Kunnanhallitus 30.3.2015

Transcription

Kunnanhallitus 30.3.2015
34 §
KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Kuntalain 58.2 §:n mukaan muut toimielimet kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Hallintosäännön 4 §:n mukaan kunnanhallitus päättää puheenjohtajan esittelystä viimeistään kunkin vuoden joulukuussa seuraavan vuoden kevätkauden sekä viimeistään kesäkuussa pidettävässä kokouksessaan seuraavan syyskauden varsinaisten kokoustensa
ajankohdan, josta ilmoitetaan niin kuin kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta kunnassa
on voimassa.
Muun toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina.
Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi. Lisäksi kokous on pidettävä, mikäli enemmistö
toimielimen jäsenistä tai esittelijä sitä puheenjohtajalta pyytää ilmoittamansa asian käsittelemistä varten.
Toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättämässä paikassa. Toimielimen puheenjohtaja voi kuitenkin erityisestä syystä määrätä muunkin kokouspaikan.
Hallintosäännön 5 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kokouskutsun valtuuston toimikauden ensimmäiseen kokoukseen antaa kunnanhallituksen
puheenjohtaja.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä mikäli mahdollista, siinä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.
Kokouskutsu toimitetaan jäsenille ja muille kokouksessa läsnäoloon oikeutetuille toimielimen päättämällä tavalla, mikäli mahdollista vähintään kaksi päivää ennen kokousta. Kokouskutsu toimitetaan saajan toimielimen sihteerille ilmoittamaan posti-, käynti- tai sähköpostiosoitteeseen. Kokouskutsu voidaan poikkeuksellisesti toimittaa myös puhelimitse tai tekstiviestinä.
Hallintosäännön 8 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtajan on todettava läsnäolevat ja sen, missä ominaisuudessa kukin on läsnä.
Puheenjohtajan on todettava, onko kokous kutsuttu laillisesti koolle ja onko se päätösvaltainen.
Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei puheenjohtaja toisin päätä.
Toimielin voi ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
PJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus
- päättää todeta kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
35 §
PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää
- valita kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
Valittiin Kaisa Peltonen ja Anssi Päivärinta.
36 §
TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus
- hyväksyy esityslistan, ja lisäesityslistalla olevat tarkennukset, kunnanhallituksen kokouksen työjärjestykseksi.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
Otettiin lisäesityslistalta lausunnon antaminen Uudenkaupungille Uudenkaupungin kaupungin rakennusjärjestysehdotuksesta.
37 §
KOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää, että
- tämän kokouksen päätökset voidaan panna täytäntöön ennen kuin ne ovat saaneet
lainvoiman, ellei erikseen toisin ole päätetty tai myöhemmin päätetä.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
38 §
LAUSUNNON ANTAMINEN VEHMAAN KUNNAN RAKENNUSJÄRESTYKSESTÄ
Kunnanjohtaja Vesa Rantala 27.2.2015:
Vehmaan kunnanhallitus on päättänyt asettaa MRL 6 §:n mukaisesti nähtäville Vehmaan
kunnan rakennusjärjestykseksi.
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää, että
- Taivassalon kunnalla ei ole huomautettavaa Vehmaan kunnan rakennusjärjestysehdotuksesta (12.1.2015).
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
39 §
LAUSUNNON ANTAMINEN VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA
YMPÄRISTÖKESKUKSELLE J VAINION LIIKENNE OY:N MUUTOSESITYKSESTÄ
LIIKENNÖINTISOPIMUKSEEN SIIRTYMÄ-500013 Y-TIENHAARA-KUSTAVI 1.6.2015
Joukkoliikenneasiantuntija Soile Koskela 18.3.2015 mm.:
Varsinais-Suomen ELY-keskus on 6.3.2015 vastaanottanut J. Vainion Liikenne Oy:n muutosesityksen siirtymäajan liikennöintisopimukseen SIIRTYMÄ-500013
(VARELY/2149/06.10.03/2010.)
Liikenteenharjoittaja esittää seuraavien vuorojen lakkauttamista:
- Y-tienhaara - Kustavi M-L 9.25, keskimäärin 2 matkustajaa
- Y-tienhaara -Kustavi M-P+ 12.55, keskimäärin 3 matkustajaa
- Y-tienhaara-Kustavi M-L 13.55, keskimäärin 3 matkustajaa
- Kustavi-Y-tienhaara M-L 11.00, keskimäärin 3 matkustajaa
- Kustavi-Y-tienhaara M-S 15.00, keskimäärin 4 matkustajaa
- Kustavi-Y-tienhaara S 18.30, keskimäärin 6 matkustajaa
Lisäksi liikenteenharjoittaja esittää ajopäivämuutoksia (supistuksia) seuraaviin vuoroihin:
- Y-tienhaara-Kustavi M-P+ 15.00-> ajettavaksi koulupäivisin KOULUP
- Y-tienhaara-Kustavi M-S 17.00 -> ajettavaksi M-P
- Kustavi-Y-tienhaara M-P+ -> ajettavaksi koulupäivisin KOULUP
Liikenteenharjoittaja perustelee vuorojen lakkauttamisia ja ajopäiväsupistuksia taloudellisilla syillä. Vuoroista aiheutuvat kulut ovat tuloja suuremmat. Hakemuksen liitteeksi on toimitettu matkustajalaskennat puolelta vuodelta (2014).
Edellä mainitut Kustavin-vuorot ovat kytköksissä markkinaehtoiseen Turku-Uusikaupunki
liikenteeseen. Markkinaehtoista liikennettä on mahdollista muuttaa vapaasti, koska kunta ja
valtio eivät rahallisesti osallistu liikenteen järjestämiseen. Kustavin vuorot ovat toistaiseksi
siirtymäajan liikennöintisopimuksella. ELY-keskukset pääsääntöisesti hyväksyvät perustellut siirtymäajan sopimusliikenteen muutosesitykset.
Kustavin liikenteestä on keskusteltu muutamaan otteeseen alueellisen joukkoliikennetyöryhmän kokouksissa. Osa Kustavin ja Turun välisistä yhteyksistä hoituu jo nyt markkinaehtoisesti Taivassalon Auto Oy:n toimesta ja osa yhteyksistä on J. Vainion Liikenne Oy:n siirtymäajan sopimuksella SIIRTYMÄ-500013. Lähtökohtaisesti Kustavin ja Turun välinen yhteys on ajateltu hoidettavan jatkossa markkinaehtoisesti, mm. Kustavin liikenteen kytköksen takia. Jos markkinaehtoisesti muotoutuva palvelutaso ei riitä kunnille, niin asia vaatii
uusia keskusteluja.
Kunnanjohtaja Vesa Rantala 23.3.2015:
Joukkoliikennelain 33 §:n mukaan reittiliikenneluvan ja kutsujoukkoliikenneluvan myöntävän viranomaisen on peruutettava reittiliikennelupa ja kutsujoukkoliikennelupa osittain tai
kokonaan, jos luvanhaltija sitä pyytää. Pyyntö on toimitettava viranomaiselle viimeistään
kolme kuukautta ennen aiottua liikenteen lopettamista.
