Olen Jumalalle äärettömän kiitollinen, että saan toimia hänelle

Transcription

Olen Jumalalle äärettömän kiitollinen, että saan toimia hänelle
Paimenen
kirje
2.2014
Olen Jumalalle äärettömän
kiitollinen, että saan
toimia hänelle rakasta
tehtävää tehden.
Ihmisyyden parhaat puolet
esiin
Paimenen
kirje 2.2014
Julkaisija
Tampereen
adventtiseurakunta
Ilomäentie 5, 33230 Tampere
Ilmestyy maalis-, kesä-,
syys- ja joulukuussa
Toimitus ja taitto
Jorma Katainen ja avustajat
[email protected]
Jakelu
Seurakunnan jäsenille ja
ystäville kirkossa, postitse ja
sähköpostitse. Ilmoitathan
osoitteesi muuttuessa tai jos
et halua tätä julkaisua.
Etukansi: Jeesus Cafén
palvelutoimintaa kirkon
sisäpihalla 2014.
Takakansi: Puu ja
sorsaemo poikueineen
Kaukajärvellä 2013
Eräänä yönä en saanut unta. Avasin YLE Puheen.
Urho Kekkonen kertoi Arkiston helmiä-ohjelmassa
innokkaasti suosikkikirjastaan Don Quijote’sta. Minäkin
innostuin, menin kaupunginkirjastoon ja lainasin tuon
espanjalaisen Cervantesin maailmankirjallisuuden
kuuluisan humoristisen romaanin. Mutta en jaksanut
lukea tuota 608 -sivuista teosta. En tällä kertaa.
Sitä vastoin toinen lainaamani kirja imaisi heti
mukaansa. Leymah Gboween, liberialaisen
kansalaisaktivistin ja rauhannobelistin 2011 Meissä on
voimaa (alkuteos Mighty Be Our Powers: How Sisterhood,
Prayer, and Sex Changed a Nation at War, 2011) kertoo
Gboween väkivaltaisesta avioliitosta sodan repimässä
Liberiassa, kasvamisesta tulisieluiseksi rauhanaktivistiksi,
joka yhdisti Liberian naiset kansakunnan rauhaan
toivottomalta näyttäneessä taistelussa diktaattori Charles
Tayloria vastaan.
”Meissä on voimaa on muistutus sitä, että ihmisyyden
parhaat puolet pääsevät esiin surkeimpina aikoina”,
toteaa kirjan takakannessa, myös rauhannobelisti,
etelä-afrikkalainen arkkipiispa Desmond Tutu.
Vaikuttava lukukokemus.
Näinä aikoina kristikunta hiljentyy viettämään
suurimman rauhanaktivistin, Jeesuksen Kristuksen,
kärsimystä ja kuolemaa. Jeesus taisteli langenneen
ihmiskunnan puolesta aina ristinkuolemaan asti.
Toivottomalta näyttänyt sota pahuutta vastaan päättyi
riemulliseen ylösnousemukseen. Innostakoon se meitä
tuomaan esiin ihmisyytemme parhaat puolet.
”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä
annan teille, -- Maailmassa te olette ahtaalla, mutta
pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman”
(Joh. 16:27, 33).
Siunattua pääsiäisen aikaa ja kevättä toivottaen,
! !
!
Jorma Katainen
Image courtesy of adamr / FreeDigitalPhotos.net
Herran ehtoollinen
Jalkojen pesun pyhä toimitus
Herran ehtoollisella
osallistumme
Jeesuksen ruumiin
ja veren
vertauskuvista.
3 •
Tämä toimitus ilmaisee jotakin sekä Kristuksen tehtävästä että
toimitukseen osallistuvan kristityn kokemuksesta.
Jalkojen pesun toimitus muistuttaa Kristuksen nöyrtymisestä
hänen lihaksi tulemisessaan ja palvelustyössään. "otti orjan
muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi" (Fil. 2:7). Jalkojen pesun
toimituksella hän osoitti, että hän tekisi miten alhaista
palvelustyötä tahansa pelastaakseen ihmisiä.Tällä (ehtoolliselle)
valmistavalla toimituksella Kristus tahtoi johtaa uskovia sellaiseen
hellyyden ja rakkauden tilaan, jossa he olisivat valmiita
palvelemaan toisia. Mutta kristillisessä vaelluksessamme usein
kompastumme. Jalkamme tulevat pölyisiksi. Meidän on tultava
uudelleen Kristuksen luo ja annettava hänen puhdistavan
”
Kaikkien seurakunnan jäsenten
tulisi osallistua pyhään ehtoolliseen
armonsa pestä pois kertyneen lian. "Jos nyt minä - - olen pessyt teidän
jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne
jalat" (Joh. 13:14). Meidän tulee olla valmiita
pesemään toistemme jalat ja olemaan myös
valmiita toistemme pestäviksi. Kun polvistumme heidän edessään ja
pesemme heidän jalkojaan me iloitsemme
siitä, että saamme elää heidän kanssaan
ikuisesti.
Herran ehtoollisen vietto
Herran ehtoollinen on tullut vanhan liiton
aikaisen pääsiäisjuhlan tilalle. Pääsiäinen
saavutti täyttymyksensä kun Kristus
pääsiäislampaana antoi henkensä. Ennen
kuolemaansa Kristus itse asetti sen tilalle
hengellisen Israelin suuren juhlan, jota
vietetään uudessa liitossa. Kuten Israel vietti pääsiäisjuhlaa Egyptin
orjuudesta vapautumisensa muistoksi, samoin
Herran ehtoollinen on juhla sen muistoksi,
että Jumalan kansa on vapautunut
hengellisestä Egyptistä, synnin orjuudesta.
Pääsiäiskaritsan verta siveltiin ovenpieliin ja
ovenkamanaan suojaamaan talon asukkaita
kuolemalta; sen lihan tarjoama ravinto antoi
heille voimaa paeta Egyptistä (2. Moos. 12:38). Samoin Kristuksen uhri tuo vapautuksen
kuolemasta; uskovat ovat turvassa
osallistuttuaan hänen lihastaan ja verestään
(Joh. 6:54). Kristuksen lihan syöminen ja hänen
verensä juominen on vertauskuvallista kieltä.
Sillä tarkoitetaan osallistumista Jumalan
sanasta, jonka välityksellä uskova pitää yllä
yhteyttä taivaaseen ja omistaa hengellistä
elämää. Jeesus sanoi: "Ne sanat, jotka olen
teille puhunut, ovat henki ja elämä"
(Joh. 6:63).
Osallistuminen ehtoollisjumalanpalvelukseen merkitsee sitä, että Kristuksen
ylläpitävä voima uudistaa elämäämme, antaa
meille elinvoimaa ja iloa. Herran aterialla me
"siunaamme" maljan (1. Kor. 10:16). Se
merkitsee sitä, että niin kuin Kristus,
ottaessaan maljan, "kiitti Jumalaa" (Matt.
26:27), samoin mekin ilmaisemme
kiitollisuutemme Jeesuksen verestä. "Eikö malja, jonka me siunaamme, ole
yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka
me murramme, ole yhteys Kristuksen
ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin
olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta,
sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä
leivästä" (1. Kor. 10:16,17). ”Tässä on viittaus siihen tosiasiaan, että
ehtoollisleipä murretaan moniin palasiin,
jotka seurakunnan jäsenet syövät. Niin kuin
kaikki nuo palaset ovat peräisin samasta
leivästä, samoin kaikki Herran aterialle
osallistuvat uskovat ovat yhtä hänessä, jonka
murrettua ruumista tuo murrettu leipä kuvaa.
Osallistumalla yhdessä tähän ateriaan,
kristityt osoittavat julkisesti, että he ovat yhtä
ja kuuluvat yhteen suureen perheeseen, jonka
pää on Kristus.”
