Ympäristöliiketoimintaa voi olla kaikilla aloilla

Transcription

Ympäristöliiketoimintaa voi olla kaikilla aloilla
Ympäristöliiketoimintaa voi olla
kaikilla aloilla
Esimerkkejä
Ympäristöliiketoiminnasta
Ympäristöliiketoiminta kannattaa
myös taloudellisesti
Tämän esitteen tavoitteena on avata lukijalle, mitä kaikkea ympäristöliiketoiminta
voi olla ja on. Lisäksi esite pyrkii tarjoamaan esimerkkejä siitä, millaisia hyötyjä
yritys voi saavuttaa huomioimalla ympäristöasiat toiminnassaan. Esitteen lähtökohtana on ollut käytännönläheisyys.
Haluamme tarjota erityisesti pk-yrittäjille
kevyen, mutta innostavan lukukokemuksen ympäristöliiketoiminnan parissa.
Ympäristöliiketoiminnan arvioidaan olevan
lähivuosikymmeninä yksi nopeimmin kasvavista toimialoista maailmassa. Ympäristöliiketoiminta tarjoaa tulevaisuudessa oivalluksiin ja tietoisiin valintoihin perustuvia
huimia mahdollisuuksia, jotka mahdollistavat taloudellisen menestyksen luomisen
luonnonvaroja säästävällä ja ympäristön
kuormitusta keventävällä tavalla.
Ympäristöosaamista ei nähdä pelkästään
vallitsevana trendinä, vaan tekoina, joilla
voi olla vaikutusta myös tulevaisuudessa.
Tehdyillä päätöksillä ja ratkaisuilla voidaan
vaikuttaa sekä ympäristön hyvinvointiin
että yrityksen omaan toiminnan kehittämiseen positiivisella lopputuloksella. Ympäristöliiketoiminta on kannattavaa sekä
taloudellisesti että ekologisesti.
Tämän esitteen sisältö on koottu eGreenNet-hankkeen toimesta yhteistyössä
yritysten kanssa, jotka ovat ympäristöliiketoiminnan edelläkävijöitä ja haluavat
edistää ympäristöosaamista olemalla esimerkkinä muille. Esitteen tarkoituksena
on raottaa ovea ympäristöosaamisen ja
-liiketoiminnan maailmaan ja madaltaa
kynnystä miettiä oman yrityksen ympäristöosaamista ja mahdollisuuksia ympäristöliiketoiminnan saralla. Ota rohkeasti
yhteyttä mikäli sinulla heräsi ajatuksia
oman yrityksesi mahdollisuuksista.
Mikäli ajatuksia ei herännyt, ota silti
yhteyttä - pohditaan yhdessä yrityksesi
kehitysmahdollisuuksia.
Piia Nurmi
Projektipäällikkö
+358 40 355 0931
[email protected]
Jenni Suominen
Projektikoordinaattori
+358 40 355 0936
[email protected]
Julkaisun kirjoittajat:
Essi Hillgren, Ria Jussilainen, Jenni Suominen, Piia Nurmi, Nina Aarras, Jaani Kuusela, Tiina Jaatinen
Lähteet: www.ymparistoosaaminen.fi; Taipalinen & Toivio 2004, 15; Sarkkinen 2006; Suominen 2010;
eGreenNet-hanke
1
Pk-yritys voi toimia ympäristöystävällisesti
esimerkiksi seuraavin tavoin:
Huomioimalla
tuotteiden ja
palveluiden ympäristövaikutukset koko
elinkaaren ajan
Huomioimalla
ympäristöasiat
johdonmukaisesti
toiminnassaan
Toteuttamalla
ympäristöarviointeja
tavarantoimittajista
ja sidosryhmistä
Kannustamalla
asiakkaita, henkilöstöä
ja yhteistyökumppaneita
ympäristöystävällisiin
toimintatapoihin
Suunnittelemalla
ympäristöystävällisiä
tuotteita ja
tuotantoprosesseja
Vähentämällä ja
tehostamalla
materiaalin, energian
ja veden käyttöä
Jokin
innovaatio
Vähentämällä
jätteiden määrää
uusiokäyttämällä
ja kierrättämällä
Suosimalla
hankinnoissaan
ympäristöystävällisiä
tuotteita ja palveluita
2
Mitä ympäristöosaaminen on
Yrityksen ympäristöosaaminen on toimintaa, joka
• ei pilaa tulevien sukupolvien luonnonvaroja ja
• suojelee luonnon monimuotoisuutta
sekä
• esimerkillään ohjaa kuluttajia ympäristöystävällisemmiksi ja kykenee tarjoamaan oikeaa tietoa tilanteesta.