Rehtori-sivistystoimenjohtaja Esa Pirkola 25.3.2015:
Vainion liikenne Oy:n esittämät linjaliikenteen muutokset ovat pääosiltaan julkisen liikenteen reittiliikennettä heikentäviä ja siksi kunnan alueella asuvien ja siellä asioivien liikkumista heikentäviä. Nyt tehtävä esitys rajaa julkista liikennettä käyttävien asiointiliikkumista
huomattavan paljon jatkossa. Liikennöitsijän kannalta muutosesitykset ovat ymmärrettäviä
kustannussyistä, mutta ne ovat erittäin valitettavia joukkoliikennettä käyttävien kuntalaisten
näkökulmasta.
Vaikutuksiksi kuntalaisen, vapaa-ajanasukkaiden ja kauttakulkijoiden joukkoliikenteen käytön näkökulmasta todetaan seuraavaa:
-
-
(kohta 1) Muutos heikentää julkisen liikenteen palvelua
(kohta 2) Muutos heikentää julkisen liikenteen palvelua. Linjalla on kulkenut Taivassalon yhtenäiskoulun Kustavintien suuntaan kulkevia alakoulun kouluoppilaita (lukujärjestyksen mukaisesti) ja koululaisten osalta reitti joudutaan korvaamaan tilausliikenteellä
(kohta 3) Muutos heikentää julkisen liikenteen palvelua. Muutoksella vähäinen vaikutus
koulukuljetuksiin (poikkeuspäivien kuljetus ei enää mahdollinen)
-
-
(kohta 4) Muutos heikentää julkisen liikenteen palvelua. Vaikutus erityisesti autottomien, kesäasukkaiden ja opiskelijoiden vapaa-ajan liikenteeseen.
(kohta 5) Muutos heikentää julkisen liikenteen palvelua. Ei vaikutusta koulukuljetuksiin.
Vaikutus heikentävä autottomien ihmisten asiointiin.
(kohta 6) Muutos heikentää julkisen liikenteen palvelua. Heikentävä vaikutus koulukuljetuksiin Turun suuntaan klo 15 pääsevien oppilaiden osalta sekä heikentävä vaikutus iltapäivän työmatkaliikenteeseen. Vaikutus heikentävä autottomien ihmisten asiointiin.
(kohta 7) Muutos heikentää julkisen liikenteen palvelua. Viikonlopun paluu syöttöliikenne heikkenee entisestään.
(kohta 8) Muutos heikentää joukkoliikenteen palvelua koulujen loma-aikoina. Ei vaikutusta koulukuljetuksiin, joiden osalta nämä reitit ovat erityisen tärkeitä.
Joukkoliikenneasiantuntija Soile Koskela 25.3.2015 mm.:
Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa on vireillä yo. siirtymäajan liikennöintisopimusten
muutoshakemus.
Vainion liikenne Oy esittää alkuperäisten muutosten lisäksi seuraavia lisämuutoksia sopimuksen vuoroihin:
-
-
-
klo 11.00 M-L Y Turku - Kustavi vuoron aikaistamista 60 min ja muuttamista vakiovuoroksi. Aikataulumuutoksella muutetaan sujuvammaksi Helsingin suunnasta vaihtavien
matkustajien yhteyttä Kustavin suuntaan sekä mahdollistetaan kuljettajan yhtämittainen
tauko Vuosnaisissa ennen jatkoa Ahvenanmaalle.
klo 15.00 S Y Kustavi -Turku vuoron muuttamista vakiovuoroksi matkustajapalautteen
perusteella.
klo 16.50 M-P Y Kustavi - Turku vuoron aikaistamista 10 min ja muuttamista vakiovuoroksi matkustajapalautteen perusteella.
klo 06.15 M-P Kustavi - Turku vuoron lähtöajan aikaistamista 10 min sekä reittimuutosta ajettavaksi Askaisten ja Lemun kautta. Reittimuutoksella yhdistetään kahdella autolla
ajettavat vuorot yhdeksi.
klo 17.00 M-P Y-tienhaara - Kustavi vuoron lähtöpaikaksi Lemu th klo 16.45 sekä reittimuutosta ajettavaksi Lemun ja Askaisten kautta. Reittimuutoksella yhdistetään kahdella
autolla ajettavat vuorot yhdeksi.
Sivistystoimenjohtaja Esa Pirkola 25.3.2015:
Vainion liikenne Oy:n esittämät linjaliikenteen muutokset ovat osin matkustajapalautteeseen perustuvia palvelua kehittäviä muutoksia ja siten kannatettavia. Joukkoliikennettä on
hyvä tarkastella kokonaisuutena ja kehittää suorien yhteyksien lisäksi kauttakulkuliikennettä
kuten tässä tapauksessa Ahvenanmaalle johtavan reitin osalta tapahtuu. Kuitenkaan reittien liian hidasta etenemistä päätepysäkille ja matkalle lisättävien kiertotien päässä olevien
välipysäkkien lisäämistä ei voida pitää hyväksyttävänä.
Vaikutuksiksi kuntalaisen, vapaa-ajanasukkaiden ja kauttakulkijoiden joukkoliikenteen käytön näkökulmasta todetaan seuraavaa:
(1 kohta) Esitys sinällään ei heikennä palvelua, myös positiivisia vaikutuksia vuoron säilyessä ja yhteyden pysyessä. Y-vuoro palvelee nimenomaisesti kesäasukkaita.
(2kohta) Esitys kannatettava, positiivisia vaikutuksia vuoron säilyessä ja vakiintuessa. Yvuoro palvelee nimenomaisesti kesäasukkaita.
(3 kohta) Esitys kannatettava, positiivisia vaikutuksia vuoron säilyessä ja vakiintuessa. Yvuoro palvelee nimenomaisesti kesäasukkaita.
(4 kohta) Reitin aikaistaminen pidentää matka-aikaa 10 minuuttia Kustavista Turkuun. Matkan pidentyessä 10 km reitin houkuttelevuus heikkenee.
(5 kohta) Muutos aiheuttaa sen, että Kustavin suuntaan matkustavat joutuvat kiertämän
Askaisten kautta pidemmän reitin ja autossa kuljettava matka pitenee. Kokonaismatka-aika
ja saapumisaika päätepysäkille ei muutu, joten vaikutus vähäinen.
