TEMPO-hanke Polkuja työelämään 2015-2018

Transcription

TEMPO-hanke Polkuja työelämään 2015-2018
Kuntoutussäätiö
TEMPO-hanke
Polkuja työelämään
2015-2018
Sosiaali- ja terveysministeriö
Euroopan sosiaalirahasto
12.1.2017
Pirkko Mäkelä-Pusa
Kehittämisjohtaja
Kuntoutussäätiö
1
Kuntoutussäätiö
Hankkeen kohderyhmä ja tavoitteet
Työttömyyden alkuvaiheessa ns. nivelvaiheessa olevat työttömät, joilla
on terveydellisiä rajoitteita (osatyökykyiset)
Työelämään pyrkivät nuoret, joilla on terveydellisiä tai elämänhallinnan
haasteita.
Tavoitteet
-
Työttömän asiakasohjautumisen sujuvoittaminen
Varhainen reagointi työkykyongelmiin
Työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen
Psykososiaalisen tuen lisääminen
Työelämäsuuntautumisen säilyttäminen huolimatta työttömyyden
pitkittymisestä
12.1.2017
2
Kuntoutussäätiö
TEMPO -hankkeen tavoite
Tavoitteena on tukea työkykyä ja työhön palaamista ja pääsemistä,
kun työkyvyssä on terveydellisiä tai sosiaalisia rajoitteita.
Hankkeen kokonaistavoitteet
1. Kehitetään ja selkiytetään sosiaali- ja terveydenhuollon
palveluketjuja ja asiakasohjautumista työikäisten työttömien
tukemisessa
2. Liitetään työkykykoordinaattorin ohjaus ja henkilökohtainen tuki
osatyökykyiselle osaksi julkisten toimijoiden palveluketjua. Tuki
sisältää työhön pyrkivälle tarpeellisiin palveluihin ohjaamisen ja
urasuunnittelun tuen sekä psykososiaalisen tuen kohti työhön
siirtymistä
3. Kolmannen sektorin yhteistyömallien kehittäminen julkisen
terveydenhuollon ja muiden palvelujen täydentäjäksi ( kuntoutus)
4. Psykologisen pääoman harjoitus- ja valmennuspaketin sekä
sovelletun mittaamisen kehittäminen
5. Työkykykoordinaattorin koulutusmallin jatkokehittäminen ja
mallin testaaminen
12.1.2017
3
Kuntoutussäätiö
Vastuussa: Työnantaja tai TE-toimisto
Keinovalikoiman suunnittelijana: Työkykykoordinaattori
Ajantasaiset tiedot eri keinoista, palveluista ja etuuksista: Kaikille avoin verkkopalvelu
12.1.2017
4
Alaviite
Kuntoutussäätiö
Työkykykoordinaattorikoulutus ( 9 pv)
Osallistujat
Koulutus on tarkoitettu työllistymisen ja työssä jatkamisen edistämiseen liittyvissä
tehtävissä toimiville ammattilaisille. Osallistujat toimivat tai tulevat toimimaan
työkykykoordinaattorin tai vastaavalla nimikkeellä organisaatioissa ja yrityksissä.
Osallistujilta odotetaan kiinnostusta uusiin näkökulmiin ja muutoksen tukemiseen,
työkäytäntöjen analyysia, kiinnostusta kehittää omia vuorovaikutustaitojaan, asiakastyön
valmiuksiaan ja työvälineitään, sitoutumista prosessiin ja halua toimia ko. työssä.