Ympäristöosaaminen ei ole pelkästään
vallitseva trendi, vaan tekoja, joilla voi
olla vaikutusta myös tulevaisuudessa.
Ympäristövastuun toteuttaminen edellyttää yrityksiltä ympäristöosaamista, jossa
ylläpidetään luonnon monimuotoisuutta, käytetään luonnonvaroja tehokkaasti,
kehitetään sellaisia tuotantotapoja ja
-prosesseja, jotka olisivat mahdollisimman ympäristömyönteisiä sekä pyritään
torjumaan ilmastonmuutosta.
Parhaimmillaan ympäristöosaaminen ei
ole vain pieniä tekoja, joiden avulla yritys
pystyy määrittelemään itsensä ja toimintansa ekologiseksi. Tehdyillä päätöksillä ja
ratkaisuilla voidaan vaikuttaa sekä ympäristön hyvinvointiin että yrityksen omaan
toiminnan kehittämiseen positiivisella
lopputuloksella. Huolellisesta ympäristötyöstä hyötyvät lopulta sekä ympäristö
että yritys itse.
Ympäristöosaamisen tulee olla kokonaisvaltaisesti ja järjestelmällisesti osa liiketoimintaa, tuotetta tai palvelua.
Ympäristöliiketoiminta
Yritys toteuttaa
omassa toiminnassaan
ympäristöosaamista
Yritys auttaa ja
mahdollistaa muiden yritysten
ympäristöosaamisen
toteuttamista
Lähteet: Taipalinen & Toivio 2004, 15.; Sarkkinen 2006; Suominen 2010.; eGreenNet-hanke
3
Mitä ympäristöliiketoiminta on
Ympäristöliiketoiminnan laajempi määrittely kattaa ilmastoon, ympäristön tilaan, jätteen käsittelyyn, puhtaaseen
energiaan, energiatehokkuuteen ja säästöön liittyvät investoinnit ja tuotteet.
Ympäristöliiketoimintaa voi olla kaikilla
toimialoilla.
Ympäristöliiketoiminnan kulmakivet
• Kielteisten ympäristövaikutusten estäminen, vähentäminen, poistaminen ja
korjaaminen
• Tukitoiminta, kuten koulutus, tutkimus,
konsultointi, rahoitus, mittaus, monitorointi ja sertifiointi
• Liiketoiminnan ytimenä voi olla järjestelmät, koneet, laitteet, tuotteet, materiaalit ja palvelut
• Kaikilla aloilla voi olla ympäristöliiketoimintaa
• Huomioidaan sekä liiketoiminnan että
kestävän kehityksen päämäärät
• Liiketoiminnan tulee olla kannattavaa
Ympäristöliiketoiminnan tavoitteena on
vähentää luonnonvarojen käyttöä, rajoittaa saastumista, estää jätteiden ja päästöjen syntymistä sekä vähentää ympäristöonnettomuuksiin liittyviä riskejä.
Ympäristöliiketoimintaa harjoittavat yritykset, jotka itse, omassa toiminnassaan
toteuttavat ympäristöosaamista tai mahdollistavat muiden toteuttaa ympäristöosaamista omassa toiminnassaan. Ekokysyntä on kysyntää,
joka syntyy tarpeesta estää
tai hidastaa saastumista
ja luonnonresurssien köyhtymistä.
Ympäristöliiketoiminta
hyödyntää ekokysynnästä syntyviä
taloudellisia mahdollisuuksia.
