Elämää riparin jälkeen

Transcription

Elämää riparin jälkeen
9
Elämää riparin jälkeen
Monille nuorille rippikoulu avaa ikkunan uuteen elämään. Se muuttaa käsitystä omasta itsestä ja muista. Rissan Outi on yksi näistä elämäänsä vaihtaneista.
U
sein puhutaan, että rippikou
lun käyminen on eräs elämän
taitekohta. Minulle tämä kokemus oli ehdottomasti sellainen. Ennen riparia en osannut odottaa tulevasta viikosta kovin kummoista kokemusta. Olin ollut pienenä partioleirillä,
mutta eipä minulla sieltäkään ollut
muistikuvia. Joten leirikokemukseni
olivat olemattomat ja porukka oli vielä silloin melkein kokonaan tuntematonta.
Lähdin leirille ikään kuin pussi
päässä, ilman suuria odotuksia. Leiri
lähti käyntiin hyvin, aloimme tutustua
toisiimme ja pidimme hauskaa. Isoset
olivat ehdottomasti tärkeä osa leiriä,
he ikään kuin sitoivat ihmiset yhteen.
Viikko meni todella nopeasti ja olen
jäänyt kaipaamaan fiilistä joka leirillä
vallitsi.
Usein puhutaan, että riparilla saa
paljon uusia kavereita. Oma kokemukseni oli kuitenkin, että ripari auttoi ystävyyssuhteet alulle, mutta varsinaisesti ystävyydet muodostuivat vasta riparin jälkeen.
iparilla kaikki olivat kaverei
ta keskenään. Sain sieltä uu
sia ystäviä, toivottavasti loppuiäksi. Esimerkkinä haluan kertoa
R
tämän yhden ystävyyden alun. Paluumatkalla kotiin riparilta istuin erään
ihmisen viereen ja aloimme jutella.
Loppumatkasta tiesin jo että pidän tästä tyypistä ja haluan tutustua häneen
paremmin.
Joskus kun juttelemme kavereiden
kanssa asioista, tuntuu kuin aina jokin
asia liittyisi jollain tapaa ripariin, sen
ihmisiin tai tapahtumiin ja päädyn
usein muistelemaan viikkoa. Ennen
riparia en ollut niin sosiaalinen ja helposti mukaan heittäytyvä kuin nyt
olen. Se viikko muutti elämääni.
Riparin käytyäni tuntuu kuin katsoisin maailmaa hieman erilaisin silmin,
avarammin. Ripari oli aikaa jolloin
jokainen sai olla oma itsensä, vapaasti ilman kenenkään arvostelua tai kommentteja. Kaikki olivat samalla viivalla siinä vaiheessa. Jälkeenpäin ajatellen kaipaan sitä viikkoa niiden ihmisten kanssa ja mietin että, olisin halunnut saada siitä vieläkin enemmän irti.
Viikko ei olisi kuitenkaan voinut olla
parempi.
inulta on kysytty siellä sun
täällä, miksi lähdin mukaan
isostoimintaan. Olen vastannut haluavani kokea riparin tapahtumia uudelleen. Viikko oli varmasti
tähän mennessä elämäni paras.
M
Outi Rissa
jätkä kädessäni on
kärpäslätkä ja huulessa
mallun punanen sätkä joku
huusi mulle että tarjooppas
pätkä..mc hekari
Sarina mulkkaa,varokaa!
Mia Karimi on
jouluenkeli:D
Vaelletaan Veeran vuorille
Laura.
Suomessahan on Jorse
tosiaan niitä pesukarhuja.
Vepa oot ihana pupuli
Laura on ihan ookoo
Laalaa on paras
Antti on maailman paras<3
KP<3BJ
KP,BJ,SP ja TM @ N:D
Tiainen lypsää lehmät
aamuisin. :)
MÄKÄÄN EN SAA
PORTTIKIELTOO
Sofia on heppatyttö!!
