Nyt on työn aika! - Hengen uudistus kirkossamme ry

Transcription

Nyt on työn aika! - Hengen uudistus kirkossamme ry
Kädenojennus
Hengen uudistus kirkossamme ry:n tiedotuslehti Extra 1/2013
Nyt on työn aika!
Viimeisinä viikkoina minua on inspiroinut valtavasti 105-vuotiaan Hilja Aaltosen
haastattelu. Hän totesi Vapaakirkon joululehdessä, että nyt on työn aika. Olen itse
kokenut samaa. Herätys ja kirkon uudistuminen on Jumalan armoa. Siihen Jumala kuitenkin käyttää meitä monella tapaa
vajavaisia ihmisiä. Meidät kaikki on kutsuttu tekemään tuota työtä ja rukoilemaan
Jumalan valtakunnan ilmestymistä. Tämä
Kädenojennus Extra esittelee sitä työtä,
mitä Hengen uudistus tekee. Tuemme ja
rakennamme seurakuntia, että ne voisivat
elää Pyhän Hengen voimassa ja lähettää jäseniään maailmaan. Nyt jos koskaan tarvitaan tällaista herätystyötä. Kirkko tarvitsee
ravistelua. Suomalaisesta kristikunnasta on
tullut sisäänlämpiävä umpio, joka siirtää
jäsenistöään tapahtumasta toiseen. Joku
putoaa valitettavasti välillä pois. Mainittavaa evankelioimisen ja uusien ihmisten tavoittamisen näkyä ei ole.
Nyt on aika jokaisen lähteä liikkeelle. Pyydänkin sinua miettimään, millä tavoin
voimme olla seurakunnassasi tekemässä
tätä herätystyötä. Lehdestä löydät koulutuspaketteja ja puhujia erilaisiin tilaisuuksiin. Halutessasi Kädenojennus-lehden liity
jäseneksi. Lehti on aina täynnä artikkeleita
Pyhän Hengen työstä.
Muistathan, että sivustoltamme www.hengenuudistus.fi löydät laajan määrän erilaista informaatiota työstämme ja tapahtumista. Myös tapahtumien ohjelmat päivittyvät
sinne.
Marko Huhtala
TÄSSÄ LEHDESSÄ
■ Uuden toiminnnanjohtajan
näky ja unelma
■ Hengen uudistuksen näky
■ Tapahtumakalenteri
■ Vapaaehtoistyöntekijät
Marko Huhtala
Hengen uudistuksen toiminnanjohtaja
www.hengenuudistus.fi
Hengen uudistus kirkossamme ry:n uusi toiminnanjohtaja Marko Huhtala:
Minulla on näky ja unelma
Näkyni on, että jokaisella Jumalan
lapsella pitää olla koti.
Unelmani on suomalaisten hengellinen herääminen eli herätys.
Kikka Miilus
Nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa,
koska jokainen Jumalan lapsi tarvitsee kasvulleen rakastavan kodin
– seurakuntayhteisön, jossa hän voi
kasvaa. Jumala ei synnytä uusia
lapsiaan kodittomiksi.
Haluatko olla esirukoilijani
ja lähettäjäni?
Liity mukaan nettisivuilla
www.hengenuudistus.fi.
Liittyminen ei velvoita sinua
mihinkään, mutta saat minulta
ajankohtaisia kuulumisia kuukausittain.
Toki toivon, että muistat minua
rukouksin. Vanha viisaus on, että
Siksi Hengen uudistuksen näky on:
vesi on ilmaista, mutta kantami”Tukea ja rakentaa Pyhän Hengen
nen maksaa. Mikäli voit, lähde
voimassa eläviä yhteisöjä ja lähettää
mukaan tukemaan työtäni jollakin
niiden jäseniä maailmaan.”
summalla. Kaikki summat ovat
Joka päivä toistan mielessäni rukousta yhtä arvokkaita. Pienistä puroista
”Herra anna meille herätys ja aloita
kasvaa suuri virta.
se minusta”. Pyydän siis, että Jumala
herättää minut ja täyttää minut HenLahjoitustili
gellään. Että Hän aloittaa herätyksen
FI21 2047 1800 1225 24
minussa joka päivä.