Lähteet: Hernesniemi & Sundquist 2007.; eGreenNet-hanke
4
Ympäristöliiketoimintaa voi olla esimerkiksi
Energian,
raaka-aineiden
ja materiaalien
säästäminen ja
valinta
Päästöjen ja
jätteen
vähentäminen
Neuvonta
Kestävän kehityksen
mukaiset tuotteet ja
palvelut
Mittaaminen,
ennakointi ja tarkkailu
Kierrättäminen
ja uusiokäyttö
Pilaantumisen
estäminen,
rajoittaminen,
puhdistaminen ja
korjaaminen
5
Mistä aloittaa: kehittämissuunnitelma!
eGreenNet - liiketoiminnan kehittämissuunnitelman tarkoituksena on auttaa yrityksiä löytämään omat mahdollisuutensa ympäristöliiketoiminnan saralla ja kehittämään yrityksen toimintaa. Kehittämissuunnitelman hinta on 150 €. Alta näet miten
kehittämissuunnitelma etenee:
6.
Suunnitelma käydään
läpi yrittäjän kanssa.
”Matching”, yritys saa
tarvittaessa apua sopivien
yhteistyökumppanien
ja tahojen etsintään
suunnitelman
toteuttamiseksi.
5.
Tehdään suunnitelma
liiketoiminnan
mahdollisuuksista.
4.
3.
2.
Kartoitetaan yrityksen
nykytilanne yhdessä
yrityksen kanssa.
1.
Sparrautetaan suunnitelma
asiantuntijaorganisaatiolla.
Pidetään
intensiivineuvontapäivä,
2–3 verkoston
asiantuntijaa mukana.
Pienikin teko on askel eteenpäin.
Älä siis tavoittele kaikkea kerralla.
Etene teko kerrallaan!
Yhteystiedot:
Piia Nurmi
Projektipäällikkö
+358 40 355 0931
[email protected]
6
”Ympäristöliiketoiminnan
lähtökohtana pitää olla hyvä oma idea,
mutta anna hetki myös muiden
mielipiteille. Ehkä et olekaan ihan
kaikkien alojen asiantuntija.”
Aki Honkanen, Biota Tech Oy
”Yritys, joka ei nyt sijoita
kestävyyteen, ei ole enää 15 vuoden
kuluttua olemassa.”
Paul Polman, CEO, Unilever
”Ympäristövastuu on keskeinen
menestyvien yritysten elementti.”
Harri Kerminen, Kemira Oyj
7
Yrityksiä ympäristöliiketoiminnan parissa
Veraisen Leipomo Oy
Finess Energy Oy
Ympäristöasioista viestiminen
kannattaa
Energiatehokkuudesta säästöjä
Green Carpet Turku Oy
PG Quality Oy
Ympäristön huomioimisesta
kilpailuetua
Ympäristö- ja laatujärjestelmillä
läpinäkyvyyttä yrityksen toimintaan
FP Food Park Oy
PS Processing Oy
Tuotekehitys, prosessikehitys ja
kaupallistaminen ovat yritykselle
tärkeitä osa-alueita
Materiaalinkierrättäminen säästää luonnonvaroja ja vähentää
jätettä
Flowpark Oy
Keraamikko
Eero Kaarnisto
Materiaalivalinnoilla on
merkitystä
Nereus Oy
Energiatehokkuutta yhdistämällä
aurinkoenergia maalämpöön
Sybimar Oy
Suljetunkierronjärjestelmä vähentää
jätevirtoja ja tehostaa materiaalien
käyttöä
Ympäristötietoisuutta tarvitaan
kaikilla aloilla
Perjantai
Markkinointiviestintä Oy
Ei riitä, että itse tiedät
toimivasi oikein
Verso Globe Oy
Yrityksen kannattaa kertoa avoimesti hyvät tekonsa ja käytänteensä
8
Seuraavaksi esittelemme yrityksiä, jotka toteuttavat ympäristöosaamista omassa
toiminnassaan tai mahdollistavat muiden yritysten ympäristöliiketoimintaa. Osa
yrityksistä on mukana eGreenNet-hankkeessa.
Veraisen Leipomo Oy
Ympäristöliiketoiminta: lähi- ja
luomutuotteet
Toimiala: Leipomotuotteet
Toimipaikka: Mynämäki
Leipomo Verainen pyrkii toiminnassaan
ympäristöystävällisyyteen.