OLIVER KANTO KIELTÄYTYY
KYYDITTÄMÄSTÄ NAISUA
Ella on kiva.
Hieno mauto.
Koulu räjähtää.
Mopokolari jäähallilla.
Sivari pysäytti.
HUOMIO!
Mukit mukikoppaan TAI
keittiön luukulle TAI keittiöön.
Maitoa löytyy
jääkaapista,jos se loppuu
pöydästä.
Maidon saa viedä
pöytään,mikäli se loppuu.
Muovilusikoita tai puutikkuja ei tarvitse rikkoa.
-keittiö kiittää!
Mia Karimi on ihana.
Laura on niin mahti.
Vepa on niin herz
Velu Hautala ja Jesse Oksio
menee vanhoilla
uikkareilla uimaan.
Naisilla on paska mielikuvitus
Forever alone Face </3 First
10
En tiedä eikä minun edes tarvitse
Viime vuonna Alasen Jounilla oli erityinen mahdollisuus pohtia elämän syviä
kysymyksiä Yhdysvalloissa viettämänään aikana. Jouni opiskeli teologiaa ja
uskonnon filosofiaa ihan yliopistossa.
U
skonnolliset ja filosofiset ky
symykset ovat aina kiehtoneet
minua. Ihan rippikoulusta asti
olen tykännyt pohtia esimerkiksi Jumalan olemassaoloa, uskontoa sosiaalisena ilmiönä ja kristillistä oppia järjellisenä kokonaisuutena. Tämän viimeisen kymmenen vuoden aikana olen
lähestynyt näitä aiheita aina vähän eri
näkökulmista ja eri asioiden yhteydessä, vaihtelevalla vakavuudella. Olen
janonnut vastauksia ja hyviä perusteluja. Olen halunnut tietää ja selvittää,
miten asiat oikeasti ovat. Olen yrittänyt löytää sirpaleita siitä kuuluisasta
totuudesta.
Viime vuonna minulla oli erityinen
mahdollisuus näiden asioiden pohtimiseen ollessani vaihdossa Yhdysvalloissa. Siellä minulla oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus opiskella teologiaa
ja uskonnon filosofiaa ihan yliopistossa. Aiheet olivat sinänsä tuttuja, koska olin tutustunut niihin vuosien varrella jo omatoimisesti, mutta ohjattu
opiskelu on aina monipuolisempaa ja
keskustelevampaa. Ajattelin, että nyt
saisin vihdoin vastauksen niihin moniin kysymyksiin, jotka olivat jääneet
vuosien varrella vastausta vaille.
Yllätyksekseni en kuitenkaan oppinut tietämään asioista yhtään niin paljon kuin opin olemaan tietämättä.
Opiskellessani en niinkään oppinut
vastaamaan kysymyksiin, vaan ennemminkin näkemään, kuinka vähällä tiedolla lopulta pärjää, jos vain osaa keskittyä olennaiseen.
Erityisesti minulle jäi mieleen, kuinka teologian opettajamme kerta toisensa jälkeen painotti tietämyksemme rajallisuutta. Hän ei yrittänytkään antaa
kaiken kattavaa vastausta, vaan sen
sijaan näytti meille, miten muutamista uskon perusasioista voidaan johtaa
varsin helposti kaikki se, mitä tarvitsemme tai yleensäkään voimme tietää
varmasti. Kaikenlaiseen spekulointiin
ja omien teorioiden ja selitysten keksimiseen opettajamme suhtautui kielteisesti. Hän oli vakuuttunut, että se
vähäinen varma tieto on ihan riittävä
oikeuttamaan uskomme siihen Raamatun kautta meille välitettyyn sanomaan
rakastavasta ja kaikkivaltiaasta Jumalasta, joka pitää huolta kaikista ihmisistä, jotka uskovat Häneen.