”Kaikkien seurakunnan jäsenten tulisi
osallistua pyhään ehtoolliseen, koska siinä,
Pyhän Hengen välityksellä, "Kristus kohtaa
kansansa ja antaa sille läsnäolollaan voimaa.” Koemme yhteytemme voimakkaimmin
ja syvimmin Herran pöydässä. Siinä
kohtaamme toisemme yhteisellä pohjalla,
kaikki erottavat raja-aidat kaadettuina. Siinä
tajuamme, että vaikka yhteiskunnassa on
paljon sellaista, mikä erottaa meitä,
Kristuksessa on kaikki mitä tarvitaan meidän
yhdistämiseksemme. Jakaessaan ehtollismaljastaan Jeesus
vahvisti opetuslapsilleen uuden liiton. Hän
•4
sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun
vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta
vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi"
(Matt. 26:27,28). Niin kuin vanha liitto
vahvistettiin eläinuhrien verellä (2. Moos. 24:8),
niin uusi liitto vahvistettiin Kristuksen verellä. Herran aterialla uskovat uudistavat
uskollisuuden lupauksensa Herralleen. He
tunnustavat uudelleen olevansa osa siitä
hämmästyttävästä sopimuksesta, jolla Jumala
Jeesuksessa sitoi itsensä ihmiskuntaan. Koska
he ovat osa tästä liitosta, heillä on aihetta juhlia
sitä. Näin siis Herran ehtoollinen on sekä
muistoateria että kiitosjuhla ikuisen
armonliiton sinetöimisen johdosta. Siitä saadut
siunaukset ovat suhteessa osallistujien
uskoon."Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja
juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran
kuolemaa, siihen asti kun hän tulee" (1. Kor.
11:26). Ehtoollispalvelus yhdistää Golgatan
toiseen adventtiin. Se kytkee toisiinsa ristin ja
valtakunnan. "Minä sanon teille: tästedes en
maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä
päivänä, jona juon uutta viiniä teidän
kanssanne Isäni valtakunnassa" (Matt. 26:29). Tuo suuri juhla on "Karitsan hääateria"
(Ilm. 19:9).
Osallistumisen edellytykset
Raamattu opettaa uskovia viettämään
ehtoollista asianmukaisen kunnioittavasti, sillä
"se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja
juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran
ruumista ja verta vastaan" (1. Kor. 11:27). Tuo
'arvoton tapa' tarkoittaa "joko sopimatonta
käytöstä (ks. jae 21) tai sitä, että henkilö ei
todella usko Kristuksen sovitusuhriin." Paavali neuvoo uskovaa tutkimaan itseään
ennen kuin osallistuu Herran ehtoolliseen
(1. Kor. 11:28). Ennen osallistumistaan uskovan
tulisi rukoillen tarkastella hengellistä
kokemustaan, tunnustaa syntinsä ja saattaa
ennalleen rikkoutuneet ihmissuhteet. Tällainen tutkistelu on luonteeltaan
henkilökohtaista. Toinen ei voi sitä tehdä toisen
puolesta, sillä kuka voi nähdä sydämeen tai
erottaa valhevehnää oikeasta viljasta? Kristus,
meidän esimerkkimme, ei torjunut ketään
ehtoollispöydästä. Vaikkakin julkinen, jatkuva
syntielämä sulkee pois ehtoollisaterialta
(1. Kor. 5:11), Jeesus itse jakoi aterian
Juudaksen kanssa, vaikka tämä ulkonaisesta
Kristuksen seuraamisestaan huolimatta oli
varas ja pettäjä.
Edellytyksenä ehtoollistilaisuuteen
osallistumiselle ei siis ole jonkin määrätyn
seurakunnan jäsenyys, vaan sydämen tila antautuminen Kristukselle ja usko hänen
uhriinsa. Näin ollen kaikkien kristillisten
yhteisöjen uskovat jäsenet voivat ottaa osaa
Herran ehtoolliseen. Kaikkia kutsutaan viettämään usein tätä
uuden liiton suurta juhlaa ja osallistumisellaan
todistamaan siitä, että ovat vastaanottaneet
Kristuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen.
Otteita Adventtikirkon perusopetuksesta nro 16 Herran
ehtoollinen. Tunnustuskirjana Pyhä Raamattu,
Kirjatoimi 1995.
Herran ehtoollinen Ilomäentien kirkossa
kiirastorstaina 17.4. klo 19, ja sapattina 14.6. klo 10.
•5
Jeesus pesi
opetuslastensa
jalat
Kertomus on tuttu. Mitä tiedät siitä?
Lue Joh. 13:1–17 ja vastaa kysymyksiin.
Mitä on ensimmäinen ajatuksesi
luettuasi jalkainpesusta?
Ei sovi meidän kulttuuriimme
Jeesukselle tyypillistä palvelemista
Opetuslapset olivat järkyttyneitä
Malli kaikille uskoville
Jeesuksen teko oli radikaali,
mihin hän pyrki?
Pesuvälineet sattuivat olemaan juuri
hänen lähellään
Antoi esimerkin epäitsekkäästä
palvelemisesta
Ilmaisi rakkautensa heihin
Muuta: ___________________
”Jos minä en pese sinua, ei sinulla
ole sijaa minun luonani.” Mitä
Jeesus tällä tarkoitti?
Ei saa tulla syömään likaisin jaloin.
Pietari, olet syntinen ja tarvitset
puhdistusta
Tule vaikka et ymmärtäisikään
Miksi Pietari kielsi Jeesukselta
jalkojensa pesemisen?
Hän ei ymmärtänyt sen merkitystä
Hän ei halunnut näyttää jalkojaan
Epätavallista opettajalta
Miksi nykyisin ei pestä jalkoja
ennen ehtoollista?
Se ei kuulu kristilliseen traditioon
Hankala toteuttaa käytännössä
Ehtoollinen riittää
Adventtiseurakunnissa kyllä pestään
Mikä on sinun kokemuksesi, kun
joku pesee jalkasi ennen
ehtoollista?
Mukavaa ja rentouttavaa, kun saa laittaa
jalat lämpimään veteen
Ujostuttaa, jalkani ovat känsäiset, enkä
halua näyttää niitä kenellekään
Jeesus puhdistaa minut toisen ihmisen
palvelemisen kautta
Olen pesty Jeesuksen verellä
Muuta: ___________________
Käytkö sinä jalkainpesulla?
Kyllähän minä muuten, mutta on vaikea
kumartua ja pestä toisen jalkoja
Otan mieluimmin vain ehtoollisen
En, en ymmärrä sen merkitystä
Käyn todella mielelläni
Tunnen tekeväni siinä Jeesuksen tahdon
mukaisesti
Muuta ___________________
N
INE
S
K
Ö
MA
ÄYT
2-N UVAEL
K
Iloiset hautajaiset
I NÄYTÖS
Kaksi nuorta kirkossa keskustelevat pastorin
kanssa kasteesta ja sen merkityksestä.
PASTORI Muistattehan apostoli Paavalin.
Hän teki toisella lähetysmatkallaan lyhyen
vierailun Efeson kaupunkiin, eli nykyisen
Turkin alueelle. Efesoksesta tuli aikanaan
tärkeä kristillisyyden keskus. Sinne rakennettiin
myöhemmin valtava kirkko.
ANNE Miten tämä liittyy aiheeseemme
iloiset hautajaiset?
JUHA Niin, miten?
PASTORI Kun menette tänään Efesokseen
voitte löytää sieltä tuon suuren kirkon rauniot.
Ja kun katselette tarkemmin näette siellä tuon
ajan tyypillisen kastealtaan.
JUHA Kasteallas kirkossa?
PASTORI Niin, se on hyvin
mielenkiintoinen kohde. Monet ovat
hämmästyneet tuossa kastealtaassa sen kokoa,
se on nimittäin hyvin suuri.
ANNE Onhan kastealtaita nykyisinkin.
Useimmissa adventtikirkoissa, helluntailaisten
rukoushuoneissa ja monissa vapaiden suuntien
kirkoissa on isot kastealtaat.