■ viite 1012
Ilman Pyhää Henkeä mikään näky
eikä unelma ole mahdollinen. Siksi
Rahankeräyslupa Hengen uudistus
puhun ja julistan Pyhästä Hengestä,
kirkossamme ry:lle ajalle 1.1.2013jonka tehtävä on kirkastaa Vapahta31.12.2014 Poliisihallitus Nro
jamme Jeesus Kristus.
2020/2012/2445
Anna Pyhän Hengen avata sisimpäsi
Tämän esitteen lahjoitusviitteellä
ja täyttää se Kristuksen täyteydellä.
kerätyt varat käytetään Hengen
Se on voima ja kokemus, joka antaa
uudistuksen toiminnanjohtajan
mahdollisuuden elää jokaisen päivän julistus- ja kotimaan työn kuluihin.
täysillä ja kasvaa kohti sitä, miksi
sinut on luotu ja tarkoitettu. Et aina
tunne sitä, mutta se on silti totta
jokaisena päivänä.
Marko Huhtala
Jeesus sanoi: ”Ja katso minä olen tei■ 39 v, pappi
dän kanssanne joka päivä maailman
■ asuu Riihimäellä
loppuun asti.” Matt. 28:20
■ vaimo ja kolme lasta
■ 050 439 29 21
Tämä on lupaus, joka seuraa kaste- ja
■ [email protected]
lähetyskäskyä. Se käsky on istutettu
jokaisen kristityn sydämeen. Käsky,
joka laittaa liikkeelle.
Tavoitat Markon myös
sosiaalisessa mediassa
Olen liikkeellä. Kutsu minut seurakuntaasi puhumaan tai pitämään
Marko Huhtala
koulutusta. Kuuntele myös Tule Pyhä
Henki -radio-ohjelmaa Radio Deistä
@markohuhtala
torstaisin klo 20.15.
www.hengenuudistus.fi
Hengen uudistus kirkossamme ry:n näky:
tukea ja rakentaa pyhän hengen voimassa eläviä yhteisöjä
ja lähettää niiden jäseniä maailmaan
Hengen uudistus kirkossamme ry
on Suomen evankelis-luterilaisessa
kirkossa toimiva uudistusliike, jonka
tarkoituksena on:
■ rohkaista Suomen evankelisluterilaista kirkkoa seurakuntineen sekä
kirkon piirissä toimivia herätysliikkeitä
ja yhdistyksiä jatkuvaan hengelliseen
uudistumiseen,
■ korostaa Pyhän Hengen, armolahjojen, rukouksen ja yhteyden
merkitystä kristillisten kirkkojen,
yhteisöjen ja yksityisten kristittyjen
elämässä,
■ harjoittaa julistus-, opetus- ja
koulutustoimintaa spiritualiteetin
vahvistamiseksi sekä
■ selvittää Suomen evankelis-luterilaisen
kirkon sisällä karismaattisuuden
raamatullisia ja teologisia perusteita,
sisältöä, tehtävää ja merkitystä yhdessä
muiden kirkollisten toimijoiden kanssa,
PANKKITILIT JA LAHJOITUSVIITTEET
■ toimia seurakunnissa kirkon jäsenten
seurakuntayhteyden vahvistamiseksi
sekä eri kristillisten kirkkojen,
yhteisöjen ja niiden jäsenten välisen
elävän yhteyden toteutumiseksi.
Hengen uudistus ry:n jäsenenä olet mukana
voimakkaasti kasvavassa joukossa, jolla on
sanoma kirkkomme uudistamiseksi.
Hengen uudistus kirkossamme ry
FI21 2047 1800 1225 24
■ viite 1009 Hengen uudistuksen toiminta
Tarkempaa tietoa tavoitteistamme löydät nettisivuiltamme ja Kädenojennus-lehdestä. Niistä
voit aina tarkistaa tavoitteet ja toimintamme
Pyhän Hengen työn esillä pitämiseksi
kirkossamme.
Siperian työ - Yrjö Niemen kannatus
FI79 2047 1800 1216 74
■ viite 2008 Siperian työ seurakunnissa ja vankiloissa
■ viite 5005 Terttu Niemen muistorahasto Siperian
naisvankien hyväksi
Jäsenmaksu on 30 € v. 2013. Se sisältää mm.
