilla vaarannetaan kohteen suojeluarvojen säilyminen.
Ranta-alue
Kaava-alueen ranta-alue on merkitty kaavakartalla erillisenä rajauksena. Rajaukseen on liitetty kirjaintunnus ran.
Erilliset saunat
Rantavyöhykkeellä sijaitsevat talouskeskuksiin liittyvät erilliset saunat on osoitettu kaavassa olemassa olevaa saunaa kuvaavalla symbolilla.
Yleiset määräykset ja suositukset
MRL 44 §:n mukaisesti määrätään, että tämän yleiskaavan mukaisen enintään
kaksiasuntoisen asuinrakennuksen rakennuslupa voidaan myöntää suoraan
yleiskaavan perusteella ranta-alueen ulkopuolella AP-, AM- ja RA-alueille. Määräys on voimassa enintään 10 vuotta kerrallaan yleiskaavan lainvoimaiseksi tulosta alkaen MRL 44 § tarkoittamalla tavalla.
Tämä yleiskaava on laadittu ranta-alueen osalta MRL 72 §:n tarkoittamana oikeusvaikutteisena yleiskaavana. Tätä yleiskaavaa voidaan käyttää rakennuslu-
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
46
pien myöntämisen perusteena ranta-alueen AM, AP, RA, RP, RM-1 -alueilla sekä talouskeskuksiin liittyvien symbolilla osoitettujen saunojen kohdalla.
Ranta-alueelle sijoittuvien RA ja AP alueiden takarajat ovat ohjeelliset ja pihapiirin rakentamista voidaan erityisestä syystä (esim. tulvaherkkyyden takia) laajentaa M-alueelle enintään 100 metrin etäisyydelle rantaviivasta, kuitenkin siten, että RA ja AP alueiden sivurajojen leveyttä noudatetaan. AM –aluerajaukset ovat
ohjeelliset.
Rakennuspaikan vähimmäiskoko ranta-alueella:
Rantaan sijoittuvan uuden vakituisen asunnon rakennuspaikan pinta-alan tulee
olla vähintään 5000 m2. Rantaan sijoittuvan uuden loma-asunnon rakennuspaikan pinta-alan tulee olla vähintään 3000 m2. Mutta mikäli kiinteistö voidaan liittää vesihuoltoverkkoon, tulee rakennuspaikan pinta-alan olla vähintään 2000
m2. Uuden muodostettavan rakennuspaikan rantaviivan pituuden tulee rakennuspaikoilla olla vähintään 40 metriä.
Rakentamistapa
Rakentamisessa tulee ottaa huomioon alueen kulttuurihistoriallisesti arvokas
luonne siten, että uudis- ja korjausrakentaminen liittyy olemassa olevaan rakennuskantaan ja ympäristöön.
Avoimeen maisemaan tai ranta-alueille rakennettaessa tulee erityistä huomiota
kiinnittää rakennusten korkeus-asemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin ja väritykseen.
Uudis-, laajennus- ja korjausrakentaminen on sovitettava huolellisesti maisemaan ja kyläympäristöön ottaen huomioon paikallinen rakentamisen perinne.
Ulkomaalausta suunniteltaessa on huomioitava ympäröivä vanha rakennuskanta ja suosittava yhtäläistä tapaa. Jälleenrakennuskauden historialliset rakennuspiirteet tulee turvata korjaushankkeita käynnistettäessä.
Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan
luonnonmukaisuus sekä säästettävä arvokkaita kasvillisuuden reunavyöhykkeitä. Rakentamisella ei saa tuhota luonnon merkittäviä kauneusarvoja ja erikoisia
luonnonesiintymiä, kuten kauniita yksittäispuita, siirtolohkareita.
Rakennuspaikan ranta-alueen kasvillisuus tulee pääosin säilyttää ja vain harventaminen on sallittua. Maisemallisesti merkittäviä puita ei saa kaataa.
Jätehuolto
Rakennuspaikkojen vesi-, jätevesi- ja jätehuollossa on noudatettava voimassa
olevia viranomaismääräyksiä ja järjestettävä huolto siten, ettei synny vesistön
eikä pohjaveden pilaantumisvaaraa.
Kiinteiden jätteiden keräyksessä ja käsittelyssä tulee noudattaa kunnan yleisiä
jätehuoltomääräyksiä.
Jätevesijärjestelmää koskeva suunnitelma on liitettävä rakennus- tai toimenpidelupahakemukseen tai rakentamista koskevaan ilmoitukseen.
Rantametsät
Rantametsien käsittelyssä tulee noudattaa valtakunnallisia Metsäkeskus Tapion
ranta-alueita koskevia metsänhoitosuosituksia. Maa- ja metsätalouteen ja virkistykseen osoitetuilla alueilla sovelletaan metsän hoitamisessa ja käyttämisessä
metsälakia.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
47
Tiestö
Tämän yleiskaavan perusteella ei myönnetä liittymälupia yleiselle tielle. Yleiskaavalla osoitetut pääsytiet ovat ohjeellisia. Uusien rakennuspaikkojen pääsytiet
tulee johtaa ensisijaisesti olemassa olevien liittymien kautta yleiselle tielle. Vierekkäisten rakennuspaikkojen kulku tulee ensisijaisesti tapahtua samasta liittymästä.
Keski-Suomen ELY-keskuksen kanssa tulee neuvotella hyvissä ajoin uuden liittymän sijainnista tai liittymän käyttötarkoituksen muutoksesta.
Yleiskaavamääräyksissä ja kaavamerkintöjen selostuksessa rantaviivalla tarkoitetaan maastokatselmuksessa viranomaisen taholta määriteltyä keskimääräistä
rantaviivaa.
Muilta osin noudatetaan Saarijärven kaupungin voimassa olevaa rakennusjärjestystä.
7
YLEISKAAVAN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI
7.1
Luonnonympäristö
Yleiskaavaratkaisulla pyritään siihen, että suunnittelualueen luonto- ja ympäristöarvot eivät vaarannu. Luonnonympäristöön kohdistuvia mahdollisesti haitallisia
vaikutuksia on pyritty ehkäisemään jättämällä herkemmät alueet rakentamisesta
vapaaksi sijoittamalla uudet rakennuspaikat paremmin rakentamista kestäville
alueille. Säilytettäviksi tarkoitetut ympäristöt on osoitettu kaavassa käyttötarkoitukseensa sopivilla merkinnöillä. Tausta-aineisto on huomioitu ja sen perusteella
alueella tapahtua rakentaminen ja liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen
turvaaminen on mahdollista. Rakentaminen on yhteensovitettava liito-oravan
esiintymisen alueiden kanssa.
Arvokkaat luonnon- ja maisemanosat on kaavassa osoitettu ympäristöarvoja sisältäviksi maa- ja metsätalousalueiksi (MY).
Uuden asutuksen vaikutukset ympäristöön, lähinnä vesistöön ja pohjaveteen
jäävät kaavan toteuduttua vähäisiksi noudatettaessa voimassa olevia vesi- ja jätevesihuoltoa koskevia viranomaismääräyksiä ja tavoitetta liittää kaikki uudet rakennuspaikat keskitetyn vesihuollon piiriin. Alueelle osittain sijoittuva pohjavesialue on huomioitu kaavassa asianmukaisella merkinnällä sekä aluetta koskevilla
kaavamääräyksillä.
7.2
Maisema ja kulttuuriperintö
Maisemallisesti arvokkaat peltoalueet on huomioitu kaavassa ja ne tullaan säilyttämään mahdollisuuksien mukaan avoimina ja maatalouskäytössä. Kaavalla
halutaan ensisijaisesti turvata arvokkaiden kulttuuriympäristökohteiden ja maiseman säilyminen. Kylien elävöittämisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että
alueille voidaan osoittaa nykyistä rakennuskantaa täydentävää rakentamista.