PASTORI Olet oikeassa. Tuo Efesoksen
kirkon kasteallas oli syvyydeltään n. 120 sm ja
halkaisijaltaan yli 3,5 metriä ja muodoltaan
pyöreä. Monet turistit ovat Efesoksen vanhan
kirkon raunioilla tajunneet ensimmäistä kertaa,
että kristillisessä kasteessa ihminen on upotettu
kokonaan veden alle. Sen tähden
kastetoimitusta varten rakennettiin suuri allas.
ANNE Efeson kasteallas paljastaa
raamatullisen kastemenetelmän, vai kuinka?
PASTORI Kyllä.
JUHA Mielenkiintoista!
PASTORI Efesoksen kasteallas veti useita
tuhansia litroja. Tämä Ilomäentien kirkkomme
kastealtaan täyttäminen vyötärön korkeudelle
kestää toista tuntia.
JUHA Onko sillä väliä minkä verran vettä
käytetään? Tärkeintä on että ihminen
kastetaan.
ANNE Menettelytapa on tärkeä. Ajatelkaa,
kun Jeesus antoi lähetyskäskynsä. Varmasti hän
ajatteli jotakin tärkeätä neuvoessaan
opetuslapsiaan, ”Menkää siis ja tehkää
kaikki kansat minun opetuslapsikseni:
kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän
Hengen nimeen” (Matt. 28:19).
PASTORI Anne, mitä Jeesus mielestäsi
tarkoitti tuolla kastekäskyllään?
ANNE Minusta se, mitä Jeesus käskee, ei ole
koskaan vähäarvoista. Jos kerran tuo Efesoksen
kirkon raunioissa oleva kasteallas oli niin suuri,
sillä on sanoma meidän ajan ihmisille.
Efesoksen kasteallas viestii, että upotuskaste oli
ainoa kastetapa, mitään muuta menettelyä ei
ollut olemassa.
PASTORI Ja vain ne kastettiin, jotka olivat
tulleet uskoon ja halusivat seurata Jeesusta.
Pieniä lapsia ei kastettu.
JUHA Nykyään on ainakin kymmenkunta
erilaista kastetapaa. On veden valelua vauvan
päähän, joskus vauva upotetaan kokonaan
veteen, ja aikuisiakin kastetaan sekä
pirskottamalla että upottamalla.
ANNE Lapsikaste, aikuiskaste! Se on se
ikuinen kiista. Eikö tässä ole tärkeätä ottaa
ensin selville mitä Jeesus oikein tahtoi opettaa
kun hän käski kastamaan seuraajiansa? Kai se
on lähtökohta.
PASTORI Totta. Kristillisen kasteen
toimitus kuvaa jotain oleellista: kasteessa on
vesi, kastettava ja kastaja.
JUHA Ja omaiset ja ystävät.
•7
PASTORI Hekin. Katsotaan kasteen
symboliikkaa, siinä paljastuu muinaisen
Efesoksen kirkon kastealtaan arvoituskin.
Nimittäin allas oli tosiaan iso ja syvä. Ja
tiedetään siinä kastetun paljon ihmisiä.
II NÄYTÖS
Keskustelu jatkuu nyt kastealtaan luona.
PASTORI Tämä meidän kastealtaamme
täytetään vedellä niin, että vedenpinta on
kastettavan keskivartalon tasolla. Uudessa
Testamentissa kastetta tarkoittava sana on
baptidzoo. Tarvitaan siis paljon vettä.
JUHA Mitä se sana tarkoittaa?
PASTORI Upottamista veden alle.
Baptidzoo -sanaa käytettiin Uuden testamentin
aikana kuvaamaan esimerkiksi vaatteen
upottamista värinesteeseen, tai astian
painamista veden alle. Tiedetään myös, että
tuon ajan seppä saattoi karkaistessaan
metallia, esim. miekan terää, kuumennettuaan
sen ensin hehkuvaksi tulessa, upottaa
(baptidzoo) terä öljy-astiaan.
ANNE Baptidzoo -verbi merkitsi siis
upottamista?
PASTORI Kyllä.
ANNE (ottaa Raamattunsa) Pojat, tämä
varmaan riittää kreikan kieliopista. Haluaisin
lukea Raamatusta erään mielenkiintoisen
tekstin, se nimittäin kertoo miten Jeesus
kastettiin. Ja sehän on aina tärkeää mitä Jeesus
teki. Evankelista Markus kertoo siitä näin.
Niinä päivinä Jeesus tuli Galilean
Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet
Jordanissa. Vedestä noustessaan Jeesus
näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki
laskeutui häneen kyyhkysen tavoin
(Mark. 1:9,10)
PASTORI Johannes upotti (baptidzoo)
Jeesuksen Jordanin virtaan ja nosti hänet sen
jälkeen ylös. Johannes mainitsee
evankeliumissaan, että Kastaja työskenteli
Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli
runsaasti vettä (3:23). Kasteeseen
kuuluu olenneaisesti vesi ja sitä tuli olla
runsaasti.
JUHA Tässäkö on iloiset hautajaiset?
PASTORI Kyllä. Raamattu puhuu
vanhasta ihmisestä joka haudataan kasteessa.
Pietari puhuu kasteen pesosta eli ihminen
pestään puhtaaksi huonosta omastatunnosta.
Kaste on syntisen ihmisen hautauspaikka,
jossa entinen elämä haudataan. Mutta se on
iloinen juhla, sillä hautaamisen jälkeen
kastettu nousee ylös ja uuteen elämään
Jeesuksen Kristuksen yhteyteen.
JUHA Jeesus nousi vedestä. Eikö tämä
ilmaus sovellu vain upotuskasteeseen?
PASTORI Kyllä. Siinä meillä on malli
kristillisestä kasteesta. Ja siinä on myös
ilmeinen syy miksi Efesoksen kirkon kasteallas
on suuri ja syvä.
ANNE Joissakin keskiaikaisissa
maalauksissa Jeesus on kuvattu seisomassa
Jordan-joessa Johannes Kastajan kaataessa
kipolla vettä hänen päällensä.
PASTORI Maalaukset edustavat sen ajan
kirkollista tulkintaa kastetavasta. Koska
Raamattu noin seikkaperäisesti kuvailee
Vapahtajan kasteen, sillä täytyy olla sanoma
kaikille aikakausille.
JUHA Apostolit jatkoivat samaa käytäntöä,
mikä käy ilmi esimerkiksi siitä, kun Filippos
kastoi etiopialaisen hoviherran (Apt. 8:36–38).
PASTORI Aivan.
ANNE Milloin lapsikaste tuli muotiin? Sillä
on oma historiansa, eikö totta?
PASTORI Se alkoi joskus 300-luvulla.
Ajateltiin että lapsessa on niin kutsuttu
perisynti; lapset ovat syntyneet Jumalan vihan
ja kirouksen alaisina. Nähtiin tarpeelliseksi
kastaa vauvat ja pestä perisynti pois.
JUHA Tarvitsevatko lapset kasteen?
PASTORI Aadamin ja Eevan tehtyä syntiä
ihmiskunta joutui synnin alaisuuteen.
Hesekielin kirjassa annetaan ymmärtää että
jokainen ihminen joutuu itse vastaamaan
tekemisistään.
•8
kokonaan veden alle. Vähitellen käytäntö
muuttui yleispäteväksi.
ANNE Puhuimme Efeson kirkon
kastealtaasta. Onko tällaisia suuria kastealtaita
säilynyt muitakin?
JUHA Niin, sehän todistaisi upotuskasteen
leivinneisyyden.
PASTORI Suuria kastealtaita on säilynyt
runsaasti, esim. Italiassa on yli 66 kirkkoa joissa
on iso kasteallas. Niitä on rakennettu joskus
300 -luvulta aina 1400 -luvulle.
JUHA Silloin ne ovat hiljaisia todisteita
alkuperäisen upotuskasteen puolesta.
ANNE Samoin kastealtaat tänään vapaiden
suuntien kirkoissa ja rukoushuoneissa.
PASTORI Kaste on suuri tapaus ihmisen
elämässä, ja ei ole samantekevää milloin se
suoritetaan asianomaiselle.