Koulutuksen tavoitteet
- työllistymistä, työssä jatkamista ja työhön paluuta edistävän ammattilaistyön
osaamisen vahvistaminen
- tiedollisen ja taidollisen osaamisen edistäminen ja ammatillisen kasvun
vahvistaminen
- oman työn kehittäminen
- työllistymistä, myös opiskelua ja työssä jatkamista edistävän työn osaamisen ja
tuloksellisuuden vahvistaminen työterveyshuollon, TE-toimistojen, työantajien ja tarvittavan
verkoston kanssa
- hyvien valmiuksien saaminen osatyökyisten henkilöiden työelämään pääsemisen
tai siellä jatkamisen tukemiseen erilaisten ratkaisujen turvin
Aikataulu
8.–9.9.2015, 6.10.2015, 3.11.2015, 1.-2.12.2015, 12.1.2016 ja 9.-10.2.2016
12.1.2017
5
Kuntoutussäätiö
Työkykykoordinaattori Tempo-hankkeessa
Työkykykoordinaattori
Tempo-hankkeessa
Työkykykoordinaattori
Terveydenhoitaja
Lääkäri
Työeläke
Asiakastyö 1-7 käyntiä
(0,5-2h)
Terveystarkastukset
Ohjaus
Työkykyarvioinnit
B-lausunto
Eläkehakemukset
- työkyvyttömyyseläke
- osatyökyvyttömyyseläke
Ammatillinen kuntoutus
Työura- /koulutus-
TYP
suunnitelma työhön
paluun tueksi
Koulutus
TE-toimisto
Hankkeen kuntoutusinterventiot
KELA
Tules-kuntoutus
Voimavarakuntoutus
Kelan kuntoutukset
ja muut palvelut
Työnantajat
Elämänhallinnan kuntoutus
Psykologisen pääoman valmennus
12.1.2017
6
Alaviite
Kuntoutussäätiö
Kehittämistyössä
12.1.2017
7
Alaviite
Kuntoutussäätiö
Kehittämistyössä
• tehdään selvitys työttömien asiakasohjautumisesta ja psykososiaalisesta
tuesta.
Tämän jälkeen hanketoimijoiden ja TE-toimiston kanssa järjestetään
työpaja, jossa arvioidaan tulosten pohjalta miten prosesseja voitaisiin
sujuvoittaa ja tukea uudelleen työuralle pääsyä. Päätelmien pohjalta
pilotoidaan uudelleen suunniteltuja palvelupolkuja ja
työkykykoordinaattorin ohjauksellista tukea siinä.
• nivelvaiheen työttömille ja nuorille tarjotaan työkykykoordinaattorin tuki.
• pilotoidaan mallia ohjautua terveystarkastuksiin ja työkykyarvioon.
• tarjotaan terveydenhuollon ammattilaisille koulutusta työttömien
työkyvynarviointiin.
• kehitetään lyhytinterventiot työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi
(varhaiskuntoutus) ja tarjotaan kuntoutusinterventio n. 300 työttömälle.
• luoda alueellisesti psykososiaalisen tuen verkosto työhön pääsyn tukeen ja
tarjotaan työkykykoordinaattorikoulutus 20-25 ammattilaiselle.
• tarjotaan psykologisen pääoman valmennus n. 60-80 henkilölle.
12.1.2017
8
Alaviite
Kuntoutussäätiö
Hankkeen interventiot
Työkykyä ylläpitävät ”varhaiskuntoutusmallit” työttömyyden nivelvaiheessa
oleville ja sairauslähtöisen liikkumisreseptin pilotointi





varhaiskuntoutus tules ongelmiin ( Kuntoutumiskeskus Apila )
voimavarakuntoutus ( Kiipula )
elämänhallinnan kuntoutus nuorille ( Kiipula )
sairauslähtöinen liikkumisresepti ( terveystarkastus , UKK - instituutti)
Psykologisen pääoman valmennus ( Synergos )
Interventiot käynnistyvät loma-marraskuussa 2015 ja niihin liittyy alku – ja
loppumittaus
-Kutakin toteutetaan hankeaikana 8-10 kurssia
-Tules ja voimavarakurssit käynnistyvät 2- 3 pv internaattijaksolla ja jatkuvat kerran
kuukaudessa kuntoutuspäivinä 5 – 6 kk ajan sovittavalla paikkakunnalla.
-Elämänhallinnan kuntoutus nuorille toteutetaan kokonaan avomuotoisena
Lahdessa ja sov. Paikkakunnilla 7 – 8 tapaamista 5-6 kk aikana
-Psykologisen pääoman valmennus 1pv viikottain 1 kk aikana.
Interventiot ovat osallistujille maksuttomia ja hanke korvaa matkat osallistujille.
12.1.2017
9
Alaviite
Kuntoutussäätiö
Hankkeen käynnistymisen aikataulu I
Kevät 2015
•
•
•
Selvitys nivelvaiheessa olevien osatyökykyisten työttömien
ohjautumisesta palveluihin käynnistyy.
