Perheenjäsen - Tia Yliskylä

Tarina
Perheenjäsen
Afrikasta
Adoptiovanhemmat asuvat Keniassa lähes
vuoden. Vasta sitten tulee lähtölupa Suomeen.
Teksti ja kuvat Tia Yliskylä
Ikää alkoi tulla,
mutta halusin
silti kokea
vanhemmuuden,
perustelee
adoptiotaan
Briana-tyttären
yksinhuoltajaäiti
Susanna Kentala.
28 SEURA 32/2012
N
airobilaisen kerrostalon pihalla juostaan
kilpaa. Kiharatukkaiset pojannaskalit
tavoittelevat vikkelää palloa ja kikattavat innostuneina.
Hyvä hyvä, kannustavat vanhemmat muutama kuukausi
sitten perheeseen muuttaneita jälkikasvujaan.
Nämä adoptiolapset ovat viettäneet
varhaislapsuutensa lastenkodissa. Nyt
he saavat ensikosketuksen suomalaiseen perhearkeen kotimaassaan Keniassa.
Suomalaiset adoptiovanhemmat
asuvat Keniassa keskimäärin kahdeksan kuukautta ennen kuin adoptio on
laillinen. Missään muussa kansainvälisen adoption kohdemaassa ei tarvitse
asua yhtä kauan. Osa adoptioperheistä pitää pitkää Keniassa asumista onnenpotkuna, koska lapseen on aikaa
ja energiaa tutustua kaikessa rauhassa
ilman työvelvoitteita. Osa taas kärvistelee pakolliset kuukaudet hampaat irvessä kuin vankilassa lusien.
”Tämä on juuri sellainen irtiotto
kotimaan arjesta, jonka toivoisi kaikkien adoptioperheiden saavan”, sanoo
Milla Koro, kolmevuotiaan kenialaispojan äiti.
Suomalaisperheet myöntävät, että
Keniaan muuttoa piti harkita syvällisesti. Kun päätös oli tehty ja käytännön järjestelyt hoidettu, pitkä asuminen vieraassa kulttuurissa alkoi maistua mansikoille.
”Tällainen pehmeä lasku uuteen
perhetilanteeseen on uskomatonta
luksusta. Kenian ehdoton plussa on
pitkä hakumatka”, Laura Julkunen
hehkuttaa.
Vartijat turvana
Vaikka Kenia on kehitysmaa, adoptioperheet asuvat varsin länsimaisesti viihtyisillä ja turvallisilla kerrostaloalueilla.
Leikkipihaa ei paikalliseen tapaan ole,
vaan palloa potkitaan ja pyörää poljetaan taloyhtiön parkkipaikalla. Kaikkia taloja ympäröi korkeat muurit, ja
muurinharjoja reunustavat piikkilangat. Vartijat valvovat asukkaiden tur32/2012 SEURA
29
u
tarina
vallisuutta vuorokauden ympäri. Viereisen ostoskeskuksen pihalla näkyy
joukko tuimailmeisiä miehiä rynnäkkökiväärit olallaan.
Silmä tottuu pyssymiehiin. Jatkuva
vartiointi on maan tapa.
Susanna Kentala ei myönnä pelänneensä, vaikka näki pari ryöstöyritystä
kotikadullaan.
”Välillä hiipi ajatus, että toivottavasti kukaan ei tule pyssyn kanssa. Mitään ei onneksi sattunut.”
Turvallisuuden tunteen ansiosta voi
keskittyä olennaiseen: adoptiolasten
tarpeisiin. Muusta ei oikeastaan tarvitsekaan huolehtia, sillä tylsimmät
kotityöt tekee kodinhoitaja. Hän siiMooses (vas.),
voaa, tiskaa, pyykkää ja silittää kuuteJaro, Alviina ja
na päivänä viikossa.
Laura Julkunen
”Kenia on ääripäiden maa. Asumsekä Nikolas ja
Mervi Pitkänen
me neljän kilometrin päässä Kiberan
(oik.) ovat
slummista. Silti meillä on uima-allas
tunteneet
ja siivooja. Suomessa kukaan ei asu
olonsa Nainiin kurjissa oloissa kuin slummilairobissa
set”, Mervi Pitkänen muistuttaa.
turvalliseksi
tehokkaan
Milla Koro ja Mikko Manninen
vartioinnin
asuivat ensimmäiset seitsemän kuuansiosta.
kautta Kenian ajastaan Mombasassa,
valkoisen hiekkarannan tuntumassa
Diani Beachillä.
”Halusimme tutustua uuteen perheenjäseneen rauhassa. Lisäksi Mombasa on mielestämme lähempänä aitoa Keniaa kuin kaupunkiasuminen”,
aviopari perustelee.
Joulukuussa Koro-Mannisen kolmihenkinen perhe muutti
Nairobiin. AdoptioproNäin Kenian
sessi kestikin ennakoiadoptioprosessi etenee
tua kauemmin, ja perSuomessa noin vuoden mittainen adoptioneuvonta, valmenhe alkoi kaivata seuraa
nuskurssi ja adoptiolupa.
ja uutta tekemistä.