Tämä johtaa myös siihen, että merkittäville, toistaiseksi avoimena säilyneille peltoalueille muodostuu uutta rakentamista, joka muuttaa maisemakuvaa ja yhdyskuntarakenteen ominaispiirteitä. Uudet rakennuspaikat on pyritty sijoittamaan
ensisijaisesti avoimien alueiden reunoille, mm. metsäisiin saarekkeisiin. Kaavoituksella varaudutaan alueiden maankäyttöön. Pidemmällä tähtäimellä tulee
huomioida, että maatalouden ja peltojen viljelyn vähenemisen myötä myös
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
Lannevesi
48
avoimien viljelymaisemien säilyminen saattaa pidemmällä tähtäimellä olla epävarmaa. Tätä myötä myös alueiden käyttö muuhun tarkoitukseen nousee esille.
Alueelle sijoittuu kulttuuriympäristöalueita sekä rakennetun kulttuuriympäristön
kohteita. Kaavahankkeen yhteydessä laaditussa uudessa inventoinnissa on pyritty paikantamaan erityisesti vuoden 1940 jälkeen rakennettuja, sekä aiemmista
inventoinneista mahdollisesti poisjääneitä historiallisesti, rakennushistoriallisesti
tai maisemakuvallisesti tärkeitä rakennuksia ja alueita. Kaavassa on osoitettu
rakennuksia tai rakennusryhmiä, joiden häviäminen olisi maisemakuvan kannalta menetys. Näin kaavalla voidaan säilyttää maisemakuvallisesti keskeisessä
asemassa olevia kohteita. Rakennustaiteellisesti tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennuskohteet, muinaismuistot sekä kulttuuriympäristöalueet on osoitettu kaavakartalle suojelumerkinnöin.
Kaavan toteutuessa voidaan katsoa alueen maiseman ja kulttuuriperinnön säilyvän paremmin kuin jos kaavaa ei toteutettaisi.
7.3
Rakennettu ympäristö ja yhdyskuntarakenne
Kaava-alueet on rajattu siten, että kyseisten kylien luontainen ”taajama-alue” on
kaavassa mukana. Näiden kylien kehittämisellä ohjataan maaseutualueen
asuinrakentamista ko. kylien alueelle ja siten pyritään vähentämään rakentamispainetta kaupungin reuna-alueille. Kaavoitettavaksi valittujen kylien kehittämisellä ohjataan tietoisesti yhdyskuntarakenteen tiivistymistä Saarijärven keskustan lisäksi hallitusti kehittyvien kylien alueella. Kyläyleiskaavoissa osoitetut
uudet rakennuspaikat perustuvat tilakohtaiseen tarkasteluun, missä on huomioitu maanomistajien tasapuolinen kohtelu.
Kyläyleiskaavoilla kaavoitettavat alueet (Kolkanlahti, Linna-Rahkola, Tarvaala ja
Lannevesi) sijoittuvat keskustan läheisyyteen tai Uuraistentien varrelle. Kyseiset
kyläalueet ovat Saarijärven kaupungin elinvoimaisia ja vielä kehittyviä kyläalueita. Saarijärven ydinkeskustan alueella ei ole osoitettavissa vastaavanlaisia maaseutumaisia asuntoalueita. Kyläalueilla ei ole rakentamispainetta, kun tutkitaan
rakennuslupien määrää 10 vuotta taaksepäin. Yleiskaavan katsotaan täyttävän
maankäyttö- ja rakennuslain 44 §:n mukaiset rakentamispainetta koskevat tavoitteet.
Lanneveden kyläyleiskaavassa osoitettu uudisrakentaminen pääasiassa täydentää olemassa olevaa rakennettua ympäristöä. Toteutuessaan yleiskaava muuttaa kyläkuvaa taajaan asutummaksi. Asumisviihtyvyys on pyritty kuitenkin turvaamaan muuttamatta alueen luonnetta olennaisesti ja säilyttämällä ympäristölle tyypillinen maaseutumainen miljöö.
Suurin osa uudesta rakentamisesta on osoitettu olevan asutuksen yhteyteen.
Asutus on tiheintä Uuraisten tien varressa, erityisesti koulun ympäristössä. Asutusta on osoitettu mitoitus- ja suunnitteluperusteiden mukaisesti haja-asutuksen
tapaan koko suunnittelualueelle, jolloin vältetään liian tiheiden asutuskeskittymien syntyminen.
Alueelle sijoittuu kulttuuriympäristön alueita sekä rakennetun kulttuuriympäristön
kohteita. Rakennustaiteellisesti tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennuskohteet, muinaismuistot sekä kulttuuriympäristöalueet on osoitettu kaavakartalle
asianmukaisin merkinnöin.
Kaava-alueen pohjoisosaan sijoittuu tärkeä pohjavesialue. Pohjavesialueen laadun ja määrän säilyminen turvataan kaavamääräyksellä.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
7.4
Lannevesi
49
Liikenteelliset vaikutukset
Alueella on kattava tieverkosto. Alueen asukasmäärän kasvaessa myös liikennemäärät sekä uusien tieyhteyksien tarve kasvaa. Kaavassa osoitetut kevyenliikenteen yhteystarpeet parantavat merkittävästi erityisesti koululaisten liikenneturvallisuutta.
Kaava-alueelle laaditun melutarkastelun perusteella kaavaan on osoitettu laskennalliset melualueet tarkastelun kohteena olleiden teiden varsille. Paikoitellen
melualueet ulottuvat rakentamisalueille mutta rakentamisalueiden laajuus mahdollistaa rakennusten sijoittamisen melualueen ulkopuolelle
7.5
Yhdyskuntataloudelliset vaikutukset
Lanneveden kyläalueen kehittämisellä ohjataan maaseutualueen asuinrakentamista ko. kylän alueella ja siten osaltaan pyritään vähentämään rakentamispainetta kaupungin reuna-alueille. Kylien kehittämisellä ohjataan tietoisesti yhdyskuntarakenteen tiivistymistä Saarijärven keskustan lisäksi hallitusti elinvoimaisen kylän alueella.
Kaavan avulla pystytään hahmottamaan alueen maankäytön nykytilaa sekä tulevaisuutta. Lannevedellä asukkaiden määrä on vähitellen kasvanut. Asukasmäärän kasvattamisesta huolimatta peruselinkeinojen, maa- ja metsätalous, säilyminen alueella halutaan turvata. Yleiskaava tukee olemassa olevaa kylärakennetta ja hyödyntää olemassa olevia tai suunniteltuja palveluita ja verkostoja
Uusi asutus parantaa jo tehtyjen vesihuoltoinvestointien kannattavuutta. Uusien
talouksien liittäminen olevaan verkostoon tuo säästöjä ylläpitokustannuksiin.
Asutuksen lisääntyminen lisää samalla perustetta toteuttaa suunnitellut keskitetyn vesi- ja jätevesihuollon ratkaisut. Pitkällä tähtäimellä kaavalla tulee olemaan
myös muita myönteisiä vaikutuksia, lisääntyvä asutus tuo kunnalle verotuloja,
liittymismaksuja ja välillisiä tuloja. Lisääntyvä asutus vahvistaa alueen nykyisten
palvelujen erityisesti kyläkoulun säilymistä sekä uusien muodostumista alueella.
Lisäksi joukkoliikenteen kannattavuus kasvaa.
Asiointietäisyyksistä Saarijärven keskustaan johtuen kustannukset kohdistuvat
pääasiassa yksityiseen tahoon (yksityisautoilu), mutta osittain myös yhteiskuntaan kohdistuvina (ala-asteen koulukyydit, sairaskuljetukset, palotoimi).
7.6
Sosiaaliset vaikutukset
Kaavaprosessin aikana on pyritty myönteisiin sosiaalisiin vaikutuksiin toisaalta
osallistuvalla, tasapuolisella suunnittelulla ja toisaalta huomioimalla kaavaratkaisussa yksityisten maaomistajien edun lisäksi myös kaikkien yksilöiden rannankäyttötarpeet ja – toiveet.