JUHA Kaste ei sinänsä pelasta?
PASTORI Ei, ensin uskonkokemus ja sitten
kaste, siinä järjestys. Kun usko Jeesukseen tulee
sydämen asiaksi, voidaan viettää iloisia
hautajaisia ja uuden elämän alkua Jeesuksen
yhteydessä.
•9
thelonghaulwithisaiah.wordpress.com
ANNE (lukee Raamatusta) Ei poikaa panna
vastaamaan isänsä synneistä eikä isää
poikansa synneistä. (Hes. 20).
JUHA Vauva ei ole tehnyt mitään pahaa
eikä siis tarvitse kastetta, koska kaste merkitsee
syntien poispesemistä?
PASTORI Niin se on. Mutta aikuinen
tarvitsee, hän on vastuullinen olento Jumalan
edessä. Kaste on ikäänkuin portti ja
mahdollisuus uuteen elämään Jeesuksen
kanssa.
ANNE Kaste on myös vihkiytymistä
Jumalan käyttöön.
PASTORI Mitä tuohon kastehistoriaan vielä
tulee, vasta Ravennan kirkolliskokouksessa
vuonna 1311 pirskottelu ja valelukasteet
julistettiin yhtä päteviksi kuin upotuskaste.
JUHA Meni siis niin kauan ennenkuin
lapsikaste tuli tasavertaiseksi upotuskasteen
kanssa! Miksi kirkko meni muutoksen tielle?
PASTORI Tulkittiin, ettei veden määrä ole
niin tärkeä asia. Upotuskaste koettiin
hankalana toimittaa. Ajatelkaa, jos oli joku
sairas tai hyvin nuori, joka olisi pitänyt upottaa
”Olen kiitollinen, että hän on
pitänyt minusta huolta”
Hellevi Sammatti
Parkano
– Olen sota-ajan lapsi. Synnyin
pienviljelijäperheeseen Länsi-Teiskossa.
Kotini oli vaatimaton, kuitenkin siellä oli
hyvä kasvaa vanhempiemme
rakastavassa hoivassa. Lapsuuttani ja
nuoruuttani varjosti isän sydänsairaus.
Pelkäsimme menettävämme hänet aina
kun sairauskohtaus tuli. Usein
rukoilimme, että saisimme pitää hänet
luonamme. Sitten lääkäri kielsi häneltä
raskaat maataloustyöt. Vanhempani
joutuivat myymään kotimme. Muutimme
Parkanon syrjäseudulle pieneen mökkiin.
Tärkeätä oli, että perhe oli yhdessä. Isoisä,
joka oli meille hyvin rakas, ja joka oli
asunut kodissamme kymmenen vuotta,
kuoli. Se oli ensimmäinen suru, jota seurasi
vuoden kuluttua lisää. Vuonna 1964 avioiduin. Katselimme
yhteistä kotia, mutta koska emme löytäneet
jäimme asumaan toistaiseksi mökkiin. Syyskuussa isäni kuoli yllättäen
sydäninfarktiin. Lokakuun lopussa mieheni
kuoli autokolarissa ja jouluna syntyi
tyttäreni. Laitoksella samassa huoneessa
olleen toisen synnyttäjän puoliso tuli
katsomaan vauvaansa ja otti tämän
syliinsä. Ajattelin: minun vauvani ei
koskaan saa olla isänsä sylissä.
Tuo vuosi oli elämäni rankin. Hengelliset asiat tulivat entistä
läheisimmiksi. Mökissämme vieraili monia
uskovia pitämässä kotikokouksia, mm.
Toivo Seljavaara. Rukoilimme paljon, sillä
tarvitsimme apua monissa asioissa. Oli
ihana kokea miten Herra kuuli pyyntömme
ja auttoi. Seuraavana kesänä, 1965, ostin
Herran johdatuksesta talon, jossa vieläkin
asun. Se oli ihme, sillä palkkani tuolloin oli
vain 90 penniä tunnilta, olin nuori leski ja
perheeni ainoa tulonhankkija. Tuohon
aikaan lainaa myönnettiin ensijassa
sotaleskille, joilla oli vähintään kolme
alaikäistä lasta. Laina myönnettiin ja
kauppakirja tehtiin. Koin tässä erikoista
johdatusta. Minun kastehetkeni oli 22.6.1969. On paljon asioita, joissa olen saanut
kokea Herran apua. Tällaiset kokemukset
ovat vahvistaneet uskoani ja luottamustani
häneen. Rukouksella on suuri merkitys
elämässäni. Haluan viedä kaikki huoleni ja
kysymykseni Jeesuksen tiettäväksi. Häneltä
odotan apua. Olen kiitollinen, että hän on
pitänyt minusta huolta. Tiedän, ettei
ylhäältä tuleva apu johdu minun
erinomaisuudestani, sillä minulla on paljon
kasvunvaraa kristillisyydessäni. Olen
kaukana täydellisestä. Halu minulla on kasvaa kaikessa
hyvässä ja päästä lähemmäksi Jeesusta,
Vapahtajaani. Hänen lähellään olen
turvassa.
• 10
”Voimme luottaa
Raamatun ilmoitukseen”
Elli Uusitalo Parkano
– Vietin lapsuuteni Laholuoman
kylässä täällä Parkanossa. Olen
11-lapsisesta perheestä. Kodissani
vallitsi hengellinen ilmapiiri. Muistan
miten isäni saattoi tulla metsästä
voikukka kädessään ja lausua: Tämän
on Jumalan pensseli maalannut!
Kevätkylvöjen aikaan isä aina siunasi
kylvötyön. Äitini puolestaan opetti meille
lapsille ruoka- ja iltarukoukset. Pastori Olavi Peltonen vaimonsa Reettan
kanssa asui Parkanossa ja järjesti
hengellisiä kokouksia Säästöpankin
kerhohuoneessa ja myös kodeissa,
meidänkin kodissa. Isäni piti erikoisesti
Raamatun aiheisista diakuvaesityksistä. Pikkuveljeäni Juhania hoidin täällä
kotonamme kaksi viimeistä vuotta hänen
sairastuttuaan vakavasti ja menettäessä
lopulta liikuntakykynsä. Täällä Parkanossa meitä on joitakin
adventisteja, mutta tarvittaisiin vetäjää,
joka kokoaisi meidät yhteen. Yksin täältä ei tule lähdettyä Tampereelle asti. Minulle usko Jumalaan on aina ollut
tärkeä osa elämääni. En voi aloittaa
päivääkään ilman Jumalan siunausta. Kun kuulen tai luen uutisia
maailmalta ajattelen, että kaikki tapahtuu
kuten Raamatussa on ennustettu
tapahtuvan. Voimme luottaa Raamatun
ilmoitukseen.
Elli Uusitalo jätti elämänsä Jeesukselle kasteessa
25.5.1968. Hän täytti 75 vuotta maaliskussa.
Lämpimät onnen- ja siunaustentoivotukset!
Haluaisitko luonasi vierailtavan?
Toivotko, että pastori tai joku seurakunnasta kävisi kodissasi, sairaalassa,
palvelu- tai vanhainkodissa keskustelemassa tai tuomassa Herran
ehtollista? Pyrimme palvelemaan varsinkin niitä, joilla on esteitä osallistua
seurakunnan toimintaan. Tiedustelut Jorma Katainen, pastori, 045 139
1555, Markku Laine, päävanhin, 050 592 6916, Ulla Katainen,
diakoniavastaava, 045 120 2390
• 11
Kristus
ja hänen lakinsa
Huhti–kesäkuun 2014
raamattutunnit
5.4.
12.4. 19.4.
26.4. 3.5.
10.5.
17.5.
24.5.
31.5.
7.6.
14.6.
21.6.
28.6.
