Toimikunnan tiedote akatemiatutkijoiden hausta (syyskuun 2013 haku)

Transcription

Toimikunnan tiedote akatemiatutkijoiden hausta (syyskuun 2013 haku)
Suomen Akatemia
Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikkö
25.4.2014
Rulla ner för att se den svenska versionen
Please scroll down for translation in English
AKATEMIATUTKIJAT 2014
Akatemiatutkijan rahoituksen saaneet
Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnalle osoitettiin 25.9.2013 päättyneessä syyskuun haussa
154 akatemiatutkijahakemusta. Toimikunta päätti kokouksessaan 25.4.2014 myöntää akatemiatutkijan
palkkausrahoituksen ajalle 1.9.2014–31.8.2019 seuraaville 19 hakijalle:
Alenius, Teija
Huttunen, Kristiina
Jalovaara, Marika
Jern, Patrick
Jokiranta, Jutta
Karjalainen, Toni-Matti
Keskinen, Suvi
Loukusa, Soile
Lähdesmäki, Tuuli
Mikkonen, Simo
Nokia, Miriam
Rannila, Päivi
Sorainen, Antu
Stapelbroek, Koen
Söderlund, Peter
Torppa, Minna
Torvinen, Juha
Tuunainen, Juha
Viljanen, Valtteri
HY
AALTO
TY
ÅA
HY
AALTO
TY
OY
JY
JY
JY
TY
HY
HY
ÅA
JY
TY
HY
TY
Varasijoille valitut
Jos rahoituksen nyt saanut tutkija ei ota tehtävää vastaan tai luopuu siitä ennen 31.12.2014, hänen tilalleen
voidaan ottaa jäljelle jääväksi kaudeksi varasijalistalle otettu hakija. Toimikunta päätti varasijalistasta
seuraavasti (järjestys, jossa rahoitusta tarjotaan):
1.
2.
3.
4.
5.
Horsti, Karina
JY
Koivunen, Leila
TY
Nilsson Hakkala, Katariina VATT
Ridanpää, Juha
OY
Wiesner, Claudia
JY
Arviointikriteerit ja päätöksenteko
Suomen Akatemian tutkimusrahoitus suunnataan kilpailuun perustuen parhaille tutkijoille ja
tutkimusryhmille sekä lupaavimmille nuorille tutkijoille tieteellisesti kunnianhimoisten hankkeiden
1
toteuttamiseen. Akatemiatutkijan tehtävää täytettäessä edellytetään tohtorin tutkinnon jälkeen
harjoitettua aktiivista tieteellistä työskentelyä ja menestyksekästä julkaisutoimintaa.
Rahoituspäätökset perustuvat tutkimussuunnitelman ja hakijan tieteellisten ansioiden arviointiin. Akatemia
soveltaa rahoituskohteidensa valinnassa seuraavia arviointiperusteita:
 tutkimussuunnitelman tieteellinen laatu ja innovatiivisuus
 hakijan ja/tai tutkijaryhmän pätevyys
 tutkimussuunnitelman toteuttamiskelpoisuus
 tutkimusympäristön laatu ja vahvistaminen
 tutkimuksen kansainväliset ja kansalliset yhteistyösuhteet sekä tutkijoiden liikkuvuus
 tutkimushankkeen merkitys ammattimaisen tutkijan uran edistämiselle.
Rahoituspäätöstä tehtäessä huomiota kiinnitetään myös Akatemian hyväksymiin tutkimuspoliittisiin
tavoitteisiin. Hakemusten arviointiperiaatteista annetaan lisätietoa Akatemian kotisivuilla:
www.aka.fi/fi/A/Paatokset-ja-vaikutukset/Rahoituspaatokset/Paatosten-yleiset-lahtokohdat.
Rahoituksesta päättää toimikunta. Se käyttää päätöksenteon tukena oman asiantuntemuksensa lisäksi
Akatemian ulkopuolisia asiantuntijalausuntoja.
Hakemuksista annetut arviointilausunnot
Jokaisesta hakemuksesta on pyydetty pääsääntöisesti yksi kansainvälisen arviointipaneelin lausunto. Sen on
laatinut Akatemian ulkopuolinen asiantuntijaryhmä kokouksessaan käymänsä keskustelun perusteella.
Tässä haussa kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikkö järjesti 30 tieteenalakohtaista
arviointipaneelia, joissa arvioitiin akatemiatutkijahakemusten lisäksi myös syyskuun haun tutkijatohtori- ja
akatemiahankehakemukset.