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus
- päättää lausuntonaan, ettei se puolla liikennöintisopimuksen muuttamista, lukuun ottamatta vuoroja klo 11.00 M-L Y Turku – Kustavi; klo 15.00 S Y Kustavi –Turku: ja klo
16.50 M-P Y Kustavi – Turku.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
40 §
LAUSUNNON ANTAMINEN VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRILLE KUNTAYHTYMÄN
TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI VUODEN 2016 TALOUSARVIOON
Sairaanhoitopiirin johtaja Olli-Pekka Lehtonen 16.3.2015 mm.:
Sairaanhoitopiirin perussopimuksen mukaan sairaanhoitopiirin talousarviota valmisteltaessa jäsenkunnille ja Turun yliopistolle on varattava tilaisuus esitysten tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämisestä. Toivomuksenamme on, että esitykset perustuisivat voimassa olevaan sairaanhoitopiirin strategiaan vuosille 2014-2016. Erityisesti olemme kiinnostuneita ideoista ja kehittämisehdotuksista, jotka edistävät strategian mukaista saumatonta yhteistyötä erikoissairaanhoidon ja perustason sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa.
Kunnanjohtaja Vesa Rantala ja peruspalvelujohtaja Jussi Mattila 24.3.2015:
Kunnanhallitus antoi 2.4.2013 lausunnon sairaanhoitopiirille talouden vakauttamisohjelmasta todeten mm. seuraavaa: ”Sairaanhoitopiiri voi hoitoon pääsyn säännökset huomioiden
yksinkertaistaa palveluverkostoaan keskittämällä. Varsinais-Suomessa erikoissairaanhoito
on hoidettava nykyistä keskitetymmin. Sairaanhoitopiirin konsernijohdon on kiinnitettävä
huomiota hajautumispyrkimyksiin, operatiivista toimintaa on tiivistettävä. Päivystystoiminta
on keskitettävä T2-sairaalaan” sekä lausunnon 3.3.2014 strategialuonnoksesta.
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus
- päättää pyydettynä lausuntonaan, että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin on tehostetusti toteuttava sairaanhoitopiirin strategiaa, jotta kuntayhtymän talous saadaan oikaistua. Varsinais-Suomessa erikoissairaanhoito on hoidettava nykyistä keskitetymmin.
Sairaanhoitopiirin konsernijohdon on kiinnitettävä huomiota hajautumispyrkimyksiin,
operatiivista toimintaa on tiivistettävä.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
41 §
KUTSUNTALAUTAKUNNAN JÄSENEN JA VARAMIEHEN VALINTA
Aluetoimiston päällikkö, kom S Iso-Lauri ja osastoupseeri, kapt T Toivonen 24.2.2015 mm.:
Kuntaa pyydetään valitsemaan kunnan edustaja jäseneksi ja hänelle vähintään yksi varamies kutsuntalautakuntaan kuluvan vuoden asevelvollisten kutsuntoihin.
Jäsenellä tuli olla tuntemusta kutsunnanalaisista ja heidän sosiaalisista olosuhteistaan, jolloin jäsenestä on hyötyä sekä asevelvolliselle itselleen että hänen asioitaan käsittelevälle
kutsuntaviranomaiselle.
Taivassalossa kutsuntatilaisuus pidetään 21.8.2015 klo 10.
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää
- valita jäsenen ja varamiehen kutsuntalautakuntaan.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
Valittiin jäseneksi Veli Seikola ja varamieheksi Lasse Lindroth.
42 §
TALOUSARVION TOTEUTUMISVERTAILU VUODEN 2014 NELJÄNNELLÄ
VUOSINELJÄNNEKSELLÄ
Kuntalain 13 §:n mukaan valtuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta ja valtuuston
tulee päättää toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista.
Kuntalain 23 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta.
Kuntalain 24 §:n mukaan kunnassa on kunnanjohtaja, joka johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa.
Kuntalain 50 §:n mukaan valtuusto hyväksyy hallintosäännön, jossa muun ohella annetaan
tarpeelliset määräykset kunnan taloudenhoidosta.
Hallintosäännön mukaan kunnan toimintojen tuloksellisuudesta ja hallinnasta vastaavat
vuorovaikutussuhteessa (yhteistoimintasuhteessa) toimivat kunnanvaltuusto, kunnanhallitus, lauta- ja johtokunnat, niiden mahdolliset jaostot, toimikunnat sekä viranhaltijat ja työntekijät. Kunnanvaltuusto mm. arvioi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista
ja antaa arvioidessaan palautetta muille toimielimille, viranhaltijoille ja työntekijöille.
Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2014 talousarvion ja taloussuunnitelman yleisperusteluineen sekä toiminnallisine ja taloudellisine tavoitteineen.
Tuloslaskelman tehtävänä on mm. osoittaa, riittääkö tuottoina kertynyt tulorahoitus palvelujen tuottamisesta aiheutuneiden kulujen kattamiseen. Tuloslaskelman mukaan toimintakate
vuoden neljännellä vuosineljänneksellä on -9 038 624 (2013: -8 907 709) verotuloja on kirjattu 5 796 462 (6 019 483) ja valtionosuuksia 4 220 019 (4 412 849).
Toimintatuottoja on kirjattu 2 340 342 (2 319 665). Henkilöstökulut 94,5 % (104,3 %), palvelujen ostot 94,2 % (99,3 %). Toimintakate 93,1 % (97,5 %).
Vuosikate on neljännellä vuosineljänneksellä 800 746 (1 382 510).
Liite nro 1
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää, että
- kunnanhallitus perehtyy perusteellisesti kunnan talousasemaan ja sen kehitykseen
vuoden 2014 neljännellä vuosineljänneksellä ja merkitsee kirjallisen ja suullisen informaation tiedoksi ja saattaa kirjallisen informaation tiedoksi myös valtuustolle;
- kunnanhallitus antakoon välittömästi palautetta ja ohjeita kunnan toiminnan ja talouden
korjaustoimenpiteisiin ryhtymiseksi, mikäli kunnanhallitus katsoo siihen olevan aihetta;
- kunnanhallitus esittää, että valtuusto käy toiminta- ja taloussuunnitelman sekä tämän
informaation ja muun tietämyksensä pohjalta kunnan toimintaa ja taloutta ja niiden tavoitteita koskevan keskustelun ja antaa kunnanhallitukselle palautetta ja ohjeita kunnan
toiminnan ja taloudenhoidon korjaamistoimenpiteisiin ryhtymiseksi, mikäli valtuusto katsoo siihen olevan aihetta.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
43 §
VUODEN 2014 TALOUSARVION YLITYKSET
Kunnanjohtaja Vesa Rantala 23.3.2015
Kunnanvaltuuston vuotta 2014 koskevan talousarvion sitovuutta koskevien määräysten
mukaan valtuuston nähden sitovaa on toimintakate.
