Terveysalalla yritykseltä vaaditaan sitkeyttä

Transcription

Terveysalalla yritykseltä vaaditaan sitkeyttä
12
Oululainen
Nallekalenteri
haastaa perinteisiä
miesihanteita
Oulu-lehti
Oulu
Oulu-lehti
Terveysalalla yritykseltä
vaaditaan sitkeyttä
Juha-Matti Ranta haluaa lääkäreistä ja hoitajista mobiileja
EEVA KIURU
Isomahainen, karvainen ja kenties kaljuuntunut
suomalainen mies voi olla seksikäs. Näin uskovat
oululaiset Nallekalenterin toteuttajat. Eikä yksin
vain isomahaiset, vaan muutenkin isot eli pitkät
ja vantterat miehet.
Yksi kalenteritempauksen vetäjistä, oululainen
Jarkko Remahl, kertoo ajatuksen lähteneen liikkeelle omasta ihmetyksestä:
– Väittävät, että tuolla ulkona liikkuu naisia ja
miehiä, jotka tykkäävät tällaisista möllisköistä. En
ottanut uskoakseni, joten heitin ilmoille ajatuksen kalenterin kuvaamisesta, että nähdään kuinka moni moisen ostaisi.
Ajatukseen tarttui heti oululainen valokuvaaja
Martu Väisänen.
– Tiesin Martun jo entuudestaan ja hän oli vakuuttunut, että tällaiselle kalenterille olisi sosiaalista tilausta, joten päätettiin ryhtyä sanoista tekoihin.
Remahl kertoo olevansa positiivisesti yllättynyt
kalenterin saamasta innostuksesta.
– Meitä ”tavallisia” miehiä on löytynyt malleiksi todella hyvin. Mielestäni on enää turha väittää, ettei me miehet lähdettäisi tai tartuttaisi mihinkään. Sitä paitsi saadaanpahan näiden
”kiiltokuva”-poikakalentereiden rinnalle vähän
aitoakin meininkiä.
Kuvaajana toimiva Väisänen toi kalenteriin
mukanaan myös aivan uuden elementin.
– Martu ehdotti heti, että otetaan kuvauksiin mukaan pieniä lemmikkejä. Tähän ajatukseen oli helppo tarttua. Meitä isoja miehiä pidetään usein ja jopa aivan turhaan, pelottavina.
Josko tällainen kalenteri, jossa isot miehet pitävät huolta pienistä eläimistä, hieman pehmentäisi tuotakin harhakuvaa.
Nallekalenteri julkaistaan syksyllä 2016. Syksyn
aikana järjestetään kuvien pohjalta myös erillinen näyttely.
Nallekalenterihanketta voi seurata Facebookissa osoitteessa https://www.facebook.com/nallekalenteri .
Teit meistä kauniin -elokuva
ensi-iltakiertueelle Ouluun
Tuukka Temosen elokuva Apulanta-yhtyeen alkuajoista
Teit meistä kauniin tekee historiallisen ensi-iltakiertueen,
johon kaikki liput ovat maksuttomia. Oulun Ouluhalliin
kiertue rantautuu 1. syyskuuta.
Kiertueella halutaan tavoittaa sellaiset ihmiset, joilla ei
muuten olisi syystä tai toisesta mahdollista lähteä elokuviin. Kiertuepaikkakuntien järjestöt ja yhdistykset jakavat
puolet lipuista, joilla tavoitetaan muun muassa ehkäisevän päihdetyön, etsivän nuorisotyön, ammatillisen kuntoutuksen, ruoka-avun ja työpajojen asiakkaita.
Oulussa lippuja jaetaan muun muassa Oulun Seudun
EHYT ry:n ja Verven asiakkaille.
Puolet lipuista jaetaan faneille, jotka voivat tilata lipun
netistä Ticketmasterin kautta tai hakemalla videovuokraamo Torikadun Makuunista 17.2. kello 13 alkaen.
Elokuvan jälkeen nautitaan yllätysartistien tulkintoja
Apulannan musiikista. Tarkemmat tiedot lavalle nousevista artisteista julkaistaan myöhemmin keväällä.
Teit meistä kauniin saa ensi-iltansa 9.9.2016.
Vuorotteluvapaat toivat
Pohjois-Pohjanmaalla työtä yli
tuhannelle työnhakijalle
Vuonna 2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella täytettiin 1079 työpaikkaa vuorotteluvapaan kautta. Vuonna 2015 eniten vuorotteluvapaata hakivat yksittäisistä ammattinimikkeistä lähihoitajat, sairaanhoitajat,
luokanopettajat ja toimistotyöntekijät.
– Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto sai vuoden 2015 lopussa erityisen paljon vuorotteluvapaahakemuksia. Tämä
selittyy sillä, että vuoden 2016 alussa vuorotteluvapaaseen liittyvä lainsäädäntö uudistui. Vuorotteluvapaa edellyttää nyt 20 vuoden työhistoriaa, ja samalla vuorotteluvapaan maksimipituus laski 360 päivästä 180 päivään. Käytännössä vuorotteluvapaan voi pitää nyt yhdessä 100-180
päivän jaksossa, kertoo vuorotteluvapaa-asioita TE-toimistossa hoitava asiantuntija Samuli Jalkanen.
