Ikävää kutinaa?

Transcription

Ikävää kutinaa?
Hoito emätinpuikolla ja voiteella
Raskaus ja imetys
Hiivatulehdus miehellä?
Sienet kuuluvat ihmisen elimistöön. Niitä on iholla,
suussa, ruoansulatuskanavassa ja emättimessä.
Naisen emättimessä on sienten lisäksi lukuisia bakteereja ja nämä kaikki elävät normaalisti rauhallisina
rinnakkain. Mutta jos tasapaino emättimessä häiriintyy, saattaa hiivasieni alkaa lisääntyä ja aiheuttaa
tulehduksen.
Emättimen hiivasienitulehdus alkaa emättimestä ja
leviää useimmiten myös ulkosynnyttimiin, jossa se
aiheuttaa ikävää kutinaa.
Hiivasienitulehdus on tavallinen raskauden aikana,
sillä estrogeenipitoisuus on silloin korkealla. Emättimen luonnollinen pH-tasapaino häiriintyy ja Candidasieni saattaa alkaa lisääntyä. Tulehduksen hoitaminen on tärkeää erityisesti juuri raskauden aikana,
sillä tulehdus saattaa synnytyksessä tarttua lapseen
ja ilmetä vastasyntyneellä sammaksena
suussa tai muuna sienitulehduksena.
Candidaa on kaikkialla ympäristössämme ja sitä esiintyy
sekä miehillä että naisilla. Tulehdus voi siirtyä yhdynnässä naiselta miehelle ja päinvastoin, mutta se on
miehillä harvinaisempi. Mikäli oireita, kutinaa ja punoitusta peniksessä esiintyy, pitää tulehdus hoitaa
esim. Canesten emulsiovoiteella. Partnerin tulehdus
tulee hoitaa samanaikaisesti kuin naisen tulehdus.
Hiivasienitulehdus ei ole sukupuolitauti eikä aiheuta
lapsettomuutta.
Tulehduksen yleisimpiä oireita ovat kutina, ärsytys ja
hajuton kokkareinen valkovuoto, joskus ulkosynnytinten punoitus ja turvotus.
Canesten pakkauksissa on mukana asetin, jonka
avulla laitat emätinpuikon emättimeen helposti ja hygieenisesti.
Canesten emätinpuikot sisältävät maitohappoa. Maitohappo yksinään ei paranna hiivasienitulehdusta, mutta
se lisää vaikuttavan aineen tehoa ja edistää emättimen
pH:n palautumista normaalille tasolle.
Canestenia voidaan käyttää raskauden aikana.
Ota kuitenkin yhteyttä äitiysneuvolaan oikean diagnoosin varmistamiseksi. Raskauden aikana suositellaan emätinpuikon asettamista emättimeen sormin.
Canestenia voidaan käyttää imetyksen aikana.
Canesten saattaa heikentää hoidon aikana lateksista
valmistettujen ehkäisyvälineiden kuten kondomien ja
pessaarien tehoa.
Bayer Oy, Consumer Care
PL 73, 02151 Espoo, Puh. 020 785 21
L.FI.09.2012.1176
Tähän voi olla monia syitä mm. antibioottikuurit, raskaus, hormonaaliset vaihtelut, ehkäisypillereiden
käyttö, diabetes, ruokavalio sekä ulkoiset tekijät
kuten hautovat hygieniasuojat. Tulehdukset ovat
yleensä Candida-hiivasienen aiheuttamia. Emättimen hiivasienitulehdus on hyvin tavallinen sukukypsän naisen ongelma ja lähes jokainen saa sen ainakin
kerran elämässään.
Canesten KOMBI yhdistelmäpakkaus sisältää yhden Canesten 500 mg emätinpuikon, asettimen ja
Canesten emulsiovoiteen. Emulsiovoidetta voidaan
levittää ulkosynnyttimille heti, jolloin se lievittää
kutinaa ja kirvelyä. Emätinpuikko asetetaan emättimeen kerta-annoksena illalla. Emulsiovoiteella hoidat
myös tarvittaessa partnerin.
Ikävää kutinaa?
hiivatulehdus.fi
Mikä on hiivatulehdus?
Ratkaisu on
yhdistelmähoito.
US!
UUTU
Kätevä kertahoito suun kautta
Kun hiivatulehdus halutaan hoitaa suun kautta otettavalla lääkkeellä, on uusi Canesoral nopea ja tehokas
vaihtoehto. Vain yksi kapseli ja hiivan voi unohtaa.
KOMBI
Yhdistelmähoito
Voide 1%, emätinpuikko 500 mg. Vaikuttava aine
klotrimatsoli. Keskustele lääkärin kanssa, jos olet
alle 15-vuotias, sinulla on oireita ensimmäistä kertaa, olet raskaana, ohittanut vaihdevuodet, jos oireet jatkuvat yli 7 päivää, jos sinulla on kuumetta,
alavatsakipuja tai veristä tai pahanhajuista vuotoa.
Lue käyttöohje.
Apteekista ilman reseptiä.
Hiivasienen aiheuttaman emätintulehduksen hoitoon naisille,
joilla on aiemmin ollut lääkärin
toteama hiivasienitulehdus.
Canesoral 150 mg kapseli. Vaikuttava aine flukonatsoli. Ei alle 16-vuotiaille, raskauden tai imetyksen
aikana tai jos sinulla on maksan tai munuaisten toimintahäiriö, sydämen rytmihäiriö tai olet allerginen
jollekin kapselin sisältämälle aineelle. Älä käytä samanaikaisesti sisapridin, kinidiinin, pimotsidin, terfenadiinin tai astemitsolin kanssa. Varmista lääkkeen
sopivuus apteekissa, jos käytät muuta lääkitystä. Lue
käyttöohje.
Apteekista ilman reseptiä.
Hoito on helppoa ja kätevää: annos aikuiselle on 1
kapseli kokonaisena suun kautta veden tai muun
juoman kera. Voit ottaa kapselin joko aterian yhteydessä tai tyhjään vatsaan.
Missä vain, milloin vain
On vaikea tietää etukäteen, milloin hiivatulehdus yllättää. Canesoral on kätevä tapa hoitaa tulehdus nopeasti missä vain ja milloin vain. Yksi kapseli suun
kautta riittää – eikä siihen tarvita edes reseptiä.
Ota yhteys lääkäriin, jos hiivatulehduksen oireet eivät
helpotu 3 päivässä kapselin ottamisen jälkeen.
Hiivatulehdus?
US!
UUTU
Kertahoito
suun kautta.
EROON HIIVASTA
Yhdellä kapselilla
suun kautta!
Tehokas.
Kätevä.