kuningatarkandidaatti vislakka palaa –valmentaja

Transcription

kuningatarkandidaatti vislakka palaa –valmentaja
Kouvola 27.3. klo 18.00, rata nro 04
KUNINGATARKANDIDAATTI
VISLAKKA PALAA –VALMENTAJA
ERITTÄIN PESSIMISTINEN
Kouvolan torstaisten ravien seuratuin asia on viime
kaudella suomenhevostammojen eliittiin harpanneen
Vislakan kauden aloitus. Valmentaja Tomi Saarinen
kuitenkin tyrmää huipputamman menestyssaumat.
Toinen lahjakas kauden aloittaja on
ikäluokkahevoseksi viime kaudella osoittautunut
Shadow Woodland, jonka valmentaja-ohjastaja Esa
Holopainen esittää muutenkin isoa roolia, hän ajaa
myös varmanamme toimivaa Dioria.
Toto4-1
1 DIORI aloitti Esa Holopaisen tallista mainiolla
tyylillä, kun irtosi keulasta oikein helposti, ja
vaaraakin taisi jäädä rutkasti. Ori menee kaiken järjen
mukaan startista vielä eteenpäin, ja ykkösradalta
nopealla avaajalla on mainiot mahdollisuudet johtaa
alusta loppuun. ”En mä nyt Dioria ihan varmaksi
laittaisi”, Esa Holopainen jarruttelee. ”Viimeksi
hevonen oli tosi positiivinen yllätys, kun se menee
kotona tosi nihkeästi. Starttiväli vähän repesi, kun
sopivia sarjoja ei löytynyt. Risto (Väre) sanoi, että
hevonen ei aina välttämättä tee totta, joten en lähde
yhden startin perusteella lupaamaan kärkisijaa.
Keulasta ori on mennyt paremmin kuin muiden
takaa.” 9 KROBI tekee tasavahvaa jälkeä ja saanee
tässä suosiolliset tarkkailuasemat toiselta radalta.
Joensuussa kuusivuotias teki kuudennesta ulkoa
sitkeän kirin. 11 VILLI-ANNA on kyvykäs menijä,
jonka viime kauden esitykset loivat uskoa
tulevaisuuteen. Villiarin tytär teki mm. 27,0ennätyksensä raskaan juoksun jälkeen toiselta ilman
selkää. ”Villi-Anna ei ole vielä huipputerässä, sillä sitä
on laitettu rauhassa”, Kimmo Kärkkäinen selvittää.
”Tamma on saanut olla tauon suhteellisen terveenä,
ja koko uran vaivannut toinen takajalkakin on mennyt
parempaan suuntaan. Se voi kuitenkin tuoda
edelleen ongelmia kaarrejuoksussa. Harjoitusvauhti
on ollut vikkelimmillään 35-vauhtia, eikä hevonen
vielä välttämättä ole ihan kärjessä.” 8 SEPPÄLÄN
NARRI hyökkäsi viimeksi kolmannesta ulkoa
viimeisellä takasuoralla ja vain Jamir jäi hyvän
loppuvedon saattelemana ohittamatta. Ori kisaa
hyvässä iskussa, mutta kasirata voi tuoda lisämetrejä
alussa.
Toto4-2
Toinen kohde on oikein tasainen koitos, jossa
juoksunkulku näyttelee isoa roolia. 9 MOODY
SUNRISE on tehnyt pitkään positiivista jälkeä, mutta
äärimmäinen huippukunto tuntuu olevan ohitse.
Viimeksi tamma kohosi viimeisen takasuoran alussa
neljännestä ulkoa kolmannelle ja piti hyvin vauhtinsa.
4 ADRIANA tuntuu sopivan Mika Forssin käteen,
mikäli viime starttiin on uskomista. Tamma oli
Oulussa kolmannessa ulkona pussissa, mutta kun tila
löytyi loppukurvissa, vaihtui maisema täysin eri tahtia
kuin vastustajilla. 5 INNER CIRCLE on huippukunnon
kynnyksellä, muttei oikein kestä tehdä matkalla töitä.
Kahdessa edellisessä rakettiavaajalle on jäänyt
johtavan taakse jossittelemista. 3 VEX ANT EXPERT
kerää suoraa pikku tauolta valmentajalta kovat kehut.
”Vex Ant Expert on nyt ehkä parempi kuin koskaan
aikaisemmin”, Antti Ristola uhoaa. ”Ruunassa kävi
viime juoksun jälkeen flunssa. Se oli kolmisen viikkoa
ajamatta, mutta sama aika on nyt jo saatu treenata.
