Pölynimurit 2008 Tekee kodista puhtaan

Transcription

Pölynimurit 2008 Tekee kodista puhtaan
Pölynimurit 2008
Tekee kodista
puhtaan
Puhdas koti
Voltan avulla
Tiedämme, että pölynimuri, jonka ostoa harkitset, tulee olemaan kotisi
tärkein puhtaanapitoväline. Jos todella aiot siistiä paikat putipuhtaiksi,
parempaa tuotemerkkiä kuin Volta et voisi ajatellakaan.
Me Voltalla keskitymme tekemään yhtä asiaa mahdollisimman hyvin:
pölynimureita. Jos keskittyy johonkin asiaan kauan ja herpaantumatta,
lopputuloksena on tekemisen hyvä laatu. Valmistimme ensimmäisen
pölynimurimme jo vuonna 1915. Voimme siis hyvästä syystä sanoa, että
osaamme asiamme. Tuotteidemme laatu on meille kaiken A ja O.
Malliemme järkevästi rakennetut toiminnot sopivaan hintaan eivät ole
niiden ainoa etu. Olemme pyytäneet suunnittelijoitamme loihtimaan
pölynimureillemme sellaisen muodon, että ne voi aivan hyvin jättää esille
vähän pidemmäksikin aikaa kuin on välttämätöntä. Niitä kelpaa katsella.
Siivous on
välineurheilua
Jos haluat onnistuneen lopputuloksen nopeasti, tarvitset hyvät varusteet.
Volta tarjoaa juuri ne tekniset yksityiskohdat ja erityispiirteet, joita me
täällä Pohjoismaissa arvostamme. Näitä ovat esimerkiksi vahvat moottorit
ja tehokas poistoilman suodatus.
Meille tärkeä seikka on myös hyvä ergonomia. Voltan laitteet liikkuvat
vaivattomasti, ja niitä on miellyttävä käyttää. Siksi niissä on myös suuret
ja hyvin käteen sopivat kädensijat. Kaikissa pölynimureissamme on kevyet
ja vakaat metalliputket ja varmasti toimivat suuttimet.
Suurimmassa osassa imureistamme on teleskooppiputki, joka mahdollistaa putken yksilöllisen pituuden säätämisen. Kaikki lisävarusteet ovat
mukavasti käden ulottuvilla joko kädensijaan tai itse koneeseen asennettuina. Volta on yksinkertaisesti paremmin suunniteltu siivousväline.
SISÄLTÖ
Sivu
4
Maximus
Sivu
8
12
Sivu
AirMax
CycloneXL
14
Sivu
Xio
Sivu
Sivu
37-sarja
44-sarja
18
Pölypussit
ja suodattimet
Sivu
Lilly
17
19
Sivu
Maximus
Maximus
Malli
U7510
U7520 (erikoisliikkeistä)
U7530
Väri
Purppuranpunainen/
hopea/musta
Siniharmaa/hopea/musta
Punainen/hopea/musta
Sininen/hopea/musta
Tehonsäätö
Portaaton
kiertokytkimellä,
TURBO-toiminto
Portaaton
kiertokytkimellä,
TURBO-toiminto
Portaaton
kiertokytkimellä,
TURBO-toiminto
Maximus
Portaaton
kiertokytkimellä,
TURBO-toiminto
Poistoilman suodatin
HEPA H12
Pestävä HEPA H12
Pestävä HEPA H12
Pestävä HEPA H12
Moottorisuodatin
On
20
Maximus
U7540
-
On
On
Suodattimen ilmaisin
On
Elektroninen
Elektroninen
Elektroninen
Pölypussi
s-bag classic long
performance
s-bag classic long
performance
s-bag classic long
performance
s-bag classic long
performance
Pölypussin täyttymisen osoitin
Mekaaninen
Elektroninen
Elektroninen
Elektroninen
Pölypussin paikallaolon
varmistus
On
On
On
On
Johdon kelaus
On
On
On
On
Liitäntäjohdon pituus (m)
9
9
9
9
Toimintasäde (m)
12
12
12
12
Moottorin max.