Tuotteiden
valmistuksessa hyödynnetään paikallista työvoimaa ja pyritään käyttämään
mahdollisimman paljon paikallisia raaka-aineita. Käytetty energia tuotetaan
uusiutuvilla energialähteillä (tuuli/vesi).
Tuotteet leivotaan 100 % kotimaiseen
Perustamisvuosi: 1952
Liikevaihto: 5,1 milj. €
Henkilöstö: n. 40
www.leipomoverainen.fi
vehnä- ja ruisjauhoon. Luomutuotteet
ovat yksi Leipomo Veraisen tärkeimmistä
tuoteryhmistä. Näiden asioiden kertominen on noussut Veraisella tärkeäksi.
Yrityksen tavoitteena on tuoda paremmin jälleenmyyjien ja kuluttajien tietoon
yrityksen ympäristöstä kantamaansa vastuuta.
Green Carpet TurkuOy
Ympäristöliiketoiminta: Vettä ja
energiaa säästävä mattopesu
Toimiala: Pesulapalvelut
Toimipaikka: Länsi-Suomi
Green Carpet on kehittänyt maailman ensimmäisen liikkuvan mattopesulan, matonpesuauton. Liikkuva mattopesula pesee ja kuivaa matot paikan päällä. Matot
palautetaan puhtaina oikeille paikoilleen
jopa alle tunnissa. Matonpesuautoon
kehitetyt pesuaineet eivät ole ympäristölle haitallisia ja jätevesi menee puhdistamoon. Pesuprosessin energia tulee
auton moottorista, jonka johdosta koko
9
Perustamisvuosi: 2012
Henkilöstö: 3–5
www.greencarpet.fi
pesu- ja kuivausprosessin energiankulutus on saatu puristettua hyvin matalaksi.
Green Carpetin toiminnan kulmakivenä
on tehokkuus: ajallinen, rahallinen ja ympäristöllinen. Yrityksen tavoitteena on tulevaisuudessa erottua kilpailijoistaan juuri ympäristöarvojensa avulla. Jotta viesti
saadaan tehokkaasti läpi, yritys aikoo jatkossa terävöittää viestintäänsä ja markkinointiaan ympäristökärki edellä.
FP Food Park Oy
Ympäristöliiketoiminta:
Agroekologiset yrityspuistot
Toimiala: Liikkeenjohdon konsultointi
Toimipaikka: Kauhajoki
Perustamisvuosi: 2007
Honkajoen Kirkkokallion yrityskeskittymän
ja Food Park Oy:n yhteistyöstä on syntynyt ainutlaatuinen pilottikohde. Alueen
elintarviketeollisuuden ja maatalouden
toimijat muodostavat tiiviin alueellisen
kokonaisuuden, jossa vesi, ravinteet ja
energia kiertävät eri tuotantolaitoksissa.
Yritykset ja maatalous elävät symbioosissa hyödyntäen toistensa sivutuotteita.
Liikevaihto: alle 100 000 €
Henkilöstö: 1
www.foodpark.fi
http://www.youtube.com/
watch?v=Q_7dOXlRXCI
Teollisuusekologisella suunnittelulla on
mahdollista parantaa alueellisten elinkeinokeskittymien ekotehokkuutta. ”Alueen
yritykset hyödyntävät esimerkiksi suljettuja viljelyjärjestelmiä. Tällä hetkellä tutkimme mahdollisuuksia hyödyntää monipuolisesti erilaisia uusiutuvan energian
lähteitä.” Hannu Uusihonko, toimitusjohtaja, FP Food Park Oy
Flowpark Oy
Ympäristöliiketoiminta: Ekologinen
seikkailuhuvipuisto
Toimiala: Huvipuisto, teemapuisto,
elämyspuisto
Toimipaikka: Turku ja Lappeenranta
Flowpark on seikkailuhuvipuisto, jossa kaikenikäiset pääsevät kokeilemaan taitojaan
eritasoisilla seikkailuradoilla. Seikkailuradat on rakennettu eläviin puihin niin, että
puut eivät vahingoitu käytössä. Yrityksen
toimiessa aidossa luonnonympäristössä
asettaa se entistä enemmän haasteita
toiminnalle, jonka tulisi ottaa kaikessa ympäröivä luonto huomioon. Tällöin muun
muassa materiaalivalinnoilla on suuri
merkitys. Flowparkille on tehty MIPS-laskenta eli materiaalin kulutuksen laskenta.
