arkojen kasvien talvettaminen - Gardenia

Transcription

arkojen kasvien talvettaminen - Gardenia
Toimittanut Eija Keski-Korpela
ARAT KASVIT TALVEHTIMAAN
Suuri osa pihassa ja puutarhassa yksivuotisena kasvatettavista kasveista on luonnossa pitkäikäisiä
varpuja tai puuvartisia. Syksyn tullen kannattaa siis kiikuttaa kesäkukat, ruukkupuut ja arat yrtit
pakkasilta pakoon. Kasvin luontaisen kasvupaikan selvittäminen antaa vinkin siitä, millaiset
olosuhteet parhaiten takaavat talvehtimisen.
KELLARIIN TALVIUNILLE
+2-5 °C, PIMEÄÄ
Daaliat ja muut puutarhan arat mukula- ja sipulikasvit peitellään talveksi kellarin uumeniin.
Myöhäiset kukkijat saavat rauhassa koristaa pihaa pakkasten tuloon saakka, versojen paleltuminen ei
haittaa tulevan kesän kasvua. Nosta ennen talven tuloa talteen
-
kanna (Canna), miekkaliljat (Gladiolius), ruostekukka (Crocosmia), tarhadaalia
(Dahlia x hortensis), kruunuvuokko (Anemone coronaria), jaloleinikki (Ranunculus
asiaticus)
tuleentuneet versot leikataan lyhyiksi
mukulat ja juurakot nostetaan ylös maasta tai ruukusta
ravistellaan puhtaiksi mullasta ja annetaan kuivahtaa
juurakot ja mukulat asetellaan esim. ilmaviin sipulilaatikoihin turpeeseen tai turve-hiekka
seokseen
laatikot kellariin
talvilevon aikana huolehditaan siitä, että turve ei pääse rutikuivaksi tai homehdu
kellarin ilmankosteus vaikuttaa suuresti kastelutarpeeseen
Taimimyymälät notkuvat keväisin eteläisempien seutujen ihanuuksia, jotka kyllä kukoistavat upeasti
kesän, mutta joiden talvehtiminen ilmastossamme on hyvin epävarmaa. Niiden annetaan rauhassa
tuleentua syksyllä, ei haittaa vaikka pakkanen vähän pääsisi puraisemaan. Lehtensä pudottaneet
kasvit ovat lepotilassa, joten ne eivät vaadi valoa. Ennen talven tuloa kätketään kellarin viileyteen
-
runkoruusu (Rosa), lyijykukka (Plumbago), sinisade (Wisteria), arat ruukkukärhöt
(Clematis), arat puuvartiset pionit (Paeonia)
VIILEÄÄN UINUMAAN
+2-5 °C, VALOISAA
Yleensä yksivuotisina kasvatettavat kesän kukkijat kannattaa ehdottomasti talvettaa, jos siihen vain
on mahdollisuus. Suurin osa talvehtii parhaiten valoisassa ja viileässä. Kun lämpötila on +1-5
astetta, kasvin elintoiminnot ovat hyvin hitaita ja kasvi on lähes lepotilassa. Lehdet eivät kuitenkaan
varise, joten kasvi tarvitsee talvellakin valoa. Viileässä viihtyvät esimerkiksi
-
muratti (Hedera), hopeakäpälä (Helichrysum), jalohortensia (Hydrangea Macrophylla),
hopeayrtti (Santolina), hopeavillakko (Senecio)
WWW.GARDENIA-HELSINKI.FI
Oy Gardenia-Helsinki Ab, Koetilantie 1, 00790 Helsinki - puh. (09) 3478 400
Toimittanut Eija Keski-Korpela
HIDASTA ELOA VIILEÄSSÄ
+5-8 °C
Arat yrtit ja osa kesän koristekasveista jatkaa kasvuaan, tosin huomattavasti hitaampana, myös
talvella. Näille optimaalinen talvehtimislämpötila on 5-8 astetta. Tähän joukkoon kuuluvat mm.
-
veranpisara (Fuchsia), marketta (Argyranthemum), verbena (Verbena), siniviuhko
(Scaevola), pelargoni (Pelargonium), tulikruunu (Lantana), hopeakäpälä (Helichrysum),
lumihiutale (Sutera), keijunmekko (Rhodochiton), pasuunat (Brugmansia)
ruukkupuut laakeri (Laurus), oliivi (Olea), oleanteri (Nerium), sitruspuut (Citrus),
aitoviikuna (Ficus carica)
rehevät taimet typistetään pienemmiksi, kovin raju leikkaus ei ole hyväksi
talvilevon aikana kastelu on hyvin niukkaa - mitä viileämpää sen niukempaa
multa ei saa päästä rutikuivaksi
helmi-maaliskuussa kasvu käynnistyy, tällöin taimet leikataan reilusti, jotta saadaan
syntymään tukevaa uutta kasvua
kastelua lisätään ja muutaman viikon kuluttua aloitetaan lannoitus
HUONEENLÄMMÖSSÄ TALVEHTIVAT
Talvella asuinhuoneissa olosuhteet eivät ole kasveille ihanteelliset. Valoa on liian vähän ja
ilmankosteus aivan liian alhainen. Tästä huolimatta voi ainakin yrittää joidenkin kasvien
talvettamista ikkunalaudalla, jos muuta paikkaa ei ole tarjolla. Pelargonit saattavat hyvinkin
sopeutua kuivaan huoneilmaan ja sinnitellä talven yli. Samoin esimerkiksi rosmariini, timjami ja
basilika viihtyvät yleensä vähintäänkin vuodenvaihteeseen saakka. Kastelun suhteen on syytä olla
tarkkana - liika märkyys on kohtalokasta, mutta täydellinen kuivuminenkaan ei ole hyväksi.
MAASSA TALVEHTIVAT
Laventeli, ranskalainen rakuuna, salvia ja muut aroiksi mielletyt yrtit talvehtivat yleensä
ongelmitta maassa, jos saavat kunnon lumipeitteen suojakseen. Lumettomana talvena ne hyötyvät
reilusta kerroksesta syksyn lehtiä. Myös muutamat kesäkukat saattavat suotuisissa oloissa selvitä
talven yli maassa. Esimerkiksi kesä- ja kiinanneilikat (Dianthus), apinankukka (Mimulus) ja
kesäorvokit (Viola) jatkavat usein elämäänsä seuraavana kesänä.
WWW.GARDENIA-HELSINKI.FI
Oy Gardenia-Helsinki Ab, Koetilantie 1, 00790 Helsinki - puh. (09) 3478 400