Pitkä jonotus
Adoptiovanhemmiksi
aikovat ovat tottuneet
odottamaan ja jonottamaan joka käänteessä
pitkiäkin aikoja. Monet perheet ovatkin
valinneet kohdemaakseen Kenian
muita maita lyhyemmän odotusajan vuoksi. Keniaan voi lähettää
hakemuksen heti, kun
30 SEURA 32/2012
Luvan saamisen jälkeen lähetetään hakemus Keniaan.
Kenian adoptiokomitea hyväksyy hakijat. Kenialainen adoptiojärjestö lähettää lapsiesityksen.
Hakijat matkustavat Keniaan.
Lasta tavataan ensin noin viikon
ajan lastenkodissa.
Kolmen kuukauden seurantajakson jälkeen alkaa oikeusprosessi.
Oikeudenkäyntejä tarvitaan
tuomarista riippuen 2–3 ennen
kuin adoptio on virallinen.
Keniassa asutaan keskimäärin
kahdeksan kuukautta.
”Muutimme
aluksi Mombasaan, koska
siellä oli ulkoilmaelämää ja
rauha perheen
alkutaipaleelle”,
Milla Koro ja
Mikko Manninen
perustelevat.
adoptiolupa on saatu. Tieto lapsesta
on nopeimmillaan tullut jopa parissa
kuukaudessa. Lisäksi kansainväliseen
adoptioon vapautuneet kenialaislapset ovat olleet suhteellisen terveitä.
Tosin ennen tammikuuta Keniaan ei
puoleen vuoteen tullut uusia adoptioperheitä, koska paikallisen adoptiokomitean työ hidastui. Komitean on hyväksyttävä Keniaan pyrkivät perheet
ennen lapsitiedon lähettämistä.
Keniasta kansainväliseen adoptioon
vapautuvat lapset ovat yleensä vähintään vuoden vanhoja. Aivan pikkuvauvoja ei voi tällä hetkellä adoptoida
mistään Suomen kanssa yhteistyötä
tekevästä kohdemaasta. Tämä johtuu
adoptiolakeihin tehdyistä muutoksista. Suurin osa kohdemaista yrittää ensin löytää lapselle adoptioperheen kotimaasta. Jos se ei onnistu, vasta sitten
lapselle etsitään ulkomaalaisia adoptiovanhempia. Lisäksi lapsen taustan selvittämiseen käytetään entistä
enemmän aikaa, jotta voidaan olla varmoja siitä, että lapsi ei joudu ihmiskaupan uhriksi. Hylättyjen lasten biologisia vanhempia etsitään useamman
kuukauden ajan, ennen kuin lapsi on
vapaa adoptioon.
Nöyryys kannattaa
Etenkin Koro-Mannisen perhe on saanut tuntea nahoissaan, miten Kenian
poukkoileva byrokratia ja korruptoitunut hallinto syövät miestä ja naista.
Ohjeet, säännöt ja laintulkinnat muuttuvat tämän tästä. Esimerkiksi adop-
Suomen uusin kohdemaa
Kenia on ollut Suomen adoptiokontakti vuodesta 2009. Suomeen on saapunut 18 lasta Keniasta.
Suomalaisista adoptiopalveluntarjoajista Interpedialla ja
Helsingin kaupungilla on Kenia-kontaktit.
Seitsemän perhettä on parhaillaan hakumatkalla, kymmenkunta odottaa adoptiolupaa
tai lapsiesitystä kotimaassa.
Suomeen saapuneet kenialaislapset ovat olleet 1–5-vuotiaita.
Kenia lähettää vuosittain
noin 500 lasta kansainväliseen
adoptioon.
Adoptiolasten terveydentila
on ollut pääsääntöisesti hyvä,
mutta lapset voivat kärsiä esimerkiksi keskosuudesta, aliravitsemuksesta tai sairauksista,
esimerkiksi tuberkuloosista.
tioprosessin tarkkaa aikataulua ei tiedä
kukaan. Tähän mennessä yksi suomalaisperhe on päässyt takaisin Suomeen
kuudessa kuukaudessa. Sen sijaan Koro-Mannisen perhe on jumissa Keniassa ainakin 10 kuukautta. Huono tuuri
on vain nieltävä pullikoimatta.
”Kenellekään ei uskalla sanoa vastaan. Muistamme aina saksalaisen
adoptioperheen, jolle oma asianajaja
kiukustui ja uhkasi etsiä sellaisen viranomaisen, joka ottaa perheeltä lapsen pois”, Mikko Manninen kertoo.
Jaro Julkusen mukaan kenialaisilta viranomaisilta ei kannata odottaa
asiakaslähtöistä palvelua. Ne, joilla on
valtaa, myös käyttävät sitä.