liitäntäteho (W)
1800
Ilmanvirtaus (l/s)
37
37
Alipaine (kPa)
26
26
26
78
Äänitaso koko imuri
dB(A) - IEC 60704-3
78
78
78
Pehmeät
Imuputket
Teleskooppi metalli
Teleskooppi metalli
lukituksella
Teleskooppi metalli
lukituksella
Lattiasuulake matto/
kova lattia
Dust Magnet
Dust Magnet lukituksella
Dust Magnet lukituksella
Dust Magnet lukituksella
Muut suulakkeet
-
-
Parkettisuulake
Turbosuulake
Lisävarusteet kannen alla
Rakosuulake,
Turbotekstiilisuulake
Rakosuulake,
Turbotekstiilisuulake
Rakosuulake,
Turbotekstiilisuulake
Rakosuulake,
Turbotekstiilisuulake
Muut lisävarusteet
-
-
-
Puhalluskansi
Imuputken pidike
Vaaka ja pysty
1900
Vaaka ja pysty
1900
37
Vaaka ja pysty
2000
26
Teleskooppi metalli
lukituksella
Vaaka ja pysty
Pehmeät pyörät
On
On
On
On
Pehmeä käynnistys
On
On
On
On
Ylikuumenemissuoja
On
On
On
On
Sähköliitäntä moottoroidulle suulakkeelle
-
-
-
-
Tekniset tiedot
3
Muutamia
vinkkejä
siivoukseen
1. Huolehdi, että
pölynimurissasi on
erilaisia tehokkaita
suuttimia.
Siivouskomerossa on
hyvä pitää myös rättejä,
pesusieniä, hammasharja,
WC-harja, ämpäreitä,
lattiavahaa, saippuaa,
yleispuhdistusainetta ja
ikkunanpesuvälineitä.
2. Siivoa mieluummin usein
ja vähän kerrallaan kuin
harvoin ja paljon yhdellä
kertaa. Pitkien taukojen
aikana lika pinttyy ja sen
poistaminen vaikeutuu.
3. Tee kierros koko
huoneen ympäri ja
puhdista kaikki tiellesi
osuva pölystä. Se on
tehokas tapa pitää huoli
siitä, ettei mitään jää
huomaamatta.
4. Taskullisesta esiliinasta
on hyötyä. Vääriin
paikkoihin ajautuneet
pikkuesineet voi
kätevästi kerätä
taskuihin, eikä siivousta
tarvitse keskeyttää
niiden paikoilleen
viemisen takia.
5. Sijoita miellyttävän
näköiseen pölynimuriin,
jota voit pitää esillä.
Kun käsittelet lian heti,
ennen kuin se on ehtinyt
levitä ympäri huonetta,
säästät aikaa.
4
Myönnämme,
että elämässä
on kyse
muustakin
kuin
siivouksesta
Useimmilla on vapaa-ajallaan muutakin tekemistä kuin siivoaminen. Siksi tavoitteenamme on pölynimureidemme kehittäminen siten, että siivoaminen niiden avulla on nopeaa ja helppoa. Aikaa säästyy
näin muuhunkin.
Uusi Maximus-pölynimuri on todisteena tästä. Suutinta ei tarvitse vaihtaa tai säätää sen
mukaan, siivoatko kovaa lattiaa vai mattoa. Suutin on lisäksi imukykyinen sekä edestä että sivuilta.
Siitä on apua kulmissa, etkä joudu työntämään pölyä edessäsi ympäri huonetta. Olemme tehneet
suuttimesta mahdollisimman matalan, niin että sillä on helppo päästä sohvan tai kirjahyllyn alle.
Huomaatko jo ajan säästyvän?
Turbotekstiilisuutin huolehtii huonekaluihin tarttuneesta liasta ja pölystä nopeasti ja tehokkaasti.
Jos sinulla on kotieläin, joka jättää karvoja joka paikkaan, turbotekstiilisuutin saa sinut tuntemaan
suurta helpotusta. Voit käyttää sitä myös auton istuimien siivoamiseen.
Tehotoiminnon avulla selviät erityisen likaisista pinnoista. Imurin älykkäät ilmaisimet kertovat
kun pölypussin vaihtaminen tai suodattimen vaihtaminen/peseminen on tarpeen (ks. mallikohtaiset
tiedot). Näin varmistetaan että käytössäsi on aina pölynimuri, jonka optimaaliseen toimintaan voit
luottaa. Nopeampaa ja hauskempaa siivousta. Nyt voitkin jo suunnitella, mitä teet säästyneellä ajallasi.
Siistiä
silmänräpäyksessä
6
Älä työnnä pölyä edelläsi.
Muista palkita itseäsi, kun olet siivonnut.
Dust Magnet -suutin, joka on imukykyinen sekä edestä että sivuilta, tekee siivouksesta helpompaa.
Turbotekstiili-suutin poistaa karvat ja
irtokuidun huonekaluista tehokkaasti.
Elämässä on muutakin kuin siivous.
Puhdas eteismatto ei ole enää pelkkä
unelma.
Ole hyvä ja koeistu vastapuhdistettu
sohvan verhoilu.
Matto ja lattia puhtaaksi samalla suuttimella.
Tehotoiminnon avulla selviät likaisimmistakin pinnoista.
Uusi Maximus
– tehokas kaikilla pinnoilla
S
iivous on nopeaa ja yksinkertaista, kun sen tekee oikein ja hyvillä varusteilla. Uuden Maximus-pölynimurin ansiosta tämä kaikki on mahdollista.