Terveysalan
startupit
Eeva Kiuru
Oulu
Idea sairaanhoitajien mobiilituotteesta juontaa juurensa
vuonna 2007 päättyneeseen
Wilho-projektiin, jossa haettiin langattomia ratkaisuja
sairaalamaailmaan.
Jouni Ihme, Harri Posti,
Tuomo Niemi ja Hannu Kotipalo halusivat yhdistää Oulun seudun langatonta teknologiaosaamista ja lääkintälaiteosaamista. Syntyi hoitajien
mobiiliin kirjaamiseen erikoistunut Medanets.
Hoitajien työkalun lisäksi
valikoimaa on myöhemmin
laajennettu lääkäreiden työkaluilla.
– Lääkärin työ vaatii erilaisen tuotteen. Kun hoitajalle
on tärkeää nopea kirjaaminen, lääkäreille puolestaan
on tärkeää muodostaa mahdollisimman nopeasti kokonaiskuva potilaan tilasta. Samalla hetkellä tarvitaan diagnoosit, potilaskertomus, lääkitystiedot, vitaalitiedot, kuvat, riskitekijät, labrat sekä
mahdollisuus tehdä saneluita, kertoo toimitusjohtaja Juha-Matti Ranta.
Aloittavien yritysten tie
markkinoille on erityisen pitkä terveys- ja hyvinvointialalla. Medanetsin sitkeys palkittiin viime vuonna, kun yritys
saavutti ensimmäisen kerran
miljoonan euron liikevaihdon.
– On vaatinut kovaa työtä päästä tähän vaiheeseen.
Mobiiliteknologian tuominen sairaalaympäristöön on
kysynyt pitkäjänteisyyttä niin
työntekijöiltä kuin rahoittajilta, Ranta kiittelee tiimiään.
Hän on vetänyt yritystä kolmen vuoden ajan.
– Referenssiasiakkuudet
ovat ratkaisevan tärkeitä, toteaa Ranta.
– Tuotetta otetaan parhaillaan käyttöön muun muassa
Turun Yliopistollisessa Keskussairaalassa TYKS:ssä 41
osastolle ja 1200 hoitajalle.
– Ainoa keino rakentaa
luottamusta ja saada pitkiä
asiakkuuksia on tehdä asiat
hyvin. Uuden vuodeosaston
käyttöönotto pitää hoitaa sovitussa aikataulussa ja budjetissa. Tuntuu mahtavalta saada hyvää palautetta sairaanhoitajilta ja hankintaorganisaatiolta, iloitsee Ranta.
Erityisesti julkisen sektorin
asiakkuuksissa pitää varautua
pitkiin päätöksentekoprosesseihin ja kilpailutuksiin. Kontaktointi alkaa yleensä tietohallinnosta, hallintoylihoitajasta tai hallintoylilääkäristä.
– Monella alkuvaiheen yrityksellä on kassassa rahaa
vain muutamaksi kuukaudeksi. Silloin on mahdotonta
satsata vasta monen vuoden
päästä konkretisoituviin sai-
Kuvassa Medanetsin toimitusjohtaja Juha-Matti Ranta, jolta mobiiliteknologian tuominen
sairaalaympäristöön on vaatinut pitkäjänteisyyttä.
Ainoa keino
rakentaa
luottamusta
on tehdä asiat
hyvin.
raaloiden uudistamishankkeisiin, Ranta muistelee yrityksen alkuaikoja.
Uuden teknologian kokei-
leminen vaatii uskallusta ja
perehtymistä. On riskittömämpää hankkia tuote, jota
joku muu on kokeillut ensin.
- Olisi hyvä, jos terveysalan
ammattilaisilla olisi enemmän mahdollisuuksia hankkia kokemusta uusista tuotteista, Ranta visioi.
– Pitää muistaa, että terveydenhuollon pääfokus ei ole
teknologian hankkiminen
vaan ihmisten terveinä pitäminen. Hoitajilla ja lääkäreillä on kiire. Ei siinä ole liiemmin aikaa selvittää uusia juttuja, muistuttaa Ranta tekno-
FAKTA
Medanets Oy
Perustettu: 2004
Tarve: Sairaaloissa hoitajat kirjaavat hoitotyöhön liittyviä asioita paperille ja vielä toiseen
kertaan tietokoneelle.
Hyöty: Kertakirjaus tietoturvallisella tavalla langattomasti ja millä tahansa päätelaitteella säästää keskimäärin 100 henkilötyötuntia / osasto /
kk, syöpä- ja sydänvalvontaosastolla jopa 150180 henkilötyötuntia / osasto / kk.
logian roolista.
Juttusarjassa kerrotaan
oululaisista uusista
terveysalan yrityksistä ja
innovaatioista.
3
oppia muille
alkaville yrittäjille
Idea pitää saada
oikeaan aikaan
tuotteeksi.
Yksityisen puolen
asiakkailta tulee
nopeammin rahaa
kassaan.
Opettele julkinen
kilpailutusmaailma ennen
kuin lähdet
mukaan, mutta
älä turhaan
pelkää sitä