Viime kisassa hevoselta lähti jo alussa kenkä. Vex
Ant Expert on vahva menijä, ja keulasta ajetaan, jos
sinne päästään.” 10 CHIP MYY on pystyvä ja
menestyksekäs hevonen, joka koittaa paluuta uusista
käsistä. ”Chip Myy sai viime keväänä varsan”, Katja
Koli selvittää pitkää paussia. ”Ajopaikat ovat
mahdollistaneet täysipainoisen treenaamisen jo
pidemmän aikaa. Kokeessa hevonen hölkkäili kuskin
mukaan tosi helposti, ja varaa oli jäänyt paljon. Hyviä
hevosia on vastassa, mutta Chip Myylläkin on kova
tahto menestyä.”
Toto4-3, PD-1
6 BONGARI voi polkea Suomen Cup –karsinnassa
paalulta karkuun kovilta takamatkalaisilta.
Jyväskylässä laukka yllätti kehittyvän ruunan alussa,
mutta se kulki kulisseissa viimeiset 1300 26.7vauhtia. Hoviarilainen lähtee tässä johtamaan
joukkoa ja on vaikea ohitettava. Valmentaja ei usko
laukan enää uusiutuvan. ”Venähtänyt starttiväli poiki
lisää virtaa, mikä kostautui hyppynä alussa. En usko,
että Bongari enää laukkaa”, Juha Utala valistaa. 11
TAPSAN TAHTI hankki Joensuun avoimessa
kisassa tosi kovia päänahkoja, mm. Diktaattori, ja
parantaa starttien myötä edelleen. Joensuussa
vauhdinjako ja olosuhteet suosivat Tapio Perttusen
suojattia, mutta esitys oli joka tapauksessa iso
harppaus eteenpäin. 13 KEISAR voi koko matkan
ravatessaan nousta kirissä korkealle. 12 VISLAKKA
tähtää tänä vuonna tosissaan kuningatarkisaan,
mutta valmentaja odotukset ovat vielä kauden
avauksessa kovin maltilliset. ”Vislakka ei kuulu tässä
lainkaan pelihevosiin”, Tomi Saarinen tyrmää.
”Huonot treenipaikat eivät ole mahdollistaneet
juurikaan kuin kävelytreenejä, joten huippuiskuun on
rutosti matkaa. Kausi pitää aloittaa jostakin, ja se
tehdään nyt. Taktiikka tulee olemaan korostetun
varovainen. Viime juoksun poisjäänti johtui siitä, että
hevonen sai jalkaansa pienen kolhun, jota jouduttiin
lääkitsemään.”
Toto4-4, PD-2
9 SHADOW WOODLAND on ehdottomasti
päätöskohteen kovaluokkaisin kilpailija, mutta tauko
ja takarivi nostavat vaikeusastetta. Ori harppasi viime
kaudella ikäluokkaesityksillään aivan 2009 syntyneen
ikäryhmän huipun tuntumaan, joten sen voittosumma
voisi olla paljon suurempikin. The Bosses Lindyn
poika on menestynyt monesti keulasta, mutta pystyy
tulemaan takaakin. ”Shadow Woodland on oikein
hyvä hevonen, mutta kovan treenikauden jälkeen
otteissa voi olla vielä tukkoisuutta”, Esa Holopainen
arvelee. ”Kausi alkaa nyt, koska on odotettu, että
hokit saadaan pois. Ne eivät vaan sovi alle, kuten
viimeksikin nähtiin. Se, että viimeistely hiitillä en
raskinut kelien takaa ajaa niin kovaa kuin olisi ehkä
pitänyt, huolettaa minua hieman. Oriin menestys ei
kuitenkaan yllättäisi.” 2 LADY BUG kilpailee
orastavassa nousukunnossa ja voi nyt saada hyvän
selkäjuoksun kärjen lähellä, minkä jälkeen on
parhaimmillaan. Vermossa kuusivuotias lopetti
sisäradalta pirteästi, ja viimeksi se jäi umpipussiin. 1
SPENDERMANIA esitti niin ikään viimeksi tulemisen
merkkejä. Kuopiossa ruuna virui johtaneen Bluesway
Shoesin takana pussissa. Nyt Spendermanialla
koitetaan ohjastaja-valmentajan mukaan keulasta.