ämä ymmärrys tietämättömyy
destä ja perusasioiden tärkey
destä oli kauan kaipaamani vastaus moniin kysymyksiini. Vastaus ei
olekaan tiedossa, vaan jo ainakin nimeltä tietämieni perusasioiden paremmassa ymmärtämisessä. Näitä perusasioita ovat usko, rakkaus, lähimmäisen palveleminen, rukous ja nöyryys
eli tietämättömyytensä tunnustaminen.
Muuta ei tarvita. Kaikki muu tulee siinä sivussa.
T
step? Go ahead!
Saku Uunila ei osaa pelata
pingistä.
Sofia nauraa söpösti ja
hauskasti!!
J.QRB=bomber
Moona on höpsö!
Tommilla on omalaatunen
persoona!
Karoliina värjäsi hiuksensa!<3
Juuso Kurppa YRITTÄÄ olla
kohtelias :)
Juulille:
Miksi sä olet mulle äksy/
Miksi suustasi kuuluu
“RäksyRäksy”/
Oleppa kiltisti ja hymyile/
Ettei ärrimurri päässä
lymyile
T:iik,En uskalla kertoo:)
Saaristoleiri 2010!
Pitää olla toimitusjohtaja...
Siinä maha missä
painitaan.
Helmi äijä on savilahden
tapio meitsillä on kädessä
rautalapio.
Tapsan muijan nimi on
ELla meitsillä on himassa
ihka uus mustanpörssin
sähköhella.
Tapsa Ladalla kylänraitilla
rallia ajaa meitsi on ehkä
hieman päästään vajaa
pikkulapset kunnostaa
vanhaa majaa. Meitsin
lempinimi on herkko mulla
on kädessä kalaverkko.
Meitsi kavereiden kans
seuriksella iltaa vierri ja
mietin et pitäsköhän
alottaa dietti.
Eeva Rautio on maailman
paras isosisko t:M :)
Ilves on paras!!!!!!!!!!!!
Maija on ihana<3
Milana Häkkisella on
muhkurainen pää
Terä aseet pois Lasse
Huotarilta!
Tappara on sentään voittanut tällä vuosisadalla!
Lahna+musteri <3 lumienkelit
Pyöräilevä naiskaksikkoduo
feat Kille :)
Kesän paras leiri 7/10
terkkuja
Kohta on kaikki Inkerit
lattialla!
Onko enkeleillä kädet?
Emmi 1(5)w
Ilves on parempi ku tappara
:)
Nuuska kyllä tulee tuota
pikaa! <3
11
Vaaleissa uskalsin yrittää
Ehdokkaaksi ryhtyminen vaatii uskallusta. Oikeastaan kaikki nuoret ehdokkaat saivat seurakuntavaaleissa hienoja äänisaaliita. Nuorimpana valtuustoon valittiin vuonna 1989 syntynyt Harjun Ismo.
P
aperi on ollut pöydällä jo jon
kin aikaa. Istahdan miettimään,
mitä sille tekisin. Olen täyttänyt lapun aikaa sitten, mutta allekirjoitus ja päiväys puuttuvat. Muutaman
sekunnin päästä otan kuitenkin jo kynän käteen ja allekirjoitan paperin.
Lähden autolla Kyöstille ja tiputan
kirjeen postiluukkuun. On viimeinen
päivä kun vaaliehdokkuuslapun voi
palauttaa. Mieli on iloinen ja hiukan
helpottunut kun ajelen takaisin kotiin.
Mikä sitten sai minut lähtemään
mukaan? Halusin päättää asioista seurakunnassa niinkuin taisinkin jo lyhyessä vaalipuheessani mainita. Todelliset syyt kuitenkin löytyvät jostain
ihan muualta. Olen ollut kauan mukana seuriksella, rektillä ja muissa tapahtumissa, ja tätä kautta seurakunta on
vaikuttanut minuun paljon. Tuntui
jotenki, että on minun aikani vaikuttaa seurakuntaan. Halusin, muurahaistermiä käyttäen, kantaa korteni kekoon. Vielä on hankala sanoa, mitä
tämä vaikuttaminen pitää sisällään.