Laki Kristuksen aikana
Kristus ja Mooseksen laki
Kristus ja uskonnollinen perinne
Kristus ja laki vuorisaarnassa
Kristus ja sapatti
Kristuksen kuolema ja laki
Kristus, lain loppu
Jumalan laki ja Kristuksen laki
Kristus, laki ja evankeliumi
Kristus, laki ja liitot
Apostolit ja laki
Kristuksen seurakunta ja laki
Kristuksen valtakunta ja laki
RAAMATUN SANOMA
NELJÄ NUMEROA
39 € KESTO VSK.
TILAA 03 361 1200.
Kolmannentoista sapatin kolehdilla
tuetaan Adventtikirkon Etelä-Aasian osaston alueella
seitsemän kirkon, yhden miesten ja yhden poikien
asuntolan rakentamista Intiassa, sekä kokoussalin
rakentamista Bhutaniin. 13. sapatin kolehti kerätään
28.6.
Englanninkielistä raamattuaineistoa eri ikäisille
http://www.adventist.org/spirituality/bible-study/
• 12
Seurakunnassa tapahtuu
Elämme alati muuttuvassa maailmassa. Kaikki
vaikuttaa kaikkeen. Seurakunta on kuin yhtiö,
jonka toiminta punnitaan.
Mikä on ”yhtiömme” perustehtävä?
Tietenkin ihmisten voittaminen Jeesukselle,
sekä heidän seurakuntaelämään ja sen
toimintaan juurruttaminen. Ilmestyskirjan 14.
luvun kolmen enkelin sanoma on aina ollut
kansainvälisen kirkkomme identiteettiasia.
Paikallisseurakuntamme toiminta sisältää
monia käytännön haasteita. Tulevana syksynä
pidetään virkailijavaali vuosille 2015–2016.
On aika pohtia tavoitteita joihin pyrimme.
• Miten uudistaa toimintaa vastaamaan
tämän päivän haasteita?
• Mitä toimintoja voidaan karsia?
• Miten kannamme vastuumme avuntarpeessa
olevista ihmisistä?
• Miten kehitämme jumalapalvelusta, niin että
se on levon ja hiljentymisen hetki jokaiselle
kirkkoon saapuneelle?
• Miten tukea eri ikäryhmissä kristittynä
kasvamista?
• Kuinka syventää Jeesuksen tulon läheisyyden
kokemusta?
• Miten kehittää ihmistä hoitavaa, ja
eheyttävää musiikkitoimintaa?
• Kuka tuntisi lastentyön omakseen –
pyhäkoulun pitäjistä on pulaa?
• Entä kansainvälinen työ?
• Sanalla sanoen, voimmeko tehdä
seurakunnastamme paikan, jossa kaikkien on
entistä parempi olla?
Seurakunnan haasteet ovat
monimuotoistuneet, ja luulen, että monissa
asioissa hakemme omaa paikkaamme.
Avaintavoitelista ei saisi olla liian laaja
voidaksemme käytännössä toteuttaa sen. On
parempi toimia muutamassa hyvin kuin
”juosta päämäärättömästi” tai ”huitoa
ilmaan” (Paavali, 1. Kor. 9:26).
Ruokajakelua ja avustustoimintaa on tehty
kirkkomme tiloissa kahdella rintamalla.
ADRA on toimittanut EU-ruokaa
Poimintoja seurakunnan
sihteerin toimintakertomuksesta
vuodelta 2013
• Johtokunta kokoontui 10 kertaa
• Kolme seurakuntakokousta
• Seurakunnan jäsenmäärä vuoden alussa 366,
vuoden lopussa 353
• Kuoleman kautta poistui 15 jäsentä
• Seurakuntaan liittyi 4 jäsentä
• 5.1.Uudeksi vanhimmaksi vihittiin Timo
Ylönen, seurakunnanpalvelijoiksi Mandi
Nissilä ja Pekka Laine
• Jumalanpalveluksia järjestettiin viikoittain
• Herran ehtoollista vietettiin 5 kertaa, lisäksi
kodeissa yksityisesti
• 9.–19.1. Ten Days of Prayer-rukousaktio
• 55 Plus läheisesti ryhmä kokoontui talvi- ja
kevätkaudella joka toinen keskiviikko,
syyskaudella joka viikko
• Kotikokouksia Hervannassa ja Valkeakoskella
• 23.2. Terveysprojekti Karpalo -tapahtuma
• 2.3. Perhepisteen tilaisuus, Mariel Pilois.
• Music and Food -tilaisuuksia opiskelijoille
• 23.3. Adventus-kuoro vieraili
• 11.4. Omaishoitajien virkistyspäivä Hauholla
• 1.5. Jeesus-marssi Tampereella
• 20.5. Kirkon kevätsiivoustalkoot
• 21.6. Juhannustapahtuma Lempäälässä
• Evankelioivia tilaisuuksia Lempäälän
Ehtookodissa kevät- ja syyskaudella
• Vankilavierailuja Kylmäkosken vankilaan
• 6.7. Spring of Hope Voices -ryhmä vieraili
• Heinä-elokuussa kirkon julkisivuremontti
• 5.8. saatiin 10 000 kg EU-ruokaa
• Elokuussa päättyi kirpputoritoiminta
• 4.9. Jeesus Café aloitti toimintansa
• 21.9. Kiintiöpakolaisperhe seurakuntaan
• Seurakunnan www-kotisivut uusittiin
• 7.10. Media7 raamattuopiston 50 000 kortin
jakelu Pirkanmaan läänin alueella
• Lokakuussa Keijo Salmelan Ahdistuksesta
iloon -kokoussarja
• Marraskuussa kansainvälinen rukousviikko
• 1.12. perinteinen Valonjuhla
• Joulun ajan juhlatapahtumat
• Sympatiakeräyksen tulos 7 451,50 €
• 13
pienituloisille kerran kuukaudessa. Toiminta
päättyi 2.4. Seuraava ruokaerä tulenee vasta
ensi vuonna. Jeesus Cafén väki on kotiutunut
tiloihimme palvellen jopa 100 avuntarvitsijaa
maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin
(kansikuva). Seurakuntamme on antanut tilat
käyttöön korvauksetta, toistaiseksi.
Riku Janhunen kertoo Cafén toiminnasta
lähemmin toisaalla tässä lehdessä.
Tulkkausapua on saatu sekä
seurakuntalaisten keskuudesta, että palkattuna
ulkopuolelta. Jumalanpalveluksen säestäjistä
on pula, ja tarve lisääntyy Sergio Cajan
muuttaessa pois. Hengelliset karaoke dvd:t ja
säestys cd:t ovat yksi vaihtoehto silloin, kun
säestäjää ei ole. Onneksi meillä on toistaiseksi
riittänyt jumalanpalveluksiimme elävää
musiikkia, josta kiitos musiikkivastaaville.
Ensi syksynä tulee kuluneeksi viisi vuotta,
kun sain ottaa vastuulleni Tampereen
adventtiseurakunnan huoltajuuden. Jään
eläkkeelle tämän vuoden 2014 lopussa.
Vuoden kuluttua tulee ikää 67 vuotta, ja
työuraa adventtikirkossa 42 vuotta.
Seurakuntamme on pärjännyt historiansa
aikana Jumalan armon avulla. Sanaa tutkien,
rukouksin ja uhrauksin on lähetystyötä aina
viety eteenpäin. Niin nytkin. Jatkamme eteenpäin luottaen siihen,
että meillä on merkittävä paikka Jumalan
työsuunnitelmissa. Jeesus on seurakuntansa
kanssa lupauksensa mukaan. JK.
Keren Lopez ja Sergio Caja
muuttivat huhtikuussa takaisin
kotimaahansa Espanjaan kuuden
Suomessa vietetyn vuoden jälkeen.
He ovat olleet innokkaita osallistumaan
seurakuntamme eri työmuotoihin.
Keren ja Sergio, jäämme kaipaamaan
teitä. Jumala siunatkoon teitä
elämänne uudessa vaiheessa!
ESC A P E
64 sivuinen lehti on
ajankohtainen, ilmaisjakeluun
valmistettu evankeliointiväline
seurakuntalaisten levitettäväksi
Escape antaa vastauksia ja
toivoa kriisien keskellä elävälle
Euroopalle ja Suomelle.