Kädenojennus-lehden. Voit liittyä myös netissä
tai postittaa liittymisesi toimistoomme, os.
Hengen uudistus kirkossamme ry, Simotuntie 13,
33480 Ylöjärvi.
Toivon lähde -työn kannatus
FI18 1032 3000 5434 33
■ viite 2642 Toivon lähde -rukouspalvelijakoulutus
Lapsi- ja perhetyö - Elina Vaittisen kannatus
FI93 1032 3000 5434 41
■ viite 4006 Lapsi- ja perhetyö
RAHANKERÄYSLUPA Hengen uudistus kirkossamme ry:lle ajalle
28.1.2011-31.12.2012: Poliisihallitus Nro 2020/2010/3621 ja
ajalle 1.1.2013-31.12.2014 Poliisihallitus Nro 2020/2012/2445
Kerättävät varat käytetään yhdistyksen toiminnan kulujen kattamiseen keräystilin ja viitenumeron märittelemällä osa-alueella, kuten koulutus- ja kurssitoimintaan, toiminnasta tiedottamiseen, hengellisten yhteisöjen toimintaedellytysten
luomiseen ja ylläpitoon, seurakuntatapahtumiin, avustus- ja
lähetystyöhön Venäjällä ja henkilöstökuluihin.
Hengen uudistuksen järjestösihteeri / Palatsiseurakunnan
johtaja Jukka Hammarénin tehtävien kannatustili
Jukka Hammarénin työn kannatus
FI96 1395 3000 1016 13 (Tampereen Palatsi ry)
■ viite 2202
LIITYN JÄSENEKSI
Nimi
Lähiosoite
Postiosoite
Sähköpostiosoite
Puhelin
Syntymäaika tai muu tunniste
Pvm
Allekirjoitus
RAHANKERÄYSLUPA Tampereen Palatsi ry:lle:
Järjestösihteerin (Jukka Hammarén) keräyslupa Poliisihallitus
No 2020/2012/1143 7.5.2012. Keräysalue Suomi lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Keräysaika 1.8.2012-31.7.2014. Keräysvarojen käyttö: Palatsiseurakunnan toiminnan johtamiseen ja
Hengen uudistuksen järjestösihteerin tehtävien hoitamiseen.
www.hengenuudistus.fi
Lähettäjä:
Hengen uudistus kirkossamme ry
Simotuntie 13
33480 YLÖJÄRVI
Tapahtumakalenteri
8.-10.3.2013 Rovaniemen talvipäivät
Rovaniemen kirkossa ja seurakuntakeskuksessa. Mukana
Petri Kauhanen, Heljä Markkula, Risto Jokinen.
8.4.2013 Kirkonrakentajien foorumin seminaari Turussa
Aiheena Kirkko polttopisteessä! Miten sitouttaa nykysuomalaiset kirkkoonsa?
Tu
10.2.2013 Jumalanpalvelus ja päivätilaisuus, Jokioisten srktalo. Seppo Lappalainen
24.2.2013 Jumalanpalvelus ja päivätilaisuus, Jokioisten srktalo. Veli-Pekka Joki-Erkkilä
8.-10.3.2013 ELÄVÄ SEURAKUNTA! Käytännön tekoja kohti
yhteisöllistä seurakuntaa. Tampere, Seurakuntien talo, Näsilinnankatu 26.
Hengen uudistus ja Uusi Verso järjestävät käytännön läheisen
seminaarin luterilaisessa kirkossa toimiville yhteisöille, niitä
rakentaville ja niistä unelmoiville. Seminaari on tarkoitettu
pidemmällä yhteisön rakentamisessa oleville, vasta-alkajille
ja ideaa vasta mielessään kypsyttäville. Seminaaripäivien
pääkouluttajina ovat tanskalaiset 3DM -tiimin prosessin
johtaja Sune Andersen ja kirkkoherra Keld Dahlmann. Yhdessä
suomalaisten yhteisörakentajien kanssa he ohjaavat käytännön askeliin kohti yhteisöllistä seurakuntaa. Olemme päivien
aikana kolmen kysymyksen äärellä: Mitä on, mitä voisi olla, ja
mitä tulee olemaan. 3DM-tiimi käyttää työkielenään englantia
ja tapahtumassa on simultaanitulkkausmahdollisuus. Materiaali käännetään suomeksi soveltuvin osin.