Kyläalueiden kehittymistä vahvistetaan erityisesti pysyvää asutusta tihentämällä, jolloin alueen sosiaalinen verkosto vahvistuu ja yleinen turvallisuus lisääntyy.
Ympärivuotisen asutuksen lisäämisestä huolimatta alueen identiteetti ja yhtenäisyys maaseutumaisena ympäristönä kuitenkin säilytetään.
Maanomistajia on kohdeltu tasapuolisesti suunnittelun eri vaiheissa. Maanomistajia että asukkaita kuultu eri tavoin ja saadut mielipiteet on otettu huomioon.
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
Saarijärven kaupunki
7.7
Lannevesi
50
Ilmastonmuutos
Kaavoitushankeen yhteydessä on selvitetty ilmastonmuutoksen vaikutusta alueen maankäyttöön sekä toisaalta alueen toteutumisen vaikutusta ilmastonmuutokseen.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset saattavat kohdistua alueelle lähinnä tulvina ja
vedenpinnan nousuna. Kaava-alueeseen kuuluu joitakin alavampia rantaosuuksia, mutta pääsääntöisesti alueen rannoilla on korkeuseroja vedenpintaan nähden. Uudet rantarakennuspaikat on sijoitettu Lanneveden ja Summanen -järven
rantaan hyvin rakentamiseen soveltuville alueille, missä maasto ei ole alavaa.
Kaava-alueella ei ole varsinaisia tulvavaara-alueita. Ranta-alueilla vedenpinnan
nousun ei katsota olevan suuri ongelma, koska korkeuserot vedenpintaan nähden ovat kohtalaisia.
Keski-Suomessa on selvitetty suurimpien järvien osalta suositeltavat alimmat
rakentamiskorkeudet. Alimmalla hyväksyttävällä rakentamiskorkeudella tarkoitetaan sitä ylintä korkeutta, jonne vesi voi nousta vahingoittamatta rakenteita.
Suunnittelualueeseen rajoittuvista vesistöistä Summasella suositeltava alin rakentamiskorkeus on 110 metriä ja Lannevedellä 112,7 metriä. Korkeudet on ilmoitettu N 60 –järjestelmässä.
Kaavan toteutumisen aiheuttamia vaikutuksia ilmaston muutokseen on pyritty
vähentämään sijoittamalla uudet rakennuspaikat pääasiassa olevan asutuksen
yhteyteen tiiviimmiksi rakentamisalueiksi ja olevien tieyhteyksien varteen, jolloin
laajemmat, rakentamisesta vapaat alueet säilyvät. Päätiestön varsille osoitetulla
asumisella pyritään edistämään myös joukkoliikenteen kannattavuutta.
Asiointietäisyyksistä Saarijärven keskustaan johtuen lisääntyvä yksityisautoilu
on huomattavin ilmastoon vaikuttava tekijä. Vaikutuksia aiheuttavat myös mm.
rakennusten lämmitys sekä verkostojen rakentaminen alueelle. Uudet rakennuspaikat on pyritty sijoittamaan kohtuullisten etäisyyksien päähän verkostosta.
Kaavassa myös määrätään, että uudet rakennuspaikat tulee mahdollisuuksien
mukaan liittää alueelle rakennetun vesihuollon piiriin.
8
YLEISKAAVAN TOTEUTTAMINEN
Kyläyleiskaavalla on osoitettu rakentamisalueet. Kaavan toteutuminen rakentamisen osalta tapahtuu rakennuslupamenettelyllä, mikäli hanke noudattaa kyläyleiskaavaa, lukuun ottamatta asemakaavoitettuja alueita. Tarvittaessa lupaasiat voivat edellyttää poikkeamis- tai suunnittelutarveratkaisukäsittelyjä.
Yleiskaava-alueella noudatetaan voimassaolevaa rakennusjärjestystä, ellei
yleiskaavalla toisin määrätä.
Saarijärven kaupunki
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
EMÄTILATAULUKKO
Ranta-alue
Sijaintitiedot
Tilatiedot
Vesistö/ Kantatilan järj.
nro
RN:o
Tilan Nimi
Rantaviivatiedot
Muo.til.
Rek.pm.
Rantaviiva
01.07.-59
Summanen
72940500020001
PÄIVÄKUMPU
23.1.1902
59*
Lannevesi
72940500020087
KAINALAHTI
10.12.1974
60*
Lannevesi
72940500020118
KESKUSTALO
6.8.1991
72940500020120
SUMMASLAHTI
16.12.1991
72940500020061
72940500020061
72940500020062
72940500020132
LISÄ-LEPOLA
LISÄ-LEPOLA
LISÄ-SEPPÄLÄ
RINNE
17.2.1961
17.2.1961
17.2.1961
26.10.2000
61*
Summanen
62*
Summanen
Summanen
Summanen
Summanen
63*
Summanen
Summanen
72940500020123
72940500020124
LAHTELA
LAHTI
10.3.1994
10.3.1994
64*
Lannevesi
Lannevesi
Lannevesi
72940500030163
72940500030164
72940500030164
RIVEERA
SOTALA
SOTALA
10.12.1974
10.12.1974
10.12.1974
65*
Summanen
72940500030264
Lanneveden saha
19.2.2000
66*
Lannevesi
72940500030062
JUOTTORANTA
18.8.1939
67*
Lannevesi
72940500030063
KOIVUNIEMI
18.8.1939
72940500030076
SILLANKORVA
26.4.1952
72940500030168
72940500030169
KESÄRANTA
UKKOLA
20.1.1976
20.1.1976
68*
Lannevesi
69*
Lannevesi
Lannevesi
70*
72940500030086
KUKKARANTA
11.3.1957
71*
Joki
Summanen
Joki
Summanen
Summanen
72940500030240
72940500030157
72940500030157
72940500030142
72940500030141
HARJUNTAUS
HONKARANTA I
HONKARANTA I
LOMARANTA
ORAVANKOTO
7.4.1992
1.3.1974
1.3.1974
2.9.1968
2.9.1968
72*
Lannevesi
Lannevesi
Joki
Lannevesi, saari
Lannevesi, saari
Lannevesi
Lannevesi
Lannevesi
Lannevesi
Lannevesi
73*
72940500030266
72940500030271
72940500030178
72940500030213
72940500030213
72940500030213
72940500030213
72940500030258
72940500030265
72940500030195
72940500030179
ANTINTUPA
Jussila
KOSKENKORVA
LEPPÄLÄ
LEPPÄLÄ
LEPPÄLÄ
LEPPÄLÄ
SAVELA
SAVIRANTA
SILLANKORVA II
VINTUSRANTA
5.8.2000
17.12.2003
29.3.1979
28.12.1987
28.12.1987
11.2.1999
5.8.2000
20.1.1983
29.3.1979
LANNEVESI
72940500020001
PÄIVÄKUMPU
72940500020001 Total
72940500020024 X
KAINALAHTI
72940500020024 X Total
72940500020031 X
KESKUSTALO
72940500020031 X Total
72940500020039 X
SUMMASLAHTI
72940500020039 X Total
72940500020043 X
RINNE
72940500020043 X
RINNE
72940500020043 X
RINNE
72940500020043 X
RINNE
72940500020043 X Total
72940500020049 X
LAHTI
72940500020049 X
LAHTI
72940500020049 X Total
72940500030060 X
SOTALA
72940500030060 X
SOTALA
72940500030060 X
SOTALA
72940500030060 X Total
72940500030061 X
TYYNELÄ
72940500030061 X Total
72940500030062
JUOTTORANTA
72940500030062 Total
72940500030063
KOIVUNIEMI
72940500030063 Total
72940500030076
SILLANKORVA
72940500030076 Total
72940500030084 X
UKKOLA
72940500030084 X
UKKOLA
72940500030084 X Total
72940500030086
KUKKARANTA
72940500030086 Total
72940500030088 X
HARJUNTAUS
72940500030088 X
HARJUNTAUS
72940500030088 X
HARJUNTAUS
72940500030088 X
HARJUNTAUS
72940500030088 X
HARJUNTAUS
72940500030088 X Total
72940500030089 X
LEPPÄLÄ
72940500030089 X
LEPPÄLÄ
72940500030089 X
LEPPÄLÄ
72940500030089 X
LEPPÄLÄ
72940500030089 X
LEPPÄLÄ
72940500030089 X
LEPPÄLÄ
72940500030089 X
LEPPÄLÄ
72940500030089 X
LEPPÄLÄ
72940500030089 X
LEPPÄLÄ
72940500030089 X
LEPPÄLÄ
72940500030089 X
LEPPÄLÄ
72940500030089 X Total
1/3
Mitoitustiedot
P-ala
Mitoitus
tod.m
mrv m
ha
arvo
lukum
ao
233
233
200
200
0
0
317
317
0
0
0
16
16
54
46
100
99
72
85
256
265
265
20
20
51
51
87
87
53
438
491
54
54
1859
202
157
47
40
2305
505
135
107
262
207
0
440
75
64
0
81
1876
109
109
200
200
0
0
317
317
0
0
0
16
16
54
46
100
99
72
85
256
265
265
20
20
51
51
87
87
53
438
491
54
54
1859
45
157
47
40
2148
505
135
107
0
0
0
440
75
64
0
81
1407
2,9
2,9
5,9
5,9
6,5
6,5
13,5
13,5
0,0
0,1
0,1
0,1
0,3
0,9
0,9
1,8
0,3
0,4
6,3
7,1
3,9
3,9
0,1
0,1
1,5
1,5
0,2
0,2
0,4
12,9
13,3
0,2
0,2
45,2
0,8
0,2
0,3
0,2
46,8
25,2
1,9
0,4
0,4
0,2
13,1
17,6
0,4
0,4
0,1
0,3
60,0
6
0,7
0,7
1,2
1,2
0,0
0,0
1,9
1,9
0,0
0,0
0,0
0,1
0,1
0,3
0,3
0,6
0,6
0,4
0,5
1,5
1,6
1,6
0,1
0,1
0,3
0,3
0,2
0,2
0,3
2,6
2,9
0,3
0,3
3,7
0,3
0,3
0,3
0,2
4,8
3,0
0,8
0,2
0,0
0,0
0,0
2,6
0,5
0,4
0,0
0,5
8,0
2
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
2
6
6
6
2
6
2
6
6
6
6
2
<2ha
<2ha
6
6
6
6
6
6
Olevat rak
ra
Huom!
sa
jää
uusia
-1,3
2
0
0
0
rivitalot
-1,3
0,0
1,2
1,0
1,2
1,0
0,0
0
0
0
0
0,0
0,0
1,9
2,0
1,9
2,0
0,0
0,0
0,0
0,1
0
0
0,1
1
1
2
0,0
-0,7
-0,7
0
-1,4
1
-0,4
0,0
0,4
0,5
1,0
0,5
1,0
1,6
0,0
1,6
0,0
0
1
0
0
0
0
0,1
1
-0,7
1
-0,7
0,1
0
1
1
0
0,0
-0,8
0
-0,8
2
2
0,0
jokiranta
0,0
-1,7
4
-1,4
4
-3,1
1
-0,7
1
-0,7
RM -alue
0,0
0,0
3,7
1
0,3
SL aluetta
s
0,3
0
1
-0,7
1
-0,8
2
2,8
0,0
2
1,0
1,0
1
-0,2
1
-0,8
RM alue
jokiranta
1
1
0,0
s
2,6
1,0
-0,6
1
-0,6
1
-0,5
0,0
3
5
1,0
2,0
LIITE
Saarijärven kaupunki
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
EMÄTILATAULUKKO
Ranta-alue
Sijaintitiedot
Tilatiedot
Vesistö/ Kantatilan järj.
nro
RN:o
Tilan Nimi
Rantaviivatiedot
Rek.pm.
Muo.til.
Rantaviiva
01.07.-59
Summanen
Summanen
72940900010460
72940900010494
KOTIRANTA
Rantanikkilä
9.5.2000
14.8.2007
72940900010243
72940900010437
SUVINIEMI
UUSITALO
23.7.1976
28.5.1997
74*
Summanen
Summanen
75*
Summanen
72940900010052
LAIHA
26.4.1927
76*
Summanen
Summanen
Summanen
Summanen
Summanen
Summanen
72940900010156
72940900010155
72940900010241
72940900010500
72940900010158
72940900010295
KAIKUMAA
KUNNAS
NORONPELTO
Noronranta
UUSI-HÄNNINEN
VISARINNE
15.8.1962
15.8.1962
23.4.1976
25.6.2008
15.8.1962
11.4.1983
77*
Summanen
Summanen
Summanen
72940900010468
72940900010467
72940900010466
Kanta-Seppälä
Pajuranta
Tonttukynnäs
28.10.2000
28.10.2000
28.10.2000
78*
Summanen
72940900010333
LUOTOLA I
11.8.1987
72940900010375
72940900010376
NIKKILÄ
TAKALA
26.3.1991
26.3.1991
79*
Summanen
Summanen
80*
Summanen
72940900010098
HAKALA
16.6.1939
81*
Summanen
Summanen
Summanen
Summanen
72940900010475
72940900010475
72940900010383
72940900010382
Koivuranta
Koivuranta
KOTIRANTA
LEPPÄRANTA
28.11.2001
28.11.2001
18.9.1991
18.9.1991
82*
Summanen
Summanen
Summanen
Summanen
Summanen
Summanen
Summanen
Summanen
72940900010231
72940900010274
72940900010421
72940900010421
72940900010268
72940900010256
72940900010388
72940900010420
HONKARANTA
HONKARANTA
KOPANNIEMI
KOPANNIEMI
KOPPALA
ORAVANKOTO II
TUULENPESÄ
VESIKOPPA
3.4.1974
1.4.1981
27.6.1995
27.6.1995
14.12.1979
5.1.1978
1.4.1992
27.6.1995
83*
Summanen
Summanen
Summanen
Summanen
Summanen
Summanen
72940900010429
72940900010429
72940900010428
72940900010428
72940900010432
72940900010432
MYLLYMETSÄ
MYLLYMETSÄ
MYLLYRANTA
MYLLYRANTA
MYLLYRINNE
MYLLYRINNE
21.11.1996
21.11.1996
21.11.1996
21.11.1996
21.11.1996
21.11.1996
84*
Summanen
72940900010121
VANHANPELTO
11.10.1951
85*
Summanen
72940900010122
MÄKELÄ
11.10.1951
86*
Summanen
72940900010404
SORMUSLÄHDE
4.5.1994
LANNEVESI
72940900010050 X
KOTIRANTA
72940900010050 X
KOTIRANTA
72940900010050 X Total
72940900010051 X
UUSITALO
72940900010051 X
UUSITALO
72940900010051 X Total
72940900010052
LAIHA
72940900010052 Total
72940900010058 X
UUSI-HÄNNINEN
72940900010058 X
UUSI-HÄNNINEN
72940900010058 X
UUSI-HÄNNINEN
72940900010058 X
UUSI-HÄNNINEN
72940900010058 X
UUSI-HÄNNINEN
72940900010058 X
UUSI-HÄNNINEN
72940900010058 X Total
72940900010064 X
SEPPÄLÄ
72940900010064 X
SEPPÄLÄ
72940900010064 X
SEPPÄLÄ
72940900010064 X Total
72940900010083 X
LUOTOLA I
72940900010083 X Total
72940900010049 X
TAKALA
72940900010049 X
TAKALA
72940900010049 X Total
72940900010098
HAKALA
72940900010098 Total
72940900010102 X
KOTIRANTA
72940900010102 X
KOTIRANTA
72940900010102 X
KOTIRANTA
72940900010102 X
KOTIRANTA
72940900010102 X Total
72940900010115 X
KOPANNIEMI
72940900010115 X
KOPANNIEMI
72940900010115 X
KOPANNIEMI
72940900010115 X
KOPANNIEMI
72940900010115 X
KOPANNIEMI
72940900010115 X
KOPANNIEMI
72940900010115 X
KOPANNIEMI
72940900010115 X
KOPANNIEMI
72940900010115 X Total
72940900010120 X
MYLLYRINNE
72940900010120 X
MYLLYRINNE
72940900010120 X
MYLLYRINNE
72940900010120 X
MYLLYRINNE
72940900010120 X
MYLLYRINNE
72940900010120 X
MYLLYRINNE
72940900010120 X Total
72940900010121
VANHANPELTO
72940900010121 Total
72940900010122
MÄKELÄ
72940900010122 Total
72940900010127 X
SORMUSLÄHDE
2/3
Mitoitustiedot
P-ala
Mitoitus
tod.m
mrv m
ha
arvo
lukum
11
107
118
67
0
67
27
27
22
0
24
42
83
67
238
180
136
52
368
0
0
120
0
120
93
93
0
45
259
50
354
194
118
844
11
107
118
67
0
67
27
27
22
0
24
42
83
67
238
180
136
52
368
0
0
120
0
120
93
93
0
45
259
50
354
118
73
611
0,2
1,0
1,2
0,5
0,5
1,0
14,4
14,4
2,0
6,1
2,1
0,2
4,2
2,4
16,9
2,8
2,7
0,3
5,8
0,5
0,5
0,6
0,6
1,2
1,0
1,0
0,2
0,2
5,5
0,2
6,1
0,3
0,4
3,5
6
6
0,1
0,6
0,7
0,4
0,0
0,4
0,2
0,2
0,1
0,0
0,1
0,3
0,5
0,4
1,4
1,1
0,8
0,3
2,2
0,0
0,0
0,7
0,0
0,7
0,6
0,6
0,0
0,3
1,6
0,3
2,1
0,7
0,4
3,7
0,0
0,4
0,1
0,7
0,2
6,2
0,0
0,0
0,5
0,0
0,0
1,6
2,1
0,2
0,2
0,4
0,4
0,2
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
65
18
245
31
1515
0
85
262
347
27
27
62
62
31
65
18
123
31
1039
0
85
262
347
27
27
62
62
31
0,3
0,1
0,6
0,4
5,5
0,6
0,2
3,0
3,8
0,5
0,5
18,4
18,4
1,9
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
6
Olevat rak
ao
ra
Huom!
sa
jää
uusia
0,1
0
1
-0,4
1
-0,3
1
-0,6
1
-0,6
0,0
0,0
0
0,0
0,2
0
0
0,2
1
-0,9
0,0
0,0
0,1
0
1
1
-0,7
1
0,5
0,4
1,0
-0,6
1,0
Saarijärven reitin royk mukaisesti
1,1
1
-0,2
1
2
-0,7
0
0,2
0,0
0,0
0
0
0,0
0,0
0,7
0,0
0
0
0
0,7
1
-0,4
1
-0,4
0,0
0,0
0,0
1
1
1
-0,7
1
-0,4
1
-0,7
3
-1,9
1
-0,3
1
-0,6
1
2,7
0,0
Rantaviiva lisätty
1,0
Uusi RA RYK:n perusteella
0,0
1
-0,6
1
-0,3
5
0,2
1,2
0,1
0
1,0
0,0
0,0
1
-0,5
0,0
0,0
0
0
1,6
1,0
1
1,1
1,0
0,2
0
0
0
0,2
0,0
1
-0,6
1
-0,6
0,0
0,2
1,0
Vanha emätila, jolle kuuluu 1
LIITE
Saarijärven kaupunki
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
EMÄTILATAULUKKO
Ranta-alue
Sijaintitiedot
Tilatiedot
Vesistö/ Kantatilan järj.
nro
RN:o
Tilan Nimi
Rantaviivatiedot
Rek.pm.
Muo.til.
Rantaviiva
01.07.-59
87*
Summanen
72940900010132
PAJULAHTI
26.7.1954
88*
Summanen
Summanen
72940900010443
72940900010444
KAARRENIEMI
LUOTOLA
28.8.1997
28.8.1997
89*
Summanen
72940900010134
HANNULA
26.7.1954
72940900010472
72940900010493
72940900010471
72940900010491
72940900010492
HÄNNINEN
Juurikkaniemi
Ranta-Hänninen
Pohjoisporri
Eteläporri
21.12.2000
14.12.2006
21.12.2000
90*
Summanen
Summanen
Summanen
Summanen, saari
Summanen, saari
91*
Summanen
Summanen
92*
72940900010375
72940900010376
NIKKILÄ
TAKALA
26.3.1991
26.3.1991
LANNEVESI
72940900010127 X Total
72940900010132
PAJULAHTI
72940900010132 Total
72940900010133 X
LUOTOLA
72940900010133 X
LUOTOLA
72940900010133 X Total
72940900010134
HANNULA
72940900010134 Total
72940900010142 X
HÄNNINEN
72940900010142 X
HÄNNINEN
72940900010142 X
HÄNNINEN
Tark kantatila
HÄNNINEN
ja rek. Pvm
HÄNNINEN
72940900010142 X Total
72940900010143 X
TAKALA
72940900010143 X
TAKALA
72940900010143 X Total
Grand Total
3/3
Mitoitustiedot
P-ala
Mitoitus
tod.m
mrv m
ha
arvo
31
56
56
198
725
923
115
115
666
217
161
327
266
1637
60
60
120
12489
31
56
56
99
725
824
115
115
359
147
121
0
0
627
60
60
120
10154
1,9
0,2
0,2
0,6
25,8
26,4
0,5
0,5
13,9
0,6
0,5
15,0
0,6
16,2
16,8
300,9
6
6
6
6
6
6
6
<2ha
<2ha
6
6
Olevat rak
lukum
ao
ra
0,2
0,3
0,3
0,6
4,4
4,9
0,7
0,7
2,2
0,9
0,7
0,0
0,0
3,8
0,4
0,4
0,7
52,1
0
0
0
Huom!
sa
0,2
1,0
-0,7
1
-0,7
1
-0,4
1
1
1
uusia
1
1
1
jää
0,0
3,4
3,0
2,9
3,0
-0,3
0
-0,3
1
1
-0,3
1
-1,0
1
-1,0
3
0,8
1
0,0
2,2
0,9
0
rakennusoikeus
1,0
Korjattu muistutuksen mukaiseksi.
1,0
-0,6
0,4
1
0
-0,3
0,0
16
33
3,1
14,0
LIITE
SAARIJÄRVI
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
EMÄTILASELVITYS
LANNEVESI
Haapaniemi
13.3.2015
90*
88*
Harjula-Kyyrä
89*
Viimaranta
Luotola
Kyyrä
79*
Varjola
79*
Nikkilä
80*
92*
92*
74*
Takala
75*
81*
Rajala
85*
Hakaniemi
92*
76*
Laiha
91*
Uusitalo
84*
Mäkelä
63
04
75*
Hernesalmi
Kyyränkylä
86*
74*
Hänninen
91*
76*
Honkala
63
04
81*
83*
Saltti
Haarala
La
Kiviaho
nn
77*
ej
ok
i
Uusi-Hänninen
Rinteelä
Kotiranta
87*
72*
Männikkö
Jokela
82*
Mattila
Haanpää
66*
63*
78*
Harjuntaus
64*
78*
Puroaho
72*
Seppälä
Rah
kos
59*
enp
uro
Koulu
Tonttukynnäs
73*
62*
Summaslahti
63*
720
Rinne
ro
apu
Terv
Jokiharju
61*
69*
Leppälä
62*
Lannevesi
61*
S.talo
73*
Keskustalo
Majala
Urh.
67*
61*
65*
Kpa
Kivikkoaho
73*
Kainalahti
60*
Kivitalo
65*
Savipuro
Koivula
73*
Kivirinne
73*
71*
Koivuniemi
79.0
68*
Ukkola
70*
70*
Korvenmäki
Koivurinne
Kivitalo
Kytölä
Hiekkaniemi
Leppämäki
Pajumäki
Kallinranta
Sarastus
Kuusisto
Olkikorpi
SISÄMAA-ALUEIDEN RAKENNUSOIKEUS
Mitoitustaulukko
Saarijärven kaupunki
VIIDEN KYLÄN YLEISKAAVA
Teksti
RN:o
72940500010018
1-18
72940500010034
1-34
72940500010035
1-35
72940500010036
1-36
72940500010039
1-39
72940500010040
1-40
72940500010041
1-41
72940500010063
1-63
72940500010064
1-64
72940500010067
1-67
72940500010073
1-73
72940500010078
1-78
72940500010079
1-79
72940500010079
1-79
72940500010080
1-80
72940500010084
1-84
72940500010087
1-87
72940500010088
1-88
72940500020001
2-1
72940500020017
2-17
72940500020022
2-22
72940500020030
2-30
72940500020040
2-40
72940500020042
2-42
72940500020046
2-46
72940500020050
2-50
72940500020054
2-54
72940500020055
2-55
72940500020056
2-56
72940500020057
2-57
72940500020058
2-58
72940500020059
2-59
72940500020060
2-60
72940500020061
2-61
72940500020061
2-61
72940500020062
2-62
72940500020063
2-63
72940500020066
2-66
72940500020068
2-68
72940500020069
2-69
72940500020070
2-70
72940500020073
2-73
72940500020087
2-87
Tilan_nimi
KIVELÄ
LÄHDEMÄKI
KIVIKKO-AHO
TÖPPÖNEN
KATINKORVA
KUJALA
LISÄSAMPO
LISÄKUJALA
KIVISTÖ
KUUSISTO
MATINKULMA
Vanha-Kivitalo
KIVITALO
KIVITALO
KOIVULA
MÄNNISTÖ
HIEKKARINNE
KIVIHARJU
PÄIVÄKUMPU
MÄNTYLÄ
HUVILA
SAMPO
KASSALA
LEPOLA
LATOMÄKI
PUHELINKESK.
KANTTILA
PIHLAJAMÄKI
TUOMELA
KOIVUHARJU
KIILA
VALOHARJU
LEPPÄHARJU
LISÄ-LEPOLA
LISÄ-LEPOLA
LISÄ-SEPPÄLÄ
LISÄ-KASSALA
OJARINNE
PEKKALA
KIVIKUMPU
ASTOLA
HUVILANLISÄ
KAINOLAHTI
Rek_pvm
23.5.1932
20.7.1966
20.7.1966
16.3.1968
4.3.1969
4.3.1969
4.3.1969
16.3.1977
16.3.1977
11.3.1980
13.2.1986
6.6.1989
6.6.1989
6.6.1989
5.4.1990
11.6.1991
9.3.1994
9.3.1994
23.1.1902
28.7.1931
31.1.1933
30.1.1934
25.1.1939
9.3.1945
10.3.1949
30.11.1959
15.2.1960
15.2.1960
15.2.1960
15.2.1960
15.2.1960
15.2.1960
17.2.1961
17.2.1961
17.2.1961
17.2.1961
17.2.1961
19.12.1962
27.10.1964
27.10.1964
27.10.1964
21.4.1969
10.12.1974
pa Rak. Oik.
0,16
0,59
1
7,21
3
0,32
0,16
0,11
0,03
0,07
6,39
2
0,20
0,50
1
7,10
3
2,86
2
4,25
2
0,21
0,15
0,51
1
0,80
1
1,73
2
0,47
0,08
0,61
1
0,18
0,14
0,40
0,34
0,13
0,24
0,43
0,25
0,02
0,96
1
0,39
0,01
0,08
0,10
0,10
0,15
0,33
0,34
0,24
0,06
3,05
1
A_oleva
1
0
0
1
1
1
0
0
0
1
0
1
0
0
0
1
0
0
0
1
1
0
0
1
0
1
1
1
1
1
0
1
1
0
0
0
0
1
0
1
0
0
1
5
Ra_oleva
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
LANNEVESI
Uusia
0
1
3
0
0
0
0
0
2
0
1
2
2
2
0
0
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Jää
Huom
-maisemapeltoa
- suuri osa liito-orava-aluetta
- suuri osa liito-orava-aluetta
2
Koulu ja rivitalo, luontokohde
1
Sampola, urheilukenttä
pankki
kaksi rakennuslupaa
maisemapeltoa, AM
LIITE
SISÄMAA-ALUEIDEN RAKENNUSOIKEUS
Mitoitustaulukko
Saarijärven kaupunki
VIIDEN KYLÄN YLEISKAAVA
72940500020090
72940500020138
72940500020096
72940500020116
72940500020117
72940500020118
72940500020118
72940500020118
72940500020119
72940500020120
72940500020120
72940500020128
72940500020129
72940500020130
72940500020131
72940500020132
72940500020137
72940500030035
72940500030059
72940500030063
72940500030083
72940500030094
72940500030095
72940500030117
72940500030117
72940500030164
72940500030169
72940500030169
72940500030172
72940500030173
72940500030208
72940500030209
72940500030210
72940500030211
72940500030212
72940500030213
72940500030213
72940500030213
2-90
2-138
2-96
2-116
2-117
2-118
2-118
2-118
2-119
2-120
2-120
2-128
2-129
2-130
2-131
2-132
2-137
3-35
3-59
3-63
3-83
3-94
3-95
3-117
3-117
3-164
3-169
3-169
3-172
3-173
3-208
3-209
3-210
3-211
3-212
3-213
3-213
3-213
LAITALA
UKKO-TALO
AHOPELTO
SAMPOLA
RIIHIPELTO
KESKUSTALO
KESKUSTALO
KESKUSTALO
MÄNTYRINNE
SUMMASLAHTI
SUMMASLAHTI
Koivulaukka
MAJALA
Villenrinne
LAMPILA
RINNE
OJAKUMPU
KOIVULA
SORANOTTOPAIKKA
KOIVUNIEMI
REITTOLA
RAIVILA
LEVYLÄ
LISÄLEVYLÄ
LISÄLEVYLÄ
SOTALA
UKKOLA
UKKOLA
PAJURINNE
PAJUMETSÄ
PAJURINNE II
METSÄRINNE
KORKOLA
KUKKARO
HIPPOLA
LEPPÄLÄ
LEPPÄLÄ
LEPPÄLÄ
72940500030281
72940500030240
72940500030263
72940500030264
72940500030266
3:281
3-240
3-263
3-264
3-266
ONNELA
HARJUNTAUS
SORALA
Lanneveden saha
ANTINTUPA
24.11.1978
26.11.1980
25.5.1983
6.8.1991
6.8.1991
6.8.1991
6.8.1991
6.8.1991
16.12.1991
16.12.1991
16.12.1991
19.6.1999
19.6.1999
26.10.2000
26.10.2000
26.10.2000
15.10.2009
20.12.1930
5.4.1939
18.8.1939
26.6.1956
30.7.1959
30.7.1959
16.9.1961
16.9.1961
10.12.1974
20.1.1976
20.1.1976
12.12.1977
12.12.1977
28.12.1987
28.12.1987
28.12.1987
28.12.1987
28.12.1987
28.12.1987
28.12.1987
28.12.1987
0,11
0,21
0,23
0,46
0,32
3,65
0,94
6,53
0,88
2,73
10,21
0,35
10,42
0,94
0,16
4,48
0,18
0,42
1,00
0,92
0,13
0,22
0,84
0,81
0,28
4,85
4,15
8,50
0,20
0,29
0,09
0,40
0,29
0,30
0,30
11,64
5,37
13,26
2.11.2010
7.4.1992
19.2.2000
19.2.2000
5.8.2000
0,62
28,23
0,55
1,61
19,87
1
1
3
1
2
4
4
1
3
1
1
1
1
2
3
4
3
3
5
11
1
8
1
2
6
5
LANNEVESI
1
1
1
0
1
0
0
1
0
0
1
1
1
1
0
0
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
2
1
0
0
1
0
1
1
0
0
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
1
1
2
1
2
3
0
3
0
0
3
0
0
0
1
0
0
0
1
0
2
3
2
0
0
0
0
0
0
0
2
3
3
1
1
1
0
1
0
0
0
0
0
0
5
0
0
5
vanha reknro oli 2:92
- liito-orava-aluetta
1
soranottopaikka
1
Teollisuusalue
maisemapeltoa
rak.oikeutta voi hakea str
1
- arvokas harjualue
0
2
st ratkaisu
1 ro siirretty tilalle 3:281
lohkottu tilasta 3:213
2 rp. jää osoittamatta kaavakartalla
2
saha
LIITE
SISÄMAA-ALUEIDEN RAKENNUSOIKEUS
Mitoitustaulukko
Saarijärven kaupunki
VIIDEN KYLÄN YLEISKAAVA
72940500030272
72940500030273
72940508780004
72940900010022
72940900010045
72940900010523
72940900010523
72940900010070
72940900010072
72940900010092
72940900010093
72940900010093
72940900010093
72940900010098
72940900010099
72940900010099
72940900010118
72940900010122
72940900010125
72940900010126
72940900010152
72940900010155
72940900010156
72940900010158
72940900010202
72940900010210
72940900010211
72940900010239
72940900010240
72940900010241
72940900010242
72940900010244
72940900010245
72940900010246
72940900010247
72940900010249
72940900010264
72940900010265
72940900010283
72940900010294
72940900010295
72940900010295
72940900010296
72940900010306
3-272
3-273
878-4
1-22
1-45
1-523
1-523
1-70
1-72
1-92
1-93
1-93
1-93
1-98
1-99
1-99
1-118
1-122
1-125
1-126
1-152
1-155
1-156
1-158
1-202
1-210
1-211
1-239
1-240
1-241
1-242
1-244
1-245
1-246
1-247
1-249
1-264
1-265
1-283
1-294
1-295
1-295
1-296
1-306
Savela
Vaahteramäki
SORAMAA
RIENTOLA
PELLONPÄÄ
LAIHA
LAIHA
LEVEÄLÄ
KULMALA
KOIVULA
RUOPPILA
RUOPPILA
RUOPPILA
HAKALA
RANTALA
RANTALA
RANTAKUMPU
MÄKELÄ
KOIVIKKO
KOIVURINNE
LISÄLEVEÄLÄ
KUNNAS
KAIKUMAA
UUSI-HÄNNINEN
KANGASTUS
SILMÄLAMPI
KOIVUMÄKI
MÄNNIKÖNPELTO
MÄNNIKKÖ
NORONPELTO
NORO
KIVIRINNE
VARPULA
RINNEAHO
NOTKOLA
KIRSTILÄ
METSÄRINNE
RAJALA
HANNULA
UUS-HÄNNINEN II
VISARINNE
VISARINNE
VIERTOLA
KIVIKKO
17.12.2003
19.8.2004
16.10.1986
31.7.1918
28.1.1927
26.4.1927
26.4.1927
20.8.1934
20.8.1934
23.5.1938
23.5.1938
23.5.1938
23.5.1938
16.6.1939
16.6.1939
16.6.1939
6.4.1948
11.10.1951
13.3.1952
13.3.1952
20.12.1961
15.8.1962
15.8.1962
15.8.1962
6.2.1968
3.6.1969
3.6.1969
23.4.1976
23.4.1976
23.4.1976
23.4.1976
23.7.1976
23.7.1976
23.7.1976
23.7.1976
23.7.1976
24.5.1979
24.5.1979
18.10.1982
11.4.1983
11.4.1983
11.4.1983
11.4.1983
8.8.1984
0,34
0,26
0,25
0,44
1,53
3,10
13,51
0,06
0,11
0,05
0,00
0,00
1,42
1,56
2,18
1,72
0,22
17,48
0,27
0,18
0,03
6,05
1,58
3,36
0,20
4,21
1,34
0,06
2,02
1,87
0,97
0,99
0,55
0,73
0,41
1,03
0,89
1,14
0,25
0,21
0,52
1,73
0,77
0,25
1
1
0
0
1
0
1
1
1
0
0
0
1
0
0
0
1
1
1
1
0
1
0
1
1
0
1
0
1
0
0
0
1
1
1
0
0
1
1
0
0
0
1
1
2
2
5
2
2
2
2
6
2
2
2
3
2
2
1
1
1
1
1
2
1
2
1
2
1
5
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
LANNEVESI
0
0
0
0
1
2
4
0
0
0
0
0
1
2
2
2
0
5
0
0
0
1
2
1
0
3
1
0
0
0
1
1
0
0
0
2
1
1
0
0
1
2
0
0
kiint.tunnus muuttunut, korjattu
AM
AM
peltoa
1
peltoa
LIITE
SISÄMAA-ALUEIDEN RAKENNUSOIKEUS
Mitoitustaulukko
Saarijärven kaupunki
VIIDEN KYLÄN YLEISKAAVA
72940900010307
72940900010314
72940900010317
72940900010319
72940900010320
72940900010321
72940900010333
72940900010333
72940900010334
72940900010338
72940900010354
72940900010357
72940900010376
72940900010376
72940900010376
72940900010383
72940900010384
72940900010394
72940900010395
72940900010402
72940900010403
72940900010404
72940900010407
72940900010408
72940900010415
72940900010416
72940900010417
72940900010418
72940900010422
72940900010423
72940900010429
72940900010431
72940900010432
72940900010436
72940900010436
72940900010437
72940900010444
72940900010460
72940900010465
72940900010505
72940900010527
72940900010528
72940900010467
72940900010467
1-307
1-314
1-317
1-319
1-320
1-321
1-333
1-333
1-334
1-338
1-354
1-357
1-376
1-376
1-376
1-383
1-384
1-394
1-395
1-402
1-403
1-404
1-407
1-408
1-415
1-416
1-417
1-418
1-422
1-423
1-429
1-431
1-432
1-436
1-436
1-437
1-444
1-460
1-465
1-505
1-527
1-528
1-467
1-467
MÄNTYRINNE
KUUSELA
HAANPÄÄ
RISUKKO
KUJALA
MÄNNIKKÖSATO
LUOTOLA I
LUOTOLA I
KANERVALA
HORISONTTI
SAALINKI
UUSIKUMPU
TAKALA
TAKALA
TAKALA
KOTIRANTA
PENNILÄ
MÄENPÄÄ
VARJOLA
LÄHDE
SORMUSLEHTO
SORMUSLÄHDE
KUJANPÄÄ
MÄNNIKÖNMÄKI
MÄNTYRINNE
MÄNTYMÄKI
MÄENTAUS
METSÄRINNE II
MUSTIKKARINNE
MÄKELÄ
MYLLYMETSÄ
MÄNTYLÄ
MYLLYRINNE
METSÄRINNE
METSÄRINNE
UUSITALO
LUOTOLA
KOTIRANTA