Syitä on monia.
Dust Magnet-suutin vetää pölyä kirjaimellisesti puoleensa. Imutehoa on
sekä sivuilla että edessä. Näin lika kertyy pölynimuriin, etkä kuljeta sitä
ympäri huonetta suuttimen edessä. Seinien vierellä ja kulmissa siivoaminen
sujuu nopeammin. Voit käyttää samaa suutinta sekä matoilla että kovalla lattialla säätimeen koskematta. Suutin on mahdollisimman matala.
Näin siivoat helposti huonekalujen ja hyllyjen alla olevat kohdat.
Turbotekstiilisuuttimen avulla poistat hienon pölyn, irtokuidut ja
kotieläinten karvat tekstiileistä ja huonekaluista. Tehotoiminto auttaa erityisen likaisten pintojen puhdistamisessa. Jos haluat puhaltaa
pölyt patterin välistä tai sulattaa vaikka pakastimen, sinun tarvitsee vaihtaa imurin suodatinkansi puhalluskanteen (mallissa
U7540).
Lisävarusteet kulkevat kätevästi mukana kannen alla, jottei
sinun tarvitse käydä jatkuvasti siivouskomerolla. Puhdas
ilma on hieno asia imuroitaessa, muidenkin kuin allergikkojen mielestä. Siksi Maximus-pölynimurissa on HEPA H12
-suodatin, joka puhdistaa poistoilman jopa 99,5-prosenttisesti. Maximus-malleissa käytetään standardimallista s-bag-pölypussia, jota on saatavana useimmista
jälleenmyyjäliikkeistä. Imurin ilmaisimet kertovat
kun pölypussin vaihtaminen tai suodattimen
vaihtaminen/peseminen on tarpeen
(ks. mallikohtaiset tiedot). Se tarkoittaa, että
käytössäsi on aina pölynimuri, jonka optimaaliseen toimintaan voit luottaa.
Mutta senhän näkee jo nimestä.
7
Älä vaihda pussia.
Vaihda pölynimuria.
Pölypussittomien imureiden testiykkönen *, CycloneXL on
yhtä tehokas ja mukava käyttää kuin muutkin Voltan mallit –
sillä erotuksella, ettet joudu metsästämään sopivia pölypusseja
myyjäliikkeistä tai vahtimaan, milloin pölypussi alkaa olla täynnä.
Tavallisissa pölynimureissa pölypussi toimii esisuodattimena. Kun pussin huokoset tukkiutuvat, imuteho alkaa heiketä.
Pussittomassa pölynimurissa pöly etenee suoraan suodattimeen, jos epäpuhtauksia ei eroteta tarpeeksi tehokkaasti keskipakoisvoiman avulla.
Suodatin muodostuu usein ongelmaksi rakenteeltaan yksinkertaisissa ja halvoissa pussittomissa pölynimureissa. Sen vuoksi
suodatin täytyy puhdistaa erittäin usein. Näin ei käy Cyclone
XL:n kanssa, ja syy on yksinkertainen: suodattimeen tuleva ilma
on puhtaampaa.
Aidon sykloniteknologian ansiosta Cyclone XL erottaa
pölyn ja lian tehokkaasti sisääntuloilmasta. Järjestelmän tehokkuus takaa sen, ettet joudu puhdistamaan suodatinta yhtä usein
kuin muiden pölypussittomien imureiden suodattimia.
Pöly kerätään erityisen suureen säiliöön, jota ei tarvitse
tyhjentää niin usein kuin useimpien pussittomien imureiden
säiliöitä. Huomaat, kun tyhjentäminen on tarpeen. CycloneXLpölynimurissa on tietenkin sama portaaton imutehon säätö ja
mukava johdonkelaus kuin muissakin malleissamme.
*Testfakta/SLG, Ruotsi 09/2007.
8
Pussia
ei
tarvitse
koskaan
vaihtaa
10
Pölypussit ovat ongelma, jota emme
lakaise maton alle.
Kulta, siivoaisitko saman tien sisälläkin?
CycloneXL erottaa pölyn ilmasta keskipakovoiman avulla.
Katso, millaista pölynimuria käytät.
Muutkin katsovat.
Säiliön voi helposti tyhjentää tavalliseen
roskapussiin.
Musiikki pistää vauhtia siivoukseen.
Ajattele kuitenkin naapureita.
Säiliön irrottaminen sujuu käden
käänteessä.
Hei, minäkin haluan tuollaisen…
Asioita, jotka on hyvä omistaa.
CycloneXL
– testiykkönen!
M
iksi etsiskellä pölypusseja siivouskomerosta tai myyjäliikkeistä,
kun on olemassa pölynimuri, joka hoitaa saman työn ilman pussia?
Sykloniteknologian ansiosta CycloneXL:n suodatinta ei tarvitse
puhdistaa yhtä usein kuin muiden, yksinkertaisempien pussittomien
pölynimureiden suodattimia.
