Pateniemen Honkapirtille avataan liikuntavälinelainaamo

Transcription

Pateniemen Honkapirtille avataan liikuntavälinelainaamo
8
Oulu-lehti
Reetta treenaa sata lasissa
SUSANNA EKSYMÄ
Susanna Eksymä
Alppila
Elämme parhaillaan aikoja,
jolloin uudenvuodenlupauksia nakellaan romukoppaan ja hanskoja läiskitään
tiskiin vuodenvaihteessa innolla aloitettujen laihdutusja kunnonkohotusprojektien
kanssa.
Harva jaksaa painaa enää
maaliskuussa sata lasissa,
mutta heitäkin löytyy. Yksi
näistä reippaista on Sportello
Fitin ja Oulu-lehden elämäntapamuuttuja Reetta Kautto.
Pirteällä kittiläläislähtöisellä suomen kielen yliopisto-opiskelijalla on nyt takanaan kuukauden päivät intensiivistä harjoittelua.
Reetta Kauton elämäntaparemontti polkaistiin käyntiin
helmikuun alussa kuntotesteillä ja inbody-mittauksella.
– Vaikka minulla ei ollut
mitään odotuksia alkutestien
suhteen ja tiesin, että kuntoni ei ole kovin hyvä, olivat tulokset silti aikamoinen isku
vasten kasvoja. Niissä ei todellakaan ollut kehumista,
Kautto myöntää.
– Motivaatio oli kyllä korkealla jo siinä vaiheessa, kun
tulin valituksi projektiin,
mutta testit toimivat lopullisena herätyksenä. Oli korkea
aika tehdä itselleni palvelus
ja ottaa suunta kohti terveellisiä elämäntapoja.
Reetta Kauttoa valmentaa kahdeksan Sportellon
kolmessa kuntokeskuksessa Alppilassa, Myllyojalla ja
Jäälissä työskentelevää personal traineria.
Jokainen ”pt” keskittyy
omaan erikoisosaamisalueeseensa.
– Yksi lihaskuntoon, toinen kestävyysliikuntaan, kolmas ravintovalmennukseen,
neljäs lihashuoltoon ja niin
edelleen, luettelee Anu Junnila, yksi Kauton kahdeksasta personal trainerista.
Anu Junnila on yksi Reetta
Kauton kahdeksasta
Revolution personal
trainerista.
Liikunnalta
aikaa on jäätävä
myös muuhun
elämiseen.
Ruokapöydässäkään
ei kannata
alkaa totaalikieltäytyjäksi.
Junnila on opastanut Reetta Kauttoa muun muassa
kestävyysliikunnan saloihin.
– Olemme käyneet Reetan kanssa läpi muun muassa juoksu- ja pyöräilytekniikoita sekä kestävyysharjoittelun perusteita.
– Tarkoituksena on käydä
läpi lähiviikkoina enemmän
myös mentaalipuolen juttuja, sillä kaikkihan lähtee korvien välistä, Junnila sanoo ja
jatkaa:
– Nyrkkisääntönä voisi pitää, että onnistuminen vaatii
valmennussuhteessa noin 80
prosenttia on mentaalipuolen juttuja ja 20 prosenttia
fyysisen puolen valmennusta. Ihmiset kyllä tietävät tänä
päivänä paljon, mutta käytännön toteutus usein ontuu,
ja siihen juuri tarvitaan mentaalivalmennusta.
Hän tähdentää, että motivaation ylläpitämiseksi pelkkä painonpudoitustavoite ei
riitä.
– Itsestään huolehtimisen
on tunnuttava aidosti ja oikeasti tärkeältä asialta, jotta
siihen jaksaa panostaa. Kukaan ei viitsi muuttaa tapojaan tai opetella uutta sellaisen asian takia, jota ei koe
tärkeäksi.
Jotta motivaatio ei lopah-
– Anu muistuttelee jatkuvasti, että maksimi ei ole optimi. Yllättävää on ollut myös
se, että vaikka yhtenä tavoitteena on painon pudottaminen, nälissään ei tarvitse olla. Ruokaa saa ja pitää syödä paljon.
Anu Junnila tähdentää, että kun ruokavalion perusta
– ateriarytmi, ravintoaineiden suhde ja ruuan laatu –
on kunnossa, toisinaan on
lupa myös herkutella, kohtuudella.
– Vielä minulle ei ole tullut
herkuttelun tarvetta. Jos nyt
söisin sokeria, todennäköisesti siitä tulisi vain paha olo
ja morkkis, entiseksi sokerihiireksi tunnustautuva Kautto sanoo.
taisi heti alkuunsa, liikunnalta aikaa on jäätävä myös
muuhun elämiseen. Ruokapöydässäkään ei kannata
ryhtyä totaalikieltäytyjäksi.