Suunnitellaan kuntoutusinterventiot ja kuntoutuksiin liittyvät alku- ja
loppumittaukset ( Tules, Voimavara ja Elämänhallinnan kuntoutukset )
Neuvotelluin sovitaan eri toimijoiden mukaantulosta ja tehdään
sopimukset.
Syksy 2015
•
•
•
Työkykykoordinaattoreiden koulutus käynnistyy syyskuussa
Työkykykoordinaattoreiden asiakastyö ajalla1.11.2015--31.12.2017.
Asiakastyö sisältää 1-7 tapaamiskertaa kunkin asiakkaan kanssa.
Samalla ajanjaksolla työkykykoordinaattori voi ohjata asiakkaan
perusterveydenhuoltoon tai ostettavaan palveluun
terveystarkastukseen tai työkykyarvioon ( B-todistus ).
Kuntoutusinterventioiden käynnistäminen lokakuussa 2015.
Terveydenhuoltohenkilöstön koulutus yhdessä Toimia-verkoston,
HUS:in psykiatrian työkyvyn tutkimuspoliklinikan ja UKK-instituutin
kanssa vuosina 2015-2017.
12.1.2017
10
Kuntoutussäätiö
Hankkeen käynnistymisen aikataulu II
Vuonna 2016 – 2017
• Hanketyö jatkuu alueilla – palautetyöpajat vuosittain
• Psyykkisen työkyvynarviointi hankkeen kustantamana
• Terveydenhuollon koulutukset jatkuvat ja konsultointi psyykkisen
työkyvyn arviointiin
• Kehittävä arviointi
• Yrittäjille koulutus
• Työkykykoordinaattorikoulutusta levitetään hankkeen puitteissa
laajemmalle Suomessa: Kuopio-Mikkeli ja Oulu-Rovaniemi
• Selvitetään mahdollisuutta koulutuksen sertifioimiseksi.
12.1.2017
11
Kuntoutussäätiö
Hankkeen toimijoiden laskennallinen- ja
omarahoitusosuudet
LASKUTETTAVA OSUUS
hanketoimijat voivat laskuttaa hankkeelta sen työajan, jonka käyttävät
hanketyöhön, esim. terveystarkastukset ja työkyvynarviot, jotka tehdään
hankkeen kohderyhmän asiakkaille ja koulutukseen osallistuneet lääkärit
kirjoittaessaan B-lausuntoja kohderyhmän asiakkaille jne.
OMARAHOITUSOSUUS
jokainen toimija kerää siitä työajasta tietoa, jota käytetään hanketyöhön ja
varaa omaan budjettiinsa omalle kustannuspaikalle hanketyön rahoitusosuuden. Esim. työkykykoordinaattori 2500 e/kk + sotu 40 % = 3500 e .
Esim. 10 % työajasta (3,5 tuntia /vk) omarahoitusosuus 350 e/kk x 26 kk =
9 100 euroa.
LASKENNALLINEN OSUUS
toimijat keräävät hankkeen asiakkaiden osalta tietoja hankkeeseen
osallistumisesta (ajasta :koulutus /palautetilaisuudet jne) hankkeessa
käytössä olevalla lomakkeella joihin kerätään allekirjoitukset tilaisuuksissa.
Hanke laskee ns. laskennallisen rahoituksen osuuden tilastoihin perustuen.
12.1.2017
12
Alaviite
Kuntoutussäätiö
Kehittämistyön toimijat ja hankkeen
tunnusluvut
Kuntoutussäätiö
UKK-Instituutti
Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun Synergos -tiimi
Kuntoutuskeskus Apila Oy
Kiipulan kuntoutuskeskus
Yhteistyössä mukana
Lahden TE-toimisto
HUS psykiatrian tulosyksikkö, työkyvyn tutkimuspoliklinikka
Lahden kaupungin sosiaalitoimi ja terveydenhuollon avopalvelut
Phsotey ( Aava )
Riihimäki ??
Kirkkonummi ??
Hankekausi 1.4.2015 – 31.3.2018
Budjetti 1,7 milj. euroa
12.1.2017
13
Kuntoutussäätiö