Perustamisvuosi: 2009
(toiminta 2010)
Liikevaihto: n. 500 000 €
Henkilöstö: 2–3, kausityöntekijät n. 20
www.flowpark.fi
MIPS-laskennalla selvitettiin yrityksen
nykyisen materiaalikulutuksen tilanne
ja saatujen tulosten pohjalta yritys on
pohtinut kestävämpiä ratkaisuja. MIPSlaskennasta saadut tulokset voivat usein
vaikuttaa pieniltä valinnoilta koko toiminnan mittakaavassa, mutta ne voivat
osoittautua ratkaiseviksi säästökohteiksi.
Flowpark oli saatuihin tuloksiin tyytyväinen ja yritys on jo ehtinyt hyödyntämään
laskentaa omassa viestinnässään.
10
Nereus Oy
Ympäristöliiketoiminta:
Aurinkoenergian yhdistäminen
maalämpöön vesikiertoisissa
lattialämmitysratkaisuissa
Toimiala: Rakennusteollisuus
Toimipaikka: Päätoimipaikka
Uusikaupunki. Myyntikonttorit
Nereus Oy on vesikiertoisten lattialämmitysratkaisujen suunnitteluun, asennukseen ja markkinointiin erikoistunut yhtiö.
Yrityksellä on Suomalaisen Työn Liiton
myöntämä Avainlippumerkki. Yrityksen
innovaatio on aurinkoenergian yhdistäminen maalämpöön sekä sen etähallintamahdollisuus iPhone sovelluksella.
Turussa ja Oulussa + jälleenmyyntiverkosto, joka kattaa koko Suomen
Perustamisvuosi: 1989
Liikevaihto: 3–5 milj. €
Henkilöstö: 14
www.nereus.fi
Nereus-järjestelmällä voidaan toteuttaa
myös sulanapitoratkaisuja. Tällaiset lämmitysjärjestelmät ovat yleistyneet katujen,
lastauslaitureiden ja ajoväylien talviajan
kunnossapitoa helpottamaan. Nereuksen
markkina-alueisiin kuuluvat Suomen lisäksi Viro ja Venäjä, joista haetaan tulevaisuudessa kasvua.
Sybimar Oy
Ympäristöliiketoiminta: Biodiesel,
suljetunkierron systeemi
Toimiala: Bioenergia,
konepajatoiminta
Toimipaikka: Uusikaupunki
Sybimar Oy on kestävän energiantuotannon edelläkävijä. Yritys valmistaa elintarviketuotannon sivuvirroista biodieseliä.
Visiona oli alun perin tarjota hyödyntämiskanava elintarviketeollisuuden sivujakeille, mutta toiminta-ajatuksen laajentuessa Sybimar kehitti innovatiivisen
sivujakeita raaka-aineena hyödyntävän
biodieselprosessin. Valmistettu biopolttoaine soveltuu lämmitys- ja liikennepolttoaineeksi. Lisäksi Sybimar valmistaa laitteistoja elintarviketeollisuuden
11
Perustamisvuosi: 2005
Liikevaihto: 600 000 €
Henkilöstö: 11
www.sybimar.fi
käyttöön sekä bioenergian tuotantoon.
Sybimarin kehittämään suljetun kierron
konseptiin kuuluvat kalankasvattamo,
kasvihuone, biokaasulaitos, generaattori, tuulivoimala ja biodieselin tuotantolaitos. Suljetun kierron konsepti on
sovellettavissa kaikkialla maailmassa
paikalliseen energian- ja ravinnontuotantoon. Samalla se on turvaamassa
paikallista omavaraisuutta sekä luo uusia työpaikkoja.