Mukana mm. Christoffer Perret, Kaisa Yrjölä, Timo Pöyhönen,
Kaisa Vanhala, Pasi Jaakkola, Petri Patronen, Kristiina TanhuaLaiho, Elina Vaittinen, Jukka Hammarén, Marko Huhtala.
Ilmoittautuminen 20.2.2013 mennessä
Lisätietoja www.hengenuudistus.fi, www.uusiverso.fi,
www.weare3dm.com
2.-3.3.2013 Toivon lähde Vapautettu palvelemaan, osa 2.
Kalajoen kristillinen opisto. Petri Kauhanen, Heljä Markkula
ISSN1459-1510
yh ä H
2.-4.8.2013 Hengen uudistuksen
kesäjuhla Lohjalla
Kesäjuhla järjestetään yhteistyössä Lohjan seurakunnan kanssa. Tapahtumapaikkana on Lohjan keskusta ja kirkko ympäristöineen. Kirkon lähistölle pystytetään
juhlateltta, jossa on tilaa parille tuhannelle juhlijalle. Juhlan teema on ”Tule
Pyhä Henki - että he olisivat yhtä”. Juhla
on maksuton ja kaikille avoin. Ei ilmoittautumista.
P
le
ki !
en
2.-3.2.2013 Kynttilänpäivän
rukous -ja ylistystapahtuma Bergvikin
toimintakeskuksessa Rukouksen ja ylistyksen retriitti.
Ylistys: Maarit ja Harri Verkkoperä. Opetusvastuussa Seppo
Lappalainen, Jukka Hammarén, Marko Huhtala.
Ilmoittautumiset 30.1.2013 mennessä.
12.9.2013 Kirkonrakentajien foorumin seminaari Kuopiossa
5.-6.10.2013 Mikkelin viikonlopun rukousretriitti Bergvikissä
Perinteinen syväluotausviikonloppu Pyhän Hengen työhön.
Ylistystä, rukousta ja yhdessäoloa.
6.-7.10.2013 Tohmajärven ja Kiteen seurakuntien yhteistapahtuma. Mukana Timo ja Riitta Kuutti.
26.-27.10.2013 Naistentapahtuma Rautalammin Törmälässä
yhdessä Margarités ry:n kanssa. Mukana Riitta Kuutti.
12.-13.11.2013 Työntekijäretriitti seurakuntien työntekijöille
Bergvikissä Miten opettaa ja puhua Pyhästä Hengestä? Rakentumista Pyhän Hengen hoidossa.
20.11.2013 Kirkonrakentajien foorumin seminaari Espoossa
Leppävaaran seurakunnassa
VUOSIKOKOUSKUTSU
Hengen uudistuksen sääntömääräinen vuosikokous
pidetään perjantaina 8.3.2013 klo 13 Tampereella,
seurakuntien talossa Näsinlinnankatu 26.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
www.hengenuudistus.fi
Hengen uudistuksen vapaaehtoistyöntekijät käytettävissänne
Vapaaehtoistyöntekijät palvelevat tässä tehtävässä oman
toimensa ohella. Vierailupyynnöt seurakuntiin ja erilaisiin
tapahtumiin ovat tervetulleita.
Tiedustelut: järjestösihteeri Jukka Hammarén, puh. 040 531
2512 varmimmin ti - pe klo 10 - 14 (ei kokoaikaista päivystystä), sähköposti [email protected]
Kari Kourilehto
”Lääkärit kertoivat, että sairauteni on edennyt niin
pitkälle, että sitä ei voida enää parantaa. Vain leviämistä voitiin hidastaa hoidoilla. Mitään toivoa ei
annettu.”