Taivassalon kunnan tilinpäätös osoittaa 535 450,91 euron ylijäämää. Toimintatuotot olivat
yhteensä 2 340 342 euroa ja toimintakulut -11 378 966 euroa. Kunnan ulkoiset menot alittivät talousarvion n. – 840 000 eurolla ja ulkoiset menot olivat n. 100 000 suuremmat kuin
vuoden 2013 ulkoiset menot. Vuoden 2014 toimintakatteen toteutumisprosentti koko kunnan osalta oli 93,1 %. Valtuuston hyväksymässä talousarviossa valtuustoon nähden sitovia
eriä ovat toimielimien nettokulut:
Konsernihallinto
Peruspalvelut
Sivistyspalvelut
Tekniset palvelut
Ta+muutos
-792 030
-6 740 080
-1 784 000
-389 710
TP 2014
-675 771
-6 204 538
-1 496 732
-661 583
Tot-%
85,3
92,1
83,9
169,8
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että
- valtuusto hyväksyy vuoden 2014 talousarvion määrärahojen ylitykset.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
44 §
VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITTAMINEN JA HALLITUKSEN ESITYS TILIKAUDEN
TULOKSEN KÄSITTELYSTÄ SEKÄ SELVITYS TALOUDEN TASAPAINOTTAMISESTA
TILIKAUDELTA
Kuntalain 68 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka on saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikautta seuraavan vuoden kesäkuun
loppuun mennessä.
Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
Kunnan, jolla on kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla määräämisvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitase liitteineen. Konsernitaseen laadinnassa noudatetaan soveltuvin osin kirjanpitolakia.
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.
Kuntalain 69 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa.
Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
Tilikauden 1.1.2014 - 31.12.2014 tulos osoittaa 535 450,91 euron ylijäämää.
Kunnan taseessa ei ole kattamatonta alijäämää.
Liite nro 2
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus
- allekirjoittaa vuoden 2014 tilinpäätöksen, joka annetaan tilintarkastajien tarkastettavaksi
ja esitetään liitteineen valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä;
- sisällyttää toimintakertomukseen liitteen mukaisen esityksen valtuustolle tilikauden tuloksen käsittelystä; ja
- oikeuttaa valmistelijat täydentämään tilinpäätöstä lisäyksenä mahdollisesti tarvittavilla
liitetiedoilla.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
45 §
TALOUSARVION TOTEUTUMISVERTAILU
Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.1.2015:
Talousarvio 2015 Toteutuma
Toimintatuotot
Toimintakulut
Toimintakate
Vuosikate
Tilikauden yli/alijäämä
2 344 020
-12 057 230
-9 713 210
50 490
-194 750
146 254
-871 903
-725 649
81 986
Toteutuma%
6,2
7,2
7,5
162,4
Toteutuma-%
2014
4,8
6,7
7,2
54,4
Henkilöstökuluista oli kuluvana vuonna toteutunut 7,1 %, kun se vuonna 2014 oli 6,9 %.
Palveluiden ostoja yhteensä 7,7 % (7,2 %). Verotuloja on kirjattu 7,7 % (8,1 %), joista kunnan tuloveroa 9,1 % (9,5 %). Valtionosuuksia 8,6 % (8,2 %).
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus
- merkitsee talousarvion toteutumisvertailun tiedokseen.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
46 §
VEROENNUSTEKEHIKKO
Suomen Kuntaliitto, 27.2.2015 mm.:
Lähtökohtaisesti kuntakohtaisissa kehikoissa esitetyt arviot vuosille 2015 -2018 perustuvat
peruspalveluohjelmassa esitettyihin arvioihin keskipitkän aikavälin kehityksestä kansantaloudessa. Tämän lisäksi on huomioitu joulukuussa julkaistu valtiovarainministeriön suhdannekatsaus. Vuosien 2015 - 2018 luvut perustuvat yleisimpiin näkökohtiin ja sen vuoksi epävarmempiin arvioihin. Keskusteluja verotulojen kehityksestä on käyty valtiovarainministeriön ja Verohallinnon kanssa.
Päivitetyssä kehikossa on lisäksi otettu huomioon verovuoden 2013 valmistunut verotus, tilitykset kunnille helmikuulta 2015 asti, kuntien veroprosenttien muutokset vuodelle 2015
sekä vuoden 2014 loppuun mennessä voimaan saatetut verolakien muutokset.
Kunnallisveron tilitysten osalta kuntaryhmän jako-osuus verovuodelle 2015 nousee helmikuussa hieman 61,42 prosentista 61,48 prosenttiin. Tähän on vaikuttanut muun muassa
valtiolle tilitettävän pääomaverojen suhteellisen osuuden lasku vuoden 2013 verotuksessa.
Päivitetyt kuntakohtaiset jako-osuudet on huomioitu kehikossa huomioimalla asukasluvun
muutoksessa Verohallinnon jako-osuuslaskennan tavoin Väestörekisterikeskuksen ennakolliset väestötiedot 31.12.2014. Ennakollisia väestötietoja ei kuitenkaan ole saatavilla ikäryhmittäin, joten kunnan on syytä tarkistaa eri ikäryhmien kehitys omalta osaltaan, koska
työikäisen väestön muutos vaikuttaa kehikon palkkatulojen ja eläkeikäisten eläketulojen
kehitykseen.
Yhteisöveron arvioissa vuosille 2015-2018 on käytetty valtiovarainministeriön ennustetta
yhteisöjen verotettavasta tulosta. Kuntien jako-osuudet on syksyllä vahvistettujen lakimuutosten mukaiset ja niissä on huomioitu vuosille 2015-2016 tehdyt lainsäädäntömuutokset ja
niiden kompensointi kunnille jako-osuutta muuttamalla.
Kuntakohtaisissa ennustekehikoissa kiinteistövero muuttuu ainoastaan veroprosenttien
muutosten johdosta, koska verotusarvojen muutokset vaihtelevat voimakkaasti niin vuosittain kuin kunnittainkin. Verohallinto julkaisee maaliskuussa vuoden 2015 kiinteistöverotuksen verotusarvot lähetettyjen verotuspäätösten mukaisina Veronsaaja palvelussa.
Kuntakohtaisia veroennustekehikoita päivitetään seuraavan kerran huhti-toukokuussa.
TILIVUOSI
2013
2014**
2015**
2016**
2017**
2018**
4 984
4 548
4 697
4 766
4 941
5 002
Muutos %
19,0
-8,8
3,3
1,5
3,7
1,2
Yhteisövero
154
210
235
218
227
238
Muutos %
-3,5
36,6
11,9
-7,2
3,9
5,1
Kiinteistövero
907
1 046
1 151
1 151
1 151
1 151
Muutos %
2,3
15,3
10,0
0,0
0,0
0,0
6 046
5 804
6 082
6 135
6 318
6 391
Verolaji
Kunnallisvero
VEROTULOKSI KIRJATTAVA
Kunnanjohtaja Vesa Rantala 2.3.2015:
Taivassalon kunnan vuoden 2014 tilinpäätösennusteessa on kirjattu kunnan tuloveroa
4 550 270 euroa, kiinteistöveroa 1 033 337 euroa ja osuudeksi yhteisöveron tuotoksi 212
855 euroa, eli yhteensä 5 796 462 euroa.
Kunnan kuluvan vuoden talousarviossa on verotuloiksi ennustettu yhteensä 5 864 000 euroa.