– Reetallekaan emme aluksi laatineet mitään tiukkaa
viikko-ohjelmaa, vaan seurailimme, millainen rytmi häneltä lähtee tulemaan
luonnostaan ja muokkasimme kalenteria sen mukaan.
Tässä ollaan tekemässä pysyvää elämätapamuutosta,
joten arkea ei heti kannata
pyöräyttää päälaelleen.
Junnila naureskelee joutuneensa tsemppaamisen sijaan pikemminkin toppuuttelemaan uutta valmennet-
tavaansa.
– Piti tuossa taannoin pitää palaveria siitä, että kropan on muistettava antaa
myös palautua.
Reetta Kautto on ollut ihmeissään siitä, ettei kokoajan tarvitsekaan treenata
täysillä.
Sportello Fitin ja Oulu-lehden elämäntapamuuttujan
vuoden mittaisen projektin
tavoitteena on pudottaa painoa parisenkymmentä kiloa,
lisätä lihasvoimaa sekä kestävyyttä ja omaksua terveellisemmät elämäntavat pysyvästi.
Kautto iloitsee huomanneensa itsessään muutoksia
jo ensimmäisen kuukauden
jälkeen.
– Henkilövaakaa en omista ja pyrin jatkossakin välttämään jatkuvaa vaa’an tuijottelua, mutta huomaan
vaatteiden väljentyneen jo
nyt. Nukun öisin paremmin,
olen koko päivän energisempi, en tarvitse enää päiväunia
ja salille tullessa on itsevarma olo.
Myös personal trainerit
kehuvat Reetta Kauton olemuksen piristyneen kuukaudessa merkittävästi.
– Hymyileväisellä tytöllä
hymy on vielä herkemmässä!
Pateniemen Honkapirtille avataan liikuntavälinelainaamo
Lainaamo on ainutlaatuinen Suomessa
MARIA SEPPÄLÄ
Matti Kuoppala
Oulu
Oulun Pateniemen Honkapirtille avataan liikuntavälinelainaamo tämän kevään
aikana.
Liikuntavälineitä saavat lainata kaikki oululaiset. Janne
Helttunen Oulun kaupungin
työllistämispalveluista kertoo, että ihmiset ovat jo tuoneet tarpeettomiksi jääneitä liikuntavälineitään, vaikka toiminta ei ole pyörähtänyt vielä virallisesti käyntiin.
Tilausta tämänkaltaiselle
palvelulle siis näyttää olevan.
– Kyllä me olemme tästä
ideasta aidosti ylpeitä, sillä
samanlaista lainaamoa ei ainakaan meidän tietojen perusteella löydy mistään muualta Suomesta. Puhumme ihmisten liikkumista ja hyvin-
vointia edistävästä ja työllisyyttä lisäävästä palvelusta,
kertoo Janne Helttunen.
Liikuntavälinelainaamo
kannustaa oululaisia kokeilemaan uusia liikuntamuotoja
ja löytämään oman, itselle sopivan liikuntaharrastuksen.
Janne Helttunen ottaa esimerkiksi suositun kahvakuulan. Jos henkilö haluaa kokeilla kahvakuulaa ennen kuin
menee ostamaan sen kaupasta, kannattaa suunta ottaa Pateniemen Honkapirttiä kohti.
Helttunen arvelee, että
muutenkin juuri kotikuntoiluvälineet kuten selätin ja erilaiset jumppatarvikkeet tulevat olemaan lainaamossa kysytyimpiä tuotteita.
– Ja näin talvella on tietysti tarvetta suksille ja luistimille. Lumikengätkin voisivat olla aika kysytty juttu.
Tällä hetkellä liikuntavälinelainaamoon kerätään tavaraa niin yksityisiltä kuin
yrityksiltä sekä urheiluseuroilta.
Kaapin pohjalle jääneen
liikuntavälineen voi tuoda
Honkapirtin lisäksi Byströmin nuorten palveluihin tai
Lintulammen asukastuvalle.
Isommille liikuntavälineille
on mahdollista saada myös
nouto kotoa.
Janne Helttusen mukaan
Honkapirtin liikuntavälinelainaamo aukaistaan muutaman viikon sisällä, kunhan
ensin sinne saadaan sähköinen lainausjärjestelmä kuntoon.
Lainaamoon ja lainausohjelman ylläpitoon on tarkoitus palkata 8–9 ihmistä Oulun kaupungin kuntouttavan
työtoiminnan avulla.
Luistimet ovat varmasti yksi lainatuimpia tuotteita muutaman viikon sisällä aukaistavassa
liikuntavälinelainaamossa.