Finess Energy Oy
Ympäristöliiketoiminta:
Energiatehokkuus, uusiutuva
energia
Toimiala: Energia-asiantuntija
Toimipaikka: Turku
Perustamisvuosi: 2011
Finess Energy Oy on teollisuuden, kuntien
ja julkisten laitosten energiatehokkuuden
ja energiaratkaisujen asiantuntija. Yrityksen tuotteita ovat lämpöpumput, kylmälaitteet ja energiantuotanto. Lämpöpumpulla voidaan vähentää ostoenergian
määrää jopa 80 %. Säästetty energian
määrä on myös uusiutuvaa energiaa, joka
ei tuota ollenkaan CO2 -päästöjä. Kylmälaitteissa käytetään ympäristöystävällisiä
ja luonnollisia kylmäaineita, kuten NH3
Tuotteet ja palvelut:
Energiaratkaisut: teollisuuden
lämpöpumput, kylmälaitteet,
energiantuotanto
www.finess.fi
ja CO2. Kokonaishyötysuhdetta voidaan
usein parantaa merkittävästi varustamalla jäähdytyslaitteisto lauhdelämmön
talteenotolla. Lämmön talteenottoratkaisuilla voidaan merkittävästi parantaa
energiatehokkuutta ja vähentää ympäristön kuormitusta. Uudet teknologiat tarjoavat mahdollisuuksia omaan sähköntuotantoon, muun muassa muuttamalla
ylijäämälämpöä sähköksi.
PG Quality Oy
Ympäristöliiketoiminta: Laatuja ympäristöjärjestelmien
rakentaminen, kehittäminen ja
ylläpito
Toimiala: Liikkeenjohdon ja
toimintajärjestelmien konsultointi
PG Quality Oy on vuonna 2006 perustettu
asiantuntijayritys, joka tarjoaa palveluja
laatu- ja ympäristö- sekä toimintajärjestelmien rakentamisessa, kehittämisessä
sekä ylläpidossa. Yritys tukee myös asiakkaitaan sertifiointiprosessien läpiviennissä. Lisäksi PG Quality suorittaa auditointeja, konseptitestauksia sekä tarjoaa
projektinhallintapalveluja. Asiakkaita ovat
Toimipaikka: Masku / koko Suomi
Perustamisvuosi: 2006
Liikevaihto: < 200 000 €
Henkilöstö: 2 (1 kokoaikainen +
osa-aikaisia)
www.pg-quality.fi
teollisuusyritykset laidasta laitaan, kuten
metalli-, puunjalostus-, lääke- ja diagnostiikkateollisuus, tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa suorittavat tahot, sekä palvelualan yritykset. Toiminta-alueena on koko
Suomi. Toiminta kattaa mm. seuraavat
standardit: ISO 9001, ISO 14001, OHSAS
18001, ISO 13485 ja ISO 17025.
12
PS Processing Oy
Ympäristöliiketoiminta: Styroxmuovin kierrätys
Toimiala: Lajiteltujen materiaalien
kierrätys
PS Processing Oy:n toiminnan ytimenä
on Styroxin laajamittainen ja monipuolinen keräily, käsittely ja jatkojalostus luonnonvaroja säästäen, kustannustehokkaisiin kokonaisratkaisuihin pyrkien. Yritys
tarjoaa Styrox-jätettä synnyttäville yrityksille räätälöityjä ratkaisuja Styrox-, EPS- ja
Toimipaikka: Laitila
Perustamisvuosi: 2011
www.ps-processing.fi
PS-jätteen hyödyntämiselle uusiokäyttöön määrän, muodon, lajitteluasteen ja
tarpeiden mukaan. Lisäksi PS Processing
Oy on aloittamassa tyhjien kanistereiden
sekä rehu- ja heinäpaalien kierrättämisen. Myös reaaliaikaisen Co2 poistuman
seuranta ja raportointi on mahdollista.