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus
- merkitsee veroennustekehikon tiedokseen.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
47 §
VARSINAIS-SUOMEN LIITON PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMINEN
Varsinais-Suomen liitto, hallintojohtaja Markku Roto 25.2.2015 mm.:
Valtioneuvosto päätti 12.6.2014, että ”Tarvasjoen kunta lakkaa ja yhdistyy Liedon kuntaan.”
Päätös astui voimaan 1.1.2015.
Varsinais-Suomen liiton maakuntahallitus päätti kokouksessaan 23.2.2015 § 29, että 1)
Varsinais-Suomen liiton perussopimuksen jäsenkuntien luettelosta (2 §) poistetaan Tarvasjoki ja 2) muutettu perussopimusluonnos lähetään jäsenkuntiin kuntalain 79 §:n mukaisesti
hyväksyttäväksi ja kunnilta pyydetään vastaukset 31.3.2015 mennessä.
Kuntalain 79 §:n mukaan perussopimusta voidaan muuttaa, jos vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnista sitä kannattaa ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta.
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että
- valtuusto hyväksyy Varsinais-Suomen liitto kuntayhtymän perussopimuksen muutoksen, että perussopimuksen jäsenkuntien luettelosta (2 §) poistetaan Tarvasjoki.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
48 §
VARSINAIS-SUOMEN ERITYISHUOLTOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN
MUUTTAMINEN
Kuntayhtymän johtaja Seija Aaltonen mm. 10.3.2015:
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että
- valtuusto hyväksyy Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin perussopimuksen 3 §:n muutoksen edellä esitetyllä tavalla.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
49 §
VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMINEN
Sairaanhoitopiirin johtaja Olli-Pekka Lehtonen ja hallintojohtaja Lauri Tanner 17.3.2015
mm.:
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että
- valtuusto hyväksyy Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin perussopimuksen 3 §:n muutoksen edellä esitetyllä tavalla.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
50 §
LAURILAN TILAN RANTA-ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kunnanjohtaja Vesa Rantala 27.2.2015:
Leena Arvela-Hellén on toimittanut 27.2.2015 Laurilan tilan asemakaavan osallistumis- ja
arviointisuunnitelman, kantatilaselvityksen ja kaavaluonnoksen. Jukka Vaurio on 15.2.2015
toimittanut rantakaavan osallisten anomukset ranta-asemakaavan muuttamisesta.
Liite nro 3
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää
- hyväksyä arkkitehtitoimisto Arvela-Hellénin kaavoittajaksi;
- hyväksyä Laurilan tilan ranta-asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman; ja
- asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman MRA 30 §:n mukaisesti.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
51 §
SÄHKÖPOSTIOSOITE KUNTALAISILLE
Kunnanhallitus 17.1.2000 § 16
Sähköposti on yleisin ja nopein tapa hyödyntää tieto verkkoja, koska sähköpostin lähettäjä
ei ole sidottu aikaan ja paikkaan.
Sähköpostisanoma koostuu otsikkokentästä ja runko-osasta. Otsikkokentän tärkein tieto on
vastaanottajan osoite. Internet -verkossa vastaanottajan sähköpostiosoite muodostuu käyttäjätunnuksesta ja tietokoneen osoitteesta, jotka erotetaan toisistaan @ eli at-merkillä.
Esimerkiksi näin [email protected].
Taivassalon kunnalla on käytössään vastaanottajan osoitteena [email protected]. Sähköpostiosoitetta @taivassalo.fi voisivat myös kuntalaiset ja
taivassalolaiset yritykset ja yhdistykset halutessaan käyttää, mikä helpottaisi tunnuksen
käyttöä ja lisäisi kunnan tunnettavuutta.
Ehdotus: Kunnanhallitus päättää, että kuntalaiset ja taivassalolaiset yritykset sekä yhdistykset voivat käyttää @taivassalo.fi -sähköpostiosoitetta kunnan valittua tarvittavan palvelimen.
Päätös: Hyväksyi.
_________
Atk-päällikkö Jussi Soini 2.3.2015:
[email protected] –päätteisiä sähköpostiosoitteita on käytössä yli 300 kpl,
joista n. 100 kpl on käytössä kunnan luottamushenkilöillä ja työntekijöillä. Esitän kunnanhallituksen 17.1.2000 § 16 tekemän päätöksen kumoamista, ja muiden kuin Taivassalon
kunnan luottamushenkilöiden ja työntekijöiden käyttöön tulisi tilalle taivassalo.net –
päätteinen sähköpostiosoite. Perustelut: kunnan ulkopuolisten henkilöiden sähköpostisuodatusten ja palveluiden rasittaminen kunnan taloutta ja yksityisyyden suoja estää meitä ylläpitämästä muitten sähköpostisuodatuksia. Tämä selkeyttäisi huomattavasti sähköpostiosoitteiden käytettävyyttä.
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää
- kumota päätöksensä 17.1.2000 § 16; ja
- että Taivassalon kunnan asukkaat ja taivassalolaiset yritykset sekä yhdistykset voivat
käyttää taivassalo.net –sähköpostiosoitetta, taivassalo.fi –päätteinen osoite on käytössä vain kunnan luottamushenkilöillä ja viranhaltijoilla/työntekijöillä.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
52 §
ASUKASMARKKINOINNIN KEHITTÄMINEN
Kunnanjohtaja Vesa Rantala 17.3.2015:
Ovena Oy on antanut tarjouksen kunnan asukasmarkkinoinnin kehittämisestä. Vaihtoehtoina on joko toteuttaa suunnitelma kunnan markkinoinnista kokonaisuutena vai panostaminen tonttimarkkinoinnin suunnitteluun ja toteutuksiin, tai molemmat. Tarkemmat esittelyt
oheismateriaalina.
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää
- asukasmarkkinoinnin kehittämiseksi hankittavista toimenpiteistä.
PÄÄTÖS: Jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten.
53 §
VALTUUSTOALOITE VALTUUSTON KOKOUSKUTSUN MUUTTAMISESTA
Kunnanhallitus 23.2.2015 § 27
Kunnanjohtaja Vesa Rantala 18.2.2015:
Keskustan valtuustoryhmä on tehnyt liitteen nro 1 mukaisen valtuustoaloitteen. Kunnanvaltuusto on lähettänyt aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus lähettää
- aloitteen kunnanjohtajan valmisteltavaksi.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
___________
Kunnanjohtaja Vesa Rantala 16.3.2015:
Kunnanvaltuusto päätti 28.1.2013 § 23 mm., että ”ilmoitus valtuuston kokousten ajasta ja
paikasta, kokouksen asialista sekä ilmoitus pöytäkirjan nähtäväpidosta julkaistaan kunnan
julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä kunnan internet-kotisivulla. Sanomalehdessä julkaistavassa ilmoituksessa mainitaan, että luettelo kokouksessa käsiteltävistä asioista on
nähtävänä kunnan ilmoitustaululla ja kotisivuilla.” Valtuuston päätös kunnan ilmoitusten julkaisemista ja valtuuston kokouksista tiedottamista koskee vuosia 2013-2016.