Kotiuduttuaan hän etsi käsiinsä vanhan vihkiraamatun ja alkoi innolla opiskella sitä. ”Mitä Jumala
Sanassansa sanoo pelastumisesta ja parantumisesta? Vanhasta vihkiraamatustaan hän löysi Jumalan,
joka on täynnä armoa ja rakkautta niitä kohtaan,
jotka uskovat häneen. ”Siitä alkoi uusi, ihmeellinen
elämä Jumalan yhteydessä. Monien vaiheiden jälkeen Herra oli
poistanut syövän, parantanut kroonisen astman ja tehnyt polviin
ja lonkkiin uudet nivelet. Valtava ihme on tapahtunut. Kaikki oli
Jumalan armoa.” Kari oli ja on täysin terve.
Jumalan sanat ovat elävän Jeesuksen Kristuksen puhetta meille. Niihin sanoihin on ladattu Jumalan voima ja elämä ja hänen
parantava voimansa uskossa vastaanotettavaksi. Jumalan Henki hengittää Raamatun sanojen kautta. ”Olen valmis lähtemään
seurakuntiin kertomaan tästä Jumalan ihmeellisestä armosta.”
Timo ja Riitta Kuutti
Seurakunnissa ja koko kirkossa
työtä messun kehittämiseksi.
tehdään paljon
www.karas-sana.fi
Veli-Pekka Joki-Erkkilä on 47-vuotias erikoislääkäri.
17-vuotiaan Laura-tyttären kuolema ja elämän rajallisuuden kohtaaminen pakotti kysymään: Miksi
olemme olemassa? Onko Jumalaa olemassa? Onko
Raamattu totta? Kovissa tuskissaan hän huusi Jeesuksen puoleen.
”Pimeyteen alkoi loistaa Jumalan ihmeellinen valo.
Uudestisyntyminen muuttaa kaiken. Kun Pyhä Henki tuli minuun, minut valtasi ihmeellinen rauha ja
surun rinnalle tuli ilo. Koko maailmankatsomukseni muuttui.”
Veli-Pekan rukous on, että mahdollisimman moni ihminen voisi
löytää elävän yhteyden Herraan Jeesukseen. ”Se on valtavan upea
juttu! Hienointa mitä ihmiselle voi tapahtua!”
Karas-Sana
Ajankohtainen!
Messusta yhteisöksi
- puheenvuoroja ja käytäntöjä
Seurakunnissa ja koko kirkossa
tehdään paljon työtä messun
kehittämiseksi.
Kirja sisältää useita puheenvuoroja löydöistä, joita viime
vuosina on tehty ja tavoitteista, joita kohti kuljetaan. Se
kertoo ihmisten toiveesta kuulua
johonkin - jumalanpalvelus elää
yhteisön keskellä. Messussa tulee
olla tilaa kaikille, jotka kaipaavat
Pyhän kohtaamista.
töjä
Puheenvuoroja ja käytän
ä
puheenvuoroja käynniss
Tämä kirja sisältää useita
kertoo löydöistä, joita
olevaan keskusteluun. Se
tavoitteista, joita kohti
viime vuosina on tehty, ja
toiveesta kuulua
kuljetaan. Se kertoo ihmisten
voi vastata tähän
johonkin ja siitä, miten messu
elää yhteisön
kaipaukseen. Jumalanpalvelus
olla tilaa kaikille, jotka
keskellä. Messussa tulee
ista.
kaipaavat Pyhän kohtaam
Veli-Pekka Joki-Erkkilä
Messu sta yhteis öksi
Timo toimii pappina Savitaipaleen seurakunnassa. Riitta vetää seurakunnan
rukouspiiriä ja tekee erilaista lähimmäispalvelutyötä.
Usean vuoden odotuksen ja kyselyn
jälkeen he ovat saaneet kutsun Hengen
uudistuksen vapaaehtoisiksi kenttätyöntekijöiksi. ”Saamme ottaa todesta apostoli
Paavalin sanan: Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa.” Fil.4:13
”Työ on Jumalan työ. Vain hänen Pyhä
Henkensä voi synnyttää uutta elämää.
Muistan erään Jumalan miehen kerran
sanoneen: ’Jumala siunaa vain sen työn, jonka hän itse on alulle
pannut’. - Asia on juuri niin! Siksi haluamme nöyrästi olla pyytelemässä hänen apuaan ja johdatustaan kaikkeen työhömme,
Kuutit toteavat.