Etätöissä
Kenia ei sovi heikkohermoisille perheille, koska vieraassa maassa omia ja
lapsen asioita on hoidettava englanniksi tiukassakin paikassa. Sen sijaan
kuka tahansa motivoitunut adoptioperhe saa raha- ja työasiansa järjestykseen, väittävät Keniassa asuvat suomalaisperheet. Heistä suurin osa on pannut säästötilin sileäksi ja vuokrannut
Suomen-kotinsa määräajaksi. Ainakin
www.seura.fi
Adoptio ei ole maailman
pelastamista. Suurimmalle osalle
adoptiovanhemmista
se on ainoa keino perustaa perhe.
toinen vanhemmista saa tuloja Kelan
maksamasta vanhempainrahasta, josta riittää iloa miltei kahdeksaksi kuukaudeksi.
Osa perheistä tekee etätöitä Suomen työnantajalleen internetin välityksellä. Pitkänen-Rinteen perheessä
isän saama etätyölupa sinetöi Keniaan
lähdön. Oma asunto pantiin vuokralle. Kun päälle lasketaan vielä vanhempainraha, ovat perheen tulot kutakuinkin samat kuin Suomessa.
Nämä perheet haastateltiin
Laura ja Jaro Julkunen, lapset
Mooses (adoptoitu Etelä-Afrikasta vuonna 2008) ja Alviina (adoptoitu Keniasta vuonna 2011).
Milla Koro ja Mikko Manninen, poikalapsi (adoptoitu Keniasta 2012).
Mervi Pitkänen ja Janne Rinne,
lapset Sirak (adoptoitu Etiopiasta
vuonna 2009) ja Nikolas (Keniasta 2012).
Susanna Kentala, lapsi Briana
(adoptoitu Keniasta vuonna 2011).
Perhe Rinne-Pitkänen asuu
vielä Keniassa. Muut ovat palanneet Suomeen.
www.seura.fi
”Paitsi että kaikki säästöt kuluvat safareihin. Suomessa ei tule lähdettyä
katselemaan leijonia viikonloppuisin”,
Janne Rinne naurahtaa.
Kaikkeen ei aina tarvita sanoja. Sanattoman viestinnän voi huomata
vaikkapa lasten leikeissä: Eri-ikäiset
kenialaispojat kirmaavat kerrostalon
parkkipaikalla hymykuopat korvissa,
vaikka yhteinen suomen kieli on vasta
nupullaan.
Onnen ja ilon viestit näkyvät kauas.
Mervi
Pitkänen ja
Janne Rinne
ovat vieneet
poikansa
Nikolasin
ja Sirakin
safareille.
Kirjoittaja asuu Keniassa, koska hän
adoptoi sieltä aviomiehensä kanssa
pienen pojan. n
Suomeen, Suomeen
Adoptio ei ole maailman pelastamista. Suurimmalle osalle adoptiovanhemmista se on ainoa keino perustaa perhe.
”Maailman pelastamista olisi se,
että muuttaisi tänne ja perustaisi orpokodin. Mutta jokaisen on elettävä
omaa elämäänsä sen mukaan mihin
pystyy”, Mervi Pitkänen summaa.
Epävarmasta turvallisuudesta ja ailahtelevasta byrokratiasta huolimatta
suomalaiset adoptioperheet pitävät
Keniaa kauniina maana. Toisaalta
pelkästään luontoelämykset ovat niin
huikeita, että kaunis on lattea sana.
Turistioppaiden mukaan kenialaiset ovat loputtoman ystävällistä väkeä. Totta, mutta monesti kohteliaisiin sanoihin ladataan myös odotuksia rahan tai muun edun saamisesta.
Milla Koron mielestä kenialaiset lukevat toisiaan jollain tavalla primitiivisemmin kuin länsimaalaiset.
Yksinhakija
erityissyynissä
KENIASTA ensimmäisenä suomalaisena yksinha-
kijana tytön adoptoinut Susanna Kentala odotti
adoptiolasta yhteensä kuusi vuotta.
Yksinhakijalle tie on pariskuntaa kivisempi, ja kaikki maat eivät edes luovuta adoptiolapsia yksinhakijalle. Kenian laissa on määrätty, että yksinhakijat voivat
adoptoida vain erityistarpeisia lapsia. Se tarkoittaa
yleensä sairautta tai vammaa. Elämäniloa ja tarmoa
pursuvan Brianan kohdalla kyse on käsivammasta.
Yksinhakijaa syynätään alusta saakka tarkasti. Turvallisen kodin lisäksi äidin talousasioiden on oltava
kunnossa. Lisäksi lapsen kasvattamisessa auttavat
läheiset ystävät ja sukulaiset ovat tärkeässä roolissa. Pitkistä ja epävarmoista odotusajoista huolimatta Kentala rohkaisee, että lannistua ei saa. Äitiys on
sen arvoista.
”Hyvää kannattaa odottaa, vaikka välillä tuntuikin,
ettei tästä tule mitään.”
32/2012 SEURA
31