Kokousten lkm
2012: 5
2013: 6
2014: 5
2015
Painatukset ja ilmoitukset
297 eur
265,96 eur
193 eur
400 eur
Valtuuston päättämällä tavalla julkaistut valtuuston kokouskutsut ovat kooltaan n. 1 x 35
ppm. Ilmoitustavan muutoksen seurauksena kustannukset ovat alentuneet n. 100 eurolla.
Vastaavalla tavalla valtuuston kokouskutsut julkaisee mm. Laitila, Raisio, Pyhäranta, ja Uusikaupunki. Aiemmin julkaistut kokouskutsut ovat olleet toimituksellisia, ja vakiopykälät on
jätetty pois. Näiden lisääminen lisää kustannuksia. Vaikka taloudellinen säästösumma tuntuu pieneltä, on nykyinen käytäntö vähentänyt myös hallintopalveluissa ilmoituksen julkaisemiseen käytettävää työaikaa (laadinta, aineiston lähettäminen, oikovedoksen tarkistaminen ja hyväksyminen).
Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen kuntalaiksi (HE 268/2014 vp). Lain mukaan:
samassa ajassa eli vähintään neljä päivää ennen (valtuuston) kokousta kokouksesta olisi
tiedotettava yleisessä tietoverkossa, eli aiempi vaatimus nähtävänä kunnan ilmoitustaululla
sekä muulla tavalla poistuu. Myös kunnan ilmoitukset julkaistaan jatkossa lain mukaan yleisessä tietoverkossa sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Tarve tarkoittaa tapauskohtaista harkintaa. Mikäli kaikki kunnan painatukset ja ilmoitukset julkaistaisiin vain yleisessä tietoverkossa, tuottaisi vuositasolla n. 20 000 euron säästön. Uusi kuntalaki tulee voimaan 1.5.2015.
Valtuuston hyväksymässä talousarviossa todetaan mm. seuraavaa: pitääksemme talouden
hallinnassa toteutamme suunnittelukaudella seuraavia talouden tasapainottamistoimenpiteitä: kulutusmenoja sopeutetaan tuloihin toimintoja tehostamalla ja palvelujen rakennetta
kehittämällä sekä menoja karsimalla; uusia vapaaehtoisia tehtäviä ei aloiteta; vähennetään
nyt vapaaehtoisesti hoidettavia tehtäviä ja lainsäädännön vapauduttua nykyisistä lakisääteisistä tehtävistä luovutaan.
Kunnanvaltuuston jo päättämän ilmoitustavan muuttaminen kesken kauden on ristiriidassa
valtuuston hyväksymän päätöksen, ja valtuuston hyväksymän talousarvion periaatteiden
sekä uuden kuntalain säännösten kanssa.
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että
- aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin; ja
- aloite todetaan loppuunkäsitellyksi.
PÄÄTÖS: Keskustelun kuluessa Jussi Liimatainen ehdotti Niina Anttilan kannattamana, että kunnanvaltuuston kokouskutsut julkaistaan 1.5.2015 jälkeen kuntalain edellyttämän tavan lisäksi kuulutuksella Vakka-Suomen Sanomissa, josta ilmenee kokouksessa käsiteltävät asiat. Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu
ehdotus, joten on äänestettävä. Puheenjohtaja, ehdotti, ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan ehdotusta äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Liimataisen ehdotusta äänestävät
EI. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 0 JAA-ääntä, ja 7 EI-ääntä (Vuorinen,
Lahtinen, Anttila, Järvinen, Liimatainen, Peltonen ja Päivärinta). Puheenjohtaja totesi Liimataisen ehdotuksen tulleen ehdotukseksi valtuustolle.
54 §
POIKKEAMISHAKEMUS, VUORISALO ESKO JA RITVA
Tekninen lautakunta 19.03.2015 § 12
Hakija
Esko ja Ritva Vuorisalo
Mierlantie 128, 23450 LOKALAHTI
Rakennuspaikka
Pekkala 1:6, Mierlan kylä, 4300 m²
Osoite
Kuutniementie 37
Kaavatilanne
Ei yksityiskohtaista kaavaa
Sanallinen selitys
Haetaan loma-asunnon käyttötarkoitus muutosta vakituiseksi
asunnoksi sekä rakennusjärjestyksen mukaista rantaan rajoittuvan rakennuspaikan enimmäisrakennusoikeutta 350 k-m²
(rakennusjärjestys 10 § 1-2 mom.). Nykyinen rakennusoikeus
on 215 m².
Hakijan perustelut
Rakennus täyttää apurakennuksineen asuinrakennusvaatimukset. rakentaminen tukee maaseutumaista kyläyhteisöä ja
edesauttaa maatalouden sukupolvenvaihdoksen asuinjärjestelyä. Asuinkiinteistö on olemassa olevien palvelujen piirissä.
Tekninen huolto
Tontille johtaa valmis tie. Talousvesi otetaan omasta kaivosta.
WC-vedet johdetaan olemassa olevaan umpisäiliöön ja harmaat vedet imeytetään omalle maalle. Kiinteät jätteet hoidetaan kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti.
Hankkeen liitteet
Asemapiirros, 4 kpl
Kiinteistörekisterin karttaote, 5 kpl
Omistusta osoittava todistus, kauppakirjan kopio
Naapurien kuule-
Kunta on kuullut naapureina tilan Kalliola 1:7 omistajia eikä
minen
heillä ollut huomautettavaa.
MRL 171 §:n mukaan kunta voi erityisistä syistä myöntää poikkeuksen MRL:n säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista.
Rakennus, tontti, tieyhteys, jätehuolto sekä vesi- ja jätevesijärjestelyt tulevat täyttämään
vakituiselle asumiselle asetetut vaatimukset.
Liite; ympäristökartta 1:3000
Rakennustarkastajan päätösehdotus:
Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle poikkeuslupahakemuksen myöntämistä tilalle Pekkala 1:6 Mierlan kylässä.
Perusteluina todetaan, että käyttötarkoituksen muutos ja rakennusoikeuden lisääminen
 ei vaikeuta kaavoittamista, kaavan toteuttamista tai alueiden käytön muuta järjestämistä
 ei johda tontilla vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia
 ei hajauta yhdyskuntarakennetta
 on sopiva maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristöarvojen säilyttämistä tai virkistystarpeiden turvaamista
 ei vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.
Kunnanhallituksen päätös lähetetään tiedoksi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukselle.
Poikkeuslupa on MRA 87 §:n mukaisesti voimassa 2 vuotta ja tänä aikana päätöksen mukainen rakennuslupa on haettava kunnan rakennuslupaviranomaiselta.
PÄÄTÖS: Päätösehdotus hyväksyttiin.
___________
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää
- myöntää poikkeuslupahakemuksen tilalle Pekkala 1:6 Mierlan kylässä.