Kerätyt varat käytetään vapaaehtoistyön tukemiseen sekä muihin
Hengen uudistuksen kotimaan työn kuluihin.
Rahankeräyslupa Hengen uudistus kirkossamme ry:lle:
Poliisihallitus No 2020/2012/2445 1.1.2013-31.12.2014, koko Suomi Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta.
Kerättävät varat käytetään yhdistyksen toiminnan kulujen
kattamiseen keräystilin märittelemällä osa-alueella, kuten koulutus- ja kurssitoimintaan, toiminnasta tiedottamiseen, hengellisten yhteisöjen toimintaedellytysten luomiseen ja ylläpitoon,
seurakuntatapahtumiin, avustus- ja lähetystyöhön Venäjällä ja
henkilöstökuluihin.
Tili FI21 2047 1800 1225 24
■ Kari Kourilehto viite 50018
■ Timo ja Riitta Kuutti viite 50021
■ Seppo Lappalainen viite 50034
■ Veli-Pekka Joki-Erkkilä viite 50047
Seppo Lappalainen
Kirjoittajina mm.
Tapio Luoma, Matti Repo, Ulla Tuovinen,Timo-Matti Haapiainen, Kai Jantunen, Marko Huhtala, Pasi Jaakkola, Jukka Jämsén,
Timo Pöyhönen, Teemu Laajasalo, Jouni Lehikoinen, Heikki
Toivio, Anna-Mari ja Pekka Kaskinen, Mika Lahtinen, Johanna
Manner, Hannu Nyman, Virpi Nyman,Terhi ja Mikko Rajala,
Maikku Saarinen, Ulla Saunaluoma, Kristiina Tanhua-Laiho,
Arto Antturi, Mika Ebeling, Titta Hassila, Seppo Hämäläinen, Pirjo Kantala, Heli Karhumäki, Heini Kataja-Kantola,
Timo Keskitalo,Tiina ja Mika Kilkki.
Tarjous: 1-19 kirjaa -15% = 15 e/
kpl, yli 20 kirjaa -25% = 17 e/kpl
kun mainitset tilatessasi koodin
13HU. OVH 20 e.
Seppo Lappalainen Lempäälästä palaa
kolmelle asialle: ylistykselle, rukoukselle ja julistukselle. Hän on mukana mukana mm. Tampereen Rukouksen talon
toiminnassa, kouluttajana sekä Tampereen Päiväraamattukoulun vetäjänä ja
luennoitsijana. ”Lisäksi soitan ja laulan
ylistysryhmässä ja olen mukana Lempäälän seurakunnan eri tehtävissä.
Palvelen Hengen uudistuksen ja seurakuntien sanan ja rukouksen illoissa ja
muissa tilaisuuksissa eri puolilla. Tarvittaessa mukanani on myös ylistysryhmä
saksofonin, viulun ja pianon kera.”
www.hengenuudistus.fi
Tiedustelut ja tilaukset:
[email protected]
www.kirjasana.fi
tai puh. 0207 681 615
Hengen uudistuksen
opetus-, koulutus- ja kurssipaketteja
Toivon lähde -rukouspalvelijakoulutus
Koulutus on neliosainen. Se voidaan toteuttaa neljänä päivänä tai siten, että viimeinen osio on viikonloppukoulutus.
Koulutuksen tavoitteena on antaa perusopetusta rukouspalvelussa toimimiseen ja omaan hengelliseen kasvuun.
1. Rukouspalvelun perusteet (1 päivä)
Ensimmäisen päivän aiheina ovat mm. Jumala-kuva, ihmiskuva,
rukouspalvelutyön viisi perusarvoa, rukouspalvelutilanteen käytäntö.
2. Rukouspalvelijan hengellinen rakentuminen (1 päivä)
Toisen päivän aiheina ovat mm. näky tehtävästä, johon olet
kutsuttu, rukouspalvelijan oma hengellinen hoito ja yhteys seurakuntaan, anteeksianto ja sovitus, parantava rukous, haavat ja
sidonnaisuus, oma parantuminen, eheytyminen, vapautuminen.
3. Viikonlopun syventävä koulutus (Pyhän Hengen viikonloppu)
Tämä osio on mahdollista toteuttaa myös kahtena päiväkoulutuksena. Aiheina mm. ajan kuva, päästä meidät pahasta, Pyhän Hengen lahjat ja tehtävät, hengellinen taistelu, työhön sitoutuminen.