Paperiversiota voit ottaa mukaan
Ilomäentien kirkolta.
Internetissä lehti on luettavissa
pdf-versiona Suomen
adventtikirkon kotisivulta.
Tutustu ja jaa!
• 14
Seurakunnan tuotot ja kulut 2013
Yhteenveto. Suluissa vertailulukuja vuodelta 2012. Sentit jätetty pois.
Tuotot
Liittouhri (70%) 18 922 (16 518)
Myyjäistuotot ADRA 1 466 (883) Kirpputori 363 (703)
Sekalaiset tuotot 1 479 (1 364) Lahjoitukset: - evankeliointityö 140 (280) - seurakuntakoti 7 276 (1 465) - avustuspalvelu 500 - Paimenen kirje 660
Korkotuotot 96 (267) Vuokratuotot:
- asunnot: 20 014 (23 243) - seurakunnan tilat: 16 550 (12 900)
- käyttökorvaukset 170 (-)
Kulut
Ekumeeninen toiminta 98 (50)
Sapattikoulu 141 (845)
Lapsi- ja nuorisotyö 155 (312)
Diakoniatyö 1 788 (2 189)
Musiikkitoiminta 266 (386)
Radiotyö 1 051 (579)
Muu evankeliointi 2 189
Muistamiset ja pr-kulut 1 031 (685)
Puhelin 274 (355)
Ilmoitukset 2 002 (2 096)
Paimenen kirje 1 667 (1 638)
Kirkon koristelu 169 (217)
Tarjoilu 643 (1 639)
Toimistotarvikkeet, kopiot 101 (82) Pankkikulut 650 (609)
Muut yleiskulut 3 537 (2 366)
Avustukset ADRAlle 600 (600)
Myyjäiskulut ADRA 54 (217)
€
Kirkkokiinteistön kulut
(pääkohdittain) Seurakunnan tuki 56 492 (19 133)
Hissin huolto 2 549 (5 312) Siivous 6 352 (5 715) Lämmitys 15 813 (15 694) Vesi ja jätevesi 2 657 (1 699) Sähkö 3 377 (2 592) Jätehuolto 1 202 (1 092) Vahinkovakuutus 4 166 (3 485) Tontin vuokra 6 082 (5 918)
Kiinteistövero 6 162 (6 220)
Muut käyttö- ja huoltokulut 534 Kiinteistön korjaukset 45 073 (964) Ulkoalueiden huolto 624 (459) Kiinteistön tuotot yht. 36 734 (55 377) Kiinteistön kulut yht. 94 596 (52 036) Kymmenykset ja kolehdit
Kymmenykset 160 619 (133 207)
Liittouhri 27 032 (22 996)
Ulkolähetys 4 229 (4 253)
13. sap. uhri 1 593 (1 186)
Yht. 193 473 (161 642)
Rahastot
Avustuspalvelu 7 427 (6 115), Polunkävijä 304 (781), Televisiotyö 1 493 (1 493)
Perhetyö 355 (355), Evankeliointityö 3 758 (5 437), Kehitys 111 708 (103 976)
Vankilatyö 490 (490). Piirikunnan paikallisseurakuntien rahasto
/Tampere, pääoma 31.12.2013, 32 325.00.
Ylläolevasta käy ilmi seurakuntalaisten suurenmoinen uhrimieli. Kymmenyksistä on huomattava,
että 160 619 € on se summa, joka on tilitetty seurakunnan kautta piirikuntaan. Muuta kautta palautetut
kymmenykset lisäävät summan 203 316 €. Liittouhrista jää seurakunnan käyttöön 70%, eli liki 19 000 €.
Kirkkokiinteistön korjaus- ja maalausprojektiin lahjoitettiin ilahduttavasti yli 7 000 €. Kulupuolella
kiinteistön kulut ovat huomattavat, ja niiden suhteen joudumme elämään tarkan euron aikaa.
Kiitos kaikille, jotka teitte varoillanne ja rukouksillanne mahdolliseksi tämän tuloksen!
Nimeni on Riku Janhunen, olen syntynyt
Rukoilin ”Herra, jos olet olemassa, auta,
1971 Aarre ja Irene Janhusen kuopuksena.
Kotona minulla oli kaikkea sopivasti,
paljon rakkautta, myös rajoja, jota en
nuorempana tajunnut. Myöhemmin olen
ymmärtänyt, että tämä on ollut suureksi
ei ole voimia.” Herra avasi minulle toisen
todellisuuden, armahti minua, näytti
rakkauden Jeesuksessa Kristuksessa, tien,
totuuden ja elämän. Hän johdatti minut tälle
paikalle jossa nyt olen, auttamaan
siunaukseksi elämässäni. Synnyin
uskovaiseen kotiin. Teini-iässä kapinani ei
kohdistunut vanhempiini vaan uskoon. Tästä
ajauduinkin huonojen valintojen kautta
päihteisiin ja kaikenlaiseen pahaan oloon ja
eksyksissä olevia. Olen saanut rakkauden
ihmisiin, jotka ovat samalla tiellä jossa itse
ennen olin.
Jeesus Cafésta annettiin näky Jarkko
Laaksolle, kirjavan menneisyyden omaavalle
roolien vetämiseen.
Ennen uskoontuloani elin elämääni
vuoden kerrallaan ajatellen, että katson vielä
ensi vuoteen. En käynyt enää
hammaslääkärissä, koska ei ollut mitään
liikemiehelle, joka hänkin tuli uskoon Herran
armosta. Jeesus Café toimi muutaman
vuoden Tampereen toreilla, myytiin lämmintä
juotavaa ja pikkupurtavaa. Samalla jaettiin
ilosanomaa Herran armosta ja hyvyydestä.
järkeä: kuolisin kohta kuitenkin.
Neljäkymmentä vuotiaana tuo päivä kuitenkin
koitti, jolloin ei katsottu enää tulevaan vaan
taaksepäin. Näin kaiken sen vääryyden,
pahanolon ja ristiriidan itseni ja ympäröivän
Itse tulin mukaan Jeesus kahvilan
toimintaan 2013. Työmuotona oli kesäkahvila
Keskustorin vanhan kirkon kellotapulissa.
Siinä kerrottiin ilosanomaa Herrasta, jaettiin
traktaatteja, ja näin Herran sana oli esillä.
maailman kanssa. Voimani eivät enää
riittäneet elää tuon ristiriidan kanssa. En
ymmärtänyt itseäni enkä ympäröivää
maailmaa, vaihtoehtoina oli enää kuolema
oman käden kautta tai jokin, joka veisi minut
Etsimme Herran tahtoa. Viime syksynä
saimme kultaisen kädenojennuksen
Tampereen adventtiseurakunnalta, joka antoi
käyttöömme ruokalan ja takapihalla olevan
piharakennuksen.
pois siitä.
Aamulla avaamme ovet klo 10, jolloin
• 16
– Viime syksynä saimme kultaisen
kädenojennuksen Tampereen
adventtiseurakunnalta, joka antoi
käyttöömme ruokalan ja takapihalla
olevan piharakennuksen, Riku
Janhunen kertoo.
myymme teetä, kahvia ja leipää yhdellä
oleville. Toimintaamme on tullut koko
eurolla klo 12. asti. Sitten on ilmainen
ruokailu. Klo 13. alkaa hengellinen tilaisuus,
joka kestää tunnin. Klo 14–15 jaamme
ruokakassin saapumisjärjestyksessä. Ruoan
saamme pääosin lahjoituksena
ajan lisää vapaehtoisia.
Olemme saaneet auttajien puolelle
myös sellaisia, jotka ovat olleet omassa
elämässään vaikeuksissa.
Jarkko Laakso on ostanut
pirkanmaalaisilta elintarvikekauppiailta.
Toiminnassamme on kolme
vapaaehtoisten ryhmää. Yksi ryhmä lähtee
aamulla noutamaan ruokaa elintarvikeliikkeistä. Toinen ryhmä alkaa aamulla
kahvila-auton rungon, johon hän aikoo
rakentaa mobilisoidun evankeliumin
jakopaikan. Autolla voimme liikkua ympäri
Suomen evankeliumia jakaen.
