haastattelin Suvi Kivelää Evitaan

˙MINUN TARINANI˙
Suvi Kivelä
”Olin tottunut elämään
rationaalisissa suhteissa,
mutta tunteet Annaa
kohtaan olivat täysin
järjellä selittämättömiä”,
Suvi Kivelä muistelee
suhteensa alkuvaihetta.
Suvi Kivelä, 35, uskoi, että löytäisi
elämäntehtävänsä ja paikkansa
jostain kaukaa ulkomailta. Miten
väärässä hän olikaan!
teksti terhi upola kuvat petri uutela
”Löysin onneni
saamelaisnaısen
kainalosta”
”L
ähde inariin! Siellä on upea luonto ja
paljon etelän hörhöjä viettämässä välivuotta”, vanha ystävä hehkutti Suvi Kivelälle kotibileissä.
Helsinkiläinen Suvi oli juuri saanut uskontotieteen opinnot Edinburghin yliopistossa päätökseen. Samoihin aikoihin oli päättynyt suhde pitkäaikaisen poikaystävän kanssa.
”Sinun pitää koskettaa omaa maatasi, jotta tiedät
taas suunnan”, isä oli vaatinut ja maksanut Suville lentoliput Suomeen.
Mutta Suomessa ollessaan Suvi kaipasi jonnekin
muualle. Pois Helsingistä, kauas myös Edinburghista.
Vaikka vuodeksi tarjoilemaan Karibian-risteilylle, suomalaisperheen au pairiksi Taiwaniin tai elämään Keuruun ekokylään. Kenties jatko-opiskelemaan jonnekin
hyvin kauas.
Kotibileiden jälkeen Suvin toivelistassa oli uusi kohta: pohjoissaamen kielen ja kulttuurin opinnot Inarissa.
Ystävän tarinat Lapista olivat tuoneet Suvin mieleen
lumoavan Jakutian Luoteis-Venäjällä – paikan, jossa
hän oli kirjoittanut gradunsa shamanismista ja alkuperäiskansoista.
”Ajattelin, ettei sellaista paikkaa olekaan kuin Saamelaisalueen koulutuskeskus Inarissa. Opiskelu oli il-
84 | evitalehti.fi
maista, samoin asuminen ja ruoka. Minulla oli hirveät
opintovelat niskassani eikä mitään suuntaa elämälle.”
Suvi soitti kouluun yhden puhelun, ja uusi suunta oli
selvä.
Kun entinen poikaystävä ajoi Suvin Suomen läpi Inarijärven rantaan, Suvi ajatteli tulleensa maailman kauneimpaan paikkaan.
Karun ja tyynen järven rannalla hän koki saavansa
tilaa ajatuksille.
”Tiedätkö mitä? Toit minut juuri kotiin”, Suvi huokaisi.
inarissa suvi hulla antui aidoista ihmisistä ja karusta luonnosta. Hän teki antropologin ottein havaintoja niin tarinankerrontaperinteestä kuin saamelaisten
elämäntavasta mutta heittäytyi uusiin tilanteisiin myös
epätutkijamaisesti, täysin tunteella.
”Gradussani olin sivunnut vanhojen tutkijoiden käyttämää termiä ‘arktinen hysteria’, jolla tarkoitetaan inuiittinaisten hulluuskohtauksia. Käyttäydyin itsekin niin
omituisesti, villisti ja kontrolloimattomasti, että ajattelin tuon mystisen tilan saaneen minustakin otteen.”
Samalla voimalla Suvi hurmaantui Arto ”Eetu” Koskisesta, paikallisessa baarissa tapaamastaan saamelaismiehestä.
0
evitalehti.fi | 85
Mies oli se, joka liikkui kodin ulkopuolella, nainen
hoiti lapset ja kotityöt. Mutta eihän Suvi osannut vuolla
poronkäristystä tai ommella karvakenkiä, eikä tuntenut
itseään muutenkaan kotiäitityypiksi.