4. Lisäosana kurssiosio vapautettu palvelemaan, joka
toteutetaan erillisenä kurssina
Tule Pyhä Henki 1 (1 päivä)
Perusopetusta Pyhästä Hengestä. Koulutuksen tavoitteena on antaa pohjaa Pyhän Hengen työhön tutustumiseen ja
raamatulliseen taustaan.
Ensimmäisen osion aiheina: Pyhän Hengen kolme aikakautta,
Pyhä Henki persoonana, Ihminen Pyhän Hengen temppeli, Pyhä
Henki Raamatussa, Pyhä Henki luterilaisessa tunnustuksessa, Mitä Pyhä Henki tekee, Pyhän Hengen työn terminologiaa – vedestä
ja Hengestä syntyminen.
Tule Pyhä Henki 2 (1 päivä)
Perusopetusta Pyhästä Hengestä. Koulutuksen tavoitteena on laajentaa näkemystä Pyhästä Hengestä, armolahjoista ja Pyhän Hengen työstä. Koulutus on jatko-osa Tule Pyhä
Henki -ykköseen.
Toisen osion aiheina: Rukouksen, rauhan, ylistyksen henki, Armolahjat – miten saamme armolahjoja, Paha henki - egsorgismi
eli riivaajien ulosajaminen, Rukouspalvelu – karismaattinen sielunhoito, Voimmeko ohjata ja käskeä Pyhää Henkeä?, Pyhä Henki
rakentaa seurakunnan – paikkamme Kristuksen ruumiissa.
Armolahjapäivä
Vasta-alkajalle ja vähän pidemmälle edenneelle koulutusta
armolahjoista ja Pyhän Hengen työstä.
Päivän mittainen koulutus armolahjoista, jossa aiheena erilaiset
armolahjat, miten saamme armolahjoja, armolahjojen harjoittelu,
profetaalisuus – kuunteleva rukous, Kristuksen ruumis
Yhteisöpäivä (1 päivä)
Hengen uudistuksen näky on: ”tukea ja rakentaa Pyhän Hengen voimassa eläviä yhteisöjä ja lähettää niiden jäseniä maailmaan”. Tämä koulutus tukee suoraan tätä tavoitetta. Koulutus
sopii niin vasta-alkajille, yhteisöllisyydestä haaveileville kuin pitkällekin edenneille.
Aiheina: Näky, suuntana yhteisöllinen seurakunta, paikallisseurakunta yhteisön kotina, Raamatun pohja yhteisölliselle seurakunnalle, käytännön askeleet, johtajuus ja näky, Ryhmässä toimiminen, keskiössä uudistunut messu.
Koulutuspäivien tarkempi aikataulutus ja ohjelma
suunnitellaan koulutuksen tilaajan kanssa sopimaan
koulutuspaikkaan ja aikaan sopivaksi.
Koulutusten tiedustelut ja tilaukset:
järjestösihteeri Jukka Hammarén
puhelin 040 531 2512
varmimmin ti - pe klo 10 - 14 (ei kokoaikaista
päivystystä)
sähköposti [email protected]
Kirkonrakentajien foorumin
seminaarit 2013
8.4.2013 Kirkonrakentajien foorumin seminaari Turussa
Mikaelinseurakunnassa
Aiheena Kirkko polttopisteessä! Miten sitouttaa nykysuomalaiset kirkkoonsa? Seminaarin työskentelyn
näkökulmia: ■ Läheisyys ja myötäeläminen seurakuntaelämässä ■ Yhteisöllisyys kirkon jäsenyyteen sitouttajana
■ Vapaaehtoisuus kirkon uutena voimavarana ■ Hengellisen
kasvun tukeminen nuoriso-, diakonia- ja aikuistyössä.
12.9.2013 Kirkonrakentajien foorumin seminaari
Kuopiossa
20.11.2013 Kirkonrakentajien foorumin seminaari
Espoossa Leppävaaran seurakunnassa
Tarkemmin www.kirkonrakentajienfoorumi.fi
www.hengenuudistus.fi