Perusteluina todetaan, että käyttötarkoituksen muutos ja rakennusoikeuden lisääminen
 ei vaikeuta kaavoittamista, kaavan toteuttamista tai alueiden käytön muuta järjestämistä
 ei johda tontilla vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia
 ei hajauta yhdyskuntarakennetta
 on sopiva maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristöarvojen säilyttämistä tai virkistystarpeiden turvaamista
 ei vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.
Kunnanhallituksen päätös lähetetään tiedoksi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukselle.
Poikkeuslupa on MRA 87 §:n mukaisesti voimassa 2 vuotta ja tänä aikana päätöksen mukainen rakennuslupa on haettava kunnan rakennuslupaviranomaiselta.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
55 §
POIKKEAMISHAKEMUS, JUUSELA JANI JA JUUSELA-NORDBERG ELISE
Tekninen lautakunta 19.03.2015 § 13
Hakija
Jani Juusela ja valtakirjalla Juusela-Nordberg Elise puolesta
Kaislakuja 6, 21110 Naantali
Rakennuspaikka
Laukkari 1:81, Mussalon kylä, 6035 m²
Osoite
Laukkarin saari
Kaavatilanne
Rantayleiskaavassa RA -aluetta
Säännös, josta
poikkeusta haetaan
MRL 171 §
Sanallinen selitys
poikkeamisesta
Uuden lomarakennuksen (113 m²) rakentaminen kaavoittamattomalla ranta-alueella. Kyseessä on ns. korvaava rakentaminen kaavoittamattomalle ranta-alueelle. Sama etäisyys säilytetään rantaan. Rakennuksen ympärillä on suuria puita, jotka säilytetään enimmiltään
osin.
Nykyinen loma-asunto 48 m2 ja varastorakennus 11 m2 puretaan
uudishankkeen paikalta
Hakijan perustelut
Maaston korkeuseroista johtuen ei rakennusta voi sijoittaa kauemmaksi rannasta kuin nykyinen rakennus on. Nykyinen loma-asunto
on niin huonossa kunnossa, että korjaus ei ole perusteltua. Uusi
rakennus rakennetaan viiden metrin etäisyydelle naapurin rajasta.
Tekninen huolto
Uudisrakennukseen rakennetaan asetuksen mukaiset jätevesien
käsittelyjärjestelmät.
Hankkeen liitteet
Asemapiirros, 4 kpl
Rantayleiskaavakarttoja, 4 kpl
Ositus- ja perinnönjakokirja, 1 kpl
Lainhuutotodistus, 1 kpl
Elise Juusela-Nordbergin valtakirja Jani Juuselalle
Naapurien kuuleminen
Kunta on kuullut naapureina tilojen Keikari 1:37, Ilmala 2:15, Vuorenrinne 2:19, Laukkari II 1:80, Länsilehto 4:21, Tammela 1:38 ja
Rantahaka 1:91 omistajia. Määräaika kuulemisessa loppui
16.3.2015. Naapureilla ei ollut huomautettavaa.
Liite; ympäristökartta 1:3000
Rakennustarkastajan päätösehdotus:
- Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle poikkeuslupahakemuksen
myöntämistä tilalle Laukkari 1:81 Mussalon kylässä.
Perusteluina todetaan, että rakentaminen
 ei aiheuta haittaa alueen kaavoitukselle tai alueen käytön muulle järjestämiselle
 ei aiheuta haitallista yhdyskuntakehitystä;
 ei hajauta yhdyskuntarakennetta
 on sopiva maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristöarvojen säilyttämistä tai virkistystarpeiden turvaamista;


ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuta merkittäviä haitallisia
ympäristö- tai muita vaikutuksia; ja
ei vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.
Kunnanhallituksen päätös lähetetään tiedoksi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukselle.
Poikkeuslupa on MRA 87 §:n mukaisesti voimassa 2 vuotta ja tänä aikana päätöksen mukainen rakennuslupa on haettava kunnan rakennuslupaviranomaiselta.
PÄÄTÖS: Päätösehdotus hyväksyttiin.
___________
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää
- myöntää poikkeuslupahakemuksen tilalle Laukkari 1:81 Mussalon kylässä.
Perusteluina todetaan, että rakentaminen
 ei aiheuta haittaa alueen kaavoitukselle tai alueen käytön muulle järjestämiselle
 ei aiheuta haitallista yhdyskuntakehitystä;
 ei hajauta yhdyskuntarakennetta
 on sopiva maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristöarvojen säilyttämistä tai virkistystarpeiden turvaamista;
 ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuta merkittäviä haitallisia
ympäristö- tai muita vaikutuksia; ja
 ei vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.
Kunnanhallituksen päätös lähetetään tiedoksi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukselle.
Poikkeuslupa on MRA 87 §:n mukaisesti voimassa 2 vuotta ja tänä aikana päätöksen mukainen rakennuslupa on haettava kunnan rakennuslupaviranomaiselta.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
56 §
SUUNNITTELUTARVERATKAISU/ SAMOILOV MIKHAIL
Tekninen lautakunta 19.03.2015 § 14
Hakija
Mikhail Samoilov
Vanhatie 89, 23310 Taivassalo
Rakennuspaikka
ma tilasta Hurunkorpi 1:0, Hurunkorven kylä, 10 000 m2
Osoite
Kurjalantie 3
Kaavatilanne
ei yksityiskohtaista kaavaa
Sanallinen selitys
Haetaan rakennusjärjestyksen mukaista enimmäisrakennusoikeutta,
500 k-m².
Hakijan perustelut
Hankkeen vaikutukset luontoon ja ympäristöön ovat vähäiset; eikä
yksityisiä rajanaapureita eikä merkittävää vesistöä tai pohjavesialuetta ole määräalueella tai sen läheisyydessä.
Tekninen huolto
Käyttövesi porakaivosta: liitytään myöhemmin kunnalliseen vesijoh-
toverkkoon. Harmaavesi sakokaivoon ja harmaavesisuodattimeen.
WC-vesi johdetaan umpitankkiin, tyhjennys tankin koosta riippuen.
Tieliittymä Kurjalantieltä.
Hankkeen liitteet
Asemapiirros 4 kpl
Ympäristökartta 4 kpl
Omistusta osoittava todistus, kauppakirjakopio
Naapurien kuuleminen
Rajanaapurina on Taivassalon kunta. Kunnalla ei huomautettavaa.
Liite; aluekartta 1:2000
Rakennustarkastajan päätösehdotus:
Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle esitetyn suunnittelutarveratkaisun
hyväksymistä.
Lausunnon tueksi lautakunta toteaa, että rakentaminen
- ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden muun käytön järjestämiselle
- ei aiheuta haitallista yhdyskuntakehitystä
- on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristöarvojen säilyttämistä tai virkistystarpeiden turvaamista
Kunnanhallituksen päätös lähetetään tiedoksi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukselle.