Keraamikko Eero Kaarnisto
Ympäristöliiketoiminta: savesta
valmistettu, maatuva tuhkauurna
ihmisille ja lemmikeille
Toimiala: Keramiikan valmistus ja
myynti (erikoistunut tuhkauurniin)
Keraamikko Eero Kaarniston merkittävin
tuoteryhmä on savesta valmistettu maatuva tuhkauurna. Pitkäaikaisen kehitystyön tuloksena aikaansaadut maatumisominaisuudet täyttävät korkeimmatkin
ympäristövaatimukset. Uurnat on valmistettu suomalaisesta savesta, joka on kuivattu huoneenlämmössä käsityövaiheen
jälkeen, eikä uurnia ole poltettu keraamisiksi. Yrityksen TIERRA-uurnat palkittiin
YMPÄRISTÖTEKO 2009-kilpailussa. Tämä
kunniamaininta merkitsee huomattavaa
tunnustusta laadukkaalle tuotteelle, joka
13
Toimipaikka: Turku
Perustamisvuosi: 1988 (uurnien
valmistus aloitettu 1996)
Henkilöstö: 1 (+ 3 kiireapulaista)
www.eerokaarnisto.fi
on omiaan lisäämään hautausalan ympäristötietoisuutta. TIERRA-uurnat ovat
VTT:n testaamia, niille on myönnetty
VTT-sertifikaatti. Eero Kaarnisto on levittämässä markkinoitaan Suomen rajojen
ulkopuolelle. Potentiaalisia markkina-alueita ovat Saksa ja Ruotsi. Uusille markkinoille pääseminen on työlästä, joten sen
huolellinen suunnittelu ja toteutus ovat
tärkeitä. Eero Kaarnisto on mukana Globaaliohjelmassa, jossa konsultti kartoittaa
Ruotsin markkinoita. Yritys saa kartoitukseen julkista tukea.
Perjantai Markkinointiviestintä Oy
Ympäristöliiketoiminta:
Yhteiskuntavastuun konsultointi,
valmennus ja viestintä
Toimiala: Markkinointiviestintä
Toimipaikka: Turku, Helsinki,
Tampere
Perjantai on monipuolinen markkinointiviestintätoimisto, joka yhdistää markkinointiviestinnän, myynnin asiantuntija- ja tukipalvelut sekä valmennuksen
Perustamisvuosi: 2004
Liikevaihto: 2 milj. €
Henkilöstö: 30
www.perjantai.fi
kokonaisuudeksi. Perjantain erityisosaamisalueeseen kuuluu yrityksen yhteiskuntavastuusta viestiminen: ”Ei riitä,
että itse tiedät toimivasi oikein.”
Verso Globe Oy
Ympäristöliiketoiminta:
Vastuullisuusviestinnän asiantuntija
Toimiala: Viestintä- ja
informaatiopalvelut
Toimipaikka: Turku, Helsinki,
Verso uskoo, että nykyinen vastuullisuuskeskustelu on haastettavissa ja että yrityksen hyvissä teoissa ja käytänteissä on
enemmän hyödynnettävää. Verso Globe
haluaa yritysten kertovan toiminnastaan
avoimesti ja ymmärrettävästi. Verso auttaa yrityksiä hyödyntämään omia hyviä
tekojaan ja käytänteitään tarjoamalla ensiluokkaista vastuuosaamista ja nykyaikaisia viestinnän työkaluja yhdellä alustalla.
Verso tarjoaa keskitetyn tavan ja alustan
yrityksille kertoa vastuullisuudesta kuluttajille, yhteistyökumppaneille ja muille
yrityksestä kiinnostuneille. Verson avulla
München, Wien
Perustamisvuosi: 2010
Henkilöstö: 8
http://.verso.info
mikä tahansa yritys voi kertoa yksinkertaisesti vastuustaan meille tavallisille ihmisille. Verso-profiilit, jotka ovat yksi keino
kertoa omista käytänteistään, kertovat
ymmärrettävästi yritysten vastuullisuudesta, puhuen aidoista hyvistä teoista ja
käytänteistä selkokielellä. Verso Globen
alustaa käyttävä yritys on usein edelläkävijä tai sellaiseksi haluava toimija, joka
haluaa kertoa avoimesti hyvät tekonsa ja
käytänteensä nykyaikaisilla menetelmillä,
samalla mahdollistaen vuoropuhelun ja
oman kehittymisen.
14
Piia Nurmi
Projektipäällikkö
+358 40 335 0931
[email protected]
Jenni Suominen
Projektikoordinaattori
+358 40 355 0936
[email protected]
9/2012 Joutsenmerkitty paperi / Mainostoimisto Guru
www.egreennet.fi