Jos Akatemia arvioi, että hakemus ei sovi minkään paneelin kokonaisuuteen, sille pyydettiin kahden tai
useamman yksittäisen asiantuntijan itsenäiset arviointilausunnot. Näitä ulkopuolisia lausuntoja pyydettiin
kymmenestä akatemiatutkijahakemuksesta. Loput hakemukset arvioitiin paneeleissa.
Kukin hakija voi lukea hakemuksestaan saamansa arviointilausunnon käyttäjätunnuksillaan Akatemian
verkkoasioinnissa www.aka.fi/fi/A/Tutkijalle/Kirjaudu-tasta-sahkoiseen-asiointiin. Lausuntoja ei postiteta.
Tänä vuonna kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnalla oli jaettavanaan 8,3 miljoonaa euroa
akatemiatutkijoiden rahoittamiseen, mikä riittää 19 tutkijan palkkaukseen. Kokonaisuudessaan
hakemukset olivat korkeatasoisia, minkä takia erinomaisiksikin arvioituja hakemuksia jää vaille rahoitusta.
Kun hakemuksia oli 154, myöntöprosentiksi tuli 12,3 %.
2
Syyskuun 2013 haku: paneeleissa arvioitujen akatemiatutkijahakemusten yleisarvosanat
50
hakemusten määrä
40
30
20
10
0
1
2
3
4
5
6
arvosanat
Päätösten toimeenpano
Kaikki akatemiatutkijan tehtävää hakeneet saavat sähköpostiosoitteeseensa ilmoituksen kun toimikunta on
tehnyt päätökset. Päätös on luettavissa Akatemian verkkoasioinnissa www.aka.fi/fi/A/Tutkijalle/Kirjaudutasta-sahkoiseen-asiointiin, katso Omat hakemukset -valikon välilehti Päätökset. Päätösilmoituksia ei
postiteta.
Akatemiasta otetaan yhteyttä akatemiatutkijan rahoituksen saaneisiin ja heitä pyydetään jättämään
tarkennettu hakemus välttämättömiin tutkimuskuluihin. Suorituspaikan on otettava tutkija
palvelussuhteeseen päätöksen ehtojen mukaisesti. Varasijalla oleviin otetaan yhteyttä, jos joku nyt
valituista luopuu myönnetystä rahoituksesta vuoden 2014 aikana.
Arviointipaneelien palaute
Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikössä valmistellaan yhteenvetoa asiantuntijapaneelien
palautteesta hakijoille. Yhteenveto julkaistaan kesäkuussa yksikön verkkosivuilla www.aka.fi/fi/A/SuomenAkatemia/Organisaatio_/Yksikot_/Kulttuurin-ja-yhteiskunnan-tutkimuksen-yksikko, katso linkki KY-tilastot.
Verkkosivuilla on nyt tietoa aikaisempien hakujen palautteesta.
Lisätietoja päätöksistä ja arvioinnista
Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikön akatemiatutkijahakemusten esittelijät:
johtava tiedeasiantuntija Päivi Messo
johtava tiedeasiantuntija Raija Matikainen
tiedeasiantuntija Jyrki Hakapää
[email protected]
3
Finlands Akademi
Enheten för kultur- och samhällsvetenskaplig forskning
25.4.2014
AKADEMIFORSKARE 2014
De som beviljats finansiering
I Finlands Akademis septemberutlysning 2013 mottog forskningsrådet för kultur och samhälle sammanlagt
154 ansökningar om finansiering för anställning som akademiforskare. Forskningsrådet beslutade vid sitt
möte den 25 april 2014 att bevilja följande 19 sökande finansiering för akademiforskares avlöning för
perioden 1.9.2014–31.8.2019:
Alenius, Teija
Huttunen, Kristiina
Jalovaara, Marika
Jern, Patrick
Jokiranta, Jutta
Karjalainen, Toni-Matti
Keskinen, Suvi
Loukusa, Soile
Lähdesmäki, Tuuli
Mikkonen, Simo
Nokia, Miriam
Rannila, Päivi
Sorainen, Antu
Stapelbroek, Koen
Söderlund, Peter
Torppa, Minna
Torvinen, Juha
Tuunainen, Juha
Viljanen, Valtteri
HU
AU
ÅU
ÅA
HU
AU
ÅU
UU
JU
JU
JU
ÅU
HU
HU
ÅA
JU
ÅU
HU
ÅU
De som placerats på reservplats
Om någon av de sökande som beviljats finansiering inte tar emot eller avstår från en anställning som
akademiforskare före den 31 december 2014, kan forskningsrådet i stället välja en sökande från
reservlistan för resten av perioden. Forskningsrådets beslut om reservlistan var följande (i den ordning som
finansiering erbjuds):
1.