Edinburghissa Suvi oli tottunut brittiläisiin kohteliaisuussääntöihin ja small talk -tapoihin. Tuoreena
maisterina hän kertoi Inarissakin mielellään oppiarvonsa, mutta se ei kiinnostanut ketään. Inarilaisia kiinnosti
se, oliko hän jo syönyt ja kuka hänen isänsä oli.
”Silti tuntui, että olin muka kotona ja siinä paratiisipaikassa, jota olin aina etsinyt. En halunnut sitoa Eetua
tai rajoittaa hänen menemisiään, mutta olin surullinen
ja koko ajan yksin.”
”Minusta tuntuu, että
inarinsaamelainen yhteisö on hyväksynyt minut
täysin, suorastaan adoptoinut”, Suvi kertoo.
Kauhu valtasi Suvin mielen, kun hän
tajusi istuvansa yksin inarilaisessa
keittiössä odottamassa miestä, joka oli
tottunut menemään menojaan.
”Kun haistoin häntä, tiesin, että hän on tulevan lapseni isä. Hän tuoksui vahvalta ja turvalliselta. Selviytyjältä.”
Kolmannen tapaamiskerran ja parin Inarin-kuukauden jälkeen Suvi odotti lasta miehelle, joka oli kaikkea
sitä, mihin Suvi koko Inarissa rakastui: villi, aito, hetkessä eläjä.
Mies oli kuin tuuli, joka oli jatkuvasti liikkeessä eikä
kenenkään pysäytettävissä. Suvi kuitenkin uskoi, että
tuon tuulen hän osaisi kesyttää.
”mitä helvettiä olen mennyt tekemään? Ja kuka on
tuo mies? 20 vuotta itseäni vanhempi rakennusäijä, joka ei ole eläessään lukenut yhtään kirjaa.”
Kauhu valtasi Suvin mielen, kun hän tajusi istuvansa
yksin inarilaisessa keittiössä odottamassa sekä lasta että miestä, joka oli tottunut menemään menojaan.
Eetu kävi töissä rakennuksilla Norjan Tromssassa ja
tuli käymään kotona vain viikonloppuisin.
Suvi oli viettänyt monta vuotta railakasta, akateemista opiskelijaelämää ja matkustellut ympäri maailmaa, mutta nyt elämä oli muuttunut pikkukylän perhearjeksi, jossa asetelmat olivat hyvin perinteiset.
86 | evitalehti.fi
koirat ja turistit pelastivat suvin. Kun Pessi
oli alle vuoden ikäinen, Suvi sai töitä hollantilaisten
huskysafarituristien oppaana. Ahdistavat päivät miestä
odottaen olivat ohi.
Suvista tuntui, että hän olisi voinut olla yksi turisteista. Heidän kanssaan oli helpompi jutella kuin paikallisten.
”Vaikka Lappi oli maaginen, ihana ja jännittävä, se
oli samalla vieras, raskas ja pimeä. Tunsin, että turistien
kanssa jutellessa ymmärsin paremmin elämääni saamelaisyhteisössä.”
Pian Suvi pääsi tekemään muitakin töitä, joissa hän
koki olevansa hyvä: hän alkoi opettaa englantia vanhassa koulussaan. Muutaman vuoden kuluttua hän aloitti
toimittajana Lapin radiossa.
Jokainen työ sai hänet innostumaan saamelaisuudesta yhä enemmän.
Pikkuhiljaa Suvi tajusi löytäneensä elämäntehtävänsä, inarinsaamen kulttuurin ja kielen elvyttämisen.
Alun perin hän oli kiinnostunut kielestä opiskelijana
ja tutkijana, mutta siitä alkoi tulla sydämen asia. Olihan Eetu inarinsaamelainen, samoin Pessi ja viisi vuotta myöhemmin syntynyt pikkuveli Jussa.
Siksi Suvi jätti toimittajan työt ja aloitti vuoden mittaisen inarinsaamen kurssin. Hän halusi opetella lastensa kielen.
”Suvi oli kiltti ja otti kaikki huomioon. Huomasin pian ajattelevani jo aamuisin, miten upea nainen Suvi oli”,
Anna muistelee.