CycloneXL:n pölysäiliö on yksi markkinoiden suurimmista. Sen ansiosta pölysäiliötä ei tarvitse tyhjentää niin usein.
Sykloniteknologian ansiosta pölynimurisi säilyttää imutehonsa
pidempään.
Joustava teleskooppiputki, tehokas ja pestävä HEPA H12
-suodatin ja portaaton imutehon säätö tekevät CycloneXLpölynimurista tehokkaan avun siivouksessa. Myös käyttökustannukset pysyvät pienempinä.
Testiykkönen
Testin sisältö: imukyky, tehokkuus, hiukkaspäästöt, äänitaso, käytettävyys ja hygienia. Testin järjestäjä: SLG Prüf- und Zertifizierungs
GmbH kesäkuussa 2007 Testfakta Nordicin toimeksiannosta.
11
Tehokas
apu
siivouksessa
Emme voi todistaa, että siivous on
hauskempaa, kun käytät AirMaxpölynimuria, mutta...
Lämmitä kahvimaito 60-asteiseksi, niin
latten maku on kuin kahvilassa.
Air basketin ansiosta imuteho ja ilmavirtaus säilyvät optimaalisina myös pussin
alkaessa täyttyä.
A
...AirMaxin pölypussin vaihtaminen on
helppoa. Nosta vain kori.
ir basket on aerodynaamisesti muotoiltu kori, joka ympäröi
AirMax-pölynimurin pölypussia. Se on AirMax-mallin suurenmoisen imukyvyn salaisuus.
Useimmat tavalliset pölynimurit menettävät tehoaan sitä mukaa kuin
pussi täyttyy. Air basket optimoi ilmavirtauksen ja varmistaa, että imuteho säilyy huipputasoisena pidempään. Myös pussin
vaihtaminen on helpompaa kuin koskaan. Riittää,
kun nostat korin pölynimurista ja vaihdat
pussin. Ei siis enää lattialla ryömimistä.
AirMax-malleihin kuuluu standardipölypussi s-bag®, joka on helppo löytää
useimmista myyjäliikkeistä.
Huippumalleissa on luonnollisesti myös hygieeninen ja huipputehokas HEPA H12 -suodatin. AirMax
on varustettu teleskooppiputkella,
portaattomalla tehonsäädöllä ja
pölypussin täyttymisen ilmaisimella, joka kertoo, kun pussi
on aika vaihtaa.
Lämpimät lattiat? Puhtaat lattiat? Käytä
tohveleita.
13
Pieni
ja
suloinen
tehopakkaus
Pieni mutta kerrassaan mainio – löytää
helposti paikkansa.
Jotkut suoristavat hapsut, mutta jotkut
eivät tee niin. Vapaaehtoista, yksinkertaisesti.
U
Piensuulakkeilla on oma näppärä paikansa
imurin takaosassa.
usi, kompakti laite on suunniteltu ennen kaikkea pienille kotitalouksille, joissa monenlaiset aktiviteetit on sovitettava samaan
tilaan. Pienestä koostaan ja painostaan huolimatta Xio-pölynimurissa
on kaikki tarvittavat varusteet ja tehokas 1600 W:n moottori ja hyvä
imuteho. Tehoa voidaan säätää mukavasti käden ulottuvilla olevasta
elektronisesta tehonsäätimestä. Mekaaninen ilmaisin kertoo, milloin on aika vaihtaa pölypussi.
Erityispitkä teleskooppiputki ja 360º
kääntyvä letkun liitinosa helpottavat käyttöä. Ergonomisia yksityiskohtia, joiden
ansiosta yletyt helposti imuroimaan
kaikkialta.
Mukana toimitettava yhdistetty
tekstiili- ja rakosuutin sopii siististi ja
näppärästi pölynimurin takaosaan.
Tyylikkäästi sijoitettu tehonsäädin
viimeistelee vaikutuksen.
Kätevät laatikot auttavat lapsia
keräämään lelut lattialta.
14
Löytää tiensä
kaikkialle
J
oka kodin perusimuri Volta U4406 liikkuu kätevästi mukana ja imuria on näppärä käsitellä.
Tyylikkään näköinen U4406 on juuri sopiva siivousapulainen niin pieneen kuin vähän isompaankin
kotiin tai vaikka kakkosimuriksi mökille. Portaaton
elektroninen tehonsäätö ja teleskooppiputki helpottavat ja nopeuttavat työskentelyä.
Mikrosuodatin suodattaa pölyhiukkaset tehokkaasti. 1600-wattisessa moottorissa on pehmeä
käynnistys, joka on hyväksi sekä korville että itse
moottorille.