2.
3.
4.
5.
Horsti, Karina
Koivunen, Leila
Nilsson Hakkala, Katariina
Ridanpää, Juha
Wiesner, Claudia
JU
ÅU
VATT
UU
JU
Bedömningskriterier och beslut
Akademins forskningsfinansiering grundar sig på konkurrens och den riktas till de bästa forskarna och
forskargrupperna samt till de mest lovande unga forskarna för att de ska genomföra vetenskapligt
ambitiösa forskningsprojekt. Framgångsrik publikationsverksamhet och aktivt vetenskapligt arbete efter
avlagd doktorsexamen är en förutsättning för att beviljas finansiering för anställning som akademiforskare.
4
Besluten grundar sig på en bedömning av forskningsplanens och den sökandes vetenskapliga meriter.
Akademin använder sig av följande bedömningskriterier:






forskningsplanens vetenskapliga kvalitet och innovativitet
den sökandes/forskargruppens kompetens
forskningsplanens genomförbarhet
forskningsmiljöns kvalitet och stärkande
forskningens internationella och nationella samarbetskontakter samt forskarmobilitet
forskningsprojektets betydelse för främjandet av en professionell forskarkarriär.
Vid beredningen av finansieringsbeslut beaktas också Akademins forskningspolitiska mål. Mer information
om bedömningsprinciperna finns på vår webbplats på sidan Allmänna beslutsgrunder.
Det är forskningsrådet som fattar finansieringsbeslutet. Som stöd för sina beslut utnyttjar forskningsrådet
också utlåtanden av utomstående experter.
Utlåtanden
I regel ges ett panelutlåtande på varje ansökan. Utlåtandet har gjorts upp av en vetenskaplig panel
bestående av internationella utomstående sakkunniga på basis av den diskussion som förts under
panelmötet. I denna utlysning sammankallade enheten för kultur- och samhällsvetenskaplig forskning totalt
30 olika paneler, som bedömde ansökningarna tillsammans med ansökningar om finansiering för
akademiprojekt och anställning som forskardoktor.
Om Akademin anser att en ansökan inte kan placeras i någon av panelerna inhämtas självständiga
utlåtanden av två eller flera enskilda experter. På tio ansökningar inhämtades utlåtanden av enskilda
experter. Resten av ansökningarna bedömdes i paneler.
Var och en kan läsa utlåtandet på sin ansökan i Akademins e-tjänst. Utlåtandena skickas inte per post.
I år hade forskningsrådet sammanlagt 8,3 miljoner euro att utdela till akademiforskare. Det räckte till 19
anställningar. Ansökningarna höll en hög standard och därför blev många ansökningar som fått ett utmärkt
betyg utan finansiering. Det inkom 154 ansökningar, och beviljandegraden var 12,3 procent.
5
Septemberutlysningen 2013: betygsfördelning för ansökningar om anställning som akademiforskare
50
40
Antal ansökningar
30
20
10
0
1
2
3
4
5
6
Betyg
Verkställande av beslut
Alla som har sökt finansiering för anställning som akademiforskare får ett e-postmeddelande om beslutet.
Beslutet kan läsas i Akademins e-tjänst under Mina ansökningar och fliken Beslut. Vi skickar inte
beslutsmeddelanden per post.
Vi kontaktar de som beviljats akademiforskarfinansiering och ber dem lämna in en detaljerad ansökan om
finansiering för forskningskostnader. Forskningsplatsen måste anställa forskaren i ett
anställningsförhållande i enlighet med beslutsvillkoren. De som placerats på reservlistan kontaktas endast
om någon finansieringsmottagare avstår från sin finansiering under årets lopp.
Panelrespons
Enheten för kultur- och samhällsvetenskaplig forskning håller på att bereda ett sammandrag över
expertpanelernas respons till de sökande. Sammandraget publiceras i juni på enhetens webbsidor (klicka på
KY-tilastot, på finska). Just nu finns där responsen från tidigare utlysningar.
