esityksestäni tehty juttu Secretarius-lehdessä

Transcription

esityksestäni tehty juttu Secretarius-lehdessä
Gallup
Mitä konkreettista hyötyä sait S2014
–seminaarista?
Teksti: Nina Kaari
Kuvat: Anja Ojanen
Kuka puhuu sisälläsi?
Naisen kädenpuristus on lämmin ja sopivan voimakas. Katse
on rehti. Tämä ihminen on todella läsnä juuri tässä hetkessä.
Tiedän, että minua vastapäätä on aito ihminen, jonka
olemuksesta huokuu sekä oman itsensä että toisten ihmisten
arvostus.
Taru Olanterä, Tampere
Sain sisäisen puhetavan kehittämiseen käytännön vinkkejä, joita yritän muistaa hyödyntää
niin työ- kuin yksityiselämässä. Seminaarissa
korostettiin myös useaan kertaan sosiaalisen
median käytön merkitystä. Sen ansiosta sainkin
nyt vihdoin liityttyä Facebookiin!
Anneli Kettunen, Kuopio
Kyllä sieltä paljon tarttui takkiin positiivisia
asioita ja ajateltavaa. Esimerkiksi Anja Ojasen
Oivalla osaaminen –luento herätti miettimään,
mitä kaikkea olenkaan vuosien varrella tehnyt
ja missä mukana ollut. Kannattaisi koota kirjoihin ja kansiin oma työ- ja osaamishistoriansa,
koska eihän sitä koskaan tiedä, milloin noita tietoja tarvitsee. Eipähän tarvitse sitten ihan tyhjästä nyhjäistä. Samoin Oili Valkilan Sisäinen
puhetapasi näkyy -esitys antoi käyttökelpoisia
vinkkejä jokapäiväiseen työhön.
O
ili Valkila on Vananjanlinnan toisen seminaaripäivän
luennoitsija, viestinnän ja vuorovaikuttamisen kouluttaja, puhuja, kirjoittaja ja toimittaja.
Ajattelu, asenne ja suhtautumistapa omaan itseemme värittävät koko identiteettiämme. Meillä on keskimäärin 60 000 ajatusta päivässä, ja
väitetään, että niistä jopa 80 prosenttia on kielteisiä. Miten se vaikuttaa ihmiseen? Mielikuvat ohjaavat meitä
suuntaan, jonka niille annamme.
– Positiivinen puhe on itsensä arvostamista, Oili Valkila painottaa.
– Rakenna itsellesi hyväksyvä
mielikuva. Olemme sisäisen puheemme orjia. Negatiivinen sisäinen puhe
värittää, häiritsee ja tuo mukanaan häpeää. Se on vaativaa ja ahdistavaakin.
Negatiivisella puheella on valtaa paljon. Se voi määrätä stressihormonin
kautta jopa terveyttämme.
Puhu itsellesi kauniisti
Sisäiselle puheelle on syytä tehdä jotakin, jottei se ohjaa meitä huonompaan
suuntaan. Osaisinko minäkin puhua
itselleni kauniisti sen sijaan, että soimaan itseäni virheistäni ja siitä, millainen olen?
– Korvaa huono sisäinen puhe
rohkaisevalla ja suvaitsevalla, Oili
neuvoo.
– Sisäinen puhe on automaattista ja nopeaa, joten sen muuttamisek-
8
si täytyy malttaa pysähtyä ja tarkkailla ajatuksiaan. Ota vastuu omista tunteistasi, mutta älä toisten.
Tekeekö sisäiseen puheeseen kajoaminen ylimielisen ja itserakkaan?
Onko tämäkin taas sitä kuuluisaa positiivisuushöttöä?
– Pyri pois rajoituksista ja negatiivisuudesta, sillä niihin pesiytyy turhaa sakkaa. Sinulla on kaikki edellytykset tulla onnellisemmaksi tässä ja
nyt, jokaisessa arkipäivässä. Elämä on
hyvää elää, kun pystyy toteuttamaan
itseään ja tekee asioita, joita arvostaa.
Hautaa sininen norsu
Miten toteuttaa itseään, kun huolet
painavat ja tekemättömien töiden lista pitenee päivä päivältä? Eihän maailma pyörisi mitenkään ilman minua.
– Anna aikaa huolille ja ajattele ne
pois. Varaa tähän aikaa. Esimerkiksi
15 minuuttia päivässä huolille riittää.
Silloin et pilaa niillä koko päivääsi. Jos
yrität kieltää jonkin ajatuksen, siitä tulee niin sanottu sininen norsu eli ajatus, joka ei jätä sinua rauhaan. Siksi
huolillekin on annettava oma tilansa.
Pieni ja hento katse
Vanhemmat, sisarukset, puoliso, ystävät, anoppi, koulu ja perhe ovat määrittäneet meidät. Joku voi kantaa lapsuudenmuistona vaikkapa alakoulun opettajan kommenttia, jonka mu-
Näe lahjakkuus, ilo ja
osaaminen itsessäsi.