Muita hyödyllisiä ominaisuuksia ovat pölypussin
täyttymisen ilmaisin, kätevästi kannen alla mukana
kulkevat piensuulakkeet sekä putken tauko- ja säilytyspidikkeet.
Edullinen
voittajatyyppi
37
-sarjan malleissa on pienestä koostaan huolimatta täysikokoiselta pölynimurilta vaadittavat ominaisuudet. Portaaton, elektroninen tehonsäätö ja
yhdistetty rako- ja harjasuutin, jolle on kätevä paikka
imurin takaosassa.
Lisäksi imurissa on mekaaninen pölypussin täyttymisen ilmaisin, mikrosuodatin, pehmeä käynnistys
sekä putken tauko- ja säilytyspidikkeet. Tehokkaalla
1600 W:n moottorilla varustettu imuri painaa vain
3,9 kiloa ja siinä on vakaa, kaksiosainen metalliputki.
Hinta hurmaa jokaisen.
17
Pölypussin valitseminen on
nyt helppoa
Oikean pölypussin valitseminen on oma tieteenalansa, kun mallien nimet ja pussien numerot
ovat pitkiä kuin molekyyliketjut.
Puhumattakaan siitä, miltä tuntuu, kun kotiin
palattuaan huomaa jälleen hankkineensa erehdyksessä väärän pölypussimallin.
Ainutlaatuisen s-bag®-järjestelmämme ansiosta
vältyt tällaisilta ongelmilta. Esittelemme pölypussin, joka sopii useimpiin malleihin. Myyjäliikkeissä
se on helposti löydettävissä.
Pölypussi on luonnollisesti myös helppo asettaa paikalleen ja sulkeutuu automaattisesti, kun
se on täynnä. Nopeaa, helppoa ja erittäin hygieenistä. Ilman huolta pölypussin vuotamisesta tai
rikkoutumisesta.
Pölypussi on suunniteltu pitämään sisällään
pienimmätkin pölyhiukkaset ja suodattamaan siitepölyn ja muut allergeenit.
Paperisen vakiopussin s-bag® Classicin lisäksi
olemme kehittäneet kolme versiota erityistarpeisiin.
s-bag® Classic Long Performance
Kun tavallinen paperipussi on täyttynyt
yli puolivälin, imuteho heikkenee voimakkaasti. Jollet sitten valitse Long
Performance -pussia. Se pitää imutehon suurena silloinkin, kun pölypussi
täyttyy – ja sen täyttyminen kestää 50 %
kauemmin kuin tavallisen paperipussin. Ero
johtuu siitä, että Long Performance -pölypussi
on valmistettu uudesta, erittäin suodatuskykyisestä synteettisestä materiaalista. Siinä on kolme
kerrosta, jotka vangitsevat jopa 99 % kotitalouksien pölystä.
Näin voit siivota rauhassa pidempään pölypussin vaihtokertojen välillä.
s-bag® Clinic Anti-Allergy
Tässä mallissa on kaikkein tehokkain
suodatusominaisuus. Se sopii erinomaisesti allergikoille. Suuritehoinen synteettinen materiaali suodattaa jopa 99,9 % kotitalouksien pölystä ja vangitsee sekä suodat18
taa pienet pölyhiukkaset, siitepölyn, itiöt, pölypunkit ja punkkien ja kissojen mukana kulkevat
allergeenit, jotka ovat mikrometrin kokoisia (viisitoista kertaa ihmishiusta pienempiä).
Ainutlaatuisen ja patentoidun sulkijan
ansiosta s-bag® sulkeutuu automaattisesti vaihdettaessa, niin ettei pölyä pääse ollenkaan ulos
pölypussista – pölypussin vaihtaminen ei ole koskaan ollut siistimpää. Erittäin hygieeninen pölypussi edistää kotisi ilman puhtautta ja näin ollen
myös terveyttäsi.
s-bag® Anti-Odour
Niiden, joilla on kotieläimiä, on
helppo arvostaa tätä pölypussimallia, jonka aktiivihiilisuodatin poistaa epämiellyttävän hajun. Pölypussin
synteettinen materiaali vangitsee jopa
99 % kaikesta pölypussiin kulkevasta pölystä, siitepölystä ja muista allergeeneista.
s-bag® Classic
s-bag® Classic -malli suodattaa 95 %
pussiin kulkeutuvasta pölystä ja pienhiukkasista. Näin se on selvästi kauppojen tavallisia paperisia pölypusseja tehokkaampi. s-bag® on helppo löytää, ja sen
nimi jää mieleen.
Poistoilmansuodattimet
Suodattimemme puhdistavat imurin poistoilman tehokkaasti. Tarjolla on kolme eri
mallia.
HEPA H12 on valmistettu mikrokuitumateriaalista. Se on poimutettu suodatinpinnan suurentamiseksi. Se puhdistaa koneen poistoilman jopa
99,5-prosenttisesti. Suodatin on saatavilla sekä
pestävänä että ei-pestävänä versiona.