Syyslomalla molemmat huomasivat ikävöivänsä toista. Seuraavalla viikolla Suvi pyysi Annaa mukaan ravintolaan, jonne oli menossa ystäviensä kanssa.
Illanviettoa seurasi yhteinen yö Annan luona. Kävellessään aamuvarhaisella Inarin keskustan poikki kotiin
Suvi tunsi, että paluuta entiseen elämään ei ole.
”kaikki menee hyvin. Kun me rakastamme kaikkia,
kaikki rakastavat meitä.”
Näitä kahta lausetta Anna sai toistella Suville lukemattomat kerrat ensimmäisten yhdessäolokuukausien
aikana.
Harvat kahdenkeskiset hetket olivat hyvin tunteikkaita. Toisaalta Suvi itki perheensä hajoamista, toisaalta rakkaus Annaan tuntui ennenkokemattoman voimakkaalta.
Vähitellen Suvi alkoi uskoa, että muut voivat hyväksyä heidän onnensa ja iloita siitä. Ja että lapset sopeutuvat tilanteeseen.
Niin kävikin.
”Kaikki on nyt tässä. Olen kotona, eikä Lappi tunnu
enää vieraalta”, Suvi sanoo nyt.
”Minulla on merkityksellinen unelmatyö Saamelaisarkistossa, tiivis yhteisö ja paikka Annan kainalossa.
Siinä tunnen olevani kaunis ja rakastettu. Ja lapsissani
näen, mitä juuret tarkoittavat. Liikutun siitä, miten ylpeitä he ovat saamelaisuudestaan.”
Työssään Suvi puhuu saamelaisuuden puolesta,
markkinoi, saattaa ihmisiä yhteen ja hyödyntää sosiaalista mediaa.
”Tuohan on juuri sitä työtä, mitä olet aina halunnut
tehdä”, sanoi Suvin ystävä Rachel kerran puhelimessa.
”Olenko sanonut noin? Sittenhän tykkään tästä vielä
enemmän”, Suvi muistelee vastanneensa.
Vaikka elämä on asettunut uomiinsa, ei Suvin kaipuu ulkomaille ole vielä hellittänyt.
”Olen pienestä asti halunnut perustaa Intiaan orpokodin. Onhan se todella kliseistä, mutta haave on edelleen olemassa.”
Jos inarinsaamelainen yhteisö pärjäisikin ilman Suvia, miten on Annan laita?
”Lähden Intiaan autonkuljettajaksi. Voisihan siellä
pari vuotta viettää – ja tulla sitten takaisin.” 
”Elämme nykyään aika
tasaisen tappavaa arkea
Annan lapsuudenkodissa Muddusjärven rannalla. Olen oppinut inarinsaamen niin, että puhumme sitä nykyään
kotonakin”, Suvi Kivelä
kertoo.
”olin annalla yötä”, Suvi sanoi syöttäessään aamupuuroa reilun vuoden ikäiselle Jussalle.
Eetu tiesi heti, mitä Suvin sanat tarkoittivat. Sitä,
että suhde Suvin kanssa oli ohi. Ja sitä, että Suvi tykkäsi
myös naisista. Kaikkihan kylällä tiesivät, mikä Anna
Morottaja oli naisiaan.
Suvi oli tavannut Annan inarinsaamen kurssilla.
Ensimmäisenä koulupäivänä Annalla oli päällään perinteinen lapinpuku ja modernit tennarit, naamalla ilkikurinen virne. Hän esitteli itsensä muille kurssilaisille
”vähän villinä”.
Suvi ihastui ensinäkemältä. Hän ei ollut aiemmin
tuntenut vetoa naiseen, mutta sillä ei ollut merkitystä.
Eihän hän aluksi miettinyt parisuhdetta vaan tutustumista kiinnostavaan ihmiseen.
Anna vaihtoi joka päivä vierustoveria. Kun hän istahti toisen kerran Suvin viereen, Suvi pyysi häntä pysymään siinä. Muka neuvomaan tehtävissä. Eikä Annan
tehnyt mieli enää lähteäkään.
evitalehti.fi | 87