Henkilökohtaisesti olen Jumalalle
valmistaa lämminruokaa. Kolmas ryhmä
saapuu myöhemmin ja käy läpi ensimmäisen
ryhmän tuomat elintarvikkeet, jotka jaetaan
klo 14–15.
Tällaista toimintaa meillä on.
äärettömän kiitollinen, että saan toimia
hänelle rakasta tehtävää tehden. Herra
haluaa auttaa näitä yhteiskunnan silmissä
vähäisimpiä ja vaikeuksissa olevia.
Ylistetty olkoon Herra, aina ja
Herra on johdattanut toimintaamme
myös kodittomien auttamisen kadulta omaan
asuntoon, ja sielunhoidollista apua
yhteiskunnan heikoimmissa asemassa
iankaikkisesti. Hänen tahtonsa on hyvä meitä
jokaista kohtaan.
Rakkaudella
http://www.jeesuscafe.fi/
Riku
• 17
AJANKOHTAISTA
SAKSITTUA
Teemu Selänne ja rukous
Satoja tuhansia omaishoitajia
Hengellinen Askel-lehti on jutellut
suomalaisen kiekkoikonin kanssa
rukouksen roolista tämän elämässä. - Aina ei tule vain nappiin sujuneita
otteluita. Rukoilen myös, ettei tule
loukkaantumisia, mutta kiittäminen on se kaikkein suurin asia, jo lapsuudessaan
iltarukouksen lukenut Selänne kertoo
lehdelle.
- Meidän kuusivuotias Veerakin lukee
iltarukouksen joka ilta. Haluamme jättää
lapsille uskon perinteet. Usko on niin
suuri voimavara. Selänne tunnetaan myös erittäin
ahkerana hyväntekeväisyystyön tekijänä. - On tärkeää antaa takaisin sitä mitä on
itse saanut, siitä saa aivan erityisen
tunteen. Elämä on kohdellut minua
erittäin hyvin, ja hyvän tekeminen on
minulle yksi tapa välittää uskoa myös
muille, Selänne sanoo Askel-lehdessä.
Iltalehti 6.3.2014.
Suomessa on Kelan mukaan arviolta
300 000 omaishoitajaa, joista 40 000 on
tehnyt omaishoitosopimuksen ja saa
työhönsä tukea. Helsingin yliopisto alkaa
tutkia työssäkäyvien antamaa hoivaa,
joka rytmittää jo useamman kuin joka
neljännen työntekijän arkea. Eniten apua
tarvitsevat yli 45-vuotiaiden ikääntyneet
vanhemmat. Vanhenevien vanhempien
hoitotarpeet ovat iso yhteiskunnallinen
murros, johon suomalainen työelämä ei
ole herännyt. Anna Mård, Ilta-Sanomat
Kolumni 17.1.2014.
Putinin arvio
Monet euro-atlanttiset maat ovat
hylkäämässä juurensa, mukaan lukien
kristilliset arvot. -- Moraaliset arvot ja
perinteiset identiteetit hylätään,
kansalliset, kulttuuriset, uskonnolliset ja
jopa seksuaaliset. Ollaan
toimeenpanemassa politiikkaa, jossa
suurperheet ja homoliitot asetetaan
samanarvoisiksi, samoin usko Jumalaan
ja usko saatanaan. Vladimir Putin
20.9.2013. Kotimaa 27.2.2014.
Naisten vihkiminen pastoriksi
Adventtikirkon pääkonferenssin asettama
pastoriksi vihkimistä käsittelevä teologinen
komitea kokoontui 21.–24.1. Marylandissa,
Yhdysvalloissa, kuulemaan maailmanlaajuisen kirkkomme kolmentoista osaston
teologisten komiteoiden loppuraportit
(naisten) pastoriksi vihkimisestä ja se
teologiasta. Etelä-Amerikan osasto (1 milj.
jäsentä): kielteinen. Etelä-Tyynenmeren
osasto (0,43): myönteinen. Eteläinen Aasian
osasto (1,6): neutraali. Eteläinen Aasian
-Tyynenmeren osasto (1,1): neutraali.
Eteläinen Afrikan - Intian valtameren osasto
(2,1): jyrkän kielteinen. Euro-Aasian osasto (
0,14): kielteinen omalla alueella.
Inter-Euroopan osasto (0,18): myönteinen
jos kirkon yhteys säilyy. Itäisen
Keski-Afrikan osasto (2,5): toistaiseksi
kielteinen. Läntinen Keski-Afrikan osasto
(2,5): kielteinen. Pohjois-Amerikan osasto
(1,1): myönteinen. Pohjois-Aasian Tyynenmeren osasto (0,66): myönteinen.
Trans-Euroopan osasto (0,08): myönteinen.
Väli-Amerikan osasto (3,5): kumpi tahansa.
Nykyaika 4.2014
Kukaan ei välittänyt
Kukaan ei puhunut minulle.
Kukaan ei pysäyttänyt ja kysynyt, olenko
kunnossa ja tarvitsenko apua.
Jotkut katsoivat suoraan silmiin, mutta
valtaosa yritti esittää, ettei ole
huomaavinaan.
Jotkut säikähtivät. Silmistä näkyi ajatus: voi
kauheata.
Yksi nainen katsoi suoraan silmiin säälivästi.
Katsoi, mutta ei kysynyt mitään.
Ihme, etten alkanut itkeä. Meni monta
päivää, että toinnuin kokemuksesta.
Aloin miettiä omaa vanhenemistani --.
Mitä jos itseltä menee kokonaan muisti?
Se ei ole ihmisarvoista elämää, mitä haluan
elää.
Sisko Haapala, 75, joka näyttelee muistisairasta
Eilaa Helsinki Mission videolla. Aamulehti Su
23.3.2014. Video nähtävissä helsinkimissio.fi tai
aamulehti.fi
Yksin kotona
– Joskus suuni kuivuu ihan sen takia, että
en puhu ollenkaan. Terttu Pyörtänö, 90.
– Jos on yksinäistä, puhun rollaattorille!
Kerttu Landstedt, 94.
– Palvelut pelaavat, mutta puhekaveria
kaipaan kovasti. Anna-Liisa Kähkönen,
93.
Aamulehti Su 9.2.2014
Negatiivisuuspaastolla
voit koulia mieltäsi positiivisempaan
suuntaan. Sovi itsesi kanssa, ettet hetkeen
ajattele yhtään negatiivista ajatusta itsestäsi.
Jos tunti tuntuu alkuun liian pitkältä, sovi
itsesi kanssa paastosta viideksitoista
minuutiksi, esim. kello 12–12.15.
Sydän 1.2014
”Hyvästi nyt rakas, toivottavasti vielä
kohdataan. Olit kyllä aina hyvä mies
minulle, vaikka en sitä aina
muistanut sinulle kertoa.”
Diakonia 2014
Tuleeko lakia noudattaa aina?
Demokratiassa pitää edellyttää lain
kunnioittamista, kaikilta. Jos laki on huono,
sen korjaamiseksi tai kumoamiseksi ja uuden
lain säätämiseksi on normaali väylä: kansan
valitseman eduskunnan ja sen luottamusta
nauttivan hallituksen tekemä
lainsäädäntötyö. Matti Simula, Sydän 1.2014
Viiden minuutin periaate
”Jos ylpeys ja itsekkyys pantaisiin syrjään,
poistettaisiin viidessä minuutissa useimmat
vaikeudet.” Ellen White, Hengellisiä
kokemuksia.
hayatimistanbulda.blogspot.com
Jumalanpalveluksen uudistaminen
Jumalanpalveluksen uudistamisessa yksi
ratkaiseva peruskysymys on periaatteessa
yksinkertainen. Kun jumalanpalvelus on
kirkon ydintä, miten sen viettämisestä voisi
innostua työntekijöiden lisäksi myös isompi
osa kaikista kirkon jäsenistä. Mari Teinilä,
Kotimaa 6.2.2014
VIISI
EVANKELIUMIA
Viisi muotokuvaa Jeesuksesta
Neljä evankeliumia
esittävät neljä erilaista
näkökulmaa Jeesuksen
elämästä ja opetuksista.