Toto4-vihjerivi – pieni systeemi
1) 1 Diori (9,11)
2) 9, 4, 5, 3, 10 (6,8)
3) 6, 11 (13,12)
4) 9, 2 (1,7)
20 riviä 0,20 euron panoksella = 4,00 euroa
Toto4-vihjerivi – suuri systeemi
1) 1 Diori (9,11)
2) 9, 4, 5, 3, 10, 6, 8 (12,7)
3) 6, 11, 13, 12, 8, 1, 5 (9,10)
4) 9, 2, 1, 7, 3 (10,12)
245 riviä 0,20 euron panoksella = 49,00 euroa
PÄIVÄN DUO, lähdöt 6–7
Päivän duo -vihjerivi – pieni systeemi
1) 6, 11
2) 9, 2
4 riviä 1,00 euron panoksella = 4,00 euroa
Päivän duo -vihjerivi – suuri systeemi
1) 6, 11, 13, 12, 8, 1, 5
2) 9, 2
14 riviä 1,00 euron panoksella = 14,00 euroa
TROIKKA, lähtö 9
Kyvyt Esiin –divisioonan finaalissa kolmanneksi
riittänyt 5 LEADING BARITONE erottuu
troikkalähdön avainhevoseksi. Kouvolassa
nelivuotias otti 13,0-avauksessa keulat, jotka luovutti
lähdön voittaneelle Feeling Strongille toisessa
kaarteessa. 1 RONJA DREAMCATHER laukkasi
Kuopiossa lähtöön ja juoksi sen jälkeen sisärataa
joukon hännillä. Tamma sai tulla ylivauhtisessa
kisassa kiertämättä ja nousi vielä kakkoseksi, mutta
tuomio oli tyly, hylkäys pitkästä laukasta. 2 FIRE
SPRUCE kolusi viime vuonna ikäluokkansa
tammalähdöt. Beer Budgetin tytär esitti kauttaaltaan
hyviä loppuvetoja ja olisi voinut paremmalla tuurilla
tienata selvästi enemmänkin. ”Tamma tulee tauolta,
jonka ajan on saanut olla terveenä, mutta
harjoitusvauhdit on kuitenkin pidetty maltillisina”,
Juha Utala selvittää. ”Fire Spruce oli viime kaudella
positiivinen yllätys. Se ei ehdi alussa nopeimpien
mukaan, mutta pystynee nousemaan kirissä kolmen
sakkiin.” 11 LOVE DE VILLENEUVELLA on hyvät
kyvyt ja vauhdit, ja mikäli heikolta lähtöpaikalta ei ole
luvassa liikaa lisämetrejä, pystyy Love Youn poika
osallistumaan kärkimatsiin. 3 STARLET FAIRWAY
avasi uuden kauden kirivoitolla johtavan takaa. Nyt
lähtö on kovempi, mutta luvassa on taas hyvä juoksu,
ja tammakin mennee eteenpäin.
Troikka-vihjerivi – pieni systeemi
1) 5 Leading Baritone
2) 1, 2, 11, 3, 6, 10
3) 1, 2, 11, 3, 6, 10
30 yhdistelmää 0,50 euron panoksella = 15 euroa
Troikka-vihjerivi – suuri systeemi
1) 5, 1, 2, 11
2) 5, 1, 2, 11, 3, 6, 10
3) 5, 1, 2, 11, 3, 6, 10
120 yhdistelmää 0,50 euron panoksella 60 euroa
PÄIVÄN PELIKOHDE
LÄHTÖ 8
10 ALEGRIA DREAM kelpaa pelikohteeksi,
vaikkakin olisi selvästi parempi keulasta. Tamma
laukkaili aikaisemmin ja kävi muutenkin kovin
kuumana, mutta viime kisojen perusteella parempaan
ollaan menossa, se on ravannut pahimmat
ongelmakohdat, kaarteet, hyvin jopa ulkoradoille eikä
voimia ole juurikaan kulunut turhaan painamiseen.
Teivossa Timo Korvenheimon suojatti teki
kuudennesta ulkoa ulkoradoille pitkän kirin, jonka tuli
hyvin perille, viimeinen lenkki sujui kiertämällä 14,3kyytiä. Alegria Dream kisaa kovassa nousukunnossa,
ja todennäköinen kova, 5 LEE VAN CLEEFIN
vauhdittama, avaus nostaa sen mahdollisuuksia
entisestään.
Kaksaripainot:
4 SHAMELESS päätti kolmivuotiskautensa
Kymenlaakso-ajon kakkosijaan, joten joutuu nyt
aloittamaan korkeammista sarjoista.
10 – 5,4 (40%), 10 – 8 (20%)
Vihjeet laati: Iivari Ingves