Mikrosuodattimen valmistusaineena oleva
mikrokuitumateriaali suodattaa pienetkin hiukkaset poistoilmasta. Se on suodatusteholtaan hyvä,
muttei samalla tavalla hypertehokas kuin HEPA H12.
Pieniin töihin
Nykyaikainen versio rikkaharjasta ja
-lapiosta tiiviissä paketissa.
Murujen pahin vihollinen voi olla sinun paras ystäväsi.
L
Kaikelle on paikkansa. Huolellista
suunnittelua pienintä yksityiskohtaa
myöten.
Jotkut pienet esineet sopivat parhaiten
kaappiin, kun taas jotkut voivat olla
esillä.
illy on hyvännäköinen ja laadukas ladattava
pikaimuri. Kymmenen akkuimurin vertailutestissä Lilly sai mm. seuraavanlaisia arvosteluja:
”Tyylikäs ja hiljainen” ja ”Kokonsa vuoksi se on
hyvin helppokäyttöinen ja imuroi tehokkaasti
sekä muruja että jauhoja”. *
Lilly on niin miellyttävän näköinen, että voit
aivan hyvin pitää sitä esillä. Yhä useammat
siivoavat spontaanisti silloin tällöin ja korvaavat näin perinteisen, järjestelmällisen
ja perinpohjaisen suursiivouksen kokonaan tai osittain.
Helposti esiin otettavan pölynimurin
avulla pieni siistiminen kotona käy
nopeasti.
Uusimman sukupolven tehokkaat ja ympäristöystävälliset
Ni-MH-akut takaavat jopa n.
yhdeksän minuutin käyttöajan
yhdellä latauksella. Säiliön
tilavuus on 0,35 l, mikä vastaa
melkoista määrää leivänmuruja ja pölypalloja.
Lilly-akkuimurin pölysäiliö on helppo tyhjentää.
Seinälaturi mukana
pakkauksessa
* Testiviite: Akkuimuritesti
Smartson, Ruotsi, 09/2007.
19
Tekniset tiedot
Useimmissa Voltan pölynimureissa on elektroninen imutehon säätö, yksilöllisen pituuden säädön mahdollistava teleskooppiputki sekä putken tauko- ja säilytyspidikkeet. Näin siivoaminen sujuu kätevästi.
Pölynimuri
20
Maximus
Maximus
Maximus
Maximus
Malli
U7510
U7520
U7530
U7540
Väri
Purppuranpunainen/hopea/
musta
Siniharmaa/hopea/musta
Punainen/hopea/musta
Sininen/hopea/musta
Tehonsäätö
Portaaton kiertokytkimellä,
tehotoiminto
Portaaton kiertokytkimellä,
tehotoiminto
Portaaton kiertokytkimellä,
tehotoiminto
Portaaton kiertokytkimellä,
tehotoiminto
Poistoilman suodatin
HEPA H12
Pestävä HEPA H12
Pestävä HEPA H12
Pestävä HEPA H12
Moottorisuodatin
On
On
On
On
Suodattimen ilmaisin
-
Elektroninen
Elektroninen
Elektroninen
Pölypussi (tilavuus)
s-bag classic long
performance (3,5 l)
s-bag classic long
performance (3,5 l)
s-bag classic long
performance (3,5 l)
s-bag classic long
performance (3,5 l)
Pölypussin täyttymisen
osoitin
Mekaaninen
Elektroninen
Elektroninen
Elektroninen
Pölypussin paikallaolon
varmistus
On
On
On
On
Johdon kelaus
On
On
On
On
Liitäntäjohdon pituus (m)
9
9
9
9
Toimintasäde (m)
12
12
12
12
Moottorin max. liitäntäteho (W)
1800
1900
1900
2000
Äänitaso koko imuri dB(A)
- IEC 60704-3
78
78
78
78
Imuputket
Teleskooppi metalli
Teleskooppi metalli
lukituksella
Teleskooppi metalli
lukituksella
Teleskooppi metalli
lukituksella
Lattiasuulake matto/kova
lattia
Dust Magnet
Dust Magnet lukituksella
Dust Magnet lukituksella
Dust Magnet lukituksella
Muut suulakkeet
-
-
Parkettisuulake
Turbosuulake
Lisävarusteet kannen alla
Rakosuulake,
Turbotekstiilisuulake
Rakosuulake,
Turbotekstiilisuulake
Rakosuulake,
Turbotekstiilisuulake
Rakosuulake,
Turbotekstiilisuulake
Muut lisävarusteet
Yhdistelmäsuulake
Yhdistelmäsuulake
Yhdistelmäsuulake
Yhdistelmäsuulake,
puhalluskansi
Imuputken pidike
Vaaka ja pysty
Vaaka ja pysty
Vaaka ja pysty
Vaaka ja pysty
Pehmeät pyörät
On
On
On
On
Pehmeä käynnistys
On
On
On
On
Ylikuumenemissuoja
On
On
On
On
Sähköliitäntä moottoroidulle suulakkeelle
-
On
On
On
Imuriosan paino (kg)
5.6
5.6
5.6
5.6
Mitat: pituus x korkeus x
leveys (mm)
318 x 448,5 x 275
318 x 448,5 x 275
318 x 448,5 x 275
318 x 448,5 x 275
Valikoima saattaa vaihdella myymäläkohtaisesti.