Entä viides?
20 •
1.
MATTEUS
kirjoitti kirjansa erityisesti
juutalaisille ja
juutalaiskristityille
osoittaen, että Jeesus on
luvattu Pelastaja, Messias, Kristus, jota
juutalaiset odottivat, ja että hänessä
täyttyivät Jumalan Vanhassa
testamentissa antamat lupaukset ja
profetiat. Matteus lainaa joko suoraan tai
välillisesti 65 VT:n tekstiä. Matteus oli
tullimies, josta tuli Jeesuksen oppilas
(Matt. 9.). Kirja oli kirjoitettu n. 50–100
välillä.
2.
MARKUS
esittelee
pakanakristityille
Jeesuksen
hämmästyttäviä
ihmetekoja vauhdikkaasti ja tiiviisti.
Jeesus on enemmän kuin tavallinen
mies, hänellä on on valta ja voima
yli pahojen henkivaltojenkin. Lyhin
evankeliumeista. Markus selittää
juutalaisten elämää, tapoja ja
paikkoja. Jeesuksen rakkaus
pakanoihin käy ilmi. Evankeliumi
ajoittuu 60–70 lukujen taitteeseen ja
sen kirjoittajana pidetään Johannes
Markusta, joka toimi Pietarin tulkkina
tiesi kirkkoisä Papias noin vuonna
140).
4.
JOHANNES
yksi Jeesuksen
opetuslapsista
olettaa, että lukijat jo
tuntevat Jeesuksen
elämän yksityiskohdat. Hän
täydentää kolmen evankelistan
kertomuksia pyrkien herättämään
lukijoissa uskoa Sanaan, joka tuli
lihaksi, ja joka oli olemassa jo
ennen maailman luomista. ”että te
uskoisitte, että Jeesus on Messias,
Jumalan Poika” (20:31). Kirjoitettu
ehkä 90 j.Kr. Johannes kirjoitti
lisäksi seurakunnille kolme kirjettä
ja Ilmestyskirjan.
5.
3.
LUUKAS
lääkäri, kirjoitti
Teofilos-nimiselle
(luultavasti pakana-)
kristitylle, jotta tämä
ymmärtäisi miten totta on kaikki
Jeesuksesta kerrottu. Kirja on
yksityiskohtaisin kuvaus Jeesuksen
elämänvaiheista. Jeesus on kaikkien
ihmisten pelastaja, Ihmisen Poika,
joka tuntee mielenkiintoa erityisesti
sairaita, avuttomia, köyhiä, naisia,
lapsia ja muita yhteiskunnan
hyljeksimiä kohtaan. Kirja on täynnä
iloa, enkeleitä ja Pyhää Henkeä.
Kirjoitettu noin 70 j.Kr. jonka jälkeen
Luukas kirjoitti myös Apostolien teot.
SINÄ
Kristittynä sinä olet
viides evankeliumi,
kirje, jota ihmiset
lukevat (2. Kor. 3:3),
elämäsi todistus, jonka toiset
näkevät. Mutta jotta voisit olla
ilosanomana toisille, sinun on ensin
tehtävä itsellesi selväksi kuka
Jeesus on ja mitä hän sinulle
merkitsee. Ja mikä tärkeintä: miten
elät todeksi uskosi. Sinun elämäsi
esimerkki voi johtaa toisia
Jeesuksen luo. Tutki siis paljon
neljää evankeliumia Jeesuksesta,
silloin voit olla se viides.
• 21
TAMPEREEN
ADVENTTISEURAKUNTA
Ilomäentie 5, 33230 Tampere
http://www.tampereenadventtikirkko.com/
Pastori, johtokunnan pj. Jorma
Katainen 045 1391555 Seurakunnan
vanhimmat Markku Laine 050 5926916,
Leena Laine 050 5832334, Anne Harju 040
5762068, Timo Ylönen 044 500 0777
Seurakunnanpalvelijat Ulla Katainen,
045 1202390 Seurakunnan sihteeri
Mervi Kanto 044 5455315 Jäsensihteeri
Anneli Rintamäki 040 351 8101
Rahastonhoitaja Pertti Harjula 040
5907605 Sympatiakeräys Anne Harju
Avustuspalvelu ja kirpputori Anne
Harju, Helena Mäentaka 044 3535860,
Ulla Katainen Vankilalähetystyö Mauri
Laine Jumalanpalvelus- ja
musiikkitoimikunta Leena Laine
Perhetyö Leena Laine Lapsityö Anne
Harju Nuorisotyö Tampereen ETRA ry Jorma Katainen
Kansainvälinen työ Dragoslav Vrcelj,
040 9645575 Tiedotus käsiohjelma Anneli
Rintamäki 040 3518101, lehti-ilmoittelu ja
www-kotisivu Jorma Katainen
Isännöitsijä Raimo Kallio 0500 332402
Suojelupäällikkö Pertti Harjula
Tampereen kristillisen koulun
johtokunta Mervi Kanto
P A N K K I Y H T E Y S
FI52 1359 5000 0603 54
Viitenumerot: kymmenykset 3104, liittouhri
2972, kotimaantyö 149, ulkolähetys 107,
13. sapatin lahja 152, Sympatia-keräys 123,
seurakuntakoti 136 Paimenen kirje 178.
Kiitos lahjastasi!
22 •
Ta p a h t u m i a 2 0 1 4
55 Plus läheisesti ”Heidän elämänsä käännekohdat”,
parilliset ke. klo 14–16. kevääseen 14.5 saakka.
Rukouskokous Hervannassa ke. klo 19. Insinöörinkatu 68 B 43, Nwaru.
Jumalanpalvelus sa. klo 10–12, raamattutunti ja saarna.
Herran ehtoollinen 14.6. (pyydettäessä myös yksityisesti).
Nuorten sivu facebook.com/groups/korneri/
ADVENTTIKIRKON KESÄJUHLAT
Jyväskylän Paviljonki 23.-24.5.
Sapattina järjestetään juhlilta
nettilähetys Ilomäentien kirkossa
KALLIONIEMEN LEIRIKESÄ
12.–15.6. Naisten leiri
16.–20.6. Lasten leiri
20.–22.6. Kallioniemen juhannus
23.–29.6. Varhaisnuorten leiri
7.–13.7. Nollasta sataan -leiri
14.–20.7. Teinileiri
21.–25.7. Perheleiri
25.–27.7. Avioparileiri
19.–21.9. Perheviikonloppu
Tiedustelut 03 361 1111
MEDIA7 RAAMATTUOPISTON
KESÄLEIRIT
30.6.–6.7. Kallioniemi, Laukaa
14.–20.7. Toivonlinna, Kaarina
Tiedustelut 0400 200 770
AUDIOPANKKI
Hengellisiä puheita, kokoussarjoja,
raamatunlukua ..
http://www.audiopankki.com/
MEDIA7 RAAMATTUOPISTON
KIRJEKURSSIT
Tiedustelut 0400 200 770,
[email protected]
RADIO JA INTERNET
Radio Dei su. klo 17 Sana elää.
aitolahti.adventist.fi/ Linkin kautta
voit osallistua suoriin nettijumalanpalveluksiin sapattisin klo 11.
Arkistossa tarjolla aikaisemmin
esitettyjä lähetyksiä.
Adventist World Radio ARV:
awr.org/en/
Adventist TV Hope Channel:
HopeTV.org
Suomen adventtikirkko
www.adventist.fi/
Kansainvälinen adventtikirkko
http://www.adventist.org/
Sinulle
Kristityn hyvä osa
Hän on kuin puu, vetten äärelle
istutettu: se antaa hedelmän ajallaan,
eivätkä sen lehdet lakastu. Hän
menestyy kaikissa toimissaan.
Psalmi 1.