Neljä vuotta sen kyllä kertoo. Kysykää sitten lisää.
ielessä taisi ennen päätöstä
käydä myös ajatukset ”kat
sotaan miten äijän käy” ja
”ei tästä varmaankaan mitään haittaa
ainakaan oo”. Monet asiat kaatuvat
siihen ajatteluun, että kyllä joku muu,
ei mun tartte tai ei musta oo siihen.
Onneksi karistin ennakkoluulot ja uskalsin yrittää. Ja katua ei ole tarvinnut.
Tein itselleni pienen lupauksen, jos
tulen valituksi. Tai oikeistaan olisin
varmaan tehnyt sen ilmakin valituksi
tulemista, mutta nytpä on painetta lupauksen toteuttamisessa. Lupauksena
oli Raamatun lukeminen. Aloitin lukemisen Uudesta testamentista ja tällä hetkellä menossa on toinen kirje
M
korinttilaisille. Luettavaa siis vielä riittää. En oikein ikinä ole enempää lukenut raamattua, kuin mitä ripareilla.
Taitaa siis olla korkea aika sivistää itseään ja tutustua kristinustoon laajemmin Raamatun kautta. Ainakin Raamatusta saa hyvän puheenaiheen. ”Mitäs
pidit?” tai ”Millanen juoni siinä oli?”
on hyvä tapa aloittaa keskustelu.
ällä kirjoituksella on tarkoitus
kiittää kaikkia, jotka äänestivät
seurakuntavaaleissa. Pienellä
teolla voi saada paljon hyvää ja iloa
toiselle. Tunne, että toinen välittää on
upea.
Muutaman päivä vaalitulosten jälkeen postilaatikkoon kolahti kortti
Mummulta ja Papalta. Kortissa pieni
hiiri koittaa kovasti räpytellä ylöspäin
ja meinaa lähteä lentämään koivun lehtien avulla. Kuvan yläpuolella on teksi: ”Uskalla yrittää!” Hymy levisi huulille.
T
Ismo Harju
Seuris on ihana paikka.
Are you heary?
Terkkuja 6/09:läisille
Terkkuja saaristolaisille :))
Emmi, Aino ja Sofia on
parhaita!
Kesäisiä terkkuja rakas
Miia kesäkisu. Huonoja
kyniä..
Terkkuja kaikille viime
talven hiihtisläisille
Möhmöh Outi :)
Rauman lukko on Suomen
mestari 2010-2011
Veeti oot räppärimpi!
Maria hei mennäänks
moikkaan Eerikkii? :)
thank you very much!! =)
Oonalle terkkuja<35e
ihmeen pallo on menny
rikki :CC
Matti <3 Riitta Väisänen
Terhi <3 Joonas ovat pöljiä
Hyvää joulua Maunolle ja
Tertulle toivottaa Jopi
Leisku ja kotiväki
Ollaan emmi nyt vaan
ihan hiljaa ja reenataan
tätä meidän vaalikampanjaa!
Vepa on uskomattoman
jumalainen ja ihana misu.
T:laura
I love my babies
Kirsi on kisu!
Laura on kisu!
Mari on kisu!
Sex and the city <3 ladies
SVANTEE! <3
vepa tuleva ydinfyysikko....
Vepa vaan niin rakastaa
Lauraa <3
Anette love Antti
MOI VILLURA!
12
Mummu on menotiellä
Tässä Kahvissa ja pullassa nousevat isovanhemmat vahvasti esiin. Heistä on
iloa, mutta lopulta he tuottavat surun. Joku kirjoittaa myös poistuvasta äidistään. – Tässä on Ihalaisen Sohvin juttu siitä, kuinka ennen niin virkeä mummu ei enää ole se sama.
T
änä syksynä olen tehnyt surutyötä. Se on
vaikeaa, hyvin vaikeaa. En osaa edes tar
kalleen nimetä sitä, mitä suren. Mummuni se on, mutta hän on vielä elossa. Miten kaivataan sellaista, joka on yhä läsnä?
Mummu on meillä tärkeä ihminen. Hän on nyt
93-vuotias ja asuu vanhempieni kanssa. Ensimmäiset 20 vuotta elämästäni asuimme samassa
talossa. Lapsuudesta muistan, että nukahdin
katsellen kirjahyllyn kirjojen selkämyksiä ja heräsin siihen, että mummu käveli kirjahyllyn ohi
minua herättämään. Päivästä toiseen samana.
Samana hän pysyikin, päivästä toiseen, vuodesta
toiseen. Keitti aamulla puuron, iltapäivällä kahvit. Kutoi tumppuja kuin liukuhihnalta ja aina
yhtä käsittämättömästä syystä silitti kaikki vaatteensa alusvaatteita myöden. Kunnes hiipuminen alkoi.
Pikkuhiljaa mummun ryhti alkoi painua kumaraan. Joka kerta kun näemme, hän on aina
vähän pienempi. Hän soittelee minulle joskus
monta kertaa viikossa ja kyselee kuulumisiani,
vaikkei enää jaksakaan kuunnella vastausta loppuun asti. Useimmiten hän kertoilee samat asiat jokaisella soittokerralla, elämässä kun ei enää
paljoa tapahdu. Ja joka kerralla hän myös ihmettelee, että on se kumma kun tuo muisti vaan
pelaa niin täydellisesti edelleen. Hän on huvittava sellaisella tragikoomisella tavalla, joka vuoroin itkettää ja vuoroin naurattaa. Ja välillä se
myös ärsyttää.
Viime keväänä kävimme Italiassa koko perhe,
mummu muiden mukana. Työntelimme häntä
pyörätuolissa pitkin Como-järven rantaa ja iltaisin istuimme yhdessä pitkään viinilasien ääressä. Kesällä ajoimme kahdestaan Helsinkiin
hakemaan avaimia uuteen asuntooni. Meillä oli
hauskaa, nauroimme ja kertoilimme toisillemme tarinoita - myös sellaisia, joita en ollut aiemmin kuullut. Ajoimme Kaivopuistoon ja joimme kahvit merenrannassa, lämpimässä auringossa. Nauroimme puiston hanhille. Mummu
kutsui sitä kesäretkekseen ja harmitteli, kun ei
enää ollut ulkomaanmatkoja suunnitteilla.
yksyn aikana kaikki muuttui. Ensimmäistä
kertaa elämässään hän kutoi tumpun peu
kalon väärin. Sen jälkeen hän ei ole enää
juuri jaksanut kutoa, muodon vuoksi kudin on
aina esillä, vaikkei siihen päivässä juuri riviä
enempää ilmesty uutta. Hän kävi jälleen Helsingissä, mutta tällä kertaa hän ei halunnut meren
rantaan. Eikä minnekään muuallekaan. Hän ei
enää oikein jaksa, ja mikä vielä pahempaa, häntä ei enää kiinnosta tehdä mitään. Minun aikaisemmin rasittavuuteen asti toimelias mummuni ei enää jaksa kiinnostua mistään.
Nyt me kaikki odotamme. Odotamme mitä
tuleman pitää, emmekä oikein tiedä, mitä toivoisimme. Pois nukkumista omassa sängyssä
saunan jälkeen kai. Mutta voiko rakkaan ihmisen kuolemaa toivoa vain siksi, ettei itse jaksa
nähdä lopullista hiipumista? Voiko sellaista toivoa siksi, että läheiset ympärillä eivät jaksa?
Kuulostaa inhottavalta, kylmältä ja laskelmoivalta ajatukselta. Ja samalla se on totta ja niin
syvän inhimillistä - ajatus siitä, että parempi sinun olisi jossain muualla. Ja jollain tavalla se
haavoittaa sielua.
S
Sohvi Ihalainen