Cyclone XL
Cyclone XL
Airmax
Airmax
Airmax
Malli
U6620
U6630
U6410
U6415
U6425
Väri
Musta
Valkoinen
Valkoinen
Punainen
Punainen
Tehonsäätö
Portaaton kiertokytkimellä
Portaaton kiertokytkimellä
Portaaton kiertokytkimellä
Portaaton kiertokytkimellä
Portaaton kiertokytkimellä
Poistoilman suodatin
Pestävä HEPA H12
Pestävä HEPA H12
Mikro
Mikro
Pestävä HEPA H12
Moottorisuodatin
On
On
Suodattimen ilmaisin
-
-
On
On
On
Pölypussi (tilavuus)
Sykloninen pölysäiliö
(4 l)
Sykloninen pölysäiliö
(4 l)
s-bag classic long
performance (3 l)
s-bag classic long
performance (3 l)
s-bag classic long
performance (3 l)
Pölypussin täyttymisen
osoitin
-
-
Mekaaninen
Mekaaninen
Mekaaninen
Pölypussin paikallaolon
varmistus
-
-
On
On
On
Johdon kelaus
Painikkeella
Painikkeella
Painikkeella
Painikkeella
Painikkeella
Liitäntäjohdon pituus
(m)
6
9
6
6
9
Toimintasäde (m)
9
12
9
9
12
Moottorin max. liitäntäteho (W)
1800
1800
1600
1600
1800
Äänitaso koko imuri
dB(A) - IEC 60704-3
82
82
80
80
80
Imuputket
Teleskooppi metalli
Teleskooppi metalli
Teleskooppi metalli
Teleskooppi metalli
Teleskooppi metalli
Lattiasuulake matto/
kova lattia
Vario 600
Vario 600
Vario 600
Vario 600
Vario 600
Muut suulakkeet
-
-
-
-
-
Lisävarusteet imuputken kahvassa
Rakosuulake
huonekalusuulake
Rakosuulake
huonekalusuulake
Rakosuulake
huonekalusuulake
Rakosuulake, huonekalusuulake
Rakosuulake
huonekalusuulake
Muut lisävarusteet
-
-
-
-
-
Imuputken pidike
Vaaka ja pysty
Vaaka ja pysty
Vaaka ja pysty
Vaaka ja pysty
Vaaka ja pysty
Pehmeä käynnistys
On
On
-
-
-
Pehmeä pyörät
On
On
On
On
On
Ylikuumenemissuoja
On
On
On
On
On
Sähköliitäntä
moottoroidulle
suulakkeelle
-
-
-
-
-
Imuriosan paino (kg)
5.75
5.75
5.75
5.75
5.75
Mitat: pituus x
korkeus x leveys
(mm)
325 x 470 x 235
325 x 470 x 235
325 x 470 x 235
325 x 470 x 235
325 x 470 x 235
21
Tekniset tiedot
22
Valikoima saattaa vaihdella myymäläkohtaisesti.
Xio
44-sarja
37-sarja
37-sarja
Malli
U3450
U4406
U3705
U3706
Väri
Punainen
Hopea / met.hohto punainen
Sininen
Metallinhohto punainen
Tehonsäätö
Portaaton
Portaaton
Portaaton
Portaaton
Poistoilman suodatin
Mikro
Mikro
Mikro
Mikro
Moottorisuodatin
On
On
On
On
Suodattimen ilmaisin
-
-
-
-
Pölypussi (tilavuus)
E51N (2 l)
E53N (4 l)
E51N (2 l) ,
E51N (2 l)
Pölypussin täyttymisen
osoitin
Mekaaninen
Mekaaninen
Mekaaninen
Mekaaninen
Pölypussin paikallaolon
varmistus
On
On
On
On
Johdon kelaus
Painikkeella
Painikkeella
Painikkeella
Painikkeella
Liitäntäjohdon pituus
(m)
5
4.5
5
5
Toimintasäde (m)
7.5
7.3
7.2
7.2
Moottorin max. liitäntäteho (W)
1800
1600
1600
1600
Äänitaso koko imuri
dB(A) - IEC 60704-3
81
82
82
82
Imuputket
Teleskooppi metalli
Teleskooppi metalli
2-osainen metalli
2-osainen metalli
Lattiasuulake matto/
kova lattia
Vario 500
Vario 500
Vario 500
Vario 500
Muut suulakkeet
-
-
-
-
Lisävarusteet (sijainti)
Yhdistelmäsuulake
(imurin takaosassa)
Yhdistelmäsuulake
(imurin kannen alla)
Yhdistelmäsuulake
(imurin takaosassa)
Yhdistelmäsuulake
(imurin takaosassa)
Muut lisävarusteet
-
-
-
-
Imuputken pidike
Vaaka ja pysty
Vaaka ja pysty
Vaaka ja pysty
Vaaka ja pysty
Pehmeä käynnistys
On
On
On
On
Pehmeä pyörät
On
On
On
On
Ylikuumenemissuoja
On
On
On
On
Sähköliitäntä
moottoroidulle
suulakkeelle
-
-
Imuriosan paino (kg)
4.6
4.5
3.9
3.9
Mitat: pituus x
korkeus x leveys (mm)
370 x 275 x 230
458 x 294 x 243
408 x 269 x 236
408 x 269 x 236
-
Akkuimuri
Lilly
Malli
UB1412
Malli
UB1411
Väri
Musta
Väri
Valkoinen
Jännite
3,6
Jännite
3,6
Akkuja (kpl)
3 NiMH
Akkuja (kpl)
3 NiMH
Toiminta-aika (min)
9
Toiminta-aika (min)
9
Pölysäiliön tilavuus (l)
0.35
Pölysäiliön tilavuus (l)
0.35
Latauslaitteen sijoitus
Pöydälle/seinälle
Latauslaitteen sijoitus
Pöydälle/seinälle
Paino, kg
0,8
Paino, kg
0,8
Mitat, P x L x K (mm)
40,5 x 9,5 x 9,5
Mitat, P x L x K (mm)
40,5 x 9,5 x 9,5
Lilly
s-bag ®
s-bag-pölypussijärjestelmän ansiosta yksi ja sama pölypussi sopii suurimpaan osaan Voltan
imurimalleista. s-bag on suunniteltu suodattamaan hienoimmatkin pölyhiukkaset. Lisäksi
pölypussi sulkeutuu automaattisesti kun irrotat sen imurista, joten pölypussin vaihto on
siistiä ja hygieenistä. s-bag-pölypussivaihtoehdot ovat:
Malli
Ominaisuudet
s-bag® Classic Long
Synteettinen materiaali, joka säilyttää imutehon,
Performance
suodattaa tehokkaasti ja on huomattavasti vahvempaa kuin paperi.Tämä pölypussi kestää siis kaksi
kertaa kauemmin kuin tavallinen paperipölypussi.
s-bag® Clinic Anti-Allergy
Tämä pölypussi on ihanteellinen allergioista kärsiville,
koska se on valmistettu korkealaatuisesta synteettisestä materiaalista ja sen suodatusteho on erittäin
korkea. Suodattaa jopa pienhiukkaset, siitepölyn,
eläinpölyn jne. Hygieeninen pölypussi edesauttaa
sisäilman puhtautta kotona.
s-bag® Anti-Odour
Pussin synteettinen materiaali sisältää epämiellyttäviä
hajuja neutralisoivaa aktiivihiiltä. Jos sinulla on lemmikki, arvostat varmasti tätä hajunpoistajaa.
s-bag® Classic
Perinteinen paperipölypussi, jolla on suuri
suodatusteho.
Puhdas ja raikas poistoilma
Useimmissa Volta-imureissa on joko pestävä tai vaihdettava HEPA
Suodatin
H12 -poistoilmansuodatin. Molempien suodatuskyky on jopa
HEPA H12
Ominaisuudet
Suodatustaso mg/m3. 0,002
0,002mg/m3. HEPA H12 -suodatin estää niin pölyn,
HEPA H12 pestävä
Suodatustaso mg/m3. 0,002
pölypunkkien, sieni-itiöiden, eläinpölyn, bakteerien kuin siitepölynkin
Mikrosuodatin
Suodatustaso mg/m3. 0,04
kulkeutumisen takaisin sisäilmaan. Mikrosuodatinkin on monessa
tapauksessa suodatusteholtaan riittävä ja halutessaan mikrosuodattimella varustettuun pölynimuriin voi hankkia HEPA H12 -suodattimen jälkikäteen.
HEPA H12
HEPA H12 pestävä
Mikro
23
HELMIKUU 2008 PNC 955 661 324
Jatkuvan tuotekehittelyn vuoksi oikeudet muutoksiin pidätetään.
Oy Electrolux Ab
Pakkalankuja 6
PL 102
01511 Vantaa
Kuluttajaneuvonta
Puhelin 0200 2662 (0,15 € / min + pvm)
www.volta.fi