Näe se toisessakin.
kaan hartaasti piirretty joutsen oli
kuin ankka joutsenen puvussa. Näin
hän antaa tämän opettajan määritellä piirustuslahjakkuutensa koko elämän ajaksi.
Myös media voi määrittää meitä
voimakkaasti. Erilaiset kuvat lehtien
palstoilla viestittävät meille, millainen naisen olisi oltava. Myös opiskelupaikka, varallisuus ja perhesuhteet
määrittävät meitä. Miten muiden tekemä määrittely oikein vaikuttaa elämäämme?
– Parhaimmillaan se tukee ja vahvistaa, mutta usein myös rajoittaa ja
tummentaa sekä vie luovuuden. Meille on annettu voima valaa uskoa toinen toisiimme, Oili muistuttaa.
Osaisinko minäkin
puhua itselleni kauniisti sen sijaan, että
soimaan itseäni virheistäni ja siitä, millainen olen?
Oili Valkilan mukaan meitä määritellään pienillä eleillä, katseilla ja
palautteilla. Hän kehottaa luomaan
uudet tarinat lapsuudestamme. Katso historiaasi uusin silmin ja näe
aikuinen itsesi - olet kehittynyt. Nosta tietoisesti esiin elämäsi myönteiset kohdat ja tee niistä uusi tarina, luo
omia voimalauluja ja opi nauramaan
itsellesi.
Vastaat omanarvontunnostasi
Meillä kaikilla on lupa epäonnistua ja
olla keskeneräinen. Osaamme päättää
itse, mikä on mukavaa ja mikä ikävää.
Joskus epäonnikin osoittautuu onnen-
Viestinnän ja vuorovaikuttamisen kouluttaja Oili Valkila kertoi S2014
–seminaarissa sisäisen puheen tärkeydestä omaan hyvinvointiin.
Gallup
potkuksi, ja elämässä vastaan tuleva kriisi voi tuoda mukanaan uusia tuulia.
– Juuri sinä itse olet vastuussa omanarvontunnostasi. Innostu ja
innosta, näe lahjakkuus, ilo ja osaaminen itsessäsi ja näe se toisessakin. Nosta toista naista vähintään kerran päivässä!
Oili katsoo niin vakuuttavasti silmiin, että minä ainakin aion tämän asian muistaa. Toisten kehuminen kun ei ole minulta itseltäni pois.
Neutraali tai positiivinen sisäinen puhe on itsensä
arvostamista ja kannustamista, jota kaikki varmasti teemme eri tilanteissa. Parhaimmillaan se lisää
toimintakykyä, innostaa ja parantaa mielialaa ja on
rakentavaa, tarpeellista ja myönteistä.
Taina Riipinen, Vaasa
Työskentelen työhyvinvoinnin asiantuntijana erilaisissa yrityksissä. Anja Ojasen esityksestä sain hyviä ajatuksia tehdä
näkyväksi työntekijöiden kaikenlainen
osaaminen, joka ei välttämättä liity edes
nykyisiin työtehtäviin. Sosiaalisen median asiantuntijat kiteyttivät erinomaisesti
sen, että some on työhön kuuluva osa eikä
irrallinen välttämätön paha. Ilahduttavaa
oli se, että sosiaalisen median asiantuntijat
olivat naisia.
Kun sisäinen puhe on negatiivista, mielessä liikkuu
myös kielteisiä, ikäviä tai häiritseviä ajatuksia. Ne
voivat olla vaativia, pessimistiä tai tuomitsevia.
Usein negatiiviseen puheeseen liittyy paljon ilmaisuja kuten ”pitäisi, täytyisi, on pakko”. Niistä voi
joskus tuntua hankalalta päästä eroon.
Kielteinen sisäinen puhe on tavallisesti todellisuuden vastaista, mutta se vaikuttaa omissa korvissa
yleispätevältä totuudelta. Se vääristää, suurentelee
ja saa ihmisen tuntemaan itsensä avuttomaksi.
Lisätietoa:
www.willetway.fi ja www.puhetyö.fi
Sylillinen upeita ruusuja upeille naisille,
jotka järjestivät hienon S2014 Ammattilainen asialla –seminaarin!
Anne Vesanen, Jyväskylä
Uusista asioista löytyi yllättävästi virikkeitä nykyisen työni lisämausteeksi. Uudet menetelmät ja monipuolinen
verkostoituminen virkistää koko työyhteisöä ja ehkäisee työhön tympääntymistä.
Työskentelyn
tehostamisen
lukuisat palvelut ovat omassa työympäristössäni haasteellisia käyttöönotettavia.
Käyttämällä nykyisiä työkalujani ja saamiani lisäarvoisia ajatuksia ja kontaktejani
voin kehittää työtäni merkittävästi. Uskon,
että myös työyhteisöni saa tästä uusia näkökulmia työnteon tehostamiseen.
Kuvassa on ylhäällä Kirsi Kunnas, Elina Haapakoski, Jaana
Tulonen ja Sari Ollikainen ja alhaalla Maria Nyblom, Eeva
Kylä-Paavola, Anu Laakso ja Katja Huiko.