Lupa on voimassa 2 vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulosta.
Suunnittelutarvelupaa vastaavat rakennusluvat on haettava Taivassalon kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta luvan voimassaoloaikana.
PÄÄTÖS: Päätösehdotus hyväksyttiin.
___________
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää
- myöntää suunnittelutarveratkaisun.
Perustelut: rakentaminen
- ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden muun käytön järjestämiselle
- ei aiheuta haitallista yhdyskuntakehitystä
- on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristöarvojen säilyttämistä tai virkistystarpeiden turvaamista
Kunnanhallituksen päätös lähetetään tiedoksi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukselle.
Lupa on voimassa 2 vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulosta.
Suunnittelutarvelupaa vastaavat rakennusluvat on haettava Taivassalon kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta luvan voimassaoloaikana.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
57 §
VIRANHALTIJAN PÄÄTÖKSET
Kuntalain 51 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja
tai johtosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai
kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Otto-oikeus koskee myös kunnanhallituksen alaisille viranhaltijoille delegoitua päätösvallan käyttöä.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa
89 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia
asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita; eikä
3) 77 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset
kunnat niin sopivat.
Hallintosäännön 19 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä
tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen tai lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään
päätöksistä, lukuun ottamatta seuraavista asioista:
 kaikki ne ns. erityislainsäädännön perusteella tehtävät päätökset, joista on säädetty erillinen muutoksenhakuoikeus, esimerkiksi hallinto-oikeuteen;
 viranhaltijoille annetun päätösvallan nojalla siirretyt tehtävät yleishallintoon ja henkilöstöhallintoon liittyvät ratkaisut pois lukien vakituisten henkilöstön valintapäätökset; ja
 kuntalain 51 § 4 momentissa mainitut asiat.
Hallintosäännön 20 §:n mukaan kunnanhallituksen on, mikäli jäljempänä 2. momentissa
mainittu henkilö ei ole vielä käyttänyt otto-oikeuttaan, päätettävä viimeistään siinä kokouksessa, joka ensiksi pidetään 19 §:ssä mainitun pöytäkirjan saapumisen jälkeen, ottaako se
toimielimen, luottamushenkilön tai viranhaltijan päätöksen käsiteltäväkseen. Mikäli ottopäätöstä ei tehdä mainitussa kokouksessa, otto-oikeus on menetetty.
Kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan on käytettävä otto-oikeuttaan ennen
kuin kunnanhallitus käsittelee asian mahdollista ottamista käsiteltäväkseen. Mikäli toimielimen, luottamushenkilön tai viranhaltijan tekemä päätös on otettu sekä lautakunnan että
kunnanhallituksen käsiteltäväksi, asian käsittelee kunnanhallitus.
Kunnanjohtaja
- § 5-8,10-14
-§9
- päätöspöytäkirja §3/15
henkilöstöpäätös
talous ja hankintapäätös
etuosto-oikeuden käyttämättä jättämisestä
PJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää, että
- se ei ota em. viranhaltijain päätöksiä käsiteltäväkseen.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
58 §
TOIMIELINTEN PÖYTÄKIRJAT
Kuntalain 51 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja
tai johtosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai
kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Otto-oikeus koskee myös kunnanhallituksen alaisille viranhaltijoille delegoitua päätösvallan käyttöä.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa
89 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia
asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita; eikä
3) 77 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset
kunnat niin sopivat.
Hallintosäännön 19 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä
tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen tai lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään
päätöksistä, lukuun ottamatta seuraavista asioista:
 kaikki ne ns. erityislainsäädännön perusteella tehtävät päätökset, joista on säädetty erillinen muutoksenhakuoikeus, esimerkiksi hallinto-oikeuteen;
 viranhaltijoille annetun päätösvallan nojalla siirretyt tehtävät yleishallintoon ja henkilöstöhallintoon liittyvät ratkaisut pois lukien vakituisten henkilöstön valintapäätökset; ja
 kuntalain 51 § 4 momentissa mainitut asiat.
Hallintosäännön 20 §:n mukaan kunnanhallituksen on, mikäli jäljempänä 2. momentissa
mainittu henkilö ei ole vielä käyttänyt otto-oikeuttaan, päätettävä viimeistään siinä kokouksessa, joka ensiksi pidetään 19 §:ssä mainitun pöytäkirjan saapumisen jälkeen, ottaako se
toimielimen, luottamushenkilön tai viranhaltijan päätöksen käsiteltäväkseen. Mikäli ottopäätöstä ei tehdä mainitussa kokouksessa, otto-oikeus on menetetty.
Kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan on käytettävä otto-oikeuttaan ennen
kuin kunnanhallitus käsittelee asian mahdollista ottamista käsiteltäväkseen. Mikäli toimielimen, luottamushenkilön tai viranhaltijan tekemä päätös on otettu sekä lautakunnan että
kunnanhallituksen käsiteltäväksi, asian käsittelee kunnanhallitus.
Kunnanhallituksen tiedoksi on saatettu päätösehdotuksessa mainittujen toimielinten päätöspöytäkirjat.
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää
- merkitä tiedokseen seuraavien toimielinten pöytäkirjat:
1. sivistyslautakunta 25.2.2015
2. peruspalvelulautakunta 5.3.2015
3. tekninen lautakunta 19.3.2015
- että kunnanhallitus ei käytä kuntalain 51 §:n mukaista otto-oikeuttaan.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
59 §
ILMOITUSASIAT
-
Vehmaan kunnanhallitus 23.2.2015 § 59, rakennusvalvontasopimuksen irtisanominen.
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 13.3.2015, rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain mukainen vaarantamiskielto (ei määrätty)
Kunnan ulkopuolisten monijäsenisten toimielinten pöytäkirjat:
- Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin ky:n hallitus 26.2.2015
- Laitilan kaupunki, Vakka-Suomen kansalaisopiston jk 4.3.2015
- Varsinais-Suomen liitto, maakuntahallitus 23.2.2015
- Uudenkaupungin kaupunki, ympäristö- ja lupalautakunta 17.3.2015
- Laitilan kaupunki, Vakka-Suomen musiikkiopiston jk 17.3.2015
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää, että
- kunnanhallitus merkitsee em. asiat tietoonsa saatetuksi ja toteaa, etteivät ne anna aihetta lisätoimenpiteisiin.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.
60 §
LAUSUNNON ANTAMINEN UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGILLE UUDENKAUPUNGIN
RAKENNUSJÄRJESTYSLUONNOKSESTA
Kunnanjohtaja Vesa Rantala 30.3.2015:
Uudenkaupungin ympäristö- ja lupalautakunta pyytää lausuntoa Uudenkaupungin rakennusjärjestysluonnoksesta.
KJ:N
EHDOTUS: Kunnanhallitus päättää, että
- Taivassalon kunnalla ei ole huomautettavaa Uudenkaupungin kaupungin rakennusjärjestysluonnoksesta.
PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin.