Alueelliset ammatittilset koulutukset

Transcription

Alueelliset ammatittilset koulutukset
KOULUTUKSESTA.
JHL:n ammatilliset opintopäivät ovat edullista koulutusta!
Ammatilliset
opintopäivät
ovat
ammatillista
täydennyskoulutusta,
liitettävissä
osaamisen
ja
kehittämisen suunnitelmaan ja samalla työnantajan tuen
piiriin.
Ammatilliset
opintopäivät
ovat
rinnastettavissa
työnantajan kustantamaan henkilöstökoulutukseen, kun
työnantaja
osallistuu
kustannuksiin
maksaen
osallistumismaksun ja antaen osallistumisajan työajaksi.
Opintopäivien ja kurssien osallistumismaksu on 50 euroa
kurssipäivältä.
Kurssimaksu
sisältää
koulutuksen,
materiaalin, ruokailut ja matkat liiton koulutuksia koskevan
matkustussäännön mukaan sekä kurssipaikkakunnan
ulkopuolelta tuleville majoituksen hotellissa kahden
hengen huoneessa.
Ilman majoitusta kurssimaksu on 30 euroa kurssipäivältä.
Matkakorvaukset maksetaan valtakunnallisille sekä tietyille
lähialueilla tarjolla oleville opintopäiville.
Ennen hakeutumista opintopäiville tai kurssille on
selvitettävä osallistumismaksun maksaja ja laskutusosoite,
joka merkitään kurssihakemukseen ennakkoon tehtävää
laskutusta varten.
Vuoden 2015 tilaisuuksien yhteisinä teemoina ovat
työelämän muutokset ja työhyvinvointi.
Tarkemmat ohjelmat: www.ihl.fi/kurssit.
Tervetuloa opiskelemaan!
Koulunkäynnin ohjauksen opintopäivät, 2 pv
JHL-opisto
14.4—15.4.
Ikäihmisten ravinto ja suuhygienia hoitotyössä, 1 pv
17.4. 17.4.
JHL- opisto
Hygieniapassi ja työturvallisuuskortti -koulutus, 2 pv
JHL-opisto
18.4.—19.4.
Pesula-alan opintopäivät, 2 pv
JHL-opisto
18—19.4.
Monikulttuurisuus vanhustyössä, monimuotokurssina, 2 pv
23.4. 24.4
JHL- opisto + Verkko
Monikulttuurisuus kasvatusalalla monimuotokurssina, 2 pv
JHL-opisto + verkko
23.—24.4.
Viranomaistoiminnan vastuut ja velvollisuudet, 2 pv
27.4.—28.4.
JHL-opisto
Lääkehoidon kurssi terveyspalvelualalle, 4 pv
4.5. 7.5.
JHL- opisto
Kasvisruokakurssi ammattihenkilöstölle, 2 osaa, 3 + 2 pv
JHL- opisto Osa 1/2
3.6. 5.6.
JHL- opisto Osa 2/2
6.8. 7.8.
Esimiestyön opintopäivät: tuloksellisuuden johtaminen, 3 pv
31.8. 2.9.
JHL- opisto
Osaaminen työelämässä koulutusneuvojien opintopäivät, 2 pv
JHL-opisto
9.9.—10.9.
Oli siisti vuosi puhtauspalvelualan
kärkihankkeen loppuseminaari, 2 pv
JHL- opisto
12.9. 13.9.
Lääketiedon kurssi, 4 pv
21.9. 24.9.
JHL- opisto
Työhyvinvointia etsimässä, verkkokurssina
5.10—4.12.
Liikennealan opintopäivät, 2 pv
14—15.10.
JHL-opisto
Lastensuojelun opintopäivä, 1 pv
21.10. 21.10.
JHL- opisto
Välinehuoltajien opintopäivä, 1 pv
21.10. 21.10
JHL- opisto
Turvallisuus-, viranomais- ja tarkastustoiminnan opintopäivät, 2
pv
2.11—3.11.
JHL-opisto
Esimiestyön opintopäivät: Esimiehenä tiimityössä, 2 pv
9.11. 10.11.
JHL- opisto
Nuorisotyön opintopäivät, 2 pv
24.11. 25.11.
Jl-lL- opisto
18.2. 19.2.
Seinäjoki
23.4.—24.4.
Tampere
Varhaiskasvatuksen opintopäivät, 2 pv
18.2—19.2.
Seinäjoki
23.4—24.4.
Tampere
Kirjasto- ja tietopalvelualojen opintopäivät, 2 pv
19.2—20.2
JHL-opisto
22.10—23.10.
JHL-opisto
Toimisto-, hallinto-ja IT-alojen opintopäivät, 2 pv
19.2—20.2.
JHL-opisto
22.10—23.10.
JHL-opisto
Sosiaali-ja terveysalojen opintopäivä, 1 pv
11.3. 11.3.
Jyväskylä
Sosiaali-ja terveysalojen opintopäivät, 2 pv
12.3. 13.3.
Tampere
17.9—18.9.
Seinäjoki
22.10—23.10.
JHL-opisto
Esimiestyön opintopäivät: Uudistuva johtaminen, 2 pv
16.3. 17.3.
JHL- opisto
Osaaminen työelämässä —tutkintotoimikuntien ja arvioijien
opintopäivät, 2 pv
19.3.—20.3.
JHL-opisto
Kotikuntoutusja palveluohjaaminen, 2 pv
24.3. 25.3.
JHL- opisto
Puhtauspalvelujen opintopäivät, 2 pv
26.3.—27.3.
Tampere
18.4—19.4.
JHL-opisto
24.9.—25.9.
Vaasa
26.10—27.10.
JHL-opisto
16.11—17.11.
Jyväskylä
Ravitsemispa Ivelujen opintopäivät, 2 pv
26.3. 27.3.
Tampere
18.4—19.4.
JHL-opisto
24.9.—25.9.
Vaasa
26.10—27.10.
JHL-opisto
16.11.—17.11.
Jyväskylä
Eläintenhoitjien ja maatalouslomittajien opintopäivät, 2 pv
14.—15.4.
JH L-opisto
Kiinteistönhoitajien ja korjausrakentamisen opintopäivät, 2 pv
14.4—15.4.
JHL-opisto
tövesi- ja jätehuoltoalan opintopäivät, 2 pv
—
—
—
—
—
—
—
—
—
—
—
—
—
—
—
—
—
—
—
—
KÄTEVÄSTI KURSSILLE ENKELT PA KURS: Haku Jäsenpalvelu 24h kautta.
Tarkemmat matkustusohjeet, aikataulut ja peruutusehdot tulevat kurssikutsun mukana.
-
JJHL
O
1141
—
1, II,
fn i,
Ijjff,-,
,,,,,,,,
hi fi
m 1141
•,,niI,s 1 ,,,,,n,, ihLr,nif,, fi
OO’
JHL-OPIJTO