Mer information
Föredragande vid enheten för kultur- och samhällsvetenskaplig forskning:
ledande vetenskapsrådgivare Päivi Messo
ledande vetenskapsrådgivare Raija Matikainen
vetenskapsrådgivare Jyrki Hakapää
[email protected]
6
Academy of Finland
Culture and Society Research Unit
25 Apr 2014
ACADEMY RESEARCH FELLOWS 2014
Recipients of Academy Research Fellow funding
The Research Council for Culture and Society received a total of 154 applications for funding for research
posts as Academy Research Fellow in the Academy of Finland’s September 2013 call. At its meeting on 25
April 2014, the Research Council decided to grant funding for the salaries of Academy Research Fellows to
the following 19 applicants for the period 1 September 2014–31 August 2019:
Alenius, Teija
Huttunen, Kristiina
Jalovaara, Marika
Jern, Patrick
Jokiranta, Jutta
Karjalainen, Toni-Matti
Keskinen, Suvi
Loukusa, Soile
Lähdesmäki, Tuuli
Mikkonen, Simo
Nokia, Miriam
Rannila, Päivi
Sorainen, Antu
Stapelbroek, Koen
Söderlund, Peter
Torppa, Minna
Torvinen, Juha
Tuunainen, Juha
Viljanen, Valtteri
University of Helsinki (UH)
Aalto University (AU)
University of Turku (UTU)
Åbo Akademi University (ÅAU)
UH
AU
UTU
University of Oulu (UO)
University of Jyväskylä (UJ)
UJ
UJ
UTU
UH
UH
ÅAU
UJ
UTU
UH
UTU
Applicants placed on reserve list
If an applicant who was granted funding decides not to accept or decides to give up a research post as
Academy Research Fellow before 31 December 2014, an applicant placed on the reserve list can be given a
substitute position for the remaining period. The Research Council decided to draw up the reserve list as
follows (in order of precedence in which funding is offered):
1.
2.
3.
4.
5.
Horsti, Karina
Koivunen, Leila
Nilsson Hakkala, Katariina
Ridanpää, Juha
Wiesner, Claudia
UJ
UTU
Government Institute for Economic Research (VATT)
UO
UJ
Review criteria, decision-making
Academy research funding is allocated on a competitive basis to the best researchers and research teams
and to the most promising young researchers for carrying out scientifically ambitious projects. Successful
applicants are required to have engaged in active scientific work and published significant contributions
since gaining their doctorate.
7
The funding decisions are based on a review of the scientific merits of the research plan and the applicant.
In the review of applications, the Academy applies the following criteria:






scientific quality and innovativeness of the research plan
competence of the applicant/research team
feasibility of the research plan
quality and strengthening of the research environment
international and national collaborations and researcher mobility
significance of the research project for the promotion of professional careers in research.
When making funding decisions, the research council concerned also pays attention to other research
policy objectives adopted by the Academy. For more information on the criteria, see our website at General
decision criteria.
The funding decisions are made by the research council concerned. The research council also uses external
reviewers to support its decision-making.
Review reports
Generally, one review report is prepared on each application. The report is drawn up by a review panel, a
discipline-specific external expert group, on the basis of discussions held during panel meetings. In this
round, the Culture and Society Research Unit organised 30 discipline-specific panels, which reviewed the
applications together with applications for Academy Project funding and Postdoctoral Researcher funding
If the Academy considers that the review of an application does not fall within the scope of any of the
review panels, independent reviews on these applications are requested from two or several individual
experts. In this round, individual expert reviews were requested on ten applications. The rest of the
applications were reviewed in panels.
You may read the review report issued on your application by logging in to the Academy’s online services
with your user ID. Review reports are not sent by post.
This year, the Research Council had at its disposal EUR 8.3 million in funding for Academy Research Fellows.
This sum was enough for 19 posts. Overall, all applications within this call were of a high standard.
Consequently, many applicants who received excellent marks could not be granted funding. With 154
applications submitted, the success rate was 12.3 per cent.
8
September 2013 call: score distribution for Academy Research Fellow applications
50
Number of applications
40
30
20
10
0
1
2
3
4
5
6
Scores
Decision implementation
All applicants for funding for research posts as Academy Research Fellow will receive an email notification
of the Research Council’s funding decision. The decision is available in the Academy’s online services under
My applications, Decisions. Decisions notifications are not sent by post.
We will contact the funding recipients and request them to submit a detailed application for funding for
research costs. The site of research shall employ the researcher in an employment relationship in
accordance with the conditions specified in the decision. Those placed on the reserve list will be contacted
only if a grantee gives up his/her funding during 2014.
Panel feedback
The Culture and Society Research Unit is preparing a summary of panel feedback to applicants. The
summary will be posted on the Academy’s website (in Finnish, click on KY-tilastot) in June. The page now
contains panel feedback on previous calls.
More information
Presenting officials at the Culture and Society Research Unit:
Senior Science Adviser Päivi Messo
Senior Science Adviser Raija Matikainen
Science Adviser Jyrki Hakapää
[email protected]
9