KOIVURANTA
PEIKKOPIRTTI
POUTAPILVEN TILA
TONTTUKYNNÄS
Pajuranta
Pajuranta
8.8.1984
19.11.1986
8.5.1987
30.6.1987
30.6.1987
30.6.1987
11.8.1987
11.8.1987
11.8.1987
15.7.1988
27.6.1989
29.1.1990
26.3.1991
26.3.1991
26.3.1991
18.9.1991
19.11.1991
9.2.1993
9.2.1993
4.5.1994
4.5.1994
4.5.1994
30.5.1994
30.5.1994
21.3.1995
21.3.1995
28.3.1995
28.3.1995
27.3.1996
27.3.1996
21.11.1996
21.11.1996
21.11.1996
28.5.1997
28.5.1997
28.5.1997
28.8.1997
9.5.2000
28.10.2000
16.6.2010
13.11.2013
13.11.2013
28.10.2000
28.10.2000
0,24
0,21
1,72
0,32
0,30
0,47
0,50
4,12
0,25
0,31
0,28
0,24
6,47
0,82
16,19
3,05
0,51
1,93
12,11
0,27
0,36
1,30
0,24
3,00
0,30
1,04
5,13
0,07
2,08
3,37
0,57
2,21
0,68
4,86
7,25
7,16
16,75
2,17
0,22
0,50
1,06
10,57
1,06
1,84
1
1
2
1
1
3
0
0
1
1
1
1
0
0
1
0
1
1
1
0
0
1
1
0
1
0
1
1
0
0
0
0
0
0
0
1
0
0
1
1
1
0
0
0
2
3
3
1
6
2
1
2
5
2
2
1
3
2
2
1
2
1
3
3
3
6
2
1
1
1
2
2
5
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
LANNEVESI
0
0
0
0
0
0
0
1
0
0
0
0
3
0
5
2
0
1
4
0
0
0
0
2
0
1
2
0
2
2
1
2
1
3
3
2
2
2
0
0
0
1
2
2
kapea, peltoa
2
1
puolet suota
liito-orava-aluetta
1
4
LIITE
Saarijärven kaupunki
VIIDEN KYLÄN YLEISKAAVA
72940900010468
1-468 Kanta-Seppälä
28.10.2000
72940900010468
1-468 Kanta-Seppälä
28.10.2000
72940900010472
1-472 HÄNNINEN
21.12.2000
72940900010472
1-472 HÄNNINEN
21.12.2000
72940900010472
1-472 HÄNNINEN
21.12.2000
72940900010478
1-478 Norola
24.10.2002
72940900010485
1-485 Mäntyaho
6.5.2004
72940900010486
1-486 Kultakammi
17.3.2005
72940900010487
1-487 Perälä
17.3.2005
72940900010488
1-488 Pienhaka
18.6.2005
72940900010489
1-489 Tassula
9.12.2005
72940900010501
1-501 Lampsinkangas
5.11.2008
72940900010503
1-503 SUORANTA
8.9.2009
72940908780005
878-5 SORAMAA
13.10.1986
72989500006304 0-6304 Uurainen-Saarijärvi yhdystie
19.12.1998
72989500016797 1-6797 Lannevesi-Hietama yhdystie
11.11.1998
SISÄMAA-ALUEIDEN RAKENNUSOIKEUS
Mitoitustaulukko
0,37
1,74
0,00
0,12
9,63
0,22
0,22
0,28
0,32
1,51
0,58
0,45
0,30
0,45
10,22
1,30
yht.
0
1
0
0
1
1
1
1
1
0
1
0
1
0
0
0
99
2
4
1
1
5
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
LANNEVESI
0
1
0
0
3
0
0
0
0
1
0
0
0
0
0
0
145
peltoa
jokiranta, tie
19
LIITE
1:135
LIITE
SAARIJÄRVI
VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA
1:440
Yht. 876:10
1:441
1:413
RINNAKKAISTIEJÄRJESTELYT
LANNEVEDEN KYLÄYLEISKAAVA-ALUEELLA
3:139
3:138
Yht. 878:2
1:134
1:443
1:132
3:137
13.3.2015
1:444
3:135
3:164
3:136
3:113
1:478
3:165
Yht. 878:4
1:333
1:334
1:333
1:395
1:375
1:489
1:376
1:376
1:395
3:209
1:494
3:149
3:208
Yht. 878:5
1:210
1:437
1:99
3:198
1:243
1:460
1:394
3:113
Yht. 878:11
3:192
1:211
1:210
1:488
1:265
1:376
1:121
1:264
1:423
1:98
1:244
1:418
1:422
3:193
3:70
Yht. 878:2
1:245
3:112
1:491
1:436
3:195
1:258
3:170
1:432
1:417
1:246
1:249
1:492
1:428
3:174
1:429
1:436
1:436
2:258
1:501
1:503
1:247
1:437
1:471
2:255
1:460
2:189
2:275
1:52
1:160
1:45
1:108
2:283
1:388
1:493
1:472
2:68
2:276
2:258
2:67
1:122
1:161
1:52
5:3
1:155
1:423
2:65
1:94
1:307
5:4
1:437
1:485
1:306
1:283
1:417
Yht. 878:10
1:30
1:85
2:152
1:156
1:408
1:407
403 K i i m a s j ä r v i
2:153
1:421
5:44
1:295
1:231
1:99
1:504
1:487
1:431
1:158
1:314
Yht. 878:3
1:415
1:96
1:486
1:321
1:431
1:338
1:131
1:105
1:140
1:416
1:295
1:384
1:161
1:420 3:157
1:274
1:500
1:294
1:320
1:136
1:256
3:141
1:404
1:296
1:202
1:430
1:268
1:241
1:138
3:142
1:242
1:319
2:152
5:1
1:402
1:383
1:240
1:396
1:460
1:403 1:126
1:52
1:125
1:31
1:382
1:112
1:475
1:22
1:239
1:472
1:92
1:98
1:357
1:152
1:701:72
1:118
1:317
1:108
3:264
1:465 1:467
1:354
1:54
3:240
Yht. 876:2
1:466
10:0
1:121
Yht. 876:1
1:426
Lanneveden
1:472
Yht. 878:9
1:93
1:467
1:468
jakokunta
1:470
1:513
2:124
3:59
2:132
2:123
2:62
1:468
2:61 2:61
2:42
2:1
2:119
1:155
2:40
1:371
1:139
1:158
2:10
2:137
2:66 2:69
2:63
2:138
1:505
3:263
2:90
Yht. 878:4
2:120
2:70 2:68
2:50
1:466
3:213
3:94
3:117
1:242
2:128
2:60
2:130
2:172
2:214
3:95
2:46
895:1:6797
3:117
2:131
1:427
3:284
3:273
2:118
2:96
2:215
3:178
2:132
2:117
3:179
3:281
2:290
2:215
2:183
2:39
3:213
2:118
2:17
1:93
2:116
1:473
2:30
2:129
1:469
2:120
1:41
2:73
2:22
2:58
2:57
1:93
1:39
1:401:63
1:84
1:64
2:59
2:56
3:62
2:55
3:164
1:36
1:18
3:213
2:54
Yht. 878:5
1:79
3:213
2:118
1:317
2:87
1:78
3:163
1:34
3:164
405 Lannevesi
2:87
Yht. 876:1
1:35
Kyyrämäen
1:470
Lanneveden jakokunta
1:79
1:293
1:155
Yht. 878:3
1:383
3:266
3:265
1:80
409 Summasjärvi
1:73
3:258
1:87
3:272
1:67
1:88
3:35
1:242
1:74
1:47
1:68
3:213
3:271
3:212
3:86
3:211
3:210
3:209
1:26
3:63
3:168
3:208
3:172
Yht. 876:1
3:83
2:132
3:173
2:120
3:190
3:169
2:59
Yht. 876:1
1:26
2:112
5:27
3:144
3:145
2:129
3:189
3:169
2:70
2:59
3:190
1:3
5:28
1:52
2:76
3:279
2:103
2:118